Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 4

Total number of words is 3597
Total number of unique words is 1791
26.6 of words are in the 2000 most common words
35.6 of words are in the 5000 most common words
40.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
--Se olisi minun mielestäni oikea ehdottoman raittiuden seura, jossa ei
edes tupakoitaisikaan, sanoi hän sitten haukotellen.
--Kuinka niin? kivahti maisteri.
--Niin vain, kun kerran yhtä nautintoa vastaan asettuu, niin asettuisi
myöskin toista.
--Tuo se on aina viimeinen keino raittiusseurojen vastustajilla ... kun
ei voida raittiuspyrintöjä muuten ahdistaa, niin se aina tuodaan, se
aina tuodaan muka kumoamaan. Mutta sen minä sanon, että se on
suorastaan lapsellista ... lindrigast sagdt, niin se on suorastaan
lapsellista ... heh!
--Miksi sinä noin kiivastut?
--Enhän minä kiivastu ... ei kannata kiivastua. Mutta sano sinä, ihan
todellako vertaat väkijuomain nauttimista tupakanpolttoon?
--Ne ovat aivan yhtä tarpeettomia molemmat.
--Erotus on kuitenkin äärettömän suuri, hyvä veli, niin suuri, että ...
toinen on jotain aivan viatonta, jota vastoin toinen ... ja huomaa se,
kuinka erilaiset ovat seuraukset!
--Minä en arvostele intohimon suuruutta seurauksien mukaan niin paljon
kuin sen mukaan, missä määrin ne pitävät ihmistä orjanaan...
--Jaa, jaa, niin ... kyllä minä nuo mielipiteet tiedän, tiedän aivan
hyvin ... ne on niitä uudenaikaisia, niitä Björnsonien ja Ibsenien
mielipiteitä ... heh, heh! Mutta sen minä sanon ... minä tiedän, tai en
minä tiedä, mutta minä luulen, että ne herrat norjalaiset ja muut
Strindbergit, että ne polttavat yhtä kaikki ja yhtä paljon kuin me
täällä Suomessa ... heh! heh!
Maisteri oli ihan tosissaan, ja hänen suunsa oli vääntynyt happamen
katkeraan hymyyn.
Vieras purskahti nauramaan ja nauroi pitkän, raikkaan naurun, mutta
siitä suuttui maisteri niin, että nousi ylös ja alkoi kiivaasti kävellä
edestakaisin lattialla.
--Elähän nyt suutu, veli kulta, että minua näin naurattaa ...
tupakoikaa te vain ... eikähän todella taitaisi ollakaan ihmiskunnalle
hyödyksi, jos yht'äkkiä herettäisiin juomasta ja tupakoimasta ...
mistäs varat saataisiin, niinkuin Toppo sanoo ... jaa, niin, oletko
käynyt »Työmiehen vaimoa» katsomassa?
--En minä semmoisia roskakappaleita!
--No, no, terve nyt sitten! Käy talossa! Ja elä suinkaan anna
viekoitella itseäsi jättämään pois tupakanpolttoa, jos sitä joku
sinulle ehdottelisi.
--Poltathan sinä itsekin?
--Poltan, poltan, ja juon myöskin, kun haluttaa!
--Mitäs sitten siitä puhut? Mikset itse jätä ensin?
--Siksi, ettei minusta kukaan ottaisi esimerkkiä, kun en ole pappi enkä
mikään.
--Pappi? Jos tuo oli pistokseksi aiottu, niin oli se huonosti
osattu ... heh!
Maisteri antoi toverinsa mennä ja oli vihainen. Muuten ei tämä ollut
ensi kerta. Hyvin usein tapahtui, että hän tällä tapaa suuttui entiseen
koulukumppaniinsa.
Joka kerta käveli hän sen jälkeen aina pitkän aikaa lattialla,
ennenkuin lauhtui. Tavallista kiivaammin käveli hän nyt.
--Mutta minä näytän! sanoi hän yht'äkkiä päättäväisesti, minät näytän,
että herkeän polttamasta ennen kuin hän itse. Sinä luulet, etten
voi ... mutta koetetaan, näytetään niille todellakin! ... heh!--Paha,
ettet ole enää täällä, hyvä veli, niin saisit kuulla, että minä tällä
hetkellä ... kello viittä vailla puoli yksitoista ... pannaan se
mieleen ... jätän pois tupakanpolton kuinka pitkäksi aikaa tahdon!
Tuonne nakkaan paperossini, ja piiput saavat seista koskematta
hyllyllään ... minä en liikuta niitä! Nyt on 30:s päivä tammikuuta.
