Elias Lönnrotin matkat I: 1828-1839 - 20

tahtoisi'kan sillä aikoani kovin viivytellä. Voi hyvin. -- Veljellinen
ystäväsi
Elias Lönnrot.


4.
Luutnantti Örnhjelmille.
(Konsepti.)

Uhut, 24 p:nä marraskuuta 1836.
Nyt olen tullut lähemmä 10 peninkulman päähän Suomen rajalta ja aion
huomenna matkustaa edelleen. Sitä ennen tahdon ylioppilas Cajanin
mukana, joka huomenna alkaa paluumatkansa Kajaaniin, lähettää terveisiä
Sinulle ja vaimollesi, koska en kuitenkaan pitkään aikaan toiste voine
sitä tehdä. Miten on nykyä Kajaanin yhteiskunnallisten olojen laita?
Melkoisesti huolissani läksin sieltä kuultuani, että tuo jo muutenkin
pieni seuraelämäpiiri oli välien rikkoutumisesta hajaantunut. --
Suokoon Jumala kuitenkin meille kaikille edelleen terveyttä. Hyvin
köyhää maa kuuluu olevan täällä pohjoiseen; en kuitenkaan luule nälkään
kuolevani, sillä aina toisen pitää voida elää siinä, missä toisenkin.
-- Eräällä tehtävällä minun täytyy vaivata Sinua; pyydän nimittäin
Sinua ostamaan kopallisen hyviä heiniä ja säilyttämään ne Kajaanin
talvimarkkinoihin sekä silloin antamaan ne Enonsuusta kotoisin olevalle
venäläiselle talonpojalle Dmitreille. Minä ynnä Cajan näet asuimme
hänen talossaan viikon päivät, eikä hän ottanut siitä maksua, vaan teki
sen sopimuksen, että talvimarkkinoilla saisi pienehkön kopan hyviä
heiniä. Neuvoin häntä menemään sinun luoksesi, minkä vuoksi minun nyt,
suorittaakseni tämän kunniavelan, täytyy vaivata Sinua. Voudilta saat
siihen rahoja. Ellei heiniä missään olisi saatavissa, niin pyydä
sitten, että Polvilasta annetaan. Jää hyvästi.


5.
Kruununvouti Wichmannille.
(Konsepti.)

Uhut, 25 p:nä marraskuuta. 1836.
Viimeisenä hetkenä, ennenkuin täältä lähden pohjoisemmille seuduille,
on hauskaa lähettää Sinulle ja vaimollesi tervehdys. En voine pitkään
aikaan vastedes sitä tehdä, ellen joulukuun lopulla käy pistäymässä
Kuusamon markkinoilla. Mutta se matka riippuu silloisesta
olopaikastani; voin näet silloin jo olla kauempana rajalta. Nyt olen
ruvennut keräämään suomalaisia satuja ja olen jo pannut paperille niitä
1/4 sadan verran. Luultavasti niiden luku kasvaa moneksi sadaksi,
ennenkuin taas olen Kajaanissa. Olen näet aikonut vaelluksillani käydä,
paitsi täällä asuvien suomalaisten luona, myös ennen paluutani
Suomen-Karjalassa ja Viipurin läänissä. Silloin luulen voivani kestitä
lapsiasi saduilla vaikka monta päivää perätysten. Voi hyvin.


6.
Postinhoitaja Gosmanille.
(Konsepti.)

Uhut, 25 p:nä marraskuuta 1836.
Koska olen varma siitä, että Sinä taloudellisten ja muiden tarpeiden
esiintyessä olet vanhemmilleni avullinen, olen sen asian suhteen
vähemmin levoton kuin lähtiessäni Kajaanista. Muistuta heitä, että
talvimarkkinoilla ostavat pellavia ja hamppuja, ettei niistä vuoden
kuluessa tule puutetta, sekä ruokatavaroita, lihaa ja muuta sellaista.
Voudilla kaiketi silloin on niin paljo rahoja, että hän voi antaa, mitä
tarvitaan. -- Matkani on tähän asti ollut koko hauska; millainen se
tämän jälkeen on oleva, sitä en niin tarkoin tiedä. Lähdettyäni
Kajaanista, tulin ensin Säräisniemelle, missä viivyin pari kolme
päivää, kuljin sitten salomaiden kautta Puolangalle, viivyin siellä
pappilassa pari päivää, tulin sitten Hyrynsalmelle ja asustin rovastin
luona kolme päivää; sieltä Kiannalle lokakuun alussa. Saman kuun
8:ntena päivänä tulivat Akseli ja vasta 16:ntenä [yläpuolelle
kirjoitettu: 17] 1 p:nä matkustin pois sieltä, ensin vesitse viisi
peninkulmaa Venäjän rajalle. 20:ntena päivänä lienee kuljettu rajan
yli, ja siitäperin olen oleskellut näissä kylissä tehden keräyksiä.
Olen kyllä viihtynyt tähän asti, mutta en rohkene toivoa, että minulla
vastedes olisi yhtä hauskaa, kun jään vallan yksikseni, sillä Cajan,
joka tähän asti on ollut matkakumppanini, eroaa nyt minusta ja lähtee
paluumatkalle teidän luoksenne; minun taas täytyy lähteä kauemmaksi
vaan. Toiste enemmän. Voi siihen saakka hyvästi.


