Elias Lönnrotin matkat II: 1841-1844 - 06

Akkalon eli Babinskin kielestä en tähän asti ole saanut muuta tietoa
kuin että se eroaa Maaselän ja Kildinin kielestä; luultavasti se
liittyy edelliseen murteeseen. Vielä vähemmän tiedän Turjan
lappalaisten kielestä; liekköhän Venäjän lapin kolmas murre vai
liittyneekö jompaankumpaan edellisistä. Mitä lapin murteisiin tulee,
olon tätä nykyä saanut sen vakaumuksen, etteivät ne eroa toisistaan
niin suuresti kuin Rask on kuvitellut. Jos olisi oikein perehtynyt
johonkin murteeseen, voisi lyhyessä ajassa oppia toisen murteen
omituisuudet ja sangen helposti tulla toimeen. Mitä olimme
oppineet Norjan lappia, sillä saatoimme sekä Kildinissa että Syngelissä
helpommissa asioissa tulla toimeen, ja meidän olisi ollut kahta
helpompi, jos olisimme olleet oikein perehtyneet Norjan lappiin. Tuiki
tärkeätä olisi suomalaisen kieliryhmän tutkimiselle se, että saataisiin
Venäjän lapin murteet tarkoin tutkituiksi. Mutta siihen vaadittaisiin
monivuotista työtä suomalaiseltakin, joka äidinkielensä vuoksi paremmin
sopisi sellaisen tutkimuksen suorittamiseen kuin kukaan muu. Inarinkin
murre vaatisi sellaista tutkiskelua, jos yleistä lapin kielioppia ja
yleistä lapin sanakirjaa vastedes toivotaan aikaansaatavan.
Täältä matkustamme nyt Maaselkään, viivymme siellä jonkun viikon ja
samoin Jokostrovissa tai myöskin Babinskassa. Sen jälkeen olemme
aikoneet viimeisellä kelillä lähteä Oniegaan tapaamaan arkimandritta
Venjaminia ja tutustumaan hänen samojeedilaisiin teoksiinsa.
Jos suinkin käy päinsä, pyydän nöyrimmästi Teitä Oniegaan lähettämään
minulle jonkun kunnollisen venäläisen sanakirjan, mieluimmin sellaisen,
missä johdannaiset ja yhdyssanat ovat mainittuina perussanojen ohella
ja sanojen korko on merkittynä. En sentään haluaisi ranskalaisella,
vaan saksalaisella tai latinaisella käännöksellä tai ainoastaan
venäläisillä selityksillä varustettua. Sitä paitsi pyytäisin saada
hyvän venäjän kieliopin ja jonkun kokoelman venäläisiä kansanlauluja.
Pyytäisin vielä lisäksi, että Te suostuisitte vastaiseksi suorittamaan
niistä maksun, sillä en edeltä voi tietää hintaa.
Täydellä kunnioituksella on minun kunnia edelleen olla
Teidän
nöyrin palvelijanne
Elias Lönnrot.
Jos Mateuksen evankeliumin syrjääniläinen käännös on saatavissa, pyydän
sitäkin lähettämään Oniegaan. Karjalaista käännöstä, josta Gottlund
Otavan II:ssa osassa antaa näytteitä, ei enää liene kirjakaupassa
saatavissa.
Lnr.


43.
[Päiväkirjasta.]

Kuola, 5 p:nä huhtikuuta [1842].
Tänään tuli tuo karjalainen eukko ja kysyi, emmekö aikoneet ennen
lähtöämme pitää Kuolan yleisölle vastakemuja; sanoi kuulleensa Kuolan
herrain ihmetelleen, ettemme me olleet heitä koskaan kekkereihin
pyytäneet, ja lisäsi, että emäntämme kyllä pitäisi huolta
kestityksestä. Selitin ettemme aikoneet sitä tehdä, mutta että Kuolan
herrat, jos halusivat, voivat saada vastakestityksensä Suomessa.
