Elias Lönnrotin matkat I: 1828-1839 - 28

  Ensin 10 peninkulmaa Inarinjärvelle ja sieltä järven jäätä pitkin ja
  muutamien niemien poikki pääsiäisaikaan kirkolle. Inari on kylä, johon
  kuuluu 60 majaa; näissä ei asu ketään paitsi kokoontumisaikoina. -- Ohu
  vaski, paksuvaski, paksu kun patonen vaski, kasarivasken paksuus.
  Merimateen maksa, kuivan kuusen oksa. [Tämä ja edell. lause suomeksi
  muistoon kirjoitettu.]
  Inarissa Sammutvaara ja Sammvutjärvi.
  Muuan lappalainen, sodankyläläinen ja torniolainen (Ahon Junni) ja pari
  norjalaista jäivät Huippuvuorille talveksi. Söivät karhuja, palvatuita
  mursunnahkoja [nämä kaksi sanaa suomeksi muistoon kirjoitettu],
  lintuja. Yksi heistä, Laurin Lassi Sodankylästä, valittiin isännäksi.
  Ainoastaan lappalainen kuoli.
  _Rovaniemi_ s.o. Paloniemi: _rova_ = palo. -- Ukonsaaressa ja
  Ukonvaaralla Inarinjärvessä sanotaan "ukkojen" ennen muinoin pitäneen
  pakanallista jumalanpalvelusta. Akuvaara Inarinjärven ja Ukonjärven
  välillä; siellä naiset pitivät jumalanpalvelusta.
  Laurukainen oli kerran vihollisen oppaana ja sanoi: tuolla on varakas
  paikka; kun alan juosta päresoihtu kädessä, rientäkää silloin jälkeeni.
  Hän tuli jyrkälle ylängölle, viskasi alas soihdun, vihollinen perässä;
  opas meni aamulla katsomaan ja huomasi kaikki kuolleiksi. -- Sodankylän
  [tästä tämän kappaleen loppuun alkuaan suomeksi] lukkari kettuja pyysi,
  teki ihmisen, sitä kumarteli. Sai ketun, lähti kotian, huuto jälestä:
  Paavo, elä mene, jo tääll' on toinen. Vei kettunsa aventoon, p--nsi
  päälle, poltti J:lan kuvansa. Lapinvaimot säikähyksissään menevät
  mielettömiksi, rupeavat aivastamaan ja sitte tulevat entiselleen.
  Utsojoki. Yksi akka suen sai, lenti sitte riekko (metsänkana), siitä
  säikähti, juoksi, juoksi, luuli suen itsiänsä ajavan, siksi kun repi
  nahkan pieniksi palasiksi. --
  8 päivää sangen hauskaa Ekdahlin luona. Eväitä mukaani. Ja yhtä paljo
  taisi ruokavaroja jäädä jäljelle, niin sanoi kyyti-lappalainen.
  Kyytirahat. Puolet Inariin vievää tietä lampia; soita ei kuulu olevan.
  Sitarin pirtissä olimme yötä. Poroja syötetään neljännestunti aina 2:n
  tai 3:n peninkulman matkan jälkeen. Lappalainen tuntee syöttöpaikat
  yhtä hyvin kuin poro. Kalastaja-lappalaisten mökkejä. Talviasuntoja
  erityisesti metsässä. Kesäpaikkoja usein saarissa, järvien rannoilla
  y.m. Aitat rakennettu neljälle patsaalle ahmojen takia. Ovi niissä on
  niin pieni ja matala, että täytyy ryömiä sisälle. Köyhillä ei usein
  talvella ole kalaa, eikä edes lihaa, sillä useimmiten heillä on
  lainatut porot. Lampaita on 10, 15-20; ne syövät heiniä ja
  poronjäkäliä. Lihaa hankitaan porolappalaisilta, ja se on kallista
  rahalla ostaa, vaaditaan 2-3 hopearuplaa porohärästä. Viinalla saa
  helpommin, porohärkä kannusta. -- Hame sarkaa, harmaa, vihreä, sininen.
  Kaulukseen ommeltu kaksi pituuden suuntaista, tuuman tai puolen
  levyistä, keltaista tai sinistä liuskaletta. Monta poikki-liuskaletta
  niiden välillä ja toisia hihan liitekohdassa, hihoista kaulukseen ja
  selkäsaumaan, pitkin selkää puolentoista korttelin pituinen kaistale,
  rinta-aukon reunoilla, ranteen ja helmojen kohdalla. Sen yllä petska.
  Paraat tehdään vuoden vanhojen, huonommat vanhempien porojen nahoista,
  jotka karvataan lepänkuorilla. Vyössä on soljet tai napit ja suuri
  puukko. Jalkineet. Naisten myssyt katkaistun särmäkartion muotoiset ja
  kengänkoron tavoin eteenpäin kallistuvat. "Sarvipäitä." Sarven sisässä
  puukehä. Malli taitaa todella olla otettu poron sarvista. Pääjärven
  seudulla käytettiin kahta pientä sarvea otsassa. Kirkossa-käynti.
