🕙 28-minute read

Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma - 1

Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Total number of words is 3617
Total number of unique words is 1882
21.5 of words are in the 2000 most common words
29.3 of words are in the 5000 most common words
33.9 of words are in the 8000 most common words
  
  HELLMANNIN HERRA; ESIMERKIN VUOKSI; MAAILMAN MURJOMA
  Kirj.
  Juhani Aho
  
  WSOY, Porvoo, 1920.
  
  
  
  HELLMANNIN HERRA
  
  
  I.
  
  Koko talo oli ylösalaisin, sillä herra oli kylään lähdössä. Hän oli
  taas kauhean pahalla tuulella, huusi sinne, huusi tänne, kiukkuili ja
  pauhasi rouvalle, rengille ja piioille, ja nämä sitä mukaa hädissään
  riensivät minne milloinkin käskettiin, yhä sattuen toistensa tielle.
  --Minkä tähden on partavesi niin tulisen kuumaa, että pitää jäähdyttää
  monta tuntia, ennenkuin kärsii siinä leukaansa liottaa? Minkä tähden?
  Kuka sen on lämmittänyt Hoi! Missä ne kaikki? ... huusi hän, niin että
  ikkunat tärisivät joka seinällä.
  Herra ajoi partaansa kamarissaan ja luuli, että rouva oli viereisessä
  huoneessa, mutta kun sieltä ei vastausta kuulunut, ryntäsi hän
  julmistuen sisähuoneista etsimään. Ei ennättänyt kuin kynnykselle, niin
  rouva jo juoksi keittiöstä hätään.
  --Miksi on tämä vesi niin kuumaa? Tahdotaanko minua sillä kuin sikaa
  karvattomaksi kollata? Hva' ä' me-ningen?--nyt se ei tullut
  kovaäänisesti, vaan pidätetyllä kiukulla.
  --Se Annihan se ... vaan kyllä minä heti paikalla ... sopersi rouva ja
  kiiruhti keittiöön kylmempää vettä hakemaan.
  --Minkä tähden Anni on tehnyt herran partaveden liian tuliseksi? Onhan
  sinulle monta kertaa sanottu...
  --Ei kai se ollut sen tulisempaa kuin ennenkään.
  --Jospa ei ollutkaan; hätäili rouva, vaan annahan nyt sukkelaan
  kylmää ... ja käy kiireelle noutamaan herran turkki tampuurista
  pirtin uunin eteen lämpiämään.
  Ja itse riensi rouva kylmää vettä vieden herran kamariin, ruveten
  kaatamaan sitä pesuvatiin.
  --Mit ... mitä sinä siinä?
  --Minä panen tähän kylmempää sekaan.
  --Niin, ja sitten teet sen niin kylmäksi, että iho siinä jäätyy! Eikä
  tässä kuuna päivänä pääse asioilleen! Semmoista se on aina, jos mihinkä
  aikoo! Silloin ne on kaikki ihan kuin hulluja! Pane tähän komuudille
  vesikannu! Mitä sinä siitä kädessäsi koko päivän kantelet? Ja etkö sinä
  olisi saattanut sitä jo aluksi itse tuoda?
  --Minä olin kahverissä ja sanoin Annille...
  --Vaikka minä olen jo satoja kertoja sen sanonut, että se ei osaa tehdä
  partavettä ja että sinä et saa sen antaa!
  --En minä olisi muuten antanutkaan, mutta kun minä kuulin, että sinä
  lähdet kirkonkylään, niin aioin minä laittaa suntion matamille
  sukankutomapalkasta vähän evästä pyhiksi.
  --En minä jouda vetämään teidän eväitänne ... tulkoon itse hakemaan!
  --Sillä kun ei ole itsellään hevosta...
  --Niin noutakoon kelkalla!--Ka, kaada nyt sitten sitä vettä siihen!--
  Soh!--Ja missä on hantuuki?
  --Tässähän se on minun kädessäni...
  --Anna se tänne!--Onko käsketty valjastamaan?
  --En minä vielä ... vaan kyllä minä ihan paikalla...
  Ja rouva kiiruhti käskemään. Sai mennä talliin asti, ennenkuin löysi
  rengin. Oli jo hätä raukalla, että ehkei löydäkään. Hartiat olivat
  kierot ja kumarat ja juoksu vinoa, kun hän läähättäen ehätti pihan yli
  talliin ja tallista takaisin.
  --Semmoinen vanha, ruma kohmura, murahti herra, tuon ikkunasta
  nähdessään.
  Hän oli asettunut partaansa ajamaan ja oli yhä äissään. Puri hammasta
  ja kuohui. Tässä vielä partaansa ajamaan! Semmoisille herroille!
  Parasta olisi jättää ajamatta ja mennä niine karvoineen!
