Elias Lönnrotin matkat I: 1828-1839 - 27

puoli peninkulmaa Kuolajoen rantaa pitkin ylös päästäkseen joen yli,
sillä alempana se on koskinen ja enimmäkseen sulana. Vaikka porot
ovatkin keveät, on kuitenkin joskus sattunut, että ylimenopaikalla on
ajettu sulaan, ja tämä olisi vallan hyvin voinut tapahtua meillekin,
jos iltapimeällä olisimme lähteneet matkaan juopuneen väen seurassa.
Kaiken tämän vuoksi päätimme odottaa seuraavaan päivään. Varhain
seuraavana aamuna lähetimme erään sotamiehen lappalaisten majapaikkaan
kehottamaan heitä matkalle lähtemään, ennenkuin taas olisivat ehtineet
juopua. Tämä sotamies, joka oli syntynyt Kemin pitäjässä Oulun lääniä,
sanoi nimensä olevan Heikki Naakkula, mutta häntä sanottiin Kuolassa
Grigoriksi, koska hän luultavasti oli kääntynyt kreikanuskoon ja
silloin ottanut tämän nimen. Itse hän kielsi muuttaneensa uskoa, mutta
kun sangen usein huomasin että hän valehteli, en voinut luottaa tähän
hänen kieltoonsa, varsinkaan, kun hän siten luuli kohoavansa minun
silmissäni. Totta ei liene ollut sekään, mitä hän kertoi menostaan tai
joutumisestaan sotapalvelukseen. Hän sanoi jonakin katovuonna
tahtoneensa etsiä työansiota Venäjältä ja siten tulleensa Kierettiin,
Vienanmeren rannalla olevaan kauppalaan, josta ennen olen puhunut.
Siellä oli vähän hänen tulonsa jälkeen tapahtunut sotamiesten otto,
mihin kauppala oli käyttänyt hänet, niin että hän, ennenkuin hän itse
oli tietänyt asiasta mitään, huomasi olevansa kirjoitettu
sotilasluetteloihin. Tosin hänellä ei ollut passia, mutta tuskinpa
saattaa uskoa, että hän näin vasten tahtoaan ja tietoaan olisi joutunut
sotapalvelukseen. Hän syytti sitä, ettei hän silloin osannut
venättä, jotta olisi tällä kielellä voinut herroille selittää
oikean asianlaidan. Kun hän vihdoin sitä oppi, oli liian myöhäistä
saada aikaan mitään tilansa muutosta. Muuten hän ei valittanut
palvelusaikaansa, joka seuraavana talvena oli menevä umpeen, jolloin
sanoi tahtovansa palata Suomeen. Minä sain nyt toimekseni kirjeen
kautta, joka oli osotettu hänen sisarelleen, ilmoittaa tälle ja muille
sukulaisille, millä kannalla asiat olivat. Annettuani hänen kertoa,
mitä toivoi saavansa kirjoitetuksi, istahdin kirjettä kirjoittamaan.
Luin sen sitten hänelle, ja se oli niin hänelle mieleen, että sanoi,
ettei itse olisi voinut sitä paremmin kirjoittaa, arvostelu, jonka
muuten harvoin kuulee arvostelijan suusta. En katsonut haitalliseksi
kiinnittää hänen huomiotaan siihen, että pikkuseikoissakin tulee
punnita sanojaan, ja kysäisin sen vuoksi, osasiko hän ollenkaan
kirjoittaa. Hän huomasi heti erehdyksensä ja sanoi, että hänen
tarkoituksensa ei suinkaan ollut ollut verrata itseänsä minuun, vaan
että oli tahtonut sanoa kirjeen olleen hänen mielestään niin hyvän,
ettei parempaa voinut toivoa, seikka, jonka kyllä muutenkin ymmärsin.
Tätä samaa sotamiestä Ekdahl oli käyttänyt tulkkinaan, ja oli tämä
toimessaan osannut omistaa itselleen sellaisen mahtipontisuuden, että
tottumaton olisi luullut häntä herraksi ja Ekdahlia hänen
palvelijakseen. -- Mutta olkoon jo kylliksi sanottu hänestä ja hänen
jutuistaan, joilla muuten voisi täyttää useat lehdet. Kuten jo sanoin,
lähetimme hänet varhain aamulla liikkeelle kutsumaan lappalaisia
koolle. Viivyttyään jonkun aikaa tai pari tuntia tällä asialla, hän
palasi 8:n aikaan ja kertoi lappalaisten taas olevan uudestaan
päihtymäisillään viinasta, ja hänen omakin tuntuva humalansa ainakin
puoleksi todisti tämän hänen väitteensä. Meidän täytyi siis muilla
henkilöillä kutsuttaa heidät koolle, mikä viimein onnistuikin kello 9:n
aikaan, tai hieman yli. Mutta kun lähtömme on lykkäytynyt näin
pitkälle, ei minua moitittane siitä, että myös venytän kuvauksen siitä
yhtä pitkäveteiseksi. Kun sitten tulemme tuntureille, missä porot ilman
estettä ja pysähdystä rientävät eteenpäin laajoja lumiaukeita pitkin,
on kertomuksenikin saava enemmän vauhtia. Tarkoitan tällä, että minun
pitäisi lisätä tähän muutama sana lappalaisten matkoista Kuolaan.
