Haoma ja Anahita: Kertomus - 11

Total number of words is 3569
Total number of unique words is 1984
20.9 of words are in the 2000 most common words
30.3 of words are in the 5000 most common words
36.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
antava hänelle uuden kunniatoimen. -- Ja kuitenkin omituinen
alakuloisuuden tunne joskus keskellä hänen innostustaan sukelsi
esiin mielen syvyyksistä ja se pani hänet ajattelemaan, tokko
hän sentään teki oikein, kun keskeytti suuren työnsä, uuden
oppisuuntansa järjestämisen ja kirjoittamisen. Olihan hän nyt astunut
islaminuskoisten palvelukseen, jotka vihasivat ja halveksivat kaikkia
muunuskoisia. Mitähän parsit sanoivat, saadessaan kuulla tämän?
Olivatko he tyytyvät siihen, että Haoma selitti toisenuskoisenkin
pyrintöjen olevan kannatettavia, kun hän ajoi oikeuden ja ihmisyyden
asiaa? Tulisivatko parsit, tulisivatko edes Iredsh ja Gurase,
jotka kaikki pitivät kiinni parsilaisuudesta, hyväksymään sitä,
että hän näin oli keskeyttänyt omat pyrintönsä ja ruvennut ajamaan
islaminuskoisen kertojattaren asiaa?
Suuri epäilyksen ja epävarmuuden puuska valtasi äkkiä Haoman. Oli
kuin joku salainen ääni hänen sisällään olisi kuiskannut, että
hänen vielä piti luopua yrityksestä, luopua koko maailmasta, palata
yksinäiseen rotkoonsa ja siellä yksinomaan, täydesti antautua suureen
tehtäväänsä, jonka Ormuzd epäilemättä oli hänelle määrännyt. --
Pitikö hänen nyt siis vaan käydä kertojattaren ovella ja ilmoittaa,
että tuo tehtävä olikin Ahrimanin keksimä, ettei hän nyt tarkemmin
ajatellessaan saattanutkaan siihen ryhtyä?
Näiden ajatusten ja epäilysten liikkuessa hänen mielessään, oli hän
jo saapunut kaltevaa rinnettä nousevalle tielle, joka johti ylös
Anahitan linnan portille. Nähdessään edessään nuo tummat jykevät
muurit, tunsi hän omituisen tenhon virtaavan esille niistä. --
Saattoiko hän peruuttaa kertojattarelle antamansa lupauksen? --
Se oli mahdotonta. Miehen sana velvoittaa. Ja mitä sanoisi Demur,
joka alttiisti oli tarjonnut matkaneuvot, mitä itse suurvisiiri,
jos kuulisi Haoman peruuttaneen lupauksensa? -- Ja mitä muuten
tuollainen peruutus toimittaisi, mitä toimitti yleensä tämä hänen
epäilyksensä? Eihän se voinut olla muuta kuin ohimenevää heikkoutta,
ehkä Ahrimanin viimeisiä yrityksiä ja ponnisteluja hänen tuumiensa
raukeamiseksi. -- Hänen ei pitänyt unhoittaa, että tässä oli
kysymyksessä läntisten parsien vapauttaminen ja siis samalla suuren
Zoroasterin synnyinseutujen ylentäminen ja kirkastaminen. Mitenkä hän
oli saattanutkaan epäillä tällaisen yrityksen oikeutusta!
Siinä jo oli hänen edessään vankka rautaportti. Haoma astui orhin
selästä, köytti suitset kiinni paksuun sykomori-oksaan ja löi
rautanuijalla kolme tanakkaa lyöntiä ovelle. Pääeunukki aukaisi
pienen, portin kupeella olevan luukun ja pisti siitä esiin päänsä
tiedustellen, ken näin varhain saattoi kertojattaren linnaan pyrkiä.
Haoma näytti hänelle Anahitalta saamaansa sormusta, jota hän vahvaan
silkkinauhaan sidottuna säilytti kaulassaan. Vitkastelematta tämä
pieni hohtava taikaesine avasi hänelle portin.
-- Kertojatar ei juuri tällä hetkellä ole kotona, -- sanoi eunukki --
hän meni varhain tänä aamuna isoon moskeaan rukoilemaan. Mutta kohta
hän on taas täällä, sillä näen jo hänen vaununsa ajavan tännepäin
Raghasta. Sinä, vieras, voit kuitenkin käydä sisälle odottamaan.
Tämän sanottuaan eunukki katosi sisään. Hetken kuluttua hän palasi ja
virkkoi:
-- Kertojattaren imettäjä, vanha Tumadir, pyytää sinua sisälle.
