Historiallisia rakkauskirjeitä - 07

Total number of words is 3716
Total number of unique words is 1725
24.5 of words are in the 2000 most common words
34.0 of words are in the 5000 most common words
40.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
itselleni kolme muuta säettä, jotka eivät ole omiani; mutta uskon, että
Petrarcan päivistä asti ovat kaikki sinulle kirjoitettuja. Hyvästi,
hyvästi!

_Signora L:lle_
1812.
Jos heti olisin vastannut kirjeeseesi -- minä sain sen toissapäivänä
tullessani Firenzeen -- niin aivan varmasti, jos heti olisin
vastannut, olisin mitä lämpimimmin, sydämellisimmin kiittänyt sinua
siitä, että olit näin odottamatta vastannut minulle. Mutta lukiessani
kirjettäsi valtasi minut tuo kamala mielenhäiriö, joka minua niin
tuskallisella tavalla on vaivannut, äkkiä entistään ankarammin ja
piti tavallista kauemmin minut vallassaan; näin, että tilasi yleensä
on samanlainen kuin minunkin; luin sen, minkä jo tiesin, ja tulin
yhä varmemmaksi siinä kamalassa tietoisuudessa, että sinä itse olet
rakentanut meidän välillemme muurin, joka merkitsee ikuista eroa --
ottanut askeleen, jonka välttämättömyyden kyllä tunnustan oikeaksi,
vaikka minä sen kautta joudunkin tuhoon. Todellakin on välttämätöntä,
rakas ystävättäreni, ehdottoman välttämätöntä, että sammutat
jokaisen rakkauden kipinän sydämessäsi, jopa tuon armaan, lumoavan
harha-ajatuksenkin, että rakkautemme voisi pysyä uskonnollisen,
varovaisen ystävyyden rajoissa. Ja sinä, sinä, hellätunteinen
naisluonne, sinä olet pakoitettu suoriutumaan, sinä voit suoriutua
siitä, ja sinun onnistuu todellakin saada voitto omasta itsestäsi.
Mutta yksi ainoa keino on olemassa sitä varten; vapisen ja värisen
mainitessani sen, mutta on olemassa vain yksi ainoa keino, se, että
emme näe enää toisiamme. Elä usko, että tätä kirjoittaessani olen jo
päässyt varmaan päätökseen tulevaisuuden suhteen; en sitä tiedä, en
tule ehkä koskaan tietämään. Mutta että sinua rakastan, että olen
sinua rakastanut, ja että vielä kuolemassakin tulen sinua rakastamaan
sellaisella tulisuudella, että sinulla ei siitä voi olla hämärää
aavistustakaan, minä, joka jo kauan aikaa sitten istutin tämän
rakkauden sieluuni, minä, joka sitä samalla kirosin ja kiihoitin, minä,
joka sanalla sanoen sitä en osannut peittää, -- että sinua rakastan,
että elän ainoastaan sinun rakkaudessasi, että voisin sinun puolestasi
kuolla, sitä sinä et saa epäillä. Ja pyydän sinua; vannotan sinua
kautta niiden kyyneleiden, joita olen edessäsi vuodattanut, rukoilen
sinua olemaan koskaan epäilemättä sitä; minä rakastan sinua, ja koko
onneni on siinä, että tiedät minun sinua rakastavan, että tiedät
sen voidaksesi, vaikkakin loitolta, tuntea hiukan sääliä onnetonta
ystävääsi kohtaan. En koskaan näe sinua enää, jään surulliseen
maanpakoon elämään, en enää koskaan mainitse nimeäsi -- lyhyesti, tulen
viettämään sellaista elämää kuin en koskaan olisi sinua nähnyt enkä
oppinut tuntemaan. Rakkaudessa en tunne mitään muuta kuin rakkautta,
ja tähän sisältyy haaveellisin kaipaus ja kestävin, tuskallisin
luopuminen. Mutta hartaasti toivon, että minua vähemmän rakastat
ollaksesi vähemmän onneton.
Jää nyt hyvästi, kallis ystävättäreni; jää hyvästi, sinä, jonka rakkaus
on tullut minulle kohtalokkaaksi. Niin kauan kuin sallit minun sinulle
kirjoittavan, teen sen; se on tuskallinen lohdutus, jonka edellä on
käynyt tuhansia sieluntuskia ja jota seuraa polttavin katumus -- ainoa
lohdutus kuitenkin ja se, jonka minä silloin kadotan, kun kaikki
kadotan, kun sinut kadotan; mutta sinä et minua ennen kadota kuin
lepään haudassa. Jää hyvästi!
1813.