Muuten luulen että koko kekkeri-tuuma oli enemmän emäntämme omaa
keksintöä; toivoi näet siten saavansa tilaisuuden nylkeä meiltä
lisämaksua, mihin hän koko täällä-olomme aikana oli osottanut suurta
taipumusta. Vaatteidemme pesusta hän meiltä kiskoi yli varsinaisen
maksun lähes 2 ruplaa, milloin milläkin nimellä, muka korjauspalkkiona,
nappien ja nauhojen ompelemisesta sekä niiden ostamisesta. Kun
vaatteet meille pestyinä tuotiin, ei voinut nähdä muuta kuin että neljä
huonoa kilpikonnankuori-nappia oli ommeltu niihin, mutta sitä vastoin
oli useita nauhoja revitty pois pesossa tai tahallaan jäljestäpäin. --
Asuessani vuonna 1837 Filip Petrovitshin luona, vaihdoin emännän
pyynnöstä hänen kanssaan saksia. Ne sakset, jotka häneltä sain, olivat
kuitenkin luultavasti paremmat, sillä olen yhä sen jälkeen matkoilla
käyttänyt niitä paperi- ja muunlaisina saksina, piipunperkaimena,
tulipihteinä ja kynsiatuloina, eivätkä ne vieläkään ole kelvottomiksi
käyneet. Sen vuoksi eräänä päivänä, kun sama emäntä oli meillä, näytin
hänelle hänen entistä työkapinettaan ja kysyin, tunsiko hän sen. Hän
ihmetteli, että minulla vielä oli tallessa samat sakset. Ja kun oletin,
että hänen minulta saamansa sakset jo olivat pilalle kuluneet -- sillä
olin v. 1836 Kuusamon joulumarkkinoilla ne ostanut, joten ne eivät
voineet olla parasta lajia -- lahjoitin hänelle uuden uutukaiset, viime
talvena Karasjoella ostamani sakset. Nykyinen emäntämme oli saapuvilla
ja hänelle tuli hirveä hätä siitä, etten ollut hänelle tai hänen
tyttärelleen mitään lahjoittanut. Selitin, että ensi kerralla, kun
tulen Kuolaan, saatoin sen tehdä. -- Eräänä päivänä minulle muuan
kauppias lähetti palan kanverttia, jotta siitä olisin tehnyt, kuten
tavallisesti pyydettiin, voidetta hänen vaimonsa luuvalon vaivaamalle
jalalle. -- Kun emäntämme näki tuon palan, hän pyysi minua antamaan
siitä hänelle palasen ja rupesi hyvin itsepäiseksi, kun kieltäydyin.
Kun sanoin, että se olisi varkautta ja suuri synti, hän ei ollenkaan
tahtonut sitä ymmärtää -- varma selitys siihen, minne meidän kahvimme
oli joutunut.


44.
Tohtori Rabbelle.

Kemi, 2/14 toukokuuta, 1842.
Rakas veli!
Kiitos tervetulleesta kirjeestäsi, jonka Kuolaan saavuttuani sain, ja
joka on ainoa, minkä Suomesta olen saanut aina sen jälkeen kuin sieltä
viime syksynä läksin, jos jätän lukuunottamatta muutamat t:ri
Ehrströmiltä ja varatuomari Cajanukselta Inariin tulleet terveiset.
Kirjeesi oli päivätty 26 p:nä tammikuuta, ja aina siitä perin en ole
mitään saanut tietää Helsingistä tai Kajaanista, Luultavasti
olisimme Kuolaan saaneet tietoja, mutta kun eräs Sjögrenin kirje
neuvoi meitä lähtemään arkimandritta Venjaminin luo Oniegaan
samojeedin-opintojamme varten, tulimme ennen aikojamme lähteneiksi
Kuolasta -- kirjeiden puolesta ennen, ei suinkaan muun. -- Lähtiessämme
annoimme Kuolan postinhoitajalle toimeksi lähettää kaikki meille
saapuvat kirjeet Oniegaan. mutta kelirikon ja muun vuoksi emme itse ole
tulleet kauemmaksi kuin Kemiin. Mielikarvaudella olemme täällä
katselleet kutakin tämän kautta matkustavaa postia, jossa hyvin on
voinut olla meille kirjeitä, mutta josta emme kuitenkaan niitä ole
saaneet, emme edes vilahdukselta nähneet. Sitäpaitsi olemme täällä
kuulleet, että arkimandritta Venjamin nykyään oleskelee Arkangelissa,
jonne siis muutaman päivän kuluttua täältä meritse lähdemme. Emmekä
siis edes Oniegasta voi saada kirjeitämme postista, ellemme saa niitä
Arkangeliin. Arkangelissa tulemme viipymään niin kauan, että sinne
voimme saada kirjeen Helsingistä vastaukseksi tänä päivänä
kirjoittamaamme kirjeeseen. Pyydän siis että muistaisit minua
muutamilla riveillä ja sitäpaitsi kirjeeseen sulkisit 2-3 sataa ruplaa
pankkiseteleitä, jotka matkan jatkamista varten lienevät tarpeen.
