Johdanto Suomen kirjallishistoriaan - 4

  vanha katolinen usko[1], josta syystä hän itse ei suorastaan paljon
  auttanut aljettuin uusien asiain menoa kotimaassamme. Mutta hänen
  toimestansa ja hänen (siis Suomen) omilla varoilla oleskeli tänä aikana
  opin halullisia suomalaisia miehiä ulkomailla, paraasta päästä
  Wittenperissä Luteria ja Melantonia kuulemassa. Palattuansa jatkoivat
  paremmalla taidollansa uskonpuhdistuksen suurta asiaa Suomessapa tekivät
  sen syvemmällä tiedollansa vakinaiseksi maamiestensä sydämissä. Näiden
  joukossa ovat Mikael Agrikola ja Paaval Juusten kiitettävimmät
  kirjallisenkin ansion puolesta. Omituiseksi saattaa sitä sattumusta
  katsoa, että sen miehen teoissa, joka ensiksi toimitti suomenkielisiä
  kirjoja painosta, ja joka niinmuodoin perusti kansalliskirjallisuutemme,
  tavataan myös ensimäinen luetteloinen suomalaisen kirjallisuuden
  senaikaisista vähäisistä tuotteista. Se löytyy Agrikolan alkupuheessa
  Taavetin psaltariin. Tämä luetteloinen on Suomen
  kirjallishistoriallisten kirjoitusten joukossa niinkuin hienoinen valon
  viiva yön synkästä hämäryydestä aamun alkavaan koittoon.
  [1] Ks. Suomen muistettavia miehiä (Finlands minnesvärda män), 1:n
  siteen 1:stä vihkoa, s. 134.
  Ulkomaillakin otetaan tänä aikana Suomen asioita kirjalliseen puheesen.
  Baselin kaupungissa painetaan Herran rukous suomeksi[1], ja luetellaan
  ne suomalaiset miehet, jotka Wittenperissä olivat saaneet
  majisterinseppeleen[2]. Romissa toimittavat ruotsalaiset veljekset
  Johannes ja Olaus Magnus tunnetut historiansa Pohjan maista ja
  kansoista; jälkimäinen puhuu Suomen runoistakin[3]. Kotimaassa on
  Juusten ensimäinen nimeksi tunnettu Suomen historioitsija. Mainittakoot
  tässä myös Aaron Forsius ja Johannes Messenius, joiden elämän vaiheet
  katkerasti muistuttavat Ruotsin hallituksen väärää käytöstä alamaisiansa
  kohtaan. Kumpaisetkin olivat aikansa oppineimpia miehiä, kumpaisetki
  saivat syyttömästi kärsiä vankeuden pimeää ja yksinäistä elämää, ja
  kumpaisetkin ovat kirjoittaneet Suomen maasta ja kansasta.
  [1] Ks. Valtaneuvos Pippingin Luetteloa suomeksi präntätyistä kirjoista,
  s. 2. -- Herran rukousta on suomeksi ruvettu ja totuttu latinan mukaan
  sanomaan "*Isämeidäksi*", mutta *Isämme* se oikein on.
  [2] Ks. Wieselgrenin Ruotsin kaunokirjallisuutta, 3:n osan 115 s.
  [3] Ks. G. Seinin Suomen asiain kirjoittajia (De rerum fennicarum
  scriptoribus), 17 s.
   * * * * *
  4. Yliopiston perustus on uskonpuhdistuksen jälkeen suurin, onnellisin
  ja seurantorikkain tapaus Suomessa. Se toi tieteet maahamme, ja teki ne
  kotiperäisiksi meidän kylmillä seuduilla. Sen kautta rupesi Suomen
  silmä-ala laajenemaan sekä ulkonaisesti että sisällisesti. Se yhdisti
  tieteiden siteillä Suomen kansan muihin sivistyneihin kansoihin
  Europassa. Se oli tieteellisen valon ensimäinen koitto pimeässä
  Pohjolassa. Vahinko vaan, että se perustettiin kielen vuoksi
  muukalaiselle kannalle; mutta kukapa silloin ajatteli Suomalaisista
  muuta kun että ne kuuluivat Ruotsiin niinkuin muu loisväki.
  Kohta Yliopiston perustettua saatiin kirjapainoki toimeen Auran
  rannalle, ja koko Pipliä painetaan ensi kerran suomeksi -- ei kuitenkaan
  omassa maassa. Ajan hengellistä luontoa ja menoa myöten hallitsi
  uskontiede aivan painavasti muita tieteitä uudessa Yliopistossamme.
  Pispa Terseruksen riita ylistää hänen vapaamielistä valistustansa tänä
  yksipuolisuuden aikana, joka ei ole vieläkään peräti kadonnut Suomen
  rajain sisältä. -- Yliopistoa mainitessa -- ken ei muistaisi Pietar
  Brahen kiitettyä nimeä? Unhottaa ei myöskään saa nimiä Rothovius ja
  Gezelius, joiden ansio Suomen kirkollisessa ja kirjallisessaki
  katsannossa on suuri. Historia tietää puhua heidän vioistansaki.
