Heränneitä: Kuvauksia herännäisyyden ajoilta - 3

Total number of words is 3692
Total number of unique words is 2003
24.2 of words are in the 2000 most common words
35.0 of words are in the 5000 most common words
40.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
paremmasta tunnostaan ajaa heidät suljettujen ovien ja alaslaskettujen
ikkunanverhojen takana huvittelemaan ystäväinsä seurassa. Talonpojan
odottamaton sisääntulo pelihuoneesen -- joka saattaa epähuomiosta
tapahtua, vaikka palvelijoita olisikin ankarasti käsketty ovia
vartioimaan -- saattaa heidät kovasti hämmilleen sekä häpeihinsä.
Salassa pelaamistaan selittävät ja kaunistelevat he siten, että he
eivät tahdo pahentaa heikompia veljiään, joiden päähän voisi pistää --
tehdä samalla tavalla. Toiset, varsinkin kaupungeissa asuvat, pelaavat
julkisesti. He ovat kadottaneet ulkonaisenkin siivouden tunteen. Mutta
nyt on pappi aina virassaan ja täytyy hänen olla aina valmis sen
toimittamiseen. Jos häntä nyt, kun hän parhaallaan istuu pelipöydän
ääressä, haetaan sairaan tai jonkun muun luo, joka on hengellisen
lohdutuksen tarpeessa ja jos hänen omaksi ja pelitoverinsa suureksi
harmiksi täytyy keskeyttää pelinsä, niin on hän pakotettu, sittenkun
peli on loppunut ja hakija saanut odottaa, lähtemään toimeensa sydän
täynnä tätä rakasta huvitusta ja lupaamaan ystävilleen, että hän
koettaa kiiruhtaa niin pian kuin mahdollista takaisin. Ja hän on
varmaankin pitävä sanansa! Onnellinen todellakin sinä sairas, joka saat
lohduttajaksesi tällaisen hengen miehen!! -- Suuri ristiriitaisuus
näkyy siinä sitäpaitse olevan, kun aamupäivällä saarnastuolista
varoitetaan kuulijoita tämän maailman synnillisistä huvituksista; --
mutta iltapäivällä istutaan kortit käsissä kaikkien tämän maailman
turhuuden tuntomerkkien ympäröimänä ja koetetaan korttipelin kautta
vuotuisia tulojaan enentää!"
-- Se on hävytöntä! huudahdin minäkin tämän luettuani. Sehän on
häväistys koko Suomen papistoa vastaan! Sitä vastaan täytyy panna
ankara protesti!
Minä en kiivaudessani muistanut, että me vähää ennen olimme
ukkorovastin kanssa panneet "Myllymattia" ja että me aina, niinpian
kun ikkunasta näimme asiamiehen ajavan kartanolle, sutimalla suimme
"neljän kuninkaan kirjat" pöytälaatikkoon. Mutta vanha ukko oli, minun
kirjoitusta lukiessani, jo muistanut sen ja rauhoittanut mielensä.
Eihän voitu kieltää, että asianlaita oli sellainen kuin miksi sitä
kirjoituksessa oli kuvattu. Ei myöskään voitu julkisuudessa ruveta
juhlallisesti pappien kortinlyöntiä puolustamaan -- sen käsitti hän
hyvin.
Hän oli ivallinen mies, puheissaan pureva ja hänen parhaita aseitaan
"herännäisyyden hullutuksia" vastaan oli pilkka.
Ja jo seuraavana päivänä luki hän meidän kaikkien riemuksi ivallisen
vastauksen äsken lukemaani kirjoitukseen. Hän oli asettuvinaan
katuvaisen kannalle, sanoi olevansa yksi niitä pahimpia, jotka
seurahuveinaan olivat käyttäneet kortteja. Mutta koska hän vielä oli
nuori ja kun tuo äärettömän suuri synti ei hänelle rauhaa antanut, niin
lupasi hän "vieden käden sydämmelleen" parantua ja pyytää anteeksi
pahat tekonsa. Kirjoituksen alle pantiin "Pappi", ja me nautimme jo
edeltäpäin, että panettelijamme lehden lukijakunnan silmissä oli
saatettu naurettavaan valoon.
Kirjoitus tuli lehteen, ja sitä luettiin joka paikassa ja joka paikassa
sille naurettiin. Eikä rovasti salannut, että se oli hänen kynästään
lähtenyt.
Lukisin sen kernaasti, mutta näen, että se on revitty pois tästä
nidoksesta.
Asia oli jo unohtunut, kun useain viikkojen kuluttua ilmestyi vastaus
meidän vastaukseemme.