7.
Tuomari Flanderille.
(Konsepti.)

Uhut, 25 p:nä marraskuuta 1836.
Näillä riveillä saan ensi kerran tervehtää Sinua ja muita --
"Nygårdilaisia" ["Nygård" oli tuomari F:n koti Paltamossa]; vasta en
voine sitä tehdä ennenkuin Kuolasta helmikuussa. Kelirikko on tähän
asti minua viivytellyt, niin etten ole päässyt etemmäksi kuin noin 10
peninkulmaa rajalta, mutta tänään aion lähteä liikkeelle viivyttyäni
kolme viikkoa tässä kylässä. Ylioppilas Cajanin kanssa olen asunut
vallan oivallisessa kamarissa eli kornitsassa, joksi sitä täällä
sanotaan, ja olen joka päivä laulattanut sekä tyttöjä, akkoja että
miehiä ja poikia tai antanut heidän kertoa satuja, niin että kyllä on
ollut täysi työ, ja ettei ikäväkään ole vaivannut. Täältä nyt vaellan
pohjoisemmille seuduille, tulen muun muassa pian käymään Skiitan
nunnaluostarissa, joka täältä on vajaan 10 peninkulman päässä. -- Voi
hyvin.


8.
Lääketiet. kand. Ingmanille.
(Konsepti, suomeksi.)

Uhutkylästä 25 Marrask. 1836.
Vasta nyt jälle lähetän kirjan _Pieniä runoja Gottlundilta_, jonka
kamaristasi jo kesällä 1834 omin lupineni otin. Senlaisesta lainasta jo
vaan pitäisi paremmin ja mahtavammin kiittää, kun osaankana. Pian 2
kuukautta olen nyt ollut Venäjän puolella, vaan edl. [tässä kuten
seuraavissakin kirjoituksissa edl. (= edelleen) merkitsee j.n.e.].
Paitsi runoja, virsiä (itkuvirsiä), lauluja, hoiunnoita, sanalaskuja ja
arvuutuksia olen myös ruvennut keräämään suomalaisia tarinoita eli
saarnoja, jolla nimellä niitä myös täällä mainitaan. 25 on jo sana
sanalta kirjassa, ja näyttää niitä saavan, jos kuinka paljo. Jos
jolloin jouat, niin kirjota jotakuta Mehiläiseen ja laita
Kirjapränttääjä Barckille Ouluun. Voi hyvin.


9.
Tohtori Rabbelle. (Konsepti.)

Uhut, 25 p:nä marraskuuta 1836.
Nyt olen jo kolmatta kuukautta ollut poissa Kajaanista ja olen siis
alkanut saada koko joukon keräelmiä. Tähän asti minulla on ollut
ylioppilas Cajan seurana, mutta tänään minun täytyy erota hänestä, kun
hän lähtee paluumatkalle, ja minun täytyy matkustaa etemmäksi, nyt kun
Herra viimeinkin on tehnyt kelin hyväksi; tähän asti se näet on ollut
huononpuoleinen. Kuolasta kaiketi saan uudestaan tervehtää sinua ja
kertoa, miltä pohjantähti näyttää, kun tulee lähemmäksi sen alle. Voi
siihen asti hyvin.


10.
Yliopp. Cajanille.
(Konsepti, suomeksi.)

Pistojärvi, 27 Marrask. 1836.
Et voi arvata'kan, kuinka Uhtuesta lähettyäni oli ikävä, sitä ei voi
sanalla sanoa, eikä virsissä veteä, niin oli mieleni apia. Olen usein
ennenki ollut Venäjän puolellaki, vaan niin ikävää minulla ei vielä ole
konsa ollut. Usein tulivat vedet silmääni ja tulevatpa vieläki. Voi kun
mielelläni kääntyisin kotia, jos en pelkäisi häpiätä, ei täyttää, mitä
olen toivotellut ja empä taitais niin siitäkän huolia, jos ei toisella
puolella tievustelemuksen haluki vetäisi minua ulommaksi. Ainaki pitää
niillä seuvuilla kerta käyä, puuttuu mi puuttuu runoja ja lauluja.
Tässä kylässä, jossa nyt olen, ei ni ole mitä kirjottamista, ei runoa,
laulua eikä tarinata, jotta sanoa saamatta huomenna taasen lähen.


