Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 1

HELLMANNIN HERRA; ESIMERKIN VUOKSI; MAAILMAN MURJOMA
Kirj.
Juhani Aho

WSOY, Porvoo, 1920.



HELLMANNIN HERRA


I.

Koko talo oli ylösalaisin, sillä herra oli kylään lähdössä. Hän oli
taas kauhean pahalla tuulella, huusi sinne, huusi tänne, kiukkuili ja
pauhasi rouvalle, rengille ja piioille, ja nämä sitä mukaa hädissään
riensivät minne milloinkin käskettiin, yhä sattuen toistensa tielle.
--Minkä tähden on partavesi niin tulisen kuumaa, että pitää jäähdyttää
monta tuntia, ennenkuin kärsii siinä leukaansa liottaa? Minkä tähden?
Kuka sen on lämmittänyt Hoi! Missä ne kaikki? ... huusi hän, niin että
ikkunat tärisivät joka seinällä.
Herra ajoi partaansa kamarissaan ja luuli, että rouva oli viereisessä
huoneessa, mutta kun sieltä ei vastausta kuulunut, ryntäsi hän
julmistuen sisähuoneista etsimään. Ei ennättänyt kuin kynnykselle, niin
rouva jo juoksi keittiöstä hätään.
--Miksi on tämä vesi niin kuumaa? Tahdotaanko minua sillä kuin sikaa
karvattomaksi kollata? Hva' ä' me-ningen?--nyt se ei tullut
kovaäänisesti, vaan pidätetyllä kiukulla.
--Se Annihan se ... vaan kyllä minä heti paikalla ... sopersi rouva ja
kiiruhti keittiöön kylmempää vettä hakemaan.
--Minkä tähden Anni on tehnyt herran partaveden liian tuliseksi? Onhan
sinulle monta kertaa sanottu...
--Ei kai se ollut sen tulisempaa kuin ennenkään.
--Jospa ei ollutkaan; hätäili rouva, vaan annahan nyt sukkelaan
kylmää ... ja käy kiireelle noutamaan herran turkki tampuurista
pirtin uunin eteen lämpiämään.
Ja itse riensi rouva kylmää vettä vieden herran kamariin, ruveten
kaatamaan sitä pesuvatiin.
--Mit ... mitä sinä siinä?
--Minä panen tähän kylmempää sekaan.
--Niin, ja sitten teet sen niin kylmäksi, että iho siinä jäätyy! Eikä
tässä kuuna päivänä pääse asioilleen! Semmoista se on aina, jos mihinkä
aikoo! Silloin ne on kaikki ihan kuin hulluja! Pane tähän komuudille
vesikannu! Mitä sinä siitä kädessäsi koko päivän kantelet? Ja etkö sinä
olisi saattanut sitä jo aluksi itse tuoda?
--Minä olin kahverissä ja sanoin Annille...
--Vaikka minä olen jo satoja kertoja sen sanonut, että se ei osaa tehdä
partavettä ja että sinä et saa sen antaa!
--En minä olisi muuten antanutkaan, mutta kun minä kuulin, että sinä
lähdet kirkonkylään, niin aioin minä laittaa suntion matamille
sukankutomapalkasta vähän evästä pyhiksi.
--En minä jouda vetämään teidän eväitänne ... tulkoon itse hakemaan!
--Sillä kun ei ole itsellään hevosta...
--Niin noutakoon kelkalla!--Ka, kaada nyt sitten sitä vettä siihen!--
Soh!--Ja missä on hantuuki?
--Tässähän se on minun kädessäni...
--Anna se tänne!--Onko käsketty valjastamaan?
--En minä vielä ... vaan kyllä minä ihan paikalla...
Ja rouva kiiruhti käskemään. Sai mennä talliin asti, ennenkuin löysi
rengin. Oli jo hätä raukalla, että ehkei löydäkään. Hartiat olivat
kierot ja kumarat ja juoksu vinoa, kun hän läähättäen ehätti pihan yli
talliin ja tallista takaisin.
--Semmoinen vanha, ruma kohmura, murahti herra, tuon ikkunasta
nähdessään.
Hän oli asettunut partaansa ajamaan ja oli yhä äissään. Puri hammasta
ja kuohui. Tässä vielä partaansa ajamaan! Semmoisille herroille!
Parasta olisi jättää ajamatta ja mennä niine karvoineen!
Kotitakuissaan! Hah!--Istuvat ja arvostelevat siellä toisten ihmisten
omaisuutta! Köyhiä rottia jokainen! Mutta ne ne osaakin toisia nylkeä.
Mutta kyllä tässä vielä nähdään, kuka tässä...!
