Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 03

Total number of words is 3843
Total number of unique words is 1743
26.8 of words are in the 2000 most common words
37.6 of words are in the 5000 most common words
43.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
vastasi Janne. Täällä tullaan ottamaan kuulutuksia.
-- Oikein kolmisin.
-- Kaksi tässä vaan on siinä hommassa, kolmas välittäjänä.
Kirkkoherra katsoi pitkään Janneen ja sanoi:
-- Kukas te olette?
Janne tunsi tämän kysymyksen häntä syvästi loukkaavan. Kuinka voi
pitäjässä olla ketään, joka ei heti tietänyt, kuka hän on?
-- Eikös kirkkoherra ole koskaan kuullut puhuttavan Janne-sedästä?
kysyi hän.
-- Vai siinä se ihminen nyt on. Se kuuluu sanovan, että tietää
enemmän kuin tämän pitäjän papit yhteensä.
-- Mikä on sanottu, se on sanottu. En minä tässä rupea tiedoista
kilpaa juoksemaan, kun on naimisista puhe.
-- Vai te nyt olette siihen asiaan sekaantunut. Nämä nuoret olivat
eilen täällä, mutta heille tuli tavaton kiire päästä toisistaan
eroon. Tekö siinä nyt olette ollut kähväämässä? Mikä on oikeastaan
tarkoituksenne?
-- Enkö minä ole muka kylliksi sopiva tulemaan pappilaan puhumaan
avioliitosta? sanoi Janne, jota kirkkoherran puheet kovasti alkoivat
kiukuttaa. Enkö minä ole kylliksi arvokas, minä, josta ei puhuta
muuta kuin hyvää, jolla on rahaa enemmän kuin monella papilla, joka
tunnen koko pitäjän asiat tarkemmin kuin kirkkoherra tunteekaan,
minä, jolla on sukuakin niin paljon, että ei aina itsekään tiedä,
kenen kanssa ei ole sukua?
-- Saattehan te tehdä, mitä itse tahdotte, sanoi kirkkoherra. Enhän
minä estä. Mutta onko tämä morsian suostuvainen.
-- Kyllä minä suostun, sanoi Emma.
-- Ja mitä sulhanen sanoo?
-- Tämähän Janne se parhaiten tietää, kuinka asiat ovat
järjestettävät, vastasi Aakusti.
-- Siinä kirkkoherra kuulee. Ei tässä muu auta nyt kun pumaakat esiin
ja nimet niihin, sanoi Janne.
-- Kun asianomaiset ovat halulliset menemään avioliittoon, niin enhän
minä kirkonmiehenä voi muuta kuin antaa paperit ja kuuluttaa, sanoi
kirkkoherra. Mutta ihmisenä ja sielunpaimenena on minulla oikeus aina
lausua mielipiteeni niin tärkeässä asiassa kuin avioliitto on.
-- Me emme kaipaa mitään mielipiteitä, sanoi Janne, niitä on
meillä itsellämmekin. Me tiedämme mitä me tahdomme, ja siihen saa
kirkkoherra panna pisteen.
Emma muisti lukeneensa kerran ilmestyskirjasta, kuinka kaksi petoa
iskee toisiinsa ja avaruuden täyttää vimmatulla tappelullaan. Tämä
ajatus tuli hänen mieleensä, kun hän nyt näki kirkkoherran nousevan
aivan punaisena paikaltaan ja asettuvan Jannen eteen, niin että
heidän molempain vatsat melkein tavoittivat toisiaan.
-- Minä kysyn, missä on kristitty mieli, kun se tällaisessa muodossa
tulee esiin? sanoi kirkkoherra.
-- Tekee minunkin mieleni kysyä, missä se kristitty mieli on, kun
kuulen, miten kirkkoherra kyselee kaikilta nuorilta tytöiltä,
miten heidän sulhasensa ovat heitä mielistelleet. Onko se sopivaa
kirkonmiehelle, onko vaankin? Eikö luulisi olevansa Baabelissa,
jossa ei enää jakseta lihan himoa tyydyttää, vaan sitä tahdotaan
katsella. Onko tämä pitäjä ja nuorten ihmisten rakkaus mitään
teatteria, jota rahan edestä näytetään. Ei ole, sanon minä. Täällä
eletään sitä oikeata suomalaista rakkautta, joka ei kaipaa kyselyjä.
Kyllä minä sen tiedän, joka olen kuullut kaikkien tässä pitäjässä
olevien avioparien yhteenmenon tarinan. Minun puotikamarissani
on niitä kerrottu. Mutta minä en ole mikään kirkkoherra, joka
kyselen. Ei! Minulle kerrotaan aivan hyvän hyvyyttään, sillä kaikki
tietävät, kuinka lempeä ja hyvä mieli minulla on ja kuinka minä olen
auttavainen. Sen nämätkin nuoret ovat saaneet kokea, ja siksi minä
olenkin heidän asiansa saattanut oikealle tolalle.
