Elias Lönnrotin matkat I: 1828-1839 - 20

  tahtoisi'kan sillä aikoani kovin viivytellä. Voi hyvin. -- Veljellinen
  ystäväsi
   Elias Lönnrot.
  
  
  4.
  Luutnantti Örnhjelmille.
  (Konsepti.)
  
   Uhut, 24 p:nä marraskuuta 1836.
  Nyt olen tullut lähemmä 10 peninkulman päähän Suomen rajalta ja aion
  huomenna matkustaa edelleen. Sitä ennen tahdon ylioppilas Cajanin
  mukana, joka huomenna alkaa paluumatkansa Kajaaniin, lähettää terveisiä
  Sinulle ja vaimollesi, koska en kuitenkaan pitkään aikaan toiste voine
  sitä tehdä. Miten on nykyä Kajaanin yhteiskunnallisten olojen laita?
  Melkoisesti huolissani läksin sieltä kuultuani, että tuo jo muutenkin
  pieni seuraelämäpiiri oli välien rikkoutumisesta hajaantunut. --
  Suokoon Jumala kuitenkin meille kaikille edelleen terveyttä. Hyvin
  köyhää maa kuuluu olevan täällä pohjoiseen; en kuitenkaan luule nälkään
  kuolevani, sillä aina toisen pitää voida elää siinä, missä toisenkin.
  -- Eräällä tehtävällä minun täytyy vaivata Sinua; pyydän nimittäin
  Sinua ostamaan kopallisen hyviä heiniä ja säilyttämään ne Kajaanin
  talvimarkkinoihin sekä silloin antamaan ne Enonsuusta kotoisin olevalle
  venäläiselle talonpojalle Dmitreille. Minä ynnä Cajan näet asuimme
  hänen talossaan viikon päivät, eikä hän ottanut siitä maksua, vaan teki
  sen sopimuksen, että talvimarkkinoilla saisi pienehkön kopan hyviä
  heiniä. Neuvoin häntä menemään sinun luoksesi, minkä vuoksi minun nyt,
  suorittaakseni tämän kunniavelan, täytyy vaivata Sinua. Voudilta saat
  siihen rahoja. Ellei heiniä missään olisi saatavissa, niin pyydä
  sitten, että Polvilasta annetaan. Jää hyvästi.
  
  
  5.
  Kruununvouti Wichmannille.
  (Konsepti.)
  
   Uhut, 25 p:nä marraskuuta. 1836.
  Viimeisenä hetkenä, ennenkuin täältä lähden pohjoisemmille seuduille,
  on hauskaa lähettää Sinulle ja vaimollesi tervehdys. En voine pitkään
  aikaan vastedes sitä tehdä, ellen joulukuun lopulla käy pistäymässä
  Kuusamon markkinoilla. Mutta se matka riippuu silloisesta
  olopaikastani; voin näet silloin jo olla kauempana rajalta. Nyt olen
  ruvennut keräämään suomalaisia satuja ja olen jo pannut paperille niitä
  1/4 sadan verran. Luultavasti niiden luku kasvaa moneksi sadaksi,
  ennenkuin taas olen Kajaanissa. Olen näet aikonut vaelluksillani käydä,
  paitsi täällä asuvien suomalaisten luona, myös ennen paluutani
  Suomen-Karjalassa ja Viipurin läänissä. Silloin luulen voivani kestitä
  lapsiasi saduilla vaikka monta päivää perätysten. Voi hyvin.
  
  
  6.
  Postinhoitaja Gosmanille.
  (Konsepti.)
  
   Uhut, 25 p:nä marraskuuta 1836.
  Koska olen varma siitä, että Sinä taloudellisten ja muiden tarpeiden
  esiintyessä olet vanhemmilleni avullinen, olen sen asian suhteen
  vähemmin levoton kuin lähtiessäni Kajaanista. Muistuta heitä, että
  talvimarkkinoilla ostavat pellavia ja hamppuja, ettei niistä vuoden
  kuluessa tule puutetta, sekä ruokatavaroita, lihaa ja muuta sellaista.
  Voudilla kaiketi silloin on niin paljo rahoja, että hän voi antaa, mitä
  tarvitaan. -- Matkani on tähän asti ollut koko hauska; millainen se
  tämän jälkeen on oleva, sitä en niin tarkoin tiedä. Lähdettyäni
  Kajaanista, tulin ensin Säräisniemelle, missä viivyin pari kolme
  päivää, kuljin sitten salomaiden kautta Puolangalle, viivyin siellä
  pappilassa pari päivää, tulin sitten Hyrynsalmelle ja asustin rovastin
  luona kolme päivää; sieltä Kiannalle lokakuun alussa. Saman kuun
  8:ntena päivänä tulivat Akseli ja vasta 16:ntenä [yläpuolelle
  kirjoitettu: 17] 1 p:nä matkustin pois sieltä, ensin vesitse viisi
  peninkulmaa Venäjän rajalle. 20:ntena päivänä lienee kuljettu rajan
  yli, ja siitäperin olen oleskellut näissä kylissä tehden keräyksiä.
  Olen kyllä viihtynyt tähän asti, mutta en rohkene toivoa, että minulla
  vastedes olisi yhtä hauskaa, kun jään vallan yksikseni, sillä Cajan,
  joka tähän asti on ollut matkakumppanini, eroaa nyt minusta ja lähtee
  paluumatkalle teidän luoksenne; minun taas täytyy lähteä kauemmaksi
  vaan. Toiste enemmän. Voi siihen saakka hyvästi.
  
