Elias Lönnrotin matkat II: 1841-1844 - 09

lähdettyämme ei ollut hallussamme ollut, lainasimme toisesta talosta
teekeittiön ja lasit itse piisarilta. Seuraamme lisäsi vielä
postin-smotriteli, vanha rehellinen sotamies tai kersantti,
luultavasti jälkimäinen, hän kun näet osasi lukea kirjoitettua, ehkä
kirjoittaakkin. Sitten juotiin teetä vankasti, ja muun muassa tuli
kysymys siitä, oliko meillä _podorozhnaa_. Tämän harmillisen sanan
olimme jo lappalaisilta kuulleet, vaikka sillä siellä ei ollut mitään
merkitystä, mutta täällä ja jo aikaisemmin Kannanlahdessa ja
Kneäsagubassa se merkitsi sitä, että joko piti olla podorozhna tai
täytyi joka paikassa tinkiä ja riidellä tuntikaudet kyytihevosista ja
päälle päätteeksi maksaa melkein kaksinkertaiset kyytirahat tavallisiin
verrattuina. Kannanlahdessa stanovoi oli auttanut meidät matkaan.
Kneäsagubassa kaikki kylän miehet kokoontuivat pirttiin, missä asuimme,
ja neuvottelivat parin tunnin ajan siitä, voisivatko kiskoa meiltä
mielin määrin kyytirahoja, vai olivatko velvolliset kyyditsemään meitä
laillisesta kyytimaksusta. Koudassa sana podorozhna oli ensimäisiä,
jotka kuulin perille tultaessa ja myös ensimäinen, joka aamulla
herätessämme kajahti korviimme; eikä siinä kylliksi -- unetkin olivat
lyhyen levon aikana enimmäkseen koskeneet podorozhnaa. Seuraavana
aamupäivänä koutalaiset sitten neuvottelivat podorozhnasta kello
2:teen i.p., jolloin viimeinkin saimme kyytihevoset. Piisari ja
postin-smotriteli kyllä keinottelivat ja puhuivat puolestamme, mutta
luultavasti heitä pidettiin puolueellisina, kun olivat olleet meillä
teevieraina. Riidan ja neuvottelun kestäessä, ja kun ei mitään
kyytihevosia näkynyt, ajattelimme jo jäädä pariksi viikoksi Koutaan ja
tiedustelimme huonetta, jossa olisimme voineet asua ja työskennellä,
kunnes olisimme voineet saada postia myöten podorozhnan Kuolasta, josta
aioimme kirjeteitse pyytää tätä tärkeätä asiapaperia. Mutta viimein
tuli mainittuun aikaan kaksi hevosta ja rekeä pihaan, ja kuultuamme nyt
tehdyn sen päätöksen, että olimme kyydin saavat, ja kun viipymisen
kautta parin viikon kuluttua kelirikkokin olisi voinut käydä
haitalliseksi matkan jatkamiselle, päätimme lähteä matkaan. Piisari
vielä antoi meille kirjoituksen, jonka oli määrä riidatta ja
petkutuksetta auttaa meitä pari kyytiväliä eteenpäin, kuten kävikin.
Kouta on muuten pieni, noin 50-taloinen kauppala; taloista useat ovat
kaksikerroksisia ja yleensä paremmin rakennetut kuin Kannanlahdessa.