  Suvaittiin kuitenki muitakin opin haaroja Suomen nuoressa Yliopistossa,
  kunhan niillä ei vaan loukattu kirkon uskoa. Sen kanssa sointui
  kielitiede hyvin yhteen. Latina, kreikka ja heprea -- ne tuuhottivat
  niinkuin vanhan hongan latva. Oppineet eivät muita kieliä keskenänsä
  tarvinneet. Kansain nuoret kielivesat kasvoivat vapaassa elämässä
  niinkuin menniköt ahon viheliäisillä rinteillä. Vähitellen rupeevat ne
  tunkeumaan -- ei oppisaleihin, vaan ensiksi oppineitten hiljaisiin
  kammareihin. Suomenki kieli oli jo ennen Yliopiston perustusta saanut
  kunnian nousta latinan, ruotsin ja saksan rinnalle sanakirjoissa.[1]
  Rohvessor Eskil Petræus on ensimäinen, joka hallituksen käskystä
  toimitti suomesta vaillinaisen kieliopin. Ahkera kirjamies Mikael Olaus
  Wexionius jouti tutkimaan Suomenkin asioita; hän on kirjoittanut myös
  Yliopiston senaikaisesta köyhästä kirjastosta[2] ja äitimme kielestä.
  Mathias Martinus seuraa paraasta päästä Petræusta suomalaisessa
  tienosoittajassansa. Kaikki nämät miehet puhuvat vähäisen Suomen
  runo-mitastakin. -- Rohvessor Eero Justander on ensimäinen, joka palkan
  edestä kääntää hallituksen kuulutuksia ja julistuksia suomeksi; mutta
  tokkopa hänellä, yhtä vähän kun hänen jälkeläisillänsäkään, lienee
  siihen virkaan ollut minkäänlaista vahvistuskirjaa. Epäilemättä on tämä
  virka kuitenki mitä tärkeimpiä Suomessa olla taitaa. -- Petræuksen
  avittajat Piplian suomentamisessa olivat rohvessori Martti Stodius,
  Maskun kirkkoherra Henrik Hoffman ja Piikkiön kirkkoherra Krekori
  Favorinus. -- Paimion kirkkoherra Henrik Matheus Florinus parantaa
  Piplian suomennoksen alkukielen jälkeen. Hän suomensi 1686 kirkkolain,
  ja hänen huolensa kautta tuli painosta 1702 ensimäinen kokous Suomen
  kansan sananlaskuja, joita 17 vuosisadalla Tammelan kirkkoherra Lauri
  Pietarinpoika ja Lohjan kirkkoherra Kaapriel Tammelin olivat keränneet.
  [1] K. esm. A. I. Arvidssonin (Rühsin) Suomea ja sen asujamia (Finland
  och dess innevånare), 2:n osan 81 s.
  [2] Yliopiston kirjastossa oli silloin 20 nidettä.
  Taneli Juslenius näkee kaksi sotaa myrskyvän Suomessa, joista toinen on
  ijänkaiken hirmuinen muistaa. Sen alussa kirjoitti hän vanhan ja uuden
  Turkunsa (Abo vetus et nova), jossa koskee Suomen kirjallisuuttaki.
  Kynäilee muistaki kotimaan asioista ja kärsimyksistä. Suurin tekonsa on
  "Suomalaisen Sana-lugun koetus", jonka alkulauseesta saadaan
  kirjallishistoriallisiaki tietoja. -- Jusleniusta voidaan kirjallisessa
  toimessansa verrata hänen aikalaiseensa pispa Svedbergiin Ruotsissa,
  joka myöski teki sanakirjan maansa kielestä. Jusleniuksessa ei
  kuitenkaan elänyt niin innollista isänmaanrakkautta kuin Svedbergissä,
  joka oli niin vimmattu äitinsä kielen hyväilijä, että päätti sillä
  virsiä taivaassakin veisattavan[1]. -- Ilmajoen kirkkoherra Vhael alkoi
  tehdä täydellisen kieliopin suomesta, mutta kuolema keskeytti hänen
  tästä työstä; hänen leskensä painetti siitä niin paljon kuin oli
  ennättänyt valmistua.
  [1] Ks. Jesper Svedbergin "Schibbolethia", pain. Skarassa 1716;
  esipuhetta. -- S. oli pispa Skarassa, jonka pispan istuimella
  Jusleniuski vihdoin kuoli, heitettyänsä isänmaansa, sodan pelosta.