  Kotitakuissaan! Hah!--Istuvat ja arvostelevat siellä toisten ihmisten
  omaisuutta! Köyhiä rottia jokainen! Mutta ne ne osaakin toisia nylkeä.
  Mutta kyllä tässä vielä nähdään, kuka tässä...!
  Seikka oli se, että pitäjäntuvalla istui parhaallaan
  taksoituslautakunta, istui ja määräsi suostuntaveroa ihmisten
  maksettavaksi. Sinne oli herrakin nyt lähdössä omaa kohtaansa
  valvomaan, kun oli kuullut--
  --Hoi! huusi hän yht'äkkiä niin, että valkoliimausta tipahti katosta
  iso levy. Jo kohosi istualtaan, kun rouva taas juoksi hätään.
  --Eikö teill' oo korvia kellään?--Käske Pulkkisen tulla tänne ... eikö
  se istu pirtissä?
  --Siellä kai se ... kyllä minä käsken...
  Vähän päästä tulikin Pulkkinen ulko-oven kautta huoneeseen.
  --Kuule sinä! Mitä ne sanoivat? Et sinä vain valhetelle?
  --No, minä en valehtele ... se on vissi tosi, kun minä omin korvini
  kuulin niiden itsensä siitä puhuvan. Porstuassa olin ja varsin panin
  mieleeni, mitä ne kamarissa puhuivat.
  --No, no, ja mitenkä ne sanoivat? Sano ihan, niinkuin niiden kuulit
  sanovan!
  --Sitä minä en ihan sanalleen muista enkä kaikkea kuullutkaan, mutta
  niin ne vain tuntuivat arvelevan, että--
  --Kuka niistä sanoi?
  --Sanoi ne jokainen.
  --Sanoiko vallesmannikin?
  --Taisi se sekin sanoa, en minä häntä niin tarkkaan kuullut.
  --Kuulit sinä ... kyllä sinä kuulit, vaikka sinä et tunnusta ... sinä
  oot suuri hunsvotti.
  --No, sen saapi herra uskoa...
  --Ja sitäkö sanoivat, että pitää hovin Hellmannia oikein
  takseerattaman?
  --Sitä sanoivat.
  --Entäs mitä muuta? Ettäkö on rikas ja sitä pitää oikein nahkattaman.
  --Niin, että kuuden tuhannen tuloista vähintäänkin otetaan vero ...
  sitä uhkasivat.
  Herran silmäpohjassa välähti kiilto peiliä vasten kuin vihaisen koiran.
  --Kuudesta tuh...! kyllä minä niille rosvoille vielä...! Ja sen minä
  näytän, että vaikka talo menköön ja kaikki maata myöten...! Hoi!--Hoi!
  Piika syöksähti salin yli, niinkuin olisi häntä potkaissut joku.
  --Tule sinä sukkelammin, kun sinua huudetaan! Vie pois partavesi ja tuo
  silmivettä sijaan!--Minkä tähden ei rouva itse tullut?
  --Ei se ollut siellä!
  --Missäs se on?
  --Tuvan uunin edessä pitelee herran turkkia lämpiämässä.
  --Kuudesta tuhannesta! Se on hävytöntä, sikamaista, se on juutalaisten
  peliä sillä lailla! Minunko tässä pitää yksinäni kaikki pitäjän verot
  maksaa? Häh?'
  --Muuan tuntui siellä vielä sitäkin arvelevan, että sietäisi se
  kymmenestäkin tuhannesta markasta.
  --Hä--häh?
  --Niin, että kun on saanut suuria voittoja tukkikaupoissa ... kaikista
  ne tiedon hankkivatkin ... mitä niitä kenenkään kaupat liikuttaa...
  Pulkkinen luuli jo, että kun hän tämän sanoo, niin saattaa herra karata
  hänen kurkkuunsa ja kuristaa hänet vaikka kuoliaaksi. Siksi hän otti
  rukkasensa, ennenkuin mainitsi kymmenestä tuhannesta, ja tarttui
  avaimeen.
  Vaan ei herra edes kironnutkaan. Vaalenihan vain vähäsen, otsasuoni
  pullistui siniseksi, sieraimet levisivät kuin lentoon lähteäkseen, ja
  suuta väänti pahasti pari kolme kertaa.
  Piika toi samassa silmiveden.
  --Joko on hevonen valjaissa?
  --Eikö tuo alkane olla... Olli käski kysyä, että pitääkö tulla
  kuskiksi.
  --Milloinka minä ennen olen kuskia... Tai ann' tulla! Ja sano, että
  panee kellon aisaan ja pislasuitset ja setolkan! Ajetaan komeasti
  pihaan! Ei tässä armoille ruveta! Tule sinäkin, Pulkkinen, mukaan!
  --Saatanhan tuota tulla...
  Rouva toi turkkia. Selin otti herra sen hartioilleen ja kiittämättä
  karjaisi hän vyötä. Rouvalla oli se saapuvilla.