Kirkkoherra seisoi aivan tulipunaisena Jannen edessä.
-- Menkää ulos, senkin hävytön kollo! huusi hän.
-- Minä en mene, sanoi Janne, joka tunsi itsensä yhä varmemmaksi.
Kuuleeko kirkkoherra, että minä en mene! On minua suuremmatkin
herrat kuin kirkkoherrat ajaneet pois, saamatta kuitenkaan menemään.
Lakituvastakin on koetettu minua poistaa, mutta ainapa on lautakunta
sielläkin sanonut tuomarille, että Janne tietää kaikki asiat, ei sitä
saa ajaa.
-- Minä en anna teille kuulutuspaperia. Te olette liian hullu siihen
ja vähämielisille ei sellaisia sallita, sen sanoo jo kirkkolakikin.
-- Olenko minä vähämielinen? huusi Janne kimeällä äänellä. Olenko
minä vähämielinen, minä, joka tunnen Rooman historian, olen lukenut
kaikki kansanvalistusseuran kalenterit, tilaan sanomalehtiä ja olen
sukua koko pitäjälle? Olenko minä vähämielinen? Sellainen syytös käy
jo kunnialle. Jollei se kuulutuskirja nyt heltiä, niin tästä voi
tulla vielä sellainen prosessi, että käräjätuvan seinät punottavat.
-- Minä en sitä anna, ettekö jo kuule, huusi kirkkoherra.
-- Jo nyt on ihme ja kumma, kiljaisi Janne.
-- Minä en anna, sanoi kirkkoherra ja meni pöytänsä luo.
Janne meni hänen jälestään, löi nyrkkinsä pöytään ja huusi:
-- Jumal'auta kuitenkin teitä, ellei siitä kuulutuksesta tule. Minä
olen sen asian päättänyt ja minä ajan sen perille! Minä varoitan
kirkkoherraa, minä varoitan. Teidän veljenpoikanne aikoo hakea tänne
kappalaiseksi, minä tiedän sen. Mutta kun minä olen tämän pitäjän
kanssa sukua, kun jokainen on minun heimoani, niin minä vannon,
että se mies ei näe muita kuin kirkon hiiret silloin, kun kokeiksi
saarnaa, eikä kuule muita ääniä kuin oman vatsansa lorinan. No, mitäs
nyt sanotaan? Joko se paperi nyt heltiää?
Kirkkoherra, joka oli lihava mies, oli alkanut vaivalloisesti
hengittää.
-- Menkää pois, niin minä kuulutan huomenna.
-- Onko se asia aivan varma?
-- On.
-- Siinä ei tule enää mitään peruutusta?
-- Ei tule, kun vain menette.
-- Hyvästi sitten ja nöyrin kiitos kaikesta ystävällisestä avusta,
sanoi Janne.
Kaikin kolmisin he kumarsivat kirkkoherralle ja menivät pois. Kun
he olivat pihamaalle tulleet, niin Aakusti, joka ei vieläkään ollut
muistanut panna lakkiaan päähänsä, sanoi:
-- Kylläpä siinä oli kuuma ottelu. Niin siinä iskettiin kuin
taistelussa ainakin.
-- Nuori mies, nuori mies, sanoi Janne vaatimattomasti, kun on saanut
sanan voiman, niin eihän sitä voi olla käyttämättä. Minä tunsin,
että jos olisin ollut aikoinani Rooman valtakunnassa, joka huonojen
puhujien kautta meni turmioon, niin toista olisi ollut, kun minä
olisin siellä ääneni antanut kaikua.
-- Kai se niin olisi ollut, sanoi Aakusti ja katsoi suurella
kunnioituksella lakki kourassaan Janneen.
Pää kallellaan katseli Emma häneen. Kyllä hänen avioliittonsa nyt oli
turvattu, kun sillä oli sellainen puoltaja kuin Janne oli.
-- Oikeastaan minä olenkin aivan liian hyvä tällaiseen maailman
kulmaan kuin tämä pitäjä on. Minä olen monasti ajatellut, että minun
olisi muutettava pois muualle, mutta sitten minä olen säälillä
ajatellut, kuinka tämänkin pitäjän kävisi, jos minua ei enää täällä
olisi asioita järjestämässä. Nurinhan täällä kaikki menisi, aivan
sekaisin. Ja silloin olen aina jäänyt.
-- Niin, kuinkahan meidänkin olisi käynyt, ellei Jannea olisi ollut?
sanoi Emma.
-- Hullusti teidän olisi käynyt, sanoi Janne. Mutta kun minä olen
sangen vaatimaton ihminen, niin älkäämme puhuko siitä.
-- Kyllä se kirkkoherrakin otti kovalle, mutta täytyipä sen lopulta
alistua.