Seikka oli se, että pitäjäntuvalla istui parhaallaan
taksoituslautakunta, istui ja määräsi suostuntaveroa ihmisten
maksettavaksi. Sinne oli herrakin nyt lähdössä omaa kohtaansa
valvomaan, kun oli kuullut--
--Hoi! huusi hän yht'äkkiä niin, että valkoliimausta tipahti katosta
iso levy. Jo kohosi istualtaan, kun rouva taas juoksi hätään.
--Eikö teill' oo korvia kellään?--Käske Pulkkisen tulla tänne ... eikö
se istu pirtissä?
--Siellä kai se ... kyllä minä käsken...
Vähän päästä tulikin Pulkkinen ulko-oven kautta huoneeseen.
--Kuule sinä! Mitä ne sanoivat? Et sinä vain valhetelle?
--No, minä en valehtele ... se on vissi tosi, kun minä omin korvini
kuulin niiden itsensä siitä puhuvan. Porstuassa olin ja varsin panin
mieleeni, mitä ne kamarissa puhuivat.
--No, no, ja mitenkä ne sanoivat? Sano ihan, niinkuin niiden kuulit
sanovan!
--Sitä minä en ihan sanalleen muista enkä kaikkea kuullutkaan, mutta
niin ne vain tuntuivat arvelevan, että--
--Kuka niistä sanoi?
--Sanoi ne jokainen.
--Sanoiko vallesmannikin?
--Taisi se sekin sanoa, en minä häntä niin tarkkaan kuullut.
--Kuulit sinä ... kyllä sinä kuulit, vaikka sinä et tunnusta ... sinä
oot suuri hunsvotti.
--No, sen saapi herra uskoa...
--Ja sitäkö sanoivat, että pitää hovin Hellmannia oikein
takseerattaman?
--Sitä sanoivat.
--Entäs mitä muuta? Ettäkö on rikas ja sitä pitää oikein nahkattaman.
--Niin, että kuuden tuhannen tuloista vähintäänkin otetaan vero ...
sitä uhkasivat.
Herran silmäpohjassa välähti kiilto peiliä vasten kuin vihaisen koiran.
--Kuudesta tuh...! kyllä minä niille rosvoille vielä...! Ja sen minä
näytän, että vaikka talo menköön ja kaikki maata myöten...! Hoi!--Hoi!
Piika syöksähti salin yli, niinkuin olisi häntä potkaissut joku.
--Tule sinä sukkelammin, kun sinua huudetaan! Vie pois partavesi ja tuo
silmivettä sijaan!--Minkä tähden ei rouva itse tullut?
--Ei se ollut siellä!
--Missäs se on?
--Tuvan uunin edessä pitelee herran turkkia lämpiämässä.
--Kuudesta tuhannesta! Se on hävytöntä, sikamaista, se on juutalaisten
peliä sillä lailla! Minunko tässä pitää yksinäni kaikki pitäjän verot
maksaa? Häh?'
--Muuan tuntui siellä vielä sitäkin arvelevan, että sietäisi se
kymmenestäkin tuhannesta markasta.
--Hä--häh?
--Niin, että kun on saanut suuria voittoja tukkikaupoissa ... kaikista
ne tiedon hankkivatkin ... mitä niitä kenenkään kaupat liikuttaa...
Pulkkinen luuli jo, että kun hän tämän sanoo, niin saattaa herra karata
hänen kurkkuunsa ja kuristaa hänet vaikka kuoliaaksi. Siksi hän otti
rukkasensa, ennenkuin mainitsi kymmenestä tuhannesta, ja tarttui
avaimeen.
Vaan ei herra edes kironnutkaan. Vaalenihan vain vähäsen, otsasuoni
pullistui siniseksi, sieraimet levisivät kuin lentoon lähteäkseen, ja
suuta väänti pahasti pari kolme kertaa.
Piika toi samassa silmiveden.
--Joko on hevonen valjaissa?
--Eikö tuo alkane olla... Olli käski kysyä, että pitääkö tulla
kuskiksi.
--Milloinka minä ennen olen kuskia... Tai ann' tulla! Ja sano, että
panee kellon aisaan ja pislasuitset ja setolkan! Ajetaan komeasti
pihaan! Ei tässä armoille ruveta! Tule sinäkin, Pulkkinen, mukaan!
--Saatanhan tuota tulla...
Rouva toi turkkia. Selin otti herra sen hartioilleen ja kiittämättä
karjaisi hän vyötä. Rouvalla oli se saapuvilla.
--Kierränkö minä sen selän taakse?