  --Kierränkö minä sen selän taakse?
  --Menehän matkaasi
  Ja hyvästiä sanomatta lähti herra pihalle, piiska kädessä, joka aina
  oli varuilla eteisen naulassa. Rouvan henkeä oikein helpotti, kun ovi
  paukahti kiinni. Ei ollut viha onneksi päässyt tällä kertaa häntä
  vastaan puhkeamaan, mutta siksi luuli rouva tuntevansa miehensä, ettei
  se kauan pysyisi puhkeamatta. Vaikka peloitti, niin meni hän kuitenkin
  ikkunan pielestä katsomaan, verhon takaa, varkain. Hevonen seisoi
  rappujen edessä, nahkaset oli käännetty, niinkuin herra ne tahtoi, ja
  suitsia piteli renki, antaakseen ne herralleen, niin pian kuin tämä
  istuutuisi. Ennenkuin ryhtyi lähtemään, tarkasteli herra kuitenkin
  valjaat, koetti, oliko aisakello lujassa ja tunnusteli, miten kireälle
  se tolkkaremmi oli sidottu. Kaikki oli niin laitettu, ettei käynyt
  mihinkään tarttuminen. Rouva jo toivoi, että ehkä se pääsee pihasta
  lähtemään niin, ettei suutu.
  --Kunhan ei vain varsa mitään ... Herra Jeesus siunatkoon ... no,
  niinpähän kävikin!
  Herran istuessa rekeen oli varsa vähän liian aikaisin riuhtaissut, ja
  kun ohjaksia tiukoitettiin, alkanut peruuttaa. Siitä kun sai piiskalla
  pari huimausta, heittäytyi eteenpäin. Mutta kun suitset yhä kiskoivat
  ja kun piiska yhä huimahteli, hyppäsi se ensin muutamia kertoja pystyyn
  ja kiidätti sitten täydessä nelissä rekensä portin pieleen.
  Siihen se riisuttiin ja vietiin talliin.
  --Voi hyvänen aika, nyt se taas saa selkäänsä, voivotteli rouva ja
  kiiruhti keittiön porstuaan. Piiatkin sieltä jo kurkistelivat ja
  hätäilivät, mutta kuitenkin teki mieli joka kerta kuunnella, miten
  herra hevosiaan kuritti.
  Renki seisoi peloissaan ovella eikä osannut mitään. Mutta kun herra toi
  varsan ulos tallista, oli renkikin vähällä saada osansa.
  --Mitä sinä siinä noljotat, häntä koipien välissä? Vedä reki tänne tai
  saat samasta varresta! ärjäisi hänelle herra.
  Rouva ja piiat olivat samassa pujahtaneet porstuan ovelta
  näkymättömiin.
  Jäsentäkään liikauttamatta antoi varsa nyt valjastaa itsensä.
  --Hyppää kannoille, Pulkkinen! huusi herra portin kohdalla Pulkkiselle,
  missä tämä oli koko ajan seisonut ja odottanut, pannen piippuunsa.--Ja
  koeta nyt ajaa, jos osaat, murahti hän kuistin suussa kuskilla
  pysyttelevälle rengille ja antoi hänelle ohjakset.
  
  
  II
  
  Taksoituslautakunta istui pitäjäntuvan porstuanpohjakamarissa ja
  arvosteli ihmisten omaisuutta. Pöytä oli siellä peräikkunan edessä,
  josta näkyi pappilan laajat pellot ja peltojen perältä kirkko. Pöydän
  toisessa päässä istui luetteloita tarkastellen puheenjohtaja, entinen
  ruotuväen kapteeni ja nykyinen maanviljelijä, lasisilmät nenällä ja
  kynä suussa. Vastapäätä häntä oli vallesmannin paikka. Siinä hän istui,
  ruunun puolesta läsnäollen, selkä seinään nojaten, oikea kyynäspää
  pöytää vasten ja samassa kädessä piippu; sillä näin tuttujen miesten
  kesken ei ollut tupakanpoltto virkapaikassakaan kielletty. Lautamiehet,
  tätä tointa varten erittäin valitut, istuivat seinävierillä siellä
  täällä ympäri huonetta. Muutamat heistä polttelivat, toiset istuivat
  joutilaina siltaan päin kumarissa ja vähänväliä polviensa väliin
  sylkäisten. Jotkut eivät tehneet sitäkään, istuivathan vain ja
  katastivat silloin tällöin ulos ikkunasta kartanolle, jossa väkeä
  liikkui alituista porinaa pitäen. Muuan oli mukavuuttaan hakien
  kiivennyt istumaan korkeaksi kootulle suntion sängylle, joka hänen alas
  soluessaan vetäytyi aina kierommaksi, ja peiton alta alkoivat yhä
  enemmän ammottaa matrassi ja likaiset tyynyt.