Haoma meni nyt solakäytävän läpi isoon etusaliin, joka hänelle jo oli
tuttu edelliseltä käynniltä. Koko sen sisustus oli selvästi painunut
hänen muistiinsa ja oli usein yksityiskohtiaan myöten palannut
esiin hänen mielessään. Siinä pulppuili vilposena keskellä huonetta
suihkulähteen säde. -- Tuossa oli yhä samalla paikalla kertojattaren
istuin vallan kuin kuningattaren valtaistuin. Ja mitäpä hän muuta oli
kuin kuningatar valtakunnassaan -- kuningatar oikeuden... kauneuden
ja viattomuuden valtakunnassa. -- Tuossa riippui yhä vielä hopealevy,
josta Anahitan pieni soma käsi oli näpäyttänyt kirkkaan, usein
vielä jälestäpäinkin Haoman korvissa soivan helähdyksen. Hartaana,
ikäänkuin pyhäkössä, kulki Haoma etusalin halki hietakello-saliin.
Siellä odotti häntä vanha Tumadir. Hän pyysi Haomaa, pieneen
pohjoispuoliseen puutarhaan. Haoman istuttua suihkulähteen reunalle,
sanoi Tumadir:
-- Tiedätkö, parsi, kuinka levottomaksi tämä ensimäinen Anahitalle
uskottu oikeusasia on saattanut koko hänen talonsa? Hänen äitinsä,
Sabeiha, ja minä olemme huonosti nukkuneet yömme, siitäperin kuin tuo
huolestuttava sanoma tuli näiden seinien sisälle.
-- Yritys voi tuottaa vaikeuksia ja vaaroja. Mutta toivokaamme, että
oikea asia lopulta on saavuttava voiton.
-- Niin teki Anahitan edeltäjätär, ja mikä oli hänen toivonsa palkka?
-- Häpeä ja kuolema. -- Itkisin nämät vanhat silmät päästäni, jos
onnettomuus kohtaisi suloista lastamme, sillä ei Persian mailla ole
hänen vertaistaan, tokko lienee koko maailmassa. -- Tiennetkö siis,
parsi, miten tärkeä tehtäväsi on? Jos suoritat sen huonosti tai
jos petät meitä, niin muista, että manaan Allahin moninkertaiset
kiroukset pääsi päälle. Ja tiedä, että Allahin viha on hirvittävä ja
musertava.
-- Tämä asia on kuin omani; se on vielä enemmän, se on oikeuden
asia, ja siis myös Ormuzdin asia. Pyhällä uskollisuudella se on
suoritettava.
Sisältä kuului kevyitä askeleita, jotka lähestyivät puutarhaa, ja
Haoman kääntyessä ovea kohti, hän näki kertojattaren solakan vartalon
edessään. Sydän sykkien Haoma nousi seisomaan.
Anahita veti syrjään kasvoharsonsa ja loi Haomaan hyvän ja kauniin
katseensa. Noiden safiirinsinisten silmien hohdetta Haoma oli
odottanut ja ikävöinyt, ja kun hän sen nyt näki, tunsi hän riemun
ja samalla masennuksen tunnetta. Ja seuraavassa tuokiossa oli hänen
äskeinen epäröimisensä kokonaan haihtunut. Hän tiesi nyt varmasti,
että yksin Ormuzd oli saattanut lähettää kertojattaren hänen
tiellensä, että yksin Ormuzd oli voinut määrätä hänelle sen tehtävän,
jota toteuttamaan hän juuri ryhtyi.
Anahita oli Tumadirin mentyä asettunut korkean ruusupensaan ääreen
ja taittanut vaistomaisesti pienen nupun, josta hän nyt poimiskeli
irti terälehtiä, ikäänkuin lapsi, joka on hämillään. Haomakin
näytti hieman ujostuneen, ja vasta hetken vaiettuaan hän katkaisi
hiljaisuuden:
-- Olen käynyt Raghassa ja saanut kaikki valmiiksi matkaa varten.
Tulin sinulle ilmoittamaan, että jo olen matkalla Kurdistaniin.
-- Joutuisasti olet toiminut; Allah sinulle palkitkoon alttiutesi.
Taas Anahita katsoi Haomaan viattomasti ja kiitollisesti, mutta tämä
katse tunki Haoman sisimpään olemukseen, hän tunsi itsessään oudon
väristyksen ja verensä syöksähtävän sydäntä kohti, vallan kuin sinä
iltana, kun hän oli noutanut esiin rotkostaan pölyisen kitaransa ja
helkytellyt sen kieliä vuorikosken säestykseen. Mutta hän koetti
hillitä verensä kuohahdusta ja tukahuttaa sisällään heränneitä outoja
tunteita. Kuitenkin hänen soinnukas, syvä äänensä värähteli kevyesti,
kun hän virkkoi:
-- Kävin suurvisiirinkin puheilla.
-- Mitä hän asiasta sanoi?
-- Hän oli asian puolella, mutta sanoi sen ajamiseen liittyvän paljon
vaikeuksia ja vaarojakin.
-- Arveluttaako yritys siis sinua?
-- Ei suinkaan omasta puolestani, vaan sinun puolestasi.
-- Miksi minun puolestani? Ilmoitanhan asian shaahille vasta silloin,
kun olen saanut siitä täyden varmuuden.
