Eleonora Lubomirski - 08

Total number of words is 3550
Total number of unique words is 1768
25.1 of words are in the 2000 most common words
36.3 of words are in the 5000 most common words
42.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
olenpa konnien konna, ja tästä hetkestä eversti Krusen nyrkkien
tarpeessa! Minä kreivittären surun aikaan saatoin, sillä saatoinhan
hänet vankeuteen. Menenpä hänen luokseen, tunnustan hänelle kaikki ja
tahdon häntä palvella. Hän ei rakasta ruhtinasta, ja on toisen puoliso.
Niin, tahdon häntä palvella! Ramoski tottelee minua, sillä hän ei voi
saattaa kreivitär-paralle niin suurta surua. Asuessamme Mikolaiovissa,
ja Jumala suokoon sen ajan palajavan, olimme Ramoski ja minä
Eleonora-kreivittären suosikit. Ja me olemme hänet pettäneet! Ruhtinas
on meille valhetellut, kreivitär vihaa häntä! Päätökseni on tehty!"
huudahti hän pontevasti. "Tahdonpa etsiä Ramoskin, ja sitten .. sitten
nähdään, ovatko ruhtinas ja Walchovitz Ramoskia ja minua sukkelammat.
Jos vaan ruotsalaiset voittavat, niin ei minun ole hätää, sillä
sittehän seuraan hallitsijatartani, ja itse eversti Kruse antaa minulle
anteeksi, vaan jos he voitetaan, niin sitten menen kreivin puolelle",
jatkoi hän päättävästi, "ja sen jälkeen palvelen häntä uskollisesti.
Nyt tunnen itseni niin levolliseksi, melkeinpä iloiseksi, ja luulenpa,
ettei pyhä neitsy pidä lukua siitä, vaikka teenkin ruhtinaalle tämän
kepposen." Näin sanoen oikaisi Czarny vartalonsa, pyyhkäsi harmaat
kiharat otsaltaan ja poistui nopein askelin, sivumennessään hartaasti
tehden ristinmerkin Sapicha Witebskin teltan ääressä olevalle madonnan
kuvalle.


XIV.
Öinen kohtaus. -- Walchovitz on sukkelampi kuin Czarny luuleekaan.

Raivoisa myrsky viskeli pienen San-virran laineita ja ukkonen jyrisi
etäällä vähän väliä. Ilta kului, ja pimeys eneni yhä. Litvalaisten
leirissä vallitsi haudan hiljaisuus, jotavastoin ruotsalaisten leirissä
toimittiin hyvinkin ahkeraan. Keskellä virtaa olevalla pienellä
saarella oli liike suurin, ruotsalaisten tykit lähettivät tervehdyksen
toisensa jälkeen vastaiselle rannalle, vaan eivät saaneet mitään
vastausta. Ruotsalaiset sotamiehet rakensivat levähtämättä siltaa, ja
kenraalimajuri Bülov itse heitä innostutti, sekä auttoikin heitä siinä,
missä tarvittiin.
Sydänyö oli tulossa, kun yksinäinen kulkijan keskellä litvalaisten
leiriä aateli rantaa kohden. Hän oli kääriytynyt avaraan viittaan ja
vetänyt lakkinsa silmiin saakka. Ripein askelin kiirehti hän
etuvarustuksien yli, ja oli pian rannalla, jota kaikkialla varjosi
pieni metsikkö. Täällä juoksi hän pensaasta pensaasen ja katseli
levottomasti ympärilleen, ikäänkuin olisi joka hetki odottanut
kuulevansa takaa-ajajainsa huudot. Mutta hän pääsi kenenkään näkemättä
rantaan asti, pysähtyi siihen hetkisen, katsellen tarkoin pientä
saarta, joka ikäänkuin synkkä kallio kohosi vedestä.
"Silmäni ovat heikot", jupisi hän, vetäen viitan kasvoiltaan;
"kaksikymmentä vuotta takaperin oli minulla kotkan silmät, nyt tuskin
näen mitään." Näin sanoen vei hän kätensä huulilleen, joka aikaansai
heikon, kähisevän äänen, ja hetkisen odotettuaan kuului toinen
samanlainen ääni hänen vieressään.
"Hän onkin niin lähellä", mutisi tuntematon ja otti askeleen sivulle,
"en luullut hänen vielä olleen täällä."
Tuskin oli hän lausunut viimeiset sanat, ennenkuin pieni vene tuli
kaislojen välistä esiin ja laski rantaan, aivan tuntemattoman jalkojen
eteen.
"En odottanut sinua niin pian", sanoi soutaja häädetyllä äänellä: "tämä
uhkatyö on..."
"Hiljaa, hiljaa", varoitti toinen, pannen sormensa huulilleen. "Elä
puhu niin lujaa, Ramoski! Kaisloilla on korvat ja vakoojia lymyy joka
pensaikossa." Sen jälkeen astui hän veneesen ja töyttäsi sen rannalta.