Voitonriemu loisti maisterin silmissä, ja hän pani vielä kerran
tarkasti mieleensä, mikä päivä oli ja mikä tunti. Sen muistiinpanon
kautta päätös sai ikäänkuin sinetin päälleen. Ja muutenkin olisi hauska
milloin tahansa vain puheeksi tultua sanoa, että silloin ja silloin
jätin minä pois tupakanpolton enkä ole sen koommin sitä nauttinut.
Mutta muutaman hetken kuluttua tuntui kuitenkin omituisen
turvattomalta. Tuli mieleen semmoinen salainen ja vähän vastenmielinen
nykähdys, että ehkä oli päätös sentään ollut vähän liian hätäinen ...
eihän oltu raittiusseuraankaan menty, ennenkuin oli asiata tarkemmin
mietitty. Mutta sama se, tehty mikä tehty! Tämähän onkin sitä paitsi
pieni, vähäpätöinen asia!
Papin kansliaan tuli aamun kuluessa ihmisiä toinen toisensa perästä.
Maisteri toimitteli kaikenlaisia asioita, puhutteli kävijöitä, neuvoi
toisia ja tuntui mielessään niin varmalta ja voimakkaalta. Eikä tehnyt
tupakkaa mieli ollenkaan... Luulikohan tuo todellakin, ettei tuommoista
kuin tupakanpolttoa voi jättää, milloin vain haluttaa! Ihmiset niin
mielellään luulevat toisista samaa kuin itsestään.
Ja melkein uhkamielisesti levähytti maisteri kirkonkirjat auki ja
heitti ne yhtä rennosti taas takaisin kiinni, ollen kaikin puolin
ravakka toimissaan.
Pari kertaa sattui kuitenkin niin, että hän yhytti kätensä
paperossipuntin suulta, tuosta, jossa se seisoi musteastian vieressä
pöydällä... Menee vielä vanhan tavan mukaan, naurahti hän... On sentään
omituista, kun ihminen johonkin tottuu...
* * * * *
Kaksi tuntia on kulunut siitä, kun päätös on tehty. Ihmiset ovat
asiansa suorittaneet, ja maisteri on taas yksin kansliassaan. On
ruvennut tuntumaan vähän tyhjältä. Tähän aikaan hän tavallisesti
sytytti pitkän piippunsa ja istui sen kanssa keinutuoliin ajatuksiaan
lepuuttamaan ja katsomaan ulos ikkunasta Bulevardinkadulle. Sieltä
näkyi silloin aina vanhan kirkon torni taivasta vasten, ja sitä hän
ihaili ja huomautteli siitä vierailleen.
Sen sijaan hän tällä kertaa lähti kävelemään edestakaisin kamarinsa
lattialla. Kulki siinä pöytänsä luota keinutuolin taitse oven suuhun,
ja palasi sieltä takaisin pöydän seuduille uunin sivuitse ja ohi
piippuhyllyn, joka oli uunin kupeella.
Yht'äkkiä tulla kolisteli kansliaan jotenkin huonosti puettu mies,
nähtävästi joku hampuusi.
--Mitä asiaa?--se kysyttiin vähän äreästi ja kärsimättömästi.--Nyt on
jo vastaanoton aika ohitse.
--Herr pastor ... antakaa anteeksi ... ei ole minulla kelloa ... köyhä,
kovin köyhä, he-herr pa-hastor! Ja minä pyytäisin nöyrimmästi, jos
olisitte hyvä ja antaisitte...
--Mitä? Tehän olette juovuksissa?
--Mi-minäkö? Minä, herr pastor ... e-e-en minä ole
juov-vu-vu-vuovuksissa, vaan minua niin ni-hikottaa...
--Kuuleehan sen teidän puheestannekin, ja henkenne haisee viinalle
tänne saakka!
--Niin, minä olen langennut, ja minä olen suuri syntinen--mies oli
itkevinään--mutta jos saisin edes markankaan tai puolenkaan, että
voisin ostaa leipää ja syödä, niin en minä enää joisi ... en maistaisi
tippaakaan ... pastori uskoo sen, etten tippaakaan, vaikka pastori itse
ta-tarjoisi.
--Sillä ehdolla minä voin teille apua antaa, että lakkaatte juomasta ja
menette raittiuden seuraan.
--Herr pastor, minä olen jo kuulunut raittiuden seuraan Turun
kaupungissa, mutta minä olen uudelleen langennut ... takaisin tähän
suureen syntiin.
Sill'aikaa kun maisteri muoto ankarana käveli edestakaisin lattialla,
siirtyi miehen nauru silmistä suupieliin, mutta katosi aina heti kohta,
kun pastori kääntyi päin.
--Ihmisellä täytyy olla voimaa himojaan vastaan taistelemaan ... hänen
täytyy osata pitää, minkä on kerran luvannut.