  Ensimäinen Suomen kirjallishistoriallinen teos painettiin Tukholmissa
  v:na 1719. Se on latinainen, niinkuin usiammat senaikaiset kirjat;
  suomennettuna on sen nimi: kirjallinen Turku[1]. Sen tekijä oli *Andreas
  Antonius Stjerman*, jonka Wieselgren sanoo kuuluvan "jättiläissukuun"
  Ruotsin kirjallisuudessa. Hänen kirjallinen Turkunsa ei ole lavia; se
  sisältää lyhykäisiä elämänkertoja Turun rohvessoreista, ja luettelee
  heidän kirjalliset tekonsa.
  [1] Abo Litterata, Holmiæ; 1719.
  "Ison vihan" perästä jatketaan enemmin ja enemmin kotimaallisten
  aineiden tutkintoa ja esitystä. Nimet Scharin, Mennander, Gadd, Kalm,
  Bilmark y. m. ovat tunnetut. Suomenkielinen kirjallisuus karttuu
  niinkutsutuilla hengellisillä kirjoilla. Aapram Achrenius ja Tuomas
  Ragvaldinpoika ovat 18 vuosisadan ahkerimmat kynäilijät suomeksi. Tätä
  kieltä suositellaan Yliopistossaki; väitöskirjoitukset varustetaan
  suomalaisilla runoilla "onnentoivotukseksi", "corkiast oppenelle" "herr"
  "candidatille", "auctorille", "respondentille", "rackalle svogerille"
  tahi muulle "ystävälle", kun "surella cunnialla jutteli", "urhollisest
  taisteli" eli "miehulisest edes vastaisi" "caunista työtänsä" Yliopiston
  oppi-istuimelta. Siitä ei suomen kieli paljon hyötynyt.
   * * * * *
  5. Kahdeksannentoista vuosisadan viimeiset kymmenluvut ovat yleensä
  Europassa monin tavoin edellisiä aikoja merkillisimmät. Kansalliset
  liikkeet ja hakemukset lukevat niistä ajoista näkyväisen alkunsa.
  Tieteet muuttavat vähitellen muotonsa. -- Ruotsi suri vielä suuria
  tappioitansa, ja poti edellisten sotain verisiä haavoja. Se oli
  menettänyt suurimman osan entistä valtaansa. Siitä seurasi ulkonainen
  voimattomuus, ja se käänsi Ruotsalaisia enemmin ja enemmin katsomaan ja
  tarkemmin hoitamaan sisällisiä asioitansa. Tämmöinen riento havaitaan
  kirjallisuudessaki; III:s Kustaa antoi sen runolliselle osalle vilkkaan
  menon ja eloisan liikkeen.
  Myöski Suomen sivistyshistoriassa alkaa uusi aikakausi viime vuosisadan
  loppupuoliskolla. Edellisen ajan vähäiset hankkeet kotimaan sisällisen
  tilan ja muinaisuuden tutkimisessa varmistuvat. Ruotsalaisten esimerkki
  koitui Suomenkin oppineihin. Kuningas III Kustaan aikakauteen kuuluvat
  Creutz ja Choræus. Porthanin nero ja isänmaanrakkaus asetti Suomen
  historian tutkinnon entistä verrattoman paremmalle ja selkeämmälle
  kannalle. Tämä ikimuistettava mies syntyi ja kasvoi Suomen kansan
  historialliseksi silmäksi, jonka terävyys ja tarkkuus ei heittänyt juuri
  mitäkään kotimaallista katsomatta. Porthan oli monitietävä mies, josta
  syystä hän vaikutti monenpuolisesti tieteellisen ja kirjallisen elämän
  menestykseen Yliopistossamme. Mutta paraimman ja katoomattoman
  muistopatsaan nosti hän itsellensä Suomen historian ja kielen
  tutkimisella. Jos Porthan epäili Suomen kansan tulevaisuudesta, niinkuin
  on sanottu, niin hän on juuri itse se mies, joka antoi tämän
  tulevaisuuden toivolle varmemman vakavuuden. Hän valaisi kirkkaasti
  Suomen muinaisuutta, ja sen kautta on Suomen tulevaisuuski hänen
  perästänsä käynyt selkeämmäksi ja varmemmaksi. Porthanin ajasta kasvavat
  kansalliset hakemukset Suomessa.
  Kirjallishistoriallisessa katsannossa ovat seuraavat kirjoitukset
  Porthanilta tärkeimmät: suomalaisesta runollisuudesta, josta tuli vaan 5
  vihkoa (väitöskirjoitusta)[1]; *historiainen suomalaisista saarnoista*,
  2 vihkoa[2]; *ajatuksia runollisuuden harrastamisen ja kukoistuksen
  autannosta isänmaassa*[2]; *historia Yliopiston kirjastosta ja lisiä
  siihen*, yhteensä 25 vihkoa[3]; ja *Yliopiston rohvessoreista*, 3
  vihkoa[4]. Myöskin muista Porthanin kirjoituksista saadaan Suomen
  kirjallishistoriallisia tietoja, niinkuin esm. Juustenin ajantiedosta (=
  Chronicon), joka Porthanin muistutuksista ja lisistä on saanut paraimman
  arvonsa.
