Iltalampun ääressä I - 06

Total number of words is 3627
Total number of unique words is 1890
25.0 of words are in the 2000 most common words
34.4 of words are in the 5000 most common words
40.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kuulun heidän uskonheimouteensa vain näön vuoksi. Minä olen raukka,
horjuva varjo ja varsin, varsin onneton! Ah, minä luulen, ett'ei kukaan
voi käsittää, miten paljon minä olen kärsinyt tuosta pakosta, jolla
minun sieluani on vaivattu. Minua on viety noihin alinomaisiin
kokouksiin, niin että itse jumalan sanakin on käynyt minusta aivan
yhdentekeväksi noiden loppumattomain kääntymishistoriain ja tuon
hengellisen laajasanaisen laapotuksen tähden, jolla keskustelut
maustetaan. Kaiken sen julistaminen, yksinpä sisäisimmänkin, mikä
tapahtuu Jumalan ja sielun välillä, henkisten kokemusten lohkoeleminen
pienempiinkin yksityispiirteihinsä, tuntuu minusta selittämättömän
kiusalliselta, tuntuu kuin karkea käsi huolettomasti muserrellen
käsittelisi armaan suloisesti tuoksuavan kukan lehtiä. Minusta tuntuu
tuo minulle tyrkytetty oppi löyhältä ravinnolta, enkä minä voi sitä
ottaa vastaan, ja kuitenkin saavuttaa minut rajaton sieluntuska joka
kerta, kun ajattelen, että minun rakas äitini ja moni muu hyvä ja
rehellinen ihminen on tällä tiellä löytänyt vapautensa ja onnensa. Minä
olen tuntenut itseni aivan muserretuksi, ja semmoiseksi tunnen minä
itseni tälläkin hetkellä!
-- Rakas Anna, kenties suo Jumala minun lohduttaa sinua, sanoi nuori
pappi hellästi.
-- Ei, ei, vastasi hän suruisesti; tosin kyllä minä aluksi toivoin
teidän kauttanne pääseväni johonkin varmuuteen, mutta se ei onnistunut
minulle. Te kutsutte ainoastaan syntisiä, jotka tuntevat syntiensä
painon -- ja minä olen usein aivan tunteeton; te sanotte: "usko
ainoastaan" ja -- minä en voi uskoa. Teidän sananne ovat jo aikoja
sitte jättäneet minut täysin toivottamaksi, minusta on teidän saarnanne
oppia, joka kyllä soi hartaussalin seinissä, mutta joka ei tunkeudu
puhdistavana ja vahvistavana elämän hyörinnöihin; on sieluja, jotka
keskellä hunajan yltäkylläisyyttä ovat nääntyä suolan puutteesen, ja --
minä olen yksi semmoinen.
Hän kätki päänsä käsiinsä ja koko tuo hento vartalo vapisi
liikutuksesta.
Pastori oli hyvin vaalea, hän istui aivan liikkumatonna ja katseli
hievahtamatta tuota liikutettua nuorta tyttöä ja kun hän istui,
laineiden loiskiessa aivan hänen jalkainsa juuressa, tuntui kuin olisi
leveä rotko auvennut hänen ja hänen rakkautensa, hänen unelmoidun
onnensa ja valoisain toiveittensa välille.
Anna katsoi ylös ja pyyhkäsi kädellään otsaansa, hän ei itkenyt, mutta
hänen silmissään kuvastui liikuttava, tuskainen ilme: -- Minä olen
tahtonut sanoa kaiken tämän teille, pastori Törne, sanoi hän hiljaa,
olen tahtonut teille näyttää kuinka kaukana me itse asiassa olemme
toisistamme ja ilman täydellistä sopusointua elämän syvimmissä
kysymyksissä ei voi syntyä mitään onnea, eikö niin?
Pastori ainoastaan taivutti päätään vastaukseksi, ainoatakaan sanaa ei
lähtenyt hänen vaaleilta huuliltaan.
-- Minä kiitän teitä sydämmellisesti minulle osoittamastanne
luottamuksesta, jatkoi Anna; sekä pappina että ihmisenä pidän minä
teitä suuressa arvossa, ainoa mitä tahdon vielä sanoa teille, pastori
Törne, edellä sanomaani suuntaan on: puhukaa vähemmin ja toimikaa
enemmin! Minä tiedän, että olen haavoittanut teitä syvästi, mutta minä
en voinut menetellä toisin jos tahdoin olla rehellinen sekä teille että
itselleni. Voitteko antaa minulle anteeksi?
-- Mitä anteeksi antamista olisi minulla sen vuoksi, ett'ette te voi
rakastaa minua, vastasi hän suruisesti.
-- Ja myös ne katkerat sanat, jotka tulin lausuneeksi ja joita jo niin
kauvan olen mielessäni hautonut?
