Jenkkejä maailmalla I - 01

JENKKEJÄ MAAILMALLA I
Heidän toivioretkensä Pyhälle Maalle
Kirj.
MARK TWAIN
Suomentanut I. K. Inha



WSOY, Porvoo, 1922.


ESIPUHE.

Tämä kirja on kertomus huvimatkasta. Jos se olisi kertomus
juhlallisesta tieteellisestä retkestä, olisi se tietenkin sen
mukaisesti vakavakin, syvällinen ja niin vaikuttavan vaikeasti
käsitettävä, kuin senkaltaiset teokset yleensä ovat, ja samalla yhtä
puoleensakin vetävä. Mutta vaikka se onkin vain huviretkijuttu, on
sillä kuitenkin tarkoituksensa, se näet tahtoo lukijalle kuvailla,
miltä Eurooppa ja Itä _hänestä_ näyttäisivät, jos hän katselisi
niitä omilla silmillään, eikä niitten silmillä, jotka ovat noissa
maissa matkustaneet ennen häntä. Minä en vähääkään väitä kykeneväni
kenellekään osoittamaan, kuinka hänen _pitäisi_ katsella meren
takaisia nähtävyyksiä -- sen tekevät muut kirjat, eikä se siis ole
tarpeen, vaikka voisinkin sen tehdä.
En puolustele itseäni, vaikka minua voitaisiinkin syyttää siitä, että
olen poikennut tavanmukaisesta matkakertomustyylistä, sillä luulen
katselleeni asioita puolueettomilla silmillä, ja varmasti tiedän
kirjoittaneeni rehellisesti, kirjoitinpa sitten viisasta tai en.
Olen tätä teosta varten osaksi käyttänyt kirjeitä, joita kirjoitin
San Franciscon "Daily Alta Californiaan", tämän lehden omistajain
luovuttua oikeuksistaan ja annettua minulle vapaan vallan. Olen
myös käyttänyt osia niistä kirjeistä, joita kirjoitin New Yorkin
"Tribunelle" ja saman kaupungin "Heraldille".
San Franciscossa.
_Tekijä_.



I OSA.


I LUKU.
Retki yleisenä puheen aiheena -- Ohjelma -- Tiketit kunnossa --
Kuuluisuudet jäivätkin kotiin.

Kuukausia oli suuresta huviretkestä Eurooppaan ja Pyhälle maalle
kirjoiteltu kaikissa Amerikan sanomalehdissä ja lukemattomien
kotiliesien ääressä sitä oli pohdittu. Se oli uudenlaatuinen retki
-- semmoista ei kukaan ollut ennen ajatellut -- ja niinpä se
herätti semmoista huomiotakin kuin mielenkiintoisten uutuuksien
on tapana herättää. Siitä piti tulla oikein jättiläis-piknikki.
Nämäpä huviretkeilijät eivät aikoneet vuokrata kömpelöä höyrylauttaa
ja nuorikkojen ja kaunottarien, paistosten ja leivosten kanssa
räpylöidä johonkin tuntemattomaan jokipahaseen ja purkautua siellä
vihannalle nurmelle ja koko kesäisen päivän pitkän väsyttää itseään
rasittavilla kisoilla siinä käsityksessä, että se on hauskaa, vaan
heidän piti lähteä matkaan suurella valtamerilaivalla, liehuvin
lipuin ja jyrisevin tykein, ja viettää ruhtinaalliset lomapäivät
leveän valtameren tuolla puolen, monessa oudossa ilmanalassa ja
maissa, jotka ovat historiassa kuulut. Heidän piti kuukausimääriä
viillettää viileää Atlanttia ja päivänpaisteista Välimerta; heidän
piti tallustella päivät laivan kansilla ja täyttää laiva huudoillaan
ja naurullaan -- taikka lukea romaaneja ja runoja savutorvien
varjossa, taikka katsella meduusoja ja nautilusta parraspuulta, ja
haikaloja, valaita ja muita syvyyden ihmeellisiä kummituksia; ja
öisin, heidän piti tanssia taivasalla yläkannella, tanssia keskellä
tanssisalia, joka ulottui taivaanrannasta taivaanrantaan, kattonaan
taivaan kaarto, lamppuinaan ei sen vähemmät kuin tähdet ja tuo uljas
kuu -- tanssia ja kävellä, ja tupakoida ja laulaa ja kuherrella ja
etsiä taivaalta uusia tähtitarhoja "Suuren sukeltajan" (Otavan)
sijaan, johon oli niin perin kyllästytty; ja heidän piti nähdä
kahdetkymmenet sotalaivastot -- kahdenkymmenen omituisen kansan puvut
ja tavat -- puolen maailman suuret kaupungit -- heidän piti juoda
maljoja ylhäisten kanssa ja tuttavallisesti keskustella kuninkaitten
ja prinssien, suurmogulin ja mahtavain valtakuntain voideltujen
hallitsijain kanssa!
