Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 9

Total number of words is 2353
Total number of unique words is 1445
22.2 of words are in the 2000 most common words
33.1 of words are in the 5000 most common words
37.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
herjannut päälliköitään", vastasi upseeri, "ja me päätimme sulkea hänet
tyrmään, kunnes teidän armonne ehtii tutkia asiaa."
Herttua silmäsi pikaisesti miestä ja tunsi hänet yhdeksi niistä, jotka
piirityksen aikana olivat karanneet linnasta hänen puolelleen.
"Hirteen se rakkari!" lausui hän lyhyesti ja vahvisti tuomionsa
lyömällä ratsupiiskan varrella saapasvarteensa. "Ne ovat yhtä
rakkarijoukkoa, samanlaisia kuin entiset herransakin, ja sietävät saada
heti alussa terveellisen varotuksen."
Tämän sanottuaan viittasi hän Birkholtzia seuraamaan mukana ja lähti
harppomaan ylös koilliskulman kiertoportaita, joita pitkin
kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin olivat liihotelleet Katarina
Jagellonican hovinaiset ja joiden käänteissä oli vielä niiltä ajoin
jälellä tammipuiset levähdyspenkit. Porraskäytävästä kirkkoon johtava
ovi oli raollaan ja siitä pilkisti marski-vainajan kirstun ympärillä
palavain kynttiläin valo.
"Laittakaa niin, että tuo tuolta toimitetaan mitä pikimmin hautaan!"
virkkoi herttua Birkholtzille, viitaten ohimennessään ruoskanvarrella
kirkkoa kohti.
Ylimpään kerrokseen tultuaan astui herttua avaraan kuningassaliin.
Hän oli mennä pahki tikapuihin, jotka oli pystytetty ihan oven
eteen. Tikapuilla seisoi monsieur Jean Bignon, eräs ranskalainen
seikkailija, jonka herttua oli ottanut palvelukseensa. Hänellä oli
kädessään väriastia ja pieni pensseli, millä hän juuri viimeisteli
latinankielistä värssyä, jonka pränttäämisen kuningassalin oven päälle
herttua oli eilen antanut hänen tehtäväkseen. Valkoiseksi rapatussa
seinässä näkyi nyt suurin, punaisin kirjaimin herttuan varotus Suomen
herroille:
_Carolus huc veni, visi fusique rebelles;
Hinc abeo prorsus vestigia nulla relinquens.
Huc iterum veniam, caveat sibi conscius omnis
Non illo parcet tempore dextra reis._
(Tänne ma Kaarlo jo sain, kapinalliset näin sekä voitin;
Jälkiä jättämätt' täältä ma kiirein lähden.
Mut minä taas palajan, varokoot vaan syylliset kaikki!
Heitäpä silloin ei käsi mun oo säästävä lainkaan.)
Herttua pysähtyi muutaman askeleen päähän tikapuista ja katsoi monsieur
Bignonin työtä.
"Hyvä on!" virkahti hän, kääntyi korollaan ja jatkoi kulkuaan alussa
mainittuun tornihuoneeseen. Kirjurit kavahtivat seisaalleen ja
kumarsivat syvään, mutta herttua kääntyi oitis Birkholtzin puoleen.
"Mitä kuulumisia Viipurista?"
Birkholtz ojensi hänelle kirjeen. Silmättyään sen nopeasti läpi viskasi
herttua sen pöydälle ja lausui vihaisesti:
"Samanlaista soutamista ja huopaamista kuin täällä Turussakin. Mutta
odottakoot!"
Hän otti muutaman askeleen edestakaisin sillä kapealla alalla, mikä oli
jäänyt ikkunan ja pöydän väliin, piesten ratsupiiskalla saapasvarttaan.
Kirjurit seisoivat suorina kuin kynttilät ja odottivat henkeä
pidättäen.
Hetken kuluttua pysähtyi herttua Eerik Göranssonin eteen, joka jälleen
oli hiipinyt huoneeseen, sekä lausui:
"Meidän on valmistettava julistus Suomen kansalle. Valmiina
kirjottamaan!"
