Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 1

Total number of words is 3440
Total number of unique words is 1927
22.9 of words are in the 2000 most common words
32.1 of words are in the 5000 most common words
37.7 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.

ERÄMAAN LAPSET
Historiallisia kertomuksia V

Kirj.
KUSTAA WILKUNA

WSOY, Porvoo, 1915.

SISÄLLYS.
Pietari Kaukovalta.
Katso, vanhat ovat kadonneet...
Kuolinvalvojaisissa.
Isä ja poika.
Nuijapäällikkö.
Poikki hakatut kädet.
Kesken aseiden melskeen.
Kun kansa näytti itsensä.
Jouluyönä.


Pietari Kaukovalta.

I.
Kuulaassa syysilmassa loistelivat avarat salot värikylläisinä ja
hiljalleen liipottelivat kuihtuneet lehdet alas polulle, jota pitkin
saarnaajamunkki Pietari Kaukovalta vaelsi kohti synnyinseutuaan
eteläisessä Hämeessä. Kuta kauemmaksi hän ehti Aurajoen suulta, sitä
koskemattomampina laajenivat erämaat hänen ympärillään ja sitä useammin
kohtasi hän tiellään hirviä ja peuroja. Eilen oli hän jättänyt
viimeisen ristityn kylän suomalaisheimon alueella ja nyt vaelsi hän
Salpausselän saloilla, toivoen viimeistään huomenna ehtivänsä
ensimäisiin hämäläiskyliin.
Kuta lähemmäs päämaaliaan hän ehti, sitä elävämpinä kohosivat hänen
mieleensä lapsuusajan muistot. Hän oli syntynyt alisen Linnajoen
varrella, jossa hänen isänsä Jurva, liialta nimeltä Kaikkivalta, oli
ollut rikas ja mahtava mies sekä eteläisten hämäläisten heimopäällikkö.
Mutta kaksikymmentä vuotta sitten olivat ristisoturit hyökänneet
Etelä-Hämeeseen, hänen isänsä oli joutunut taistelussa tappiolle ja
hänet, joka silloin oli vasta kymmenvuotias poikanen, olivat he muiden
vankien mukana vieneet pois. Hänet oli kuletettu Ruotsin maalle Lundin
kaupunkiin saakka, missä munkit olivat sitten kasvattaneet häntä ja
opettaneet ristinoppia, saadakseen hänestä lähetyssaarnaajan omien
heimolaistensa pariin.
Niin oli häneen vuosien kuluessa vähitellen juurtunut uusi usko uusine
tapoineen ja hänestä oli kasvanut hurskas saarnaajamunkki, samalla kuin
lapsuusaikaiset mielikuvat olivat häipyneet jonnekin kauas. Hän oli
täydentänyt opinnoitaan Riian kaupungissa sekä saarnannut sen jälkeen
kymmenen vuoden aikana ristinuskoa virolaisten maassa. Kotiaan ja
omaisiaan ei hän kuitenkaan ollut unhottanut, vaan hänen palavana
halunaan oli ollut päästä levittämään valkeutta omille, pimeydessä
vaeltaville heimolaisilleen.
Kuluneena kesänä, kun käännytystyön Virossa oli vihdoinkin katsottu
päättyneen, oli hän saanut tilaisuuden palata synnyinmaahansa. Turkuun
tultuaan oli hän saanut kuulla, että hämäläiset olivat joukottain
luopuneet ristinuskosta, johon heidät väkipakolla oli käännytetty,
karkottaneet tai surmanneet papit ja palanneet entiseen pakanuuteensa.
Isänsä oli hän saanut kuulla olevan vielä elossa sekä pakanain
päällikkönä.
Piispa Tuomas oli ottanut hänen käännytystarjouksensa mielihyvin
vastaan, huomaten hänet syntyperänsä perusteella mitä soveliaimmaksi
mieheksi suostuttelemaan uppiniskaisia hämäläisiä kirkon
kuuliaisuuteen. Niin oli saarnaajaveli Pietari, joka oli alkanut
käyttää vertauskuvallista nimeä Kaukovalta, koska hän nöyryydessään oli
pitänyt ihmiselle sopimattomana käyttää isänsä nimeä Kaikkivalta,
lähtenyt yksinään vaeltamaan syntymätienoitaan kohti, hyljäten piispan
tarjouksen aseellisesta saattueesta ja jättäen itsensä herransa
Vapahtajan turviin.

II.
Ilta pimeni ja alangoista nouseva sumu kietoi puut kosteaan verhoon.
Kuinka täällä olikaan yksinäistä ja autiota! Korpien iäistä
hiljaisuutta häiritsi vain huuhkajan käheä huuto tai metsäpuron solina.
