Hajamietteitä kapinaviikoilta 1/3 - 07

tämä kieltäisi. Svinhufvud ei kuitenkaan sitä tehnyt, vaan myönsi
avoimesti, että niin oli asianlaita: asestautuminen oli todella
tähdätty venäläisiäkin vastaan siltä varalta, että he ryhtyisivät
ryöstämään. Sen olivat sotilaat näyttäneet ymmärtävän eivätkä
olleet siitä lainkaan kauhistuneet. Mannerin ilmiannon kärki oli
nolosti katkennut. Olisin tahtonut nähdä tuon kohtauksen; se täytyy
kerran tulla kaunokirjallisesti, draamallisesti ikuistetuksi.
Siinä on historiamaalarinkin aihe. Onnellinen tuleva Suomen suuri
draamakirjailija; hänen aihevarastonsa näiltä ajoilta tulee olemaan
loppumaton.
Mannerista muuten kuulin, että hän on ollut perheensä n.s. "surun
lapsi". Hän on pappissukua. Bobrikoffin aikana hän agiteerasi
asevelvollisuuteen menemistä ja tuli heitetyksi ulos eräästä
kokouksesta. Intohimoinen, synkkä kunnian- ja vallanhimoinen luonne.
*
Valpas.
Valpas, joka muka on ollut vallankumousta vastaan, on muka sanonut:
"Kaikki kaksikymmenvuotisen työni hedelmät ovat menneet hukkaan."
Olisi pitänyt sanoa: "Tässä nyt ovat kaksikymmenvuotisen työni
hedelmät."
*
Katala asiakirja.
Tänään on "Työmiehessä" kirjoitus "Vaarallista peliä. -- Eivätkö
porvarilliset peräänny?"
Siinä polemisoidaan sitä vastaan, että suojeluskuntain perustaminen
oli tarpeen kotien pyhyyden ja rauhan suojelemiseksi venäläisiä
vastaan. Jos se olisikin ollut tarkoitus, niin se on ollut
vaarallista peliä.
"Venäläisillähän oli Suomessa suuret armeijaosastonsa. Niillä oli
kiväärit, kuularuiskut ja tykkejäkin. Linnoitukset ja sotalaivat
suojelivat rannikoita. Kuinka olisivat salaa vain kivääreillä ja
muilla keveillä aseilla varustetut tilapäiset suomalaisjoukot voineet
tositaistelussa pitää puoliaan varsinaisia keveästi ja raskaasti
varustettuja ammattiarmeijoita vastaan? Olisihan voinut sattua, että
pelkkä muutama laukaus venäläistä sotaväkeä kohti olisi ärsyttänyt
sen mitä ankarimpiin toimenpiteisiin."
"Suomen porvarilliset lehdet tekivät voitavansa ärsyttääkseen
suomalaisia venäläisiä vastaan ja tietenkin samalla näitä suomalaisia
vastaan. Jos joku Venäjän kurjissa oloissa rikolliseksi kehittynyt
sotilas teki yksityisenä jonkin rikoksen tai jos joku pukeutui
sotilaspukuun ja sen verhoamana teki rikoksia, niin leveillä mustilla
otsikoilla merkittiin ne koko venäläisen sotaväen synneiksi.
Yksityisten konnantöillä tahrittiin kymmenet ja sadat tuhannet
kunniallisetkin."
"Viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta harjoittivat herraslehdet
moista osaksi sangen katalata ja yleensä vaarallista ärsytystä.
Jumalan onni, etteivät venäläiset sotilaat saaneet kaikkea sitä
tietoonsa, kun eivät ymmärtäneet suomea eikä ruotsia. Mutta
osaksi saivat he kuitenkin siitä selvän, kun heillä oli suomea ja
ruotsia taitavia tovereita ja kun heitä vastaan tehtyjä syytöksiä
selostettiin venäjänkielisissä lehdissä."
"Menettelyllään saivat porvarit vähintäänkin sen aikaan, että
venäläiset toivoivat aseet pois Suomen porvaristolta ja sille
uskollisilta joukoilta. Tottahan he halusivat pois aseet niiltä,
joiden oli ilmoitettu pitävän niitä heitä surmatakseen! Venäläisten
toimittamat kotitarkastukset ja aseiden etsinnät lienevät johtuneet
osaksi siitä syystä. Porvaristomme asestautuminen oli vienyt ensin
siihen vaaraan. Vielä suuremmaksi kävi vaara, kun porvarilliset
rupesivat asevoimalla vastustamaan noita etsintöjä ja puolustamaan
aseita, jotka oli ilmoitettu tuodun myös venäläisten päiden varaksi.