"Ei, hyvä herra" -- luen siitä pienen palasen, koska se täällä löytyy
-- "ei; hyvä herra, nuori te ette ainakaan ole! Nuoruudella on yksi
etu, joka teiltä kokonaan puuttuu: se taitaa vielä häpeästä punastua,
jota vastoin vanhan korttia pelaavan "Papin" poskilla näkyy ainoastaan
kevytmielisyyden puna ja ivan hymy, johon faunitkin ovat osansa
antaneet. Te olette "vieneet käden sydämmellenne", mutta se käsi ei
ole katuvan publikaanin, vaan irvistelevän pilkkakirveen käsi, josta
pata-ässä pistää esiin: sopiva kuvastin teille itsellenne".
Rovasti ei todellakaan voinut punastua, sillä hän oli luonnostaan ja
lie ollut muutenkin heleävärinen, niinkuin sanotaan. Mutta äkäinen hän
oli. -- Se on häpeä koko Suomen sanomalehdistölle -- kiukuttelimme
me Runebergin Morgonbladetista. -- Se on skandaalilehti! Papiston
häväisijä! Millainen on se sensuuri, joka tuollaista sallii painattaa?
Sama mielipide oli muillakin sen paikkakunnan papeilla. Ja ikäänkuin
itsestään kypsyi meissä se päätös, ettei papiston enää sopisi sallia
tuollaisen lehden kulkea postilaukuissaan.
Ehkä ovat ajat nyt toiset ja ehkä teillä on paremmat ja jalommat syyt
vainoonne nykyajan sanomalehtiä kohtaan. En tahdo sanoa, että olisivat
oikeassa ne, joiden olen kuullut väittävän, että noiden uudenaikaisten
lehtien palstoilla olisi ollut oikeutettujakin muistutuksia meidän
virheistämme. Mutta siitä minä kuitenkin tahtoisin huomauttaa, että
me tarkkaan tekisimme itsemme kanssa selkoa siitä, _mikä_ se on, joka
milloinkin harmimme herättää ja _minkä_ haudan puolustusta meidän
ristiretkemme milloinkin tarkoittavat.


HÄÄT

Minun" kääntymiseni ja ensimmäinen heräykseni -- puhui se vanha
miellyttävä papin rouva -- ei tapahtunut hiljaisen ja tyynen sisällisen
työn kautta. Ensimmäisen iskun antoi minulle eräs odottamaton tapaus,
joka tuli kuin salama taivaalta. Nykyaikana sellaiset salamat harvoin
iskevät. Siihen aikaan oli toisin, sillä ukkosta oli ilmassa kaikkialla
ja Herra antoi sen jyristä ihmisten omien tuntojen yli.
Kotipitäjäni pappilassa vietettiin silloin suuria, komeita häitä.
Ne olivat tällä kertaa laitetut entistään komeammiksi, sillä viimeinen
kuudesta tyttärestä oli vihittävä ja samana päivänä olivat vanhempien
hopeahäät. Oli tilattu läheisestä kaupungista soittokuntakin iloa
ylentämään. Se oli siihen aikaan harvinaista ja siitä puhuttiin
suurella ihastuksella.
Pappila oli noita suuria vanhanaikuisia ylimyspappiloita. Rovasti
oli kuin ruhtinas paikkakunnallaan ja suurta hän oli sukuakin.
"Filosofiian tohtori ja tähdistön jäsen" ei ollut nuoruutensa eikä
parhaan miehuutensakaan aikoina ajatellut sitä uraa, jolle hän
vanhuutensa päivinä joutui. Vasta sitten, kun hän perheensä ja
velkojensa lisääntyessä oli pakotettu tulojansa suurentamaan, tuli hän
selville oikeasta kutsumuksestaan. Sopivaa tilaisuutta varrottuaan haki
hän syrjästä ensimmäiseen avonaiseen keisarin-pitäjääseen. Nimellä
oli kaikua esi-isäin ajoilta, tuttavuuksia oli siellä, missä niitä
tarvittiin, ja hän sai sen, mitä haki. Seurakunta ei kadottanut,
joshan ei voittanutkaan. Syrjästähän olivat tulleet useat entisetkin
rovastit ja apulaisethan ne olivat ennenkin sielunhoidosta huolta
pitäneet. Tohtori itse oli innokas maanviljelijä, pani pappilan pellot
hyvään kuntoon, neuvoi muitakin sekä sanoilla että esimerkeillä samaa
tekemään ja puhui saarnatuolissakin -- silloinkun ihmeen nenällä sattui
siihen nousemaan -- maanviljelyksestä, säästäväisyydestä, siisteydestä
ja kaikellaisista yleishyödyllisistä asioista. Ja kun hän oli
hyväluontoinen mies, eikä milloinkaan vienyt viimeistä lehmää köyhältä
eläjältä, vaan auttoikin usein, niin pysyi seurakunnan ja hänen välinsä
hyvänä.
Se pysyi kuitenkin hyvänä ainoastaan niinkauvan kuin pitäjässä ei
ollut "heränneitä." Mutta niitä ilmaantui sinnekin ja ilmaantui
niin nopeasti, että tuskin tiedettiinkään, kun jo laitapitäjä oli
valloitettu ja "hävitys" -- sana oli rovastin ja tuli yleisesti
käytäntöön -- sieltä rupesi tunkemaan seurakunnan sydämmeenkin.