Mainiohan se oli tuuma; mitä kekseliäimmästä aivokopasta
lähtenyt. Hyvin sitä ilmoiteltiinkin, vaikka se tuskin olisi sitä
tarvinnut, sillä rohkean omintakeisuutensa, harvinaisuutensa,
houkuttelevaisuutensa ja suurenmoisuutensa ansiosta se oli kaikkialla
puheen alaisena ja herätti mielenkiintoa joka perheessä kautta maan.
(Me emme silloin tienneet, että tämänkaltaisten retkien aloite oli
Englannista lähtenyt ja sieltä lainattu.) Ja kukapa olisi voinut
lukea retken ohjelman haluamatta päästä mukaan? Painatan sen tähän.
Se melkein käy kartasta. Ja tämän kirjan tekstinä se kerrassaan pitää
paikkansa.
_Retki Pyhään maahan, Egyptiin, Krimille, Kreikkaan ja välillä
oleville mieltäkiinnittäville paikoille._
Brooklyn, 1 p. helmik. 1867.
Allekirjoittanut tekee tulevana matkailijakautena yllä mainitun
retken ja pyytää saada Teille esittää seuraavan ohjelman:
Hän valitsee ensiluokan höyrylaivan, joka kokonaan on hänen
komentonsa alainen ja johon mahtuu vähintään sataviisikymmentä
hyttimatkustajaa, ja tähän ottaa hän mukaan valitun seuran, ei
kuitenkaan enempää kuin kolmeneljännestä siitä mitä laivaan
sopisi. On hyvä syy luulla, että tämä seura saadaan kokoon
lähimmästä ympäristöstä, keskinäisistä ystävistä ja tuttavista.
Höyrylaivaan hankitaan kaikki tarpeelliset mukavuudet, muun
muassa kirjasto ja soittokoneita.
Kokenut lääkäri mukana laivalla.
New Yorkista lähdetään kesäk. 1 p:n vaiheilla ja kuljetaan
Atlantin poikki miellyttävää keskeisiä reittiä Azorien kautta;
St Michaeliin saavutaan noin kymmenen päivän kuluttua. Siellä
viivytään päivä tai pari nauttien näiden saarien hedelmistä
ja jylhästä kauneudesta, minkä jälkeen matkaa jatketaan ja
Gibraltariin saavutaan kolmen tai neljän päivän kuluttua.
Siellä vietetään päivä tai pari katsellen paikan ihmeellisiä
maanalaisia varustuksia, johon lupa helposti saadaan.
Gibraltarista kulkee matka pitkin Espanjan ja Ranskan rannikkoa
ja Marseilleen saavutaan kolmen päivän kuluttua. Siellä suodaan
runsaasti aikaa sekä tämän, kuusisataa vuotta ennen ajanlaskumme
alkua perustetun kaupungin että sen keinotekoisen sataman
katselemiseen, joka on laatuaan Välimeren kaunein, jota paitsi
retkeilijät saattavat käydä Pariisin maailmannäyttelyssä ja
kauniissa Lyonissa, joka on keskivälillä ja jonka mäiltä selvänä
päivänä vaivatta näkyvät Mont Blanc ja Alpit. Matkustajat,
jotka tahtovat viipyä Pariisissa kauemmin, voivat sieltä jatkaa
Sveitsin kautta ja Genovassa taas tulla laivaan.
Marseillesta Genovaan on yhden yön matka. Retkeilijöillä on
hyvä tilaisuus katsella tätä "palatsien uljasta kaupunkia"
ja kaunista, Napoleon I:n rakentamaa tietä käydä Columbuksen
syntymäpaikalla, joka on kaksitoista mailia kaupungin
ulkopuolella. Täältä voidaan tehdä retkiä Milanoon, Lago di
Comolle ja Lago Maggiorelle, taikka Milanoon, Veronaan (joka on
kuulu suurenmoisista linnoituksistaan), Padovaan ja Veneziaan.
Taikka voivat matkustajat kulkea junalla Firenzeen, jos haluavat
käydä Parmassa, joka on kuulu Correggion freskoista, ja
Bolognassa, sekä yhtyä sitten Livornossa laivaan. Täten he voivat
viettää kolmisen viikkoa Italian kuuluisimmissa taidekaupungeissa.