Kuten tunnettua tappoivat porvarilliset eräitä sotilaita aseiden
pitämisestä syntyneissä kahakoissa. Siten he antoivat aihetta
toimenpiteisiin, jotka olisivat voineet kehittyä perin vaarallisiksi,
kun Suomi kaikesta huolimatta oli vielä Venäjän sotatoimien
piirissä, ihan venäläisen puolustusrintaman osana. Jumalan onni
tuossa uhkapelissä, että täällä oleva venäläinen sotaväki oli
kansanvaltaisesti järjestettyä ja että sen määräävinä aineksina oli
kärsivällisiä ja pitkälti harkitsevia sosialisteja."
"Porvarillistemme aseväki on riisunut aseista tuhansia venäläisiä
sotilaita."
"Mitä se peli merkitsee? Voisiko sellaista tehdä noin vain iltikseen
esim. Saksalle? Olisiko voinut tehdä siten Venäjän keisarivallan
kenraalien johtamille joukoille?"
"Ei epäilemistä, osa porvaristoamme on asettunut Suomessa olevaan
venäläiseen sotaväkeen nähden _sotakannalle_. Se on antanut Venäjän
tasavallalle aiheen sodan julistamiseen. Se on vieläpä ikäänkuin
koettanut ärsyttää venäläisiä tekemään sen, ikäänkuin pakottamalla
pakottanut Venäjän ryhtymään suuremmin joukoin sotatoimiin Suomessa."
"Mitä sellaisesta sodasta tulisi? Venäjän tasavallalla on kyllä
sisäisiä vaikeuksia. Mutta niistä huolimatta voisi se lähettää
Suomeen niin suuren ja hyvin varustetun sotajoukon, että Suomen
porvariston aseväki tulisi perinpohjin tuhotuksi. Suuri Venäjä on
toki edelleen ja tulee olemaan pieneen Suomeen verraten monin kerroin
niin voimakas. Suomen porvaristo on epäilemättä tehnyt hullun teon,
kun on härnännyt moista mahtavata tasavaltaa sotaan, ellei sillä
porvaristolla ole muiden maiden voimia takanaan."
"Meille on vielä tänään tietämätöntä, mitä kaikkia seurauksia tuo
porvaristomme menettely on tuottava. Sanottakoon vielä kerran, että
jos porvaristomme olisi tehnyt minkä venäläisen porvarisvallan
sotaväelle tahansa niin, kuin on tehnyt Venäjän työläisvallan
sotaväelle, niin koko Suomi olisi hukassa, elleivät ulkovallat
ehkäseisi."
"Nykyiseen perin vaaralliseen ja onnettomuuksia uhkaavaan tilaan ei
kuitenkaan ole Suomen varsinainen kansa syypää. Suomen työväestö on
koettanut estää sen syntymistä."
"Venäjän nykyinen hallitusvalta käsittänee oikein Suomen sisäiset
asiat ja Suomen tasavallan aseman eikä siis tulle julistamaan
virallisesti sotaa Suomea vastaan. Mutta siitä huolimatta voi se
käyttää joukkojaan niitä suomalaisia joukkoja vastaan, jotka ovat jo
alkaneet pakollisen aseiden riistämisen venäläisiltä, siis alkanut
suorat sotatoimet venäläistä sotaväkeä vastaan. Jos Venäjä ryhtyy
tuohon toimeen tarmolla ja jos porvaristomme ei saa apua muiden
valtioiden anastajaryhmiltä, niin voi sen tila käydä tukalaksi."
"Eikö sillä olisi mahdollisuutta perääntyä? Vakuudeksi siitä,
etteivät ne enää tekisi kansaa ja tasavaltaamme vaaraan saattavia
tekoja, tulisi porvariskaartien luovuttaa myös muut sota-aseensa ja
sotimisvehkeensä. Heidän nykyiset käskijänsä -- ylinnä ehkä entiset
senaattorit, kenraalit, valtioneuvokset ja pankkiherrat -- eivät
arvatenkaan suostu siihen, mutta porvariston monien muiden ainesten
tulisi tehdä kaikkensa välttääkseen sodan leimahtamista suureksi
venäläisen sotaväen kanssa Suomen rajain sisällä. Yhdenkin venäläisen
sotilaan murhaaminen täällä voi olla vastedeskin vahingoksi Suomelle.
Sellaista murhaa voidaan näette käyttää vielä pitkien aikojen
kuluttua kiihottimena Venäjällä Suomea vastaan tämän takaisin
valloittamiseksi. Ja tätä valloitusta voi haluta jo ensimmäinen
porvarishallitus, mikä Venäjälle ehkä tulee."
