Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 09

Total number of words is 3837
Total number of unique words is 1914
22.0 of words are in the 2000 most common words
32.6 of words are in the 5000 most common words
36.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
ilme viittaa Hiltua luoksensa. Hiltu menee semmoisen tunteen vallassa
kuin hän olisi jo yksinään täällä metsän sydämessä. Kumminkin äiti
elää vielä ja pyytää häntä johonkin. Pyytää auttamaan, ensi kerran
koko sairautensa aikana... Hiltu näkee sairaan kaikki peitetyt asiat,
tuntee kostean lämpöisen löyhkän. Häntä annattaa ylön, mutta samalla
hän tuntee jotakin ennen kokematonta, läheistä tunnetta äitiä kohtaan,
niinkuin he äidin kanssa olisivat samanikäiset. Hän huomaa nyt vasta
äidin kellastuneen ihon ja suuren laihuuden, joka on muuttanut äidin
ilmeen vallan toisenlaiseksi, ikäänkuin puhtaammaksi. Tällä hetkellä ei
häntä kauhistaisi, vaikka äiti siihen kuolisikin.
Riina ei kumminkaan vielä sinä yönä kuollut. Juha oli viipynyt sen
vuoksi, että oli poikennut Pirjolan vanhan isännän puheille. Hänen
aikeensa oli ollut pyytää vaarilta rahaa lainaksi, mutta vaari oli
osannut johdatella puhetta niin mukavasti, ettei Juha mitenkään saanut
asiaansa puhutuksi. Sen sijaan oli vaari suurella osanotolla kuunnellut
hänen kuvailujaan Riinan sairaudesta, eikä ollut ollenkaan väistänyt
semmoisiakaan puheita, joissa Jumalankin nimi tuli mainituksi.
Lopuksi oli hän seikkaperäisesti selittänyt sen lääkkeen, jonka
hän kokemustensa perusteella luuli olevan Riinan taudille kaikkein
soveliaimman. Juha ilmaisi tästä niin hyvää mieltä, että hän melkein
itsekin uskoi vain sille asialle poikenneensa. Hän saapui kotiin juuri
sillä hetkellä, kun Hiltu oli auttelemassa äitiään. Tämän tilanteen
outous ja Riinan uusi ilme kyllä nostattivat Juhan tajunnan pohjalle
semmoisen varmuuden, ettei Riina enää tarvitse mitään lääkitystä, mutta
sitä suuremmalla syyllä oli hänen omasta puolestaan sitä yritettävä.
Hän vain harkitsi lähtisikö nyt heti yöllä tarvittavia aineksia
etsimään, vai jättäisikö aamuun. Riina näytti hiukan rauhoittuvan,
sulki silmänsä ja makasi hiljaa. Juha ja Hiltu menivät myös makuulle,
mutta lamppuun jätettiin täksi yöksi tuli.
Kaikki sujui hyvin aamuun asti. Heti päivän valjettua lähti Juha
etsimään lääkeaineitaan, jotka eivät sen kummempia olleet kuin
tuomipuun kuoria. Niistä oli keitettävä väkevää lientä ja sitä
annettava sairaalle hiukan haaleana. Kun aine oli sangen karvasta, sopi
ryyppäysten välillä antaa sokeripalasen.
Aamulla oli Riina niin huono, että Juhan oli hänet nostettava
lääkettä nauttimaan. Sairas ei tahtonut mitenkään siitä huolia, mutta
kiihkeällä houkutuksella sai Juha hänet sentään nielemään kolme aimo
suullista. Silloin antoi sairas kaikki ylön ja tapahtui se semmoisella
voimalla, että oli ihme, kun ei jo siihen henki sammunut. Hellä
tunne kaiveli Juhan mielen pohjalla, melkein niinkuin olisi tullut
rääkänneeksi jotain avutonta pikku eläintä. Siihen menivät hänen
lääkitsemisvaivansa. Sairas haparoi kädellään sinne päin, missä kipu
asui, Juha nosti peittoa ja näki, että sairaalle oli tullut tavaton
verenvuodon kohtaus. Juha yritti ryhtyä joihinkin toimiin, mutta sairas
äänsi rukoilevan vaisulla äänellä: "antakaa olla". Juha nosti peiton
takaisin.
Ne olivat Riinan viimeiset sanat. Sen jälkeen ei hän enää ollut
tajuissaan, vaikka elämä kyllä jatkui ehtoopuoleen. Ränstyneessä
pirtissä odotteli isä kolmen lapsensa kanssa äidin hengen lähtöä
tuntikausia. Välillä joku aina liikahti, istahti ja taas tuli sängyn
viereen. Vihdoin viimeinkin saapui viimeinen hengenveto. Toivolan
Riina nukkui kuolon uneen, tuo naisolento, joka eläissään oli ollut
huono piika ja ehkä vielä huonompi töllinvaimo, mutta joka kumminkin
oli joutunut tuohon vaativaan asemaan ja saanut tehtäväkseen useitten
uusien ihmislasten maailmaan saattamisen. Hän oli ikänsä ollut
tyhjänpäiväinen olento, mutta hänen kuollessaan itkivät hänen lapsensa
häntä nyyhkytykseen asti.