Tohtori ei ollut mikään alkuunpanon mies hengellisissä asioissa ja
jätti rauhaan uuden uskon, niinkauvan kuin se jätti rauhaan hänet
ja hänen talonsa. Hän ei ruvennut niinkuin moni muu hänen sijallaan
vainoomaan ja rettelöimään. Hänen mielestään oli liike kuumetta, jonka
piti antaa mennä menoaan ja parantua itsestään. Mutta sydämmessään
hän surkutteli noita raukkoja, jotka surusta ja murheesta olivat
telineet evankeliumin itselleen. Se oli hänelle aivan käsittämätöntä.
-- "Niinkuin ei suruja olisi tarpeeksi tässä maailmassa, tarvitaanko
niitä vielä toisesta hakea", kuultiin hänen sanovan. -- "Mikä niitä
ihmisiä vaivaa, miks'eivät ne voi rauhassa elää, viljellä maataan,
kartuttaa toimeentuloaan ja ottaa autuuden asiat luonnollisesti ja
liioittelematta? No, ehkä kaikki paranee, kun vuodet paranevat ja
huonon ravinnon synnyttämä hermostus lakkaa."
Mutta asiat eivät paranneet, vaan pahenivat. Vaikka tulikin
hyviä vuosia, lisääntyi vaan heränneiden joukko. Heihin liittyi
varakkaitakin, kohta oli puoli pitäjää heidän hallussaan, ja he tulivat
vaateliaiksi. Ei sillä hyvä, että he omissa kokouksissaan ankarasti
arvostelivat seurakunnan papistoa ja sen oppia; rovastinkin olisi
pitänyt yksityinen elämänsäkin muuttaa siksi, mitä _he_ oikealla
elämällä tarkoittivat. Eräänä päivänä saapuu pappilaan kaksi "johtajaa"
ja puhuvat he tohtorille ja tähdistön jäsenelle moittivia sanoja
siitä, että hän elää maailman mielisesti, että sallii tanssia, soittaa
ja laulaa talossaan, että hän, sanalla sanoen, levittää pahennusta
ympärilleen. Rovasti suuttui, kiivastui ja ajoi ulos nuo hävyttömät.
-- "Kyllä minä näytän niille ulkokullatuille!" huusi hän mieli
kuohuksissaan.
Se sattui juuri vähää ennen hänen tyttärensä häitä ja hänen omia
hopeahäitään. Ja ensimmäiseksi mielenosoitukseksi päätti hän laittaa
semmoiset pidot, ettei moisia ole ennen pidetty. -- "Koska he tahtovat
sotaa, niin saakoot sen", sanoi hän. Paitsi herrasväkeä, jota oli
kutsuttu läheltä ja kaukaa, kutsui hän talonpoikaistakin kansaa
pitoihinsa. Herrasväelle tilattiin, niinkuin jo mainitsin, soittokunta
kaupungista ja talonpoikaisille tanssijoille kaksi pitäjän pelimannia.
Ilo oli ylimmillään, hääväki hilpeimmillään. Nuori pariskunta
oli vihitty -- vihitty torvien säestämällä laululla ja messulla
-- kun alkoi päivällinen, jota syötiin kaikissa huoneissa sekä
päärakennuksessa että pirtin puolella. Ja rovasti kulki huoneesta
huoneesen, myhäillen ja ystävällisiä sanoja jaellen. Ja kaikki vieraat
myhäilivät hänelle vastaan ja pyrkivät hänen kanssaan kilistämään,
sillä hän oli taitava seuramies ja mainio isäntä.
Ilomme, varsinkin meidän nuorten, morsiusneitien ja sulhaispoikien,
olisi ollut täydellinen, ell'ei joukossa olisi ollut eräät synkät
kasvot, jotka ihan kuin kiusalla sattuivat eteemme ja jotka kaikkialle
meitä seurasivat. Missä vaan nauroimme ja ilakoimme, aina näimme hänet
jostain nurkasta meihin tuijottamassa. Se oli nuori pappi, talon oma
poika, muutamia vuosia sitten pitäjäämme iloisimpia hulivilejä ja
meidän nuorten tyttöjen ensimmäisiä kavaljeereja.
Rovastilla oli ollut iloa kaikista lapsistaan. Tyttäret olivat
joutuneet hyviin naimisiin ja pojat olivat kaikki hyvissä viroissa.