Erityisistä lähikylistä, joita ovat lännessä: Muotka 8:n peninkulman
päässä, Nuottajärvi (Notozepo), samoin 8:n peninkulman päässä,
Suonikylä (Sonjdela) vähän kauempana, molemmat Muotkan eteläpuolella,
Hirvaskylä vielä etelämpänä, Petsamo, Paatsjoki ja Näytämö länteen
Muotkasta, Kildina itäpohjaan 3:n peninkulman päässä, Maaselkä etelään
7:n peninkulman päässä -- kaikista näistä sekä niemimaalla Kuolan
itäpuolella olevista kylistä, joita en edes tunne nimeltä, tekevät
lappalaiset 3-4 matkaa talvessa Kuolaan. Raitoahkioissaan
(kuormapulkissaan) he kuljettavat myytäviä tavaroitaan, kuten
poronlihaa, poronnahkoja, sarvia, poronkoipia eli sanalla sanoen
kaikkea, mitä poro tuottaa. Sitäpaitsi vähän lintuja, revonnahkoja,
majavannahkoja, majavanhaustaa y.m. Koko kylä, tai oikeammin sanottuna
mies tai pari kustakin kodasta, matkustaa yhdessä seurassa, sillä tien
vuoksi, jonka pian taas pyryttää umpeen, on parempi, että seurue on
niin suuri kuin mahdollista. Täytyy näet usein vaihtaa etumaisia
poroja, joiden on kulkeminen tukkiutunutta jälkeä. Heidän saavuttuaan
perille kukin eroaa majataloonsa kaupungille, varakkaampien porvareiden
luo, antaen isäntäväelle lahjoja, milloin jonkun revonnahan, milloin
muuta. Isäntä koettaa kaikin tavoin pitää vierastaan hyvänä, tarjoten
hänelle ruokaa ja viinaa, niin paljon kuin tämä jaksaa nauttia, sillä
siitä riippuu seuraavan kerran lahja, ja täten myös kauppa, jonka hän
tekee lappalaisen tavaroista, taitaa tulla edullisempi. Näin
lappalainen jo majapaikassaan tulee tarpeeksi ryypänneeksi, ja missä
vaan hän liikkuu kaupungilla, sama kestitys tulee hänen osakseen, ja
vaikka se annetaan ilmaiseksi, odotetaan, että lappalainen ymmärtää
toisella tavalla maksaa kekkerit, ja sen hän tekeekin. Hänellä näet on
jonkunmoinen kunniantunto tässä suhteessa. Vielä lähtiessään
lappalaiset saavat eväiksi viinaa, piirakoita ja senkaltaista. Sotamies
Grigor, joka tiesi tämän, sanoi, kun pyysin häntä ostamaan evästä
minulle: "Ei teidän tarvitse hankkia evästä, sillä sekä kortteeristanne
että muista paikoista pannaan teille sitä niin runsaasti, että teidän
tulee olemaan vaikeata saada perille kaikkea." -- Osaksi hän olikin
oikeassa, sillä esikuntalääkäri käski todella emännöitsijänsä kantamaan
minulle evästä ja oli lisäksi kieltänyt häntä ottamasta juomarahoja.
Mutta mitä Grigor väitti yleisen tavan vaativan että matkaan lähtevä
vieras muka majatalosta evästettäisiin, ei suinkaan toteutunut minun
suhteeni, ja kukapa sitä edes olisi odottanut. Vieraanvaraisuudella on
sivutarkoituksensa, auliilla anteliaisuudella niitä on vielä
enemmänkin, ja suomalainen sananlasku sanoo: _vuoroin vieraissa
käydään_. -- -- -- -- --

Matka Kuolasta Muotkaan.