  
  7.
  Tuomari Flanderille.
  (Konsepti.)
  
   Uhut, 25 p:nä marraskuuta 1836.
  Näillä riveillä saan ensi kerran tervehtää Sinua ja muita --
  "Nygårdilaisia" ["Nygård" oli tuomari F:n koti Paltamossa]; vasta en
  voine sitä tehdä ennenkuin Kuolasta helmikuussa. Kelirikko on tähän
  asti minua viivytellyt, niin etten ole päässyt etemmäksi kuin noin 10
  peninkulmaa rajalta, mutta tänään aion lähteä liikkeelle viivyttyäni
  kolme viikkoa tässä kylässä. Ylioppilas Cajanin kanssa olen asunut
  vallan oivallisessa kamarissa eli kornitsassa, joksi sitä täällä
  sanotaan, ja olen joka päivä laulattanut sekä tyttöjä, akkoja että
  miehiä ja poikia tai antanut heidän kertoa satuja, niin että kyllä on
  ollut täysi työ, ja ettei ikäväkään ole vaivannut. Täältä nyt vaellan
  pohjoisemmille seuduille, tulen muun muassa pian käymään Skiitan
  nunnaluostarissa, joka täältä on vajaan 10 peninkulman päässä. -- Voi
  hyvin.
  
  
  8.
  Lääketiet. kand. Ingmanille.
  (Konsepti, suomeksi.)
  
   Uhutkylästä 25 Marrask. 1836.
  Vasta nyt jälle lähetän kirjan _Pieniä runoja Gottlundilta_, jonka
  kamaristasi jo kesällä 1834 omin lupineni otin. Senlaisesta lainasta jo
  vaan pitäisi paremmin ja mahtavammin kiittää, kun osaankana. Pian 2
  kuukautta olen nyt ollut Venäjän puolella, vaan edl. [tässä kuten
  seuraavissakin kirjoituksissa edl. (= edelleen) merkitsee j.n.e.].
  Paitsi runoja, virsiä (itkuvirsiä), lauluja, hoiunnoita, sanalaskuja ja
  arvuutuksia olen myös ruvennut keräämään suomalaisia tarinoita eli
  saarnoja, jolla nimellä niitä myös täällä mainitaan. 25 on jo sana
  sanalta kirjassa, ja näyttää niitä saavan, jos kuinka paljo. Jos
  jolloin jouat, niin kirjota jotakuta Mehiläiseen ja laita
  Kirjapränttääjä Barckille Ouluun. Voi hyvin.
  
  
  9.
  Tohtori Rabbelle. (Konsepti.)
  
   Uhut, 25 p:nä marraskuuta 1836.
  Nyt olen jo kolmatta kuukautta ollut poissa Kajaanista ja olen siis
  alkanut saada koko joukon keräelmiä. Tähän asti minulla on ollut
  ylioppilas Cajan seurana, mutta tänään minun täytyy erota hänestä, kun
  hän lähtee paluumatkalle, ja minun täytyy matkustaa etemmäksi, nyt kun
  Herra viimeinkin on tehnyt kelin hyväksi; tähän asti se näet on ollut
  huononpuoleinen. Kuolasta kaiketi saan uudestaan tervehtää sinua ja
  kertoa, miltä pohjantähti näyttää, kun tulee lähemmäksi sen alle. Voi
  siihen asti hyvin.
  
  
  10.
  Yliopp. Cajanille.
  (Konsepti, suomeksi.)
  
   Pistojärvi, 27 Marrask. 1836.
  Et voi arvata'kan, kuinka Uhtuesta lähettyäni oli ikävä, sitä ei voi
  sanalla sanoa, eikä virsissä veteä, niin oli mieleni apia. Olen usein
  ennenki ollut Venäjän puolellaki, vaan niin ikävää minulla ei vielä ole
  konsa ollut. Usein tulivat vedet silmääni ja tulevatpa vieläki. Voi kun
  mielelläni kääntyisin kotia, jos en pelkäisi häpiätä, ei täyttää, mitä
  olen toivotellut ja empä taitais niin siitäkän huolia, jos ei toisella
  puolella tievustelemuksen haluki vetäisi minua ulommaksi. Ainaki pitää
  niillä seuvuilla kerta käyä, puuttuu mi puuttuu runoja ja lauluja.
  Tässä kylässä, jossa nyt olen, ei ni ole mitä kirjottamista, ei runoa,
  laulua eikä tarinata, jotta sanoa saamatta huomenna taasen lähen.
  
