Elias Lönnrotin matkat I: 1828-1839 - 10

tarkastellessaan näitä kanuunoita, jotka vähää ennen hänessä olivat
herättäneet kauhua. Mutta nyt loppui piippuni, kuten myös talonpojan
kertomus. Läksimme pois Tiaisen linnasta, joksi paikkaa nyt sanotaan
ja erosimme, hän mennen kotiinsa ja minä kulkien tietä edelleen,
kunnes tien vieressä tapasin suuren hongan, jota vihollisen kuulat
olivat säästäneet ja joka hyvin suojeli minua auringon paahteelta.
Sen siimekseen istahdin ja panin paperille talonpojan kertomuksen.
Päivällisaikaan tulin kylään, jossa poikkesin Ihalaisen tilalle.
Kotona olevat naiset lauloivat minulle moniaita runoja, varsinkin
muuan vanhempi nainen, jota Hassinen oli minun neuvonut hakemaan.
Tuskinpa luulen kenenkään runolaulajistani olleen niin auliin
muistelemaan ja laulamaan kaikenlaisia runoja, kuin tämä muori oli.
Syynä siihen oli se, että hän poltti tupakkaa, ja minä tarjoilin sitä
hänelle koko ajan kuin viivyin talossa. Palkinnoksi hänen runoistaan
annoin hänelle vielä lähtiessäni runsaan kahmalollisen kartuusia,
josta hän loppumattomiin minua kiitteli ja toivotti alituista
menestystä. Tavallisuuden mukaan kysyin uusien runolaulajien
osotteita, mutta en saanut ainoatakaan. Minulle sanottiin, että
kyllä joku vuosi sitten eräästä pappilasta olisin voinut saada
paljon runoja, mutta että se nyt oli myöhäistä, sillä koko talo
oli tullut heränneeksi. Nämä heränneet pitävät suurena syntinä
maallisten laulujen laulamista ja luulevat jo edistyneensä pitkälle
hurskaudessa, jos heidän on onnistunut unhottaa ne viattomat laulut
ja runot, joita lapsuudessaan ovat kuulleet vanhempiensa ja muiden
laulavan. Puhumattakaan lauluista, he kammoksuvat kaikkea soittoakin,
jonka katsovat olevan tästä maailmasta. Saman talon tyttäret olivat
ennen olleet seudun taitavimpia kanteleensoittajia, mutta uuden
opin levittyä eivät olleet koskettaneetkaan kantelettaan. Omituista
oppia! Muuan näistä heränneistä oli Kukkoselta (Renqvistiltä) ostanut
hengellisiä kirjoja noin 50 ruplalla; tämä seikka antoi minulle
hieman aihetta epäillä tämän laajalti kuuluisan apostolin pyhyyttä.
Tämä seikka näytti ainakin todistavan, ettei hän ollut kammonnut
kaupan tekoa, joka ei kuitenkaan ole pyhimysten tunnusmerkkejä. --
Mutta tapahtuihan se hurskaasta innosta hankkia uskonveljilleen
hengellistä lukemista -- olkoon menneeksi, mutta kernaasti olisin
tahtonut nähdä talonpojan kirjaston, sillä 50 ruplasta pitäisi saada
melkoisen paljo hengellisiä kirjoja, jotka tavallisesti myydään
polkuhintaan. Läksin Ihalaisen talosta, käymättä muualla kylässä,
sillä eipä mikään ole ikävämpää kuin joutua tekemisiin näiden
uskonkiihkoisten heränneiden kanssa. Poikkeamatta muualle kuin
vanhaan rappeutuneeseen myllyyn, joka oli tien varressa, ja jossa
sen alla porisevan veden vaikutuksesta olin vähällä nukahtaa, tulin
illalla Ahvenuksen salmelle, jonka yli matkustajat taas viedään
lautalla.


Hajanaisia muistiinpanoja.

[Kertomus keskeytyy tähän. Käsikirjoituksen yhteydessä on
säilyneenä seuraava, aiottua jatkoa varten nähtävästi
kiireessä kyhätty suunnitelma, joka sisältää katsauksen
matkan loppuvaiheisiin sekä hajanaisia huomioita Karjalan
rahvaan elämästä, kielimurteesta y.m. -- Sen jälkeen liitämme
tähän vielä erään kirjeen, jonka Lönnrot Sortavalasta lähetti
professorinrouva Törngrenille Laukkoon, ja joka kuvaa sekin
Lönnrotin mielialaa matkallaan (Alkukielellä painettuna
E. Nervanderin julkaisussa "Elias Lönnrots ungdomstid på
Laukko". Helsingfors 1893, ss. 33-38.).]
