Ivanhoe - 28

seuralaisistani ovat kohdelleet teitä tavalla, josta teillä on syytä
lausua isällisiä moitteitanne.»
»Kohdelleet!» sanoi pappi rohkaistuen sissipäällikön suopeasta puheesta;
»sillä tavalla ei kohdella hyvärotuista koiraakaan -- saatikka
kristittyä -- vielä vähemmin pappismiestä -- ja kaikkein vähimmin pyhän
Jorvaulx'in luostarin abottia. Olihan siellä muuan jumalaton
runoseppäjuoppo Allan-a-Dale -- _nebulo quidam_ -- mikä lurjus lieneekin
-- joka uhkasi lyödä minua, eipäs, tappaakin hän uhkasi, jollen maksaisi
neljänsadan kruunun lunnaita kaiken sen tavaran lisäksi, jonka hän jo
oli ryöstänyt minulta: kultaisia kaulaketjuja sekä arvaamattoman
kalliita jalokivillä kaunistettuja sormuksia. Puhumattakaan kaikesta
siitä, mikä heidän kömpelöissä käsissänsä on mennyt rikki tai
vikaantunut, niinkuin esimerkiksi pesusienirasiani ja hopeiset
hiuskähertimeni.»
»Mahdotonta, että Allan-a-Dale olisi niin pahasti kohdellut teidän
arvoistanne miestä», vastasi päällikkö.
»Onpa kuitenkin, tämä on niin totta kuin Pyhän Nikodemuksen
evankeliumi», vakuutti abotti. »Ja vannoipa hän kauheasti kiroten
hirttävänsä minut korkeimman tammen latvaan.»
»Vannoiko hän sen todella? No sitten, arvoisa isä, teette luullakseni
viisaimmin, jos suostutte siekailematta, hänen vaatimukseensa, sillä
Allan-a-Dale on mies pitämään sanansa, jos hän kerran on jotakin
sellaista vannonut.»
»Leikkiähän te minulle puhutte!» virkkoi hämmästynyt abotti nauraen
väkinäisesti. »Ja sukkelaa leikkipuhetta kuuntelenkin hyvin mielelläni.
Mutta -- ha, ha, haa! -- kun sitä leikkiä on kestänyt koko pitkän yön,
niin olisi jo aamulla aika kääntyä totisiin puheisiin.»
»Minä olenkin nyt vakava kuin ripittävä pappi», vastasi sissipäällikkö.
»Teidän täytyy, herra abotti, suorittaa meille kelpo lunnaat. Muuten on
luultavaa, että luostarikuntanne saa valita itselleen uuden päällikön,
sillä lunnaitta ette pääse kotiinne takaisin.»
»Oletteko te kristityitä», valitti abotti, »kun pidätte tämmöisiä
puheita kirkonmiehelle?»
»Kristityitäkö? Olemme maar! Ja onpa meillä vielä päälliseksi pappejakin
joukossamme», vastasi sissipäällikkö. »Astukoonpa iloinen sotapappimme
esiin ja selittäköön tälle arvoisalle hengelliselle herralle asiaa
valaisevat Raamatun paikat.»
Munkki, joka vielä oli puoli-pöpperössä, oli pukenut erakkokaavun
vihreän nuttunsa päälle ja lausui nyt, kaapien kokoon kaikki latinan
murut, jotka hän aikanansa oli korvakuulolta oppinut: »_Deus faciat
salvam benignitatem vestram_ -- Jumalan armo teille, hyvä herra... Terve
tultuanne tänne sinisille saloille.»
»Mitä jumalatonta narrinpeliä tämä on?» tiuskaisi abotti. »Jos sinä,
veikkonen, todella olet pappissäätyyn kuuluva, niin sopisi sinun
paremmin neuvoa minua, miten näiden miesten käsistä pääsisin, kuin että
kumartelet näin markkinailveilijän tavoin.»
»Enpä totta puhuen, arvoisa isä», vastasi munkki, »tiedä muuta kuin
yhden vapautuskeinon teille. Nyt on meillä Antin-päivä ja me olemme
kymmenystemme ajossa.»
»Mutta ettehän toki ottane veroa kirkon mieheltä, toivon minä, hyvä
veljeni», sanoi abotti.
»Otamme maar kirkon miehiltäkin yhtä hyvin kuin maallikoilta», vastasi
munkki. »Ja sentähden, herra abotti, _facite vobis amicos de Mammone
iniquitatis_ -- tehkää itsellenne ystäviä väärästä mammonasta -- sillä
mikään muu ystävyys ei tässä nyt auta.»