  --Sitten on Hukkanen, sanoi esimies, lehteä kääntäen.--250:stä oli
  viime vuonna ... pannaanko samasta nytkin?
  --Pannaan vain, sanoi muuan lautamies, päätään nostamatta ja polviensa
  väliin sylkäisten.
  --Kaarnajärven ontermanni tulee sitten ... nro 5 ... onko itse
  saapuvilla?
  --Tokko lie.
  --500 oli mennä vuonna...
  --Sama välttää nytkin.
  --Hyvin välttääkin.
  --Mökinmies Pehkonen samalta tilalta...
  --Se on itse täällä ... äsken näkyi ajavan, ilmoitti eräs ikkunasta
  katsoja.
  --Eikö se ole sen tamma tuolla aidassa kiinni, kurkotti se, joka
  sängyllä istui.
  --Käske hänet sisään, siltavouti.
  --Siltavouti taisi pistäytyä ulos, sanoi vallesmanni, käykää joku muu
  käskemässä Pehkonen sisään.
  Muuan lautamies otti tämän tehdäkseen.
  --Paljoksiko Pehkonen arvaa verotettavat tulonsa tänä vuonna? kysyi
  esimies, kun Pehkonen oli tullut ja kätellyt jokaista.--100 oli viime
  vuonna...
  --Liekö noista niin paljon mihinkään arvattavata ... eikö tuota
  annettane anteeksi tällä kertaa kaikkia, arveli mökinmies koskettaen
  takaraivoaan.
  Mutta siihen panivat vallesmanni ja useat lautamiehet heti vastaan.
  --Vai anteeksi? Ketäs sitten, jos ei sinua, jolla on rahoja lainanakin?
  --Mistäpähän lie hyvin lainanakaan.
  --Mitä se Pehkonen tyhjää ... onhan se tietty asia, sanoi muuan
  lautamies.
  --Ei olisi liikaa, vaikka pantaisiin 300 markasta, tahtoi vallesmanni.
  --Vai 300:sta! Ei hyvät miehet!
  --Paljon taitaa olla 300, mutta pannaan 200, niin se ehkä passaa
  parahiksi, arveli esimies.--Eivätkö kaikki ole sitä mieltä?
  --On kaikki ... kaikki on.
  --Kyllä sitä nyt tuli liiaksi, jupisi Pehkonen mennessään.
  --Ja nyt tulee, sanoi esimies hiukan naurahtaen ja siirtäen lasisilmät
  otsalleen, nyt tulee Hellmannin herra.
  --Joko tulee?
  --No, paljonko sille pannaan? kysyi hän sitten, mahdin paino
  äänessään.--Niinkuin jo oli tän'aamuna puhe, niin ei taida kukaan sen
  miehen rikkautta tarkoilleen tietää.
  -Tiedetään ne niin hyvin ainakin, sanoi vallesmanni ja meni kopistamaan
  periä piipustaan uunin eteen, ettei liikoja panna, vaikka pantaisiin
  enemmän kuin kenellekään muulle.
  --Pitäisi kuitenkin tarkoilleen punnita, ettei tule erehdystä, arveli
  piippuaan sytyttäessään esimies.
  Siinä tuli sitten vähäinen seisaus toimituksessa ja jouduttiin hetkeksi
  pois asiasta. Tai siinähän sitä oikeastaan kuitenkin pysyttiin. Syntyi
  yleinen haastelu Hellmannin herran varoista ja siitä varsinkin, miten
  hän oli niitä koonnut. Tiettiin niitä jo aluksi silloinkin olleen, kun
  herra Pohjanmaalta näille tienoille ilmaantui ja osti rappiolla olleen
  Hovinmaan. Nouti kohta sen tehtyään kotipuolestaan rouvan ja sen mukana
  kuului saaneen lisärahoja, joilla rupesi maataan rakentamaan. Mutta
  rouva kuoli jo muutaman vuoden kuluttua rintatautiin ... kuoleehan sitä
  semmoisen karilaan käsiin, mustaverisen, ison ja äkäisen...
  --Niin, no, ehkä ne puheet saavat olla sinänsä, sanoi esimies miedolla
  huomautuksella sille lautamiehelle, joka näitä kertoi.
  --Olkootpa vain ... en minä heitä, vaan kun tuli muutenkin puheeksi...
  --Eikö se ole etenkin hevoskaupoissa voittanut? tiedusteli esimies,
  ikäänkuin pois pyyhkiäkseen muistutustaan.
  --Niissähän se on, vaan parhaat voittonsa se on kuitenkin elokaupalla
  saanut. Hyvinä vuosina ostaa huokeasta ja huonoina myöpi
  moninkertaiseen hintaan.
  --Entäs kun tässä tuonoittain oli näppiään lyöden sitä kehunut. Voitin,
  että pätkähti! oli sanonut. Ja toista kymmentä markkaa oli tynnyriltä
  voittanut.