  
  11.
  [Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]
  
   Makarista, 29 Marraskuuta 1836.
  Perjantaina 25 Marraskuuta läksin Uhtuesta Ohtakylään. Matka luetaan
  olevan 45 virstaa kylätöntä taivalta. Keli ei ollut kiitettävä, jos ei
  varsin kehnokana. Muutamassa paikassa uppo hevonen rinnuksista saati
  suohon, jotta oli kylläi vaikia jälle ylös päästä. Samaan paikkaan sano
  kyytimies hevosia toisinaan jääneenki. Ei muuallakan kantaneet suot
  varsin hyvästi. Ilman kulettiin vaihetellen soita, lampia ja kankaita,
  jota laatua ovat kaikkiki maat näillä pohjasilla seuduilla. 20 virstaa
  kylästä tultuamme oli sauna, johon eräs mies Uhtuesta oli asettaunut
  lähellisessä lammissa kalastamaan. Siinä istui hän meidän tullessa
  valkian ohessa poikansa kera. Oli myös vähä ennen meitä tullut Koljolan
  kylästä eräs ukko akkane ja tyttärenensä. Hänellä oli mieli lähteä
  parempoa elopaikkoa etsimään Venäjän maalla, lähteä pääelolle, kuin hän
  sano, taikka kerjäämään eli kysymään, sillä kerjäämistä täällä sanotaan
  kysymiseksi. Sitä varten oli hän varustaunut hevosella, padalla,
  kuppiloilla (_staltsoilla_) ja pussiloilla (värtsilöillä). Tässä oli
  tämä kulkeva perekunta kalastajalta saanut kaloja keitokseksi, isoja,
  lähes puolentoista korttelin pituisia, valkosia muiehia (muikkuja),
  joita vaan hyvistä lampiloista saahaan ja jotka kuulu vasta jään alla
  kutevan. Niistä keitti akka rokkoa ja jäi vielä meistäki keittämään,
  sillä kyyttimieheni vet ei syöttänytkän kauan hevostansa. Ukko
  sanottiin Koljolan kylän parahaksi laulajaksi, vaan tässä ei nyt
  käyttänyt häneltä lauluja kirjottaa, sillä jos polvet pöytänä maassa
  savun seassa vähin olisinki kirjotellut, niin ukko ei niin heti
  myöstynytkän laulamaan, eikä sanonut oikein laulumahtiinsa pääsevän,
  ennenkun saisi ryypin eli kaksi suuhunsa. Sanottiin häntä myös koko
  paikkakunnan parahimmaksi tietäjäksi ja kertopa itseki, jotta häntä
  usein oli etähellä'ki kuletettu ihmisiä pahoista päästämään. Kerran oli
  Petrosavotskassa herra mielirikkouksiin tullut ja sinne'ki oli häntä,
  käyty. "No voitko päästä hänen jälle mielihinsä?" kysäsin minä.
  "Mintäpä tuonne ilman olisin lähtenythän", vastasi ukko. Niin tarkat
  toki ei kaikki tohtorit ole. Vielä kysyin ukolta, paljonko hänellä
  siitä päästöstä maksettiin. Hän sano itsensä ei konsa suuren
  palkoillansa olleen, vaan vähempään tyytyneen. Niin sillonki oli
  hänelle tunkemalla tungettu tukku valkosia pumakoita (25 ruplan
  setelilöitä) käteen, vaan hän ei ollut ottanut, kun yhen sinikön (5
  ruplan) ja mitä vähä ruokavärkkiä keralla. Ukko ei ollut kun jos
  korttelin päällä kahen kyynärän, jonkatähen hän kyllä nuorempana
  mahtoki, kuten sanottiin, rattaan tavalla maassa pyöriä ja ilmassa
  oravan tavalla puusta puuhun lentää. Sekä Ohdassa, Pistojärvessä,
  Suvannolla ovat miehet myös lyhyitä, tuskin puolen kolmatta kyynärää,
  jotta kyllä luulenki heiän Lappalaisista alkunsa saaneen. En tieä,
  miten lienevät näistä seuvuin pohjaseen päin. Ohassa nukuin yötä, ja
  läksin siitä toissa pänä (26) Pistojärveen 15 virstan päässä. Siinä
  vietin sen päivän ja seuraavanki, joka oli sunnuntai. Isäntä arveli
  minun kyllä hyvästi vielä maanantainaki Suvantoon kerkiävän, koska
  siilon hänellä itsellä sinne oli hevosen kera lähteminen. Niin jäinki
  ja kyselin laulajoita, joita ei kuitenkan ollut tässä kylässä, eikä
  muutakan kirjalle pantavata. Maanantai aamuna lähti hän Kierettiin elon
  noudantaan ja otti minun Suvannolle saati rekehensä. Minä siitä en
  luullut hänen hoti kysyvän, jos 5 riunaa palkkaa korkeinta, kuitenki
  kysy hän perille päästyä kokonaista ruplaa. Vähä ouostuen sanon: "eikö
  tuo vet kaheksalla riunalla vättäisi [? välttäisi] maksetuksi" ja