Jos Suomen lehdissä on joitakin mieltäkiinnittäviä, Suomea,
sanomalehtikiistoja y.m. koskevia kirjoituksia, niin voisit sulkea
kirjekuoreen sellaisia numeroita, jos niitä erityisesti on saatavissa;
niiden painosta lisääntyneet postikulut eivät kuitenkaan merkitse
mitään verrattuina meidän ikäväämme saada kaikenlaisia tietoja
kotimaasta. Liitän tähän "Suomi"-kirjaa varten kirjoituksen _Bidrag
till Finsha Språkets Grammatik_ [Lisiä suomen kielioppiin]; toisesta
pitkähköstä kirjoituksesta: Resan ifrän Kola tili Kom [Matka Kuolasta
Kemiin (= n:o 45 tässä osassa)] voit itse valita, mitä katsot
mainittuun aikakauskirjaan sopivan. Ellei siitä sovi ottaa mitään,
niin kaiketi Arkangelista lähetän jotakin muuta, ja mainitun
matkakertomuksen voit siinä tapauksessa pitää omana varanasi. --
Castrén on jotakin samantapaista kirjoitellessaan tullut kipeäksi.
Ainakin hänellä on peräpukamia, ehkäpä sitäpaitsi hieman keripukin
tapaistakin, sillä hän ei viiteen vuorokauteen ole syönyt juuri mitään;
on kuitenkin välistä jalkeilla ja näyttää haluavan happamia ruokia.
Minulla on kuitenkin hyvä syy toivoa, että tämä pahoinvointi pian on
menevä ohi. Oma terveyteni on, Jumalan kiitos, ollut sangen hyvä koko
ajan. Ilmoita minulle niinikään Arkangeliin, kuinka pitkälle Venäjän
Historian painatus on edistynyt; olenhan velkapää toimittamaan sen
Mehiläisen tilaajille. Tiedät, missä sisareni siellä Helsingissä elää;
anna hänelle siis jotakin kannatusta minun laskuuni, hän lienee kyllä
sen tarpeessa, kunnes lapset tulevat hieman vanhemmiksi. Postitunti
kieltää minua jatkamasta tätä kirjettä muulla kuin pyytämällä sanomaan
paljon terveisiä asianomaisille.
Tuus
Elias Lönnrot.
Arkangelista aikoinani ilmoitan Sinulle, minne sieltä käännymme.


45.
Kuolasta Kemiin,
Matkakirje.

["Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning", v. 1854, n:o 2.
Käsikirjoituksena Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.]
Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.
Oltuamme aamupäivällä viidellä tai kuudella asianmukaisella
jäähyväiskäynnillä, sen jälkeen syötyämme päivällistä ispravnikka Ivan
Wasiljevitsh Latysheffillä, maksettuamme emännälle ja pantuamme
matkalaukkuihin jäljellä olevat tavaramme, olimme noin 6:n aikaan
iltapuolella huhtikuun 7:ntenä päivänä valmiit matkalle lähtemään.
Useat tuttavistamme olivat luonamme viimeiseen jäähyväishetkeen asti ja
muutamat saattoivat meitä vielä päälle päätteeksi pari virstaa
Kuolajokea pitkin. Myöhään illalla, kun väki jo oli pannut maata,
saavuimme perille ensimäiseen kievaripaikkaan, Kiitsaan (lapin
kielellä: Tjetjam), minne Kuolasta lasketaan matkaa 30 virstaa. Mitä
ankarimmasta pakkasesta huolimatta oli joukko ihmisiä sijoittaunut
mäelle, ja kaikki näyttivät raskaasti nukkuvan, sillä ei yksikään pää
liikahtanut meidän saapuessamme. Sisällä tuvassa makasi toisia
lattialla ja penkeillä, niin tiheästi yhteensullottuina kuin suinkin.
Oli koko työ ponnistellessa perille siihen kohtaan penkkiä, johon
isäntä meitä varten raivasi tilaa. Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa
ja saavuimme vasta 22 virstaa kuljettuamme Voronjerutshefskaja
(lapiksi Angisvaar) nimiseen kievaripaikkaan, ja sitten samoin
22:n virstan pituisen matkan jälkeen Maaselän kylään (lap.
Maase siit). Tänne olimme aikoneet jäädä pitemmäksi aikaa lähemmin
tutustuaksemme siihen Venäjän lapin murteeseen, jota täkäläinen rahvas
puhuu, mutta kaksi seikkaa estikin meitä toteuttamasta aijettamme.
