Herraskartano ja legendoja - 9

Total number of words is 3809
Total number of unique words is 1802
26.0 of words are in the 2000 most common words
37.6 of words are in the 5000 most common words
42.4 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Nainen istui pystyssä, kädet ristissä polviensa päällä. Mutta ne
katseet, joita hän heitti ulos aavikolle, puhuivat rajattomasta
epätoivosta.
Palmu kuuli, mitenkä surumielinen humina sen lehdissä tuli yhä
voimakkaammaksi. Vaimokin taisi sen kuulla, sillä hän käänsi
katseensa puun latvaan, ja samassa kohotti hän käsivartensa ja
kätensä.
"Oi, taatelia, taatelia!" huudahti hän.
Oli semmoinen ikävöiminen naisen äänessä, että vanha palmu olisi
toivonut ei olevansa korkeampi aavikon yrttiä ja että taatelit
olisivat olleet yhtä helposti saatavissa kuin orjantappuran marjat.
Se tiesi kyllä, että latvassa riippui täytenään taatelirypäleitä,
mutta mitenkä ulottuisivat ihmiset niin huimaavaan korkeuteen.
Mies oli jo huomannut, mitenkä mahdoton oli ulottua taateleita
ottamaan. Hän ei edes kohottanut päätään. Hän pyysi, ett'ei vaimonsa
ikävöisi mahdottomia.
Mutta lapsi, joka oli siinä teputellut itsekseen ja leikkinyt
tikuilla ja korsilla, oli kuullut äidin huudahduksen.
Pienokainen ei osannut ajatella, ett'ei äitinsä saisi kaikkea mitä
toivoi. Heti kun puhuttiin taateleista, alkoi se tirkistellä puuhun.
Hän ihmetteli ja mietti, miten saisi alas taatelit. Vähällä oli,
ett'ei otsaan, vaaleiden kiharoiden alle, muodostunut ryppyjä.
Vihdoinkin levisi hymy hänen kasvoilleen. Hän oli keksinyt keinon.
Hän meni palmun luokse ja hyväili sitä pienellä kädellään ja sanoi
lapsellisen suloisella äänellään:
"Palmu, kumarru! Palmu, kumarru!"
Mutta mitä oli tämä, mitä oli tämä? Palmun lehdet suhisivat, kuin
olisi rajumyrsky kulkenut sen lävitse, ja palmun pitkää runkoa myöten
kulki väristys toisensa perästä. Ja palmu tunsi pienokaisen olevan
häntä voimakkaamman. Hän ei voinut lasta vastustaa.
Ja se kumarti pitkän runkonsa lapsen eteen, niinkuin kumarretaan
ruhtinaiden edessä. Mahtavassa kaaressa laskeutui se maata kohti ja
tuli viimein niin alas, että sen suuri latva lepattavine lehtineen
lakasi aavikkohiekkaa.
Lapsi ei näkynyt ihmettelevän eikä pelästyvän, vaan ilonhuudolla se
tuli ja irroitti rypäleen toisensa perästä vanhan palmun latvasta.
Kun lapsi oli ottanut kylliksi ja puu yhä vaan makasi maassa, meni
hän taas sen luokse, hyväili sitä ja sanoi lempeimmällä äänellä:
"Palmu, kohoa! Palmu, kohoa!"
Ja suuri puu ojensi hiljaa ja kunnioittavasti notkean runkonsa, sen
lehtien yhä soidessa kuin harput.
"Nyt tiedän, kenelle ne soittavat kuoleman säveleitään", sanoi vanha
palmu itsekseen, kun se taas oli pystyssä. "Eivät ne soi kellekään
näistä ihmisistä."
Mutta mies ja vaimo kiittivät polvillaan Jumalaa.
"Sinä olet nähnyt tuskamme, ja olet auttanut meitä. Sinä olet
se voimakas, joka taivutat palmun rungon kuin kaislan. Ketä
vihollisistamme pelkäisimme, kun sinä voimallasi meitä suojelet?"
Kun ensimmäinen karavaani senjälkeen kulki läpi aavikon, näkivät
matkustajat, että suuren palmun lehdet olivat kuihtuneet.
"Mitenkä se on mahdollista?" sanoi eräs matkustaja. "Eihän tämä palmu
ollut kuoleva, ennenkun se näkisi kuninkaan, joka olisi suurempi kuin
Salomo."
"Ehkäpä se jo on nähnyt hänet", vastasi eräs toinen aavikon
kulkijoista.


SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ.

Paholainen tahtoi kerran kiusata erästä viisasta munkkia. Hän puki
senvuoksi ylleen leveän vaipan ja pani päähänsä leveälierisen lakin,
niin ett'ei kukaan häntä tuntisi, ja lähti vanhuksen luo, tämän
istuessa rippituolissa odottamassa rippilapsiansa.