  sihempä jäiki. Suvannolta tänäpänä oli kahapäinki mieleni, taikka
  Kuusamon kirkolle taikka Pyhään saareen. Ikävöitsinpä taas hoti vähäksi
  ajaksi Suomen puolelle päästä, vaan toisin puolin katsoin sopivaksi,
  sitä ennen käyä Tuoppajärven kylissä kuulustelemassa ja keralla pyhäin
  miesten ja naisten asuntoa silmäämässä. Sillä matkalla ei toki
  menne'kän jos korkeimmaksi 3 viikkoa ja niin toivottavasti pääsen
  joulua Kuusamossa pitämään. Niin läksin iltapuolella Suvannolta ja
  tulin 6 virstaa tänne Makariin eli Multimakariin, jolla nimellä tätä
  paikkaa myös kuuluu mainittavan. Kaikki ylen köyhiä. (Talossa, jossa
  kirjottelen, akka Skiitasta. Mies poissa; akka vasta pääsi tähkiä
  olesta veitsellä leikkaamasta, josta rokkaa keitettiin. Lapsista vielä
  toinen oli sairas -- -- --) Tässä kylässä ei nouse, kun kaikkinansa 3
  savua, niistäki yhen talon asukas mennä kesänä Kuusamosta Suomen
  puolelta tullut. Siinä kävin vastikänä ja oliki ilahuttava nähä siinä
  meiän tapaan elettävän, vaikka oliki siinä eräs rosvonnäkönen
  venäläinen yötymässä, jolta hyvä, jos huomena pääsen rauhassa
  kulkemaan. Talossa, jossa nyt kirjottelen muun väen nukkuessa, vasta
  kerrottiin, hänellä parahillaanki rosvottu takki päällä olevan. Häneltä
  kuitenki vaihoin itselleni hyvän puukon, josta annoin kaksi kouraa
  tupakkaa. Isännältä kuulin seuraavan hirviän tapauksen, joka Kuusamolla
  hänen nuorra ollessa oli sattunut. Oli renki talossa 10-kunta vuotta
  palvellut ja antanut palkkansa olla isännällä ottamatta. Niin isäntä
  hänen kera kerran lähti oravametsälle ja saunassa metsässä ollen rengin
  nukkuneena löi pyssyn krassin korvasta puhki. Jätti kuitenki rengin
  vähin elämään, vaan leikkasi kielen poikki ja tunki ison tupakkatukun
  suuhun, jotta ei saisi ni mitä ilmotetuksi. Lähti siitä kotiinsa ja
  sano rengin korvansa kannon oksaan puhki langenneen. Väki siitä tuli
  katsomaan, renki veettiin ahkiossa kotiin yhä hengissä. Niin isäntä
  siellä rupesi arkkua laatimaan ja muien ei nähessä luultavasti pani
  hänen elävänä arkkuun. Lääkärin katselossa vasta nähtiin, miten miehen
  kera oli menetetty ja isäntä lyötiin rautohin. Jonkun ajan linnassa
  oltuaan ja keräjissä käytettyään tuomittiin häntä iän päiväksi
  Viaporiin vietäväksi. Vietäissä teeksentelihen sairaaksi, monena
  päivänä ei ni syönyt mitä, vaan yhä valitteli jo kohta kuolevansa.
  Kulettaja ei ni varannut hänen semmoisen karkaavan, heittihen
  huolettomammaksi ja anto hänelle tilan pakoon päästä. Hään ni siitä
  tekeyty kuohariksi, eleli sillä viralla jonkun ajan maakunnassa ja
  kotia viimmen tultuansa piilehteli kellarissa pirtin alla. Sieltä häntä
  haettiin, ei saatu, vaan poikia sakotettiin, kumpastaki 8:lla
  tuhannella. Hään itse sitte eli Venäjän puolella ja kuoli viimmen
  punatautiin matkalla, kun oli lähtenyt Venäjän puolelta kotonansa
  käpäsemään. Siitä häntä metsään hauattiin.
  Vaikiampata yötä en ni konsa muista viettäneeni, kun mennehen yön tätä
  30:ttä vastaan Makarissa. Pirtti jossa ensin kirjottelin oli vilu,
  ettei arveltavasta ollut nukkumaan rupiamistana. Sentä ni menin toisen
  taloon Suomen eläkkään luoksi, jossa tiesin vähä lämpimämmän olevan.
  Siellä kyllä sain pienen taljan allani, vaan peitettä ei ni mitä.
  Omalla haljakallani koin peitellämätse, vaan ei tahtonut riittää. Vähä
  siinä kyllä nukuttiin koko pitkässä yössä. Ja kaiken yön puhu tuuli
  kovasti ikkunoihin paahtamalla. Ei millä ole nämät Venäjän pirtit meiän
  pirtelöihin verrattavat. Esinnä on heissä paljo ikkunoita ja likellä
  toinen toistaan, ettei tuulen liikkumatonta paikkaa lahitsoilla. Myös
  on lattia korkialla maasta ja siitä käy yhtäläiseen tuulen henki.
  
