Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 06

Total number of words is 3887
Total number of unique words is 1717
27.6 of words are in the 2000 most common words
39.5 of words are in the 5000 most common words
45.2 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kysymään kansakoululta?
-- Kyllä minulla on kelloja panna vaikka joka taskuun.
-- Eivät kai käy?
-- Kyllä ne käyvätkin, ja kohta kai tässä saadaan nähdä, mikä tunti
on lyönyt. Vai tällainen se meidän uusi opettajamme siis onkin, vai
tällainen? Kylläpä on oikea kukonpoika.
-- Jos ette mene pois, niin ajan minä teidät, huusi opettaja. Mikä te
oikeastaan olette, kun tulette syyttä suotta ihmisiä haukkumaan? Minä
vedän teidät oikeuteen tällaisesta menettelystä.
-- Nuori mies, nuori mies! sanoi Janne juhlallisesti. Jos te aijotte
oikeuteen mennä, niin kai minä sen paikan tunnen paremmin kuin te,
sillä minä olen siellä melkein kuin kotonani. Ja mitä lakiin tulee,
niin osaan minä sen ulkoa kannesta kanteen, niin naimakaaren kuin
rikoskaarenkin.
-- Kyllä minä teille kaaren näytän, sanoi opettaja ja pui Jannelle
nyrkkiään.
Mutta tämä oli jo liikaa Jannen mielelle. Hän korotti äänensä ja
huusi:
-- Kuulkaa, hyvät ihmiset, mitä tuo kurja olento minulle aikoo tehdä!
Eihän siinä olisi mitään, jos se teille tapahtuisi, mutta minulle.
Hän aikoo näyttää minulle kaaren. Hoi, tänne kaikki, tulkaa tänne!
Ja Janne huusi minkä suinkin jaksoi kaikille, joita näki, ja vaati
heitä tulemaan todistamaan sitä suurta häväistystä, jonka alaiseksi
hän oli joutunut.
Ihmisiä tuli oikealta ja vasemmalta. Kun Janne oli saanut ympärilleen
kylliksi suuren joukon väkeä, niin hän päätti tuolle opettajalle
näyttää, mitä hän oikeastaan oli. Hän oikaisi vartalonsa ja sanoi
juhlallisella äänellä:
-- Tämä mies ei tiedä, kuka minä olen. Mutta te sen tiedätte. Ja
te voitte todistaa, että ilman minua ei tämä mies olisi sillä
paikalla, jolla hän nyt on. Ja millä tavoin hän sen kaiken on minulle
korvannut. Huutanut ja räyhännyt ja haukkunut suut silmät täyteen,
aivan kuin minä olisin mikäkin pitäjän vaivainen. Mutta kerran hän
tästä vielä saa tehdä tilin, sen minä vannon. Ja sen minä sanon,
tässä pitäjässä ei hän ainakaan pääse naimisiin!
Tämä viimeinen uhkaus oli Jannen mielestä kaikista pelottavin. Sen
jälkeen ei opettaja varmaankaan enää uskalla sanoa yhtään mitään.
Kuinka suuri olikaan hänen hämmästyksensä, kun opettaja purskahti
makeaan nauruun ja sanoi:
-- Kun te ette ole mikään pappi, niin ette voi estää minua saamasta
kirkollista vihkimistä... jos minä yleensä sitä haluan saada. Onhan
olemassa rakkaus ilman kirkonkin siunausta, on vapaa rakkaus.
Janne ei olisi sen pahemmin kauhistunut, vaikka hänelle olisi
sanottu, että rutto on ilmestynyt kylään. Hän korotti äänensä kimeään
sointuun ja huusi:
-- Kuulkaa, kaikki hyvät ihmiset, mitä tuo mies sanoo! Hän tahtoo
väkisin, että me saisimme mennä naimisiin ihan oman mielemme mukaan,
milloin tahdomme ja kenen kanssa tahdomme. Ajatelkaa, millainen
sekaannus siitä syntyisi, tietäisikö kukaan tässä enää, kuka on hänen
isänsä.
Opettaja nauroi yhä makeammin Jannen puheille, ja se saattoi
kauppiaan entistään suurempaan vimmaan.
-- Sen minä sanon, ja te kaikki muistatte sen kerran vielä, että
maailman loppua tämä tällainen tietää. Ja tuollaisen miehen
huostaanko te antaisitte lapsenne kasvatettaviksi! Ajatelkaa,
millaisia roistoja niistä tulee!
Janne loi katseen ympärilleen. Hän luuli puhuneensa hyvin, mutta
huomasikin, että suuri joukko oli opettajan puolella. Toinen vaikutus
oli tullut pitäjään, joka uhkasi Jannen asemaa. Ei tässä mikään muu
auttanut kuin yrittää voimiensa takaa kaataa vastustajansa.
-- Muistakaa, rakkaat pitäjäläiseni, sanoi Janne, että ilman
rakkautta ei maailma tule toimeen.