  [1] De poesi fennica, Ab. 1766--1768. P. I--V.
  [2] Historiola Concionum sacrarum fennicarum, Ab. 1781.
  [3] Cogitationes qvædam de studio et flore poëseos in patria juvando.
  Ab. 1781.
  [4] Historia bibliothecæ regiæ Academiæ Aboensis, Ab. 1771--1787. P.
  I--XXIII; Apendix ad historiam bibl. reg. Acad., Ab. 179S5. P. I--II.
  Bilmarkin nimi on jo mainittu; hän on ahkera esimies väitöskirjoituksia
  tarkastettaessa. -- Mathias Caloniuksen nero ja oppi täyttää yksinänsä
  lakitiedekunnan velvollisuuksia Suomen Yliopistossa; kertomuksessansa
  Yliopistosta puhuu hän kirjastostaki[1]. -- Lencqvist, Ganander ja
  Frosterus ovat myös muistettavat. V:na 1770 alkoi Auroranliittokunta
  vaikutuksensa; sen perustajat olivat Porthan ja Clewberg. Hedelmä sen
  toimesta oli ensimäinen sanomalehti Suomessa, seuraavana v:na 1771;
  nykyinen ruotsinkielinen sanomalehti Turussa Åbo Tidningar lukee siitä
  perijuurensa. V:na 1776 koetetaan toimittaa "Suomenkielisiä
  tietosanomia", mutta tilaajain puutteesta lakkaavat yhdestä vuodesta[2]
  *Pietar Juhana Alopæus* rupee yleisemmästi tutkimaan Suomen kirjallisia
  asioita alusta pitäen, mutta ei ennätä pitkälle; hän kirjoittaa myös
  harvinaisista kirjoista yleisesti, jonka ohessa kertoo Suomenki
  kirjallisuuden kasvuja[3]. Samaan aikaan tutkitaan Ruotsissa sen maan
  kirjallisia seikkoja Upsalan Yliopistossa. -- Er. Mik. Fant on ahkera
  väitösten toimittaja Upsalassa, ja G. F. Fant kirjoittaa katkismuksista
  Ruotsissa[4]. *J. H. Lidén* luettelee Turun Yliopiston
  väitöskirjoituksia vuoteen 1779[5].
  [1] Ks. Suomea, 1845.
  [2] Ks. Kirjallisuuslehteä (Litteraturbl.), 1853, 11 n:roa.
  [3] Specimen historiæ litterariæ fennicæ, Ab. 1793--1795. P. I--IV;
  Animadversiones de libris raris, Ab. 1791--1792.
  [4] Minulla ei ole ollut tilaisuutta nähdä tätä hänen kirjoitustansa,
  mutta siinä kuulutaan puhuttavan suomalaisistaki katkismuksista.
  [5] Catalogus dispp. Sect. III. Upsal. 1779.
  Uusi vuosisata on alkanut. Porthan nukkuu kuoleman uneen. Yliopisto
  pukeikse huolihurstiin, Suomi suree ja J. Tengström tulkitsee latinaksi
  maamiesten kaipaustuntoja Porthanin haudalla. Europan sodan pauhut
  viskaavat kuohuvat aaltonsa Pohjaanki -- Suomi eroitetaan Ruotsista, ja
  jää enemmin kuin sitä ennen omiin nojiinsa sivistyksensä
  harrastamisissa. Franzén jättää syntymämaansa, jättää Auran
  muistorikkaan kaupungin, jossa on runoillut ja tiedoitsinut. Suomen oma
  on hän kuitenkin.
  Nerot vaikuttavat kuoltuansakin. Porthanin henki elää, kasvaa ja
  selkenee itsetietävämmäksi Suomenmaan oppineissa. -- *Renvall* tutkii
  suomenkieltä, väittää isänmaan historian opettamisen tarpeellisuudesta
  Suomen kouluissa, ja antaa tietoja[1] äitinkielen edellisistä
  tutkinnoista; suurin ja parain tekonsa on Suomalainen Sanakirja.
  *Wallenius* kertoo niistä Suomen miehistä, jotka ovat saaneet korkeimman
  oppiarvon, ennen Yliopiston perustusta[2]. *F. W. Pipping* asettaa
  tieteellisen toimensa kotimaalliselle kannalle, väitöksillänsä
  Yliopiston kirjaston hoitajista[3]. Niinmyös *J. J. Tengström*, joka
  antaa väitöksiä kreikankieltä taitavista Suomalaisista[4].