Mutta veli Pietari ei ollut majapaikasta huolissaan, sillä usein oli
hän Vironmaalla vaeltaessaan saanut yöpyä taivasalle.
Hän katseli jo soveliasta kuusta, jonka alle rakentaisi nuotionsa, kun
hän samassa huomasi tulen pilkottavan etäämpänä pienen lammen rannalla.
Kuinka ihanalta tuntuikaan tuo ystävällisesti vilkuttava tuli tässä
erämaan autiudessa! Rohkeasti lähti Pietari pyrkimään sitä kohti.
Tervasnuotion ääressä istui vanha ukko, käännellen vartaassa äsken
kynittyä lihavaa metsoa, jonka höyhenet näkyivät kasassa vaarin
kapineiden, keihään, jousen ja nuolikotelon luona. Vaari oli kookas ja
tuuheapartainen sekä puettu hämäläisen metsänkävijän asuun. Kun hän
ääneti ja liikkumatonna istui siinä nuotion punertavassa loisteessa,
tuuheiden kuusten siimeksessä, ympärillään vahva pihkan ja veren
tuoksu, olisi häntä saattanut luulla joksikin metsän jumalaksi.
Pietarin lähestyessä ei vaari osottanut mitään hämmästyksen merkkiä.
Asentoaan muuttamatta tähtäsi hän tulijaan terävän katseen tuuheiden
kulmainsa alta sekä vastasi äänettömällä päännyökkäyksellä Pietarin
tervehdykseen. Samalla tavoin antoi hän myöskin suostumuksensa vieraan
pyyntöön saada viettää yönsä hänen nuotiollaan.
Laskien matkarepun selästään istui Pietari tulen ääreen. Ukon olemus
vaikutti häneen omituisen tenhoovasti eikä hän uskaltanut häiritä häntä
puhuttelullaan. Mutta kun ukko oli saanut metson paistetuksi ja ryhtyi
aterioimaan, leikkasi hän siitä mehevän palan ja ojensi Pietarille
lausuen:
"Syö tuo terveydeksesi. Näytät kulkeneen pitkän matkan. Ehkä olet
hyvinkin kaukaa kotoisin?"
"Minä tulen Turusta", vastasi Pietari, "mutta kotoisin minä en ole
sieltä, vaan siltä suunnalta, jonne nyt matkani pitää."
"Olet siis hämäläisiä?" kysyi ukko, tarkastaen häntä uudelleen
kiireestä kantapäähän.
"Olen syntynyt Linnajoen varrella, vaikka olenkin kauan ollut poissa
kotiseudultani", vastasi Pietari, ryhtymättä vielä sen tarkemmin
tekemään selkoa olosuhteistaan.
Ukko hymähteli jotakin itsekseen ja jatkoi ääneti ateriaansa. Pietarin
teki mieli tiedustella häneltä lähemmin kotiseutunsa oloista sekä ennen
kaikkea, oliko hän ristitty, mutta hän ei tietänyt oikein, miten päästä
lähemmäs tuota metsänjumalaa. Niin aterioivat he hetkisen ääneti,
kunnes ukko siirtyi itsestään tuohon asiaan kysymällä:
"Taidat olla ristitty?"
Pietari, joka matkalle lähtiessään oli varovaisuudesta jättänyt
munkinpuvun sekä ottanut tavallisen suomalaisasun, vastasi myöntäen ja
odotti jännityksellä, mitä se vaikuttaisi hänen yötoveriinsa.
"Ristitty ja matkalla Linnajoelle!" huudahti ukko hämmästyneenä ja
pudisti päätään.
"Eikö sitten ristitty voi mennä Linnajoelle?" kysyi Pietari kummastusta
teeskennellen.
"Miksikäs sinne ei voisi mennä", vastasi ukko, "mutta takaisin paluun
voi olla niin ja näin. Saat kiittää onneasi, ellei sinua juoksuteta
kuoliaaksi pyhien puiden ympärillä. Kaikkivalta ei säästä ketään
ristittyä."
"Kaikkivalta", huudahti Pietari hämmästyneenä.
"Niin, meidän hämäläisten päällikkö", selitti ukko. "Jurva hänen
nimensä oikeastaan on, mutta ihmiset ovat alkaneet jo aikoja sitten
kutsua häntä Kaikkivallaksi, kun hän tahtoisi kaikki alistaa valtansa
alle. En tiedä, mutta ainakin hänen vihamiehensä väittävät hänen
pyrkivän kuninkaaksi, sellaiseksi kuin ruotsalaisillakin on.
Ruhtinaaksi häntä omat orjansa jo sanovatkin. Ristityitä hän on kovin
vihannut siitä pitäin kun ne veivät häneltä ainoan pojan. Niin että
kolmiyhteisen jumalan palvelijan ei ole hyvä mennä hänen kätensä
ulottuville."
