Johdanto Suomen kirjallishistoriaan - 4

vanha katolinen usko[1], josta syystä hän itse ei suorastaan paljon
auttanut aljettuin uusien asiain menoa kotimaassamme. Mutta hänen
toimestansa ja hänen (siis Suomen) omilla varoilla oleskeli tänä aikana
opin halullisia suomalaisia miehiä ulkomailla, paraasta päästä
Wittenperissä Luteria ja Melantonia kuulemassa. Palattuansa jatkoivat
paremmalla taidollansa uskonpuhdistuksen suurta asiaa Suomessapa tekivät
sen syvemmällä tiedollansa vakinaiseksi maamiestensä sydämissä. Näiden
joukossa ovat Mikael Agrikola ja Paaval Juusten kiitettävimmät
kirjallisenkin ansion puolesta. Omituiseksi saattaa sitä sattumusta
katsoa, että sen miehen teoissa, joka ensiksi toimitti suomenkielisiä
kirjoja painosta, ja joka niinmuodoin perusti kansalliskirjallisuutemme,
tavataan myös ensimäinen luetteloinen suomalaisen kirjallisuuden
senaikaisista vähäisistä tuotteista. Se löytyy Agrikolan alkupuheessa
Taavetin psaltariin. Tämä luetteloinen on Suomen
kirjallishistoriallisten kirjoitusten joukossa niinkuin hienoinen valon
viiva yön synkästä hämäryydestä aamun alkavaan koittoon.
[1] Ks. Suomen muistettavia miehiä (Finlands minnesvärda män), 1:n
siteen 1:stä vihkoa, s. 134.
Ulkomaillakin otetaan tänä aikana Suomen asioita kirjalliseen puheesen.
Baselin kaupungissa painetaan Herran rukous suomeksi[1], ja luetellaan
ne suomalaiset miehet, jotka Wittenperissä olivat saaneet
majisterinseppeleen[2]. Romissa toimittavat ruotsalaiset veljekset
Johannes ja Olaus Magnus tunnetut historiansa Pohjan maista ja
kansoista; jälkimäinen puhuu Suomen runoistakin[3]. Kotimaassa on
Juusten ensimäinen nimeksi tunnettu Suomen historioitsija. Mainittakoot
tässä myös Aaron Forsius ja Johannes Messenius, joiden elämän vaiheet
katkerasti muistuttavat Ruotsin hallituksen väärää käytöstä alamaisiansa
kohtaan. Kumpaisetkin olivat aikansa oppineimpia miehiä, kumpaisetki
saivat syyttömästi kärsiä vankeuden pimeää ja yksinäistä elämää, ja
kumpaisetkin ovat kirjoittaneet Suomen maasta ja kansasta.
[1] Ks. Valtaneuvos Pippingin Luetteloa suomeksi präntätyistä kirjoista,
s. 2. -- Herran rukousta on suomeksi ruvettu ja totuttu latinan mukaan
sanomaan "*Isämeidäksi*", mutta *Isämme* se oikein on.
[2] Ks. Wieselgrenin Ruotsin kaunokirjallisuutta, 3:n osan 115 s.
[3] Ks. G. Seinin Suomen asiain kirjoittajia (De rerum fennicarum
scriptoribus), 17 s.
* * * * *
4. Yliopiston perustus on uskonpuhdistuksen jälkeen suurin, onnellisin
ja seurantorikkain tapaus Suomessa. Se toi tieteet maahamme, ja teki ne
kotiperäisiksi meidän kylmillä seuduilla. Sen kautta rupesi Suomen
silmä-ala laajenemaan sekä ulkonaisesti että sisällisesti. Se yhdisti
tieteiden siteillä Suomen kansan muihin sivistyneihin kansoihin
Europassa. Se oli tieteellisen valon ensimäinen koitto pimeässä
Pohjolassa. Vahinko vaan, että se perustettiin kielen vuoksi
muukalaiselle kannalle; mutta kukapa silloin ajatteli Suomalaisista
muuta kun että ne kuuluivat Ruotsiin niinkuin muu loisväki.
Kohta Yliopiston perustettua saatiin kirjapainoki toimeen Auran
rannalle, ja koko Pipliä painetaan ensi kerran suomeksi -- ei kuitenkaan
omassa maassa. Ajan hengellistä luontoa ja menoa myöten hallitsi
uskontiede aivan painavasti muita tieteitä uudessa Yliopistossamme.
Pispa Terseruksen riita ylistää hänen vapaamielistä valistustansa tänä
yksipuolisuuden aikana, joka ei ole vieläkään peräti kadonnut Suomen
rajain sisältä. -- Yliopistoa mainitessa -- ken ei muistaisi Pietar
Brahen kiitettyä nimeä? Unhottaa ei myöskään saa nimiä Rothovius ja
Gezelius, joiden ansio Suomen kirkollisessa ja kirjallisessaki
katsannossa on suuri. Historia tietää puhua heidän vioistansaki.