-- Alistuttava siinä on, kun minä tartun asiaan kiinni, sanoi
Janne. Ei se kirkkoherra ole mikään paha mies, mutta hän vaatii,
että kaikkien olisi ajateltava asioista samalla tavalla kuin hän
tekee. Tässä johtuu mieleeni eräs tapaus, joka on sangen kuvaava
siitä, miten ihmiset päättävät toisen viisaudesta ja hulluudesta,
kuten näimme kirkkoherrankin tekevän minun suhteeni. Joutuipa
eräs vaimo vankeuteen. Kun häneltä kysyttiin, tahtooko hän syödä
silakat keitettyinä vai paistettuina, niin hän vastasi: se on aivan
samantekevä! Tämän kuuli entinen keittäjätär ja hän sanoi: ei
sellainen ihminen voi olla viisas! Näin me ihmiset päätämme toistemme
viisaudesta aivan liian kärkkäästi. Jokaisella meillä on omat
silakkamme, ja niiden mukaan me toisiamme arvostelemme.
Näin keskustellen astelivat he tietä eteenpäin, sillä
vanginkuljettaja oli jättänyt heidät.
Syrjälän pirtissä Janne sitten talon väelle kuvaili
pappilassa-käyntiään, ja kaikki iloitsivat siitä, että heillä oli
niin voimakas ja urhoollinen sukulainen.
Mutta Aakusti kulki Emman kanssa kotiaan, jossa Eevastiina heitä
kestitsi.
Ja suvinen ilta painui maan puoleen ja hyväili sitä.
Kun Aakusti saattoi Emmaa metsäpolkua pitkin, niin oli hänen
sydämensä täynnä voimakasta onnea. Hänellä oli morsian, koti, oli oma
maantilkku, jota sai viljellä.
Siinä Aakustin vierellä kulkiessa Emman herkkä mieli herahti
kyyneliksi. Silloin mies tunsi, miten kaikki oli hänelle pyhää ja
suurta. Hänen teki mieli sanoa jotain, kiittää Emmaa siitä, että
oli hänet, niin halvan miehen valinnut. Hän ei löytänyt mitään
sanoja. Hänen kätensä vain tarttui Emman olkapäähän ja puristi siitä
voimakkaasti.


VIIDES LUKU

-- Soh, soh, sanoi Janne valakalleen, kun tämä tuppasi hyppelemään
valjaisiin pantaessa. Mikä kiire sinulla on? Odota, kyllä me ajoissa
kirkolle tulemme. Janne oli ottanut nappularattaansa, pukeutunut
parhaimpaan pukuunsa ja mieli iloisena kuin häkissään hyppelevällä
oravalla hän valmistautui lähtemään kirkolle.
Jannella oli oma talonsa, jonka hän oli rakennuttanut itselleen
luovuttuaan kaupastaan. Pari tynnyrin alaa maata oli sen ympärillä.
Apulaisena oli hänellä Hilma niminen piika. Hilma oli niitä
luomakunnan jäseniä, joista eivät miehet välitä eivätkä naiset huoli
seuraansa. Yhtä vähän kuin hänellä oli kauneutta, yhtä vähän oli
hänellä järkeäkin. Mutta yksi suuri ominaisuus oli hänellä, jonka
tähden Janne hänet piti palveluksessaan: hän ihaili "hantelsmannia".
Kun Hilma näki valakan hyppelevän, niin hän kikatti ja sanoi:
-- Kylläpä valakalla nyt on veri kiertämässä. Kyllä elukkakin tietää,
ketä se saa vetää. Niin minäkin hyppelisin, jos olisin valakka.
Janne nauroi ja sanoi:
-- Saisinko minä lyödäkin sinua niin kuin valakkaa?
-- No, vaikka yhtä päätä, vastasi Hilma. Kyllä hantelsmanni saisi
minulle tehdä vaikka mitä, vaikka hengen veisi.
Ja kenellekään kelpaamattomassa neitseellisyydessään Hilma nauroi
makeasti.
Jannen suu meni hymyyn, ja hän tuumiskeli: -- Mistähän se tulee, että
muutamat miehet vaikuttavat niin puoleensavetävästi naisiin, niinkuin
minä esimerkiksi? Jos minä en olisi niin siveä mies kuin olen, niin
kuinka vaarallinen minä olisinkaan, kuinka vaarallinen!
Ja Janne loi Hilmaan kiitollisen katseen siitä, että tämä hänestä
niin kauniisti ajatteli.
Ajaessaan kirkkoa kohden tuli Janne mietiskelleeksi elämää ja sen
suurta monimutkaisuutta. Hän alkoi heitellä ajatuksen kiekkoa
edestakaisin. -- Kyllä tässä maailmassa on paljon kronittavaa, mutta
paljon sitä kronitaankin. Mutta ei mistään mitään tulisi, ellei
joukossa olisi sellaisia miehiä, joilla on sanan voima. Kyllä se
kuitenkin on ihmeellistä, kuinka sekin lahja jaetaan niin perin
puolueellisesti. Toinen saa, toinen ei, sillä se annetaan eikä sitä
puntarilla jaeta. Muutamat eivät saa sitä nähdäkseenkään ja toisille
annetaan oikein kukkuramitalla. Niinkuin minulle esimerkiksi. Minähän
tässä tyyrään ja tällään sen kautta ihan niinkuin itse tahdon. Eihän
se Salomokaan minkään muun kautta suuri ollut kuin sen kautta, että
hänellä oli sana vallassaan. Rakensihan hän sitäpaitsi temppelin,
mutta kun se jaotettiin, niin mitä siitä sellaisesta hyötyä oli.