Näethän, kallis ystävättäreni, millaisen kuilun partaalla seisot;
ainoastaan meidän ensimäinen päätöksemme olla enää toisiamme
kohtaamatta voi meidät pelastaa. Sinä et voi tätä ajatusta kestää, ja
minä, jonka kuitenkin tulisi olla päättäväisempi ja lujempi ja tuntea
sääliä meitä molempia kohtaan, minä olen antanut sydämeni saada minut
valtaansa, sydämeni, jonka petti se toive, että saisin itkeä, jollen
muuta niin ainakin sinun lähelläsi. Mutta viattomimmatkin kyyneleet
voivat nyt sinut tänään antaa ilmi, ja yksi ainoa katseeni voi sinut
tehdä parantumattoman onnettomaksi.
Kolmannestatoista päivästä alkaen, jolloin ojensit minulle viimeisen
kerran jääkylmän kätesi, olen huomannut, että alituinen, pitkälle
mennyt pelko pitää sielusi hallussaan ja kokonaan vallitsee sinua,
ja ehkä itsekin salaa toivot, että en sinua enää koskaan näkisi. --
Minun suhteeni tiedät kaiken; tunnethan kuohahtavan, ylpeän sydämeni
ja kohtalokkaan hellyyteni sinua kohtaan, voit myöskin huomata saman
pelon (vaikka paljoa orjamaisempana!) minussa, kun sinut näen, paljoa
epätoivoisemman intohimon kuin mitä omasi on, kun en sinua näe,
luottavan ystävyyteni miehen kanssa, jota rakastan ja kunnioitan,
mutta jota kohtaan -- ja nyt vähemmän kuin koskaan ennen -- en
tahtoisi tuntea mitään velvollisuuksia maailmassa; kaikki tämä tekee
elämäni hetket toisen toisensa jälkeen katkeriksi ja painostaviksi.
Tähän liittyy toinenkin martyriumi, joka on julmempi kuin kaikki
muut, joka minua vielä enemmän kiduttaa ja nöyryyttää, koska se
tekee minut väärämieliseksi ja kiittämättömäksi sinua kohtaan: se on
epäilys siitä, rakastatko minua todellakin. Samoin olen kadottanut
ylpeän riippumattomuuteni, ja kohta ei minulla, jolla ei ole enää
isänmaatakaan, ole enää mitään kadotettavissa, kun olen sinutkin
kadottanut.
Ja kuitenkin on välttämätöntä, että sinut kadotan. Elämäni tulee
olemaan kamala, mutta ilman omantunnonvaivoja siitä, että olisin sinut
riistänyt kotisi pyhätöstä, jossa itsellesi voit valmistaa rauhallisen
onnen; en enää tule olemaan alituisen pelon vallassa siitä, että joudut
vaarojen alaiseksi, joita et ole voinut minulta salata. Olin myöskin
luvannut sinulle rakkaudesta sinuun hillitä luonnettani ja intohimojani
ja ilmoittamaan, milloin tuota petoa en enää voi vallita. Olen pettynyt
voimieni määrästä ja tahdon ainakin olla suora. Tunnustan siis sinulle,
että rakkauteni on enemmän haaveileva kuin pyhä, ja että nyt voisin
vääntää myrkytettyä tikaria sydämessäni, jos voisin tänä hetkenä saada
suudelman sinulta. Mutta vapauttaakseni sinut perheristiriidan pelosta
ja ollakseni loukkaamatta periaatteitasi olen päättänyt rinnastani
riistää toivon saada sinut nähdä, ja huoaten pakenen ensimäiseen
päätökseeni, ainoaan keinoon, joka sinut pelastaa, siihen, että
ainiaaksi karkoitan itseni sinun näkyvistäsi.
Jää hyvästi, kallis ystävättäreni; jos sinulle on mahdollista, niin
lue kerta vielä tämä kirje; miten minun onnistuu se lopettaa, en
tiedä, vietettyäni monet, monet tuskalliset hetket, kaksi pitkää
yötä, epäselvien ja epätoivoisten mietiskelyjen vallassa. En ole
enää se, mikä olin ennen; luonteeni on kadottanut ytimensä, sydämeni
kuivunut; en löydä sanoja enkä rauhaa. Kuinka onnellinen olinkaan
vielä kuukausi sitten! silloin heräsin aamuhämärässä tavattoman
iloisena ajatellessani, että koko päivän saisin sinua katsella; nyt
olen onnellinen, kun voin itkeä! -- Lue sen vuoksi tämä kirje vielä
kertaalleen; se on nähtävästi viimeinen, jonka sinulle kirjoitan;
aijoin sen sinulle toimittaa myöhemmin, mutta valitsinkin tämän päivän,
koska tänään voit kenenkään huomaamatta ottaa sen vastaan. Jos pelkäät
vastausta kirjoittaessasi tulevasi yllätetyksi, niin elä sen vuoksi
antaudu minkään vaaran alaiseksi; sinä olet jo tähän asti liiankin
paljon uskaltanut minun tähteni.
