Haoma ja Anahita: Kertomus - 09

asunnolle.
-- Sinne olen minäkin menossa. Olen käynyt ostamassa herrani
lempipuolisolle, Menishelle, kaulahelmikoristeen ja palaan sitä
viemään herralleni.
He kääntyivät nyt astumaan kaidalle kadulle, joka pieneltä torilta
poikkesi vasemmalle. Ohikulkevat katsoivat hieman uteliaasti
suoraryhtistä Haomaa, hänen pitkää tummansini-viittaansa ja puhdasta
valkoista päähinettään. Nähtyään että hovin palvelija oli hänen
seurassaan, monikin, ensin rypistettyään huulensa parsilaista
ivaavaan hymyyn, kunnioittavasti väistyi hänen edestään kapealla
kadulla syrjään. Sillä Melik shaahi ja Hassan Ibn Ali olivat
selvästi osoittaneet suosivansa parseja. Ja koska tämä kulki
kultarannerenkaisen hovipalvelijan seurassa, hän varmaankin liikkui
parsien asioilla hovissa.
Kaita katu päättyi sileillä, leveillä kiviliuskoilla kivitettyyn
rantatoriin. Astujien eteen aukeni nyt avara näky. He olivat näet
tulleet keinotekoisen leveän joen rannalle. Tämän joen oli Melik
shaahi panemalla liikkeelle tuhansia työmiehiä ja uhraamalla
äärettömiä rahasummia eräästä vuorijärvestä johdattanut kaupungin
halki. Lukuisat valkeamarmoriset sillat johtivat sen yli, ja
kauempana, sen vastakkaisella rannalla, haamoitti siniautereisen
ilman verhoamana Melik shaahin suunnattoman lavea-alainen,
erivärisistä marmorilajeista rakennettu palatsi. Tuuheat puutarhat,
joihin oli istutettu Intian harvinaisimmat puulajit, ja Ceylonin
uhkuvasta kasvimaailmasta noudettuja palmuja sekä leveälehtisiä
pensaita, pistivät esiin vaaleankeltaisesta marmorista tehtyjen
muurien takaa. Palatsirakennusten katoilla liehui purppuranpunaisia
ja vaaleansinisiä silkkilippuja, joihin oli kuvattuna kultakuteiset
seldshukilaiset puolikuut.
Arasta opasti Haomaa pitkän matkaa järven pohjoispuolista rantaa
pitkin, kunnes he tulivat shaahin linnaryhmien kohdalle. Niiden
järvenpuolisen laidan keskipalkoille johti leveä valkoinen
valkeamarmorinen silta, jonka kummassakin päässä oli jykevä kullattu
portti.
-- Tämä silta vie shaahin lempipuolison asunnon portin edustalle
-- huomautti Arasta. Sitä myöten ei kukaan muu saa kulkea, kuin
shaahi ja hänen lempipuolisonsa. Kun he tahtovat lähteä ajelemaan,
avataan kullatut portit, ja kahdeksanvaljakko, joka vetää jalokivistä
säteileviä vaunuja, karauttaa ulos linnasta ja ohjaa kulkunsa tälle
sillalle.
-- Kuka on shaahin lempipuoliso? -- kysyi Haoma hajamielisenä.
-- Tällä haavaa hänellä ei kuulu olevankaan lempipuolisoa, siitäperin
kuin Turkan Chatun on menettänyt nuoruutensa kauneuden ja joutunut
epäsuosioon.
-- Oletpa jo ehtinyt kokea yhtä toista, lyhyen olosi aikana hovissa.
-- Kuuleehan sitä kaikennäköistä. Kun palvelijat ovat joutilaina,
kertovat he toisilleen lakkaamatta hovin uutisia.
-- Onko herrasi Demur nyt kotona? -- kysyi Haoma, joka oli kokonaan
omien ajatustensa maailmassa ja joka ei näyttänyt olevan halukas
kuuntelemaan enempiä hovijuttuja.
-- Herrani Demur lähti juuri mennessäni aamukylpyyn, mutta on jo
varmaankin siitä palannut. Hän käski minun heti basaarista tultuani
tuomaan tämän helminauhan hänen käteensä. Sillä tänään on hänen
lemmikkinsä, Menishen, syntymäpäivä, ja vartijaani tahtoo antaa
hänelle tämän kalliin lahjan.
Haoma huomasi nyt, että Arasta varovasti kantoi kädessään
silkkikoteloa, jossa hän oletti tuon syntymäpäivälahjan piilevän.
Samassa he kääntyivät yhdelle marmorisilloista, ja Arasta huomautti:
-- Tämä silta johtaa siihen osaan shaahin linnaa, missä suurvisiirin,
Hassan Ibn Alin ja herrani Demurin asunnot ja puutarhat ovat.