-- Mutta jo asian pelkkä tutkiminen voi tuottaa sinulle paljon
vastustajia ja vihamiehiä, kuten edeltäjättärellesikin.
-- Niitä en pelkää, sillä Allah on puolellani. Jos ihmisiä pelkäisin,
en koskaan voisi toteuttaa sitä tehtävää, jonka Allah on minulle
uskonut. -- Mutta suostutko sinä panemaan turvallisuuttasi alttiiksi
muunuskoisen asian hyväksi?
Haoma oli odottanut Anahitan katsetta, sillä sen viehkeys oli hänet
lumonnut, ja kun kertojatar nyt taas loi sen häneen, tunsi hän
voimakasta vavistusta koko ruumiissaan. Ja hänen olisi tehnyt mieli
heittäytyä alas Anahitan eteen ja vannoa Ormuzdin kautta hänen
tähtensä menevänsä vaikka kuolemaan. Mutta hän sai vielä kuohahtavan
verensä hillityksi ja huudahti ainoastaan:
-- Ilolla uhraan minä vaikka kaikki jalon asiasi hyväksi.
Tyynnyttyään ja saavutettuaan jälleen malttiaan, huomasi Haoma, että
hänen nyt täytyi poistua, jottei se lumous, joka hänet oli vallannut,
kokonaan häntä kietoisi. Hän virkkoi siis:
-- Jää hyvästi, kertojatar! Lähden asiaasi tutkimaan ja ainakin
kevääksi toivon palaavani ja tuovani sinulle tietoja.
-- Allahin siunaus ja apu matkalle! -- sanoi Anahita helähtävän
kirkkaalla äänellä.
Ennenkuin Haoma lähti, etsi hän vielä kerran Anahitan katsetta.
Hän tahtoi painaa sen syvälle mieleensä innostavaksi ja johtavaksi
valonvälkkeeksi matkallensa. Ja kun kertojatar vihdoin nosti
luomensa, katsoi Haoma häneen niin täynnä ihailua, mutta myös niin
täynnä hehkua, ettei Anahita voinut sitä silmäilyä kestää, vaan loi
kummastusta ja miltei pelkoa ilmaisevat katseensa alas.
Hietakello-salissa odottivat Anahitan seuralaisnaiset. Myöskin hänen
äitinsä, Sabeiha, vanha Tumadir sekä ystävätär Ferengis olivat siellä.
Silmät palaen säihkyvää tulta, astui Haoma heidän ohitsensa ja
pysähtyi heitä tervehtimään. Hitain askelin saapui Anahitakin
puutarhasta.
Haoma tervehti avaran etusalin ovelle tultuaan parsien
jäähyväistervehdyksen. Silloin näki hän, kuinka Anahita katseli
häntä, ja kertojattaren safiirinsinisissä silmissä oli taas entinen
kaino, lapsellinen ja hyvä välke, joka lämmittävänä ja ylentävänä
tunki Haoman sydämeen. Hän katui syvästi äskeistä intohimoista
silmäilyään, ja hän loi kertojattareen viimeisen jäähyväiskatseen,
joka oli täynnä nöyrää katumusta, ylintä kunnioittavaa ihailua.
Paksu rautaportti jymähti kiinni Haoman takana ja hän alkoi nopein
askelin astua sykomoriin köytetyn ratsunsa luo. Syyspuolen taivaan
raskaiden pilvien lomitse paistoi aurinko äkkiä esille ja kultasi
koko Raghan tasangon tenhoavalla kullallaan. Haoman korvissa soi
valtava soitto, voimakkaampi kuin vuorikosken kohina ja vastustamaton
tunturimyrsky. Ja hänen sielussaan liikkuivat tavattoman
onnellisuuden väreet, sillä nyt tunsi hän saavuttaneensa sen elävän
ja toteutuneen ihanteen, joka hänelle tarjosi virkeän toiminnan ja
tunteen syvinten kaihojen sopusuhtaisuuden.
Unissakävijän tavoin hän nousi ratsunsa selkään ja saapui toverinsa
Vohumenon luo, joka kummeksien katseli hänen silmiensä salaperäistä
välkettä ja poskiensa tavatonta punaa.
Seuraavassa tuokiossa ratsastivat molemmat kivisillan yli ja
käänsivät kulkunsa luoteeseen, Kasvinin vuoristoa kohti.


YHDEKSÄS LUKU.

Pilveili taajaan, ja kylmä pohjantuuli puhalsi Elbursvuorilta
päin. Syksyn tulo tuntui etenkin vuoristossa jo vallan selvästi.
Vuorokauden olivat Haoma ja Vohumeno ratsastaneet luodetta kohti;
vaan pari kertaa olivat he malttaneet pysähtyä levähtämään,
virkistääkseen itseään ruualla sekä juottaakseen ja syöttääkseen
ratsujaan. Nyt olivat he jo saapuneet Kasvinin ylhäiseen vuoristoon.