Jää hyvästi kerta vielä! En voi pyytää viimeistä lahjaasi, rakkautesi
kestämistä, ellet anna minulle anteeksi sinulle tuottamaani
levottomuutta ja rauhattomuutta. Jos saisin valita, tahdonko elää
kokonaisen vuoden täydellisesti onnellisena vai saada kuvasi niillä
ehdoilla, jotka sieluntuskieni alaisena rikoin, niin mukautuisin
näihin ehtoihin, koska silloin varmasti tietäisin saavani hengittää
piirteitäsi ja kuvasi seuraavan minua hautaani. -- Mutta olkoon, olkoon
kaikki kadonnut! Mutta lahjoita minulle edes, jos vain voit, kihara
hiuksistasi; yhdistän ne niihin, jotka minulle lähetit, liittämällä
niihin lauseen, että ne ovat kyynelilläsi kostutetut; eikä silmistäni
vuoda ainoakaan kyynel, joka ei tälle kalliille muistolle putoa. Tästä
etsin kallista ystävääni ja rakastettuani, ja, jollei muuten, niin
tässä yhtyy kaksi muistoa ihmisestä, jotka olivat luodut toisiaan
varten, ja jotka tyly kohtalo ja kuolema on ainiaaksi eroittanut.
Ja nyt viimeisen kerran: jää hyvästi! Koeta voittaa onnettomuutesi.
Tekisit syntiä luontoa ja taivasta vastaan, tekisit syntiä minun
onnettomuuttani vastaan, jos tahallasi antautuisit surusi valtaan.
Sinulla on elämäntoverina mies, joka joka suhteessa ja varsinkin
omistaessaan sinut on onnellinen. Jää hyvästi!

Signora Pestalozzalle
1815.
Olen päättänyt jäädä Badeniin, mutta intohimoni, jonka te hulluuteen
asti olette kiihoittanut, pakoittaa minut näkemään teidät jälleen, ja
tällä kirjeelläni annan teille taas uuden todistuksen hulluudestani.
Seuralaiseni rakastava huolenpito on ainoastaan katkeroittanut
minua; maanantaiaamuun asti odotin synkkänä, haastamatta sanaakaan.
Häpesin kiittämättömyyttäni; omatuntoni soimasi minua ajatellessani
tuottavani hänelle mielipahaa, ja pakoitin itseäni esiintymään
iloisempana. Kun muutaman tunnin ajan olin ollut väkinäisen iloinen,
jolloin sielunvoimani kokonaan herpaantuivat, niin vaivuin kaupunkiin
palatessamme entistä kamalampaan alakuloisuuteen.
Ollessani hänen kanssaan toivoin tavallani saavani olla teidän
seurassanne; mutta hänen ainainen läsnäolonsa aiheutti sen, että
ajatukseni olivat kaiken aikaa teissä. Jouduin nyt armaimmasta
mielentilasta surkuteltavimpaan raivoon; näen teissä sulottaret ja
raivottaret yhtaikaa. -- Oi, varomaton nainen, mitä olettekaan tehnyt?
Aijoitte säilyttää uskollisuutenne tahraantumattomana ja petittekin
minut? Olette antanut minulle hehkuvan rakkautenne todistuksia
näyttääksenne sitten sitä julmemmalla tavalla kylmyyttänne. Aijoitte
olla tahraamatta sieluni aateluutta, ja tuotittekin minulle sen
nöyryytyksen, että näin minut uhrattavan toisen tähden.
Mustasukkaisuuden ruoska -- joka tähän asti on ollut sydämelleni
melkein tuntematon -- on nöyryytykseni vielä täydentänyt. Kuohun
vihasta ajatellessani, että olette toisen sylissä. Rakastan teitä ja
uskon samalla teitä halveksivani. Intohimoni on saavuttanut rakkauden
ja vihan korkeimman määrän. Minä onneton, mihin tilaan olenkaan
joutunut!
En voi matkustaa pois; minulla ei ole kylliksi rahaa, eikä
luullakseni kylliksi voimiakaan; jos tätä tilaa kestää kauemmin,
niin antaudun sattuman varaan ja lähden pois, jotta en enää teitä,
kallis ystävättäreni, häiritse. Keskiviikkoillasta asti olen lukenut
raamattua; kaksi päivää ovat kyyneleeni tätä kirjaa kastelleet, ja
sieluni tunsi itsensä kepeämmäksi. Mutta perjantaista alkaen ei minulla
enää ole ollut kyyneleitä; minulla ei ole enää mitään muuta kuin
vereni, joka, jos saisi sydämestäni vuotaa, ehkä antaisi minulle hiukan
rauhaa. Mutta en voi kuolla kadottamatta kaikkea ihmisarvoani. Siis
tahdon köyhyydestäni huolimatta lähteä pois, ja ehkä minussa täyttyy
se, mitä luin evankeliumissa ja joka tärisyttävimmin minuun vaikutti.