"Arvoisa isä", sanoi tuo ilkeä vihollinen, "minä olen maanviljelijä
ja maanviljelijän poika. Auringon noustessa minä nousen, enkä unohda
milloinkaan aamurukoustani lukea, sitten työskentelen koko päivän
ulkona pellolla. Ravintonani on leipä ja maito ja kun ystävieni
kanssa iloita tahdon, virvoitan minä heitä hunajalla ja hedelmillä.
Minä olen ijäkkäitten vanhempieni ainoa turva. Ei minulla ole vaimoa,
enkä minä ikävöi naisia. Ahkerasti minä käyn kirkossa ja joka
kymmenyksen annan minä pois. Arvoisa isä, sinä olet kuullut minun
rippini. Tahdotko nyt antaa minulle synninpäästön?"
"Poikani", sanoi munkki, "sinä olet hurskain mies, jonka tunnen.
Minä annan mielelläni sinulle synninpäästön. Anna minun vaan ensiksi
kertoa sinulle, mitä vähän aikaa sitten tapahtui näillä seuduin. Se
ilahduttaa mieltäsi, sillä kerron sinulle monesta hyvästä työstä, ja
kuitenkin voit sanoa itsellesi, että ne, jotka ovat niitä tehneet,
olivat vaivaisia syntisiä sinuun verraten."
"Isä, sinä viettelet minua ylpeyteen", sanoi kiusaaja.
"Jumala minua niin suuresta synnistä varjelkoon", sanoi munkki, "kun
olet kuullut kertomukseni, ajattelet toisin."
Ja hän kertoi: Ylpeä ritari, joka omistaa tuon suuren vuorilinnan
toisella puolen virran, päätti eräänä päivänä naittaa tyttärensä
rikkaalle ja mahtavalle miehelle, joka tyttöä rakasti. Mutta siitä
oli tyttö onneton, sillä hän oli jo luvannut sydämmensä toiselle.
Niin kirjoitti tyttö kirjeen sydämmensä rakastetulle ja kertoi
hänelle, mitenkä isänsä pakotti hänet menemään toiselle. "Senvuoksi
lähetän sinulle monet tuhannet tervehdykset", kirjoitti tyttö
hänelle, "ja pyydän sinua, ett'et tee itsellesi vahinkoa minun
tähteni, sillä minä olen sinulle uskollinen sydämmessäni."
Mutta ritari, tytön isä, otti kirjeen sananviejältä ja hävitti sen
petollisesti.
Niin koitti neitsyen hääpäivä ja hän tervehti sitä monin kyynelin.
Mutta kirkossa hän ei itkenyt, vaan jäi suru hänen kasvoihinsa ja
kivetti ne. Ja kaikki ihmiset kirkossa itkivät hänen tähtensä.
Ritari, hänen isänsä, näki myöskin, että suru oli kivettänyt hänen
tyttärensä kasvot. Silloin kauhistui hän tekoansa. Ja kun he
palasivat kotiin kirkosta, kutsui hän tyttärensä salakammioonsa ja
sanoi: "Rakkaani, minä olen tehnyt sinulle vääryyttä." Ja vaikka hän
oli ylpeä mies, lankesi hän polvilleen tyttärensä eteen ja tunnusti,
että hän oli alhaisen työn tehnyt ottaessaan hänen kirjeensä. Sillä
hän oli pelännyt, että tytön rakastettu tulisi ratsastaen urhoinensa
ja veisi morsiamen pois väkivallalla, jos hän saisi häistä tiedon.
Tytär vastasi hänelle: "Se olkoon sinulle lohdutukseksi, ett'et
tiedä, minkä tuskan olet minulle tuottanut." Ja hän lähti
morsiusluhdin parvekkeelle.
Siellä tuli ylkä häntä vastaan. "Rakkaani, miksi on suru kasvosi
pimittänyt?" sanoi hän.
Silloin vastasi morsian: "Siksi, että olen sydämmeni antanut
toiselle, jolle olen vannonut ijäistä uskollisuutta."
Mutta ylkä sanoi: "Elä ole murheissasi siitä, että olet tullut
vaimokseni. Minun rakkauteni sinuun on niin suuri, ett'en usko
kenenkään muun voivan tehdä sinua niin onnelliseksi kuin minä."
"Niin ajattelevat kaikki, jotka rakastavat", sanoi morsian.
"Sano vaan, mitä minun on tehtävä, että saisin surun poistetuksi
kasvoiltasi", sanoi hän, "ja minä näytän sinulle, että puhun totta."
Silloin rohkaisi morsian mielensä ja ajatteli: -- Minä tahdon sanoa
sen hänelle, ehkäpä Jumala taivuttaa hänen sydämmensä. Ja hän
kertoi, mitenkä he rakastettunsa kanssa olivat vannoneet toisillensa
semmoisen valan, että se, joka tuli petetyksi, surmaisi itsensä
toisen hääpäivänä. "Senvuoksi surmaa minun rakastettuni tänä
päivänä itsensä", sanoi morsian. Ja hän vaipui maahan surusta ja
makasi kerjäten ylkänsä jalkojen juuressa. "Anna minun lähteä hänen
luokseen, ennenkun hän ehtii sen tehdä!"
