Elämä ja aurinko - 14

Total number of words is 1914
Total number of unique words is 1148
25.8 of words are in the 2000 most common words
34.3 of words are in the 5000 most common words
39.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
itse paikalla mitenkään voinut eläytyä kuulemaansa kesäiseen
kertomukseen.
* * * * *
Se näkymätön suhde, joka runoilijan mielikuvituksessa oli muodostunut
hänen ja miehelään menneen naisen välillä, oli kokonaan aistillinen.
Runoilija kuvitteli naisen ruumiinmuotoja ja silmäin ilmettä ja
hyväilevänsä niitä. Tähän mielikuvaan kuului, että nainen oli
kevytmielinen ja sielultaan suloisesti syntinen. Sellaisen naisen kanssa
saattoi elää vain yhdessä vaiheessa, elämän tosiolojen ulkopuolella,
ajattomassa huumeessa, jonka kiihtynyt mielikuvitus kyllä uskoi voivan
jatkua pitkältäkin. Nyt mielikuvan rauetessa valtasi runoilijan
omituinen sielullinen hervahdus. Jossain hermoissaan hän tunsi
vastustamatonta kutkaa, joka pakotti nauramaan, mutta tämä nauru ei
ollut itkustakaan kaukana. Hän tuijotti akkunasta niitettyä pihamaata,
ja ruohon sänki ja koko maisema näytti hänestä ehdottoman älyttömyyden
perikuvalta. Ja siinä tuijottaessaan hänestä tuntui kuin olisi koko
avaruus, ja kaikki mitä siinä on, seisonut siinä hänen takanaan ja
ympärillään ja odottanut häneltä ainoalta apua ja selvitystä tuohon
ikuiseen älyttömyyteen. On helppo sanoa, että joku ihminen silloin ja
silloin tunsi olevansa yksin maailmassa. Mutta runoilija tunsi sen
tunteen tällä kertaa niin voimakkaasti, että hän lyyhistyi sohvalle ja
rupesi ääneensä nyyhkyttämään.
Kukaan ei häirinnyt runoilijaa, hän sai rauhassa itkeä itkunsa loppuun.
Hämärsi jo, kun hän havahtui ja tunsi paljon avartuneensa ja
rauhoittuneensa. Mieli alkoi etsiskellä onnellisia aatteita,
aistillisuuden lumeet olivat haihtuneet. Kaikkeuden käsittämättömyys,
joka äsken oli tuntunut tympeältä, alkoi säteillä ylevän suuruuden
loistetta. -- On ihanaa sentään olla tällaisessa ihmeellisessä meressä,
jossa laajinkin katse, niin sisäinen kuin ulkonainen, valitsee vain
pienen kuplan alan, jonka suuruus on vertaamaton ja asema
määrittelemätön itse kaikkeuteen nähden. Minunkin ympärilläni on
tuollainen kupla, ja niin on kaikkien olioiden. Hänellä, joka meni
miehelään, on tällä hetkellä ympärillään oma näköpiirinsä, oma kuplansa.
Kas, mikä viehätys piilee tällaisessa ajatuksessa!
Runoilija oli kuullut tämän kirjan naispuolisista päähenkilöistä
kerrottavan eri iltoina, ensin miehelään menneestä. Kun hän oli jo
innostunut lähtöönsä, oli hän toisena iltana antautunut muutamien
nuorukaisten viiniseuraan. Kun he kaikki jo olivat humaltuneet, oli tuo
samainen nuorukainen hänelle kuumasti supissut toisestakin
päähenkilöstä, siitä, joka jäi salolle. Viinin lämmössä oli runoilija
silloin nähnyt hänetkin edessään ja tuntenut vissillä tavalla häneen
suhtautuvansa. Tämän suhteen ydin oli suuri, kaikki sulattava
myötätunto. Mitään tietoista aistillisuutta ei tämän kuvittelun
yhteydessä hänen mieleensä tällöin syttynyt. Hän kuvitteli tarttuvansa
tuota salolle jäänyttä käteen, katsovansa häntä silmiin, syleilevänsä
häntä ja suutelevansa ja vihdoin tekevänsä kaikki, mitä mies niin
edespäin voi tehdä naiselle, mutta näillä kuvitteluilla ei ollut
sellaista tietoisen synnillisyyden sivuvivahdusta, joka oli ollut
ytimenä hänen kuvitteluissaan miehelään menneestä naisesta. Tuolle
salolle jääneelle hän olisi antanut kaikki kiihkeät hyväilynsä
korkeimmaksi tunnustukseksi hänen naisellisesta ylevyydestään,
pyytämättä itse muuta kuin saada ne antaa. Miehelään mennyttä hän oli
kuvitellut kanssansa yhdenvertaiseksi, samanmieliseksi, hiukan
elähtäneeksi naistoverikseen tuon yhteisen ihanan yön järjestämisessä.
