Elias Lönnrotin matkat I: 1828-1839 - 18

  koskaan tulleensa voitetuksi. Mutta kuinka täällä kilpaillaan
  runonlaulannassa? -- Ei siten kuin tavallisissa kaunotaiteiden
  akatemioissa; palkintoa tai voittoa ei myönnetä sille tulevaksi, joka
  laulaa paraat laulut, vaan sille, joka kauimmin jaksaa laulaa. Ensin
  toinen laulaa jonkun runon, sitten hän antaa toiselle aikaa vastata
  siihen jotenkin yhtä pitkällä. Tämän jälkeen edellinen taas laulaa,
  ja näin jatketaan vuoroitellen. Jos toiselta runovarasto loppuu,
  toisen vielä muistaessa runoja, katsotaan edellinen voitetuksi.
  Jos laulajat ovat huononpuoleisia, saa kerrassaan nauraa heidän
  ponnistuksilleen saada viimeinen sana. Kilpailu on silloin hyvinkin
  kahden kanan tappelun kaltaista; se luulee olevansa voittaja, joka
  kaakottaa kauimmin. Täällä ovat myös parhaat laulut jo aikoja
  sitten unhotuksiin joutuneet; muistetaan ainoastaan hajanaisia
  seikkoja ja sanoja, joiden avulla koetetaan päästä voittajaksi.
  Toinen on hyvien laulajien laita. Se, mitä runossa sanotaan: "Laulo
  päivät pääksytysten. Yhytysten yöt saneli", tapahtuu täällä todella,
  ja uni lopettaa kilpailun, niin ettei kumpaakaan pidetä, tai että
  kumpaakin pidetään voittajana. Hyvä runonlaulaja alkaa tavallisesti
  jotenkin seuraavasti: [Ruotsalainen käännös vastaa jotenkin tarkoin
  Vanhan Kalevalan alussa olevaa laulajan alkuvirttä, joten se on
  tähän otettu.]
   Mieleni minun tekevi,
   Aivoni ajattelevi,
   Mieli ruveta runoille,
   Laatiua laulamahan.
   Veli kulta veikkoseni, 5
   Kaunis kielikumppalini!
   Harvoin yhtehen yhymmä,
   Saanemma sanelemahan,
   Näillä raukoilla rajoilla,
   Polosilla Pohjan mailla; 10
   Pannos nyt käsi kätehen,
   Haka toisehen hakahan.
   Lauloaksemme hyviä,
   Parahia pannaksemme;
   Kuulla noien kultasien, 15
   Tietä mielitehtosien,
   Nuorisossa nousevassa,
   Kansassa kasuavassa:
   Noita saatuja sanoja,
   Virsiä vetelemiä, 20
   Vyöltä vanhan Väinämöisen,
   Alta ahjon Ilmarisen,
   Päästä kalvan Kaukomielen,
   Joukahaisen jousen tiestä,
   Pohjan peltojen periltä, 25
   Kalevalan kankahilta.
   Niit' ennen isoni laulo,
   Kirvesvartta vuollessansa.
   Niitä äitini opetti,
   Niitä eukko neuotteli, 30
   Keträvartta kiertessänsä,
   Väätessänsä värttinätä.
   Viel' on muitaki sanoja.
   Ongelmoita oppimia,
   Tievieristä tempomia, 35
   Kanervoista katkomia,
   Risukoista riipomia.
   Vesoista vetelemiä.
   Paimenessa käyessäni,
   Lassa karjan katsannossa. 40
   Metisillä mättähillä.
   Kultasilla kunnahilla
   Mustan Muurikin jälessä
   Kimmon kirjavan keralla.
   Sieltä sain sa'an sanoja. 45
   Tuhat virren tutkelmoita;
   Ne virret kerälle käärin.
   Sovittelin sommelolle:
   Kerän pistin kelkkahani,
   Sommelon rekoseheni. 50
   Viikon on virteni vilussa,
   Kanan kaihossa siasnut:
   tuonen vilusta virret.
   Laulut kaikki pakkasesta,
   Rahin rautasen nenähän. 55
   Petäjäisen pienan päähän.
   Alle kuulan kurkihirren,
   Alle kaunihin katoksen,
   Keritellen pään kerältä,
   Saahen solmun sommelolta. 60
   Niin laulan hyvänki virren,
   Kaunihinki kalkuttelen,
   Ruualta rukihiselta,
   Oluelta otraselta.
   Kun ei oo olutta luona, 65
   Tahi taaria tähellä;
   Laulan suulta laihemmalta,
   Vetoselta vierettelen,
   Kuulun iltani kuluksi,
   Vähän päivän päätteheksi; 70
   Vaiko aamun alkeheksi,
   Huomeneni huopeheksi?
  Tullessani Arhipalle, muuan talon pikkulapsista oli viimeisillään.
  Niinhyvin minä kuin hekin pitivät kaikkea lääkkeiden nauttimista jo
  turhana. Minulta kysyttiin, miksi luulin tautia, _Jumalanko taudiksi_
  vai _poiken luomaksi_ (ilkeiden ihmisten noitumisen aikaansaamaksi).
  Sanoin luulevani sitä edelliseksi, ja siihen luuloon he itsekkin
  näyttivät kallistuvan. Illalla me muut panimme maata, mutta äiti jäi
  valvomaan lapsen vuoteen ääreen. Nukuttuani vähän aikaa minut herätti
  kimakka, syvästi liikuttava ja korvia vihlova itkulaulu, jonka äiti
  viritti lapsen heitettyä henkensä. Unta ei enää voinut ajatellakkaan,
  vaan sen sijaan, miten saattoi pelastaa korvakalvonsa. Niin kauan tämä
  vielä kävi laatuun, kun äiti yksin lauloi ja itki; mutta ei kestänyt
  kauan, ennenkuin naapuritalosta noudettiin varta vasten tilattu
  itkijä-nainen, jonka ääni kimakkuudessa seitsemin kerroin voitti äidin
  äänen. Äiti ja tämä nainen pitelivät nyt toisiaan kiinni kaulasta, ja
  täten syleillen toisiaan he lauloivat minkä jaksoivat. Viimein ruumis
  pestiin haalealla vedellä, pyyhittiin koivunlehvillä ja pantiin
  sitten puhtaaseen liinavaatteeseen. Suu peitettiin puhtaalla
  palttinatilkulla ja jalat niinikään samanlaisilla. Vyötäisille
  sidottiin nyöri, muka vyöksi, sillä on tavallista, että lyhemmillekin
  retkille lähdettäessä kuin ikäisyyteen, vyö sidotaan miehustalle.
  Koko tämä aika kaiutettiin yhä toistamiseen tuota tuskallista
  itkulaulua, jolloin äiti ja muut itkijättäret (päivällä niitä näet
  oli useampia) aina halasivat jotakin henkilöä, joko toinen toistaan,
  Arhippa-vanhusta tai jotakin muuta perheen jäsentä. Ainoastaan minua
  säästettiin näistä halailuista. Ukko Arhippa kehotti moneen kertaan
  äitiä herkeämään, mutta turhaan. Koko päivän kesti tätä itkulaulua.
  Tällaista surun ilmaisemista sanotaan täällä _virren itkemiseksi_,
  ja itse laulu on nimeltään _itkuvirsi_. -- Mutta virsien sisällys
  minun täytyy jättää toiseen kertaan.
  
