Hajamietteitä kapinaviikoilta 1/3 - 03

nyt vereen. Niin kauan kuin aseet kalskaa, ei kysytä, kenen ase
ensiksi kalskahti. Ne heiluvat nyt molemmin puolin eikä kukaan luovu
taistelusta, vaikka huomaisikin olevansa alkusyyllinen.
*
Yhteistyö lopussa
Jos eduskunta vielä joskus voisi kokoontua, ei tietysti voisi tulla
kysymykseenkään, että sen porvarilliset voisivat työskennellä niiden
sosialistien kanssa, jotka ovat olleet mukana toimeenpanemassa tätä
vallankaappausta.
*
Ainahan kehuitte voittaneenne.
Ne puhuvat yhtä mittaa siitä sorrosta, jota työnantajat harjoittavat
työväkeään kohtaan. Sen ikeen luomiseksi tarvittiin nyt muka tämä
kaappauskin. Olen seurannut "Työmiestä" kohta vuoden päivät.
Jokikisen lakon jälkeen, olipa lakko tehdastyömiesten tai
maatyöväestön, on "Työmies". suurilla kirjaimilla julistanut: "Lakko
päättynyt työläisten täydelliseen voittoon." Ovatkohan olot tässä
vanhassa yhteiskunnassa olleet niin tuiki mahdottomat, kun sen
puitteissa aina on päästy siihen, mihin on pyritty?
*
Punakaartilainen.
Kun palaan illalla kotiin ja näen noiden nuorien poikien pistin
olalla patrulloivan kadulla synkkien kivimuurien välissä, kysyn
itseltäni, mikä mahtanee oikein olla heidän mielialansa. He ovat
nyt aseman herroja. Ei kukaan saa liikkua ilman heidän lupaansa, he
voivat vangita kenen tahansa, ampua sinne ikkunoihin ja saada kipsin
katosta rapisemaan porvarin sänkyyn, jossa tämä loikoo pehmoisella
patjallaan, hiukan peloissaan ja harmissaan ehkä, mutta kuitenkin
vielä verrattain ennallaan.
Jaksaako punakaartilainen ylläpitää itsessään vihaa ja kiukkua?
Luuleeko hän olevansa vangitun pahantekijän vartija? Onko hän
mielestään ehkä yhteiskunnan herra nyt, väristessään tuiskussa ja
tuulessa? Luuleeko hän porvarin häntä ja hänen pistinvaltaansa
vapisevan? Ajatteleeko hän, että kun aika tulee ja toinen menee, hän
todella on valtaava nuo kivimuurit ja kansoittava ne omillaan, ja
että porvarit saavat muuttaa Sörnääsiin ja Kallioon? Arvatenkin.
Tietysti hän ei ole niin paljon ajattelija, että ymmärtäisi, että
vaikka Catanin ja Grönqvistin kivimuurit tyhjennettäisiin nykyisistä
asukkaistaan, ne eivät minkään yhteiskunnallisen vallankumouksen
jälkeen muuttuisi _köyhälistön_ kasarmeiksi. Kyllä niissä aina tulee
asumaan porvari, rahamies, rikas, "riistäjä". Sinä, poikaseni, ehkä
ajat entisen porvarin pois, mutta sijaan tulee toinen porvari,
oma porvarisi. Ne porvarit kantavat jo korkeita palkkoja sinun
senaatissasi ja sinun virastoissasi.
Ei ole isoa eroa sen vartiosotilaan välillä, joka Seynin patrullina
kierteli kaupunkia ja seisoi hänen palatsinsa edessä, ja sen välillä,
joka punakaartin käskystä seisoo passissa. Onhan tosin hiukan.
Entinen vartijasotilas raahasi uupuneet raajansa Turun kasarmiin, ja
heittihe siellä vartiohuoneen kovalle penkille levähtämään hetkeksi,
kunnes taas tuli vuoro lähteä passiin. Tämä nykyinen, vallankumouksen
vartija, astelee ylpeänä Smolnaansa entiseen kenraalikuvernöörin
palatsiin, potkaisee kengät jalastaan hienolle matolle ja heittäytyy
savuke hampaissa ylpeän venakkorouvan entiseen sohvaan. Tunteeko hän
siinä sijassaan ollessaan suurtakin tyydytystä ja saavutetun vallan
hunajan makua? Suon sen hänelle kernaasti, jos niin on. Erohan on
olemassa, mutta kuinka oleellinen se on? Eikö se ole talviyön unelma
niinkuin kaikki tämä muukin, ainakin häneen nähden? Saavuttiko
hän muuta kuin hetken vahingonilon marssia kadulla porvarin
kauhuna, porvarin, joka pysyy, vaikka kaikilta maailman keisareilta
katkaistaisiinkin kaula, jota kaikilta porvareilta ei voida katkaista?