Siekailematta istahti Göransson pöydän ääreen, veti eteensä tyhjän
paperiarkin ja kastoi hanhenkynän valmiiksi. Herttua ryhtyi jälleen
kävelemään edestakaisin, sanellen sitä tehdessään nopeasti julistuksen
sisältöä. Pitkissä lauseissa valaisi hän siinä Arvid Stålarmin ja hänen
toveriensa eriseuraisuutta, kehottaen suomalaisia kavahtamaan heitä
sekä ilman rangaistuksen pelkoa tekemään tyhjäksi heidän hankkeensa
ynnä luottamaan kaikessa häneen, herttuaan, joka varhain ja myöhään
ahkeroitsi, että tässä maassa kaikki, niin rikkaat kuin köyhätkin,
saisivat oikeutta ja lain turvaa nauttia.
Kun hän oli sanellut loppuun, merkitsi Göransson alle: "Annettu Suomen
Turusta, 2 p:nä lokakuuta anno domini 1597", minkä jälkeen hän nousi
seisomaan ja ojensi kynän herttualle allekirjottamista varten. Herttua
tarttui siihen, mutta hetken mietittyään laski sen kädestään ja lausui:
"Ei, kääntäkää se ensin suomeksi, minä tahdon merkitä nimeni
suomenkielisen julistuksen alle. Se on oikeus ja kohtuus, sillä Suomen
kansa on näinä vuosina näyttänyt, että se on olemassa. Paha vain, että
minä itse en osaa montakaan sanaa suomea, kuten veljeni Juhana."
Nyt sai Birkholtz vuorostaan tarttua kynään ja ryhtyä kiiruusti
suomentamaan julistusta. Sillaikaa saneli herttua Göranssonille
ankarasanaista kirjettä Arvid Stålarmille Viipuriin, kävellen yhä
edestakaisin ja lyöden tahtia piiskanvarrella.
Kun Birkholtz oli saanut julistuksen loppuun käännetyksi, tarttui
herttua kynään sekä kirjotti sen alle nimensä suurin kirjaimin ja
kaksiosaisesti, kuten hänen tapansa oli: Caro-Lus. Kun nimikirjotus oli
vielä vahvistettu herttuallisella sinetillä, lausui Kaarlo:
"Toimittakaa tästä julistuksesta riittävä määrä kopioita ja lähettäkää
ne maan kaikissa kirkoissa luettaviksi."
Sen sanottuaan lähti hän huoneesta, mennäkseen tarkastamaan
linnanselällä ankkuroivaa laivastoaan.
"Mistäs tämä nyt johtui, että herttua tahtoi kirjottaa nimensä
suomenkielisen julistuksen alle?" virkkoi Eerik Elofsson herttuan
mentyä. "Tuskinpa sillä kielellä on ennen hallituksen julistuksia
alkuperäisinä ulos annettu."
"Tuskinpa vain", arveli siihen Birkholtz, "mutta sen ovat suomalaisten
talonpoikain nuijat saaneet aikaan."
Kaikki kumartuivat työhön ja hetken kuluttua ei tornihuoneessa kuulunut
muuta kuin hanhenkynän kitinää.


Jouluyönä.

"Nyt on juuri se aika, jolloin enkeli lentää yli maan ja julistaa
ihmislapsille rauhaa ja hyvää tahtoa", puheli itsekseen vanha Jesperi
Yövartia, astua kolkkiessaan rautapäisine sauvoineen pitkin öisiä
katuja. Hän oli vasta Seitsentähden asennosta pannut merkille, että
toinen yövartio oli alkamassa ja se oli juuri se aika, jolloin enkeli
liiteli joulurauhaa julistamassa, kuten hän pikku poikasena oli kuullut
isä Andreakselta harmaaveljesten luostarissa.
"Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha ja ihmisille hyvä
tahto", hyräili Jesperi ajatuksissaan, sillä hänen korvissaan soivat
vielä iltajumalanpalveluksessa lauletut messunsävelet.
Kohta kirkosta tultuaan oli Jesperi pukeutunut turkkiinsa ja vetänyt
käteensä suuret karvakintaansa sekä muorilleen joulurauhaa toivottaen
lähtenyt virkaansa toimittamaan, kiertelemään vanhan Torkkelin
kaupungin autioita katuja ja monisokkeloisia kujanteita. Hän oli tehnyt
tätä työtä jo neljättäkymmentä ajastaikaa ja oli öiseen vaellukseensa
niin kiintynyt, ettei hän hennonut edes jouluyönä pysyä alallaan.