Lappalaisten kokoonnuttua kello 9:n ajoissa aamulla, lähdimme vähää
myöhemmin matkaan. Koska useammat tulomatkallaan Kuolaan eivät olleet
tehneet kierrosta Kuolajoen koskien yläpuolitse, vaan olivat kulkeneet
joen poikki veneellä, olivat heidän pulkkansa ja osa poroista kosken
toisella puolella metsässä. Kaupunkiin oli tuotu ainoastaan niin monta
poroa kuin meitä oli henkilöitä, mutta pulkkia ei ollut riittämään
asti. Minulle oli hankittu kaupungista lainapulkka, mutta se oli niin
vapera, että mitä suurimmalla vaivalla ja laahaten molemmilla käsilläni
hankea pitkin sain ajetuksi ensimäiset 3/4 peninkulmaa, kunnes sitten
sain paremman. Sen liitämistä Kuolan katujen kalteisilla iljanteilla en
voi verrata mihinkään muuhun kuin siihen matkaan, jolta eräänä
aamuhetkenä saavuin samaan kaupunkiin unisena ja peräti viluissani.
Sitten tosin sain paremman pulkan, mutta kun sen selkänoja ensimäisen
peninkulman päässä murtui liitteestään, oli edessäni taas surkea
viippuminen jäljellä olevien kuuden peninkulman matkalla. Jokainen
tietänee hieman, miten tukalaa on istua rattailla, joissa ei ole
selkälautaa; pulkassa on vielä vaikeampi, kun jalkojen siinä täytyy
olla yhdensuuntaisina itse istumasijan kanssa. Mutta se ajatus, että
matka kuitenkin sujui, sekä tieto, että se illalla oli loppuva, pitivät
minun sekä yhtä huono-osaisen Ekdahlin rohkeutta yllä. -- Olin
lappalaisten -- ja miksen itsenikin -- varalle Kuolasta ennen lähtöä
ostanut pari kannua viinaa, ja jokikisellä lappalaisellakin oli oma
nassakkansa tai pullonsa. Näiden sisällystä maisteltiin ahkerasti
matkalla, ehkä ahkerammin kuin mitä minun tottumattomuuteni vuoksi
olisi ollut sopivaa. Ainakin minun yhteen kotvaan oli vaikea kävellä,
minkä vuoksi niissä paikoissa, joissa poroja puhallutettiin, jäin
istumaan pulkkaan, jotta en olisi antanut lappalaisille aihetta
hilpeyteen, ja mietiskelin siinä syvästi Kajaaniin koko vuodeksi
jättämääni raittiusseuraa. Illalla 10:n aikaan saavuimme perille
Muotkaan, jossa kylässä on yksitoista lappalaisperhekuntaa. Tie oli
enimmäkseen kulkenut vähäisten metsien läpi ja lampien yli; tuntureille
ei vielä oltu päästy. Kun lappalaisten matkan varrella osottama
vieraanvaraisuus ja oma ajattelemattomuus pitivät minut suurimman osan
päivää tilassa, jota ei suinkaan voi sanoa raittiiksi, tiesin varsin
hyvin, että ainoastaan kaitselmuksen huoltapitävä käsi oli saattanut
minut vahingoittumattomana perille. Vielä muistan selvästi, miten
eräässä jyrkässä mäessä, jossa oli puita molemmin puolin ajouraa, poron
juostessa täyttä vauhtia pulkkineni päivineni kaaduin, ja miten poro
laahasi minua täten suurimman osan mäkeä alas, kunnes väsyi minua täten
vetämään.

Päivä Muotkassa.
Seuraavana aamuna heräsin penkillä täysissä vaatteissani, kuten
edellisenä iltana olin siihen paneutunut. Saatuamme luvan polttaa,
sillä eivät ainoastaan Venäjän karjalaiset, vaan myöskin Venäjällä
asuvat lappalaiset pitävät tupakan polttoa syntinä, sytytimme aluksi
piippumme ja tutkistelimme sen jälkeen lekkeriämme. Sitten keitettiin
teetä, juotiin sitä ja tarjottiin lappalaisille. Mutta sokeri ja
vehnäleipä eivät heille kelvanneet, kun sokerinvalmistuksessa on
käytetty verta, ja kun leipää oli ennen paistamista voideltu voilla, ja
tätä he tarkoin tutkivat, kun sitä heille tarjottiin. He joivat teetä
siis ilman näitä lisäaineita, emmekä me tietysti panneet sitä vastaan;
itse meidän täytyi juoda tee maidotta. Kun tämän jälkeen vielä olimme
syöneet aamiaista, olisimme itse halukkaasti lähteneet liikkeelle
päästäksemme taas illaksi yhtä kylänväliä etemmäksi. Mutta silloin
lappalaiset taas olivat täydessä touhussa viinanassakoineen ja sanoivat
olevansa kaikkein tyytyväisimmät siihen, että saivat jäädä kotia niin
kauaksi kuin viinaa riitti. Emme erityisesti panneet vastaan, mutta
teimme sen sopimuksen, että ainakin seuraavana aamuna varhain
pääsisimme matkaan, ja he vakuuttivat, että tämä toivomuksemme oli
täyttyvä. Viivyimme siis kylässä vielä tämän päivän, joka aamusta
alkaen myöhäiseen iltaan vietettiin kemuillen vuoroin joka mökissä,
joita oli 11 lukuaan. Usein saimme useat kutsut samalla kertaa, eikä
suinkaan riittänyt, että kukin isäntä kerran oli meitä kestinnyt, vaan
meidät kutsuttiin uudelleen, useimpien luo kokonaista kolme kertaa.