Juhakin oli liikutettu. Tämä tapaus muistutti jotenkin hänen
äitinsä kuolemaa siellä kaukana vieraalla paikkakunnalla. Tuo
vieraan paikkakunnan tunne vihlaisi Juhan muistissa kautta koko
hänen aikaisemman elämänsä ja hän tunsi siinä nyyhkivien lastensa
läheisyydessä, että tämä oli hänen kotinsa. Silmä pyrki väkisin
kostumaan ja nenän kärkeen ilmestyi kirkas pisara.
Vaimon kuolema, varsinkin pitemmän avioliiton jälkeen, tuntuu miehestä
siltä kuin revittäisiin hänen olemuksestaan joitakin näkymättömiä,
syvälle syöpyneitä juuria. Se tekee voimakkaan vaikutuksen, riippumatta
ollenkaan siitä, minkä laatuisia nuo juuret ovat olleet. Hyvin
monessa tapauksessa on avioelämä molemmille raskasta vaellusta, usein
tiedottomasti raskasta. Tällöin merkitsee siis puolison kuolema
taakasta vapautumista, ja jos eloon jäänyt on raaka luonteeltaan,
niin ei hän sitä peittelekään. Mutta moni tuntee vapautumisen ohella
myös haikeata kaipausta, mieliala on surunvoittoisen onnellinen.
Niihin aukkoihin, joita poisrevityt juuret ovat jättäneet, pyrkii
semmoinen ihminen silloin vaistomaisesti kiinnittämään lapsiaan; niiden
juurruttaminen ei tuo mukanaan mitään taakan tuntua, vaan kevyen ja
puhtaan korvauksen. Niin muodostui tämä kohta Toivolan Juhallekin.
Riinan kuolinpäivänä ja sen jälkipäivinä tunsi Juha olonsa niin
leppeän sopusointuiseksi, ettei ollut sen vertaista kokenut sitten
kuin sinä yönä, jona hän pääsi varmuuteen siitä, että hän saa Riinan.
Hän ei ärjynyt lapsille, vaan hääri niitten kanssa, niinkuin joku
vanha äidillinen lintu. Nyt elämä vasta juhlaa oli. Kaikki sekaiset
torpan asiat ja muut semmoiset olivat pyyhkiytyneet vallan pois. Nyt
hänet olisi saanut vaikka häätää, se olisi ollut ihan saman arvoinen
tapaus kuin oli se, että varis lensi pellolla silloin kun ruumiille
veisattiin. Jos nyt hävisikin torpasta semmoinen mies, jolta oli
kuollut vaimo ja jäänyt pieniä lapsia, niin sehän oli pikemmin
niinkuin juhlallista, semmoista pehmeämpää kohtalonlaatua, joka ei
herätä lähimmäisten raateluhalua, kuten kovempi kohtalo usein tekee.
Se luonnollinen arkailu, jota Juha laiminlyötyjen päivätöiden tähden
tunsi isäntää kohtaan, oli sekin niin tyystin unohtunut, että hän
vallan vapaana miehenä meni puhumaan isännälle huolensa: ei ollut
rahaa, että olisi saanut ruumiin hautaan. Ja isäntä antoi -- sitä ei
Juha ollut epäillytkään -- tottakai nyt miehelle, jolta vaimo juuri oli
kuollut. Kaikkihan nyt hyvin sujui. Mitä hän nyt sillä hevosellakaan
sitten olisi tehnyt? Lehmä oli juuri paraiksi; siitä tuli särvintä ihan
riittävästi ja leipäkin nyt riitti, kun yksi syöjä -- ja myöjä -- oli
mennyt pois. Ja varmaan siitä pian menee Hiltukin jonnekin. Juha jää
kahden Lempin ja Martin kanssa. Kyllä kaikki hyvin käy. Kaukana oli
nyt Juhasta se ahdistus, joka silloin suvella siellä kangastiellä oli
vaivannut. Välistä pyrki hyräilyttämään virren värssyä.
Pienissäkin asioissa muutos tuntui. Kun etäisten naapurien ämmiä ennen
kävi Toivolassa, näyttäytyi Juha heille yrmeänä, sillä hän vainusi
heissä taloutensa hävittäjiä: mitä ne muuta kuin joivat kahvia ja
kuljettelivat salapusseja. Nyt oli niitä samoja ämmiä pyydettävä
hoitamaan Riina-vainaata arkkuun, ja oli oikein mukavaa kun ne tulivat.
Ensin ne olivat totisia, mutta kun kaikki oli ohi ja ruumis riihessä,
niin irtosi ämmien kieli väkisinkin siteistään ja sitä vaille, etteivät
he jo ruvenneet puhemiehiksi Juhalle. Ämmien lähdettyä tuntui vähän
aikaa niinkuin tyhjemmältä. Saisi vaan ruumiin hautaan, ei nyt muuta...