Laiva kulkee Genovasta Livornoon yhdessä yössä, ja viipyy se
viimeksimainitussa paikassa niin kauan, että sieltä ehtii hyvin
käydä tutustumassa Firenzeen, sen palatseihin ja taidekokoelmiin;
Pisaan ja sen katedraaliin ja "vinoon torniin", Luccaan ja sen
kylpylaitoksiin ja roomalaiseen amfiteatteriin. Firenzeen, joka
näistä paikoista on etäisin, on rautateitse vain kuudenkymmenen
mailin matka.
Livornosta Napoliin (poiketen Civita Vecchiassa, jos kuka
mieluummin tahtoo lähteä sieltä Roomaan) kuljetaan noin
kolmessakymmenessäkuudessa tunnissa; reitti kulkee pitkin Italian
rannikkoa, aivan läheltä Capreran, Elban ja Corsican ohi. On
pidetty huoli siitä, että Livornosta saadaan luotsi Capreraan ja
siellä poiketaan Garibaldin kodissa, jos suinkin mahdollista.
Matkustajat voivat käydä Roomassa (rautateitse), Herculaneumissa,
Pompeijissa, Vesuviuksella, Virgiliuksen haudalla ja ehkä
Paestumin raunioillakin ja tutustua Napolin kauneihin
ympäristöihin ja sen viehättävään lahteen.
Seuraava viehätyskohta on Palermo, Sisilian kaunein kaupunki,
johon Napolista saavutaan yhdessä yössä. Siellä vietetään yksi
päivä ja illalla lähdettäessä suunnataan kulku Ateenaan.
Matka käy pitkin Sisilian pohjoisrannikkoa. Aiolisten saarien
kautta kahden toimivan tulivuoren, Strombolin ja Vulcanian ohi,
Messinan salmen kautta, "Skylla" toisella puolella, toisella
"Kharybdis", pitkin Sisilian itärantaa, Etna näkyvissä,
sitten Italian etelärantaa seuraillen, pitkin Kreikan itä- ja
etelärantaa, näkyvissä muinainen Kreeta, kunnes saavutaan
Ateenan mutkaan ja Piraioon. Kahden ja puolen tai kolmen päivän
kuluttua saavutaan Ateenaan. Kun siellä on viivytty joku
aika, kuljetaan Salamiin lahden poikki ja oleskellaan päivä
Korinthossa, josta matkaa jatketaan Konstantinopoliin läpi
Aigeian meren saaristojen, Dardanellien ja Marmarameren Kultaisen
sarven suuhun, ja suoritetaan tämä matka Ateenasta lukien
neljässäkymmenessäkahdeksassa tunnissa.
Kun Konstantinopolista lähdetään, käy matka ensin kautta
kauniin Bosporon, sitten Mustan-meren poikki Sevastopoliin ja
Balaklavaan noin neljässäkolmatta tunnissa. Siellä aiotaan
viipyä pari päivää, käydä satamissa, linnoituksissa ja Krimin
tappotanterilla; sieltä takaisin Bosporoon ja poiketen uudelleen
Konstantinopoliin ottamaan matkaan ne, jotka ehkä ovat mieluummin
sinne jääneet; alas Marmara-meren ja Dardanellien kautta, pitkin
Aasian puolta, muinaisen Troian ja Lydian rantaa Smyrnaan, jonne
Konstantinopolista on kahden tai kahden ja puolen päivän matka.
Täällä viivytään sen verran, että halukkailla on aikaa käydä
Efesossa, jonne on viidenkymmenen mailin rautatiematka.
Smyrnasta Pyhälle maalle kuljettaessa käy tie Aigeian meren
saariston kautta aivan Patmos-saaren ohi pitkin Aasian, muinaisen
Pamfylian ja Kypron rantaa. Beirutiin saavutaan kolmen päivän
kuluttua. Beirutista voivat retkeilijät tehdä matkan Damaskoon,
jonka jälkeen höyrylaiva lähtee Joppeen.
Jopesta käsin voidaan käydä Jerusalemissa, Jordanin virralla,
Tiberiaan järvellä, Nasaretissa, Bethaniassa, Betlehemissä
ja Pyhän maan muilla nähtävillä paikoilla, ja siellä voivat
höyrylaivaan taas palata ne, jotka mieluummin ovat kulkeneet
Beirutista maitse Damaskon, Galilean, Kapernaumin, Samarian,
Jordanin joen ja Tiberiaan järven kautta.