--Mutta ei minulla silloin ollut, vaikka olisin kuinka koettanut ...
mutta kyllä minulla nyt olisi enemmän.
--Minä kuulun myöskin raittiusseuraan, mutta en ole kertaakaan vielä
ajatuksissanikaan lupaustani rikkonut.
--Herra pastori onkin jalo mies, ja herra pastori saarnaa niin
ihanasti.
--Ihmisen täytyy voida pitää lupauksensa, minkä hän kerran on antanut,
ja jos häneltä omat voimat näyttävät puuttuvan, tulee hänen Jumalalta
lujuutta rukoilla ... joka aamu ja joka ilta. Sitä te ette varmaankaan
ole tehnyt.
--Minä olin viime sunnuntaina kuulemassa, kun herra pastori saarnasi...
saarnaako herra pastori huomennakin?
--Saarnaan.--Mutta tässä on teille nyt pari markkaa ja muistakaa se,
ettette niitä viinaan kuluta ... ainoastaan sillä ehdolla minä nämä
teille annan, että menette heti kohta ja ostatte niillä itsellenne
leipää ja syötte.
--Minä syön, minä syön, herr pastor ... kiitoksia ... Jumala teitä!
Mies meni kadulle, katseli vähän aikaa rahojaan ja laskeutui kiireesti
alas kapakkaan, joka oli kivijalassa.
Maisteri jatkoi kävelyään ja ajatteli itsekseen: »Kuinka minä olisin
voinut vaatia häneltä lujuutta, jos en voisi häntä siitä vakuuttaa,
että itse sitä noudatan?»
--Ohoh! Jahah! niin.
Hän oli muuta ajatellessaan mennyt piippuhyllyn luo ja aivan
erehdyksestä puhaltanut siihen piippuun, jolla hän tavallisesti poltti.
Nopeasti pisti hän sen paikoilleen eikä ollut huomaavinaan koko
tapausta.
Olisi ollut vielä saarnan kirjoittamista huomiseksi jatkettava, mutta
ei nyt tällä kertaa tuntunut olevan oikealla kirjoitustuulella.
Sydänalassa oli omituinen tyhjyys ... ehkä se oli nälkä. Mutta kello
oli vasta yksi, ja päivälliseen saakka oli kokonainen tunti.
Vähän aikaa käveli maisteri vielä ja seisahtui milloin minkin ikkunan
ääreen kadulla kulkijoita katsomaan. Muuankin siellä maalainen ajoi,
reessään seisten ja hampaissa höyryävä käyrävartinen piippu. Ei ollut
maisteri sitä ennen niin selvään huomannut kuin nyt, että kun näkee
toisen polttavan, ihan tuntuu savun maku omassa suussa.
Mutta ajava maalainen katosi kulman taa, ja maisteri pani kalvosimet
käteensä lähteäkseen ulos kävelylle.
Oli hän vähän hermostunut, kun katu oli hänen mielestään niin
luvattoman liukas. Kuinka ei poliisi sen paremmin ... siitä sietäisi
melkein tehdä muistutus.
Tuossa kulki tämänaamuinen vieras, ja jostain selittämättömästä
vastenmielisyydestä ei maisteri olisi siitä niin erittäin välittänyt,
jos vanha koulutoveri olisi kulkenut sivu toisella puolen katua häntä
huomaamatta. Vaan huomasihan se ja tuli suoraan kohti, paperossi
huolettomasti suupielessä. Kotelon veti hän vielä palttoonsa
pikkutaskusta ja tarjosi siitä tupakan ystävälleenkin.
--Ei kiitoksia.
--Mitä, etkö polta?
--En minä nyt.
--Mitä, oletko jättänyt--?
--Luuletko sinä, etten minä voisi, jos tahtoisin?
--Voisit kai...
Se sanottiin vähän ivansekaisesti ääntä venyttämällä, eikä maisteri
puhunut siihen mitään. Niin he kulkivat vähän aikaa ääneti.
--Minun täytyy mennä tänne vähäisen, sanoi maisteri ja aikoi kääntyä
toiselle kadulle.
--Mitä sinä sinne? Tule nyt, tehdään kierros Esplanaadissa.
--Ei, ei minulla ole tällä kertaa aikaa.
--No, terve sitten.
Ystävä jatkoi matkaansa Esplanaadiin, mutta maisteri kiersi toista
tietä kotiinsa... Ei, ei hän välistä mitenkään viihtynyt tuon miehen
seurassa ... hänessä oli joskus jotain niin kovasti epämiellyttävää.
Ei tahtonut kotona saarnan kirjoitus sujua. Ei löytänyt sopivia sanoja,
eivätkä ajatukset pysyneet koossa. Ja kuinkapa sitä nälissään voikaan?