Eikä päässyt vähemmällä kuin että ainakin kolmasti oli nostanut
viinalasin huulilleen kullakin käynnillä. Vaikka siis lujasti olin
päättänyt, etten, kuten edellisenä päivänä, antaisi pettää itseäni, ei
tämä minua oikein tahtonut auttaa ainakaan iltapuoleen, sillä, kuten
sananlasku mainitsee, käytiin kimppuun liian tiheään. Lappalaiset itse
joivat, isä, äiti, poika ja tytär erotuksetta, mutta suuresti
ihmettelin, ettei nähnyt monta pahasti juopunutta. Sellaisessa tilassa
oli kuitenkin muuan muuten kauniskin tyttö, joka oli nauttinut niin
paljon liikaa, ettei voinut kävellä, seisoa, eikä edes istua. Sen
vuoksi hän loikoi penkillä, ja toiset pitivät vuoroin kiinni hänen
käsiään, sillä tässä tilassa hän oli rajulla päällä ja koetti
lakkaamatta päästä pystyyn tehdäkseen tiesi mitä urostöitä. Luultavasti
hän kuitenkaan ei olisi voinut tulla paria askelta etemmäksi lattialla
ja olisi silloin kaatunut kumoon, mutta olisi silti voinut rikkoa
ikkunan tai tehdä itselleen tai muille jotakin vahinkoa. Miehet
kuiskasivat meille juottaneensa tahallansa tytöllä näin paljo liikaa,
hankkiakseen itselleen ja meille naurun aihetta. Ei kuitenkaan yhtään
tehnyt mieli nauraa, kun näki muuten siivon tytön, punaposkisen kuten
lappalaistytöt yleensä ovat, puettuna puhtaisiin liinavaatteisiin ja
muuten hyvään vaatetukseen, näin alentuneessa tilassa. Jos tahtoo nähdä
naista alennuksen tilassa, niin on hän nähtävä juopuneena -- vaikka
tosin ei voi kieltää, että hän toisessa alennuksen tilassa on vielä
surkuteltavampi. -- Tästä näytelmästä kohtalo johti meidät naapurin
mökkiin läsnäolemaan toisessa. Siellä makasi penkillä nuori poika niin
viinassa, että vaivoin voi itse kääntyä sen verran kuin tarvitsi,
saadakseen päänsä siihen asentoon, että voi purkaa sisältään liiallisen
viinamäärän samaa tietä, mitä se oli sisälle mennyt. Äiti oli hänelle
tässä toimessa avullisena sekä kääntämässä häntä että pitämässä kiinni
hänen päästään. Paitsi näitä kahta ei näkynyt yhtään pahasti
juopunutta. Kaikki tosin olivat iloiset, mutta iloisia lappalaiset ovat
viinattakkin. Illalla huomasimme iloksemme, että kaikki nassakat olivat
miltei tyhjät, niihin luettuna omammekin. Oivallinen illallinen, jossa
merikampelo oli tärkeinnä tarjottavana, seurasi kemuja. Tälle
illalliselle meidät kutsui rikkain lappalaisista, joka sanoi olevansa
erittäin tyytyväinen Kuolan-matkaansa. Hän oli näet -- toisten
kyläläisten suostumuksella -- luvannut eräälle Kuolan porvarille, että
tämä kesällä oli saava pyytää lohta heidän joestaan, ja siitä hän oli
saanut ainakin muutaman kannun viinaa; muutamat sanoivat hänen saaneen
100 ruplaa rahaakin, mitä hän tietysti ei myöntänyt, peläten, että
täytyisi jakaa tuo summa muiden kanssa. -- Tähän tämä luku hyvin voisi
loppua, ellei olisi syytä pelätä, että joku, tuntematta lappalaisten
elämää, sen kertomuksen johdosta, joka on annettu tämän-päivän
kemuilemisesta, luulisi heidän yleensä liiaksi nauttivan väkeviä,
varsinkin kun se, mitä ennen on luettu ja kerrottu heistä, pikemmin
puolustaa kuin vastustaa tätä luuloa. Tämän väärän luulon eksyttämänä
saattaisi moni, joka vuodessa nauttii sataa kertaa enemmän väkeviä kuin
lappalainen, kuitenkin arvella itse elävänsä raittiina ja panna
lappalaisen juoppojen kirjoihin, mikä olisi mitä räikeintä vääryyttä.