Suvaittiin kuitenki muitakin opin haaroja Suomen nuoressa Yliopistossa,
kunhan niillä ei vaan loukattu kirkon uskoa. Sen kanssa sointui
kielitiede hyvin yhteen. Latina, kreikka ja heprea -- ne tuuhottivat
niinkuin vanhan hongan latva. Oppineet eivät muita kieliä keskenänsä
tarvinneet. Kansain nuoret kielivesat kasvoivat vapaassa elämässä
niinkuin menniköt ahon viheliäisillä rinteillä. Vähitellen rupeevat ne
tunkeumaan -- ei oppisaleihin, vaan ensiksi oppineitten hiljaisiin
kammareihin. Suomenki kieli oli jo ennen Yliopiston perustusta saanut
kunnian nousta latinan, ruotsin ja saksan rinnalle sanakirjoissa.[1]
Rohvessor Eskil Petræus on ensimäinen, joka hallituksen käskystä
toimitti suomesta vaillinaisen kieliopin. Ahkera kirjamies Mikael Olaus
Wexionius jouti tutkimaan Suomenkin asioita; hän on kirjoittanut myös
Yliopiston senaikaisesta köyhästä kirjastosta[2] ja äitimme kielestä.
Mathias Martinus seuraa paraasta päästä Petræusta suomalaisessa
tienosoittajassansa. Kaikki nämät miehet puhuvat vähäisen Suomen
runo-mitastakin. -- Rohvessor Eero Justander on ensimäinen, joka palkan
edestä kääntää hallituksen kuulutuksia ja julistuksia suomeksi; mutta
tokkopa hänellä, yhtä vähän kun hänen jälkeläisillänsäkään, lienee
siihen virkaan ollut minkäänlaista vahvistuskirjaa. Epäilemättä on tämä
virka kuitenki mitä tärkeimpiä Suomessa olla taitaa. -- Petræuksen
avittajat Piplian suomentamisessa olivat rohvessori Martti Stodius,
Maskun kirkkoherra Henrik Hoffman ja Piikkiön kirkkoherra Krekori
Favorinus. -- Paimion kirkkoherra Henrik Matheus Florinus parantaa
Piplian suomennoksen alkukielen jälkeen. Hän suomensi 1686 kirkkolain,
ja hänen huolensa kautta tuli painosta 1702 ensimäinen kokous Suomen
kansan sananlaskuja, joita 17 vuosisadalla Tammelan kirkkoherra Lauri
Pietarinpoika ja Lohjan kirkkoherra Kaapriel Tammelin olivat keränneet.
[1] K. esm. A. I. Arvidssonin (Rühsin) Suomea ja sen asujamia (Finland
och dess innevånare), 2:n osan 81 s.
[2] Yliopiston kirjastossa oli silloin 20 nidettä.
Taneli Juslenius näkee kaksi sotaa myrskyvän Suomessa, joista toinen on
ijänkaiken hirmuinen muistaa. Sen alussa kirjoitti hän vanhan ja uuden
Turkunsa (Abo vetus et nova), jossa koskee Suomen kirjallisuuttaki.
Kynäilee muistaki kotimaan asioista ja kärsimyksistä. Suurin tekonsa on
"Suomalaisen Sana-lugun koetus", jonka alkulauseesta saadaan
kirjallishistoriallisiaki tietoja. -- Jusleniusta voidaan kirjallisessa
toimessansa verrata hänen aikalaiseensa pispa Svedbergiin Ruotsissa,
joka myöski teki sanakirjan maansa kielestä. Jusleniuksessa ei
kuitenkaan elänyt niin innollista isänmaanrakkautta kuin Svedbergissä,
joka oli niin vimmattu äitinsä kielen hyväilijä, että päätti sillä
virsiä taivaassakin veisattavan[1]. -- Ilmajoen kirkkoherra Vhael alkoi
tehdä täydellisen kieliopin suomesta, mutta kuolema keskeytti hänen
tästä työstä; hänen leskensä painetti siitä niin paljon kuin oli
ennättänyt valmistua.
[1] Ks. Jesper Svedbergin "Schibbolethia", pain. Skarassa 1716;
esipuhetta. -- S. oli pispa Skarassa, jonka pispan istuimella
Jusleniuski vihdoin kuoli, heitettyänsä isänmaansa, sodan pelosta.