Turhaa työtä ja rahan ja voiman haaskausta. Toista se oli, kun minä
hommasin tähän kylään osuusmeijerin. Se ei häviä, se kasvaa vuosi
vuodelta. Kuinkahan paljon minä saisinkaan tällä paikkakunnalla
aikaan, jos tahtoisin. Mutta kun ihmisiä täytyisi kääntää yksitellen,
niin veisi se aivan liian paljon aikaa. Toista oli, kun minä tuon
meijerin perustin. Kutsuin ukot kokoon, selitin asian ja sanoin: niin
se on! Ja se oli niin. Se on se minun luonteeni suuruus, joka sen saa
aikaan, että minun täytyy aina kääntää ihmisiä laumoittain ja vain
harvassa tapauksessa suostun yksitellen vaikuttamaan niihin. Kuinka
paljon minä sainkaan tässä kuulutusasiassa käyttää sanan voimaa
ja kauniita vertauksia. Ihan niistä olisi jo kirjan kirjoittanut.
Mutta sainhan kaksi ihmistä yhteen. Ja kahden ihmisen onni, se on
sentään aina jotain sekin. Ei se ole mikään sellainen asia, jolle
saa sylkeä, ei, niinkuin kukkanen se on otettava käteen ja koreasti
sitä on kannettava. Kyllähän minä tämän voimani, voida tehdä ihmisiä
onnelliseksi, olen ostanut suurella uhrilla, sillä, etten ole itse
mennyt naimisiin. Mutta harvoinhan ne oikeat ihmiskunnan hyväntekijät
ovatkaan olleet naimisissa. Ei niillä ole ollut aikaa ajatella omaa
onneaan toisten onnea hommatessaan.
Kun kirkkomäelle tultiin, niin Janne karautti aika vauhtia perille.
Kirkkomaan aidassa oli rengas, jossa jo vuosikymmeniä oli ollut
Jannen hevonen jumalanpalveluksen aikana sidottuna odottamassa
herraansa. Ei kukaan ollut koskaan uskaltanut siihen renkaaseen sitoa
hevostaan, vaikka Janne ei olisikaan ollut kirkolla.
Kun Janne oli sitonut hevosensa, läksi hän etsimään sellaisia, joille
saisi purkaa kaikki tietonsa ja kertoa, mitä suurta hän oli saanut
aikaan. Tämä taistelu kirkkoherran kanssa oli hänelle niin tavaton
voitto, että hän ei mitenkään voinut siitä vaieta.
-- Kyllä on suuri vahinko, ettei tällä paikkakunnalla ole mitään omaa
sanomalehteä, jossa tärkeimmät uutiset kerrottaisiin, ajatteli hän.
* * * * *
Jannen ystävällisyyden määräsi vanhempien ihmisten keskuudessa
se, kuinka suuressa määrässä nämä olivat hänelle sukua tai kuinka
paljon ne aikoinaan olivat hänen luonaan kauppaa käyneet. Nuorten
tyttöjen suhteen hän katsoi ensi sijassa aina kauneuteen. Olihan
hän melkein jokaisen tytön nähnyt pienenä ja oli silloin niitä
polvellaan kiikutellut. Heidän vartuttuaan täysikasvuisiksi piti
Janne oikeutenaan saada nipistää heitä leuasta ja taputella poskelle.
Nuoria miehiä Janne oikeastaan suuresti halveksi. Hän oli nähnyt
melkein jokaisen niistä retkahousuissaan ja avojaloin käyvän
ostamassa hänen kaupastaan viiden pennin edestä ongenkoukkuja,
eikä millään ehdolla tahtonut voida sulattaa sitä, että nämä samat
pojat tulivat aikamiehiksi ja siis hänen vertaisikseen. Jokainen
tuollainen nuori mies oli Jannen silmissä jonkinmoinen syytös siitä,
että hän oli vanhentunut. Nuorilla miehillä ei hänen edessään
ollut milloinkaan muulloin arvoa kuin silloin, kun naittaminen oli
kysymyksessä ja Janne siis sai leikitellä kohtaloa kahden ihmisen
elämässä.
Janne etsi ryhmän, jossa oli koolla suuri joukko arvokkaita
talonisäntiä. Kun oli kätelty ja oli toivotettu jumalaa antamaan
hyvää päivää, vaikka kesäinen aurinko paistoi niin kuumasti kuin
suinkin jaksoi, niin Janne vain odotti sitä kysymystä, joka antaisi
hänelle aiheen kertoa viimeisestä suuresta riidastaan kirkkoherran
kanssa. Kun ei kukaan kysynyt, mitä hänelle kuului erityistä, niin
kysyi Janne sitä itse muilta. Kun ei sittenkään tullut mitään
kysymystä, josta hän olisi saanut sopivan lähtökohdan puheelleen,
alkoi hän harjailla hihallaan hattuaan, kasteli sormensa ja koetti
poistaa takistaan olemattomia likapilkkuja.