  Aikakirjaisessa Aura esittää Suomen kirjallisuuden ja sivistyksen
  esteitä, joita selittäessä valaisee senaikaisia tuumia Suomen maasta ja
  kielestä[5]. Päin vastoin näitä tuumia lausuu pari vuotta sen jälkeen
  *A. I. Arvidsson* jalosti ja vapaamielisesti suomalaisen kansallisuuden
  ja kielen oikeuksista Turun Aamulehdessä. Sen toimittaminen kielletään
  kolme kuukautta ennen ensivuosikerran loppua. Arvidsson kirjoittaa vielä
  sanomassa Mnemosyne senaikaisista puuttuvaisista asioista Suomessa ja --
  hänen täytyy muuttaa Ruotsiin. Siellä kääntää ruotsiksi, lisää ja
  parantaa Rühsin saksalaisen historian Suomesta ja sen asujista[6].
  Kirjallinen toimensa vieraassa maassa on todistanut, ettei tämä kiitetty
  maamiehemme ole unohtanut Suomen kansan sanalaskua: *oma maa mansikka,
  muu maa mustikka*. Toinen kiitetty maamies ja syvä tiedoitsija *A. J.
  Sjögren* antaa Pietarissa lyhyen ja valaisevan kertomuksen saksaksi
  suomalaisesta kielestä ja kirjallisuudesta[7]. *R. v. Becker* toimittaa
  Turun Wiikko-sanomia[8], ja vaikuttaa sen kautta tarpeellisen
  puhdistuksen äitimme kielen kirjoittamisessa; tarkastaa Mnemosynessä
  Strahlmanin saksalaista suomenkielioppia ja laatii itse paremman
  semmoisen ruotsiksi. *C. N. Keckman* tekee ensimäisen täydellisen
  luettelon suomalaisista kirjoista[9]. *I. H. Lagus* alkaa Suomen kirkkoa
  koskevain kirjoitusten julkasemisen[10]. *C. A. Gottlund* väittää Suomen
  kansan sananlaskuista Upsalassa ja painattaa Otavan Tukholmissa[11].
  Kirkkoherra Strandberg toimittaa Turun hippakunnan paimenmuiston
  (Herdaminne 1832). Topelius, Judén, Renqvist y. m. kartuttavat
  suomalaista kirjallisuutta. H. R. v. Schröter tekee Suomen runoja
  tutuiksi ulkomailla.
  [1] De signis relationum nominalium in lingva fennica, P. I--VIII, Ab.
  1815--17; (ks. I:n osan 7--9 s.); (de studio historia; patriæ in scolis
  Finlandiæ colendo, Ab. 1813; -- Suomen historia jäi kuitenki kauvaksi
  aikaa laimiin kouluissamme); Renvallin sanakirja tuli painosta 1826; sen
  alkulauseessa kerrotaan edellisistä suomalaisen sanakirjan tekijöistä ja
  avittajista.
  [2] De Fennis summos in philosophia honores ante cond. Acad. Aboens.
  adeptis. P. I--II Ab. 1810.
  [3] De Bibliothecariis Ac. Ab P. I--XX. Ab. 1813--1827; jatkoa osoittaa
  viimeisessä osassa, joka väitettiin Heinäkuun 2 p:nä, yksinäinen sana
  "sed" = mutta - - - Turku paloi Syyskuun 4 ja 5 p. samana vuonna.
  [4] De viris in Fennia peritia litterarum græcarum claris. P. I--VIII.
  Ab. 1814--1821; yksinäinen sana "*adeo*" viimeisessä osassa osoittaa
  tästäki väitöksestä jatkoa, mutta sitä ei ole tullut. Niinkuin muutki
  tämän historiamme tutkinnossa kiitetyn tiedoitsijan kirjoitukset,
  sisältävät nämät väitökset enemmän kun nimitys lupaa.
  [5] Om några hinder för Finlands litteratur och cultur, Aura 1817--1818.
  Tässä kirjoituksessa (73 ja 76 s., 1817) tuumitaan, ettei *yhtä ainoata
  kieltä* osaa eikä pidä toivoa maamme valtakieleksi. Kansan sivistyksen
  tähden kehoitetaan kuitenki tutkimaan suomenkieltä, ja oppineitten
  tähden keräämään unohduksesta Suomen kansan runoja, lauluja j. n. e.
  Suomenmaata päätetään liian pieneksi kannattamaan itsenäistä elämää ja
  omaa kirjallisuutta. Saadaan myös tietä Ruotsalaisten antaneen Suomen
  asiain tutkijille ja harrastajille soimaus-nimen Suomavimma (=
  Fennomani), joka siis on Ruotsista kotoperäisin.
  [6] Finland och dess innevånare, af Friedr. Rühs. Öfversättning. Andra
  Upplagan, tillökt och omarbetad af Adolf Ivar Arvidsson. Stockholm 1827.
  -- Tämän kirjan toisessa osassa (s. 66--87) puhutaan Suomen
  kirjallisuudesta ja kielestä.
  [7] Ueber die finnische Sprache und ihre Literatur. Vom D:r And. Joh.
  Sjögren. St. Petersburg. 1821.
  [8] Turun Wiikkosanomat alkoivat 1820 ja lakkasivat 1827. Beckerin
  kielioppi tuli painosta 1824.