  Lehmänkellolla soitetaan ihmisiä aamu- ja iltarukoukseen erityiseen
  rukoushuoneeseen. "Onko se rikas?" -- "On se kyllä raharikas, vaan
  poroja ei ole." [Kysymys kuten vastauskin suomeksi muistiinpantu.] Eroa
  petskojen välillä Venäjän ja Suomen puolella. Muutamilla keikareilla
  oli huivi puoleksi levitettynä hartioille. Miesten lakit ylhäältä
  neliskulmaiset ja eriväriset. -- Neljät suuret "markkinat", joulun,
  käräjäin (Matinpäivän), pääsiäisen aikana sekä kaksi viikkoa
  juhannuksen jälkeen, jolloin palataan mereltä, jos kohta muutamat ovat
  jo aikaisemmin palanneet. Merelle lähtee suuri osa ollen palkkalaisina
  kalastuspaikoilla. Kyrön kylän väki oli puettu aliseudun tapaan. Jos
  kohta lappalaiset yleisesti puhuvat suomea, he eivät osaa panna
  sanoihin oikeata korkoa. Heti erotti Kyrön asukkaan puheesta.
  Kieltämättä Inarin väestöllä olisi suurempi hyöty lapinkielisestä
  jumalanpalveluksesta. Mutta sen vuoksi, ettei yksi tahdo nähdä vaivaa
  oppia lapinkieltä, täytyy kaikkien oppia suomea. Toisin on laita
  Norjassa. Utsjoen lappalaiset kuuluvat puhuvan parempaa suomea. Lukkari
  toimitti jumalanpalveluksen. Muuan nelivuotias poika, joka seisoi minun
  edessäni olevassa penkissä, lyykisti polviaan joka kerta kun Jeesusta
  mainittiin. Ei näkynyt ainoatakaan juopunutta tai edes liikutettua,
  vaikka viinaa sanottiin olevan. Oltiin närkästyneitä Stenbäckille
  siitä, että kovisteli juoppouden harjoittajia. -- "Mistä tieät
  päivänpuolella?" "Maailmasta". Luppaa (naavaa) porolle. Sompion tuolla
  puolen vähä lunta, Sodankylän puolella kahta paksummalta, -- "Kun
  hiihti, ei perkele viti rikkautunut." Ensimäinen kuusi Ivalojoen
  rannalla ja sitten Sompion tienoilla. Nuotio: "perkka" hirsien välillä.
  -- "Ken ennen on viien sylisiä nuotioita nähnyt." Poronpyynti
  Sompiossa. Sudenjälkiä. Psi, psi porolle. Tiedä (tiedrä) Inarissa;
  tullekhan Sodankylässä. Lappalaisia murteita. Kyyti Inarista;
  lampaanjuusto, petsäliemi. Lihaliemi, jota söin yhdessä lukkarin veljen
  kanssa Inarissa. Influentsa. _Juovua_ porosta. _Ihollaan laskea_
  sanotaan nuotiosta. Lyijykynällä piirustetut kuvat Inarin ja Korvan
  välillä olevien saunojen seinillä. Kenkäheinät, niiden tuottama vaiva,
  puolet kesää. Joku vuosi sitten oli kuuromykkä kenraali matkustanut
  Lapinmaan kautta. -- Karhuksi mies metsään ruoan puutteessa talveksi
  mäni. -- _Nuotion alku_. Yksi laiska poisajettiin halkotulelta,
  kaatuneita honkia löysi, nosti päällityksin, pisti tulen rakoon. Nousun
  niemi Sallassa. Nouse pois nokinen poika j.n.e. [Sanoista: Karhuksi
  mies j.n.e. tähän asti suomeksi muistiinpantu.] Pororuttoa Sallassa ja
  ympäristössä. _Pankka; hihna_, ohja; _vuottaraippa_, vetonuora;
  _käsäys_, kaulapaita; _ahkio_, pulkka; _suopunki_, silmukka, jolla poro
  pyydetään kiinni. Porokelkat. "Peuranpyyntö" Sallassa; "se on mettäsä"
  s.o. peuroja pyytämässä. [Sanasta "Pankka" tähän asti suomeksi
  muistiinpantu.] Karjarutto v. 1834 kesällä, jolloin poroja, lehmiä,
  hevosia ja lampaita kuoli. Hirvaksen [? Hirvaan] ja Nuottajärven
  lappalaiset muuttavat talveksi yhteen asumaan, 20 kattilakuntaa.
  Suonikylä, Akkala, Maaselkä. Kemijärvessä keväällä v. 1837 vaimo
  kuolleista virkonut, sanonut: "Ei sitä pitäis olkileipää pöhkelöksi
  nimittää ja muilla nimillä haukkua, J:lan antama sekin on. Vielä tulee
  vuosia ja tänäkin vuonna, vaan ei silloin ole syöpiä." Sitte kuoli
  uudelleen. -- Ikimieli Lapp. Venäläisten käsistä aittaan pakeni.