Pastori puristi ystävällisesti hänen kättään:
-- Teidän puheessanne on hyvin paljon totuutta, vakavuudella ja
suoruudella lausuttua totuutta pitää meidän itserakkautemme oppia
sulattamaan.
Näytti kuin hän olisi aikonut lähteä hyvästiä heittämättä, mutta äkkiä
kääntyi hän jälleen häneen päin ja noissa syvissä mustissa silmissä
välkkyi kaunis kimallus: -- Me emme voi uskoa toisen edestä, sanoi hän
matalasti, mutta me voimme rukoilla, että tuo toinen tulisi
uskovaiseksi. Vapahtaja, joka lukee jokaisen ajatukset, kuulee myös
hiljaisenkin huokauksen, kuulee janoovan peuran huudon tuoreen veden
perään eikä vielä kukaan, joka on häntä etsinyt, ole jäänyt avutta.
Jumala ei päästä teitä niin, hän pitää teitä lujasti voimakkaalla
kädellään ja kun hänen hetkensä on tullut, on täydellinen valo
valistava teidän sydämmenne. Jumala siunatkoon teitä, Anna!
* * * * *
Varsin myöhään palasi pastori Törne asumukseensa, hän oli kulkenut
käyden koko matkan Merenlahdesta, olipa vielä tehnyt pienen
syrjäkierronkin, sillä liikunta vaikutti rauhoittavasti hänen kuohuviin
tunteihinsa.
Hän asui pienen, hiljaisen kadun varrella vanhan Rask-mamsellin luona,
joka taisteli innokkaasti tuota uudenaikaista neiti-nimeä vastaan,
tahtoen säilyttää vanhan nimityksen. Eukolla oli oma pieni talonsa,
siisti ja hoidettu niin ulkoa kuin sisältä sekä sievoset vuotuiset
tulot, joita hän vielä lisäsi vuokraamalla kaksi pientä huonetta
muille, mieluimmin papeille, sillä papit olivat mamselli Gustava Raskin
heikko puoli ja aitohikkaalla, leikikkäällä tavallaan laskikin hän
toisinaan pientä pilaa mieltymyksestään tämänlaatuiseen väkeen. Hän oli
mitä hupaisin nainen avomielisine uskaliaine kasvonpiirteineen ja
viisaine, ystävällisine silmineen, vielä oli koko hänen olemuksensa
mitä ehein ja äidillisin.
Pastori Törne ei voinut toivoa itselleen sopivampaa asuntoa kuin minkä
hän sai tässä hyvin tunnetussa pappiskortteerissa ja jonka
iloluontoinen emäntä oli nyt, kuten tavallisestikin, kerkeä ylistämään
"hänen pastoriaan". Kun pastori saapui kotiin tänä iltana, oli hän jo
portailla vastassa terveisineen, ja kun hän huomasi pastorin suruiset
kasvot, levisi tuo hyväkäs hymy hänen huulilleen.
-- No, mitä kuuluukaan nyt minun pastorilleni? pääsi aivan kuin
tahtomattaan hänen huuliltaan.
Pastori hymyili hänelle ystävällisesti: -- Rakas Gustava mamselli,
sanoi hän matalalla soinnukkaalla äänellään -- päivä ei paista aina,
toisinaan sallii Jumala sen peittyä pilviin, mutta hänen armonsa
aurinko ei laske milloinkaan.
-- Ei, ei, vastasi hän herttaisesti, ja se valaisee usein kirkkaimmin
silloin kuin maa on pimeä, sen olen minä itse kokenut.
Pastori puristi kiitollisesti hänen kättään, tuo lämmin osanotto teki
hänelle niin hyvää, mutta kun hän innokkaasti kehoitti pastoria käymään
saliin iltaselle, kiitti tämä ystävällisesti ja päättävästi: --
Huomenna on myöskin päivä, rakas mamselli Rask.
-- Mutta minun täytyy sanoa, että huomispäivä tapailee usein
olemaan aika veijari, tuumi vanhus hymyillen, ainakin minun kelpo
munakokkeliani kohtaan se on semmoinen!
Pastori hymyili: -- Hyvää yötä, ystäväiseni!
-- Hyvää yötä, hyvää yötä!
Pastori vetäysi noihin pieniin ylishuoneisiinsa, joissa hän asui, ne
olivat matalia, varustettu vaaleaksi valaistuilla tiilikakluuneilla,
huonekalut olivat mamselli Raskin vanhempain perintöä, ikkunain verhot
omatekoisia. Makuuhuoneen ikkuna oli tuon hiljaisen kadun puolella
ja siinä avautuvaa näköalaa rajoitti vanha keltaiseksi maalattu
lauta-aita, jonka ylitse levittihe nyörinpunoja Paulsonin puutarhasta
pistäyvät tuuheat oksat. Pastorilla ei ollutkaan siis tämän ikkunan
ääressä juuri mitään näkemistä, mutta hän asettui siihen sen vuoksi,
että sen edessä oli hänen kirjoituspöytänsä ja hän oli tottunut
ajattelemaan ja työskentelemään juuri tässä paikassa.