Ensiksi kaikki tuvat olivat täpösen täynnä väkeä, joka matkusti
merelle, niin että tässä hälinässä oli mahdotonta mitään tehdä, ja
toiseksi oli paljoa vaikeampaa täällä tulla puheessa toimeen
lappalaisten kanssa kuin olimme aavistaneet. Tämän lisäksi ilma äkkiä
muuttui kovasta pakkasesta hyvin suojaksi, niin että päälle päätteeksi
aloimme pelätä kelirikkoa, varsinkin kun sitä ennen olimme aikoneet
päästä perille Oniegan kaupunkiin, minne meillä vielä oli matkaa noin
700 virstaa. Sen tähden emme Maaselässä viipyneet kauempaa kuin kolme
vuorokautta. Ne huomiot, jotka tällä ajalla saatoimme tehdä
täkäläisestä lapin murteesta, supistuivat, yhdessä Kildinissä
aikaisemmin tekemiemme sekä niiden kanssa, jotka meillä seuraavissa
kievaripaikoissa oli tilaisuus tehdä, yksityisiin sanoihin. Erityisten
sananmuotojen selvillesaaminen ei ollenkaan ottanut meille
onnistuakseen. Kerran tahdoin saada selville, miten verbiä _lokkat_,
lukea, heillä taivutetaan, ja pyysin erästä lappalaista aluksi
sanomaan, miten lapiksi sanotaan _ja tshitaju, ty tshitaesh, on
tshitaet_ (luon, luet, lukee). Tähän hän vastasi: "ty vedj tshitaesh, a
ja ne umeju tshitatj". s.o. sinä kyllä luet, mutta minä en osaa lukea.
Siihen asia raukesi, kun en saanut häntä ymmärtämään, ettei kysymykseni
koskenut itse asiaa, vaan ilmaisutapaa. Jotenkin samoin onnistuivat
muut kysymykset, elleivät kohdistuneet yksityisiin sanoihin, sellaisiin
kuin esim. yö, _inn_; uni, _najer_; aamu, _idtalis_; keskipäivä,
_käskpäiv_; ilta, _etjeldis_; tänään, _tabbi_; huomenna, _jieda_;
ylihuomenna, _jieda päiv tuokken_; eilen, _ijahta_; viikko, _nättel_;
kuu, _man_: vuosi, _eätjs_; kevät, _gidh_: kesä, _kies_; syksy,
_tjehts_; talvi, _talv_; sataa vettä, _aabr_; sataa rakeita,
_tjuormast_; sunnuntai, _paspäiv_; maanantai, _vuos-ark_; tiistai,
_maijeb-ark_; keskiviikko, _sääred_; torstai, _njieljis päiv_;
perjantai, _päätnits_; lauantai, _suoevet_; joulu, _rostopäiv_; valkea,
_vielg_; musta, _tjaapped_; punainen, _ruoepsed_; sininen, _sini_; puu,
_murr_; leppä, _lääp_; lehti, _lost_; petäjä, _piets_; kuusi, _kuus_;
haapa, _suop_; ruoho, _raas_; lintu, _loind_: rauta, _ruuvd_; nauha,
_lent_; lihava, _buoeides_; vaatekappale, _parv_; vyö, _av_; lumi,
_muot_; joki, _jok_; veri, _var_; osa, _uos_; ilo, _ramuodi_; sisar,
_vuorbben_; poika, _alg_: halko, _alg_; olka, _vuelg_; vatsa _tjuovje_;
henki, _vuoign_; ääni, _jiena_: sana, _saane_; hius, _vuupt_; peukalo,
_pielk_; haka, _kaib_; polvi, _pulv_; häntä, _seib_; sauva, _sab_;
härkä, _ijerg_; heinä, _suoin_: paikka, sija, _saje_; käsivarsi,
_saaji_; lattia, _laatti_; seinä, _sein_; hiili, _ivl_; ongenkoukku,
_vunk_: merenlahti, vuono, _vuon_; mäki (vuori), _tierm_; kivi,
_gädjke_; huttu, _hutt_; helppo (lieveä), _vuogas_; jousi, _juks_;
sateenkaari, _termas-juks_; minne menet, _koos mennedh_; kotia, _kuodan
vaarran_; lähden teidän kanssanne, _mun vuolgam tii guim_; minulla on
paljo tekemistä, _muust le jennoi tuojii_; milloinka hän palaa, _kos
sun puonjat_: en voi (tiedä) sanoa sitä teille, _jim diedh tiijin
tsäälkhid ton tiet_: on kylmä ulkona, _tjuodkis le olgkon_; en sitä
usko, _jim mun juord_. -- Aikaisemmin suomi ja Stockflethin teokset
olivat olleet meillä apuna lapin-opinnoissamme, mutta täällä Venäjän
lappalaisten parissa ei kumpikaan meitä auttanut. Venättä puhuivat
sujuvasti sekä miehet että naiset, mutta kun taitomme tavallisessa
puhekielessä ei yksinään riittänyt, täytyi meidän tietysti ottaa
kirjakieli avuksi. Tätä tarkoitusta varten olin kopioinut Mateuksen
5:nnen, 6:nnen ja 7:nnen luvun venäjänkielisen käännöksen ja luulin
erityisettä vaikeudetta saavani ne värsyn värsyltä käännetyiksi Venäjän