  "Tule'pa alas!" -- "Jo tulenki", miehen rungon laatinut, sen visko;
  Venäl. tappamaan. Hän itse samassa suksilla pois pakoon. -- Christopher
  Kuolan linnan piiritti. Aina hevosensa yli kaivoksen hypällytti. Viimen
  seinän alta sai päänsä sisään, sieltä akka rautalakin läpi nuolen
  laski. -- "Jos noita olis vähemmin lapsia, paljo enemmin tekisivät, nyt
  aika toruessa mänöö." [Sanoista: "Ei sitä pitäisi j.n.e." tähän asti
  suomeksi muistiinpantu.] -- Viirejä ei ole Karjalassa eikä Lapissa.
  Saunoja ei ole lappalaisilla. "Niin myö täällä eläisimmä kun kuninkaat
  heitä suhteen, kun vuoet tulisi", sanoi eräs Venäjän karjalainen.
  Inarin lappalainen syö pääasiallisesti yhden kerran päivässä, nimittäin
  illalla, mutta silloin koko vahvasti; sitten myös seuraavana aamuna,
  jos nimittäin jotain ilta-ateriasta on jäänyt jäljelle, muuten on
  ilman. Kuusamossa ja Karjalassa taas syödään neljästi päivässä.
  
  
  46.
  Viisi päivää Venäjän Lapissa.1
  
  [Otettu lehdestä "Kanava, Sanansaattaja Viipurista", v. 1847, 51 n:o.
  Tämä matkakuvaus, jos kohta suureksi osaksi kertoo samaa kuin edellinen
  matkakertomus, on kuitenkin liitetty tähän, koska on Lönnrotin
  alkuperäisiä suomenkielisiä kirjoituksia ja edellistä ehyempi ja
  sujuvampi.]
  Lapinmaassa harvat meikäläiset kulkevat, vielä harvemmat Kuolassa.
  Alanimitettyä on asiansa vaatinut jo kahdestikin niillä seuduilla
  käymään, ensimäisen kerran Vienan meren rannoitse Kantalahteen, sieltä
  Kuolan kaupunkiin ja Inarin kirkolle, toisen kerran perin vastahakaan
  Inarista Kuolaan j.n.e. Kumpainenkin matkustus tapahtui talvis aikana,
  eikä niitä teitä kesällä hyväisesti kuleta'kaan. Talvella sitä vastoin
  ovat kyllä hauskat ja hupasat kulkea, peräti toisin, kuin ennen Lapissa
  käytyäni ajattelin. Ihmiset Lapissa ovat hyväntahtoiset, raittiit ja
  iloiset, peurat juoksevat ilman perkeleittä ja ruoskatta, pakkaset
  eivät ole paljo kovemmat kuin meilläkin, jota vastoin vaate varustus on
  paljo lämpimämpi, ettei kyllä kenenkään tarvitse vilua kärsiä enemmän,
  kuin muuallakin vielä paljo Suomeakin eteläisemmissä maissa.
  Mainituista Lapin matkoistani nyt en huoli kertoa kuin jonkun osan,
  nimittäin Kuolasta Norjan Lapin rajoille, etten liialla lorulla
  menettäisi turhaan omaa ja lukian aikaa. Muutamia päiviä ennen
  tapahtuvaa lähtöäni Kuolasta tuli sinne Suomen-alaisen Lapin silloinen
  nimismies, Paul Ekdahl, joka oli minulle varsin otollinen sattuma,
  koska hänestä sain hyvän matkatoverin, jonka seurassa kulin aina Inarin
  Lapin rajoille. Kun hän oli asiansa suorittanut, piti meidän lähteä
  matkalle samain Lappalaisten kanssa, jotka olivat häntä Kuolaan
  tuoneet. Ne olivat Muotkan kylästä, johon luetaan kahdeksan penikuormaa
  Kuolasta. Aamulla varhain piti lähdettämän -- niin oli suostuttu
  lappalaisten ja meidän välillä -- mutta jo varhemmin olivat
  saattomiehemme päässeet viinan makuun ettei heitä saatu koskaan
  yhtaikaa kokoon. Välistä kyllä saimma heitä kolmin neljin käsiimme,
  mutta toisia hakiessa katoisivat entisetkin. Viimein päätimmä antaa
  lappalaisten ryyppiä rauhassa ja vasta aamulla jälkeen lähteä, koska
  emme sinä päivänä kuitenkaan olisi enää Muotkaan ennättäneet. Toinen
  syy tähän päätökseen oli pelkomme, että saattajat viinapäissänsä
  milteivät hukuttaisi itsiänsä ja meitä Kuolajokeen, sillä kaupungin
  likellä on joki koskinen, ja vielä puolen penikuormaa ylempänäkin,
  josta tie kulkee sen poikki, niin virtasa että välistä ajavat
  sisäänkin. Peurat vietiin siis yöksi metsään ja Lappalaisia
  varoitettiin kovasti ne aamulla varhain sieltä jällensä noutamaan ja
  itsensäkin kokoutumaan ennenkun viina olisi saanut heitä minnekään
  eksytetyksi.
