Elias Lönnrotin matkat I: 1828-1839 - 26

katsoimme parhaaksi antaa porojen hieman levätä, niiden juostua 30
virstaa, ja ennenkuin taas lähdettiin kulkemaan jäljellä olevaa 15
virstan pituista taipaletta. Tuvasta vielä loisti meitä vastaan kirkas
takkavalkea, joka vielä enemmän houkutteli meitä poikkeamaan sisälle
lämmittelemään, vaikkei vilu meitä suuresti vaivannutkaan. Mutta
sattuma oli tuonut muutaman talonpojan tai sentapaisen tänne
Kannanlahdesta, ja hänkin matkusti Kuolaan. Nyt hänelle oli edullista
matkustaa minun kanssani perille, kun hänen muuten olisi ollut pakko
maksaa enempi kuin jos kaksi käytti samaa jamstjikkaa. Sitä paitsi
hänen tarkoituksensa jo silloin lienee ollut kehottaa jamstjikoita
minulta, oudolta ja muka varakkaalta mieheltä, vaatimaan koko
kyytimaksu molemmista kyydeistä, niin että hän olisi päässyt
korkeintain tarjoamalla muutamia viinaryyppyjä. Nämä tuumat mielessään
hän kuiskasi jotakin kievarinisännälle ja minun Kannanlahdesta
lähteneelle jamstjikalleni, minkä jälkeen edellinen selitti minulle,
ettei minulla ollut oikeutta ajaa ennen vuokratulla porolla tästä
kievarista eteenpäin, vaan että minun asetusten mukaan sieltä oli
ottaminen uusi poro. Toista lappalaista, joka sokerteli suomea,
käytettiin tulkkina. Tähänastinen jamstjikkani myös sanoi, että hänen
nyt täytyi jättää minut, minkä vuoksi maksoin hänelle 30 kopeekkaa
vähemmän. Sitten isäntä ja tulkki pyysivät minua iskemään heiltä
suonta, minkä teinkin, ja siitä maksoivat 40 kopeekkaa kumpikin. Kaiken
tämän jälkeen lähdettiin matkaan uuden kumppanin seurassa. --
Ensimäisen kyytivälin maksu oli sovittu 1 ruplaksi 20 kopeekaksi, mikä
kyllä riitti yhdestä porosta, sillä muut kuuluvat pääsevän 80
kopeekallakin -- mutta luullen näin kaikkialla pääseväni 40 kopeekalla
peninkulman, en edeltä tehnyt mitään sopimusta seuraavan, 48 virstaa
pitkän Jogostrovan ja Rasnovologan välin suhteen, jotka ajettiin
samoilla poroilla, vaikka 33 virstan päässä oli kievaripaikka, nimeltä
Rikkataival. Tämä ja edellinen kyytiväli oli kuljettava suurimmaksi
osaksi Imandran jäitä, joskus poikki suurehkojen tai pienten nienten ja
saarten. Saaria näet on paljo tässä järvessä. Suuret paljaat ylängöt
olivat siihen määrään valkeiden pilvien kaltaiset, etten aina varmasti
tietänyt, olivatko pilviä vai vuoria. Matkalla kumppanini usein ajoi
poronsa edellä ajavan jamstjikan poron rinnalle ja neuvotteli kauan
uutterasti hänen kassaan. Arvasin jo, että neuvottelu koski minua, ja
että aiottiin kiskoa minulta tavallista runsaammat kyytirahat. Näin
olikin asian laita. Tultuamme Rasnovologaan kysyin, mitä olin velkaa.
Kyytimies näytti ikäänkuin tuumivan tai vielä lähemmin asiaa
ajattelevan, minkä ajan käytin hyväkseni sanoen: onko 1,50 tai 1,60
tarpeeksi? "Tshto, toljko poltora rubli; net, tri rubli" [Kuinka!