  
  12.
  [Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]
  
   Vaarakylässä 2 Joulukuuta 1836.
  Makarista hiihin esinnä 5 virstaa Tuhkalaan ja siitä samana päivänä 3
  v. Iljalaan, johon yövyin. Iljalasta Suureenjärveen tie esinnä 3 v.
  Akkalaan, siitä 20 Käpäliin, siitä 15 Suureenjärveen. Niin tavallinen
  tie. Kuultuani suoraa syänmaan halki ei olevan, kun 30 virstaa, päätin
  hiihtää, vaikkei ollutkan jälkeä ennistä. Oppaaksi lähti eräs mies
  kylästä ruplan palkalla, jota en kieltänytkän, koska hän kuitenki
  viipyi lähes 2 päivää matkalla, yhen mennessä, palatessa toisen. Sainpa
  jo kylliksiki mitä toivoin jalotella sillä taipalella. Umpi pian koko
  taipalen ja vielä päälliseksi jäätäjä keli. Vaan kuitenki päästiin
  illaksi kylään, jossa ottima majan Tuhkaispapin Homan talossa.
  Näillä seuvuin minun tieostani ollaan kolmea vieroa [= uskoa], jotka ei
  kenkän sovi yksistä astioista syömään. Oikia papinviero, jota myös
  mieroksi sanotaan ja sen tunnustajia _mierolaisiksi_, on ylen pieni ja
  yhtäläiseen vähenemässä. Sitä vaston levenee _Tuhkasen viero_, minkä
  voipi. Tämän jälkimmäisen pappi ja levittäjä kuuluu asuvan Karkalahen
  kylässä Kieretin ja Kemin välillä meren rannalla. Vaan kuin onki ylen
  suuri hänen lääninsä, niin onki pitänyt hänen asetella eri pappia,
  jotka pienemmissä lääneissään käyvät lapsia kastamassa, ventsäämässä
  [= vihkimässä], kuolleita hautaamassa ja muissa toimituksissa. Itse
  kuuluu hän noin kerran vuoessa ympäri suuren lääninsä kulkevan ja
  toimittelevan, mitä sattuu. Niin häntä, kuin hänen asetettuja
  aluspappia pitää kylien (Tuhkalaisten) kyyittää ja ruokkia kulkunsa
  ajan. En varmon tieä liekkö heillä muuta palkkaa, kun mitä kuki
  ehostaan antaa; eipä taia olla, koska siitä ei ni mitä ole virketty.
  Paljopa tulisiki maakunnalle rasitusta, jos heillä vielä maksaa
  pitäisi, sillä oikioille laillisille papeille pitää kaikista
  papillisista toimituksista, joita nämät erivierolaiset tarvitsevat
  omilta papeiltaan, maksaa, minkä hän määrää, vaikk'ei hän ni mitä tee
  muuta, kun salassa pitää asian. Useinki olen Tuhkalaisilta kysynyt,
  missä heiän uskonsa mierolaisista erotaksen, vaan siitä en ni vielä ole
  mitä selvitystä saanut, eivätkä näytä itsekän tietävän. Sitä vaan
  sanovat, että papinviero molii toisilla sormilla, kun J[uma]la on
  käskenyt ja vieläpä mainivat muutamat kirotun (proklat) olevan, joka
  molii papin tavalla.
  