Olen jäljentänyt kirjoituksen melkein kokonaisuudessaan. Se on
asiakirja, jota katalampaa tuskin minkään maan historiassa lienee
tavattavana. Se on suomalaista mieltä siihen määrin pöyristyttävä,
niin ilettävä, niin petturillinen, niin tympäisevä, että siihen on
vaikea edes polemisesti puuttua. Siihen on koottuna kaikki ilkeys,
kierous, tekopyhyys ja valheellisuus, minkä meikäläinen sosialistinen
sanomalehtimies saa aivoistaan irtaumaan. On käsittämätöntä, että
kansalaissodankaan aikana sellainen on ollut mahdollista.
Kirjoittajalle ei merkitse mitään se hirmuvalta, jota täällä sodan
aikana harjoitettiin _koko_ venäläisen sotaväen puolelta. Sehän otti,
pakkoluovutti, mitä tahtoi. Se antoi tukeaan kaikille rosvouksille ja
ryöstöille ja epäjärjestyksille, joita täällä viime kesän kuluessa
pantiin toimeen. Se vapautti vangitut, esti tutkinnot ja tuomioiden
täytäntöön panot. Mahdollisesti osa koetti ylläpitää kuria, mutta ei
voinut.
Niistä olisi pitänyt vaieta, niistä ei olisi saanut lausua
paheksumisen sanaakaan, jottei heitä ärsytettäisi.
Meidän ei olisi ollut lupa asestautua, ei keräytyä yhteen kotejamme
puolustamaan. Oli aivan luonnollista, että venäläisten piti saada
tuntea siitä suuttumusta, jos me sen tekisimme. Kirjoittajan
mielestä on perin ymmärrettävää ja oikeutettua, että venäläiset
ryhtyivät kotitarkastuksiin etsiäkseen meiltä aseita, jotka eivät
olleet hankitut rauhallisia venäläisiä vastaan, vaan niitä vastaan,
jotka toimeenpanivat ja tukivat noita ryöstöjä. Ja kai on hänestä
ymmärrettävää sekin, että kun aseita ei saatu, otettiin kaikenlaista
muuta ja pidätettiin se. Tietäähän tässä maassa jokamies, että
venäläisten ase-etsimiset eivät olleet muuta kuin tekosyitä päästä
porvarillisen omaisuuden kimppuun.
Heitä vastaan varustautumisen, hengen ja omaisuuden turvaamisen
leimaa kirjoittaja _sotakannalle_ asettumiseksi koko Venäjää
vastaan. Hän paheksuu sitä, se on hänestä isänmaallisesti
miltei rikollinen teko. Se on "ärsyttämistä", "katalaa peliä".
Kirjoittaja itse salaisesti yllyttää Venäjän "mahtavaa tasavaltaa"
kostotoimenpiteihin. Kostotoimenpiteihin -- mistä? Siitä, että me
täällä emme lopulta voineet muuta kuin itse puolustaa itseämme.
Venäjä on kyllä vielä niin voimakas, että se _meistä_ suoriutuu.
Venäjää melkein yllytetään tähän, käymään käsiksi Suomeen.
Suomeenko? Eihän Suomeen. Täällä on niitäkin, jotka eivät ole
tahtoneet asettua sotakannalle Venäjää vastaan. Porvarillinen
hallitus on sen tehnyt, mutta ei työväen tasavalta. Se ei ole antanut
aihetta sodan julistamiseen. Vaikka Venäjän kosto kohtaisikin
porvarillista Suomea, älköön se kuitenkaan kohdatko työväen Suomea.
Siis suora kehoitus käymään toisen kimppuun, mutta säästämään toista.
Kirjoitus on siis suoranainen yllytys hyökkäämään porvariston
kimppuun ja käyttämään aiheena siihen sitä, että porvaristo ryhtyi
toimiin puolustautuakseen viimeisessä tingassa aseidenkin avulla.
Sentähden, että me tahdoimme suojella koko kansan omaisuutta, estää
polttamasta ja hävittämästä sitä, mikä oli yhteistä porvarille ja
sosialisteille, tämä sosialisti luovuttaa meidät venäläiselle.
Nähtävästi eivät vallankumouksen tielle lähteneet luota siihen, että
saisivat venäläiset mukaansa auttamaan heitä heidän "aatteensa"
ja "asiansa" vuoksi. Pelkäävät ehkä, että ryssäkin ymmärtää, mikä
ero on venäläisen tsaarivallan ja virkamiesvallan kukistamisen ja
meikäläisen kansanvallan ja eduskunnan ja sen asettaman hallituksen
kukistamisen välillä; ettei se tahdo olla siinä mukana; että veljeys
siinä kohden voi pettää. On siis yllytettävä toveria mukaan häntä
muka persoonallisesti kohdanneen vääryyden ja loukkauksen vuoksi,
ja Venäjää kohdanneen solvauksen vuoksi. Ja sen kiittämättömyyden
vuoksi, jota me osoitamme heille, Suomen riippumattomuuden luojille.