Ja tuon naisen suru vaikutti niin valtavasti, että vaikka hänen
miehensä ajatteli: "jos annan hänen mennä sen luokse, joka häntä
rakastaa, niin en näe häntä enää milloinkaan", hän sitten voitti
itsensä ja sanoi: "Tee niinkuin parhaaksi näet."
Silloin nousi morsian ja kiitti häntä kyynelsilmin. Sitten meni
hän saliin häävieraiden luokse, jotka seisoivat kukin paikallaan,
katettujen pöytien ääressä, ja kiihkeästi odottivat ateriaa, sillä he
olivat nälissään pitkän ratsastusmatkan ja pitkän messun jälkeen.
"Hyvät herrat ja rouvat", sanoi morsian heille, "minun täytyy sanoa
teille, että minä mieheni suostumuksella tänä iltana lähden käymään
rakastettuni luona. Sillä tänäpäivänä hän aikoo surmata itsensä
senvuoksi, että minä olen hänelle uskoton. Nyt tahdon mennä hänelle
sanomaan, että minut pakotettiin. Elkää senvuoksi ihmetelkö, että
minä menen itse, sillä semmoisessa asiassa eivät kirjeet eivätkä
sananviejät ole kyllin varmoja. Mutta teiltä minä pyydän, syökää,
juokaa ja olkaa iloiset minun poissa ollessani. Sillä minä tulen
takaisin, kun olen pelastanut rakastettuni hengen."
Mutta kaikki häävieraat itkivät, kun hän kertoi surusta, joka häntä
uhkasi ja vastasivat hänelle: "Emme suinkaan me syö emmekä juo, niin
kauvan kun sinun surusi on niin suuri. Mene sinä vaan ja kun palaat
takaisin, alamme me aterian." -- Ja he lähtivät pois pöydästä.
Kun morsian kulki yli linnanpihan, kuului suurta melua
keittiötuvasta. Sillä pieni juoksupoika oli kiirehtinyt
kyökkimestarin luokse ja huutanut hänelle, ett'ei ateria alkaisi
moneen tuntiin. Ja kyökkimestari suuttui ajatellessaan paistejaan
ja ruokiaan, jotka nyt pilaantuisivat. Leiviskän voita heitti hän
tuleen ja korillisen munia murskasi hän kivilattiata vasten, sitten
keikautti hän juoksupojan kynnykselle ja uhkasi lyödä häntä suurella
luudalla.
Mutta kun morsian astui linnanpihalle, pyysi hän kokin laskemaan
irti pojan ja kokki herkesi heti lyömästä. Ja hän huusi: "Kiitetty
olkoon Jumala, joka on sinut näin lempeäksi luonut. En tahdo sinua
enää surettaa." Ja sitten hän säilytti ruuan monta tuntia, sanomatta
kellenkään ainoatakaan äkäistä sanaa.
Sitten lähti morsian kulkemaan yksin halki suuren metsän, sillä hän
tahtoi jalan ja ilman seuruetta tulla rakastettunsa luo, niinkuin
tullaan Jumalan äidin kappeliin, kun hätä on suurin.
Mutta metsässä asui henkipatto mies, joka oli ryöväri. Kun hän siellä
makasi pensaikossa, näki hän morsiamen tulevan tiellä. Hänellä oli
sormuksia sormissa, kultakruunu päässä, raskas hopeainen vyö vyöllä
ja helmiä kaulassa. Silloin tämä ryöväri sanoi itselleen: "tämä on
vaan heikko nainen, hänen aarteensa tahdon minä ottaa. Silloin on
minulla rikkautta kylliksi ja voin lähteä muille maille; sitten
voisin heittää tämän kurjan elämän täällä metsässä ja tulla arvossa
pidetyksi ja rehelliseksi ihmiseksi."
Mutta kun morsian tuli lähemmäksi, ja ryöväri näki hänen kasvonsa,
unohti hän pahat aikeensa. Sillä Jumala oli luonut hänet hyvin
ihanaksi. Mies ajatteli: "En voi vahingoittaa häntä. Hän on morsian,
enkä voi sallia tämän ihanan neitsyen tulla ryöstettynä häätaloon."
Ja hän kunnioitti Jumalaa, joka oli tehnyt naisen semmoiseksi ja
antoi hänen mennä.
Mutta metsässä asui vanha erakko, joka kidutti ruumistaan valvomalla
kuusi vuorokautta ja nukkuen ainoastaan seitsemännen vuorokauden.