"Ilmoitan sinulle Ramoski", jatkoi hän häädetyllä äänellä, "että
tilamme on mitä vaarallisin, sillä jos me huomataan, niin..."
"Oh, siitä ei ole mitään vaaraa", vastasi Ramoski tyynesti. "Kuka voisi
aavistaa, että ruhtinaan uskollisimmat palvelijat, Czarny ja Ramoski,
tekevät tällaisia yömatkoja hieman kuullustellaksensa. Mutta koska tuli
ruhtinaasta puhe, mikä on hänen suhteensa kreivitär Eleonoraan?"
"Tämä vihaa ruhtinasta, joka on vimmoissaan mustasukkaisuudesta",
vastasi Czarny, vetäen viitan kasvoiltaan. Sitten hän asettautui
etukeulaan. Ramoski hoiti airoja niin taitavasti, ettei Czarnykaan
kuullut, milloin ne laskivat veteen. Muutamalla voimakkaalla vedolla
vei Ramoski veneen kaislistosta ja souti äänettömästi pientä saarta
kohti. Laineet loiskuivat aina Czarnyn kasvoihin asti, sillä tuuli oli
vastainen, vaan hän ei sitä huomannut, tirkisteli vaan alakuloisena
syvyyteen. Kuu ei vielä ollut noussut, mutta vilkkuvat tähtöset
katselivat niin lempeästi maahan. Tykistötuli oli lakannut, ja tuulikin
vähän seisahtunut; rauha vallitsi nyt seudussa, jossa niittomies ennen
pitkää korjasi niin monta uhria.
Ramoski ei ohjannut kulkua suoraan saarta kohti, sillä pian olisivat he
sinne ehtineet, vaan souti välistä oikeaan, välistä taasen vasempaan,
mutta lähestyi sittenkin vähitellen päämäärää. Tämän huomasi Czarny, ja
hetken sitä katseltuaan, kysyi hän:
"Miksi et souda suoraan saarta kohden?"
"Minulla on omat tuumani", vastasi Ramoski yhtä hiljaa.
Czarny ei tahtonut näistä tuumista selkoa ottaa, vaan antautui täydellä
luottamuksella Ramoskin johdatettavaksi.
Sydänyö oli tullut, pimeys oli niin syvä, että pientä saarta tuskin voi
eroittaakaan. Ainoastaan aaltojen loiske häiritsi hiljaisuutta. Äkkiä
teki Ramoski liikkeen säikähtymisestä, ja laski airot niin kiivaasti
veteen, että se roiskahti hänen kasvoilleen.
Czarny kääntyi ja sanoi pidätetyllä äänellä:
"Näetkö aaveita, Ramoski, vai tahdotko vetää vihollisen huomion
puoleemme?"
"Se on jo tehty, luulen ma", vastasi tämä yhtä hiljaa; "minä kuulen
airojen loisketta sivullamme."
Molemmat kuuntelivat levottomina, ja Ramoski aikoi juuri taasen kastaa
aironsa veteen, kun samassa kuului huuto:
"Kuka siellä? Vastatkaa, muuten ammun."
Puolalaiset koettivat pimeässä ottaa selon äkillisestä esteestä, mutta
turhaan; oli niin pimeä, että tuskin näkivät neljää kyynärää eteensä.
He katselivat toisiaan neuvottomina, eivätkä itsekään tienneet,
tottelisivatko vai ei, kun toisen kerran kuulivat ankaran käskyn, nyt
vaan parin kyynärän päässä.
"Vastaa sinä, joka ymmärrät ruotsia", kuiskasi Ramoski, vetäen airot
veneesen; "me emme voi päästä karkuun."
* * * * *
Samaan aikaan kun Czarny ja Ramoski työnsivät litvalaisten leiriltä
veneen vesille, lähestyi kolme ratsastajaa pienen saaren rantaa. He
eivät puhuneet montakaan sanaa, vaan oli heillä kuitenkin sama
päämäärä. Tultuaan eräälle paikalle rannalla, jossa kaksi venettä oli
säilytetty ja sidottuaan hevosensa puuhun kiinni, sanoi toinen
ratsastajista, kalpea nuorukainen, lyhyelle, oikealla puolellaan
seisovalle miehelle:
"Onko todellakin aikomuksenne seurata meitä?"
"On, kreivi Stjernfelt", vastasi puhuteltu, joka ei ollut kukaan muu
kuin eversti Kruse, "onpa todellakin aikomukseni seurata teitä tällä
mielettömällä retkellä. Nuoruus kyllä tarvitsee kokeneen veneessään, ja
tunnustanpa vielä, että odotan suurta iloa tästä huvimatkasta, ehkä
kuinkakin pöllömäiseltä se näyttää. Tulkaa nyt", jatkoi hän, ottaen
Vilhon käsivarresta kiinni, "kersantti Lundberg on jo, näen mä,
pannut veneen kuntoon: jota enemmän viivyttelemme lähtöä, sitä
vaarallisemmaksi se tulee."
Näin sanoen hyppäsi eversti ketterästi pieneen veneesen, ja jälessä
seurasi heti Vilho, jolla oli kova kiire lähtöön.
