Eläinvaltiaita - 9

Total number of words is 3675
Total number of unique words is 1953
23.2 of words are in the 2000 most common words
30.9 of words are in the 5000 most common words
34.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
ei ole. Se on kovin viekas varastelemaan mitä saa metsämiehen
leiristä. Suom. muist.], tarkasteli tsipmunkkia kirkkain, hävyttömin
silmin, rääkyi käheästi ja vihdoin teki sitä vastaan, hyökkäyksen,
nokka auki ja siivet koholla. Mutta Hakki tiesi, että tämä närhi oli
hävytön härnääjä ja pilan tekijä, ja hän vain huolettomasti keräili
pähkinöitään.
Muutaman sekunnin tämä kumma lintu hyppeli hänen ympärillään, kiihtyen
enemmän ja enemmän, kun siitä ei välitetty. Näytti melkein siltä,
kuin se voisi kiihottaa itsensä niin kuulumattoman rohkeaksi, että
nipistäisi hommailevaa muonanhankkijaa hännästä. Mutta äkkiä läheisen
puun latvassa vahtiva sininärhi päästi varotushuudon. Siihen paikalla
kilvalla yhtyi kimakoita ääniä. Canadan närhi lensi oksalle, joka oli
soveliaan matkan päässä, ja Hakki, luullen tulijaa haukaksi, pujahti
juuren alle ja kurkisti sieltä pelokkaasti.
Ei merkkiäkään näkynyt haukasta; mutta äkkiä hän huomasi kaksi
sininärhiä, jotka viereisestä puusta kurkistelivat ja haukkuivat jotain
maassa olevaa. Niiden rupatuksen mallista hän päätti, että se oli
kettu. Jos niin oli, niin ei tästä juuren alaisesta pakopaikasta ollut
mihinkään. Puunrungon ympäri livahtaen, toivoen sen jäävän itsensä ja
vihollisen silmäin väliin, hän hyökkäsi kiviaitaa kohti. Mutta kettu
näki hänet ja lähti takaa ajamaan.
Se oli vimmattu kilpajuoksu, mutta Hakki voitti. Hän puikahti alas
reikäänsä juuri samassa kun kettu tuli. Mutta kaivoksensa pohjalla hän
kyyristyen vapisi. Hän oli tähän saakka unohtanut, että keskeneräinen
reikä saattoikin olla ansa, eikä turvapaikka. Hän tiesi, että kettu oli
mestarikaivaja. Hänen sydämensä pamppaili hurjasti ja hän tunki itsensä
vasta alotetun vaakasuoran käytävän päähän, peläten ketun katsovan
luolaan ja huomaavan hänen tukalan tilansa.
Jos kettu olisi ollut nuori ja tietämätön, tai muutoin kyllin kiivas
ilmeisen turhiin yrityksiin ryhtyäkseen, niin Hakin elämänlanka
luultavasti olisi tähän katkennut. Mutta hänen onnekseen tämä kettu
olikin viisas. Se tiesi, että tsipmunkeilla oli syvät ja monimutkaiset
kaivannot ja että niillä myös aina oli useampi kuin yksi oviaukko.
Mistä se olisi voinut arvata, että tämä tapaus oli poikkeus tuhannesta.
Se iski viekkaasti silmää, loi nopean terävän katseen ympärilleen
nähdäkseen, eikö yllättäisi pakolaista sen puikkiessa tiehensä jostain
takaovesta, ja lähti sitten välinpitämättömänä juoksemaan kiviaidan
vartta alaspäin, mennessään hyppien lihavien heinäsirkkain niskaan.
Kun Hakki oli saanut mielensä tasapainoon, niin hän ryhtyi uudelleen
kaivamaan, ja pian vaakasuora kaivanto oli edistynyt pari jalkaa. Sen
suunnitelman mukaan, joka hänellä oli pienissä kekseliäissä aivoissaan,
piti keskuskammion eli pääasumuksen tulla suoraan kiviaidan alle; ja
kaikenlaisten vihollisten ovelampaa pettämistä varten piti toisen
aukon tulla kiviaidan toiselle puolelle, laidunkentälle. Mutta näihin
aikoihin hänen jälleen oli nälkä. Ja nyt hän muisti varastot, jotka
olivat jääneet vanhaan pesään. Osa niistä, ahtaihin sivukäytäviin
piilotettuna, epäilemättä oli hyvässä tallessa pesän vallanneilta
skunkeilta, joita eivät sitä paitsi huvittaneetkaan tsipmunkkien
parhaat aarteet, pähkinät ja siemenet ja juuret. Hän toivoi pääsevänsä
näihin aarteihin käsiksi vähän reikää kaivamalla, joutumatta
iljettävien anastajien kanssa minkäänlaisiin tekemisiin.