Hän ei sytyttänyt kynttilää, mutta verhoomattoman ikkunan kautta
tunkeusi kuun valo supistettuna valovirtana hänen alaskuuristauneen
päänsä ylitse, hivautellen välkkyviä laineitaan tuolle kuluneelle
mutta puhtaaksi pestylle lattialle ja noille seinillä riippuville,
raamatullisia tapauksia kuvaaville kivipiirroksille. Mutta pastorin
katse ei tarkannut näitä, se tähysi syvemmälle hänen istuessaan siinä
liikkumattomana, vaipuneena aatemereen, jonka tämän päivän tapahtumat
olivat panneet kuohuvaan liikkeesen.
Miten paljon olikaan tänään tapahtunut, kova musertava isku oli hänet
aivan kuin maahan lysmistänyt. Hänen kaunis unelmansa maallisesta
onnesta oli murrettu ja hajalleen revitty ja hänen sydämmensä
vertavuotavat haavat kirvelivät. Mutta kaikki ei ollut siinä: ne sanat,
jotka Anna lausui, olivat tulisina nuolina lävistäneet hänen sydämmensä
tavalla, jota hän ei voinut selittää. Hän ajatteli koko kulunutta
elämäänsä, miten hän köyhästä pojasta oli hellittämättömän taistelun
kautta askel askeleelta päässyt eteenpäin, miten vakaisen taistelun hän
oli kestänyt juuri nuorukaisijän kynnyksellä, jolloin hänen
henkielämänsä sai suuntansa ja myös määräsi hänen maallisen
kutsumuksensa. Tuo taistelu oli ollut hänelle ankara, lain
raskaan taakan alle orjuuttava, ollen vähällä musertaa ja saattaa
hänen epäilyksen partaalle. Mutta juuri silloin sai hän erään
kristillismielisen toverinsa kautta tiedon vapauttavasta armosta, joka
kohotti hänet valoon, vapauteen ja onneen. Oliko sitte ihme jos hän --
tultuaan papiksi -- tunsi itsensä pakotetuksi myös muille julistamaan
tätä valtavan selittämätöntä armoa, joka oli hänen oma riemunsa ja
autuutensa. Hän ei voinut tehdä toisin, hänen täytyi puhua sydämmensä
kyllyydestä, vapauttaakseen ne, jotka vielä olivat, kuten hän itse
muinen, sidottuna lain orjuuteen.
Hän ei itse mielestään kuulunut mihinkään erityiseen kirkolliseen
puolueeseen, mutta pian huomasi hän kuitenkin aivan tietämättään
liittyneensä oman mielipiteensä heimolaisiin. Muuan entinen lukutoveri,
joka oli muuttanut mielipidettään ja antaunut lakitieteilijäksi,
nimitti häntä eräänä päivänä "heränneeksi papiksi" ja vakuutti että hän
nyt kuului mahtavaan ja laajalle levinneesen puolueesen. Hän ei
ymmärtänyt sitä silloin, mutta sittemmin huomasi hän, että tuossa
puheessa oli paljon totuutta, hän huomasi, että kaikkialla ojennettiin
hänelle ystävällisiä käsiä ja toivotettiin tervetulleeksi.
Lukuaikoinaan oli hän elänyt niukalla ruoalla ja palellut kehnoissa
vaatteissa, nyt sai hän myötään hyvää tarkoittavia lahjoja, useinkaan
aavistamatta kuka antaja oli, hän sai ainoastaan pienen viittauksen
että lahjoittaja oli joku uskoveli tai pikemminkin -- sisar.
Ystävänsä olivat neuvoneet häntä muuttamaan X:ään, eikä hän ollut
koskaan tuntenut selvemmin kuinka joku näkymätön, katkeamaton side
yhdisti tämän paikkakunnan samanuskoista joukkoa, joka nyt etsi
hänessä henkistä keskipistettään. Kaikki nämä kohtelivat häntä mitä
sydämmellisimmin -- toisin ajattelevia ei hän juuri monia tuntenutkaan
-- eikä noilla tuhannenlaisilla ystävyydenosoituksilla ollut koskaan
mitään rajaa. Ja ne viihdyttivät häntä, hän tunsi itsensä turvalliseksi
ja onnelliseksi.