Eikä kirjoittaja, jonka takana on puolueen äänenkannattaja
kokonaisuudessaan, koska artikkeli käy toimituksen nimessä ilman
nimimerkkiä, rajoitu yllyttämään maatansa kohtaan ainoastaan
nykyistä bolshevikkista Venäjää. Hän, suomalainen bolshevikki,
vihjaa jollekin tulevalle, porvarilliselle Venäjän hallitukselle:
Täällä Suomessa murhattiin silloin ja silloin venäläisiä sotamiehiä;
siinä on tarpeeksi aihetta Suomen takaisin valloittamiseksi. Hän
miltei kehoittaa venäläistä panemaan sen hampaankoloonsa. Hän
miltei luovuttaa kansansa, osan kansastaan, ei ainoastaan nykyisen
Venäjän kostolle, vaan siltä varalta, ettei se kosto vielä meitä
kohtaisi tässä sodassa, toiselle tulevalle kostolle, hänen nykyisen
vihamiehensä.
Kirjoittaja ei tietysti sano sitä aivan suoraan, mutta hän heittää
sen siemenen itämään venäläiseen mieleen, hän uhkaa sillä, hän
vaatii, ettemme olisi saaneet emmekä saisi nostaa asetta venäläistä
vastaan siinä pelossa, että meidät voidaan vetää siitä tilille.
Tilille mistä? Siitä, että kun venäläinen ase kädessä auttaa kapinaa
Suomessa, kapinan kukistaja ampuu sen venäläisen, joka häntä ampuu.
Nykyisen Venäjän ja tulevan Venäjän koston pelosta pitäisi
porvariston nyt laskea aseensa ja antaa punakaartin hallita ja
hävittää maata. Näyttää kuitenkin siltä, kuin täällä ei tuota kostoa
pelättäisi. Olen aina kauhistunut verenvuodatusta ja kauhistun
vieläkin. Mutta tämän kirjoituksen luettuani en ymmärrä, kuinka me
olisimme voineet tästä tilanteesta muuten suoriutua. Meidän täytyy
siitä suoriutua aseiden avulla. Ja jos emme voi tehdä sitä yksin, on
meidän tehtävä se kaksin -- jonkun avulla, joka tahtoo meitä auttaa.
*
Suomi Trotskin koekaniini.
Trotski sähköttää heille Brest-Litovskista:
"Me tervehdimme Suomen sankarillista työväenluokkaa, joka on
temmannut valtiovallan porvariston käsistä. Tästedes on tämä nuori
tasavalta valistuneine ja jarjestyneine köyhälistöineen oleva
esimerkiksi kelpaavana sosialistisen talouden koekenttänä. Viesti
voitostanne sytyttää sydämet kaikissa maissa ja antaa uusia voimia
taistelussa sotaa ja kapitalismia vastaan."
"Täällä Brest-Litovskissa taistellessamme keskusvaltain porvariston
imperialistisia pyyteitä vastaan me tunnemme vahvistuvamme teidän
voitonviestistänne."
"Suomen työtätekevien joukkojen sitkeys ja kestävyys on parhaana
takeena siitä, että te suoriudutte kaikista vaikeuksista ja johdatte
kansanne sosialistisen kehityksen laajalle polulle. Köyhälistön
yhteenkuuluvaisuuden uudet siteet yhdistävät nyt uuden Suomen
vapaaseen Venäjään. Teillä ja meillä on yhteiset viholliset ja
yhteiset ystävät, samat ihanteet ja sama tie. Sydämemme sykkii teidän
sydämenne kanssa yhteen. Eläköön veljellinen sosialistinen Suomi!"
*
Se elää sittenkin.
Luettuaan tämän huudahti eräs sosialisti, joka ei hyväksy tätä
aseellista vallankumousta: "Siinä nyt porvarit saivat, mitä ovat
tahtoneet, sodan ryssien kanssa." Kiivastuin ja vastasin: "Siinä nyt
sosialistit lopullisesti saivat, mitä ovat toivoneet: avun ryssiltä."
Olen ollut huomaavinani, että nekin sosialistit: jotka eivät hyväksy
aseellista vallankumousta, kuitenkaan eivät kovin kauhistu, kun sota
kerran on olemassa, mistä apu tulee, kunhan se tulee. Samahan alkaa
olla minunkin laitani. Ulkomaiden sekaantuminen meidän taisteluumme
tuntuu välistä toivottavalta, jotta taistelusta tulisi pian loppu.