Omituiset tunteet täyttivät Pietarin mielen hänen kuunnellessaan ukon
juttelua. Jos hän onnistuisi käännyttämään isänsä ristinuskoon, niin
samalla suostuisi varmaankin suurin osa hämäläisiä kasteeseen ja hän
olisi tehnyt Jumalalle sangen otollisen työn. Hänestä tuntui
merkilliseltä Jumalan johdatukselta, että ristiretkeläiset olivat
vieneet mukanaan juuri hänet, päällikön pojan, ja että hän siten oli
saanut tilaisuuden päästä osalliseksi taivaallisesta valkeudesta.
Varmaan oli Jumala siten valinnut hänet oman heimonsa apostoliksi.
Sitten siirtyivät Pietarin ajatukset hänen äitiinsä, jonka kuva näinä
kuluneina vuosina oli aina säilynyt hänen mielessään ja jonka hän ennen
muita oli sulkenut esirukouksiinsa. Ukkoon kääntyen kysyi hän:
"Entäs äitini ... tuota, Kaikkivallan vaimo tarkotin sanoa, elääkö hän
vielä?"
Ukko katsoi häneen pitkään ja kummastuneena, mutta omia ajatuksiaan
ilmaisematta vastasi hän:
"Elää kyllä, vaikka hänen tukkansa onkin poikaansa murehtiessa käynyt
aikaisin harmaaksi."
Pietari ei voinut täydellisesti hillitä liikutustaan, vaikka hän
huomasikin ukon jälleen tarkastelevan itseään. Hänen silmänsä kostuivat
väkisinkin muistellessaan äitiään, jonka heleään kehtolauluun hän
pienokaisena oli niin usein nukahtanut. Kuin verhon alta kohosi hänen
sisäisen näkemyksensä eteen joukko kotoisia kuvia. Hän näki tavattoman
avaran pirtin, jonka permannolla äiti liikkui toimeliaana emäntänä,
vyöllään helisevä avainkimppu. Karsinassa kolkkivat jauhinkivet, joita
orjat väänsivät, ja seinillä kiiltelivät isän sota-aseet. Pitkän
honkapöydän ääressä tarinoivat miehet olutta juoden ja vanha,
pitkäpartainen vaari, kiertelevä runoseppä, näppäili kanteletta.
Mutta hetken kuluttua irtausi Pietari näistä mielikuvista, lausuen
itsekseen: "Se on kansa, joka vielä pimeydessä vaeltaa, suokoon Jumala,
että sille pian koittaisi oikea valkeus ja että se virittäisi
kanteleensa ristiinnaulitun ylistykseksi."
Hän tarkasteli nyt vuorostaan ukkoa, joka mietteisiinsä vaipuneena
tuijotti nuotioon. Mahtoiko hän olla ristitty? Ehkä hyvinkin, koskapa
hän oli varottanut häntä menemästä Linnajoelle.
"Entä sinä, vanhus, oletko sinä ristitty?" kysyi hän hetkisen kuluttua
vuorostaan.
Ukko nosti katseensa nuotiosta, hymähti omituisesti ja lausui sitten;
"Onhan minut kyllä kerran kastettu, mutta tokkopa ristittyjen jumala
minua silti omaksensa tunnustaisi."
"Miksi niin, jos sinut kerran on kastettu kolmiyhteisen Jumalan
nimeen?" ihmetteli Pietari.
"Minut kastettiin väkipakolla, mutta pappien ja sotilasten mentyä pesin
minä itseni uhrilähteessä jälleen puhtaaksi", vastasi ukko
rauhallisesti.
"Sinua onnetonta!" huudahti Pietari, jonka uskoninto heräsi. "Tiedätkö,
että sinä sillä teollasi olet tuominnut itsesi helvettiin?"
"Jospa lienenkin, niin sielläpä kai ovat vanhempani ja koko sukunikin
ja heidän seurassaan minä kuitenkin viihdyn paremmin kuin outojen
ristittyjen kera taivaassa", selitti ukko yhtä rauhallisena. "Minä olen
lapsuudestani saakka rukoillut Ukkoa sekä uhrannut Tapiolle ja
Mielikille eivätkä ne ole minua koskaan hätään jättäneet. Mitä syytä
minulla silloin olisi luopua heistä ja ruveta palvelemaan muukalaisten
jumalia?"
Tämän sanottuaan korjasi ukko nuotiota ja laskeusi sitten havujen
päälle pitkäkseen, vaipuen kohta uneen. Niin kuohuksiin kuin Pietari
oli hänen sanojensa johdosta joutunutkin ja niin paljon sanottavaa kuin
hänellä olisikin ollut tuolle pakanalliselle heimolaiselleen, täytyi
hänen kuitenkin ukon välinpitämättömyyden tyrehyttämänä hillitä
itsensä.