  
  13.
  [Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]
  
   Tuoppajärven Saaressa 5 Jouluk. 1836.
  Eilen hiihin Vaarakylästä esinnä 12 v. Skiittaan, siitä 8 v. Pyhään
  saareen(!). Edellinen taival metsänen, soinen, 4 lampia tahi järviä
  taipaleella: Vaarajärvi, Haapajärvi, Neitijärvi ja Pamojärvi. Skiitta
  on kun muinenki Hämeen kylä, ei juuri nurkka nurkassa, ei paljo väliä,
  huonukset tahi talot ilman järjestyksettä, lahta pitkin Tuoppajärven
  rannalla. Jumalan palveloa pietään joka päivä kylässä olevassa
  kirikössä. Vaan ei miehiltä, yksin naisväeltä, jotapa vaan Skiitassa
  asukseleeki, vähin miehiä. Mitä näillä naisilla lie muutai työtä, kun
  kirikössä käyä, en ni voi sanoa; taitaa hoti olla ommelluksia ja muita
  senlaisia. On myös kylistä ympärillä tuotu tänne tyttölapsia opastettaa
  kirjalukuun, lauluun ja kirjotukseen. Nuoremmat naisista asuvat lukon
  varassa, eivätkä laske heti luoksensa tuntematonta, niin erähät
  vanhemmatki. Matka Skiitasta Saareen on järveä ja tullah muutaman
  pienemmän saarenki poikki kulkemaan, ennen isoon saareen tultua. Tämä
  iso saari kuuluu olevan noin 10 virstaa pitkä, usiammalta pienemmältä
  piiritetty. En tieä mikä minussa mieli, niin muinen Valamon
  monasterissa käyessäni, niin nykyäni tässäki. Tuskin olin tullut
  huomisten ta kirikön näkyville, ni jo taasen teki mieleni kääntyä
  jälelle. En ni kuitenkan kääntynyt, vaan menin kylään. Pimiä oli minun
  jo jäällä hiihtäissäni yllättänyt, jonka tähen kyllä katselinki, mihin
  tässä kylässä mennä. Eräältä mieheltä kysäsin, kussa bolsij Starets
  (Polsakka Startsa) asui ja häneltä juohatettima päällysmiehen luoksi.
  Tämä ei kovin vanha, yksisilmä ukko asu kahessa pienessä huoneessa,
  kumpasetki noin 4 tahi 4 l/2 kyynär. suuruiset ja eipä vielä niitänä
  yksin viljellen, vaan toisen toveritsan kera, joka pöyän äärellä istu
  sisämmäisessä ja näytti kirjaa lukevan. Sisään tulleelta tuli Pols. St.
  kysymään minulta, mitä lie kysynyt Ven. kielellä. Kun sitä en
  malttanutkan niin vastasin: Ja nie govoriu po ruski a po niemetski,
  svetski, latinski, korelski. [= En puhu venättä, vaan saksaa, ruotsia,
  latinaa, karjalata.] Sai hän siitä sitte erään talonpojan tulkiksi,
  jonka kautta selvitti minulle, että hänen piti mennä kirikköön, vaan
  miehen käski hän juohattaa minua matkamiesten majaan, jossa yön
  lepäsin, häntä enää näkemättä, vaikka kiriköstä --
  