Juhan oli yhä helpompi soveltaa puheensa niin, että ne silloin tällöin
sivusivat Jumalan sanaa. Semmoiseen puheeseen, joka nojautuu Jumalan
sanaan, on harvalla ihmisellä mitään vastaan sanomista. Kun Juha oli
pitänyt huutokaupan, myynyt vanhoja hevosenkaluja ynnä muuta, ilmestyi
hän pyhä-aamuna talon kyökkiin. Kun hän oli vähän aikaa siinä puhellut
emännän kanssa, tuli isäntä ja käski hänet kamariin, mikä ei Juhalle
ollut tapahtunut sitten kun äijävainaan aikana silloin torppaan
tullessa. Juha maksoi nyt huutokaupparahoista isännälle velkansa.
Itsestään tulivat siinä sitten puheeksi torpanasiat. Isäntä ensin
jäykästi huomautti, että Juhalta oli jäänyt iso joukko päiviä rästiin,
jonka Juha lempeällä äänellä myönsi, huomauttaen puolestaan, että
hänen elämänsä oli tänä suvena ollut kaikin puolin huonoa. Sen isäntä
hyvin ymmärsi eikä tahtonut häntä kovia, mutta nyt oli asiat kumminkin
selvitettävä. Eihän Juha hevosettomana voinut torpan maita pitää. --
Tässä Juha hiukan sävähti ja yritti toimittaa, että ehkä hän vielä --
-- Kyllä se on teidän saamatta, sanoi isäntä taas sillä jäykällä
tavallaan. -- Eikä teistä ole siellä juuri muutenkaan; imette maita ja
kähmitte metsää --
-- En minä vaan omin lupini -- yritti Juha.
-- Koskas te saitte luvan sinne Kinnasniitun syrjään? tokaisi isäntä ja
katsoi vihaisesti silmiin.
-- En minä --
-- Kyllä minä tiedän.
Juhan mieli synkkeni. Häätö-ajatus, kun se tuli tätä tietä, oli hirveä
ajatus. Selvästi se nyt aikoo häätää, kun se tuolla lailla. Juha ei
ollut tätä nuorta isäntää ikänä nähnyt tuommoisena, ei se koskaan ollut
semmoisista mitään puhunut.
Isäntä ei aikonut Juhaa häätää, ei olisi kehdannutkaan. Mutta Juha oli
aina tuntunut hänestä jollakin lailla ärsyttävältä ja tuosta hienosta
ärsytyksestä hän nyt tahtoi tehdä lopun. Juha oli ollut niinkuin liian
tuttu, niinkuin olisi näkymättömästi pyrkinyt häntä ylemmäksi. Siitä
johtui isännän outo tiukkuus.
Pyhäinen aamupäivä kului regulaattorikellon naksuttaessa, Juha oli
isännän kamarissa hiukan kuumilla hiilillä. Kun asiat vähitellen
rupesivat kääntymään parempaan päin, muuttui Juhan tuskastuminen
hillityksi uhoksi, lämpöiseksi myöntelyksi. Lopullisesti sovittiin
niin, että Juha luovutti Toivolan maat talon haltuun paitsi yhtä
tynnyrinalaista tilkkua. Hän sai edelleen asua pirtissä, lehmä sai
käydä metsässä, ja maassa olevista puista hän sai koota kaksi uutta
syltä vuodessa. Näistä eduista oli hänen tehtävä kolmekymmentä päivää
omin ruuin ja kymmenen päivää talon ruoassa. Ja jona päivänä hän kajoo
luvattomasti metsään, niin silloin tietää mitä seuraa.
Rengit olivat jo kyökissä päivällisellä, kun Juha posket punoittaen
meni siitä ohi ulos. -- No nyt oli ruumis maassa ja torpan asia
selvitetty. Juha kaipasi ja kiiruhti kotiin syömään lastensa kanssa.
* * * * *
Puolukoitten poiminta-aika on parhaillaan.
Juha on Hiltun kanssa marjassa vanhoilla hyvillä paikoilla, joilta
ennenkin on Toivolaan rahoja ansaittu. Entisten marjarahojen laita oli
kuitenkin hiukan niin ja näin, sillä Juha itse oli marja-aikana sidottu
syystöihin eikä voinut seurata noiden rahojen tuloa eikä menoa. Nyt
eivät olleet syystyöt tiellä, nyt oli Juhankin hauska täysin innoin
antautua tuohon sievään ja viehättävään ansioon. Marjain poiminta on
aivan läpeensä toisenlaista työtä kuin esimerkiksi töllin asuminen. Kun
käy tyhjentämässä poiminta-astiansa isompaan koppaan, näkee aina niin
somasti kuinka niitä karttuu. Ja se on niin tyystin kaikki puhdasta
ansiota, siinä ei tule kysymykseen kontrahdit eikä taksvärkit, ei lumen
eikä veden makuut. Torpan asuminen ja muu semmoinen resuaminen ei ole
oikeastaan mitään ansiota, se on vain semmoista täytettä, jota elämän
on sisällettävä ja johon erottamattomasti kuuluvat akka, mukulat,
kivulloisuus ja muu hankaluus. Siinä on Juhakin aikansa ollut, mutta
nyt tuntuu vihdoinkin pääsevän ansaitsemaan. Kyllä niitä ansioita aina
ilmestyy. Parkin luistaminen ei suju enää tänä vuonna, mutta annas kun
ensi suvi tulee, silloin otetaan siitäkin sievät markat.