  
  Liite.
  
  1.
  Lehtori Keckmanille.
  (Kirjekonsepti; alk. suomeksi.)
  
   1 p:nä toukokuuta 1834.
  Myöhistynytpä kyllä on Helsinkiin lähtöni. Vaan en ole vielä tähän
  astik saattanut lähtiä moninaisten syiden tähden. Ensimmäisnä syynä
  oli että Virkani vahvistus kirjan Huhtikuun alussa saatuani piti
  valanteolla Oulussa käydä. Kun itse tietänet, niin siitä kaupungista
  ei tule paluuta noin 2:n viikon sisässä. Sitte olin epätuumanen, joko
  heti lähtiä Helsinkiin tahi ensin Arkangelin lääniin uusia runoja
  kokoelemaan. Jälkimmäinen tuuma näytti paremmaksi, enkä kadukkaan,
  jotta niin näytti. 13:na päivänä Huhtikuuta läksin täältä sinne
  matkaamaan, 15:nä olin Kiannan pappilassa, 17:nätoista tulin
  ensimmäiseen Venähen kylään rajan taaksi. Tässä kylässä, Lonkka
  nimeltänsä, kirjottelin runoja puolen kolmatta päivää. 20:na läksin
  siitä Vuoniseen 40:tä virstaa pitkää taivalta vaeltamaan. Vuonisessa
  iltapäivällä kirjottelin moniaita runoja ja vielä samana päivänä
  menin 30 virstaa eillen Jyvälahden kylään, joka on 30 virstaa
  ylempänä Vuokkiniemen kirkkoa. Yön siinä maattuani läksin toisella
  päivällä varahin Uhtuvan kylään, johonka vielä samana päivänä
  21:nä Huhtikuuta peräytyin. Uhtuvan kylä on kooltansa paljoa
  suurempi Kajanin kaupunkia. Siinä kirjottelin lauluja 3:me päivää,
  sekä mies- että naisväeltä ja läksin 23:na p. jälille Jyvälahden
  kautta Vuokkiniemen kylään. Samana päivänä kirjotin muutaman laulun
  Jyvälahdesta, joka myös on suurenlainen kylä. Illalla myöhään
  Vuokkiniemeen tultuani siinä lepäsin yön. Aamulla jälestä kävelin
  kylässä ja kirjottelin lauluja mitä sain. Iltapuolella 24:tenä läksin
  siitä Tsenaan, josta vielä samana päivänä (ja toisen aamulla) aina
  iltaan asti kirjotin runoja. Seuraavalla aamulla varakin läksin
  siitä Kivijärveen, jossa vaan muutin hevoista ja peräytyäkseni
  Latvajärveen. Sinne tulin 25:nä p. Huuhtik. ja kirjottelin siinä sinä
  ja toisena päivänä aivan yheltä (mieheltä) 80:n vuoden vanhalta
  ukolta kaikenlaisia runoja. 27:nä päivänä, joka oli Sunnuntai,
  laitin sanan kylään kokoutumaan akkaväen kirjotuksillani. Tupa
  tulikin pian täytetyksi ja ison kattilan theevettä keitettyäni josta
  sai, jolla suinki suu oli, laulettiin siinä aina iltapuoliksi.
  Tästä palautuin minä, rajan poikitse Suomeen, vietin 28:n päivän
  Kiannan pappilassa, Saksan luonna ja tulin siitä kyllä vaikialla
  kelillä (säiden liihen) parahana säiden liiheen aikana Kajaaniin,
  aivin eiläispäivänä. Nyt olet kyllä kuullut vaelluksistani, vaan
  mitäs siitä? -- ei mitääkään. Kun tietänet että kaikissa Venäjän
  kylissä asutaan tukulta, Uhtuvassa esimerkiksi päälle 80:n talossa
  yksillä pelloilla, samon Vuokkiniemessä ja Jyvälahdessaki etc. niin
  arvannet että mahto näillä matkoilla runoja keräytyä. Väinämöisestä
  on äiä kaikenlaisia uusia ja parannuksia vanhoi. Aivan hyvä oli
  ettei niitä entisiä ennen tullut präntätyksi. Naisväeltä kirjotin
  monia _Vaikertoja_ tahi miksikä kutsuisit niitä lauluja joita muissa
  kielissä Balladeiksi sanotaan -- saat kyllä nähä ne hetiki. Ylehensä
  kirjotin tällä tiellä 2 kirjaa paperia täyteen. Kaikilla matkoillani
  en ole tavannut parempata laulajata kun 1828 Johana Kainulaista
  Kesälahdessa ja tällä reisulla Arhippa Latvajärvessä. Eillisellen
  annon minä sillon varani mukaan 1 Ruplan ja jälkimmäiselle nyt 3 1/2
  Riksiä Pankkoossa, vaan jos olisin varakkaampi, vielä mä heille
  antaisin kunnia palkinnoksi vaikka 20 Ruplata kummallenki. Nyt
  olen minä myös luvan saanut Helsinkiin tullakseni, vaan nyt ei ole
  lähdennöstä ennenkun tulevan viikon loppupuolella. Jos lähtisin
  ennen niin olis varattava että saisin vuottaa Toivolassa Kuopion
  tällä puolella viikkokauden, koska 5:n virstainen salmi, jota sieltä
  Kelloniemeen yli kuletaan ei vielä taida olla sula, eikä enää
  hevosellakaan ajettava. Sentähden olen aikonut lähtiä, noin 9:nä oli
  10:nä päivänä täältä ja taidan Helsingissä olla keskellä Toukokuuta.
  Jos sinulla itsellä niin lienee siaa että siinä asuisin olisi ainaki
  kaikista paras sihen tulla, vaan muuten olisi aivan hyvä jos tulisin
  asumaan likellä sinua. Hyvä olisi se sen tähden että saataisi yhdessä
  suorita Väinämöisen runoja yhteen, jossa ainaki näitä vasta
  saatuja niihin entisiin liittäissä menne 2:si viikkoa. Myös taidan
  Helsinkissä kirjottaa kaikki muutki runot selväksi präntättää.
  