Se puuha vihdoin herätti siksi huomiota, että muuan isäntä kysyi:
-- Mitäs Janne itseään nyt niin kovasti hienoksi laittelee?
-- Onhan tässä hiukan syytäkin, tohahti heti Janne. Tänään
kuulutetaan Lahdenperän Aakusti ja Syrjälän talon torpan Emma yhteen.
Ja kun se liitto aivan alusta alkaen, ihan tunteen nystyröitä myöten,
on minun työtäni ja vaivaani, niin täytyyhän sitä silloin omaa
pystyttämäänsä rakennusta kunnioittaa.
-- Vai on se Janne taas ollut sellaisissa hommissa. Taitaa
hommata niin paljon muitten puolesta, ettei joudu omia asioitaan
ajattelemaankaan. Pitäisihän Jannellakin olla halunsa, onhan ne
täilläkin. Ja tekeehän vanhankin kissan maitoa mieli. Tai ehkä onkin
jo tiedossa, vaikka ei ole julkisuudessa, oma muija nimittäin.
-- Mitä minä nyt enää naimisiin menisin, vastasi Janne. Kun
ihminen tulee kolmenkymmenenviiden vuotiaaksi, niin on hän silloin
niin viisas, ettei enää mene naimisiin, ei, vaikka kintuista
kiskottaisiin. Ja minähän olen jo aikoja sitten jättänyt sen ijän
taakseni. Parempi on hommata toisten puolesta voimiensa takaa ja
auttaa nuoria miehiä saamaan niskaansa avioliiton paksua iestä. Ja
olenpa minä monessa hommassa ollut, mutta en koskaan niin vaikeassa
kuin tämä on ollut.
-- Eivätkö nuoret tahtoneet ottaa mennäkseen yhteen? Saahan Janne
kuitenkin aina lopulta nuoret toisiinsa käymään kiinni. Taitaa Janne
käyttää jotain noituutta?
-- Mitä noituutta siihen tarvitaan, vastasi Janne. Kun karja ei
toisistaan huoli, niin annetaan pulveria sisään, kyllä silloin tulee
toinen meininki. Nuorille kun puhuu, niin kyllä huomaavat mitä
rakkaus on, ja että maailma ei pysy pystyssä, ellei sitä noudateta.
Eihän nuorista tässä mitään hätää ollut, mutta kirkkoherrasta. Ei
tahtonut millään ilveellä päästää nuoria yhteen. Mutta silloin minä
pidin sille pienen saarnan, hänellekin kerran vuorostaan. Ja minä
vakuutan, että minun saarnani oli voimakkaampi ja sisältörikkaampi
kuin hänen koskaan on ollutkaan. Paukutin sanaa ja paukutin
nyrkkiäkin.
Ja kummasteleville ja tarkkaavina kuunteleville isännille kertoi
Janne jutun aivan juurta jaksain. Väkeä kokoontui Jannen ympärille,
ja hän sai yhä uudestaan kuvailla, miten hän oli kirkkoherraa
läksyttänyt.
Mutta Janne sattui huomaamaan, että kirkkoherra tuli kääseissään.
Silloin tuli Jannelle tulinen kiire. Hän heti jätti kuulijansa ja
riensi lähelle kirkon porttia, jonne kirkkoherran hevonen aina
sidottiin ja jossa sillä oli aivan oma vakituinen häkkinsä heiniä
varten. Janne tahtoi kaikin mokomin seisoa kirkkoherran lähellä tänä
hetkenä.
Hän sattui tulemaan juuri parahiksi, kun kirkkoherra koetti suurta
ruumistaan vyöryttää kääseistä alas. Janne riensi auttamaan ja
tarjosi kohteliaasti kätensä. Mutta kirkkoherra katsoi kiukkuisesti
häneen ja tervehtimättäkään meni sakastia kohden.
-- Näittekös, miehet? sanoi Janne kirkkoherran mentyä. Ei tohtinut
edes päivää sanoa. Kyllä se mies tietää, että hänen herransa on tässä
pitäjässä. Ja se olen minä!