lapiksi, samoin kuin Inarissa ilman suurta vaikeutta olin saanut samat
Raamatun luvut Inarin murteelle käännetyiksi. Mutta joka kerta kuin
ryhdyin tähän työhön, tuntui minusta kuin lappalainen ei olisi
ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä luin, ja seuraus oli se, ettei
ainoakaan värsy tullut käännetyksi. Inarissa tapaa sangen monta
henkilöä, jotka osaavat Uuden Testamentin suureksi osaksi ulkoa,
nimittäin suomeksi, ja minkä osaavat ja sisällykseltään ymmärtävät,
sen saattavat sitten sanoa lapin kielellä, mutta Venäjän lappalaisille
näyttää sekä koko Uusi Testamentti, että joka sen yksityinen lause
olevan terra incognita [= outoa alaa]. -- Kuitenkaan ei olisi perin
vaikeata tutkia Venäjän lapin murteita, mutta se veisi vuosia eikä vaan
muutamia viikkoja tai muutamia kuukausia ja vaatisi sitä paitsi Norjan
lapin ja Inarin murteen täydellistä tuntemista. Jos äidinkielenään
osaisi jommankumman näistä murteista, en epäile, että vähässä
ajassa voisi oppia ymmärtämään Venäjän lappalaisia, jopa heidän
äidinkielelläänkin heidän kanssaan puhelemaan. Taitomme mainituissa
murteissa ei ollut varsin suuri, käsitti sitä paitsi enemmän
kieliopillisia muotoja kuin sanavarastoa, ja kuitenkin monesta seikasta
suoriuduimme lapin kieltä käyttämällä, minkä vuoksi kyytimiehet,
saavuttuamme johonkin uuteen paikkaan, tavallisesti riensivät kertomaan
väelle, että me puhuimme lappia. Professori Raskin kootuissa
tutkimuksissa (Samlede Afhandlinger, julaistut tekijän kuoltua),
2 osassa, siv. 336, esiintyy seuraava lausunto Norjan ja Ruotsin
lappalaisista murteista: "Alussa, jopa Kalmarin liiton raukeamiseen
asti, oli Lapin kansa ja kieli yhtenä, lukuunottamatta sitä
erilaisuutta, joka on välttämätön seuraus eri elintavoista ja
toisistaan etäällä olevien seutujen murteista. Mutta sittenkuin kansa
ja maa jaettiin, otettiin toisistaan etäisimmät murteet kirjakieleksi,
nimittäin pohjoisin Norjan ja eteläisin Ruotsin murteista, ja kumpaakin
merkittiin mitä erilaisimmalla oikeinkirjoituksella. Tämän lisäksi
sekaantui näihin erilaisia lisäaineksia toisella puolen norjasta ja
tanskasta, toisella puolen ruotsista; tämän ohella on myöskin
mahdollista, että suomalaiset, jotka asuvat Norrlanniu maakunnassa
Ruotsissa, niihin aikoihin jolloin näille seuduille tuli norjalaista ja
ruotsalaista väestöä, saattoivat jossakin määrin yhtyä ja sulautua
eteläisimpiin lappalaisiin ja vaikuttaa siten näiden kieleen. Kaikki
tämä on siihen määrään erottanut toisistaan Norjan ja Ruotsin lapin,
että ne nyt näyttävät kokonaan eri kieliltä, niin että saattaa tulla
iloiseksi, kun keksii jonkun sanan, joka vielä kummassakin on vallan
samanlainen." Tämä on Raskin lausunto, mutta sellainen ei kuitenkaan
ole oikea asian laita. Huolimatta kaikesta naapurikielten,
kirjoitustavan y.m. erilaisesta vaikutuksesta ei kuitenkaan edes
hirjahieli Norjan ja Ruotsin lappalaisilla ole niin erilaista, ettei
suurin osa sanoja olisi yhteisiä, minkä vuoksi se, joka osaa toista,
muutaman päivän harjoituksen avulla voi tutustua toiseenkin. Katsokaa
lintuja ilmassa j.n.e. Mat. VI: 26 kuuluu Ruotsin lappalaisessa Uuden
Testamentin käännöksessä: _Kätjet almen låddit, äh sije saje, ähken
pajas tjuoppa, ähken tjågge laloi sis; dauk tijen almen Aitje piäbma
sijeh. Epet kus tije le väkk puorebeh sijest_ (sanasta sanaan uotsiksi:
ser himlens foglar, icke de så, icke -- de -- heller upp skära, icke --
de -- heller samla ladornas till -- inre: dock eder himlens Fader föder
dem; icke i månne ären mycket bättre framför dem). [Katsokaa taivaan
(oik. taivaalla) lintuja, eivät he kylvä, eivätkä ylös-leikkaa eivätkä
kokoa latoihin; ja kuitenkin taivaallinen (oik. taivaassa-) isänne