Asema lienee kesällä hyvinkin kaunis, kun näet Koutajoki suureksi
osaksi ympäröi kauppalan, virraten ensin etelästä pohjoiseen ja
kääntyen sitten itään ja kaakkoon, ikäänkuin etsien uomaa lähellä
olevaan mereen. Kouta jää siis niemelle eteläpuolelle tuota muutamina
pienehköinä koskina eteenpäin kohisevaa jokea. Seudulla näyttää olevan
kalan saanti runsasta, sillä tähänkin vuodenaikaan oli tuoretta lohta
kaupan. Ostimme 23 naulan painoisen lohen, jota sitten useiden
seuraavien päivien kuluessa itsellemme keitätimme, saamatta vielä
Kemiin saakka sitä kokonaan loppuun syödyksi. Maksoimme siitä 20
kopeekkaa pankkiarvoa naulalta. Niitytkin ja niittyalat kuuluvat Koudan
ja seuraavan, Tshornarjekan kylän ympärillä olevan erittäin hyvät,
mutta karut muiden kauppaloiden ja kylien tienoilla, joiden sen tähden
usein keväisin täytyy ostaa heiniä elukoilleen. Niiden hinta oli tänä
vuonna 20-30 kopeekkaa puudalta. Sekä täällä että Kieretissä, jonne
pian lähdemme, y.m. näki muutamia kannellisia ja mastollisia,
pienehköjä laivoja rannoilla. Koudassa muutamat niistä olivat vallan
kuivalla maalla, minne ne luultavasti veden korkeammalla ollessa olivat
joutuneet ja missä nyt odottivat kevättulvia. Pienemmät veneet olivat
10-12 kyynärän pituiset; itse runko oli keskeltä 7-8 kyynärän
pituudelta suoraa -- laidat yhdensuuntaiset, mutta päistä
äkkitaipeiset. Niiden kaaret olivat vankat ja pitemmän välin päässä
toisistaan kuin Suomessa on tavallista. Sekä veneitä että muuta
sellaista katsella minulla oli erittäin hyvää aikaa, sillä niin pian
kuin olin lähtenyt lappalaisten luota, ei minun enää sallittu polttaa
sisällä huoneessa. Sen vuoksi minun täytyi joka piipullista varten,
jonka halusin polttaa, lähteä ulos taivasalle, enkä edes sitenkään aina
saanut rauhassa tupakoida, kun näet kylän koirat tavallisesti
seurasivat minun haukkuen toinen toistaan äänekkäämmin. Senpä tähden
kuljin kernaammin niin kauas, että ne jättivät minut, ja palasin
poltettuani piipulliseni loppuun. Lopuksi rupesin tästä elintavasta
voimaan oikein hyvin, sillä ensikseen sain täten useammin tilaisuutta
ruumiinliikkeeseen, ja toiseksi tupakkia riitti tavallista kahta vertaa
kauemmin. Sitä ainoastaan pelkäsin, että täten vähitellen ehkä
unhottaisin koko polttamistaidon, sillä nyt jo kului joskus useita
tunteja, ennenkuin muistin piipun. Starovertseillä näillä seuduin on
muuten hyvin epäedulliset ajatukset tupakista, sillä ensinnäkin ei
Herra kuulu luoneen koko kasvia, ja toiseksi luulevat Vapahtajan
tarkoittaneen tupakin savua, kun hän jossakin paikassa Uutta
Testamenttia on sanonut, että se, mikä lähtee ulos ihmisestä, on
syntiä. Tehdäkseni polttamisen vähemmän synnilliseksi, minun siis
ainakin pitäisi totuttaa itseni nielemään savua, minkä olen kuullut
käyvän päinsä ja mitä joskus olen nähnyt tehtävänkin.
Koudasta 22 virstaa kuljettuamme tulimme Tshornarjekan eli Mustajoen
noin 30-taloiseen kylään. Tätä kauemmaksi emme sinä päivänä voineet
ehtiä, joten jäimme yöksi Tshornarjekaan ja jatkoimme seuraavana
päivänä matkaa Kieretin kauppalaan, jonne luetaan matkaa 40 virstaa.
Siellä täällä näillä seuduin tapaa henkilöitä, jotka ovat tulleet
Suomen rajapitäjistä ja kääntyneet kreikanuskoon. Thornarjekassakin
tapasimme Kuusamon pitäjästä kotoisin olevan vaimon, joka täten oli
hylännyt entisen uskonsa, kuten hänen miehensäkkin, joka paraikaa oli
matkalla merelle murmannien seurassa. Kysyimme oliko hänen uusi uskonsa
entistä parempi, johon kysymykseen hän ehkä meidän tähtemme ei
vastannut myöntävästi eikä kieltävästi, vaan kysyi itse vuorostaan,
emmekö mekin kääntyisi siihen.
Kieretti, jonne sitten tulimme, vei sekä Koudasta että Kannanlahdesta
voiton. Se on erään joen pohjoisrannalla, joka on samanniminen kuin
kauppala; siellä on sekä kirkko että oma pappi, joita muissa paikoin ei
ollut aina siitä perin kuin läksimme Kannanlahdesta. Vähä sen jälkeen
kuin olimme tulleet perille, meidät pyydettiin teelle porvari (tai
kauppias) Saivinin, seudun varakkaimman miehen luo. Hänen tyttärensä
oli naitu Kuolaan, mutta oli heti sinne saavuttuaan ruvennut potemaan
kovaa luuvaloa. Paitsi bogoroditsaa (neitsyt Mariaa), Kuolan pappeja
ja Kildinin lappalaisia oli minuakin käytetty hänen apunaan. Hän
paranikin lopulta, ja lienee arveltu minun jouduttaneeni hänen
tervehtymistään, minkä vuoksi hänen Kieretissä asuvat vanhempansa,
jotka kirjeessä olivat saaneet siitä tiedon, tahtoivat osottaa
kiitollisuuttaan pyytämällä meidät teelle ja ehtoolla illalliselle
sekä vielä teelle seuraavana aamupäivänä. Tyttärellä oli itsellään
omituinen ajatus taudistaan. Hänellä oli Kieretissä ollut useita
kosijoita, jotka kaikki olivat saaneet rukkaset, minkä vuoksi, kun hän
sitten oli mennyt vaimoksi nykyiselle, Kuolassa asuvalle miehelleen,
sekä hän itse että koko talo vahvasti uskoi, että joku edellisistä
kosijoista itse puolestaan tai kaikki yhdessä olivat noituneet häneen
tämän taudin. Sen tähden oli ensin turvattu Kildinin lappalaisten
apuun, ja kun se ei auttanut, kannettiin kirkosta suuri Marian kuva,
jonka edessä joukko vahakynttilöitä lakkaamatta monta vuorokautta
paloi. Samaan aikaan kun neitsyt Maria, minäkin olin hänen lääkärinään.