-- He kulkivat tätä siltaa pitkin leveän joen yli, jonka ohuesti
väreilevään pintaan sillan valkeat marmoripatsaat kiemurtelevina
kuvastuivat. Heidän saavuttuaan palatsin ulkomuurin portille,
löi Arasta portin vieressä riippuvalla rautakurikalla kolmasti
seeteriporttiin. Se aukeni, ja vartija pisti ulos päänsä, nähdäkseen,
kuka oli tulossa. Huomattuaan Arastan, oli vartija halukas ilman
muuta päästämään hänet sisälle. Mutta havaittuaan hänen seurassaan
oudon miehen, katsahti hän tähän kummeksien ja kysyi:
-- Ken on tämä vieras?
-- Se on parsilainen Haoma, herrani Demurin hyvä ystävä -- vastasi
Arasta. -- Hänellä on asiaa herralleni.
-- Saattaa olla -- huomautti vartija. -- Mutta minun on kielletty
päästämästä sisälle hoviin outoja vieraita ilman herrani lupaa.
Riennä sinä suurvisiirin pojan luo vieraan tuloa ilmoittamaan. Vieras
itse istukoon portin viereiselle rahille odottamaan.
Ei ollut muu neuvona, kuin mukaantua tähän hovimääräykseen. Arasta
pujahti siis sisälle portista, ja Haoma istuutui kivirahille
odottamaan. Portti suljettiin Arastan jälkeen. Hetken kuluttua
se jälleen raoitettiin, ja vartija ojensi raosta Haomalle ison
päivänvarjostimen ja riikinkukon sulista tehdyn viuhkan. Näiden
viileyttä tuottavien esineiden ojentaminen oli käynyt niin pian, ja
portti oli taas niin viipymättä sen jälkeen sulkeutunut, ettei Haoma
ehtinyt huomauttaa näiden hänelle outojen kapineiden turhuutta. Hän,
joka oli tottunut vuoriston polttavaan auringonhehkuun, ei suinkaan
pelännyt jokituulen lauhduttamaa lämpöä tuossa muurin laidalla.
Senpä vuoksi hän varovasti asetti koreavärisen varjostimen ja upean
viuhkan viereensä rahille. Kun hän siinä oli istunut hetken aikaa,
rupesi oikealta pitkin rantaäyrästä tulemaan miehiä, joilla oli
yllään jalkoihin ylettyvät valkeat kaaput ja niiden päällä lyhyemmät,
vihreät vaipat. Päässä oli heillä isot punaiset turbaanit. Tämän
parven etumaisena kulki vanha valkeapartainen mies. Mikäli Haoma
oli kuullut kuvailtavan mollia, muhamettilaisten pappeja, oli
näiden miesten puku noiden selityksien mukainen. Ja todella kantoi
kukin koraanikääryä kädessään. He palasivat nähtävästi rukoilemasta
moskeasta. Jonon johtaja, valkeapartainen mies, iski, tultuaan Haoman
rahin kohdalle, teräväkatseiset silmänsä häneen ja virkkoi, kääntäen
päätään takanaan kulkevalle mollalle puoliääneen:
-- Näitkö parsia? -- Noita vääräuskoisia koiria rupeaa nyt tulvimaan
tänne.
-- Pian heistä tulee vaaraa profetan pyhälle uskolle -- virkkoi tämä
vastaukseksi.
Sen enempää ei Haoma kuullut. Mutta hän huomasi, että johtaja siirtyi
astumaan puhuttelemansa mollan viereen, jonka jälkeen he vilkkaasti
käsiään huitoen jatkoivat keskusteluaan, arvatenkin äskeisestä
aineestaan.
-- He eivät uskoamme tunne, ja jos vähän tuntevatkin, eivät sitä
ymmärrä, ja siksi he sitä tuomitsevat -- ajatteli Haoma itsekseen.
Samassa kiintyi hänen huomionsa suippokokkaiseen veneeseen, joka
kahden seisovillaan olevan miehen melomana lähestyi linnanpuolista
joen rantaa. Veneen kokka sujahti seuraavassa tuokiossa maihin
vähän matkan päässä, vasemmalla siitä paikasta, missä Haoma
istui. Miehistä, jotka hypähtivät rannalle, oli toinen vanha,
harvapartainen, toinen nuorempi. He alkoivat astua rantaa pitkin
Haomaa kohti. Heidän tultua lähemmäksi, tunsi Haoma vanhemman
miehistä Shirujeksi, paenneeksi vankienvartijaksi. Hän näytti
rasittavasta toimestaan erottuaan saaneen selkänsä vallan suoraksi,
ja hänen jalkansa liikkuivat entistään ketterämmin.