Salotytön kuva ei kuitenkaan ollut sillä kertaa pysyvämmin jäänyt
runoilijan mieleen. Mutta nyt itkemästä päästyään hän muisti, mitä
nuorukainen oli puhunut viinin ääressä. Koko se tilaisuus palautui
ikäänkuin liikkumattomana kuvaelmana hänen mieleensä ja sulautui tuohon
viehättävään avartuneeseen kaikkeudenkuvaan. Hän näki viinin lämmittämän
nuorukaisen puhumassa suven suloista, harjusta, aittapolusta ja aitasta.
Hän näki nuorukaisen silmissä surullisen ilmeen, joka tuntui
kiihtyneesti, mutta silti tiedottomasti vaativan selitystä kaikkeen. Hän
katsoi ulos ikkunasta alastomaan syksy-iltaan, johon nousevan kuutamon
valo alkoi sijoittua. -- Näin katseli varmaan joku ihminen tällaisessa
mielentilassa tuota kuutamoa tuhannen vuotta sitten, ja kumminkin
tuntuu, kuin se tapahtuisi vasta nyt ja minä olisin se ihminen, ajatteli
runoilija ja lähti ulos.
Hän toivoi löytävänsä harjun juurella sijaitsevan töllin. Ilma oli
kylmähkö, käsiä paleli, hän työnsi ne taskuihin ja lähti niska kyyryssä
etelää kohden, jossa harju muodosti kohokkeen taivaan ja metsän
rajaviivaan. Hän kulki kulkemistaan ja oli varma siitä, että osui
oikeaan. Tänne taivasalle tultuaan tuntui hänestä heti siltä, kuin olisi
menossa toimittamaan jotakin aivan asiallista asiaa, joka ei hänen
mieltään erikoisesti kiinnittänyt, mutta jota ei kuitenkaan voinut
jättää toimittamatta. Hän hyräili eloisasti ja katseli kuutamon
ikuisen-ihmeellistä valoa, jonka kuvaamisessa runoilijat olivat
kilpailleet. -- Runoilija!... Minähän olen myöskin runoilija, en
ainakaan ole muuta ... tämän kansan lapsi, tämä kansa on joskus tullut
näihin metsiin, ja silloinkin on näin paistanut kuu... Ja nyt minä
kuljen sinne tölliin. Varmaan olen jo lähelläkin, tämä noro tuntuu juuri
semmoiselta. Tästä siis se nuorukainen on kulkenut monenlaisella
mielellä... Runoilija! Tämmöistä on olla runoilija...
Nähdessään harjulta töllin runoilija kyllä aavisti osuneensa oikeaan,
mutta samalla jotenkin pettyneensä. Hän oli mielikuvituksessaan
kuulemansa perustalle aivan täsmällisesti muovaillut tämän näköalan,
rakennusten muodon ja aseman. Kun hän nyt todellisuudessa, vaikkapa
kuunkin valossa, niitä katseli, näki hän niissä jotain laihaa ja
ikäänkuin liiaksi asiallista, ja hetkisen hän epäili, tokko tämä
ollenkaan oli se korkeimman runollisuuden tyyssija, jota hän oli
lähtenyt etsimään. Mutta samassa hän ymmärsi, että tällä kertaa
oikeastaan oli yhdentekevää, minne hän oli joutunut ja oliko niitä
kertomuksen paikkoja ollenkaan olemassakaan.
Töllissä näyttiin vielä oltavan ylhäällä, joitakin ihmisiä hyöri
mustalla pellolla kuun valossa.