Demurin lähettämä palvelija, joka oli tuonut vuorikoskelle
matkaratsut, oli neuvonut tietä Kurdistaniin. Aluksi olikin
Haomalla ja hänen toverillaan ollut hyötyä näistä matkaohjeista,
niin kauan kuin selvät tiet heitä johtivat. Mutta kauempana erosi
ehtimiseen teitä eri haaroille, ja silloin täytyi pitää korkeampia
vuorenhuippuja tienviittoina. Välistä olivat he kohdanneet pienemmän
karavaanin, joka neuvoi heitä oikeaan suuntaan. Haoman ei sopinut
suorastaan ilmaista, että hän kumppaninsa kanssa oli matkalla
Kurdistaniin, vaan täytyi hänen varovaisuuden vuoksi ainoastaan sanoa:
-- Olemme parseja, ja matkustamme Thabarma-järven rannoille.
Päivä kallistui jo iltaan. Ratsastajat olivat saapuneet jylhään
vuoriseutuun, jossa olivat kokonaan epätietoiset matkansa oikeasta
suunnasta. Ei mikään karavaanikaan sattunut heidän tielleen,
joten eivät nyt voineet turvautua uusiin matkaohjeisiin. Haoma
rupesi senvuoksi luulemaan, että he olivat kokonaan eksyneet pois
oikeasta suunnasta. Ei ollut enää pitkä aika illan pimenemiseen, ja
tummapilvinen taivas jo levitti hämärää. Vinha pohjantuuli rupesi
lennättämään suuria lumihiuteita ratsastajia vastaan. Ensi kertaa
he, lauhkeiden seutujen asukkaat, näkivät lunta. Haoman mieleen
muistuivat ne vanhat Iranin sankaritarut, joissa kerrotaan Ahrimanin
ylhäältä vuoristosta lähettäneen murhaavan lumimyrskyn hautaamaan
niitä sotajoukkoja, joita hän vainosi. Hän tuli ajatelleeksi, ettei
Ahriman häntäkään eikä hänen kumppaniaan ollut jättävä ahdistamatta,
ja että pimeyden ruhtinas kenties juuri lumimyrskyn muodossa valmisti
heille ensimäisen vastuksen. -- Mutta Ormuzd oli kyllä lieventävä
tämän vastuksen vaikutukset!
Vohumeno pyyhkäisi kädellään hihaansa ja otti siitä kouraansa lunta.
Uteliaana ja ihmetellen hän katseli lumipalloa ja virkahti:
-- Kuinka se on valkeata ja kylmää!
-- Ei ole kumma, että se voi jäätää jäsenet ja hyytää veren, kun se
tuulen kiidättämänä laskeutuu alas tuntureilta, sanoi Haoma.
Lumisade tihenemistään tiheni, ja lumi rupesi tupruilemaan tuulessa.
Kauempana näyttivät vuoret olevan tiheän valkean sumun peitossa.
Etäältä kuului valtavaa kohinaa ja huminaa.
-- Pilvet estävät meiltä tänä iltana tähtien opastuksen -- huomautti
Vohumeno.
-- Parasta on, että haemme itsellemme suojapaikan kallion laidassa --
sanoi Haoma.
-- Tiekin käy epävarmaksi ja vaaralliseksi, sillä tuo valkea jauho
tekee koko seudun samankaltaiseksi. Helposti saattaa ratsu erehtyä ja
astua syvyyteen.
Kumpikin katsoi vaistomaisesti sivulle ja huomasi, että he
ratsastivat kaitaa kallionreunaa pitkin, jonka vieressä ammoitti
huimaavan syvä kuilu.
-- Tähän kohtaan ei ole hyvä jäädä -- virkkoi Haoma.
-- Ei; mutta tuntuu melkein kuin tässä taas kulkisi käytetty tie,
joka ehkä kohta vie meidät ihmisasunnoille tai ainakin väljemmille
vuorialueille.
Lumimyrsky kiihtyi hetki hetkeltä yhä raivokkaammaksi, niin että enää
tuskin saattoi selvästi eroittaa kalliot sylen ympäristössä. Ja vinha
pohjantuuli rupesi jäätämään ratsastajien jäseniä. Tosin irroittivat
he satulan nappulaan kiinnitetyt turkiksilla vuoratut vaippansa ja
pukivat ne ylleen. Mutta ollen lauhkeiden seutujen asukkaita ja
tottumattomia pakkaseen, tunsivat he siitä huolimatta jäisenkylmiä
väreitä ruumiissaan. Heidän kätensä kohmettuivat jäykiksi, niin että
vaivoin saattoivat pitää kiinni ratustimista. Kinokset kasvoivat
kasvamistaan, ja polviin asti upposivat ratsut niihin.
-- Ahriman uhkaa meitä tuholla -- sanoi Haoma katkaisten tuskallisen
äänettömyyden. -- Mutta Ormuzd ei ole meitä unhoittava!
Samassa näytti kaita kalliotie hiukan laajenevan vasemmalle.