Seuraava lauttauspaikka Ahvenuksen salmella. -- Ehrokkalan ukko. --
Yötä metsässä. Seuraavana päivänä kävin useassa talonpoikaistalossa
-- ammuin siipeen kahta sorsaa -- seudut erinomaisen kauniit. --
Iltapäivällä sadetta. -- Yövyin viimeiseen Pielisjärven kirkolle
vievän tien varrella olevaan kestikievariin. -- Sieltä seuraavana
aamuna, 29:ntenä p:nä, erään Pielisjärven lahden poikki kirkolle.
Kohtaus kirkonrannalla nimismies Steniuksen kanssa. Vanhoja
jäännöksiä muinaisesta kaupungista -- Pogosta. Sieltä Mustolaiselle,
missä vietin kirkkoajan. Kohtausinsinööri Markströmin ja viskaali
Jurvelinin kanssa. Iltapäivä komministeri Bonsdorffin seurassa.
Käynti Sarkkilassa. Vesimatka Pankakosken malminsulatoille. Matka
Juuvan kappeliin. Viivyntä siellä. Sikäläinen malmiaihe, jota
Rinman ei mainitse. -- Paluumatka nimismies Studdin seurassa
Sarkkilaan. Saarna Lieksassa 10:ntenä p:nä elokuuta. Päivällinen
kappalaisella Heleniuksella. Lähtö Lieksasta 13:ntena p:nä. Yötä
talonpoikaistalossa. -- Seuraavana päivänä päivällisaikaan Nurmeksen
kirkonkylään. Viipyminen siellä. Mustalaisten tappelu. -- Käynti
kirkkoherran-sijaisen Höckertin ja nimismies Krogeruksen luona.
Hautausmaa mäntymetsää. Lähtö Nurmeksesta yöllä 16:ntena p:nä.
Kajaanin tienhaara. Jatkoin vaellusta 17:nnen ja 18:nnen päivän.
Uusi maantie. Kestikievarit. Yötä Säyneisissä. Tiistaina 19:ntenä
p:nä Juvankoskelle. Viivyin 23:nteen [?] päivään siellä. -- Nilsiän
heränneet. Leikkuutalkoo. -- Vesimatkaa sieltä Kuopion kaupunkiin
luutnantti Dahlströmin ja neitien ------ seurassa. Tulo kaupunkiin.
Uusi hirsirakennus, sairaala, koulu, kirkko, näköala tornista, Puijo;
koko kaupunki hyvin rakennettu kauniine puutaloineen ja säännöllisine
katuineen. Lähtö Kuopiosta 22:ntenä p:nä. Yötä Hendricsnäsissä.
Kohtaus hovioikeudenauskultantti v. Fieandtin kanssa. Tulo
Rautalammin pappilaan 23:ntena p:nä. Lyytinen, Toholahti. Matka
Sonkarinsaarelle keskiviikkona 28:ntena p:nä. Yötä eräässä talossa.
"Karjalan puukko hävynnä." -- Vihta-Paavo l. Korhoinen. Souto
Räntylään, Kuopniemelle. -- "Anna palaa, tulen syntypä nyt on
käessäsi." -- Kotiapaluu. Laukaan kirkon ohi 31:ntenä p:nä elokuuta.
Yötä Jyväskylässä. Seuraava yö Korpilahdella. 2:sena p:nä syyskuuta
Tampereelle ja sieltä 4:ntenä p:nä Laukkoon.
Maamuuramia Pielisessä. -- Niittomiesten lyömä veto. -- Rahvasta
syytetään käräjöimishalusta ja kostonhimosta. -- Lohenpyynti
Pielisessä, Taipaleessa, j.n.e. -- Kantele joka talon seinällä.
-- Sortavalan murteesta. Jo net mentiin, j.n.e. -- Piiraita ja
muita laitteita; -- Kalakukko. Usein minulta kysytään, eikö meillä
ole käärmeitä y.m. Karjalassa uhrataan Kekrille puuropata. --
Puute käsityöläisistä. -- Ainoastaan Venäjän raha käypää. --
Sananlaskuja, vanhojen laulurunojen pätkiä. -- Ritvalan lauluja
Sääksmäellä pääsiäisestä juhannukseen. Niiden laiminlyöminen
tuottaisi kylälle paljon pahaa. Maailman loppu. Kansaa kokoontuu
usein joukoittain kulkuetta katsomaan. -- Rahvas opinhaluista.
Karjalan rahvaan luonne. Morsiuspari ensi talvensa ulkohuoneissa.
Kaskeaminen. -- Männöö, tulloo, kyssyy, kennen, j.n.e. -- Ei mitään
muistopatsaita Valamossa. Evästä. -- Karjalassa rahvas on siistimpää,
kuin monin muin seuduin Suomessa; penkit, pöydät ja tuolit pestään
kerta viikossa, lattia ja seinät kahdesti vuodessa; ottavat useammin
kuin hämäläiset ylleen puhtaat paidat, y.m. Muuan suomalainen tautien
parannustapa: Parantaja: Pohtaan, pohtaan. Sairas: Mitäs pohtaat?