  Yön levättyämme lähetimmä varhain aamulla jälestä muutaman saltakan eli
  sotamiehen Lappalaisia majapaikoistansa keräämään. Tiiman paikoilla
  viivyttyänsä tuli hän ypö yksinään takaisin ja sanoi ei voivansa saada
  Lappalaisia kokoon koska jo taas olivat humaltumassa, toiset jo
  hyvästikin humaltuneet. Sanansa todisti puoliksi sillä, että itsekin
  oli saanut päänsä täyden. Laitoimma siis toisia hakioita, joiden avulla
  viimeinkin saimma Lappalaiset kello 9:n ajaksi kokoon, monen jo
  kylläkin hoipertavaisilla jaloilla.
  Aivan lähtöjalkeella saanemma luvan ennen matkalle jouduttua muutaman
  sanan hyvästi-jättäisiksi Kuolasta virkkoa. Se on pieni, isomman Hämeen
  kylän kokoinen kaupunki ei kaukana Jäämeren rannalta. Taloja siinä
  luetaan olevan 136, mutta nekin eivät ole rakennukseltaan paljo Hämeen
  taloja suuremmat. Asukasten luku sanottiin olevan puolen-kahdeksatta
  sadan paikoilla. Paras elatuskeinonsa on kalastus ja Lapinkauppa,
  muutamilla käsityö. Lappalaisia elää usiammissa kylissä ympärillä,
  nimittäin Muotkassa, 8 penikuormaa länteenpäin; Petsamossa, Paatsjoessa
  ja Näytämössä, vielä etempänä länne alla; Nuottajärvessä, Suonikylässä
  ja Hirvaskylässä, eteläänpäin niistä ennen nimitetyistä; Kiltinassa
  Kuolanlahden rannalla 3 penikuormaa koillista ilmaa kaupungista;
  Maaselässä, 7 penikuormaa eteläänpäin ja muissa. Kaikista näistä
  Venäjän Lappiin kuuluvista kylistä matkustavat Lappalaiset kolme eli
  neljä kertaa talvessa Kuolaan, kaupaksi vieden sinne peuran lihaa,
  taljoja, sarvia, koipia, koipikenkiä, lapinturkkia eli peskiä, lintuja,
  revon ja majavan nahkoja, majavanhajua ja kaikkia, mitä heillä löytyy.
  Koko kyläjäs, taikka tarkemmin sanoen mies eli pari kustakin perehestä
  laittauvat yhteen matkuehen, sillä teiden vuoksi, jotka tavallisesti
  ovat ummessa, on parempi matkuessa kulkea kuin yksitellen. Umpitietä
  astuessa uupuu peura, ellei saa toista vuorostansa edellä kulkemaan.
  Jos tavaroita riittää siksi, niin on kullakin miehellä kymmenkuntaa
  peuraa hallittavana. Ensimmäisen reessä eli pulkassa istuu itse, ja
  toiset, kukin hihnasta edellisensä rekeen sidottuna, seuraavat peräkkää
  kuormarekilöitä eli ahkioita vetäen. Kymmentä sillä tavoin toisihinsa
  kiinnitettyä peuraa ahkionensa sanotaan raidoksi.
  Päästyänsä perille eroaa kukin ennen tuttuun majataloonsa ja antaa
  tuliaisiksi majan isännälle jonkun revonnahkan taikka muun pienemmän
  lahjuksen. Isäntä taasen puoleltansa syöttää, juottaa ja apattaa
  Lappalaista yltäkylläisesti, sen saadun lahjan hyvästä, ken
  vasta saatavan toivossa, ken kauppansa parantamiseksi, ken
  hyväntahtoisuudesta eli muusta syystä. Koko olo aikansa juotetaan
  Lappalaista niin majapaikassansa, kuin muuallakin missä liikkuu,
  odottaessa että hän jollain tavalla palkitsisi suuhunsa tungetun
  viinan, jonka toinen älynsä ja kunniansa osoitukseksi tavallisesti
  tekeekin, jos ei sillä kerralla, niin toiste käydessänsä. Vielä lähtö
  evääksikin pannaan Lappalaiselle majapaikastansa viinanassakka mukaan,
  jolla paluu matkansa ajan ja muutaman päivän kotiinkin tultuansa
  pitkittää Kuolassa aletun viina juhlansa.
  
  Kuolasta Muotkaan.
  Heti Lappalaisten koottua istuimma pulkkihin ja läksimmä matkalle.