Shirujekin tunsi nyt Haoman ja säpsähti, mutta ei muuten ollut
millänsäkään, katsoi vaan eteensä ja joudutti hieman askeleitaan.
Juuri kun hän kumppaninsa kanssa oli mennyt Haoman ohi, avattiin
portti, ja herransa luota palaava Arasta astui siitä ulos. Saranoiden
narinan kuullessaan, käänsi Shiruje päätään.
-- Herrani, Demur, käskee sanoa sinut tervetulleeksi, valtijas! Hän
odottaa sinua tuolla sisällä -- sanoi Arasta.
Nyt avattiin portti kunnioittavasti selälleen ja Haoma astui,
annettuaan kumartavalle vartijalle takaisin tarpeettomat
viileysvehkeet, Arastan seuraamana hovin muurien sisälle. He tulivat
pitkään pylväskäytävään, jonka katolta kummaltakin puolen riippui
köynnöskasveja.
-- Näitkö Shirujen tuolla äsken? -- kysyi Haoma.
-- Näinpä kyllä, ja olen jo tätä ennenkin muutaman kerran häntä
tavannut. Ensi kerralla, kun hänet äkkiä kohtasin tuolla joen
rannalla, hän kovin hämmästyi ja näytti kohta senjälkeen hyvin
kiukkuiselta.
-- Mitä hän täällä toimii?
-- Kerrotaan hänen olevan visiiri Abu'l-ganaïmin palveluksessa.
Tuo toinen, joka äsken oli hänen seurassaan, oli myöskin visiirin
palvelijoita, ja kerrotaan, että hän on valepukuinen assassiini, joka
ylläpitää yhteyttä Abu'l-ganaïmin ja Alamutin linnan assassiinien
välillä.
-- Mikä mies on sitten tuo Abu'l-ganaïm.
-- Se on shaahin entisen lempipuolison, Turkan Chatunin, suosikki
ja kätyri sekä jalon suurvisiirin, Hassan Ibn Alin pahin vihamies
ja vastustaja. Hän on monta kertaa koettanut syöstä syrjään
suurvisiirin, mutta kaikki hänen yrityksensä ovat olleet turhat.
-- Hassan Ibn Alilla taitaa olla hallitsijansa järkähtämätön
luottamus?
-- Niin sanotaan.
Näin puhuessaan olivat he pylväskäytävästä saapuneet, riippuvien
puutarhojen ympäröimälle avaralle pihalle, joka oli kivitetty
leveillä harmailla marmorilevyillä. Sen halki astuttuaan menivät
he sisälle Demurin palatsin suureen eteiseen, ja siitä vähän
pienempään saliin, jossa vallitsi miellyttävä viileys ja jonka
keskustassa korkea suihkulähteen säde pulppuili ylös rehevien
kasvien keskeltä. Suihkulähteen vieressä loikoi Demur, ohut vihreä
silkkivaippa yllä, matalalla ja pitkällä vuoteentapaisella istuimella
polttaen pitkävartista, hienohajuista narghile-piippua. Kaksi
palvelijaa seisoi hänen pääpuolellaan isot viuhkat kädessä, valmiina
karkoittamaan liian lämmön herrastaan.
Haoman astuttua sisälle Arastan seuraamana, hypähti Demur ylös
mukavasta asennostaan, jossa hän oli nauttinut äskeisen kylvyn
tuottamaa hyvinvoinnintunnetta, syleili herttaiseen tapaansa
ystäväänsä Haomaa ja virkkoi:
-- Tuollaisena sinusta vielä enemmän pidän! Johan nyt rohkenet tulla
ihmisasunnoille.
Hän viittasi Arastalle. Tämä joutuisasti lykkäsi Haoman eteen korkean
musnud-patjan. Sitten Demur käski toisen viuhkojista asettumaan
Haoman luo sekä toisen tuomaan hänelle pitkävartisen narghile-piipun.
Mutta kumpikin kohteliaisuudenosoitus oli Haomasta turha. Toiselle
palvelijoista, joka alttiisti rupesi heiluttamaan komeata viuhkaansa,
virkkoi Haoma:
-- Ystäväni, tuo vaivasi on tarpeeton, sillä eipä liika lämmin minua
rasita.
Toisen palvelijan tuotua hänen eteensä pitkävartisen piipun, sanoi
hän, tehden väistävän liikkeen kädellään:
-- Kiitän tarjoumuksesta, mutta en saata siitä nauttia, sillä parsi
ei polta.
-- Se minun olisi pitänyt muistaa ennalta, huudahti Demur. -- Rupean
kuitenkin jo unhoittamaan tapojanne. Mutta sanohan, ystävä hyvä, mitä
sinulle saan tarjota. Tahdotko mango-hedelmää, Ceylonin hehkuvia
viiniä, vai haluatko mieluummin vahvaa ateriaa jalkamatkasi jälkeen?