P.: Pohtaan maata. S.: Jos olet maasta tullut, niin männös maahan
-- pohtaan, pohtaan, mitäs pohtaat? Pohtaan tuulta, tulta, vettä,
jos oot j.n.e. -- Jälkiä suomalaisten vanhoista uhritavoista vielä
Karjalassa. Kun on saatu kaadetuksi riistaa, on uhrattava hopeaa
metsänjumalille, y.m. -- Maksaisi vaivaa tutkia, eivätkö karjalaiset,
savolaiset ja hämäläisten eteläpuolella asuvat suomalaiset ole
alkuperäisesti olleet samaa heimoa. Koko joukko sanoja, joita
rannikkosuomalaiset ja karjalaiset (sekä savolaiset) käyttävät, mutta
joiden sijassa hämäläisillä on omat nimityksensä, näyttää viittaavan
siihen; sellaisia on: _tupa, suoja; pelto, vainio: mie, sie, mä,
sä; kuhilas; akkuna, ikkuna_. -- Käytetään pieleksiä, eikä latoja.
Hyttysiä on niin runsaasti, että niitä savulla täytyy karkoittaa
karjan lepopaikoilta. -- Piimää talveksi. Kesällä on rahvaan ruokana
enimmäkseen leipä, voi, kala ja piimä -- rokkaa silloin tällöin,
huttua samoin.
Muita huomioita:
Karjalainen rakennustapa. -- Kaskenviljelys. -- Taloustapoja.
Asuintupien sisustus. -- Vuoteet. Naimatapoja. Karjalassa tyttäret
lähtiessään miehelään kotoa vievät mukaansa viikatteen ja kassaran.
Savossa on vallalla se tapa, että nuori parikunta ensi talvena nukkuu
lämmittämättömässä huoneessa. -- Matkat -- Leikit ja huvitukset.


Liite.

Sortavala, 28 p:nä heinäkuuta 1828.
Arvoisa Professorinrouva! [Professorinrouva Törngren.]
Minun on vaikea selittää, kuinka kärsimättömänä olen odottanut
tilaisuutta antaakseni Teidän perheellenne muutamin rivein tietoa
vaelluksestani. Viimein tulin Sortavalaan, mutta en kuitenkaan
tahtonut kirjoittaa, ennenkuin olin käynyt Valamon luostarissa,
voidakseni samalla kertaa kertoa tästä paikasta. Nyt olen palannut
sieltä, ja kuinka iloisena istuuduin kirjoittamaan kirjettä! Minusta
tuntuu, kuin olisin Laatokan rannoilta kiireisesti rientänyt halki
koko Suomen -- Saimaan, Päijänteen ja kaikkien muiden järvien yli --
hyvään Laukkoon. Mutta kuinka pian tämä ilo taas on ohi; lopetettuani
kirjeeni, olen taas täällä vähän yksin. Teidän ei siis pidä
ihmetellä, että kirjoitan niin pitkän kirjeen, kuin paperi sallii,
vaan suokaa se minulle anteeksi. Perinpohjaisella kertomuksella,
miten ja mitä teitä yli yhdeksän viikon kestäneen vaelluksen jälkeen
viimein olen saapunut tänne, en kuitenkaan rohkene vaivata Teitä.
Sanon Teille vaan terveisiä muutamilta herrasperheiltä, joiden
luona matkallani olen käynyt. Minulla on sitä suurempi syy siihen,
kun minulla sekä näissä, että muissa perheissä, joiden luona olen
vaelluksellani käynyt, on ollut mitä paras suositus siitä, että olen
ollut kotiopettajana professori Törngrenillä.
Rovasti Nykopp'ilta saan ensiksi sanoa terveisiä. Sekä rovasti että
ruustinna voivat hyvin. Sitten on minun sanottava terveisiä vanhalta
vesilahtelaiselta, Kiteellä asuvalta assessorinrouva Fabritiukselta.
Hän oli maaherra Walleniuksen sisar ja oli ensin ollut naimisissa
erään Wegeliuksen kanssa, joka jonkun aikaa oli ollut Vesilahden
kappalaisena ja asunut Janussa. Sittemmin mainittu Wegelius oli
tullut Porvoon hiippakuntaan ja kuollut Kiteen kirkkoherrana. Leski
oli mennyt uusiin naimisiin assessori Fabritiuksen kanssa, joka
jo on kuollut hänkin. Vielä on minun lausuminen terveiset eräältä
Relanderilta, Pälkjärven papilta. Hänen isänsä oli ollut kauppias
Raumalla, ja lienette Te siis tuntenut hänetkin.