Ainoastaan puolitoista ruplaa! Eipä toki: kolme ruplaa!] Mutta tähän
minäkin vastasin nietu, ja sanoin: tuossa saat kaksi ruplaa; jos et
huoli, niin ole ilman, sillä et saa kopeekkaakaan enempää. Turhaan
muutamaan kertaan sanottuaan pribavi [lisää], ilman että se auttoi,
otti hän rahat. Mutta mirabile visu [ihmeellistä nähdä], nyt hän meni
matkakumppanini luo ja alkoi pribavoida häntä, vaikka tuo mies
aikaisemmin oli antanut hänelle jotakin, jota me muut pirtissä olijat
tosin emme olleet nähneet, mutta jonka muka piti olla kyytirahaa. Se
lienee kuitenkin korkeintain ollut joku 40 kopeekan kolikko, sillä muu
oli sopimuksen mukaan kiskottava minulta. Kun se nyt ei onnistunut,
niin täytyi hänen, homman alkuunpanijan, maksaa oma kyytinsä. En
kuitenkaan luule että hänen maksettavakseen tuli enempää kuin rupla,
tai korkeintaan 1,20, kun minä maksoin 2 ruplaa. -- Jos tällä kertaa
olisin maksanut vaaditut 8 ruplaa, niin olisin ehdottomasti joka
seuraavalla taipaleella saanut maksaa suhteellisesti yhtä paljon tai
enemmänkin. Ehkäpä kunnon matkakumppanini vielä olisi voinut keksiä sen
sukkelan kepposen, että olisi kehottanut kyytimiestä ottamaan minulta
yli molempien kyytimaksujen; nimittäin heille kummallekin vähän
juomarahoja. Kun nyt ensimäinen tuuma täten meni myttyyn, lienee
matkakumppanini pitänyt turhana toisilla taipaleilla antaa ohjeitaan
kyytimiehille, sillä kaikkialla he olivat perin tyytyväiset 40
kopeekkaan peninkulmalta. Tämä kuuluukin olevan enemmän kuin mitä
tavallisesti maksetaan avoimesta ahkiosta, sillä Kannanlahdessa
sanottiin, että hyvin pääsee 30 kopeekalla, jopa vähemmälläkin
peninkulman. Niiden, jotka ajavat kuomipulkalla, täytyy maksaa paljoa
enempi, nimittäin 1 rupla peninkulmalta. Mutta he tarvitsevatkin,
paitsi jamstjikkaa, toisen miehen, joka suksilla seisten liukuu pulkan
jäljessä pitäen siitä kiinni, ettei se saa kaatua. Sitä paitsi
tällaisella kyydillä ajettaissa täytyy olla muassa varaporo tai kaksi.
Tällä tavoin matkustaminen tosin on mukavampaa, mutta näköala menee
hukkaan ja lisäksi kyytirahoja. Rikkataival-nimisessä kievaripaikassa,
joka sijaitsee Jogostrovan ja Rasnovologan välillä, syötettiin poroja.
Matkatoverini tarjosi lappalaiselle 3-4 ryyppyä viinaa, jota
korvatakseen tämä keitti teetä ja tarjosi minullekin. Ruokaakin
keitettiin joka paikassa, minne poikettiin, lihaa tai kalaa, josta ei
tahdottu ottaa mitään maksua; oltiin hyvin tyytyväisiä, kun
tavallisesti annoin 10, 15 tai 20 kopeekkaa. Muissa paikoissa asui
ainoastaan yksinäisiä lappalaisperhekuntia pienissä pirteissä, joissa
oli avoin kiuas ja 2-3 suurehkoa lasi-ikkunaa ynnä puulattia.
Maaselässä, ensimäisessä kievaripaikassa Rasnovologasta 85 virstaa
eteenpäin, oli kokonainen kylä sellaisia lappalaistupia sekä myös muuan
säässynä eli kirkko ynnä kello, jota uutteraan soitettiin, sillä oli
sunnuntai. Tämä kello ei kuitenkaan ääneltään ollut suurta lehmänkelloa
juuri parempi. Tässä kylässä ostin itselleni koipikintaat ja jaarat
niihin kiinnitettyine housuineen. Edellisistä maksoin 1 ruplan,
jälkimäisistä 5 ruplaa. Poromekkoa (petjskiä) minulle niinikään
tarjottiin ja pyydettiin siitä 10 ruplaa, mutta kun sitä piti pukea
ylleen niin tyhmällä ja epämukavalla tavalla, en siitä huolinut.
Rasnovologassa, missä riideltyäni lappalaisen kanssa kyytirahoista,
olin lainannut talosta petjskin, olin sitä ylleni pukiessani satuttanut
silmäni, ja minulla olisi ollut täysi syy olettaa, että lappalainen oli
niin noitunut, jos olisin ollut taikauskoisempi. Koetin kuitenkin
vapautua siitä luulosta, hyvin tietäen, että silmä siitä todella olisi
voinut tulla kipeäksi ja noidutuksi, sillä se oli jo muutenkin
kolmatta vuorokautta kipeänä. -- Maaselästä on seuraavaan asemaan,
Hangaskorvaan, 18 virstaa, mutta siellä ei vaihdettu poroja, vaan
matkustimme samoilla vielä eteenpäin 20 virstaa Kiitsaan, jonne
saavuimme myöhään illalla, vaikka 10:n aikaan olimme lähteneet
Maaselästä. Sama matkatoveri, joka aikaisemmin oli neuvonut kyytimiehiä
minulta liikoja kiskomaan, tuli nyt, maksaessani kyydin, 1 rupl. 20
kop., luokseni ja sanoi, ettei minun ollenkaan olisi pitänyt maksaa
tästä kyytivälistä, kun porot olivat niin huonot, Luultavasti hän
itsekkin olisi tehnyt samoin, mutta maksoi hänkin, kun minä en
välittänyt hänen joko tosissaan tai leikillä lausumastaan kehotuksesta.