Koetin kyllä vakuuttaa hänelle ja muille, ettei tauti johtunut
noitumisesta, vaan vallan yksinkertaisesti matkalla sattuneesta
vilustumisesta Kieretissä vietettyjen häiden tuottaman rasituksen ja
yönvalvonnan jälkeen, mutta sellaista ei kukaan ottanut uskoakseen.
Useissa toisissakin potilaissa, jotka joskus ovat pyytäneet neuvoani,
olen näillä seuduilla tavannut sen uskon vallitsevana, etteivät heidän
tautinsa ole johtuneet luonnollista syistä; siitä syystä he myöskin
harvoin tahtovat parantaa itseänsä luonnollisella tavalla, vaikka
heille voisikin määrätä jotakin lääkettä seuduilla, missä ei ole
apteekkia eikä mitään lääkkeitä saatavissa. Kuolassa ei ollut apteekkia
eikä täällä Kemissäkään, vaikka tämä kaupunki on ainakin kahta vertaa
suurempi ja neljää kertaa väkirikkaampi kuin Kajaani Suomessa. Onpa
myös yleinen puute eräänlaisesta väestä, jota Suomessa on yllin kyllin,
nimittäin kuppareista ja suoneniskijöistä. Ne harvat tämänlaiset
kirurgit, jotka tapaa, ovat tavallisesti Suomesta kotoisin. Koska
paperi, josta tätä matkakertomusta varten olen tehnyt vihon, pian alkaa
olla lopussa, tahdon sanoa loput sanottavastani lyhyesti ja ainoastaan
luetella ne kylät, joiden kautta kuljimme Kieretistä Kemiin
matkustaessamme. Nämä ovat: ensin Vehkoseron (Vehkajärven)
kievaripaikka 14 virstan päässä Kieretistä, siitä 8 virstaa Typykkään
eli Puolimaahan, edelleen 18 virstaa Kälkäjärveen eli Pajariin, 22
virstaa Sarviniemeen eli Pulteriin, 12 virstaa Pilsijärvem, 17 v.
Kakaraan, 40 v. Ponkamaan, 28 v. Kesäjokeen ja 22 v. Kemin kaupunkiin.
Paitsi Ponkamaa ja Kesäjokea muut olivat pieniä karjalais-kyliä, joissa
kansa kuitenkin välttävästi puhui venäjääkin, kuten ponkamalaiset ja
kesäjokelaiset siitä korvaukseksi välttävästi puhuvat karjalaa.
Niin pian kuin toisella kyytivälillä Kieretistä päin olimme tulleet
Kemin kihlakunnan alueelle, oli tien varressa rappeutuneita
virstantolppia. Mutta koska tätä tietä ainoastaan talvella käytetään,
ja kun sitä on sama verta järviä ja lampia kuin maata, olivat pitkät
matkat välistä ilman virstantolppia. Muuan kyytimiehistä, jolta
eräällä pitkällä jäätaipaleella piloillani kysyin, miksi siinä ei ollut
yhtään virstantolppaa, sanoi niitä pystytetyn lähimmälle rannalle
vastapäätä sitä kohtaa, missä niiden jäällä pitäisi olla. Mutta
läheisimpään rantaan saattoi välistä olla virsta tieltä. Muuten sekä
kyytimies että minä emme voineet olla toista mieltä kuin että pylväiden
pystyttäjä oli menetellyt sangen hyvin siinä, ettei ollut niitä jäälle
asettanut, vaan rannalle, vaikkei kukaan tiellä kulkeva niitä sieltä
voinut nähdä. Muunlaisiakin merkkipylväitä näkee tien varressa,
nimittäin ristejä, mutta ainoastaan lähempänä kyliä. Varsinkin Kieretin
ympäristössä niitä oli viljalti, ja ne olivat jonkun pystyttämiä, joka
oli tahtonut sovittaa entiset syntinsä. Nämä ristit ovat osaksi
luonnollista kokoa, osaksi niin suuria, että Goljatillekin niillä olisi
tilaa.