--Menehän matkaasi
Ja hyvästiä sanomatta lähti herra pihalle, piiska kädessä, joka aina
oli varuilla eteisen naulassa. Rouvan henkeä oikein helpotti, kun ovi
paukahti kiinni. Ei ollut viha onneksi päässyt tällä kertaa häntä
vastaan puhkeamaan, mutta siksi luuli rouva tuntevansa miehensä, ettei
se kauan pysyisi puhkeamatta. Vaikka peloitti, niin meni hän kuitenkin
ikkunan pielestä katsomaan, verhon takaa, varkain. Hevonen seisoi
rappujen edessä, nahkaset oli käännetty, niinkuin herra ne tahtoi, ja
suitsia piteli renki, antaakseen ne herralleen, niin pian kuin tämä
istuutuisi. Ennenkuin ryhtyi lähtemään, tarkasteli herra kuitenkin
valjaat, koetti, oliko aisakello lujassa ja tunnusteli, miten kireälle
se tolkkaremmi oli sidottu. Kaikki oli niin laitettu, ettei käynyt
mihinkään tarttuminen. Rouva jo toivoi, että ehkä se pääsee pihasta
lähtemään niin, ettei suutu.
--Kunhan ei vain varsa mitään ... Herra Jeesus siunatkoon ... no,
niinpähän kävikin!
Herran istuessa rekeen oli varsa vähän liian aikaisin riuhtaissut, ja
kun ohjaksia tiukoitettiin, alkanut peruuttaa. Siitä kun sai piiskalla
pari huimausta, heittäytyi eteenpäin. Mutta kun suitset yhä kiskoivat
ja kun piiska yhä huimahteli, hyppäsi se ensin muutamia kertoja pystyyn
ja kiidätti sitten täydessä nelissä rekensä portin pieleen.
Siihen se riisuttiin ja vietiin talliin.
--Voi hyvänen aika, nyt se taas saa selkäänsä, voivotteli rouva ja
kiiruhti keittiön porstuaan. Piiatkin sieltä jo kurkistelivat ja
hätäilivät, mutta kuitenkin teki mieli joka kerta kuunnella, miten
herra hevosiaan kuritti.
Renki seisoi peloissaan ovella eikä osannut mitään. Mutta kun herra toi
varsan ulos tallista, oli renkikin vähällä saada osansa.
--Mitä sinä siinä noljotat, häntä koipien välissä? Vedä reki tänne tai
saat samasta varresta! ärjäisi hänelle herra.
Rouva ja piiat olivat samassa pujahtaneet porstuan ovelta
näkymättömiin.
Jäsentäkään liikauttamatta antoi varsa nyt valjastaa itsensä.
--Hyppää kannoille, Pulkkinen! huusi herra portin kohdalla Pulkkiselle,
missä tämä oli koko ajan seisonut ja odottanut, pannen piippuunsa.--Ja
koeta nyt ajaa, jos osaat, murahti hän kuistin suussa kuskilla
pysyttelevälle rengille ja antoi hänelle ohjakset.


II

Taksoituslautakunta istui pitäjäntuvan porstuanpohjakamarissa ja
arvosteli ihmisten omaisuutta. Pöytä oli siellä peräikkunan edessä,
josta näkyi pappilan laajat pellot ja peltojen perältä kirkko. Pöydän
toisessa päässä istui luetteloita tarkastellen puheenjohtaja, entinen
ruotuväen kapteeni ja nykyinen maanviljelijä, lasisilmät nenällä ja
kynä suussa. Vastapäätä häntä oli vallesmannin paikka. Siinä hän istui,
ruunun puolesta läsnäollen, selkä seinään nojaten, oikea kyynäspää
pöytää vasten ja samassa kädessä piippu; sillä näin tuttujen miesten
kesken ei ollut tupakanpoltto virkapaikassakaan kielletty. Lautamiehet,
tätä tointa varten erittäin valitut, istuivat seinävierillä siellä
täällä ympäri huonetta. Muutamat heistä polttelivat, toiset istuivat
joutilaina siltaan päin kumarissa ja vähänväliä polviensa väliin
sylkäisten. Jotkut eivät tehneet sitäkään, istuivathan vain ja
katastivat silloin tällöin ulos ikkunasta kartanolle, jossa väkeä
liikkui alituista porinaa pitäen. Muuan oli mukavuuttaan hakien
kiivennyt istumaan korkeaksi kootulle suntion sängylle, joka hänen alas
soluessaan vetäytyi aina kierommaksi, ja peiton alta alkoivat yhä
enemmän ammottaa matrassi ja likaiset tyynyt.
--Sitten on Hukkanen, sanoi esimies, lehteä kääntäen.--250:stä oli
viime vuonna ... pannaanko samasta nytkin?
