Ikuinen taistelu - 5

Total number of words is 3715
Total number of unique words is 1668
21.8 of words are in the 2000 most common words
31.7 of words are in the 5000 most common words
37.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
jolloin sinä kutsut meidät luoksesi tuonne ikuisten vuorten kukkuloille,
tuonne --
KAIN. -- Ja kun meidän täytyy täällä kärsiä ja ponnistella, niin minä
pyydän että saisimme jo täällä nauttia työmme ja taistelumme hedelmät --
sillä tulevasta et ole mitään varmaa meille ilmottanut. En myöskään
tiedä millainen sinä kokonaisuudessasi olet, sillä en ole koskaan sinua
nähnyt enkä kuullut --
MIKAEL. Monestikin! Hyvän ääni sydämessäsi on hänen äänensä.
LUSIFER. Tuo pirisevä karitsanääni, joka sopii niin mainiosti
maailmanvallottajalle. Oivallista!
KAIN. -- mutta minä uskon että sinä olet _oikeamielinen_ ja suot
ihmiselle kaiken sen hyvän, minkä hän nyt tunnetuilla tai vasta
löydettävillä keinoilla voi itsellensä vallottaa, niin ettei meitä ajeta
taas korpeen, kun saamme itsellemme asuinpaikan viljellyksi --
MIKAEL. Kain, Kain! Sinä et tiedä mitä puhut! Lopeta rukouksesi.
LUSIFER. Jatka, Kain, jatka! Pelkäisitkö astua totuuden tietä?
AABEL. -- Ja minä kiitän sinua, kaiken hyvän Isä, että olet meille taas
uuden armon osottanut ja veljeni hengen tulenvirityksen keksinnöllä
valaissut. Minusta tuntuu --
LUSIFER. Sulla onko korvat, Kain? Siellä toinen nokkelampi jo
kiitosvirren tulikaarestasi virittää.
MIKAEL. Niin tee sinäkin -- sulla syy kahdenkertainen.
KAIN. -- Minä _kiitän_ sinua, kiitän siitä ettet tehnyt itse kaikkea
valmiiksi, vaan jätit jotain ihmisellekin. Minä kiitän sinua että annoit
hänelle _älynlahjan_, jolla hän voi luomakunnan valtansa alle alistaa, ja
minä kiitän niistä --
LUSIFER. Niin: kiitän, kiitän, kiitän -- se sopii miehelle!
KAIN. -- Minä _iloitsen_ niistä voitoista, jotka jo nyt olemme saaneet
luomasi luonnon yli --
LUSIFER. Oikein: _sinun_ luomasi luonnon yli, joka meidän täytyy ase
kädessä itsellemme vallottaa!
MIKAEL. Kain! Synti ryntää sisään -- taistele vastaan.
KAIN. -- _luonnon_ yli, jonka sinä armossasi...
LUSIFER. -- loit karuksi, verenhimoisia petoja täyteen, ikuiseksi
taistelukentäksi!
KAIN. -- jonka sinä, sinä -- minä sekaun, ajatukseni eivät pysy koossa.
-- Aabel! Kuule minua, Aabel!
LUSIFER. Jatka, jatka! Älä veljesi uhrimieltä häiritse!
MIKAEL. Puhu, Kain! Puhu veljesi kanssa. Vapauta sydämesi synkkien
ajatusten taakasta.
LUSIFER. On uhri harras tehtävä, se itseensäsulkeumista vaatii. Etkö näe
kuinka veljesi on pyhään hartauteen vaipunut?
AABEL. -- Nouskoon sydäntemme suitsutus luoksesi kuin ihana uhrisavu
kohoo korkeuksiin; se siellä --
LUSIFER. Tää pyhä uhripaikka on -- kumma vaan, tuntuu kuin kuulisin
jostakin lampaan ääntä, karitsan maaritusta.
MIKAEL. Kavahda, Kain, oi kavahda! Herran laupeus sinua vahvistakoon!
AABEL. -- Sinun tiesi tosin ovat joskus meille käsittämättömät, mutta
ken rakkautesi ymmärtää, hän ei kysele enää enempää --
LUSIFER. Aivan oikein: mää, mää, ja bää!
MIKAEL. Turvau Herraan -- suuri vaara uhkaa sieluasi!
KAIN (syvässä tuskassa, polvillaan). -- Jehova! Minä en tiedä -- minä
en ymmärrä; tässä on sinulle uhri -- työn uhri -- hien uhri -- tuskan
uhri --
AABEL (jonka uhri leimahtaa korkeaan lieskaan). -- Kiitetty ja
ylistetty, Herra, että palvelijasi puoleen katsahdit!
LUSIFER. Mutta työn ja hien uhri ei kelpaa! -- Kain! Sinun uhrisi ei
pala!
MIKAEL. Uhrisi on niinkuin sydämesi. Sydämesi uhri sytytä -- hän
ainoastaan siihen katsoo.