Lappalaisen liikaan huutoon joutuneen juoppouden laita onkin itse
teossa se, että kun hän muutaman kerran vuodessa sattuu paikoille,
missä viinaa myödään, hän, tottumaton kun on, helposti päihtyy
vähemmästäkin määrästä viinaa, jota sellaisissa tilaisuuksissa harvoin
suostuu kokonaan jättämään maistamatta. Ja kukapa siitä häntä moittii..
Miksi olisikaan sallittu muiden ihmisten joka päivä ylenmäärin hankkia
itselleen nautintoja ja soimata lappalaista siitä, että hän edes
muutaman kerran vuodessa vaihtaa jokapäiväisen yksitoikkoisuutensa
johonkin muuhun, jota ainakin hän pitää nautintona. Tyventä kiitellään
enimmin myrskyn lakattua ja terveyttä taudista parannuttua, ja
lappalainen panee tuollaisen yhteisen kaupparetken jälkeen entistä
suurempaa arvoa kotielämäänsä. Jos hän saa seurata omaa tahtoaan, hän
harvoin tai ei koskaan ota koko ryyppyä ja varoo päihtymistä; Muotkassa
näimmekin vaan erään pojan ja mainitsemani tytön juopuneina. Ainoastaan
silloin kun itsekkäisyys kietoo hänen yksinkertaisuutensa paulaansa,
hän todella päihtyy, kuten samain Muotkan miesten laita oli Kuolassa,
harvoja lukuunottamatta. Kun Muotkan lappalaiselta kysyttiin, miksi hän
ei kernaammin säästänyt viinaansa, jolloin hänelle sitä olisi riittänyt
pitemmäksi aikaa, jos olisi ollut vähemmän vieraanvarainen ja
noudattanut suurempaa kohtuutta, hän vastasi: "Tiedämme, että viina on
jotakin pahaa, ja meistä on parasta kerralla tehdä loppu tästä pahasta.
Muuten eivät tavat salli että viinaa pidetään kotona, vaan kun sitä
saadaan, on sitä nautittava niin kauan kuin on tippakin jäljellä." Tämä
lappalainen tuntui jokaisessa muussa asiassa olevan kylän järkevin
mies; lukija päättäköön, kuinka järkevä tämä hänen vastauksensa oli.
Hänen vastauksensa muuten palauttaa mieleeni toisen, vieläpä vallan
läheltä kotiseutuani. Muuan mies, joka joka päivä joi totilasinsa, otti
ruokaryyppynsä sekä aamuisin rohtoryyppynsä -- anteeksi, että olen
noudattanut takaperoista järjestystä -- sama mies moitti naapuriaan
siitä, että tämä joskus otti liikaa. On otettava huomioon, että tämä
naapuri oli noita "köyhiä raukkoja", jotka joskus voivat saada irti
kaksitoista killinkiä, mutta jotka muuten kärsivät puutetta. Nämä
kohtalon hankkimat kaksitoista killinkiään hän joskus käytti viinaan ja
päihtyi; sitten hän taas oli viikko-, ehkä kuukausiakin ollenkaan
nauttimatta väkeviä. Mutta kun rikas naapuri, joka joka päivä nautti
tavallisen määränsä, moitti toista, tämä vastasi puolustellen itseään:
"Minä tosin ansaitsen moitetta epäsäännöllisyydestä, kun varani eivät
salli minun saattaa juoppouttani kunnolliseksi järjestelmäksi, kuten te
muut voitte tehdä." Eiköhän sama suhde vallinne lappalaisen ja hänen
varakkaampien eteläisien naapuriensa välillä? --

Matka Muotkasta Petsamoon.
(7 1/2 penink.)
Edellisen päivän kemuilemisen jälkeen heräsimme seuraavana aamuna ja
tutkistelimme nassakkaamme, jonka vielä huomattiin sisältävän
täsmälleen neljä ryyppyä; näistä otimme itse ensin kaksi ja annoimme
toiset kaksi isännälle ja emännälle. Kohta sen jälkeen saimme kutsut
toiseen paikkaan, missä sattumalta myös oli jäänyt joku ryyppy
nassakkaan, mutta tämä olikin kemujen viimeinen. Siihen päättyi ja oli
jo aikakin päättyä tämän yltäkylläisyyden, ja vielä pikemmin on aika
lopettaa sen kertominen. -- Muuan vanhanpuoleinen naishenkilö, joka
edellisenä päivänä oli tullut Muotkaan, liittyi meihin seurassamme
matkustaakseen Petsamoon. Hänellä oli mukanaan Kuolasta kuomi-pulkka,
joka suuresti harmitti lappalaisia. Vastenmielisesti he näet
valjastivat poron sen eteen, varsinkin kun itse henkilö pussineen,
patjoineen ja vällyineen jo painoi melkoisesti. Sellaisessa katetussa
pulkassa istuva henkilö ei voi ohjata poroaan, minkä vuoksi toisessa
pulkassa istuvan lappalaisen alituisesti täytyy sitä hoitaa. Ja mäkien
takia täytyy sitoa toinen poro tällaisen pulkan taakse, jotta se
vastaan pitämällä edes vähän hiljentäisi pulkan liian kiivasta vauhtia.