Toiminnan piiri pienenee ja käy samalla tiiviimmäksi ja
herttaisemmaksi. Lapset jäävät kolmestaan kotiin, kun Juha menee
puolukoita myymään. Jäävätpä Lempi ja Martti vallan kahdenkin, kun
Hiltu jo menee uusia marjoja poimimaan. Ville on poissa ja äiti on
poissa, kuuma suvi on poissa; on syksy -- "tytky", kuten Martti sanoo
Lempin perässä. On raukea hiljaisuus, monen monessa pirtissä päivä
liukuu säteettömänä aamusta iltaan.
Tuttu Toivolan Juha mittaa puolukoita erään huvilan portilla. Hinnasta
on jo sovittu ja Juha on itsetietoisen näköinen, sillä hän tietää jo
suunnilleen paljonko hän tulee saamaan rahaa. Roteva huvilan röökynä
seuraa mittausta, ja kun se on päättynyt, antaa hän setelin ja kysyy
antaessaan:
-- Eikös Juhalla ole siellä kotona semmoinen ripillä käypä tyttö?
Juha keskeyttää vaivalloisen päässälaskunsa ja vastaa, että on kyllä,
Hiltu.
-- Jaa. Minun tätini rehtorska vaan tarvitsisi semmoista palvelustyttöä
ja hän ottaisi mieluummin maalta, kun hän on vanha ja vakavahenkinen
leski-ihminen. Eikös teidän tyttö ole semmoinen yksivakainen?
Juhan on yhä puolukoitten hinta laskuerissä. Hän vastailee
hajamielisesti ja höpisee hermostuneesti. Saa vihdoin summan selville
ja pussiaan kaivaessaan tokaisee:
-- Kyllä Hiltu semmoinen on, ettei se siitä parane. Jaa mikä se on se
röökynän täti?
Päivä on samea mutta niin hiljainen, että kukon laulu kuuluu etäisestä
talosta. Kylien halki vaeltaa Juha maantietä pitkin korpeaan kohden
tyhjä koppa selässä ja rahat taskussa. Hiltu pääsee terehtörskän tykö
piiaksi. Yhä jatkuu vapautuminen ja kohoaminen. Sitä tietä Hiltu vielä
nousee. Minunkin likkani kelpaa herrasväkeen piiaksi. Aina se sieltä
voi jotain hivuttaa Lempille ja Martillekin. Yhä vähemmän tarvitaan
elämiseen, kun Hiltukin vielä menee pois. Kyllä minä lehmän hoidan.
Niinä päivinä on huonompaa, kun minä olen talossa, mutta kyllä se
menee. Juha alkaa laskea ja suunnitella olojansa, jotka nyt tuntuvat
melkein liian valoisilta. Täysin tyvenessä, kosteassa ilmassa kuuluu
yhä kukkojen laulua. Pyrkii väkisin mieleen, ettei tämä rauha tiedä
hyvää.
Hiltu nyt kumminkin menee piiaksi. Asian kuultuaan hän itkee hiukan,
jostain syystä tulee äiti-vainaa taas mieleen. Hän ei sentään pane
vastaan, vaan elää jo itsekin yhtämittaisessa menon ajatuksessa. Hän
puhelee ja häärii entistä enemmän pikkulasten kanssa, käy uudestaan
läpi monia pieniä näperryksiä, joita hän pikkuisten kanssa yhdessä on
näperrellyt. Siinä kuuluu: "mikä te huvila on? mikä te telettöltkä on?"
Ja välillä itkee Hiltu äitivainaata, sillä lauantai on jo ylihuomenna.
Omituinen sisäisen puhtauden tunnelma täyttää Toivolan asumuksen Hiltun
lähdön edellä. Valmistuksissa ei tule mitään kiirettä, odottamalla
odotetaan lähtöhetkeä. Ja vihdoinkin nousee se aamu, jona asumuksen
väet herätessään muistavat, että tänäänhän Hiltu lähtee.
Päivä paistaa sinä päivänä. Se paistaa Hiltun uusiin rasvanahkakenkiin
ja valkoiseen lettinauhaan. Lähtökunnossaan hän on ihmeellisen hento
olento, joka jo kauan sitten on näistä toisista eronnut. Kun hän
nyt menee sinne kauaksi ja semmoisiin oloihin, eikä täällä kotona
enää ole äitiäkään, niin vaistotaan selvästi, että hän eroo iäksi.