»Iloisia metsämiehiä minä aina mielelläni näen», virkkoi abotti
lauhkeammalla äänellä. »Kas niin, älkää tekään olko minua kohtaan kovin
pahoja. Olen minäkin hiukan tottunut metsästystemppuihin ja osaan
puhaltaa torveen selvään ja kirkkaasti, niin että joka tammi kaikuu
vastaan. Kas niin, älkää olko minulle kovin pahoja.»
»Antakaa hänelle torvi», käski päällikkö; »koetetaanpa, onko hän
semmoinen mestari kuin hän kerskaa.»
Abotti törähdytti torveen pari kertaa, mutta päällikkö pudisti päätään.
»Herra abotti», virkkoi hän, »osaatte te kyllä puhaltaa iloista säveltä,
mutta ette sentään pääse lunnaitta. Meidän ei kannata, käyttääkseni
erään kelpo ritarin kilpeen piirrettyjä sanoja, päästää teitä vapaaksi
torventörähdyksen hinnalla. Sitäpaitsi minä havaitsin teidän olevan
niitä miehiä, jotka uusilla ranskalaisilla rillityksillä ja
rallatuksilla hämmentävät meidän vanhoja englantilaisia säveleitämme.
--Kuules, abotti, tuo viimeinen rallatuksesi on koroittanut lunnaitasi
viidelläkymmenellä kruununkolikolla, koska noin pilasit vanhan
sankarimaisen metsätorvensoittomme.»
»Näenpä, veikkonen», sanoi abotti närkästyneenä, »ettei ole helppo olla
sinulle mieliksi metsästysasioissa. Ole kuitenkin suopeampi lunnaihin
nähden. Sanalla sanoen -- koska minun täytyy, niinkuin sanotaan, antaa
pirun ottaa veronsa -- kuinka paljon tulee minun siis maksaa sakkoa sen
johdosta, että matkustin Watlingin maantietä muistamatta ottaa
viittäkymmentä sotamiestä kintereilleni?»
»Eikö olisi parasta», kuiskasi rosvojoukon alapäällikkö Locksleylle,
»antaa abotin määrätä juutalaisen lunnaat ja juutalaisen taas vuorostaan
abotin päästörahat?»
»Oletpa aika hulivili», virkkoi päällikkö, »mutta ehdotuksesi ei ole
hullumpia! -- Kuules, juutalainen, astu likemmäksi. Katsastapa tuota
pyhää Aymer-isää, rikkaan Jorvaulx'in luostarin abottia, ja lausu sitten
oikeana arviomiehenä, kuinka suuret lunnaat meidän sopii vaatia häneltä?
-- Tiedäthän sinä hänen luostarinsa tulojen määrän, sen takaan.»
»Tiedän kyllä», sanoi juutalainen. »Olenhan minä usein ollut
kauppa-asioissa noiden hyvien isien kanssa ja olen ostanut heiltä sekä
nisuja että ohria ja muuta maanviljaa sekä myös villoja. Ohoh, on siellä
rikkautta, noissa luostarin tiluksissa, ja on heillä lihavaa ruokaa ja
makeaa juomaa, noilla hyvillä Jorvaulx'in isillä. Jos minulla
miesparalla olisi noin komea koti ja niin suuret tulot joka kuukausi ja
vuosi, niin maksaisinpa aika paljon hopeaa sekä kultaa vapaudestani.»
»Sinä juutalaiskoira!» huusi abotti, »sinähän, sen riivattu, itse
parhaiten tiedät, että meidän pyhä luostarimme on velassa pääalttarin
korist...»
»Ja siitä, kun viime vuodeksi varustitte kellarinne tavallisella
Gascognenviini määrällä», keskeytti juutalainen; »mutta kaikki nuo ovat
pieniä asioita.»
»Kuulkaa tuota uskotonta koiraa!» huusi pappismies; »jupiseehan hän
mokomiakin, ikäänkuin meidän pyhä veljeskuntamme velkaantuisi sen viinin
vuoksi, josta meillä on lupa välistä ottaa siemaus _propter necessitatem
et ad frigus depellendum_ -- tarpeen tullessa ja suojaksi pakkasta
vastaan. Tuo ympärileikattu konna tekee pilkkaa pyhästä kirkosta, ja
tässä seisovat kristityt miehet kuuntelemassa pilkkaajaa ja edes
kieltämättä häntä!»
»Kaikesta tästä puheesta ei teille ole apua», päätti päällikkö.
--»Määrätkää nyt vain, Iisak, kuinka paljon hän voi maksaa, nahan ja
karvan tulematta kokonaan nyljetyksi.»
»Noin kuusisataa kultakolikkoa», sanoi Iisak, »voi tämä kelpo abotti
vallan hyvin maksaa teille, uljaat ja kunnioitettavat miehet, ja
sittenkin on hän vielä istuva sangen pehmeällä tuolilla.»