11.
[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Makarista, 29 Marraskuuta 1836.
Perjantaina 25 Marraskuuta läksin Uhtuesta Ohtakylään. Matka luetaan
olevan 45 virstaa kylätöntä taivalta. Keli ei ollut kiitettävä, jos ei
varsin kehnokana. Muutamassa paikassa uppo hevonen rinnuksista saati
suohon, jotta oli kylläi vaikia jälle ylös päästä. Samaan paikkaan sano
kyytimies hevosia toisinaan jääneenki. Ei muuallakan kantaneet suot
varsin hyvästi. Ilman kulettiin vaihetellen soita, lampia ja kankaita,
jota laatua ovat kaikkiki maat näillä pohjasilla seuduilla. 20 virstaa
kylästä tultuamme oli sauna, johon eräs mies Uhtuesta oli asettaunut
lähellisessä lammissa kalastamaan. Siinä istui hän meidän tullessa
valkian ohessa poikansa kera. Oli myös vähä ennen meitä tullut Koljolan
kylästä eräs ukko akkane ja tyttärenensä. Hänellä oli mieli lähteä
parempoa elopaikkoa etsimään Venäjän maalla, lähteä pääelolle, kuin hän
sano, taikka kerjäämään eli kysymään, sillä kerjäämistä täällä sanotaan
kysymiseksi. Sitä varten oli hän varustaunut hevosella, padalla,
kuppiloilla (_staltsoilla_) ja pussiloilla (värtsilöillä). Tässä oli
tämä kulkeva perekunta kalastajalta saanut kaloja keitokseksi, isoja,
lähes puolentoista korttelin pituisia, valkosia muiehia (muikkuja),
joita vaan hyvistä lampiloista saahaan ja jotka kuulu vasta jään alla
kutevan. Niistä keitti akka rokkoa ja jäi vielä meistäki keittämään,
sillä kyyttimieheni vet ei syöttänytkän kauan hevostansa. Ukko
sanottiin Koljolan kylän parahaksi laulajaksi, vaan tässä ei nyt
käyttänyt häneltä lauluja kirjottaa, sillä jos polvet pöytänä maassa
savun seassa vähin olisinki kirjotellut, niin ukko ei niin heti
myöstynytkän laulamaan, eikä sanonut oikein laulumahtiinsa pääsevän,
ennenkun saisi ryypin eli kaksi suuhunsa. Sanottiin häntä myös koko
paikkakunnan parahimmaksi tietäjäksi ja kertopa itseki, jotta häntä
usein oli etähellä'ki kuletettu ihmisiä pahoista päästämään. Kerran oli
Petrosavotskassa herra mielirikkouksiin tullut ja sinne'ki oli häntä,
käyty. "No voitko päästä hänen jälle mielihinsä?" kysäsin minä.
"Mintäpä tuonne ilman olisin lähtenythän", vastasi ukko. Niin tarkat
toki ei kaikki tohtorit ole. Vielä kysyin ukolta, paljonko hänellä
siitä päästöstä maksettiin. Hän sano itsensä ei konsa suuren
palkoillansa olleen, vaan vähempään tyytyneen. Niin sillonki oli
hänelle tunkemalla tungettu tukku valkosia pumakoita (25 ruplan
setelilöitä) käteen, vaan hän ei ollut ottanut, kun yhen sinikön (5
ruplan) ja mitä vähä ruokavärkkiä keralla. Ukko ei ollut kun jos
korttelin päällä kahen kyynärän, jonkatähen hän kyllä nuorempana
mahtoki, kuten sanottiin, rattaan tavalla maassa pyöriä ja ilmassa
oravan tavalla puusta puuhun lentää. Sekä Ohdassa, Pistojärvessä,
Suvannolla ovat miehet myös lyhyitä, tuskin puolen kolmatta kyynärää,
jotta kyllä luulenki heiän Lappalaisista alkunsa saaneen. En tieä,
miten lienevät näistä seuvuin pohjaseen päin. Ohassa nukuin yötä, ja
läksin siitä toissa pänä (26) Pistojärveen 15 virstan päässä. Siinä
vietin sen päivän ja seuraavanki, joka oli sunnuntai. Isäntä arveli
minun kyllä hyvästi vielä maanantainaki Suvantoon kerkiävän, koska
siilon hänellä itsellä sinne oli hevosen kera lähteminen. Niin jäinki
ja kyselin laulajoita, joita ei kuitenkan ollut tässä kylässä, eikä
muutakan kirjalle pantavata. Maanantai aamuna lähti hän Kierettiin elon
noudantaan ja otti minun Suvannolle saati rekehensä. Minä siitä en
luullut hänen hoti kysyvän, jos 5 riunaa palkkaa korkeinta, kuitenki
kysy hän perille päästyä kokonaista ruplaa. Vähä ouostuen sanon: "eikö
tuo vet kaheksalla riunalla vättäisi [? välttäisi] maksetuksi" ja