Tämäkin, nuorin pojista, oli ollut hyvällä alulla ja oli hän,
lahjakkaana ja hyväpäisenä, iloisena ja sukkelana ollut isänsä
silmäterä Mutta yhtäkkiä oli hänessä, juuri maisteritutkintoa
suorittaessa, tapahtunut äkkikäänne ja hän oli päättänyt ruveta
papiksi. Vaan ei sillä hyvä. Hän oli myöskin herännyt, niinkuin monet
muutkin nuoret ylioppilaat siihen aikaan ja tunnusti itsensä julkisesti
tähän lahkoon kuuluvaksi. Kun kotona oli kaikki toisin kuin hänen
mielestään olisi pitänyt, pyrki hän toiseen hiippakuntaan ja oli nyt
apulaisena eräällä heränneellä papilla kaukana Pohjanmaalla,
Ensi kertaa oli hän nyt muutoksensa jälkeen kotonaan käymässä. Ei
häntä nytkään oltu odotettu, mutta luultavasti ei hän kuitenkaan ollut
voinut vastustaa niitä hartaita kutsuja, joita äitinsä ja sisarensa
olivat hänelle lähettäneet Hänet nähtyämme -- me morsiusneidot
olimme saapuneet jo häiden aattona auttamaan häätalossa -- olisimme
kuitenkin suoneet, ettei hän olisi tullut. Emmehän tunteneet enää
vanhaa ihannettamme -- hän oli kaikkien meidän ihanteemme -- tuskin
ulkomuodoltaankaan. Hänen silmänsä hehkuivat outoa tulta, hän oli
sairaloisen ja surullisen näköinen, me häntä melkein pelkäsimme.
Yhtäläinen, oli pettymys hänen sukulaisissaankin, ja isässä ennen
kaikkia, jonka kanssa hänellä hetikohta tultuaan syntyi ikävä
yhteentörmäys. Nähtyään soittokunnan suurella melulla saapuvan
kaupungista, nähtyään kaikki nuo suuret ja ylelliset valmistukset ja
kuultuaan, että se osaksi oli tehty heränneen kansan uhalla, ilmoitti
hän hetikohta lähtevänsä. Hän ei voinut olla, sanoi hän, läsnä siellä,
missä hänen pyhimpiä tunteitaan loukattiin. -- "Voithan sitten mennä,"
sanoi rovasti. -- "Lähettäkäämme takaisin soittokunta", pyysi morsian,
"en minäkään sitä tahdo." -- "Mutta minä tahdon", sanoi rovasti, ja
poika meni lähtöään laittamaan. Äitinsä ja sisarensa saivat hänet
kuitenkin jäämään. Kauvan aikaa kuuluivat he puhelevan hänen kanssaan
yliskammarissa ja kun tulivat sieltä, olivat molemmat itkeneet Meidän
makuuhuoneemme oli aivan hänen huoneensa alla ja koko yön kuulimme
hänen siellä levottomana vaeltavan edestakaisin lattiata pitkin. Pelon
sekainen kunnioitus valtasi meidät, meille tuli mieleemme kaikellaisia
epämääräisiä epäilyksiä ja vaikka koetimmekin itsellemme vakuuttaa,
että hän oli väärässä, ei se tahtonut onnistua. Jos se olisi ollut
joku muu, mutta kuu se oli hän, joka ennen oli ollut niin meidän
kaltaisemme...
Miten oli tuo muutos voinut hänessä tapahtua? Mitä hän mahtoi miettiä
tuolla yksinäisyydessään?
Jälkeen päin on hän monet kerrat minulle kertonut, mitä hänen
mielessään liikkui tuona yönä, jolloin hän taisteli yhden elämänsä
vaikeimmista taisteluista.
Mitä on minun tekeminen? oli hän kysynyt itseltään. Mikä on tässä
oikein, mikä väärin? Eikö velvollisuuteni kaikesta huolimatta ole
julistaa maailmalle sitä, mitä pidän totuutena ja mikä _on_ totuus?
Saanko hiuskarvaakaan poiketa vakuutukseni tieltä? Onko lupa katsoa
ihmisten muotoon ja heidän mieleensä, vaikka he olisivatkin minun
vanhempiani ja läheisimpiäni? Eikö juuri silloin velvollisuuteni olekin
kahdenkertainen? Ja eikö ennen kaikkia tulisi totella Jumalaa enemmän
kuin ihmisiä?
"Vaan ei hän vielä silloin saanut varmaa vastausta kysymyksiinsä,
kertoi hän. Ja aamulla herättyään oli hänen päätöksensä, johon hän
oli pyrkinyt, vieläkin horjuvampi. Tulevien vieraiden paljous, niiden
varmuus ja iloisuus, se kunnioitus ja ihastus, millä he rovastia ja
ruustinnaa ympäröivät ja heille onnea toivottivat, kaikki se lamautti
ja arkiutti häntä. Ei kukaan näkynyt häntä huomaavan eikä hänestä
lukua pitävän, häntä melkein vältettiin ja jos joku vanha tuttava
kääntyi hänen puoleensa, kysyi se vaan, milloin hän oli tullut ja
milloin aikoi lähteä. Olisipa ollut edes jokukaan, jolle hän olisi
saanut puhua, mutta hänen sisarensakin, jonka kanssa he aina olivat
olleet kirjeenvaihdossa ja joka kirjeissään näytti hänen mielipiteensä
hyväksyvän ja eilen oli ollut hänen puolellaan, hänkin näytti nyt
olevan häntä vastaani olevan onnellinen ja tyytyväinen suruttoman
sulhasensa rinnalla. Nuoret, joiden seurassa hän ennen oli ollut
ylimmäisenä, olivat niinkuin häntä ei olisi ollut olemassakaan.