Se seikka antaa hänen olemukseensa tuon oudon hohteen. Pikkulapset
ovat totisia. Heidät suljetaan pirttiin siksi aikaa kun isä on Hiltua
saattamassa. Nyt ne jo menevät navetan edessä. Kaksi pientä päätä
painuu pirtin ikkunaan niin lähelle kuin suinkin, mutta niiden silmät
eivät näe lähtijöitä muuta kuin kolmen neljän sylen matkan; viimeisenä
näkyy Hiltun kantapää, niinkuin jokin erillinen pikku sävähdys, joka
nopeasti kierähtää ruudussa olevaan nystyrään. Lapset viipyvät vielä
nenä ruudussa. Sitten he pudottautuvat penkiltä alas tyhjään pirttiin,
jossa vielä tuntuu iäksi kadotetun Hiltun haikea henki. Sitten alkaa
pitkällinen isän-odotus lukittujen ovien takana.
* * * * *
Suuri tai ainakin ennenkuulumaton asia on tapahtunut. Torppari Johan
Toivolalle on postissa tullut jotakin. On tullut kirje ja sanomalehtiä.
Ne ovat viikkokauden maanneet talon kyökin ikkunalla, kun Juha työhön
tullessaan saa ne kyökkipiialta.
-- Toivolasta on kanssa tullut temokraatti, pilailee isäntä, kun
näkee Juhan Kansan Lehdet. Juha on ihmeissään, kun hänelle sanomia on
ruvennut tulemaan. Kirje on kaiketi Hiltulta -- vaikka Juhalle sekin
ajatus oli kovin outo. -- Lue sinä Iita.
-- No antakaa tänne vaan, kyllä minä luen.
-- Älkää antako, sanoo isäntä taas, ei sitä tiedä vaikka olisi
morsiamilta.
-- Lue nyt vaan, höpähtää Juha.
-- Tää on Kallelta -- Kaarlo Toivola on tossa noin alla, sanoo Iita.
-- No lue nyt vaan, että-mä kuulen ennenkun-ma menen.
Päällä oli ensin "rakas isäni, siiskoni ja veljeni" ja sitten oli
asiaan kuuluvat alkulauseet lumivalkoisesta paperista, kynästä kylmästä
ja kädestä lämpöisestä, joka ei nyt ulottunut tervehdykseen tällä
erällä, vaan oli kuitattava pännän terällä. Kirjoittaja ilmoitti
voivansa hyvin ja toivovansa samaa herran lahjaa "teitillekkin". -- Ja
minä olen nyt täällä ajurina elikkä vosikkana, niinkuin te maanmoukat
sanotte, mutta me sanomme issikka ja voin hyvin ja tienaan enemmän
kuin te siellä kun te olette talonjussin nyljettävinä ja minä lähetän
teille Kansan Lehden että vähän tulette tietämään noista köyhälistön
asioista...
Kirjoittaja tiesi myös, että Hiltu nyt on täällä Tampereella, taikkei
se Tampereella ole, mutta on Pyynikillä siellä huvilassa ja se on
hienompi elikkä viinimpi rouva kuin on koko teidän pitäjässä ja minä
olen sitä kyyttinyt monta kertaa kaupungista ja olen ollut Hiltun
tykönä jo kerran kahvillakin...
Ja äitikin on kuollut, minä kuulin sen pirsissä Pirjolan isännältä ja
se on aina raatajan kohtalo että kuolla ja Vilho poika on kanssa siellä
kuollut...
Koko talon väki oli kuunnellut kirjettä, ja lukemisen loputtua sanoi
isäntä:
-- Kuuluupa sillä pojalla olevan pännä yhtä hyvällä paikalla kuin
suukin.
Kirje ja sanomat herättivät Juhassa sekavia tunteita. Kalle oli jo
melkein unohtunut, ja jostain syystä tuntui tämä saatu elonmerkkikin
nyt Juhasta vieraalta. Tuntui niinkuin Kalle ei olisi ollut oikein
hyvillä jäljillä, ja samassa heräsi myös epäilyksiä Hiltun suhteen.
Olihan asia päältä katsoen kylläkin niin, että molemmat lapset olivat
menestyneet yli kaikkien odotusten, päässeet semmoisiin asemiin, ettei
olisi luullut Juhan ja Riinan lasten ikänä sillä lailla menestyvän.
