🕙 2-minute read
Kaarlo Bergbom: Henkilökuvaus - 4
Total number of words is 239
Total number of unique words is 191
32.3 of words are in the 2000 most common words
44.7 of words are in the 5000 most common words
47.2 of words are in the 8000 most common words
Eräässä Helsingin lehdessä käytiin useita vuosia kiivasta sotaa hänen
työtään vastaan. Kaikki hänen saavutuksensa leimattiin heikoiksi. Näin
kylvettiin epäluottamusta yleisöön ja näyttelijöihinkin. Se mitä ei
olisi ollutkaan, nimittäin heikkoutta työssä, saatiin täten aikaan.
Näyttelijät eivät enää samalla tavalla kuin ennen uskoneet johtajaansa.
Mitä sisarukset yhdessä kärsivät, sitä ei suuri yleisö tunne, sillä
heidän ylpeytensä esti heitä näyttämästä tuskaansa. Mutta kerran Emilie
Bergbom -- nainenhan tällaisissa tapauksissa kärsii enemmän --
huudahti: "Eikö sitten enää mikään kelpaa?", johon veljensä vain
tyynesti vastasi: "Älä viitsi puhua, Emilie!"
Mutta iskut osuivat, Kaarlo Bergbomin työtarmo heikkeni, hän matkusti
usein keväällä varhain ulkomaille nauttiakseen taiteesta ja elääkseen
vapaana kotimaisesta pikkumaisuudesta.
Jokainen suurmies on kerran naulittava ristiin, se on ollut maailman
tapa. Tunnustusta ei anneta, ennenkuin toisen henkinen ydin on
taitettu.
Miten paljon Kaarlo Bergbom sisimmässään kärsi niistä hyökkäyksistä,
jotka häneen kohdistuivat, sitä todistaa se, että hän tavan takaa puhui
eroamisestaan teatterin johdosta, vaikkakin hän vielä oli täysissä
voimissa. Päättävää askelta ei hän kuitenkaan jaksanut astua, ei
voinut, ennenkuin halvaus hänet siihen pakotti.
Eräänä päivänä oli tuska ylivoimainen. Alakuloisesti hän lausui:
"Eiköhän olisi ollut parempi, jos olisin ollut ainoastaan kirjailija!"
Näin kielsi hän lyhyen hetken aikana koko elämäntyönsä. Mutta pian hän
voimistui ja lausui:
"Ei, ei, se on väärin!"
Jokaisella ihmisellä on Getsemanensa, hetki, jolloin hän taistelee sen
puolesta, mikä on ollut hänen kutsumuksensa. Niin taisteli hänkin tuona
lyhyenä hetkenä.
Hän, kansakunnan taiteen kuningas, otti hetkiseksi kruunun päästään, ja
silloin näkyi, että sen sisällä oli orjantappuraseppele.
työtään vastaan. Kaikki hänen saavutuksensa leimattiin heikoiksi. Näin
kylvettiin epäluottamusta yleisöön ja näyttelijöihinkin. Se mitä ei
olisi ollutkaan, nimittäin heikkoutta työssä, saatiin täten aikaan.
Näyttelijät eivät enää samalla tavalla kuin ennen uskoneet johtajaansa.
Mitä sisarukset yhdessä kärsivät, sitä ei suuri yleisö tunne, sillä
heidän ylpeytensä esti heitä näyttämästä tuskaansa. Mutta kerran Emilie
Bergbom -- nainenhan tällaisissa tapauksissa kärsii enemmän --
huudahti: "Eikö sitten enää mikään kelpaa?", johon veljensä vain
tyynesti vastasi: "Älä viitsi puhua, Emilie!"
Mutta iskut osuivat, Kaarlo Bergbomin työtarmo heikkeni, hän matkusti
usein keväällä varhain ulkomaille nauttiakseen taiteesta ja elääkseen
vapaana kotimaisesta pikkumaisuudesta.
Jokainen suurmies on kerran naulittava ristiin, se on ollut maailman
tapa. Tunnustusta ei anneta, ennenkuin toisen henkinen ydin on
taitettu.
Miten paljon Kaarlo Bergbom sisimmässään kärsi niistä hyökkäyksistä,
jotka häneen kohdistuivat, sitä todistaa se, että hän tavan takaa puhui
eroamisestaan teatterin johdosta, vaikkakin hän vielä oli täysissä
voimissa. Päättävää askelta ei hän kuitenkaan jaksanut astua, ei
voinut, ennenkuin halvaus hänet siihen pakotti.
Eräänä päivänä oli tuska ylivoimainen. Alakuloisesti hän lausui:
"Eiköhän olisi ollut parempi, jos olisin ollut ainoastaan kirjailija!"
Näin kielsi hän lyhyen hetken aikana koko elämäntyönsä. Mutta pian hän
voimistui ja lausui:
"Ei, ei, se on väärin!"
Jokaisella ihmisellä on Getsemanensa, hetki, jolloin hän taistelee sen
puolesta, mikä on ollut hänen kutsumuksensa. Niin taisteli hänkin tuona
lyhyenä hetkenä.
Hän, kansakunnan taiteen kuningas, otti hetkiseksi kruunun päästään, ja
silloin näkyi, että sen sisällä oli orjantappuraseppele.
You have read 1 text from Finnish literature.