Vanhaan kotiin saavuttuaan ja takaoven kautta sisään livahdettuaan
hän huomasi, että useat muut hänen huonekuntansa jäsenistä olivat
ennättäneet ennen häntä. Ne olivat tukkineet takakäytävän vähän matkaa
keskikammiosta, erottaen itsensä siten kokonaan skunkkiperheestä, ja
parhaallaan ne kiireen kaupalla söivät kerättyjä varastolta. Hakki
noudatti esimerkkiä, kunnes oli nälkänsä tyydyttänyt, ja houkutteli
ne sitten, poskipussit täyteen ahdettuina, lähtemään uuteen kotiin
kiviaidan luo, jossa ne kaikki ryhtyivät innolla kaivamaan.
Parin kolmen päivän kuluttua oli uusi koti saatu valmiiksi ja vanhasta
paikasta kaikki varastot, joihin käsiksi päästiin, onnellisesti sinne
tuotu. Pääkäytävä kulki alkuperäisestä oviaukosta hieman ylöspäin,
kohoten seitsemän tai kahdeksan jalkaa keskuskammioon, joka oli perheen
varsinainen asumus. Tämä kammio oli noin paria jalkaa pitkä, mutta
melkoista kapeampi ja melkein jalkaa korkea holvatun kattonsa keskustan
kohdalta, ja permannolle oli vahvalta kasattu kaikkein hienointa ja
silkkimäisintä kuivaa ruohoa. Se oli tarkkaan kiviaidan alla Siitä
haarautui useita lyhyitä varastokäytäviä, joita myöhemmin voitaisiin
laajentaa tai lisätä, sen mukaan kuin varastojen karttuminen näytti
vaativan. Toinen viittä tai kuutta jalkaa pitkä ja hieman alaspäin
viettävä käytävä kaivettiin asuinhuoneen peräpuolesta alkamaan ja
toiseen, ensimäisen kaltaiseen, pystykaivoon päättymään. Tämän
kaivoksen yläpää oli kiviaidan toisella puolella avoimella laitumella,
jonka lyhyt nurmi salasi sen vähäisen aukon.
Näin hauskan kodin valmiiksi saatuaan Hakki ja hänen vähentynyt
huonekuntansa -- useat perheen jäsenistä olivat sillä välin asettuneet
muualle -- ilman muita vaikeuksia mukautuivat uuden naapuruutensa
elämään. Tsipmunkit kun olivat rauhallista väkeä, niin ei äsken
tulleille osotettu minkäänlaista vihamielisyyttä, ja nämä ottivat
osaa, ikään kuin se olisi ollut luonnollisin asia maailmassa, sekä
kisoihin kuivien lehtien seassa että rupattaviin jutteluihin, jotka
toisinaan jatkuivat loppumattomiin, niin kauan kuin kesti pitkiä ikäviä
iltapäiviä. Pähkinöitä oli sinä syksynä runsaasti, ja niin karttui
varastokäytäviin muonaa, kunnes ei ollut pelkoa siitä, että talvella
tulisi syömisestä puutetta. Ja ruokavalion vaihteluksi oli vähän
alempana mäen laidassa hylätty omenapuutarha, jota paitsi oli vielä
runsaasti monenlaisia heinäsirkkojakin.
Mutta metsän villit onnettaret olivat valinneet Hakin kurituksen
esineeksi, eikä hänen ollut suotu ilman enempiä koettelemuksia vaipua
rauhalliseen talviuneensa. Eräänä päivänä ilmestyi kaksi poikaa ja
koira, eikä näillä näyttänyt olevan sen parempaa tehtävää kuin nakella
tsipmunkkeja kivillä. Siitä huolimatta poikia pidettiin vaarattomina,
heillä kun ei ollut pyssyjä, sillä huono tsipmunkki se, joka ei
osannut kiveä väistää. Mutta koira -- sen laita oli toinen. Koirat
osaavat kaivaa ja vahingoittaa hyviä etuovia. Kuului hälytysmerkkejä
joka taholta ja suurin osa tsipmunkeista, Hakki itse mukana, katosi
kaivannoihinsa. Molemmat pojat istuivat kiviaidalle ja alkoivat popsia
omenia, joita heillä oli taskut täynnään. Koira sattumalta keksi Hakin
etuoven katajapensaan alta, haisteli sitä kauan ja uteliaasti ja alkoi
sitten haukkua. Pojat hyppäsivät alas kiviaidalta ja usuttivat sitä
innokkaasti. Mutta tämä koira ei ollut kaivajien sukua. Se tiesi, ettei
häneltä voitu odottaa sitä, että hän ryömisi moiseen reikään, ja kun
se ei siis voinut käsittää, _mitä_ häneltä vaadittiin, niin se aivan
vimmastui kiihkosta ja pelosta.
