Elias Lönnrotin matkat II: 1841-1844 - 09

  lähdettyämme ei ollut hallussamme ollut, lainasimme toisesta talosta
  teekeittiön ja lasit itse piisarilta. Seuraamme lisäsi vielä
  postin-smotriteli, vanha rehellinen sotamies tai kersantti,
  luultavasti jälkimäinen, hän kun näet osasi lukea kirjoitettua, ehkä
  kirjoittaakkin. Sitten juotiin teetä vankasti, ja muun muassa tuli
  kysymys siitä, oliko meillä _podorozhnaa_. Tämän harmillisen sanan
  olimme jo lappalaisilta kuulleet, vaikka sillä siellä ei ollut mitään
  merkitystä, mutta täällä ja jo aikaisemmin Kannanlahdessa ja
  Kneäsagubassa se merkitsi sitä, että joko piti olla podorozhna tai
  täytyi joka paikassa tinkiä ja riidellä tuntikaudet kyytihevosista ja
  päälle päätteeksi maksaa melkein kaksinkertaiset kyytirahat tavallisiin
  verrattuina. Kannanlahdessa stanovoi oli auttanut meidät matkaan.
  Kneäsagubassa kaikki kylän miehet kokoontuivat pirttiin, missä asuimme,
  ja neuvottelivat parin tunnin ajan siitä, voisivatko kiskoa meiltä
  mielin määrin kyytirahoja, vai olivatko velvolliset kyyditsemään meitä
  laillisesta kyytimaksusta. Koudassa sana podorozhna oli ensimäisiä,
  jotka kuulin perille tultaessa ja myös ensimäinen, joka aamulla
  herätessämme kajahti korviimme; eikä siinä kylliksi -- unetkin olivat
  lyhyen levon aikana enimmäkseen koskeneet podorozhnaa. Seuraavana
  aamupäivänä koutalaiset sitten neuvottelivat podorozhnasta kello
  2:teen i.p., jolloin viimeinkin saimme kyytihevoset. Piisari ja
  postin-smotriteli kyllä keinottelivat ja puhuivat puolestamme, mutta
  luultavasti heitä pidettiin puolueellisina, kun olivat olleet meillä
  teevieraina. Riidan ja neuvottelun kestäessä, ja kun ei mitään
  kyytihevosia näkynyt, ajattelimme jo jäädä pariksi viikoksi Koutaan ja
  tiedustelimme huonetta, jossa olisimme voineet asua ja työskennellä,
  kunnes olisimme voineet saada postia myöten podorozhnan Kuolasta, josta
  aioimme kirjeteitse pyytää tätä tärkeätä asiapaperia. Mutta viimein
  tuli mainittuun aikaan kaksi hevosta ja rekeä pihaan, ja kuultuamme nyt
  tehdyn sen päätöksen, että olimme kyydin saavat, ja kun viipymisen
  kautta parin viikon kuluttua kelirikkokin olisi voinut käydä
  haitalliseksi matkan jatkamiselle, päätimme lähteä matkaan. Piisari
  vielä antoi meille kirjoituksen, jonka oli määrä riidatta ja
  petkutuksetta auttaa meitä pari kyytiväliä eteenpäin, kuten kävikin.
  Kouta on muuten pieni, noin 50-taloinen kauppala; taloista useat ovat
  kaksikerroksisia ja yleensä paremmin rakennetut kuin Kannanlahdessa.