Kiitsassa panimme maata vähäksi aikaa ja läksimme sitten matkaan niin
varhain, että päivän valjetessa seuraavana aamuna saavuimme Kuolaan,
minne täältä vielä luettiin matkaa 30 virstaa. Näin siis olin saapunut
Kuolaan ja samalla päässyt rasittavasta matkatoveristani, joka seikka
olikin ollut yhtä hartaana toiveenani. Sitä miestä yhä vieläkin
harmilla muistelen. Jokaisessa kievaripaikassa hän kerrassaan kärvensi
itseään valkean ääressä tavalla, jota en saata mainita säädyllisyyttä
loukkaamatta, ja jommoista en ennen ole nähnyt kellään, kuinka raakoja
ja sivistymättömiä lienevätkin olleet. Huomasinpa että kievaripaikoissa
olevat lappalaisetkin pitivät sitä säädyttömänä.
-- Metsät ovat Kannanlahdesta alkaen Maaselkään ja etemmäksikin
kohtalaisen hyvät ja tuottavat seudulle hirsiä ja muuta tarpeellista
puuainesta. Lähempänä Kuolaa ne huononevat, hirret ovat uitettavat
Kuolaan Tuulomajokea pitkin aina 10:n peninkulman takaa. Polttopuita,
petäjää ja koivua saadaan kuitenkin verraten läheltä, nimittäin puolen
tai yhden peninkulman päästä. -- Imandran järvi täyttää melkein puolet
Kannanlahden ja Kuolan väliä, vaikkei sitä kuitenkaan tule kulkemaan
päästä päähän. Sen pisin perä, joka antaa koilliseen, jää tiestä
sivulle. Suuria selkiä ei ollut varsin monta, kuten olin luullut, vaan
leveät tai kaidat niemet katkaisivat ne usein. Tällä kertaa ei myöskään
sattunut pyryilmaa, joka joskus kuuluu tuottavan paljon vaikeutta. Kun
on vastatuuli, kuuluvat porot usein sellaisella pyryilmalla sanovan
itsensä irti kontrahdista, kääntyvän päin ahkiota ja töllistelevän
ajajata kasvoihin, ilman että niitä mitenkään saa eteenpäin kulkemaan.
Meidän porot tosin välistä tekivät niin, mutta taipuivat kuitenkin taas
sävyisästi jatkamaan matkaa. Muuten tämä poron tapa kääntyä sarvineen
ahkioon päin ja töllistellä on ikävintä, mitä porokyydillä ajaen olen
kokenut. Aina vaaditaan aikaa, ennenkuin sen saa jälleen liikkeelle,
usein täytyy ajajan nousta ahkiosta ja ensin ohjasta taluttaa sitä joku
matka, ennenkuin se suostuu jatkamaan. Kesällä matka Kuolaan kuitenkin
kuuluu olevan paljoa tukalampi. Imandralla sattuva myrsky ja vastatuuli
kuuluvat usein monta vuorokautta tai koko viikon viivyttävän matkaa, ja
muuten kuuluu polkuakin haittaavan vuoret, kivet ja suot.
Näin siis olin tullut Kuolaan saamatta matkalla tai sen jälkeen muuta
ikävyyttä, kuin kovan katarrin, joka oli niin ankaraa laatua, että
muutamaksi päiväksi kiinnitti minut vuoteeseen rasittaen minua
päänsäryllä, korvainsuhinalla ja muilla katarrin tukalilla
seuralaisilla.


42.
Tohtori Rabbelle.

Kuola, 3 p:nä maaliskuuta 1837.
Rakkahin Veli!
Juuri kun otan esille tarpeelliset kirjoitusvehkeet muuten
tervehtiäkseni Sinua täältä Pohjolan ylimmästä kaupungista, sain
tavattoman tervetulleen kirjeesi. Jokikinen kotimaasta tullut kirjain
minua tavattomasti ilahuttaa talla vieraalla seudulla, missä minulla
nyt kahden viikon aika on ollut oikein ikävää. Isäntäväkeni ei puhu
muita kieliä kuin venättä, johon en vielä ole oikein perehtynyt. Muista
kaupunkilaisista ainoastaan tohtori, kunnon mies, puhuu latinaa, ja
komendantin rouva, kotoisin Riiasta, puhuu saksaa. Ilman heitä kenties
jo olisin menehtynyt pelkkään ikävään. Varsinkin tohtorin luona olen
usein käynyt ja heittänyt hiiteen raittiusseuran, jonka jätin Kajaaniin
paluuseeni säilytettäväksi. Saatat kuitenkin tästä kirjeestä päättää,
etten ole tehnyt kovin suurta poikkeusta, sillä hetki sitten palasin
hänen luotaan. Mutta kun hänen kanssaan laverran latinata, tapahtuu
joskus, että sama kieli tuppaa tunkeutumaan venäjäänkin, jota minun on
pakko puhua kortteerissani. Niinpä olen jo useammin kuin kerran emännän
kanssa alkanut puhua latinaa. Tämä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna
hullunkurisiin erehdyksiin, jotka tämä kieltensekoitus on aiheuttanut.