Mutta oliko kaikki todellakin hyvin, oliko kaikki kuin olla piti nyt
kuin hän oli heittäynyt jonkunlaiseen lepotilaan? Nuo Annan sanat:
"puhukaa vähemmin ja toimikaa enemmin", eivät antaneet hänelle rauhaa,
levotonna vääntelihe hän muistellessaan niitä. Kenties rajoittuikin
hänen vaikutuksensa enimmäkseen vain sanoihin; hän puhui niin
mielellään juuri semmoista, joka liikutti sydäntä ja mahdollisesti
olikin hän tämän kautta itse köyhtynyt saattamatta kuitenkaan ketään
rikkaammaksi. Meidän oma henkemme voi nimittäin täten köyhtyä, ja
siinäpä se juuri onkin vaara tarjona. Kenties oli hän myös liian paljon
luottanut noihin hyviin ystäviinsä turvautumatta ollenkaan omaan
arvosteluunsa tai tahtomatta itse omin silmin katsella asioita; hän oli
myös luullut tarpeelliseksi olla luottamaton toisin ajattelevia kohtaan
ja tuntenut itsensä välinpitämättömämmäksi heitä kuin omanuskoisiaan
kohtaan. Hän ajatteli sitä, että jos hän aivan tietämättään pettikin
itseään, jos hän olikin uinumaisillaan tuohon omaan varmuuteensa, tätä
hän enimmän pelkäsi.
Oi Jumalani, Jumalani! kuului hänen yhteen puristetuilta huuliltaan.
Sinä tunnet minun, sinä tiedät minun sisimmän pyrkimykseni, minun
haluni aina ja kaikissa täyttää sinun tahtoasi, ja jos minä
tietämättäni vaivun leväperäisyyteen ja hengelliseen velttouteen, jos
inhimillisyys tahtoo sinun kuvasi himmentää, niin armahda minua ja anna
minulle anteeksi. Auta niitä, joita minä heikkouteni ja suuren
puuttuvaisuuteni tähden en onnistunut voittamaan sinulle ja siunaa
minun heikko työni, niin että sinun kunniasi ja ihanuutesi tulisi
kaikkialla ylistetyksi. "Anna Sinä, mitä tahdot, anna riemua, anna
tuskaa, ainoastaan minun ruununi anna minulle viimmeiseksi!"
Eloton hiljaisuus vallitsi tuossa pienessä huoneessa ja ulkona tuolla
rauhoittuneella kadulla, yksikään ihmisolento ei huomannut minkä
rukoustaistelun tuo yksinäinen mies suoritti tänä kauniina elokuun yönä
Jumalan kasvojen edessä. Ja kun hän muutamia tuntia myöhemmin nukkui
vuoteellaan, levisi hänen vaaleille kasvoilleen samalla kertaa syvä ja
voittoisa levollisuus. Se ei ollut uinuavan lapsen viatonta
rauhaisuutta, se oli miehen rauhaisuutta, joka oli taistellut ja --
voittanut. Sinä Jumalan sotilas: -- Ole uskollinen kuolemaan asti, niin
hän on sinulle elämän ruunun antava.
* * * * *
Kun Anna seuraavalla viikolla palasi kotiinsa, puhui äidin katse
selvemmin kuin sanat, että hän tiesi pastorin kosinnan ja että hän myös
tunsi tyttärensä vastauksen ja paheksui sitä.
-- Voi, äiti, minä en voinut tehdä toisin, huusi tuo nuori tyttö
heittäytyen äitinsä syliin; minä tiedän, että se oli sinun toivoasi
vastaan, mutta pastori Törne on siksi hyvä ja vakava-perusteinen mies,
ett'en minä voinut muuta kuin olla vilpitön häntä kohtaan -- ja niin
minun täytyi vastata kieltävästi.
-- Minä tunnustan ujoilematta, että vanhempaasi hartain toivo oli nähdä
sinun liittyvän tähän mieheen, vastasi äiti raukeasti. Minä olin aina
ajatellut tyttöstäni papin rouvaksi; näes, äitilläkin voi joskus olla
mielihaluja lastensa tulevaisuuden suhteen, ja niissä pettyminen koskee
häneen tuntuvasti.
-- Tulisina hiilinä lankee jokainen sinun sanasi minun sielulleni,
nyyhkytti Anna raukka; sinä olet aina ollut niin hellä äiti ja nyt
palkitsen minä sinun näin huonosti.
-- Niin ei sinun pidä puhua, lapseni, sanoi Liina rouva lempeästi,
äidinrakkaus ei odota mitään palkintoa, mutta kenties sinä et olekaan
täydellä vakavuudella koetellut sydäntäsi?
-- Minä en rakasta häntä, vastasi Anna tumman punastuksen kohotessa
hänen poskilleen ja kaulalleen ja hän piilotti pelokkaasti päänsä äidin
rintaa vasten.
-- Niin ollen emme puhele tästä asiasta sen enempää, sanoi rouva
Montell tavallisella tyyneydellään. Lupaa ainoastaan, että kohtelet
aina pastori Törneä ystävällisesti, sinun tähtesi ei hänen pidä tarvita
välttää meidän taloa.
-- Sen lupaan, äiti!
-- Hyvä, mutta älä itke nyt enää, tyttöseni, se on tarpeetonta
tunteellisuutta. Hän suuteli tytärtään sydämmellisesti ja sillä oli
keskustelu päätetty.