  Asema lienee kesällä hyvinkin kaunis, kun näet Koutajoki suureksi
  osaksi ympäröi kauppalan, virraten ensin etelästä pohjoiseen ja
  kääntyen sitten itään ja kaakkoon, ikäänkuin etsien uomaa lähellä
  olevaan mereen. Kouta jää siis niemelle eteläpuolelle tuota muutamina
  pienehköinä koskina eteenpäin kohisevaa jokea. Seudulla näyttää olevan
  kalan saanti runsasta, sillä tähänkin vuodenaikaan oli tuoretta lohta
  kaupan. Ostimme 23 naulan painoisen lohen, jota sitten useiden
  seuraavien päivien kuluessa itsellemme keitätimme, saamatta vielä
  Kemiin saakka sitä kokonaan loppuun syödyksi. Maksoimme siitä 20
  kopeekkaa pankkiarvoa naulalta. Niitytkin ja niittyalat kuuluvat Koudan
  ja seuraavan, Tshornarjekan kylän ympärillä olevan erittäin hyvät,
  mutta karut muiden kauppaloiden ja kylien tienoilla, joiden sen tähden
  usein keväisin täytyy ostaa heiniä elukoilleen. Niiden hinta oli tänä
  vuonna 20-30 kopeekkaa puudalta. Sekä täällä että Kieretissä, jonne
  pian lähdemme, y.m. näki muutamia kannellisia ja mastollisia,
  pienehköjä laivoja rannoilla. Koudassa muutamat niistä olivat vallan
  kuivalla maalla, minne ne luultavasti veden korkeammalla ollessa olivat
  joutuneet ja missä nyt odottivat kevättulvia. Pienemmät veneet olivat
  10-12 kyynärän pituiset; itse runko oli keskeltä 7-8 kyynärän
  pituudelta suoraa -- laidat yhdensuuntaiset, mutta päistä
  äkkitaipeiset. Niiden kaaret olivat vankat ja pitemmän välin päässä
  toisistaan kuin Suomessa on tavallista. Sekä veneitä että muuta
  sellaista katsella minulla oli erittäin hyvää aikaa, sillä niin pian
  kuin olin lähtenyt lappalaisten luota, ei minun enää sallittu polttaa
  sisällä huoneessa. Sen vuoksi minun täytyi joka piipullista varten,
  jonka halusin polttaa, lähteä ulos taivasalle, enkä edes sitenkään aina
  saanut rauhassa tupakoida, kun näet kylän koirat tavallisesti
  seurasivat minun haukkuen toinen toistaan äänekkäämmin. Senpä tähden
  kuljin kernaammin niin kauas, että ne jättivät minut, ja palasin
  poltettuani piipulliseni loppuun. Lopuksi rupesin tästä elintavasta
  voimaan oikein hyvin, sillä ensikseen sain täten useammin tilaisuutta
  ruumiinliikkeeseen, ja toiseksi tupakkia riitti tavallista kahta vertaa
  kauemmin. Sitä ainoastaan pelkäsin, että täten vähitellen ehkä
  unhottaisin koko polttamistaidon, sillä nyt jo kului joskus useita
  tunteja, ennenkuin muistin piipun. Starovertseillä näillä seuduin on
  muuten hyvin epäedulliset ajatukset tupakista, sillä ensinnäkin ei
  Herra kuulu luoneen koko kasvia, ja toiseksi luulevat Vapahtajan
  tarkoittaneen tupakin savua, kun hän jossakin paikassa Uutta
  Testamenttia on sanonut, että se, mikä lähtee ulos ihmisestä, on
  syntiä. Tehdäkseni polttamisen vähemmän synnilliseksi, minun siis
  ainakin pitäisi totuttaa itseni nielemään savua, minkä olen kuullut
  käyvän päinsä ja mitä joskus olen nähnyt tehtävänkin.
  Koudasta 22 virstaa kuljettuamme tulimme Tshornarjekan eli Mustajoen
  noin 30-taloiseen kylään. Tätä kauemmaksi emme sinä päivänä voineet
  ehtiä, joten jäimme yöksi Tshornarjekaan ja jatkoimme seuraavana
  päivänä matkaa Kieretin kauppalaan, jonne luetaan matkaa 40 virstaa.
  Siellä täällä näillä seuduin tapaa henkilöitä, jotka ovat tulleet
  Suomen rajapitäjistä ja kääntyneet kreikanuskoon. Thornarjekassakin
  tapasimme Kuusamon pitäjästä kotoisin olevan vaimon, joka täten oli
  hylännyt entisen uskonsa, kuten hänen miehensäkkin, joka paraikaa oli
  matkalla merelle murmannien seurassa. Kysyimme oliko hänen uusi uskonsa
  entistä parempi, johon kysymykseen hän ehkä meidän tähtemme ei
  vastannut myöntävästi eikä kieltävästi, vaan kysyi itse vuorostaan,
  emmekö mekin kääntyisi siihen.
  Kieretti, jonne sitten tulimme, vei sekä Koudasta että Kannanlahdesta
  voiton. Se on erään joen pohjoisrannalla, joka on samanniminen kuin
  kauppala; siellä on sekä kirkko että oma pappi, joita muissa paikoin ei
  ollut aina siitä perin kuin läksimme Kannanlahdesta. Vähä sen jälkeen
  kuin olimme tulleet perille, meidät pyydettiin teelle porvari (tai
  kauppias) Saivinin, seudun varakkaimman miehen luo. Hänen tyttärensä
  oli naitu Kuolaan, mutta oli heti sinne saavuttuaan ruvennut potemaan
  kovaa luuvaloa. Paitsi bogoroditsaa (neitsyt Mariaa), Kuolan pappeja
  ja Kildinin lappalaisia oli minuakin käytetty hänen apunaan. Hän
  paranikin lopulta, ja lienee arveltu minun jouduttaneeni hänen
  tervehtymistään, minkä vuoksi hänen Kieretissä asuvat vanhempansa,
  jotka kirjeessä olivat saaneet siitä tiedon, tahtoivat osottaa
  kiitollisuuttaan pyytämällä meidät teelle ja ehtoolla illalliselle
  sekä vielä teelle seuraavana aamupäivänä. Tyttärellä oli itsellään
  omituinen ajatus taudistaan. Hänellä oli Kieretissä ollut useita
  kosijoita, jotka kaikki olivat saaneet rukkaset, minkä vuoksi, kun hän
  sitten oli mennyt vaimoksi nykyiselle, Kuolassa asuvalle miehelleen,
  sekä hän itse että koko talo vahvasti uskoi, että joku edellisistä
  kosijoista itse puolestaan tai kaikki yhdessä olivat noituneet häneen
  tämän taudin. Sen tähden oli ensin turvattu Kildinin lappalaisten
  apuun, ja kun se ei auttanut, kannettiin kirkosta suuri Marian kuva,
  jonka edessä joukko vahakynttilöitä lakkaamatta monta vuorokautta
  paloi. Samaan aikaan kun neitsyt Maria, minäkin olin hänen lääkärinään.