Nekään, jotka eivät hyväksy sotaa, seisovat kuitenkin kukin
sotarintamansa takana. Minä toivon voittoa omilleni ja sosialistit
omilleen. Se, joka heille antaa voiton, on Venäjän aseet. Jos se on
oikein, eikä isänmaa entisessä merkityksessä merkitse mitään, vaan
että yleismaailmallinen työväen asia oikeuttaa tähänkin, silloin olen
minä väärässä ja taistelen kuolemaan tuomitun aatteen puolesta. Sen
kai tulevaisuus osoittaa. Mutta tuskin sitä minun silmäni tarvitsevat
nähdä.
Eräässä perheessä on yksi poika valkoisten rintamalla, toinen
punaisten. Kolmas on aseellisesti puolueeton. Kai nämä aatteet
taistelevat monessakin perheessä toisiaan vastaan. Mitä traagillisia
ristiriitoja tulleekaan vielä päivän valoon!
Eivät ole kadehdittavassa asemassa nekään, jotka ovat tolstoilaisen
ehdottoman rauhan ja aseettomuuden aatteen kannalla ja joiden
täytyy pysyä puolueettomina ja toimettomina. En ymmärrä, kuinka
sitä voi olla siihen nähden, mistä nyt on kysymys. Kiellän ehkä
herrani ja mestarini "rauhan erakon", olen ehkä uskoton itselleni
ja aatteelleni, mutta jos tunteen tuulen ryöppy kaataa purteni,
niin kaatakoon. Uskon, että rauhan aate elää, vaikka minä _nyt_ sen
pettäisinkin.
*
Tilintekoa.
Kun Maiju Lassila "Työmiehessä" yhä nälvii minuakin, ja näyttää
usuttelevan, tulee näinä sala- ja kostomurhain aikoina ajatelleeksi
omienkin päivieni päättymistä. Sellaisessa mielentilassa joutuu
tekemään tiliä itsensä kanssa ja kysymään, saisinko näin kärsiä
siitä, mitä kirjoitin "Armahduksesta" viime marraskuussa. Olisiko se
ja muut samanlaiset kirjoitukset selvittäneet tihutöiden tekijöille,
mikä heitä uhkasi, niin pian kuin yhteiskunta pääsisi kyllin
voimakkaaksi syyttääkseen ja tuomitakseen. Ehkä se vaikutti sodan
syttymiseen. Mutta sen täytyi tulla sanotuksi. Ja samalla tuntuu,
että jos saisin jotain mieskohtaisesti kärsiä, maksaisin, minkä ehkä
olen velkaa niille, joilla on ollut elämässä huonommin kuin minulla.
Enhän ole suoranaisesti "riistänyt", mutta kai olen toisten työn
tuloksista saanut ja pitänyt enemmän, kuin mitä olisin välttämättä
tarvinnut. Mutta voinko minä oikeastaan mitään sille, että jouduin
kuulumaan yläluokkaan ja että minusta tuli kirjailija eikä työmies,
niinkuin ehkä olisi pitänyt? Ne, joilta ehkä olen ottanut, ne ehkä
nyt tulevat ottamaan minulta väkisin sen, mikä minun mahdollisesti
nyt pitäisi antaa hyvällä. Vaikken enää voisikaan ruveta työläiseksi,
voisin ehkä supistaa menojani, tehdä, mitä en ollut tehnyt, lakata
käyttämästä hyväkseni riistettyä pääomaa, yleensä pääomaa?
Minusta näyttää kuin ytimenä kaikessa tässä olisi se, että jos
yhteiskunnallista vallankumousta aiotaan panna toimeen, on sen
panijan, jos hänellä itsellään _on_ jotain, alotettava itsestään,
heti annettava pois, mitä suinkin voi. Se on tietysti ylen
ihanteellista tolstoilaisuutta, mutta muuten mitenkään ei voida estää
syntymästä uutta itsekästä riistäjäluokkaa. Sillä voimakkaampi tai
etuoikeutetussa asemassa oleva ja siitä hyötyvä on aina riistäjä.
Nykyinen sosialismi, ainakin meikäläinen, ei näytä tarkoittavan
muuta kuin kapitaalin ja vallan siirtämistä _toisten_ käsiin, jotka
luulevat voivansa sitä paremmin käyttää. Ja hyväpä niinkin, jos sen
voivat. Mutta voivatko he? Se nyt saadaan nähdä. Ei näytä lupaavalta.