Ensimäinen Suomen kirjallishistoriallinen teos painettiin Tukholmissa
v:na 1719. Se on latinainen, niinkuin usiammat senaikaiset kirjat;
suomennettuna on sen nimi: kirjallinen Turku[1]. Sen tekijä oli *Andreas
Antonius Stjerman*, jonka Wieselgren sanoo kuuluvan "jättiläissukuun"
Ruotsin kirjallisuudessa. Hänen kirjallinen Turkunsa ei ole lavia; se
sisältää lyhykäisiä elämänkertoja Turun rohvessoreista, ja luettelee
heidän kirjalliset tekonsa.
[1] Abo Litterata, Holmiæ; 1719.
"Ison vihan" perästä jatketaan enemmin ja enemmin kotimaallisten
aineiden tutkintoa ja esitystä. Nimet Scharin, Mennander, Gadd, Kalm,
Bilmark y. m. ovat tunnetut. Suomenkielinen kirjallisuus karttuu
niinkutsutuilla hengellisillä kirjoilla. Aapram Achrenius ja Tuomas
Ragvaldinpoika ovat 18 vuosisadan ahkerimmat kynäilijät suomeksi. Tätä
kieltä suositellaan Yliopistossaki; väitöskirjoitukset varustetaan
suomalaisilla runoilla "onnentoivotukseksi", "corkiast oppenelle" "herr"
"candidatille", "auctorille", "respondentille", "rackalle svogerille"
tahi muulle "ystävälle", kun "surella cunnialla jutteli", "urhollisest
taisteli" eli "miehulisest edes vastaisi" "caunista työtänsä" Yliopiston
oppi-istuimelta. Siitä ei suomen kieli paljon hyötynyt.
* * * * *
5. Kahdeksannentoista vuosisadan viimeiset kymmenluvut ovat yleensä
Europassa monin tavoin edellisiä aikoja merkillisimmät. Kansalliset
liikkeet ja hakemukset lukevat niistä ajoista näkyväisen alkunsa.
Tieteet muuttavat vähitellen muotonsa. -- Ruotsi suri vielä suuria
tappioitansa, ja poti edellisten sotain verisiä haavoja. Se oli
menettänyt suurimman osan entistä valtaansa. Siitä seurasi ulkonainen
voimattomuus, ja se käänsi Ruotsalaisia enemmin ja enemmin katsomaan ja
tarkemmin hoitamaan sisällisiä asioitansa. Tämmöinen riento havaitaan
kirjallisuudessaki; III:s Kustaa antoi sen runolliselle osalle vilkkaan
menon ja eloisan liikkeen.
Myöski Suomen sivistyshistoriassa alkaa uusi aikakausi viime vuosisadan
loppupuoliskolla. Edellisen ajan vähäiset hankkeet kotimaan sisällisen
tilan ja muinaisuuden tutkimisessa varmistuvat. Ruotsalaisten esimerkki
koitui Suomenkin oppineihin. Kuningas III Kustaan aikakauteen kuuluvat
Creutz ja Choræus. Porthanin nero ja isänmaanrakkaus asetti Suomen
historian tutkinnon entistä verrattoman paremmalle ja selkeämmälle
kannalle. Tämä ikimuistettava mies syntyi ja kasvoi Suomen kansan
historialliseksi silmäksi, jonka terävyys ja tarkkuus ei heittänyt juuri
mitäkään kotimaallista katsomatta. Porthan oli monitietävä mies, josta
syystä hän vaikutti monenpuolisesti tieteellisen ja kirjallisen elämän
menestykseen Yliopistossamme. Mutta paraimman ja katoomattoman
muistopatsaan nosti hän itsellensä Suomen historian ja kielen
tutkimisella. Jos Porthan epäili Suomen kansan tulevaisuudesta, niinkuin
on sanottu, niin hän on juuri itse se mies, joka antoi tämän
tulevaisuuden toivolle varmemman vakavuuden. Hän valaisi kirkkaasti
Suomen muinaisuutta, ja sen kautta on Suomen tulevaisuuski hänen
perästänsä käynyt selkeämmäksi ja varmemmaksi. Porthanin ajasta kasvavat
kansalliset hakemukset Suomessa.
Kirjallishistoriallisessa katsannossa ovat seuraavat kirjoitukset
Porthanilta tärkeimmät: suomalaisesta runollisuudesta, josta tuli vaan 5
vihkoa (väitöskirjoitusta)[1]; *historiainen suomalaisista saarnoista*,
2 vihkoa[2]; *ajatuksia runollisuuden harrastamisen ja kukoistuksen
autannosta isänmaassa*[2]; *historia Yliopiston kirjastosta ja lisiä
siihen*, yhteensä 25 vihkoa[3]; ja *Yliopiston rohvessoreista*, 3
vihkoa[4]. Myöskin muista Porthanin kirjoituksista saadaan Suomen
kirjallishistoriallisia tietoja, niinkuin esm. Juustenin ajantiedosta (=
Chronicon), joka Porthanin muistutuksista ja lisistä on saanut paraimman
arvonsa.