  Koetin kyllä vakuuttaa hänelle ja muille, ettei tauti johtunut
  noitumisesta, vaan vallan yksinkertaisesti matkalla sattuneesta
  vilustumisesta Kieretissä vietettyjen häiden tuottaman rasituksen ja
  yönvalvonnan jälkeen, mutta sellaista ei kukaan ottanut uskoakseen.
  Useissa toisissakin potilaissa, jotka joskus ovat pyytäneet neuvoani,
  olen näillä seuduilla tavannut sen uskon vallitsevana, etteivät heidän
  tautinsa ole johtuneet luonnollista syistä; siitä syystä he myöskin
  harvoin tahtovat parantaa itseänsä luonnollisella tavalla, vaikka
  heille voisikin määrätä jotakin lääkettä seuduilla, missä ei ole
  apteekkia eikä mitään lääkkeitä saatavissa. Kuolassa ei ollut apteekkia
  eikä täällä Kemissäkään, vaikka tämä kaupunki on ainakin kahta vertaa
  suurempi ja neljää kertaa väkirikkaampi kuin Kajaani Suomessa. Onpa
  myös yleinen puute eräänlaisesta väestä, jota Suomessa on yllin kyllin,
  nimittäin kuppareista ja suoneniskijöistä. Ne harvat tämänlaiset
  kirurgit, jotka tapaa, ovat tavallisesti Suomesta kotoisin. Koska
  paperi, josta tätä matkakertomusta varten olen tehnyt vihon, pian alkaa
  olla lopussa, tahdon sanoa loput sanottavastani lyhyesti ja ainoastaan
  luetella ne kylät, joiden kautta kuljimme Kieretistä Kemiin
  matkustaessamme. Nämä ovat: ensin Vehkoseron (Vehkajärven)
  kievaripaikka 14 virstan päässä Kieretistä, siitä 8 virstaa Typykkään
  eli Puolimaahan, edelleen 18 virstaa Kälkäjärveen eli Pajariin, 22
  virstaa Sarviniemeen eli Pulteriin, 12 virstaa Pilsijärvem, 17 v.
  Kakaraan, 40 v. Ponkamaan, 28 v. Kesäjokeen ja 22 v. Kemin kaupunkiin.
  Paitsi Ponkamaa ja Kesäjokea muut olivat pieniä karjalais-kyliä, joissa
  kansa kuitenkin välttävästi puhui venäjääkin, kuten ponkamalaiset ja
  kesäjokelaiset siitä korvaukseksi välttävästi puhuvat karjalaa.
  Niin pian kuin toisella kyytivälillä Kieretistä päin olimme tulleet
  Kemin kihlakunnan alueelle, oli tien varressa rappeutuneita
  virstantolppia. Mutta koska tätä tietä ainoastaan talvella käytetään,
  ja kun sitä on sama verta järviä ja lampia kuin maata, olivat pitkät
  matkat välistä ilman virstantolppia. Muuan kyytimiehistä, jolta
  eräällä pitkällä jäätaipaleella piloillani kysyin, miksi siinä ei ollut
  yhtään virstantolppaa, sanoi niitä pystytetyn lähimmälle rannalle
  vastapäätä sitä kohtaa, missä niiden jäällä pitäisi olla. Mutta
  läheisimpään rantaan saattoi välistä olla virsta tieltä. Muuten sekä
  kyytimies että minä emme voineet olla toista mieltä kuin että pylväiden
  pystyttäjä oli menetellyt sangen hyvin siinä, ettei ollut niitä jäälle
  asettanut, vaan rannalle, vaikkei kukaan tiellä kulkeva niitä sieltä
  voinut nähdä. Muunlaisiakin merkkipylväitä näkee tien varressa,
  nimittäin ristejä, mutta ainoastaan lähempänä kyliä. Varsinkin Kieretin
  ympäristössä niitä oli viljalti, ja ne olivat jonkun pystyttämiä, joka
  oli tahtonut sovittaa entiset syntinsä. Nämä ristit ovat osaksi
  luonnollista kokoa, osaksi niin suuria, että Goljatillekin niillä olisi
  tilaa.