Matkani on tähän asti kokonaisuudessaan ollut onnistunut. Rahvas on
Savossa ja Karjalassa, kuten myös näissä venäläisissä pitäjissä,
hyvin vieraanvaraista. Usein siitä tuntuu vallan kummalliselta,
että kysytään, mitä ruoka maksaa. Karjalassa olevassa Kesälahden
pitäjässä viivyin joku aika sitten talonpoikaistalossa neljän
päivän ajan, sillä isäntä ja useat muut siellä osasivat paljon
runoja, jotka sain panna kirjaan. Eräänä iltana saunasta tultuani
muutin kuivat alusvaatteet päälleni ja jätin entiset kuivamaan
kangaspuille. Seuraavana päivänä en niitä enää nähnyt ja ajattelin,
mitä ajattelinkaan; mutta eipä pälkähtänyt päähäni ajatella emäntää
niin ymmärtäväiseksi ja ystävälliseksi, että hän ehkä oli toimittanut
ne pestäviksi. Huomasin kuitenkin niin olevan, kun näet taas illalla
näin ne puhtaaksi pestyinä samassa paikassa. Lähtiessäni sitten pois
sieltä, tarjosin hänelle maksua, mutta hän ei mitenkään tahtonut
suostua sitä vastaanottamaan, vaikka olin neljä päivää syönyt hänen
talossaan. Viimein vastaanottaessaan maksun, hän korvaukseksi
siunaili minua niin ylenmäärin, että minulle siunauksia riittänee
koko vuodeksi. Useita muita esimerkkejä voisin mainita karjalaisten
vieraanvaraisuudesta, etenkin sellaisista seuduista, jotka eivät
ole lähellä valtateitä. Rahvas täällä näyttää myös olevan paljoa
raittiimpaa kuin useimmissa seuduin Hämettä ja Uuttamaata. Sekä
heidän häissään että muissa pidoissaan ja kokouksissaan näkee,
ettei heillä vielä ole mitään tarvetta ylenmäärin nauttia viinaa.
Heidän häämenoistaan olen kirjoittanut eri lehdelle. [Kuvaus, joka
pääsisällykseltään on samanlainen kuin Lönnrotin matkakertomuksessaan
ylempänä antama, on painettuna E. Nervanderin julkaisussa "Elias
Lönnrots ungdomstid på Laukko" (Helsingfors 1893; ss. 39-46).] Tässä
tahdon, mikäli tila myöntää, kertoa matkastani Valamon luostariin.
Valamon saari on 4 peninkulman päässä täältä Laatokassa. Muutamien
kaupungissa käyneiden munkkien seurassa matkustin neljä päivää
sitten sinne. Menomatka oli sangen onnistunut, jos kohta meidän
kaikkien täytyi soutaa, sillä järvi oli vallan tyyni. Luostarin
rikkaus ja komeus oli suurempi, kuin mitä ikinä olin voinut odottaa.
Kaipaan sanoja kuvaillakseni vaan yhtä ainoata ruutua tai seinä- ja
pilarimaalausta. Kuinka sitten rohkenisin antaa kuvauksen
koko seinistä, koko kirkoista, missä pelkkiä sellaisia ruutuja
ja maalauksia kulta- ja hopeakehyksineen, jalokivineen ja muine
kalleuksineen koreilee. Huolimatta kaikesta tästä, joka täällä
miellyttää silmää, olivat nuo kaksi Valamossa viettämääni päivää
pisimmät ja ikävimmät koko matkallani. Hyvin halukkaasti käytin ensi
tilaisuutta päästäkseni sieltä pois.
Nyt olen taas täällä ja kiitin Jumalaa siitä, sillä paluumatka oli
sangen synkkä ja arveluttava ulapalla syntyneen myrskyn tähden.
Täältä aion lähteä Arkangelin lääniin ja sieltä Pohjanmaan
kautta takaisin. Syyskuulla aion taas olla Laukossa. -- Pyydän
sanomaan terveisiä Eevalle ja Kallelle. Olen edelleen, arvoisa
professorinrouva, Teidän nöyrin palvelijanne.
Elias Lönnrot.



TOINEN MATKA v. 1831.


[Lönnrot läksi Helsingistä 28 p:nä toukokuuta ja aikoi pohjoista
tietä Vienan lääniin, kulkien Rautalammin, Pielaveden ja Iisalmen
kautta Kajaanin kihlakuntaan, josta hän sydänmaiden poikki Vuosangan,
Mikitän ja Härmäjärven kylien kautta samoiltuansa saapui Kuusamoon
Venäjän rajalle, jossa matka keskeytyi. Elokuun 6 p:nä hänet tapasi
täällä lääkintöhallituksen kirje, jossa käskettiin runonkerääjää
palaamaan takaisin Etelä-Suomeen vastustamaan äsken maahan
ilmaantunutta koleraruttoa. Elok. 22 p:nä oli Lönnrot taas Helsingissä.