-- Sitähän juuri minä selitänkin, sanoi opettaja.
-- Niin, mutta millä tavoin, millä tavoin? huusi Janne. Te ette tahdo
antaa vanhemmille ihmisille mitään oikeutta määrätä, kuka kuhunkin
saa rakastua. Sehän sellainen on kerrassaan kauheata.
-- Eivät kai ne nuoret ennenkään ole kysyneet lupaa, kun on ollut
rakastuttava, vai mitä?
Ja opettaja kääntyi ympärillä oleviin. Ja moni suu venähti hymyyn.
Janne huomasi sen ja tahtoi iskeä oikein voimiensa takaa.
-- Tuollainen mies, joka ei ymmärrä avioliiton tärkeyttä, on huono
opettaja. Muistakaa, että minä sen olen sanonut.
-- Eihän kauppiaskaan ole mennyt naimisiin, vaikka aina siitä puhuu
muille, kuului muuan ääni joukosta.
Janne loi vihaisen katseen sinne päin. Ääni oli tullut eräästä
maalarista, Yläsestä, joka kiersi pitäjää tehden kaikenlaisia
maalaus- ja tapiseeraustöitä, oli suuri juoppo ja pahasuinen, mutta
iloinen mies.
-- Yläsen, joka kristillisen elämänsä on juopumisella kokonaan
pilannut, ei tarvitse sekaantua näihin asioihin, sanoi Janne
vihaisesti.
Ylänen ei tyytynyt tähän vastaukseen, hän sylkäisi suunsa pielestä,
katsahti hymyillen Janneen ja sanoi:
-- Niin, kauppias ei ole kai saanut ketään vaimokseen, ei olisi kai
kukaan nainen jaksanut koko elinaikaansa kuunnella Jannen puheita.
Jos minun äitini olisi minut tehnyt vaimonpuoleiseksi, niin minä
olisin tullut, ja silloin olisi saatu nähdä, kuinka kauppias vaikenee.
Janne loi murhaavan katseen Yläseen, mutta tämä ei siitä välittänyt,
vaan jatkoi:
-- Minä olen usein sitä ajatellut, mutta en ole päässyt mihinkään
selvyyteen, mikä kauppiaan on tehnyt niin kovasti varmaksi omasta
viisaudestaan. Sanotaan, että jota tyhmempi ihminen on, sitä varmempi
se on kaikesta. Minä en tätä kansan viisautta tahdo sekoittaa tähän
asiaan, mutta minä vaan ajattelen.
-- Ajattele sinä mitä ajattelet, huusi Janne vihaisesti. Tuollainen
juopporatti, joka on kuluttanut kurkkunsa kautta kaiken sen, mitä
on saanut perintöä. Ja tuollaisen puheilleko minä panisin mitään
painoa? Sehän on samaa kuin kuuntelisin harakan puheita. Ja sen minä
sanon teille kaikille, jotka tässä nyt seisotte, varokaa visusti
huonoja vaikutuksia, joita näkyy tähän kylään runsaasti ilmestyvän.
Tulkaa pois kaikki te, jotka oikein ajattelette, minun seurassani. Me
menemme muualle, mutta me emme unohda, mitä täällä on sanottu, vaan
kaivamme sen mielemme seiniin oikein puukon kärjellä.
Janne viittasi ruhtinaallisen varmasti ja läksi menemään pois.
Muutamat seurasivat häntä.
Päästyään jonkun matkaa kääntyi Janne katsomaan taakseen iloitakseen
siitä, kuinka opettaja ja Ylänen olivat jääneet yksinään. Kuinka
suuri olikaan hänen hämmästyksensä, kun hän näki jälestään tulevan
ainoastaan viisi vanhaa akkaa. Kaikki miehet ja nuoret naiset olivat
jääneet opettajan luo. Ja kun Janne kääntyi, kuului sieltä naurua.
Tämä oli ankara isku Jannelle. Näin siis hänen vaikutuksensa oli
saanut ankaran täräyksen.
-- Katsokaa! huusi hän. Tuolla ne nauravat. Mitä on tämä kylä, sanon
minä, mitä se on? Sotoma ja Komorra se on, kaupunki, joka taivaan
tulella poltettiin. Minä nostan käteni taivaaseen ja sanon: Kyllä
tämä teille vielä kalliisti maksetaan!
Jannen seurassa olevat ämmät katsoivat kauhuissaan ja kädet ristissä
vatsan päällä Janneen, jonka silmät löivät tulta ja ääni värisi
kiukun pyhästä voimasta.
Pian Janne heistä erosi, nousi rattailleen ja alkoi ajaa kotiaan
kohden mieli mustana ja kiroillen tämän maailman kiittämättömyyttä.