  Karjalaisissa kylissä talot eivät olleet niin yhteen paikkaan
  sullottuina kuin venäläisissä. Karjalaisissa kylissä näki oikeita
  aitoja ja pirteissä rukkeja, jota kapinetta täkäläisissä venäläisissä
  kylissä emme ole nähneet, sillä täällä naiset vielä käyttivät ikivanhaa
  värttinää. Petkutuksen sijaan karjalaisissa kylissä tuli kerjuu. Niin
  pian kuin oli saanut turkit yltään, oli ympärillämme ei ainoastaan
  lapsia, vaan usein täysikäisiäkin naisia, jotka kumartelivat edessämme
  ja rukoilivat meiltä miilostia, s.o. almua. On huomattava, että sekä
  täkäläisen venäläisen että karjalaisen rahvaan naiset eivät vielä ole
  harjaantuneet niijaustaitoon, minkä vuoksi kahta paremmin ja useammin
  kumartelevat. Kaskia ja kaskeksi hakattua metsää näimme siellä täällä
  tien varsilla karjalaisissa kylissä, muuten lakkaamatta havumetsää,
  loppumattomiin järviä ja lampareita. Koutaa etelämpänä emme enää
  nähneet koiraa käytettävän kuljetuseläimenä, mutta siihen asti
  yleisesti, lukuunottamatta lappalaisia, jotka tulevat poroillaan
  toimeen. Kuitenkin olen sittemmin kuullut, että itse Kemissä ja vielä
  kauempana olevassa Sumassa ajetaan koirilla.
  Kesäjoessa, Kemiä lähinnä olevassa kylässä, emme ensin illalla olleet
  saada yömajaa, jota emme kievaritalossakaan saaneet, eikä seuraavana
  päivänä annettu hevosia. Vihdoin viimein, ja kun ei enää jaksanut
  kuulla noita alinomaisia sanoja _podorozhna, prokonj_ y m., Castrén
  läksi kello 12 päivällä jalkaisin kulkemaan Kemiin vievää tietä,
  toivoen sieltä saavansa joko podorozhnan tai hevosen, mutta minä jäin
  tavaroitamme vartioimaan. Mutta joko nyt aljettiin pelätä, kun meitä
  oltiin viivytelty, vai muutenko, mutta kohta tuotiin sen jälkeen pihaan
  kaksi hevosta, ja niin minäkin läksin matkaan. Viidennen ja kuudennen
  virstantolpan välillä saavutimme Castrénin. Se hevonen, jolla minä
  ajoin, väsyi kuitenkin taipaleella, vaikka enimmäkseen ajettiin
  käymäjalkaa. Viimeiset viisi virstaa lähinnä Kemiä minun siis täytyi
  vuorostani kulkea jalan. Huolimatta sellaisesta kyydistä kyytimies ei
  tyytynyt 60 kopeekkaan peninkulmalta (tavallinen maksu on ainoastaan 50
  kopeekkaa), vaan vaati enempää, ja minun täytyikin lopulta se hänelle
  antaa, päästäkseni hänestä erilleni.
  Vastedes, jos aika ja olot myöntävät, olen kirjoittava talven kuluessa
  Lapissa tehdyistä matkoista, mutta olen nyt ensin tahtonut kertoa tästä
  matkan osasta, kun lappalaismatkoista kuitenkin aikaisemmin muut ovat
  paljon kirjoittaneet. -- Kirjeiden lopussa joskus on tapana anteeksi
  pyydellen syyttää kiirettä, hutiloimista y.m., ja täysi syy on
  minullakin samoja seikkoja pyytää anteeksi. Nämä muistiinpanot ovat
  syntyneet osaksi pulkassa, osaksi tupakoimiskävelyillä, ja lisäksi ovat
  venäjä ja lappi näinä aikoina siihen määrään panneet pääni pyörälle,
  etten hyvällä tahdollakaan ole voinut saada kunnollista kokoon.
  Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.
   E. Lönnrot.
  
  
  45.
  [Päiväkirjasta.]
  
   Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.
  Kirjeemme, eli oikeammin kirjeet, joita olemme odottaneet useilta
  tahoilta, ovat tuottaneet meille melko lailla harmia. Kotona ei tässä
  suhteessa juuri tiedä muusta harmista kuin että kirjeitä ei tule, mutta
  täällä: ne ovat saapuneet ja postien mukana lentäneet edes takaisin,
  ilman että olemme nähneet niitä vilahdukseltakaan. Tämän tähden meillä
  ei myöskään ole voinut olla tietoja Suomesta puoleen vuoteen.
  Ensimäisen päätöksemme mukaisesti aioimme viipyä Kuolassa toukokuun
  alkuun asti, ja sinne meidän siis oli määrä saada postimme lähetetyksi.