Silloin on sama, kenen taskussa kukkaro pullottaa.
*
Olenko ollut "riistäjä"? Se kysymys minua yhä askarruttelee.
Koetan lohduttaa itseäni sillä, että jos olenkin elänyt riistetyn
työmiehen hiestä ja vaivasta, ehkä minun työni on voinut ja voi
sen velan ainakin jossain määrin maksaa. Jos nykyinen ja tuleva
työmies tarvitsee muutakin iloa kuin aineellista ja työpäivänsä
päätyttyä avaa jonkun kirjani ja saa siitä herätystä ja virkistystä
ja viihdytystä, elikä hän silloin myöntää, että saattoihan tuokin
olla hyvä olemassa. Mahdollisesti hän ajattelee ja tuntee niinkin
pitkälle, että paheksii, etten saanut jatkaakin ja että oli hänelle
itselleen, hänen asialleen huono palvelus, että minut raastettiin
pois pöytäni äärestä. Kenties hän olisi puolestaan valmis antamaan
minun jatkaa elämääni samoissa aineellisissa oloissa kuin tähänkin
saakka, niine ylellisyystottumuksineni, joita ilman en enää voisi
tehdä työtäni: että saan syödä ja juoda hiukan parempaakin kuin
hän itse, polttaa hienomman tupakan ja juoda kalliimman kahvin.
Mutta jos hän, sanokaamme vain oman etunsa kannaltakin, suo minulle
tämän oikeuden, niin on hänen suotava muillekin työporvareille,
joita muuten suurin osa porvareita on. Ei voi koskaan syntyä niin
sosialisoitua, niin tasa-arvoistettua yhteiskuntaa, ettei siinä olisi
suotava näitä etuja sen henkisille työmiehille, sen taitureille.
Mutta jos niiden sallitaan elää paremmin, niin missä on sitten raja,
kuka sitten saa ja kuka ei? Tietysti täytyy parantaa puutteellisten
asemaa, mutta ei se asema koskaan voi olla kaikille sama. Systeemi
pysyy. Tämähän on päivänselvää, mutta nythän on päivänselväkin
epäselvää.
*
Vapauden, valon kotimaa.
On nöyryyttävää, tuskallista tietää, että mies, kuka tahansa,
voidaan ottaa ja viedä mihin tahansa. Eikö tässä maassa koskaan mies
saa tuntea olevansa _vapaa_ mies, saavansa nauttia alkeellisimpia
ihmisoikeuksia? Tuleeko täällä aina olemaan sotatila, sortajat,
poliisit ja santarmit kintereillä? Voidaanko yöllä murtautua sisään
ja viedä Vjatkaan, Krestyyn, vankilaan tai lähimpään katukulmaan
ammuttavaksi? Taisi olla joskus nuorena ollessani se aika, jolloin ei
ollut tunnetta orjuudesta.
*
"Otti haltuunsa".
"Työmiehessä" on tällainen uutinen:
"_Suomen Pankki avattu yleisölle_-- Kun Suomen Pankin johtokunta on
vastoin eduskunnan asettaman pankkivaltuuston päätöstä kieltäytynyt
avaamasta pankkia yleisölle, vieläpä ovat johtajat piiloutuneetkin,
joten ei heitä ole voitu tavata, niin otti Kansanvaltuuskunnan
raha-asiain osasto eilen Suomen Pankin haltuunsa ja toimitti pankissa
kassojen inventtauksen."
Toisin sanoen: koska Suomen pankin johtokunta, sittenkun eduskunta
oli estetty kokoontumasta ja Suomen laillinen hallitus ajettu
hajalle, on katsonut pitävänsä pitää pankin suljettuna, ovat
sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvat pankkivaltuusmiehet
antaneet suostumuksensa pankin holvien murtamiseen ja sen varojen
väkivaltaiseen anastamiseen, siis sisäänmurtoon ja ryöstöön.
Siitä sanotaan kovin sievästi ja elegantisti, että valtuuskunnan
raha-asiain osasto "otti pankin haltuunsa ja toimitti kassojen
inventtauksen". Nuo uutiset ovat nähtävästi itsensä E. Gyllingin
sepittämät. Näen tuon eduskunnan istunnoista tutun, itserakkaan
ivahymyn hienon herran huulilla näitä lauseita pyöritellessä. Mies
on tyylikäs omalla tavallaan. Sitä oli aikoinaan Sutkikin. Hän oli
kuuluisa suurrosvo, josta lapsuudessani kuulin kerrottavan, hieno
herra ja kansan mielikuvituksen sankari. Hän ei koskaan "varastanut".