Sano vaan, mitä ikinä halajat; paraalla, mitä huoneeni omistaa,
tahtoisin sinua kestitä.
-- Vieraanvaraisuuttasi kiitän ja olen valmis siitä myöhemmin
nauttimaan. Mutta kaikkein ensiksi pyytäisin saada kanssasi
keskustella tärkeästä asiastani.
Tämän sanottuaan katsahti Haoma huoneessa oleviin palvelijoihin.
Ennenkuin hän oli ehtinyt huomauttaa, että asiansa vaati keskustelua
kahden kesken, oli Demur tajunnut hänen ajatuksensa ja viittasi
palvelijoita poistumaan.
Heidän mentyänsä, kysyi Haoma:
-- Eivätkö nyt muut, kuin sinun korvasi ole puhettani kuulemassa?
Silloin nousi Demur istuimeltaan ja kulki varpaillaan leveätä
taustaovea peittävän paksun punasilkkisen intialaisen laskosverhon
luo, jonka hän äkkiä nosti. Pitkä, tyhjä solakäytävä vaan näkyi sen
takaa. Demur palasi vieraansa luo sanoen:
-- Voit olla huoleti. Ainoastaan minun korvani ovat sinua
kuuntelemassa, ja jos puhut puoliääneen, voit olla varma siitä, ettei
kukaan muu kuule sanojasi.
-- Haoma kertoi nyt, minkä suuren tehtävän Anahita oli hänelle
uskonut ja kysyi senjälkeen:
-- Voinko toivoa sinun, Demur, antavan minulle apukeinoja
tiedustelumatkalleni? -- Sen teen varsin mielelläni, vastasi
suurvisiirin poika. -- Kotimatkalla käyttämääsi oritta olen käskenyt
säästää ja syöttää sinun varallesi. Siitä saat nytkin ratsun
itsellesi.
-- Mutta kumppanini Vohumeno tarvitsisi myös hevosta.
-- Sen hän on saapa, ja aseita, rahaa, -- mitä vaan tarvitsette,
kaikki on teille annettava matkaanne varten. -- Mutta kas vaan,
oletpa sinä nähnyt kertojattaren. Sinun osaksesi on tullut kunnia,
josta ani harva voi kerskata. Sillä hän on vahvasti verhottu,
käydessään juhlina Raghan isossa sinisessä moskeassa, niin että vaan
hänen sypressinsolakka vartalonsa on katseiden saavutettavissa. Mutta
hänen silmänsä taitavat olla verrattoman ihanat, ja hänen kasvojensa
sulo harvinainen?
-- Hän on kaunis, ja näyttää hyvältä -- sanoi Haoma ujona ja punastui.
-- Luulenpa että meidän erakkomme on ihastunut -- huudahti Demur,
iskien Haomalle veitikkamaisesti silmää. -- Vahinko vaan, että
Anahita on sitoutunut ainaisesti pysymään impenä. Shaahikaan, tuo
mahtava mies, ei saa nauttia hänen sulostaan, vaan on moskeassa
kansan edessä vannonut suojelevansa kertojattaren viattomuutta.
-- Lasket leikkiä vakavista asioista, sanoi Haoma -- soimaava ilme
tummissa silmissään.
-- No jospa laskenkin leikkiä Anahitasta, niin todenteolla kehoitan
sinua toisaalta hankkimaan itsellesi hempeän toverin. Ensimäisen
askeleen olet jo ottanut tulemalla sieltä, erämaastasi tänne linnaan.
Olen jo sinuun tyytyväinen. Ja jos vaan tahdot, niin lahjoitan
sinulle sievän intialaisen orjattaren. Tyttö on tuskin täyttänyt
kuusitoista vuotta. Näin hänet äskeisillä markkinoilla ja ostin hänet
kolmestasadasta kultarahasta. -- Melkoinen hinta! -- Voin vakuuttaa
sinulle, että hän on viaton ja soma kuin puhkeamaisillaan oleva
ruusunnuppu. Hän on nyt lemmikkini Menishen seuralaisnainen. Mutta
kernaasti saat hänet, jos tahdot.
Haoma näytti olevan hämillään ja huomautti:
-- Ei tehtäväni salli minun sellaisia ajatella.
-- Emme puhu siitä enää tällä kertaa -- virkkoi Demur, joka huomasi
vieraanvaraisissa pyrkimyksissään menneensä liian pitkälle. -- Toivon
kuitenkin, että tahdot läsnäolollasi kunnioittaa sitä pientä juhlaa,
joka kohta alkaa lemmikkini Menishen kunniaksi.