  Mutta sittenkuin Sjögren samojeedin kielen opintojamme varten oli
  neuvonut meitä arkimandritta Venjaminin luo, jonka luultiin asuvan
  Ristiluostarissa (Krestnoi Monastyrj) lähellä Oniegaa, päätimme
  olla meritse matkustamatta Kuolasta Arkangeliin ja sen sijaan matkustaa
  maitse, voidaksemme aikaisemmin ryhtyä samojeediin. Lähtiessämme
  pyysimme Kuolan postinhoitajaa lähettämään takaisin kirjeemme Oniegaan,
  minkä hän lupasikin ja minkä luultavasti jo on tehnyt, vaikka emme
  vielä niitä ole saaneet, kun yhä tähän saakka olemme viipyneet Kemissä.
  Ja nyt on mahdotonta matkustaa sitä tietä, maantietä ei ole, ja
  sitäpaitsi Venjamin asuukin Arkangelissa, jonne täältä paljoa
  mukavammin voimme matkustaa vesitse. Paitsi Kuolaan osotettuja
  postilähetyksiä pyysin Sjögreniä lähettämään minulle muutamia kirjoja
  Oniegaan. Kauan olemme mietiskelleet, miten voisimme nuo kirjeet saada,
  ja viimein sellaisten henkilöiden neuvosta, joiden luulisi tietävän,
  miten täällä tällaisissa asioissa on menetteleminen, olemme leimatulle
  paperille laatineet seuraavan [kirjoituksen]:
  -- -- -- -- -- [Venäjänkielinen pyyntö Oniegan postikonttoriin, että
  L:lle ja C:lle Oniegaan saapuneet postilähetykset lähetettäisiin
  edelleen Arkangeliin.]
  
  
  46.
  Akademikko Sjögrenille.
  
   Arkangel, 2 p:nä kesäkuuta 1842.
  Korkeasti oppinut, laajalti kuuluisa herra Kolleegineuvos!
  Olen Teille hyvin kiitollinen kirjoista, jotka täällä Arkangelissa
  vastaanotin ynnä arvoisasta kirjeestänne viimeksi kuluneen huhtikuun 14
  (26) päivältä. Emme ollenkaan tulleet kulkeneiksi Oniegan kautta, kun
  Kemissä saimme sen tiedon, että arkimandritta Venjamin nykyään
  oleskelee Arkangelissa, jossa jo olemmekin hänet tavanneet hyvää
  terveyttä nauttivana. Hän vastaanotti meidät erittäin hyväntahtoisesti
  ja selitti olevansa halukas antamaan meille samojeedin kielen opetusta,
  kuitenkin pannen ehdoksi, ettemme ilman hänen erityistä lupaansa saisi
  ilmaista siitä mitään toisille, emme suullisesti emmekä kirjallisesti.
  Edeltäkäsin hän kuitenkin parina iltana meidän kanssamme lyhyesti kävi
  läpi kielioppinsa, ja tästä luulin huomaavani, että samojeedin kielen
  sukulaisuus suomen kanssa, jos sitä on olemassa, kuitenkin on niin
  kaukainen ja vähäinen, ettei minun ollenkaan maksa vaivaa opiskella
  sitä kieltä. Ei yksikään laskusanoista ollut suomen laskusanojen
  kaltainen, ei edes samassa määrin kuin venäjän _pjatj, semj, sto,
  tysjatsha_ vivahtavat suomalaisiin viisi (viiti), seitsemä, sata,
  tuhansi, ja sama oli pronominienkin laita. Eräältä täällä asuvalta
  samojeedilta olen sitäpaitsi kysynyt useita yksityisiä sanoja, mutta
  minun ei sitenkään ole onnistunut havaita huomattavampaa yhtäläisyyttä.