Hän ainoastaan "tasasi rikkaiden tavaroita", otti talollisilta, antoi
torppareille -- osan. Loput hän piti itse ja joutui lopuksi linnaan.
*
"Vaikeuksia".
Nähtävästi ei ole vielä päästy pankin kaikkien varojen kimppuun.
"Työmiehessä" Helsingin Työväen Toimeenpaneva Komitea valittaa,
että "tilinmaksuja kunnan työmailla työskenteleville ei ole vielä
voitu toimittaa porvariston vehkeilyn johdosta, sillä piilottaessaan
pankin kassojen avaimet ovat he sillä aiheuttaneet suuria ja vaikeita
tehtäviä, joita ei osattu etukäteen huomioonkaan ottaa". Luultavasti
tulee vielä olemaan koko joukko "vaikeuksia", joita ei ole osattu
edeltäkäsin huomioon ottaa. Tovereita täytynee rauhoittaa vielä
moneenkin kertaan ja kehoittaa "ymmärtämään tilanteen vakavuutta".
Vallankumouksen punaisilla ruusuilla tanssijat saanevat vielä kiskoa
montakin piikkiä kantapäistään.
*
Smilgan sodanjulistus.
J. Smilga, venäläisen aluekomitean puheenjohtaja, toitottaa
vimmatusti sotatorveen. "Työmies" julkaisee hänen sodanjulistuksensa
Suomea vastaan:
"Voitokas vallankumous Helsingissä on kukistanut porvarillisen
senaatin ja antanut vallan Suomen kansan käsiin. Vallankumouksellisen
Venäjän edustajina voimme me tervehtiä pienen kivisen maan
työväenluokkaa ja toivoa sille yhä uutta menestystä taistelussa.
Pieni Suomi vallankumouksellaan _sitoo kohtalonsa yhteen_ meidän
vallankumouksemme kanssa. Sen takia, että Suomeen on sijoitettu
venäläisiä sotajoukkoja ja sen takia, että porvarillinen _valkokaarti
taistelee itse asiassa meitä vastaan_, on venäläisten sotajoukkojen
eteen noussut kärjistyneenä kysymys meidän suhteistamme
Suomeen. -- --"
"Oikeus nousta kapinaan sortajiaan vastaan on kansan korkein oikeus.
-- -- Pohjoisessa on useissa paikoin hyökätty meidän sotajoukkojamme
vastaan ja riisuttu niitä aseista. Valkokaartin laumat kokoontuvat
pohjoisessa ja valmistautuvat sotaan Helsinkiä vastaan. Mitä on
meidän tehtävä tänä vakavana hetkenä? -- --"
"Ei koskaan rehellinen venäläinen sotamies tule laskemaan aseitaan
valkokaartin edessä. Ennemmin kuolema kuin vallankumouksen
pettäminen! Säälimätön taistelu kaikkia valkeita rosvoja vastaan!
Porvariston palkkakätyrit tullaan musertamaan. Meidän sotajoukkomme,
jotka ovat voittaneet porvariston kotonaan, eivät tule sietämään
pilkkaa Suomen porvariston taholta. Säälimätön tilinteko
vallankumouksen vihollisten kanssa! _Kaikki rehelliset ainekset
meidän sotajoukoissamme taisteluun valkoista rosvojoukkoa vastaan!_"
"Väkivallasta tovereitamme kohtaan tulevat he vastaamaan
satakertaisesti. _Kaikkien meidän joukkojemme pitää olla valmiina
taisteluun: Velvollisuutemme Suomen vallankumousta kohtaan me tulemme
täyttämään loppuun saakka_."
Minun on hyvä olla. Tämä julistus olisi saatava rintaman taa.
_Jos_ siellä rohkaisua tarvitaan, ei voisi parempaa tarjota.
(Alleviivaukset ovat minun.)
*
Laki vallankumousoikeuksista.
On julaistu laki vallankumousoikeuksista. Sen § 6 on näin kuuluva:
"Vallankumousoikeus perustaa tuomionsa luotettaviksi katsomiinsa
todistuksiin ja tosiasioihin, ottaa huomioon rikoksen tehneen
luonnonlaadun sekä ne olot, joissa rikos on tapahtunut, ja muut
asiaan vaikuttavat seikat, myöskin sen, missä määrin rikos loukkaa
työtätekevän kansan etuja sekä vallankumouksen menestystä."
On siinä pantu sielutieteellinen urakka tuomariparoille. Täytyy
osata tutkia syyllinen sydämiä ja munaskuita myöten, arvostella
olot, joissa rikos on tapahtunut, ottaapa vielä huomioon "muutkin
asiaan vaikuttavat seikat". Äijäpahat, kyllä siinä koppa narisee, jos
tuomari tahtoo olla, mitä hänen 3 §:n mukaan näkyisi pitävän olla:
"rehellinen ja oikeamielinen".