Nyt vasta aavisti hän täydelleen ne vaikeudet, jotka häntä kohtaisivat
koettaessaan käännyttää omia jäykkäpintaisia heimolaisiaan. Kauan
makasi hän havuvuoteellaan avoimin silmin, miettien elämäntehtäväänsä
ja rukoillen sille Jumalan siunausta.

III.
Vietettyään vielä yhden yön metsässä saapui Pietari sitä seuraavana
päivänä Linnajoelle. Syvä liikutus valtasi hänet, kun hän eräältä
kunnaalta näki edessään laajenevan Linnajoen kylän peltojen ja
niittyjen, joiden halki joki luikerteli, laajeten etäämpänä suojaisaksi
merenlahdeksi. Joen rannalla linnamäen suojassa oli kylä ja sen
keskellä kohosi korkeimpana ja uhkeimpana hänen syntymäkotinsa. Mutta
niiden kirkkaiden muistojen yli, joita lapsuuden leikkikenttien
näkeminen palautti hänen mieleensä, loi synkän varjonsa kylän laidassa
kohoava uhrilehto sinne ripustettuine hevosen- ja karhunpäineen.
Nopeasti palautti sen näkeminen hänet muistojen maailmasta
todellisuuteen, muistuttaen häntä edessään olevasta tehtävästä. Hän
tunsi jälleen raskaan velvollisuuden taakan ja voimattomuutensa
tunnossa polvistui hän nöyrästi ja rukoili uutta voimaa ja rohkeutta
työhönsä.
"Ristitty!" kuului hänen takaansa vihainen ääni, kun hän oli vielä
rukoukseensa syventyneenä, ja lujat kourat tempasivat hänet samalla
seisoalleen.
Ensi hämmästyksestä toinnuttuaan huomasi Pietari olevansa tekemisissä
kahden nuoren, asestetun miehen kanssa. Siinä paikassa yhtyi kaksi
polkua, se, jota myöten hän oli lännestä käsin vaeltanut sekä toinen
ylempää jokivarrelta tuleva. Tätä viime mainittua pitkin olivat nuoret
miehet nähtävästi saapuneet ja yllättäneet hänet rukoukseensa
syventyneenä.
"Miksi te käytte minun kimppuuni, vaikka minä tulen aseettomana ja
lisäksi teidän ystävänänne?" lausui Pietari sävyisästi nuhdellen.
"Vai ystävänä!" vastasi toinen hänen vangitsijoistaan ivallisesti.
"Kyllä me kuulimme, minkälaista sinun ystävyytesi on, kun rukoilit
ristittyjen jumalaa hävittämään meidän uhrilehtomme."
"Mutta teidän omaa parastanne minä sillä tarkotin", väitti Pietari.
"Minä en tule luoksenne hävittävänä vihollisena, vaan hyvän sanoman
saattajana."
"Hyvän tai pahan, niin siitä saa Kaikkivalta päättää. Viemme sinut
mennessämme hänen luokseen käräjäpaikalle."
He sitoivat hänen kätensä ja lähtivät sitten keskellään kulettamaan
kylää kohti.
Linnamäki oli joesta kohoava hietikkokumpu, jonka laella oli jo
vanhastaan ollut jonkunlainen suojavarustus sekä yhteinen käräjäpaikka.
Lähemmäs tultua huomasi Pietari, että kumpu oli ympäröity syvällä ja
leveällä vallikaivannolla, jota hänen lapsuutensa aikana ei vielä
ollut. Ympäri kummun lakea oli niinikään rakennettu vankka paaluaita ja
sen sisäpuolella oli muutamia rakennuksen alkuja.
Varustuksen sisällä, jonne kulettiin kaivannon yli johtavaa nostosiltaa
myöten, oli koolla suuri joukko kansaa, etupäässä miehiä. Ne olivat
syyskäräjille kokoontuneita etelähämäläisiä.
Ensimäiseksi kiintyi Pietarin katse isäänsä, joka istui kivellä
kansanjoukon keskellä. Hänen ympärillään istui kehään asetetuilla
kivillä kymmenen käräjävanhinta, jotka yhdessä päällikön kanssa
ratkasivat riitoja ja muita asioita. Puettuna kalliiseen verkaviittaan,
uumallaan hopeasolkinen vyö ja kaulassaan raskaat hopeaketjut sekä
sivulla miekka, jonka ponsi ja huotra olivat moninaisesti kirjaillut,
näytti Jurva sangen uhkealta. Hän oli useimpia muita kookkaampi, kuten
päällikön tulikin, ryhdiltään arvokas ja katseeltaan päättävä. Koko
hänen olemuksensa todisti todeksi sen, mitä metsästäjäukko oli
Pietarille kertonut tämän heimoruhtinaan salaisista valtaunelmista.