Sellaisen pulkan kuomi on tavallisesti tehty purjekankaasta, joskus
nahasta. Tilaa siinä on niin vähä, ettei voi istua, minkä tähden
matkustajan täytyy loikoa ja tässä asennossa ollen matkustaa. Kuolassa
ja Kemin kihlakunnassa asuvat venäläiset vallasihmiset ajavat reissäkin
maaten. Usein he vedättävät saappaat jalastaan ja antavat peittää
itsensä kuin vuoteeseen ainakin. Kullakin on oma makunsa ja
mielihalunsa. Näin peiteltiin mainittu naishenkilökin pulkkaan; tällöin
lappalaiset eivät voineet olla tekemättä huomautuksiaan. "Tuolla tavoin
meitä rasitetaan, kun täytyy maksutta kuljettaa omia herroja, ja te,
jotka olette toisista maista kotoisin, vaikka olettekin herroja,
maksatte ja ajatte kuin mekin." Karavaaniimme liittyi vielä nuori,
ainoastaan 16-vuotias poika, joka aikoi Petsamoon katsomaan itselleen
vaimoa. Sitäpaitsi vielä muutamia vanhempia miehiä. Koko seurueessa oli
kolmattakymmentä poroa, muutamat niistä irtonaisina. Sillä eipä
kernaasti lähdetä pitemmälle matkalle ilman varaporoja. Tie oli
jossakin määrin auki ajettua, mutta ei suinkaan ollut niin hyvää kuin
olimme toivoneet, sillä edellisinä päivinä oli satanut lunta ja
pyryttänyt. Toinen puoli matkaa oli autioita tuntureita, joilla ei
nähnyt ainoatakaan kasvavaa puuta, korkeintain muutaman tunturikoivun.
Nämä ovat jotenkin sellaisten leikattujen puiden näköisiä, joita näkee
puutarhoissa; ne eivät kasva 3-4 kyynärää korkeammiksi, ja runko voi
tyvestä olla 3-4 tuumaa läpimitaten. Runko ei ole sileä eikä suora,
vaan enimmäkseen sammalen peittämä ja mutkikas. Vaivaiskoivut ovat
vallan toista lajia kuin tämä tunturikoivu, jota luonnontutkijat
kenties pitävät vaan meidän tavallisen koivun muunnoksena.
Uskollisemmin kuin mänty se muuten kohoaa pohjoiseen, sillä vaikka
mänty onkin kovin kestävä, ei se kuitenkaan vaivaa itseään kiipeämällä
tuntureille. Tätä tunturikoivua nähtiin Kuolassa yleensä käytettävän
polttopuina, joita koirilla vedätettiin metsästä, -- toimi, jolla
seudun köyhät asukkaat talvisaikaan enimmäkseen ansaitsevat elantonsa.
Meren rannikolla kuuluu sellaistakin polttoainesta olevan niukalta,
niin että se on hankittava 2-3 peninkulman päästä. Muutamissa paikoin,
kuten pohjoislappalaisen niemimaan itärannalla sijaitsevassa
norjalaisessa Vesisaaren (Vadsöen) kauppalassa, poltetaan enimmäkseen
turpeita. Nämä kaivetaan ylös lapioilla, leikellään tiilinmuotoisiin
paloihin, kuivataan ja poltetaan. Sellaista turvetta kuitenkin saadaan
ainoastaan muutamissa paikoin mainittua niemimaata, mutta sitä
kuulutaan voitavan ottaa samassa paikassa useasta päällekkäin olevasta
kerroksesta, niin ettei ainakaan pian turpeen puutetta tarvinne pelätä.
Myöhään illalla saavuimme Petsamoon, valitsimme yöpaikan, keitimme
kaloja, söimme ja panimme maata.

Petsamo. Matka sieltä Paatsjoelle.
(6 penink.)
Petsamo oli samanlainen kylä kuin Muotka; se oli rakennettu männikköön
ja siinä oli 8-9 perhekuntaa, jotka asuivat kukin erityisessä mökissä.
Kaikki lappalaiskylät, joiden kautta kuljimme, olivat täten metsään
sijoitetut, kuitenkin siten, että metsä luonnollisesti oli harventunut.