Oli hullua, ettei saanut päivällistä aikaisemmin! Mikä olikaan
kummallinen kurina sisuksissa? Ihan niitä veti nurin kuin hihaa, aina
vatsan pohjasta alkaen.
Vihdoin tuli päivällinen, ja hyvä lauantaipäivällinen se olikin. Matami
oli pannut parastaan, ja sitä syödessä haihtui tuo kummallinen kurina
ja unohtui mielestä nurinveto.
Syötyään heitti maisteri virkatakin yltään, pukeutui kotiviittaansa ja
istahti keinutuoliin. Katseli milloin mitäkin huoneessaan ja hiveli
kädellään leukaansa ja nenänsä vartta. Katseli kaappia, kattoa, seiniä
ja pitkän aikaa pellinnuoraa, jonka oli saanut joululahjaksi matamilta.
Vaan ei niissä ollut juuri mitään erinomaista katsomista.
Siinä oli piippuhyllykin nuoran tupsujen alapuolella ... piippuhylly
piippuineen ... siinäpähän oli...
Laskeva iltapäivä paistoi heleästi sisään ja loi ikkunan kuvan uunin
kylkeen lähelle piippuhyllyä. Piiput nojasivat rauhallisesti reikiinsä,
ja tupakkalaatikko oli puoleksi auki.
Miten lie niin käynyt, mutta istuessa siinä ja leukaa ja nenänvartta
sivellessä rupesi jotenkuten siltä näyttämään, että laatikossa oli
kartuusi suurimmaksi osaksi murennettuna, vaan että vähän oli jäänyt
murentamattakin ... yhteen palloon. Ei muistanut sitä kuitenkaan
oikein, eikä luontunut sitä täältä asti näkemään nousematta. Ja niin se
pani ilman aikojaan nousemaan ja katsomaan... Niinpähän oli, ei ollut
se yksi muhkura murennettuna, sikseenpä oli eilen jäänyt. Vaikka
joutihan tuon nytkin murentamaan.
Sen tehtyään työnsi maisteri laatikon kiinni ja alkoi jatkaa
päivällistä kävelyään edestakaisin lattialla. Hän käveli hiukan
epätasaisesti ja levottomasti, ryyppäsi pari kertaa vettä ja maisteli
suutaan tyytymättömän ja epäluuloisen näköisenä.
Tuntui niin ... sanalla sanoen, jotain oli varmaankin epäkunnossa. Ei
hän ollut ollenkaan normaalitilassaan ... ehkä hän oli jotenkin
vilustunut. Tai oli vatsassa vika, kun suu maistui niin pahalle. Mutta
ei se sittenkään aivan tavallista ollut, koska ruumiissa silloin
tällöin pisteli, kuin olisi neulan kärellä koskettanut. Saattaa vielä
tapahtua, että tässä tulee sairaaksi ... ehkä niinkin sairaaksi, ettei
kykene huomenna saarnaamaankaan.
Maisteri kulki peilin luo ja katsahti siihen. Sieltä näkyi mies, jolla
oli otsa aivan rypyssä ja silmien alla kärsivä piirre.
Aurinko oli siirtynyt niin, että toinen puoli ikkunan kuvasta vielä
valaisi uunia, toinen oli jo särkeytynyt piippuhyllyn päälle.
Hävytöntä, kuinka paljon pölyä on laskeutunut piippuhyllylle!... Puh,
puh!... Ja piipunvarsiinkin on pöly tunkeutunut pienintenkin
koristuksien sisään! Kuinka sen sieltä hienoimpien silauksien pohjasta
saaneekaan kokonaan lähtemään?
Vaan koetti maisteri sitä kuitenkin. Alkoi nenäliinallaan siivota
kaikkia koloja ja kun oli saanut ne mieleisikseen, irtautti kopat ja
tyhjensi ne poroastiaan. Puhui sitten kuhunkin varteen, pani kopat
niihin taas paikoilleen ja puhui vielä kerran kaikkiin ... koetteeksi,
kulkisiko henki ulospäin. Veti myöskin ... koetteeksi, kulkisiko henki
sisäänpäin... Ja kulkihan tuo jotenkin.
Vaan kylläpä tuoksui tuo tupakkakin ... aivan laatikosta saakka ylös
nenään, vaikka olisi seisonut ihan suorana. Ei ollut maisteri ennen
niin huomannut tuota tupakan kovaa tuoksumista. Kuinkahan olisi
oikeastaan sen haju, jos aivan likeltä nenäänsä hengittäisi? Tai jos
kerran kujeillessaan sitä nuuskaisi?