Kaupunkilaista vormuniekka vosikkaa piti Juha melkein herrana; olihan
se suurinta, mitä töllin poika saattoi ajatella, ettei tarvinnut
pelloilla eikä metsissä henkensä edestä raataa, ei muuta kuin istua
vaan kuskipukilla. Mutta Juhalla oli hienoa epäilystä, ettei Kalle
oikein kunniallisesti semmoiseen kykene, olisi melkein turvallisempaa
tietää sen olevan renkinä jossain pirtin sopessa; kun ei olisi
valetta koko kirje. Hiltun oli toista; se ikäänkuin paremmin ansaitsi
nykyisen onnensa, sen, ettei tarvinnut lehmänsonnassa rypeä, vaan sai
hienojen kamarien tomuja pyyhkiä. Se oli lapsesta asti ollut nöyrä
ja hentomielinen. Mutta nyt tuntui siltä kuin Kalle olisi viemässä
Hiltuakin huonoon päin.
Kun siis Juha tänä iltana kuutamossa kulki talosta kotiinsa, oli hänen
mielensä oudon tyhjä. Viime viikkojen haaveileva sopusointu oli poissa,
ajatus ei nyt kurkottanut edeltä päin sinne pirtin lämpöön lasten luo,
vaan askaroi jossain etäällä Kallen vosikkana olossa. Oli oudostaan
kovin arkista, vaikka kuukin paistoi; melkein teki taas mieli näräillä
jonkun kanssa. -- Mikä hän, nulikka, siellä on vosikkana keikkumaan kun
minä täällä raadan. Nytkin olen niin väsynyt, että tuskin jalka nousee,
ja kotona pitää kumminkin ruveta lehmää hoitamaan. Hänen tähtensä me
täällä saimme Ville-vainaan kanssa tuskitella ja rahoja kuluttaa. Onkos
lähettänyt penniäkään, vosikka...
Vanha Juha vaistosi sen tosiasian, että hän oli tässä maailmassa
huonosti katsonut eteensä; oli jäänyt alakynteen omasta juonikkasta
pojastaan. Se käsitys, että elämä oli hapanta ja tylsää, uhkasi
taas tänä iltana ruveta elpymään; viime viikkojen sopusointu pyrki
vetäytymään niitten suvellisten Tuorila-haaveitten rinnalle ja saamaan
saman värin. Oli taas niinkuin joltakin nololta matkalta palatessa:
eikä ollut edes vaimoa kotona. Kuun valossa näytti tölli entisaikojen
kuolleelta jätteeltä. Olisi ollut edes Hiltu kotona.
Mitään selvää syytä ei Juhalla tähän närämieleen ollut, mutta kun hän
sitten lampun ääressä yksinään katseli sanomia, niin oli kuin niitten
jututkin olisivat häntä vaan enemmän harmittaneet. Hän tunsi jääneensä
jäljelle, kylmäävään yksinäisyyteen. Tuolla sängyssä nukkuu kaksi
pientä huonoa, jotka on elämään saatettu, mutta ei muuta... Ja tässä
istuu hän tänä syysehtoona korven sydämessä, kuudennella kymmenellä.
Sanomia tuli sitten joka postissa. Juha luki niitä ehtoisin ja
mieli pysyi yhä apeana ja närään taipuvaisena. Sanomien jutut eivät
suurestikaan hänen mieltänsä kiinnittäneet; niissä oli samanlainen
ärsyttävä sävy kuin Kallen kirjeessä oli ollut. Ne puhuivat köyhyydestä
jonkinmoisella ylpeydellä niinkuin huutittomat kyörtit, tai sitten
imelällä hempeydellä, joka ellotti Juhaa. Ei Juha niistä jutuista
innostunut. Hän luki niitä vain uhalla, niinkuin oman näränsä
ylläpidoksi, kun eläminen nyt taas oli tämmöiseksi vierähtänyt.
Kahden taitamattoman lapsen kanssa tuli olo sittenkin vaikeaksi. Lehmän
pito kävi vanhalta mieheltä heikosti, maitojen kanssa vähtääminen ei
tahtonut sujua. Oli sittenkin typerää päästää Hiltu menemään sinne
kauaksi vieraaseen. Mutta paha sitä oli sieltä takaisinkin tahtoa;
millä sen ruokkii ja vaatettaa? Tuntui yhtäkkiä toivottomalta Lempin ja
Martinkin olo. -- Jos minulle täällä tulee jokin tulema, niin mikä nuo
taitamattomat silloin perii? Ja jos minä pahasti vanhenen ennenkuin ne
kykenevät minnekään? Juha kaipasi vaimo-vainaataan. Sillä oli vikojensa
ohella sentään ollut hyviäkin puolia. Oli ennen sen terveenä ollessa
edes yön uni oikeata, nyt oli sekin niinkuin olisi vieraalla vuoteella
nukkunut. Paremmin oli elämä sujunut vielä sittenkin kun Hiltu oli
kotona.
Hiltua kaipasi Juha yhä enemmän ja monta kertaa jo tuskastuneena
päätti, että hän sittenkin ottaa sen takaisin. Tämä ärtymys oli nyt
vielä paljon sietämättömämpää kuin se oli ollut ennen vaimo-vainaan
aikana. Tämä ulottui leveämmälle, sinne Kalleen ja Hiltuun asti, ja
siihen liittyi uusi tekijä: uhkaava, turvaton vanhuus.