  --Kiskoo, missä saa, minkä mökkiläisiltäänkin. Eikä sen maalla kestä
  kukaan. Parissa vuodessa meni Aapoltakin arennista ja päivätöistä
  hevoset ja lehmät ja kaikki...
  --Sekö se on, jota ei päästänyt leikkuupelloltaan omaa ruistaan
  leikkaamaan, vaikka mies pyysi, kun näki pakkasen tulevan?
  --Sehän se on, Aappo Huttunen. Nyt on mies kasakkana ja joukko kiertää
  mieroa.
  --Sillä laillahan sitä rikastuu...
  --Niin, ja sitten niin nihki tarkka ... lukemalla kuulutaan muikkujakin
  joukolle eteen annettavan, happamia nekin, eikä voin mausta
  puhettakaan...
  Samassa kalahti porokello tiukasti ulkona, ja ikkunan ohitse näkyi ajaa
  karahuttavan joku kipakkata vauhtia.
  --Siinä se nyt on itse parahiksi! huudahti muuan ikkunan ääressä
  istuvista, ja kaikki kiiruhtivat katsomaan. Esimieskin vähän kurkotti
  päätään nähdäkseen, mutta ei kuitenkaan lähtenyt paikoiltaan, niinkuin
  teki sängyllä olija, joka veti alas tullessaan puolet makuuvaatteista
  lattiaan. Eikä ollut aikaa korjata niitä, ennenkuin oli katsonut
  tarpeekseen.
  --Siihenpähän joutui!
  --Aivan on likomäräksi varsansa ajanut...
  --Kuskikin sill' on mukana...
  --Jos lautamiehet istuvat paikoilleen, niin jatketaan toimitusta,
  huomautti yht'äkkiä kuitenkin kapteeni viranomaisella äänellä.--Koska
  asianomainen itse on tullut ja kun ollaan epätietoiset hänen verotusta
  varten lukuun otettavasta omaisuudestaan, niin lienee parasta kutsua
  hänet itsensä sisään ja hän saa, jos tahtoo, antaa lautakunnan
  hyväksyttäväksi ilmoituksen varoistaan. Siltavouti menee ja kutsuu
  herra Hellmannin sisään.
  Mutta Hellmanni tuli jo kutsumatta. Aukaisi oven repäisemällä ja astui
  turkki päällä sen täydeltä kamariin.
  --Hyvä päivä! sanoi hän lyhyesti ja uhkaavasti. Esimies kumarsi
  kankeasti pöytänsä päästä ja selaili papereitaan. Muut eivät
  liikahtaneetkaan. Herra mulkoili, turkkinsa vyötä päästellen, miehestä
  mieheen.
  --Istutaan, vaikkei käsketäkään, murahti hän puoliääneen ja istuutui
  uunin eteen tyhjälle tuolille. Kukaan ei virkkanut mitään, eikä muuta
  kuulunut kuin esimiehen paperien ratina. Aikansa niitä käänneltyään
  sanoi tämä viimein:
  --Se oli mökinmies Pehkonen Kaarnajärven kylästä, verotettiin 200
  markasta.
  --Niin on.
  --Kaksisataa on liian vähän, sanoi Hellmanni.--Se mies sietää
  enemmänkin. Minä tiedän, että sen miehen varat puhtaassa rahassakin
  nousevat neljään sataan!
  --Minä pyytäisin saada huomauttaa, että asia jo on päätetty ja että
  ainoastaan lautakunnan jäsenillä tässä on puhevalta.
  --Ahah! Jahah!
  Herra joutui vähän hämilleen, mutta koetteli peittää sitä rohkeasti
  katselemalla ympärilleen. Suupieltään koetti hän pitää pilkallisesti
  väännyksissä, ja pikanelli kierteli uhkaavasti poskesta poskeen. Tuon
  tuostakin siveli hän tuuheata mustaa leukapartaansa.
  Taas toimi esimies äänetönnä papereineen niin pitkän aikaa, että
  Hellmannilta viimein loppui maltti.
  --Ei siitä selailemisesta taida loppua tullakaan? kysäisi hän.
  Esimies kohotti vihdoinkin rauhallisesti kulmiaan:
  --Kaarnajärven tilan n:o 6 omistaa herra A. Hellman.
  --Jahah! Joo! Joko löytyi?
  --Oli viime takseerauksessa arvattu omistavan oman ilmiantonsa mukaan
  1,000 markkaa verotettavaa omaisuutta.
  --Niin oli!
  --Koska asianomainen nytkin on saapuvilla...
  --Joo, saapuvilla on!
  --... niin pyytäisin saada lautakunnan puolesta kysyä, kuinka korkealle
  herra Hellman on tulonsa laskenut tänä vuonna.