Niinpä isäntäni joku päivä sitten kysyi minulta, oliko minulla vaimoa.
Mutta kun hän joskus on käynyt norjalaisessa Vargön kauppalassa ja
kuullut vaimoa siellä sanottavan _konaksi_, niin hän sovitti saman
sanan venäläiseen kysymykseensä, joka koski vaimoa. Mutta minä käsitin
kysymyksen kuin olisi se koskenut hevosia, kun hevonen on venäjäksi
konj. Sen tähden vastasin, että minulla oli kokonaista kaksi --
"konia", mikä ensin pani hänet ja muut läsnäolijat suuresti
hämmästymään, ja sitten, kun asia lähemmin selveni, nosti yleisen
naurun. Täällä oloni ensi päivinä alotin venäjän kielen opiskelua,
mutta kyllästyin siihen sitten niin täydellisesti, etten viikkoon ole
aukaissut ainoatakaan venäläistä kirjaa. -- Tähänastisesta matkastani
saan kertoa, että se enimmäkseen on ollut ikävä, mutta tästä lähin
toivon sen käyvän hauskemmaksi. Osaksi olen kulkenut jalan, osaksi
hiihtänyt, osaksi ajanut hevosilla tai poroilla. Koirilla en vielä ole
tullut ajaneeksi, vaikka Kannanlahden rantakylissä, joiden kautta
matkustin, yleisesti ajettiin niillä. Niinpä täällä Kuolassa kaikki
puutkin kuljetetaan metsästä kotia koirilla, joita joko yksi tai pari
valjastetaan eteen. Halkometsää ei kuitenkaan ole peninkulmaa
likempänä. Hevoset ovat harvinaiset, eikä muutamia vuosia takaperin
ollut niitä koko kaupungissa muuta kuin yksi; nyt kuitenkin on 4-5,
joilla ajaen välistä pidetään hemmetin-moista melua kaduilla, vaikka
kyllä useimmat huviretket tehdään poroilla. Vallashenkilöitä täällä on
tusinan vaiheille: Komendantti, ispravnikka, sudja [tuomari], kaksi
sossedaatelia, tohtori, postinhoitaja, jauhomakasiinin hoitaja,
suolamakasiinin hoitaja, viinaherra, tullinhoitaja, kaksi pappia,
kirjuri y.m. Itse kaupunki on niemellä Kuolan- ja Tuulomajokien
välissä. Ne yhtyvät heti kaupungin alapuolella ja muodostavat alun
neljän peninkulman pituiseen Kuolanlahteen, joka tosin on Jäämerta,
mutta jota ei siksi luulisi, kun se tuskin koskaan jäätyy talvella.
Taloja on ehkä vähä toista sataa, 5-6 hieman paremmin rakennettua. Yksi
pääkatu, muut mitättömiä kujia. Kirkkoja kaksi, toinen suuri
puukolossi, toinen kivestä ja oikein hyvin rakennettu. Rahastorakennus
niinikään kivestä tehty, mutta mitätön. Joka taholla kaupungin
ympärillä alastomia korkeita vuoria ja melkein alituinen myrsky niiden
välisellä alangolla. Enempää ei minulla tällä kertaa ole Kuolasta
sanottavaa. Ensi syksynä tullessani Helsinkiin kerron lisää. Lähden nyt
Inariin ja sieltä kuljen Suomen puolta rajaa pitkin; toukokuussa tulen
Kajaaniin kirjoittamaan reseptejä Malmgrenille ja tilaamaan Uudet
vaatteet. En näet ollut arvannut, että vaatteet puolessa vuodessa niin
kokonaan voisivat kulua, kuin nyt alkaa olla laita. Kajaanista lähden
sitten rajaa pitkin Sortavalaan, poiketen sekä Venäjän että Suomen
puolelle; Sortavalasta Viipurin läänin kautta Helsinkiin. -- Kyhäystäni
rokotuksista saatte kernaasti muuttaa, niin ettei sen tarvitse
vaikuttaa minun paluuseeni. Hyvä, jos siitä korjaamallakaan voi jotain
tulla.
Jää hyvästi!