[1] De poesi fennica, Ab. 1766--1768. P. I--V.
[2] Historiola Concionum sacrarum fennicarum, Ab. 1781.
[3] Cogitationes qvædam de studio et flore poëseos in patria juvando.
Ab. 1781.
[4] Historia bibliothecæ regiæ Academiæ Aboensis, Ab. 1771--1787. P.
I--XXIII; Apendix ad historiam bibl. reg. Acad., Ab. 179S5. P. I--II.
Bilmarkin nimi on jo mainittu; hän on ahkera esimies väitöskirjoituksia
tarkastettaessa. -- Mathias Caloniuksen nero ja oppi täyttää yksinänsä
lakitiedekunnan velvollisuuksia Suomen Yliopistossa; kertomuksessansa
Yliopistosta puhuu hän kirjastostaki[1]. -- Lencqvist, Ganander ja
Frosterus ovat myös muistettavat. V:na 1770 alkoi Auroranliittokunta
vaikutuksensa; sen perustajat olivat Porthan ja Clewberg. Hedelmä sen
toimesta oli ensimäinen sanomalehti Suomessa, seuraavana v:na 1771;
nykyinen ruotsinkielinen sanomalehti Turussa Åbo Tidningar lukee siitä
perijuurensa. V:na 1776 koetetaan toimittaa "Suomenkielisiä
tietosanomia", mutta tilaajain puutteesta lakkaavat yhdestä vuodesta[2]
*Pietar Juhana Alopæus* rupee yleisemmästi tutkimaan Suomen kirjallisia
asioita alusta pitäen, mutta ei ennätä pitkälle; hän kirjoittaa myös
harvinaisista kirjoista yleisesti, jonka ohessa kertoo Suomenki
kirjallisuuden kasvuja[3]. Samaan aikaan tutkitaan Ruotsissa sen maan
kirjallisia seikkoja Upsalan Yliopistossa. -- Er. Mik. Fant on ahkera
väitösten toimittaja Upsalassa, ja G. F. Fant kirjoittaa katkismuksista
Ruotsissa[4]. *J. H. Lidén* luettelee Turun Yliopiston
väitöskirjoituksia vuoteen 1779[5].
[1] Ks. Suomea, 1845.
[2] Ks. Kirjallisuuslehteä (Litteraturbl.), 1853, 11 n:roa.
[3] Specimen historiæ litterariæ fennicæ, Ab. 1793--1795. P. I--IV;
Animadversiones de libris raris, Ab. 1791--1792.
[4] Minulla ei ole ollut tilaisuutta nähdä tätä hänen kirjoitustansa,
mutta siinä kuulutaan puhuttavan suomalaisistaki katkismuksista.
[5] Catalogus dispp. Sect. III. Upsal. 1779.
Uusi vuosisata on alkanut. Porthan nukkuu kuoleman uneen. Yliopisto
pukeikse huolihurstiin, Suomi suree ja J. Tengström tulkitsee latinaksi
maamiesten kaipaustuntoja Porthanin haudalla. Europan sodan pauhut
viskaavat kuohuvat aaltonsa Pohjaanki -- Suomi eroitetaan Ruotsista, ja
jää enemmin kuin sitä ennen omiin nojiinsa sivistyksensä
harrastamisissa. Franzén jättää syntymämaansa, jättää Auran
muistorikkaan kaupungin, jossa on runoillut ja tiedoitsinut. Suomen oma
on hän kuitenkin.
Nerot vaikuttavat kuoltuansakin. Porthanin henki elää, kasvaa ja
selkenee itsetietävämmäksi Suomenmaan oppineissa. -- *Renvall* tutkii
suomenkieltä, väittää isänmaan historian opettamisen tarpeellisuudesta
Suomen kouluissa, ja antaa tietoja[1] äitinkielen edellisistä
tutkinnoista; suurin ja parain tekonsa on Suomalainen Sanakirja.
*Wallenius* kertoo niistä Suomen miehistä, jotka ovat saaneet korkeimman
oppiarvon, ennen Yliopiston perustusta[2]. *F. W. Pipping* asettaa
tieteellisen toimensa kotimaalliselle kannalle, väitöksillänsä
Yliopiston kirjaston hoitajista[3]. Niinmyös *J. J. Tengström*, joka
antaa väitöksiä kreikankieltä taitavista Suomalaisista[4].
