Hajamietteitä kapinaviikoilta 1/3 - 02

intelligenssi-ilmiölle. Mutta heidän älypiirinsä, jonka sisällä
he tepastelevat ja pyörähtelevät ja surisevat, on ahdas. On ollut
hermostumiseen saakka yksitoikkoista, kuunnella aina ja aina
toistuvan yhden ja saman, olipa sitten pöntössä _tohtori_ Gylling,
_maisterit_ Manner tai Kuusinen tai _advokaatti_ Airola tai
_ylioppilas_ Sirola j.n.e. Se on samaa "toveri"-tasoa kaikki.
Kyllä se lopulta, pohjaltaan, sittenkin kaikki on "etusmies Kujalaa",
joka ujostelematta sanelee pikakirjureille silkkaa "Työmiestä".
On lainatavaraa heillä kaikki vähänkin asiallinen. Lainattua
edistysmielisiltä porvarillisilta, heidän alotteistaan kaapattua,
hiukan pyntättyä ja karnevaalikuvina kadulle vietyä. Lainattua
myös suoraan teoriakirjoista ja ulkomaalaisista oloista, eniten
venäläiskuosista, jos nyt jo saanee venäläistä pitää ulkomaalaisena.
Omaa on vain asiattomuus, omaa sanontatapa, esiintyminen, aivan
määrätön valheellisuus tosiasiain väärentämiseen tai salaamiseen
nähden; omaa ennen kaikkea fanatismi, joka purkautuu hysterisyyteen
varsinkin naisissa. Fonograafi on siellä soinut yötä ja päivää
marraskuusta alkaen; kun yksi levy on surissut loppuun, pannaan
toinen koneeseen, yllytyslevy yllytyslevyn jälkeen, joiden ainoa sävy
on ollut kumouksen valmistamisen soittoa. Vieteri, joka heitä on
pyörittänyt, on kaikesta päättäen puolueen punakaartilaishenki. Nyt,
kun se on vienyt vallankaappaukseen, kapinaan, ymmärrän oikeastaan
erittäin hyvin, että se on _siihen_ vienyt. Muuhun he eivät ole
valmistautuneet eivätkä muuhun kyenneet. Eivätkä tule kykenemään.
He tietysti koettavat jollain tavalla suoriutua positivisista
tehtävistäkin. Kai uskovatkin onnistuvansa. Kuta rajoitetumpi
intelligenssi, sitä laajemmalle se luulee ulottuvansa; on oleva
tavattoman mielenkiintoista nähdä, miten sosialidemokraattisen
puolueen korkein äly, se, joka on ollut edustettuna eduskunnassa
ja jota suurempaa ja syvempää puolueella tuskin lienee, tulee
suunnittelemaan heidän uuden Suomensa rakentamisen ja mikä
käytännöllinen tulos siitä on syntyvä.
*
Ryssän laskuun.
Ymmärrän tämän mullistuksen suotavuuden venäläiseltä kannalta,
varsinkin jos, niinkuin luulen, tämän takana on vanhaa taantumusta,
sillä tätä tietä he kai toivovat saavansa suhteet Suomeen
entiselleen. Uusi-tsarismi pian puhaltaa henkensä "tavaritshiin" ja
hän toimii niinkuin ennenkin. Suomea ei tarvittu edes valloittaa
uudelleen, sillä se oli jo valloitetussa tilassa eikä mikään ollut
muuttunut. Ymmärrän tämän myöskin niiden kannalta, joiden suomalainen
politiikka on se, että meidän on pysyttävä parhaissa väleissä
tulevan voimakkaan "liittolaisen" kanssa, joka heidän toivonsa ja
uskonsa mukaisesti iät kaiket on pysyvä bolshevistisena. Mutta sitä
en ymmärrä, mitä suomalainen kansallinen sosialidemokratia voittaa
kytkeytyessään venäläiseen. Jos taantumus siellä voittaa ja kytkyt
jää olemaan, niin on tulos selvä: ollaan siinä, missä oltiin ennen
sotaa. Mutta jos taantumus ei siellä voittaisikaan, kuinka venäläisen
avulla saavutettu mikään tilanne voidaan luulla jäävän pysyväksi,
niin pian kuin Suomen kansa pääsee ilmaisemaan mielensä? Mikä tästä
tulleekaan, sen täytyy viedä meidän sosialismimme johdon tappioon,
jos se tahtoo olla hiukankaan kansallinen ja meidän oloihimme
soveltuva.


Maanantaina 28 p:nä tammikuuta.

Vaikutelmia kadulta.
Vallankumous on nyt todella puhjennut ja aikoo jatkua. Ei ole
epäilystäkään siitä, että arpa on heitetty, että he ovat astuneet
Rubikoninsa yli.