KAIN (tuskaisen kiihtyneesti). Minun uhrini ei pala, ei pala!
AABEL (kääntyy Kainiin). Rukoile hartaammin, veljeni, niin uhritulesi
kyllä kohoaa!
(Vaipuu rukoukseen.)
LUSIFER. Etkö näe, etkö kuule, Kain? Makaa päiväpaisteessa ja katsele
kuin lampaat vuonivat -- niin olet hänelle otollinen. Ota lampaannaama,
karitsanääni, imartele, matele, suitsuta hänelle verenhajua -- niin olet
hänelle otollinen. -- Tuossa on vastaus rehellisen miehen uhriin!
(Tuulenhenki käy, savu painautuu Kainin silmille, joka
on joutunut alttarin sivuun tuulen alle.)
MIKAEL. Mielesi hillitse, Kain -- väärennyksen henki kuiskuttaa
korvaasi! Etkö näe että tuuli käy, että --
LUSIFER. -- että tuulten herra tahtoo hiukan leikitellä kanssasi
-- sinä yksivakainen!
KAIN. Pilkkaatko minua, Jehova? Halveksitko rehellisen työn uhria?
Rakastatko laiskuutta, verta, uhrilampaan tuskia?
MIKAEL. Hahmosi muuttuu, Kain! Nöyryytä sydämesi, niin Jehova katsoo
leppyisesti uhrisi puoleen.
LUSIFER. Miksi maassa makaat? Nouse ylös, ole mies!
KAIN. Minä pakahdun -- veri puhkasee suoneni -- jotain pyrkii ulos --
MIKAEL. Älä päästä sitä! Rukoile! Minä rukoilen sinun kanssasi ja
puolestasi.
KAIN. Min' en voi -- min' en osaa!
LUSIFER. Ole se kuin olet! Ylös nouse!
(Uusi tuulenhenkäys. Kain karkaa ylös ja tempaa
alttarista puun käteensä.)
MIKAEL. Puu pois, Kain! Pakene, vielä on aika!
LUSIFER. Totuus esiin! Sydämesi puhtaaksi! Eteenpäin!
KAIN. Minä tiesin sen, minä tiesin sen! Ne eivät sovi yhteen -- ja hän
ei päästä irti. Mutta minä tahdon! Nyt -- juuri -- tällä hetkellä --
MIKAEL. Kain, Kain! Kuule minua! Tuo sielusi hurja kiihko --
KAIN (lyöden alttaria puulla ja hajottaen sen). Sinä matelijain luoja
ja matelijain jumala! (lyö) Sinä imartelijain jumala! (lyö) Sinä
käärmeenlähettäjä! (lyö) Sinä rehellisen työn ylenkatsoja! (lyö) Sinä
lihan ja veren syöjä! (lyö) Sinä (lyö) sinä (lyö) sinä --
AABEL (nousten). Kain, Kain! Mitä sinä teet? Älä koske alttariin,
se on Herralle pyhitetty!
KAIN. Älä sekau minun asioihini -- alttari on minun! (lyö.)
LUSIFER. Oikein!
MIKAEL. Kain!
AABEL (käy Kainiin päin ojennetuin käsin, aikoen häntä hillitä). Älä
jatka! Jehovan nimessä asetun tätä pyhän häväistystä vastaan!
KAIN (kääntyen päin). Vai niin --? Sinussa on _sitäkin_?
AABEL. On -- mikäli se koskee Jehovaa ja hänen asiaansa.
KAIN (kuin havahtuen). Vai _Jehovan_ nimessä? -- Nyt ymmärrän mikä
sinä olet! Pois tieltä!
AABEL. En askeltakaan!
MIKAEL. Oi Herran armo, älä jätä häntä!
KAIN (hyökkää Aabeliin päin, ääni raivosta särkyneenä). Etkö, etkö? --
Pois tieltä, perkele -- ääh!
(Lyö. Aabel kaatuu. -- Mikael peittää kasvonsa.)
LUSIFER. _Se on täytetty_! Minä, _minä_ olen voittanut!
Väliverho.

TOINEN TOIMINTA.
UKKOS-ILMA.
SILLA polvillaan ja AADA seisoallaan Aabelin ruumiin ääressä. KAIN
syrjässä, istuen synkkänä maassa.
SILLA. Untako vai totta? -- Nuo kirkkaat tähdet sammuneina, tummina nuo
syvät lammet, joiden pinnalla vielä äsken taivaan kirkkahin säde
liekitsi. Kalvenneina poskiesi ruusut. Ah sydämeni, sydämeni!
AADA. Sisar kulta, sisar kulta! Voi onnettomuuden päivää. -- Vanhemmat?
(Äänettömyys. Nyökäyttää Sillalle merkitsevästi päätään.)
Voi heitä, voi meitä!
(Menee.)