  
  2.
  Apteekkari Skogmanille.
  (Kirjekonsepti.)
  
   20 p:nä marraskuuta 1834.
  Kiitos kirjeestäsi, jonka palatessani Kuhmon ja Repolan pitäjistä
  Venäjän puolelta vastaanotin. Matkustin mainituille seuduille jo
  viime avoveden aikana ja tarkastelin paitsi rokotusta kaikenlaista
  muuta, niin että jäät ehtivät sekä vahvistua että tulla lumen
  peittämiksi. Koska matkani alku sattui kekrin aikaan, niin saatat
  arvata, etten kärsinyt mitään puutetta ja enpä totisesti ole nähnyt
  tätä maata niin varakkaana ennen, kuin tällä kerralla. Rahvaan
  kekriolut ei kuitenkaan ollut kiitosta ansaitsevaa, siitä näet
  yleensä puuttui humalaa. Minä puolestani pääsin asiasta siten, etten
  juonut, mutta toisin oli tsaajun (teen) laita Repolan pappilassa.
  Saatat tästä luotettavasta viime päivänä tapahtunutta teenjuontia
  kuvaavasta kertomuksesta päättää, missä määrin sitä edellisinä
  päivinä harjoitettiin: aamulla 6 kuppia teetä, 4 kuppia kahvia
  pappilassa (aamupäivällä); aamiaisen jälkeen pyydetty talollisen
  Tahvosen luo, missä join 4 kuppia teetä, 8 kuppia kahvia; heti
  päivällisien jälkeen (jäähyväisien edellä) taaskin 6 kuppia teetä,
  taaskin pappilassa. Herra tietää, mitä vielä olisi voinut nauttia
  illalla, ellen olisi sitä ennen lähtenyt pois vieden mukaani
  sen kokemuksen, että kaikkia se vatsa parka saakin kestää. --
  Enemmän toiste, kun minulla parin viikon päästä on kunnia omassa
  persoonassani tulla kunniatervehdykselle. Mitä tulee maksettavaksi
  määrättyihin rahoihin, niin anna niiden olla siellä, kunnes palaan,
  ellet mahdollisesti jo ole jättänyt niitä Wichmannin asiamiehelle;
  ennen matkaani näet otin vähän rahoja Wichmannilta ja pyysin häntä
  ottamaan korvausta rahatoimikamarista, jos siellä on minulle
  maksettavaksi määrättyjä rahoja. Tervehdi nyt ennen muita perin
  miellyttävää perhettäsi ja sitä lähinnä -- -- --
  
  3.
  Lehtori Keckmanille.
  (Alk. suomeksi.)
  
   [Kajaani,] 6 Helmistä 1835.
  -- -- -- -- -- -- --
  Kerta sitte Helsingistä tultuani käpäsin taas tänä syyssä Venäjänki
  puolella Repolan pitäjässä lisännyksiä [nim. runoja] saamassa, josta
  jo ehkä ennen lienen kirjottanut.
  -- -- -- -- -- -- --
  
  
  
  KUUDES MATKA v. 1835.
  
  
  [Kalevalan valmiiksi saatuansa ei Lönnrot joutanut lepäämään,
  päinvastoin hän entistä suuremmalla innolla jatkoi tehtäväänsä, jonka
  merkityksen yhä selvemmin alkoi ymmärtää. Huhtikuussa v. 1835 hän
  teki sen laajan kiertomatkan, josta seuraavilla lehdillä kerrotaan,
  venäjän-karjalaisen asutuksen itärajalle, kulkien Kuhmosta Repolan
  kautta Rukajärveen, sieltä pitkin Tsirkkakemiä Jyskyjärveen, Uhtueen,
  Jyvälahteen, Vuokkiniemeen ja vihdoin Kiannan kautta kotiin. --
  Liitteeksi on pantu muutamia otteita kirjeistä, joista näkyy, että
  Lönnrot elokuun lopussa 1835 käväisi Lapukassa Venäjän puolella.]
  