»Kuusisataa», lausui päällikkö vakavasti; »siihen tyydyn -- hyvin
puhuit, Iisak -- kuusisataa kultaista kolikkoa. Tämä on oikea tuomio
asiassanne, herra abotti.»
»Oikein puhuttu!» säestivät toiset sissit; »Salomo ei olisi osannut sen
viisaammin tuomita.»
»Sinä kuulit tuomiosi, abotti», virkkoi päällikkö.
»Oletteko te riivattuja, hyvät miehet», sanoi abotti; »mistä minä saisin
niin suuren summan! Vaikka möisin itse kalkin ja kynttilänjalat
Jorvaulx'in kirkon alttarilta, niin tuskinpa sittenkään saisin edes
puoliakaan kokoon. Ja tätä asiaa en saa toimeen menemättä itse
Jorvaulx'in luostariin. Te saatte pitää molemmat minun seurassani olevat
munkit panttina.»
»Se pantti ei paljoa takaisi», vastasi sissipäällikkö. »Sinä saat jäädä
tänne, abotti, ja he saavat mennä lunnaita hakemaan. Sinulta ei tule
puuttumaan täällä viinipikaria eikä hirvenpaistia sillä aikaa. Ja koska
sanot olevasi halukas metsästykseen, saatpa tässä kokea semmoista
ampumista, jonka vertaista et vielä ole tainnut ikänä nähdäkään.»
»Tai jos se olisi teille mieleen», virkkoi juutalainen, joka tahtoi
mielistellä sissejä, »voisimme lähettää Yorkiin niitä rahoja ottamaan.
Minä lainaisin ne eräästä talteeni uskotusta pääomasta, jos vain tämä
kunnioitettava herra abotti tahtoo antaa minulle velkakirjan.»
»Hän antaa sinulle minkälaisen paperin vain vaadit, Iisak», sanoi
sissipäällikkö; »ja sinä saat sitten maksaa yhdessä sekä Aymer-abotin
lunnaat että omatkin päästörahasi.»
»Omatko päästörahani! Voi, voi, uljaat herrat», vaikeroi juutalainen.
»Minähän olen hävinnyt, perin köyhä mies, kerjuusauva kädessä minun
tulisi vaeltaa loppuelämäni, jos täytyisi maksaa teille viisikymmentäkin
kultakolikkoa.»
»Siitä asiasta päättäköön abotti», vastasi päällikkö. »Mitä te
arvelette, Aymer-isä, -- kannattaako tämän juutalaisen maksaa runsaat
lunnaat?»
»Kannattaako hänen?» vastasi abotti. -- »Eikö hän ole Iisak Yorkilainen,
jolla riittäisi rikkautta, vaikka hänen tulisi lunastaa kaikki kymmenen
Israelin heimoa, mitkä vietiin Assyrian vankeuteen? -- Itse en tosin
paljon tunne häntä, mutta meidän kellarimestarimme ja rahastonvartijamme
ovat usein olleet tekemisissä hänen kanssaan. Ja kuuluupa hänen talonsa
Yorkissa olevan niin täynnä kultaa ja hopeata, että on oikein häpeä, kun
semmoista sattuu kristityssä maassa. Jokainen kristitty kummastelee,
miten tuommoisten verta imevien toukkien sallitaan kaluta maata ja itse
pyhän kirkon ydintä hävyttömillä koronkiskomisillansa.»
»Malttakaa, pyhä isä», vastusti juutalainen, »hillitkää ja lauhduttakaa
toki vihaanne. Suvaitkaapa muistaa, etten minä pakota kenellekään
rahojani lainaksi. Ja kun papit tai maallikot, munkit ja ritarit, abotit
ja kuninkaat koputtavat oveani lainan tarpeessa, niin eivätpä he käytä
näin pahoja sanoja. -- 'Iisak-veikkonen', -- niin silloin kuuluu
--'tahdotkos tässä asiassa tehdä minulle hyvän työn? Kyllä minä
maksupäivästä pidän rehellisesti huolta, niin totta kuin toivon
pääseväni autuuteen.' -- Ja: 'hyvä Iisak, jos koskaan olet ihmistä
auttanut, niin ole ystäväni tässä pulassa'. -- Mutta kun maksupäivä
tulee ja minä vaadin omaani takaisin, mitä minä silloin saan kuulla
muuta kuin: 'perkeleen vietävä juutalainen!' -- ja: 'Egyptin rutto
hävittäköön koko sukukuntasi!' sekä muita tällaisia puheita, joilla
raakaa, väkivaltaista roistokansaa yllytetään meitä muukalaisraukkoja
vastaan!»
»Abotti», virkkoi päällikkö, »onpa hän, vaikka juutalainen, puhunut
totta. Määrää sinä vain hänen lunnaittensa summa, niinkuin hän määräsi
sinun päästörahasi ilman enempiä pahoja sanoja.»