-- Kuinka minä olen elämäni kuluttanut tukeakseni ja pitääkseni yllä
heitä, taluttaakseni heidän sielujansa oikealle ajatuksen tielle,
sanoi hän. Ja tässä nyt on tulos! Mutta minä en tahdo kohtaloani
valittaa. Kun ajattelen maailman historiaa, niin ovathan kaikki
suuret miehet saaneet kärsiä runsaasti vainoa ja vastusta. Kruunua
kirkastetaan, kruunua kirkastetaan, sanon minä. Ja kerran vielä
koittaa se hetki, jolloin he seisovat minun hautani partaalla ja
huomaavat, kuinka väärin he ovat minusta ajatelleet. Ja minä olen
varma siitä, että vielä se aika tulee, jolloin kansakoulunopettaja
minun syntymäpäivänäni kokoaa kylän lapset ja tuo ne haudalleni
laulamaan. Ja tämä päivä on oleva kylässä se suuri päivä, jolloin
työ seisoo ja kaikki ajattelevat kaipauksella minua. Ja kun minun
syntymäpäiväni on ihan keskellä kesää, jolloin ei ole tulista
kiirettä töissä, niin saattaahan silloin kaiken työn pysäyttää. Ja
vaikka olisin asettanut syntymäpäiväni toiseksikin päiväksi, niin
pysäytettäisiin työt sittenkin. Samahan se on, milloin ihminen on
syntynyt, sillä jokainenhan syntyy ennemmin tai myöhemmin, parempi
kun ei syntyisi ollenkaan, mutta se tapahtuu tuskin yhdelle sadasta.
Pääasia on, kun vain elää niin, että siitä kannattaa puhua!
Näin rauhoitti Janne mieltään. Mutta pistävänä okaana pysyi hänen
mielessään kuitenkin ajatus siitä, että niin monet olivat jääneet
kuuntelemaan opettajan puheita. Hän tunsi arvonsa saaneen ankaran
kolauksen, ja hänen oli löydettävä keino, jonka avulla hän saattoi
sen jälkeen nostaa.
-- Kyllä he vielä tätä hetkeä tulevat katumaan, siitä minä olen
varma, päätti hän.
Ja se päätös tuntui suloiselta palssamilta.


YHDEKSÄS LUKU

Jannen ajaessa kotiaan kohden oli hänen kiukkunsa oikein valloillaan.
Milloin se tulisilla pihdeillä repi hänen sisuaan ja pakotti miehen
päästämään hampaittensa välistä pihisevän äänen, milloin kiukku taas
retkahti voimattomaksi ja mies ajatteli omaa suurta arvoaan, jota ei
mikään voinut järkyttää.
Kostonajatus suloisena palssamina lääkitsi pahimmat naarmut,
kansakoulunopettaja oli sittenkin aina hänen vallassaan, sillä
olisipa se ihme ja kumma, elleivät pitäjän miehet panisi painoa
hänen, Jannen, sanoille. Ja saattoihan opettaja aina tehdä jonkun
kompastuksen, josta sitten voi vaatia hänet tilille.
-- Kaikki me kompastumme, ajatteli Janne, kompastumme pahastikin.
Milloin oma tekomme on joutunut poikkipäiseksi hirreksi elämämme
tielle, ja juuri kun pää pystyssä kuljemme oman ylpeytemme suuressa
sokeudessa, niin töytääkin jalkamme tuota hirttä vastaan ja me
makaamme maassa kintut haroen ilmaa. Eihän kukaan viisas silloin
toista auttamatta jätä, vaan menee ja koreasti antaa kätensä
toiselle, vaikkapa hartioistakin nostaisi. Toisinaan olemme niin
suuressa määrässä valehdelleet ja koettaneet peitellä asioitamme
muilta, että lopulta olemme keskellä verkkoa. Siinä on sitten
varovaisesti meneteltävä, jotta emme sotkeudu. Mutta juuri silloin
ihminen oikein hätääntyykin ja alkaa potkia sinne ja tänne. Ja kuinka
onkaan, niin on ihminen ihan äkkiä keskellä omaa verkkoa, ja siinä
ovat sitten jalat ja kädet niin sidotut, ettei voi niitä vähääkään
liikuttaa. Jos päätään heiluttaa, niin kyllä nenäkin ja korvat saavat
verkon silmukat ympärilleen. Ei siitä ihmistä muulla tavoin irti
saa kuin leikkaamalla kaikki silmukat auki. Siinä sitten tulee ilmi
kaikki valhe ja kaikki huonous, minkä ihminen on koonnut. Tällaiseen
verkkoon, oikeaan elämän väliverkkoon, hienosilmäiseen mutta lujaan
ja piukkaan, menee tuokin opettaja vielä. Ja kyllä minä kiristän,
totta totisesti minä kiristän sitä lujalle! Mutta onhan sitten
minulla se suloinen hetki edessä, jolloin minä saan kaiken päästää
auki. Odottakaamme sitä hetkeä, odottakaamme, sillä tulee sekin. Ken
mahtavia vastaan alkaa sotaa käydä, hän lopulta sortuu, sen opettaa
meille historia moninaisissa muodoissa.