  
  1.
  Lehtori Keckmanille.
  (Alk. suomeksi.)
  
   Kuhmosta, 12 Huhtikuuta 1835.
  R. Y. Jo viikon eellä lähin Kajaanista aikomisella keliliiheeksi
  Venäjän puolelle päästä. Rospuutta on kyllä joutumassa, vaan
  matkani ei ole vielä Kuhmon pappilasta etemmä joutunna. Enkä varsin
  hitaisuuttanikan sihen syytä, koska olen heikon sairaan tähen
  viipynyt moniahan päivän ja ilman sitä tuoretta rokkoeste-ainetta
  täällä vaksinoitusta lapsista Venäjälle vieäkseni uotellut, jota
  Repolan pappi millon sanallisesti, kullon kirjallisesti on minun
  sinne laittamaan pyytänyt. Ja eipä täällä juuri ikävässä ole
  elettykänä. Esinnä alkuviikosta kulin pappien matkoa kinkerillä
  pitkin rajakyliä Venäjätä vastoin. Siellä satuin muutamia runoja
  saamaan Venäjän miehiltä, jotka heiän puolelta olivat kinkerille
  tulleet. Loppuviikon olen hartaasti Kuhmon pappilassa korttia
  lyönyt kolmen papin, Sotkamon Nimismiehen, Pitäjän kirjottajan ja
  muien kanssa. Vaan loppu hyvistäki häistä ja nyt puolisen jälkeen
  täytyy lähteä matkalle Repolaan. Keli on kylläki kehno, tiet vieläi
  kehnommat, matka 7 penik. Repolan kirkolle, jonne kuitenki aion
  päästä jos hiihtomalla kulkisin. Ja hiihtoa sitä pitäneeki, sillä
  hevoista kuuluu joka askelessa puottelevan. Nyt vaan eillä kirjotan
  Sinulle tervehyksiä, koska Sotk. Nimismiehen paluumatkassa saan
  kirjani hyvin Kajaaniin ja sieltä Sinulle kulkemaan. Viimmen en
  tainnut muistaa pyytää Sinua ennen pränttäämistä tarkoin joka Runon
  päälliskirjotusta parantamaan, jotka kyllä parannusta tarvitsevat.
  Jos, mitä Esipuheen tapasessa Runo-opista on kirjotettu, tahottaisi
  täyellisemmästi, niin olisin senki vasta tekevä. Aion esinnä
  mainitusta opista Helsingf. Morgonbladiin ruotsiksi kirjottua, eikä
  olisi tainnut haitatakkana, vaan kuluupa se aika ilmanki kaikkiin
  ennättämätä. Mutta kirjotappa Sinä, sillä meiän Herrasrunojat,
  itse Juteiniki, ovat paljo syrjäytyneet oikiasta runolaausta ja
  tarvitsisivat muistutettaa. -- Mitäs Sinusta on nimi Kalevala?
  Saatta, jos tahtonetta, toisenki antaa. Ouolta taitaa kirjotus laatu
  _vempelen, kantelessa_ näyttää, mutta minusta senlaisia sanoja
  taivutetaan 2:hellaki tavalla: 1:ksi _vempele, -leen, -leelle_, 2:ksi
  _vemmel (vempeli), -len, -lelle_. Senlaisia sanoja kun _taivas_
  lienee alusta alkain sanottu: _taivahi, taivahen_ (contr. _taivaan_),
  taivahehen (taivahesen, taivasehen, taivaaseen j.n.e.). --
  Arkiiviin tulevia alkukirjotuksia en tainut kaikkia lähettää, sillä
  monia vanhoja runoja oli uuempien kanssa yksille paperilehille
  kirjotettu, enkä tainnut niitä jälkimmäisiä vielä käsistäni antaa.
  Empä nyt enemmän ennätäkkänä, vaan pyyän Sinun tervehtämään muitaki
  ja kirjottamaan minulle, niin Venäjän puolelta kotiin tultuani tahon
  vastata. Veljellisesti ja ystävällisesti
   Elias Lönnrot.
  
  
  2.
  [Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]
  