Paitsi tähän otettua "Helsingfors Morgonblad'issa" v. 1832 N:oissa
62-43 olevaa matkakertomuksen katkelmaa, on Suomal. Kirjall. Seuran
arkistossa vaan muutamia hajanaisia muistiinpanoja. -- Jouduttuansa
koleralääkäriksi syksyllä v. 1831 Lönnrot kävi muun muassa 20:ntenä
p:nä marraskuuta Sääksmäellä tutkimassa kuuluisaa Ritvalan
Helka-juhlaa. Tällöin muistiinpani Lönnrot n.s. Ritvalan Helkavirret,
ja seuraavana vuonna hän "Helsingfors Morgonblad'issa" (n:oissa 41-42)
julkaisi tähän liitetyn kuvauksen juhlanvietosta.]


Ote päiväkirjastani.

-- -- -- Oltuani koko edellisen viikon vapaana vilutaudin
kohtauksista, läksin sunnuntaina kesäkuun 19 p:nä Rautalammilta
Pielavedelle. Kirkossa minulla oli tilaisuus katsella kansaa
juhlapuvuissaan, jotka eivät juuri ollenkaan eroa rannikkoasukkaiden
käyttämistä juhlapuvuista. Miehillä on lyhyet takit, joissa on
kaksinkertainen kaulus tai myös yksinkertainen, n.s. pystykaulus.
Nämä takit ovat enimmästi harmaata sarkaa; hyvin harvoilla ne on
siniseksi värjätyt. Housut ovat pitkät, tehdyt samasta sarasta tai
myöskin karkeasta värjäämättömästä palttinasta. Jalkineet ovat
samanlaiset kuin kaikkialla Savossa ja Karjalassa käytännössä olevat,
n.s. pieksut. Eivät edes vallasihmiset katso näiden jalkineiden
rumentavan jalkojaan. Useimmilla on hatut; lakit eivät ole yhtä
yleiset; kaulahuiveja käytetään yleisesti. Taskukellot, joita
Etelä-Suomessa pidetään niin tärkeinä tarvekaluina, että jokaisella
rengillä täytyy olla ainakin yksi sellainen, ovat täällä sangen
harvinaiset. Tässä asussa nähdään miehet kirkkomäellä. Naisilla on
pitkät hameet ja lyhytliepeiset röijyt, joita pidetään erittäin
somina. Muutamilla varakkaammilla on silkkihameetkin. Ennen muinoin
liepeet olivat pitkät ja hameet lyhemmät, mutta nämä ovat nyt
vanhanaikuisia. Sitä omituista _tanu_ nimistä päähinettä, jota
naidut vaimot käyttävät muutamissa Savon pitäjissä (Mäntyharjulla,
Hirvensalmella, Mikkelissä y.m.), ei täällä tapaa missään. Naiset
näet pitävät päässään täällä myssyjä tai huiveja.
Jumalanpalveluksen loputtua ja syötyäni päivällisen astuin veneeseen.
Tämä, jota soudettiin seitsemällä airoparilla, oli suunnattoman
pitkä, mutta ei varsin leveä. Meitä oli siinä noin 50 henkeä, jota
määrää pidettiin sangen riittävänä alukseemme nähden, mutta
joka pian olisi käynyt liian suureksi, jos tuuli olisi suvainnut
puhaltaa ankarammin. Ympärillämme souti useita muita veneitä,
ainakin kymmenen, niin että tämä oli pienen laivaston näköinen. Eri
veneiden soutajat kilpailivat keskenään siitä, mikä vene toisten
edelle pääsisi, ja tämä lapsellisuus nähtävästi pani monen tytön
ja pojan hikoilemaan. Minä säälin kaikkein enimmin tyttö parkoja,
joista moni souti melkein koko matkan vuorottelematta, kun miehet
sitä vastoin keskenään vuorottelivat. Minäkin tarjouduin soutamaan,
mutta katsottiin sen sotivan kaikkea luonnon järjestystä vastaan,
että minä, maisteri, olisin koskenut airoihin. "Jo on joukko
joutavassa, kun on pappi soutamassa" -- minun täytyi siis istua
joutilaana. Pari koskea, joita oli kuljettava ylös, hidastutti
hieman matkaamme. Ensimäinen niistä, Tyyrinkoski, on noin l/8
peninkulman pituinen, mutta ei ole niin vuolas kuin toinen,
"Nokinen", joka taas on lyhyempi. Kuljimme niistä molemmista ylös
sauvoimien avulla, joilla pohjasta työntäen annettiin veneelle
vauhtia. Pelkällä soutamisella ei olisi päästy pitkälle. Oli sekä
kaunista että kammottavaa katsella koskea ylös, missä toiset veneet
edellämme ponnistelivat ylöspäin.