Kun Jopesta lähdetään, on seuraava merkkipaikka Aleksandria,
johon saavutaan vuorokauden kuluttua. Siellä ansaitsee
käydä katsomassa Caesarin palatsia, Pompeijuksen patsasta,
Kleopatran neulaa ja katakombeja sekä vanhan Aleksandrian
raunioita. Muutamassa tunnissa päästään sieltä Kairoon, jonne on
sadankolmenkymmenen mailin rautatie-matka ja josta voidaan käydä
muinaisessa Memfiissä, Joosefin vilja-aitoissa ja pyramiideilla.
Aleksandriasta lähdetään paluumatkalle poiketen Maltassa,
Cagliarissa (Sardiniassa) ja Parmassa (Mallorcassa), jotka kaikki
ovat oivallisia satamia, luonnonkauniita ja hedelmistä rikkaita.
Kussakin paikassa viivytään päivä tai pari, ja kun Parmasta
illalla lähdetään, saavutaan seuraavana aamuna Espanjan
Valenciaan. Tässä Espanjan kauneimmassa kaupungissa vietetään
muutamia päiviä.
Valenciasta jatketaan paluumatkaa Espanjan rannikkoa sivuillen.
Alicanten, Carthagenan, Paloksen ja Malagan ohi kuljetaan mailin
tai parin päässä ja neljänkolmatta tunnin kuluttua saavutaan
Gibraltariin.
Siellä viivytään yksi päivä ja jatketaan sitten matkaa Madeiraan,
jonne saavutaan kolmisen päivän kuluttua. Kapteeni Marryat
kirjoittaa: "En tiedä maailmassa toista paikkaa, joka ensi
näkemällä siihen määrään hämmästyttäisi ja viehättäisi kuin
Madeira." Siellä viivytään päivä tai pari, mutta jos aika sallii,
voidaan viipyä kauemminkin, ja Canarian saariston läpi mennen,
arvatenkin Teneriffan Pic näkyvissä, kuljetaan Atlantin poikki
nyt eteläisempää suuntaa koillispasaadin leveysasteilla, joilla
aina voidaan toivoa leutoa ja kaunista säätä ja tyyntä merta.
Vihdoin poiketaan Bermuda-saarilla, jotka ovat aivan tämän
kotimatkan varressa ja jonne Madeirasta on kymmenen päivän matka,
ja kun on vietetty vähän aikaa ystäväimme bermudalaisten luona,
käännetään kokka suoraan kotia kohti, jonne saavutaan noin kolmen
päivän kuluttua.
Olemme jo saaneet tilauksia Euroopassa olevilta maanmiehiltä
jotka siellä aikovat liittyä retkeen.
Laiva on kaiken aikaa oleva koti, jossa retkeläisiä ympäröivät
herttaiset ystävät, jos he sattuvat sairastumaan, jossa he saavat
kaiken mahdollisen hoidon ja myötätunnon.
Jos jossain yllä mainituista satamista sattuisi olemaan tarttuvia
tauteja, niin sivuutetaan ne ja niiden sijaan poiketaan muihin
mieltä kiinnittäviin paikkoihin.
Matkan hinnaksi on määrätty 1,250 dollaria aikuisilta. Hytit ja
pöytäpaikat jaetaan sen mukaan kuin matkustajat saapuvat, eikä
tilausta pidetä sitovana, ennenkuin kymmenen prosenttia hinnasta
on rahastonhoitajalle maksettu.
Matkustajat voivat jäädä höyrylaivaan joka satamassa, jos
haluavat, mitään lisämaksua suorittamatta; kaikki venemaksut
suoritetaan laivasta.
Koko maksu on suoritettava etukäteen, ennenkuin matkaan
lähdetään, jotta lähdöstä määrätyllä ajalla voitaisiin pitää mitä
paras huoli.
Komitean tulee hyväksyä paikkatilaukset ennenkuin pilettejä
annetaan. Tilaukset voidaan lähettää allekirjoittaneelle.
Mieltäkiinnittävät ja omituiset esineet, joita matkustajat ehkä
matkalla hankkivat, he saavat tuoda kotia mitään rahtimaksua
suorittamatta.
Viisi dollaria kullassa päivältä riittää runsaasti _kaikkiin_
matkakustannuksiin maalla ja kaikkialla, missä matkustajat
haluavat useammaksi päiväksi lähteä, höyrylaivasta.
Matkustajain _yksimielisen_ päätöksen mukaan voidaan retkeä
pidentää ja matkareittiä muuttaa.
_Chas. C. Duncan_ 117, Wall Street, New York.
P.S. Retkeä varten on vuokrattu sangen kaunis ja vahva,
siipihöyry "_Quaker City_", joka lähtee New Yorkista 8 p. kesäk.