"Kersantti Lundberg hoitaa airoja; te, luutnantti, pidätte tarkkaa
vaaria etukeulassa, ja minä ohjaan laivastoa", komensi eversti
iloisesti. "Mutta pitäkää silmänne auki, kreivi-hyvä", lisäsi hän,
"Tarkastakaa tarkoin jokaista lainetta, sillä nuo saakelin litvalaiset
ovat kuin kaloja, ja te kersantti, laskekaa airot niin hiljaa veteen,
kuin jos kuikka kastaisi siihen siipensä!" Kersantti teki tarkoin
käskyn jälkeen, ja keveä alus kiiti melkein äänettä laineitten yli.
"No, luutnantti", sanoi eversti hetken äänettömyyden perästä, "ettekö
näe mitään epäiltävää? Minusta tänä iltana itse ilmakin on niin
kummallinen, tunnenpa itsessäni, että joudumme johonkin rettelöihin."
"En näe mitään", vastasi luutnantti hiljaa, "mutta minäkin aavistan,
että jotain tänä yönä tapahtuu, en voi käsittää, mikä levottomuus minua
kiusaa."
"Aijotteko todellakin mennä vihollisten leiriin?" kysyi eversti sitte.
"Aijon", vastasi Vilho päättävästi, "minun täytyy saada tietoa
Eleonorasta, minun..."
"Huimapää", mutisi eversti enemmän itsekseen kuin vastaukseksi
luutnantin puheesen; sen jälkeen lisäsi hän ääneensä: "Pysytte siis
varmana päätöksessänne heittäytyä aivan verivihollisenne käsiin? No
niin, kuitenkin olen teille seurakumppanina, ja kersantti Lundberg kai
myöskin seuraa meitä?"
"Kuolemaan saakka", vastasi urhea kersantti vakavalla äänellä, "ja niin
kauan kuin luutnantti ja minä voimme sormeammekin liikuttaa, ei
everstin päässä tulla hiuskarvaakaan liikuttamaan."
Eversti ei vastannut tähän miehuulliseen vakuutukseen, mutta
kiitollinen katse kauniista silmistään puhui enemmän kuin sanat. Vähän
ajan kuluttua sanoi hän:
"Kersantti, ettehän unohtaneet viittoja ettekä lakkeja? Meidän täytyy
olla aivan puolalaisten näköisiä."
"Ne ovat täällä", virkkoi Vilho, "emmehän niitä nyt vielä tarvitse?"
"Ensin täytyy meidän päästä perille", tuumaili eversti; "emmehän saata
narrien tavoin kuljeskella ympäri noissa epämukavissa puvuissa."
Vilho ei vastannut mitään, vaan kuunteli tarkasti. Äkkiä tarttui hän
kersantin käsivarteen ja kuiskasi:
"Olen kuulevinani jonkinlaista kohinaa edessämme, voisiko..."
"Se on vene", keskeytti kersantti yhtä hiljaa, "nyt kuulen sen aivan
selvään."
"Näettekö mitään?" kysyi eversti, varovasti muuttaen kersantin viereen
istumaan.
"En, eversti", vastasi tämä ja lepäytti airojaan, "mutta parin minuutin
perästä."
"Vaadi heiltä tunnussanaa", käski eversti.
"Mutta ell'ei vene ole yksin, niin olemme joutuneet aivan suden
suuhun", kuiskasi Vilho. "Odottakaa vielä hetkinen, niin saamme nähdä,
josko koko venejoukko meitä hätyyttää."
"No, tapahtukoon sitten kuten tahdotte", vastasi eversti nurjasti.
Kolme ruotsalaistamme pinnistivät näköänsä, mutta näkivät alussa vaan
synkän pimeyden, ja eversti oli jo aikeissa äänekkäillä huudahduksilla
ilmaista malttamattomuuttansa, kun kersantti samassa nojautui häneen
päin ja kuiskasi:
"Nyt näen veneen, se on aivan yksin. Mutta sitä en voi nähdä, montako
miestä siinä on."
"Vaadi heti heiltä tunnussanaa!" käski eversti toisen kerran, äänellä,
joka ei sietänyt vastustamista.
Kersantti teki niin, kuten ennen on kerrottu. Senjälkeen sanoi hän:
"Nyt näen veneen aivan hyvin, se on pienempi kuin meidän."
"Minä näen sen myöskin", sanoivat eversti ja luutnantti yht'aikaa.
Pari minuuttia kului vastausta odotettaessa, vaan kun sellaista ei
kuulunutkaan, sanoi eversti, vetäen esiin pistoolinsa:
"Huutakaa vielä kerran, ja ell'eivät nuo koirat sitte vastaa, ammun
heidät heti."
Toisen kerran kaikui kersantin huuto, nyt sillä seurauksella, että ääni
veneestä vastasi:
"Me olemme salaisia ystäviä ja..."
"Meillä ei ole keitaan salaisia ystäviä", vastasi eversti äreästi,
"sanokaa meille asianne."