Näin Janne ajatustensa vilkkaan kulun ja taipuisuuden kautta saattoi
mieltään tyynnyttää. Mutta johtuipa hänen mieleensä Ylänen, tuo
humalainen maalari.
-- Kun ihminen kaiken kunniansa on syönyt, niin millä häntä enää
vahingoittaa? Jollei Ylänen olisi niin tuiki tarpeellinen ihminen
tässä kylässä, niin helpostihan hänet ajaisi pois. Mutta häntä
tarvitaan. Eihän kukaan sen miehen sanoille mitään painoa pane,
mutta se minun täytyy tunnustaa, että sillä miehellä on viisautta,
joskin ilkeyttäkin, viisautta enemmän kuin monella muulla, ja
sellainen mies voi aina, kun se oikein suuttuu, saada paljon pahaa
aikaan. Minä muistan, kuinka hän kosti Syrjälän Matille sen, että
tämä kerran haukkui häntä laiskaksi. Ylänen antoi Matin sanoa mitä
sanoi, ja luuli Matti sanojensa langenneen otolliseen maahan ja tuon
miehen tekevän parannusta. Niinkuin röhkivästä siasta tulisi koskaan
laulavaa satakieltä! Eräänä sunnuntaina, kun Ylänen, luultavasti
juoppotovereitaan hakemassa ollessaan, oli eksähtänyt kirkkoon,
palasi hän sieltä Syrjälään, jonka väki sinä sunnuntaina oli ollut
kotosalla. Rauhallisesti Ylänen puheli isännän kanssa yhtä ja toista.
Mutta kun tuli puhe kuulutuksista, niin silloin mies koiruuden
keksi. Kirkkoherra oli kuuluttanut kirkossa, että kylän asukkaitten
tulisi pitää nälkiintyneet sikansa kotonaan eikä päästää niitä
juoksentelemaan pitkin kylän raittia, jolloin ne käyvät pappilan
pelloilla. Näin oli asia ollut, ja oli kirkkoherralla oikeus ja syy
sillä tapaa kuuluttaa. Mutta toisin käänsi tämän asian Ylänen. Hän
sanoi kirkkoherran kuuluttaneen niin, että nälkiintyneet kyläläiset
pitäkööt sikansa kotosalla. Tämä koski Mattiin, jolla on suuri
itsetunto, vaikka hän onkin Miinan komennuksen alaisena. Matti
tuli siitä niin kiukkuiseksi, että uhkasi mennä ihan oikosenaan
pappilaan, ajaa sinne selkähevosella ja ihan keskelle pappilan
salia, näyttääkseen kirkkoherralle, että nälkiintyneitä ei kylässä
ole. Miina koetti ensin sanan voimaa ja yritti lauhduttaa miestään.
Mutta turhaan nainen miestä koettaa lauhduttaa silloin, kun kiukku
kerran on saanut vallan. Matti piti sellaista ääntä, että Miinakin
kerran kuunteli. Ja hän käski satuloida talon oriin ja tuoda sen
oven eteen. Sillä hän uhkasi mennä ja lupasi vielä panna kaikki
talonsa siat perästä tulemaan näyttääkseen, millaisia elukoita
heidän talossaan oli. Nyt tuli Miinalle hätä käteen. Ei siinä muu
auttanut kuin synnin kautta hillitä toista syntiä. Pullon toi Miina
salavihkaa Yläsen kouraan ja käski tätä ryyppäämään isännän kanssa.
Tottahan Ylänen sellaiseen taksvärkkiin meni kuin autuuteen. Siinä
sitten miehet olivat istuskelleet ja keittäneet kiukkua. Ja Ylänen
yhä yllytti Mattia. Arvaahan sen, että mies sitä teki, sillä jota
kiukkuisempi Matti oli, sitä helpompi oli saada Miinalta uutta
juomaa. Kun pullo oli loppumaisillaan, niin Ylänen usutti Matin aina
pihalle ja kiipeämään oriin selkään. Silloin ei auttanut mikään muu
kuin että Miina toi taas uuden pullon. Ja niin juotiin sinä päivänä
kaikki väkevä Syrjälässä aivan kuiviin. Ja kuului Miina saaneen käydä
naapuristakin lainaamassa. Lopulla oli Matti ihan kellellään pöytää
vastaan ja selitteli Yläselle elämäänsä hamasta lapsuudesta asti,
ja Ylänen kertoili, miten hän oli ollut varoissa ennen ja miten hän
sitten oli päässyt viinan kimppuun ja miten se oli kaiken niellyt.
