Eversti Ansamaa: Quasi una fantasia - 9

puhdasta mainetta? Kuinka minä voisin pyytää sinulta semmoista, joka ei
olisi yhtäpitävää ja sopusoinnussa entisten epäitsekkäiden ja jalojen
tekojesi kanssa? Kuinka voisin pyytää, että sinä nyt minun tähteni
ajattelisit itseäsi, kun koko elämäsi on ollut toisten hyvän
ajattelemista? Ei isä, anna minunkin ottaa osaa suureen työhösi! Anna
minunkin jonkun verran kieltää itseäni!... Eikö totta, Helmer? Sano
sinäkin isälle ajatuksesi.
-- Ehdottomasti on totta, mitä Linda on puhunut, vastasi tohtori.
Eversti oli kuunnellut liikutettuna tyttärensä sanoja: noin juuri hänen
Lindansa tuli puhua... Onnellisesti hymyillen ja melkein ujosti hän
kysyi:
-- Ettekö siis, rakkaat ystävät, tuomitsekaan vanhan everstin tekoja
vääriksi ja maata kavaltaviksi?
-- Kuinka suomalaisina sitä voisimme tehdä, kun olemme harkinneet
asiaa! vastasi tohtori empimättä, ja Linda huudahti:
-- Ellei asia olisi puhdas ja jalo, et sinä, isä, olisi siihen
antautunut.
-- Kiitän teitä, lapset, sanoi eversti ja hänen äänensä vapisi, --
parempaa lohdutusta en tarvitse vankilassa istuessani. Nyt ei
pimeinkään koppi ole minulle synkkä, kun tiedän, että te olette
käsittäneet vanhan sydämeni hyvän tarkoituksen... Sinun luvallasi,
Linda, en siis yritä lahjoa venäläistä kapteenia... Totta puhuen paljas
ajatuskin inhottaa minua... Mies seisokoon aina tekojensa takana ja
kantakoon niiden seuraukset... Sitä paitsi uskon, että tekoni kantavat
muutakin hedelmää kuin vain vankeutta itselleni. Vielä koittaa päivä,
jolloin Suomelle on oleva hyödyksi se, mitä me nyt olemme tehneet. Kun
Suomi kerran itsenäisenä valtiona ottaa osaa Euroopan politiikkaan,
silloin muistellaan meikäläistenkin tekoja ja tunnustetaan,
että ne osaltaan painoivat vaa'assa Suomen hyväksi, silloin kuin
Euroopan valtakunnat tekivät päätöksensä Suomen valtiollisesta
riippumattomuudesta.
He istuivat kaikki kolme ääneti jonkun aikaa. Ilmassa oli
juhlatunnelmaa. Vihdoin eversti nousi ja sanoi:
-- Eron hetki lähenee, lapset... Tehkäämme tämä ero niin kevyeksi ja
iloiseksi kuin mahdollista. Minulla on ehdotus. Sinä, Linda, toimitat,
että valmistavat juhla-aamiaisen ... kuinka monta noita tuolla alhaalla
taas olikaan?
-- Neljä, Hormio ja kolme venäläistä, ilmoitti tohtori.
-- Ja meitä on kolme, jatkoi eversti, -- juhla-aamiaisen siis
seitsemälle hengelle. Ovathan nuo vieraamme viettäneet yönsä kuivin
suin. Eivät arvatenkaan pane pahaksi, jos kutsumme heidät aterioimaan,
ennen kuin vankilaan lähdemme... Se on samalla kuin sovitusjuhla, niin
ei jää ikäviä muistoja kenellekään... Eikö niin, Lindaseni?
-- Oi isä, mikä sydän sinulla on! huudahti Linda ja heittäytyi
uudestaan isänsä syliin. -- Sinä muutat pimeyden päiväksi ja murheen
riemuksi!... Oletteko huomanneet, että aurinko on noussut ja että
sähkölamppujen valo on kalvennut hyödyttömäksi?... Äsken, juuri kun
päivän ensimmäiset säteet tulvivat sisään ikkunasta ja kultasivat sinun
tummia kutriasi, isä, tuntui minusta äkkiä, että äidin sanoissa
"ikuisuudessa ei ole hätää" piili jokin salaperäinen merkitys ajankin
suhteen. Minusta tuntui, että meillä ei ole syytäkään antautua murheen
valtaan. Tuntui, että ennen pitkää tulee jotakin suurta tapahtumaan,
jotakin suurta, joka mullistaa kaikkia pikkumaisia käsityksiä oikeasta
ja väärästä ... tai näyttää, että se, jota nyt pidetään vääränä ja
kapinallisena, onkin oikeata ja laillista ja kaunista, kun se on
rakkaudesta tapahtunut... Oi isä, en tiedä, mitä se on, mutta aavistan,
että tulee tapahtumaan sellaista, joka sinutkin vankeudesta
vapauttaa... Tämä eromme ei ole ainiaaksi. Tulemme vielä tapaamaan ...
ennen pitkää... Ja jos veisivät sinut Siperiaan, seuraan tietysti
mukana...
-- All right, Linda, aikamme on täynnä yllätyksiä ... ehkä hyvinkin
saattaa tapahtua jotain semmoista...
-- Varmasti tapahtuu, isä... Etkö sinäkin, Helmer, usko niin?
-- Miksen?... Sodassa Saksa voi päästä voitolle...
-- Ei, ei, ei se ole sitä. Se on jotakin paljon suurempaa ja
ihmeellisempää.
-- Ehkä vallankumous Venäjällä? sanoi eversti.
-- Niin, vallankumous, vallankumous yli koko Euroopan, puhui tyttö
haaveillen, -- vallankumous, joka vapauttaa kaikki hyvät ihmiset ja
antaa heidän rakkaudessa työskennellä kansojensa hyväksi.
Lindan silmät loistivat. Oli kuin hän olisi katsellut kaukaista ja
ihanaa näkyä. Hurmaavan kaunis hän oli sekä nuoren ihailijansa että
vanhan isänsä silmissä.
-- Ja tuota ihanaa tulevaisuutta odotellen meidän todella kannattaa
elää läpi vaikeankin nykyajan, päätteli eversti. -- Mene nyt, Linda,
toimittamaan ruokaa, niin me tohtorin kanssa lähdemme kutsumattomien
vieraittemme luo.
Hän painoi hellän suudelman tyttärensä otsalle ja viittasi tohtoria
tulemaan.
Kesällä 1917.