  --Olkoon samasta, vaikkei se sitäkään sietäisi! Lautamiesten ja
  vallesmannin puolesta kuului yhteinen kiusoittava halveksimisen pihaus.
  --Häh? kivahti herra, ja veri täytti jo nähtävästi päätä kohti.
  --Herra esimies, sanoi vallesmanni, minulla olisi tätä ilmoitusta
  vastaan tehtävä se muistutus, että summa on aivan liian pieni.
  --Mitä! Pieni!--Ja herra tyhjensi kiivaasti suunsa pikanellista, jonka
  sylkäisi kauaksi luotaan.
  --Sen tietää jokainen, että pieni se on. Joka lautamies sen saattaa
  sanoa.
  --Pieni on, todistettiin yksimielisesti.
  --Mistä hiidestä te...? Kuule, sinä, Ruutper, mistä helvetistä sinä
  tiedät minun tavarani? Sinäkö ne oot lukenut minun rahani?
  --Jos en oo lukenutkaan, niin tiedän kuitenkin ... vaikkei ehkä niin
  pennilleen, niin tiedetään ne kuitenkin! Kyllä sinun tukkikauppasi
  tunnetaan ja perintösi ja elo-kauppasi ... ja jokainen tietää ilman
  sinun rahojasi lukematta, joilta olet metsiä ostanut ja toisille
  myönyt. Niistä olet kaikille kehunut ... minulle ja monelle muulle,
  mutta minulle viimeksi.
  --Milloinka minä olen sinulle kehunut? Elä sinä valehtele, minä en ole
  kehunut kenellekään!
  --Olet kehunut ja jos et olisikaan, niin näkisihän sen sinun
  rakennuksistasikin ja kaikista laitoksistasi.
  --Siitäkö minua verotetaan, että minä rakennan ja laittelen? Siitäkö
  minua verotetaan? Häh?
  --Siitä ne sinun varasi näkee! Ja on sinulla perintöjä ja prosentteja
  kanssa!
  --Sano sinä, että siitäkö minua verotetaan, jos rakennan peltojani ja
  panen rahani maahan? Häh?
  --10,000 markkaa sait mennäkin talvena Honkakankaan metsillä, ja ei kai
  ne ole miten vielä maahan menneet?
  --Jos eivät mahaan...
  --Elä viisastele, Juntunen ... se on minun oma asiani!--Etkä sinä ole
  sen kummempi viisas kuin muutkaan, vaikk' olet lautamies!
  --Tässä ei saa mennä persoonallisuuksiin, huomautti esimies lujasti.
  Herra Hellmannilta ei pyydetä muita selityksiä kuin lyhyt ilmianto,
  kuinka suureksi hän arvaa tämänvuotiset tulonsa.
  --Se on sillä sanalla kuin minä sen jo sanoin!
  --Ehkä olette hyvä ja vähäksi aikaa astutte ulos. Jos tahdotte kuulla
  lautakunnan päätöksen, niin saatte hetken kuluttua jälleen tulla
  sisään.
  --Vaan sen minä sanon, että jos minulta liikaa veroa otetaan...
  --Ei liikaa otetakaan, naurahti lautakunta, ja Hellmanni kuuli ulos
  mennessään samaa ärsyttävää naurahtelemista kuin äskenkin.
  Vastaukseksi paukahutti hän oven jälkeensä kiinni sillä vauhdilla, että
  ikkunat helähtivät seinillä. Hänen kiukkunsa oli yhä ylennyt kamarissa.
  --Mitä miehiä ne on nuo tuolla kamarissa? kipakoitsi herra porstuassa
  oleville. Kuka niille on antanut oikeuden siellä istua ja räknätä
  ihmisten rahoja? Kuka? Tietääkö teistä kukaan: kuka?
  --Eikö nuita lie se kuntakokkous valinna?
  --Kissa ne on valinnut! Ja ne on suuria roistoja jok'ikinen, köyhiä
  ruunun rottia! Semmoisia niitä pannaan siihen kometiiaan! Joilla ei ole
  pennin pätkääkään omasta puolestaan panna!
  --Minkääntähen nuo ei oo herroo valinna?
  --Häh? Pidä suus' kiinni siinä! Mikä sinä oot tässä puhuja?
  --Oompahan voan.
  --Min' en ole sinulle mitään puhunut! Niin että elä sinä tule
  minullekaan puhumaan! Ja pidä suus' kiinni! Muista se!
  --Pittää pittee...
  --Liiastako ne tahtoo herroo verottoo? kysyy muuan toinen joukosta.
  --Mitä se sinua liikuttaa?
  --Mitäpä tuo kyllä liikuttannookaan.
  --Sido, Olli, lyhemmälle tuo marhaminta, ärjäisi herra rappusilta
  rengilleen.--Etkö sinä vielä ole oppinut hevosta kiinni sitomaan?--
  Tprusoh! mitä sinä siinä hypit? Luuletko sinä? Tprusoh! sanon minä.