Sillan valitus.
SILLA.
Äsken vasta päivä nousi,
Äsken lintuset liversi;
Nyt jo illan venho sousi,
Äkin lintuni vaikeni --
Ja varjot niin pitkät jo on.
Lehtien lepatus.
Linnut pesän laittoivat
Pieneen pihlajaan;
Senpä tuulet taittoivat
Maahan makaamaan.
Toinen sammalella
Sikein uinuaa,
Toinen oksasella
Surren vaikertaa. --
Näin taru lintujen päättyvi, näin!
SILLA.
Äsken vasta sulle armas
Annoin nuoren lempeni;
Nyt jo tuonen halla karmas
Sinut kylmi, suveni --
Ja syksy niin synkkä jo on.
Kukkien kujerrus.
Kasvoi kerran kedolla
Soma kukkanen;
Senpä sulhon otsalle
Solmi neitonen.
Kuihtui kedon kukka,
Sulho kalvastui;
Itki impi rukka,
Poski lakastui. --
Tää taru kukkien, neitojen on!
SILLA.
Äsken soihtu, nyt jo sammuit;
Minne matka, veljeni?
Tuoni julma, multa ammuit
Veikon, sulhon, kaikkeni. --
Oi unta vain elämä on!
Nurmen nyyhkytys.
Kysyi kerran poikanen:
Mit' on elo tää?
Hälle vastas äitynen:
Kolme syleilmää;
Ensin tuutii äidin syli
Elon unelmaan,
Sitten sulkee armaan syli
Lemmen onnelaan --
Kolmas maaemon syleily on!
SILLA.
Sulle soi jo tuonen lehto,
Unhon virrat hymäjää;
Siell' on, kulta, armas kehto,
Siellä oota ystävää. --
Oi ero niin katkera on!
Päiväkorentojen hyminä
(joella, jonka pinnalla kajastaa outo valostus.)
Tuonen lehdot leppoisat
Sulhon uinahtaa,
Tuonen virrat vilpoisat,
Siellä rauhan saa.
Hämyn linnut siellä soittaa
Ehtoosoittojaan,
Hämyn kukat siellä tuoksuu
Unhontuoksujaan --
Kuuttaren venhot ne vesillä on.
KAIN (tuskissaan). Oi Silla, Silla!
AADA, AADAM, EEVA ja TAAMAR tulevat kiireisesti.
AADAM (tullessaan). Mitä on tekeillä? -- Me poikia odotamme eloaterialle
-- sinä kiirein tänne kutsut -- et mitään selitä -- silmäsi itkussa...
(Huomaa Aabelin.)
Herra Jumala! Mitä tämä?
AADA. Kuolema -- kuolema on tullut!
(Ratkee itkuun.)
EEVA (kokoonlyyhistyen, kuin iskun tapaamana). Käärme!
AADAM. Jehova, Jehova! Sinä olet leppymätön vihassasi!
EEVA. Salaiset voimat ovat taas elämäämme tarttuneet.
AADAM. Kirous seuraa kirousta. Koska täyttyy rangaistuksemme mitta?
EEVA. Aamulla kaikki terveinä nousimme -- oi rakkain lapseni, mun
poikani, poikani! (itkee.)
AADAM. Mutta kuinka tämä on mahdollista? Mitä täällä on tapahtunut?
Uhritulet vielä suitsevat -- toinen alttari hajallaan -- kuka tämän on
tehnyt? Paha enkelikö?
AADA (Kainia osottaen). Käsittämätön, selittämätön häiriö on tässä
täytynyt tapahtua. Jehova olkoon hänelle armollinen.
AADAM. Ettäkö Kain? Veljensä? Uhratessa? Mahdotonta! -- Puhu, Kain!
AADA. Niin, kerro Kain, mikä pimeä henki tämän mustan työn on
aikaansaanut.
(Äänettömyys.)
EEVA. Ettekö näe hänen silmiänsä? Jumalani, Jumalani! Toinen verissään,
toinen...? Ah! Minulla ei ole enää yhtään poikaa!
AADAM. Kain! Sinä et vastaa, sinun vaipunut pääsi ja villi katseesi
sanoo kaikki. -- Oo! Eikö minun olisi pitänyt tätä arvata? Eikö hänen
kielensä ole ollut uppiniskaisuuden myrkkyä täynnä ja salakavala
silmänsä kiilunut kuin kyyn silmä ruohikossa?
EEVA. Voi tuskan päivää -- se tuli sittekin! Olen yön hiljaisina hetkinä
huutanut hänen tähtensä Herran puoleen -- olen toivonut ja epäillyt.
Käärmeenpään musertajaa olen hänestä toivonut sen voiman kautta, joka
hänelle annettu oli, mutta samaan aikaan on outo pelko maannut kovana
pallona rintani alla. Se päivä on nyt --
AADAM. Lopeta, vaimo -- vielä häntä jaarit! Hän käärmeenpään polkija?