Nyt minä olen ne nähnyt, venäläiset pistimet punakaartilaisten
olalla ja jalalla Suomen senaatin kaikilla ovilla. He eivät ole
enää niitä marraskuun lakon aikuisia ja jälkeisiä punakaartilaisia,
jotka kummittelivat kaduilla marssiessaan työväentalolta
Kaivohuoneelle ja jotka ottivat haltuunsa sosialihallituksen huoneet
kenraalikuvernöörin talossa. He eivät ole enää niitä, joista
heidän oman puolueensakin sanottiin tehneen pesäeron tai ainakin
siihen pyrkineen. He ovat nyt puolueensa asestettu armeija, heidän
asevelvollinen sotaväkensä. Sieltäkö päin siis pantiin pystyyn
militarismi?
Menimme, raamatunkomitean jäsenet, pilanpäiten pyrkimään
työhuoneeseemme senaatissa Aleksanterin ja Ritarikadun
kulmahuoneessa. Emme tietysti päässeet. Oli omituinen näkemys ja
kokemus, että Suomen kansan syvät rivit, joiden lukutaito ja sen
kanssa kaikki muukin kulttuuri alkoi Agricolan Uudesta Testamentista,
estävät meitä jatkamasta tätä työtä. Olisimme noutaneet paperimme ja
kirjamme piiloutuaksemme jonnekin muuanne jatkamaan työtä. Olisimme
ehkä saaneet ne, jos menimme anomaan oven avausta pistinherralta.
Emme katsoneet voivamme tehdä sitä, ennenkuin lailliset olot
palaavat. Virukoot siellä raamattumme ja sanakirjamme.
Pistinpojat, joita puhuttelimme, olivat muuten siistejä, viattoman
näköisiä ja kohteliaita poikia. Noita samoja kasvoja muistelen
nähneeni eräässä sos. dem. nuorisoliiton kokouksessa, jossa tehtiin
innokas ponsi asevelvollisuuden voimaansaattamista vastaan maassamme.
Nyt ne kantavat palkkaa aseiden kantamisesta, nämä rauhan ystävät,
omaa kansaansa vastaan. Jos olisin aseellisen toiminnan kannalla,
niin minä, vaikka olenkin porvari ja vaikka tuo pistin nyt onkin
tähdätty omaa rintaani kohti, iloitsisin siitä, että he, kun oikein
tiukka tulee, ovat valmiit kuolemaankin asiansa puolesta, eikä vain
manifesteeraamaan kaduilla ja kokouspaikoissa. Huomenna on ehkä
jo se hetki, jolloin he sitä puolustaessaan myöskin puolustavat
isänmaataan Rajajoella. Tuolla pojalla on ehkä veli Pohjanmaalla,
joka sieltä marssii tätä veljeä vastaan täällä. Sieltä on tänne pitkä
matka. Ryssä sillä välin pettää sukaisee ja käy taistelemaan omaa
taisteluaan Suomea vastaan. Ennenkuin nämä veljet ovat kohdanneet
toisensa, vie toinen juna toisen ja toinen juna toisen, punaisen
ja valkoisen, heidän kummankin todellista, ikimuistoista sortajaa
vastaan. Historialla on kepposensa. Mutta luultavasti ei kuitenkaan
niin käy. Luultavasti käy paljoa surkeammin ja traagillisemmin.
Toinen veli kaatuu ryssän rinnalla, toinen saksalaisen tai
ruotsalaisen, niinkuin usein ennenkin, jolloin itä ja länsi täällä
taistelivat. Tällä tavallako Suomi puolustaa itsenäisyyttään, käy
ensimmäisen taistelunsa sen -- menettämiseksi? Se on kai oleva
ainakin lähin tulos. Poikaparat siinä pistiminenne!
Venäläisiä ei muuten näy missään. He ovat kai kasarmeissaan tai
laivoillaan. Mitäpä he tarvitsisivatkaan näyttäytyä. He _ovat_ vain
siellä jossain ja tulevat, ainakin täällä pääkaupungissa, edistämään
vallankumouksen asiaa pelkällä olemassaolollaan. _Heitä_ ovat
valkoiset täällä väistyneet, täytyen jättää meidät vallattuun, muusta
maailmasta eristettyyn linnoitukseen, vihollisen armoille, alttiiksi
kaikelle hänen kostolleen.
Ryssäin asiaa ne raukat ajavat, luullen ajavansa omaansa. Ja tämän
oman asiansa ajamisesta ryssä tietysti maksattaa heillä laskunsa,
heillä ja meillä, kaksinkertaisesti, sillä ilmaiseksi se mies ei
mitään tee.