--Pannaan vain, sanoi muuan lautamies, päätään nostamatta ja polviensa
väliin sylkäisten.
--Kaarnajärven ontermanni tulee sitten ... nro 5 ... onko itse
saapuvilla?
--Tokko lie.
--500 oli mennä vuonna...
--Sama välttää nytkin.
--Hyvin välttääkin.
--Mökinmies Pehkonen samalta tilalta...
--Se on itse täällä ... äsken näkyi ajavan, ilmoitti eräs ikkunasta
katsoja.
--Eikö se ole sen tamma tuolla aidassa kiinni, kurkotti se, joka
sängyllä istui.
--Käske hänet sisään, siltavouti.
--Siltavouti taisi pistäytyä ulos, sanoi vallesmanni, käykää joku muu
käskemässä Pehkonen sisään.
Muuan lautamies otti tämän tehdäkseen.
--Paljoksiko Pehkonen arvaa verotettavat tulonsa tänä vuonna? kysyi
esimies, kun Pehkonen oli tullut ja kätellyt jokaista.--100 oli viime
vuonna...
--Liekö noista niin paljon mihinkään arvattavata ... eikö tuota
annettane anteeksi tällä kertaa kaikkia, arveli mökinmies koskettaen
takaraivoaan.
Mutta siihen panivat vallesmanni ja useat lautamiehet heti vastaan.
--Vai anteeksi? Ketäs sitten, jos ei sinua, jolla on rahoja lainanakin?
--Mistäpähän lie hyvin lainanakaan.
--Mitä se Pehkonen tyhjää ... onhan se tietty asia, sanoi muuan
lautamies.
--Ei olisi liikaa, vaikka pantaisiin 300 markasta, tahtoi vallesmanni.
--Vai 300:sta! Ei hyvät miehet!
--Paljon taitaa olla 300, mutta pannaan 200, niin se ehkä passaa
parahiksi, arveli esimies.--Eivätkö kaikki ole sitä mieltä?
--On kaikki ... kaikki on.
--Kyllä sitä nyt tuli liiaksi, jupisi Pehkonen mennessään.
--Ja nyt tulee, sanoi esimies hiukan naurahtaen ja siirtäen lasisilmät
otsalleen, nyt tulee Hellmannin herra.
--Joko tulee?
--No, paljonko sille pannaan? kysyi hän sitten, mahdin paino
äänessään.--Niinkuin jo oli tän'aamuna puhe, niin ei taida kukaan sen
miehen rikkautta tarkoilleen tietää.
-Tiedetään ne niin hyvin ainakin, sanoi vallesmanni ja meni kopistamaan
periä piipustaan uunin eteen, ettei liikoja panna, vaikka pantaisiin
enemmän kuin kenellekään muulle.
--Pitäisi kuitenkin tarkoilleen punnita, ettei tule erehdystä, arveli
piippuaan sytyttäessään esimies.
Siinä tuli sitten vähäinen seisaus toimituksessa ja jouduttiin hetkeksi
pois asiasta. Tai siinähän sitä oikeastaan kuitenkin pysyttiin. Syntyi
yleinen haastelu Hellmannin herran varoista ja siitä varsinkin, miten
hän oli niitä koonnut. Tiettiin niitä jo aluksi silloinkin olleen, kun
herra Pohjanmaalta näille tienoille ilmaantui ja osti rappiolla olleen
Hovinmaan. Nouti kohta sen tehtyään kotipuolestaan rouvan ja sen mukana
kuului saaneen lisärahoja, joilla rupesi maataan rakentamaan. Mutta
rouva kuoli jo muutaman vuoden kuluttua rintatautiin ... kuoleehan sitä
semmoisen karilaan käsiin, mustaverisen, ison ja äkäisen...
--Niin, no, ehkä ne puheet saavat olla sinänsä, sanoi esimies miedolla
huomautuksella sille lautamiehelle, joka näitä kertoi.
--Olkootpa vain ... en minä heitä, vaan kun tuli muutenkin puheeksi...
--Eikö se ole etenkin hevoskaupoissa voittanut? tiedusteli esimies,
ikäänkuin pois pyyhkiäkseen muistutustaan.
--Niissähän se on, vaan parhaat voittonsa se on kuitenkin elokaupalla
saanut. Hyvinä vuosina ostaa huokeasta ja huonoina myöpi
moninkertaiseen hintaan.
--Entäs kun tässä tuonoittain oli näppiään lyöden sitä kehunut. Voitin,
että pätkähti! oli sanonut. Ja toista kymmentä markkaa oli tynnyriltä
voittanut.