Hän itse on käärme, luihu kyy, joka pistää hoitajaansa --
EEVA. Isä!
AADAM. Vait! -- Miksi, saatana, puit itsesi ihmishahmoon, toisen kerran
meidät pettääksesi, lopunkin onnemme hävittääksesi? Pois täältä, vanha
mato!
EEVA. Aadam, Aadam! Kuinka unohdat itsesi, kuinka käytät sanoja, joita
taivaskin kauhistuu?
AADAM. Hänen _tekoansa_ kauhistuu taivas ja maa ja meri ja kaikki
mitä niissä on! Minä katkaisen kaikki siteet hänen kanssaan, minä kiroon
hänet ijankaik --
EEVA. Maltu, Aadam, maltu! Älä uudella kauhistuksella onnettomuuttamme
lisää.
AADA. Niin, rakas isä! Armahda häntä, minä rukoilen. Joku syvä hairahdus
on täytynyt hänen henkensä pimittää --
AADAM. Te -- te --?
EEVA. Voi, isä, isä! Minä rukoilen polvillani hänelle anteeksiantoa.
AADAM. Sinä rohkenet, sinä uskallat puoltaa murhamiestä? Mutta minä
vannon Jehovan kautt --
EEVA. Älä vanno -- kuule minua! Sinä uhkaat itse tehdä raskaan synnin,
onnettomuus on sinut soaissut --
AADAM. Sinä -- sinä omenansyöjä, sinä käärmeenkuuntelija!
EEVA. Herjaa minua, lyö minua -- kunhan vaan annat hänen mennä
kiroomatta. Sinä et ole häntä kantanut etkä imettänyt, etkä ymmärrä että
se side on enempi kuin mikään muu side, lujempi kuin side miehen ja
vaimonkin välill --
AADAM. Pois tieltä, vaimo! Käärmettä sinä olet povellasi imettänyt.
Kirottu olkoon hän, joka kätensä nosti veljeänsä vastaan ja elämän pyhän
siteen katkaisi -- kymmenkertaisesti kirottu! Ahnas maa, joka joit tuon
viattoman veren, avaa kitasi ja niele elävältä veljenmurhaaja! -- Ei,
kostosi säästä; hän eläköön sata ihmisikää. Kuin vainottu peto kulkekoon
hän paikasta paikkaan; joka puu purkoon, joka pensas pistäköön. Oo,
mantu, väkesi hältä kiellä ja taivas kasteesi! Verta tihkukoot tähkät ja
hedelmät, joita hän kasvattaa -- verta olkoon vesi hänen lähteessään.
Ja kirottu olkoon hänen siemenensä, se kupeihinsa kuivukoon --
KAIN (kuohahtaen). Seis, isä! Siemeneeni älä kajoo -- se on viaton sekä
sinun että minun synneistäni. Kunpa olisit itse kuiva ollut sinä yönä,
jona --
AADAM (ryntää Kainiin päin). Sinä kirottu uskallat! Minä sinun --
EEVA (tarttuu Aadamiin, estää). Ei askeltakaan, Jumalan tähden! -- Aada,
Aada!
AADAM. Pois näkyvistäni, pois!
Kuule sitte, sinä kyykäärmeen sikiö! Olkoon kirottu se yö, joka sinulle
elonkipinän antoi, ja se päivä, jolloin sinä epäluoma maailman valkeuden
näit! Siitä lapsia, siitä niitä korvet täyteen, ja ne tehkööt sinulle
samoin kuin sinä teit veljellesi. Hänen verinen haamunsa ja omain
lastesi koston pelko vainotkoon sinua unissasikin ja kauhun kyyneleet
kastakoot vuoteesi tuliseksi järveksi. Ja kun lähdönhetkesi joutuu,
olkoon se kamala ja hirmuinen! Maa kieltäköön kurjalta ruumiiltasi
viimeisen suojan, myrsky kalistelkoon luitasi ketoja pitkin ja
näkymättömät hampaat raadelkoot katalaa sieluasi ijankaikkisesta
ijankaikkiseen!
EEVA. Ja minä rukoilen taivaan Herraa, että hän tekisi sinun julmat
sanasi voimattomiksi ja antaisi hänelle anteeksi, joka ei ole tietänyt,
mitä hän --
AADAM (polkee jalkaa). Suu poikki, vaimo! Muista kuka olet ja hillitse
kielesi!
Ja sinä! Mitä sinä murhaajaa lähentelet? Pois sieltä paikalla!
AADA. Oi rakas isä! Eikö tätä voi mitenkään sovittaa?
AADAM. Sovittaa --? Murhaajaa ja Jehovan tahtoa? Onko perkele sinuunkin
mennyt?
AADA. Ei, isä -- olen ihminen!
AADAM. Siksi pois!
AADA. Sinä käsket, isä?