   Rukajärvellä 21 Huhtik. 1835.
   Pääsiäistiistaina.
  -- Patvaskoita pitää sen eisti [häämenoissa], jotta ei pahat inehmiset
  rikottaisi vihkiparin väliä. He mahillaan se estetään.
  Vasta eräs vuosi jälillä on pappiloilla Venähellä annettu maita
  viljeltää. Heissä vaan harvoin on itsessä viljeliätä, sillä
  palkkaväki on kallis. Maksetak 100 ruplaa vuoessa miehelle. Sen
  eisti vuokratah he maa toisille, saavat tavallisesti 3:annen osan
  tulosta. Maita pappiloille pantaessa otettih parahat pellot, parahat
  niittynurmet kylästä, kysymättä ken heitä ennen viljeli. Erähissä
  paikoissa tuli sillä moni ennen maista rikas talonpoika köyhäksi.
  Vaan vääryyttä heille osotetuksi he eivät voi valittaa, sillä kaikki
  maa on Keisarin, heillä vaan viljellys-, ei omistus-oikeus.
  Täällä Rukajärvessä noustah vuotehelta k. 5:en eli 6:en rajoilla.
  Laaitah tuli pätsih. Sinne jo laatiessa työnnetäh suuria ympyriälöisiä
  kiviä kuumistumaan, niin niillä kivitetäh lehmän hauetvesi.
  Kaikenlainen keittäminen mahto ennen vanhaan semmoisella kivittämisellä
  tapahtua. Ja tästä lienee sana _keittää_ syntynyt, joka alusta mahto
  olla _kivittää_. Sitte näyttää liitteillä kupusioilla kivillä
  keitetyksi, josta sana _pata_ on rotinut, koska _paaella_ keit[ettii]n.
  Samati on myös sana _paistaa_ paaesta tullut (paaista).
  Pirtin lämmitä pantua leivotah kalikoita, sultsinoita, piiroita,
  kakkaroita j.n.e. päiväksi syöä. Kalikat leivota[a]n noin 2 linian
  paksuiksi kuoriloiksi, joihin sitte pannaan otrasuurimoista ja
  maiosta laaittu puuro syämehen. Kuoren ääret taivutetaan ylös ja
  niin pannaan uuniin. Sultsinat taputetaan vielä mohuemiksi, jos 1/2
  linian paksuiksi, ja paistetaan. Ne ovat vehnäistä. Kaikki leipomiset
  uunista otettua kastellaan kvaasilla [Venäläiseen tapaan laitettua
  kaljaa], ja kalikkoihin pannah vielä maitovoietta keselle. Sultsinat
  ennen syötöä taivutetaan toinen puoli toisen päällä ja keselle
  pannah suurimoista, vehnästä ja maiosta keitettyä (paksunlaista)
  puuroa. Ilman näitä teoksia laitetah rokkaa (liha- eli kalarokkaa),
  maitokeittoa, kalaa, lihaa, siroa, voita murkkinaksi. Sitte lakeisen
  sulettua laitetaan kahvet ja tsaajut, josta juoah usiammat kupit
  perätysten. Sitte murkkina. Koko päivänä sittä ei nautittu mitänä
  ennen k. 6 iltoa, jona taasen juoah tsoajua, ja sen jälkiin
  iltaista. Pirtin lämmitysaika on kyllä vaivaloinen, sillä heiän
  pienet pertit täytyvät savulla, jotta ovi pitää aukaista ja huone
  vilustua. Vasta viimmen 3 eli 4 tiiman jälestä soahan läheinen
  kiinni. Erivierolaiset pitäis kieltä[ä] unelleen rupiamasta, jos mitä
  ennen on saisi suatakkin. Nyt justin tapahtu, että pappi kylästä
  vähän vesselässä (= iloisella tuulella) tultuaan teki ristin erähän
  erivierolaisen kasvoilla sormet hänen tavalla pannen. Mies suuttu
  tästä, jotta vähän oli tappelo tulla.
  Nyt vasta tulin tansista eli täällä niin nimitetystä _kisasta_.
  Pieni pirtti oli vuokrattu 2:hella krossalla itsekultaki mieheltä.
  Se pian täyty. Venäjän pajahusten laulamiseen kisattiin minun
  viipyessäni jo 3:llaki tavalla. 1. Sinä nimellistä, jossa parittaan
  kun katrilliin oli väki ensin asettaunut. 2 ja 2 paria oli aina yhtä
  haavaa liikkeellä. Vuoroin he lattian toiselta puolelta etenivät
  toiselle puolelle, pujoittautuen toistensa ohi; tällöin naiset
  kulkivat keskeltä, ja miehet oikeata puolta naisensa ohi. Tämä tehtiin