--Kiskoo, missä saa, minkä mökkiläisiltäänkin. Eikä sen maalla kestä
kukaan. Parissa vuodessa meni Aapoltakin arennista ja päivätöistä
hevoset ja lehmät ja kaikki...
--Sekö se on, jota ei päästänyt leikkuupelloltaan omaa ruistaan
leikkaamaan, vaikka mies pyysi, kun näki pakkasen tulevan?
--Sehän se on, Aappo Huttunen. Nyt on mies kasakkana ja joukko kiertää
mieroa.
--Sillä laillahan sitä rikastuu...
--Niin, ja sitten niin nihki tarkka ... lukemalla kuulutaan muikkujakin
joukolle eteen annettavan, happamia nekin, eikä voin mausta
puhettakaan...
Samassa kalahti porokello tiukasti ulkona, ja ikkunan ohitse näkyi ajaa
karahuttavan joku kipakkata vauhtia.
--Siinä se nyt on itse parahiksi! huudahti muuan ikkunan ääressä
istuvista, ja kaikki kiiruhtivat katsomaan. Esimieskin vähän kurkotti
päätään nähdäkseen, mutta ei kuitenkaan lähtenyt paikoiltaan, niinkuin
teki sängyllä olija, joka veti alas tullessaan puolet makuuvaatteista
lattiaan. Eikä ollut aikaa korjata niitä, ennenkuin oli katsonut
tarpeekseen.
--Siihenpähän joutui!
--Aivan on likomäräksi varsansa ajanut...
--Kuskikin sill' on mukana...
--Jos lautamiehet istuvat paikoilleen, niin jatketaan toimitusta,
huomautti yht'äkkiä kuitenkin kapteeni viranomaisella äänellä.--Koska
asianomainen itse on tullut ja kun ollaan epätietoiset hänen verotusta
varten lukuun otettavasta omaisuudestaan, niin lienee parasta kutsua
hänet itsensä sisään ja hän saa, jos tahtoo, antaa lautakunnan
hyväksyttäväksi ilmoituksen varoistaan. Siltavouti menee ja kutsuu
herra Hellmannin sisään.
Mutta Hellmanni tuli jo kutsumatta. Aukaisi oven repäisemällä ja astui
turkki päällä sen täydeltä kamariin.
--Hyvä päivä! sanoi hän lyhyesti ja uhkaavasti. Esimies kumarsi
kankeasti pöytänsä päästä ja selaili papereitaan. Muut eivät
liikahtaneetkaan. Herra mulkoili, turkkinsa vyötä päästellen, miehestä
mieheen.
--Istutaan, vaikkei käsketäkään, murahti hän puoliääneen ja istuutui
uunin eteen tyhjälle tuolille. Kukaan ei virkkanut mitään, eikä muuta
kuulunut kuin esimiehen paperien ratina. Aikansa niitä käänneltyään
sanoi tämä viimein:
--Se oli mökinmies Pehkonen Kaarnajärven kylästä, verotettiin 200
markasta.
--Niin on.
--Kaksisataa on liian vähän, sanoi Hellmanni.--Se mies sietää
enemmänkin. Minä tiedän, että sen miehen varat puhtaassa rahassakin
nousevat neljään sataan!
--Minä pyytäisin saada huomauttaa, että asia jo on päätetty ja että
ainoastaan lautakunnan jäsenillä tässä on puhevalta.
--Ahah! Jahah!
Herra joutui vähän hämilleen, mutta koetteli peittää sitä rohkeasti
katselemalla ympärilleen. Suupieltään koetti hän pitää pilkallisesti
väännyksissä, ja pikanelli kierteli uhkaavasti poskesta poskeen. Tuon
tuostakin siveli hän tuuheata mustaa leukapartaansa.
Taas toimi esimies äänetönnä papereineen niin pitkän aikaa, että
Hellmannilta viimein loppui maltti.
--Ei siitä selailemisesta taida loppua tullakaan? kysäisi hän.
Esimies kohotti vihdoinkin rauhallisesti kulmiaan:
--Kaarnajärven tilan n:o 6 omistaa herra A. Hellman.
--Jahah! Joo! Joko löytyi?
--Oli viime takseerauksessa arvattu omistavan oman ilmiantonsa mukaan
1,000 markkaa verotettavaa omaisuutta.
--Niin oli!
--Koska asianomainen nytkin on saapuvilla...
--Joo, saapuvilla on!
--... niin pyytäisin saada lautakunnan puolesta kysyä, kuinka korkealle
herra Hellman on tulonsa laskenut tänä vuonna.
--Olkoon samasta, vaikkei se sitäkään sietäisi! Lautamiesten ja
vallesmannin puolesta kuului yhteinen kiusoittava halveksimisen pihaus.