AADAM. Minä _käsken_!
AADA. Ja minä vastaan: en! En ikinä! -- Nytkö hänet jättäisin, kun
hänellä on korpi edessä ja kirous saattajana?
AADAM. Minä käsken _isän_ oikeudella!
AADA. Ja minä vastaan vaimon oikeudella: en!
EEVA. Tätä hajaannusta, tätä hajaannusta!
AADAM. Te kapinoitte minua vastaan, te kapinoitte Jumalaa vastaan.
Niinpä mene -- menkää te kyykäärmeet! Kohdatkoon sinua sama kirous
kuin häntä.
AADA. Sen olen itse valinnut -- hänen kanssaan jakaakseni!
AADAM. Sinä uhmaat vielä? Pois paikalla silmistäni!
SILLA. Oi isä, isä! Kuinka sinä, joka olet aina ollut niin hyvä
lapsillesi, olet tänä onnettomuuden hetkenä niin kova ja ankara? Minä
rukoilen heidän puolestaan: älä aja heitä kiroten pois!
AADAM. Sinäkin! -- Oletteko te kaikki liitossa Jehovaa vastaan? Sinä
rukoilet miehesi murhaajan ja röyhkeän tyttären puolesta?
SILLA. Anteeksi, isä -- ja antakoon Jehova minulle anteeksi jos väärin
teen, sillä suru on vienyt voimani ja ajatukseni. Kuulen tänä hetkenä
ainoastaan sydämeni äänen, ja minusta tuntuu kauhealta että minulta
riistettäisiin yhtaikaa kaikki veljet ja sisaret.
AADAM. Sinä et tiedä mitä puhut... Miksi tässä viivyttelemme,
kantakaamme kuollut majaan.
(Aadam ja Eeva lähenevät ruumista, samoin Aada.)
AADAM. Mitä _sinä_ täällä teet! Uskaltaisitko kirottuine käsinesi
sattua hurskaaseen vainajaan?
AADA. Hän on veljeni!
EEVA (päättävästi). Sinä olet käskenyt minun vaijeta, ja minä olen sinua
totellut -- mutta nyt en enää vaikene! Hajallaan on Eedenin perhe ja
kiroukset risteilevät ilmassa siellä, missä meidän pitäisi polvillamme
anella Jehovan laupeutta vainajan sielulle. Mikä sinä olet, Aadam? Sinä
ukkosena jyriset ja kirouksia vyöryttelet, sinä kiellät sisarelta
luonnolliset tunteensa paikassa, joka on kuolemalle pyhitetty. Katso
häntä tuossa ja kiroo vielä, jos sinulla on uskallusta!
AADAM (liikutettuna). Vaimo, vaimo!
EEVA. Hänen henkensä avaruudesta alas katsoo, Jehova ja enkelit
hämmästyneinä meihin silmää. Sen sijaan että pyhä vavistus täyttäisi
sielumme, sen sijaan me kurjat raivoomme toisiamme vastaan.
(Ratkee nyyhkytykseen.)
AADAM. Eeva, Eeva! Ah meidän turmeltunutta luontoamme!
(Kumartuu Aabelin ruumiin yli.)
Anna anteeksi, poikani -- anteeksi onnettomalle isä-raukalle.
(Äänettömyys, kaikki polvistuvat paitsi Kain, joka seisoo
synkkänä syrjässä.)
AADAM. Voi minua kurjaa ukkoa! Hauta jo minunkin eteeni avautuu ja
harmaat karvani vaipuvat murheella multaan. Mitä on ihmisen elämä? Surua
ja murhetta on minun elämäni ollut ja vuoteni ovat paenneet niinkuin
varjo, onnettomuus on onnettomuutta seurannut kuin pitkäisen jylinä
leimausta -- ja kun se on parasta ollut, on se tuskaa ja vaivaa ollut.
EEVA. Ja tällainenko on elämän päätös? Mykkä, vapisuttava salaisuuden
veräjä. Ne, jotka ovat hänelle rakkaat olleet, ne jäävät tänne, ja ne,
jotka ovat häntä vihanneet, nekin jäävät tänne. -- Alasti hän tuli ja
alasti hän...
(Nyyhkyttää, kaikki vaipuvat äänettömään rukoukseen -- paitsi Kain.)
AADAM (nousten, syvän liikutuksen vallassa). Aada!
(Tarjoo hänelle kätensä, asettavat yhdistetyt kätensä Aabelin
hartiain alle, Aadam kannattaa päätä vapaalla kädellään. Eeva ja
Silla kantavat jalkapuolesta ja itkevät -- Taamar seuraa jälessä.)
TAAMAR. Aabel nukkuu -- Aabel on niin kalpea -- Aabel on vuotanut
ver-ta ... a ... aa... (Itkee hiljaisella äänellä.)