Anna tiesi nyt, ett'ei hänen äitinsä enää koskaan tulisi puhumaan tästä
asiasta, hänen luonteensa mukaista ei ollut palautua alituisesti samaan
aineesen kaikenlaisten, enemmän tai vähemmin haavoittavain viittausten
muodossa, mutta hän tiesi nyt ensi kerran menetelleensä aivan
vanhempainsa tahtoa vastaan, ja se juuri ahdisti hänen tunteellista
mieltään. Muuten oli hänellä kyllin kärsimistä kaikista heidän
seurusteluystäväinsä antamista pienistä syrjä-iskuista, kaikki
tuntuivat olevan ihmeteltävän selvillä hänen salaisuudestaan, vaikk'ei
hän voinut ollenkaan ymmärtää mitä tietä se olisi heidän tietoonsa
tullut.
Rakkaalle kummitädilleen puhui Anna luonnollisestikin aivan
perin-pohjaisesti asian ja tuli hyvin ihmeihinsä, kuullessaan että
neuvoksetar jo kauvan oli aavistanut pastorin aikeet sekä arvannut syyn
hänen muistettavaan käyntiinsä Merenlahdella. Tuo kunnon rouva olisi
niinikään mielellään nähnyt Annan yhdistyvän pastoriin, joka hänessä
aina oli herättänyt niin suurta myötätunnetta. Hän oli myös toisinaan
toivonut, että nämä kaksi vaikuttaisivat molemmin puolin tehokkaasti
toisiinsa, mutta kun tämä toivo nyt näytti häipyvän, ajatteli hän
hiljaisuudessa, että Jumalalla on monta keinoa ja monta tietä
vaikuttaakseen ihmissydämmeen ja että hän kyllä vielä voi tehdä hänen
armaan kummityttönsäkin onnelliseksi sekä henkisessä että ajallisessa
suhteessa. Pastori Törnellä oli kuitenkin oma sijansa hänen
äidillisessä sydämmessään.
Nuoret näkivät toisensa tämän jälkeen monta kertaa, milloin kirkossa,
milloin sunnuntaikoulussa, jonka pastori nykyjään ylellisesti
kertyneiden toimien tähden oli jättänyt lastenopettaja Johanssonnille,
sitte vielä erityisesti vanhan Ringvallin rouvan luona, jonne pastori
oli kutsuttu jakamaan tuolle väsyneelle pyhiinvaeltajalle sekä hänen
lapsilleen ja lastensa lapsille Herran ehtoollista, matkaevästä tuolle
pitkälle matkalle, jolle vanhus pian tämän jälkeen antausi.
Nuori pastori näyttäysi aina Annaa kohtaan ystävälliseltä ja
huomaavaiselta, vaikka hänen seuraansa ei hän, kuten luonnollistakin
oli, enää pyrkinyt.
Suurta iloa tuotti Annalle syksyllä veljensä kotiintulo. Hän oli
nimittäin kirjoittanut isälle ja pyytänyt saada olla vuoden umpeen
matkallaan, mutta saanut jyrkän kiellon ja kehoituksen palata kotiin
eikä vetelehtäen kuluttaa kallista aikaa pitemmälti.
Siten sukeutui niin, että nuori Juho herra koteutui eräänä päivänä
X:ään uusimuotisena "ulkomaalaisena", kuten ihmiset sanoivat, iloisena
ja elonhehkuisena, aivanpa entistään kauniimpana äidin mielestä, joka
ei voinut katsella ylpeydettä tuota uljasta vartta ja sulavasti
kannettua päätä, joka niin karskisti kohosi hänen leveiltä voimakkailta
harteiltaan. Hänessä ei ollut mitään isän näköistä, kaikki oli
jäljennöstä äidistä itsestään.
Anna oli onnellinen, hän voi tuntikausittain istua ja kuunnella
veljen kertovan matkoistaan, hän tunsi itsensä niin sydämmellisen
tyytyväiseksi veljensä kuiskatessa ettei kukaan ymmärtänyt häntä niin
hyvin kuin "hänen pieni, kiltti siskonsa". He kävelivät usein yhdessä
ja suunnittelivat, että Juhon pitäisi Annalle lähettämäinsä pitkäin
kirjeitten pohjalla kirjoittaa matkakuvauksia, ja hänestä tuntui niin
riemuisalta nähdessään veikon tahtovan kokonaan unohtaa vanhat tapansa
ja tulla vakautuneeksi mieheksi. Isä näki jo hengessä Montell nuoremman
nousevan hänen tilalleen tuon arvokkaan liikkeen johtajaksi ja Liina
rouva taasen heitti tutkivia silmäyksiä kaupungin tyttäriin,
löytääkseen hänelle arvokkaan puolison.