Et sinä siinä tuon pistimesi kärellä ehdi maailman pellosta kaivaa
kaikkia ohdakkeita. Juuret jäävät, ja ennenkuin olet ehtinyt pellon
laitaan ja luulet viimeisen hävittäneesi, tekee ensimmäinen uhrisi jo
taintaan pellon toisessa laidassa.
Sanonko sinulle jotain, harhaantunut nuori mies, heitä pistimesi,
mene maalle, osta lähtiessäsi oikein iso kuokka, tee siihen tukeva
varsi ja astu isävanhasi torpparin pellolle, joka kasvaa rikkaruohoa,
koska hän ei ole jaksanut niitä kyntää pois, käy kaikella
reformiraivollasi niiden kimppuun. Maatasi _noin_ mullistamalla sinä
olet alkanut mullistaa maailmaa.
Hyvää yötä, vihamieheni, jota en osaa vihata, vaikka tahtoisin ja
pitäisi.
*
Missä vihollisesi?
En saa sinua vielä ajatuksistani, pistinpoika. Sinä tartuit
aseeseesi siinä tuimassa tunnossa, että nyt sinä näytät lahtarille,
joka väijyy sinua joka ullakolla, joka ikkunassa, hiipii takanasi
joka katukulmassa, Kaivopuiston ja Kaisaniemen joka puun takaa.
Sinä et pelkää, sinä astut silmä säihkyen toverisi rivissä, käsi
liipasimella, alttiina kuolemalle, jolla herra sinua uhkaa, valmiina
antamaan takaisin, valmiina kaatumaan ja valmiina kaatamaan
kansansortajan, työväen verivihollisen, porvarin, herran, joka muka
valmistautui sinua teurastamaan, jota kavalampaa ja katalampaa
ei ole maailmassa. Häntä vastaan olet lähtenyt sotaan, tarttunut
murha-aseeseen, jonka sait veljeltäsi venäläiseltä -- kiitos
hänelle, kunnon toverille, joka auttaa ja tukee sinua ja porhaltaa
kanuunoineen ja kuularuiskuineen avuksi, jos tulee hätä ja tarvis.
Nyt sinä siellä marssit ja tähystelet ja odotat, mutta missä on
vihollisesi? Miksi lahtari ei hyökkääkään, ammukaan? Laukaiset
ilmaan, manataksesi, kiihottaaksesi hänet esiin. Et ole vielä oikein
tottunut aseeseesi, kuula menee omia teitään, sattuu seinään,
pölähtää, pamahtaa. Ahaa, siellä hän on! Ja sinä alat vimmatusti
paukuttaa siihen, mistä pölähti. Koko komppania sinuja ampuu. Te
valtaatte talon, te pidätte kotitarkastuksen -- "aseet tai henki!"
Siellä on jossain komerossa vanha ruostunut haulikko, seinällä
sapeli 1808-09:n sodan ajoilta, jotka viet voittosaaliinasi; olet
säikäyttänyt puolikuolleeksi jonkun vanhan rouvan, herättänyt
sylilapsen keskellä yötä parkumaan. Mutta vihollistasi, aseellista
vihollistasi et ole löytänyt. Et löydä häntä mistään täältä, et
voisi vuodattaa ainoata veripisaraa, jollet ampuisi aseetonta ja
pakolaista. Drumsön ja Degerön jäillä olet kai saanut ammutuksi
joitakuita nuoria miehiä, jotka pyrkivät pois piiritetystä
kaupungista ja yön hämyssä hiipivät ohitsesi. Venäläinen veikko
Harakan patterista valaisee sinulle ampumalinjaasi -- ahaa, tuolla
se hiihtää -- pang! -- pang! Sinä riemuitset, se oli lahtari,
herraspoika -- yhden sait, satoja pääsi. Sinulla ei ole täällä, urhea
sankari, vertaistasi vihollista, kuinka ja mistä häntä etsinetkin.
Mihin ihmeeseen ne katosivat? Sinä saat tietää, että oikea sinun
arvoisesi vastustaja ei ole kokoontunut Helsingin ullakoille, vaan
että hän on päässyt siirtymään Pohjanmaalle, Savoon ja Karjalaan,
Suomen sydämeen, sinne, mistä sinäkin olet kotoisin, missä veljesi
raataa torpparina tai pikkutilallisena maalla, jonka sinä jätit.