  Varsa ei liikahtanutkaan muuta kuin sen, minkä ehdottomasti vavahteli
  isäntänsä siihen palavin silmin tuijottaessa ja sitä katseillaan
  hillitessä. Kaulansa se oli työntänyt seinää vasten koukkuun ja seurasi
  pelon kelme silmissä herransa pienimpiäkin liikkeitä.
  --Sisoh! Sinäkö tässä et aio--sanoi hän. Mutta sitten pyörähti hän
  kantapäillään väkijoukkoon päin:--Mitä te, moukat, siinä tollotatte?
  Ettekö te ole ennen nähneet hevosta koulattavan?
  Väki väistyi vähän, ja samassa kutsui siltavouti herran takaisin
  kamariin.
  Herran kiukku ei ollut päässyt vielä puoleksikaan purkautumaan.
  Suupielet olivat pahasti väännyksissä, silmien päällä välkähteli vihan
  verho ja niskakarvat pörhistyivät hatun alla pystyyn.
  --No, mitä niillä herroilla on sanomista? ja hän jäi hajasäärin
  seisomaan keskelle lattiaa.
  Esimies ilmoitti rauhallisesti sanottavansa:
  --Kun lautakunta on varmalta taholta saanut tietoonsa, että
  Kaarnajärven tilan n:o 6 omistaja herra A. Hellman on viime kuluneena
  vuotena kaupoilla ja kaikenlaisilla hankkimisilla, joista hän itse
  tietää yhtä hyvin kuin lautakuntakin, lisännyt omaisuuttaan siinä
  määrässä, että hänen kunnanveronmaksunsa kohtuuden mukaan vaativat
  melkoista korotusta, niin on lautakunta katsonut velvollisuudekseen
  arvata hänen verotettavan omaisuutensa seitsemään tuhanteen markkaan.
  --Se on saatanan...!
  --Joka asianomaiselle täten...
  --Se on saatanan vale, sanon minä, ja te olette jokainen suuria
  roistoja, metsärosvoja, kaiken maailman suurimpia ryöväreitä! Ja sen
  minä sanon, että... Ja jos te edes olisitte oikeita ihmisiä ... mutta
  teillä on jok'ikisellä minua kohtaan vihaa ja kateutta! Teillä on
  vanhaa vihaa, ja se on sinun työtäsi, Ruutperi, sinun työtäsi se on,
  sinä kostat, kun et saanut lainaksi rahaa! Mutta sano sinä, mikä sinä
  olet, vai sanonko minä? Sinä olet juomari, huorintekijä...
  --Herra esimies, minä pyydän...
  --Tuoko on esimies? Mikä esimies se on enemmän kuin muutkaan? Se
  paperejaan tuossa selailee, mutta tuskin tietää itsekään, mitä niissä
  seisoo. Et sinä ole muita kummempi! Lehmäsikin kuolevat joka talvi
  punatautiin, mutta eipähän minun lehmäni kuole! Mitä sinulle siitä
  meijeristäsikään on? Mikä sinä olet sen kummempi kuin muutkaan? Et ole
  muuta kuin ruunun puustellin arentaattori, lampuoti, loinen ja vanha
  kersantti, rahjus...!
  --Om int' bror slutar och aflägsnar sig pä fläcken härifrän, så låter
  jag nämnden ta' dej i nacken och kasta ut dej! [Jos et herkeä ja mene
  kohta paikalla tiehesi, minä annan lautakunnan tarttua sinua niskaan ja
  heittää ulos!]
  --Puhu suomea, jos osaat, eläkä mongerra! Anna kuulla muidenkin, anna
  kuulla moukkainkin puhettasi! Minutko ulos? Tulkaapas! E-ohoh! Aina
  minä yhden tuommoisen lautakunnan nujerran! Liikkukaahan siitä, niin
  ikkunasta lennätte hevostenne eteen joka mies!--Mitä te olette
  miehiänne? Sanotteko sen itse, vai sanonko minä?--Ovi auki, että
  muutkin kuulee!--Te olette jokainen niitä pitäjän suurimpia rahjuksia,
  tuppeliineja, herrain hännänkannattajia, köyhiä rottia, luunpurijoita,
  toisen tavaran tonkijoita--sikoja!--Ette te ole tavarata nähneetkään
  ettekä kuulleet, että sitä onkaan, ennenkuin kuulitte, että sitä
  minulla on. Ja minulla sitä on! Minulla on enemmän kuin tiedättekään!
  Seitsemänkö tuhatta vain! Se on vähäinen raha ... en ilkeäisi sen
  vertaisesta verottaa, kun on kerran sitä varten tuohon istuutunut ...
  en totta maar ilkeäisi! Pankaa kymmenentuhatta kerrassaan! Eli
  satatuhatta eli kaksi! Kirjoita kirjaasi sinä, esimies, jos osaat!