»Ei kukaan muu paitsi _latro famosus_ -- mainio rosvo -- joiden sanain
selityksen minä jätän toiseen aikaan ja tilaisuuteen», sanoi abotti,
»panisi kristittyä pappia ja kastamatonta juutalaista rinnakkain. Mutta
koska vaadit minua määräämään tämän koiran hinnan, niin sanon suoraan,
että teille tapahtuisi vääryys, jos hän maksaisi penniäkään vähemmän
kuin tuhannen kolikkoa.»
»Se on päätös -- se on päätös!» lausui päällikkö.
»Se on päätös, se on päätös!» säestivät metsäsissit. »Kristitty on
osoittanut, että hän on paremmin kasvatettu ja on ollut anteliaampi
meitä kohtaan kuin juutalainen.»
»Auttakoon isieni Jumala!» vaikeroi juutalainen. »Tahdotteko peräti
hävittää minut, köyhän miehen? -- Minä olen tänäpäivänä kadottanut
tyttäreni; tahdotteko samalla myös ryöstää minulta elatukseni?»
»Vähemmänhän sinulla nyt on huolta elatuksesta, koska kadotit
tyttäresi», arveli Aymer.
»Voi, voi, hyvä herra!» vastasi Iisak; »teidän papillinen säätynne ei
salli teidän tuntea, miten lujasti lapsemme ovat kasvaneet kiinni
sydänjuuriimme. -- Voi, Rebekka, sinä rakkaan Raakelini tytär! Jos
jokainen lehti tuossa puussa olisi kultasekiini ja kaikki ne sekiinit
minun omiani, antaisin koko sen rikkauden mielelläni, kun vain saisin
tietää sinun olevan hengissä ja pelastuneen nasarealaisten käsistä!»
»Oliko tyttäresi mustatukkainen neiti?» kysyi yksi sisseistä: »ja oliko
hänen huntunsa kudottua silkkiä ja hopealla tikattu?»
»Niin oli -- niin oli!» sanoi vanha mies nyt vapisten toivosta
samoinkuin äsken vielä pelosta. »Isä Jaakob sinua siunatkoon! Voitko
antaa minulle tietoa hänen pelastuksestaan?»
»Hän se sitten oli», virkkoi jousimies, »jonka tuo ylpeä temppeliherra
kuljetti muassaan, kun hän eilisiltana raivasi itselleen tien joukkomme
läpi. Minulla oli jo jousi jännitettynä lennättääkseni nuolen hänen
jälkeensä. Mutta säästinpä hänet kuitenkin, sillä pelkäsin, että nuoli
voisi tehdä pahaa neitoselle.»
»Voi!» vastasi juutalainen. »Soisinpa, että olisit ampunut, vaikka nuoli
olisikin käynyt tyttäreni sydämeen. Parempi hänen olisi maata
esi-isiensä hautakammiossa kuin tuon irstaan, julman temppeliherran
häpäisevällä vuoteella! Ichabad! Ichabad! Kunnia on huoneestasi
kadonnut!»
»Veikkoset», sanoi päällikkö katsahtaen ympärilleen, »tuo mies on tosin
vain juutalainen, mutta hänen surunsa liikuttaa kuitenkin sydäntäni.
--Tunnusta meille suoran, Iisak, veisikö tämä tuhannen kolikon maksu
viimeisen rovon kukkarostasi?»
Tämä kysymys muistutti taas Iisakin mieleen hänen maalliset tavaransa,
joita hän juurtuneesta tavasta oli tottunut rakastamaan melkein yhtä
paljon kuin lastansakin. Hän vaaleni ja sammalsi eikä voinut olla
myöntämättä, että hänelle sittenkin saattaisi jäädä hiukan yli.
»No, niin, -- anna olla vain -- kuinka paljon jääneekin», sanoi
sissipäällikkö, »emme tahdo ruveta pitämään niin kovin tarkkaa lukua
sinun kanssasi. Rahoitta olisi sinun yhtä mahdotonta pelastaa lapsesi
ritari Brian de Bois-Guilbertin kynsistä kuin ampua uljas uroshirvi
kärjettömällä nuolella. Emme siis tahdo ottaa sinulta suurempia lunnaita
kuin Aymer-abotiltakaan, tai paremmin vielä, sata kultakolikkoa
vähemmän, jotka luovutan omasta osastani, jotta tälle arvoisalle
veljeskunnallemme ei tulisi mitään vahinkoa. Samalla me myös vältämme
sen ilkeän moitteen, että olisimme muka arvioineet samanarvoisiksi
juutalaisen kauppiaan ja kristityn hengellisen herran. Ja näin,
juutalainen, jääpi sinulle viisisataa kolikkoa tyttäresi lunnaiksi.