Mutta kaikki muu onnettomuus on sitä onnettomuutta mieluisempi, että
täten täytyy viipyä teidän lähistöllänne.
Te olette olemassaoloni myrkyttänyt; -- se lohdutus, jonka koetitte
minulle antaa, onkin muuttunut epätoivoksi.
Lauantaiaamuna varhain -26.
Kun torstaina vastasin kirjeeseenne, niin olin silloin vielä niin
raukkamainen, että keikailin tuskillani; uskoin vielä mahdolliseksi,
että saisin teidät nähdä. Ne muutamat sanat, jotka minulle eilen
kirjoititte, vakuuttavat minulle täydellisesti, että minulla ei ole
mitään muuta tehtävää kuin sanoa jäähyväiset näkemättä teitä enää
kertaakaan. Käyntini olisi teille vastenmielinen, ja sieluni tuntisi
itsensä aina teidän läsnäollessanne nöyryytetyksi. Järjestän niin,
ettei kukaan saa tietää lähtöni syytä. Ellen yhdessä sukulaisteni
kanssa olisi tehnyt valmistuksia siihen suuntaan, että viettäisin
talven Zürichissä, niin matkustaisin vielä tänään; mutta ottaen teidät
ja rauhanne varteen voin uhrata nämät valmistukset. Minulle ei enää ole
pääasia se, että voin hyvin tässä maailmassa; maailma on ainoastaan
yömaja, jonne poikkean päiväksi kerrallaan; minulle on pääasia
ainoastaan se, että kestän elämän. Uskokaa minua, kallis ystävättäreni,
tarvitsen paljoa enemmän voimaa elääkseni kuin muut kuollakseen. Mutta
minun täytyy odottaa siihen hetkeen asti, jolloin äitini minulle
vihdoin antaa vapauden ja suo sen ilon, että saan häntä seurata; sillä
äitini on ainoa olento maan päällä, joka minua todellakin rakastaa. --
Te, kallis ystävättäreni, unohtakaa minut ja koettakaa olla onnellinen.
Jääkää hyvästi!

_Signora Pestalozzan vastaus_
Sanon siis teille ainiaaksi hyvästi! Tuntematon, synkkä voima vaikuttaa
minuun ja pakoittaa minut ehkä toimimaan väärin -- oi, kuinka tämä
sana painaa mieltäni, ja kuinka kyyneleeni taukoamatta tulevat tämän
tähden virtaamaan!... En ota anteeksiantoanne vastaan, sillä se lisää
vain onnettomuuttani -- surkuttelen teitä ja säälin teitä ehkä enemmän
kuin ketään muuta maailmassa, kun näin, että olette koko elämänne ajan
saanut kärsiä pettymyksiä, ja kun minäkin teille olen valmistanut
tuskallisia tunteita!... Siinä juuri on voimattomuuteni: siinä,
missä tahdoin tehdä hyvää, kääntyikin kaikki katkeruudeksi! Toivon
surullisten kokemuksienne vuoksi vihdoinkin löytävänne rauhanne...
Sallikaa minun teidän puolestanne kääntyä taivaan puoleen ja hartaasti
rukoilla edestänne. Ah, meidän välillämme ei ole enää mitään muuta
kuin tämä side, mutta se on purkamaton, vaikka te sanoisittekin
itsenne vapaaksi minusta; se on ainoa lohdutus, mikä jää surulliseen
elämääni. Pyydän teitä hävittämään kirjeeni, tämänkin, jonka teille nyt
kirjoitan. Vakuutan teille polttaneeni teidän kirjeenne muutama päivä
sitten, ilman että vieras silmä koskaan oli niitä nähnyt. Niistä ei ole
jälellä mitään muuta kuin muisto, eikä minulla ole ainoatakaan lehteä,
jota en voisi miehelleni näyttää: ja jos tänä hetkenä kuolisin, niin
ei hänellä siinä suhteessa olisi mitään syytä suruun. Uskokaa minua,
minä kestän kaiken, kun hän vain säästyy. Kiitän teitä siitä, että tänä
aamuna varhain otitte hänet niin ystävällisesti vastaan; hän on niin
hyvä; pitäkää häntä rakkaana!
Jääkää kerta vielä hyvästi! Minun täytyy erota teistä voimatta
antaa teille minkäänlaista lohdutusta, joka jo senkin vuoksi olisi
teille vastenmielinen, että se tulee minun puoleltani... Jääkää
hyvästi! Jumala teitä johdattakoon ja antakoon teille tulevaisuudessa
onnellisemman kohtalon!

_Quirina Mocetti Magiottille_
("Donna gentilelle")
Hottingen, maaliskuun 30 p:nä, kello 6 illalla 1816.