*
Oikeutta ei voida jakaa.
Tapaan erään oikeusosaston senaattorin raastuvan kulmassa. Hänkin on
käynyt toteamassa, että vallankaappaus on tapahtunut. Yhteiskunnan
palvelijat eivät pääse työhönsä, heidän työhuoneensa ovi on suljettu.
Lakia ei ole, oikeutta ei saa jakaa. Oliko se meidän vanha laki ja
oikeus siihen määrin huono, että se oli tällä tavalla kumottava?
Mitä _he_ nyt panevat sijaan? On siinä jättiläistyö. Eiköhän siellä
ole köyhälistönkin valituksia ratkaisuaan odottamassa? Tyytyvätköhän
he siihen, ettei mitään ratkaisua tule, ennenkuin uudet pykälät sen
heille antavat? Eiköhän tuomareita taas pyydetä olemaan hyviä ja
tulemaan takaisin? Mutta mitä varten sitten tämä virkaloma?
*
Senaatti turvassa.
Oikeusosaston jäsen sanoo kuulleensa, että Svinhufvud ja hänen
senaattinsa ovat turvassa. Se oli iloinen uutinen. Svinhufvud on
muka matkalla Pohjanmaalle. Tulee mieleeni Kustaa Vaasa, joka
pelastaakseen maataan vieraiden vallasta riensi nostattamaan
Taalainmaan talonpoikia tullakseen heidän kanssaan puhdistamaan
pääkaupunkia. Olin eduskunnassa silloin, kun hän vaati ja sai
eduskunnan enemmistöltä varat sotaretkeä varten epäjärjestysten ja
rosvousten ja pistinvallan kukistamiseksi. Hänen pontevat sanansa
vaikuttivat kuin sähkösysäys niihin, jotka olivat sitä sysäystä
odottaneet. Se ei totisesti tapahtunut hetkeäkään liian varhain,
pikemminkin ehkä liian myöhään. Meillä aina nahjustellaan ja sitten
tulee helkkarinmoinen kiire. Me emme ole ja olemme hätähousuja.
Vihollinen oli jo astunut rajan yli, ei, se hiipi jo kotinurkissa,
isänmaan pettämistyö oli täydessä käynnissä, jokainen juna toi aseita
Suomen laillisen järjestyksen kukistamiseksi. Hänenkö, hänenkö
täytyy nyt kenties naamioituna, kenties heinähäkkiin kätkeytyneenä
samota sinne jonnekin, sen vaaran uhatessa, että venäläinen pistin
suomalaisen kädessä haavoittaa hänet ja saa veren punaamaan lumista
maantietä?
Minussa kiehahtaa voimaton raivo, huolimatta siitä, että minulla on
kainalossani -- raamattu. Ja rinnallani kulkee vielä suurempi rauhan
mies kuin minä, kirkkoherra, jonka kasvoilla on outo ilme, kiinteä,
syvä katse likinäköisissä silmissä. Hän on pohjalainen, hän on
väärällä paikallaan -- täällä.

Lakkojulistus.
Siirrymme hiljalleen senaatintorin laitaa yliopiston kulmaan. Siellä
on pylväässä lakkojulistus. Muistooni jäi siitä kaksi kohtaa. Aseiden
kantamisesta ja kotonaan pitämisestä tuomitaan niinkuin aseellisesta
vastarinnasta. Säädetään muonitus- ja _työ_velvollisuus vaadittaessa
vallankumouksen hyväksi. Tämä viimeinen kai tietää sitä, että minun
täytyy -- sillä ja sillä uhalla, sen ja sen piiskan heilahtaessa
selkäni päällä -- tehdä, mitä käsketään. Minua voidaan pakottaa
tekemään _heidän_ lukuunsa, heidän asiansa edistämiseksi sitä, mihin
luulevat minun kykenevän. Persoonallista vapautta ei siis enää ole
tässä maassa olemassa. Kuitenkin kaikitenkin: Eläköön isänmaa!
Eläköön vapaus.
*
Raskas taival.
Tallustelen, tuossa klo 12:n tienoissa, kotiini, meren rannalle,
Engelaukean laitaan. Lienenkö monestikaan elämässäni astunut niin
raskasta taivalta. Ellen silloin, kun helmikuun manifestin luettuani
Järvenpään asemalla astelin kotiini Aholaan. Se oli ristintien alku
sekin, ja kuitenkin, kuinka helppo siihen nähden, mikä nyt nähtävästi
on tulossa. Se oli alkua tähän. Linja, minkä Bobrikoff viittoi,
sen avaa nyt Lenin. Ne apurit, joita Bobrikoff koetti palkata, ne
on nyt Lenin saanut. Maanjakajat, maitten jakajat tekevät riemulla
työtä toivottua. Mitä olikaan senaikuisen isänmaallisen rintaman
hajanaisuus nykyiseen nähden! Mikä monin verroin vaikeampi taistelu
onkaan nyt tulossa! Minä en tule näkemään vapaata Suomea. Se oli
lyhyt kuin joulukuun päivä.