Czarny tunsi heti everstin äänen ja mutisi: "Voinpa olla vanna, että
kreivi on mukana; pyhä neitsyt on kanssamme ja pitää tekomme oikeana."
Sitten lisäsi hän ääneensä: "Asiamme on tavata kreivi Stjernfeltiä."
"Hän on täällä", vastasi Vilho, ja nousi seisomaan veneessä, "kuka
tahtoo minua puhutella?"
Czarny ei odottanut tämänlaista kysymystä eikä tietänyt, ilmoittaisiko
itsensä, vai ei. Mutta kun Vilho uhkaavalla äänellä toisti
kysymyksensä, päätti Czarny ilmaista nimensä, ja vastasi:
"Czarny tahtoo puhua kanssanne Eleonora-kreivittärestä."
"Czarny", mutisi eversti puoliääneen, "onko tuo lurjus taaskin
liikkeellä? Hän se oli, joka meidät suohon vietteli."
Czarny vapisi kuullessaan everstin sanat. Ramoski oli parilla vedolla
vienyt veneensä aivan ruotsalaisten viereen.
"Mitä on teillä ilmoitettavaa puolisostani?" kysyi Vilho, ja odotti
sykkivällä sydämellä vastausta.
"Puolisonne on litvalaisten leirissä", vastasi Czarny, "ja me olemme
tulleet teidän kanssanne neuvottelemaan hänen pelastuksestansa."
"Älkää uskoko häntä, luutnantti!" sanoi eversti innoissaan. "Hän on
kavala veijari, tuo Czarny; hän tahtoo vietellä teitä ruhtinaan
valmistamaan ansaan."
"Ei, eversti Kruse", vastasi Czarny rohkeasti, "minä en viettele
kreiviä paulaan, sillä olen päättänyt pyhän neitsyen avulla pelastaa
kreivittären."
"Millä keinoin?" kysyi Vilho äkkiä. "Mainitse se minulle heti, ja minä
olen valmis mihin uhrauksiin tahansa."
"Vielä ei ole aika tullut", virkkoi Czarny, "mutta jos syttyy
taistelu."
"Mitä sitten tapahtuu, jos taistelu syttyy?" kysäsi eversti äkkiä.
"Silloin pelastan hänet", vastasi puolalainen suoraan. "Mutta", lisäsi
hän vitkaan,. "teidän täytyy minua auttaa; muuten ruhtinas vie hänet
pois, se on hänen aikomuksensa."
"Tiedätkö taistelun edes syttyvänkään?" kysyi eversti epäluuloisena.
"Me luulottelemme sitä", vastasi Czarny pelkäämättä.
"Mutta miten tapaammekaan toisemme?" kysäsi Vilho.
"Jättäkää se minun huolekseni", virkkoi puolalainen; "minä pidän huolta
kreivittärestä, ja ruhtinasta on kielletty hänen luonansakaan
käymästä."
Syvä keveyden huokaus tunkeutui esiin Vilhon rinnasta.
"Lähtekäämme nyt", sanoi Czarny taas; "vielä tänä yönä täytyy meidän
olla ruhtinaan luona, muuten huomaa hän poissaolomme ja alkaa epäillä;
hän, näette, epäilee kaikkia, ja täytyypä olla erinomainen viekkaus,
ett'ei anna itseään ilmi."
"Ja sitä sinulla kyllä on tarpeeksi", mutisi eversti itsekseen, mutta
kuitenkin niin lujaa, että Czarny sen kuuli.
Czarny ei ollut kuulevinaan everstin pistosanaa, sanoi vaan, kääntyen
Vilhoon päin:
"Ottakaa tarkoin huomioonne, mitä tästälähin saaren ulkopuolella
tapahtuu; sieltä olette saava vastaukseni."
Tämän sanottuaan viittasi hän salaa Ramoskille, niin että tämä sen vaan
huomasi, ja ennenkuin Vilho ennätti tehdä uuden kysymyksen, sai vene
sellaisen tölmäyksen, että hän oli vähältä kaatua yli laidan. Ramoski
tarttui airoihin, ja pian oli vene näkymättömissä.
"Kuolema ja kirous", huusi eversti, kohottaen pistoolinsa. "He olivat
kuitenkin vakoojia, -- soutakaa, kersantti, voimienne perästä, meidän
täytyy heidät saavuttaa!"
Kersantti souti minkä voi, mutta vihdoin nousi Vilho seisomaan
etukeulassa ja huusi:
"Eversti, tällaista kepposta ei vielä yksikään puolalainen ole meille
tehnyt, kiiruhdammehan takasin saareen, kuin jos koko litvalaisten
armeija olisi kintereillämme."
Kiihkossaan ei kukaan ollut huomannut, että vene, Ramoskin sitä
työntäessä, oli kääntynyt.
"Ha, ha, haa", nauroi eversti, joka taaskin sai takaisin iloisen
luonteensa, "sellaisia veitikoita, oikein aimo jesuiittoja, ha, ha,
haa!"