Morsiusneidit söivät eri huoneessaan päivällistä sulhaspoikiensa
kanssa, nauroivat ja iloitsivat, mutta kun hän kulki huoneen läpi,
vaikenivat ne kuin yhteisestä sopimuksesta, katsoivat häneen kuin
kummitukseen ja kuuluivat sitten hänen mentyään kuiskuttelevan jotain
hänestä. Herrain puolella oltiin rohkeampia, siellä eivät vaienneet
hänen tultuaan. Päin vastoin näytti siltä kuin olisivat hänen uhallaan
äänensä korottaneet, hänen uhallaan lasejaan kilistäneet ja typeriä
sukkeluuksiaan ladelleet.
Vaivautuneena pakeni hän puutarhaan ja istuutui suuren pihlajan alle
nurmipenkille. Sekin muistutti häntä niin elävästi entisistä hauskoista
ja huolettomista ajoista, kun hän nuorena ylioppilaana oli ja eli
täällä mukavassa kodissaan kaikkien ihailemana ja hellittelemänä.
Kaipasiko hän niitä aikoja? Tahtoiko hän nauttia tämän kotonsa etuja,
puuttuiko häneltä uskallusta uhrata kaikki uskonsa ja vakaumuksensa
alttarille? Ei, -- ja hän koetti vakuuttaa itselleen, että se vaan
oli kiusaaja, viettelijä joka taas nosti päätään, joka tahtoi saada
hänet solmiamaan rauhaa maailman kanssa. Vaan hänen velvollisuutensa
oli olla sodassa sen kanssa. Eikö ollut halveksittavaa, että hän näin
vaikeni ja vetäytyi pois, silloin kuin olisi pitänyt puhua? Eikö ollut
raukkamaista, ett'ei hän pelosta loukata tahtonut heidän ilojaan
häiritä? Siinä täytyy syntyä melua ja meteliä, missä evankeliumia
julistetaan, oli sanonut Lutherus. Jos apostolit olisivat olleet
unelijaita ja velttoja, miten olisi Jumalan valtakunnan käynyt?
Eikö Vapahtajakin ollut puhdistanut temppeliä ruoskalla ja eikö hän
ollut sanonut äidilleen: "Vaimo, mitä minun on sinun kanssasi!" Ja
mitä vaikuttaa väistyminen ja myönnytykset? Enkö ole minä heille
kirjoittanut ja puhunut nöyrästi ja rakoilevasti, mitä on se auttanut?
Ja juuri kun vastaukseksi siihen helähti katrillin sävel suurelta
pihamaalta ja toinen pirtin puolelta. Hän hypähti pystyyn, hän oli
kuulevinaan voimakkaan äänen sisässään huutavan: "sinun täytyy se
estää!" -- ja hän kiiruhti esiin.
Katrilli oli juuri alkanut ja parit asettuneet vastapäätä toisiaan
keskelle pihamaata. Ensimmäisinä olivat lähteneet liikkeelle ruustinna
sulhasen, erään apulaispapin, kanssa ja morsian vanhimman veljensä
viemänä. Silloin syöksyi hän esiin puutarhan portista, työntäytyi
läpi tanssijain ympärille muodostuneen kehän ja ohitse isästään, joka
rappusten luona seisten heilutti päätään tanssin tahdissa, meni suoraa
päätä äitinsä ja hänen tanssittajansa eteen, tarttui heitä kumpaakin
käsipuoleen ja huudahti läpitunkevalla, itkuun värähtelevällä äänellä:
-- "Lakatkaa onnettomat, lakatkaa! Tämä on kauheaa, tämä on surkeaa!
Ettekö huomaa, että olette pahennukseksi sekä itsellenne että muille!
Ettekö ymmärrä, että menette suoraa päätä kadotukseen ja viette
muitakin muassanne!"
Soitto taukosi, tanssi lakkasi, hääväkeä juoksi esiin. Ruustinna ja
sulhanen seisoivat sanattomina hänen edessään. Apulainen tointui
ensiksi, tarttui nuorta miestä kainaloon ja aikoen viedä hänet ulos
virkkoi hän ivallisesti: -- "Jos tämä vie sinut kadotukseen, niin on
parasta että pysyt poissa täältä."