Ne olivat meitä melkoisesti korkeammalla, ja usein tuntui siltä
kuin ne olisivat syöksymäisillään takaisin meidän päällemme. Nämä
kosket, joissa on kiviä, vaativat erittäin taitavaa perämiestä.
Jos vene tarttuisi kivelle, olisi vaikeata saada sitä irti; vaara
olisi kuitenkin paljoa suurempi näitä koskia alas laskettaessa.
Päästyämme koskesta ylös, pantiin sauvoimet niitä varten veneen
oikeaan laitaan tehdyille kannattimille, korttelia ylemmäksi
aironhankoja. Kaikki katselivat jonkunmoisella tyydytyksellä niitä
veneitä, jotka vielä ponnistelivat koskessa, ja näyttivät kokonaan
unhottaneen, että juuri äsken itse olivat siinä vallan samassa
tilassa kuin nuo toiset, joista pilasanoja lasketeltiin joukosta. --
Rannoilla kasvavat kauniit lehtimetsät, jotka yltympäri reunustivat
järveä, monet saaret, tyyni ilma ja rahvaan hilpeys tekivät tämän
matkan hyvin miellyttäväksi. Tuskin olin huomannut, että jo
olimme jonkun aikaa olleet vesillä, ennenkuin olimme jo kulkeneet
kolme peninkulmaa ja astuimme maihin erääseen saareen, nimeltään
Kuninkaansalo. Tämän valtateistä etäiseen seutuun nähden tavattoman
nimen sanottiin johtuvan seuraavasta tapauksesta. Kuningas Eerik
oli muka ennen muinoin, tarkastaessaan maata, soudattanut itsensä
tähän saareen ja siellä laitattanut itselleen aterian; tällöin oli
suuri, tasapäällystäinen kivi ollut hänen pöytänään. Kiveä, jonka
sanottiin olevan hyvän matkan päässä rannasta, en voinut nähdä.
Kuunnellessani tätä kertomusta väki oli tuohikonteistaan ottanut
esille viinaa ja ruokaa välipalaksi. Minuakin pyydettiin syömään
ja tarjottiin lasi viinaa, jonka tyhjensin äsken mainitun kuningas
Eerikin muistoksi. Syödessämme joku huomautti meille ääretöntä
hyttysjoukkoa, joka lenteli yläpuolella meitä, jotenkin korkealla
maasta. Niitä oli kokoontunut monta isoa parvea, jotka olivat kuin
mustia pilviä nähdä, niin tiheässä niitä siinä vilisi. En koskaan
ole nähnyt niitä näin paljoa, vaikka ne monasti ovat minua enemmän
häirinneet; nyt ne näet jättivät meidät rauhaan. -- Täältä meillä
vielä oli 7/4 peninkulmaa matkamme päämäärään, Joutiniemen kylään.
Sinne saavuimme vähää ennen puoltayötä. Yö oli niin valoisa, että
matkakumppanini esteettömästi hakivat alkusanat raamatusta ja
lukivat ne ääneen. Minäkin koetin lukea ja huomasin, etteivät silmät
siitä ollenkaan rasittuneet, ja miten se voisi olla mahdollistakaan,
kun yö ainoastaan siinä eroaa päivästä, ettei aurinko paista. Vaan
jonkunlaista hämärää kestää hetken aikaa. Ennenkuin totuin näihin
valoisiin öihin, luulin kellon olevan 10 tai 1/2 11, kun sanottiin,
että auringonnousu oli vallan lähellä. -- Talossa, johon yövyin,
minulle laitettiin illallista. Jos kohta yötä jo oli näin pitkälle
kulunut, emäntä itsepäisesti pysyi päätöksessään keittää minulle
jotakin; sillä illallista, josta puuttui lämmin ruoka, hän ei pitänyt
oikeana illallisena. Minun onnistui kuitenkin lopulta saada hänet
uskomaan, että olin vallan tyytyväinen piimään ja leipään; hän kantoi
kuitenkin paitsi näitä eteeni vielä lihaa ja voita. Seuraavana aamuna
minulle laitettiin aamiainen, eikä tästä kaikesta tahdottu ottaa
mitään maksua. Täältä minulla oli 6/4 peninkulman matka Jokijärvelle,
jonne saatoin kulkea joko maitse tai vesitietä. Valitsin edellisen ja
otin aluksi oppaakseni erään vanhan tilallisen, nimeltä Jääskiläinen;
teiden näet sanottiin olevan hyvin eksyttäviä. Kulkiessamme oppaani
kertoi minulle kotiseutunsa häämenoista. Sittenkuin morsiuspari on
vihitty sunnuntaina, se menee morsiamen kotiin, jonne myös tulevat
morsiamen puolelta kutsutut häävieraat. Sieltä lähdetään seuraavana