Samassa tulla karautti portin luo Peltolan emäntä komeilla
nappularattaillaan. Hän oli leski, rikas kuin vietävä, naimisiin
pyytävä ja senvuoksi kaikille miehille hyvin ystävällinen. Janne oli
nuoruudessaan ollut hänen häissään sulhaspoikana ja oli sittemmin,
vielä isännän eläessä, käynyt usein emäntää katsomassa. Emäntä oli
mielistellyt jo kauan Jannea, joka hänen mielestään oli viisaampi
kuin kukaan muu mies, mutta hänen leskeksi tultuaan oli Janne
alkanut pelätä, että tuo nainen jollain tempulla sieppaa hänet
miehekseen. Peltolan Pauliina-emäntä, Paukkumuija, niinkuin häntä
nimitettiin, oli näet tunnettu siitä, että hän piti jokaista miestä
kovassa kurissa, ja kerrottiinpa sellaistakin, että hänen miehensä
olisi kuollut siitä, että oli saanut liian tuntuvan selkäsaunan
vaimoltaan. Eihän Janne sellaisen kurituksen alaiseksi olisi tahtonut
joutua. Mutta kun kuka muu tahansa olisi muijan ottanut hänen
rahojensa tähden, tiesi Janne arvonsa nousevan siitä, että hän oli
valloittamaton.
Janne riensi auttamaan emäntää rattailta.
-- Tule alas, Paukku, sanoi hän.
-- En tiedä, pääsenkö, vastasi emäntä ja koetti nuorekkaasti nauraa.
Jalat tuntuvat kovasti puutuneen matkalla.
-- Hyppää, kyllä minä otan vastaan.
Emäntä hyppäsi rattailta alas. Lienevätkö jalat olleet laisinkaan
puutuneet, sitä on vaikea sanoa, mutta lujasti hän vaan riippui
Jannessa ja koetteli pysytellä pystyssä.
-- Pidä kiinni, ettet romahda maahan, sanoi Janne. Kyllä minä olen
sellainen ankkuri, että jokainen roomu tässä kiinni pysyy.
Silloinpa Paukku äkkiä huomasi osaavansa taas kävellä ja erkani
Jannen sylistä. Samassa Pauliinan tamma hirnui, ja kun emäntä sen
kuuli, loi hän veikeän katseen Janneen ja sanoi:
-- Kuuletko, kuinka kauniisti meidän tammakin hirnuu? Sekin on niin
iloinen, kun näkee tuttuja hevosia, mitä sitten ihminen.
Heillä ei ollut aikaa keskustella, sillä samassa Janne näki Aakustin
tulevan äitinsä rinnalla ja takana tulivat Emma ja hänen vanhempansa.
Janne riensi ketterästi heitä vastaan ja ottaen hatun päästään hän
kumarsi syvään, erityisesti jokaiselle. Hän oli juhlallinen aivan
kuin hautajaisissa ja ääneti hän pusersi jokaisen kättä. Sen jälkeen
hän kerran vielä kumarsi Emmalle ja sanoi:
-- Onnittelen!
Emma sävähti punaiseksi ja niiasi syvään.
-- Ja menkäämme nyt kirkkoon! sanoi Janne. Hän asettui Aakustin äidin
viereen, pani Emman ja Aakustin kulkemaan rinnatusten ja viimeiseksi
tulivat Emman vanhemmat, vakava Helena ja retkaileva Kalle.
Janne tunsi itsensä hyvin suureksi ja tärkeäksi olennoksi tänä
hetkenä. Pienillä käskevillä liikkeillä hän syrjäytti muut, jotta
tämä hänen joukkonsa pääsi kulkemaan häiriintymättä ja hiukan
erillään muusta rahvaasta.
Mutta Peltolan emäntä ei millään muotoa tahtonut jäädä liian kauaksi
Jannestaan. Hän sieppasi virsikirjan rattailta ja ryntäsi Jannen
sivulle. Kun renkipoika, joka häntä oli ajanut kirkolle, kulki
emäntänsä ohitse, niin Paukku sanoi:
-- Jussi, kun pappi on saarnansa lopettanut, niin vie meidän tamma
Kirkonjärveen uimaan.
Ja katsottuaan hellästi Janneen lisäsi hän:
-- Uita kauppiaan valakka yksintein! Kirkossa menivät Jannen
viittauksesta Emma ja hänen äitinsä ensiksi penkkiin istumaan, Emman
isä oli erkaantunut ovella joukosta, eikä Janne nähnyt häntä, vaikka
kuinkakin kurkisteli ympärilleen. Sitten käski Janne Eevastiinaa
astumaan penkkiin. Aakusti meni miesten puolelle. Mutta Janne, joka
oli paljon matkustellut ja muualla nähnyt, miten miehet ja naiset
sekaisin istuvat kirkossa, meni Eevastiinan viereen. Peltolan emäntä
asettui Jannen vierustoveriksi.
Täynnä pyhää hartautta painoi Eevastiina päänsä virsikirjaansa
vastaan ja rukoili. Rukouksen sanat unohtuivat kesken, ja suloinen,
mieltä hivelevä onnen tunne tuli hänen ylitseen. Voittamattomana
ajatuksena tuli hänen mieleensä muisto päivästä, jolloin hän samalla
tapaa oli painanut päänsä alas sinä kauniina sunnuntaina, jona
hän oli kuullut kuulutettavan itseään miehensä kanssa yhteen. Kun
hän päänsä nosti, niin hän huomasi Emman luovan katseensa arkana
käytävän toiselle puolelle, jossa Aakusti istui. Ja Eevastiina
muisti niin elävästi, kuinka hän oli aivan samoin tehnyt. Tämä
muisto oli elämän aikana jäänyt piiloon ja peittoon surujen alle,
ja jokapäiväiset puuhat olivat levittäneet paksun harmaan kerroksen
kaiken sen yli, mikä ennen muinoin oli hänelle ollut niin suloista.