Porvarit olivat sulkeutuneet koteihinsa ja istuivat parhaillaan
joulukinkun ja ohrapuuron ääressä, perheen vanhimman jäsenen lukiessa
bibliasta: "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus,
Herra Davidin kaupungista." Kolmihaaraiset joulukynttilät paloivat
pöydillä, mutta ainoastaan tuolla ja täällä pääsi niiden valo
ikkunaluukkujen raoista pilkottamaan ulos kadulle, jossa vanha Jesperi
vartioitsi kaupungin turvallisuutta.
Kuinka lauha ja juhlaharras tuntu nyt olikaan ilmassa! Ja kaikkialla
oli niin äänetöntä, että vanha Jesperi saattoi kuvitella talojen yllä
kuulevansa enkelin siipien suhinan. Ja kun hän kohotti katseensa ylös
tähtitarhoihin, vilkuttivat sieltä tuhannet taivaankynttilät niin
eloisasti kuin olisivat nekin omalla äänettömällä tavallaan julistaneet
rauhansanomaa maan asuville. Kuin paimen laumansa ympäröimänä helotti
niiden keskellä valju kuu, sirotellen hopeitaan yli lumisten maisemien,
joiden keskellä vanha Torkkelin linna kohosi korkeana ja jylhänä,
heittäen lahden jäätikölle jättiläisvarjon.
Rauha maassa! toisti Jesperi vanhus ajatuksissaan. Kunpa nyt vihdoinkin
asettuisi maahan pysyvämpi rauha. Mitä kaikkia vaiheita olikaan vanha
Viipuri saanut nähdä ja kokea! Monien mullistusten, hävityksen ja
verenvuodatuksen kautta oli uusi aika raivannut tietä itselleen ja sen
synnytystuskia oli kestänyt jo lähes kokonaisen vuosisadan. Parin
viikon mentyä oli sammuva vuosi 1599 Ja uusi vuosisata oli astuva
vanhan paikalle. Hoh-hoi, kylläpä olikin jo aika rauhan tulla maan
päälle, sillä monen monelta ihmislapselta olivat päättyneen vuosisadan
mullistukset elämänonnen murskanneet.
Mutta Jesperi oli elänyt suojassa ajan myrskyiltä, sillä mitäpä ne
olisivat kajonneet niin vähäpätöiseen olentoon kuin vanha yövartia,
joka suoritti virkansa toimet muiden nukkuessa ja nukkui muiden
valvoessa. Hänen elämänsä ylettyi jo neljännen kuninkaan
hallituskaudelle ja sen ajan kuluessa oli hän nähnyt kaiken vanhan pala
palalta hajoavan ja häviävän sekä uutta syntyvän tilalle.
Hän oli syntynyt ja varhaisimmat vuotensa viettänyt harmaaveljesten
luostarissa, jossa hänen isänsä oli palvellut eräänlaisena
maallikkorenkinä. Luostarin hiljaiset suojat, hämärät käytävät ja
kaupunginmuuriin rajottuva puutarha olivat olleet hänen ensimäisinä
leikkisijoinaan ja siellä oli vanha luostariveli Andreas opettanut
hänet kirjaa lukemaan sekä luvannut kasvattaa hänestä nuhteettoman
munkin Pyhän Fransiskuksen veljeskuntaan. Mutta yhtäkkiä olivat uuden
ajan tuulet lakaisseet luostarin kylmille ja ikivanhat harmaat kaapunsa
riisuen olivat munkit hajaantuneet kuka minnekin. Isä Andreas oli
levännyt jo maan povessa yli viisikymmentä vuotta ja itse luostarista
ei ollut enää jälellä kiveä kiven päällä. Haikein mielin oli Jesperi
nuoruudessaan nähnyt tuon rakkaaksi käyneen synnyinsijansa seisovan
hyljättynä, syyssateiden valellessa sen paikkaamattomia kattoja ja
taivaan tuulten puhaltaessa sisään ränstyneistä ovista ja akkunoista.
Kuinka surullisesti tuuli olikin vaikertanut sen autioissa
käytävissä, aivankuin vanhain luostariveljien henget olisivat siellä
yksinäisyyttään valittaneet! Mutta sitten oli luostari muutettu
viljamakasiiniksi ja lopuksi se oli revitty hajalleen ja tiilet ja
kivet käytetty kaupungin muurien korjaukseen. Ja samoin oli käynyt
myöskin mustainveljesten luostarin.