E. Lönnrot.
J.K. Olinpa vähällä unhottaa pyytää Sinua tervehtimään ensin, joskin
minulle tuntematonta, suuresti kunnioitettua rouvaasi, ja sitten muita
sikäläisiä tuttavia! Jumala pitäköön teidät kaikki terveinä! Huomenna
tai ylihuomenna lähden matkaan. Lappalaisia saapui tänään siltä puolen,
mistä olen tilannut itselleni kyyditsijöitä Suomen rajalle. Tähän asti
olen ollut vailla sekä kauhtanaa että turkkeja, mutta nyt minun kait
talven jäljellä oleviksi viikoiksi on hankkiminen turkit tai
poromekko, kun en muuten uskalla lähteä 20 peninkulman pituiselle
erämaan-matkalle. Jos vastedes tahdot ilahuttaa minua muutamilla
riveillä, niin lähetä ne toukokuuksi Kajaaniin. Jätän tällä kertaa
Arkangelin matkan kokonaan sikseen, kun se on turha tarkoituksilleni.


43.
Arkiaterinrouva Törngrenille.

Kuola, 3 p:nä maaliskuuta 1837.
Korkeasti kunnioitettu, jalosukuinen arkiaterinrouva!
Tuota perin miellyttävää lupaa, jonka kerran annoitte minulle, että
välistä saisin kirjoittaa sinne Teille jonkun rivin, pelkäämättä siten
häiritseväni, tahdon nyt kahta kernaammin käyttää hyväkseni, kun sen
kautta tältä vieraalta ja minulle hieman ikävältä seudulta ainakin
hetkeksi saan siirtää ajatukseni hauskemmille seuduille ja rakkaampiin
esineisiin. Harras toivoni on, että nämä rivit, kuten toisetkin
vastedes, tapaavat Teidät täydellistä terveyttä nauttivana. Herra
arkiaterin viime kesänä lähettämästä kirjeestä huomasin, ettei
terveytenne silloin ollut hyvä, mikä seikka suuresti minua huolestutti,
vaikkei siihen ollutkaan syytä.
Teidän luvallanne saan nyt kertoa hieman siitä matkasta, jolla paraikaa
olen. -- Jo syyskuussa viime vuonna läksin Kajaanista ja kuljin ensin
noin 30 peninkulmaa jalan. Sittemmin olen, kun lunta tuli tarpeeksi,
jatkanut matkaa osaksi hiihtäen, osaksi hevosella tai poroilla ajaen.
Viimemainittuun matkustamistapaan sain tutustua etenkin matkallani
Kannanlahdesta tänne. Tätä taipaletta luetaan olevan hieman
kolmattakymmentä peninkulmaa, eikä sillä asu muita kuin lappalaisia
poroineen. Täältä on minun vielä matkustaminen ainakin neljäkymmentä
peninkulmaa poroilla, nimittäin toinen puoli siitä Inariin ja toinen
Sodankylään, miltä jälkimäiseltä seudulta vasta pääsee jatkamaan
hevosilla. Täällä Kuolassa näkee enimmäkseen ajettavan koirilla, joita
on joko yksi tai kaksi reen (ahkion) edessä. Täten kuljetetaan kotia
melkein kaikki puut metsästä, ja niitä noudetaan tavallisesti
peninkulman päästä, sillä lähempänä on ainoastaan alastomia tai
mitättömän risumetsän peittämiä vuoria. Samoin näin jo Kannanlahdessa
ja muissa tämän saman Vienanmeren rannalla sijaitsevissa kylissä
ajettavan koirilla, vaikka siellä oli hevosiakin. Täällä Kuolassa olen
ollut noin pari viikkoa ja sillä ajalla todenteolla koettanut ja
kokenut, mitä ikävä merkitsee. Isäntäväkeni ei ymmärrä sanaakaan muita
kieliä kuin venättä, jota en vielä hyvin ymmärrä ja vielä huonommin
puhun. Ainoastaan tohtori puhuu latinaa, ja komendantin rouva, joka on
kotoisin Riiasta, puhuu saksaa. Ilman heitä luultavasti jo olisin
puolikuollut ikävästä. Etenkin tohtorilla olen usein käynyt.
Hieman lopuksi Kuolan kaupungista: se on niemellä kahden joen välissä,
jotka kaupungin alapuolella yhtyvät ja yhdessä muodostavat Kuolanlahden
alun, joka, vaikka onkin Jäämerta, koko talven on sulana. Avoimeen eli
suureen Jäämereen täältä vielä luetaan neljä peninkulmaa. Joka taholta
tätä kaupunkia ympäröivät korkeat, alastomat vuoret, joiden väliin
tuuli niin sulloutuu yhteen, että melkein lakkaamatta on myrskynnyt.