Runoilija ei harkinnut mitään, vaan suoritti ihan vaistomaisesti
kaikki ne teot, jotka hänet tästä harjulta johtivat töllin
porstuanperäkamariin. Hän poimi maasta muutamia kiviä ja pisteli
taskuihinsa, yhden hiukan isomman hän otti käteensä ja laskeutui sitten
reippain askelin töllin pihaan ja seisahti siihen. Läheisellä
perunamaalla leikattiin varsia. Kaksi miestä, ja yksi nainen leikkasi,
kaksi pienempää tyttöä kanniskeli varsia kasoihin puolitekoisen haasian
luo. Runoilija lähti kävelemään vakojen yli heitä kohden, nosti
vanhemman miehen edessä lakkiaan ja sanoi:
-- Hyvää iltaa, voisikohan asumuksessa saada yösijaa?
Mies seisoi ja katsoi, toisetkin pysähtyivät työstään. Runoilija tunsi
sydämensä kovasti tytkyvän, kun hän näki nuoren naisen kasvot
kuunvalossa. Kuinka nopeasti ihmisen mielialat vaihtuvatkaan aistimusten
vaikutuksesta! Runoilija tunsi jo jumaloivaa kiihkoa tuota naista
kohtaan, kuten oli taanoin tuntenut viinin ääressä lämpöisessä
ravintolassa. Hän näki heti naisen piirteissä ja olennossa ne seikat,
jotka sitä nuorukaista olivat sitoneet: kaulan, ohimot ja vaatteiden
poimut, silmien pehmeän välkähdyksen kuun valossa. Runoilijan äskeiset
mietteet olivat jääneet kuin suurien vaiheitten taakse. Hän tunsi
olevansa mitä tavallisimmassa nuorenmiehen mielentilassa, tuommoisessa,
jonka nuorukaiset polvesta polveen oppivat heitä edellä olevilta
naistensuostuttelijoilta ja joka ulkonaisesti ilmenee kevyenä
sukkeluutena ja eräänlaisten ilmeiden ja asentojen vaistomaisessa
teennäisyydessä. Runoilijan mieli oli itkusta virkistynyt kuin lehdikko
sateen jälkeen. Sateen ensimmäinen vaikutus on hieno puhtaus, mutta heti
kun päivä pilkistää, alkaa lehto lemuta ja kasvaa. Mitä hurjimmat
intohimot syöksyivät runoilijan sydämeen, ja suullaan hän lörpötteli
yhtämittaa, havaiten omissa äänenväreissään tuon intohimon sivusointuja.
Suu puhui sitä, kuinka hän näitä kivennäisiä etsiessään ja tutkiessaan
oli eksynyt näin kauas ja tahtoisi mielellään olla yötä, jatkaakseen
vielä aamulla etsiskelyään, mutta aivot ajattelivat sellaista, jota
tuskin voi sanoa: -- Huomaatko sinä tyttö minun äänestäni, että olen
sinuun syttynyt, huomaa nyt! Kas näin minä kuvittelen juuri nyt
syleileväni sinua, ja sinun täytyy hermoissasi tuntea tämä minun
kuvitteluni. Et katso enää tänne päin, mutta kuvitteluni voimalla minä
tungen puserosi läpi sinun sydämeesi tämän mielialani... Oo, sinä tunnet
jo rakkauden sulon, et ole siitä tietämätön... Nyt käännyn pirttiin päin
enkä ole sinua näkevinäni, mutta meillä on aikaa, sillä ihan varmaan
saan olla täällä yötä.
Runoilija ymmärsi, että hän sai olla yötä porstuanperäkamarissa. Hän jäi
sinne sängylle istumaan siihen tapaan, kuin olisi hänen ollut siinä vain
hetken aikaa jotain odotettava. Pakarista kuului tulen rätinää ja
porstuasta askelia, tuntui tavallinen kamari-ilman hieno lemu, taas
kuului askelia ja pirtinoven käynti. Nyt pirtissä syötiin, mutta
sanaakaan ei siellä puhuttu. Akkunan takana käymättömällä nurmella
vallitsi kuutamo, mutta metsänsyrjä oli pimennossa. -- Nyt minä siis
istun tässä kamarissa tämän sängyn laidalla, ajatteli runoilija, ja
tunsi kasvojensa samassa vääntyvän omituiseen peikkomaiseen
virnistykseen, ja silmänräpäyksen ajan hän tunsi olevansa vain kuutamon
siihen luoma kummitus. Suuri on ero aamun ja illan välillä: huomisaamuna
runoilija kiiruhti äänetönnä metsätietä takaisin taloon päin ja viskeli
taskustaan kiviä tiensivuun. Mutta nyt tällä kuutamohetkellä hänen
tajunnassaan ei ollut mitään käsitystä olleesta eikä tulevasta, oli vain
paikalleen seisahtunut nykyhetki, joka oli pakottanut hänet tuohon
ihmeelliseen, älyttömään virnistykseen.