Karjalaisissa kylissä talot eivät olleet niin yhteen paikkaan
sullottuina kuin venäläisissä. Karjalaisissa kylissä näki oikeita
aitoja ja pirteissä rukkeja, jota kapinetta täkäläisissä venäläisissä
kylissä emme ole nähneet, sillä täällä naiset vielä käyttivät ikivanhaa
värttinää. Petkutuksen sijaan karjalaisissa kylissä tuli kerjuu. Niin
pian kuin oli saanut turkit yltään, oli ympärillämme ei ainoastaan
lapsia, vaan usein täysikäisiäkin naisia, jotka kumartelivat edessämme
ja rukoilivat meiltä miilostia, s.o. almua. On huomattava, että sekä
täkäläisen venäläisen että karjalaisen rahvaan naiset eivät vielä ole
harjaantuneet niijaustaitoon, minkä vuoksi kahta paremmin ja useammin
kumartelevat. Kaskia ja kaskeksi hakattua metsää näimme siellä täällä
tien varsilla karjalaisissa kylissä, muuten lakkaamatta havumetsää,
loppumattomiin järviä ja lampareita. Koutaa etelämpänä emme enää
nähneet koiraa käytettävän kuljetuseläimenä, mutta siihen asti
yleisesti, lukuunottamatta lappalaisia, jotka tulevat poroillaan
toimeen. Kuitenkin olen sittemmin kuullut, että itse Kemissä ja vielä
kauempana olevassa Sumassa ajetaan koirilla.
Kesäjoessa, Kemiä lähinnä olevassa kylässä, emme ensin illalla olleet
saada yömajaa, jota emme kievaritalossakaan saaneet, eikä seuraavana
päivänä annettu hevosia. Vihdoin viimein, ja kun ei enää jaksanut
kuulla noita alinomaisia sanoja _podorozhna, prokonj_ y m., Castrén
läksi kello 12 päivällä jalkaisin kulkemaan Kemiin vievää tietä,
toivoen sieltä saavansa joko podorozhnan tai hevosen, mutta minä jäin
tavaroitamme vartioimaan. Mutta joko nyt aljettiin pelätä, kun meitä
oltiin viivytelty, vai muutenko, mutta kohta tuotiin sen jälkeen pihaan
kaksi hevosta, ja niin minäkin läksin matkaan. Viidennen ja kuudennen
virstantolpan välillä saavutimme Castrénin. Se hevonen, jolla minä
ajoin, väsyi kuitenkin taipaleella, vaikka enimmäkseen ajettiin
käymäjalkaa. Viimeiset viisi virstaa lähinnä Kemiä minun siis täytyi
vuorostani kulkea jalan. Huolimatta sellaisesta kyydistä kyytimies ei
tyytynyt 60 kopeekkaan peninkulmalta (tavallinen maksu on ainoastaan 50
kopeekkaa), vaan vaati enempää, ja minun täytyikin lopulta se hänelle
antaa, päästäkseni hänestä erilleni.
Vastedes, jos aika ja olot myöntävät, olen kirjoittava talven kuluessa
Lapissa tehdyistä matkoista, mutta olen nyt ensin tahtonut kertoa tästä
matkan osasta, kun lappalaismatkoista kuitenkin aikaisemmin muut ovat
paljon kirjoittaneet. -- Kirjeiden lopussa joskus on tapana anteeksi
pyydellen syyttää kiirettä, hutiloimista y.m., ja täysi syy on
minullakin samoja seikkoja pyytää anteeksi. Nämä muistiinpanot ovat
syntyneet osaksi pulkassa, osaksi tupakoimiskävelyillä, ja lisäksi ovat
venäjä ja lappi näinä aikoina siihen määrään panneet pääni pyörälle,
etten hyvällä tahdollakaan ole voinut saada kunnollista kokoon.
Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.
E. Lönnrot.


45.
[Päiväkirjasta.]

Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.
Kirjeemme, eli oikeammin kirjeet, joita olemme odottaneet useilta
tahoilta, ovat tuottaneet meille melko lailla harmia. Kotona ei tässä
suhteessa juuri tiedä muusta harmista kuin että kirjeitä ei tule, mutta
täällä: ne ovat saapuneet ja postien mukana lentäneet edes takaisin,
ilman että olemme nähneet niitä vilahdukseltakaan. Tämän tähden meillä
ei myöskään ole voinut olla tietoja Suomesta puoleen vuoteen.
Ensimäisen päätöksemme mukaisesti aioimme viipyä Kuolassa toukokuun
alkuun asti, ja sinne meidän siis oli määrä saada postimme lähetetyksi.