  
  14.
  Yliopp. Cajanille.
  (Alk. suomeksi.)
  
   Kuusamosta, 1 Tammikuuta 1837.
  Rakas Veljeni!
  Tuskin uskotkaan, kuinka Uhtuvasta lähettyäni maailma minusta näytti
  kamalalta. Sitä ikävätäni en voi "sanoilla sanoa, enkä virsissä veteä".
  Olen usein ennenki Venäjän puolella ollut, vaan niin apialla mielellä
  en konsa vielä. Usein tulivat vielä toisella ja kolmannellaki päivällä
  veet silmihini. Voi kuinka mielelläni olisin jälkeesi kotiin kääntynyt,
  jos olisin kehannut ja jos toisella puolella ei himoni olisi vetänyt
  minua ulommaksi tievustelemaan, mitä voisi löytyä. Ainaki pitää niillä
  seuvuin kerta käyä, saa min saapi, ajattelin ma, ja ehkä toisten en
  enää pääsisikän. -- Niin läksin ja olen sitte Sinusta erottuani
  osittain jalan, osittain hiihtämällä, osittain hevosella matkannut
  päälle 300 virstan, Tuoppajärven kylissä enimmiten, jotka kuitenki
  olivat hyvin köyhiä, niin ruualta, kuin runoilta. Muutamassa Makari
  nimellisessä kylässä ostin kaksi hyvää asetta, suuren Venäjän puukon ja
  sukset. Vaan kumpastaan ei ole minulla enää koska Pyhässä Saaressa
  vaihon puukkoni vielä suurempaan ja mielestäni parempaan, sukset taasen
  unohtuvat jälkeeni. Sitä ennen niillä kuitenki hiihin ylehensä 60
  virstaa, jotta jousivatpa unohtuaki. Katoslammin kylästä Suureen
  järveen hiihtäessäni oli 30 virstaa aivan umpea ja vähällä olin sillä
  taipaleella uupua. Ilman oppaatta en kyllä lähtenytkän, vaan hänki,
  eräs karkulainen, täällä piilossa elävä mies, ei ollut suuresti itseäni
  parempi. Illaksi toki pääsimä kylään ja majautuma Tuhkaispapin Homan
  taloon. Jos muistat Jaakkosen Jyvälahessa, niin jopa kyllä helposti
  arvaat, mimmoinen mies tämä Homa oli. Esiksi ni hän ei suannut minua
  itsensä ja muien kera kylyyn, vaikka oppaani, pahapäivänen karkuri
  kyllä pääsi, sitte kumartaa ilvehteli hän puolen iltaa ja viimmeksi
  väitti vanhat homeiset, savustuneet Slavonskankieliset kirjansa olevan
  Gretjseskan kieltä. Skiitassa tapasin äskenmainitun Jaakkosenki
  veljentyttäret, jotka vaativat minun sekä Venäjän kirjoja lukemaan,
  että laulamaan Karjalan lauluja ja valminna soittamaan. Heiän
  opettajansa eli hoitajansa oli aivan ummikko Venäläisakka riepu, jos
  lieneeki alkuansa jotai herrasrotua ollut. Koko nais pyhitys Skiitta
  näköänsä ei ole parempi, kun muinenkan Venäjänpuolinen kylä, jotta
  pettymään kyllä tulinki, kun luulin siinä tavallisen naisten monasterin
  löytäväni. Pyhä saari, jossa miehet Jumalaa palvelevat, taikka ovat
  palvelevanansa, on Skiitasta 8 virstaa pohjaseen päin. Ei äyriä parempi
  kun Skiitta ollut se minusta. Kirkossa kyllä kävin jo kaksiki kertaa ja
  kyllä näin, että siellä oli muutamia tomuttuneita kuvia, vaan en ni,
  mitä niien olisi pitänyt kuvailla. Päällysmiehen, jonka nimi oli Ilja,
  sanottiin koko maailman kielet osaavan, vaan nähtävästi Karjala,
  Ruotsi, Saksa ja Latina näihin koko maailman kieliin ei kuulunut, sillä
  niitä myöten en saanut sanaakan häneltä. Yhen yön ainoasti viivyin
  tässä, enemmin rosvopesältä, kun monasterilta näyttävässä
  rakennuksessa. Siitä tulin taas Skiittaan ja vielä samana päivänä
  Vaarakylään, vaikka kyllä vaaittiin minua Skiittaan yöksi jäämään.
  Kuinka sieltä olen tänne Kuusamoon joutunut, sillä nyt en ni
  kirjotustani pitkittele. Täällä olen Arvuutukset selväksi kirjottanut
  ja uuen laukun kaheksalla erisialla teettänyt. Nyt lähen Pääjärven
  kylihin ja Vienasta, jos sinne minulle kirjan laitat Helsingistä,
  taasen Toukokuun lopulla kirjotan enemmin. Unohtu minulta Vaseniukselle
  viimmen kirjottaa käännöstyöstä. Tässä nyt on kirja hänelle siitä
  asiasta, jos luulet tarvitsevasi, niin vie käteen. Leikkaa myös erille
  seuraava tietoanto Mehiläisestä ja pyyä Kamreeri Rabben toimittamaan se
  Suomen Yht. aviisiin, taikka paneta itse, muistamalla minun puolestani,
  jälkimmäisessä tapauksessa, panna pränttäyskuluki. Niitä tietoja
  myöten, joita täältä ja matkaltani tätä ennen olen saanut, Suomen tahi
  Karjalan kieli loppuu heti Pääjärven pohjaspuolella ta lappi alkaa.
  Niin ollen kyllä tuleeki minulle tuumaamista joko Suomen tahi Venäjän
  puolitse ylös Kuolaan mennä. Taitaapa pitää Suomen puolelle tulla,
  sillä Lappalaisten kanssa minun ei ni ole mitänä tekemistä ja
  toimittamista. Sano terveisiä muillenki ja Keckmannille, jolle minulla
  ei nyt ole mitän erittäin kirjottamista, ennen kun Kuolasta tahi
  Kemistä, jos sieltä kirja kulkisi.
   Ystäväsi
   Elias Lönnrot.
  Jos Waseniuksella ei olisi käännettävää antaa, niin käy Frenckellissä
  eli pyyä Keckmannin puolestasi käymään ja toimittamaan.
  