On yksi ainoa pääkatu, muut ovat vaan ahtaita kujia; taloja on lukuaan
sata, hyvin harvat niistä ovat paremmin rakennettuja. Kirkkoja on
kaksi; toinen kivestä ja jotenkin kaunis. Mutta minun täytyy keskeyttää
tässä saadakseni tilaa kunnioittavasti tervehtiä herra arkiateria, ja
pyydän myös, että suvaitsette Atelle ja Kallelle minulta sanoa mitä
sulimmat terveiset. Ensi syksynä tulen Helsinkiin ja saan silloin kauan
toivomani tilaisuuden tavata Teidän perhettänne joko siellä tai
Laukossa. Minun on kunnia alati olla, arvoisa arkiaterinrouva, Teidän
nöyrin palvelijanne
Elias Lönnrot.


33.
Lehtori Keckmanille.
(Alk. suomeksi.)

Kuolasta 4 (Posti lähtee 6 päivä) Maalisk. 1837.
Rakas Veljeni!
Nyt olen jo kohta menettänyt ensimmäisen puolen lupa-ajastani ja tullut
tänne Kuolaan, josta vähitellen aion jälelle kääntyä eteläisiä puolia
katselemaan. Köyhät runoista kyllä ovatki tähän saati nämät pohjaset
maailmat olleet, paljo köyhemmät, kun päältä ajatellen toivoin.
Kehutuista Pääjärven kylistä en voinut saada suuresti mitänä, paitsi
muutamia joiuntavirsiä Lapin tapaan, ei suuresta arvosta. Mitä kylissä
ennen kerätyistä vanhoista runoista luin, näytti [heil]le enimmiten
outoa olevan, jotta paljo en luule'kan erehtyväni jos päätän, niistä ei
vastakan mitänä mainittavata apua Kalevalaan taikka muuhun Suomen
Runostoon saatavan. Ovatki kylät pienosia ja harvassa, 3 eli 4
penikuormaa toisistaan erillä ja semmoisissa ei konsa runoja lauleta,
kun missä tukummin asutaan. Ilman sitä on niissä Venäjän kieli niin
vallan saanut, ettei löydy täysikasvuista miestä, tuskin pientä
poikanalikkaakan, joka ei sokertele Venäjän puhetta ja pajahda Venäjän
virsiä, semmoisia ulvomisia, kun toisinaan Helsingissä kuulet
soltattain ääntelevän. Pääjärven pohjaspäässä on äärimmäinen
Suomalainen tahi Karjalainen kylä, Tumtsa nimeltä ja siitä alkaa
Venäjän puolella rajaa Kotalappi elellä. Mainitun Tumtsan ja
Kannanlahden välillä ei ole kun karuja metsiä, soita ja järviä, asuttua
paikkaa ei ni ollenkaan, eikä pohjaspuolella tätä liniata muita kun
lappalaisia asukkaita. Niin juokseeki Venäjän puolella rajaa Lapin
kansa paljo etelämmäksi, kun Suomen puolella, jossa vielä Inarin järven
länsirannalla kuuluu vähäinen suomenpuheellinen kylä löytyvän. Sinne
aionki nyt täältä lähteä ja siitä rajaa myöten Suomen puoletse eteläksi
Kuusamon pitäjän pohjaspäähän saati, josta taasen käännyn Pääjärven
poikki ja Tuoppajärven itärannoitse Kemin linnaan asti. Saarennolla,
joka jääpi Kannanlahden, Vienameren ja Jäämeren välisiaan, minun
kuitenkan ei ole mitänä tekemistä, koska sillä ei asu muita kun
Lappalaisia harvakselta. Sen siaan on Kemijärven kirkolta länneksi
rajaa myöten paljo suomalaisia kyliä Kuolajärven eli Sallan Lapin
nimellä, joilla tähän asti ei ole ollut ni kirkkoa, eikä pappia,
paitsi mitä Kemijärven eli Kuusamon kirkossa kahdeksan ja kymmenen
penikuorman päästä harvakselta ovat käyneet. Sinne kehotti minua eräs
Kannanlahdessa asuva, sieltä kotoperänen mies, runoetsintään lähtemään
ja niin nyt olen lähteväki sekä sinne, että esinnä Kemijärven ja
Sodankylän muihinki rajavaiheellisiin kyliin, jotka sekä von Bekkeriltä
että Sjögreniltä näyttää käymättä jääneen. En kyllä voi'kan päältä
arvata, jos maksanevat käyntivaivan, mutta kuitenki on heissä käytävä,
koska onki aikomukseni kaikki paikat tällä kerralla kulkea, josta vaan
olisi mahdollinenki uusia runoja eli vanhoja täydellisempänä saada.