Hallitus on lähettänyt kirjeitä, joissa retkikunta ulkomailla
suljetaan asianomaisten suosioon.
Mikä tästä ohjelmasta enää puuttui, eikö se ollut kerrassaan
vastustamaton? Ei mitään, mitä äärellinen mieli saattoi keksiä.
Pariisi, Englanti, Skotlanti, Sveitsi, Italia -- Garibaldi!
Aigeian meren saaret! Vesuvius! Konstantinopoli! Smyrna! Pyhä maa!
Egypti ja "ystävämme bermudalaiset!" Maanmiehiä Euroopassa, jotka
halusivat liittyä retkikuntaan -- tarttuvat taudit vältettäisiin
-- venemaksut suoritettaisiin laivasta -- lääkäri mukana -- matkaa
jatkettaisiin vaikka maan ympäri, jos matkustajat yksimielisesti
haluaisivat -- erityinen komitea, joka pitäisi huolta, että seura
olisi mitä ankarimmin valittu -- ja yhtä ankara asiantuntijain
komitea vastaamassa siitä, että laiva olisi yhtä luotettavasti
valittu. Ihmisluonto ei voinut vastustaa näitä viettelyksiä, jotka
kerrassaan panivat pään pyörälle. Juoksin rahastonhoitajan luo ja
maksoin kymmenen prosenttia etukäteen. Ilokseni kuulin, että vielä
oli muutamia hyttejä vapaana. Minä tosiaan pelastuin tuon ankaran
komitean kynsistä sen pääsemättä persoonallisesti ja kriitillisesti
luonteenominaisuuksiani tutkimaan, mutta minä kehoitin heitä
kuulustelemaan kaikilta yhteiskunnan ylhäisiltä henkilöiltä, mitä
mieleeni juolahti ja joista saatoin arvata, että he eivät ainakaan
minusta mitään tietäisi.
Pian sitten julkaistiin ohjelmaan jatkoakin, jossa sanottiin, että
laivalla käytettäisiin "Plymouthin virsikokoelmaa." Maksoin nyt loput
piletin hinnasta.
Minulle annettiin kuitti ja niin olin virallisesti ja asianmukaisesti
hyväksytty retkeilijäksi. Se oli hauska juttu, mutta vähäistä oli se
hauskuus sen uutuuden rinnalla, että tiesi kuuluvansa "valikoituihin."
Tämän ohjelman jatko niinikään kehoitti retkeilijöitä ottamaan
mukaansa keveitä soittokojeita, niillä ylläpitää laivalla rattoa;
satuloita Syyriaa varten; viheriäiset silmälasit ja päivänvarjot:
hunnut Egyptiä varten ja lämpöiset vaatteet vaivalloisia toivioretkiä
varten Pyhässä maassa. Lisäksi viitattiin siihen, että vaikka laivan
kirjastossa olisikin melko laaja valikoima luettavaa, olisi jokaisen
matkustajan hyvä ottaa mukaansa muutamia oppaita, raamattu ja
parhaita matkakertomuksia. Lueteltiin sitten varsinkin Pyhää maata
koskevia teoksia, koska Pyhä maa sisältyi retken ohjelmaan, vieläpä
näytti olevan sen pääosa.
Pastori Henry Ward Beecherin piti tulla retkelle, mutta kiireelliset
toimet pakottivat hänet luopumaan tuumasta. Oli muita matkustajia,
joita paitsi olisi tultu paremmin toimeen ja jotka olisi jätetty
maalle paljon mieluummin. Kenraaliluutnantti Shermanin piti myös
tulla mukaan, mutta intiaanisota pakotti hänet jäämään Mississipin
taa lakeuksille. Muuan suosittu näyttelijätär oli kirjoittanut
nimensä laivan kirjoihin, mutta sitten sattui jotain, joka esti häntä
mukaan tulemasta. "Potomacin rumpalipoika" karkasi ja niinpä meille
ei enää jäänyt ainoatakaan kuuluisuutta!
Mutta pitihän meidän ainakin saada meriministeriöstä "tykkipatteri"
(niin seisoi ilmoituksessa), jotta voitaisiin vastata kuninkaitten
kunnialaukauksiin; ja meriministerin antama suosituskirja, jonka
piti tasoittaa "kenraali Shermanille ja hänen seuralleen" tietä
Vanhan maailman hoveissa ja leireissä, senkin saimme pitää, vaikka
sekä asiakirjaa että tykkipatteria luullakseni oli jonkun verran
typistetty siitä mikä alkuaan oli luvassa. Mutta olihan vielä
jäljellä houkutteleva ohjelma, Pariisi, Konstantinopoli, Smyrna,
Jerusalem, Jeriko ja "ystävämme bermudalaiset". Eikö sitä jo siinä
ollut!