--Häh? kivahti herra, ja veri täytti jo nähtävästi päätä kohti.
--Herra esimies, sanoi vallesmanni, minulla olisi tätä ilmoitusta
vastaan tehtävä se muistutus, että summa on aivan liian pieni.
--Mitä! Pieni!--Ja herra tyhjensi kiivaasti suunsa pikanellista, jonka
sylkäisi kauaksi luotaan.
--Sen tietää jokainen, että pieni se on. Joka lautamies sen saattaa
sanoa.
--Pieni on, todistettiin yksimielisesti.
--Mistä hiidestä te...? Kuule, sinä, Ruutper, mistä helvetistä sinä
tiedät minun tavarani? Sinäkö ne oot lukenut minun rahani?
--Jos en oo lukenutkaan, niin tiedän kuitenkin ... vaikkei ehkä niin
pennilleen, niin tiedetään ne kuitenkin! Kyllä sinun tukkikauppasi
tunnetaan ja perintösi ja elo-kauppasi ... ja jokainen tietää ilman
sinun rahojasi lukematta, joilta olet metsiä ostanut ja toisille
myönyt. Niistä olet kaikille kehunut ... minulle ja monelle muulle,
mutta minulle viimeksi.
--Milloinka minä olen sinulle kehunut? Elä sinä valehtele, minä en ole
kehunut kenellekään!
--Olet kehunut ja jos et olisikaan, niin näkisihän sen sinun
rakennuksistasikin ja kaikista laitoksistasi.
--Siitäkö minua verotetaan, että minä rakennan ja laittelen? Siitäkö
minua verotetaan? Häh?
--Siitä ne sinun varasi näkee! Ja on sinulla perintöjä ja prosentteja
kanssa!
--Sano sinä, että siitäkö minua verotetaan, jos rakennan peltojani ja
panen rahani maahan? Häh?
--10,000 markkaa sait mennäkin talvena Honkakankaan metsillä, ja ei kai
ne ole miten vielä maahan menneet?
--Jos eivät mahaan...
--Elä viisastele, Juntunen ... se on minun oma asiani!--Etkä sinä ole
sen kummempi viisas kuin muutkaan, vaikk' olet lautamies!
--Tässä ei saa mennä persoonallisuuksiin, huomautti esimies lujasti.
Herra Hellmannilta ei pyydetä muita selityksiä kuin lyhyt ilmianto,
kuinka suureksi hän arvaa tämänvuotiset tulonsa.
--Se on sillä sanalla kuin minä sen jo sanoin!
--Ehkä olette hyvä ja vähäksi aikaa astutte ulos. Jos tahdotte kuulla
lautakunnan päätöksen, niin saatte hetken kuluttua jälleen tulla
sisään.
--Vaan sen minä sanon, että jos minulta liikaa veroa otetaan...
--Ei liikaa otetakaan, naurahti lautakunta, ja Hellmanni kuuli ulos
mennessään samaa ärsyttävää naurahtelemista kuin äskenkin.
Vastaukseksi paukahutti hän oven jälkeensä kiinni sillä vauhdilla, että
ikkunat helähtivät seinillä. Hänen kiukkunsa oli yhä ylennyt kamarissa.
--Mitä miehiä ne on nuo tuolla kamarissa? kipakoitsi herra porstuassa
oleville. Kuka niille on antanut oikeuden siellä istua ja räknätä
ihmisten rahoja? Kuka? Tietääkö teistä kukaan: kuka?
--Eikö nuita lie se kuntakokkous valinna?
--Kissa ne on valinnut! Ja ne on suuria roistoja jok'ikinen, köyhiä
ruunun rottia! Semmoisia niitä pannaan siihen kometiiaan! Joilla ei ole
pennin pätkääkään omasta puolestaan panna!
--Minkääntähen nuo ei oo herroo valinna?
--Häh? Pidä suus' kiinni siinä! Mikä sinä oot tässä puhuja?
--Oompahan voan.
--Min' en ole sinulle mitään puhunut! Niin että elä sinä tule
minullekaan puhumaan! Ja pidä suus' kiinni! Muista se!
--Pittää pittee...
--Liiastako ne tahtoo herroo verottoo? kysyy muuan toinen joukosta.
--Mitä se sinua liikuttaa?
--Mitäpä tuo kyllä liikuttannookaan.
--Sido, Olli, lyhemmälle tuo marhaminta, ärjäisi herra rappusilta
rengilleen.--Etkö sinä vielä ole oppinut hevosta kiinni sitomaan?--
Tprusoh! mitä sinä siinä hypit? Luuletko sinä? Tprusoh! sanon minä.