sihempä jäiki. Suvannolta tänäpänä oli kahapäinki mieleni, taikka
Kuusamon kirkolle taikka Pyhään saareen. Ikävöitsinpä taas hoti vähäksi
ajaksi Suomen puolelle päästä, vaan toisin puolin katsoin sopivaksi,
sitä ennen käyä Tuoppajärven kylissä kuulustelemassa ja keralla pyhäin
miesten ja naisten asuntoa silmäämässä. Sillä matkalla ei toki
menne'kän jos korkeimmaksi 3 viikkoa ja niin toivottavasti pääsen
joulua Kuusamossa pitämään. Niin läksin iltapuolella Suvannolta ja
tulin 6 virstaa tänne Makariin eli Multimakariin, jolla nimellä tätä
paikkaa myös kuuluu mainittavan. Kaikki ylen köyhiä. (Talossa, jossa
kirjottelen, akka Skiitasta. Mies poissa; akka vasta pääsi tähkiä
olesta veitsellä leikkaamasta, josta rokkaa keitettiin. Lapsista vielä
toinen oli sairas -- -- --) Tässä kylässä ei nouse, kun kaikkinansa 3
savua, niistäki yhen talon asukas mennä kesänä Kuusamosta Suomen
puolelta tullut. Siinä kävin vastikänä ja oliki ilahuttava nähä siinä
meiän tapaan elettävän, vaikka oliki siinä eräs rosvonnäkönen
venäläinen yötymässä, jolta hyvä, jos huomena pääsen rauhassa
kulkemaan. Talossa, jossa nyt kirjottelen muun väen nukkuessa, vasta
kerrottiin, hänellä parahillaanki rosvottu takki päällä olevan. Häneltä
kuitenki vaihoin itselleni hyvän puukon, josta annoin kaksi kouraa
tupakkaa. Isännältä kuulin seuraavan hirviän tapauksen, joka Kuusamolla
hänen nuorra ollessa oli sattunut. Oli renki talossa 10-kunta vuotta
palvellut ja antanut palkkansa olla isännällä ottamatta. Niin isäntä
hänen kera kerran lähti oravametsälle ja saunassa metsässä ollen rengin
nukkuneena löi pyssyn krassin korvasta puhki. Jätti kuitenki rengin
vähin elämään, vaan leikkasi kielen poikki ja tunki ison tupakkatukun
suuhun, jotta ei saisi ni mitä ilmotetuksi. Lähti siitä kotiinsa ja
sano rengin korvansa kannon oksaan puhki langenneen. Väki siitä tuli
katsomaan, renki veettiin ahkiossa kotiin yhä hengissä. Niin isäntä
siellä rupesi arkkua laatimaan ja muien ei nähessä luultavasti pani
hänen elävänä arkkuun. Lääkärin katselossa vasta nähtiin, miten miehen
kera oli menetetty ja isäntä lyötiin rautohin. Jonkun ajan linnassa
oltuaan ja keräjissä käytettyään tuomittiin häntä iän päiväksi
Viaporiin vietäväksi. Vietäissä teeksentelihen sairaaksi, monena
päivänä ei ni syönyt mitä, vaan yhä valitteli jo kohta kuolevansa.
Kulettaja ei ni varannut hänen semmoisen karkaavan, heittihen
huolettomammaksi ja anto hänelle tilan pakoon päästä. Hään ni siitä
tekeyty kuohariksi, eleli sillä viralla jonkun ajan maakunnassa ja
kotia viimmen tultuansa piilehteli kellarissa pirtin alla. Sieltä häntä
haettiin, ei saatu, vaan poikia sakotettiin, kumpastaki 8:lla
tuhannella. Hään itse sitte eli Venäjän puolella ja kuoli viimmen
punatautiin matkalla, kun oli lähtenyt Venäjän puolelta kotonansa
käpäsemään. Siitä häntä metsään hauattiin.
Vaikiampata yötä en ni konsa muista viettäneeni, kun mennehen yön tätä
30:ttä vastaan Makarissa. Pirtti jossa ensin kirjottelin oli vilu,
ettei arveltavasta ollut nukkumaan rupiamistana. Sentä ni menin toisen
taloon Suomen eläkkään luoksi, jossa tiesin vähä lämpimämmän olevan.
Siellä kyllä sain pienen taljan allani, vaan peitettä ei ni mitä.
Omalla haljakallani koin peitellämätse, vaan ei tahtonut riittää. Vähä
siinä kyllä nukuttiin koko pitkässä yössä. Ja kaiken yön puhu tuuli
kovasti ikkunoihin paahtamalla. Ei millä ole nämät Venäjän pirtit meiän
pirtelöihin verrattavat. Esinnä on heissä paljo ikkunoita ja likellä
toinen toistaan, ettei tuulen liikkumatonta paikkaa lahitsoilla. Myös
on lattia korkialla maasta ja siitä käy yhtäläiseen tuulen henki.