  Ja tähän olen vastaiseksi lopettanut samojeedin kielenopintokurssini,
  sillä sen oppimisesta minulle aiheutuvaa ajanhukkaa pidän jotenkin
  hyödyttömänä, varsinkin kun vastedes, sittenkuin Venjaminin on
  onnistunut saada kielioppinsa, sanakirjansa ja evankeliumit
  painetuiksi, ja vielä enemmän, sittenkuin Teidän ja Castrénin
  tutkimusten tulokset tulevat tunnetuiksi, vähemmällä vaivalla ja
  ajanhukalla voin oppia samojeedin kieltä sen verran kuin minulle
  käy tarpeelliseksi. Jätän siis samojeedit ja lähden täältä
  vepsäläisten luo niille seuduille, missä heitä Teidän kirjoituksienne
  makaan on tavattavissa; täten toivon saavani paljoa suuremman sadon
  suomen kieliopille ja sanakirjalle kuin samojeedin kielestä olisi
  voinut odottaa. Vepsäläisten keskuudessa aion viipyä myöhäiseen syksyyn
  asti, minkä jälkeen Aunuksen ja Sortavalan kautta talveksi palaan
  kotia. Mutta jos saisin tilaisuuden s.o. virkavapautta, matkustaisin
  kernaasti sitä seuraavana kesänä Viroon ja Kuurinmaalle, koska
  virolaisista kirjoista ei kuitenkaan voi oppia viroa niin, että
  luotettavasti voisi tätä kieltä verrata suomeen. Toivomukseni näet
  olisi aikaansaada suomen, aunuksen, vepsän, viron ja lapin kielen
  vertaileva kielioppi, ainakin sellainen, joka käsittelisi eri
  muotojen etymologiaa ja muuten muoto-oppia. Ja sitäpaitsi olisi
  sanakirjallisessakin suhteessa näiden kielten tarkka vertaaminen
  toisiinsa välttämätön asia, koska usein ei voi saada selville sanojen
  alkumerkitystä tarkastamalla vaan yhtä ainoata näistä kielistä, ja
  koska ne sitäpaitsi saattavat rikastuttaa toinen toistansa. -- Lapin
  kielessä niinikään työni jäi puolitekoiseksi -- jospa edes
  puolitekoiseksi -- niin että minun kaiketi yhden talven aikana pitäisi
  liikkua heidän parissaan. Sen verran voitin kuitenkin tänä talvena,
  etten käyttäessäni painettuja apukeinoja lapin kielen oppimisessa enää
  niin helposti kuin muuten olisi voinut tapahtua, johdu harhaan usein
  puutteellisen oikeinkirjoituksen takia, ja tähän tulokseen minun
  vastaiseksi on tyytyminen. {Puolitoista tai kaksi viikkoa minun vielä
  täyty viipyä täällä kirjeiden vuoksi, joita odotan Suomesta.} [Tämä
  lause konseptista.] Matkani täältä tulee suuntautumaan Kargopolin
  kautta Vyitegraan ja sieltä etelään, ja sitten palaan Lotinapellon
  piirikunnan kautta Äänisjärven lounaispuolisille seuduille. Ainakin
  Aunuksesta olen mielihyvällä ilmoittava Teille, kuinka tämä matka saa
  luonnistuneeksi. Olen suuresti kiitollinen vepsäläisten asuinpaikkoja
  koskevista tiedoista, jotka kahdessa viimevuotisessa kirjeessänne olen
  saanut, ja joista minulla nyt on niin suuri hyöty.
  Kuten halusitte, en nyt lähetä rahoja ostamistanne kirjoista, vaan
  merkitsen ne muistiin, kunnes taas olette muuttanut Pietariin, miksi
  ajaksi kenties voin saada tietää myöskin, miten suuret postikulut
  niiden lähettämisestä olivat. Kirjat olivat minulle kahta
  tervetulleemmat, kun Castrén ja minä täällä tulemme eroamaan eri
  teille, niin että toisen meistä muuten olisi täytynyt jäädä ilman
  venäläistä sanakirjaa; täällä Arkangelissa näet ei ole mitään
  kirjakauppaa. Jos Te tämän kirjeen saavuttua vielä sattuisitte asumaan
  Pietarissa, pyytäisin vielä Vyitegraan saada lähetetyksi pienen kirjan,
  nimittäin Grammatika finskago jasyka sotshinennaja G. Okulovym,
  petshat. 1836 Tipogr. Akademii Nauk [= Suomen kielen kielioppi. Tehnyt
  G. Okulov, pain. 1836 Tiedeakatemian kirjapainossa]. -- Tämän
  kieliopin olemassa-olosta tuskin ennen tiesin, mutta nyt se on minulla
  lainana Venjaminilta; kopioin siitä sen, mikä erityisesti koskee
  aunusta, kun pelkään, että jo asutte maalla ja etten siis voi saada
  itse kirjaa.
  Syvimmästi kunnioittaen olen edelleen
   nöyrin palvelijanne
   Elias Lönnrot.
  47.
  Tohtori Rabbelle.
  
  [Suurimmaksi osaksi julkaistu "Helsingfors Morgonbladin" n:roissa 57,
  59-61 v. 1842.]
   Arkangel, 24 p:nä kesäkuuta 1842.
  Veli hopea!
