Haaveilija - 14

Kansallishenki on se, että minä olen suomalainen enkä saksalainen.
Samoin on personallinen tunto se, että minä olen Eero enkä Tuomo.
Mutta kansan henki on ihmishenki. Minä en ole ainoastaan vähäpätöinen
Eero, vaan olen ikuinen henki, ihminen, Jumalasta lähtenyt, veli
kaikkien kanssa. Niin on kansanhenkikin ikuinen Jumalasta lähtenyt
yhteistajunta, joka sitoo meidät yhteen ja tekee meidät veljiksi
ja yhtäarvoisiksi muiden kansain kanssa... Te ette tunne itseänne
ettekä kansaanne. Sillä mikä tieto se on: minä olen Tuomo, minä olen
suomalainen! Senhän tietävät kaikki muutkin!... Mutta tietää se sama
asia niin, että minä olen henki ja minä olen Suomen kansan hengen
lapsi -- ja tietää, mitä se on! -- ja että minun tehtäväni on tälle
minulle ja Suomen kansan hengelle ominaisella tavalla kirkastaminen
Jumalan totuus...
-- Ja jos sen tietäisimme ja uskoisimme, mitä sitten?
-- Sitten luodaan se uusi kulttuuri.
-- Uusi kulttuuri?
-- Niin, se, jota kaikkien maiden kansat odottavat ja ikävöivät ja
jota heidän kaikkien tulee luoda, itsekukin omalla tavallaan.
-- Oi onnellinen haaveilija, sinä! Ja sinä tuohon uskot ja tuota
varten elät?
-- Niin, mutta minun elämässäni on joka hetki onnea... paitsi
silloin kun suren pahan tähden... sillä minulla on Jumala tiedossani
ja tajunnassani, se, jota ennen kutsuimme ihanteeksi... Hän onkin
elävä todellisuus.
-- Oi onnellinen haaveilija, sinä!
-- Mutta kuinka me siihen uskoon pääsemme?
-- Seuratkaa totuuden ääntä. Menkää takaisin kaupunkiin, perustakaa
vahva liitto, herättäkää Resurget uudelleen eloon, päättäkää
taistella totuuden puolesta viimeiseen saakka!
-- Minkä totuuden?
-- Kaiken sen puolesta, mikä on totta. Tahi käännettynä: taistelkaa
vääryyttä vastaan. Ettehän te sokeita ole. Tunnustakaa, mikä
omassa elämässänne on ollut väärää, tunnustakaa, mikä ihmisten
yhteiselämässä on väärää -- oh, onhan sitä aina...
-- Niin, niin...
-- Ehkä olet oikeassa...
-- Ehkä olet.
-- Eero, Eero, ja vieläkö sinä meistä pidät?
-- Johan sen sanoin, että rakastan koko maailmaa ja... vielä enemmän
teitä.
-- Sinä saat meidät heltymään... Se vanha rakkaus, se vanha...
-- Tule tänne syliini, Aarno. Nyt tunnen, että olen voittanut teidät
jälleen.

3.
Ja nyt he olivat kaikki Vuorelassa. Siellä istui kaikki talon
väki pihamaalla, vanhemmat kiikkulaudalla, nuoremmat nurmikolla.
Eeron täti piti pikku Annaa sylissään, hänkin oli puettuna kuin
talonpoikaisvaimo, Anna-muori silitteli pienen, vieressään seisovan
Eero-Jannen kiharoita, Leena istui ruoholla ja Janne, joka oli yhtä
rakastunut vaimoonsa kuin ennen morsiameensa, loikoili pitkällään
maassa päivän rasitusten jälkeen, pää Leenan pehmeässä sylissä.
Toisen ryhmän muodostivat Aarno, Tuomo, Harry ja Eero, ja vielä
toisen rengit ja piiat.
Ja aurinko laski.
Väinö vanhus, vähän harmaampana kuin ennen, istui laudalla ja
piirteli sauvallaan santaan.
Hän rupesi puhumaan ja sanoi:
-- Kuulkaa nyt kaikki kansa, mitä vanhus elämästä kertoo.
Ja kaikki lähestyivät. Mutta vanhus puhui:
-- "Edenin onnela on ihmisten asunto, ja monenlaatuisia eläviä
olentoja on annettu ihmisille iloksi ja avuksi.
"Sen metsissä kuuset kuiskailee ja sen saloissa hongat huuhuu. Kuin
taivaan sini helkyttelevät sen järvien kirkkaat pinnat, ja koskissa
kohisee sen vuolevat virrat. Mutta laaksoissa kelmivät viljavat
vainiot, ja ihana kuin ystävän lempi on Edenin tarha.
"Vaan mistä itänyt on ikävä ihmisten sieluihin ja miksi kaihoo heidän
henkensä luvattuun maahan? Siksi että kiusauksien katala käärme
heidän silmiänsä sokaisee.
"Jokaisen ihmisen sydämeen, joka maailmaan syntyy, ottaa asuntonsa
viisauden valo. Se on Jumalan ääni ja ihmiskunnan yhteinen kokemus.
"Mutta jokaista ihmistä sydämeen puree käärme ja kähisee: onni on
oleva sinun ja kaikki tieto.
"Ja veri kuohuu ihmisen suonissa ja punakultaisena väikkyy silmissä
hänen kaihonsa luvattu maa.
"Silloin viisaus kuiskaa: älä kiusausten käärmettä kuuntele, jo ne
kokemukset on tehty. Usko minuun ja onni on sinun ja totuus.
"Mutta nauraapa käärme ja houkuttelee: etkö sinä tietoa tahdokkaan?
Etkö kokea samaa kuin isäsi?
"Ja ihminen lankee ja kokee, ja valo on pimeydeksi muuttunut.
"Ja kas, on ilon Edenikin murheen luolaksi tullut, ja vaivat ja
vastukset ja raskas työ nyt mieltä maahan painaa. Ei veli veljeä
auta, vaan tuima on taistelun vimma.
"Siks' ikävöi jokainen pois, ja unelmain onnela kutsuu, kun
todellista Edeniä ei näe...
"Mutta viisaus huokaa: Milloin koittaa se päivä, jolloin ihmisten
silmät aukenee? Ja milloin tulee se aika, että he minuun uskaltavat
ja ymmärtävät, että heidän nyt jo on kaikki onni ja totuus? Milloin?
"Sillä koko luomakunta huokailee ja odottelee, että Jumalan pojat
maailmaan ilmestyisivät."
Ja aurinko laski.
Mutta Eero katsoi ylös ja sanoi:
-- Se päivä koittaa, se kerran koittaa. _Resurget sol fugiens_...
Aarno, Tuomo, Harry, nyt sanon teille: jääkää tänne, ottakaa minun
mökkini kodiksenne, oppikaa täällä rakastamaan, oppikaa täällä
hiljaisuudessa rakastamaan, oppikaa täällä puhtaiksi... Minä olen
vahva, olen voimakas, olen väkevä. Minä lähden maailmaan. Lähden
kulkemaan kylästä kylään, lähden kulkemaan kaupungista kaupunkiin
ja kerron ihmisille siitä rakkaudesta, joka on ilman sanoja, mutta
ilmenee teoissa. Sen teen ja te jääkää tänne. Sen teen, sillä kulkea
tahdon sen jäljissä, joka sanoi: seuraa minua! ja oli maailman suurin
ihminen.
Ja aurinko laski. Mutta sen lasku hohti kultaa.