12.
[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Vaarakylässä 2 Joulukuuta 1836.
Makarista hiihin esinnä 5 virstaa Tuhkalaan ja siitä samana päivänä 3
v. Iljalaan, johon yövyin. Iljalasta Suureenjärveen tie esinnä 3 v.
Akkalaan, siitä 20 Käpäliin, siitä 15 Suureenjärveen. Niin tavallinen
tie. Kuultuani suoraa syänmaan halki ei olevan, kun 30 virstaa, päätin
hiihtää, vaikkei ollutkan jälkeä ennistä. Oppaaksi lähti eräs mies
kylästä ruplan palkalla, jota en kieltänytkän, koska hän kuitenki
viipyi lähes 2 päivää matkalla, yhen mennessä, palatessa toisen. Sainpa
jo kylliksiki mitä toivoin jalotella sillä taipalella. Umpi pian koko
taipalen ja vielä päälliseksi jäätäjä keli. Vaan kuitenki päästiin
illaksi kylään, jossa ottima majan Tuhkaispapin Homan talossa.
Näillä seuvuin minun tieostani ollaan kolmea vieroa [= uskoa], jotka ei
kenkän sovi yksistä astioista syömään. Oikia papinviero, jota myös
mieroksi sanotaan ja sen tunnustajia _mierolaisiksi_, on ylen pieni ja
yhtäläiseen vähenemässä. Sitä vaston levenee _Tuhkasen viero_, minkä
voipi. Tämän jälkimmäisen pappi ja levittäjä kuuluu asuvan Karkalahen
kylässä Kieretin ja Kemin välillä meren rannalla. Vaan kuin onki ylen
suuri hänen lääninsä, niin onki pitänyt hänen asetella eri pappia,
jotka pienemmissä lääneissään käyvät lapsia kastamassa, ventsäämässä
[= vihkimässä], kuolleita hautaamassa ja muissa toimituksissa. Itse
kuuluu hän noin kerran vuoessa ympäri suuren lääninsä kulkevan ja
toimittelevan, mitä sattuu. Niin häntä, kuin hänen asetettuja
aluspappia pitää kylien (Tuhkalaisten) kyyittää ja ruokkia kulkunsa
ajan. En varmon tieä liekkö heillä muuta palkkaa, kun mitä kuki
ehostaan antaa; eipä taia olla, koska siitä ei ni mitä ole virketty.
Paljopa tulisiki maakunnalle rasitusta, jos heillä vielä maksaa
pitäisi, sillä oikioille laillisille papeille pitää kaikista
papillisista toimituksista, joita nämät erivierolaiset tarvitsevat
omilta papeiltaan, maksaa, minkä hän määrää, vaikk'ei hän ni mitä tee
muuta, kun salassa pitää asian. Useinki olen Tuhkalaisilta kysynyt,
missä heiän uskonsa mierolaisista erotaksen, vaan siitä en ni vielä ole
mitä selvitystä saanut, eivätkä näytä itsekän tietävän. Sitä vaan
sanovat, että papinviero molii toisilla sormilla, kun J[uma]la on
käskenyt ja vieläpä mainivat muutamat kirotun (proklat) olevan, joka
molii papin tavalla.