Tänä päivänä ja tänä hetkenä on kulunut täsmälleen vuosi siitä, kun
jätin Italian ja sen osan sitä maata, jonne en läpimatkallanikaan
uskalla poiketa peläten, että kuolema minut äkkiä ennättää ja pakoittaa
luuni mätänemään tuossa kirotussa maassa.
En tahdo kauempaa viivyttää vastaustani kirjeeseesi maaliskuun 22
päivältä; siinä on asioita, jotka ovat panneet koko sieluni kuohuksiin.
Ensiksikin: kun sinulle ilmaisin kaiken, niin tein tämän sen jälkeen,
kun olin asiaa joka puolelta tarkkaan punninnut ja miettinyt. Mitä
tulee lauseeseeni, että olisin omasi ihmisten ja jumalan edessä, niin
huomaan, että se nyt on mahdotonta. Mutta olla omasi koko sielullani,
kaikkine ajatuksineni ja kohtaloniskuineni, se ei ollut mikään tyhjä,
kiitollisuuden synnyttämä tarjous, vaan sen sisällisen tarpeen ilmaisu,
että minä tarvitsen olennon, joka minua ymmärtää, minua rakastaa,
minua lohduttaa ja elämässä ja kuolemassa seisoo rinnallani. Ja kun
tarkastin kaikkia niitä ihmisiä, jotka olivat olleet sydämelleni
rakkaita ja vieläkin olivat, niin löysin ainoastaan kaksi, joihin
ehdottomasti saatoin luottaa: äitini ja sinut, rakkaani. Mutta äitini
ikä estää minua puhumasta hänelle kaikesta, ja minä kammoan sitä maata,
jossa hän elää. Siten jäät sinä yksin minulle. Tulisin nyt luoksesi
ja eläisin rinnallasi, ellei siinä olisi se paha puoli, etten voi
sitä tehdä, sillä minulla ei ole niin paljoa varmoja tuloja, joko
pääoman tai korkojen muodossa, että minun ei tarvitsisi antautua
uusiin tulevaisuushuoliin. Voisin kyllä nyt tulla Toscanaan ja siellä
elää vuoden ja ehkä enemmänkin lähelläsi, mutta jos minä tänä vuonna
kulutan ne rahat, joita toukokuussa odotan, niin en voi lähteä sille
matkalle, joka on ehdottomasti välttämätön omien ja perheeni olojen
turvaamiseksi. Usko minua, että verta vuotavin sydämin revin itseni
sinusta irti, ja vaikka en vielä näe sen hetken joutuvan, jolloin
voin jättää tämän kohtalokkaan maan, jossa nykyään olen, ja joka
viimeisenä kolmena viikkona on tullut minulle mitä suurimmassa määrässä
kohtalokkaaksi, niin menisin mielelläni jonnekin muualle, vaikka en
liian kauaksi. -- Mutta kun puhut minulle avioliitosta, rakkaudesta
ja kuihtuneesta nuoruudestasi, niin osoitat sillä, rakas Quirina,
ettet tahdo minua ymmärtää. Se side, joka minut liittää sinuun,
ei ole sellainen, että se tarvitsisi rakkautta, tai nuoruutta, ja
väsyneen sydämeni ja kärsivän ruumiini kanssa lähestyn kiirein askelin
kolmenkymmenenkahdeksannen ikävuoteni loppua; rakkaus voi minua vielä
houkutella, mutta ei pettää. Tosin kyllä on olemassa toisenlaatuinen
rakkaus, joka voi antaa minulle elämän uudestaan, ja se on juuri se,
jota sinä tunnet minua kohtaan, ja minä sinua kohtaan ja ikuisesti
tulen tuntemaan. Olen avioliittoa kohden pyrkinyt aina sekä sydämelläni
että mielikuvitukseni kuvitteluilla; mutta tuo lause: "Niin kauan
kuin sinulla ei ole isänmaata, ei sinulla saa olla lapsiakaan" on
syrjäyttänyt kaiken avioliiton kaipauksen. Sitäpaitsi tiedäthän, että
olen köyhä; tulisiko minun ottaa itselleni rikas vaimo? Ja otaksuen,
että sellaisen kohtaisinkin, niin tulisiko minun myydä itseni hänelle
myötäjäisistä? Tuleeko minun ottaa köyhä niinkuin itsekin olen? Enkö
silloin tuntisi sekä köyhyyden tuskat että nöyryytykset? Sinuun voisin
sitoa itseni aivan kuin ystävään, ja kun me olemme jo iäkkäitä ja
olemme melkein ulkopuolella kaikkia yhteiskunnallisia suhteita, niin
voisin sinulle hankkia rauhallisen kotitunteen, henkisen ja sielullisen
yhteiselämän ja ainaisen tunnelmien yhtäläisyyden ja voisin puolestani
odottaa sinulta samaa. -- Ja mitä tulee rakkauteen sen tavallisessa
merkityksessä, niin voin sanoa, että minä aina pelkään sitä ja se
minua... -- Minä lopetan ja vakuutan sinulle, että jos sydämesi ja
kattosi minua yhtä kärsivällisesti voivat odottaa kuin ne ovat valmiina
ottamaan minut vastaan, niin teen kaiken voitavani tullakseni; ellei
se käy laatuun, niin syytän siitä tylyä, minua aina vainoavaa kohtalon
epäsuosiota.