Sinä palat taistelun halusta, sinä tahdot vapauttaa heidät lahtarien
hirmuvallasta, ja sinä riennät Mannerheimin rintamaa vastaan
Vilppulaan tai jonnekin sinne.
Minä nyt en tahdo kysyä, mitä tunteita sinussa mahdollisesti herättää
matruusinen matkaseurasi. Sivuutan sen tällä kertaa ja kysyn toiste,
kun olet hiukan tyyntynyt. Pyydän vain, että puhut totta, kun tulen
kysymään: eikö sinua sentään pari kertaa, puoli kertaa ilettänyt
jokin, etkö tuntenut tunnossasi jonkun pahan ja äitelän makua?
Sinä saavut rintamalle. Sinä makaat vallihaudassasi ja tuolla
lakeuden toisessa laidassa makaa joitain toisia, jotka sinua ampuvat
ja joita sinä.
Keitä ne ovat? Minä tiedän, ja minä kuiskaan sen täältä saakka
korvaasi. Ne ovat niitä, mitä muuten lienevätkin, jotka tahtoivat
puhdistaa tämän maan, jonka nimi on Suomenmaa ja joka heille on n.s.
isänmaa -- et kai kuule näitä sanoja aivan ensi kertaa, joskaan et
ole kuullut niitä aivan usein -- puhdistaa niistä, joille tämä maa on
ollut vieras maa, jota he ovat vuosisadan sortaneet, orjuuttaneet,
ryöstäneet, syöneet ja saastuttaneet sekä aineellisesti että
aatteellisesti. Niitä ne ovat, joita sinä nyt ammut ja ajat takaa.
Noita kohtaan ovat heidän kuulansa tähdätyt, ja samalla myös sinua.
Sinä et kuule minua, ja jos kuulet, tiuskaat tietäväsi sen asian
paremmin kuin minä. Ne ovat helsinkiläisiä herraslahtareita, jotka
ovat valmistaneet tätä sotaa köyhälistöä vastaan, porvareita ne ovat,
kansan ja köyhälistön verivihollisia, ja _niitä_ sinä ammut.
Ja sinä ammut ja hyökkäät pistin tanassa. Ne pakenevat! Hurraa!
Voitto!
Mutta kuka on tuo, joka makaa verissään sinun tielläsi metsän
reunassa, suullaan hangessa, kaatuneena suksiensa päälle, selässä
kontti?
Porvariko, lahtariko, riistäjäkö, kapitalisti?
Talonpoika se on, köyhä talonpoika vaatteista päättäen. Paikatut
housut, lammasnahkalakki. Aioit ensin potkaista roistoa, mutta jätät
sen tekemättä. Olet jossain nähnyt tuon kontin. Kumarrut ja käännät
kiireesti ruumiin selälleen nähdäksesi kasvot.
Tunnet vanhimman veljesi, torpan miehen. Hätkähdät kysymään
itseltäsi: minunko kuulani hänet tappoi? vaiko ehkä veljesi
venäläisen kuula? Et sillä hetkellä saa selvitetyksi, kummanko soisit
tapahtuneen.
Sitten kysyt: mitä hänellä oli täällä tekemistä? Hän ei voi vastata,
hänen lasiset silmänsä tuijottavat ilmeettöminä lumettuneiden luomien
alta kylmään avaruuteen. Sinä et uskalla itse vastata: hän taisteli
lahtariaatteen puolesta köyhälistöä vastaan, -- vaikka mielesi
ehkä tekeekin. Et myöskään usko, että joku entisen tsaarin entinen
kenraali olisi saanut hänet liikkeelle korkeata palkkaa vastaan. Et
myöskään usko, että hän oli harhaan johdettu. Minä voisin vastata,
mutta en sitä tee, koska tiedän, ettet minua usko. Siksi en vastaa.
Mutta miksi en sittenkin vastaisi, uskoitpa tai et. Hän lähti
liikkeelle puhdistaakseen maansa ryssistä ja ryöstäjistä.
Hetken päästä kysyt taas: mitä minulla on täällä tekemistä?
En tiedä, mitä vastaat, mitä sinulle alkaa selvitä sen johdosta,
kenen olet ampunut, ketä vastaan taistelet?
Se sinulle kaikessa tapauksessa _on täytynyt_ selvitä: tapoin veljeni.