-- Siihen suostun kernaasti, ellei perheesi ilo minun kauttani
häiriydy.
-- Vieläpä mitä! Naiseni päinvastoin ovat hyvin uteliaat näkemään
sinut, josta jo täällä hovissa puhutaan. Haaremista palattuamme vien
sinut isäni suurvisiirin puheille. Olen puhunut hänelle sinusta, ja
mielellään hän tahtoo sinuun tutustua.
-- Outoa on minun niin ylhäisten eteen astua, ja luulen liian kauan
täällä viipyväni.
-- Isäni ylhäisyyttä sinun ei tarvitse haikailla. Hän on
yksinkertainen kuin kansan mies. Ja muuten on tuo Mervimin asia
luullakseni hyvin arveluttava ja vaikea, sillä shaahi itse on hänen
tuomionsa langettanut. Isäni voi siis antaa hyviä neuvoja, miten
sinun on soveliaimmin menetteleminen.
-- Mielipiteesi on oikea. Velvollisuuteni on siis sitä noudattaa.
-- Tahdotko hetken odottaa tässä, Haoma? Pistäydyn sisähuoneessa
pukua muuttamaan.
Samassa Demur näpäytti kädellään läheiseen pylvääseen ripustettua
hopealevyä, jonka helähdyksestä Arasta hetken kuluttua riensi esille.
-- Oletko ostanut helmikoristeen? kysyi Demur.
-- Se on tässä, valtijas.
Hän ojensi herralleen basaarista noutamansa kotelon. Demur aukaisi
sen ja otti siitä esille hienon helminauhan. Katseltuaan sitä hieman,
sanoi hän:
-- Hyvin toimitit tehtäväsi. Helmet ovat oikeita ja puhtaat kuin
lähdeveden pisarat.
Jätettyään Arastan Haomalle seuraa pitämään, poistui Demur
sisähuoneisiin luvaten pian palata.
Arasta asettui seisomaan suihkulähteen ääreen, vaieten, kuten
hovipalvelijoiden oli määrä.
-- Tuon sinulle terveiset Vohumenolta -- sanoi Haoma katkaisten
äänettömyyden. Hän on varmaankin oleva iloinen, kun kerron, miten
hyvä sinun on olla -- sillä luulen, että sinulla todella on täällä
mukavaa, koska noin läheisesti saat palvella suurvisiirin poikaa.
-- Oloni täällä on niin hyvä, etten koskaan ole voinut sellaista
aavistaa. Herrani on minulle niin armollinen, että ilolla häntä
palvelen. Ja kaikesta saan kiittää sinun hyvyyttäsi, valtijas.
Jospahan Ormuzd soisi, että joskus saisin sen sinulle palkita!
-- Turhaan puhut palkitsemisesta. Osoita kiitollisuuttasi Ormuzdille
hänen hyvistä lahjoistaan. Sillä kaikki hyvä, mikä tässä huonossa
maailmassa tulee osaksemme, johtuu Ormuzdin siunauksesta, hänen
valppaasta taistelustaan pimeyden ruhtinasta vastaan. Yhdy sinäkin
Ormuzdin taistelujoukkoon!
-- Ormuzdia koetan joka päivä palvella lukien Avestaa ja hoitaen
hiilustan hehkua.
-- Se minua miellyttää, että herrasi sallii sinun uskoasi hoitaa.
Siinäkin suhteessa hän on suuren isänsä arvoinen.
He eivät ehtineet jatkaa keskusteluaan sen kauempaa, kun sisään astui
kiireisesti komeapukuinen shaahin palvelija. Hän kääntyi Arastan
puoleen kysyen:
-- Missä on suurvisiirin poika?
-- Hän on sisähuoneissaan pukeutumassa pientä kotoista juhlaa varten.
-- Sen hän tehköön joutuisasti, sillä suurherramme shaahi on paraikaa
hänen isänsä luona ja tahtoo viipymättä puhua hänen kanssaan aiotusta
metsästysretkestä.
Samassa Demur, joka oli muuttanut ylleen paksusta valkoisesta
silkkikankaasta tehdyn viitan, ja sitonut ympärilleen leveän
punapurppuravyön, palasi saliin.
-- Vie armolliselle hallitsijallemme se viesti, että hänen nöyrin
palvelijansa Demur heti rientää hänen käskyjänsä kuulemaan -- sanoi
Demur, kuultuaan mistä oli kysymys, shaahin palvelijalle. Tämä
poistui kiireisesti.
-- Ikävä, että Menisheni nyt saa odottaa -- huoahti Demur,
palvelijan mentyä, lyöden Haomaa olalle. -- Seuraa nyt minua isäni
odotushuoneeseen. Shaahin lähdettyä pois isäni luota, vien sinut
sisälle.