päivänä sulhasen kotiin, niin että illaksi saavutaan perille. Olin
vähällä unhottaa erään seikan: matkalla morsiamen kodista sulhasen
kotiin on puhemiehen omalla kustannuksellaan tarjottava viinaa ja
ruokaa koko joukkiolle; Puhemies johtaa seuruetta ja pyytää yömajaa
ja ruokaa maksua vastaan. Heidät vastaanotetaan sulhasen kodissa,
ja aterian jälkeen saatetaan morsiuspari levolle. Muuan tytöistä
valitaan heitä palvelemaan, ja hänen ehdoton velvollisuutensa on
aamulla viedä pesuvettä morsiusparille. Tämä passarinainen on
nimeltään _saajas_. Aamulla, morsiusparin noustua ja pukeuduttua,
pannaan toimeen temppu, jonka tarkoituksena on rahojen ja muiden
tarpeiden kokoaminen heidän uuden kotinsa perustamista varten. Kaaso
astuu esiin oluthaarikka kädessä; siitä vieraat juovat ja sitoutuvat
samalla lahjoittamaan morsiusparille mitä minkin varat sallivat
ja mitä mikin hyväksi näkee. Toiset antavat rahaa, toiset yhden tai
useamman lampaan, toiset vasikan, j.n.e. On selvää, että sukulaiset
tällöin ennen muita kunnostavat itseään. Osa tämän keräyksen
tuloksista tulee kaason hyväksi. Tämän toimituksen nimenä on
_tuoppiset_. Sitten esitetään pieni kiista naineiden ja naimattomien
miesten välillä. Edelliset pyrkivät sulkemaan sulhasen piiriinsä,
jälkimäiset eivät tahdo antaa hänen erota nuorten miesten joukosta.
Tällöin raastetaan ja tempoillaan sulhasparkaa. Milloin toinen
milloin taas toinen puolue voittaa. Hän on vallan kuin Lützenin
kentällä haudan reunalla olevat kanuunat, jotka ruotsalaiset monta
kertaa valloittivat, mutta jotka keisarilliset taas valloittivat
takaisin. Viimein tehdään rauha, jolloin nuoret miehet jättävät
sulhasen naineiden miesten huostaan; sitten juodaan. Tätä
sovinnonjuontia sanotaan _harjallisiksi_. Nyt kiistelevät naidut
vaimot ja tytöt samoin morsiamesta, ja tässä menetellään samoin kuin
äsken. Kun puhemies on taitava ja kokenut, näin kertoi oppaani,
ei koskaan puutu kaikenlaisia ilveitä, joita kestää koko päivä.
Seuraavana aamuna morsian jakelee pienet lahjansa äsken saamilleen
sukulaisille. Anoppi saa paidan, mutta varakkaammat morsiamet pukevat
nykyään hänen ylleen kaikki vaatetarpeet kiireestä kantapäähän.
Paitoja, kintaita, vöitä, j.n.e. lahjoitetaan muille. Jo ennen
vihkiäisiä annetaan papille paitapalttinaa ja sukkia.
Kuljettuani 3/4 peninkulmaa saavuin Äyskoskelle, josta soudatin
itseni yli. Koskessa on kaksi myllyä sekä saranvanutuslaitos. Kosken
toiselta rannalta tieni kääntyi toisen myllärin pihan poikki; siinä
kaksi ämmää riiteli keskenään niin ankarasti, ettei minun tuloni
ollenkaan heitä häirinnyt. Riita oli syntynyt siitä, kumpi ensin
saisi jauhattaa jyvänsä, enkä saata ymmärtää, miten niin kiivas
riita oli voinut syntyä näin vähäpätöisestä aiheesta. Lautturini,
joka saattoi minua jonkun matkaa, arveli heitä molempia juopuneiksi.
Äyskoskelta tie kulki useiden yksinäisten talojen ja pienten torppain
ohitse Jokijärvelle, joka oli 1/4 peninkulman päässä. Poikkesin
muutamiin taloihin, ja huomasin joka paikassa, että rahvaan asunnot
täällä ovat puhtaat ja siistit. Heidän juomahaarikkansa, joita
erittäin kuuman päivän vuoksi usein tulin käyttäneeksi, olivat sangen
puhtaat. Pirttien seinät ovat Savon ja Karjalan yleisen tavan mukaan
valkeiksi höylätyt hieman yli miehen pituuden lattiasta. On minun
myös mainitseminen, että näistä lakeisella varustetuista pirteistä
vähitellen ruvetaan luopumaan. Useimmat, jotka rakentavat itselleen
uuden asuintuvan, tekevät siihen savutorven, joka johtaa savun ulos,
niin ettei se tunge sisälle tupaan.