  Enimmät peuransa ja pulkkansa olivat Lappalaisilla metsässä kolmen
  neljänneksen päässä, jonne asti minulle piti kaupungista pulkka
  lainata. Se sovistui niin teräpohjainen ja vapera, että töin tuskin
  pääsin perille, koko matkan käsillä ja jaloilla ulkona pulkasta
  varoessani, ettei pääsisi kumoon. Sitte sain vähä vakavamman, mutta
  senkin selkälaudattoman. Pahapa on istua kärryissäkin, joissa ei ole
  mitään tuetta selkää vastaan, mutta semmoisessa pulkassa ajaminen on
  kahta katkerampi sentähden, että siinä täytyy pitää jalat suorana
  pitkin pohjalautaa, jolla istutaankin. Mutta ollaan päivä onnettakin,
  ja yöksi tiesimmä mekin vaivamme loppuvan, joka vahvisti
  kärsiväisyyttäinme. Nassakat myös, joita melkein yhtenään pidettiin
  käsillä, saattoivat ruumiin noriammaksi ja jäsenet notkiammiksi.
  Joka Lappalaiselle oli porvaristansa matka evääksi annettu kannun eli
  kahden vetävä viinanassakka, joista jonkun virstan ajettua
  pulputtelivat omaan suuhunsa ja pakkasivat meillenkin koko matkan ajan.
  Ensimäisistä tarjouksista pääsin sillä, että sanoin en saattavani
  nassakan suusta ryypätä, ellei heillä olisi jotain sarkkaa, jota heillä
  ei ollut. Mutta pianpa keksivät keinon siihenki: peuran kaulasta
  otettiin tiuku, jota sitte pidettiin sarkan asemesta, ja josta minunkin
  kun kerran saivat maistaneeksi, piti maistaa joka kerta heidän
  itsensäkin ryypätessä. Vähintäin kaksikymmentä kertaa piti näillä
  kahdeksalla penikuormalla käyttää tätä tiukua suuhuni. Koin kyllä
  välistä vastustaa silläkin, että itseni jo entisistä maistumista
  jalattomana olevan, mutta mitästä se autti, kun Lappalaiset vakasivat
  minun terveenä Muotkaan saattavansa, vaikk'en pääsisi paikasta
  liikkumaan omin voimini. Vahingosta ja loukkauksista varjeltuna
  tulimmakin illalla kello 10 aikana Muotkaan, kömpeimmä taloon, johon
  meitä neuvottiin, ja nakkausimma nukkumaan. Vuodetta Lapissa harvoin
  laitetaan vieraallekaan, vaan kukin könttäytyy tavallisesti täydessä
  puvussaan penkille eli lattialle, mihin sattuu.
  
  Päivä Muotkassa.
  Aamulla herättyämme keitimmä ensityöksi teetä ja kutsuimma Lappalaiset
  myös juomaan. Oli meillä hyviä korppujakin, mutta ne eivät kelvanneet
  Lappalaisille, kun pelkäsivät niitä maidolla leivotuksi, jota nyt
  paaston aikana ei saisi maistaa. Sokerista myös hokivat kuulleensa,
  sitä tehtäissänsä verellä puhdistettavan, jonka tähden eivät huolineet
  siitäkään, vaan joivat kuuman teen siltänsä ryyppyjen väliin, joita
  vielä eileisistä nassakoista saatiin. Mielemme teki nyt lähteä
  seuraavalle taipaleelle, mutta Lappalaiset päättivät heti, silitä ei
  virkkamistakaan olevan, ennenkun saivat viinansa viimeiseen tilkkaan
  asti loppuun, ja siihen päätökseen piti meidän tyytyä. Nyt alettiin
  meitä kutsua juominkiin talo talolta, jota tehtiin myöhään iltaan.
  Kyllä kolmekin kertaa kävimmä joka talon sinä päivänä; onneksemme niitä
  ei kuitenkaan ollut usiampaa kuin yksitoista koko kylässä. Mihin vaan
  päänsä pisti, kuului yhtäläinen rähinä vastaan. Miehet, vaimot, pojat,
  tyttäret, kaikki auttoivat yksin tuumin nassakoita tyhjiksi. Muutamassa
  tuvassa näin nuoren, näöltänsä kauniin tytön telmivän pitkänään
  penkillä vaahti ulkona suusta. Kaksi miehenpuolta pitivät häntä
  paikallaan, koska pelkäsivät, että jos olisi liikkeelle päässyt, miltei
  olisi loukannut itsiänsä eli muita. "Tämän olemina", sanoivat he,
  "juuri sitä varten näin raivohon juottaneet, että saisitta nauraa."
  Mutta vähänpä siinä mieli nauramaan teki. Toisessa tuvassa tapasimma
  kymmenvuotisen pojan niin viinalta voitettuna, ettei omin voimin
  kyennyt värjähtämäänkään; muita emme nähneet juuri pahoin päihtyneenä.
  Kysyttyäni muutamalta Lappalaiselta, mikseivät ennemmin säästäneet
  toisiksikin ajoiksi viinaansa, sain vastaukseksi: "viina on pahaa
  ainetta ja pahasta pitää sen parempi mitä pikemmin loppu tekemän".