Nuori nainen oli äsken perunamaalla ojentunut suoraksi ja katsonut
runoilijaan ikäänkuin jostain korkealta, niiden hienojen vaiheittensa
takaa. -- Sellainen tyttö seisoi juuri täällä keskellä mustaa
perunamaata, ja minä, joka olen syntynyt vallan muualla enkä ole täällä
milloinkaan ennen käynyt, satuin tulemaan juuri tänä iltana.
Ja runoilija koetti kuvitella, millä kohtaa tyttö nyt oli pirtissä, oli
katsovinaan häneen läpi seinän ja kuiskasi äänettömästi, mutta niin että
huulet kävivät sanojen mukaan: -- _Tule tänne, tyttö!_ Hän toisti tätä
monta kertaa ja oli aivan varma, että tytön sielu kuuli sen. Oli selvää,
ettei tyttö tullut, mutta kuvitelma hyväili runoilijaa auliisti. Siinä
vilahti hänen mielessään hänen nuoruutensa rakkaus, joka näihin asti oli
antanut hänen sielunsa säveleeseen tumman soinnun. Tässä kiihkon tilassa
tuntui se nyt omituisen pieneltä, melkein lapselliselta seikalta. Tämä
oli hänelle uusi havainto, ja hän unohtui hetkeksi sitä tarkkaamaan.
Samalla hän kumminkin hiipi ovea kohden, ja juuri sillä hetkellä, kun
joku oli tulossa ulos pirtistä, raotti runoilija kamarin ovea.
-- Tuota ... voisikohan neiti toimittaa minulle _pikkiriikkisen_ pisaran
maitoa?
"Neiti" hymähti jotain vastaukseksi, ja kääntyi takaisin pirttiin. Vasta
senjälkeen runoilija veti kamarin oven kiinni ja sähähti itsekseen,
niinkuin vesi kuumalle raudalle. -- Pikkiriikkisen, pikkiriikkisen...
Runoilija voihki. -- Töllin vaimo toi maidon.
Noin kolmeen tuntiin runoilija ei saanut unta. Nämä tunnit muodostuivat
samansisältöisiksi kuin monesti ennenkin, jolloin hän tiesi, että kaunis
nainen oli yötä samoissa suojissa. Hän liikkui hiljaa huoneessaan,
kuunteli läpi seinän ja uskalsi joskus rykäistäkin. --Huomatkoot, että
olen mieletön, en tule tänne enää toista kertaa. Mutta miksi on maailma
sellainen, ettei tyttö nyt mitenkään voi hiipiä tänne minun luokseni...
Mikä on tällaisen inhimillisen tunteen pohja? Ihmissuvun jatkuminen.
Tulee maailmaan lapsi, jonka ilmeet ovat samanlaiset kuin vanhuksen.
Sitä hoidetaan asiallisesti, lemuavia riepuja on nuorassa kuivamassa.
Lapsi poraa ja äiti laihtuu... Äiti, se sana tuo mieleen jotain
lakastunutta ja näivettynyttä. Joskus isä kantaa lasta; se on
luonnotonta... Kaikki tuo on pohjana tälle tunteelle, jota nyt tunnen.
Se on pohjana minun runoilemisellenikin. Rakkaus, se suuri
maailmanvoima. Rakkaus, niin, se on rakkaus.
Runoilija toisteli sitä sanaa, ja kaikki nuo ajatukset lihavasta ja
pehmeästä pikkulapsesta tulvahtelivat hänen mieleensä uusina
kiihdykkeinä tuottaen jonkinlaista äitelää, luonnotonta viehätystä. Hän
kuvitteli sellaisen lapsen tuolle tytölle, joka oli pirtissä, ja tämän
kuvitelman suhdaton sopimattomuus yhä lisäsi viehätystä. Yhä kiihtyen
hän äänteli kurkullaan jo rohkeammin ja haparoi väliseinää, niin että
rapina saattoi kuulua pirtin puolelle. Lopulta runoilija kyllästyi
yrityksiinsä ja meni vuoteeseen -- kuten niin monesti ennen tällaisissa
tilaisuuksissa.