-- Sittenkuin meille tavallisuuden mukaan oli keitetty kaloja, panimme
maata ja läksimme taas seuraavana aamuna matkaan. Matkuettamme oli noin
20 poroa, joista useimmat juoksivat vapaina. Muuan naishenkilö, joka
kylässä oli suuresti moittinut tupakkapiippujamme, oli myös
seurassamme. Matkallakin hän näytti kärsivän tupakansavusta, sillä joka
kerta kun näki meidän polttavan, hän aina matki meitä huulten
liikkeillä y.m. Annoimme hänelle varsin monta tilaisuutta muistutuksien
tekemiseen. -- Koska pakkanen oli kova, täytyi usein turvautua
vilkkaampaan ruumiinliikkeeseen kuin pulkassa istuen voi saada.
Hevosella matkustettaessa saattaa asian parantaa juoksemalla jonkun
aikaa reen jäljessä, jolloin mitä kovimmallakin pakkasella pian voi
lämmetä. Mutta jos lumi ei ole tarpeeksi kovassa, niin jalat kuitenkin
voivat palella, ja moni on jo palelluttanut jalkansa, vaikka on
juossutkin, kun tie ei ole ollut kovaa. Porotiellä, jonka lumi
tavallisesti on löysää, ei auta jäljessä juokseminen. Lappalainen on
sen tähden keksinyt edullisen keinon, hän näet vähäksi aikaa köyttää
poron kiinni tai käyttää hyväkseen aikaa, jolloin sitä syötetään, ja
painiskelee toveriensa kanssa lumessa. Miehet ja naiset, miten vaan
sattuu, tuuppivat toisiansa kumoon, Tien ollen tukossa pyryn jälkeen,
matkamme kesti pimeään asti. Ei yksikään seuralaisistamme ollut käynyt
Paatsjoen nykyisessä paikassa. Tämä kylä oli näet joku aika sitten
muutettu pois entisestä paikastaan. Nimismies Ekdahl tosin oli siellä
käynyt, mutta miten saattoikaan kohtuudella vaatia, että hänen, joka
oli kulkenut sen läpi, lähemmin panematta huomioonsa kylän asemaa, nyt
paluumatkalla piti se muistaa. Tähän kyytimiehemme kuitenkin luottivat,
ja yllä mainittu akka sanoi moneen kertaan, kun eksyimme: "Hyi, hyi! On
ollut kylässä eikä toista kertaa osaa sinne takaisin!" Ajettuamme
jonkun peninkulman harhaan, osaksi vanhaa tolaa, osaksi ilman
sellaista, ja kun moni tällä ajalla oli ehtinyt muistella kuulleensa,
että kylä entisestä paikasta oli siirretty siihen tai siihen suuntaan,
satuimme viimein tolalle, joka onneksi johti meidät kylään. Kun siellä
tuli tunnetuksi, että olimme sitä etsineet, kaikki ahdistivat Paavalia
(Ekdahlia) nauraen hänellä pahanpäiväisesti, kun ei kylää löytänyt,
vaikka kerran ennen oli siinä käynyt. Minä puolestani en suinkaan
pitänyt asiaa kummallisena, omituisempaa minusta oli, kun vaadittiin,
että oudon henkilön, joka matkallaan Kuolaan ensi kerran oli kulkenut
kylän läpi, paluumatkalla olisi pitänyt muistaa, missä kylä sijaitsi.

Matka Paatsjoelta Näytämöön.
(50 virst.)
Tämä matka oli yleensä edellisten kaltainen, lukuunottamatta tuntureja,
jotka nyt olivat pienemmät. Kun edellisenä päivänä oli satanut lunta,
tie taas oli enimmäkseen ummessa; saavuimmekin vasta myöhään illalla
perille. Näytämö (Näätäjoki) on viimeinen venäläinen lappalaiskylä, ja
tästä alkaa norjalainen alue, joka, luonnottomasti kyllä, ulottuu aina
Venäjän alueeseen asti sulkien Suomen lappalaiset erilleen Jäämerestä,
jonne kuitenkin kaikki heidän kauppansa liikkuu. Kun lappalaisten on
mahdoton Pohjanmaalta noutaa tarvetavaroitaan, ja kun lisäksi lienee
kielletty käymästä kauppaa muukalaisen kanssa, en tiedä, miten Suomen
lappalainen oikeastaan saisi sellaisia tarvetavaroita kuin jauhot,
suolat y.m. nykyään ovat, jos hän tarkoin noudattaisi asetuksia. Hänen
on pakko rikkoa ne. Tämän seudun kautta Suomi mukavimmin pääsisi
yhteyteen meren kanssa, ja jos niin olisi asian laita, syntyisi tähän
helposti suomalais-lappalainen kauppala. Tänne Inarin vedet j.n.e.