Mutta nyt palasivat kaikki muistot suurena tulvana hänen ylitseen.
Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Mutta ne lankesivat suloisena
sateena sieluun kirkastaen siellä kaiken. Ja kun seurakunta alkoi
virren, niin kirkkaana ja heleänä kaikui Eevastiinan laulu. Ei hän
moneen aikaan ollut kirkossa enää kovaa laulanut, ei ollut uskaltanut
peläten äänensä kaikuvan soinnuttomalta, jolla ei herraa sopinut
ylistää. Mutta nyt hän sen korotti. Virsikirja painui alas, sillä
hän osasi ulkoa virren sanat, ja katse suunnattuna alttarin viereen
hohtavan valkoiseen seinään, jonne ikkunasta tulevat päivänsäteet
loivat ikkunapuitteiden kuvan, hän lauloi, lauloi sydämensä koko
kyllyydestä.
Mutta Peltolan emäntä, joka oli nähnyt Jannen mielestään liian
suurella huomaavaisuudella kohtelevan Eevastiinaa, tunsi kovaa
tuskaa. Kateus istui aivan viheriäisenä hänen sielussaan. Mutta vielä
ei tuo mies ollut kadotettu, vielä saattoi hän käyttää keinojaan.
Senvuoksi Pauliina kyynärpäällään tölkkäsi Jannea ja kuiskasi hänen
korvaansa:
-- Sinun valakkasi on jo alkanut tulla vanhaksi. Meidän tammat ovat
tänä kevännä varsoneet, ja komeita onkin tullut. Käy nyt meillä, niin
saat valita itsellesi niistä uuden hevosen. Ja kun minä sen kasvatan
ja totutan valjaisiin, niin kyllä sillä vaikka keisari ajaa.
Janne oli hyvin iloinen tästä tarjouksesta. Mutta eihän hän keskellä
jumalanpalvelusta voinut ruveta täten varsoista keskustelemaan. Hän
tyrkkäsi senvuoksi Pauliinaa ja kuiskasi vihaisesti:
-- Veisaa siinä, äläkä tammoistasi puhu!
Jumalanpalvelus jatkui.
Kun saarna loppui ja suntio kiipesi saarnastuoliin viemään
kuulutuksia, niin Janne nousi paikaltaan, sillä Pauliina oli jo kauan
aikaa nipistellyt häntä ja kuiskutellut suunsa pielestä kaikenlaisia
kartanoaan koskevia uutisia. Janne tahtoi aivan rauhassa kuulla,
kuinka hänen holhokkinsa kuulutettiin pyhään avioliittoon. Ennen
menoaan hän kuitenkin nyökkäsi Emmalle ja käytävän toiselle puolelle
Aakustille.
Janne oli päässyt hiukan yli ristikäytävän, kun kuuli kirkkoherran
julistavan pyhään avioliittoon menevien nimet.
Jannen suu oli kauniissa hymyssä. Mutta pian se haihtui, sillä mitä
kummaa kirkkoherra kuulutti! Emman ja hänet yhteen!
Janne oli juuri hirmustuneena ryntäämäisillään saarnastuoliin
korjaamaan tätä erehdystä. Mutta samassa, kun hän sen aikoi tehdä,
lämähti äkkiä miesten puolella penkin ovi, ja Janne näki Aakustin
uhkaavana tulevan häntä kohden. Silloin pyörähti Janne kuin viiri
ympäri ja alkoi rientää kirkon ovea kohden. Hän tiesi, että nyt oli
leikki kaukana ja että Aakustin kanssa ei voinut edes sanan voimalla
tulla toimeen, sillä hän oli rynnännyt eteenpäin pää kumarassa kuin
härällä ja kädet nyrkissä.
-- Pääsisi edes pois tässä ensi hädässä, ajatteli Janne. Kyllä minä
sitten taas panen kaikki entiselle tolalle, käännän niinkuin kelkan,
joka tuppaa menemään ojaan, taas tielle.
Hän juoksi rattaittensa luo. Mutta hevonen olikin poissa.
-- Kuka sen nyt on siepannut? ajatteli Janne hädissään.
Samassa sattui hän katsomaan Kirkonjärvelle päin ja näki Peltolan
renkipojan taluttavan Pauliinan ja hänen hevostaan uimaan.
-- Vaikka sitten selkähevosella saisi ajaa, kun vain pakoon pääsee,
ajatteli Janne ja läksi painamaan pojan jälestä.
Hän vilkaisi taakseen. Vielä ei Aakustia näkynyt missään.