(Itkuun yhtyy tuulen hyminä puissa. Hyminä jatkuu, paisuen
vähitellen vihlovaksi valitukseksi, lopulta puhutteluksi.
Kain on vaipunut maahan, tuijottaa tylsästi eteensä.)
TUULI (hyminän välissä). Kain, Kain!
(Kain säpsähtää.)
TUULI (ankarammin) Kain, Kain!
(Äänettömyys, sen jälkeen ukkosen jyrähdys.)
TUULI. Kain, Kain!
Missä on veljesi Aabel!
KAIN. En tiedä. -- Olenko minä veljeni paimen?
Urpujen kuiske (hiljaa puissa hymisten.)
Kasvoi kaksi kaunokaista,
Yhden emon lasta
Saman nurmikon nukalla,
Saman virran vieremällä;
Käkinä kukuit kotikummut,
Sorsina sousit kotilahdet --
Missä on veljyt nyt toinen?
PUUT (ankarasti.)
Missä on veljyt nyt toinen?
(Kain väänteleksen tuskissaan.)
TUULI.
Kain! Kain!
Mitäs tehnyt olet?
Kuule! Kuule!
Veljesi veri huutaa maasta!
Maaemon valitus (syvä, valittava ääni maan alta.)
Oi, voi, voi!
Voi maata ja merta!
Oi, voi, voi!
Miksi näin mun pitää
Juoda viatonta verta?
Mä emo koito kaiken katoovan,
Näin syliini he jälleen palaa;
Nukuitpa helmaan päivän armahan
Tai korven yöhön häivyit salaa,
He palaa, kaikki palaa!
Täss' ootan väsynyttä matkaajaa,
Täss' hyv' ois lapsukaisen uinahtaa,
Mut otsin veripunaisin
Ja synkin viimekatsehin
He elon tieltä palaa.
Oi, voi, voi!
Näin lapsosena palaa!
KAIN. Oi kurjaa, kurjaa!
AADA palaa, seisahtuu syrjään.
Laineiden loiske (joella, hiljaa rantaa vasten.)
Aabel lepää leppoisasti,
Kain se maassa makaa.
Verivelka vaaditahan
Vuosikautten takaa!
MYRSKYTUULI.
Verivelka vaaditahan
Vuosikautten takaa!
Ja nyt Kain, Kain!
Kirottu olkoon sun työsi!
Taistoa kulkijan-tiesi!
Matkalle valmistuos!
(Äänettömyys.)
AADA. Kain!
(Äänettömyys.)
AADA. Kain!
KAIN. Sinä? -- Mene!
AADA. Minä --? Minne?
KAIN. Sinne, minne muutkin ovat menneet. Vanhempiesi, sisariesi ja
veljesi luo. Erkane minusta kirotusta!
AADA. Ja sinä puhut minulle noin --?
(Äänettömyys.)
Kain! Mitä ovat nuo muut minulle? Vain vanhempia, veljiä ja sisaria,
mutta sinä olet -- (lankeaa hänen jalkaansa juureen, kädet Kainin
polvilla, katsoo palavasti silmiin) -- Kain, sinä _tiedät_ sen --
sinä tunnet sen!
KAIN. Aada --?
(Katsoo pitkään vaijeten.)
AADA. Mitä, Kain? Miksi noin katsot?
KAIN. Voi minua, minua! Ajatus on harhaillut, mutta käsi on kulkenut
suoraan. -- Sinä -- sinä!
AADA (puristautuen lujasti Kainiin). Sinä -- ja minä!
(Äänettömyys.)
KAIN (työntäen hänet takaisin). Ei, ei! Erkane minusta, minä teen kaikki
onnettomiksi. Olen ohdake, joka kaikkia pistää, kaiken ilon tukehuttaa,
turmiota ympärilleen levittää.
AADA. En ikinä sinusta luovu, seuraan sinua vaikka ijankaikkiseen yöhön.
Ja jos estät, minä tulen kuitenkin -- hiivin salaa metsiä jälessäsi --
en luovu sinusta vaikka tappaisit!
KAIN. Etkö kuule? Metsä huokailee, maa on täynnä valitusta, vuoret
voivotuksesta pakahtuvat. Ne äänet seuraavat minua...
AADA. Seuratkoot! Sekin on kahden helpompi kestää.
KAIN. Minulla ei ole mitään kestettävää -- kaikki on lopussa!
AADA. Ei, Kain! Meillä on vielä elämä edessämme.
KAIN. Elämä? Silläkin, joka itse on elämän suonen katkaissut?
AADA. Silläkin -- jonkunlainen elämä. Se on kuitenkin meidän elämämme,
vaikkapa kulkijan ja pakolaisenkin.
KAIN. Mitä minä siitä -- kunpa _voisi_ kulkea ja paeta! Mutta
kaikkialla on tuo sama maa ja kaikkialla tuo sama taivas, ne kaksi
todistajaa, joita ei voi paeta -- oi, oi!