13.
[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Tuoppajärven Saaressa 5 Jouluk. 1836.
Eilen hiihin Vaarakylästä esinnä 12 v. Skiittaan, siitä 8 v. Pyhään
saareen(!). Edellinen taival metsänen, soinen, 4 lampia tahi järviä
taipaleella: Vaarajärvi, Haapajärvi, Neitijärvi ja Pamojärvi. Skiitta
on kun muinenki Hämeen kylä, ei juuri nurkka nurkassa, ei paljo väliä,
huonukset tahi talot ilman järjestyksettä, lahta pitkin Tuoppajärven
rannalla. Jumalan palveloa pietään joka päivä kylässä olevassa
kirikössä. Vaan ei miehiltä, yksin naisväeltä, jotapa vaan Skiitassa
asukseleeki, vähin miehiä. Mitä näillä naisilla lie muutai työtä, kun
kirikössä käyä, en ni voi sanoa; taitaa hoti olla ommelluksia ja muita
senlaisia. On myös kylistä ympärillä tuotu tänne tyttölapsia opastettaa
kirjalukuun, lauluun ja kirjotukseen. Nuoremmat naisista asuvat lukon
varassa, eivätkä laske heti luoksensa tuntematonta, niin erähät
vanhemmatki. Matka Skiitasta Saareen on järveä ja tullah muutaman
pienemmän saarenki poikki kulkemaan, ennen isoon saareen tultua. Tämä
iso saari kuuluu olevan noin 10 virstaa pitkä, usiammalta pienemmältä
piiritetty. En tieä mikä minussa mieli, niin muinen Valamon
monasterissa käyessäni, niin nykyäni tässäki. Tuskin olin tullut
huomisten ta kirikön näkyville, ni jo taasen teki mieleni kääntyä
jälelle. En ni kuitenkan kääntynyt, vaan menin kylään. Pimiä oli minun
jo jäällä hiihtäissäni yllättänyt, jonka tähen kyllä katselinki, mihin
tässä kylässä mennä. Eräältä mieheltä kysäsin, kussa bolsij Starets
(Polsakka Startsa) asui ja häneltä juohatettima päällysmiehen luoksi.
Tämä ei kovin vanha, yksisilmä ukko asu kahessa pienessä huoneessa,
kumpasetki noin 4 tahi 4 l/2 kyynär. suuruiset ja eipä vielä niitänä
yksin viljellen, vaan toisen toveritsan kera, joka pöyän äärellä istu
sisämmäisessä ja näytti kirjaa lukevan. Sisään tulleelta tuli Pols. St.
kysymään minulta, mitä lie kysynyt Ven. kielellä. Kun sitä en
malttanutkan niin vastasin: Ja nie govoriu po ruski a po niemetski,
svetski, latinski, korelski. [= En puhu venättä, vaan saksaa, ruotsia,
latinaa, karjalata.] Sai hän siitä sitte erään talonpojan tulkiksi,
jonka kautta selvitti minulle, että hänen piti mennä kirikköön, vaan
miehen käski hän juohattaa minua matkamiesten majaan, jossa yön
lepäsin, häntä enää näkemättä, vaikka kiriköstä --