-- Kun eksyisi, kun eksyisi! ajatteli Janne. Vähän ajan päästä hän
taas mulkaisi niskansa taakse. Siellä jo Aakusti tulla ravasi täyttä
laukkaa hänen jälestään!
-- Vahvista, armias taivas, minun kinttujani tai heitä tielle kivi,
johon hän kompastuu, mutta älä jätä minua vainoojieni käsiin! rukoili
Janne ja koetti taas ponnistaa yhä kiivaampaan juoksuun.
Mutta pianhan välimatka Aakustin ja Jannen välillä lyheni. Janne
kuuli jo takaansa Aakustin juoksun töminän! Mutta olihan pelastuskin
jo aivan lähellä, Peltolan Jussi oli ihan tuossa nenän edessä
hevosineen.
-- Poika, poika! läähätti Janne. Anna tänne minun valakkani!
Hän pääsi hevosensa viereen, hyppäsi ja pääsi roikkumaan suulleen sen
selkään. Mutta samassa jo oli Aakustin tukeva koura tarttunut hänen
housujensa leveimpään paikkaan ja veti hänet maahan.
-- Kelmi, kanalja! huusi Aakusti. Anna pois minun Emmani!
-- Annanhan minä, annanhan minä, vakuutti Janne ja seisoi vapisten
kiukkuisen miehen edessä.
Samassa hän muisti, että olihan hänelle annettu sanan miekka aseeksi.
Joskin ruumiilliset voimat olivat heikot, niin sillä hän kuitenkin
voi torjua vaaran.
-- Tässä on tapahtunut pikkuinen erehdys, huusi Janne hengästyneenä.
-- Mikä erehdys se on? Sinun omia pahoja juoniasi se on kaikki tyyni.
-- Kuuntele, hyvä mies, minua ja hillitse kiukkuasi!
-- Minä en tahdo hillitä mitään, huusi Aakusti. Selkään minä tahdon
antaa sinulle, ja oikein isän kädestä, kun nyt kerran olen sillä
tuulella. Vai naimisiin sinä, senkin vanha koni, tahdot mennä, vai
naimisiin? Mutta sitä ennen annan minä sinulle kaikki sakramentit
yksintein.
Aakusti sieppasi ällistyneen Jussin kädestä piiskan, häristi sitä
Jannen nenän edessä ja sanoi:
-- Vai olet sinäkin, vanha raato, vielä niin kuuma, että naimisiin
aijot mennä! Mutta kyllä minä sinun sisusi jähdytän.
-- Rakas Aakusti, rakas Aakusti... änkytti Janne, joka värisi ja
nytkähteli piiskan heiluessa hänen nenänsä edessä.
-- Minä en ole sinulle mikään rakas, paha minä sinulle olen. Oikea
piru minä ole. Kuuletko nyt? Vai tulet sinä ottamaan minulta pois
minun Emmani! Vai tulet sinä semmoista tekemään? Mars järveen nyt,
kun minä sanon!
-- Mitä sinä riivattu mies aijot?
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 04
  • Parts
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 01
    Total number of words is 3825
    Total number of unique words is 1763
    26.8 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 02
    Total number of words is 3989
    Total number of unique words is 1654
    30.1 of words are in the 2000 most common words
    41.3 of words are in the 5000 most common words
    46.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 03
    Total number of words is 3843
    Total number of unique words is 1743
    26.8 of words are in the 2000 most common words
    37.6 of words are in the 5000 most common words
    43.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 04
    Total number of words is 3923
    Total number of unique words is 1627
    28.6 of words are in the 2000 most common words
    39.6 of words are in the 5000 most common words
    44.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 05
    Total number of words is 3969
    Total number of unique words is 1693
    29.3 of words are in the 2000 most common words
    39.7 of words are in the 5000 most common words
    44.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 06
    Total number of words is 3887
    Total number of unique words is 1717
    27.6 of words are in the 2000 most common words
    39.5 of words are in the 5000 most common words
    45.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 07
    Total number of words is 4016
    Total number of unique words is 1539
    30.6 of words are in the 2000 most common words
    41.4 of words are in the 5000 most common words
    46.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 08
    Total number of words is 3981
    Total number of unique words is 1640
    29.5 of words are in the 2000 most common words
    39.9 of words are in the 5000 most common words
    45.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 09
    Total number of words is 3951
    Total number of unique words is 1602
    29.6 of words are in the 2000 most common words
    40.2 of words are in the 5000 most common words
    45.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 10
    Total number of words is 3969
    Total number of unique words is 1716
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    38.9 of words are in the 5000 most common words
    42.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 11
    Total number of words is 3997
    Total number of unique words is 1557
    27.9 of words are in the 2000 most common words
    38.5 of words are in the 5000 most common words
    43.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Hämäläisiä: Kirja yksinkertaisista ihmisistä - 12
    Total number of words is 2041
    Total number of unique words is 1033
    34.9 of words are in the 2000 most common words
    45.5 of words are in the 5000 most common words
    49.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.