  
  15.
  [Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]
  
   Törmäsessä, 1 Tammikuuta 1837.
  Majahuone Saaren pustiinassa (eli monasterissa) ei juuri pieni tupa,
  vaan läpikäytävä eräältä keittäjältä, joka sisämmäisessä huoneessa
  usiamman kerran päivässä keitti ruokaa ja siellä yönki makasi. Minulle
  levitettiin porontalja yöksi alleni lavitsalle, jossa nukuin laukkuni
  tyynyksi saatua. Muita majamiehiä makasi kolme eli neljä lattialla ja
  kuuluu pian yhtäläiseen, niin kesällä kun talvella vieraita paikalla
  kuleskelevan. Muutaman näiten kanssa Kiisjoesta kotosin vaihon puukkoa,
  kun ei ollu'kan mitänä parempata tehtävätä. Miehet täällä, kun meidänki
  puolella usiammissa paikoin käyvät semminki matkoilla aina puukko
  vyöllä. Vaan pitävät sen oikialla puolella, ei, kun meidän miehillä on
  tapana, vasemella. Puukot heidän ovat suuremmat meidän laatua ja kären
  puolelta hamaraa vasten väärät. Terä on noin korttelin pituinen, pää
  neljän tuuman.
  Edellä mainittu ukko Koljolasta, tavallisesti Koljasu nimitetty, kuuluu
  aikoinansa olleen viekkahimpia porovarkaita näillä rajaseuduilla.
  Enimmästi oli Ruotsin (Kuusamon ja Kiannon) poroja varastanut, josta
  häntä emme kuitenkan voi erittäin moittia, sillä Venäjän puolella ei
  ilmankan näillä seuduin ole poroja. Muutamanki kerran puikahti ulos
  metsästä, leikkasi paimenten havatsematta poron raidosta ja lähti
  kotiinsa kulettamaan. Vaan penkoen pian poroa kaivattavan ja jälkiä
  myöten hakemaan tultavan otti kengät omista jaloistaan ja puki peuran
  takajalat (kengitti), terät taas, kannan puolen eteenpäin sitoen. Poro
  takajaloillaan astuu juuri etujalan jälkeen, jonka tähen ei jää'kän
  näkymään kun takasten jalkain jälet, Niin laadittua talutti kauniisti
  poron kotiinsa sukkajalassa itse edellä astuen, löi lihoiksi ja söi
  suuhunsa. Poropaimenet kyllä olivat havanneet poron raidosta kaonneen,
  vaan eivät tienneet minne lähtiä hakemaan, kun jälkiä ei minne näkynyt
  menevän.
  Toisen kerran juuri kotirannalle varastetun poron kera päästyä, näki
  poromiehiä luoksensa hiihtävän. Kun olisi lähtenyt vielä ylös rannalta
  poroa taluttamaan, niin toki olisivatki havanneet; sentähden keksi
  paremman neuon, työnsi aventoon jään alle poronsa ja lähti itse
  suksilla poromiehiä vastaan, kuni muinenki oikia mies. Poromiehet
  kysäsivät, jos ei olisi poroja missä nähnyt? -- "Vastikään mentiin
  tuonne". -- poromiehet sinne, kunne sano menneen, hän aventoon poroansa
  jälle ylös saamaan ja niin kotiin lihoiksi lyömään.
  Kolmannen kerran oli hevosella metsässä käynyt, poron ampunut,
  rekehensä köntännyt, kotihinsa lähtenyt. Eräälle lammille tultuansa
  näki suksimiehiä jälestä hiihtävän. "Mikäpä nyt esiksi", arveli,
  "ainaki nuo minun yllättävät", kun oliki hevosella vaikia kulku,
  suksimiehillä kevyt. Niin kuitenki pääsi rannalle ennen suksimiehiä.
  Vähä pois näkyvistä tultua, otti omat suksensa reestä, löi kopsahutti
  ruoskalla hevosta, itse paikalle jääden. Suksimiestenki heti jälestä
  tultua alko surkialla äänellä voivotella, "äkisti kohtauksen tulleen
  (ruton ampuman), hevoselta jääneensä, ei minnekään pääsevänsä". Miesten
  tuli armo, ensin aikovat selässä häntä kotiin kantaa, vaan vaikiaksi
  tullen, laittavat hänen suksille makaamaan, niin vetivät. Koljolaan
  tultua, johon paikalta ei ollutkan kun eräs virsta, poroa ei ni enä
  ollut näkyvissä, sillä sen jo oliki akka korjannut ynnä hevosen
  riisunut. Suksimiehet olivat Koljasun luoksi yöksi jääneet, vasta
  toisella aamulla jällen lähteneet. Sen aikaa oli Koljasuki runtukalla
  maata jorotellen voivotellut, vaan heti suksimiesten sintsistä ulottua
  hypännyt lattialle sanoen: "a perkelehet jo kerta mentiin, missä poro,
  akka?"
  Monta semmoista tarinaa kuulin Koljasun porovarkaudesta, vaan joilla en
  tahdo kirjotustani pitkittää, koska jo lieneeki näissä kerraksi.
  
  
  16.
  Yliopp. Cajanille.
  (Konsepti; suomeksi.)
  
   Törmänen, 1 Tammikuussa, 1837.
  Tuskin uskotkan edl. -- Siitä erottuani matkasin esinnä Ohtaan 48