_Kallirrhoelle_
Lontoo, marraskuun 22 p:nä 1819.
Te näette, kunnioitettava rouva, kaksi tuskan päivää on johdattanut
kaiken siihen, että molemminpuolinen kunnioituksemme ja rakkautemme
täyttää meidät mitä suurimmalla tyytyväisyydellä. Ette enää pelkää
katkeroittavanne elämääni ja olette päässyt selville ystävänne oikeasta
mielialasta. Nyt tunnette hänet siksi paljon, että suopeudellanne
voitte häntä lohduttaa, tarvitsematta pelätä, että hän sen voi väärin
käyttää ja petollisesti pitää sitä rakkautena. Ystävyytemme tulee
tästä lähin olemaan avonaisempi, ja, jos uskallan sanoa, lämpimämpi
muistellessamme niitä tuskia, jotka olemme toisillemme tuottaneet,
samalla lempeämpi sen kiitollisuuden kautta, jota kumpikin tuntee
siksi, että toinen on antanut anteeksi. Mitä minuun tulee, niin jo on
se onni tullut osakseni, että rakastan teitä entistään lämpimämmin, ja
olen saanut sen varmuuden, että tulen teitä aina rakastamaan, koska
te kaikessa olette osoittanut niin paljon suoruutta, että aina tulen
rakastamaan teidän sieluanne, vaikka ruumistanne en enää saisikaan
nähdä. Joka päivä löydän koko sielunne viimeisestä kirjeestänne, ja
kun en enää sitä voi lukea, niin muistatte sen kirjoittaneenne, ja
hautaani, joka jokaiselle Englannissa tulee olemaan tuntematon, ette
koskaan unohda. -- Voikaa hyvin!
Lontoo, tammik. 1 p:nä 1821.
Ehkä erehdyn, sillä jokainen on erehdykselle altis, tuomitessaan sen
mukaan, mitä hän kuulee ja näkee: mutta se on melkein ulkopuolella
kaiken epäilyksen, kunnioitettava rouva, että meille molemmille,
vaikkakin eri määrässä, tulevat tuottamaan tuskaa ne haavat, jotka
toinen on odottamatta iskenyt toiseen. -- Ja uskon, että jos me
kauemmin olemme niistä vaiti, niin tuottavat ne meille tuskaa enemmän
ja pitemmän aikaa, sillä sydämen haavat eivät lakkaa vuotamasta verta,
niin kauan kuin epäluulo ne on myrkyttänyt.
Toivottamattakaan mitään parannuskeinoa itselleni täytyy minun se
teille tarjota, ja jos perjantai-iltana, jolloin lausuin teille
hyvästi, olisin tietänyt, mitä pahaksi onnekseni vasta seuraavana
tiistaina tiesin, niin olisi eromme, joka teidän rauhanne ja
minun luonteeni vuoksi on välttämätön, tapahtunut tavalla, joka
olisi tuottanut meille vähemmän tuskaa. Jo perjantai-iltana olin
palavan raudan pistänyt haavan pohjaan asti, ja teidän menettelynne
tiistai-aamuna ei saanut muuta aikaan, kuin että se pakoitti käteni
painamaan vielä syvemmälle ja avaamaan haavan laajemmalta kuin
olisikaan ollut tarpeellista. Mutta te ehkä arvelitte: mikä on
tapahtunut, on tapahtunut. Kirveltävä ja kestävä on tuskani, mutta
sitä ei ainakaan kiihoita pelon ja toivon lumous, ja minä tiedän,
että tulen sen kestämään ja voin sen määrän kokonaan mitata. Olen
vapautunut kahdesta tuskasta, ehkä ainoista, joita vastaan ei luonto
ole antanut minulle aseita: oman alennukseni tietoisuudesta ja niiden
henkilöiden suoruuden epäilemisestä, joille olen koko sydämeni avannut.