-- "Minä menen ilman käskemättä!" ja hän riuhtasi itsensä irti, juoksi
äitinsä luo ja lankesi hänen kaulaansa:
-- "Anna anteeksi, äiti, mutta minä en voinut muuta!"
Ja nähden sisarensa horjuvan tanssittajansa käsissä, riensi hän hänen
syliinsä:
-- "Elä suutu minuun! Elä suutu! ... minun täytyy puhua!" Ja kaikki
kolme purskahtivat he äänekkääseen itkuun.
Ei kukaan ollut ennättänyt paikaltaan liikahtaa, ennenkun se oli
tapahtunut Häpeissään ja hämmennyksissään alkoivat vieraat jo vetäytyä
pois, kun rovasti astui esiin:
-- "Mitä ilveilyä tämä on?., hän on menettänyt järkensä... Vieraat ovat
hyvät ja antavat anteeksi ... soittakaa siellä! Kuka on käskenyt teidän
lopettaa?"
Soittajat puhalsivat kiireissään pari epäsointuvaa, korvia särkevää
säveltä...
-- "Vaietkaa, vaietkaa!" huusi yhtäkkiä morsian.
-- "Veljeni on oikeassa... minä en tahdo tanssia ... isä, käske heidän
lopettaa!"
-- "Sinä tahdot sen! Sinä ymmärrät minut!" huusi nuori pappi
ihastuksissaan. "Sano se vielä kerran, sano äidillesi, isällesi ja
kaikille näille! Sano, pelasta heidät helvetistä ja iankaikkisesta
kadotuksesta!"
-- "Minä olen itse kadotettu!" ja sydäntä vihlasevasti kirkaisten
syöksyi morsian pois hääjoukon keskestä, heittäen kruunun kauvaksi
luotaan ja repien huntua irti päälaeltaan.
-- "Hän on pelastettu!" huusi hänen veljensä riemuiten. "Herra on
antanut palvelijansa puhua! -- Tyyntykää siellä, lakatkaa huutamasta ja
voivottelemasta. Isä, kuule minua! ... äiti, elä mene!"
Hänen äänensä kuulut yhtäkkiä niin vaativalta ja hänen ryhtinsä oli
niin käskevä, kun hän kääntyi väkijoukkoon päin, ett'ei kukaan osannut
poistua. Kuului ääniä: "se on hävitöntä... hän on hullu ... tämä on
julkeinta hävyttömyyttä" ja jotkut koettivat hajoittaa kehää ja estää
muita siihen liittymästä. Mutta toiset huusivat: "antaa hänen puhua!"
ja pian oli koko piha täynnä väkeä, kun talonpoikia tunki esiin pirtin
puolelta ja kuokkavieraat juoksivat portin takaa.
-- "Anna minulle anteeksi, isä, että olen pitojasi häirinnyt," alkoi
hän, "Elä itke minun tähteni, äitini, sillä sinä olet kerran vielä
iloitseva siitä, mitä nyt on tapahtunut. Elkäät olko pahoillanne te
muutkaan, jotka hetkeksi olette saaneet iloistanne lakata. Minä en aio
kauvan teitä pidättää, mutta kuulkaa minua kuitenkin hetkinen. Minä
en tahdo tuomita teitä, sillä tuomio on Herran, Te elätte niinkuin
ymmärrätte, teette niinkuin taidatte, sillä mielenne on pimitetty ja
omatuntonne paatunut eikä Herra ole teitä vielä herättänyt, Mutta
minä tiedän sen ja minä tahdon sen teille julistaa, että elämänne on
Hänelle kauhistus. Te ette tunne Häntä, vaikka hän on kuolemattomat
sielunne verellään lunastanut. Te, jotka hallitaan ylöllisyydeItä,
ylönsyömiseltä, ja ylönjuomiselta, teille on Hän halpa ja mitätön.
Ruoka ja juoma on teille kalliimpi kuin taivas ja taivaan ilo. Maailman
seurat, sen leikit, hypyt, soitot ja koreus ovat teille makeammat kuin
enkelein kanssakäyminen ja autuaiden laulut, riemu ja kruunut. Teidän
janonne maailman hekkuman perään on niin suuri, ett'ei helvetin pelko
ja tulikivisen järven kauhistus vaivaa teitä niin paljon kuin kaipaus
maailman hekkuman ja huvituksien perään. Eivät maalliset vahinkonne,
sielunne ja ruumiinne turmio, ymmärryksenne tylsyminen, tautinne
ja vaivanne taida teitä seisauttaa. Kussa tavaranne on, siellä on
sydämmenne. Sitä todistaa puheenne ja tekonne, jotka eivät anna teille
aikaa valmistamaan itseänne Jesuksen tulolle. Ette, heräämättömät
ihmisparat, tunne Häntä, ette muista Häntä kestipöytiä piirittäessänne,
maljoja kilistäessänne, tanssin pyörteissä kiitäessänne. Siinä seisotte
te, haudan partaalla kulkevat vanhukset, siinä nuorukaiset ja neidot,
seisotte suruttomina tulivuoren juurella ettekä ajattele, että Hän voi
tulla tuomiolle, silloinkun ette sitä aavista, että maa millä hetkellä
hyvänsä voi revetä jalkojenne alla, kun ukkonen ylhäältä jymähtää,
ja te vaipua avattuun helvettiin, jossa on oleva itku ja hammasten
kiristys. Teidän elämänne on Herralle kauhistus! Eikö ole surkeaa, että
Jesus tulee omillensa ja ei Hänen omansa ota Häntä vastaan. Mutta nyt
on aika nousta! sanoo pyhä Paavali. Herätkää tänä päivänä, joka voi
olla teidän kaikkein viimeinen! Elkäät antako Hänen tulemisensa hukkaan
mennä! Heittäkää pois synti, syntiset leikit, soitot, tanssit ja muut
huvit! Tutkikaa sanaa, rukoilkaa, että Jesus yksinään tulisi teille
kaikeksi kaikessa! Amen!- Rukoilkaamme!"