Varsa ei liikahtanutkaan muuta kuin sen, minkä ehdottomasti vavahteli
isäntänsä siihen palavin silmin tuijottaessa ja sitä katseillaan
hillitessä. Kaulansa se oli työntänyt seinää vasten koukkuun ja seurasi
pelon kelme silmissä herransa pienimpiäkin liikkeitä.
--Sisoh! Sinäkö tässä et aio--sanoi hän. Mutta sitten pyörähti hän
kantapäillään väkijoukkoon päin:--Mitä te, moukat, siinä tollotatte?
Ettekö te ole ennen nähneet hevosta koulattavan?
Väki väistyi vähän, ja samassa kutsui siltavouti herran takaisin
kamariin.
Herran kiukku ei ollut päässyt vielä puoleksikaan purkautumaan.
Suupielet olivat pahasti väännyksissä, silmien päällä välkähteli vihan
verho ja niskakarvat pörhistyivät hatun alla pystyyn.
--No, mitä niillä herroilla on sanomista? ja hän jäi hajasäärin
seisomaan keskelle lattiaa.
Esimies ilmoitti rauhallisesti sanottavansa:
--Kun lautakunta on varmalta taholta saanut tietoonsa, että
Kaarnajärven tilan n:o 6 omistaja herra A. Hellman on viime kuluneena
vuotena kaupoilla ja kaikenlaisilla hankkimisilla, joista hän itse
tietää yhtä hyvin kuin lautakuntakin, lisännyt omaisuuttaan siinä
määrässä, että hänen kunnanveronmaksunsa kohtuuden mukaan vaativat
melkoista korotusta, niin on lautakunta katsonut velvollisuudekseen
arvata hänen verotettavan omaisuutensa seitsemään tuhanteen markkaan.
--Se on saatanan...!
--Joka asianomaiselle täten...
--Se on saatanan vale, sanon minä, ja te olette jokainen suuria
roistoja, metsärosvoja, kaiken maailman suurimpia ryöväreitä! Ja sen
minä sanon, että... Ja jos te edes olisitte oikeita ihmisiä ... mutta
teillä on jok'ikisellä minua kohtaan vihaa ja kateutta! Teillä on
vanhaa vihaa, ja se on sinun työtäsi, Ruutperi, sinun työtäsi se on,
sinä kostat, kun et saanut lainaksi rahaa! Mutta sano sinä, mikä sinä
olet, vai sanonko minä? Sinä olet juomari, huorintekijä...
--Herra esimies, minä pyydän...
--Tuoko on esimies? Mikä esimies se on enemmän kuin muutkaan? Se
paperejaan tuossa selailee, mutta tuskin tietää itsekään, mitä niissä
seisoo. Et sinä ole muita kummempi! Lehmäsikin kuolevat joka talvi
punatautiin, mutta eipähän minun lehmäni kuole! Mitä sinulle siitä
meijeristäsikään on? Mikä sinä olet sen kummempi kuin muutkaan? Et ole
muuta kuin ruunun puustellin arentaattori, lampuoti, loinen ja vanha
kersantti, rahjus...!
--Om int' bror slutar och aflägsnar sig pä fläcken härifrän, så låter
jag nämnden ta' dej i nacken och kasta ut dej! [Jos et herkeä ja mene
kohta paikalla tiehesi, minä annan lautakunnan tarttua sinua niskaan ja
heittää ulos!]
--Puhu suomea, jos osaat, eläkä mongerra! Anna kuulla muidenkin, anna
kuulla moukkainkin puhettasi! Minutko ulos? Tulkaapas! E-ohoh! Aina
minä yhden tuommoisen lautakunnan nujerran! Liikkukaahan siitä, niin
ikkunasta lennätte hevostenne eteen joka mies!--Mitä te olette
miehiänne? Sanotteko sen itse, vai sanonko minä?--Ovi auki, että
muutkin kuulee!--Te olette jokainen niitä pitäjän suurimpia rahjuksia,
tuppeliineja, herrain hännänkannattajia, köyhiä rottia, luunpurijoita,
toisen tavaran tonkijoita--sikoja!--Ette te ole tavarata nähneetkään
ettekä kuulleet, että sitä onkaan, ennenkuin kuulitte, että sitä
minulla on. Ja minulla sitä on! Minulla on enemmän kuin tiedättekään!
Seitsemänkö tuhatta vain! Se on vähäinen raha ... en ilkeäisi sen
vertaisesta verottaa, kun on kerran sitä varten tuohon istuutunut ...
en totta maar ilkeäisi! Pankaa kymmenentuhatta kerrassaan! Eli
satatuhatta eli kaksi! Kirjoita kirjaasi sinä, esimies, jos osaat!