  [9] Förteckning å härtill veterligen tryckta Finska skrifter, Åbo 1821.
  [10] Handlingar till upplysning i Finlands kyrkohistoria. 3 nidettä
  1821, 1823 ja 1830.
  [11] De proverbiis fennicis, P. I. Upsala 1818. -- Otava näki päivän
  valkeuden, 1:n osa v:na 1828, 2:n osa 1832.
   * * * * *
  6. Oma aikamme lähestyy. Tuskin olivat Turun tulipalon hiilokset
  sammuneet, kun tieteet saavat uuden paikan Suomen uudessa
  pääkaupungissa. Kotimaalliset hankkeet tieteissä, taiteessa ja
  kirjallisuudessa kiihtyvät ja vahvistuvat. Erittäin arvaamattomasta
  arvosta ja rikkaasta hedelmällisyydestä on *Suomalaisen Kirjallisuuden
  Seuran* perustaminen. Se on se keskus, jonka ympärillä ja jonka kautta
  isänmaanrakkaus on voinut harrastaa ja toimittaa suomalaisen
  kansallisuuden kalliimpia asioita ja pyrkimisiä. Tämän seuran
  aikakirjasta Suomi nähdään, kuinka Suomen historian tutkinto on
  kasvanut, ja kuinka myös kirjallisuutemme tuotteita on enemmin ja
  enemmin tarkastettu ja ilmisaatettu. Niinmyös sen vuosikertomuksista ja
  toimituksista. Suomen kansan lempi, kiitos ja kunnioitus on niiden
  miesten palkinto, jotka tämän seuran perustivat, ja jotka sen toimea
  ovat auttaneet. Tämän suhteen ei tarvitse Elias Lönnrotin nimeä
  erityisesti mainita. Jos Porthan ojensi historiamme tutkinnon oikialle
  tielle ja valaisi muinaisuuttamme, niin Lönnrot on se, joka
  täydellisesti on ilmisaattanut ja pelastanut tämän muinaisuuden. Sen
  kautta on myös se perustus rakennettu, jolla suomalainen kansallisuus ja
  sen tulevaisuus seisoo varmempana kun milloinkaan sitä ennen.
  Suomen kirjallishistoriallista ovat seuraavat miehet kirjoittaneet
  viimeisillä kolmella vuosikymmenillä:
  *Lönnrot, E.*: väitti jo Turussa Wäinämöisestä; puhuu Suomen kansan
  runoista ja lauluista Kalevalan ja Kantelettaren alkulaiseissa[1];
  sananlaskuista ja arvoituksista niiden alkulaiseissa[2], ja Suomessa[3];
  Suomen virsikirjallisuudesta[4] ja Kalevalan uudesta painoksesta
  kirjallisuuslehdessä[5]. Mehiläisessä löytyy lyhyt kertomus
  suomenkielisistä sanomalehdistä, ja uusista virsistä, kirkossa ja kotona
  veisattavista[6].
  [1] Kalevalan 1:n painos painettiin 2:ssa osassa 1835, toinen 1849;
  Kanteletar 3 osaa 1840;
  [2] Sananlaskut 1842; Arvoitukset 1851. -- Kaikki Suomal. Kirjall.
  Seuran kustannuksella. --
  [3] Om finska ordspråk och gåtor, Suomi 1841 --
  [4] Psalmografi, Litteratnrbladet, 1847, n:ro 8. --
  [5] Om den nya under arbete varande Kalevala editionen, Litteraturbl.,
  1848, n:ro 12 ja 1849, n:ro 1 ja 3. --
  [6] Ks. Mehiläistä, 1837, Elokuulta, suomenkielisistä sanomalehdistä, R.
  Tiilonen, ja uusista virsistä X.
  *Pipping F. W.*: suurin ja arvollisin uhrinsa kotimaan kirjallisuuden
  altarille on "Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, kuin myös
  muutamista muista teoksista, joissa löytyy joku kirjoitus Suomen
  kielellä, tahi joku johdatus sitä tuntemaan"[1]. Tämän teoksen nimestäki
  jo huomataan sen suuri kirjallishistoriallinen arvo. Sitä mainitessa
  johtuu *Matti Pohto* itsestään jokaisen Suomalaisen mieleen. -- Pipping
  on myös kirjoittanut Suomen kirjapainoista Suomen tiedeseuran
  toimituksissa[2].
  [1] Förteckning öfver i tryck utgifna skrifter på finska, 1856--1887
  Suomal. Kirj. Seuran kustantama. -- Matti Pohto oli tämän teoksen suurin
  avittaja. Hän ei saanut nähdä sen valmistumista; vähää ennen sen
  ilmituloa surmattiin tämä erinomainen mies matkalla Pietariin, jonne oli
  menossa suomalaisia kirjoja kuulustamaan ja etsimään. --
  [2] Några historiska underrättelser om Boktryckeriet i Finland, 1840,
  1844, 1846.