Hän oli niinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka Pietari oli viettänyt
vierailla mailla, suuresti vanhentunut. Tuuhea parta, joka lainehti
hänen leveällä rinnallaan, muistutti väriltään kuusennaavaa ja
harmaantunut oli myöskin olkapäillä riippuva, alkuaan sysimusta tukka.
Mutta hartiat eivät olleet vuosien eikä mielimurteiden painosta
köyristyneet, vaan hänen ryhtinsä oli yhtä pysty ja käskevä kuin
ennenkin.
Nähdessään isänsä sellaisena käräjäkivellä heimolaisiaan tuomitsemassa,
unhotti Pietari hetkeksi sen kaksikymmenvuotisen, sisältörikkaan
ajanjakson, jonka kuluessa hän oli isästään ja heimolaisistaan niin
kauas etääntynyt. Hän tunsi hetkisen samaa kunnianhimon sekaista
ihailua voimakasta isäänsä kohtaan kuin ennen pikku poikana, sekä
unhotti kuuluvansa nykyään yksinomaan taivaalliselle herralleen,
Kristukselle.
Kohta kun Pietari saattajineen oli ilmestynyt paalutuksen sisään,
kiintyi Jurvan katse häneen. Omituista väristystä tuntien tarkkasi
Pietari ilmettä isän kasvoilla ja odotti, tuntisiko tämä häntä. Mutta
isän katse oli kylmä ja vaaniva, ja kun esillä oleva asia oli
ratkaistu, lausui hän:
"Hoi, te siellä! Mitä varten tuotte sen sidottuna käräjäpaikalle? Onko
hänet tavattu pahanteosta?"
"Hän on ristitty ja me tapasimme hänet rukoilemassa ristittyjen Jumalaa
hävittämään meidän uhrilehtomme", vastasi toinen Pietarin saattajista.
Päällikön kulmat rypistyivät uhkaavasti. Hän viittasi saattajia
astumaan vankineen lähemmäs ja kysyi sitten Pietarilta:
"Kuka sinä olet ja mistä sinä tulet?"
Pietari oli juuri aikeissa vastata kysymyksellä: "etkö tunne minua?"
kun hänen katseensa samassa kiintyi erääseen kehässä istuvista
käräjävanhimmista. Se oli nimeltään Rönkä, mahtava mies ylempää
jokivarrelta ja Pietari muisti hänet isänsä kilpailijaksi ja katkeraksi
vihamieheksi. Kuin salamanvälähdyksenä näki hän sen vahingoniloisen
ilmeen, mikä kuvastuisi Röngän kasvoilla, jos hän ilmaisisi
syntyperänsä ja tässä kaiken kansan kuullen kävisi selväksi, että
Jurvan poika on ristitty, joka rukoilee häviötä heidän pyhälle
puistolleen.
Sekä myötätunnosta isäänsä kohtaan että eduksi käännytystyölleen päätti
hän toistaiseksi salata syntyperänsä ja vastasi sen vuoksi:
"Minun nimeni on Pietari Kaukovalta ja minä tulen Turusta."
"Olet siis ristitty?" kysyi Jurva edelleen.
"Olen syntisten puolesta kuolleen Kristuksen opetuslapsi", vastasi
Pietari avoimesti.
"Ja mitä varten olet tullut tänne meidän luoksemme? Muukalaisten
vallottajain edelläkävijänä ja vakoilijanako?"
"Minun jälessäni ei seuraa mitään vallottajajoukkoa", vastasi Pietari,
"vaan minä olen tullut yksinäni julistamaan teille rauhan sanomaa."
Hän alkoi nyt yksinkertaisesti ja tottuneesti puhua ristiinnaulitusta
maailman vapahtajasta, joka ihmisyyden päälleen ottaen oli kuolemallaan
hankkinut heillekin ijankaikkisen autuuden. Mutta hän ei ehtinyt
pitkälle, kun Jurva keskeytti hänet vihaisesti huudahtaen:
"Suus kiinni, sillä nuo sinun lorusi tunnetaan täällä jo ennestään!
Rauhan sanomaa te ristityt sanotte tuovanne, mutta ryöväreinä te itse
teossa saavutte."
Pietarin vangitsijoihin kääntyen jatkoi hän:
"Viekää hänet kotiini ja sulkekaa vankikellariin, kunnes ehdin hänestä
tarkemmin päättää. Nyt meillä on pohdittavana tärkeämpiä asioita."
Saattajat lähtivät taluttamaan Pietaria kylää kohti, joka oli alempana
varustuksen pohjoispuolella. Toinen heistä lausui matkan varrella
Pietarille:
"Nyt saat Kaikkivallan kellarissa levätä tarpeeksi, että jaksat Kekrin
juhlassa juosta uhrilehtomme ympäri."

IV.