Siinä virkineessä viihtyi mieli vähän aikaa, mutta illan hämärtäessä
eneni kaipuu ja tyhjyyden tunne. Vielä oli pari tuntia raittiusseuran
illanviettoon, joka alkoi vasta kello 7. Saarna olisi kyllä ollut
huomiseksi kirjoitettava, mutta ei tuntunut olevan inspiratsionia, ei
minkäänlaista. Maisteri katseli tekstiä, luki evankeliumin ja rupesi
miettimään. Mutta ajatusten eteen oli laskeutunut harmajan hämärä,
yhtätasainen esirippu, jota ei saanut mitenkään nousemaan.
Ei osannut ryhtyä mihinkään, ja kaikki vaivasi ympärillä. Huonekin oli
aivan kylmä ... ainakaan ei se ollut tarpeeksi lämmin! Hävytön matami!
Miksei hän lämmitä, niin ettei tarvitse paleltua!
--Miksei matami lämmitä minun huoneessani, vaikka minä olen käskenyt?
sanoi hän ankarasti keittiön ovelta.
--Voi, kulta pastori, kyllä minä lämmitän... Vaan kun pastori ei ennen
ole vaatinut näin aikaisin...
--Täällä on niin kylmä, että hampaat suussa kalisee.
--Herra varjelkoon ... pastori ei varmaankaan ole oikein terve ...
pastori on niin bleeki, että...
--Niin, en luultavasti olekaan oikein terve.--Ja sen sanoi maisteri
niin synkällä äänellä, että tuli siitä itsekin vakuutetuksi, ettei hän
voinut aivan hyvin.
Matami ehdotti lääkäriä, mutta ei maisteri tahtonut.
--Ei se ole mitään vaarallista... Muuten niin minä olen jättänyt pois
tupakanpolton, ja matami taitaa saada kantaa piippuhyllyn vinnille.
--Minkä tähden on pastori niin tehnyt? huudahti matami miltei
kauhistuen.--Niin no, siitähän se sitten onkin, kun pastori on
sairas ... minkä tähden on pastori niin tehnyt, että on jättänyt...?
--Sentähden, että se oikeastaan on tarpeeton nautinto.
--Voi, voi ... (ja matami nyökäytteli nyt säälivästi päätään) ... voi,
voi, kuinka ne nykyajan ihmiset laittelevat itsensä kanssa ... vasta
herkesi pastori mitään maistamasta ... ei pastori ota edes
ruokaryyppyäkään, joka kuitenkin on niin terveellinen ottaa, niinkuin
minun miesvainajani sanoi ... ja nyt pastori ei enää poltakaan ... ja
mihinkä sitten kaikki piiput joutuvat!
--Matami on hyvä ja viepi ne vinnille.
--Herra jesta! Vinnillekö? Pastorin farffaarin vanhat, kauniit piiput?
Minun mieheni antoi minulle kanssa kerran piippunsa ja sanoi, että minä
panisin sen piiloon ... ja samalla kertaa hän herkesi ruokaryyppyjäkin
ottamasta, kun tohtori oli ordineerannut. Mutta häntä rupesi
vilustamaan, niinkuin nyt maisteria, eikä ollut matsmältningiä ...
muttakun alkoi taas uudelleen polttaa ja ottaa ruokaryyppyjä, niin tuli
aivan terveeksi. Tahtooko pastori, ihanko totta, että minun pitää viedä
piiput vinnille?
--Jaa, no ... ehkä ne nyt kuitenkin saavat siinä olla ... vieraita
varten. Ja hyväähän tekee ihmiselle olla kiusauksen alaisena.
--Ei pastorin pidä mennä sellaisiin ytterliheeteihin ... ei pidä
mennä ... ja pastorin pitää muistaa, että pastorilla on vanha mamma,
varoitti matami vielä mennessään.
Uunin lämmitessä alkoi tulla kaikenlaisia epäilyksiä.
Raittiutta pitää ehdottomasti ja järkähtämättä harrastaa, esimerkin
vuoksi ja heikoille kehoitukseksi, se on välttämätöntä. Mutta
tupakanpolton itseltään kieltämisessä, kenelle siinä voi esimerkkinä
olla? Ei kenellekään! Ei kukaan sitä edes huomaakaan. Ja tuskin
innokkaimmat absolutistitkaan sitä vaativat. Olisikohan sitä paitsi
raittiusasialle hyödyksikään, jos sen jäseniltä liiaksi vaadittaisiin?
Menisi nyt ja esimerkiksi vasta parantuneelta juopolta hänen piippunsa
tai sikarinsa tai paperossinsa riistäisi, niin silloin varmaankin
useimmat vaipuisivat takaisin entiseen paheeseensa. Se olisi juuri
sitä, josta sanotaan: »jännittää jousi liian tiukalle, kunnes se
katkeaa». Hulluutta se olisi, suurinta hulluutta...