Aikakirjaisessa Aura esittää Suomen kirjallisuuden ja sivistyksen
esteitä, joita selittäessä valaisee senaikaisia tuumia Suomen maasta ja
kielestä[5]. Päin vastoin näitä tuumia lausuu pari vuotta sen jälkeen
*A. I. Arvidsson* jalosti ja vapaamielisesti suomalaisen kansallisuuden
ja kielen oikeuksista Turun Aamulehdessä. Sen toimittaminen kielletään
kolme kuukautta ennen ensivuosikerran loppua. Arvidsson kirjoittaa vielä
sanomassa Mnemosyne senaikaisista puuttuvaisista asioista Suomessa ja --
hänen täytyy muuttaa Ruotsiin. Siellä kääntää ruotsiksi, lisää ja
parantaa Rühsin saksalaisen historian Suomesta ja sen asujista[6].
Kirjallinen toimensa vieraassa maassa on todistanut, ettei tämä kiitetty
maamiehemme ole unohtanut Suomen kansan sanalaskua: *oma maa mansikka,
muu maa mustikka*. Toinen kiitetty maamies ja syvä tiedoitsija *A. J.
Sjögren* antaa Pietarissa lyhyen ja valaisevan kertomuksen saksaksi
suomalaisesta kielestä ja kirjallisuudesta[7]. *R. v. Becker* toimittaa
Turun Wiikko-sanomia[8], ja vaikuttaa sen kautta tarpeellisen
puhdistuksen äitimme kielen kirjoittamisessa; tarkastaa Mnemosynessä
Strahlmanin saksalaista suomenkielioppia ja laatii itse paremman
semmoisen ruotsiksi. *C. N. Keckman* tekee ensimäisen täydellisen
luettelon suomalaisista kirjoista[9]. *I. H. Lagus* alkaa Suomen kirkkoa
koskevain kirjoitusten julkasemisen[10]. *C. A. Gottlund* väittää Suomen
kansan sananlaskuista Upsalassa ja painattaa Otavan Tukholmissa[11].
Kirkkoherra Strandberg toimittaa Turun hippakunnan paimenmuiston
(Herdaminne 1832). Topelius, Judén, Renqvist y. m. kartuttavat
suomalaista kirjallisuutta. H. R. v. Schröter tekee Suomen runoja
tutuiksi ulkomailla.
[1] De signis relationum nominalium in lingva fennica, P. I--VIII, Ab.
1815--17; (ks. I:n osan 7--9 s.); (de studio historia; patriæ in scolis
Finlandiæ colendo, Ab. 1813; -- Suomen historia jäi kuitenki kauvaksi
aikaa laimiin kouluissamme); Renvallin sanakirja tuli painosta 1826; sen
alkulauseessa kerrotaan edellisistä suomalaisen sanakirjan tekijöistä ja
avittajista.
[2] De Fennis summos in philosophia honores ante cond. Acad. Aboens.
adeptis. P. I--II Ab. 1810.
[3] De Bibliothecariis Ac. Ab P. I--XX. Ab. 1813--1827; jatkoa osoittaa
viimeisessä osassa, joka väitettiin Heinäkuun 2 p:nä, yksinäinen sana
"sed" = mutta - - - Turku paloi Syyskuun 4 ja 5 p. samana vuonna.
[4] De viris in Fennia peritia litterarum græcarum claris. P. I--VIII.
Ab. 1814--1821; yksinäinen sana "*adeo*" viimeisessä osassa osoittaa
tästäki väitöksestä jatkoa, mutta sitä ei ole tullut. Niinkuin muutki
tämän historiamme tutkinnossa kiitetyn tiedoitsijan kirjoitukset,
sisältävät nämät väitökset enemmän kun nimitys lupaa.
[5] Om några hinder för Finlands litteratur och cultur, Aura 1817--1818.
Tässä kirjoituksessa (73 ja 76 s., 1817) tuumitaan, ettei *yhtä ainoata
kieltä* osaa eikä pidä toivoa maamme valtakieleksi. Kansan sivistyksen
tähden kehoitetaan kuitenki tutkimaan suomenkieltä, ja oppineitten
tähden keräämään unohduksesta Suomen kansan runoja, lauluja j. n. e.
Suomenmaata päätetään liian pieneksi kannattamaan itsenäistä elämää ja
omaa kirjallisuutta. Saadaan myös tietä Ruotsalaisten antaneen Suomen
asiain tutkijille ja harrastajille soimaus-nimen Suomavimma (=
Fennomani), joka siis on Ruotsista kotoperäisin.
[6] Finland och dess innevånare, af Friedr. Rühs. Öfversättning. Andra
Upplagan, tillökt och omarbetad af Adolf Ivar Arvidsson. Stockholm 1827.
-- Tämän kirjan toisessa osassa (s. 66--87) puhutaan Suomen
kirjallisuudesta ja kielestä.
[7] Ueber die finnische Sprache und ihre Literatur. Vom D:r And. Joh.
Sjögren. St. Petersburg. 1821.
[8] Turun Wiikkosanomat alkoivat 1820 ja lakkasivat 1827. Beckerin
kielioppi tuli painosta 1824.