Nykystä päätöstäni myöten en Kemistä lähde'kän Vienaan eli Arkangeliin,
vaan käännyn Oniegan linnan puoleen ja sieltä Vuigujärven ja Oniegan
meren pohjaspään tienoitse Repolan pitäjätä kohti, johon arvattavasti
tulen noin keskellä Toukokuuta. Vienan matka minulta vaan suotta
anastaisi kaksi, kolme eli usiampaaki viikkoa ilman minkänlaista
hyödytystä muille, kun itselleni, jos voisin paremmaksi Venäläiseksi
sillä ajalla opastua. Elä siis kirjaa minulle Vienaan lähetä, vaan sen
siasta Kajaaniin, johon Repolasta pistäyn noin viikon ajaksi
kesävaatteisiin muuttaumaan. Kajaanista sitte taasen Toukokuun lopulla
lähden esinnä Nurmeksen pitäjään ja siitä pitkin rajaa sekä Venäjän,
että Suomen kylitse Sortavalaan ja Aunuksen maahan. Vaan sopiiki niistä
vasta tarkempi tieto antaa. Kirjallisuuden Seuralle en nyt mitänä
erittäin kirjota; jos luulet tarvitsevan ja sopivan, niin sano, että
olen kyllä kokenut täyttää velvollisuuteni ja niin yritän vastapäinki.
Matkani lopulla on niistä kuitenki kerrassaan tili tehtävä. -- Tänne
tultuani luekselin ensimmäisinä päivinä Venäjän kieltä, vaan kyllästyin
sitte taasen, rupesin Suomen Lausukkasanoista (de Verbis fennic.)
aikani huviksi kirjottamaan. Siitä on minulla ollut täysi tekeminen
koko viikon aika, enkä ole vielä valmiiksi saanut. Von Bekkerin
kieliopissa on mielestäni Lausukkaoppi paljo puuttuvainen. Ensiksi on
peräti osottamatta jäänyt, kuinka kaikkein kielessä löytyväin
erityisten Lausukkain käytelmät (conjugationes) seuraavat yhteistä
lakia s.t.s. kuinka samaa lakia myöten, kun Lausukasta _nostan_
Lausuntatavassa (Mod. Infinitiv.) tulee _nostaa'_. Lausukoista _arvaan,
kuulen, taritsen_ edl. tulevat _arvata', kuulla', tarita'_ edl.,
_arvannen, kuullen, tarinnen_ myös samate kun _nostanen_. Toiseksi hän
ei ole malttanut, että _nostan, arvaan, kuulen_ edl., Aikansa (Tempus)
vuoksi niin hyvin ovat Tulevata kun Nykyistäki Aikaa. Suomen
Lausukoissa ei eroteta kun kaksi Aikaa: Mennyt (Praeteritum) ja Menevä
(Praesens et Futurum). Tavoissa (Modi) on hän vielä enemmin erehtynyt.
Niitä Suomen Lausukoilla pidän olevan kahdeksan: Sanonta-, Kerronta-,
Arvelo-, Ehdonta-, Toivonta-, Käskentä-, Lausunta- ja Maininta-Tapa
(Modus Indicativus, Historicus, Consessiv., Conjunctiv., Optativ.,
Imperativ., Infinitiv., Participialis). Kullaki näillä on mainitut
kaksi Aikaa: _nostan, olen nostanut; nostin, olin n.; nostanen, ollen
(lienen) n.; nostaisin, olisin n.; nostaon, ollen n.; (nostakan, olkan
n._;) [yläpuolelle kirjoitettu: nosta', ole' n.] _nostaa!, olla! n.;
nostava, nostanut_. Kuinka esimerk. taitaisi _nostaisin_ olla
Imperfektum (Praeteritum), joka ei koskaan merkitse mennyttä, vaan
menevätä Aikaa, ehkä toisella Tavalla, kun käytös: _nostan, nostanen_
edl. Kolmanneksi Bekkeri suotta on laittanut Verba anomala et defectiva
Suomen kieleen joita ei juuri löydy'kän. Neljänneksi on hän usiammassa
muussa paikassa erehdyttävä; katso esim. sivu 100. 4., jossa hän
nimittää vaan kolme Lausukkaa: _auttaa, saattaa, kaataa_, joilla
Kerrontatavassa olisi sekä oi että i semmoisista kaksitavuisista
Lausukoista tätä Käytelmää, joilla edellisessä tavuessa on a. Minne
jäävät siis Lausukat: _kaartaa, haastaa, vaihtaa, maistaa, paistaa,
laittaa, naittaa, taittaa, malttaa, karttaa, kastaa, kattaa_ edl., vai
eikö niistäki sanota sekä: _kaarti (kaarsi), haasti, vaihti, maisti_
edl., että _kaarto, haasto, vaihto, maisto, paisto, laitti_. Ylehensä
on oi sekä i päätteenä kaikissa semmoisissa Lausukoissa, joiden
päätteenä on taa ja edellisessä tavuessa a seurattuna joltai toiselta
kirjaimelta paitsi l, n, r. Monta muuta puutosta sekä erehdystä olen
tullut havatsemaan, vaan joista nyt en tahdo mainita. Mieleni on
sentähden saada Lausukkaoppi sihen tapaan perustetuksi, ettei jäisi
mitänä epäilyksiin ja luulenki jo hyvällä tiellä olevani, vaikka kyllä
vielä menee toinen ja kolmaski viikko, ennenkun saan kaikki valmiiksi,
ynnä mitä jo kotona Kajaanissaki sitä varten usein miettielin. Forma
Activa ja Passiva olen nimittänyt Tehtävä ja Suattava Muoto ja jakanut
Tehtävän Muodon Lausukat kolmeen Lajiin (Genus), jotka nimitän
seuraavasti: Muunnehtuva, Itsehtyvä ja Oleutava Laji (G. Activ.,
Reflexiv., et Neutrum). Itsehtyvän Lajin olen taasen kahteen Rotuun eli
Syntyyn (Species) jakanut, jotka ovat Johderotu ja Liiterotu (Sp.