Kunnes vielä tuli yksi ratkaisu -- ennen viimeistä ratkaisua.
Taas nousi yksi päivä ja sinä päivänä oli Juhan taas mentävä taloon
työhön. Oli jo toisenmoista aikaa kuin ennen muinoin: vasta kuudelta
mentiin työhön. Työ oli jotain helppoa hemputtelua, taittiin olla
koneriihellä. Kahdeltatoista antoi isäntä höyrypillin viheltää ja
mentiin päivälliselle. Talon miehet menivät kyökkiin, mutta Toivola
ja eräs toinen omaruokainen menivät pirttiin eväilleen. Näin oli aina
ennenkin tapahtunut.
Mutta kun Juha tänäpänä oli muutaman kerran maitopulloaan kallistanut,
tuli Iita pirttiin tuomaan hänelle sanomia ja sanoi samalla:
-- Taas tuli Toivolalle preivi.
Kirje oli ihan tuore, posti oli äsken juuri sen tuonut. Taas sai
Iita lukea sen, ja kun hän avasi sen, tipahti sieltä kymmenen markan
raha. Mitäs se merkitsi? Taas oli siinä samat alkulauseet hyvän
voinnin ilmoituksineen ja toivotuksineen -- ja saan tietä antaa sen
surusanoman että rakas tyttärenne Hiltu on täällä onnettomasti kuollut,
toissailtana se meni järveen, kun oli juuri kirkas kuutamo ja rouva
oli poissa kotoa. Sen rouvan poika oli kyllä kotona, mutta se oli
yläkerrassa ja makuulle menossa eikä tiennyt mitään, ennenkuin aamulla
ja silloin se oli jo myöhäistä.
Ja Hiltu haudataan ylihuomenna jos tahdotte tulla ja se rouva sen
kustantaa hautaan, mutta ei se sanonut mitään palkkaa antavansa kun
Hiltu oli niin vähän aikaa että se menee kaikki hautaukseen ja minä
panen tähän tämän kymmenen markkaa, että saatte jotain ostaa itsellenne
ja keskiviikon Kansan Lehdessä on ilmoitus Hiltun kuolemasta se
maksoi kaksi markkaa ja sisällä lehdessä on uutinen ja kyllä teitiä
nyt on kuolema koetellut, mutta se on köyhälistön osa että kuolla ja
taistelkaa tekin köyhälistön puolesta kun olette raataja ja älkää
antako kapitaalin itseänne riistää, Kaarlo Toivola.
Vanhan Juhan ajatus seisahti, niin ettei hän kotvaan huomannut
mitä ympärillä tapahtui: kuinka emäntä vihaisena tuli hakemaan
Iitaa, joka vielä oli ruvennut sanomasta lukemaan Hiltu-vainaan
kuolemanilmoituksia, ja tiuskaisi: "mihinkä sinä työstäs hyppelet --
eikä semmoisia sanomia tartte meidän huoneissa levitellä". Siitähän
olisi Juhankin sopinut ottaa itseensä, mutta Juha tuskin huomasi
emäntää ollenkaan.
Nyt on siis Hiltukin jo kuollut. Eikös se ollut ihan selvää jo silloin
kun se lähti? Eikös se ole ollut selvää sen lapsuudesta asti? Kun
Hiltun kuvia etäisemmiltäkin ajoilta nyt tulee Juhan mieleen, on
hän aina näkevinään sen menossa kuolemaansa kohti. Juhan tajuntaan
painuu lähtemättömäksi semmoinen harhakäsitys, että Hiltun kuoleman on
aiheuttanut jokin ulkonainen tapaturma.
Muuten jättää uutinen Juhaan kolean jäljen. Ei tule tällä kertaa mitään
surunvoittoista vapautuksen nousua. Päivällisen jälkeen hän menee
työhön niinkuin muutkin miehet. Toivolan Hiltun kuolema on väen kesken
kuitattu sillä, että se on kuultu, työmaalla ei semmoinen sovi puheen
aineeksi. Siellä on miesmäisempää juttua, varsinkin kun isäntäkin on
mukana. Hyvin syvällä juttujen pohjalla tuntuu jo "yhteiskunnallinen
kysymys". Isäntä saa kuulla sinne päin tähtääviä hienoja letkauksia.
Isäntä paasaa viisaamman ylemmyydellä omaa järkeänsä. Työn teko tällöin
aina vaistomaisesti hiukan kiihtyy. Vanha Toivola sanoo lopulta jotain
niin häijyä, että toiset miehet vetävät suutansa nauruun. Isäntä ihan
selvästi hillitsee tulistumistaan, kun hän sanoo:
-- Pian se temokraatti näkyy menevän vanhaankin jäärään; niinkuin
vosikalla ajais vaan.