Kun silmäni nyt ovat auenneet näkemään kärsivän tilani, niin en enää
etsi parannuskeinoa itselleni. Mutta teidän laitanne, arvoisa rouva,
on aivan toinen, ja kun olen päässyt tuskastani selville, niin en
kuitenkaan voi noudattaa tuskan tunnetta ja myöntää, että te vaitioloni
vuoksi saitte enemmän tai vähemmän kiusaavia ajatuksia siitä, että muka
tekisin jotain epätoivoisia päätöksiä. Liiankin totta on, että kahden
vuorokauden aikana suuttumukseni teitä kohtaan kasvoi raivoksi, ja
etten monena päivänä ole lakannut samalla huokailemasta ja puremasta
hampaitani -- mutta nyt en tunne enää mitään suuttumusta ja olen
lakannut valittamasta, sen jälkeen kuin tiedän, että, otaksuessani
teidän tehneen väärin minua kohtaan, minullakin on teitä kohtaan
tekemäni vääryys sovitettavana.
Jääkää hyvästi, arvoisa rouva, ja jos teistä selitykseni ehkä tuntuvat
tarpeettomilta, niin pyydän teitä ainakin ottamaan sen varteen, että ne
minulle olivat välttämättömiä. En tunne enää niin suurta ahdistusta,
kun olen teille selittänyt, miten aijon vastaisuudessa menetellä
teidän suhteenne; eikä minun tarvitse itseäni soimata siitä, että
olisin lyönyt laimin jotain, joka olisi ollut omiansa karkoittamaan
teidän sielustanne levottomuuden, niin paljon kuin minä siihen yleensä
saatan vaikuttaa. Elkää pelätkö, että tuskan puuska voisi johdattaa
minut johonkin epätoivon ajattelemattomaan tekoon. Näen ajan kuluvan
rauhallisesti ja olen tietoinen siitä, että se lieventää kaikki
inhimilliset tuskat, ja vakuutettu siitä, että se lyhentää päiviämme
ja siten asettaa tuskillemme määrän. En ajalta odota mitään muuta
kuin riittävää rauhaa, voidakseni rehellisesti punnita, mitä olen
tehnyt oikein ja väärin, ja voidakseni verrata niitä tuskia ja iloja,
joita olen toisille tuottanut, nauttimiini iloihin ja tuskiin; sillä
uskon, että se pieni määrä onnea, mikä meidän on sallittu täällä
maan päällä toivoa, on siinä varmuudessa, että olemme ystävillemme
tehneet mahdollisimman paljon hyvää ja mahdollisimman vähän pahaa. Ja
kun pyrkimykseni onneen aina on syrjäyttänyt kaikki muut tunteeni,
jopa rakkautenikin, niin toivon kaikesta sydämestäni, että te voitte
oman itsenne edessä puolustaa menettelyänne minun suhteeni. --
Joka tapauksessa eivät muutamat tylyyden hetket riitä hävittämään
kahdenkymmenenkolmen kuukauden ystävyyttä.


Alfred de Musset fa George Sand

_Alfred de Musset George Sandille_
Rakas George, minulla on jotain typerää ja naurettavaa teille
sanottavana. Minä kirjoitan typerästi, sen sijaan, että olisin sen
suullisesti ilmoittanut, palatessani tuolta kävelyltä. Minä olen
tänä iltana oleva tästä aivan onneton. Te tulette nauramaan vasten
kasvojani, te tulette väittämään minun käyttäneen korupuheita kaikissa
tähänastisissa väleissämme. Ajatte minut ovesta ulos ja uskotte minun
valehtelevan. Minä olen rakastunut teihin. Olen sitä ollut aina
ensimäisestä päivästä alkaen, jolloin olin luonanne. Luulin parantuvani
siitä nähdessäni teidät ystävänäni. Luonteessanne on paljon sellaista,
joka voisi minut siitä parantaa; olen koettanut parhaani mukaan sitä
vakuuttaa itselleni. Mutta minä säänkin maksaa liian kalliin hinnan
niistä hetkistä, jotka olen viettänyt seurassanne. Parempi on, että
sanon sen teille, ja minä olen tehnyt siinä oikein, sillä kärsin nyt
paljoa vähemmän, ja parantuisin tästä, jos suljette minulta ovenne.
Tänä iltana olin päättänyt antaa teille tiedon, että olin maalla, mutta
en tahdo rakennella mitään salaisuuksia edessänne enkä näyttää syyttä
suotta hankkivani riitaa. Nyt, George, te sanotte: taas yksi, joka
alkaa minua ikävystyttää! niinkuin tapanne on lausua; ellen ole teille
aivan ensipäivän tuttava, niin sanokaa aivan samoin kuin olisitte
sanonut eilen puhellessanne eräästä toisesta, mitä minun tulee tehdä.
Mutta minä pyydän, jos aijotte sanoa epäilevänne sitä, mitä teille
kirjoitan, niin elkää mieluummin vastatko laisinkaan. Tiedän, mitä
ajattelette minusta, enkä toivo mitään tunnustaessani tämän teille.