derivatum et compos.). Liiterotua Itsehtyvän Lajin Lausukoista ovat
semmoiset, kun esimerk. _annoksen, te'eksen_, vaan Johderotua: _antauu,
antautuu, antauntuu; tekeyy, tekeytyy, tekeyntyy_, jonka tähden
Johderodun Itsehtyvät Lausukat jakauvat kolmeen Pukuun (Varietas).
Suattavan Muodon Lausukat taasen olen erottanut vaan kahteen Lajiin:
Kohdallinen ja Otollinen Laji (Gen. personale et impersonale).
Latinaiselle: Persona olen antanut Suom. nimen: Kohta ja erottanut:
Omakohdan, Kerakohdan ja Varsikohdan (1. 2. 3.. Pers.). Varsikohdan
nimen otin siitä, että Lausukan Varsi (Radix), jonka kanssa minun
on ollut paljo toimittamista, Yksikön kolmannessa Kohdassa,
Sanontatavassa, useimmiten tavataan selvänä eli vähemmin kun muualla
muutettuna. Tämmöisellä kirjotuksella olen nyt kirjani, Sinulle
lähetettävän, pidentänyt, koska tiedän, semmoisia Sinulta mieluisesti
luettavan. Kirjota suotta Toukokuuksi Kajaaniin, mitä tästä vähästä
Lausukkaoppini osotuksesta päätät koko saman opin suhten ja erittäinki
uusista nimilaitoksista. Terveisiä ystäville! Voi hyvin toivottaa
Veljesi
Elias Lönnrot.
P.S. Kirjaa Sinulta tahi muilta Helsingissä en ole saanut, paitsi
Rabbelta. Enkä jouda enä odottamaan, vaan täytyy huomena eli ylihuomena
lähteä [tuol]le pitkälle taipalelle, jossa 3 yötä saan lumikinoksessa
maata.
P.S. N:o 2. Vastikän pääsin Lappalaisten kera Venäjän, Lapin ja Suomen
kielellä yhtaikaa riitelemästä. Heillä oli mielessä ottaa
kahdenkertanen kyytipalkka minulta, vaan jota eivät saaneet täysiin
määriin. Niin siitä toimesta päästyäni rupesin kirjoja kiinnittämään ja
havatsin, että taasen tulen vaivamaan Sinua muillaki kirjoilla, kun
omallasi. Törngrenin rouan on Tamperiin ja Laukkoon lähetettävä, jos ei
asuisi Helsingissä (taikka jos itse Törngreni on siellä, anna hänelle).


45.
[Lähtö Kuolasta.]

[Seuraava matkamuistelma-sarja on Suom. Kirj. Seuran arkistossa,
Lönnrotin muistiinpanoissa, nidoksessa R. 185-200. -- Alkusivun
yläreunassa lisäksi seuraava muistiinpano: "Laulu Kuolan kaduilla.
Tansseja vuoroin. Tsajua j.n.e. Kildinanmatkat."]
Kuolasta matkustimme, nimismies Ekdahl ja minä, 9:ntenä p:nä
maaliskuuta (1837). Aikomuksemme oli ollut jo edellisenä päivänä lähteä
matkaan, mutta Muotkan lappalaiset, joiden oli määrä kyyditä meitä,
juhlivat kukin eri tahollaan kaupungissa eikä heitä voinut saada
koolle. Tosin joskus saimme heitä kolme tai neljä yhtaikaa kokoon,
mutta kun he kaikki olivat melkoisesti hutikassa, emme katsoneet
sopivaksi lähteä matkaan heidän kanssaan, jos heidät olisikin saanut
taivutetuiksi lähtemään ja jättämään sinne toverinsa seuraavaksi
päiväksi makaamaan pois humalansa. On näet Kuolasta ensin matkustaminen