Hän oli pannut itselleen laiksi, että jos hän ei saanut nukkua
seitsemäntenä vuorokautena, niin täytyi hänen valvoa kuusi
seuraavaakin vuorokautta. Sillä hän uskoi sen Jumalan tahdoksi. Nyt
oli hänen seitsemäs vuorokautensa jo melkein kulunut, eikä hän ollut
saanut nukkua, sillä paljon sairaita ja murheellisia oli käynyt
hänen luonaan. Mutta kun hän oli lähettänyt ne kaikki luotansa ja
aikoi paneutua levolle, näki hän morsiamen tulevan käyden tiheässä
metsässä. Ja hän ajatteli itsekseen: "Mitenkä pääsee tuo vaeltaja yli
vuolaan virran, joka on paisunut yöllä ja vienyt mukanaan siltansa?"
Ja hän jätti makuusijansa ja seurasi tyttöä virralle ja kantoi hänet
sen yli hartioillaan. Mutta, kun hän taas palasi luolaansa, oli hänen
aikansa jo ohitse ja hänen täytyi valvoa vielä kuusi vuorokautta
tuon vieraan naisen tähden. Mutta hän ei sitä katunut, sillä tuossa
naisessa oli semmoinen sulous, että kaikki, jotka hänet näkivät,
olivat iloisia, jos saivat uhrata jotain hänen edestään.
Niin saapui morsian rakastettunsa kartanoon. Mutta silloin oli hänen
kihlattunsa sulkeutunut erääsen saliin ja lukinnut ovet raskailla
lukoilla. Ja kun hän koputti ovelle, ei hän tahtonut avata. Sillä hän
oli jo vetänyt miekkansa ja aikoi surmata itsensä.
Tyttö ei voinut huutaa eikä rukoilla, sillä tuska tukahdutti hänen
äänensä. Mutta hänen kyyneleensä valuivat vuolaina kivilattialle ja
ritari kuuli läpi tammisten ovien hänen nyyhkytyksensä. Eikä hän
voinut surmata itseään, kuunnellessaan sitä, vaan avasi hänelle.
Ja tyttö seisoi hänen edessään kädet ristissä ja sanoi hänelle, että
hänet oli pakotettu. Ja kun ritari näki, että hän vielä omisti tytön
rakkauden, lupasi hän, ett'ei surmaisi itseänsä. Silloin heittäytyi
tyttö hänen syliinsä ja ritari suuteli häntä, ja sinä hetkenä he
tunsivat kaiken sen ilon ja kaiken sen surun, joka ihmissydämmeen voi
mahtua.
Ritari sanoi tytölle: "Sinun täytyy nyt lähteä, sillä sinä olet
toisen oma." Ja tyttö vastasi: "Kuinka minä voin?"
Mutta ritari, joka häntä rakasti, irtausi hänen syleilystään ja
sanoi: "Minä en tahdo tehdä vääryyttä hänelle, joka antoi sinun
tulla minun luokseni." Ja ritari käski satuloimaan kaksi hevosta ja
ratsasti hänen kanssaan kotiin, hänen isänsä linnaan. -- --
Tämän kaiken kertoi munkki paholaiselle, eikä tiennyt vielä
ollenkaan, kenen kanssa puhui. Ja sitten kysyi munkki, kuka hänen
mielestään näistä, joista hän oli kertonut, oli tehnyt suurimman
uhrauksen. Sillä munkki oli viisas mies ja tiesi hyvästi, ett'ei
kukaan ihminen ole synnitön, niinkuin tämä vieras sanoi olevansa.
Ja tällä kertomuksellansa luuli hän saavansa urkituksi, mikä noista
seitsemästä kuolemansynnistä oli tämän helmasynti. Sillä aina sen
mukaan, kenen hän sanoi uhranneen enimmän, isän tahi ylkämiehen, tahi
häävierasten tahi kyökkimestarin, tahi ryövärin tahi erakon tahi
rakastajan, tietäisi munkki päättää, oliko ylpeys tahi kateus tahi
mässäys tahi viha tahi ahneus tahi laiskuus tahi hekkumallisuus se
synti, joka vallitsi hänen sielussaan. Sillä tuo hurskas mies tiesi,
että sitä avua, jota hän eniten ihaili toisissa, olisi hänen itsensä
vaikein omistaa.
Mutta paholainen oli niin innostunut omaan leikkiinsä, ett'ei hän
huomannut munkin ansaa: "Totta tosiaan", sanoi hän, "ei ole helppoa
vastata sinun kysymykseesi. Minusta näyttää siltä, ett'ei ylkä
uhrannut vähempää kuin rakastaja, ja ett'eivät pöytävieraat tehneet
suurempaa uhrausta kuin ryöväri. He ansaitsevat kaikki suurimman
kiitoksen." Ja hän luuli sanoneensa niinkuin munkki toivoi.
"Jumalan armon kautta", huudahti siiloin hurskas munkki, joka
kauhistui kovasti, "sano toki, että pidät jotain tekoa toisia
parempana, tahi sano, ett'et pidä niitä minkään arvoisina!"
"En suinkaan, arvoisa isä", vastasi kiusaaja. "En pidä mitään niistä
töistä, joita nämät miehet ovat tehneet, liian helppona. En myöskään
voi asettaa yhtä toisen edelle."