Demurin seurassa alkoi Haoma astua avaroiden marmoripihojen,
ihmepuutarhojen ja riippukasvien koristamien pylväskäytävien läpi
suurvisiirin asuntoihin, jotka sijaitsivat lähinnä Melik shaahin
palatsiryhmää.


KUUDES LUKU.

Suurvisiiri Hassan Ibn Alin avara odotussali oli hovisuojaksi
tavattoman yksinkertainen. Paksujen huonetta ympäröivien harmaiden
marmoripylväiden välissä ei edes riippunut mitään silkkisiä
laskosverhoja, kuten muuten tämän aikuisissa upeammissa huoneissa oli
tavallista. Ainoana koristuksena olivat seinä- ja kattomaalaukset
sekä permantomosaiikki, jotka kaikki kuvasivat tapauksia ja
sankareita Persian muinaistarustosta. Sillä vaikka islam jo aikoja
sitten oli voitokkaasti kohoittanut lippunsa Persian hallitustalojen
katolle, muistettiin ja harrastettiin rikasmuotoisia ja jännittäviä
muinaisiranilaisia kansantaruja.
Mataloita patjaistuimia oli asetettu pilareiden ääreen luoksepääsyä
odottavia varten. Nyt oli odotussali melkein tyhjä, sillä siihen
päivän aikaan ei suurvisiirillä ollut yleistä vastaanottoa. Melik
shaahilla näet oli silloin tapana oman yksityisen käytävänsä kautta
mennä suurvisiirinsä luo puhelemaan tämän omassa työhuoneessa. Tämä
tuttavallisuus johtui siitä, että Hassan Ibn Ali shaahi Alp Arslanin
eläessä, ja ennenkuin hän kohosi korkeaan asemaansa, oli ollut
Melikin opettaja. Tästä syystä Melik yhä vielä, lavean ja mahtavan
Persian hallitsijaksi tultuaan, suuresti kunnioitti Hassan Ibn Alia,
nykyistä taitavinta neuvonantajaansa, kutsuen häntä tuttavallisessa
keskustelussa "mestari Hassaniksi." Huolimatta siitä, että Hassan
Ibn Alin nuoruuden ystävä, sittemmin juonittelevaksi ja viekkaaksi
kehittynyt Ibn es-Ssabbach jo hovissa ollessaan oli monasti koettanut
järkyttää Hassanin rajatonta suosiota shaahin tykönä, ei se ollut
onnistunut. Alamutin linnan herraksi päästyään, oli Ibn es-Ssabbach
lakkaamatta salaisten fidaaviensa avulla jatkanut pyrintöjään.
Mutta kaikki hänen ja muiden asettamat ansat, vaikka olivatkin
ensin näyttäneet vaarallisilta, olivat kuitenkin kohta lauenneet.
Sillä aina Melik huomasi, että Hassan syystä kansalta oli saanut
kunnianimen "Nisam-el-mulk" -- valtakunnan tuki. Eikä Melik mistään
hinnasta tahtonut menettää tätä valtakunnan suunnatonta suojakatosta
kannattavaa vankkaa tukipylvästä.
Paitsi Haomaa, jota Demur mennessään sisälle isänsä työhuoneeseen
shaahin puheille oli pyytänyt odottamaan etusalissa, oli siellä kuusi
sysimustaa, purppurapaitoihin puettua nuubialaista orjaa, joilla oli
kookkaat riikinkukonsulista tehdyt viuhkat käsissä. Sitäpaitsi oli
vielä kolme henkivartijaa, joilla oli käyrät lyhyet miekat vyöllä
ja pitkät, pystyssä olevat keihäät kädessä. Erillä näistä seisoi
rikasaseinen tummaverinen mies, jonka turbaanissa välkkyi häikäisevän
komeita jalokiviä. Tämä mies oli Melik shaahin henkivartiaston
johtaja, haaremin kauneustuomari, visiiri Abu'l-ganaïm.
Haomasta, joka istui syrjemmässä, pitkän seinän keskipalkoilla, alkoi
odotus tuntua hieman vaivaavalta. Sillä suurvisiirin ovella seisovat
mustat nuubialaiset loivat tuon tuostakin suuret muljottavat silmänsä
uteliaasti häneen. Ja varsinkin Abu'l-ganaïm ahmi Haomaa katseillaan.