Kallionseinä näet siinä kohdin muodosti vähäisen syvennyksen.
Vohumeno huomasi tämän:
-- Tässä kohden on tie avarampi, valtijas. Astukaamme hevosen selästä
ja hakekaamme suojaa kallioseinämän luota. Toivotonta on meidän
koettaa ponnistella eteenpäin tässä loppumattomassa lumimeressä.
Haoma huomasi Vohumenon neuvon oikeaksi, pysäytti ratsunsa ja
kiipesi alas sen selästä. Kömpelösti se hänelle onnistui, sillä
jäsenet olivat kylmästä vallan jäykistyneet. Vohumenon kanssa
asettui Haoma kalliosyvennykseen. Mutta se oli niin matala, että
heidän täytyi seisoa selkä kyyryssä, nojaten hevostensa satuloihin.
Myös nämät uskolliset eläimet näyttivät kärsivän pakkasesta. Tuon
tuostakin niiden voimakkaat ruumiit vavahtelivat kylmän väreistä.
Kalliosyvennys tuotti Haomalle ja Vohumenolle vaan vähäistä suojaa,
sillä se oli avoinna pohjoiseen päin, josta vuoriston kaikki pahat
henget kuormittain heittelivät lunta poloisia kohti. Ei siinä
auttanut potkia lunta syrjään. Kinokset kasaantuivat kasaantumistaan;
jo seisoivat ratsastajat ja ratsut yli polvien uponneina niihin.
Kerivan rimpuili onnettomana kinoksissa.
Vohumeno näytti olevan, karaistumpi tätä kaikkea kärsimään; Haoma
taas tunsi jo kuolettavan jäätävää lamausta koko ruumiissaan
ja hän vajosi vallan kuin horrostilaan, siinä nojatessaan
vavahtelevan ratsunsa selkään. Hän katseli kuitenkin vielä
edessään tupruilevaa lunta, joka pimeän rajalla olevassa hämärässä
muodostui kaikennäköisiksi hurjasti tanssiviksi henkiolennoiksi.
Tuntui siltä kuin nämät pitkät, notkealiikkeiset olennot olisivat
hänen edessään ilkkuen tanssineet kamalaa kuolontanssiaan. Mutta
kohta katosivat liehuvat lumiolennot. Haoma vaipui yhä syvempään
horrokseen. Korkea lumikinos tuntui viileänä ja pehmeänä vuoteena
sulkevan hänet syliinsä. Hänestä näytti lähiseutu kirkastuvan, ja
nyt levisi hänen eteensä äärettömän avara, pehmeän lumen peittämä
tasanko. Kuu pani tämän lumipeitteen kimmeltelemään hopealle, ja
suuret silkkiplataanilehdet pistivät siellä täällä esiin hangista.
Kaukana näkörajalla rupesi näkymään kirkas liekinkaltainen hohde,
joka läheni ja suureni. Haoma eroitti jo tuon hohteen keskeltä
valkoisiin puetun solakan nuoren immen, joka kantoi kädessään isoa
silkkiplataani-oksaa. Hän lähestyi lähestymistään ja ojensi sitä
Haomaa kohti. Nyt tunsi Haoma tytön siniset safiirisilmät. Ne
katsoivat häneen niin lapsellisen viattomasti, niin täynnä hyvyyttä
ja suloa, että Haoma tunsi sydämensä lämpenevän ja kyynelten
kirpoavan poskille sekä niiltä alas viileään ja korkeaan hankeen.
Äkäinen tuulenpuuska lennätti lunta ratsun ja Haoman kasvojen yli.
Valoisa unikuva katosi ja Haoma heräsi horroksestaan. Silloin hänen
hevosensa kumeasti hirnui, ja sen jykevät jäsenet vavahtelivat
voimakkaasti. Vohumeno laski vahvan, kylmästä kohmettuneen kätensä
Haoman olalle ja virkkoi:
-- Liikkukaamme tai painikaamme, jotta ei veremme hyytyisi.
Vasta hetken päästä Haoma tajusi kumppaninsa sanat. Hän koetti
liikkua, mutta kangistuneet jäsenet melkein kielsivät kaiken
palveluksen. Kulkkuun takertuneella äänellä hän sai sanotuksi:
-- Jos Ahriman minut tuhoaa ja jos sinä jäät eloon, niin sano
kertojattarelle, että pysyin uskollisena hänen asialleen.
-- Emme kumpikaan joudu tuhon kitaan -- lohdutti Vohumeno. --
Lumitulva on jo harvennut ja myrskykin lauhtunut. Painikaamme nyt ja
laittakaamme veri taas kiertämään. Sitten nousemme jälleen ratsujen
selkään ja lähdemme liikkeelle. Sillä parempi on sentään olla
liikkeellä, kuin tähän jähmettyä.