Silloin Miina antoi viedä oriin talliin, ja isäntä pantiin maata,
Ylänen ajettiin pellolle. Minä tulin tänä hetkenä taloon. En minä ole
rakasta sukulaistani, Miinaa, minään hurskaana ihmisenä pitänyt, joka
ei jumalan nimeäkään lausu muulloin kuin korkeintaan sunnuntaina,
mutta kyllä silloin tuli siitä suusta niin paljon kaikenlaista
tavaraa, että siitä ei viimeisellä tuomiollakaan ottaisi selkoa,
kenelle kaikki sanat kuuluvat. Tämä koirankurinen mies on vaarallinen
olento, hyvin vaarallinen. Kunnia siltä on jo mennyt, ja mihin minä
enää häneen isken, kun en kunniaankaan. Mutta luottakaamme kohtaloon,
joka aina on kunnon ihmisten puolella, kyllä se vihdoin kaikki
kääntää hyväksi ja Janne Nakkilan puolelle.
Jo oli Jannen mieli lauhtunut. Kun hän saapui kotiaan, hymyili hän jo
piialleen Hilmallekin. Hilma oli juuri paraillaan Jannen naurismaassa.
-- Mitäs Hilma nyt naurismaassa tekee? kysyi Janne.
-- Tukistelen näitä, jotta paremmin kasvaisivat, vastasi Hilma.
-- Niin, niin, sanoi Janne. Nauriita tukistetaan, jotta leviäisivät.
Elämä tukistaa ihmistä, jotta sen sielu tulisi suuremmaksi. Kaikki
tässä elämässä on tehty niin yhteisen kaavan mukaan, että näkee,
kuinka siinä on ollut ihmeellinen järjestys sitä vyöräämässä.
Ikävä oli, etten joutunut tuon hävyttömän miehen kanssa puhumaan,
millä tavalla elämä on laitettu. Hän kun kuuluu puhuvan jostain
kehitysopista. Ei mitään kehitystä, ei kerrassaan mitään, sanon minä.
Kaikki on edeltäpäin järjestetty, ihmiset pantu omiin osastoihinsa,
ihan niinkuin hyvä kauppias panee jauhot yhteen laariin ja kahvit
toiseen, sikurit yhteen kohtaan puotia ja sillit toiseen, köydet
ripustaa yhteen kulmaan ja valjaat toiseen. Ei ihminen muutu koskaan
toiseksi kuin mitä hän alkujaan on ollut, yhtä vähän kuin silakasta
tulee varpunen.
Kun Janne oli hevosensa riisunut valjaista, niin hän meni Hilmaa
puhuttamaan.
-- Onko Hilma koskaan ollut alakuloisella tuulella? kysyi Janne.
Hilma katsahti työstään, seisoi multaiset sormensa harallaan ja
silmänsä selällään ja sanoi:
-- Niin, alakuloinenko?
-- Niin. Onko Hilmalla ollut sellaisia tuulia?
-- Onhan tuota oltu sekä iloinen että alakuloinen, kuinka kulloinkin
on passannut ja minne päin mieli on ollut viistossa.
Janne huokasi.
-- Minä olen nyt alakuloisella tuulella.
-- Mistä sellainen nyt on tullut? kysyi Hilma.
-- Minun tekee nyt mieleni olla sillä tuulella, vastasi Janne.
Hilma katsoi pitkään häneen ja vastasi:
-- Tuntuu kai se vaikealta? Tietysti se tuntuu. On kai murheita
ollut? Niin onkin. Ainahan sitä ihmiselle tulee yhtä ja toista.
Mutta minä annan sen neuvon kauppiaalle, että panee kaiken surunsa
sen ajatuksen turvaan, että maailmassa ei mikään kestä kauaa, niin
kyllä tulee heti muutos. Kun minulle hullusti käy, niin minä aina
ajattelen, että käy sitten taas vähän ajan päästä hyvinkin, ja
silloin heti kaikki tuntuu helpommalta. Jos kauppiaskin koettaisi
samaa keinoa.
-- Sinä et ole mikään tyhmä nainen, sanoi Janne. Sanohan, mitä sinä
tekisit, jos sinua syvästi loukattaisiin?
-- Jos loukattaisiin...? Eihän tuota tiedä, mitä tuossa tekisi.
Antaisin kaiken kai olla ja ajattelisin, loukatkoon se, jonka mieli
tekee; enemmän harmia hänelle siitä on, jos ei mikään näytä minuun
pystyvän.
-- Se on kyllä viisaasti ajateltu, vastasi Janne. Mutta oletko sinä
koskaan oikein perinpohjin ajatellut maailman suurta viheliäisyyttä
ja ylitsevuotavaista typeryyttä?
-- En ole joutunut ajattelemaan, kun on taloudessakin siksi paljon
hommaa ja vaivaa, että on täysi työ, kun pitää oman päänsä selvänä.
-- Eikö sinua koskaan ole loukattu?
-- Eiköhän ole, kun oikein ajattelen. On, totisesti. Muuan mies sanoi
minulle, että minä olin niin tyhmä, että minä taidan olla luomakunnan
tehdastavaraa. Niin hän sanoi, tehdastavaraa!
-- Ja mitä sinä silloin teit?