Eräs nuori mies tulee vastaan. "No, mitä kuuluu?" -- "Ei mitään." --
Tulee toinen nuori mies vastaan, hän, sosialisti, yhteiskunnallisten
parannusten haaveilija, niinkuin minäkin. -- "No, mitä kuuluu?"
Heitän hänen jälkeensä, en hänelle, mutta terveisinä hänen
tovereilleen, kiukkuisen: -- "Suomen senaatin ovilla seisoo
suomalaisia ryssiä kiväärit olallaan!" -- Hän menee ja minä menen. En
tiedä, mitä hän ajattelee. Eroavatko tiemme?
On ihana talvinen päivä. Aurinko on vihdoinkin ilmautunut
monikuukautisesta pilviharsostaan. Meri on jäässä silmän
kantamattomiin. Jäällä Ursinin uimahuoneen ulkopuolella istuu
ryhmä onkimiehiä teltoissaan. Ne ovat siellä aina sunnuntaisin ja
silloin kuin sattuu lakko tai vallankumous. Ehkä tästä muutkin pian
joutavat ongelle. Eihän porvarikirjailija saane pitkään aikaan mitään
painetuksi.
Päätän toistaiseksi keskittää voimani seuraamaan tapahtumia, mikäli
niitä voi seurata piiritetyssä linnassa, ja merkitä muistiin
mietteitä ja mielialoja. Muusta työstä ei mahda tulla mitään.
*
Naulaan kotiin tultuani eräälle ovelleni seuraavan julistuksen siltä
varalta, että sattuisi joku "punainen" pistäymään talossa:
Suomen kansa ei voi koskaan tunnustaa mitään hallitusta, joka on
saatu aikaan väkivallalla.
Se tunnustaa ainoastaan sen hallituksen, jonka eduskunta on
asettanut.
Olkoon se hallitus millainen tahansa, minä tottelen sitä.
28.1.18.
Minut on vallannut voimaton, sisäinen raivo. On kuin olisin saanut
sisäisen verenvuodon. Isku on huumannut minut, isku takaapäin,
niin etten oikeastaan voi vielä ajatella enkä tuntea mitään.
Sen vain vaistomaisesti tunnen, että on tapahtunut samanlainen
Suomen konstitutsionin väkivaltainen kumous kuin Bobrikoffin
vallankaappauksessa. Mutta samalla, mikä ero! Silloin pani sen
toimeen venäläinen, apunaan joitakuita, jotka taipuivat ja
myötävaikuttivat -- joitakuita harvoja. Nyt kokonainen puolue, Suomen
suurin, itse tekee vallankaappauksen, apunaan venäläiset. Järkeni
toistaiseksi seisoo enkä voi millään tavalla selittää enkä ymmärtää
heidän mielialaansa, sieluntilaansa, vielä vähemmän, mitä he tällä
tavalla aikovat luoda, ja miten.
*
Luen koneellisesti korrehtuuria "Rautatiehen" koottuja teoksiani
varten. Mahtaneeko siitäkään yrityksestä enää tulla mitään?
*
Lopun loppu.
Luultavasti he, ainakin täällä Helsingissä, toistaiseksi voivat
ylläpitää "järjestystään" ainakin sikäli, ettei tule tapahtumaan
suurempia ryöstöjä ja murhia, ei ainakaan ennen kuin puhkeaa
täydellinen elintarvepula. Jos se puhkeaa, silloin tulee anarkia.
Riippuu paljon siitä, saavatko he ruokaa. Mutta mistä he sitä
saisivat? Pyy ehkä vielä saadaan jaetuksi kahtia, orava ehkä pannuksi
kolmia. Mutta sitten? Sitten kai saadaan aikaan se sovinto, että
työmies ja porvari kaatuvat hankeen toinen toisensa viereen. Siinä on
sitten Suomen itsenäinen tasavalta korppien saaliina.
*
Isketty iskee.
Tästä vallankaappauksesta ei voi olla seurauksena muu kuin Suomen
itsenäisyyden tuhoutuminen. Vaikka se paperilla säilyisikin,
niin ei siitä todellisuudessa jää mitään jälelle. Rutiköyhäksi
kerjäläiseksi hävinnyt entinen talonisäntä ei ole itsenäinen mies.