  † *Tengström, J. J.*: tämän tiedoitsijan kotoaineellisista teoksista
  valuu arvollisia apuja kirjallishistoriallemme. Etunenässä ovat tämän
  puolesta mainittavat hänen ajantiedolliset luettelonsa Suomen Yliopiston
  varakanslereista, tiedekuntain jäsenistä ja apulaisista[1]. Tämä kirja
  ei sisällä ainoastaan runsaita lisiä Suomen tieteellisen ja kirjallisen
  sivistyksen historialle, vaan on itseki jommoinenki semmoinen historia.
  Sen lopulla puhutaan erityisesti kansalliskirjallisuudestamme. Helsingin
  Aamulehdessä, joka pari vuotta takaperin uupui elämästä, on Tengström
  esittänyt sen vahingon, jonka Yliopisto kotimaan historian lähteiden ja
  tieteellisten keräysten suhteen kärsi Turun tulipalon kautta[2].
  Aikakirjaan Suomeen on antanut maamme kirjallisuutta koskevan otteen A.
  Stjermanin svio-gotilaisesta kirjastosta, ja Caloniuksen ennen mainitun
  kertomuksen Yliopistosta[3].
  [1] Chronologiska Förteckningar och Anteckningar, j. n. e. 1836. --
  [2] En blick tillbaka på den förlust af inhemska historiska källor och
  vetenskapliga samlingar, hvilka vid Åbo brand 1827 drabbade Finska
  Universitetet och Fosterlandet. Helsingfors Morgonblad 1836, n:ro 3--9.
  --
  [3] Utdrag af Stjermans Bibliotheca Svio-Gothica, 6:te tomen,
  innehållande Finlandia Litterata, Suomi 1844; Calonii relation om Åbo
  Academi 1783, Suomi 1845.
  *Rein, G.*: on tutkinut ja kirjoittanut enemmän Suomen historiaan ja
  tilastoon kuuluvia aineita, vaan on antanut valaisevia lisiä
  kirjallishistoriallemmekin. Jo Turussa väitti Suomen asiain
  kirjoittajista[1]. Teki siitä sittemmin otteen, ja jatkoi samaa ainetta
  Porthanin aikaan, aikakirjassa Suomi, jossa puhuu myös
  kansalliskirjallisuutemme kasvannosta ja sen autannosta[2]. On
  Yliopiston rehtorina antanut kertomuksia sen hallituksesta ja toimesta,
  y. m.
  [1] De rerum fennicarum scriptoribus ant. cond. Acad. Åbo P. I--IV. Ab.
  1828. --
  [2] Bidrag till finska häfdeforskningens historia, Suomi 1841--1843. --
  Om nalionallitteraturens i Finland utveckling, och nödvändigheten af
  dess vidare bearbetning, Suomi 1842.
  *Hällsten, J.*: on laatinut väitöksen kirjallisuuden vaiheista Suomessa
  keski-aikana[1]. Se sisältää yleisiä silmäyksiä Ruotsalaisten
  valloitusretkistä Suomeen v:n 1157, 1249 ja 1293, ja maamme luostareista
  ja kouluista, jonka ohessa senaikaiset vähät kirjalliskasvut luetellaan.
  [1] Fata, quæ fuerunt literarum in Fennia medio ævo adumbratura. 1837.
  *Rabbe, F. J.*: on toimittanut luetteloita Suomen kirjallisuuden
  tuotteista, ja sen kautta paljon huojentanut kirjallishistoriamme
  matkaansaantia. Ne ovat: luettelo koto-aineellisista kirjoituksista
  Turun sanomissa 1700 vuosiluvulla; niinmyös v:sta 1800 v:teen 1709, ja
  sanomassa Mnemosyne v:na 1819--1823; Yliopistomme koto-aiheellisista
  väitöksistä, sen perustuksesta v:teen 1820; ja Suomea koskevista
  kirjoituksista Ruotsin Tiede-Akatemian toimituksissa v:na 1739--1823[1].
  On myös kirjoittanut muutamista esitöistä täydelliseen Suomen tilastoon,
  elämäkertoja maamme muistetavista miehistä, j. m.
  [1] Förteckning öfver de afhandlingar af fosterländskt innehåll, bvilka
  finnas intagne i Åbo Tidningar på 1700 talet, Suomi 1841; samoin
  1800--1809, Suomi 1843; Förteckning öfver uppsatser rörande Finland i
  Svenska Vet. Akad. handlingar, Suomi 1847; dito öfver uppsatser af
  fosterländskt intresse i Mnemosyne åren 1819--1823, Suomi 1852;
  Supplement till Helsingfors Tidningar Onsdagen den 15 Juli 1840.
  Akademiska afhandlingar, rörande Finska Språket och Litteraturen,
  1640--1820. -- Mainittuna päivänä vietettiin Yliopiston 200 vuotista
  riemujuhlaa.