  useita kertoja, ja sillä aikaa kukin mies tanssia käännähteli
  omaa naistansa vastaan, joka mikäli mahdollista oli, pysyi liikkumatta
  paikallaan. Lopuksi pyörähyteltiin hänen kanssaan, kaksi muuta
  vastakkaista paria astui äsken tanssineiden sijaan, ja näin
  jatkettiin pitkin tanssijapiiriä niinkuin purpurissa. [Tämän kisan
  kuvaus kirjoitettu ruotsiksi paitsi ensi lausetta.] 2. Käsivetellystä,
  jota samati pajahtamiseen kisattiin. Siinä vaan yksi pari erittäin
  tuli lattialle vastatusten lähelle toinen toistaan. Ensin otti
  kavaljeri oikialla käellään naisen vasemen, vei häntä erähän
  askelen vasemella puolella naista kävellen, muutti sittä puuttuen
  itse vasemella naisen oikiaan käteen viejen häntä jälelle oikialla
  puolella naista astuellen ja niin usiammat kerrat, siksi kun heitti.
  3. _Kruga_ nimellistä, jossa ensin asettauttiin tarhaksi. Siitä
  muuttautettih monella tavalla. Yhestä puolesta alettih esinnä, tultih
  toiselle puolelle, mentih nostettuin kätten alatse ulkopuolella,
  tultih välistit selin sisälle seisomaan, välistä erottih, pari mentih
  ulkopuolelta toisia ja tultih taasen yhteen. Terävään näitä ei
  kisattu, jos ei ensimäistä, jossa välistä kyllä ohta ortehen kolahti
  jos ei pää lakehen päässyt. Koko kisa tahto saaha kyllä surullisen
  lopun. Akka koukulla tuli kotihin. Mitä rasboinikoita (rosvoja)
  tänne on huonehesen saanut. Hänen tietämättä oli mies huoneen
  vuokrannut. Hän taluttiin ulos ja kisattiin uuelleen, kun esinnä
  naiset ennättivät jällen kokouta, jotka ensi häässä juostih ulos.
  Välistä otti nainen miehen, välistä mies naisen kisaan. Lempisanoja
  viskaeltiin sinne tänne parien välillä kun paremmissaki. Minulla
  oli fleiti muassa, jolla minäki soittelin lauluja. Eikä näyttänyt
  sillä suurta erotusta olevan mitä soitti, kaikkien laulujenki mukaan
  kisattik. Muitaki kisoja sanottik vielä äiä olevan, vaan niitä nyt
  ei kisattu. Polskia, kontria j.n.e., joita meiän rahvas kisaa täällä
  ei. Naiset oltili kaikki paitahiemoisillah, joko sitte paiat punaset
  eli valkoiset. Paian päällä oli hamet liivin kera yhteen ommeltu
  eli leikattuki, vaikka liiviksi sitä ei hyvästi taitaisi sanoakkana
  koska hamehesta voan kävi kun muutki kannattimet eli viilekkeet kaksi
  tuuman eli paremman levyistä rihmaa olkien ylitse. Pää oli jokaisella
  palmikoilla ja palmikosta heilu selkeä myöten 1/2 kyynärän pituinen
  ja l 1/2 tuuman levyinen silkkinen rihma alas. Muuten oli pään ympäri
  kaikilla siottu huivi sillä tavalla että se ensin oli 3/4 korttelin
  levyiseksi laskettu ikäskun miehet kaulahuivinsa laskevat. Sellaisna
  oli se otsapuolelta alkaen siottu pään ympäri, taka puolelta
  palmikon juurelta yhellä puolisolmulla helposti kiinnitetty. Jos
  ken tahansa olisi nämät kisanaiset nähnyt, ei olisi hän luultavasti
  muuta virkkaa tainnut, kun että olivat koriat vaatteissansa. Eikä he
  naamoa myötenkän olleet rumat katsella, sillä jos toiset olivatki
  rokonarpiset, niin oli toisia kylläki kaunehia. Kun vielä siivosti
  käyttivät, niin oli siinä kyllä iloksi tänä päivänä. Miesten vaatehus
  erottih en äiän toinen toisistaan. Pitkät kengän varret housujen
  päällä, sukan suu toisilla kirjainen kääritty kengän varren päälle,
  paita punanen eli sininen housujen päällä, paian päällä toisilla
  kauhtana, toisilla turkki. Toisilla huivi, toiset huivittomat. Ainoa
  oli poika mies sortukilla ja seki tanssasi pian yhät papin tyttären
  kera.
  