ruokkii heidät. Ettekös te ole paljoa (oik. väki-) paremmat heitä?] Jos
pysyttää Ruotsin lapin oikeinkirjoituksen, niin tämä paikka kuuluu
Stockflethin käännöksessä: _Kättjat alme låddit, kilvijägjek sü äi läk,
äige lagjijägjek, äige aitidi tjäkkijägjek, ja almalalasj attjadek siin
piebma: äppetgo tii sagga ämbo läk ko tak_; sanasta sanaan; katsokaa
taivaan lintuja, kylväjiä ne eivät ole, eivätkä niittäjiä, eivätkä
aittoihin-kokoojia, ja taivaallinen isänne niitä ruokkii; etteköhän te
paljoa enempi ole kuin nämä. Jos tahtoisi lähentää näitä käännöksiä
toisiinsa, niin voisi Ruotsin lapin käännöksessä sanat; äh sije saje,
ähken pajas tjuoppa, ähken tjågge ladoi sis j.n.e. varsin hyvin
vaihtaa sanoihin: sajejeh sije äh le, ähken pajas tjuoppejeh, ähken
aititi tjäggejeh, ja almelats attjete sijeb piäbma; epetkus tije sagga
äneb le ko tah: tai voisi Norjan lapin kohta kuulua myöskin näin:
kättjat..., äi sii kilve, äige pajas tjuoppa, äige tjoakke aitidi
j.n.e. Jotta selvemmin pistäisi silmään, kuinka paljo eroavaisuutta
vielä jäisi mainituiden murteiden välille esimerkkikohtamme
käännökseen, tahdomme asettaa esimerkeiksi otetut kohdat sanan sanalta
toistensa alle ja tähän liittää saman Raamatun-lauseen käännettynä
kolmannelle lapin päämurteelle, nimittäin sille, jota Inarin
lappalaiset puhuvat:
Norjan lapiksi: Kätjat alme låddit, äi sii kilve,
Ruotsin lapiksi: Kätjet almen låddit, äh sije saje,
Inarin lapiksi: Käättjedh aalme ludtiit, eä siiji kaalve
N. äige pajas tjuoppa, äige tjoakke aitidi, ja
R. ähken pajas tjuoppa, ähken tjågge aititi, ja
I. eäge niitä, eäge nu'roh viist'an, ja
N. almalasj attjadek siin piebma; äppetgo tii sagga
R. almelats attjete sijeb piäbma;, epetkus tije sagga
I. aalmaladsj eättjet sii piäbma; äppeduv tiiji tjuovtii
N. ämbo läk, ko sii.
R. äneb le, ko sije.
I. äänab lääh, kuo siiji.
En epäile, ettei ainakin tämän kohdan käännöstä saataisi yhdeksi
ainoaksi, jota kaikki näitä murteita puhuvat ymmärtäisivät. Kirjassaan
"Beskrifning af de tili Sveriges krona lydande Lappmarker" [Kuvaus
Ruotsin kruunun alle kuuluvista Lapin alueista] Högström mainitsee
lapin murteista (siv. 66) seuraavaa: "Ei juuri voi kieltää, -- näin hän
kirjoittaa, -- että tekee senkin kokemuksen, että eri murteissa on eri
nimet samalla käsitteellä, ja joskus eri käsite samalla nimellä; mutta
olenpa myöskin pannut merkille, että niitä sanoja, joiden sekä tulkit
että kieleen perehtyneet pappismiehet ovat vakuuttaneet sen tai sen
Lapin maakunnan murteesta puuttuvan, itse sittemmin olen saanut kuulla
lappalaisen omasta suusta, vaikka hän tosin sitä ennen kysyessäni on
sanonut, ettei sitä ymmärrä. Että ennen muinoin tässä suhteessa usein
on petytty, saatan huomata Schefferuksesta, hän kun kertoo, että sanoja
_varra, jocki, seipig, nisu_ y.m. jotka esiintyvät Piitimen-Lapissa,
Tornion-Lapissa vastaavat sanat _tådar, virte, oure, kab_ j.n.e.,
vaikka sekä nämä että muut sanat kaikkialla tunnetaan ja ilmaisevat
samoja seikkoja, joskin on vähän eroa. Sillä _tuoddar_ merkitsee
tunturia, mutta _ware_ vuorta, _orre_ oravaa, mutta _seipig_
pitkähäntäistä eläintä (caudatus), _kab, kawa eli acka_ aviovaimoa,
mutta _nisu_ naista j.n.e." Sivulla 69: "Muuten olen puolestani
huomannut, että, vaikka Lapissa on eri murteita, ero ei kuitenkaan ole
yhtä suuri kuin ruotsissa." Sivulla 70 hän lausuu samasta aineesta:
"kuta enemmän olen perehtynyt kieleen, sitä vähemmäksi olen huomannut
murteiden erotuksen, samoin ettei kukaan äänekkäämmin ja enempää ole
valittanut niiden erilaisuutta ja niiden yhdistämistä estäviä
vaikeuksia kuin ne, jotka kieleen ovat olleet vähimmin perehtyneitä."