Kello läheni vähitellen seitsentä ja aika oli lähteä illanviettoon.
Sinne oli aina hauska mennä istumaan teekupin ääreen ... ja poltella
hienoja paperosseja. Eikä kukaan sanonut, että siinä istuttiin
viftaamassa. Ja sen todistuksen olivat monet vanhat juopotkin antaneet,
että siellä istuessa ja puheita ja laulua kuunnellessa kului aika
paljoa hauskemmin kuin kapakassa ennen.
Jokin asia kuitenkin teki, ettei lähtö siihen seuraan tällä kertaa
tuntunut aivan yhtä hauskalta kuin muina lauantai-iltoina. Mutta päätti
hän kuitenkin sinne mennä.
--Jahah, arveli hän mennessään vähän katkerasti, nyt sitä siis on
päättänyt olla polttamatta ... saas nähdä, mitä muut siitä asiasta
arvelevat. Somapa olisi tiedustella, mitä mielipiteitä seurassa yleensä
on tupakanpoltosta.
--Mutta todellakin! huudahti hän mielessään, ja katkeruus katosi
kokonaan. Sopiihan ottaa illan kuluessa keskustelun aineeksi tämä
asia! Tehdä esimerkiksi semmoinen teesi: »Onko tupakanpolton
poistaminen, ja jos on, niin missä määrässä se on välittömässä
yhteydessä raittiusseu-rojen tehtävän kanssa?» Mitään varsinaista
päätöstä ei tietysti voitaisi vielä tehdäkään, sillä asia oli kovin
valmistamaton. Esitelmän tapaisen saattaisi hän siitä kuitenkin jo
tällä kertaa pitää. Esipuhe voisi alkaa esimerkiksi näin: »Yksi
nykyajan enimmin juurtuneita heikkouksia tai, jos niin tahtoo sanoa,
pahoja totutuita tapoja, hyvät herrat ja naiset, on tupakoiminen».
Sitten kävisi leikillä viittaaminen siihen, että »vaikka tämä
oikeastaan ehkä koskee vain meitä miehiä, niin pyydän kuitenkin
arvoisien naistenkin huomiota muutamaksi hetkeksi», jonka jälkeen olisi
tilaisuus siirtyä tarkastelemaan tupakanpolton historiaa, kuinka ja
mistä se on tullut Eurooppaan j.n.e. Sen tehtyä saattaisi puhua niistä
aineista, joista tupakka on kemiallisesti kokoonpantu, ja vihdoinkin
aloittaa varsinaisen esitelmän tupakan turmiollisista vaikutuksista.

Maisteria miellytti alussa hyvin tuo tuuma tupakan johdosta
pidettävästä esitelmästä. Mutta kun hän kulki katua kokouspaikkaan,
rupesi näyttämään siltä, että ehkä kuitenkin on parasta antaa asian
tällä kertaa raueta. Ehkei ole tarpeellista vielä ottaa sitä julkisesti
puheeksi, ennenkuin on kuulustellut yksityisten mielipiteitä asiasta.
Kenties on suurikin osa seuran jäsenistä tätä kysymystä vastaan ... ei
se ole varmaa, mutta hyvin on kuitenkin luultavaa. Voi olla montakin,
jotka eivät tahdo yhdistää tärkeätä raittiusasiata muihin
sivuseikkoihin, jotka saattaisivat siihen häiritsevästi vaikuttaa ja
hajoittaa seuran vielä verrattain vähäisiä voimia...
Tämä viimeinen ajatus varsinkin puhui pontevasti entisiä mietteitä
vastaan. Ja yksi lisäsyy niitä vastaan oli vielä sekin (ei maisteri
näitä syitä suinkaan etsinyt, mutta itsestään ne tulivat!), ettei
maisterin mielestä hänen sopisi tuoda esille tätä ihka uutta kysymystä.
Niitä olisi aina ihmisiä, jotka selittäisivät sen siksi, että tuo nyt
tahtoo olla muita etevämpi, tahtoo loistaa uusilla ehdotuksilla. Ja
pappismiehen pitäisi semmoista välttää.
Eikä hän, kun oikein ajatteli, katsonut tarpeelliseksi puhua
kenellekään omasta päätöksestäänkään. Kun muutoksen tarve tulisi
useimmissa omintakeiseksi vakaumukseksi, niin olihan siitä sittenkin
aikaa tehdä yhteinen asia.
Näissä mietteissä ollessaan oli maisteri jo ehtinyt päästä
Erottajatorille, ja punainen lyhty tupakkapuodin oven päältä Mikonkadun
kulmasta oli alkanut tuikkia. Ei hän sitä oikeastaan katsonut, mutta
siinä se vain seisoi ja näkyi hänen silmiinsä, niinkuin esineet välistä
väkisinkin näkyvät, vaikkei niihin juuri huomiotaankaan kiinnitä.