Tämän viekkaan näköisen hovimiehen huulilla lepäsi ivallinen ilme ja
hän katseli Haomaa säädyttömän tarkasti, ikäänkuin piirre piirteeltä
olisi tahtonut painaa hänen ulkomuotonsa muistiinsa. Tyyneenä Haoma
ensin kesti tuota katseiden tähtäilyä. Ja kun sitä jatkui, päätti hän
olla tästä tungettelevaisuudesta välittämättä ja rupesi tarkastamaan
katto- ja seinämaalauksia. Kokonainen sankarimaailma levisi siinä
hänen eteensä, ja Haoma, joka tunsi muinaistaruston, arvaili
itsekseen, mitä sankana kukin kuva esitti, oliko se Rustemia vai
Salia, vai muita. Ja syrjäkuvista hän koetti päättää, mitä seikkailua
kukin kuvaryhmä esitti. Mutta pian tämä katselu kävi hajamieliseksi,
ja Haoma ikäänkuin vieraantuen heräsi pois siitä haaveilevasta uuden
ympäristön tarkastamisesta, johon hän äkkiä oli siirtynyt. Hänestä
tuntui vastenmieliseltä viipyä näin kauan näiden seinien välillä,
ja hänessä heräsi taas elävinä ja valtavina kaikki ne ajatukset ja
tunteet, jotka kahden kuluneen päivän tapahtumat olivat aiheuttaneet.
Voimakkaasti hän myös tunsi pyrkimystä, niin kiireisesti kuin suinkin
päästä uutta suurta yritystään toteuttamaan. Ja lopuksi hänen
mielikuvituksensa kätköistä kohosi esiin kertojattaren pitkän kalteva
mäki, tuuheine puineen ja tummine muurineen ja linnaseinineen.
Ruusunhohteinen kevättaivas näytti kaareutuvan mäen ja linnan ylitse
ja kaukainen hiljaisen tuulen humina ja laulurastaan iltasävelet
tuntuivat tunkevan korvaan.
Haoman haaveilu keskeytyi siitä, että suurvisiirin työhuoneen
paksu, hopeakangilla koristettu seeteriovi aukeni ja asestettu
kuuluttaja, joka tavallisesti kulki shaahin edellä tiedustellen
paikan turvallisuutta, joutuisasti astui odotussalin läpi oviaukolle
päin, joka johti shaahin asuntoihin vievään yksityiseen käytävään.
Tämän edelläkulkijan tulo oli merkki siitä, että Persian hallitsija
seuraavassa tuokiossa oli tuleva samaa tietä.
Nuubialaiset orjat, henkivartijat ja Abu'l-ganaïm heittäytyivät
valmiiksi maahan käsien nojaan, ja Haoma, joka arvasi, että jotakin
erinomaista oli tulossa, nousi seisomaan. Seeteriovi aukeni nyt,
ja suurvisiirin huoneesta astui etusaliin Melik shaahi, ei vielä
neljääkymmentä täyttänyt mies, keltasilkkinen, säteilevillä
jalokivillä koristettu viitta yllä. Hänen vyöllään riippui lyhyt
käyrä miekka, jonka kultatuppeen oli kiinnitetty pieniä hehkuvia
rubiineja ja smaragdeja. Päässä oli hänellä korkea valkea
silkkiturbaani, jonka höyhentöyhdön juurta kaunistivat tavattoman
suuret hohtokivet. Saattoi lisääntyvästä lihavuudesta huolimatta
vielä huomata hänessä entisen sotasankarin ja maidenvalloittajan
ryhtiä. Mutta levollinen elämä, jota jo pitkät ajat hänelle oli
tarjonnut Nisam-el-mulkin koko valtakunnan asioista huoltapitävä
ohjaus, oli painanut selvän leimansa Melik shaahin koko personaan.
Hänen sileäksi ajetulla leuallaan ja paksunpuolisilla punaisilla
huulillaan lepäsi hekumallisuutta ilmaiseva piirre. Mutta päättävästi
suljetuissa suupielissä kuvastui syvemmällä piilevää tarmokkaisuutta
ja tahdonlujuutta, joka tarvittaessa saattoi toimintana puhjeta
ilmoille. Kädessä kantoi Melik ohutta, kultanuppista sauvaa, jonka
hän harvoin hylkäsi liikkuessaan kotoisissa asunnoissaan. Hänen
silmänsä olivat vilkkaat ja hänen tuliset ja läpitunkevat katseensa
tuntuivat tarkastellessaan ympäristöä tahtovan koota niin paljon
vaikutelmia kuin suinkin.
Kun Melik ohikulkiessaan loi silmänsä Haomaan ja näytti olevan hieman
ihmeissään, ettei hän muiden tavoin langennut maahan, kumarsi Haoma
syvään ja ojensi häntä kohti molemmat kätensä, kuten parsien oli
tapana tervehtiä.
Melik kuroitti ohutta sauvaansa häntä vastaan ja kysyi:
-- Kuka olet?