Jokijärveltä palkkasin soutajat Kemilänniemelle, joka on sieltä
peninkulman matkan päässä. Isäntä ja 14--15-vuotias tyttö olivat
soutajinani tai oikeammin kumppaneinani, sillä soudin itse melkein
koko matkan. Soutaessani kyselin heiltä kaikennäköisten eteen
sattuvien esineiden suomalaisia nimiä. Tyttö, vaikka olikin nuori,
antoi minulle aina hyvin näppäriä vastauksia. Jos matka olisi ollut
pitempi, luulen, että hänestä olisi tullut täydellinen filologi
äidinkielemme alalle. Miksi sitä ja sitä sanotaan teidän puolessa?
näin hän lakkaamatta kyseli minulta ja rikastutti minua täten useilla
uusilla murteensa sanoilla. Perillä kysyin, paljoko minun tuli
maksaa soutopalkkaa. Mies pyysi ainoastaan 20 kopeekkaa, mutta minun
täytyi antaa hänelle 16 killinkiä, kun minulla ei ollut pienempää
seteliä. Ei tämä muuten ollut kallista, sillä kyytirahoihin oli
luettu maksu päivällisestäkin, jonka olin Jokijärvellä syönyt.
Tämä maksu suoritetaan täällä tavallisesti sanomalla "paljon
kiitoksia", Karjalassa sanomalla "kost' Jumala". Nyt erosin
matkakumppaneistani ja kuljin Kemilänniemen taloon, joka on sangen
miellyttävällä paikalla eräällä niemellä. Täällä minut vastaanotti
hyvin ystävällisesti vanhin tytär, joka samalla oli emäntänä,
sittenkuin hänen äitinsä noin puolitoista vuotta sitten oli kuollut.
Siinä lyhyessä ajassa, jonka viivyin täällä, hän kertoi minulle
paljon talostaan, jota hän nyt veljiensä ja sisartensa kanssa hoiti.
Hän kehotti minua syömään, jota minun ei kuitenkaan nyt tarvinnut
tehdä, kun näet maito ja vesi, tavallinen kesäjuoma näillä seuduin,
kuivalle kurkulleni oli paljo tervetulleempaa. Sitäpaitsi hän
kertoi kestitykseksi minulle unen, jonka, jos oikein muistan, hänen
äitinsä äiti ainakin sata vuotta sitten oli nähnyt. Pielavedellä
oli näet siihen aikaan ollut kappalaisena muuan Neovius, joka oli
kuollut. Vainaja oli sitten unissa ilmestynyt emännän isoäidille.
Tämä oli silloin kysynyt, tuleeko hän taas pian heille papiksi. Kun
te hankitte kirkkoonne paremman saarnatuolin, oli vastaus ollut.
Tämä uni on nyt saanut selityksensä. Pielavedestä näet on tullut
oma pitäjä ja sen ensimäiseksi kirkkoherraksi A.F. Neovius, äsken
mainitun Neoviuksen pojanpoika. -- Kemilänniemeltä emäntä souti
minut kapeahkon lahden poikki. En tiedä, juorujako välttääkseen
vai miksi hän otti 7--8-vuotiaan pojan mukaan veneeseen. Täältä
minulla oli noin puoli neljännespeninkulmaa Kotaniemeen, missä olin
yötä, aikoen seuraavana aamuna muutamien miesten seurassa, jotka
menivät työhön kirkkoherra Neoviukselle, vesitse lähteä saman
kirkkoherran luo. Minut herätettiin siis sangen varhain seuraavana
aamuna soutamaan tuota suunnattoman pitkää peninkulman-matkaa täältä
pappilaan. Noin 6:n aikaan saavuimme perille.


Tilapäisiä muistiinpanoja.

[Tästä eteenpäin voidaan matkaa seurata vaan seuraavista tilapäisistä
muistiinpanoista.]
Yötä Kotaniemessä. -- Sieltä seuraavana aamuna auringon noustessa
pappilaan kirkkoherra Neoviukselle (nim. tiistaina). Seuraavana
päivänä polttamassa suota ja kaskea. Punamultaa (raudansekaista?)
suossa. Muistui mieleeni: _Kuin sie suosta sotkettihin._ Uin
täällä, -- Toht. Maconi. Vilutaudin väristyksiä illalla. Seur.
päivänä aatelisneiti Stenfäldt. Kirkonniemi, jossa kirkko aina
yöllä hajoitettiin. -- Juhanuspäivä Lyran luona, missä vilutus taas
alkoi ruokapöydässä istuessani; sitä jatkui seuraavaan torstaihin.
-- Juhannuspäivänä oli luonani laulaja, mutta en vilutaudilta