  Onneksemme saivatkin vielä samana päivänä lopun siitä, ettei
  seuraavaksi aamuksi jäänyt kun korttelin verta kaikkinansa, josta ei
  jokainen olisi päänparannusryyppyäkään saanut, ellemme olisi lisäksi
  antaneet, mitä omassa nassakassamme vielä löytyi.
  Asian mukaisesti olemma nyt kertoneet, mitenkä Lappalaiset Kuolassa,
  matkalla ja yhden päivän kotonansa elivät. Siitä ei kuitenkaan pidä
  heitä isoiksi juomareiksi päättää. Moni, jota ei olla iässänsä
  humalassa nähty, kuluttaa ehkä kymmenen sen verran väkeviä juomia
  vuodessa, kun Lappalainen, joka tavallisesti monena kuukautena ei
  maista märkääkään. Itsemme alin-omati moninaisten nautintoin orjana
  ohessa suokame Lappalaisellenkin joku kerta vuodessa jotain muutosta
  elämänsä yksi muotoisuudessa. Myrskyjen jälestä kiitetään tyyntä, ja
  vasta taudin jälestä saapi terveys oikian arvon; niin myös Lappalainen
  pohmelosta selvittyänsä suostuu sitä paremmin kotoiseen yksinäisyytensä
  ja aina yhdennäköisiin kinoksiinsa.
  
  Muotkasta Petsamoon.
  Muotkasta saimma muutaman Kuolalaisen emännän, joka päivää ennen meitä
  oli sinne tullut, yhteen matkaan kanssamme Petsamoon, johon sanottiin
  olevan puolenkahdeksatta penikuormaa. Vaimonpuolella oli oma katettu
  pulkkansa, jossa peitetten ja polstarien varassa kulki kyllä sievästi.
  Muuten Lappalaiset ei sitä paljo kiitelleet, sillä katetusta pulkasta
  on heillä erityönsä varoessa, ettei kaatuisi; avonaisessa tulee
  vähänkään tottunut matkustaja heidän avuttansa toimeen. Vielä pitää
  semmoisen katetun pulkan perään toinen peura hihnasta sitoa, joka
  pidättäisi sitä mäissä luistamasta. "Näin meitä täällä vaivataan --
  sanoivat Lappalaiset -- kulettamaan herrojamme, ja mitä muita roistoja
  monikin heistä usein lienee, ilman maksotta; mutta kun teidän maasta
  eli Norjasta joku tulee, niin maksaa hän rehellisesti saattopalkan ja
  ajaa ihmisten tavalla avonaisessa pulkassa." Pieni vartaloinen,
  kuudentoista vuoden vanha poika läksi myös matkaamme Petsamosta
  morsianta itsellensä katsomaan. Pilkkailivat häntä toiset ja arvelivat,
  kun olisi Kuolalaista vaimonpuolta kylässä puhutellut, niin ehkä olisi
  siitä morsiamen saanut ja molemmat taitaneet Muotkaan jäädä. Vielä
  lisäksi läksi muutamia miehiä asian alkain kylässä käymään, jolla
  tavalla matkuehen keräytyi kolmattakymmentä peuraa. Toinen puoli tästä
  luvusta kuitenki juoksi tyhjillään, sillä pitemmille matkoille
  Lappalainen ei lähde varapeuroitta, jotka, jos väsyisivät, toiset
  taidetaan valjaisin pistää ja tavallisesti pistetään jo ennenkin.
  Matkamme tähän asti oli kulkenut enimmäksi osaksi harvapuisessa
  metsikössä, mutta nyt tuli autioita tuntureita, joilla ei nähnyt muuta
  kun siliän hangen ja hyvin harvassa siellä täällä jonkun
  vaivaiskasvuisen tunturikoivun. Semmoisia koivuja ynnä petäjiä kasvaa
  Lapinmaan pohjoisemmissakin äärissä, joissa kuusta taikka muita meillä
  tavallisia puita ei nähdä.
  Illalla myöhään tulimma Petsamoon, joka samate kuin Muotka ja muutkin
  Lapin kylät oli harvaan petäjikköön asetettu yhdeksällä eri
  perekunnalla ja tuvalla.
  
  Petsamosta Paatsjokeen.
  Yön levättyämme läksimmä seuraavana aamuna kuuden penikuorman
  taipaleelle Paatsjokeen. Matkuehen pantiin kahdenkymmenen peuran
  paikoilla, joista enimmät juoksivat joutilasna. Edellisinä päivinä oli
  ollut lauhkiampi ilma, vaan nyt oli luja pakkanen. Lämmintä saadaksensa
  telmäsivät Lappalaiset syöttöpaikoissa välillänsä ja meidän kanssamme,
  pukkasivat ja väännältivät, kenen saivat, lumeen, Tämä olikin varsin
  hyvä keino, joka pian saattoi ruumiin lämpimäksi. Meidän tavallisilla
  talviteillämme saattaa re'en jälessä astua eli juosta ruumiinsa
  lämpimäksi, mutta Lapissa se ei käy laatuun, jossa tiet ovat pehmiät ja
  upottavat syvään. Oli eräs nuori vaimonpuolikin matkassa, joka
  varsinkin mahtoi lämpimänsä saada, sillä tuskin ennätti jaloilleen
  nousta, kun jo taas pukattiin lumeen. Eikä Ekdahlin ja itsenikään juuri
  tullut sääli häntä, koska väliajat jätkytteli meidän tupakin
  polttamista, joka oli hänelle outo näkö, kun Lappalaiset täällä eivät
  ruukkaa tupakkia.