Ramoski souti myöskin kaikin voimin ja keveä vene kiiti aalloilla.
Czarny, joka, kuten lukija muistanee, matkalla sinne, oli istunut
etukeulassa, oli nyt asettunut perään, ja tuijotit alas pimeään
syvyyteen, ikäänkuin tahtoisi hän tutkia sen salaisuudet. Ei kumpikaan
puhunut sanaakaan. He olivat enään parin kyynärän päässä rannasta, kun
Czarny äkkiä säpsähti ja sanoi, kääntyen Ramoskiin:
"Nyt eivät ole asiat oikein; minä luulin nähneeni ihmisen pään tuolla
takanamme, ehkä..."
"Sinä näet aaveita, Czarny", virkkoi Ramoski kylmästi hymyillen,
"mielikuvituksesi on teroitettu nyt."
Varmaankin oli ruohokimppu tarttunut köliin.
Czarny ei vastannut; hän koetti katsoa läpi syvyyden, vaan turhaan, hän
pisti kätensä veteen, mutta siellä ei tuntunut olevan mitään. Vielä
pari minuuttia, ja vene kiiti hiljaa kaislistoon. Czarny hyppäsi ensin
maalle, ja kun Ramoski oli sitonut veneen kiinni ja peittänyt sen
irtonaisilla kaisloilla, riensivät he yhdessä rannalta ja pääsivät
onnellisesti leiriin.
Tuskin olivat he kadonneet näkyvistä, kun kaislisto rupesi liikkumaan
sinne tänne veneen kohdalta, ja pian näyttäytyi mies aivan alastonna,
mutta niin ruohoilla ja kaisloilla peitettynä, että olisi voinut luulla
hänen maanneen jo enemmän aikaa järven pohjassa. Vesi tippui hänen
pitkästä tukastaan, tehden hänen enemmän eläimen kun ihmisen
näköiseksi.
"Uh, uh", henkäsi hän ja ryömi rannalle, "enpä luule, etu vaivat
kiirastulessa ovat nyt kärsimiäni suuremmat. Niin, niin ystäväni,
Walchovitz ei olekaan niin tyhmä, kuin luulette, olenpa nyt ottanut
selon salaisista vehkeistänne ja saanut teidät valtaani. Usein oli
vähällä päästä vene näkyvistäni, mutta Walchovitz on kuni kala, ja jos
pyhä neitsy oli teidän kanssanne veneessä, olivat kaikki pyhimykset
minun kanssani vedessä. Tuo Czarny ryökäle oli vähällä huomata minut,
kun olin vähän ilmaa ottamassa, mutta Ramoskin tyhmyys pelasti minut
taaskin. Nyt täytyy minun kiiruhtaa ruhtinaan luo... ha, ha, haa!
olenpa näkevinäni Czarnyn ja Ramoskin nenät, kun matkin heidän
ystävällisen keskustelunsa ruotsalaisten kanssa, ha, ha, haa!"
Näin sanoen hieroi hän mielihyvissään käsiään yhteen, puhdisti itsensä
ruohoista ja kaisloista sekä puki itsensä vähän matkan päässä veneestä
oleviin vaatteisiinsa.
Hetkinen sen jälkeen oli ranta autio. Ainoastaan aaltojen hiljainen
loiske ja tuulen kohina kaislikossa häiritsi yön hiljaisuutta.


XV.
Sisarukset. -- Ramoski tekee tyhjäksi Walchovitzin tuumat.

Ruhtinas oli ostanut Walchovitzin, niinkuin ennen Ramoskin, mutta
edellämainittu oli kuten tiedämme uskollisempi. Tämän liittolaisensa
kautta, jonka oli onnistunut päästä valtiokanslerin suosioon niin,
että sai palvella Eleonoraa, oli Göran Czarnecki silloin tällöin
tilaisuudessa käydä häntä katsomassa. Mutta hän ei ollutkaan enään tuo
entinen kiivas rakastaja intohimoineen, hän ei tehnyt enään niin
ajattelemattomia tekoja kuin ennen. Mutta tuli välkkyi tuhan alla, sen
näki Eleonora ja pelkäsi häntä yhtä paljon. Hänen käyntinsä olivat
lyhyet, ja aina hän silloin puhui ruotsalaisista sekä heidän varmasta
perikadostaan, ja Eleonora näki aivan hyvin, että hänen vihansa
tarkoitti hänen puolisoaan. Hän kauhistui, kuullessaan ruhtinaan
kirouksia, sillä hän tiesi mitä Vilholla olisi odotettavana.,
joutuessaan tämän käsiin. Tyynesti hän vastaili raivostuneelle
puolalaiselle ja koetti niin paljon kuin mahdollista levottomuuttaan
peittää. Kun sitten Göran Czarnecki hänet jätti, alkoi hän katkerasti
itkeä ja ainoastaan Czarnyn huolenpito ja vakuutukset, ett'ei ruhtinas
tekisi hänelle eikä puolisolleen mitään pahaa, saattoivat hänet
hetkeksi tyyneksi. Mutta tämäkään tila ei kestänyt kauan; kun hän vaan
näki ruhtinaan, joka päivittäin käveli hänen asuntonsa sivu, oli koko
levollisuutensa kadonnut.