[9] Förteckning å härtill veterligen tryckta Finska skrifter, Åbo 1821.
[10] Handlingar till upplysning i Finlands kyrkohistoria. 3 nidettä
1821, 1823 ja 1830.
[11] De proverbiis fennicis, P. I. Upsala 1818. -- Otava näki päivän
valkeuden, 1:n osa v:na 1828, 2:n osa 1832.
* * * * *
6. Oma aikamme lähestyy. Tuskin olivat Turun tulipalon hiilokset
sammuneet, kun tieteet saavat uuden paikan Suomen uudessa
pääkaupungissa. Kotimaalliset hankkeet tieteissä, taiteessa ja
kirjallisuudessa kiihtyvät ja vahvistuvat. Erittäin arvaamattomasta
arvosta ja rikkaasta hedelmällisyydestä on *Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran* perustaminen. Se on se keskus, jonka ympärillä ja jonka kautta
isänmaanrakkaus on voinut harrastaa ja toimittaa suomalaisen
kansallisuuden kalliimpia asioita ja pyrkimisiä. Tämän seuran
aikakirjasta Suomi nähdään, kuinka Suomen historian tutkinto on
kasvanut, ja kuinka myös kirjallisuutemme tuotteita on enemmin ja
enemmin tarkastettu ja ilmisaatettu. Niinmyös sen vuosikertomuksista ja
toimituksista. Suomen kansan lempi, kiitos ja kunnioitus on niiden
miesten palkinto, jotka tämän seuran perustivat, ja jotka sen toimea
ovat auttaneet. Tämän suhteen ei tarvitse Elias Lönnrotin nimeä
erityisesti mainita. Jos Porthan ojensi historiamme tutkinnon oikialle
tielle ja valaisi muinaisuuttamme, niin Lönnrot on se, joka
täydellisesti on ilmisaattanut ja pelastanut tämän muinaisuuden. Sen
kautta on myös se perustus rakennettu, jolla suomalainen kansallisuus ja
sen tulevaisuus seisoo varmempana kun milloinkaan sitä ennen.
Suomen kirjallishistoriallista ovat seuraavat miehet kirjoittaneet
viimeisillä kolmella vuosikymmenillä:
*Lönnrot, E.*: väitti jo Turussa Wäinämöisestä; puhuu Suomen kansan
runoista ja lauluista Kalevalan ja Kantelettaren alkulaiseissa[1];
sananlaskuista ja arvoituksista niiden alkulaiseissa[2], ja Suomessa[3];
Suomen virsikirjallisuudesta[4] ja Kalevalan uudesta painoksesta
kirjallisuuslehdessä[5]. Mehiläisessä löytyy lyhyt kertomus
suomenkielisistä sanomalehdistä, ja uusista virsistä, kirkossa ja kotona
veisattavista[6].
[1] Kalevalan 1:n painos painettiin 2:ssa osassa 1835, toinen 1849;
Kanteletar 3 osaa 1840;
[2] Sananlaskut 1842; Arvoitukset 1851. -- Kaikki Suomal. Kirjall.
Seuran kustannuksella. --
[3] Om finska ordspråk och gåtor, Suomi 1841 --
[4] Psalmografi, Litteratnrbladet, 1847, n:ro 8. --
[5] Om den nya under arbete varande Kalevala editionen, Litteraturbl.,
1848, n:ro 12 ja 1849, n:ro 1 ja 3. --
[6] Ks. Mehiläistä, 1837, Elokuulta, suomenkielisistä sanomalehdistä, R.
Tiilonen, ja uusista virsistä X.
*Pipping F. W.*: suurin ja arvollisin uhrinsa kotimaan kirjallisuuden
altarille on "Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, kuin myös
muutamista muista teoksista, joissa löytyy joku kirjoitus Suomen
kielellä, tahi joku johdatus sitä tuntemaan"[1]. Tämän teoksen nimestäki
jo huomataan sen suuri kirjallishistoriallinen arvo. Sitä mainitessa
johtuu *Matti Pohto* itsestään jokaisen Suomalaisen mieleen. -- Pipping
on myös kirjoittanut Suomen kirjapainoista Suomen tiedeseuran
toimituksissa[2].
[1] Förteckning öfver i tryck utgifna skrifter på finska, 1856--1887
Suomal. Kirj. Seuran kustantama. -- Matti Pohto oli tämän teoksen suurin
avittaja. Hän ei saanut nähdä sen valmistumista; vähää ennen sen
ilmituloa surmattiin tämä erinomainen mies matkalla Pietariin, jonne oli
menossa suomalaisia kirjoja kuulustamaan ja etsimään. --
[2] Några historiska underrättelser om Boktryckeriet i Finland, 1840,
1844, 1846.