-- Mitäs minä siihen tein. Menin kotia ja panin parhaat vaatteet
päälleni. Kyllä hän siitä kai hoksasi, että en minä mitään
tehdastavaraa ollut. En minä paljoakaan maailman menoa ole joutunut
kaikessa kiireessä ajattelemaan, mutta sen minä olen huomannut, että
jota komeampaa ihmisen ympärillä on, sitä viisaampana häntä pidetään.
Janne ei sanonut mitään, mutta hän meni hyvin miettiväisenä pois.
-- Rapakalliossa kuuluu usein kultakin asuvan, ajatteli hän. Hilman
puheissa taitaa olla yhtä ja toista viisasta. Ainakin murunen, joka
taitavasti käytettynä voi olla hyvinkin hyödyllistä. Minkä vuoksi
me aina herroja kumarramme? Minä kysyn, minkä vuoksi? Sen vuoksi,
että niillä on komeus, kiilto ja loisto ympärillään, käyvät silkissä
ja safiirissa. Jota enemmän ihminen antaa toisten itseään palvella,
sitä suuremman kunnioituksen hän saa osakseen. Minä olen palvellut
muita, siksi minua ei ole osattu kunnioittaa kylliksi. Mutta tästä
on tehtävä toinen meno, sen minä olen vannonut. Minä muistan erästä
kaupungin herraa, joka tuli tänne kesää viettämään. Hän pani
itselleen oman postinkuljettajan. Kyllä sitä kylässä ihmeteltiin,
ja suureksi herraksi me kaikki häntä luulimme, kunnes tuli syksy ja
hän meni pois ja jätti kaikki maksamatta, niin asunnot kuin ruuat
ja postinkuljettajat, kaikki tyyni. Silloin minä sain tietää, että
tuo mies ei ollutkaan mitään muuta kuin maisteri, joka ei ollut
edes ylioppilas ja joka ei mitään ansaitse. Jos minulla, jolla on
rahaa, olisi varsinainen palvelija, niin siitä vasta huomattaisiin,
mikä minun arvoni on. Kukas ihmisen arvosta ensin huolta pitää,
ellei ihminen itse! Kovin kärkkäitä me olemme repimään toisiamme
kunnian liepeestä. Jollei sitä itse kisko päälleen, niin jää se
toisten hyppysiin. Kovasti tuota vaatetta on tänään minunkin päältäni
yritetty repiä ja ratkoa, ja pelkäsin jo olevani ilman sitä, mutta
lujasti minä sen sidon ruhooni kiinni, ja saadaanpa nähdä, kuka tässä
viimein on se korkein ja arvossapidetyin, köyhä vaivainen ja muiden
palkkaama kansakoulunopettaja vaiko Janne Nakkila, jolla on rahoja
pankissa ja pääknuppu sellainen, että siellä pysyy kaikki mitä sinne
pannaan.
Janne hymyili tyytyväisenä itsekseen.
-- On se sentään jumalan onni että minulle on annettu tällainen
luonto, että pujahdan vaikka mistä vastuksesta pois ja aina vain
olen iloinen ja tyytyväinen. Vaikka minä itse olisin ollut itseäni
rakentamassa ja sielua kokoon laittamassa, niin ei siitä tämän
parempaa olisi koskaan tullut.
Janne oli tyytyväinen. Hän oli saanut uuden, loistavan ajatuksen,
sellaisen, joka jälleen nostaa hänet korkeaan asemaan kylässä.


KYMMENES LUKU

Janne otti itselleen rengin.
Miksi hän sen otti, ei kukaan voinut ymmärtää, sillä eihän Jannella
ollut mitään maanviljelystä, jollei siksi laske saunan vieressä
olevaa peltotilkkua, jota Hilma hoiti ja jota varten ei siis tarvittu
renkiä taloon. Eihän valakankaan hoitaminen tähän asti ollut
tarvinnut ketään muuta kuin Jannen. Miksi hän siis oli hankkinut
itselleen rengin?
Kukaan ei Jannelta sitä tohtinut kysyä, sillä jokainen oli aivan
varma siitä, että Janne ei tee mitään muuta kuin viisasta ja
välttämätöntä.
Pari viikkoa ennen yleistä pestuupäivää oli Janne kylällä
liikuskellessaan puhunut kaikkien suureksi kummaksi siitä, että hän
palkkaa itselleen rengin. Eikä mistään rengit puhuneet niin paljoa
kuin juuri siitä kadehdittavasta asemasta, johon se mies pääsee,
jonka Janne ottaa palvelukseensa.
Kun Janne pestuupyhänä tuli kirkolle, niin ei ainoakaan nuori mies,
jolla oli paikan muutto mielessään, ollut suostunut kenenkään isännän
pyyntöihin ja tarjoomuksiin.