-- "Ja kun muuten kaikissa niissä erimurteisissa lappalaisissa
kirjoissa, jotka oikeinkirjoituksen puolesta kaikkein enimmin ovat
eronneet toisistaan, en ole tavannut niin suurta erilaisuutta kuin
muutamissa ruotsalaisissa kirjoissa, joita aika ajoin on julkaistu
Ruotsin eri maakuntain murteilla, niin en epäile, että jotakin
erityisesti omaksuttua murretta (pitäisi kai oikeastaan olla:
entyisesti omaksuttua kirjakieltä) aikaa myöten kaikissa Lapin
maakunnissa voitaisiin yhtä varmasti käyttää ja ymmärtää, kuin Pipliaa
koko Ruotsissa, huolimatta siitä mitä muutamilla joko tietämättömyyden
tai ajattelemattomuuden vuoksi lienee ollutkin tai ehkä on tätä vastaan
muistuttamista. Ja vaikka myöntäisinkin, että rahvas jossakin Lapin
maakunnassa niin hyvin saattaisi ymmärtää vierasta kieltä kuin omaa
äidinkieltään, mitä en kuitenkaan kernaasti saata uskoa, niin tahdon
kuitenkin puolustaa sitä kantaa, että heitä kuitenkin on enemmän
totutettava lapin kieleen kristinopin oppimisessa ja kirjallisissa
harjoituksissaan".
Tämän Högströmin lausunto tuntuu oikeastaan koskevan Ruotsin lapin
murteita, joihin siihen aikaan kuitenkin luettiin Inarinkin ja Utsjoen
murteet ja siis myöskin Norjan lappi, sillä Utsjoen kieli ei siitä
eroa, ja Ruotsin-Lapin pohjoisosissakin kieli on vielä tänä päivänä
sama kuin Norjan lappi ja Utsjoen murre. -- Mutta sen voisi varsin
hyvin ulotuttaa kaikkiin Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä esiintyviin
lapin murteisiin. Sillä eivätpä edes Venäjän lapin murteet eroa
toisista niin suuresti kuin tavallisesti on kuviteltu. Niillä seuduin,
missä tähän asti olemme käyneet, on Venäjän lappalaisten kieli ollut
sellaista, että olemme sitä ymmärtäneet helpommin kuin Inarin murretta.
Turjan lappalaisen kielestä en tietysti kuitenkaan voi mitään varmasti
sanoa, kun emme ole voineet käydä heidän luonaan. Nämä lappalaiset
asuvat äärimäisinä idässä ja kaakossa sillä suurella niemimaalla, joka
sijaiten Vienan- ja Jäämeren välillä on itään ja kaakkoon päin
Kannanlahdesta, Imandrajärvestä ja Kuolasta. Heitä lasketaan olevan
5-6 sataa ja he jaetaan kolmeen yhteiskuntaan, jotka ovat: Jokonsk
[Genetzillä: Jokonga, Sosnofka] pohjoisimpana Sveätoi Nossin kohdalla
ja siitä etelään Lumhofsk ja Sosnofsk. Lännessä Sveätoi Nossista. aina
Kuolaan asti asuu eri paikoissa Semiostrofskin lappalaisia, ja nämä
jakautuvat niiden tiedonantojen mukaan, jotka Kuolassa olivat
saatavissa, Kuroptafskin [Genetzillä: Kuroptjovsk, Voronensk],
Kamenskin, varsinaiseen Scmiostrofskin, Lavoserskin [Lienee sama kuin:
Lävosersk edellä. Genetzillä on Ljavozersk ja lisäksi toinen kyläkunta:
Lovozero], Woroneskin ja Kildinin yhteiskuntiin. Länteenpäin
Kuolasta elää lappalaisia Muotkassa, Petsamossa, Paatsjoessa, kuten
myös Nuortijäyrin ja Syngelin lappalaiset, ja etelään Maaselän,
Jokostrofskin ja Babinskin eli Akkalan lappalaiset. Useimmissa näistä
yhteis- eli kyläkunnista on lappalaisia luvultaan satakunta tai toista
sataa, mutta pienemmissä ainoastaan 40-50. Venäjän lappalaisten koko
lukumäärä nousee noin 1700:an, joista ainoastaan ani harvat, Suomesta
ja Norjasta muuttaneet, viettävät paimentolaiselämää. Toiset asuvat
talvella noin kymmenen tai useamman perhekunnan suuruisissa kylissä,
samassa paikassa, hirsistä rakennetuissa, penkeillä, lattioilla ja
useilla pienillä lasi-ikkunoilla varustetuissa taloissa. Maaselässä
heillä oli oikeat venäläispirtit kiukaineen ja savutorvineen sekä
uunipatsaineen, josta seiniin kulki leveät orret. Sitä paitsi oli
muutamia karjalaisia savupirttejäkin. Kildinissä näimme paitsi
hirsitupia turpeistakin kyhättyjä; nämä olivat niin sanotun kodan
muotoisia, tulisija keskellä ja sen yläpuolella katossa noin kahden
kyynärän pituinen ja puolen kyynärän levyinen aukko. Kesäksi
lappalaiset hylkäävät talvikylänsä ja muuttavat osa merenrannikolle,
osa taas suurten jokien ja järvien rannoille, missä heillä on
kesänviettopaikkansa. Useilla on sitä paitsi syyskalastusta varten
erityiset paikat, missä viipyvät jouluun asti, jolloin palaavat
talvikyliinsä. Muinaisten persialaisten kuninkaiden tavoin siis
kalastaja-lappalainen viettää eri vuodenajat eri paikoilla.