Laki on puhtahin luokkalaki ja ilmaisekse peittelemättä sellaiseksi.
On otettava huomioon, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan
etuja. Rangaistus riippuu siis rikoksen tälle luokalle tuottamasta
vahingosta tai hyödystä.
Oletetaan nyt, että vallankumous voittaisi ja työväki pääsisi
laatimaan uuden rikoslakinsa. Se tietysti yleensä tulisi samaan
henkeen, siihen varmaan jäisi tämän väliaikaisen lain henki,
periaate: että laki _ei ole_ sama kaikille. Yhdenvertaisuus lain
edessä olisi poistettu. Mielivalta olisi pantu lainlaadinnan
pohjaksi. Suuremmoisinta tässä on, millä varmuudella ja
peittelemättömyydellä tämä kaikki paiskataan pöytään.
*
Mikä verraton aarreaitta muuten tämä vallankumous ihmisineen ja
aatteineen jollekin tulevalle komediakirjailijalle! Mitä ihania
Eskoja ja Teemuja ja kraatari Aapeleita! Valpas on ilmetty Mikko
Vilkastus. Kuka kuvaa kerran tuusulalaisen etusmies Kujalan?
Ollappa suuri nurmijärveläinen vielä tätä kaikkea näkemässä!
Punakaartissa on varmaan hyvin runsas aines etelähämäläistä henkeä
ja älytasoa, tämän rodun härkäpäisyyttä ja tappelupukarisuutta,
sen ahdasta intelligenssia ja naivia uskoa. "Veljekset" pääsivät
onneksi itselleen ja yhteiskunnalle Impivaaran korpeen kasvatustaan
täydentämään. Mutta ajattele, jos he yhä eläisivät, olisivatko
joutuneet Smolnaan? Mahdollisesti olisivat sinne joutuneet ainakin
Juhani ja Timo.
*
Lohduttava tieto.
Erittäin karvas purtava näyttää heille olleen se, että niin
suuri määrä pienviljelijöitä, torppareita ja lampuoteja viime
vaaleissa liittyi maalaisliittolaisiin. Tänään on "Työmiehessä"
raivoisa hyökkäys maalaisliiton edustajia vastaan eduskunnassa.
Vallankumouksen syntyminen julistetaan heidän syykseen. Heidän syynsä
on, että pienviljelijäin, torpparien ja lampuotien poikia on saatu
"valheellisuudella astumaan lahtarien joukkoon, murha-ase kädessään
puoltamaan verellään mustasotnialaisuutta sekä omien riistäjiensä,
suurtilallisten etuja, vuodattamaan osatoveriensa, työläisten sekä
omaa vertansa." Tässä purkauksessa on uutta ja mielenkiintoista
ainoastaan se, että valkoisessa armeijassa siis todella myönnetään
ja kai myös siis tiedetään olevan muitakin kuin porvareita ja
manttaalipomoja. Se on lohduttava tieto.
*
Rivejä täydennetään.
Torpparien pojat ovat korvattavat, rivit ovat jollain toisella
tavalla täydennettävät. Tänään on "Työmiehen" alikerrassa kirjoitus,
jossa huudahdetaan: "Auki tyrmäin ovet! Syyttömät vapauteen! Kahleet
pois myös prostitutsionilaitoksen naisorjilta!"
*
_Ille faciet_. Suomen P.-Kaartin yleisesikunta antaa tänään
julistuksen kaikille kaartin jäsenille, jossa "vallankumouslippumme
puhtaana pysyttämistä varten, kaikesta porvariston inhottavasta
provokatsionista huolimatta", kehoitetaan "luomaan ankara
toverikuri keskuuteemme". "Me tulemme näyttämään porvaristolle ja
sen lahtarikaarteille, että tämän maan järjestynyt työväki kykenee
luomaan tässä maassa järjestyksen sekä pelastamaan valtiolaivamme
siitä anarkian tilasta, johon kukistamamme hallitus lahtareineen oli
maamme johtanut. Vapaustaistelumme menestyminen vaatii, että tässä
maassa mitä pikemmin saadaan järjestettyä säännölliset olot. Sen
voi tehdä ainoastaan meidän Punainen kaartimme ja sen mukana koko
sosiaalidemokraattinen työväki."
En alleviivaa mitään. En pane huuto- enkä kysymysmerkkejä. Jätän
sen tulevaisuuden tehtäväksi. Se kyllä tulee panemaan ne oikealle
paikalleen.