Hän toki voi liikkua vapaasti, niin kauan kuin hänellä on pussissaan
saamansa armopala. Mutta hänen tiensä täytyy viedä toiseen taloon --
kerjäämään. Niin me kaikki varmaan, kun kaikki täällä on haaskattu
ja hävitetty, tupa palanut, karja syöty, pellot siemenen puutteessa
jääneet kesannoiksi, saamme kolkutella armeliaiden vieraiden valtain
ovilla ja antautua, tulla pakotetuksi koronkiskurikapitaalin
työorjiksi. Se on nyt _se_ kapitaali, vieras kapitaali, joka tulee
täällä olemaan herrana. Mitä köyhälistö voitti vaihtokaupassa?
Ja tämä tapahtui heti senjälkeen, kun itsenäisyys oli saatu ja kun
oli olemassa vanha pohja, vanha yhteiskuntajärjestys sen turvana,
ainakin toistaiseksi. Jos sisäisen mullistuksen täytyi tulla,
olisivathan voineet lykätä sitä hiukan tuonnemmaksi.
Sen senaatin ne kukistivat, joka hankki heille tuon itsenäisyyden,
toi sen tunnustuksen lännestä ja idästä. Idästäpäinhän se heidän
mielestään tosin ei ollut taattu. He tiesivät muka saavansa paremmat
takeet kuin me. Niin, jos todella niin olisi, jos he saisivat sen
apurinsa täältä pois, maurin menemään, niin pian kuin mauri oli
tehnyt tehtävänsä. Mutta meneekö mauri? Ja tahtovatko he edes, että
hän menee? On kaamea se epäluulo, josta en pääse, että he tahtovat
pidättää ja että heidän kai täytyykin se tehdä hänet valtansa
jatkuvana tukena.
Olisi ehkä viisainta, ryhtymättä aseelliseen vastarintaan, antaa
heidän ajaa se siihen. Ei pitäisi myöskään pyytää apua ulkoa.
Säästyisimme syytöksestä, että olemme vuodattaneet veljesverta, ei
missään tapauksessa, ei niin epätoivoista tilannetta, että olisimme
sen tehneet. Kävi, miten kävi -- ja luultavasti kävisi niin, että
niiden ennen pitkää täytyisi, saadakseen koneen käymään ja ohjauksen
onnistumaan, vapauttaa vangitut koneenkäyttäjät ja kapteenit ja
perämiehet ja pyytää heitä olemaan hyvät ja tulemaan avuksi. Ja
silloin saisivat porvarit sanella ehtonsa, yhtä hyvin kuin jos
tulevat aseellisesti voittamaan.
Mutta luultavasti on meissäkin tunne voimakkaampi kuin järki. Isketty
iskee.
*
Eduskunta ei kokoonnu.
Pistäysin eduskuntatalolla. Se oli kuulema kutsuttu koolle klo
2:ksi. Vahtimestari ei tiennyt, tuleeko istunnosta mitään. Eteinen
oli tyhjä. Vanha Hoikka yksin siellä kummitteli. Sanotaan, että
kaikki sosialistit eivät ole tässä mukana. Ehkä hän on yksi niitä.
Eetu Salin tuli kadulla vastaan. Näytti kuin ei hänkään olisi
mukana. Ehkei hänestä huolittu. Hänen valtiollinen uransa päättyi
siihen, että hän täysistunnossa ilmiantoi prof. Th. Homénin
saksalaisystävällisyydestä.
Kuulin myöhemmin, ettei eduskunta tule kokoontumaan. Tietysti.
Mitäs sellainen "korkein valta" merkitseisi, kun sillä ei ole
voimakeinoja valtansa tukena. Koko kansa on lukemattomat kerrat
historiassa ollut olematon, kun tyrannit ovat hallinneet. Mutta
liekö koskaan historiassa tapahtunut, että siinä määrin "koko"
kansalta on riistetty kaikki valta kuin meidän kansalta, joka ilmaisi
tahtonsa joka miehen ja joka naisen vaalilipulla. Tämä on kaikkein
kansanvaltaisimman kansanvallan kukistamista. Voiko ja tahtooko
kansa kukistaa valtansa anastajat? On sanottu, että tämä kansa onkin
pohjaltaan monarkinen. Valmistetaanko tässä sittenkin tietä ensin
harvainvallalle ja sitten yksinvallalle -- joko siellä jossain joku
saksalainen prinssi Friedrich opettelee suomenkieltä?
*
Huhuja.