Paitsi lappalaisia, jotka asuvat mainitulla suurella niemimaalla
Kannanlahden, Vienan- ja Jäämeren välillä, siellä on vielä useita
venäläisiäkin kyliä Kannanlahden ja Vienanmeren rannikkoa pitkin. Nämä
ovat nimeltään Kannanlahdesta päin alkaen, ensin Porjeguba, sitten
Umha, Kuusrjeka, Olenitsa, Salnitsa, Kaskarantsa, Varsuga, Kuusoma,
Tjavanga, Tetrina, Tjapoma, Pälitsa ja viimeksi Ponoi. Kannanlahdesta
luetaan 90 virstaa Porjegubaan, ja Pälitsan ja Ponoin väliä sanottiin
olevan 180 virstaa, mutta muut kylät ovat enimmäkseen 20-30 virstan
päässä toisistaan; koko rannikkoväliä Kannanlahdesta Ponoihin on noin
500 virstaa.
Niemimaan pohjoispuoleinen merenrannikko, aina Norjan rajalle saakka,
on varsinaiselta nimeltään Murmannin rannikkoa, missä venäläiset,
karjalaiset ja lappalaiset läpi kesän, alkaen huhtikuusta aina elokuun
loppuun asti, simpukoissaan -- joiksi nimittävät suuria, avoimia
kalastajaveneitään -- toistensa kilvassa koettavat tuottaa meren
asujamille kuolemaa ja tuhoa. Karjalaiset ja lappalaiset ovat
enimmäkseen palkkalaisina venäläisillä, jotka antavat heille alukset,
kalanpyydykset ja muonaa. Ainoastaan ani harvat heistä kalastavat
itsenäisinä pyydystäjinä. Palkkalaiset laskevat voittonsa sadaksi
ruplaksi, jopa enemmäksikin, kesäkaudelta, sittenkun kaikki
merelle tuloon ja sieltä paluuseen yhtyneet kulungit on luettu pois.
Tätä summaa voisi pitää talonpojalle riittävänä kesän tuloiksi, mutta
kun ottaa huomioon, että hänen peltojensa ja niittyjensä hoito sen
kautta tulee laiminlyödyksi ja että hänen siis täytyy käyttää suurin
osa sadasta ruplastaan ruuan ostamiseen talveksi, niin hänen voittonsa
itse teossa muuttuu tappioksi. Mutta sellainenpa on tapa sekä
venäläisellä että karjalaisella rahvaalla, ei yksistään Arkangelin,
vaan myös suureksi osaksi Aunuksen kuvernementissa, että
kaikenlaisten vähäpätöisten raha-ansioiden vuoksi uhrataan pysyvän
talonpoikaisvarallisuuden varsinainen lähde -- maanviljelys. Suomessa
harjoitetaan maanviljelystä aina 69:nteen asteeseen, Inarin
seurakunnassa, mutta itse meren rannikolla (Kannanlahden rannoilla)
Arkangelin kuvernementissa maanviljelys ei ulotu 66:tta astetta
pohjoisemmaksi; siellä näet, 15 virstaa Kieretistä pohjoiseen, tapaa
Nilmijärven pienessä karjalaiskylässä viimeiset pellonviljelyksen
merkit. Mutta varsinaisissa venäläisissä kylissä, jotka kaikki ovat
meren rannikolla, ei maanviljelys ulotu edes niin pohjoiseen, vaan
lakkaa toista astetta etelämpänä, Kemin kaupungin eteläpuolella. Ja kun
näillä seuduilla vihdoin tapaa maanviljelystä -- millaista se sitten
on?