Rajaa määrättäessä sanotaan norjalaisen rajaherran lahjomisella saaneen
hyvän maakaistaleen. Venäläisen herran kerrotaan saaneen viisi mustaa
revonnahkaa ja joka merimiehen saaneen hopearuplan.
_Venäjän-lappalaisen puku_. Naisten päähine on kuten
Venäjän-Karjalassa; siinä on paljo koristeita ja ylhäällä viuhkan
tavoin esiinpistävä kampa. Hame, röijy, kehto, kangat [sana on
tällaisenaan ruotsinkielisessä alkukirj:ssa], korvarenkaat. Hameet
raitavat, punaiset; vyö.
Lattiat pestyt. Tukkimetsää useimmissa paikoin -- leveitä, yhdestä
ainoasta puusta tehtyjä pöytiä. Liha muutamissa paikoin tympeätä (verta
juoksuttamatta teurastettua). -- Kala on Venäjän lappalaisella
paastoruokanakin. Muutamat tekevät kuitenkin poikkeuksen. -- Pappi:
Jumala antakoon syntinne anteeksi! -- Tupakansavu karkoitettiin
katajanoksilla. Syy: kaikki on saastaista, mikä lähtee ihmisestä ulos.
--- Naiset tavallisesti kauniita, punaposkisia -- puhtaat paidat --
punaiset myssyt. -- Värttinä -- jännesäikeitä -- miehillä jaarat,
joissa paljo heiniä, usein ilman sukkia, ylettyvät lonkkain
yläpuolelle. Paita, poromekko, kintaat.

Näytämöstä Näytämönjoen rannalle Ekdahlin virkataloon.
(3 penink.)
Matkaa kesti iltaan asti huonon kelin vuoksi. Asunto Ekdahlilla, muuan
paja ilman pöytää tai penkkiä. Kahvia, viinaa y.m. ei ollut, tuskin
leipää; lihaa joka ateriaksi kolmasti päivässä. Halot joka päivä
noudettavat metsästä. Tsaajua. Sokeripöytä lapsille, jotka
nuoleskelivat. [Lause kuuluu alkuaan: "Sokerbord för barnen, som
slickade".] Leivonta. Rasvaa lihan kastikkeena. Ydintä. Tupakkaa,
Virginian lehtiä. Vesinuuska. Kauppapaikkoja lähellä Ekdahlin
virkataloa: Vesisaari, Mårtensnäs, Vardöe, Karlsbotten, Byggöen,
Gullholen y.m. Vesisaaressa yhdeksän kauppiasta ja niistä muutamat
oikein rikkaita. Pian tästä paikasta paisunee melkoinen kaupunki, sillä
kuuluu jo olevan monta muhkeata taloa, ja uusia yhä on kohoamassa.
Varakkaammat polttavat puita, köyhemmät turvetta, jota on paksuin,
kerroksin Nordkapin niemen itäpuolella. Meren rannalla lappalaiset
asuvat puoleksi maanpäällisissä, puoleksi maanalaisissa majoissa,
joissa on ikkunat katossa. Siellä navetatkin maanalaiset. On useita
salakäytäviä sellaisiin aittoihin y.m. Norjalaiset sanovat Inarin
asukkaita "Injager"-suomalaisiksi, myöskin kveeneiksi. Porolappalaisten
rikkaus: 6-10 tuhanteen poroon. "Miten porosi ovat voineet tänä
vuonna?" -- "Varsin hyvin." -- "Eikö edes vasikoita ole mennyt
hukkaan?" -- "Eipä pahasti, ainoastaan noin 500." Sellaisia porolaumoja
seuraavat sudet alituisesti. Joka yö suistuu poro niiden petojen
suuhun. Lentelevät korpit seuraavana aamuna ilmaisevat surman
tapahtuneen, ja silloin lappalainen lähtee ottamaan pois, mitä sudet
eivät ole voineet syödä, ja käyttää sen itse ruuaksi. Muuan
porolappalainen oli kehunut, että susi oli teurastanut hänelle koko
talven ajan, niin ettei hänen itse ollut tarvinnut nähdä vaivaa.
Käärmeitä ei ole pohjoispuolella Sompiotunturia, kurkia ei Inaria
pohjoisempana; variksia on Kuolassa ja Reisivuomassa (Byggefjorden),
harakkoja ei Inaria pohjoisempana. Lappalainen sanoo kaikkia suuria
jokia Tenoksi esim. Paatsjokea.

Naytämönjoelta Inarin kirkolle.
(15 penink.)
Turhaan olin toivonut pääseväni Utsjoelle, minne oli 13 peninkulmaa.
Paljo lunta. Ekdahlin veli 1/2 viikkoa [sitten lähtenyt] suoloja
noutamaan merenrannalta. Puolessatoista vuorokaudessa 3 peninkulmaa. --