Mutta munkki asetti huulensa hänen korvansa juureen ja sanoi
hengästyneenä: "Minä vannotan sinua, ettäs sanot, että joku on paras."
Mutta kiusaaja kielsi ja anoi synnin päästöä.
"Silloin olet syypää jokaiseen seitsemään kuolemansyntiin", huudahti
munkki, "ja taidatkin olla paholainen itse, etkä mikään ihminen."
Sen sanottuaan ryntäsi hän ulos rippituolista ja pakeni alttarille.
Ja siellä alkoi hän lukea manausta: "Vade retro Satanas -- --"
Mutta kun tuo ilkeä kiusaaja näki, että hän oli ilmaissut itsensä,
levitti hän vaippansa kuin siiviksi ja kohosi ylös kirkon hämärään
kupukattoon kuin suuri musta yölepakko.
Ei ollut siinä kylliksi, että hänen paha aikomuksensa ei toteutunut,
vaan Jumalan armosta se muuttui siunaukseksi. Sillä munkin kertomusta
on sittemmin kauvan jälestäkin päin käytetty tutkimaan, mitä ihmisen
sisässä piilee. Jos sitä oikein käyttää, on se kuin verkko kalastajan
kädessä. Niinkuin sekin heitetään mereen ja nostaa sieltä kalat, niin
on tämäkin laadittu heitettäväksi ihmissydämmeen vetämään synnit
valoon, että ne voitettaisiin ja lannistettaisiin.


HAUTAKIRJOITUS.

Nykyään ei varmaankaan kukaan ihminen huomaa sitä pientä ristiä,
joka seisoo yhdessä kulmassa Svartsjön hautausmaalla. Nykyään kulkee
kirkkoväki sen ohitse, heittämättä silmäystäkään siihen. Ja eihän
se ole ihmekään, ett'ei sitä kukaan huomaa. Se on niin matala, että
apilat ja kissankellot ulottuvat sen puoliväliin ja heinä kasvaa
sen ylitse. Eikä välitä kukaan lukea kirjoitusta, joka siinä on.
Valkoiset kirjaimet onkin sade jo melkein kuluttanut pois, eikä näy
johtuvan kenenkään mieleen koettaa tavailla niitä sanoiksi.
Mutta aina se ei ole ollut niin unhotettu. Pieni risti on aikoinaan
herättänyt paljonkin ihmettelyä ja hämmästystä. Oli aika, jolloin
ei kukaan astunut jalkaansa Svartsjön hautausmaalle, käymättä
tuon ristin luona. Ja jos vielä tänä päivänä joku vanhemman ajan
ihminen näkisi sen, niin näkisi hän samalla edessään kokonaisen
elämäntarinan.
Hän näkisi edessään koko Svartsjön pitäjän, vaipuneena
talvihorroksiin ja peittämänä tasaisen, valkean lumen, jota on
puolentoista kyynärän syvältä. Lunta on niin paljon, että on
melkein mahdotonta tuntea entisiä paikkoja siellä! Täytyy kulkea
kompassin mukaan kuin merellä. Ei eroita rantoja järvestä, kantoinen
kaskikin on yhtä tasaisena kuin maa, joka on sadat ruissadot
kantanut. Mökkiläinen, joka asuu suurten kankaiden ja paljaiden
vuorilouhikkojen vierellä, voi kuvailla hallitsevansa yhtä suuria
raivattuja ja viljeltyjä maita kuin rikkain talollinen.
Tietkin ovat heittäneet turvalliset väylänsä harmaitten aitojen
välillä, ja seikkailevat nyt poikki niittyjen ja yli jäätyneiden
järvien. Jo pihamaillakin voi joutua pää pyörälle. Miten onkaan, niin
sattuu huomaamaan, että tie kaivolle on poleksittu aivan ruusutarhan
aidan ylitse.
Mutta missään ei ole niin vaikeata osata oikeaan kuin hautausmaalla.
Ensiksikin on harmaakivinen aita, joka sen eroittaa pappilan maista,
aivan lumen peitossa, niin että nyt on hautausmaa yhtenä niiden
kanssa. Toiseksi on hautausmaa yhtä ainoaa suurta valkoista kenttää,
ei pieninkään epätasaisuus lumivaipassa ilmaise kalmiston monia
kumpuja ja mättäitä.
Useimmalla haudalla on pieni rautaristinsä, jossa riippuu pieni ohut
sydän, joita tuulen asia on panna liikkeeseen. Nyt nekin ovat kaikki
lumen peitossa. Nuo pienet rautasydämmet eivät enää voi helistellä
haikeita säveliään surusta ja kaipauksesta.
Ihmiset, jotka ovat käyneet kaupungissa töissä, ovat tuoneet kotiin
vainajillensa suruseppeleitä, joiden kukat ovat helmistä ja lehdet
läkkipellistä, ja niitä kunnioitetaan niin, että ne säilytetään
haudoilla lasilaatikoissa. Mutta nyt ovat nekin piilossa ja
haudattuina lumen alle. Nyt ei se hauta, jolla on tuommoinen koriste,
ole parempi kuin muutkaan.