Temppeliherrat rakastavat hopeasekelien loistoa yhtä paljon kuin mustien
silmien säihkyä. Riennä siis ja kilistä sekeleitäsi Bois-Guilbertin
korvissa, ennenkuin pahempaa tapahtuu. Sinä tapaat hänet, niin sanovat
vakoojamme, hänen veljeskuntansa lähimmässä preceptorio-kartanossa.
--Puhuinko oikein, iloiset veikkoseni?»
Sissit ilmaisivat suostuvansa päällikön päätökseen. Ja Iisak, jonka
surua tieto, että hänen tyttärensä oli elossa ja kenties rahalla
lunastettavissa, oli paljon lievittänyt, heittäytyi jalomielisen
sissipäällikön jalkoihin ja hieroen partaansa päällikön saappaisiin hän
tavoitteli hänen viheriän nuttunsa helmaa suudellakseen sitä. Mutta
Locksley peräytyi ja irroittautui ylenkatseellisesti juutalaisen
halailusta.
»No, sen vietävä, nouse ylös! Minä olen Englannin mies enkä kärsi
tuommoisia itämaan kumarruksia. -- Käy polvillesi, kun Jumalaa rukoilet,
mutta älä kiittele syntisparkaa tuolla tavoin!»
»Aivan niin, juutalainen», puuttui Aymer-abotti puheeseen, »käy
polvillesi Jumalan eteen, jonka edustajana tässä on hänen alttarinsa
palvelija, ja kukapa tietää, jos sinä totisesti teet katumusta ja annat
soveliaita lahjoja Pyhän Robertin arkkuun, mikä armo voi tullakaan sinun
sekä Rebekka-tyttäresi osaksi! Minun on sääli sitä tyttöä, sillä hän on
sievä ja suloinen ulkomuodoltaan -- näin hänet Ashbyn turnajaisissa. Ja
ritari Brian de Bois-Guilbertiin voi minun sanani vaikuttaa paljon.
--Mieti siis, millä tavalla voisit ansaita, että puhuisin hänelle sinun
puolestasi.»
»Voi, voi!» valitti juutalainen. »Joka haaralta ryöstäjiä hyökkää
päälleni -- olen aivankuin ylenannettu assyrialaisten ja Egyptin
kuninkaan saaliiksi!»
»Mitä muuta kohtaloa ansaitseekaan kirottu kansakuntasi?» vastasi
abotti. »Sanoohan pyhä Raamattu: _verbum Domini projecerunt, et
sapientia est nulla in eis_ -- he ovat hyljänneet Jumalan sanan, eikä
heissä ole yhtään viisautta; _propterea dabo mulieres eorum exteris_
--sentähden annan heidän vaimonsa muukalaisille -- se tahtoo sanoa,
tässä tapauksessa temppeliritareille. _Et thesauros eorum haeredibus
aliensis_ -- ja heidän tavaransa vieraille perillisille -- niinkuin nyt
näille kelpo miehille.»
Iisak huokasi syvään, alkoi väännellä käsiänsä ja vajosi taas äskeiseen
tuskaan ja suruun. Mutta sissipäällikkö veti hänet syrjään.
»Ajattele tyystin, Iisak», virkkoi Locksley, »mitä tässä asiassa otat
tehdäksesi. Minä neuvoisin sinua taivuttamaan tämän pappismiehen
ystäväksesi. Hän on turhamielinen, Iisak, ja hän on rahanahne; ainakin
hän tarvitsee rahaa tuhlarinelämäänsä. Sinä voit helposti tyydyttää
hänen rahanhimonsa; sillä älä luulekaan, että saat silmäni sokaistuksi
noilla ruikutuksilla köyhyydestäsi. Minä tunnen hyvin, Iisak, sen
rautakirstunkin, missä rahapussejasi pidät. Mitä! Enkö tunne tuota isoa
kiveä omenapuun juurella sinun puutarhassasi Yorkissa; siitähän mennään
alas kiviseen kellariin?» -- Juutalainen vaaleni kalmankarvaiseksi.
--»Mutta älä kuitenkaan pelkää mitään minun puoleltani», jatkoi
sissipäällikkö, »sillä me olemme vanhoja tuttuja. Etkö muista sairasta
jousimiestä, jonka sinun kaunis tyttäresi Rebekka Yorkissa lunasti
kahleista ja jota hän sitten hoiti kotonaan, kunnes hän jälleen tuli
terveeksi? Muistatko, miten silloin lähtiessä annoit hänelle kolikon
evääksi? -- Koronkiskuri sinä olet, Iisak; mutta parempaa korkoa et
liene milloinkaan saanut rahoistasi kuin nyt saat tuosta pienestä
hopearahasta, sillä se on tänään säästänyt sinulle viisisataa
kultarahaa.»