Klo 3.15: Soitan eräälle tuttavalle rouvalle, joka kertoo kuulleensa,
että Saksa on antanut ultimatumin Venäjälle sotaväen siirtämisestä
täältä 24 tunnin kuluessa. -- Pohjanmaalla on venäläisiltä riistetty
aseet. -- Kymin silta on räjähdytetty. -- Senaattoreita on etsitty,
mutta ei löydetty. Kaarlo Castrénin luota on haettu hänen veljeään.
-- Kuulen ensi kerran mainittavan kenraali Mannerheimin nimen.
-- Rouva sanoo kuulevansa ammuntaa kadulta "Helsingin Sanomain"
edustalta. Siis on kuin onkin olemassa sota, sisällinen sota.
*
Telefooni-sensuuriko?
Eräs telefoonikeskustelu katkaistaan. Ne kai siis ovat ehtineet jo
sinnekin, kuuntelemaan, vakoilemaan, sensuroimaan. Pianpa ehtivätkin.
Väkivalta, ajakoonpa mitä aatetta tahansa, pukeutuu aina samoihin
muotoihin. Se ei keksi mitään uutta.
*
"Työmies" vain.
On se aika päivästä, jolloin maanantain iltalehdet alkavat putoilla
eteiseen. Nyt on siellä hiljaista. Kuuluu jotain rapinaa. Se on
"Työmies", hallituksen sanansaattaja, yksinvaltias, hirmuvaltias.
*
Kaduilla ammutaan.
Tullaan ja kerrotaan, että kaduilla, varsinkin esplanadilla yhä
ammutaan. On yleensä ammuttu ilmaan, kertojani arvelun mukaan siksi,
että ihmiset eivät kokoontuisi. Mutta ihmiset juoksevat juoksemalla
sinne, missä "vaara" on suurin. Seisoksivat ja naureskelevat.
Täytyyhän nähdä, kuinka uljaat, sankarit toimivat. Esplanadilla
on ollut hassunkurinen kohtaus. Catanin ylikertaa on pommitettu
aivan vimmatusti. Punaiset ovat lumivallien takana ryömien ja
niistä suojaa hakien laskeneet yhteislaukauksen toisensa perästä.
Ullakolle piiloutuneet "lahtarit" ovat alottaneet. Nehän ne tietysti
aina alottivat, koko tämän sodankin. Sittemmin on selvinnyt,
että joku punainen on ampunut ensin. Rappaukseen sattunut kuula
pamahtaa iskiessään ja pölähyttää rappausta. Kuta vimmatummin sinne
ammutaan, sitä vimmatummin pamahtelee ja pölähtelee. Vasta sitten,
kun ei ketään piirittäjistä kaadukaan, huomaavat he erehdyksensä
ja ammunta vähitellen lakkaa. Pauke oli houkutellut venäläisen
kuularuiskuosastonkin kaartin kasarmista tovereita auttamaan.
Koemobilisointiako?
*
Ei tästä mitään tule.
Kun ei voi olla mukana juuri missään, joutuu väkisinkin vain
kuvittelemaan. Ja aina palaa kuvittelu siihen, kuinka ne aikovat
saada pystyyn uuden yhteiskuntansa, kuinka sitä hallita, järjestää,
kuinka hoitaa nälänhädän. Sillä kai heidän täytyy tietää, että se
on nyt heidän suoritettavansa, ilman porvariston apua muussa kuin
mikäli porvaristo on siinä apuna omia asioitaan järjestäessään.
Eivät kai he voine kuvitellakaan, että porvarit tämän väkivallan
ja suunnattoman oikeudenloukkauksen jälkeen ja kaikkien heidän
ihanteittensa häväistyksen jälkeen voisivat olla mukana muuten kuin
passiivisina katselijoina, jotka samalla joka hetki vaanivat, miten
kaataisivat heidän valtansa. Porvarit tulevat tietysti olemaan
lakkotilassa. Rikkureita tulee mahdollisesti olemaan, mutta ei
näillä uusbobrikoffilaisilla pitkällekään päästäne. Niitä vastaan
varmaan nousee sitkeä moraalinen ja aineellinen boikotti, eivätkä
mitkään paremmat ainekset liity heihin jo siinäkin pelossa, että
kun asiat rupeavat menemään entistä menoaan, heidän kautensa on
lopussa. Jos sosialistien omasta leiristä löytyy kykyjä, sitten se
ehkä menee jonkun aikaa. Mutta ellei löydy, silloin tulevat uutta
regimiä avustamaan vain heikot voimat, joiden avulla he eivät saa
mitään aikaan. Kuta perinpohjaisemmin kumouksellinen suunta koettaa
mullistaa, sanokaamme vaikka uudistaa, sitä suurempi on työ. Siihen
vaadittaisiin neroja ja korkeampaa sivistystasoa, kuin mitä meidän
maassa on. Olisivat kai ne jo tulleet näkyviin, jos niitä olisi
ollut. Puoluejärjestömiehiä heillä kai on, mutta ei sen monimutkaisen
koneiston hoitajia, jommoinen yhteiskunta on. Varsinkin nyt, kun
tuhannet uudet alotteet ja tehtävät kysyvät maan kaiken älyn ja
tarmon. Ei siitä mitään tule. Yritys tuntuu tällä hetkellä niin
mielettömältä, että siihen ryhtyminen ehkä oli vain pakotus, jota
äärimmäisten puolelta mahdollisesti on harjoitettu johtajia kohtaan
hengen uhalla.