Päivää jälkeen viime luvussa kerrottujen tapausten oli Eleonora yksin
huoneessaan. Hän ei koko päivänä ollut nähnyt ruhtinasta ja iloitsi
siitä suuresti. Mutta miksi ei veljensä tullut hänen luokseen? Oliko
hän ikipäiviksi hyljätty? Näihin kysymyksiin oli hän kauan turhaan
odottanut vastausta, ja katkeralta hänestä tuntui, että se, joka häntä
ennen niin oli hellinyt, nyt oli aivan muuttunut. Hän kertoi murheensa
Czarnylle, mutta tämä vaan pudisti päätään ja koetti häntä saada
toivomaan, että veljensä sydän kyllä oli heltyvä, ja kaikki
tulisi hyväksi. Myöskin koetti hän huomauttaa Eleonoralle, että
valtiokanslerin aika ehkä oli niin täpärällä, ett'ei hän voi irtautua
toimistaan. Mutta silloin Eleonora aina vastasi:
"Hänen aikansa ei ole niin vähissä, ett'ei hän voisi minulle lahjoittaa
ainoatakaan tuntia."
Itsekseen Czarny kyllä myönsi Eleonoran sanat tosiksi ja piti tarkan
vaarin, ett'ei häntä aivan paljon vastustellut.
Tuli ilta. Eleonora oli tänään, niinkuin muinakin päivinä itkenyt, ja
hänen povensa aaltoili levottomasti. Hän lepäsi puoleksi nojaavassa
asennossa, pää painettuna vasempaan käteensä. Välistä ummisti hän
silmänsä ja näytti siltä, kuin olisi hän nukkunut, mutta äkkiä hän
säpsähti, koko ruumiinsa vapisi ja kasvot kauhusta kankeina huudahti
hän: "Älä pakene minua, veljeni, minä kyllä olen rakkautesi arvoinen!"
Koko hänen sielunsa oli liikutettuna, eikä hän kärsinyt pienintäkään
kolinaa, ennenkuin hän säpsähti ja luuli hänelle tultavan ilmoittamaan
veljensä kirousta eli Vilhon kuolemaa. Ja kun Czarny näki tämän, kirosi
hän sydämessään sen hetken, jolloin antautui ruhtinaan vehkeisin, ja
hän voi tunnittain polvistuneena madonnan kuvan edessä lukea Pater
nosteriaan suurimman surun ja levottomuuden valtaamana. Hänellä oli nyt
vaan yksi ajatus: Eleonoran vapauttaminen, ja tämäpä antoi hänelle
rohkeutta mennä Vilhoa etsimään, kun niin äkkiarvaamatta hänet tapasi.
Tätä tapaamistaan hän ei ollut Eleonoralle kertonut. Hän ei maininnut
mitään aikeistaan häntä pelastaa ja yhdistää puolisoonsa, sillä jos ne
raukeisisivat tyhjiin, olisi se hänelle vielä katkerampaa. Czarny oli
siis vaiti, mutta työskenteli sen sijaan lakkaamatta tuumainsa
täyttämisessä.
"Suokoon Jumala hänen sydämensä pehmenevän", kuiskasi hän, peittäen
kasvonsa käsillään. "Hän ei voi minua kirota, sillä hän on jalo ja
pitää sisarparastaan." Kyyneleet tunkivat väkisin esiin, ja hän
nyyhkytti ääneensä. Nyyhkytykset kuitenkin pian taukosivat, ja hän
vaipui lyhyeen uneen.
Tässä tilassa oli hän ollut noin puolen tuntia, kun ovi hiljaa
avattiin, ja solakka mies vakailla jaloilla, vaan surullisilla
kasvonpiirteillä näyttäytyi kynnyksellä. Silmänsä kohtasivat heti
Eleonoran, ja pidättäen huokaustaan hiipi hän varpaillaan tämän luokse.
Hetkisen katseli hän makaavan riutunutta ruumista ja huokasi syvään;
hän ojensi kätensä, herättääkseen häntä, mutta veti sen takasin; hän
aukasi suunsa puhuakseen, mutta ääntä ei kuulunutkaan. Vihdoin sanoi
hän, hiljaa laskien kätensä Eleonoran käsivarrelle:
"Eleonora, herää sisareni!"
Nuori kreivitär säpsähti; veljensä lempeät sanat, joissa jo
anteeksianto kajasti, herättivät hänet. Sekä iloa että tuskaa ilmaiseva
huudahdus kuului hänen huuliltaan, heittäytyessään veljensä syliin.
"Veli, ethän voi kirota!" sanoi hän, nojaten päätänsä veljensä rintaan.
"Vähällä olin sinut kirota", vastasi valtiokansleri liikutettuna,
"mutta ainoa rakastettu sisar voi vaatia anteeksi antoa ja unhotusta,
vaikkapa hän olisi rikkonut niinkin suuresti, kuin..."