»Sinäkö siis olet se, jota me sanoimme Dikkon-jousenjännittäjäksi?»
sanoi Iisak. »Tuntuipa minusta äänesi tutulta.»
»Samainen jousenjännittäjä minä olen», vastasi päällikkö, »ja myös
Locksley, ja onpa minulla vielä useampia muita kelpo nimiä lisäksi.»
»Mutta erehdytpä, hyvä jousenjännittäjä, luulossasi, mitä tuohon
kiviseen kellariin tulee. Niin totta kuin taivaan apua toivon, se
kellari ei sisällä muuta kuin vähäisen kauppatavaroita, jotka mielelläni
annan teille. Sata kyynärää vihreää sarkaa miehillesi ja sata
espanjanruokon jousiksi ja sata silkkistä jousenjännettä, vahvaa,
tasakiertoista ja sileätä -- ne kaikki lähetän sinulle kiitokseksi
hyvyydestäsi, kunnon Dikkon, jos vain lupaat, ettet hiisku kenellekään
mitään siitä kivisestä kellarista, hyvä Dikkon.»
»Minä olen siitä ääneti kuin metsähiiri», vastasi sissipäällikkö; »ja
usko minua, että minun on oikein sääli tytärtäsi. Mutta häntä en voi
auttaa. Temppeliritarin peitsimiehiä vastaan minun jousimieheni eivät
kestä aukeilla kedoilla, -- ne lentäisivät pian hajalleen, niinkuin
akanat tuuleen. Jotakin kenties olisin voinut tehdä, jos silloin olisin
ollut saapuvilla, kun hän kuljetti Rebekkaa pois, mutta nyt ei muu auta
kuin viisaus. Kuule, pitääkö minun hieroa sinun puolestasi kauppaa
abotin kanssa?»
»Tee niin, Dikkon, Jumalan nimessä, jos voit auttaa minua saamaan
takaisin sydämeni lapsen.»
»Mutta muistakin», sanoi sissipäällikkö, »ettet keskeytä minua
sopimattomalla kitsaudellasi. Sitten tahdon hänen kanssaan sovitella
puolestasi.»
Näin sanottuaan hän poistui juutalaisen luota, joka kuitenkin seurasi
häntä kuin kuvajainen.
»Aymer-abotti», virkkoi päällikkö, »tulkaa syrjään puheilleni tämän puun
juurelle. Ihmiset väittävät, että te rakastatte viiniä ja neitosten
hymyjä enemmän kuin teidän säätynne sallisi, herra pappi, mutta eihän se
asia minuun koske. Olen myös kuullut, että kelpo metsäkoirapari ja nopea
hevonen ovat teille mieleen; ja arvelenpa, koska te rakastatte tämmöisiä
kalliita huvituksia, ettette ehkä vihaa kullalla täytettyä kukkaroakaan.
Mutta sitä en ole koskaan kuullut, että väkivalta ja julmat teot
olisivat teille mieleen. -- Kuulkaa siis, tässä on Iisak, joka tahtoo
antaa teille varoja huvituksen ja hauskan ajanvieton hankkimiseen,
nimittäin sata hopeamarkkaa sisältävän pussin -- jos hänen onnistuu
teidän sananne kautta saada tyttärensä vapautetuksi liittoveljenne
temppeliherran vallasta.»
»Eheällä ja täydellä kunnialla, niinkuin hän oli ryöstettäessä», lisäsi
juutalainen, »muuten kauppa on mitätön.»
»Vaiti, Iisak», sanoi sissipäällikkö, »muuten heitän asiasi sikseen.
Mitä sanotte tarjoukseeni, Aymer-abotti?»
»Tämä asia», lausui abotti, »on luonteeltaan kahdenlainen. Sillä jos
toiselta puolen teenkin hyvää, niin toiselta kannalta katsoen koituu se
juutalaisen eduksi ja on siis vasten omaatuntoani. Mutta jos juutalainen
suostuu auttamaan kirkkoa sillä, että antaa hiukan rahaa meidän
makuukamarimme korjaamista varten, niin tahdon kuitenkin rikkoa
omaatuntoani vastaan ja olla avullisena hänen tyttärensä
takaisinsaamisessa.»
»Mitä siihen tulee, että lisättäisiin parikymmentä markkaa makuukamaria
varten», vastasi sissipäällikkö, »... vaiti, Iisak, sanon minä ... tai
pari hopeista kynttilänjalkaa alttarin koristukseksi, niin siinä emme
rupea tinkimään.»
»No mutta, hyvä Dikkon-jousenjännittäjä...», yritti Iisak jälleen
keskeyttää häntä.