Ja _jos_ sinä et ole luokkapeto, ihmishirviö, vaan olet suomalainen
ja ihminen, niin sinä heität pistinkiväärin maahan ja otat veljen
selkääsi ja kannat hänet lähimpään riiheen odottamaan, kunnes
olet saanut kyhätyksi arkun, johon hänet panet, ja ajat lähimpään
hautausmaahan. Mitä sinun sitten on tehtävä tällä hetkellä, sen saat
selvittää Jumalasi ja omantuntosi kanssa, jos sinulla niitä on. Jos
ne sanovat sinulle, että sinun on etsittävä käsiisi kivääri siitä,
mihin sen jätit, ja riennettävä uuteen taisteluun ja vielä ammuttava
toinen veljesi ja kolmas, niin monta kuin niitä on, niin mikset
tekisi sitäkin kaiken sen lisäksi, mitä jo olet tehnyt.


Tiistaina 29 p:nä tammikuuta.

Suomi--Kreikka.
Vanha Venäjä pyrkii varmasti valloittamaan meidät takaisin tätä
tietä. Entinen koetti yhdenmukaistuttaa meitä ylhäältä päin, painaa
alas uppiniskaisia päitä omien päittensä tasalle ja alemma. Se alotti
virastoista ja virkamiehistä, se oli sen tekniikkaa. Tämä uusi
demokratian yhdenmukaistuttamistyö kouraisee alhaaltapäin, sisempää,
se alkaa kansasta ja imettää sitä tuhansista nisistään. Tänne on nyt
saatava Leninin Venäjän taso, niinkuin ennen oli aikomus saada ja
osaksi saatiinkin tsaarin Venäjän taso. Meidän lammikkomme ja heidän
suonsa välille oli jo syntymässä, tai ainakin ajateltiin syntyväksi
vedenpitävä väliseinä, pato, jossa olevien sulkujen avulla toivoimme
saavamme itse määrätä oman vedenkorkeutemme. Tuo sulku vuotaa ja
sitä ei tahdotakaan paikata, ja siten heidän vedenkorkeutensa määrää
edelleenkin meidän vedenkorkeutemme.
Tässä jatkuvassa tasallapitämistyössä on vanhoilla "mustilla
sotnioilla" varmasti kätensä mukana. Ne pyörähtivät hetkeksi pihalle,
mutta tulivat kohta takaisin ja istuvat luultavasti vanhoilla
istuimillaan ja johtavat salaisia lankojaan. Ennen Venäjä päästää
veljeskansansa, Puolat, Ukrainat, Donit vapaiksi kuin meidät,
jos suinkin voi sitä estää. Kun olisi tarvittu koko kansan tarmo
keskitetyksi tätä vaikutusta ja vaaraa vastaan, juuri silloin
jakautuu kansa kahtia ja toinen puoli siitä toimii, tietenkö
vai tietämättään, herpaisevasti Suomen suurimman unelman, sen
itsenäisyyden, toteutumista vastaan.
Se hyvä mahdollisesti uudistuvasta venäläisvallasta ehkä on oleva,
että veljeily loppuu. Kun ruoska taas vinkuu ympäri korvia, herättää
se nekin, jotka nyt vielä eivät kykene käsittämään, että veljeilystä
ei missään muodossa ole mitään hyötyä millekään luokalle tässä
maassa. On kaameaa nähdä, ettei tästä ole oltu sen enemmän selvillä.
Venäjä on oleva vastedes niinkuin tähänkin saakka meille sitä, mitä
Persia oli Kreikalle. En ole tähän saakka omaksunut sitä käsitystä,
että me olisimme, niinkuin me kehumme ja niinkuin meitä kehutaan,
länsimaisen kulttuurin etuvartio itää kohti. Olen antanut m.m.
heidän kirjallisuutensa vaikuttaa vaatimattomuuteeni. Vasta nyt
alan huomata, että me todella sitä olemme ja että meillä on siinä
suhteessa yleis-eurooppalainen vartiopalvelus suoritettavana. Jos
heidän yhteiskuntaa hävittävät voimansa pääsevät meidän ylitsemme
kulkemaan länttä kohti, jos meidän muurimme kaatuu, silloin se menee
tätä tietä Eurooppaankin ja tässä on sen Termopylaia. Meillä on
varmaan edessämme monet Maratonit ja monet Salamiit. Meidät pelastaa
se, mikä meissä on germaanisuutta, länsimaisuutta. Sitä me samalla
myös puolustamme ja siitä meidän on saatava palkkamme siinä muodossa,
että se meitä auttaa jo itsensäkin vuoksi. Tässä on yhteiset edut.
Emme pyydä apua enää itsemme vuoksi.