Linnamäkeä ympäröivä kaivanto, jonka saattoi joesta laskea vettä
täyteen, oli samoinkuin paaluaitauskin joitakuita aikoja sitten
rakennettu Jurvan toimesta. Hän aikoi itse asettua asumaan varustuksen
sisään ja sitä varten hän oli ryhtynyt jo rakennuspuuhiin. Mutta näihin
hänen suunnitelmiinsa oli väestö suhtautunut hyvin vastahakoisesti,
sillä se ei ollut tottunut uhrautumaan yhteisen hyvän eteen. Hitaasti
ja suurella vaivalla oli päällikkö saanut työt edistymään sille
kannalle, millä ne nyt olivat. Mutta varustukset olivat vielä
keskeneräiset ja nyt oli Jurva päättänyt suostutella heimolaisensa
lopullisiin valmistustöihin.
Kun vanki oli saatettu pois käräjäpaikalta, nousi Jurva istuimeltaan ja
lausui:
"Nyt, kun kaikki kesän työt ovat suoritetut, on minusta soveliain aika
rakentaa tämä linna täyteen kuntoonsa. Minä ehdotan sen vuoksi, miehet,
että kustakin talosta saapuu ylihuomenna yksi mies eväillä ja
työaseilla varustettuna tänne. Omasta puolestani panen minä kokonaista
kymmenen miestä työhön."
"Vai omin eväin tekemään sinun töitäsi!" lausui tähän Rönkä
pilkallisesti ja monelta taholta kuului hyväksyvää naurua.
"Minunko töitäni! Sanotko sinä minun töitäni?" tulistui Jurva ja
silmäili niin kiinteästi ympärilleen, että naurajat paikalla
vaikenivat. Mutta Rönkä säilytti pilkallisen ilmeensä, vastatessaan:
"Kenenkäs sitten, jollei sinun?"
Hän viittasi rakennusten pohjia ja jatkoi:
"Eikö nämä ole aiotut sinun asunnoksesi, vastaiseksi
kuninkaanlinnaksesi?"
Rönkäläiset nauroivat jälleen, mutta yli ääriään suuttuneena huusi
Jurva:
"Kyllä minä tunnen sinun koukkusi, sinä ainainen vastahangan soutaja!
Enhän minä ole tässä puhunut näistä asuinrakennuksista, sillä ne minä
olen itse alottanut ja itse myöskin valmiiksi rakennan, pyytämättä
niitä varten syrjäisten apua. Kysymyshän oli yksinomaan paalutuksesta
ja vallihaudoista. Tämä linnamme ei ole taattu suoja vihollista
vastaan, ennenkuin me rakennamme vielä toisen vallihaudan. Siihen
työhön minä ehdotin miehen talosta."
"No, sama asiahan se on niinkin päin, sillä sinun taloasi ja
rikkauksiasihan ne vallihaudat joka tapauksessa tulevat suojaamaan",
virkkoi tähän Rönkä.
"Niin, ne suojaavat kyllä minua, teidän päällikköänne, ja minun
omaisuuttani", huusi Jurva tulipunaisena vihasta, "mutta samalla ne
suojaavat myöskin kaikkia teitä ja teidän omaisuuttanne. Turhaan sinä,
Rönkä, syytät minua oman edun ajamisesta, sillä tässä on yhteinen hyvä
kysymyksessä. Vai onko sinun kallosi liian ahdas käsittämään, että
milloin vihollinen pyrkii meidän kimppuumme, on sillä ensimäisenä
vastassaan linna ja että meidän kotimme ovat turvassa niin kauan kuin
linna kestää. Eikö sinun ja teidän muiden vastahakoisten silmiä ole
avannut naapuriemme kohtalo? Lännen viikingit anastivat heidän
asuinsijansa meren äärellä ja rakensivat valtansa tueksi linnan siihen
kohti jokisuulla, johon heimolaistemme olisi itse tullut jo aikoja
ennen rakentaa samanlainen linna.
"Pidättekö parempana heidän tavallaan odottaa, kunnes linnan
rakentaminen on myöhäistä ja te olette vapaista miehistä muuttuneet
vieraan orjiksi? Minä ainakaan en aio sellaiseen leväperäisyyteen
jättäytyä, vaan olen tekevä kaikkeni, jotta me saisimme rauhassa elää
täällä isiltä perityllä alueellamme. Mutta aikaa meillä ei ole
päivääkään hukattavana, sillä vihollinen voi vielä tämän sulan aikana
uudistaa hyökkäyksensä. Siihen viittaa minun mielestäni tuon ristityn
ilmestyminen tänne. Varustustyöt on siis viisainta panna
vitkastelematta käyntiin ja minä ehdotan, että kaikki ne, joille
heimomme yhteinen hyvä on kalliimpi kuin oma mukavuus ja jotka siis
ylihuomenna tahtovat tulla työhön, nostavat merkiksi siitä oikean
kätensä."