Mutta sittenkuin Sjögren samojeedin kielen opintojamme varten oli
neuvonut meitä arkimandritta Venjaminin luo, jonka luultiin asuvan
Ristiluostarissa (Krestnoi Monastyrj) lähellä Oniegaa, päätimme
olla meritse matkustamatta Kuolasta Arkangeliin ja sen sijaan matkustaa
maitse, voidaksemme aikaisemmin ryhtyä samojeediin. Lähtiessämme
pyysimme Kuolan postinhoitajaa lähettämään takaisin kirjeemme Oniegaan,
minkä hän lupasikin ja minkä luultavasti jo on tehnyt, vaikka emme
vielä niitä ole saaneet, kun yhä tähän saakka olemme viipyneet Kemissä.
Ja nyt on mahdotonta matkustaa sitä tietä, maantietä ei ole, ja
sitäpaitsi Venjamin asuukin Arkangelissa, jonne täältä paljoa
mukavammin voimme matkustaa vesitse. Paitsi Kuolaan osotettuja
postilähetyksiä pyysin Sjögreniä lähettämään minulle muutamia kirjoja
Oniegaan. Kauan olemme mietiskelleet, miten voisimme nuo kirjeet saada,
ja viimein sellaisten henkilöiden neuvosta, joiden luulisi tietävän,
miten täällä tällaisissa asioissa on menetteleminen, olemme leimatulle
paperille laatineet seuraavan [kirjoituksen]:
-- -- -- -- -- [Venäjänkielinen pyyntö Oniegan postikonttoriin, että
L:lle ja C:lle Oniegaan saapuneet postilähetykset lähetettäisiin
edelleen Arkangeliin.]


46.
Akademikko Sjögrenille.

Arkangel, 2 p:nä kesäkuuta 1842.
Korkeasti oppinut, laajalti kuuluisa herra Kolleegineuvos!
Olen Teille hyvin kiitollinen kirjoista, jotka täällä Arkangelissa
vastaanotin ynnä arvoisasta kirjeestänne viimeksi kuluneen huhtikuun 14
(26) päivältä. Emme ollenkaan tulleet kulkeneiksi Oniegan kautta, kun
Kemissä saimme sen tiedon, että arkimandritta Venjamin nykyään
oleskelee Arkangelissa, jossa jo olemmekin hänet tavanneet hyvää
terveyttä nauttivana. Hän vastaanotti meidät erittäin hyväntahtoisesti
ja selitti olevansa halukas antamaan meille samojeedin kielen opetusta,
kuitenkin pannen ehdoksi, ettemme ilman hänen erityistä lupaansa saisi
ilmaista siitä mitään toisille, emme suullisesti emmekä kirjallisesti.
Edeltäkäsin hän kuitenkin parina iltana meidän kanssamme lyhyesti kävi
läpi kielioppinsa, ja tästä luulin huomaavani, että samojeedin kielen
sukulaisuus suomen kanssa, jos sitä on olemassa, kuitenkin on niin
kaukainen ja vähäinen, ettei minun ollenkaan maksa vaivaa opiskella
sitä kieltä. Ei yksikään laskusanoista ollut suomen laskusanojen
kaltainen, ei edes samassa määrin kuin venäjän _pjatj, semj, sto,
tysjatsha_ vivahtavat suomalaisiin viisi (viiti), seitsemä, sata,
tuhansi, ja sama oli pronominienkin laita. Eräältä täällä asuvalta
samojeedilta olen sitäpaitsi kysynyt useita yksityisiä sanoja, mutta
minun ei sitenkään ole onnistunut havaita huomattavampaa yhtäläisyyttä.