Hän polvistui ja piti palavan rukouksen kaikkien edestä. Hän rukoili
anteeksi isälleen, äidilleen, sisarelleen ja ennen kaikkia itselleen,
joka ehkä oli tehnyt sopimattomasti, mutta ei hän ollut voinut muuta,
sillä se oli tapahtunut Hänen käskystä ja Hänen kunniakseen.
Tuskin oli hän lopettanut, kun joku vaimo taampana alotti virren:
"Sun haltuus, rakas isäni
Mä annan aina itseni".
"Väkijoukko oli ensin seisonut epäröivänä hänen ympärillään. Ne
katselivat toisiinsa ja koettivat nähdä, mitä rovasti tekisi ja
keskeyttäisikö hän; mutta isä ei saanut sanaa suustaan poikansa
puhuessa ja vetäytyi hiljalleen syrjään ja poistui. Vähitellen tulivat
kuulijat liikutetuiksi, miesten kasvot värähtelivät ja naiset alkoivat
nyyhkyttää. Talonpojat seisoivat totisina ja herrat hajamielisinä. Kun
hän tuli rukoukseen, lankesi rahvas polvilleen puhujan mukana ja herrat
paljastivat päänsä vasten tahtoaankin.
Kadrillirintama, joka saarnan aikana oli pysynyt melkein
rikkomattomana, alkoi hajota. Sulhaspojat vetäytyivät pois toinen
toisensa jälkeen ja jättivät neitosensa. Mekin olimme aivan
hämmennyksissämme siitä mitä oli tapahtunut ja niinkuin avuttomat
lampaat rajuilman lähestyessä vetäydyimme me yhteen valkeaan ryhmään ja
rukouksen loputtua itkimme me kaikki yhteen ääneen.
Virsi oli tuskin alotettu, kun koko hääväki suurella pihalla,
rappusilla, aitovarsilla ja aitain takana, ihan kuin odotettuaan
päästäkseen mielipidettään ilmaisemaan, yhtyi siihen kuin yhdestä
suusta ja kaiutti ilmoille veisuun, niin voimakkaan, ett'en ole
kirkossakaan kuullut sen vertaista.
Hän oli noussut ylös ja seisoi siinä veisuuta kuunnellen, paljain päin,
tuulen heiluttaessa hänen kiharoitaan. Äskeinen ankara, rankaiseva ilme
hänen kasvoillaan oli kadonnut, hän tuijotti surumielisen näköisenä
eteensä ja kun virsi oli lopussa, virkkoi hän alakuloisesti meihin
morsiusneitosiin kääntyneenä:
-- "Nyt saatte jatkaa ... minä olen tehnyt tehtäväni..."
Mutta silloin juoksi yksi nuorista neitosista hänen eteensä, repäsi
pitsit ja kukkaset rinnastaan ja huusi:
-- "Sinä et saa mennä ., sinä et saa meitä jättää..."
Ja pian olimme me kaikki hänen ympärillään, tartuimme hänen käsiinsä ja
kauhtanaansa, samalla kun koristeemme lentelivät ympäri pihamaata.
Häät loppuivat siihen, eikä kenenkään tehnyt mieli enää jatkaa
alotettuja iloja Lähiseudun vieraat heittivät hyvästinsä ja toiset
menivät ilman hyvästiä. Kaukaisemmat kokoontuivat hajanaisiin ryhmiin
ja keskustelivat hiljaisella äänellä siitä, mitä oli tapahtunut.
Turhaan koettivat nuoremmat herrat tekeytyä huolettomiksi ja
välinpitämättömiksi. Rovasti oli vetäytynyt kammariinsa ja käskenyt
ilmoittaa, että hän voi pahoin. Morsian houraili, hänen äitinsä istui
hänen vuoteensa vieressä ja sulhanen kulki totisena, hätäisenä ja
levottomana huoneesta huoneeseen.