Estääkseen Rönkää enempi juonittelemasta antoi Jurva asialle tämän
nopean päätöksen. Miesten korvissa kaikuivat vielä hänen voimakkaat
sanansa ja käsiä nousi ylös sikäli kuin Jurvan kiinteä katse siirtyi
miehestä mieheen. Ainoastaan Rönkä ja hänen ympärillään olevat miehet
pysyivät hievahtamatta.
"Muistakaa siis velvollisuutenne kaikki te, jotka nyt olette kätenne
nostaneet", lausui Jurva vielä paremmaksi vakuudeksi. "Ylihuomenna
pannaan täällä työt alkuun."
Mutta mikäli Jurvan kasvoille levisi tyytyväisyyden ilme saamansa
voiton johdosta, sikäli synkkeni Rönkä. Hän nousi sijaltaan ja lausui:
"Syyttäkööt sitten jälestäpäin itseään ne, jotka ehdoin tahdoin
haluavat heittäytyä Jurvan orjiksi. Minä ainakaan en ole niin hullu!"
Tämän sanottuaan lähti hän tiehensä käräjäpaikalta ja häntä seurasivat
ne miehet, jotka äänestyksessä olivat häneen yhtyneet. Mutta Jurvan
äänessä oli jo hyväntuulinen sävy, kun hän huusi heidän jälkeensä:
"Pyristelkää te rönkäläiset vastaan minkä pyristelette, tämä linna
nousee sittenkin niin teidän kun meidänkin suojaksemme!"
Käräjät olivat päättyneet ja hetken kuluttua lähti Jurvakin miehineen
kulkemaan alas kylää kohti.

V.
Pietari oli tällä välin vankina saatettu syntymäkotiinsa ja istui nyt
pimeässä kellarissa, miettien asemaansa. Hänen saattajansa olivat
tulkinneet peloksi sen syvän liikutuksen, joka hänet oli vallannut
lähestyessä paikkaa, missä joka askeleella heräsi yhä uusia lapsuusajan
muistoja. Ja mitä lähemmäs taloa he tulivat, sitä väkevämmäksi kävi
hänen liikutuksensa, sillä joka hetki odotti hän saavansa nähdä
äitinsä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ketään kohtaamatta suljettiin
hänet vankikellariin.
Ristiriitaiset tunteet täyttivät hänen sydämensä. Hän tajusi nyt
selvästi, että hän oli tullut särkemään isänsä työtä ja hän tunsi
epäröivänsä. Mutta alistuvaisuus mestarin käskyihin ei sallinut mitään
tinkimistä ja pysyäkseen edelleenkin kuuliaisena opetuslapsena oli
hänen käytävä vaikka omaa isäänsä vastaan. Tähän saakka oli hän
seurannut mestarinsa askelia ja kuuliaisuutensa takia oli hän palannut
syntymäkotiinsa saadakseen näissä omituisissa oloissa sykkivin sydämin
kuulostella päänsä päällä äidin askelia. Mutta hänen tarvitsi sanoa
vain sana ja vankihuone avautuisi ja hän saisi esiintyä rikkaan
heimopäällikön poikana ja ainoana perillisenä. Hän tunsi, että hänen
isänsä valta-asema ja suuret suunnitelmat olivat kutkuttaneet hänen
inhimillistä luontoaan, lisäten osaltaan sitä tunteiden ristiriitaa ja
epäröintiä, minkä valtaan hän oli joutunut. Aina siitä aikain, kun
hänestä oli todella tullut ristitty, oli hän ikäänkuin jakaantunut
kahdeksi ihmiseksi, jotka olivat alituisessa taistelussa keskenään,
tehden hänen olemuksensa rikkinäiseksi. Tämä vaivasi häntä toisinaan
niin, että hän saattoi tuntea suoranaista kateutta sellaisia ehyitä ja
kokonaisia miehiä kohtaan kuin hänen oma isänsäkin, miehiä, jotka
horjumatta ja heilahtelematta kulkivat omaa varmaa suuntaansa.
"Mene pois, kiusaaja!" toisti hän moneen kertaan ja syventyi lopuksi
palavaan rukoukseen.
Se tyynnytti häntä ja palautti sydämeen entisen tasapainon. Päästyään
siten voitolle siitä toisesta itsestään, ryhtyi hän tyynesti
harkitsemaan, mihin hänen ensiksi oli ryhdyttävä. Pian olikin hän
selvillä siitä, että hänen oli mitä pikimmin ilmaistava itsensä äidille
sekä saatuaan äidin puolelleen -- seikka, jota hän ei ollenkaan
epäillyt -- ryhdyttävä hänen avullaan vaikuttamaan isään.