II LUKU.
Suuria valmistuksia -- Kunnioitusta herättävä suuruus -- Kaikki
lähtevät Eurooppaan -- Mr Blucherin mielipide -- Hytti n:o 10 --
Nurkkakuntain kokoontuminen -- Vihdoinkin merellä.

Silloin tällöin poikkesin seuraavan kuun kuluessa Wallstreetin
117:ään kysymään, miten laivan korjaus ja varustelu edistyivät; miten
matkustajaluettelo täyttyi; kuinka monta pyrkijää komitea päivittäin
oli hylännyt "epävalioina" ja täten jättänyt surun ja mieliapean
omaksi. (Pian kyllä tuli ilmi, että jokainen oli riittävästi
"valittu", joka vain kykeni matkan maksamaan.). Ilokseni sain kuulla,
että meidän piti saada matkaan pieni kirjapaino, jotta voisimme
painaa joka päivä oman sanomalehden. Ja ilolla kuulin, että pianomme,
harmoniomme ja melodeonimme olivat parasta, mitä yleensä rahalla
sai. Ja ylpeänä totesin, että retkeilijöihimme kuului kolme sanan
julistajaa, kahdeksan tohtoria, kuusi- tai kahdeksantoista naista,
monta sotilas- ja meriylhäisyyttä kauniisti helähtävine arvonimineen
ja runsas sato erilaisia "professoreja" ja eräs herra, jonka nimen
perässä jyrisi "AMERIKAN YHDYSVALTAIN ASIAMIES EUROOPPAA, AASIAA
JA AFRIKKAA VARTEN" kammottavan mahtavasti! Olin varovasti aikonut
tyytyä laivassa syrjäiseen paikkaan sen seuran erikoisen valittuun
laatuun nähden, joka suosituksineen kykenisi kulkemaan tuon mainitun
komitean kameelinsilmän läpi; olin totutellut itseäni näkemään
peloittavan valikoiman sotilas- ja merisankareita, minkä vuoksi minun
täytyisi syrjäisestä paikastani ehkä siirtyä vieläkin syrjemmäksi,
mutta minun täytyy suoraan tunnustaa, että _tämmöistä_ moukarin iskua
minä en osannut odottaa.
Tämä arvonimivyöry nujersi minut aivan maan tasalle. Minä sanoin,
että jos moisen mahtimiehen _täytyy_ kulkea meidän laivassamme meren
yli -- varmaan hänen todella täytyi -- että jos Yhdysvallat näkivät
tarpeelliseksi lähettää meren poikki moisen tonniston virka-arvoa,
niin olisi ollut hienotunteisempaa ja varmempaa hajoittaa hänet osiin
ja kuljettaa osat erikseen, monella laivalla.
Ah, olisinpa vain silloin tiennyt, että hän oli vain tavallinen
kuolevainen ja ettei hänen tehtävänsä ollut sen valtavampi kuin koota
siemeniä ja tuntemattomia juuria ja erinomaisia kaaliksia ja kummia
ojakonnia tuolle köyhälle, hyödyttömälle, viattomalle, homehtuneelle
vanhalle kivettymälle Smithsonian Institutille (Washingtonin
kansalliselle tieteelliselle laitokselle), niin olisi se tuntunut
_hyvin_ keventävältä.
Tämän ikimuistettavan kuukauden kuluessa paistattelin itseäni siinä
onnen tunteessa, että kerrankin elämässäni olin päässyt uimaan suuren
kansallisen liikkeen kantamana. Jokainen aikoi matkustaa Eurooppaan
-- ja minä, minä myös aioin matkustaa Eurooppaan. Jokainen aikoi
matkustaa Pariisin kuuluun maailmannäyttelyyn -- ja minäkin aioin
matkustaa Pariisin näyttelyyn. Höyrylaivalinjat veivät amerikkalaisia
maan eri satamista summassa sanoen neljä tai viisi tuhatta viikossa.
Mahdoinko koko kuukauden kuluessa tavata kahtatoistakaan ihmistä,
jotka eivät aikoneet piakkoin matkustaa Eurooppaan, en varmaan
muista. Kuljeskelin paljon kaupungilla erään nuoren mr Blucherin
kanssa, joka niinikään oli lunastanut paikan. Hän oli luottavainen,
hyväluontoinen, mutkaton ja seurasopuinen mies; mutta hän ei ollut
niitä miehiä, joita mainitaan ruudin keksijöinä. Hänellä oli mitä
liioitelluimmat käsitykset tästä kansainvaelluksesta Eurooppaan ja
luuli lopulta koko Amerikan kansan säälivän kapineitaan kapsäkkiin
Ranskaan muuttaakseen. Poikkesimme kerrankin erääseen puotiin
Broadwayn varrella, josta hän osti kaulaliinan, ja kun myyjällä ei
ollut antaa takaisin, sanoi mr B.:
"Ei tee mitään, maksan sen teille Pariisissa."