  Ensiksi saan onnitella Sinua toisen nimipäiväsi johdosta, sillä
  tarvitsematta turvautua almanakkaan muistan, että tämän kuun 24:s päivä
  ja Juhanan päivä sattuvat yhteen. Eipä Sinun pidä luulla, että Juhanan
  päivä meillä täällä on ollut vallan muiden päivien kaltainen. Tosin
  pääsiäinen ja puolet helluntaita pujahtivat ohitsemme, niin että vasta
  jäljestä muistimme ne, mutta sama ei ollut juhannuksen laita. Sillä
  isäntämme, ravintoloitsija N.N, joka jo kolmen viikon kuluessa on
  pyytänyt meitä joskus kunnioittamaan häntä käynnillämme, sattui saamaan
  vihdoin tänään tämän kunnian osakseen. Kestityksestä ei luultavasti
  olisi loppua tullut, mutta meidän itsepäisyytemme ja tuo sopimaton
  vierailuaika, kello 11 a.p., pelastivat meidät tällä kertaa, niin että
  pääsimme -- Castrén puolellatoista ja minä puolellakolmatta stakanalla
  oikeata nimipäiväkahvia. Koko nämä loistavat kekkerit sitäpaitsi saivat
  lystikkään-surullisen käänteen, josta meille oli enemmän hyötyä kuin
  itsepäisyydestämme ja kaikesta muusta. Sillä juuri kun isäntä, joka
  nähtävästi aikaisemmin sydämensä pohjasta oli viettänyt juhannusta,
  mitä innokkaimmin pullo kädessä kehotteli meitä nauttimaan, tuli hänen
  rakas vaimo-käpysensä sisälle, tempasi tuon loistavan kalleuden rakkaan
  aviopuolisonsa kädestä eikä edes tyytynyt tähän voitonmerkkiin, vaan
  pantuaan sen varmaan talteen, ilmestyi uudelleen saapuville, riisui
  mieheltään sekä takin että liivit ja pani hänet näin sänkyyn nukkumaan
  asian päälle, minkä jälkeen minä sanoin hyvästi; Castrén oli jo hetkeä
  aikaisemmin sen tehnyt.
  Kesäkuun 8:ntena päivänä kirjoittamasi kirjeet saimme saman kuun
  21;ntenä. Ne tuottivat meille suuren ilon, jota niitä seuraavat
  sanomalehdet vielä lisäsivät, samoinkuin se silminnähtävä parannus,
  jota Vaseniuksen sanomalehti tosin joka vuosi on luvannut, mutta jota
  se itse teossa vasta tällä vuosikerrallaan on alkanut osottaa. Mutta
  seikka, joka vielä enemmän kuin "H:fors Tidningarin" osottama
  katumus ja parannus, on omansa ilahuttamaan meitä lääkäreitä ja
  puolilääkäreitä, johon kunnianarvoisen säätymme jälkimäiseen osastoon
  allekirjoittaneella lienee kunnia lukea itsensä kuuluvaksi, on Suomen
  Lääkäriseuran keskustelemuksien julkaiseminen. Eipä tuo uusi
  ruumiinavausta koskeva ohjesääntökään lähemmän tutustumisen jälkeen
  tunnu olevan niin kauhea, joksi huhu edeltä sitä tiesi mainita. Tosin
  se alussa tuottaa vähän enemmän työtä ruumiinavauksissa kuin mitä tähän
  asti tavallisesti on ollut, eikä muutamille meistä, allekirjoittanut
  niihin luettuna, liene niin helppoa ilman erityistä tutkimista edes
  löytää rinta- ja vatsahermoja y.m., mutta tähän pieneen tai suureen
  vaivannäköön kernaasti alistuttakoon, jotta saataisiin nuo tärkeät
  sanat: "Niin totta kuin j.n.e." varmemmin perustelluiksi kuin mitä
  tähän asti kuuluu joskus olleen laita. -- On vahinko, että "Suomen"
  tilaajat tänä vuotena ovat vähentyneet kokonaisella 100:lla. Mutta kun
  ei kuitenkaan saata pitää tätä vähennystä tarpeeksi suurena
  mielenosotukseksi, voinee tähän kohtaloon alistua, ja näin ollen
  kehottaisin jatkamaan tämän aikakauskirjan julkaisemista ja tahdon
  mielelläni suorittaa osani sekä painatuskuluista että kirjoituksista,
  jälkimäisistä tietysti mitä mittaan tulee. Toivonpa että kaikki hyvän
  asian vuoksi kernaasti sen tekevät. Mutta jos joku siihen olisi
  haluton, niin huomautettakoon hänelle, etteivät painokulut ole mitään
  muuta kuin etumaksu, joka ylipainoksen myymisellä vastedes varmaankin
  voidaan korvata. "Suomen" tämänvuotisissa kirjoituksissa luulisi toki
  jokaiselle olevan arvokasta harrastuksen aihetta, jopa niidenkin
  varalle, jotka tuskin tietävät, että on olemassa mitään muuta "Suomea"
  kuin nuoremman Bergströmin [paperossit?] tai korkeintain tuo toinen
  yhtä sauhuinen [laitos], joka kuuluu Suomen Tullilaitokselle. [Alus??