Ja tähän olen vastaiseksi lopettanut samojeedin kielenopintokurssini,
sillä sen oppimisesta minulle aiheutuvaa ajanhukkaa pidän jotenkin
hyödyttömänä, varsinkin kun vastedes, sittenkuin Venjaminin on
onnistunut saada kielioppinsa, sanakirjansa ja evankeliumit
painetuiksi, ja vielä enemmän, sittenkuin Teidän ja Castrénin
tutkimusten tulokset tulevat tunnetuiksi, vähemmällä vaivalla ja
ajanhukalla voin oppia samojeedin kieltä sen verran kuin minulle
käy tarpeelliseksi. Jätän siis samojeedit ja lähden täältä
vepsäläisten luo niille seuduille, missä heitä Teidän kirjoituksienne
makaan on tavattavissa; täten toivon saavani paljoa suuremman sadon
suomen kieliopille ja sanakirjalle kuin samojeedin kielestä olisi
voinut odottaa. Vepsäläisten keskuudessa aion viipyä myöhäiseen syksyyn
asti, minkä jälkeen Aunuksen ja Sortavalan kautta talveksi palaan
kotia. Mutta jos saisin tilaisuuden s.o. virkavapautta, matkustaisin
kernaasti sitä seuraavana kesänä Viroon ja Kuurinmaalle, koska
virolaisista kirjoista ei kuitenkaan voi oppia viroa niin, että
luotettavasti voisi tätä kieltä verrata suomeen. Toivomukseni näet
olisi aikaansaada suomen, aunuksen, vepsän, viron ja lapin kielen
vertaileva kielioppi, ainakin sellainen, joka käsittelisi eri
muotojen etymologiaa ja muuten muoto-oppia. Ja sitäpaitsi olisi
sanakirjallisessakin suhteessa näiden kielten tarkka vertaaminen
toisiinsa välttämätön asia, koska usein ei voi saada selville sanojen
alkumerkitystä tarkastamalla vaan yhtä ainoata näistä kielistä, ja
koska ne sitäpaitsi saattavat rikastuttaa toinen toistansa. -- Lapin
kielessä niinikään työni jäi puolitekoiseksi -- jospa edes
puolitekoiseksi -- niin että minun kaiketi yhden talven aikana pitäisi
liikkua heidän parissaan. Sen verran voitin kuitenkin tänä talvena,
etten käyttäessäni painettuja apukeinoja lapin kielen oppimisessa enää
niin helposti kuin muuten olisi voinut tapahtua, johdu harhaan usein
puutteellisen oikeinkirjoituksen takia, ja tähän tulokseen minun
vastaiseksi on tyytyminen. {Puolitoista tai kaksi viikkoa minun vielä
täyty viipyä täällä kirjeiden vuoksi, joita odotan Suomesta.} [Tämä
lause konseptista.] Matkani täältä tulee suuntautumaan Kargopolin
kautta Vyitegraan ja sieltä etelään, ja sitten palaan Lotinapellon
piirikunnan kautta Äänisjärven lounaispuolisille seuduille. Ainakin
Aunuksesta olen mielihyvällä ilmoittava Teille, kuinka tämä matka saa
luonnistuneeksi. Olen suuresti kiitollinen vepsäläisten asuinpaikkoja
koskevista tiedoista, jotka kahdessa viimevuotisessa kirjeessänne olen
saanut, ja joista minulla nyt on niin suuri hyöty.
Kuten halusitte, en nyt lähetä rahoja ostamistanne kirjoista, vaan
merkitsen ne muistiin, kunnes taas olette muuttanut Pietariin, miksi
ajaksi kenties voin saada tietää myöskin, miten suuret postikulut
niiden lähettämisestä olivat. Kirjat olivat minulle kahta
tervetulleemmat, kun Castrén ja minä täällä tulemme eroamaan eri
teille, niin että toisen meistä muuten olisi täytynyt jäädä ilman
venäläistä sanakirjaa; täällä Arkangelissa näet ei ole mitään
kirjakauppaa. Jos Te tämän kirjeen saavuttua vielä sattuisitte asumaan
Pietarissa, pyytäisin vielä Vyitegraan saada lähetetyksi pienen kirjan,
nimittäin Grammatika finskago jasyka sotshinennaja G. Okulovym,
petshat. 1836 Tipogr. Akademii Nauk [= Suomen kielen kielioppi. Tehnyt
G. Okulov, pain. 1836 Tiedeakatemian kirjapainossa]. -- Tämän
kieliopin olemassa-olosta tuskin ennen tiesin, mutta nyt se on minulla
lainana Venjaminilta; kopioin siitä sen, mikä erityisesti koskee
aunusta, kun pelkään, että jo asutte maalla ja etten siis voi saada
itse kirjaa.
Syvimmästi kunnioittaen olen edelleen
nöyrin palvelijanne
Elias Lönnrot.
47.
Tohtori Rabbelle.

[Suurimmaksi osaksi julkaistu "Helsingfors Morgonbladin" n:roissa 57,
59-61 v. 1842.]
Arkangel, 24 p:nä kesäkuuta 1842.
Veli hopea!