Tämän sanottuaan hän rupesi ravistelemaan Haoman vartaloa ja jäseniä,
ja hetken kuluttua kumpikin tunsi jähmeän jäykkyyden hieman heltyvän
ja ruumiinlämmön kohoavan. He jatkoivat yhä vielä liikkeitään, kun
omituinen ääni tunki molempien korviin. Haoman hevosen jalkojen
väliin kyykistynyt Kerivan höristi korviaan ja karkasi esiin
kinoksesta.
Äskeinen ääni toistui lähempänä, ja nyt saattoi jo eroittaa, että
se oli ihmisääni. Kerivan ei enää voinut hillitä itseään, vaan
päästi kajahtavan haukunnan. Hetken senjälkeen näkivät Haoma ja
Vohumeno edessään jotakin mustaa, joka liikkui, ja tämän tultua
vielä lähemmäksi he eroittivat lyhyen, kinoksien kanssa taistelevan
ihmisvartalon. Sama ääni, joka äsken oli kuulunut kauempaa, kysyi nyt:
-- Oletteko joutuneet lumihenkien kynsiin, ystäväni?
-- Niin olemme. -- Kuka olet sinä? kysyi Vohumeno.
Haoma sai puolestaan rauhoittaa levotonta Kerivania, jota pieni,
omituiseen kaapuun puettu äijä ei oikein näyttänyt miellyttävän.
-- Minua sanotaan lääkärierakoksi. Vuorimajani on tässä vallan
lähellä. Kuulin hevosenne hirnunnan, riensin sen ilmaisemaan suuntaan
ja olen valmis teitä auttamaan.
Samassa äijä avasi viittansa, jonka sisäpuolella hänellä oli pieni
öljylamppulyhty. Avaran kaapunsa taskusta hän kaivoi esiin pienen
polttosavipullon ja ojensi sen Vohumenolle sanoen:
-- Juokaa tästä muutama äimäys. Tämä neste panee jähmettyneen veren
jälleen virtaamaan.
Vohumeno antoi pullon Haomalle:
-- Juo ensin sinä, valtijas!
Kumpikin vahvisti itseään vanhuksen tarjoamalla juomalla, eikä sen
virkistävä ja lämmittävä vaikutus ollut vitkallinen.
-- Nyt, ystäväni, -- huomautti pikku vanhus, -- rientäkäämme sisälle
majaani, sillä luulen, että olette lämmön ja ruuan tarpeessa. --
Mutta varovasti, ystäväni, sillä tie on kaita!
Taluttaen ratsujaan, seurasivat matkamiehet pelastajaansa, joka
huolimatta ijästään ja lyhyestä varrestaan, sangen nopeasti
ponnisteli eteenpäin kinoksien läpi. Tätä kulkua ei kestänyt
kauan, sillä muutaman kivenheiton päässä laajeni tie, ja edessä
kohosi kookas, käyrärunkoinen seeteri. Sen juurella, kahden kulman
muodostavan kallioseinän välissä, oli kivistä rakennettu maja. Ratsut
köytettiin kiinni majan leveän räystään suojaan, ja ratsastajat
riisuivat turkkinsa, joilla peittivät uskolliset kumppaninsa.
Vanhus aukaisi majan oven ja pyysi vieraita käymään sisälle. He
noudattivat kehoitusta ja astuivat jotenkin avaraan, mutta matalaan
majaan, jonka peräseinän keskikohdalla oli isoista paasista tehty
tulisija. Räiskyvä tuli paloi liedellä ja lähetti ylös pieneen
kattoaukkoon savutupruja. Liekin yläpuolella, vartaassa, paistui
lihamöhkäle, levittäen ruokahalua kiihoittavaa hajua majaan. Iso
kuparilamppu lisäsi majan valaistusta. Rosoisille seinille oli
ripustettu paksuja vuotia suojaksi pohjantuulen lähettämää vilua
vastaan. Myöskin permannolle oli levitetty pehmeitä ja laveita
taljoja. Katossa oleva ikkuna-aukko oli nyt talveksi tukittu ulkoa
puilla ja sisältä taljoilla. Oven oikeapuoliseen seinään oli
kiinnitetty laudakko, jonka monista osastoista pisti esiin pienten
savipullojen ohuet kaulat.
Vasemmalla seinustalla oli matala, patjoilla peitetty kohonne. Sitä
osoitti vanhus vierailleen ja virkkoi:
-- Laskeutukaa patjoille lepäämään. Jäykät jäsenenne sitä kyllä
tarvitsevat.
Samassa vanhus sieppasi laudakolta pullon, kaasi siitä nestettä
pikarin puolilleen ja ojensi tämän Haomalle:
-- Tässä vielä lisää lämmittävää juomaa.
Haoma ja hänen kumppaninsa paneutuivat, pikarin sisällystä
maisteltuaan, pitkäkseen kohonteen patjoille. He tunsivat jalkansa
puutuneiksi ja raukeiksi, ja Haoma koetti lyömällä jalkojaan yhteen
poistaa niistä pistelevän kivun.
-- Voin arvata, sanoi vanhus, että jalkanne ovat kylmettyneet.
Malttakaa hiukka!