Koko ajan, kun maisteri sitä kykeni näkemään, se sillä tavalla hänen
silmäänsä tahtomatta näkyi. Mutta kuta likemmä hän tuli, sitä enemmän
hän sitä tahallaankin tarkasteli. Ja sitä mukaa rupesi se tuomaan
muistojakin mieleen ... ei mitään kaukaisia, eilispäiväisiä,
toispäiväisiä, niin pitkälle kuin muisti. Miellyttävä myyjätär tuli
mieleen, tulivat viehättävään järjestykseen ladotut paperossilaatikot
ja hienon sikarin tuoksu. Illanviettoon mennessään hän aina poikkesi
tuohon puotiin, kysyi milloin mitäkin uutta hienoa tupakkalajia ja
valitsi ja maisteli neidin milloin mitäkin ehdotellessa.
--Richmond? Bostanjoglo? Med eller utan munstycken? [Imukkeen kanssa
vai ilman?] kysyi neiti.
--Kanske jag får med munstycken en låda bostanjoglo. [Ehkä saan
laatikon bostanjogloa imukkeen kanssa.]
--Jaha ... en låda ... 75 penni ... var sågod! [Jaha yhden laatikon. 75
penniä ... olkaa hyvä!] Sitten se neiti avasi saksen kärellä laatikon,
maisteri otti yhden paperossin, sovitti sen ruusupuisen karan sisään,
pisti hitaasti suuhunsa ja veti vielä hitaammin kaasuputkesta tulen.
Sen tehtyään hän lähti ulos pitkin Esplanaadia verkalleen astumaan,
hienohajuista paperossia poltellen.
Tavallista tietään maisteri nytkin kulki, mutta ei hän poikennutkaan
tupakkapuotiin. Katsahtihan vain sinne sivukulkiessaan toiselta puolen
katua. Herroja siellä näkyi olevan, ja miellyttävän neidin vaalea tukka
väikkyi niiden välissä, ja puoleksi paljas käsivarsi ojentui vähän
väliä ylös hyllylle laatikoita ottamaan ja panemaan.
Sen maisteri näki, mutta ei häntä huvittanut sinne mennä. Eikä
muutenkaan huvittanut koko Esplanaadi, ei valoisat ikkunat eikä ohi
häärivät ihmiset.
Ylipäänsä tuntui hänestä, ettei hän välittänyt mistään. Kaikki
harmitti ... ei erityisesti juuri mikään, mutta kuitenkin kaikki
yhteensä.
Ja kaikkein äreimmällä äänellään huusi maisteri ajurin ja käski ajaa
raittiusravintolaan.
Muutaman tunnin kuluttua palasi maisteri kävellen samaa tietä takaisin
illanvietostaan eikä ollut ollenkaan paremmalla päällä kuin sinne
mennessäänkään.
Ei hän illanvietossa viihtynyt ja siksi hän sieltä kesken lähtikin.
Kaikki muut tuttavat olivat jo siellä, kun hän sinne tuli. Pöytänsä
ääressä ne istuivat, mikä suklaata, mikä teetä juoden ... ja kaikki ne
polttelivat.
Maisteri istui eri pöytään vähän matkaa syrjemmaksi muista, ja hänkin
tilasi teelasin. Mutta ei höyryävän teen tullessa tuntunut hetikään
sitä samaa nautintoa kuin ennen, jolloin jo paperossi oli pöydälle
asetettu heti juotua sytytettäväksi.
--Mikäs meidän maisterilla on, kun on niin onnettoman näköinen? kysyi
muuan tuttavista, tuli luo ja löi häntä kädellään olkapäälle.--Onko
maansa myönyt ja rahansa juonut? Mikä on? mikä on? Aijai, ehkäpä on
rakastunut?
--Ei mikään, vastasi maisteri kuivasti.--Tuo nyt on sukkela mielestään,
ajatteli hän, kun tuttava oli mennyt, ja tuhkaisi pilkallisesti
sieraimiinsa.
Siirtyi hän siitä kuitenkin kohta muiden pöytään, kuunnellakseen mitä
siellä keskusteltiin.
Siinähän keskusteltiinkin juuri parhaillaan tupakanpoltosta. Joku oli
lukenut muutamasta ulkomaan sanomalehdestä, että tupakanpoltto on
terveydelle vahingollista.
Sen kaikki myönsivät, että tupakka jossakin määrin sisälsi
epäterveellisiä aineksia ja että sen nauttiminen oikeastaan on
tarpeetonta, mutta kun siihen kerran oli tottunut, niin...