"Mutta en minä aio lähteä Pariisiin."
"Mitä -- kuinka te sanoittekaan?"
"Minä sanoin, etten minä aio lähteä Pariisiin."
"Ette aio lähteä Pariisiin! Ette läh... -- no hyvä, mutta minne
ihmeeseen te sitten aiotte lähteä?"
"En minnekään."
"Ette ihan minnekään? -- ette minnekään muuanne kuin tänne?"
"En minnekään muuanne kuin juuri tänne -- olen täällä koko kesän."
Toverini otti ostoksensa ja sanaakaan sanomatta lähti puodista --
lähti loukkaantunut ilme kasvoillaan. Kun oli katua vähän matkaa
astuttu, katkaisi hän äänettömyyden ja sanoi vaikuttavasti: "Se oli
vale -- se on minun vakaumukseni!"
Kun aika oli täytetty, oli laivakin valmiina ottamaan vastaan
matkustajansa. Minut esitettiin sille nuorelle herralle, jonka olin
saanut hyttitoverikseni, ja huomasin hänet älykkääksi, rattoisaksi,
epäitsekkääksi, kaikin puolin jalomieliseksi, kärsivälliseksi ja
ihmeteltävän hyväntahtoiseksi nuoreksi mieheksi. Ei ainoakaan niistä
matkustajista, jotka seurasivat mukana "Quaker Cityllä", kieltäne
näiden sanaini oikeutusta. Valitsimme hytin, joka oli tyyrpuurin
puolella, siipien etupuolella, välikannella. Siinä oli kaksi
vuodetta, murheellinen paksulasinen akkuna, pesukaappi astioineen
ja pitkä, ylellisesti pehmustettu kaappi, joka samalla teki sohvan
virkaa -- ja osaksi oli kamssujemme säilytyspaikkana. Huolimatta
kaikista näistä huonekaluista mahtui siinä vielä kääntymään, vaikka
ei kissaa olisi mahtunut kieputtamaan, ei ainakaan isoa kissaa. Mutta
olihan tuo kuitenkin melkoinen hytti laivan hytiksi ja kaikin puolin
tyydyttävä.
Laivan lähtöpäiväksi oli määrätty eräs lauantai kesäkuun alkupuolella.
Vähän puolenpäivän jälkeen minä tänä merkillisenä lauantaina saavuin
satamaan ja lähdin laivaan. Pelkkää kiirettä ja sekamelskaa. (Olen
nähnyt tämän huomautuksen jossain muualla.) Rantasilta oli täynnään
ajoneuvoja ja ihmisiä; matkustajia saapui ja kiirehti laivaan; laivan
kansi oli täynnään arkkuja ja kapsäkkejä. Vihmasateessa kulki ja
töllisteli retkeilijäryhmiä huomiota herättämättömiin matkapukuihin
puettuina, ja he näyttivät niin lakastuneilta ja surkeilta kuin
kananpoikaset sulkasadossaan. Uljas lippumme, saman surkeuden uhri,
riippui märkänä ja alakuloisena pitkin mastoa. Se kaiken kaikkiaan
oli noloin näky, mitä ajatella saattoi. Tämä oli huvimatka -- sitä ei
käynyt kieltäminen, seisoihan se ohjelmassa -- olihan se piletissäkin
mainittu -- mutta ei totisesti se ylimalkaan siltä näyttänyt.
Kaiken tämän mäiskeen ja jyryn ja pauhun ja huudon ja höyryn pihinän
jälkeen kajahti vihdoinkin käsky "irti maasta!"-- äkillinen hyökkäys
porrassillakkeille -- saattajat purkautuvat maalle -- siivet alkavat
pyöriä ja olemme liikkeellä -- matka on alkanut! Kaksi sangen mietoa
hurraata kohosi rantasillalta vettä tiukkuvasta yleisöstä; me
vastasimme yhtä siivosti livettävältä kannelta; lippu teki yrityksen
liehua, mutta siitä ei tullut mitään; ja "tykkipatteri" vaikeni -- ei
ollut ruutia. Keksimme nyt, että tähän "patteriin", josta olimme niin
riemuinneet, kuuluikin tarkalleen yksi tykki, kun kaikki luettiin, ja
minä luin ne itse -- yksi tykki, joka oli liian pieni kenttätykiksi,
mutta kyllin pieni kynttilänjalaksi.