Anna ei ajatellut niin pitkälle, hän oli tyytyväinen olevaiseen
riemuun, mutta kuitenkin toivoi hän parasta kaiken senkin suhteen mitä
tulevaisuus oli mukanaan tuova, vaikka hänen katsettaan tahtoi
himmentää muuan varjo, joka hiljaisena, uhkaavana pilvenä kohosi veljen
otsalle. Eräänä hämärähetkenä, jolloin he kylmästä vihmasateesta
huolimatta olivat tavallisella kävelyllään, katkasi Juho vihdoin tuon
tässä suhteessa siskoaankin kohtaan osoittamansa vaiteliaisuuden. Hän
valitti katkerasti sitä, että isä oli kieltänyt hänen pysähtymästä
pitemmälti ulkomailla ja muuten nureksi hän koko elonkohtaloaan
yleensä: nuo ahtaat pikkukaupunkilais-olot tuntuivat hänestä nyt aivan
sietämättömiltä sen jälkeen kuin hän oli saanut nauttia vapautta siellä
ulkona, hänen täytyi tunnustaa, että tuo tuleva vaikutus ala, jota
hänelle tyrkytettiin, näyttäysi nyt aivan mahdottomalta, se painoi
hänen sieluaan, se tuntui hänestä jonkunlaiselta ilkeältä
kummitukselta.
-- Sinä saat vielä nähdä, Anna, virkkoi hän, että minä joko tulen
hulluksi tai päätän katuojaan!
Anna kehoitti häntä puhumaan kaikki rehellisesti isälle, vaikk'ei
hänellä itselläänkään ollut juuri toiveita sen onnistumisesta.
-- Entä sitten? kysyi Juho katkerasti, -- jos isä antaisikin minulle
vapauden vaihtaa ammattia, niin mille alalle minä antautuisin, sillä
minä olen varsin kasvatettu konttorijakkaraa varten.
Anna aivan kauhistui hänen apeamielisyyttään ja koetti kaikin tavoin
lohduttaa häntä puhuen vanhempain suuresta rakkaudesta lapsiaan kohtaan
ja miten paljon he toivoivat pojastaan. Konttoorityö ei häntä
miellyttänyt ja kuitenkin oli hänellä velvollisuuden täyttämisessä
vanhempiaan kohtaan niin paljon semmoista, jonka eteen kannatti elää.
Mutta Annan sanat tuntuivat luiskahtavan hänen ohitsensa ja kun Anna
vanhastaan tiesi että siveyssaarnat tekivät hänet vain niskoittelevaksi
ja ivalliseksi, keskeytti hän tykkänään kaikki, joka voisi vähentää
veljen luottavaisuutta häneen. Kaikissa tapauksissa oli jo sekin hyvä
kun hän tahtoi edes puhua murheistaan jollekin.
Tämä suru veljensä tähden ja hänen oma pitkällinen sieluntaistelunsa
riudutti vihdoin hänen terveytensä, niin että neuvoksetar
levottomuudella puhui hänen kalpeista poskistaan. Sen vuoksi uskalsikin
hän vain viitata veljensä mielenapeaan, sillä tämä oli kovin
hellätunteinen eikä suvainnut kennenkään huolehtivan hänen
mielipiteistään ja ajatuksistaan. Annan täytyi siis yksin kantaa
taakkansa, sillä ei edes äitikään huomannut Juhon mielentilaa. Hän,
samoin kuin isäkin, oli tyytyväinen kun näki poikansa välttävän tuota
entistä iloista toveriseuraa ja ainoastaan silloin tälläin huvittelevan
metsästämällä kaupungin läheistössä Sormusen vanhimman pojan, hänen
"aseenkantajansa" kanssa, kuten hänellä oli tapana sanoa.
Annalla oli surullinen joulu, tosin syötiin ja juotiin kuten
tavallisesti heimolaisten ja ystäväin luona ja vietettiin
joulujuhlallisuuksia sunnuntaikoulussa ja lähetysyhdistyksessä, mutta
sydäntuskaa tuottavaa oli tulla kotiin ja tavata Juhon synkkää katsetta
hänen ollessaan vaipuneena jonkun kirjan tai sanomalehden lukemiseen.
Hän oli muutenkin tullut niin hirveän ärtyiseksi ja pisteliääksi että
oli melkein mahdoton seurustella hänen kanssaan, pari kolme kertaa oli
jo ollut pieniä yhteensattumisiakin isän kanssa ja Annasta näytti kuin
häntä myöskin vaivaisi joku ruumiillinen kivulloisuus, kenties joku
hermosairaus. Hän olisi mielellään kysynyt neuvoa talon hyvältä
ystävältä tohtori Westeriltä, mutta rautahermoinen Liina rouva ei
voinut ollenkaan käsittää koko asiaa, hän luuli Juhon vain oppineen
ulkomailla huonoja tapoja, mutta meidän pitää ohjata kehnoa
luonnettamme ja harjaantua itsensä hallitsemiseen j.n.e. Taaskin vanha
juttu: huolimatta syvästä, palavasta rakkaudestaan lapsiaan kohtaan, ei
hän taasenkaan heitä ymmärtänyt.