Jokunen lumimarjapensas ja syreenipuu pilkistää lumen alta, mutta
enimmät ovat piilossa. Nekin harvat oksat, jotka lumen alta näkyvät,
ovat niin peloittavan yhdennäköisiä. Niistä ei ole paljoa oppaaksi
sille, joka jotain hautausmaalta etsii. Vanhat vaimot, joiden on
tapana sunnuntaisin tulla katselemaan rakkaittensa hautoja, eivät
nyt pääse edemmäksi lumen tähden kuin palasen pääkäytävää. Siihen
he jäävät seisomaan ja koettavat arvata, missä "hauta" voisi olla.
Onkohan se tuon tahi tuon pensaan luona? Ja he alkavat ikävöidä
lumensulamista. Tuntuu kuin olisivat kuolleet jääneet niin äärettömän
kauvas heistä, kun he eivät enää voi nähdä paikkaa, mihin vainajat
ovat mullatut.
Joku suuri kivi häämöittää lumesta. Vaan harvassa on niitäkin. Ja
lumi nekin peittää, niin ett'ei voi eroittaa niitä toisistaan.
Yksi ainoa tie on avattu hautausmaalle. Se kulkee pääkäytävää
pitkin paarihuoneelle. Kun joku on haudattava, kannetaan kirstu
paarihuoneeseen, ja siellä pitää pappi ruumissaarnan ja toimittaa
siunauksen. Ei tule kysymykseenkään, että ruumis laskettaisiin alas
maahan, niin kauvan kun tätä talvea kestää. Ruumishuoneeseen sen
täytyy jäädä siksi, kunnes Jumala lähettää suojailmat ja maahan taas
päästään käsiksi kuokalla ja lapiolla.
Nyt tapahtuu talven juuri ollessa ankarimmillaan ja hautausmaahan
pääsön ollessa aivan mahdottoman, että tehtaan isännän Sanderin lapsi
kuolee Lerumin tehtaalla.
Lerum on suuri tehdas ja tehtaan isäntä on mahtava mies. Vasta
äskettäin on hän saanut valmiiksi itselleen perhehaudan kirkkomaalla.
Kyllä sen kaikki muistavat, vaikka se nyt on piilossa lumen alla.
Sitä ympäröi reuna hakatusta kivestä ja paksu rautainen ketju;
keskellä hautaa on harmaakivinen patsas, joka nimen kantaa. Ainoana
sanana siinä on Sander, uurrettuna suurilla kirjaimilla, jotka
loistavat yli koko hautausmaan.
Mutta nyt, kun lapsi on kuollut ja hautajaisista tulee puhe, sanoo
tehtaan isäntä vaimolleen:
"Minä en tahdo, että se lapsi pannaan minun perhehautaani."
Aivan näkee heidät edessään. He ovat Lerumin ruokasalissa, ja herra
istuu aamiaispöydässä, syö yksin niinkuin hänen on tapansa. Hänen
vaimonsa, Ebba Sander, istuu keinutuolissa ikkunan ääressä, josta
hänellä on näköala yli järven ja sen koivikkosaarien.
Hän on istunut ja itkenyt, mutta miehensä puhuessa käyvät hänen
silmänsä äkkiä aivan kuiviksi. Koko tuo pieni vartalo kyyristyy
kokoon pelosta, hän alkaa väristä kuin kovassa pakkasessa.
"Mitä sanot, mitä sanot?" kysyy hän. Ja hän puhuu niinkuin puhuu se,
jota vilu puistattaa.
"Se on minulle vastenmielistä", sanoo herra. "Isä ja äiti lepäävät
siellä ja kivessä on Sanderin nimi. Minä en tahdo, että tuo lapsi
makaa siellä."
"Vai senkö sinä olet miettinyt", sanoo vaimo yhä väristen. "Kyllähän
minä tiesin, että sinä vielä kerran kostaisit."
Mies heittää liinan luotaan, nousee pöydästä ja seisoo hartiakkaana
ja kookkaana hänen edessään. Ei ole hänen tarkoituksensa saada
tahtoansa hyväksytyksi monella sanalla. Mutta näkeehän hänestä jo
tuossa seisoessaan, ett'ei hän ole päätöstään muuttava. Hän on yhtä
ainoata raskasta, järkähtämätöntä itsepäisyyttä koko mies.
"En tahdo kostaa", sanoo hän, korottamatta ääntään. "Minä vaan en voi
kärsiä sitä."
"Sinä puhut niinkuin olisi vaan kysymyksessä siirtää hänet
sängystä toiseen", sanoi vaimo. "Onhan hän kuollut, hänelle lienee
samantekevää, missä makaa. Mutta minä olen kadotettu ihminen."
"Minä olen ajatellut sitäkin", sanoo hän. "Mutta minä en voi."