-- Olen parsi, Haoma nimeltäni, vastasi destur mobedin poika.
-- Vai olet parsi. Heimosi asuinsijoilla tahdon ensi matkallani
käydä, sillä sitä valtakuntani kolkkaa en vielä tunne, vaikka se on
vallan läheinen.
Tämän sanottuaan hymyili shaahi armollisesti, kulki edelleen ja
katosi asuntoonsa johtavan käytävän aukkoon. Nuubialaiset orjat, sekä
henkivartijat, jotka jo olivat ehtineet nousta pystyyn, seurasivat
shaahia. Ainoastaan Abu'l-ganaïm viivähti hetken ja tiuskasi
kiukkuisesti Haomalle:
-- Etkö käsitä, tolvana, että sinun pitää tervehtiä shaahia niin kuin
muut?
-- Sinä tervehdit shaahia omalla tavallasi, minä taas parsien
tavalla. Enkä luule hallitsijaa siltä vähemmän kunnioittavani kuin
sinäkään -- sanoi Haoma, koettaen pysyä tyyneenä, vaikka visiirin
julkean kiukkuinen ääni häntä suuresti suututti.
-- Hyvä! virkkoi Abu'l-ganaïm, jonka kiukku kiihtymistään kiihtyi.
-- Luulet kai nyt, kun shaahi on armahtanut teitä, olevasi niin
suuri herra, että sinulla on oikeus tuoda hoviin uusia tapoja!
Voin ilmoittaa sinulle, parsilaiskoira, että jos vielä joskus saat
kunnian päästä hovin seinien sisälle, lähetän orjani jäykkää selkääsi
notkistamaan.
Tämän sanottuaan aikoi hän rajusti lyödä Haomaa selkään, antaakseen
hänelle esimakua tulevasta kohtelusta. Mutta samassa Demur, joka
tällä välin oli tullut ulos isänsä huoneesta ja seurannut visiirin
kiukunpurkausta, astui ehkäisemään visiirin lyöntiä, huudahtaen
täynnä suuttumusta:
-- Parsi on ystäväni ja kiellän sinua, Abu'l-ganaïm, häntä
loukkaamasta.
Säpsähtäen veti visiiri jo ojennetun kätensä takaisin ja virkkoi
hieman kohteliaammin, kuitenkaan voimatta salata sappensa kuohumista:
-- Luulin, että hovitapojen valvominen oli minulle uskottu tehtävä,
ja metsästysretkien menot sinulle, suurvisiirin poika!
Se äänenpaino, jolla hän lausui sanat "suurvisiirin poika," osoitti
selvästi, kuinka syvästi hän vihasi ja kadehti sekä suurvisiiriä että
hänen poikaansa.
Mutta hyvin tietäen, että valta nyt oli heidän käsissään, katsoi hän
viisaammaksi jättää jatkamatta selkkauksia ja poistui pikaisesti
samasta oviaukosta, josta shaahikin.
-- Kyllä hänelle vielä kostan tämän solvauksen, -- sanoi Demur
visiirin mentyä.
-- Hänelle on saamansa valta noussut päähän -- virkkoi Haoma. --
Harva kuolevainen näyttää voivan oikein ja hillitysti käyttää sitä
valtaa, joka hänelle on uskottu.
-- Minua pahoittaa, että tällainen kohtelu on tullut osaksesi
hovissa. Ja vielä lisäksi minua pahoittaa, etten tänään jouda
haihduttamaan sitä ikävää vaikutusta, jonka juuri olet saanut, sillä
shaahi lähtee varhain huomisaamuna metsästysretkelle, ja tänään
täytyy minun koko loppuosa päivää valvoa sen valmistuksia. Mutta
lupaathan, että pian taas tulet minua tervehtimään tänne. Silloin
panen toimeen upean perhejuhlan yksinomaan sinun kunniaksesi.
-- Kiitän kutsumastasi. Mutta enpä varmasti saata sanoa, milloin
voin tänne taas tulla käymään, sillä viipymättä aion lähteä
tiedustelumatkalleni Kurdistaniin. Ja se luultavasti vie suuren osan
talvea.
-- Mutta sieltä palattuasi käyt luonani. Voit muuten olla huoleti
siitä, että toimitan sinulle kaikki mitä matkallesi tarvitset.
Demur kiiruhti pois metsästysvalmistuksia valvomaan.
Omituiselta tuntui Haomasta nyt vallan yksin astua kuuluisan ja
voimakkaan suurvisiirin eteen. Mutta olihan Demur sanonut häntä
ystävälliseksi ja tavoiltaan yksinkertaiseksi. Ei siis erakonkaan
tarvinnut häntä peljätä. Lisäksi hän juuri parseille oli osoittanut