  -- Kohta kuuluu Ruotsiksi: "-- -- -- tillochmed för dem, som knappast
  veta, att det finns till något annat Suomi, än Borgström j:rs,
  eller på sin höjd dertill det andra likaså rökaktiga, som tillhörer
  F. Tullstyrelsen".]
  Kiitos paljosta Venäjän Historian tähden näkemästäsi vaivasta.
  Korjausluku näyttää olevan huolellisesti tehty, mistä sen lukija on
  saapa erityisen kiitoksen. En ole tähän asti voinut löytää mitään
  suuria painovirheitä. Ostappa nyt minun laskuuni tätä kirjaa viisi
  kappaletta, nidota ne samoin minun laskuuni ja anna niistä sitten yksi
  valtioneuvos von Haartmanille, toinen professori Reinille, kolmas
  lehtori Akianderille, neljäs asessori, t:ri Rabbelle ja lähetä
  tilaisuuden tarjoutuessa viides Vesilahden kappalaiselle, Kustaa
  Ticklénille, ja kuudes, jonka olin vähällä unhottaa, arkiateri
  Törngrenille, vie myöskin terveisiä kaikille; tilaa voittaakseni olen
  ne sullonut näin yhteen, nimittäin terveiset, mutta toivon auliilta
  hyvyydeltäsi, että ne ennen lähettämistä asianomaisesti erotetaan
  kunnioittaviin ja ystävällisiin.
  Matkastani Kemiin kirjoitin viime kirjeessäni, niin ettei siitä enää
  ole mitään mainittavaa. Kemissä olimme kelirikon ajan, joka
  kerrassaan juurtajaksain viivytti meitä siellä toukokuun 19:nteen
  päivään asti. Kemistä ei kulje mitään kesämaantietä; tämän tähden
  meidän täytyi odottaa ensi tilaisuutta päästäksemme meritietä
  Arkangeliin, missä arkimandritta Venjamin, jonka luo meidän oli
  meneminen samojeedin-tutkimustemme vuoksi, paraikaa oleskeli. Astuimme
  siis ensi veneeseen, joka läksi kulkemaan Kemistä, 60:n virstan päässä
  siitä isossa saaressa olevaan, suureen Solovetskoin luostariin. Kemi,
  josta juuri olen lähtemäisilläni, on nuori, vaan vanhanpuoleisen ja
  rappeutuneen näköinen kaupunki. Sen nykyinen ikä on 70 vuotta, joka
  kaupungin iäksi ei vastaa 70 päivää ihmisen ikää. Muuten se on valinnut
  itselleen paikan hieman pohjoiseen Kemijoesta ja muodostaa siinä
  hevosenkengän muotoisen kaaren pienen lahden ympäri, johon joen
  vähäinen haara ja eräs toinen oja laskee virraten kaupungin läpi.
  Talojen luku mainitaan 1841:n vuoden _Mysljatsheskov'issa_,
  (kalenterissa) 316:ksi ja asujanten luku 1726:ksi, mutta sen mukaan
  kuin monet kemiläiset arvelivat, on molemmissa näissä luvuissa
  tinkimisen varaa. -- Kaduilla on kesän aikaan mahdotonta ajaa, minkä
  tähden koko kaupungissa ei kuulu olevan kääsejä, sitä vähemmin troskia
  tai vaunuja. Voineeko niitä pitkin ajaa kuormavankkureilla, en tiedä,
  mutta oletan että se kuitenkin suurimmassa hätätilassa voisi käydä
  päinsä. Jalkalaisia varten on jotenkin hyviä, leveitä, puisia
  katukäytäviä, vallan kuten täällä Arkangelissa; eroa on korkeintain se,
  että ne täällä useissa paikoin ovat kadun keskikohdalla, ajotiet
  kummallakin puolen. Useita muitakin kuin allekirjoittanutta ovat
  Helsingin kivikatukäytävät harmittaneet, jotka muka olisi jo aikoja
  sitten pitänyt poistaa, ellei arvoisa suutarienammatti olisi pannut
  vastaan, mutta kun nyt lähemmin ajattelen asiaa, ne kuitenkin ovat
  ainakin sataa kertaa paremmat kuin kaikki puukäytävät, joista jalka
  pitemmällä kävelyllä sanomattomasti kärsii, kun variatio delectat
  [= vaihtelu tuottaa mielihyvää] kokonaan on niistä erotettu, ja samat
  nosto- ja laskulihakset lakkaamatta saavat olla yksin työssä, kunnes
  väsyvät, mikä hyvinkin pian tapahtuu, ne kun jäävät niin kokonaan
  vierustoveriensa apua ja tukea paitsi. -- Lisähankaluutena
  on puukäytävistä se, että ne sateisella säällä ovat lokaiset ja
  niljakat. Mutta tämä riittäköön jo siitä ja itse Kemistä, joka ei
  ansaitse pitempää kuvausta.
  Veneessä, johon nyt olimme astuneet, oli paitsi meitä Kuolan