En voi kadottaa muuta kuin ystävän ja ne ainoat mieluisat hetket,
jotka olen viettänyt kuukauden ajan kuluessa. Mutta tiedänhän, että
olette hyvä, että olette rakastanut, ja luotan teihin, en niinkuin
rakastajattareen, vaan suoraan ja rehelliseen toveriin. George, olen
hullu riistäessäni itseltäni tilaisuuden saada nähdä teitä sinä lyhyenä
aikana, minkä vielä vietätte Pariisissa, ennenkuin matkustatte maalle
ja lähdette Italiaan, jossa olisimme viettäneet kauniita öitä, jos
minulla olisi voimia. Mutta tottahan on se, että kärsin ja että minulta
puuttuu voimat.

_George Sand Pagellolle_
Olemme syntyneet erilaisten taivaiden alla, eihän meillä ole
samanlaisia ajatuksia eikä samaa kieltä; mutta onhan meillä kuitenkin
samanlaiset sydämet. Kostea ja usvainen maa, josta saavun, on mieleeni
jättänyt lempeitä ja alakuloisia vaikutelmia; kirkas aurinko, joka
otsasi on tummentanut, minkä intohimon se onkaan sinulle antanut?
Minä osaan rakastaa ja kärsiä, ja sinä, rakastatko sinä? Kiihkeät
syleilysi, toiveittesi rohkeus huumaavat minut ja samalla herättävät
minussa pelkoa. En osaa intohimoasi voittaa enkä liittyä siihen.
Synnyinmaassani ei rakasteta samalla tapaa, ja sinun rinnallasi
seison kalpeana patsaana, katson sinuun kummastuneena, kaihoten ja
levottomana. En tiedä, rakastatko minua todellakin. En saa sitä koskaan
tietää. Sinä osaat sopertaa vain muutaman sanan minun kieltäni, enkä
minä osaa kylliksi hyvin sinun kieltäsi voidakseni tehdä sinulle
syvällisempiä kysymyksiä. Ehken osaisi ajatuksiani selittää sittenkään,
vaikkakin osaisin täydellisesti sinun kieltäsi. Ne seudut, joissa
olemme eläneet, ihmiset, jotka meitä ovat opettaneet, ovat epäilemättä
syypäitä siihen, että meillä on ajatuksia, tunteita ja tarpeita, jotka
toisillemme ovat vieraita. Minun mietiskelevä mieleni ja sinun tulinen
luonteesi synnyttävät ehdottomasti aivan päinvastaisia ajatuksia. Sinä
et voi niitä tuhansia tuskia, joiden valtaan joudun, laisinkaan tuntea
ja halveksit niitä; sinun täytyy nauraa sille, joka saattaa minut
itkemään. Ehkä et tunne laisinkaan kyyneleitä?
Tuletko tuekseni vai valtijaakseni? Lohdutatko niitä tuskiani, joita
olen kärsinyt, ennenkuin sinut elämäntielläni kohtasin? Tiedätkö, miksi
olen surullinen? Tunnetko sääliä, kärsivällisyyttä ja ystävyyttä?
Sinuun on ehkä istutettu se vakaumus, ettei naisilla ole laisinkaan
sielua. Tiedätkö, onko se minulla? Vähät siitä, oletko kristitty
vai muhamettilainen, kuulutko sivistyskansaan vai raakalaisiin, kun
tiedän, oletko ihminen? Mitä on tuossa miehekkäässä rinnassa, noissa
leijonansilmissä, tuon korkean otsan sisällä? Elääkö sinussa jalo,
puhdas ajatus, veljellinen ja hurskas tunne? Uneksitko nukkuessasi
lentäväsi taivasta kohden? Kääntyykö luottamuksesi jumalaan, kun
ihmiset pahoin tekevät? Tuleeko minusta toverisi vai orjattaresi?
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Historiallisia rakkauskirjeitä - 08
  • Parts
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 01
    Total number of words is 3617
    Total number of unique words is 1648
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 02
    Total number of words is 3749
    Total number of unique words is 1782
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    41.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 03
    Total number of words is 3723
    Total number of unique words is 1794
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 04
    Total number of words is 3582
    Total number of unique words is 1782
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 05
    Total number of words is 3740
    Total number of unique words is 1625
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 06
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1775
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 07
    Total number of words is 3716
    Total number of unique words is 1725
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 08
    Total number of words is 3804
    Total number of unique words is 1707
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 09
    Total number of words is 3828
    Total number of unique words is 1556
    27.0 of words are in the 2000 most common words
    36.8 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 10
    Total number of words is 3761
    Total number of unique words is 1670
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 11
    Total number of words is 3766
    Total number of unique words is 1641
    27.8 of words are in the 2000 most common words
    37.2 of words are in the 5000 most common words
    41.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Historiallisia rakkauskirjeitä - 12
    Total number of words is 1333
    Total number of unique words is 810
    26.1 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.