Näin sanottuaan hän riensi ulos ja palasi hetken kuluttua sisään,
lumella täytetty savimalja kädessä. Varovaisesti hän irroitti
patjoilla lepäävien jalkineiden hihnat, riisui jalkineet pois, ja
rupesi vieraidensa jalkoja hieromaan.
Ihmetellen katsoi sekä Haoma että Vohumeno häneen, ja Vohumeno
huudahti:
-- Miksi tuot meille tuota tuhoavan kylmää ainetta?
Vanhuksen lyhyt harmaa tynkäparta rupesi liikkumaan, ja hän nauroi
omituisen äänisesti, ikäänkuin sisällisesti ja katkonaisesti. Mutta
siinä naurussa oli jotakin hyvänsävyistä ja rohkaisevaa.
-- Onhan tämä vaan kylmää lunta -- sanoi hän. -- Ja saattaapa se
tuolla ulkona runsaasti kasaantuneena ja pohjantuulen lennättämänä
surmata ja haudata alleen. Mutta näin käytettynä, ystäväni, palauttaa
se lämmön kangistuneisiin jalkoihinne. Siten moni seikka, joka
on paha ja vahingollinen, oikealla tavalla ja sopivassa määrin
käytettynä, muuttuu hyväksi.
Ja todistaakseen puheensa totuuden, rupesi vanhus tarmon takaa
lumella hieromaan matkamiesten jalkoja. Pian tämän tempun hyvä
vaikutus tuli näkyviin, sillä punainen ihoväri rupesi palaamaan
paleltuneisiin jalkoihin, ja pistelevä tunne katoamaan. Haoma ja
Vohumeno rupesivat, huomattuaan lumen hyväntekevän vaikutuksen, itse
tällä viileällä valkoisella aineella hieromaan jalkojaan. Hieronta
tuotti heille vielä toisenkin edun: se palautti ruumiinlämmön ja teki
jäsenet notkeiksi.
Kun vanhus katsoi hieromisen jo riittäväksi, peitti hän vieraansa
jalat isolla tiikerintaljalla ja pyysi heitä lepäämään, kunnes hän
oli tarjoava heille ruokaa. Siihen ei pitkiä aikoja kulunut, sillä
tuli oli, vanhuksen ollessa etsimässä eksyneitä, tehnyt tehtävänsä,
ja paisti tuoksui jo valmiina. Vanhus irroitti sen, pani sen
savivadille, nouti ulkoa ruokasäilöstään leipää, sieppasi laudakolta
ison, pitkäkaulaisen viinillä täytetyn savipullon ja muutamia veitsiä
ja asetti sitten kaikki matalalle, makuukohonteen korkuiselle
pöydälle vieraidensa luo. Itselleen otti ukko nahalla päällystetyn
patjan, jonka siirsi pöydän ääreen. Ja kaadettuaan viiniä pikareihin
sekä otettuaan veitsen käteensä, paistia leikatakseen, sanoi hän,
tyytyväisesti hymähdellen:
-- Ateria on valmis! ystäväni. Toivon, ettette sitä halveksi.
Halukkaasti noudattivat nälistyneet matkamiehet isäntänsä kehoitusta,
ja pysyen kyynäspäätä vastaan nojaavassa asennossa makuukohonteella,
he alkoivat veitsellään leikellä mehevästä paistista aimo viipaleita.
Heidän elinvoimansa alkoivat herätä ja luottamus matkan onnistumiseen
palasi.
-- Ormuzd ei siis meitä hyljännyt -- sanoi Haoma hetken kuluttua.
-- Vai olette te parseja -- virkkoi vanhus tämän johdosta. -- Onni
teidät siis ohjasi minun majani läheisyyteen.
-- Mitenkä niin? -- kysyi Vohumeno.
-- Ette näy tietävän -- jatkoi vanhus -- missä seuduin liikutte.
Tässä on vallan lähellä Alamut, assassiinien vahva linna. Onpa ihme,
ettette joutuneet sen väijyvien fidaavien käsiin. Parsit ovat heille
makupaloja.
Hämmästys valtasi Kurdistaniin matkaavat, ja Vohumeno loi Haomaan
katseen, jossa välkähti äkillinen epäluulo heidän isäntäänsä ja hänen
vieraanvaraisuuttaan kohtaan. Haoma huudahti:
-- Vai olemme sittenkin joutuneet lähelle hirvittävää kotkanpesää,
vaikka neuvoja seuraten olemme koettaneet sen suuntaa välttää.
-- Lumimyrsky on vienyt teidät harhaan -- huomautti vanhus.
-- Entä miten itse asut näin lähellä Alamutia ja kuinka saat olla
rauhassa fidaaveilta? -- kysyi Vohumeno, jonka epäluulo yhä kasvoi
ja joka luuli vanhuksen auttavaisuuden ja vieraanvaraisuuden takana
piilevän viekkaan ansan.
-- Minäkö? -- vastasi vanhus. -- Kuka lääkäri-erakkoa hätyyttäisi?