Ensiksi saan onnitella Sinua toisen nimipäiväsi johdosta, sillä
tarvitsematta turvautua almanakkaan muistan, että tämän kuun 24:s päivä
ja Juhanan päivä sattuvat yhteen. Eipä Sinun pidä luulla, että Juhanan
päivä meillä täällä on ollut vallan muiden päivien kaltainen. Tosin
pääsiäinen ja puolet helluntaita pujahtivat ohitsemme, niin että vasta
jäljestä muistimme ne, mutta sama ei ollut juhannuksen laita. Sillä
isäntämme, ravintoloitsija N.N, joka jo kolmen viikon kuluessa on
pyytänyt meitä joskus kunnioittamaan häntä käynnillämme, sattui saamaan
vihdoin tänään tämän kunnian osakseen. Kestityksestä ei luultavasti
olisi loppua tullut, mutta meidän itsepäisyytemme ja tuo sopimaton
vierailuaika, kello 11 a.p., pelastivat meidät tällä kertaa, niin että
pääsimme -- Castrén puolellatoista ja minä puolellakolmatta stakanalla
oikeata nimipäiväkahvia. Koko nämä loistavat kekkerit sitäpaitsi saivat
lystikkään-surullisen käänteen, josta meille oli enemmän hyötyä kuin
itsepäisyydestämme ja kaikesta muusta. Sillä juuri kun isäntä, joka
nähtävästi aikaisemmin sydämensä pohjasta oli viettänyt juhannusta,
mitä innokkaimmin pullo kädessä kehotteli meitä nauttimaan, tuli hänen
rakas vaimo-käpysensä sisälle, tempasi tuon loistavan kalleuden rakkaan
aviopuolisonsa kädestä eikä edes tyytynyt tähän voitonmerkkiin, vaan
pantuaan sen varmaan talteen, ilmestyi uudelleen saapuville, riisui
mieheltään sekä takin että liivit ja pani hänet näin sänkyyn nukkumaan
asian päälle, minkä jälkeen minä sanoin hyvästi; Castrén oli jo hetkeä
aikaisemmin sen tehnyt.
Kesäkuun 8:ntena päivänä kirjoittamasi kirjeet saimme saman kuun
21;ntenä. Ne tuottivat meille suuren ilon, jota niitä seuraavat
sanomalehdet vielä lisäsivät, samoinkuin se silminnähtävä parannus,
jota Vaseniuksen sanomalehti tosin joka vuosi on luvannut, mutta jota
se itse teossa vasta tällä vuosikerrallaan on alkanut osottaa. Mutta
seikka, joka vielä enemmän kuin "H:fors Tidningarin" osottama
katumus ja parannus, on omansa ilahuttamaan meitä lääkäreitä ja
puolilääkäreitä, johon kunnianarvoisen säätymme jälkimäiseen osastoon
allekirjoittaneella lienee kunnia lukea itsensä kuuluvaksi, on Suomen
Lääkäriseuran keskustelemuksien julkaiseminen. Eipä tuo uusi
ruumiinavausta koskeva ohjesääntökään lähemmän tutustumisen jälkeen
tunnu olevan niin kauhea, joksi huhu edeltä sitä tiesi mainita. Tosin
se alussa tuottaa vähän enemmän työtä ruumiinavauksissa kuin mitä tähän
asti tavallisesti on ollut, eikä muutamille meistä, allekirjoittanut
niihin luettuna, liene niin helppoa ilman erityistä tutkimista edes
löytää rinta- ja vatsahermoja y.m., mutta tähän pieneen tai suureen
vaivannäköön kernaasti alistuttakoon, jotta saataisiin nuo tärkeät
sanat: "Niin totta kuin j.n.e." varmemmin perustelluiksi kuin mitä
tähän asti kuuluu joskus olleen laita. -- On vahinko, että "Suomen"
tilaajat tänä vuotena ovat vähentyneet kokonaisella 100:lla. Mutta kun
ei kuitenkaan saata pitää tätä vähennystä tarpeeksi suurena
mielenosotukseksi, voinee tähän kohtaloon alistua, ja näin ollen
kehottaisin jatkamaan tämän aikakauskirjan julkaisemista ja tahdon
mielelläni suorittaa osani sekä painatuskuluista että kirjoituksista,
jälkimäisistä tietysti mitä mittaan tulee. Toivonpa että kaikki hyvän
asian vuoksi kernaasti sen tekevät. Mutta jos joku siihen olisi
haluton, niin huomautettakoon hänelle, etteivät painokulut ole mitään
muuta kuin etumaksu, joka ylipainoksen myymisellä vastedes varmaankin
voidaan korvata. "Suomen" tämänvuotisissa kirjoituksissa luulisi toki
jokaiselle olevan arvokasta harrastuksen aihetta, jopa niidenkin
varalle, jotka tuskin tietävät, että on olemassa mitään muuta "Suomea"
kuin nuoremman Bergströmin [paperossit?] tai korkeintain tuo toinen
yhtä sauhuinen [laitos], joka kuuluu Suomen Tullilaitokselle. [Alus??