Ne, jotka ovat olleet naimisissa monta vuotta, eivät tarvitse paljon
sanoja ymmärtääkseen toisiaan. Vaimo tietää jo, että on aivan turhaa
koettaa taivuttaa häntä. "Miksi annoit minulle anteeksi?" sanoo hän
ja vääntelee käsiään. "Miksi annoit minun jäädä Lerumiin vaimonasi
olemaan ja lupasit antaa anteeksi?"
Mies tietää itsessään, ett'ei hän tahdo vahingoittaa vaimoaan. Hän
ei voi sille mitään, ett'ei hän enää voi mitään enempää myönnytyksiä
tehdä. "Sano naapureille, mitä haluat", sanoo hän, "minä kyllä
vaikenen. Sano, että on vettä haudassa, tahi ett'ei ole tilaa
useammalle kirstulle kuin isän ja äidin ja minun ja sinun."
"Ja senkö he uskoisivat!"
"Saat sitten suoriutua parhaasi mukaan!" sanoo hän.
Ei hän ole vihainenkaan, vaimo sen näkee, ett'ei hän ole. Niin on
kuin hän itse sanoo. Hän ei voi antaa myöten tässä.
Rouva siirtyy istumaan syvemmälle tuoliinsa, asettaa käsivartensa
päänsä taakse, ja istuu tuijottaen ulos ikkunasta, sanomatta
sanaakaan. Julmaa on, että elämässä on niin paljon semmoista, joka
on meitä voimakkaampaa. Julminta on se, että kohoaa voimia meissä
itsessämmekin, joita emme ensinkään voi hallita. Pari vuotta sitten,
kun hän jo oli kypsynyt, nainut nainen, valtasi rakkaus hänet! Ja
mikä rakkaus! Ei ollut hänellä ajatustakaan, että voisi hallita sitä.
Tuo, joka nyt sai vallan hänen miehessään, oliko se kostonhalua?
Ei hänen miehensä ollut milloinkaan ollut vihainen hänelle. Oli
heti antanut anteeksi, kun hän tuli ja tunnusti. "Sinä olet ollut
järjeltäsi", oli mies sanonut ja oli antanut hänen elää vaimonaan.
Mutta vaikka onkin helppo asia sanoa antavansa anteeksi, voi olla
kylläkin raskasta sitä tehdä. Hyvin on se vaikeata sille, joka
on pitkämielinen ja synkkämielinen, joka ei milloinkaan unohda,
eikä milloinkaan mieltänsä pura. Sanokoon hän mitä tahansa, hänen
sydämmeensä jää jotakin, joka janoo ja huutaa, saadakseen nauttia
toisen kärsimyksistä. Vaimolla oli aina ollut omituinen tunne, että
olisi ollut parempi, jos miehensä olisi tullut niin vihaiseksi, että
olisi lyönyt häntä. Ehkä hän sitten olisi tullut hyväksi jälleen.
Tuossa hän nyt on juonikkaana ja ärtyisänä, ja vaimoa on alkanut
peloittaa. Hän kulkee kuin hevonen aisojen välissä. Hän tietää,
että takanansa istuu joku, jolla on piiska kädessä, vaikka ei sitä
käytäkkään. Ja nyt hän on sitä käyttänyt. Ja nyt olen minä hukassa.
* * * * *
Ihmiset sanovat, ett'eivät he milloinkaan ole nähneet surua niin
suurta kuin hänen. Kivikuvalta hän näyttää. Näinä päivinä, ennen
hautajaisia, ei tiedä, elääkö hän todella. Mahdotonta on nähdä,
kuuleeko hän mitä sanotaan, tahi tietääkö hän, kuka häntä puhuttelee.
Hän ei näy tuntevan nälkää, hän näyttää voivan kulkea palelematta
ulkona kovassa pakkasessa. Mutta ihmiset erehtyvät, ei suru ole häntä
jäätänyt, vaan pelko.
Hän ei ajattele jäädä kotiin hautauspäivänä. Hänen täytyy seurata
mukana hautausmaalle, surusaaton mukana hänen täytyy kulkea, kulkea
siinä ja tietää, että kaikki, jotka seuraavat kirstua, luulevat että
ruumis viedään Sanderien suureen perhehautaan. Hän ajattelee, että
hän vaipuu maahan, kun kaikki ihmetellen ja hämmästyneinä kääntyvät
häneen, silloinkun se, joka kulkee papinsauva kädessä saattojoukon
etunenässä, johtaa heidät syrjäiselle hautauspaikalle. Ihmettelyn
humina käy rivistä riviin, vaikka ollaankin hautajaissaatossa. Miksi
ei lapsi saa levätä Sanderien haudassa? Silloin muistellaan niitä
epämääräisiä, hämäriä huhuja, jotka kerran olivat liikkeellä hänestä.
Taisikin olla perää noissa huhuissa, sanotaan sitten. Ennenkun
surusaatto palaa hautausmaalta, on hän tuomittu ja hukassa.