  *Hjelt, O. E. A.*: on tehnyt väitöksen luonnon historian oppinnasta
  Suomessa ennen Linnén aikaa, (Elias Tillandz ja hänen edellisensä).
  Siinä kerrotaan ja arvostellaan, mitä Yliopistossamme matkaansaatettiin
  mainitun tieteen hyväksi 1600 vuosilukuna. Se ei ollut paljo[1].
  [1] Naturhistoriens studium i Finland före Linnés tid. I. Elias Tillandz
  och hans föregångare, 1843. I:n merkki ilmoittaa jatkoa, mutta
  tietääkseni ei sitä ole tullut.
  *Cygnæus, F.*: on tähän asti syvimmästi tutkinut ja täydellisimmästi
  esittänyt surukuvallista ainetta Kalevalassa, nimittäin Kullervo-runojen
  sisällystä, ja arvostellut muitaki kirjallisuutemme tuotteita, esm. Z.
  Topeliuksen näytelmää: 50 vuotta sitte[1]. -- Cygnæuksen jääkynttilät,
  monet muistopuheet, j. m. ovat tutut.
  [1] Ks. F. Cygnæuksen kirjoituksia yleisissä aineissa (Afhandl. i
  populära ämnen). II. 1853; ja 1851 Litteraturbladia.
  *Snellman, J. W.*: on viimeisenä ja tänä vuosikymmenenä taitavimmasti ja
  voimallisimmasti ruotsin kielellä esittänyt ja puolustanut suomalaisen
  kansallisuuden ja kielen oikeuksia. Vaikutus siitä on ollut
  hedelmällinen. Saiman, Kallaveden ja Kirjallisuuslehden sisältö ei ole
  tavallisten sanomien perhoistyötä; niitä lukevat tulevatki suvut. Niissä
  löytyy ajatuksen syvyydellä ja terävyydellä tehtyjä arvosteluja Suomen
  kirjallisuuden tuotteista, niinkuin esm. kahden viimeisen vuosikymmenen
  suomenkielisestä kirjallisuudesta, Suomen historiasta, sanomalehdistä
  j. n. e.[1]. -- Snellmanin tieteellinen toimi ja ansio ei kuulu tähän.
  [1] Ks. Kallavettä 1846 2--3 n:roa; Litteraturbladia, 1847, 1848, 1849,
  1855, 1856, 1857; ja Saimaa 1844--1846.
  *Elmgren, S. G.*: on kirjoittanut elämäkertoja Suomen muistettavista
  miehistä. Ilmoittanut ja tarkastanut maamme kirjalliskasvuja
  Kirjallisuuslehdessä, niinkuin esm. Suomen sanomien vaiheita,
  hengellistä kirjallisuutta j. n. e. Arvollisin toimensa
  kirjallishistoriallisessa katsannossa ovat hänen vuosikertomuksensa
  Suomalaisen kirjallisuuden Seuran vaikutuksesta; erittäin on mainittava
  hänen kertomuksensa tästä seurasta, sen ensimäisinä 17:sta
  vaikutusvuosina[1].
  [1] Ks. Litteraturbladia, 1850--1854; Suomea 1847. -- Morgonbladin
  toimittajana oli Elmgren 1848--1847.
  † *Tengström, R.*: ennätti ainoastaan silmäillä Suomen kansaa
  Kalevalasta, tehdä johdannon kuvauksiin syntymämaan runollisuudesta, ja
  toimittaa ensimäisen osan kokouksesta Suomen valittuja runoja ja
  lauluja, vanhemmasta nykyiseen aikaan asti[1]. Alku työn kaunistaa --
  kuolema vei tämän nuoren neron kirjallishistoriamme vahingoksi.
  [1] Finska folket, såsom det skildras i Kalevala, Joukahainen, 2:n
  vihko, 1848; Teckningar från den fosterländska vitterhetens område.
  Inledning. I. Kalevala, Fosterländskt Album I. 1848; Finsk Anthologi
  eller samling af valda Skaldestycken af finska författare, j. n. e.,
  utgifven af R. Tengström. Första delen, 1848. -- Siis kaikki yhdellä
  vuodella.
  *Törnegren, C. W.*: on kuvaillut syvällä kirjallishistoriallisella
  tiedolla ruotsalaisen runollisuuden vaiheita Suomessa, Chronanderista
  Franzéniin asti, ja toimittanut luettelon Yliopistomme väitöksistä,
  v:sta 1828 v:teen 1852[1]. On myös kirjoittanut Suomen muistettavain
  miesten elämäkertoihin.
  [1] Föredrag af D:r C. W. Törnegren. -- Puhuttu Yliopiston juhlasalissa
  7/12 1849. -- Mainittu luettelo on painettu 1882 Suomeen.
  *Rancken, J. O. I.*: on antanut väitöksen Suomalaisten historiallisesta
  ja maatieteellisestä kirjallisuudesta v:teen 1722. Siinä määrätään