»Hyvä juutalainen -- hyvä luontokappale -- hyvä maan mato!» tiuskaisi
sissipäällikkö maltittomasti; »jos sinä vielä edelleen näin punnitset
sydämessäsi halvan mammonasi ja tyttäresi hengen sekä kunnian painoa,
niin minä vannon taivaan nimessä vieväni putipuhtaaksi jok'ainoan rovon,
mitä sinulla on, ennenkuin kolme vuorokautta on kulunut.»
Iisak kutistui kokoon säikähdyksestä ja vaikeni.
»Ja minkä vakuuden saan kaikista näistä lupauksista?» kysyi abotti.
»Jos Iisakin asia tulee teidän avullanne onnelliseen päätökseen»,
vastasi sissipäällikkö, »niin pidän huolta, sen vannon Pyhän Hubertin
kautta, että te saatte rahat häneltä hyvässä hopeassa. Ja jollei hän
sitä tee, niin minä kuritan häntä semmoisella tavalla, että hän
mieluummin soisi maksaneensa kaksikymmentä sen vertaa.»
»No hyvä siis, juutalainen», sanoi Aymer; »koska minun pitää sekaantua
tähän asiaan, niin annapa kirjoitusneuvosi tänne -- mutta maltas -- ei,
mieluummin kuin käyttäisin sinun kynääsi, paastoisin vuorokauden. Mistä
nyt toinen kynä saataisiin?»
»Jos teidän hurskas omatuntonne ei salli juutalaisen kynän käyttämistä,
niin kyllä minä hankin toisen», virkkoi sissipäällikkö. Näin sanoen hän
jännitti jousensa ja tähtäsi nuolellansa heidän ylitsensä lentävään
metsähanheen, ison parven etumaisinta, joka par'aikaa kiiti Holdernessin
syrjäisille ja jylhille soille päin. Lintu kapsahti maahan, nuoli
rinnassansa.
»Tuossa, abotti», sanoi päällikkö, »olisi vuosisadaksi kyllin kyniä
kaikille Jorvaulx'in munkeille, jolleivät he ruvenne kirjoittamaan
aikakirjoja.»
Abotti kävi istumaan ja kirjoitti vitkallisesti kirjeen Brian de
Bois-Guilbertille. Sitten, lakattuansa huolellisesti pärmät yhteen, hän
antoi sen juutalaiselle ja sanoi: »Tässä on passisi Templestowen
preceptorio-kartanoon, ja pitäisipä luullakseni tyttäresi päästä
vapaaksi tämän kirjeen avulla, jos nimittäin itse lisäät sille voimaa
edullisilla tarjouksilla. Sillä usko minua, tuo kelpo ritari
Bois-Guilbert on niitä miehiä, joka ei mitään anna, jollei samalla myös
jotakin saa.»
»Hyvä on, abotti», sanoi sissipäällikkö, »nyt en minä viivytä teitä
enempää muulla asialla kuin pyytämällä teitä antamaan juutalaiselle
velkakirjan niistä viidestäsadasta kruununkolikosta, jotka sovimme
lunnaiksenne. Hän saa olla minun rahavartijani; ja jos kuulisin teidän
rupeavan tekemään verukkeita ja kieltävän, ettei hän saisi panna teidän
laskuunne tätä maksamaansa summaa, niin hylätköön minut Pyhä Neitsyt
Maaria, ellen polta teitä luostarinne sisään, vaikkapa semmoinen teko
veisikin minut kymmenen vuotta ennen aikojani hirteen!»
Paljoa vastahakoisemmin kuin kyhätessään kirjettä Bois-Guilbertille
abotti kirjoitti nyt kuitin, jossa hän myönsi saaneensa Iisak
Yorkilaiselta viisisataa kultakolikkoa lainaksi, luvaten rehellisesti
maksaa summan hänelle takaisin. »Ja nyt», virkkoi abotti Aymer, »pyydän
saada takaisin muulini ja ratsuni, sormukset, kalliit kivet sekä koreat
vaatteet, jotka minulta on ryöstetty, ja viimein vielä, että seurassani
olevat arvoisat veljet päästettäisiin vapaiksi, koska olen rehellisenä
vankina tyydyttänyt teidän lunnasvaatimuksenne.»
»Mitä munkkeihinne tulee, herra abotti», sanoi Locksley, »niin ne
päästetään heti vapaiksi, sillä väärin olisi pidättää heitä. Samaten
saatte myös muulinne sekä hevosenne takaisin sekä sen verran matkarahaa,
että voitte päästä Yorkiin asti, sillä armottomasti olisi tehty,
jollemme jättäisi teille matkatarpeita. -- Mutta mitä sormuksiin,
kalliisiin kiviin, käätyihin sekä muihin semmoisiin tulee, niin
tietäkää, että meillä on herkkä omatunto. Me emme tahdo jättää teidän
kaltaisellenne hurskaalle miehelle, jonka mielen pitäisi jo olla erossa
elämän turhamaisuuksista, niin suurta kiusausta rikkomaan säätynsä
sääntöjä vastaan pitämällä turhanpäiväisiä leluja.»