On surullista, että se länsimainen henki meissä suomalaisissa,
rotusuomalaisissa, on näin heikko, että olemme saaneet sen hengen
tunkemaan osaan kansastamme vasta niin matalaan, että tällaista
on voinut tapahtua, että ne ovat voineet joutua tuon itämaisen
vaikutuksen alaisiksi. Tietysti me sen kestämme, länsimaisuus kyllä
kai kestää, mutta sairaita olimme, kovasti sairaita, koska meidän
täytyi käydä läpi tällainen parannus, tällainen kriisi, hevoskuuri.
*
On noloa.
Näin paljon olen kirjoittanut ja vasta on menossa vallankaappauksen
kolmas päivä. Mikä tästä päiväkirjasta paisuukaan, ennenkuin muutos
tulee. Mutta eihän tässä voi muutakaan kuin kirjoittaa se, joka ei
koskaan ole muuta voinut. On välistä noloa tuntea, että ainoa ase on
kynä, ainoa taistelutanner paperi.
*
"Ei me osata hallita".
Menin, lainkuuliaisena kansalaisena, valitsemaan
taksoituslautakuntaa. Siellä seisoi vain joitakuita, joukossa
työmiehiäkin. Ovet olivat kiinni. Nähtävästi ei vaalia tulla
toimittamaankaan. No niin, eivät sitä ainakaan suurituloiset surre.
Vai aiottaneeko heitä verottaa jotenkuten muuten?
Juttelin siellä erään tuttavan kanssa. Hän sanoi odottavain
työmiesten päivitelleen, että herrat ovat ryhtyneet panemaan toimeen
tämmöistä. Joku oli sanonut: "Kun antaisivat työtä ja palkkaa; eihän
me kuitenkaan osata hallita." Niinkuin ei sitä olisi annettu ja
annettaisi niin paljon, kuin suinkin voidaan. Kaikesta päättäen he
nyt kuitenkin luulevat osaavansa hallita. Sopiihan koettaa.
*
Kaksi rintamaamme.
Eräs toinen tuttava, joka hänkin oli tullut valitsemaan, sanoi
kuulleensa, että Svinhufvud on päässyt pakenemaan erään konsulin
autolla. -- Luuli, että heidän uutta hallitustaan ei tulla
tottelemaan. Minä luulen, että he eivät olisi ryhtyneet tähän,
elleivät olisi toivoneet saavansa ainakin osaa valtiokoneistosta
entiseen käyntiin, kentiespä joitakin ylihallituksiakin. Yleissulkua
he nähtävästi eivät odota tai uskovat sen vastustuksen piankin
murtuvan. Kai he laskivat, että tulee olemaan niinkuin Bobrikoffin
aikana, että virkamiehet pysyvät, kunnes heidät erotetaan. Ja että
on niitä, jotka taipuvat pelosta menettävänsä leipänsä, ja toisia,
onnenonkijoita, jotka rupeavat palvelemaan "systeemiä".
Täytyyhän ainakin vissien laitosten, esim. rautatien ja postin,
ruveta toimimaan, jos tätä kestää kauan. Eihän voi sanoa, kuinka
kauan porvarillinen rintama kestää. Luultavasti se kuitenkin
pääasiassa pysyy, vaikkakin liikkuvana, siirtyen asemasta toiseen.
Kuka tietää, kuinka sydämmikköjä meillä lopulta ollaan. Asemaamme
lujittaa suunnaton oikeuden loukkaus ja isänmaan kavallus --
ryssät sillä puolella ovat parhaina kiihoittimina vastarintaan. Ja
sitten täällä muistetaan, että toiset siellä uhraavat henkensä ja
vuodattavat verensä.
Passiivinen rintama täällä ja aktiivinen siellä kestää ainakin niin
kauan, kunnes saamme apua ulkoa, johon kai on turvattava, ellei muu
auta.
*
Pyhä vihani.
Olisin ehkä suvaitsevampi, jos olisin varmasti vakuutettu siitä, että
tästä koituu köyhälistön onni, jos kätketyt voimalähteet pääsisivät
purkautumaan ja pulppuamaan työtä ja varallisuutta, jos viljelykset
ja elinkeinot tämän kautta alkaisivat kukoistaa. Sanalla sanoen:
jos tästä murtuisi tokeet ja vettä tulvisi kostuttamaan kuivaa
maata. Silloin kai maan hyöty siirtäisi syrjemmälle kysymyksen
periaatteen pettämisestä, sovittaisi tapahtuneen vääryyden ja yleisen
mielipiteen amnestia levittäisi sovittavan huntunsa kaiken yli. Ja me
periaatteen, oikeudentunnon ja totuuden miehet saisimme toistaiseksi
tyytyä platoniseen vastalauseeseen.
Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Kumous ei pääse niin pian
näyttämään hyviä vaikutuksiaan, jos siltä niitä olisikin joskus
odotettavissa. Tilanne, joka tästä syntyy, terästää vain niitä
aseita, joita periaatteella on käytettävänään. Ja yhä voimakkaammin
minussa päivä päivältä, tunti tunnilta, nousee kumouksen kiukkuinen
henki kumousta vastaan. En ymmärrä, mitä minulla enää olisi tässä
maailmassa muutakaan tehtävää kuin koettaa ajaa takaa, paljastaa,
vainota viimeiseen luolaansa niitä valheen kettuja ja väkivallan
susia, jotka karkasivat itsenäisen Suomen kurkkuun ja raahasivat sen
raadeltavakseen. Minä julistan tälle rikokselle ja sen tekijöille
ikuisen pyhän vihan sodan, kunnes se on tullut sovitetuksi. Sen
uusiutuminen on tehtävä mahdottomaksi niin pitkäksi ajaksi, kuin se
nykypolvelle on mahdollista. Ohdake on nyhdettävä maasta juuriaan
myöten.
Jos kumous jäisi joksikin aikaa olemaan ja minulta tukittaisiin suu,
niinkuin se vähin väliajoin on ollut siitä alkaen kuin olen voinut
jotain sanoa, minä sittenkin sanon, tavalla millä tahansa, ehkä
keksin keinoja, joilla _heidän_ painoasiamiehensä petän, niinkuin
petin Bobrikoffin kätyrit. Ja mitä en saa sanotuksi täällä, sen sanon
vieraalla maalla, ja on oleva ihanaa taas taistella vapauden puolesta
sortoa vastaan, olkoon sortaja vaikka kokonainen toinen puoli omaa
kansaani ja olkoon sillä takanaan vaikka koko bolshevikinen Venäjä.
*
Vallankumousjulistus Suomen kansalle.
Eilisessä "Työmiehessä", maanantaina 28 p:nä tammikuuta,
vallankumouksen varsinaisena ensi päivänä, on Suomen Työväen
Toimeenpanevan Komitean puheenjohtajan, Eero Haapalaisen 27 p:nä
allekirjoittama "Vallankumousjulistus Suomen kansalle". Tämän herran
nimi on ensimmäinen nimi, joka sukeltaa pinnalle kuohumaan pannusta
kansamerestä. Onko hän vallankaappauksen pää? Hänkö on sen spiritus
rector, sen keulakuva, hänen merkeissäänkö kaikki tulee tapahtumaan
vai onko hän vain toisten bulvaani?
Asiakirja on ensimmäisenä siksi mielenkiintoinen, että se kannattaa
tulla kokonaisuudessaan tässäkin jäljennetyksi:
'Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt.
Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen synkän
harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa
vastaan.
Rikoksellisen senaatin jäsenet valmistivat maan pääkaupungissakin
inhoittavaa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä
Suomen järjestyneen työväen kimppuun. Samalla he tekivät itsensä
syypäiksi niin julkeaan valtiopetokseen, että pyysivät vieraiden
valtioiden monarkistisia hallituksia lähettämään murhajoukkoja Suomen
työtätekevää kansaa teurastamaan. Koko kansamme vapaus ja elämä oli
täten suuressa vaarassa.
Nyt on tuolta lahtarisenaatilta otettu kaikki valta pois. Sen
rikokselliset jäsenet olemme määränneet vangittaviksi, missä
ikinä heidät tavataan, sillä vankilassa olisi aikoja sitten ollut
sellaisten kansan vihollisten oikea paikka.
Kaikki valtiovalta Suomessa on päätetty ottaa tämän maan työtätekevän
kansan omiin luotettaviin käsiin.
Näin on työväen täytynyt nousta omalla voimallaan vihdoinkin
pelastamaan itsensä ja koko kansamme siitä turmiosta ja hädästä,
jonka kuiluun rikoksellinen politiikka, kapitalistinen politiikka on
ollut kansaamme syöksemäisillään. Kamalia ja vaarallisia senaatin
ja sen kätyrien juonia on paljastunut. Toisen lainrikoksen toisensa
jälkeen teki tämä senaatti anastaakseen käsiinsä valtiovallan, joka
itse asiassa kuuluu kansalle itselleen. Nähtävästi oli pääjuoni se,
että senaatti tahtoi koko maan työväenliikkeen verisesti tukehuttaa,
lyödä kaikki kansanvaltaiset edistyspyrinnöt kahleisiin ja haudata
kärsineen kansan keväiset uudistustoiveet kalman rauhaan.