*
Sosialismin häviö.
Eräs nuori mies, joka on sosialisti, on vakuutettu siitä, että tämä
on sosialismin häviö vuosikymmeniksi. Minä sanoin siihen, että jos
vanha järjestys saadaan palautetuksi ja itsenäisyytemme turvatuksi
ja venäläiset pois, meistä kaikista tulee sosialisteja siinä
merkityksessä, että koetamme vaikuttaa yhteiskunnallisten epäkohtien
poistamiseksi niin paljon, kuin se suinkin on mahdollista.
*
Tämän täytyy päättyä romahdukseen.
Herää itseä tutkisteleva kysymys, onko tämä vain villiintymistä,
mielettömyyttä ja venäläistä tartuntaa, vai olivatko epäkohdat niin
suuret, niiden poistaminen tavallisilla keinoilla niin mahdoton saada
aikaan, että muuta mahdollisuutta päästä siedettävämpiin oloihin ei
enää ollut olemassa. En tunne työmiesköyhälistön tilaa niin hyvin,
että tietäisin, kuinka suuri heidän paljon huudettu kurjuutensa
todella on. Mutta sen ainakin luulen huomanneeni, että tuskin koskaan
reformeeraushalu porvarillisissa on ollut vilpittömämpi ja suurempi
kuin juuri nyt, jo Suomen tasavallan valtiollisenkin tukemisen
vuoksi. Minä luulen, että joka jänne, joka hermo olisi ponnistautunut
ja pinnistäytynyt saamaan aikaan olotilaa, joka olisi turvannut
sen vaurastumisen sisäänkinpäin. Tämän raivokohtauksen täytyy olla
suurelta osalta ei fyysillisen, vaan psyykillisen. Se on kuumetila,
joka syntyy terveimmässäkin organismissa ulkoapäin tulleesta
vaikutuksesta. Se on huumausta, myrkytystä ja sitä seuraavaa
hermostusta. Se on hypnoosia ja humalaa, jonka päätän siitäkin,
että se on saanut valtaansa niitäkin, jotka eivät ole olleet
kurjuuden kanssa missään suoranaisessa kosketuksessa, vaan menevät
mukana intoutuneina ainoastaan aatteesta ja sanoista. Onhan näistä
huumausaineista monta kertaa puhuttu: kiihoitus, valhe, vääristely,
kaikkein kehnoimpiin intohimoihin vetoaminen, rajantakainen tartunta,
punakaartilaispakotus j.n.e. -- jonka kaiken hermovalmistelun
jälkeen kiihoittuneissa aivoissa saadaan syntymään usko mustimpaan
valheeseen, mitä tässä valheen maassa on koskaan keksitty: että
porvaristo aikoi asevoimalla hyökätä köyhälistön kimppuun. Sen
vuoksi täytyi köyhälistön asestautua. Tämä vallankaappaus on
perustunut valheeseen ja vääristelyyn ja sentähden täytyy sen päättyä
romahdukseen, jos totuus yleensä voittaa. Se on hulluutta ja valhetta
ja rikosta kaikkea sitä vastaan, mitä Suomessa on totuttu pitämään
totena, oikeana ja pyhänä. Minun täytyy tässä päiväkirjassani
luultavasti vielä monesti palata tähän ja purkaa mieleni ainakin
itselleni, neljän seinäni sisässä, sillä olenhan vanki, jonka ääni ei
kuulu niitä kauemmas.
*
Aaveita.
Olemmehan täällä vihollisen vallassa, hänen armoillaan, hänen
panttivankeinaan. Mahtaneeko sota jatkua niin kauan, että linna
joutuu piiritettäväksi? Kuinka meitä silloin kohdellaan? Valitaanko
meistä joitakin ammuttavaksi? Eiväthän nämä ole mitään järjestynyttä
väkeä, vaan osaksi kaikkein raakamaisinta joukkoa, marraskuun
murhamiehiä, joita johtajat eivät voi pitää kurissa, vaikka
tahtoisivatkin.