AADA. Älä lankea epätoivoon, Kain. Meidän _täytyy_ kestää!
KAIN. Mitä varten? -- Mitä hän oli tehnyt? Paimentanut lampaita! Ja
minä? Raatanut peltoja!
(Äänettömyys.)
On ja ei ole! Nyt on, ja samana hetkenä ei olekkaan. Tiesinkö minä sitä?
_Onko_ hän kuollut? Eikö hän seuraa kaikkialle -- kysyvänä --
kalpeana -- verisenä? -- -- Oi veljeni, veljeni!
(Heittäytyy maahan.)
AADA. Kain, Kain! Koeta tyyntyä! Miten sinun otsasi on kuuma ja tukkasi
märkä! Ohimosi niin oudosti tykyttää.
(Ratkee hiljaiseen itkuun.)
KAIN. Tykyttää -- polttaa -- pakottaa -- särkyy -- halkee! Anna minun
olla!
AADA. Kain, Kain!
(Äänettömyys.)
KAIN. Aada! Sanotko minulle mitä elämä on?
AADA. Älä kysy, älä kysy -- emme voi siihen nyt mitään vastata.
KAIN. Täytyy, Aada! Onko ihminen hiiri?
AADA. Jumala! Miksi tuollaista puhut?
KAIN. Onko se niin ihmeellistä? Onko hän hiiri -- vai myyrä? Puuhaa,
penkoo, juoksee, häärää, käytäviään kaivaa. Eräänä päivänä sattuu suuri
jalka kohdalle -- painaa. Kaikki valmista. Ojona kuin hiiri. Hiiren
loppu -- jumalankuvalla, hah hah haa!
AADA. Oi Kain, Kain! Sinä saatat minut epätoivoon.
KAIN. Miksen _minä_ saanut olla tuo hiiri? Miksi minun käteni ovat
tällaiset? -- Jumala, maailma pimenee silmissäni!
AADA. Voi meitä! Sinä olet liian kiihtynyt, Kain. Sinun pitää levätä.
Lähdetään suojaan!
KAIN. Minne? Ei vuorikaan voisi minua suojata!
Miksi minun kurjan pitikään syntyä? Sinä olit oikeassa, isäni! Kirottu
olkoon se yö, jonka sinä hyvin muistat, ja se päivä, jonka sinä, äitini,
muistat!
AADA. Kain! Sinä et saa noin puhua. Sinä teet syntiä.
KAIN. Mikset ollut marras, äitini! --
AADA. Kain!
KAIN. -- Tai minä kohtuusi tukehtunut, tai kuollut silloin kuin sinulle
kipua saatoin -- se olisi ollut viimeinen kipu, millä elämää haavotin.
Tai mikset pestessä minua veteen painanut, tai kuivatessa kallioon
paiskannut? --
AADA. -- Sinä olet kauhistuttava, sinä et tiedä mitä puhut! Ilma
pimenee. Minä rukoilen: lähtekäämme!
KAIN. Pimeneekö se? Kas vaan! Käsissäni ei näy enää ollenkaan punaista
-- miten kauniin mustat ne nyt ovat. Katsoppas tarkemmin -- tänne!
(Osottaa päätään). Eikö sekin ole musta?
(Tuuli kohahtaa.)
Soiko nyt? Niin, niin: soi tuuli, ulvo myrsky -- silloin oli savua!
(Näyttää nyrkkiin puristettua kättään.)
Näetkös: käsi on musta ja ilma on musta ja pää on musta, pyörähdys --
näetkös, kun et näe mitään, ja kuitenkin on varmaa että käsi liikkuu --
AADA. Jumala armahtakoon! Minä en hellitä, en!
KAIN. Niin, kyllä se on minun käteni -- se on varmaa pitämättäkin.
(Salama.)
Kas! Eikös se ollut punainen lintu? Onko _Hänelläkin_ tulikaari? Terve
vaan, vastaan oiti! (Hapuilee vierestään). Mitä? Kirous! Hän on sen
ottanut. Ja ampuu sillä keksijäänsä, konna. Hyi! No no -- se on hyvin
sinun tapaistasi, niinhän sinä olet aina tehnyt, hah hah haa!
AADA. Sinä puhut käsittämätöntä, Kain! Sinä herjauksia syydät. Kuule
minua, tämä ainoa kerta!
KAIN. Mikä hätänä?
(Myrsky hohahtaa puissa.)
Kuulitko? Nyt paljetta painetaan: huu, huu! Eikö se ole mahtavata? Entäs
tuo kilke? Et ymmärrä --? _Minä_ sen kyllä ymmärrän. Siellä on kiire --
niin, niin, kyllä ymmärrän! (Puiden nyrkkejään taivasta kohti). Mutta
katsoppas: nämät ovat vielä vapaat! Mies miestä vastaan! Vielä minä olen
Kain!
(Jyrähdys.)