Ainoa mikä häntä voi auttaa on se, että pysyy itse mukana. Hän on
oleva siellä kasvot tyyninä, näyttäen siltä, kuin olisi kaikki
oikein. Ehkä he sitten uskovat mitä hän sanoo sekoittaakseen asiaa.
Mies tulee myöskin kirkolle. Hän on pitänyt huolta kaikesta, kutsunut
hautajaisvieraat, tilannut kirstun ja määrännyt kantajat. Hän on
tyytyväinen ja hyvä, kun on saanut tahtonsa täytetyksi.
On pyhäpäivä, ja jumalanpalveluksen loputtua asettuu surusaatto
järjestykseen pitäjäntuvan ulkopuolelle. Kantajat asettavat valkoiset
kantoliinat olkainsa yli, kaikki säätyhenkilöt Lerum'ista ovat
saattamassa ja suuri osa muutakin kirkkoväkeä.
Surusaaton järjestyessä ajattelee hän, että nyt ne asettautuvat
saattamaan rikoksentekijää teloituspaikalle.
Voi, miten häntä katsellaan, kun he tulevat takaisin! Tänne hän
on tullut, että saisi heitä valmistaa edeltäpäin, mutta ei hän
ole sanaakaan saanut huulilleen. Hän ei voi puhua tyynesti ja
rauhallisesti. Valittaa hän voisi, valittaa niin, että kuuluisi yli
koko kirkkomaan. Hän ei tohdi huuliaan liikuttaa, ett'ei äänekäs
kauhun huudahdus niiltä pääsisi.
Kellot alkavat soida ylhäältä kirkontornista ja ihmiset lähtevät
liikkeelle. Ja nyt ne saavat sen tietää ilman mitään valmistusta!
Miks'ei hän ole puhunut! Väkipakolla saa hän hillityksi itsensä
huutamasta heille, ett'eivät menisi hautausmaalle kuolleen kanssa.
Eihän kuollut ole mikään! Täytyisikö hänen joutua turmioon kuolleen
tähden? Saisivat laskea kuolleen minne tahtovat, kunhan eivät
kirkkomaahan. Hän tunsi epämääräisesti tahtovansa pelotella heidät
pois hautausmaalta. Se on vaarallinen paikka. Täynnä rutontarttumaa.
Sudenjälkiäkin on siellä nähty. Hän tahtoi pelotella heitä, niinkuin
pelotellaan lapsia.
Ei hän tiedä, minne lapsen hauta on kaivettu. Kyllä hän vielä saa
tietää, ajattelee hän. Kun nyt surusaatto astuu hautausmaalle, etsii
hänen katseensa yli lumikentän vasta luotua hautaa. Mutta hän ei näe,
ei hautaa, eikä tietä. Tuolla ulkona ei ole muuta kuin koskematonta
lumikenttää.
Ja saatto kulkee paarihuoneelle. Kaikki, jotka voivat, tunkeutuvat
sinne sisälle ja siellä toimitetaan ruumiinsiunaus. Ei tule
kysymykseenkään, että mentäisiin Sanderien haudalle. Ei kukaan voinut
aavistaa, ett'ei tuota pienokaista, joka nyt vihittiin viimeiseen
lepoonsa, milloinkaan laskettaisi yhteiseen perhehautaan.
Jos Ebba Sander olisi muistanut tämän, jos ei hänen pelkonsa olisi
saanut häntä unhottamaan kaikkea muuta, niin ei hänen olisi tarvinnut
silmänräpäystäkään pelätä.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Herraskartano ja legendoja - 10
  • Parts
  • Herraskartano ja legendoja - 1
    Total number of words is 3740
    Total number of unique words is 1791
    25.9 of words are in the 2000 most common words
    35.8 of words are in the 5000 most common words
    40.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 2
    Total number of words is 3767
    Total number of unique words is 1768
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    42.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 3
    Total number of words is 3925
    Total number of unique words is 1568
    29.8 of words are in the 2000 most common words
    40.0 of words are in the 5000 most common words
    44.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 4
    Total number of words is 3900
    Total number of unique words is 1603
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    38.9 of words are in the 5000 most common words
    44.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 5
    Total number of words is 3907
    Total number of unique words is 1549
    28.1 of words are in the 2000 most common words
    38.3 of words are in the 5000 most common words
    43.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 6
    Total number of words is 3836
    Total number of unique words is 1672
    28.4 of words are in the 2000 most common words
    38.2 of words are in the 5000 most common words
    43.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 7
    Total number of words is 3825
    Total number of unique words is 1565
    26.6 of words are in the 2000 most common words
    37.3 of words are in the 5000 most common words
    41.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 8
    Total number of words is 3770
    Total number of unique words is 1717
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    36.5 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 9
    Total number of words is 3809
    Total number of unique words is 1802
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    37.6 of words are in the 5000 most common words
    42.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Herraskartano ja legendoja - 10
    Total number of words is 3276
    Total number of unique words is 1406
    29.8 of words are in the 2000 most common words
    39.5 of words are in the 5000 most common words
    44.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.