  
  3.
  [Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]
  
   Rukajärvessä 22 Huhtik.
   Keskiviikko.
  Nyt olen, kun vaan erähältä suonen aukasen, valmis lähtemään isosta
  kylästä enkä ole vielä sanoakan saanut, enkä puoltana sanoa.
  Lähen kun muinen Tuonelasta Väinämöinen, voan missäpä on se Antero
  Vipuinen, jonka luoksi lähtisin. Matkoja en kovin surisi jos naisten
  nieklojen neniäki kulettaa. Vaan vieläpä on naiselta itkuvirsi
  kirjotettava, jos lähtenee, kun pelkää pahaa siitä itselleen tulevan.
  
  
  4.
  [Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]
  
   Kiannon Pappilassa 1 Toukok. 1835.
   Perjantaina.
  Huhtikuun 22 päivänä, joka oli keskiviikko, läksin Rukavaaran
  Pappilasta, kylläki kauan hyvin piäntöä siellä muistellen. Muuten
  runojen vuoksi olentoni siellä oli tyhjä. Vasta viimmesellä
  päivällä onnistu saahakseni akoilta erähiä itkuvirsiä, ei nekän
  suuriarvoset. Itkuvirsiä olen yrittänyt jo ennenki muilta kirjottaa,
  vaan mikä lienee, siitä ei tule tolkkua. Näyttää kun ne olisivat
  ikivanhaa laatua, sillä niissä on kamaloita sanoja, joita ei
  ymmärrä, eikä malta yhellä eli kahelia sanomisella. Niitä taas
  kertoen kysyessä, miten oli seki sana, unohtuvat puolet pois sekä
  sanojalta jotta kirjottajalta, eikä tule täyttä kullonkana. Häissä
  itketään talosta lähtevälle tytölle, peiahissa kuoleelle, j.n.e.
  Rukavaarasta 13 v. Jekon taloon Tiiksin kyleä, siitä 20 Kellovoaran,
  7 Sirkkemiin, 43 Jyskyjärveen, 40 Nurmilahteen, 10 Luusalmeen,
  30 Uhtuvaan, 15 Jyvälahteen, 30 Vuokkiniemeen, 5 Tsenaniemeen,
  25 Kivijärveen, 6 Viiankiin, 4 Hyryyn, 10 Pussilaan, 50 Kiannan
  pappilaan. -- Sirkkemiä mainittiin myös Sirkkakemiksiki, Jekossa
  makasin yötä, niin siitä [kuljettuani] 23 [virstaa] tulin esinnä
  Kellovaara[a]n, jossa vankalta akalta, Latvajärven Arhipan sisarelta,
  kirjotin usiampia runoja. Iltapuolella Jyskyjärveen päin matkaan
  Kemijokea myöten. Jäätä varottiin jo huonoksi, jonka tähen lähti
  2 miestä saattamaan, äsken nimitetyn akan poika setänensä (djädo).
  Yöllä makasimma vähän aikaa metsäpertissä ja muun aian matkasimme,
  minä nukkuen reessä. Siinä kerran laululla heräsin kylläki somasti.
  Toisessa metsäpertissä akan pojalta Simanalta kirjottelin 2 tiimaa
  lauluja, ja iltapuolella tulimma Jyskyjärveen.
  