Mutta niin kauhean taantumuksen orjaksi ei Suomen työväenluokka ikinä
alennu. Niin rumien vallankaappaushankkeiden täytyi sortua häpeällä.
Ja niiden täydellinen sortuminen on nyt alkanut. Juurineen tulee
työväenluokka hävittämään vaarallisen taantumuksen ja sortovallan.
Sosialidemokratisen Puoluetoimikunnan valtuuttamana Suomen työväen
vallankumouksen korkeimpana elimenä me nyt julistamme, että
kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu
järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille.
Maan sosialidemokratinen _vallankumoushallitus_ muodostetaan nyt
heti. Sen jäsenistä julkaistaan tieto ensitilassa.
Eikä ole kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin vanhoihin
virkoihin. Vaan kysymyksessä on koko virkavallan kukistaminen.
Suomen työväen järjestöt ja kaartit kaikkialla maassa täyttäkööt nyt
vallankumouksellisen velvollisuutensa kukin voimainsa mukaan. Luja
vallankumouksellinen järjestys on säilytettävä riveissämme!
Venäläistä sotaväkeä on kaikkialla kohdeltava hyvin, sillä tietoiset
venäläiset toverit ovat vallankumouksellisen työväen ystäviä.
_Suurlakko_ ei ole läheskään kaikilla paikkakunnilla vallankumouksen
onnistumiselle välttämätön. Missä se on välttämätön ja missä ei, sen
päättäköön kunkin paikkakunnan vallankumouksellinen työväki itse
järjestöjensä kautta. _Helsingissä_ on mielestämme vallankumouksen
takia tarpeen heti alkaa suurlakko.
Mutta kunnallishallinnot ja muut valta-asemat otettakoon työväen
haltuun, missä se näyttää sopivalta ja hyödylliseltä.
Ei missään horjumista eikä perääntymistä! Ei pitkiä neuvotteluja
kavalain aseellisten vihollisten kanssa! Työväen voitto on perille
vietävä!
Rauhallisten kansalaisten, jotka eivät tahdo työväen vihollisia
avustaa, ei ole vallankumousta pelättävä. Pieneläjät maalla ja
kaupungeissa älkööt uskoko sellaisia vaiheita, että työväki
heidän omaisuuttaan tahtoisi. Päinvastoin työväen voitto voi
kohottaa heidänkin yhteiskunnallista asemaansa. Työväen voima
on oikeudenmukaista voimaa, joka aina kokee välttää tarpeetonta
väkivaltaa ja viattomain ihmisten kärsimyksiä. Mutta kaatuneen
senaatin aseelliset avustajat kukistetaan armotta. Ketkä heistä ovat
petollisesti mukaan houkuteltuja, heittäkööt ne aseensa heti pois,
kun huomaavat nyt, että heitä on tahdottu eksyttää taistelemaan
työtätekevän kansan jaloa asiaa vastaan.
Työväen vallankumous on ylevä ja ankara. Se on ankara röyhkeille
kansan vihollisille, mutta avulias turva kaikille sorretuille ja
puutteenalaisille.
Luottakaa työväen vallankumouksen voimaan! Sen on vielä toisilla
seuduilla taisteluja käytävä. Mutta vastustamattomasti se vie nyt
lippunsa voittoon!
Uskomme varmasti, että työtätekevän kansamme niin nykyiset kuin
tulevatkin polvet vielä moneen kertaan siunaavat tätä vallankumousta,
josta on alkava Suomessa uusi, onnellisempain olojen aika.
Helsingissä, 27 päivänä tammikuuta 1918.
_Suomen työväen Toimeenpaneva Komitea_.
_Eero Haapalainen,_
puheenjohtaja.'
*
Eihän tämä julistus olisi tullut siltä taholta miltä se on, jollei
se alkaisi valheella, päättyisi valheeseen ja olisi valhetta melkein
läpeensä rivi riviltä.
Sillä senaatti ei valmistanut missään, kaikkein vähimmin maan
pääkaupungissa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä
järjestyneen työväen kimppuun. Se valmisti järjestysvaltaa niitä
vastaan, jotka jo monta viikkoa olivat ryöstäneet ja murhanneet ja
uhkasivat uusilla ryöstöillä ja murhilla. Ne, jotka niin tekivät,
eivät olleet järjestynyttä työväkeä eivätkä mitään työväkeä lainkaan,
vaan huligaaneja ja hirtehisiä.