»Ajatelkaa, mitä teette, hyvät miehet», sanoi abotti, »ennenkuin käytte
käsiksi kirkon perintöön. -- Nämä esineet kuuluvat _inter res sacras_
(pyhiin esineisiin), ja kuka tietää, mikä taivaan rangaistus voi
seurata, jos ne joutuvat maallikkokäsien pideltäviksi.»
»Siitä minä pidän huolen, arvoisa abotti», vastasi Copmanhurstin erakko;
»minä aion itse käyttää niitä.»
»Ystävä tai veli», virkkoi abotti, kuullessaan väitteensä tehtävän tällä
tavoin tyhjäksi, »jos sinä todella olet vihitty hengelliseen säätyyn,
niin pyydän sinua huolellisesti punnitsemaan, miten vastaat piispallesi
osallisuudestasi tämänpäiväisessä toimessa.»
»Abotti veikkonen», vastasi erakko, »minä voin antaa sinun tietää, että
kuulun hyvin pieneen hiippakuntaan, jossa olen oma piispani, ja että
yhtä vähän välitän Yorkin hiippaherrasta kuin Jorvaulx'in abotista ja
koko hänen luostarikunnastaan.»
»Sitten olet kelvoton pappi», virkkoi abotti, »ja kuulut noitten
harhautuneitten miesten joukkoon, jotka luvattomasti ottavat papin pyhän
säädyn, saastuttavat kirkon hurskaita menoja ja saattavat kadotuksen
tielle niiden sielut, jotka heiltä neuvoa pyytävät; _lapides pro pane
condonantes iis_ -- antavat heille kiviä leivän asemesta, niinkuin
Vulgatassa[33] on kirjoitettu.»
»Jo riittää», sanoi erakko, »eipä minun kalloni olisi tähän asti
kestänytkään, jos sitä olisi voitu latinalla halkaista. Mutta sen sanon
sinulle, että pidän luvallisena egyptiläisen ryöstämisenä, kun sinun
tapaisiltasi pöyhkeiltä papeilta riisutaan heidän kalleutensa ja
leikkikalunsa.»
»Sinä olet rosvopappi», ärjäisi abotti kovasti suuttuneena,
»_excommunicabo vos_ -- minä julistan sinut kirkonkiroukseen!»
»Itsepä käyttäydyt rosvon ja väärä-uskoisen tapaan», vastasi erakko yhtä
kiukkuisesti. »En ota mielisuosiolla tässä seurakuntani kuullen vastaan
tuommoisia haukkumisia, joita sinä häpeämättä lasket leuoistasi minulle,
arvossapidettävälle säätyveljellesi. _Ossa ejus perfringam_ -- lyönpä
luusi kappaleiksi -- samaten Vulgatan sanoilla puhuakseni.»
»Ohoo!» huudahti päällikkö; »jokos arvoisat kirkonisät ovat leukasilla?
-- Muista rauhanlupaustasi, erakko! -- Ja sinä abotti, jollet jo ole
täydesti sovittanut syntejäsi Jumalan kanssa, niin älä suututa sen
enempää tätä erakkoa! -- Erakko, anna tämän arvoisan isän lähteä
rauhassa, sillä hän on maksanut lunnaansa!»
Sissit erottivat toisistaan vihaiset papit, jotka yhä edelleen
huutelivat, haukkuen toisiansa huonolla latinan renkutuksella, joka
abotilta sujui liukkaammin, mutta erakon suusta tuprusi sitä suuremmalla
voimalla. Abotti viimein hillitsi itsensä huomatessaan arvonsa alenevan
turhasta suukovusta moisen metsäpapin kanssa kuin sissijoukon
kappalainen oli. Hän ratsasti siis tiehensä seuralaisineen, jotka
tällävälin olivat tulleet saapuville. Hän lähti pois paljon vähemmän
komeilevana ja paljon enemmän apostolisessa asussa kuin ennen tässä
kerrottua tapausta.
Nyt ei ollut enää muuta toimitettavana, kuin että juutalaisen piti antaa
jokin vakuus lunnaista, jotka hänen tuli maksaa sekä omasta että myös
abotin puolesta. Hän kirjoitti siis ja vahvisti sinetillänsä kirjeen
eräälle Yorkissa asuvalle kansalaisellensa, jota hän kehoitti antamaan
kirjeentuojalle tuhat kultarahaa sekä myös muutamia kirjeessä lähemmin
mainituita tavaroita.
»Sheva-veljelläni», virkkoi juutalainen syvään huoaten, »on