Näin kireälle ei jousta vielä ennen oltu tämän talon työmaalla
jännitettykään. Koko ehtooruokavälin oli mieliala jäykkä. Oli niinkuin
käsillä oleva työ olisi eristäytynyt omaksi itsekseen, niin että oli
siis kolme jäykkää kohtaa: isäntä, miehet ja tehtävä työ. Tuo kolmikko
muodosti ikäänkuin suljetun voimakehän, joka oli niin suunnattomasti
suurempi, raaempi, miesmäisempi seikka kuin minkään Hiltun kuolema,
että niitten rinnastaminen samaan ajatukseen tuntuu tympeän
luonnottomalta.
Ei tullut surunvoittoisen vapautuksen tunnetta tästä kuolemasta.
Ei ollut mitään revittyjen juurten jälkiä, ei mitään korvauksen
kaipuuta. Juhan mieli oli tylyssä vireessä, kun hän tänä iltana kulki
korpitietään. Kuu paistoi, mutta sen oikea reuna oli jo kutistunut ja
sen valo lankesi koleana pirttirähjän yli. Pirtistä ei nyt lähtenyt
mitään haaveellisen entisyyden kajoa, se oli täysin tämänpäiväinen. Se
ikäänkuin kiiruhti ilmaisemaan, että se on pahasti ränstynyt, että se
on vihamielisen miehen maalla ja sen oma ja että sen sisällä on kaksi
ihmislasta, joiden olemassaololla ei juuri olisi väliä.
Tie on selvä eteenpäin.


VI
Kapinoitsija

Eipä voisi juuri keksiä keinotekoisempaa tutkimuksen esinettä kuin:
mikä oli Toivolan Juhan suhde siihen kansallisten kärsimysten jaksoon,
joka tunnetaan nimellä sortovuodet. Toivolan Juhan kärsimykset
eivät siihen aikaan olleet juuri entistään kummempia eikä hän siinä
maailmassa, jossa hän liikkui, muuallakaan nähnyt mitään erinomaisia
kärsimyksiä. Talon isäntä nyt ainakaan ei kärsinyt, sillä hän
vaurastui vaurastumistaan; hänen karjakantansa kohosi noina vuosina
kahdestatoista lypsävästä kahdeksaantoista ja hevosten lukukin
lisääntyi kahdella. Hänen suhteensa miehiin oli tullut suljetummaksi ja
samalla äreämmäksi -- patruunimaiseksi, kuten miehet sanoivat.
Ei isäntä kärsinyt, eikä sanottavammin Juhakaan. Alkoi kyllä juuri
niihin aikoihin ikäänkuin kuultaa läpi hänen asemansa epävarmuus;
hänellä kun ei ollut kontrahtia ja talon paras metsämaa ympäröi
hänen tiluksiaan. Mutta eräitä huojennuksiakin oli. Työpäivä oli
lyhentynyt viisitoistatuntisesta kaksitoistatuntiseen ja itse työnteko
muuttunut paljon laimeammaksi; entinen käsin kierrettävä puimakone
oli ensin muuttunut hevoskierroksi ja lopulta höyrykierroksi, ja
viikatetta tarvittiin talossa enää vain sarkojen päitä aukoessa. Tosin
eräs koneista, separaattori, myös laimensi ruokapöydän sisällystä
loihtimalla entisen vahvan piimän "kurnaaliksi" ja entisen kotoisen
voin tympeäksi "kasvis"-voiksi, jota väen kesken leikillisesti
kutsuttiin kukkaseksi.
Juhan tapainen väki ei parhaalla tahdollaankaan olisi päässyt
selville, mikä Suomen "kansan" asemassa nyt yhtäkkiä olisi ollut niin
erinomaisen synkkää. Kun talolliset selvästi yhä vain pullistuivat
eikä pitäjän herroissakaan näkynyt mitään köyhtymisen eikä laihtumisen
merkkejä, niin oli alhaiselle kansalle käsittämätön se hätä ja
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 10
  • Parts
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 01
    Total number of words is 3642
    Total number of unique words is 2033
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    33.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 02
    Total number of words is 3649
    Total number of unique words is 2052
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 03
    Total number of words is 3683
    Total number of unique words is 2082
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.7 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 04
    Total number of words is 3696
    Total number of unique words is 1969
    23.3 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 05
    Total number of words is 3779
    Total number of unique words is 1938
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 06
    Total number of words is 3711
    Total number of unique words is 1906
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    31.6 of words are in the 5000 most common words
    36.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 07
    Total number of words is 3818
    Total number of unique words is 1981
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.2 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 08
    Total number of words is 3775
    Total number of unique words is 2026
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 09
    Total number of words is 3837
    Total number of unique words is 1914
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 10
    Total number of words is 3690
    Total number of unique words is 1953
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 11
    Total number of words is 3788
    Total number of unique words is 1843
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.2 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hurskas kurjuus: Päättynyt suomalainen elämäkerta - 12
    Total number of words is 3588
    Total number of unique words is 1925
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.