Ajoimme alas sataman suuhun ja kävimme siellä ankkuriin. Satoi
yhä. Eikä vain satanut, vaan vielä myrskysikin. "Ulkopuolella",
sen näimme itse, oli kauhea aallokko. Meidän täytyy pysyä
alallamme tyynessä satamassa, kunnes myrsky asettuu. Matkustajia
on viidestätoista valtiosta; vain harvat heistä ovat ennen olleet
merellä; ilmeisestikin olisi varomatonta usuttaa heidät rintansa
täydeltä puhaltavaa myrskyä vastaan, ennenkuin ovat ennättäneet
päästä merijaloilleen. Meitä oli saatellut kaksi höyryhinaajaa, sillä
laivalla oli vielä iloinen nuori newyorkilainen samppanjaseurue,
joka oli lähtenyt mukaan asianmukaisesti ja vanhan kansan tapaan
hyvästelläkseen erään heikäläisensä, ja nämä palasivat iltapuoleen
takaisin ja nyt olimme yksinämme syvyyksillä. Viiden sylen
vedellä vain ja pohjaan lujasti ankkuroituina. Ja kaiken lisäksi
juhlallisessa sateessa. Huvia ettei paremmasta väliä.
Tuntui kerrassaan huojennukselta, kun malmirumpu kutsui
rukouskokoukseen. Jonkun toisen huviretken ensimmäinen lauantai-ilta
olisi varmaan omistettu kortinpeluulle ja tanssille; mutta jätän
ennakkoluulottoman mielen päätettäväksi, olisiko _meille_ sopinut
tämmöinen kevytmielisyys, siihen nähden mitä olimme kokeneet ja missä
mielentilassa olimme. Hautajaistilaisuudessa olisimme loistaneet,
mutta emme missään sen juhlallisemmassa.
Merellä kuitenkin aina on reipastuttava vaikutuksensa, ja yöllä,
nukkuessani liekkuuni aaltojen tahdikkaaseen tuuditteluun ja etäisten
hyökyjen pauhuun, vaivuin rauhallisesti täydelliseen tiedottomuuteen
päivän ikävystyttävistä kokemuksista ja rankaisevista tulevaisuuden
varoituksista.


III LUKU.
Matkustajat ylipäätään -- Kaukana merellä -- Ahdistusta patriarkkain
kesken -- Huvituksen etsiminen vaikeissa oloissa -- Laivan viisi
kapteenia.

Koko sunnuntain olimme ankkurissa. Myrsky oli laimentunut koko
lailla, aallokko ei. Yhä kiipeili tuolla "ulkona" korkealle ilmaan
vaahtoisia mäkiä, kuten kiikareillamme selvään näimme. Ei olisi
ollut sopivaa alkaa huvimatkaa sunnuntaina; emme voineet viedä
koettelemattomia vatsojamme noin armottomalle aallokolle alttiiksi.
Meidän täytyi jäädä alallemme maanantaihin. Ja me jäimme. Mutta
olihan meillä saarnat ja rukouskokoukset; ja niinpä me tietenkin
olimme täällä yhtä hyvässä tallessa kuin missä muualla tahansa.
Sapatin aamuna nousin ylös ja aikaisin söin suurusta. Tunsin sangen
luonnollista halua luoda matkustajiin pitkän, ennakkoluulottoman
kunnon silmäyksen semmoisella hetkellä, jolloin he olisivat
itsetietoisuudesta vapaat -- joka juuri on aamiaisen aika, jos
semmoista hetkeä yleensä on ihmisolentojen elämässä.
Hämmästyin suuresti nähdessäni niin paljon vanhanpuoleisia ihmisiä
-- voisin melkein sanoa kunnianarvoisaa väkeä. Kun loi silmäyksen
päitten pitkään riviin, niin melkein teki mieli luulla, että ne
olivat _paljasta_ harmaata. Niin ei laita sentään ollut. Oli siinä
seassa koko hyvä sekoitus nuortakin väkeä ja toinen melko hyvä
sekoitus semmoisia herroja ja naisia, joiden ikä oli epämääräinen, he
kun eivät olleet oikeastaan vanhoja, eivätkä ehdottomasti nuoriakaan.
Seuraavana aamuna vivuttiin ankkuri pohjasta ja lähdettiin merelle.
Suuri ilo oli päästä matkaan tämän pitkästyttävän, mieltä lannistavan