  Kelin kehnouden tähden, koska entistä jälkeä harvassa paikassa näkyi,
  viivyimmä pimiään iltaan matkalla. Eikä olisi se mitään haitannut,
  mutta pahempi oli se asia, kun saattajistamme ei kukaan ollut ennen
  käynyt Paatsjoen kylässä sillä paikalla, missä se nykyään seisoi. Kylä
  oli nimittäin syystalvesta tullut muutetuksi uuteen, parempaan
  jäkäläpaikkaan. Koko seurastamme oli ainoastansa Ekdahli Kuolaan
  mennessä käynyt paikalla, mutta taisiko sitä odottaakaan, että hän joka
  ei ennen siitä ollut näillä tienoilla kulkenut, piti paikan löytämään,
  semminkin iltapimiässä? Sitä olivat Lappalaiset kuitenkin odottaneet ja
  tekivät nyt aika lailla pilkkaa hänestä, kun ei ollut muita viisaampi.
  "Hyi! on kerran kylässä käynyt ja ei löydä toiste sinne", kuuluivat
  sanat usiammanki suusta. Pari tiimaa sinne tänne ajeltuamme tulimma tok
  viimein verekselle tolalle eli peuratielle, joka suureksi iloksi vei
  meidät kylään. Vielä kylässäkin nauroivat Lappalaiset Paavali paralle,
  kun oli heitä ristin rastin iltakauden metsässä kulettanut. Paavaliksi
  kutsuivat Ekdahlia ristintänimestänsä. Omaa typeryyttänsä, kun kylästä
  tietämättä kuitenkin läksivät saattomiehiksi, eivät ollenkaan katsoneet
  naurun asiaksi. Niin meistäkin moni usein nauraa toiselle siinä, jossa
  kyllä saisi itsellensä nauraa.
  
  Paatsjoesta Näytämöön.
  Kulkumme tällä viisi penikuormaa pitkällä taipaleella oli edellisten
  kaltainen; maat kuitenkin olivat metsäisemmät. Tiet olivat nytkin niin
  umpeen juosseet, että viivyimmä iltaan asti.
  Näytämö eli Näätäjoki on viimeinen Venäjän Lapin kylä ja siitä alkaa
  Norjan Lappi. Suomen Lapille ei ole annettu pienintä suikalettakaan
  Jäämereen asti. Meidän Lappalaiset luulivat siinä väärin tehdyksi
  heille ja arvelivat, kun Venäjän ja Norjan Lapilla on koko pitkä meren
  ranta moninaisilla kylillä, kauppa- ja kalastuspaikoilla hallussansa,
  heilien tok olisi pitänyt antaa yksikään kylä samalla rannalla. Ennen
  viimeistä rajan määräämistä sanoivat olleen paremman, sillä siihen asti
  oli Venäjän ja Norjan Lapin välillä ollut pitkältä rantaa ja rantamaata
  joka ei kuulunut erittäin kummankaan alle, ja jota siitä syystä
  kutsuttiin yhteistilaksi (Fällesdistrict). Rajaa käydessä oli koko tämä
  ala määrätty Norjalaisille, arvattavasti siitä syystä, että Norjalaiset
  olivat yhteisajalla ennättäneet asettua siihen.
  Venäjän Lappalaiset elävät jotenkin siististi. Tuvissaan pesevät ei
  ainoastaan pöydät ja penkit, vaan monessa paikassa lattiankin.
  Vaimoväellä on melkein samanlainen puku, kun Venäjän Karjalassakin,
  lyhyt körtitön röijy, rantuinen eli punainen hame, renkaat korvissa
  j.n.e. Kasvoiltansa ovat enimmiten kauniin näköisiä, jos rumempiakin.
  Rukkia emme vielä nähneet missään, vaan kaikki kehrääminen
  toimitettiin värttinöillä. Miehenpuolilla on Venäjänkin Lapissa oma
  Lappalais-pukunsa, joka kuitenkin on vähä eri tyyliä siitä, kun Suomen
  ja Norjan puolella pidetään. Suurin eroitus on siinä, että kengät ja
  housut Venäjän Lappalaisilla ovat yhdessä, toisilla erittäin.
  Lihaa nyt paaston aikana ei löytynyt missään, mutta kalaa
  yltäkylläisesti. Kaikiksi talviksi ei kuitenkaan saada kalaa siihen
  määrään, että hyvästi riittäisi yli koko paaston ajan ja silloin
  Lappalaisen Venäjän puolella täytyy taikka nälkää nähdä taikka syödä
  lihaa, jota papitkaan eivät ole taitaneet kieltää heiltä semmoisina
  onnettomuuden aikoina.