Senaatti ei pyytänyt vieraiden valtioiden hallituksia kukistamaan
työtätekevää kansaa. Senaatti pyysi ja sai heiltä tunnustuksen Suomen
itsenäisyydelle.
Senaatti ei tehnyt mitään anastaakseen itselleen valtiovaltaa,
"joka itse asiassa kuuluu kansalle itselleen", vaan se ainoastaan
käytti sitä valtaa niissä puitteissa, jotka sille oli rakentanut
kansan vallan, korkeimman vallan haltija, eduskunta. -- Sen teki
päinvastoin juuri herra Haapalaisen komitea, joka julistaa, että
kaikki valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen
vallankumouselimille, vaikka se juuri ikään myönsi, että tämä valta
"itse asiassa kuuluu kansalle."
Senaatti ei tahtonut verisesti tukahuttaa työväen liikettä eikä lyödä
edistyspyrinnöitä kahleisiin eikä haudata kärsineen kansan keväisiä
uudistustoiveita kalman rauhaan -- koska se harva se päivä lähetti
eduskuntaan reformialotteen toisensa perästä ja valmisteli yhä uusia
ja odotti eduskunnan laatimia lakeja pannakseen ne täytäntöön.
Ei mikään kaikesta siitä, minkä pohjalle vallankaappaus
julistuksessaan rakentaa vallananastuksen oikeutuksen, ole totta.
Sen sijaan komitean kaikki syytökset voidaan kohdistaa siihen
itseensä. Sitä, mitä senaatti ei tehnyt työväelle, sen ovat
vallankaappaajat tehneet ja tulevat tekemään porvareille.
Ne ovat ne, jotka ovat vuodattaneet ja tulevat vuodattamaan
veljesverta, ne ovat ne, jotka lähettävät vieraan valtion
murhajoukkoja teurastamaan suomalaisia; -- jotka ovat anastaneet
käsiinsä kansalle kuuluneen valtiovallan j.n.e.
Ei ole muka kysymyksessä se, että vain uusia miehiä pantaisiin
vanhoihin virkoihin, vaan kysymyksessä on koko virkavallan
kukistaminen. Luulen, että te kyllä kernaasti pitäisitte vanhat
virat, jos vain voisitte niitä hoitaa, ja että te hävitätte tai
jätätte hoitamatta ne, joihin ette kykene. Totta kyllä on, että
silläkin tavalla häviää virastoista suurin osa, sen parhain ja
tärkein ja maalle hyödyllisin osa. Maaherrain, nimismiesten,
poliisimestarien virat, joita on kaikkein alkuperäisimmissä ja
despootisimmissa itämaisissa valtioissa, kyllä kai tulevat tavalla
tai toisella hoidetuiksi sikäläisiin malleihin ja tulee siis
jäämään juuri se, mikä pakostakin on virkavallan virkavaltaisinta
ainesta. Miehet muuttuvat, mutta järjestelmä ei muutu eikä parane.
Se, mikä virkavallassa on parasta ja maalle hyödyllisintä,
joka järjestää ja rakentaa maata ja panee käytännössä toimeen
kansanvaltaisen eduskunnan määräämiä uudistuksia: opetustoimi
yliopistosta kansakouluun, kaikki virallinen teknillinen toimi,
rautatierakennukset, kanava- ja tierakennukset, kaikki teollisuus- ja
maanviljelystoiminta ja hallinto, koko oikeuslaitos kaikkine
haaroineen -- kaikki se pysähtyy ja kukistuu nyt aivan itsestään,
sillä eiväthän nämä ammattitaidottomat agitaattorit, suutarit,
räätälit, kirvesmiehet ja sanomalehtimiehet mitenkään kykene niitä
tehtäviä hoitamaan. Eikä niitä hoitamaan saada porvareita, sitä
varten orjuuttamalla.
Sanalla sanoen: ei valheella, vääryydellä, väkivallalla ja
kykenemättömyydellä mitään rakenneta. Ei tästä tämmöisestä tule
ikinä alkamaan Suomelle "uusi, onnellisempain olojen aika" eikä
työtätekevän kansan "niin nykyiset kuin tulevat polvet tule moneen
kertaan siunaamaan tätä vallankumousta", vaan ennen pitkää, ennen
kuukautta paria, ennenkuin on ehditty edes kesäänkään, sitä haikeasti
kiroamaan. Kirous kuuluu pian etupäässä omista riveistä.
Kirous tämä on maalle ja kansalle, kirous sen alku, kirouksin sitä
ajetaan ja kiroukseen se päättyy.
*
Eduskuntaryhmien julistus.