  
  5.
  [Päiväkirjasta.]
  
   Kajaani, 5 p:nä toukokuuta 1835.
  (Muistiinpanoja, tehdyt Rukajärvessä, 21 p:nä huhtikuuta 1835.)
  Muutama vuosi sitten on parannettu pappien palkkaedut. Paitsi
  puhdasta rahaa, noin 600 ruplaa pankkiseteleitä, on heille annettu
  paraat kunkin seudun tilat. Kun näitä tiluksia heille jaettiin, tosin
  muutamat talonpojat joutuivat kärsimään, sillä ottamatta lukuun,
  kenen oma pelto ja niitty ennen oli ollut, valittiin niistä paraat
  papille. Vielä nytkin moni talonpoika valitti, että häneltä täten oli
  riistetty paraat tiluksensa; kuitenkaan eivät he voineet valittaa
  tapahtunutta vääryyttä, sillä täällä on kaikki maa oikeastaan kruunun
  omaa, talonpojalla on ainoastaan viljelemisoikeus. Monet papit
  eivät kuitenkaan tätä nykyä voi harrastaa maanviljelystä, kun näet
  he itse ovat siihen tottumattomat, ja työväki on kallispalkkaista.
  Miehelle maksetaan 60-100 [ruplaa] pankkiseteleitä vuodessa. Senpä
  vuoksi papit paikoittain ovat antaneet maan arennille talonpojille.
  Mutta vastaisuudessa saattanee odottaa pappienkin täällä rupeavan
  maanviljelijöiksi, ja he saattavat varmaankin ottamalla käytäntöön
  parempia metodeja ulkopuolella omiakin maitaan tuottaa hyötyä.
  Näinpä Repolassa papin olevan ainoan, joka oli viljellyt perunoita
  koko vuoden tarpeisiin. Vähitellen on tämän perin hyödyllisen
  ravintokasvin tuottama etu hänen esimerkkinsä kautta selviävä
  lähelläasuvillekin, kuten jo osaksi on käynytkin. Kuitenkin perunaa
  vielä näillä seuduin viljellään sangen niukasti; etempänä rajasta
  sitä ei viljellä melkein ollenkaan. Se perunain määrä, jonka rahvas
  kylvää, riittää muutamaksi viikoksi korjuun jälkeen; siemeneksi harva
  niitä säästää. Tätä he hankkivat markkina- ja muilla matkoillaan,
  tavallisesti Suomesta, ja kuulin mainittavan etenkin kolmea Kuhmossa
  olevaa tilaa, jotka tavallisesti olivat harjoittaneet perunanviljelystä
  siinä määrin, että saivat siitä paitsi omat tarpeensa vielä
  kevätpuoleen muille siemeneksi myötävää. En tiedä, onko heitä
  Talousseuralle mainittu rohkaisua ansaitsevina, mutta suotavaa olisi,
  että se tapahtuisi.
  
  
  6.
  Lehtori Keckmanille.
  (Alk. suomeksi.)
  
   Kajaani, 8 p:nä toukokuuta 1835.
  R. Y. Sitte Kuhmosta noin kuukauen eellä kirjan Sinulle lähetettyä
  olen pian kaiken ajan ollut Venäehen puolella rajoa. Esinnä Kuhmosta
  7 penik. Repolan kirkolle, siitä 12 d:o Rukajärveen, siitä 8
  Jyskyjärveen, siitä 8 Uhtuvaan, siitä 1 1/2 Jyvälahteen, siitä 8
  Vuokkiniemeen, siitä 3 Kivijärveen, josta viimmen pääsin omalle
  puolelle rajoa. Ilman jo nimitetyitä paikkoja kävin monta pienempätä
  kyleä tien varsilla, matkaten ylehensä 80 penik. 5 viikon sisässä.
  Runoja kirjottelin siellä täällä kokonaisen paperikirjan täyteen.
  Kyllä niistä taasen lähtisi Kalevalaanki lisäyksiä ja parannuksia,
  vaan en ole ennättänyt erotella kuta kuhunki paikkaan. Ja paras
  taitaa ollakki vaan siltään präntätä mitä nyt sinne on saanut ja
  vasta aikaa voittaen kerralla lisätä, mitä tästäki lähin tullee