*
Jos vallankaappaus jää pysyväiseksi pitemmäksi aikaa ja valtion
raha-asiat menevät niin rappiolle, että ei voida maksaa ulkomaisten
lainain korkoja, valtion ja kuntain, jos kaikki pysähtyy, niinkuin
kaiken varmaan käy, joudumme nuorine itsenäisyyksinemme ehdottomasti
ulkovaltain administratsion alaisiksi. Ne tietysti silloin muutenkin
käyttävät hyväkseen meidän ahdinkoamme. Vieneekö Ruotsi sittenkin
Ahvenanmaan?
*
He ovat laskeneet väärin.
Vallankaappaajilla on kyllä takanaan ja tukenaan suuri maailman
aate. En ole erityisesti perehtynyt sosialismiin, mutta siitä
päättäen, että se kaikissa maissa on niin levinnyt, siinä
täytynee olla niin paljon oikeata ja totta, että sen on päästävä
aatteillaan kokeilemaan. Mutta kuinka hyvänsä, se teko, millä meidän
sosialistimme ryhtyivät sitä toteuttamaan, tulee ikuisiksi ajoiksi
leimaamaan heidät asiansa ja isänmaansa pettureiksi. He kantavat
nurjaa kilpeä kumpaakin vastaan. Voisivatko Ranskan sosialistit
koskaan tulla kutsumaan saksalaisia sosialisteja tällä tavalla
avukseen, jos Saksa olisi miehittänyt maan? Olisiko Belgiassa tällä
hetkellä mikään täntapainen mahdollista?
Meidän sosialistimme näyttävät tehneen sen kevein mielin, aivan
niinkuin olisi luonnollisin asia maailmassa, että isänmaanrakkautta
sanan tavallisessa merkityksessä ei olisi olemassa meidän
kansassamme. Sitä tietysti on. Sitä on työväessäkin, toivottavasti
kurjimmassakin köyhälistössä. Valkoisen armeijan nousun luulisi
todistavan, kuinka voimakas tunne venäläisviha todella on. Laskivatko
"taktikot" näin täydellisesti väärin? Kuinka he muutoin olisivat
uskaltaneet käydä taisteluun porvarillis-talonpoikaista rintamaa
vastaan ja sitä rintamaa vastaan, jonka täytyy ennemmin tai myöhemmin
syntyä heidän omienkin miestensä rinnoissa?
Toinen laskuvirhe, yhtä suuri, oli se, että he alottivat taistelunsa,
ennenkuin sosiaalinen taistelu muissa maissa oli ehtinyt alkaa. Tässä
niinkuin kaikessa muussakin he nähtävästi luottivat Leniniinsä,
hänen uskotteluihinsa. Auttaako Lenin heidät pulasta? Hän on
luvannut. Mutta onko venäläinen koskaan pitänyt, mitä on luvannut?
ja onko juutalainen? Mannerilaisen mullistuksen onnistuminen lepää
venäläis-juutalaisten lupausten pohjalla.
_Jos_ he kuitenkin saisivat pysyväistä apua, ja jos me taas
tarvitsisimme apua, mutta emme saisi, jos Mannerheimin armeija ei
kestäisi, Saksa ei pääsisi eikä tahtoisi tulla, eikä Ruotsikaan,
olisi asemamme todellakin toistaiseksi koko lailla arveluttava. Mutta
minä olen varma siitä, että me ajan ollen selviäisimme voittajina
siitä pelkästään sen kautta, että meidät kukistettiin venäläisten
avulla.
Suomen itsenäisyys Venäjää vastaan ei olisi voinut toivomallakaan
toivoa itselleen voimakkaampaa liittolaista kuin sosialistien liitto
venäläisten kanssa. Nehän olivat tataarit, jotka yhdistivät Venäjän
ja valmistivat sen vapauden. Ja samantapaisia esimerkkejä kai
historia tarjoaisi muitakin.
*
Selviääkö koskaan?
Kuinka kauan kestänee yksimielisyys sosialistien kesken? Kuinka
pitkälle seuraavat n.s. paremmat ainekset mukana? Kyllä kai se
kestää niin kauan, kuin leipää ja lämmintä riittää eikä leskiä
tehdä liiaksi. Ne ovat muuten luultavasti keskenäänkin yhtä
häikäilemättömiä kuin porvareja kohtaan.
Selviääkö heille milloinkaan että se ei ollut porvaristo, joka
hankki sotaa, ja ettei se tahtonut tuhota työväen luokkaa?
Tuskin, viimeiseen saakka he pitävät kiinni siitä harhastaan,
jottei taistelun siveellistä oikeutusta heiltä riistettäisi. Sen
kysymyksen selvittää vasta tyyni vastainen tutkimus. Se sekoittuu