Olen laajalti tunnettu näillä seuduin. Kurdistanissa ja Syyriassakin
minut tunnetaan. Minut tunnetaan ja minua tarvitaan. Alamutkin minua
tarvitsee, sillä harvalla on se lääkitsevien yrttien salaisuus, kuin
minulla. Itse Alamutin suurmestari, pelätty Ibn es-Ssabbach, on
julistanut majani ja henkeni rauhoitetuksi. Olen kerran pelastanut
hänen lempipuolisonsa vaarallisesta taudista.
-- Oletko sinä siis Alamutin palveluksessa? -- kysyi Haoma, paheksuva
väre äänessä.
-- En ole enempää Alamutin palveluksessa kuin teidän palveluksessanne
tai kenenkä muun tahansa, joka taitoani ja apuani tarvitsee.
-- Mutta Alamutin miehet ovat rosvoja, ovat pahempia kuin rosvot.
He ovat Ahrimanin kätyreitä maan päällä. Auttamalla pahoja, edistät
samalla pahuutta -- jatkoi Haoma.
-- Alamutin väestä kerrotaan paljon -- virkkoi vanhus -- ja luulen,
että he tekevät paljon tekoja, jotka sotivat Allahin tahtoa vastaan.
Mutta minun tehtäväni ei ole heitä rangaista tai heille kostaa.
Se on Allahin tehtävä ja yksinomainen oikeus. Allah on avannut
minulle yrttien lääkitsevän salaisuuden ja tautien parannustaidon.
Minun velvollisuuteni on viljellä tätä taitoa ja tarjota sitä
tarvitseville. Jos tapaan haavoittuneen rosvon, sidon hänen haavansa
yhtä hyvin kuin sidon rehellisen miehen haavan. Allah on antanut
minulle eloa ylläpitävän voiman. Hän yksin saattaa elon kuihduttaa ja
katkaista.
-- Sinun sijassasi muuttaisin pois täältä toiselle seudulle, missä
ei niin räikeitä rikoksia tehdä kuin täällä Alamutissa -- huomautti
Vohumeno.
-- Minäkö muuttaisin pois täältä! Täällä olen syntynyt, täällä
isävainajalta perinyt taitoni salaisuuden, täällä varttunut,
turpeeseeni kiinnikasvettunut ja täällä vanhettunut. Ei vanhaa puuta
enää muualle istuteta. Asuin jo täällä, ennenkuin Alamutin nykyinen
väki sinne muutti. Se on osoittanut minulle suosiotaan ja sallinut
minun rauhassa asua entisillä sijoillani. Olen kiitollinen siitä.
-- Kysyinkö teidän nimeänne ja ammattianne äsken? -- En. Tiedänkö
nytkään, keitä olette, minne kuljette ja mitä asioita ajatte?
Silmänne tosin sanovat minulle, että sielunne ovat vilpittömät, mutta
äsken pimeässä, jolloin teille apuani tarjosin, en nähnyt silmienne
rehellisyyttä.
-- Olet omituinen vanhus -- sanoi Haoma. Harvassa lienee sinun
vertaistasi.
Tämän kuultuaan hymyili vanhus hyvänsävyisää hymyään, ja hänen
sisältään kuului taas tuo lystikäs kihisevä naurun ääni.
Vohumenon epäluulo hieman haihtui. Mutta siitä huolimatta hän
päätti olla tarkasti varoillaan ja pitää silmällä kaikkia vanhuksen
liikkeitä.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Haoma ja Anahita: Kertomus - 12
  • Parts
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 01
    Total number of words is 3381
    Total number of unique words is 2061
    18.0 of words are in the 2000 most common words
    27.0 of words are in the 5000 most common words
    31.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 02
    Total number of words is 3499
    Total number of unique words is 2074
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 03
    Total number of words is 3501
    Total number of unique words is 2002
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 04
    Total number of words is 3590
    Total number of unique words is 1865
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 05
    Total number of words is 3473
    Total number of unique words is 1955
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 06
    Total number of words is 3382
    Total number of unique words is 2056
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    33.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 07
    Total number of words is 3433
    Total number of unique words is 1983
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 08
    Total number of words is 3539
    Total number of unique words is 1971
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 09
    Total number of words is 3478
    Total number of unique words is 1923
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 10
    Total number of words is 3567
    Total number of unique words is 1909
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 11
    Total number of words is 3569
    Total number of unique words is 1984
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 12
    Total number of words is 3427
    Total number of unique words is 1956
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 13
    Total number of words is 3475
    Total number of unique words is 1888
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    30.7 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 14
    Total number of words is 3466
    Total number of unique words is 1874
    21.6 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 15
    Total number of words is 3578
    Total number of unique words is 1922
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 16
    Total number of words is 3374
    Total number of unique words is 1862
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 17
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 1871
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Haoma ja Anahita: Kertomus - 18
    Total number of words is 410
    Total number of unique words is 316
    27.1 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.