14.
Yliopp. Cajanille.
(Alk. suomeksi.)

Kuusamosta, 1 Tammikuuta 1837.
Rakas Veljeni!
Tuskin uskotkaan, kuinka Uhtuvasta lähettyäni maailma minusta näytti
kamalalta. Sitä ikävätäni en voi "sanoilla sanoa, enkä virsissä veteä".
Olen usein ennenki Venäjän puolella ollut, vaan niin apialla mielellä
en konsa vielä. Usein tulivat vielä toisella ja kolmannellaki päivällä
veet silmihini. Voi kuinka mielelläni olisin jälkeesi kotiin kääntynyt,
jos olisin kehannut ja jos toisella puolella ei himoni olisi vetänyt
minua ulommaksi tievustelemaan, mitä voisi löytyä. Ainaki pitää niillä
seuvuin kerta käyä, saa min saapi, ajattelin ma, ja ehkä toisten en
enää pääsisikän. -- Niin läksin ja olen sitte Sinusta erottuani
osittain jalan, osittain hiihtämällä, osittain hevosella matkannut
päälle 300 virstan, Tuoppajärven kylissä enimmiten, jotka kuitenki
olivat hyvin köyhiä, niin ruualta, kuin runoilta. Muutamassa Makari
nimellisessä kylässä ostin kaksi hyvää asetta, suuren Venäjän puukon ja
sukset. Vaan kumpastaan ei ole minulla enää koska Pyhässä Saaressa
vaihon puukkoni vielä suurempaan ja mielestäni parempaan, sukset taasen
unohtuvat jälkeeni. Sitä ennen niillä kuitenki hiihin ylehensä 60
virstaa, jotta jousivatpa unohtuaki. Katoslammin kylästä Suureen
järveen hiihtäessäni oli 30 virstaa aivan umpea ja vähällä olin sillä
taipaleella uupua. Ilman oppaatta en kyllä lähtenytkän, vaan hänki,
eräs karkulainen, täällä piilossa elävä mies, ei ollut suuresti itseäni
parempi. Illaksi toki pääsimä kylään ja majautuma Tuhkaispapin Homan
taloon. Jos muistat Jaakkosen Jyvälahessa, niin jopa kyllä helposti
arvaat, mimmoinen mies tämä Homa oli. Esiksi ni hän ei suannut minua
itsensä ja muien kera kylyyn, vaikka oppaani, pahapäivänen karkuri
kyllä pääsi, sitte kumartaa ilvehteli hän puolen iltaa ja viimmeksi
väitti vanhat homeiset, savustuneet Slavonskankieliset kirjansa olevan
Gretjseskan kieltä. Skiitassa tapasin äskenmainitun Jaakkosenki
veljentyttäret, jotka vaativat minun sekä Venäjän kirjoja lukemaan,
että laulamaan Karjalan lauluja ja valminna soittamaan. Heiän
opettajansa eli hoitajansa oli aivan ummikko Venäläisakka riepu, jos
lieneeki alkuansa jotai herrasrotua ollut. Koko nais pyhitys Skiitta
näköänsä ei ole parempi, kun muinenkan Venäjänpuolinen kylä, jotta
pettymään kyllä tulinki, kun luulin siinä tavallisen naisten monasterin
löytäväni. Pyhä saari, jossa miehet Jumalaa palvelevat, taikka ovat
palvelevanansa, on Skiitasta 8 virstaa pohjaseen päin. Ei äyriä parempi
kun Skiitta ollut se minusta. Kirkossa kyllä kävin jo kaksiki kertaa ja
kyllä näin, että siellä oli muutamia tomuttuneita kuvia, vaan en ni,
mitä niien olisi pitänyt kuvailla. Päällysmiehen, jonka nimi oli Ilja,
sanottiin koko maailman kielet osaavan, vaan nähtävästi Karjala,
Ruotsi, Saksa ja Latina näihin koko maailman kieliin ei kuulunut, sillä
niitä myöten en saanut sanaakan häneltä. Yhen yön ainoasti viivyin
tässä, enemmin rosvopesältä, kun monasterilta näyttävässä
rakennuksessa. Siitä tulin taas Skiittaan ja vielä samana päivänä
Vaarakylään, vaikka kyllä vaaittiin minua Skiittaan yöksi jäämään.
Kuinka sieltä olen tänne Kuusamoon joutunut, sillä nyt en ni
kirjotustani pitkittele. Täällä olen Arvuutukset selväksi kirjottanut
ja uuen laukun kaheksalla erisialla teettänyt. Nyt lähen Pääjärven
kylihin ja Vienasta, jos sinne minulle kirjan laitat Helsingistä,
taasen Toukokuun lopulla kirjotan enemmin. Unohtu minulta Vaseniukselle
viimmen kirjottaa käännöstyöstä. Tässä nyt on kirja hänelle siitä
asiasta, jos luulet tarvitsevasi, niin vie käteen. Leikkaa myös erille
seuraava tietoanto Mehiläisestä ja pyyä Kamreeri Rabben toimittamaan se
Suomen Yht. aviisiin, taikka paneta itse, muistamalla minun puolestani,
jälkimmäisessä tapauksessa, panna pränttäyskuluki. Niitä tietoja
myöten, joita täältä ja matkaltani tätä ennen olen saanut, Suomen tahi
Karjalan kieli loppuu heti Pääjärven pohjaspuolella ta lappi alkaa.
Niin ollen kyllä tuleeki minulle tuumaamista joko Suomen tahi Venäjän
puolitse ylös Kuolaan mennä. Taitaapa pitää Suomen puolelle tulla,
sillä Lappalaisten kanssa minun ei ni ole mitänä tekemistä ja
toimittamista. Sano terveisiä muillenki ja Keckmannille, jolle minulla
ei nyt ole mitän erittäin kirjottamista, ennen kun Kuolasta tahi
Kemistä, jos sieltä kirja kulkisi.
Ystäväsi
Elias Lönnrot.
Jos Waseniuksella ei olisi käännettävää antaa, niin käy Frenckellissä
eli pyyä Keckmannin puolestasi käymään ja toimittamaan.