  Istu paikoillesi ja kirjoita se kirjaasi tuon seitsemän tuhannen
  lisäksi! Tuoss' on vielä rukkaset kaupantekiäisiksi ... ota pantiksi
  rukkaset ... heh!
  --Pankaa ovi kiinni, komsarjus!
  --Anna vain olla oven auki! Ei tässä lukittujen ovien takana
  keskustella! Kohta lähden, jahka saan turkin päälleni! Pikanellipuru
  vielä jäi! Tuoss' on sekin! Pthyi! Siin' on seinässä, korvasi juuressa,
  vallesmanni! Irtauta se siitä ja pistä suuhusi! Pistä, pistä, se on
  hyvin makea! Ja lautamiehet saavat tulla kotiin piipunperiä hakemaan!
  Niin, pankaa sekin paperillenne, että minulla on verotettavaa
  omaisuutta kaksi tötteröllistä piipunperiä ja toista yhä tulee! Häh?
  --Heittäkää ulos hänet!
  --E-ohoh! Ei minua väkisin heitetä, jos en hyvällä lähde! Mutta jo minä
  lähdenkin! Ei ole tällä kertaa tämän enemmän sanomista! Toissa kertana
  lisää! Hyvästi!
  Röyhkäisten töytäsi hän ulos aukinaisesta ovesta ja hajoitti mennessään
  porstuaan kokoontuneen väkijoukon kahtia.
  --Hevonen tänne! huusi hän kädet puuskassa porstuan rappusilta
  rengilleen.--Aja tänne rappujen eteen! Täss' ei ole köyhä lähtemässä,
  joka maksaa seitsemästä tuhannesta veroakin!
  Rentonaan nakkautui hän rekeen, niin että perälauta rasahti...
  --Hyppää kannoille, Pulkkinen! Ja ann' mennä, Olli!
  Varsa puhalsi seisovilta jaloiltaan täyteen laukkaan.
  --Mjukaste tjenare! [Nöyrin palvelijanne!] huusi herra mennessään
  lautamiehille, jotka uteliaisuudesta seisoivat kaikki kamarin
  ikkunassa.--Mjukaste tjenare! Mjukaste tjenare! huusi hän, riipaisi
  lakin päästään ja huitoi sillä taakseen kaaren toisensa perästä, nosti
  ja laski, ylös ja alas, niin että se toisin vuoroin korkealle kohosi,
  toisin vuoroin tien viertä hipaisi.
  Vasta kun oli pitäjäntupa näkymättömissä, herkesi hän, paiskasi lakin
  syvälle päähänsä ja kääntyi reessään oikeinpäin istumaan.
  Hän loisti ääretöntä tyytyväisyyttä, ja suu reuhotti koko matkan
  leveässä hymyssä, silloin kun se ei ääneensä nauranut.
  --Ähäh, ähäh! hoki hän.--Saivatpas, saivatpas! Häh, Pulkkinen, kuulitko
  sinä, mitenkä minä niille annoin?
  Pulkkinen keikkui kapeilla kannoilla, vuoroin kummallakin, eikä hän
  tahtonut siellä varsan kiitäessä mitenkään pysyä.
  --Mitäh? Kuulitko sinä? Tule tänne reen laidalle istumaan!--Totta kai
  kuulit, kun minä niille annoin?
  --No, jo minä toki sen kuulin ... oikein olan takaa annoitte!
  --Häh? Niin! Eikö niin? Mitä?
  --Jo minä olisin vallesmannin sijassa vähemmästäkin hävennyt.
  --Näitkö sinä, minkänäköisiä ne oli? Mitäh?
  --Niin oli vallesmannikin happamen näköinen, kuin kauan käynyt sinukka
  on makuinen.
  --Silloinko kun minä rätkäytin pikanellipurun sen korvan juureen?
  --Silloinpa silloin.
  Hellmanni muisti sen ja paljon muutakin, mitä oli sanonut. Ja uudelleen
  ja aina uudelleen hän nauroi niille ja kyseli niitä.
  --Häh-häh-häh!--Saivatpas kerran!--Häh-häh-häh!--No jo minä niille
  annoin! Saivatpa ne maineensa kuulla! Vaan kyllä ne sen sietikin!
  Ottivatko ne ne minun rukkaseni lattialta? Näitkö sinä, ottivatko?
  --En nähnyt minä.
  --Ottivat ne, saat uskoa, että ottivat! Vaan näitkö sen, paniko
  vallesmanni minun pikanellipuruni suuhunsa? Paniko se? Näitkö sinä?
  --Liekö tuo tuota toki pannut?
  --Sekö? Pani se! Se pani! Saat olla varma, että pani! Nyt se sitä
  
You have read 1 text from Finnish literature.