Ehtoopäivällä toi vangille hiukan syötävää muuan iäkkäämpi mies,
nähtävästi yksi talon lukuisista orjista. Pietari koetti päästä hänen
kanssaan keskusteluun, mutta mies vastasi lyhyeen ja jurosti sekä
poistui heti asiansa toimitettuaan. Seuraavana päivänä pistäytyessään
vankikomerossa samalla asialla oli mies kuitenkin hiukan suopeampi ja
Pietari pyysi häntä nyt ilmottamaan kahdenkesken talon emännälle, että
hänellä olisi tälle jotakin tärkeää sanottavaa.
Tämän jälkeen tarkkasi Pietari jännittyneenä sekä oven takaa että
päänsä päältä kuuluvia askelia. Mutta se ja seuraava päivä kuluivat
ilman, että hänen vankihuoneeseensa ilmestyi muita kuin tuo
harvasanainen ruuantuoja, jolta Pietari ei saanut edes tietää, oliko
hän saattanut perille hänen sanansa. Hän alkoi jo käydä levottomaksi,
samalla kuin halu saada syleillä äitiään kävi hänessä yhä
kiihkeämmäksi.
Vankeutensa neljäntenä päivänä näki hän sitten ruuantuojan takana
ovella naisen ääriviivat. Miehen poistuttua astui tämä sisään, sulki
oven ja tuohuksella tyrmää valaisten astui Pietaria kohti.
"Äiti!" huudahti Pietari tahtomattaan ja hänen sydämensä alkoi jyskiä
kuuluvasti.
Mutta nainen, jolla oli lempeät kasvonpiirteet ja harmaa tukka,
silmäili häntä ääneti. Hän laski tuohuksen kädestään ja siirtäen vangin
pitkän tukan syrjälle tarkasti hänen otsaansa, ohimoita ja korvia.
Sitten huudahti hän äänellä, joka ilmaisi suurta mielenliikutusta:
"Totisesti oletkin sinä oma poikani, minun pieni, poisryöstetty
Toivottuni!"
Hän puhkesi kyyneliin ja Pietarin päätä hyväillen toisteli hän
tuota hänen alkuperäistä nimeään, jonka kuuleminen yhdessä äidin
hyväilyjen kanssa palautti Pietarin hetkiseksi kokonaan lapsuusajan
mielikuvamaailmaan. He itkeä nyyhkyttivät yhdessä kyllikseen, kunnes
äiti hiukan tyynnyttyään puhui:
"Sydämessäni ailahti niin kummasti, kun kuulin että tänne on suljettu
ristitty nuori mies. Minä aioin tulla sinua puhuttelemaan, toivoen
saavani kuulla jotain pojastani, sillä koskaan en ole lakannut
uskomasta saavani vielä kerran sinut takasin. Äsken tuli sitten
luokseni vanha Kuosma metsästäjä, joka oli tavannut sinut saloilla ja
kertoi aavistelevansa sinua meidän pojaksemme. Silloin riensin minä
suoraa päätä tänne ja löysin täältä vankikellaristamme oman poikani."
Hän puhkesi uudelleen kyyneliin, kysyen hetken kuluttua arasti:
"Mutta onko se totta, että sinä olet ristitty?"
"On, äiti, minä olen ristitty enkä toivo muuta niin hartaasti kuin että
sinäkin ja isä ja koko heimomme tulisitte Kristuksen opetuslapsiksi",
vastasi Pietari lämpimällä avomielisyydellä.
"Mutta isäsi vihaa niin katkerasti ristittyjä", sanoi äiti kartellen.
"Siksi että hän ei tunne Kristusta, joka on ainoa maailman valkeus.
Uskotko sinä, äiti, sen?"
"Minä niin vähän tunnen ristittyjen jumalaa, mutta miksikä minä en
voisi uskoa sitä, jota sinäkin, poikani", vastasi äiti hellällä
myötämielisyydellä.
He keskustelivat vielä tovin aikaa ja sopivat siitä, että isä jätetään
vielä toistaiseksi tietämättömäksi siitä, kuka hänen vankinsa
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 2
  • Parts
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 1
    Total number of words is 3440
    Total number of unique words is 1927
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 2
    Total number of words is 3536
    Total number of unique words is 1873
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 3
    Total number of words is 3440
    Total number of unique words is 1997
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 4
    Total number of words is 3521
    Total number of unique words is 2026
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 5
    Total number of words is 3513
    Total number of unique words is 2067
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    32.7 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 6
    Total number of words is 3479
    Total number of unique words is 1993
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 7
    Total number of words is 3437
    Total number of unique words is 2045
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 8
    Total number of words is 3399
    Total number of unique words is 2083
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    31.2 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V - 9
    Total number of words is 2353
    Total number of unique words is 1445
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.