Iphigeneia Tauriissa: Viisinäytöksinen näytelmä - 4

ett' tempais varmasta ei turvastani
mua petos ryövärin, ja orjuuteen
mua saattais. Usein udellut oon siltä,
jokaisen seikan tiedustellut, merkit
myös vaatinut: nyt sydän tää on varma.
Näät hänen kädessänsä oikeassa
kuin kolme tähteä, ne näyttäytyivät
jo hänen synnyinpäivänään, ne pappi
selitti enteeksi työn raskaan, jonka
tekevä oli koura tuo. Mun vielä
vakuuttaa naarmu, joka silmäkulman
häneltä halkaisee: Elektra lasna
pudotti hänet, varomattoman
tapansa mukaan, sylistään. Löi päänsä
hän kolmijalkaan. -- Hän se on! -- Mun sulle
pitääkö isän yhden-näköisyys
ja sydämeni sisin riemu vielä
takeeksi ilmi tuoda varman uskon?
THOAS.
Jokainen joskin poistuis epäilyni,
vihani joskin hillitä ma voisin,
aseiden sentään pakko ratkaista
on välillämme; rauhaa en ma näe.
He tulleet ovat, tunnustat sen itse,
pois viemään pyhää kuvaa Artemiin.
Sen tyynnä sallivan mun uskotteko?
Helleeni usein kääntää silmän ahnaan
päin kauko-aarteita barbaarein, taljaan
kultaiseen, orhiin, impiin ihaniin;
mut ain ei väkivalta, viekkaus vienyt
kotiinsa häntä aartein autuain.
ORESTES.
Kuvasta, kuningas, ei meille kiistaa!
Nyt erheen huomaamme, min päämme yli
jumala niinkuin hunnun heitti, tietä
kun tänne käymään käski. Neuvoa
ja vapautusta hältä vainosta
rukoilin kostotarten. Näin hän puhui:
"Jos siskon, joka Tauriin rannalla
templissä vasten tahtoansa elää,
tuot maahan Hellaan, kirpoaa sun kiros."
Apollon sisarta me aattelimme,
sua tarkoitti hän! Siteet ankarat
nyt auki ovat; suotu jälleen olet
omilles, pyhä, oi! Kun koskit minuun,
paranin; tarttui tauti sylissäsi
minuhun viime kerran kynsin kaikin
ja kamalasti rintaa raateli;
pakeni sitten pois kuin käärme luolaan.
Sun kauttasi taas uunna nautin laajaa
valoa päivän. Ihanaisna, suurna
jumalten neuvo mulle julistuu.
Kuin kuvan pyhän, johon kiintyy, kautta
salaisen jumal-sanan, kohtalo
kaupungin järkkymätön, tempasivat
he sinut pois, sa heimon suojahenki;
pyhässä säilyit hiljaisuudessasi
sukusi, veljes siunaukseksi.
Kun kaikki pelastus maan laajan päällä
menneeltä näytti, kaikki annat meille
sa jälleen. Kuningas, suo sielus rauhaan
taas kääntyä! Sa ällös täyttymästä
isäini huoneen estä vihkipäivää,
mi vie mun ääreen lieden puhdistetun
ja kruunun vanhan mulle päähän painaa!
Se korvaa siunaus, min toi hän sulle,
lähempi myönnä mulle oikeuteni!
Viekkaus ja väkivalta, miesten maine,
häpeevät eessä tämän ylvään sielun
totuuden; usko puhdas, lapsellinen
jalohon mieheen palkitaan.
IPHIGENEIA.
Sa muista
sanaasi, salli puheen suoran suusta
urohon uskollisen mielees käydä!
Sa meitä katso! Tilaisuutta sulla
suurtyöhön sellaiseen ei usein. Kieltää
et sitä voi; siis pian myönny.
THOAS.
Menkää!
IPHIGENEIA.
Ei niin, oi kuningas! En riidassa,
en ilman siunausta luotas lähde.
Meit' älä karkoita! Ain yhdistäköön
sun meihin kesti-ystävyys: näin emme
erossa iki ole. Kallis, rakas
kuin oli taatto mulle, olet sinä
ja tämä tunto jää mun sieluuni.
Jos halvin kansastasi joskus saattaa
korvaani äänen, jota kuulemaan
tääll' olen tottunut, ja köyhimmällä
jos huomaan maasi vaateparren: hänet
ma otan vastaan niinkuin jumalan,
ma itse tahdon hälle tehdä vuoteen,
rahille viedä hänet lieden luokse,
kysellä sua vaan ja kohtaloas.
Jumalat suokoot palkan ansaitun
sinulle töittesi ja lempeytesi!
Hyvästi jää! Oi, meihin käänny, vieno
jäähyväis-sana vastalahjaks anna!
Vienommin silloin tuulin purje paisuu,
helpommin kyynel silmää lohduttaa
eroovan. Hyvästi! ja kätes anna
pantiksi mulle vanhan ystävyyden.
THOAS.
Hyvästi!