Juuriaan myöten tunsi Jesperi kuuluvansa tuohon häviävään
menneisyyteen. Luostarissa kasvaneena oli hän sydämeltään katolilainen,
vaikka hänen olojen pakosta täytyikin ottaa osaa uusiuskoiseen
jumalanpalvelukseen. Mutta salassa teki hän usein ristinmerkin, luki
luostarissa oppimiaan latinankielisiä rukouksen pätkiä ja poltti
kotonaan kynttilöitä Pyhän Fransiskuksen kuvalle, jonka isä Andreas
kuollessaan oli hänelle lahjottanut. Yksinäiseksi ja orvoksi tunsi hän
itsensä päivällä ihmisten parissa, mutta näillä öisillä vaelluksillaan
saattoi hän kuvitella kaiken olevan ennallaan ja siksi oli hän niin
kiintynyt toimeensa, ettei itse jouluyönäkään olisi malttanut pysyä
pois autioilta, kuutamoisilta kaduilta.
* * * * *
"Synti ja häpeä! Voi, voi mikä häpeä, että kaupungin ja koko maan
ensimäisiä miehiä kohdellaan tuolla tavoin!" puheli Jesperi itsekseen,
pysähtyessään öisellä kiertomatkallaan Karjaportin eteen ja sydän
täynnä katkerata tuskaa tirkistellessään ylös porttitornin harjalle.
Siellä törröttivät rautaporien nenässä niiden Suomen miesten päät,
jotka syksyllä Viipurin kukistuessa olivat joutuneet Kaarle-herttuan
koston uhreiksi. Syyskuun viime päivänä heidät, kaksitoista miestä, oli
mestattu Pantsarlahdessa ja siitä saakka olivat heidän päänsä olleet
Karjaportin päällä tuulten ja sateiden tuiverreltavana sekä kaupunkiin
tulevien maalaisten kammona. Joka yö oli Jesperi kaupunkia kiertäessään
pysähtynyt portin eteen ja yksinään mutissut säälinsä ja pahottelunsa.
"Ja mitä he olivat tehneet, herra-poloiset? Ei muuta kuin pysyneet
uskollisina lailliselle kuninkaalleen?" Niin, niin, vanha Jesperi oli
ollut sydämestään heidän ja kuningas Sigismundin puolella, sillä
merkitsihän se samalla vanhan uskon puolustamista. Mutta ääneensä hän
ei uskaltanut ajatuksiaan lausua muuta kuin korkeintaan omalle
muorilleen, sillä olihan suurin osa kaupungin porvareista herttuan
puoluelaisia. Hepä sitä olivat salakavalasti avanneet herttuan väelle
kaupunginportitkin sekä olleet mukana noita poloisia tuomitsemassa.
Kuutamossa tekivät kelmeät päät huurtuneine hiuksineen ja partoineen
niin surkuteltavan ja orvon vaikutuksen. Muutamien puoliavoimiksi
jääneet, lasittuneet silmät kiiluivat aavemaisesti, mutta toisilta
olivat linnut ne jo raiskanneet. Usein olikin Jesperi aamunkoitteessa
tavannut lintuja niiden kimpussa sekä hätistänyt ne tiehensä.
"Ettei heidän nyt pitänyt päästä edes siunattuun maahan! Kova mies,
kova mies, mutta Jumalapa hänenkin kerran tuominnee!" puhui Jesperi
herttuaa tarkottaen. "Siinä kyyröttävät rinnan isä ja poika", jatkoi
hän, tuijottaen Arvid ja Ivar Tavastin päihin, jotka olivat etumaisina
oikealla. "Kylläpä itkikin herra Iivarin leski, kun oli täällä miehensä
ja appensa ruumiita korjaamassa. Mutta ei auttanut, tuonne täytyi
jättää päät kaiken kansan pilkattaviksi ja taivaan lintujen
raiskattaviksi. Rouva parkaa sitäkin! Turussa kuuluu vielä isänsäkin
menettäneen samalla verisellä tavalla. On nämä aikoja, on, on... Eikä
poloisten pitänyt edes pyhäksi jouluyöksi päästä siunattuun maahan!"