* * * * *
-- Miten Juho viipyy kauvan tällä kertaa, sanoi Anna eräänä aamuna
Uudenvuoden jälkeen, mennen ikkunan luo ja silmäillen levottomasti
Suurelle-kadulle. -- Toinen vuorokausi on jo kulumassa sitte kun hän
läksi, eikä Kalle Sormunenkaan ole hänen kanssaan, minä tapasin Kallen
eilen.
-- Juho lie hyvinkin entiseen tapaansa majoittunut johonkin
talonpoikaistaloon, vastasi Liina rouva tyynesti; kenties hänellä on
ollut hyvä metsästysonni. Tuletko sinä mukaan rouva Blomgrénin luo
edellä puolisen.
-- Minulla on nuottien kirjoittamista sunnuntaikoulua varten, äitihän
tietänee että minä ja opettaja olemme alkaneet harjoittaa lapsille myös
laulua?
-- No siinä tapauksessa voit jäädä kotiin, ja jos Juho tulee, niin on
kyökkipiialla pieni lämmin aamiainen valmiina, minä olen niin
toimittanut.
Anna seurasi äitiään eteiseen, mutta meni sitte ainakin viidennen
kerran ikkunaan, hän tunsi niin selittämätöntä levottomuutta veljensä
tähden, ett'ei hän voinut sitä millään järkevillä syillä tukahuttaa. Ja
koko yön oli hän nähnyt tuskallisia unia, veli ei ollut viipynyt niin
kauvan millään metsästysretkellä.
Hän koetti käydä työhön käsiksi, mutta siitäkään ei tahtonut tulla
mitään, sitte harjoitti hän erästä virttä urkujen säestyksellä, mutta
kääntyi kuitenkin aina lopuksi ikkunaan. Siten tulikin hän ensimmäisenä
huomanneeksi miten muuatta yksinkertaista, lammasnahkaisella
rekiverholla peitettyä talonpoikaisrekeä ajettiin kartanolle. Tuulena
törmäsi hän eteiseen ja portaita alas, vaistomaisesti aavistaen jotain
riensi hän re'en luo juuri silloin kun kyytimies pysäytti hevosen.
Näytti kuin hänen pelkonsa olisi arvannut, että joku onnettomuus oli
tapahtunut. Ja siellä makasikin hänen Juho veljensä peitteen alla mitä
elottomimpana, pää kääreesen kiedottuna.
-- Onko hän kuollut? kysyi hän kääntyen konemaisesti kyytimieheen.
-- Ei luullakseni, ainakin aamulla, kun me löysimme hänet pyssynsä
vierestä meidän metsästä, männikön alalaidasta, eli hän. Korkeintaan
luulen nuoren herran pyörtyneen.
Kiitäen hivelti Anna noutamaan palvelusväkeä kantamaan haavotettua
sisään ja lähetti sitte heti äitiä hakemaan. Rouva olikin jo
kotiintulossa ja ilmausi tuota pikaa tuohon pieneen joukkoon, joka oli
keräytynyt ruokasalin sohvan ympärille, mille talon nuori herra oli
laskettu.
-- Ah, äiti, Jumalan kiitos jotta tulit niin pian! huudahti Anna.
Äiti viskasi päältään kallisarvoisen turkkiviittansa ja polvistui
poikansa viereen, vetäen hänen liikkumatonta päätään puoleensa. Mutta
tämä pieni liike hellitti tuota väliaikaista sidettä ja muutamia
pisaroita mustaa sakeaa verta tunkeusi pienestä takaraivossa olevasta
haavasta ja putosi Liina rouvan hienolle pitsireunustalle.
-- Kiireesti tohtori Westeriä hakemaan, kuiskasi hän, painaen
sormellaan lujasti haavaa. Tämä kipua tuottava liike sekä Annan
käyttämä kylmä vesi herätti sairaan tajuttomuudestaan.
Hän katseli harhaillen ympärilleen ja sanoi tuskin kuultavasti: --
Missä minä olen?
-- Kotona poikaseni, koeta olla tyyneenä, sinä olet hiukan loukannut
itseäsi, mutta tohtori Wester tulee pian katsomaan vammaasi. Hänen
äänensä ilmaisi hillittyä levollisuutta ja Anna aivan ihmetteli kuinka
hän ei hetkeksikään kadottanut malttiaan, vaan puhui yhtä tyyneesti
kuin tavallisesti.
Pian oli nuori mies toimitettu omalle vuoteelleen, mutta kun häntä
kannettiin huoneesensa, valitti hän ääneensä, niin että Anna ihmetteli
miten tuo näköjään niin vähäpätöinen haava voi tuottaa semmoista kipua.
Tohtori Wester, vanha, kokenut, jonkunverran ärtyisä lääkäri tuli
viivyttelemättä, tutki haavan mitä huolekkaimmasti ja kävi sitä
tehdessään yhä ajattelevammaksi.