† *Tengström, J. J.*: tämän tiedoitsijan kotoaineellisista teoksista
valuu arvollisia apuja kirjallishistoriallemme. Etunenässä ovat tämän
puolesta mainittavat hänen ajantiedolliset luettelonsa Suomen Yliopiston
varakanslereista, tiedekuntain jäsenistä ja apulaisista[1]. Tämä kirja
ei sisällä ainoastaan runsaita lisiä Suomen tieteellisen ja kirjallisen
sivistyksen historialle, vaan on itseki jommoinenki semmoinen historia.
Sen lopulla puhutaan erityisesti kansalliskirjallisuudestamme. Helsingin
Aamulehdessä, joka pari vuotta takaperin uupui elämästä, on Tengström
esittänyt sen vahingon, jonka Yliopisto kotimaan historian lähteiden ja
tieteellisten keräysten suhteen kärsi Turun tulipalon kautta[2].
Aikakirjaan Suomeen on antanut maamme kirjallisuutta koskevan otteen A.
Stjermanin svio-gotilaisesta kirjastosta, ja Caloniuksen ennen mainitun
kertomuksen Yliopistosta[3].
[1] Chronologiska Förteckningar och Anteckningar, j. n. e. 1836. --
[2] En blick tillbaka på den förlust af inhemska historiska källor och
vetenskapliga samlingar, hvilka vid Åbo brand 1827 drabbade Finska
Universitetet och Fosterlandet. Helsingfors Morgonblad 1836, n:ro 3--9.
--
[3] Utdrag af Stjermans Bibliotheca Svio-Gothica, 6:te tomen,
innehållande Finlandia Litterata, Suomi 1844; Calonii relation om Åbo
Academi 1783, Suomi 1845.
*Rein, G.*: on tutkinut ja kirjoittanut enemmän Suomen historiaan ja
tilastoon kuuluvia aineita, vaan on antanut valaisevia lisiä
kirjallishistoriallemmekin. Jo Turussa väitti Suomen asiain
kirjoittajista[1]. Teki siitä sittemmin otteen, ja jatkoi samaa ainetta
Porthanin aikaan, aikakirjassa Suomi, jossa puhuu myös
kansalliskirjallisuutemme kasvannosta ja sen autannosta[2]. On
Yliopiston rehtorina antanut kertomuksia sen hallituksesta ja toimesta,
y. m.
[1] De rerum fennicarum scriptoribus ant. cond. Acad. Åbo P. I--IV. Ab.
1828. --
[2] Bidrag till finska häfdeforskningens historia, Suomi 1841--1843. --
Om nalionallitteraturens i Finland utveckling, och nödvändigheten af
dess vidare bearbetning, Suomi 1842.
*Hällsten, J.*: on laatinut väitöksen kirjallisuuden vaiheista Suomessa
keski-aikana[1]. Se sisältää yleisiä silmäyksiä Ruotsalaisten
valloitusretkistä Suomeen v:n 1157, 1249 ja 1293, ja maamme luostareista
ja kouluista, jonka ohessa senaikaiset vähät kirjalliskasvut luetellaan.
[1] Fata, quæ fuerunt literarum in Fennia medio ævo adumbratura. 1837.
*Rabbe, F. J.*: on toimittanut luetteloita Suomen kirjallisuuden
tuotteista, ja sen kautta paljon huojentanut kirjallishistoriamme
matkaansaantia. Ne ovat: luettelo koto-aineellisista kirjoituksista
Turun sanomissa 1700 vuosiluvulla; niinmyös v:sta 1800 v:teen 1709, ja
sanomassa Mnemosyne v:na 1819--1823; Yliopistomme koto-aiheellisista
väitöksistä, sen perustuksesta v:teen 1820; ja Suomea koskevista
kirjoituksista Ruotsin Tiede-Akatemian toimituksissa v:na 1739--1823[1].
On myös kirjoittanut muutamista esitöistä täydelliseen Suomen tilastoon,
elämäkertoja maamme muistetavista miehistä, j. m.
[1] Förteckning öfver de afhandlingar af fosterländskt innehåll, bvilka
finnas intagne i Åbo Tidningar på 1700 talet, Suomi 1841; samoin
1800--1809, Suomi 1843; Förteckning öfver uppsatser rörande Finland i
Svenska Vet. Akad. handlingar, Suomi 1847; dito öfver uppsatser af
fosterländskt intresse i Mnemosyne åren 1819--1823, Suomi 1852;
Supplement till Helsingfors Tidningar Onsdagen den 15 Juli 1840.
Akademiska afhandlingar, rörande Finska Språket och Litteraturen,
1640--1820. -- Mainittuna päivänä vietettiin Yliopiston 200 vuotista
riemujuhlaa.