Jesperi-vanhus tunsi jonkunlaista levottomuutta omassatunnossaan sen
johdosta, että telotettujen herrain päät olivat vielä jouluyöksikin
jääneet tuonne luonnottomaan sijaan. Ei silti, että hänen asiansa olisi
ollut ne sieltä korjata, mutta sittenkin oli hän joulun lähetessä
alkanut hieman kuin vaatia itseltään, että hänen olisi omin lupinsa
saatettava ne yön aikana maan poveen. Olihan se tavallaan hänen
velvollisuutensa, koska hän oli miltei ainoa vanhan ajan ja vanhan
uskon mies koko kaupungissa. Mutta seurauksia peljäten oli hän jättänyt
sen tekemättä ja sen vuoksi hän, varsinkin nyt jouluyönä, tunsi
omassatunnossaan soimauksia. Päät tuolla ylhäällä tuntuivat kuin
syyttävän häntä ja avuttomuudessaan teki vanhus ristinmerkin, luki
rukouksen heidän puolestaan ja lähti sitten raskain mielin astelemaan
takaisin keskikaupungille.
Lumi narskui jalkojen alla ja sauva kolahteli jäätyneeseen maahan, kun
hän kumarana liikkui eteenpäin kapeata ja mutkittelevaa katua. Turhaan
koetti hän saada kiinni siitä ehyestä joulutunnelmasta, jonka vallassa
hän äsken oli katuja kierrellyt! Se oli auttamattomasti särkynyt siellä
Karjaportin edessä.
Useimmissa taloissa oli joulukynttilät jo sammutettu. Yhdestä pilkotti
kuitenkin vielä valoa ja sisältä kuului lasten ääniä sekä virren
veisuuta. Jesperi pysähtyi hetkeksi talon seinustalle ja päästyään
selville virren nuotista alkoi hän itsekin hyräillä sitä.
Raatihuoneen torille tultuaan pysähtyi hän jälleen ja tarkasteli
tähtiä, hyräillen yhä virttä. Otavan häntä osotti juuri puolta yötä.
Sen lähistöllä lähti tähti lentämään, muodostaen pohjoistaivaalle
pitkän tuliviirun.
Jesperi vaikeni äkkiä, sillä hänestä tuntui kuin jossakin
veisattaisiin. Niin, ihan varmaan kuuli hän veisaamista, ei sisältä
taloista, vaan jostakin ulkoa. Se tuntui kuuluvan kuin ylhäältä ilmasta
ja sävel yleni ylenemistään.
Pian erotti Jesperi sanatkin. Selvästi ja kuuluvasti kaikui yli
nukkuvan kaupungin:
"Rauhan ne meill' pitää suoman,
Vaikk' ovat kiukuss' ja hullun';
Sill' Kristus on meidän voimamm',
Hän on meit' auttamaan tullut."
Kuunnellessaan kurotetuin kauloin virttä, säpsähti Jesperi ja teki
hätäisesti ristinmerkin, sillä yhtäkkiä selveni hänelle, että ne ovat
mestattujen päät Karjaportin päällä, jotka nyt keskiyön hetkenä ovat
ruvenneet veisaamaan. Niin, luulipa hän selvästi erottavansa muiden
äänien joukosta Iivari Tavastin käheän äänen sekä Sarvilahden herran
jykevän basson.
Vastustamaton voima alkoi vetää häntä takaisin Karjaportille.
Astuessaan eteenpäin vapisevin polvin veisasi hän mukana äänellä, joka
mielenliikutuksesta värisi ja katkeili:
"Jos he meilt' pois tempaavat
Hengen ja tavarat,
Olkoon ne heill',
Jää kuitenkin meill'
Jumalan valtakunta."
Ennenkuin hän ehti perille, lakkasi veisuu. Jesperi jatkoi kuitenkin
matkaansa ja portille tultuaan tirkisti hän kyynelten himmentämillä
silmillään ylös torninharjalle. Kaikki kaksitoista päätä olivat siellä
entisissä asennoissaan, mutta Jesperistä näyttivät ne merkitsevästi
tuijottavan eteensä ja hänestä tuntui varmalta, että ne olivat juuri
hänen saapuessaan asettuneet liikkumattomiksi.
"Ihme, ihme", puheli hän itsekseen, "tässä on tapahtunut suuri Jumalan
ihme, sillä totisesti ne olivat nuo päät, jotka veisasivat. Olisinpa
paatunut ihminen ja osaton Jumalan armoon, jos jättäisin sen vieläkin
tekemättömäksi. Totisesti pitää teidän pyhänä jouluyönä päästä
lepäämään siunatussa mullassa."
Hän lähti kiiruusti astumaan kotiaan kohti ja kun hän hetken kuluttua
palasi samaa tietä, oli hänellä kainalossaan säkki ja olallaan pitkät
tikapuut.