Se oli isomoukari!
AADA. Jumalan nimessä: tule majaani Herran voima käy ja rajusade alkaa.
(Koettaa vetää Kainia.)
KAIN. Poisko? Oletko mieletön? Vai etkö uskalla katsoa häntä suoraan
silmiin, kun hän on muka vihoissaan?
(Yhä uudistuvia salamoita.)
Ohoh! Se huimii jo käsillään. Sen saattoi arvata. Pitkät käsivarret, hah
haa! -- Sattuiko? Ei ei, ei se sinua lyö.
(Sadepisaroita lankee.)
Yhä parempaa! Eikös se nyt viskele kivillä? Juokse piiloon, piikaseni!
Ei; lennä, lennä! Ihminenhän voi lentää -- hah hah haa!
AADA. Jumalani, Jumalani! Älä heitä meitä pimeyteen!
(Ankara jyrähdys, rajusade lankee.)
Esirippu.


NELJÄS NÄYTÖS.
KORPEEN!

Paikka: sama kuin proloogissa. Kuuvaloyö. KAIN ja AADA istuvat puun
alla oikealla.
AADA. Kain! Kuu jo valostaa. Lähdön hetki on tullut.
KAIN (mietteistään havahtuen). Totta. Olin unohtaa ketä olemme --
ja missä.
AADA. Sen voimmekin -- kyllin että _olemme_.
KAIN. Ja kulemme!
(Äänettömyys.)
AADA. Niinkin. -- Katso ympärillesi, Kain! Ilma on niin kevyt ja raitis
-- se kutsuu. Metsän harteilla kuun hohtava vaippa -- se kutsuu. Ja sinä
olet taas tyyni ja tahdot elää -- me olemme valmiit!
KAIN. Tahdon elää -- kun elämä on välttämättömyys!
AADA. Saman tekevä! Tahdot _ymmärtää_ tämän välttämättömyyden ja jännitys
on lauennut.
KAIN. Vaan jos sen mukana on kaikki muukin lauennut --?
AADA. Muukin?
KAIN. Niin. Minussa oli ennen jotakin, joka täytti, paisutti ja jännitti
-- olin kuin viritetty jousi.
AADA. Ja sinä tulet jälleen vireeseen.
KAIN. En koskaan -- kaarestani selkä katkesi!
AADA. Ei, vain hetkeks herposi. Sinä _tulet_ vireeseen -- aikaa myöten.
Ja sinä olet jo vireessä.
KAIN. Ivaatko minua?
AADA. En.
KAIN. Tulla vireeseen -- siihen tarvitaan aate.
AADA. Niin.
KAIN. Tulevaisuuden aate, päämäärä jonka eteen elää.
AADA. Niin!
KAIN. Minä tavotin _vapautta_, se oli aate -- ja minä riistin
toiselta kaikkein ensimäisimmän vapauden, vapauden elää. Ymmärrätkö mitä
se merkitsee?
AADA. Ymmärrän. Mutta juuri siitä voi _alkaa_ vapauden tie, vaikkemme
sitä vielä käsitä.
KAIN. Minä etsin _selvyyttä_ ja luulin saaneeni selvyyden langasta
kiinni -- se katkesi, ja sen pää löi minua vasten silmiä, että näköni
soentui. Ymmärrätkö mitä se merkitsee?
AADA. Ymmärrän. Mutta sen säikeen voi aika jälleen solmia.
KAIN. Ei aika, ei mikään! Tulevaisuudenaate on minussa kuollut -- ja
niin olen itsekin kuollut.
AADA. Sinä elät!
KAIN. Kuollakseni.
AADA. Et, noustaksesi!
KAIN. Ei, ei! Sinä tiedät kaikki, mitä on tapahtunut, ettei ole mitään,
minkä eteen me kaksi eläisimme.
AADA. Täytyy olla, ja minä olen varma että me vielä kerran sen löydämme.
KAIN (painokkaasti). Löytyykö sekin, jota ei ole -- jonka on omin käsin
tappanut?
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Ikuinen taistelu - 6
  • Parts
  • Ikuinen taistelu - 1
    Total number of words is 3564
    Total number of unique words is 1701
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ikuinen taistelu - 2
    Total number of words is 3558
    Total number of unique words is 1881
    20.0 of words are in the 2000 most common words
    27.9 of words are in the 5000 most common words
    31.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ikuinen taistelu - 3
    Total number of words is 3601
    Total number of unique words is 1805
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    34.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ikuinen taistelu - 4
    Total number of words is 3620
    Total number of unique words is 1741
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.6 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ikuinen taistelu - 5
    Total number of words is 3715
    Total number of unique words is 1668
    21.8 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ikuinen taistelu - 6
    Total number of words is 2683
    Total number of unique words is 1238
    26.4 of words are in the 2000 most common words
    36.5 of words are in the 5000 most common words
    41.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.