--Sillä lailla juuri sanottiin ennen, kun ehdotonta raittiutta
vastustettiin ... kun kerran on tottunut ... sanoi maisteri muiden
sekaan ja hymähti ivallisesti.
--Tupakanpoltto on kuitenkin aivan eri asia! huudahtivat heti kohta
yhteen ääneen useat muut.
--Tupakanpoltto on aivan eri asia, lisäsi esimieskin karistaen tuhkaa
paperossinsa päästä ja pitäen otsaa viisaissa rypyissä.--Ei sitä voi
juoppouteen verratakaan, vaikka kyllä saattaa totta olla, ettei se
muutamien organismille voi terveellinenkään olla. Vaan mitään
moraalista turmiota ei tupakka kuitenkaan tuota, niinkuin väkevät
juomat, joiden vaikutuksen me kyllä tunnemme. Vasta juuri luin erään
kotimaisen lääkärin lausunnon tästä asiasta, jossa hän sanoo siihen
suuntaan, että siihen suureen huviin nähden, jonka piippu työmiehelle
tuottaa, olisi väärin sitä häneltä sen vähäisen epäterveellisyyden
takia riistää. Kohtuullisesti nautittuna en luule siis tupakan mitään
erittäin vaarallista olevan, vaikka ryyppääminen sitä kyllä on. Mutta
niinkuin sanoin jo, nämä ovat kaksi aivan eri asiaa.
--Tietysti, tietysti!
--Muuten olen myöskin jostain lukenut, että jos ankara tupakkamies
äkkiä jättää polttamisen, saattaa hän sairastuakin siitä.
Maisteri ei voinut siihen olla laimeasti sanomatta:
--Niinkuin juopot ja morfinistitkin.
--Aivan niin, niinkuin juopot ja morfinistit, mutta erotus on kuitenkin
suuri, sillä tietysti ei voi tupakanpolttoa näihin paheisiin
verratakaan.
--Niin, en minä sitä sanokaan, myönsi maisterikin. Siihen loppui
keskustelu, sillä salista alkoi kuulua laulua ja kaikki menivät sinne.
Maisteri ei mennyt, vaan jäi istumaan paikoilleen.
Hänestä hämärästi tuntui, että esimiehen puheet eivät olleet oikein
johdonmukaisia, mutta hän ikäänkuin ei viitsinyt vaivata itseään
ajattelemalla, missä kohden ne eivät olleet. Eikähän tuo oikeastaan
niin tärkeätä ollutkaan. Ja siinä ainakin oli esimies oikeassa, kun
sanoi, niinkuin hän itsekin oli sanonut, että ero on suuri juopon ja
tupakkamiehen himojen välillä.
Laulu ja soitto sitä paitsi haihduttivat hänen mielensä muuanne. Kaunis
kuoro siellä lauloi, ja kaikki olivat innostuneet. Maisterikin
muuttautui salin ovelle ja koetti varpailleen nousten nähdä laulajia.
Laulun loputtua taputti sivuhuoneisiin palauva yleisö käsiään joka
haaralla.
Sammuneet paperossit sytytettiin suurella nautinnolla uudelleen, ja
eräs tuttava tarjosi maisterillekin avattua koteloaan, jossa loikoi
limikkäin hienoja Venäjän paperosseja.
Maisteri otti huomaamatta niistä muutaman, mutta muisti samassa
aamullisen päätöksensä. Aikoi antaa paperossin takaisin, mutta tuttava
oli jo kotelonsa sulkenut, niin että maisterin täytyi pitää paperossia
kädessään.
--No, ja tulta myös, sanoi tuttava ja otti kynttilän pöydältä tarjoten
sitä maisterille, samalla kuin itse siitä sytytti.
--Minä herätän tarpeetonta huomiota, jos en sytytä, ajatteli maisteri
ja sytytti.
Mutta pari savua vedettyään hän heitti paperossin tuhka-astiaan ja
siirtyi toiselle puolen huonetta.
Siellä hän istui vähälle aikaa useammalla tuolilla, eikä hänellä ollut
halua liittyä kenenkään seuraan.
Ja paperossi tuolla tuhka-astiassa savusi suotta ilmaan. Monta kertaa
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 5
  • Parts
  • Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 1
    Total number of words is 3617
    Total number of unique words is 1882
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 2
    Total number of words is 3602
    Total number of unique words is 1750
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 3
    Total number of words is 3646
    Total number of unique words is 1926
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 4
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 1791
    26.6 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    40.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 5
    Total number of words is 3633
    Total number of unique words is 1968
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 6
    Total number of words is 3712
    Total number of unique words is 1908
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    33.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 7
    Total number of words is 2748
    Total number of unique words is 1509
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    30.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.