-- Kohta kuuluu Ruotsiksi: "-- -- -- tillochmed för dem, som knappast
veta, att det finns till något annat Suomi, än Borgström j:rs,
eller på sin höjd dertill det andra likaså rökaktiga, som tillhörer
F. Tullstyrelsen".]
Kiitos paljosta Venäjän Historian tähden näkemästäsi vaivasta.
Korjausluku näyttää olevan huolellisesti tehty, mistä sen lukija on
saapa erityisen kiitoksen. En ole tähän asti voinut löytää mitään
suuria painovirheitä. Ostappa nyt minun laskuuni tätä kirjaa viisi
kappaletta, nidota ne samoin minun laskuuni ja anna niistä sitten yksi
valtioneuvos von Haartmanille, toinen professori Reinille, kolmas
lehtori Akianderille, neljäs asessori, t:ri Rabbelle ja lähetä
tilaisuuden tarjoutuessa viides Vesilahden kappalaiselle, Kustaa
Ticklénille, ja kuudes, jonka olin vähällä unhottaa, arkiateri
Törngrenille, vie myöskin terveisiä kaikille; tilaa voittaakseni olen
ne sullonut näin yhteen, nimittäin terveiset, mutta toivon auliilta
hyvyydeltäsi, että ne ennen lähettämistä asianomaisesti erotetaan
kunnioittaviin ja ystävällisiin.
Matkastani Kemiin kirjoitin viime kirjeessäni, niin ettei siitä enää
ole mitään mainittavaa. Kemissä olimme kelirikon ajan, joka
kerrassaan juurtajaksain viivytti meitä siellä toukokuun 19:nteen
päivään asti. Kemistä ei kulje mitään kesämaantietä; tämän tähden
meidän täytyi odottaa ensi tilaisuutta päästäksemme meritietä
Arkangeliin, missä arkimandritta Venjamin, jonka luo meidän oli
meneminen samojeedin-tutkimustemme vuoksi, paraikaa oleskeli. Astuimme
siis ensi veneeseen, joka läksi kulkemaan Kemistä, 60:n virstan päässä
siitä isossa saaressa olevaan, suureen Solovetskoin luostariin. Kemi,
josta juuri olen lähtemäisilläni, on nuori, vaan vanhanpuoleisen ja
rappeutuneen näköinen kaupunki. Sen nykyinen ikä on 70 vuotta, joka
kaupungin iäksi ei vastaa 70 päivää ihmisen ikää. Muuten se on valinnut
itselleen paikan hieman pohjoiseen Kemijoesta ja muodostaa siinä
hevosenkengän muotoisen kaaren pienen lahden ympäri, johon joen
vähäinen haara ja eräs toinen oja laskee virraten kaupungin läpi.
Talojen luku mainitaan 1841:n vuoden _Mysljatsheskov'issa_,
(kalenterissa) 316:ksi ja asujanten luku 1726:ksi, mutta sen mukaan
kuin monet kemiläiset arvelivat, on molemmissa näissä luvuissa
tinkimisen varaa. -- Kaduilla on kesän aikaan mahdotonta ajaa, minkä
tähden koko kaupungissa ei kuulu olevan kääsejä, sitä vähemmin troskia
tai vaunuja. Voineeko niitä pitkin ajaa kuormavankkureilla, en tiedä,
mutta oletan että se kuitenkin suurimmassa hätätilassa voisi käydä
päinsä. Jalkalaisia varten on jotenkin hyviä, leveitä, puisia
katukäytäviä, vallan kuten täällä Arkangelissa; eroa on korkeintain se,
että ne täällä useissa paikoin ovat kadun keskikohdalla, ajotiet
kummallakin puolen. Useita muitakin kuin allekirjoittanutta ovat
Helsingin kivikatukäytävät harmittaneet, jotka muka olisi jo aikoja
sitten pitänyt poistaa, ellei arvoisa suutarienammatti olisi pannut
vastaan, mutta kun nyt lähemmin ajattelen asiaa, ne kuitenkin ovat
ainakin sataa kertaa paremmat kuin kaikki puukäytävät, joista jalka
pitemmällä kävelyllä sanomattomasti kärsii, kun variatio delectat
[= vaihtelu tuottaa mielihyvää] kokonaan on niistä erotettu, ja samat
nosto- ja laskulihakset lakkaamatta saavat olla yksin työssä, kunnes
väsyvät, mikä hyvinkin pian tapahtuu, ne kun jäävät niin kokonaan
vierustoveriensa apua ja tukea paitsi. -- Lisähankaluutena
on puukäytävistä se, että ne sateisella säällä ovat lokaiset ja
niljakat. Mutta tämä riittäköön jo siitä ja itse Kemistä, joka ei
ansaitse pitempää kuvausta.
Veneessä, johon nyt olimme astuneet, oli paitsi meitä Kuolan