Nuori pappi jäi vielä seuraavaksikin päiväksi häätaloon. Me nuoret
neidot istuimme kuin opetuslapset hänen jalkainsa juuressa ja
kuuntelimme häntä. Hän puhui nyt hellästi ja availi lempeällä kädellä
meille uusia näköaloja, antoi meille uudet mielipiteet ja kumosi
vanhat, muuttaen muutamassa päivässä koko entisen elämämme suunnan.
Murrettuina ja omantuntomme rankaisemina palasimme me kukin kotiimme,
tehdäksemme parannusta ja toisella tavoin elääksemme.
Rovastiin oli tämä tapaus koskenut kipeästi. Hän ei näyttäytynyt
pojalleen eikä sallinut hänen tulla hyvästilleenkään. Vasta
kuolinvuoteellaan kutsui hän hänet luokseen. Me matkustimme silloin
yhdessä sinne -- pikku poikamme kanssa -- ja he erosivat toisistaan
sovinnossa ja ilman katkeruutta.


PYHIIN VAELLUS

Jo vuosia ennen kuin se toteutui, oli matkasta alettu tuumia.
Kirjeitä, joita siihen aikaan ei pantu postiin, vaikka se olisi
kulkenutkin, mikä ei suinkaan kaikin paikoin tapahtunut, oli lähetetty
useampiakin matkustavaisten mukana. Niiden kautta oli vähitellen saatu
päätetyksi, että täti Amanda tänä kesänä heinänteon aikana, jolloin
hevonen parhaiten joutaa, tulee meille puolikyydillä ja meiltä sitten
täti Kristiinan kanssa, joka äitini kuoltua oli meidän taloudenhoitaja,
jatkaa matkaa meidän hevosella P.-järvelle.
Se oli juhlahetki kaikille meille lapsille, kun täti Amanda saapui. Hän
toi lahjoja jokaiselle ja hänen eväänsä olivat laatuaan ensimmäisiä:
lettuja, karjalan piirakoita, pannurieskoja y.m.s. Mutta minulle oli se
suurempi juhlahetki kuin kenellekään muulle, sillä minä pääsin heidän
kuskikseen, sain ajaa hevosta, hoitaa sitä ja olla aikamiehenä.
Oli siinä ollut monet vastukset voitettavana, ennenkun retki saatiin
lopullisesti päätetyksi ja päästiin taipaleelle. Paitsi "luonnollisia"
esteitä s.o. niitä, jotka syntyvät siitä, kuka hoitaa taloutta,
kuka pitää huolta lapsista j.n.e. -- jotka kuitenkin saatiin kaikki
tavalla taikka toisella voitetuiksi -- oli vielä suurinna se, että
täti Amandan mies, pappi hänkin, oli periaatteessa tällaisia retkiä
vastaan. Hänen tietääkseen ei P.-järven pastori, vaikka olikin kuuluisa
herännyt pappi, ollut sen etevämpi kuin muutkaan papit eikä ainakaan
siihen määrin, että häntä puhutellakseen olisi kannattanut tehdä
kolmenkymmenen peninkulman matka kesähelteessä ja lyövyttää hevoset ja
ravistuttaa kärryt.
-- "Ihmisviisaus on ihmisviisautta ja jolla on ymmärrystä, hän voi
ottaa sanastakin selvän". -- "Saattaahan se olla niinkin, mutta ehkä
minulla ei ole sitä ymmärrystä". -- "Jos ei ole, niin et sitä saa
maiden ja merienkään takaa".
Niin oli sanonut täti Amandan mies ja samoja väitteitä tehtiin
meilläkin, tehtiin vielä vähää ennen lähtöä Hevonen oli vielä
valjastamatta ja minä vapisin pelosta, ett'ei matkasta ehkä mitään
tulekaan.
Mutta tulihan siitä sentään, vaikka lähtö olikin kankeaa ja vaikka
sitä hankittiin kuin salaa: lapset laitettiin piikain kanssa marjaan,
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Heränneitä: Kuvauksia herännäisyyden ajoilta - 4
  • Parts
  • Heränneitä: Kuvauksia herännäisyyden ajoilta - 1
    Total number of words is 3568
    Total number of unique words is 1947
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Heränneitä: Kuvauksia herännäisyyden ajoilta - 2
    Total number of words is 3634
    Total number of unique words is 2030
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Heränneitä: Kuvauksia herännäisyyden ajoilta - 3
    Total number of words is 3692
    Total number of unique words is 2003
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Heränneitä: Kuvauksia herännäisyyden ajoilta - 4
    Total number of words is 3727
    Total number of unique words is 1852
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Heränneitä: Kuvauksia herännäisyyden ajoilta - 5
    Total number of words is 2210
    Total number of unique words is 1164
    26.6 of words are in the 2000 most common words
    36.8 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.