"Mikä siis on rikokseni?" kysyi Eleonora, mennen pari askelta
taaksepäin.
"Sinä rakastat ruotsalaista upseria, kreivi Stjernfeltiä?"
"Niin."
"Sinä olet hänen puolisonsa?"
"Niin olen", vastasi Eleonora taaskin, hiukan vapisevalla äänellä.
Valtiokansleri vaikeni ja vaipui syviin mietteisiin. Vihdoin sanoi hän:
"Itse olet valinnut puolisosi, kukaan ei ole sinua pakottanut.
Lapsuudessasi olit määrätty Göran Czarneckin puolisoksi, ja tästä
liitosta riippui monet hauskat toiveet. Muun muassa toivoin puolan
kuningaskruunun koristavan jälkeläisiäsi, sillä Czarneckin suku on
valtaistuinta lähellä; mutta kohtalo tahtoi toisin", lisäsi
valtiokansleri huoaten syvään ja painoi päänsä rinnalleen.
"Veli Josef", vastasi Eleonora hiljaa, hiipien hänen rintaansa vasten,
"sinä puhut niin lempeästi, ei ainoakaan kova sana käy huuliesi yli.
Sinä rakastat siis vielä sisarparkaasi? Minä rakastan Puolaa, minä
jumaloitsen maata, joka on nähnyt minun syntyvän, mutta olen myös niin
itsekäs rakkaudessani, että panen oman onneni etusijaan. Minä olen
ottanut lutherilaisen uskon omakseni, tunnustan siis samaa uskoa kuin
puolisonikin. Enkä olekaan milloinkaan voinut hyväksyä niitä loistavia
seremonioita, jotka ovat katoolisen uskon päätoimitukset. Mutta
älkäämme nyt kiistelkö uskonnosta", lisäsi hän, "kerran vielä tahdon
kuulla, oletko antanut minulle kaikki anteeksi."
Tällä hetkellä olivat he aivan niinkuin ennenkin, jolloin he, kädet
kiedottuina toistensa uumille, juoksivat Mikolaiovin saleissa tahi
eksyivät Vislokan aaltoihin kuvastelevaan synkkään metsään, josta
pelästyneet palvelijat vaivoin heidät löysivät, tahi kiikkuivat
keveässä veneessä aalloilla: he olivat veli ja sisar.
"Lutherilaiset eivät rukoile neitsyt Mariaa", virkkoi valtiokansleri
puoleksi kysyvällä äänellä.
"Eivät, he kääntyvät rukouksineen suorastaan Jumalan puoleen", vastasi
Eleonora, "myöskin rukoilevat he..."
"Pyhä neitsyt!" sanoi Lubomirski lempeästi, pannen kätensä Eleonoran
huulille. "Jos joku joutuisi kuulemaan, että puhut tällä tavalla Puolan
valtiokanslerille, luultaisiin minä kerettiläiseksi."
"Kerettiläinen", toisti Eleonora vitkaan ja vastenmielisesti, "mitä
tarkoitat kerettiläisellä?"
Veljen tuli hänelle vastata; hän punehtui tietämättään, eikä voinut
kestää Eleonoran vakavaa silmäystä.
"Puhukaamme jostain muusta!" sanoi hän vihdoin kiivaasti. "Ainoastaan
sinulle voin tunnustaa, että aina tulen hämilleni, kun on puhe
uskonnosta."
"Sinä epäilet siis jesuiittain oppia?"
"Vaiti, pyhän neitseen tähden!" huudahti valtiokansleri, taaskin pannen
kätensä sisarensa huulille. "Seinillä ovat korvat, sadat vartijat eivät
voi heidän vakoojiaan vastustaa... he ovat perkeleitä."
Eleonora kauhistui.
"Tämä on pelottava liitto", jatkoi valtiokansleri entisellä
kuiskaavalla äänellään. "Minä olen oikeauskoinen katolilainen, enkä
jesuiitta. Minä sydämessäni vihaan noita konnia ja saan kyllä taistella
ankaran taistelun heidän kanssaan sinun avioliittosi tähden. Heidän
salaiset vehkeensä kyllä tulevat minua ympäröimään joka taholta, mutta
enpä minäkään pelkää sanomasta heille, että verisiteet ovat vahvemmat,
kuin kaikki jesuiittain kahleet. Minä en voi sinua kirota, armas
sisareni", sanoi hän sitten ja veti Eleonoran rinnoilleen, "minä annan
sinulle kaikesta sydämestäni anteeksi."
"Kiitos", kuiskasi nuori kreivitär, ja kietoi kätensä veljensä kaulan
ympäri, "mutta minä en tyydy ainoastaan tähän, pyydän vielä enemmän."
"Vielä enemmän", toisti valtiokansleri todella hämmästyksissään, "mitä
toivot vielä?"
"Vapauden ja siunauksesi."
Nämä sanat kuiskasi Eleonora niin vapisevalla äänellä, että veli
säpsähti.