* * * * *
Kun kaakkoisella taivaalla vilkutti vielä kointähti ja kukot kiekuivat
aamuvirsiään, alkoivat jo kellot kutsua kaupunkilaisia joulukirkkoon.
Jesperi oli mukana muorineen, jolle hän ensimäisenä oli uskonut sen
suuren ihmeen, minkä todistajana hän yöllä oli ollut. Vahakynttilät
tuikkivat kruunuissaan ja seurakunta veisasi riemuisasti:
"Piltin synnytt' Betlehem, Betlehem,
Jost' ihastui Jerusalem,
Halle Halleluja!"
Niin hartaasti kuin Jesperi näköjään veisasikin mukana, askartelivat
hänen ajatuksensa kuitenkin yöllisissä tapauksissa. Hänen mielensä oli
tuosta ihmeestä niin tulvillaan, että hänen oli mahdoton pysyä
aikeessaan olla sitä syrjäisille ilmaisematta. Ja niinpä kohta
jumalanpalveluksen päätyttyä levisi kaupungissa kulovalkeana tieto,
että mestattujen herrain päät Karjaportin päällä olivat sydänyön
hetkenä veisanneet kuningas Davidin neljättäkymmenettäkuudetta psalmia.
Sen oli Jesperi Yövartia nähnyt ja kuullut. Eikä ainoastaan hän, sillä
pian ilmestyi ympäri kaupungin niitä, jotka kertoivat sydänyön aikana
kuulleensa ulkona Karjaportin puolella veisattavan juuri tuota samaa
virttä. Ja niin muuttui yöllä tapahtunut ihme tuota pikaa
kaupunkilaisten yhteisomaisuudeksi.
Kun päivä valkeni, vaelsivat ihmiset suurissa joukoin Karjaportille.
Mutta päät olivat hävinneet tornin harjalta, jossa ainoastaan tyhjät
rautaporat seisoivat jälellä. Samalla tiesi joku, että kirkkomaalla oli
viime yönä luotu umpeen hauta, joka siellä piti aina olla valmiiksi
avattuna. Minne olivat päät joutuneet ja kuka oli tuon haudan umpeen
luonut? Vai oliko tässä tapahtunut uusi ihme? Paljon arveluita
lausuttiin ja moni katsoi merkitsevästi vanhaan yövartiaan, mutta
kukaan ei häntä kysymyksillään ahdistanut. Kaikkien mielestä oli oikein
ja kohtuullista, että päät vihdoinkin olivat saaneet rauhan, kuten he
yöllisessä veisuussa olivat toivoneetkin.
Tämä ihmetapaus ei suinkaan jäänyt Viipurin muurien sisälle, vaan
levisi nopeasti ympäri maan. Kaikkialla kerrottiin sitä niiden veristen
tapausten ja muistojen yhteydessä, joilla viimeksi kuluneet vuodet
olivat ihmisten mielikuvitusta niin runsaasti höystäneet. Jos alempien
säätyjen keskuudessa nuijasodan veristen kohlujen johdosta olikin
kytenyt katkera mieli omia herroja kohtaan, niin levitti tämä kertomus
sovittavaa hohdetta mestattujen muistolle ja sai sovinnon kyyneleen
kiilumaan monessakin silmässä, joka ennen oli samoja miehiä kohtaan
vihasta kipinöinyt. Ja missä hyvänsä legenda kiertelikin, seurasi sen
kintereillä peitetty moite Kaarle-herttuaa kohtaan, että hän oli
nuijasodan jälkilaskuja selvitellessään menetellyt tylymmin kuin mitä
oikeus ja kohtuus olisi vaatinut.

You have read 1 text from Finnish literature.
  • Parts
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 1
    Total number of words is 3440
    Total number of unique words is 1927
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 2
    Total number of words is 3536
    Total number of unique words is 1873
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 3
    Total number of words is 3440
    Total number of unique words is 1997
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 4
    Total number of words is 3521
    Total number of unique words is 2026
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 5
    Total number of words is 3513
    Total number of unique words is 2067
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    32.7 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 6
    Total number of words is 3479
    Total number of unique words is 1993
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 7
    Total number of words is 3437
    Total number of unique words is 2045
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 8
    Total number of words is 3399
    Total number of unique words is 2083
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    31.2 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 9
    Total number of words is 2353
    Total number of unique words is 1445
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.