*Hjelt, O. E. A.*: on tehnyt väitöksen luonnon historian oppinnasta
Suomessa ennen Linnén aikaa, (Elias Tillandz ja hänen edellisensä).
Siinä kerrotaan ja arvostellaan, mitä Yliopistossamme matkaansaatettiin
mainitun tieteen hyväksi 1600 vuosilukuna. Se ei ollut paljo[1].
[1] Naturhistoriens studium i Finland före Linnés tid. I. Elias Tillandz
och hans föregångare, 1843. I:n merkki ilmoittaa jatkoa, mutta
tietääkseni ei sitä ole tullut.
*Cygnæus, F.*: on tähän asti syvimmästi tutkinut ja täydellisimmästi
esittänyt surukuvallista ainetta Kalevalassa, nimittäin Kullervo-runojen
sisällystä, ja arvostellut muitaki kirjallisuutemme tuotteita, esm. Z.
Topeliuksen näytelmää: 50 vuotta sitte[1]. -- Cygnæuksen jääkynttilät,
monet muistopuheet, j. m. ovat tutut.
[1] Ks. F. Cygnæuksen kirjoituksia yleisissä aineissa (Afhandl. i
populära ämnen). II. 1853; ja 1851 Litteraturbladia.
*Snellman, J. W.*: on viimeisenä ja tänä vuosikymmenenä taitavimmasti ja
voimallisimmasti ruotsin kielellä esittänyt ja puolustanut suomalaisen
kansallisuuden ja kielen oikeuksia. Vaikutus siitä on ollut
hedelmällinen. Saiman, Kallaveden ja Kirjallisuuslehden sisältö ei ole
tavallisten sanomien perhoistyötä; niitä lukevat tulevatki suvut. Niissä
löytyy ajatuksen syvyydellä ja terävyydellä tehtyjä arvosteluja Suomen
kirjallisuuden tuotteista, niinkuin esm. kahden viimeisen vuosikymmenen
suomenkielisestä kirjallisuudesta, Suomen historiasta, sanomalehdistä
j. n. e.[1]. -- Snellmanin tieteellinen toimi ja ansio ei kuulu tähän.
[1] Ks. Kallavettä 1846 2--3 n:roa; Litteraturbladia, 1847, 1848, 1849,
1855, 1856, 1857; ja Saimaa 1844--1846.
*Elmgren, S. G.*: on kirjoittanut elämäkertoja Suomen muistettavista
miehistä. Ilmoittanut ja tarkastanut maamme kirjalliskasvuja
Kirjallisuuslehdessä, niinkuin esm. Suomen sanomien vaiheita,
hengellistä kirjallisuutta j. n. e. Arvollisin toimensa
kirjallishistoriallisessa katsannossa ovat hänen vuosikertomuksensa
Suomalaisen kirjallisuuden Seuran vaikutuksesta; erittäin on mainittava
hänen kertomuksensa tästä seurasta, sen ensimäisinä 17:sta
vaikutusvuosina[1].
[1] Ks. Litteraturbladia, 1850--1854; Suomea 1847. -- Morgonbladin
toimittajana oli Elmgren 1848--1847.
† *Tengström, R.*: ennätti ainoastaan silmäillä Suomen kansaa
Kalevalasta, tehdä johdannon kuvauksiin syntymämaan runollisuudesta, ja
toimittaa ensimäisen osan kokouksesta Suomen valittuja runoja ja
lauluja, vanhemmasta nykyiseen aikaan asti[1]. Alku työn kaunistaa --
kuolema vei tämän nuoren neron kirjallishistoriamme vahingoksi.
[1] Finska folket, såsom det skildras i Kalevala, Joukahainen, 2:n
vihko, 1848; Teckningar från den fosterländska vitterhetens område.
Inledning. I. Kalevala, Fosterländskt Album I. 1848; Finsk Anthologi
eller samling af valda Skaldestycken af finska författare, j. n. e.,
utgifven af R. Tengström. Första delen, 1848. -- Siis kaikki yhdellä
vuodella.
*Törnegren, C. W.*: on kuvaillut syvällä kirjallishistoriallisella
tiedolla ruotsalaisen runollisuuden vaiheita Suomessa, Chronanderista
Franzéniin asti, ja toimittanut luettelon Yliopistomme väitöksistä,
v:sta 1828 v:teen 1852[1]. On myös kirjoittanut Suomen muistettavain
miesten elämäkertoihin.
[1] Föredrag af D:r C. W. Törnegren. -- Puhuttu Yliopiston juhlasalissa
7/12 1849. -- Mainittu luettelo on painettu 1882 Suomeen.
*Rancken, J. O. I.*: on antanut väitöksen Suomalaisten historiallisesta
ja maatieteellisestä kirjallisuudesta v:teen 1722. Siinä määrätään