15.
[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Törmäsessä, 1 Tammikuuta 1837.
Majahuone Saaren pustiinassa (eli monasterissa) ei juuri pieni tupa,
vaan läpikäytävä eräältä keittäjältä, joka sisämmäisessä huoneessa
usiamman kerran päivässä keitti ruokaa ja siellä yönki makasi. Minulle
levitettiin porontalja yöksi alleni lavitsalle, jossa nukuin laukkuni
tyynyksi saatua. Muita majamiehiä makasi kolme eli neljä lattialla ja
kuuluu pian yhtäläiseen, niin kesällä kun talvella vieraita paikalla
kuleskelevan. Muutaman näiten kanssa Kiisjoesta kotosin vaihon puukkoa,
kun ei ollu'kan mitänä parempata tehtävätä. Miehet täällä, kun meidänki
puolella usiammissa paikoin käyvät semminki matkoilla aina puukko
vyöllä. Vaan pitävät sen oikialla puolella, ei, kun meidän miehillä on
tapana, vasemella. Puukot heidän ovat suuremmat meidän laatua ja kären
puolelta hamaraa vasten väärät. Terä on noin korttelin pituinen, pää
neljän tuuman.
Edellä mainittu ukko Koljolasta, tavallisesti Koljasu nimitetty, kuuluu
aikoinansa olleen viekkahimpia porovarkaita näillä rajaseuduilla.
Enimmästi oli Ruotsin (Kuusamon ja Kiannon) poroja varastanut, josta
häntä emme kuitenkan voi erittäin moittia, sillä Venäjän puolella ei
ilmankan näillä seuduin ole poroja. Muutamanki kerran puikahti ulos
metsästä, leikkasi paimenten havatsematta poron raidosta ja lähti
kotiinsa kulettamaan. Vaan penkoen pian poroa kaivattavan ja jälkiä
myöten hakemaan tultavan otti kengät omista jaloistaan ja puki peuran
takajalat (kengitti), terät taas, kannan puolen eteenpäin sitoen. Poro
takajaloillaan astuu juuri etujalan jälkeen, jonka tähen ei jää'kän
näkymään kun takasten jalkain jälet, Niin laadittua talutti kauniisti
poron kotiinsa sukkajalassa itse edellä astuen, löi lihoiksi ja söi
suuhunsa. Poropaimenet kyllä olivat havanneet poron raidosta kaonneen,
vaan eivät tienneet minne lähtiä hakemaan, kun jälkiä ei minne näkynyt
menevän.
Toisen kerran juuri kotirannalle varastetun poron kera päästyä, näki
poromiehiä luoksensa hiihtävän. Kun olisi lähtenyt vielä ylös rannalta
poroa taluttamaan, niin toki olisivatki havanneet; sentähden keksi
paremman neuon, työnsi aventoon jään alle poronsa ja lähti itse
suksilla poromiehiä vastaan, kuni muinenki oikia mies. Poromiehet
kysäsivät, jos ei olisi poroja missä nähnyt? -- "Vastikään mentiin
tuonne". -- poromiehet sinne, kunne sano menneen, hän aventoon poroansa
jälle ylös saamaan ja niin kotiin lihoiksi lyömään.
Kolmannen kerran oli hevosella metsässä käynyt, poron ampunut,
rekehensä köntännyt, kotihinsa lähtenyt. Eräälle lammille tultuansa
näki suksimiehiä jälestä hiihtävän. "Mikäpä nyt esiksi", arveli,
"ainaki nuo minun yllättävät", kun oliki hevosella vaikia kulku,
suksimiehillä kevyt. Niin kuitenki pääsi rannalle ennen suksimiehiä.
Vähä pois näkyvistä tultua, otti omat suksensa reestä, löi kopsahutti
ruoskalla hevosta, itse paikalle jääden. Suksimiestenki heti jälestä
tultua alko surkialla äänellä voivotella, "äkisti kohtauksen tulleen
(ruton ampuman), hevoselta jääneensä, ei minnekään pääsevänsä". Miesten
tuli armo, ensin aikovat selässä häntä kotiin kantaa, vaan vaikiaksi
tullen, laittavat hänen suksille makaamaan, niin vetivät. Koljolaan
tultua, johon paikalta ei ollutkan kun eräs virsta, poroa ei ni enä
ollut näkyvissä, sillä sen jo oliki akka korjannut ynnä hevosen
riisunut. Suksimiehet olivat Koljasun luoksi yöksi jääneet, vasta
toisella aamulla jällen lähteneet. Sen aikaa oli Koljasuki runtukalla
maata jorotellen voivotellut, vaan heti suksimiesten sintsistä ulottua
hypännyt lattialle sanoen: "a perkelehet jo kerta mentiin, missä poro,
akka?"
Monta semmoista tarinaa kuulin Koljasun porovarkaudesta, vaan joilla en
tahdo kirjotustani pitkittää, koska jo lieneeki näissä kerraksi.


16.
Yliopp. Cajanille.
(Konsepti; suomeksi.)

Törmänen, 1 Tammikuussa, 1837.
Tuskin uskotkan edl. -- Siitä erottuani matkasin esinnä Ohtaan 48