-- Tuo pieni haava takaraivossa on kuulan tekemä!
Rouva Montell nyökäytti myöntäen, Annan katse oli hievahtamattomasti
kiintynyt lääkärin huuliin.
-- Kuula pitänee kaiketi ottaa pois? kysyi äiti.
-- Hm, omituista kyllä on se nähtävästi tullut itsekseen ulos, täällä
on pieni reikä tukanrajan alapuolella, mutta ruumis näyttää saaneen
tuntuvamman kolauksen!
-- Mies, joka toi hänet kotiin, kertoi että hän luultavasti on luisunut
korkeata vuoren rinnettä alas, sanoi Anna vaalein huulin.
-- Kas niin, se on siis selvää, hän on kaatunut ja lau'ettanut siten
pyssynsä tapaturmaisesti ja me voimme tässä nähdä tuon onnettoman
metsästysretken lopun, mumisi vanha eläinystävällinen lääkäri.
-- Me voimme siis hyvinkin peljätä haavakuumetta? kysyi äiti.
Tohtori nyökäytti myöntävästi. --
-- Sanokaa vain miten minun tulee häntä hoitaa, minä en ole mitään
unhottava.
-- Ette kyllä, sen tiedän, te olette oivallinen sairaanhoitaja, Liina
rouva; mutta alkakaa nyt ensin tuosta nuoresta neidistä, joka on
pyörtymäisillään -- ei tarvitse nähdä kuin pennin lantin kokoisen
haavan, niin jo alkaa huulet vaaleta, varsin on toisista aineista kuin
äiti.
Anna oli tarttunut käsiksi muutamaan tuolinselustimeen ja piti siitä
suonenvetoisesti kiinni, mutta häntä ei saanut vaalenemaan tuon pienen
haavan näkeminen, vaan muuan toinen ajatus, kauhea, hirvittävä
aavistus. Tohtori oli selittänyt miten pyssy oli tapaturmassa lauennut
veljen kaatuessa vuoren rinteellä ja sanonut "se on siis selvää", hän
huomasi myös äidin luulevan sen vahingossa tapahtuneen, mutta mitä
voisi, mitä uskaltaisi hän itse ajatella tästä? Juho oli ollut niin
sairalloinen ja alakuloinen, ajatus että hän hetkisen epäilyksen
valtaamana -- hän ei kyennyt ajattelemaan sen pitemmälle, hänen
silmänsä sulkeutuivat ja kuin unessa kuuli hän tohtorin sanovan: --
Antakaa hänelle lasi vettä, se on samalla ohitse!
-- Ei, ei! vastasi hän, kirvahtaen suoraksi voimiaan ponnistaen -- minä
en pyörry.
-- Niin no, vaan kaukana ei se missään tapauksessa ollut, pikku
ystäväiseni, sanoi tuo tuikea ukko ystävällisesti. Anna oli ollut hänen
oikea lemmikkinsä aina siitä pitäin kun hänen onnistui pelastaa
tyttönen kuristustaudista lapsena ollessaan.
Tuskaisia ja levottomia olivat seuraavat tunnit; Juho makasi lähes koko
ajan huumoksissa, herra Montell käveli käsiään väännellen ympäri
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Iltalampun ääressä I - 07
  • Parts
  • Iltalampun ääressä I - 01
    Total number of words is 3529
    Total number of unique words is 2036
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    31.2 of words are in the 5000 most common words
    36.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 02
    Total number of words is 3447
    Total number of unique words is 1935
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    37.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 03
    Total number of words is 3560
    Total number of unique words is 1901
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 04
    Total number of words is 3694
    Total number of unique words is 1831
    26.2 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 05
    Total number of words is 3585
    Total number of unique words is 1860
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    34.1 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 06
    Total number of words is 3627
    Total number of unique words is 1890
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 07
    Total number of words is 3661
    Total number of unique words is 1836
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 08
    Total number of words is 3656
    Total number of unique words is 1939
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    40.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 09
    Total number of words is 3632
    Total number of unique words is 1954
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 10
    Total number of words is 3568
    Total number of unique words is 1887
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 11
    Total number of words is 3608
    Total number of unique words is 1892
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 12
    Total number of words is 3592
    Total number of unique words is 1871
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    40.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 13
    Total number of words is 3677
    Total number of unique words is 1934
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 14
    Total number of words is 3630
    Total number of unique words is 1895
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.7 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 15
    Total number of words is 3676
    Total number of unique words is 1888
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 16
    Total number of words is 3670
    Total number of unique words is 1896
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 17
    Total number of words is 3578
    Total number of unique words is 1919
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    33.9 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 18
    Total number of words is 3691
    Total number of unique words is 1863
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Iltalampun ääressä I - 19
    Total number of words is 1285
    Total number of unique words is 768
    30.8 of words are in the 2000 most common words
    39.3 of words are in the 5000 most common words
    43.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.