Kaikkien odottavista katseista Janne, huomasi kuinka tärkeänä
pidettiin hänen tuloaan kirkonmäelle. Janne asteli ja pasteeraili
tervehtien jokaista ja näyttäen koko luonteensa iloisuuden oikein
kukassaan. Koko hänen olemuksensa näytti sanovan:
-- Katsokaahan nyt, hyvät ihmiset, millainen erinomainen ihminen minä
olen, ja mikä suuri onni onkaan tullut sen miehen osaksi, joka pääsee
sellaisen miehen seuraan kuin minä olen.
Siinä Janne sitten katseli ja tarkasteli. Se, joka olisi voinut nähdä
hänen ajatustensa koppaan, olisi nähnyt siellä kummallisen seikan,
jonka hän oli asettanut tämän valikoimisensa perustaksi. Hän etsi
sellaista miestä, jonka selkä ja olkapäät olivat yhtä leveät kuin
hänelläkin. Jannessa oli nimittäin herännyt se ajatus, että hän
antaa rengilleen kaikki entiset takkinsa, mutta panee niihin ensin
kiiltävät napit.
Jopa sattui hänen silmiensä eteen kaksikin nuorta miestä, joiden
ruumis vastasi Jannen takin vaatimuksia. Toinen oli Jannen mielestä
liiaksi taipuvainen likaisuuteen, sillä hän raappi aina vähän päästä
takaraivoaan. Toinen sitävastoin oli jokseenkin yksinkertaisen
näköinen, mutta oli hiljainen ja rauhallinen, antoi ihmisten
katsella ja odotteli aivan tyynesti sitä isäntää, joka hänet ottaa
palvelukseensa, sillä hän oli päättänyt olla tyytyväinen siihen, mikä
osuu elämässä tielle.
Moneen kertaan oli Janne jo mennyt tämän miehen ohitse, oli
tarkastanut häntä ja sittenkin mennyt etsimään toista. Mutta lopulta
hän palasi miehen eteen.
-- Kuka sinä olet? kysyi Janne lempeällä äänellä.
-- Jaa, mitenkä? kysyi mies ja katsoi vedenharmailla silmillään
Janneen.
-- Mikä ajatusten suloinen yksinkertaisuus, ajatteli Janne. Kuinka
tuollainen ihminen kerran tuleekaan kiittämään sitä päivää, joka
hänet on tuonut minun luokseni, minun, joka voi hänet nostaa
ajatusmaailman suurille kukkuloille!
Ja tämän ajatuksen ihanan pyörryttävän voiman vallassa Janne väänsi
äänensä vieläkin lempeämmäksi, kun hän kysyi:
-- Mikä on sinun nimesi?
-- Jaa, minunko? Vilhelmi Topias Jefraiminpoika Römppölä se on.
Villeksi minua sanotaan.
-- Mistä päin olet?
-- Olen tuolta veden takaa.
-- Oletko sinä jo ollut palveluksessa?
-- En ole ollut.
-- Kuinka vanha sinä olet?
-- Olenhan minä jo kahdeksantoista.
-- Etkä vieläkään ole ollut palveluksessa?
-- En ole.
-- Miksi et?
-- Kun ei ole tarvinnut.
-- Tarvitseekos nyt?
-- Kun se minun nuorempi veljeni, Jussi, jo jaksaa tehdä kaikki
torpan työt, niin minä sanoin, että nyt minä menen muualle.
-- Tuletkos minulle, jos minä otan?
-- Kyllähän minä tulen.
-- Minä olen Janne Nakkila, entinen kauppias. Ja Janne tuli oikein
liikutetuksi sanoessaan oman nimensä.
-- Niin, niin, ajatteli hän, tuo ihminen on elämänsä ajan elänyt
syrjäkylässä ja nyt tulee äkkiä keskelle sivistyksen kehtoa ja
pääsee suurten sielujen seuraan. Jollen minä olisi minä, niin oikein
kadehtisin tuota nuorukaista.
Palkoista sovittiin, ja Janne oli siis saanut rengin.
Suurella kateudella katselivat kaikki rengit tuota nuorta miestä,
joka oli tullut sillä tavoin valituksi korkeaan asemaan. Kun he Ville
Topiakselle sitten kuvailivat sitä onnea, joka oli hänen osakseen
tullut, niin oli nuori mies aivan ymmällään.
Kun se päivä tuli, jolloin Jannen rengin tuli saapua, niin oli Janne
hiukan levoton. Olihan hänellä siihen aikaan, kun kauppapuoti vielä
rehotti, ollut aina renkejä rahtiajoa tekemässä ja hoitamassa kaikkia
kaupan yhteydessä olevia raskaita toimia, mutta näin rengin pitäminen
aivan omaa itseään varten, se oli sittenkin jotain uutta.
Kun renki oli saapunut, niin Janne käski Hilmaa ensin ruokkimaan
hänet hyvin ja sen tehtyään kutsumaan hänet Jannen puheille.
Ville Topias astui Jannen huoneeseen, jossa tuolin karmilla oli
Jannen vanha sininen takki. Siihen Janne itse oli ommellut kiiltävät
napit.