* * * * *
Tähän saa loppua kertomus lapsekkaasta runoilijasta, heikko
hyvästijättö-säkeistö koko menneen kesän runoelmalle. Viehättävää on
katsoa tästä taakseen, nähdä kauempaa ne kevyet kosketukset, joihin tuo
yksinäinen sielu joutui menneen kertomuksen kanssa. Hän nukkuu nyt
siellä töllin kamarissa, jonka ilmaan joskus kesän aikana kaikenlaisten
tuotujen kukkien mukana on saattanut eksyä pieniä, outoja hyönteisiä,
ailahdus kesän ajatonta henkeä. Nyt katselee sinne hervahtanutta
pikkuruista runoilijaa vanha kuu "korkeuden sininiitulta". Runoilija on
nukkunut -- kuten monesti ennen -- siihen kuvitelmaan, että hän nyt
vihdoinkin aloittaa elämänsä alusta.
Mutta tässä valossa ei mikään ole naurettavaa, kaiken raukenevaisuus
vain on ilmeinen. Minne ikuisuuksiin ovat joutuneet kuusten latvain
punat, joiden tunnelma vallitsi mieltäsi lukiessasi "Ensimmäistä
kesäyötä!" Ja eikö sinusta tunnu siltä, kuin olisivat jo aikoja kuolleet
ne ihmiset, jotka kesän aikana koskettivat toisiaan käsin ja katsein? Ja
eikö toisaalta tunnu siltä, kuin kaikki katseet, tapaukset, kesien
heidepilvet ja maisemat, runoilijat kivineen ja mielenkäynteineen,
keväiset ja syksyiset kaupungit ja niin loppumattomiin; eikö tunnu
siltä, kuin ne kaikki aineettomana käsitteiden aaltona etenisivät
avaruudessa kuun ja tähtien seassa, jossa ei ole paikkaa eikä aikaa.
Tämmöistä olet näkevinäsi, jos kuvittelet suljetuin silmin istuvasi
jossain ylävämmällä paikalla tämän viimeisen luvun koleassa kuutamossa.
Siinä kylmenee ruumiisi, ja ennen pitkää sinä varmaan kuvittelet
piileväsi kesäisen kellokukan kuvussa, jonka heiluvat pienoisnäköalat
sinä suurennat omien suhteittesi mukaisiksi. Ja siinä et teekään väärin.
Sieltä näet sorjien kortten yli maata, ilmaa ja vettä, ja taivaalla
hehkuu kaikkivaltias tuli. On sellainen epämääräinen kesäinen hetki,
jolloin muutamien ihmisten keskinäiset vaiheet juuri olivat eräällä
määrätyllä asteella. Jolloin yksi istui ruskeana ylhäällä kalliomännyn
oksalla, toinen punertavaan puettuna lähestyi kallion juurta halki
violetin kukkapälvekkeen, ja kauempana päivänsavun takana kutoi kolmas
kangastaan, ja hänen silmissään tuijotti liikkuviin loimiin
perusinhimillinen ikuinen kaipaus ja murhe, seuranaan kimalaisen surina
ja seinäkellon väsähtänyt astunta.
You have read 1 text from Finnish literature.
  • Parts
  • Elämä ja aurinko - 01
    Total number of words is 3643
    Total number of unique words is 2023
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 02
    Total number of words is 3699
    Total number of unique words is 1932
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 03
    Total number of words is 3699
    Total number of unique words is 2007
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 04
    Total number of words is 3778
    Total number of unique words is 1815
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 05
    Total number of words is 3713
    Total number of unique words is 1929
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 06
    Total number of words is 3703
    Total number of unique words is 1829
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    33.4 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 07
    Total number of words is 3698
    Total number of unique words is 1930
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 08
    Total number of words is 3692
    Total number of unique words is 1819
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 09
    Total number of words is 3781
    Total number of unique words is 1832
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 10
    Total number of words is 3715
    Total number of unique words is 1963
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 11
    Total number of words is 3724
    Total number of unique words is 1859
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 12
    Total number of words is 3654
    Total number of unique words is 1971
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 13
    Total number of words is 3658
    Total number of unique words is 1887
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Elämä ja aurinko - 14
    Total number of words is 1914
    Total number of unique words is 1148
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.