Istu paikoillesi ja kirjoita se kirjaasi tuon seitsemän tuhannen
lisäksi! Tuoss' on vielä rukkaset kaupantekiäisiksi ... ota pantiksi
rukkaset ... heh!
--Pankaa ovi kiinni, komsarjus!
--Anna vain olla oven auki! Ei tässä lukittujen ovien takana
keskustella! Kohta lähden, jahka saan turkin päälleni! Pikanellipuru
vielä jäi! Tuoss' on sekin! Pthyi! Siin' on seinässä, korvasi juuressa,
vallesmanni! Irtauta se siitä ja pistä suuhusi! Pistä, pistä, se on
hyvin makea! Ja lautamiehet saavat tulla kotiin piipunperiä hakemaan!
Niin, pankaa sekin paperillenne, että minulla on verotettavaa
omaisuutta kaksi tötteröllistä piipunperiä ja toista yhä tulee! Häh?
--Heittäkää ulos hänet!
--E-ohoh! Ei minua väkisin heitetä, jos en hyvällä lähde! Mutta jo minä
lähdenkin! Ei ole tällä kertaa tämän enemmän sanomista! Toissa kertana
lisää! Hyvästi!
Röyhkäisten töytäsi hän ulos aukinaisesta ovesta ja hajoitti mennessään
porstuaan kokoontuneen väkijoukon kahtia.
--Hevonen tänne! huusi hän kädet puuskassa porstuan rappusilta
rengilleen.--Aja tänne rappujen eteen! Täss' ei ole köyhä lähtemässä,
joka maksaa seitsemästä tuhannesta veroakin!
Rentonaan nakkautui hän rekeen, niin että perälauta rasahti...
--Hyppää kannoille, Pulkkinen! Ja ann' mennä, Olli!
Varsa puhalsi seisovilta jaloiltaan täyteen laukkaan.
--Mjukaste tjenare! [Nöyrin palvelijanne!] huusi herra mennessään
lautamiehille, jotka uteliaisuudesta seisoivat kaikki kamarin
ikkunassa.--Mjukaste tjenare! Mjukaste tjenare! huusi hän, riipaisi
lakin päästään ja huitoi sillä taakseen kaaren toisensa perästä, nosti
ja laski, ylös ja alas, niin että se toisin vuoroin korkealle kohosi,
toisin vuoroin tien viertä hipaisi.
Vasta kun oli pitäjäntupa näkymättömissä, herkesi hän, paiskasi lakin
syvälle päähänsä ja kääntyi reessään oikeinpäin istumaan.
Hän loisti ääretöntä tyytyväisyyttä, ja suu reuhotti koko matkan
leveässä hymyssä, silloin kun se ei ääneensä nauranut.
--Ähäh, ähäh! hoki hän.--Saivatpas, saivatpas! Häh, Pulkkinen, kuulitko
sinä, mitenkä minä niille annoin?
Pulkkinen keikkui kapeilla kannoilla, vuoroin kummallakin, eikä hän
tahtonut siellä varsan kiitäessä mitenkään pysyä.
--Mitäh? Kuulitko sinä? Tule tänne reen laidalle istumaan!--Totta kai
kuulit, kun minä niille annoin?
--No, jo minä toki sen kuulin ... oikein olan takaa annoitte!
--Häh? Niin! Eikö niin? Mitä?
--Jo minä olisin vallesmannin sijassa vähemmästäkin hävennyt.
--Näitkö sinä, minkänäköisiä ne oli? Mitäh?
--Niin oli vallesmannikin happamen näköinen, kuin kauan käynyt sinukka
on makuinen.
--Silloinko kun minä rätkäytin pikanellipurun sen korvan juureen?
--Silloinpa silloin.
Hellmanni muisti sen ja paljon muutakin, mitä oli sanonut. Ja uudelleen
ja aina uudelleen hän nauroi niille ja kyseli niitä.
--Häh-häh-häh!--Saivatpas kerran!--Häh-häh-häh!--No jo minä niille
annoin! Saivatpa ne maineensa kuulla! Vaan kyllä ne sen sietikin!
Ottivatko ne ne minun rukkaseni lattialta? Näitkö sinä, ottivatko?
--En nähnyt minä.
--Ottivat ne, saat uskoa, että ottivat! Vaan näitkö sen, paniko
vallesmanni minun pikanellipuruni suuhunsa? Paniko se? Näitkö sinä?
--Liekö tuo tuota toki pannut?
--Sekö? Pani se! Se pani! Saat olla varma, että pani! Nyt se sitä