-- Sinä olet siis tullut, sanoi Janne.
-- Niin, olenhan minä tullut. Janne rykäisi.
-- Koska sinun tehtäväsi täällä tulee olemaan monessa suhteessa
poikkeava tavallisuuden sileästä ladusta, niin en minä tahdo
kutsua sinua tuolla Ville-nimelläsi, koska sitä käyttävät kaikki
poikanaskalitkin, vaan mainitsen sinua Topiakseksi.
Ja Janne koetti mahdollisimman pehmeästi ääntää p:n hänen nimessään.
Topias, joksi häntä siis oli nimitettävä, ei osannut mitään sanoa,
hän vain rykäisi.
Janne jatkoi:
-- Ja nyt puhelkaamme sinun tehtävistäsi. Sinä et tule tähän taloon
mihinkään rengin asemaan, kaukana siitä, vaan tahdon minä aina sinua
itseni ja muitten edessä sanoa palvelijaksi, näin erottaakseni
sinun asemasi kaikista muista palkollisista. Minä tiedän, että sinä
olet elämäsi alun ja sen puhtaimman ja kirkkaimman ajan, jota me
aina kaipauksen kyynel silmäkulmassa muistelemme, viettänyt luonnon
keskellä ja maan sydämessä. Jo kirkonmäellä tulin huomaamaan, että
sinä et elämässäsi ole nähnyt huomattavia henkilöitä. Kuinka siis
tietäisitkään niistä suurista, useinkin raskaista velvollisuuksista,
jotka ylhäisen aseman mukana seuraavat. Sinä itse harjaat saappaasi,
jos sitä muuten teet kuin pyyhkäisemällä hiukan nurmen pieleen,
mutta niin ei sovi muiden tehdä. He alentaisivat kovasti arvoaan,
ellei heillä olisi henkilö tätä tointa varten. Tämän vaatii se
yhteiskunnallinen arvoaste, joka maailmassa on vallitsemassa. Ei
kukaan huomattava, joko rikkautensa tai älynsä puolesta muita
yläpuolella oleva henkilö saa arvoansa täysin esiin tulemaan, ellei
hänellä aina ja joka paikassa ole ihmisten seurassa mukanansa
henkilö, joka kaikille huomauttaa siitä. Havaitse siis, että
tällaiseen ylen tärkeään ja vastuunalaiseen toimeen olet sinä nyt
tullut valituksi.
Janne nautti siitä hämmästyneestä katseesta, jolla Topias häntä
katseli.
-- Niin, niin, minä huomaan, sanoi Janne, että tämä kaikki lyö
aivan kuin salama suurella voimalla sinun kokemattomaan mieleesi.
Mutta ole rauhassa, hyvä sinun tulee täällä olla. Järjestäkäämme
nyt sinun tehtäviäsi. Mitä sinun oloosi ja elantoosi täällä minun
kodissani tulee, niin täällä sinä olet täydellisesti yhdenvertainen
minun kanssani. Katsohan, jokaisen suuren ja jalon sielun oikea
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 07
  • Parts
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 01
    Total number of words is 3825
    Total number of unique words is 1763
    26.8 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 02
    Total number of words is 3989
    Total number of unique words is 1654
    30.1 of words are in the 2000 most common words
    41.3 of words are in the 5000 most common words
    46.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 03
    Total number of words is 3843
    Total number of unique words is 1743
    26.8 of words are in the 2000 most common words
    37.6 of words are in the 5000 most common words
    43.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 04
    Total number of words is 3923
    Total number of unique words is 1627
    28.6 of words are in the 2000 most common words
    39.6 of words are in the 5000 most common words
    44.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 05
    Total number of words is 3969
    Total number of unique words is 1693
    29.3 of words are in the 2000 most common words
    39.7 of words are in the 5000 most common words
    44.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 06
    Total number of words is 3887
    Total number of unique words is 1717
    27.6 of words are in the 2000 most common words
    39.5 of words are in the 5000 most common words
    45.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 07
    Total number of words is 4016
    Total number of unique words is 1539
    30.6 of words are in the 2000 most common words
    41.4 of words are in the 5000 most common words
    46.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 08
    Total number of words is 3981
    Total number of unique words is 1640
    29.5 of words are in the 2000 most common words
    39.9 of words are in the 5000 most common words
    45.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 09
    Total number of words is 3951
    Total number of unique words is 1602
    29.6 of words are in the 2000 most common words
    40.2 of words are in the 5000 most common words
    45.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 10
    Total number of words is 3969
    Total number of unique words is 1716
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    38.9 of words are in the 5000 most common words
    42.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 11
    Total number of words is 3997
    Total number of unique words is 1557
    27.9 of words are in the 2000 most common words
    38.5 of words are in the 5000 most common words
    43.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 12
    Total number of words is 2041
    Total number of unique words is 1033
    34.9 of words are in the 2000 most common words
    45.5 of words are in the 5000 most common words
    49.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.