"Vapauden", sanoi hän, suudellen Eleonoraa otsaan, "vapauden täytyy
minun kieltää sinulta, kuitenkin sodan kestäessä. Minä en voi lähettää
sinua puolisosi luokse, silloinpa Göran Czarnecki heti ärsyttäisi
jesuiitat päälleni. Vielä täytyy sinun epämääräisen ajan tyytyä
kohtaloosi", jatkoi vaitiokansleri, lempeästi syleillen sisartansa,
"tuleehan aika sekin, jolloin taistelut taukoavat ja rauha vallitsee
Puolassakin. Mutta siunaukseni voin sinulle antaa, ja sen lahjoitankin
sitä rikkaammassa määrässä." Kauan syleilivät sisarukset toisiaan;
näytti siltä, kun eivät laisinkaan tahtoisi erota. Ilta-auringon säteet
valaisivat huoneessa olijoita ja leikkivät Eleonoran pitkissä
hiuksissa, jotka olivat valuneet alas povelle ja hartioille. Tämä kuva
olisi ansainnut taiteilijan pensselin.
"Hyvästi, rakas sisareni!" kuiskasi vihdoin valtiokansleri, painaen
suudelman Eleonoran huulille. "Älä pelkää laisinkaan, sillä niin kauan
kun minä seison vieressäsi, ei kenkään ole sinua vahingoittava: jää
hyvästi, Eleonora, Jumala sinua siunatkoon!"
Tämän sanottuaan poistui veli kiirein askelin, ja tuskin oli hän
poistunut, ennenkuin ihmiskasvot katselivat vastapäätä ovea olevasta
akkunasta sisään. Eleonora kalpeni, nähdessään paksuilla huulilla
lepäävän ilkeän hymyn, hänen täytyi tarttua kiinni tuoliin, ettei
kaatuisi kun vakooja kolkolla äänellä sanoi:
"Sinun ja jälkeisesi on Puola kironnut! Jesuiitat ovat sinua seuraavat
mailman ääriin, ja milloinkaan et sinä voi meitä paeta."
Elenoran korvat suhisi, mailma musteni hänen silmissään, ja kiljahtaen
vaipui hän lattialle.
Kuka oli tuo tuntematon? Eleonora tunsi hänet heti ja tiesi hänen
myöskin olevan ruhtinaan liittolaisen. Se oli Walchovitz.
Valtiokanslerin ollessa Eleonoran luona, oli hän piillyt akkunan alla
ja selvään kuullut kaikki, mitä huoneessa puhuttiin. Lausuttuaan
jesuiittain kirouksen Eleonoran yli, kiiruhti hän piilopaikastaan
erittäin varovaisin askelin, ett'ei häntä huomattaisi, ja meni
ruhtinaan luo tapahtumasta kertomaan.
Pari minuuttia sen jälkeen, kun hän oli piilopaikkansa jättänyt, läheni
taaskin eräs mies varovasti akkunaa, ja katsoi siitä sisään.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Eleonora Lubomirski - 09
  • Parts
  • Eleonora Lubomirski - 01
    Total number of words is 3455
    Total number of unique words is 1825
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    36.4 of words are in the 5000 most common words
    42.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 02
    Total number of words is 3542
    Total number of unique words is 1759
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    42.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 03
    Total number of words is 3513
    Total number of unique words is 1732
    26.2 of words are in the 2000 most common words
    38.3 of words are in the 5000 most common words
    45.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 04
    Total number of words is 3508
    Total number of unique words is 1742
    26.1 of words are in the 2000 most common words
    37.1 of words are in the 5000 most common words
    43.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 05
    Total number of words is 3474
    Total number of unique words is 1796
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    37.6 of words are in the 5000 most common words
    43.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 06
    Total number of words is 3481
    Total number of unique words is 1834
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    42.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 07
    Total number of words is 3445
    Total number of unique words is 1840
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.1 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 08
    Total number of words is 3550
    Total number of unique words is 1768
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    42.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 09
    Total number of words is 3525
    Total number of unique words is 1773
    26.6 of words are in the 2000 most common words
    36.8 of words are in the 5000 most common words
    42.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 10
    Total number of words is 3549
    Total number of unique words is 1906
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    36.6 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 11
    Total number of words is 3563
    Total number of unique words is 1949
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    35.8 of words are in the 5000 most common words
    41.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 12
    Total number of words is 3444
    Total number of unique words is 1921
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 13
    Total number of words is 3534
    Total number of unique words is 1944
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 14
    Total number of words is 3573
    Total number of unique words is 1837
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    36.7 of words are in the 5000 most common words
    41.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 15
    Total number of words is 3533
    Total number of unique words is 1844
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    37.4 of words are in the 5000 most common words
    42.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 16
    Total number of words is 3426
    Total number of unique words is 1836
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 17
    Total number of words is 3496
    Total number of unique words is 1823
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eleonora Lubomirski - 18
    Total number of words is 2539
    Total number of unique words is 1411
    26.9 of words are in the 2000 most common words
    37.6 of words are in the 5000 most common words
    43.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.