  Vaikka kylät, joita Näytämöön asti Kuolasta kulimma, eivät olleet
  kaukana Jäämeren rannoilta, niin löytyi niissä kuitenkin metsää
  ympärillä, josta saatiin sekä polttopuuta että avullisia hirsiäkin.
  Pöytänsäkin olivat Lappalaisilla yhdestä ainoasta puun tyvestä,
  Samatekun Inarin Lapissa asuvat Venäjän Lappalaiset koko talven
  vakinaisilla paikoilla, kesäksi Jäämeren rannoille eli muille
  kalastuspaikoillensa muuttauen. Niin enin osa Norjan ja Uutsjoenki
  Lappalaisista, joista tok muutamien, joilla on isommat, monituhantiset
  peurakarjat, täytyy talvenkin ajalla muuttaa majansa uuteen paikkaan,
  koska jäkälää eli sammalta ei enää löydy entisen vaiheella.
  Vielä olisi kerrottavana, miten Näytämöstä kulin toverini Ekdahlin
  kotipaikkaan, siitä Inarin Lapin kirkolle, sieltä Sodankylään,
  Kemijärveen, Kuusamoon, Kiannalle, Hyrynsalmeen, Paltamoon, ja viimein
  Kajaaniin, mutta kun siinä, mitä jo kerroimma, on kyllä kerraksensa,
  niin loppukoon tarinani tähän.
   E. L--t.
  
  
  47.
  Lehtori Keckmanille.
  (Alk. suomeksi.)
  
   Kajaanista 26 Toukokuuta 1837.
  Hyvä Veljeni!
  Täällä olen jo kolmatta viikkoa outtanut jäien lähtöä, vaan nytpä
  ovatki irtanaisna. Nyt lähen taasen Wuokkiniemeen ja sieltä kiertelen
  kaakossuuntaa Valkian meren ja Suomen rajojen väliä niin loitoksi, kun
  Suomen kieltä kestää. En taia ennen kun Elokuun alussa päästä
  Sortavalaan, johonka pyyän Sinun sanomia Helsingistä lähettämään. Saapi
  nähä miten tuolla käypi vaelto kesäsaikana, ei kuulu juuri taattava
  kaikin paikoin olevan. Kuvernööriltä sain viimme-postissa oikein
  täydellisen kartan niistä seuduista (niin täyd. nimittäin, kun niistä
  saada voidaan). -- Kysyt minua "hengenvaarasta" Jäletjärven kylässä. Se
  ei ollut suurempi, kun että kuulin muutamien miesten tuumailevan, miten
  saada minua tiellä rosvotuksi, vaan josta tuumasta ei syntynyt mitänä,
  kun en ottanutkan heitä, eikä muita siitä kylästä kyyditsemään itsiäni.
  Oli siinä vähä enemmänki seikkoja, vaan jolla nyt en kehtaa tätä
  kirjotustani kasvattaa, koska vielä on kertomatta seki, kuten Kuolasta
  tänne palasin. Sieltä kuljin esiksi neljän Venäjän kylän läpi Ruian
  rajalle (Norjaa kutsutaan siellä Ruiaksi ja Jäämerta Ruian mereksi) 30
  penik. Näätäjoen (Nejdelfven) suulle, siitä 15 d:o Inarin kirkolle,
  siitä 22 Sodankylään, siitä 10 Kuolajärveen, siitä kolmatta kymmentä
  Kajaanin rajoille, ylehensä poroilla ajettuani 130 penik. Kuolajärven
  paikoilta vähä kirjottelin runoja, enimmiten syntyjä, ei tarinarunoja.
  Samote sanalaskuja ja arvuutuksia ja saarnoja. Ei sieltä näytä paljo
  olevan kerättävää. Parahimmat paikat tähän asti kyllä ovat olleet jo
  ennen usiasti käydyt likimmäiset rajapaikat Venäjän puolella. Niinkö
  lieneeki, että olen lähtenyt ulompata etsimään, mitä parahite saapi
  kotipaikan seuduilla? -- Sopivasti ja vilpittä, kun pitääki, nuhtelet
  minua, jos viimmesessä kirjassani, Suomen Lausukkoihin koskevasti,
  tulin mitäkuta v. Beckeriä vastaan sanomaan ja jota min en tarkon
  muista, enkä koskaan muulla mielellä sanonutkan, kun sillä
  osottaakseni, ettei sama Lausukkaoppi häneltä vielä ole niin
  täydelliseksi saatu, jotta olisivat joutavat ja tarpeettomat kaikki
  kokeetki sitä parannella. Sitä nyt kyllä ei kukaan kiellä'känä, että
  hänen ansionsa Suomen Kieliopissa on suurempi, kun yhdeltä mieheltä ja