Huomatessaan, ettei koira aikonut ruveta kaivamaan, pojat keksivät sen
tempun, että päättivät teljetä Hakin omaan kotiinsa. Ei se ollut heidän
puoleltaan juuri julmuuttakaan, vaan paremminkin jotain epämääräistä
kokeilun halua. Tässä oli salaperäinen reikä, jossa oli jotain elävää.
Mikä oli luonnollisempaa, kuin koettaa tappaa se eläjä, jotta näkisi,
mitä sitten tapahtuisi? He etsivät pitkän seipään ja syöksivät sen
reikään, koiran hyppiessä ympäri ja haukkuessa ihastustaan heidän
urhoollisuutensa johdosta. Heidän ihmeekseen seiväs painui mitä
helpoimmin lähes neljä jalkaa syvään, seisahtuen sitten jysäyksellä.
"Katsos tuota", huomautti toinen pojista, "eikös se junkkari ole
kaivanut syvää reikää!" Ja hän kiersi seivästä voimallisesti reiässä.
"Luuletko, että se on siinä?" kysyi toinen pojista, silmät seipäässä
kiinni.
"Onpa tietenkin!" kiljui koira hurjasti iloiten.
Ensimäinen poika veti seipään varovaisesti ulos, koiran tukkiutuessa
niin lähelle kuin suinkin, ikään kuin siinä luulossa, että tuntematon
luola-asukas kohoisi sen mukana. Poika tutki seipään päätä. Ei siinä
ollut verta. Kaikki näyttivät pettyneiltä ja koira nolona antoi
häntänsä vaipua.
"Ei! Ei kai sattunut", päätteli poika. "Mutta me tukimme sen kehnon
reiän!" Ja hän ryhtyi seivästä uudelleen reikään sysäämään.
Hakki oli sillä välin täynnään uteliaisuutta ja kiukkua lähtenyt ulos
takaoven kautta katsomaan, mitä nämä vieraat puuhasivat, ja istui nyt
kiviaidalla tuskin parin sylen päässä, ilmaisten tunteitaan vihan
purkauksin.
"Katsos tuota tsipnmnkkia!" huomautti toinen pojista, nakaten sitä
kohti omenan siemenkopin. "Se tekee meistä pilkkaa!"
Mutta siinä hän erehtyi. Hakki ei tehnyt pilkkaa. Hän kirosi heitä
kaikilla niillä sadatuksilla, joista oravien ja tsipmunkkien kieli
näyttää olevan niin rikasta.
Hakin tietysti piti paikalla ryhtyä kaivamaan uutta etuovea. Se
tosiaan kävikin heti hommaan -- sisäpuolelta käsin -- kun häijyt
rauhanhäiritsijät olivat näkyvistä kadonneet. Mutta se alkoi, samoin
kuin koko kotoväkikin, jo käydä hieman kankeaksi, ne olivat jo
pikapuoliin alkavan pitkän talviunen ennokkotuntuja, ja kolmen päivän
kuluttua uusi kaivos vielä oli keskeneräinen.
Juuri tällä täperällä hetkellä siihen tuli kaikkien tsipmunkkien
pelätyin vihollinen ja yllätti Hakin kesken työtä. Musta käärme, joka
oli lämpimässä päiväliekkosessa elpynyt ja par'aikaa itsekin etsi
talvimajaa, sattui aukealta laitumelta löytämään Hakin takaoven. Se
oli sitä laatua käärmettä, jonka tapana ei ollut aikailla, se pujahti
paikalla sisään ja kiirehti keskikammioon, vakuutettuna siitä, että
tapaisi jonkun perheen jäsenistä kotosalla.
Ne _olivat_ kotosalla -- Hakki ja kolme muuta. Kun tämä kamala musta
olento melutta ja notkeasti ja vain hämärästi näkyen luisui kammioon,
niin Hakki kahden kumppanin keralla karkasi ristiin rastiin, ylös
ja alas pitkin kattoa mielettömän epätoivon riivauksessa. Mutta
neljännellä, samankesäisellä nuorella kokemattomalla vaimonpuolella,
oli kova onni ja käärmeen tuikea häjy silmä kiintyi siihen. Se
kyyristyi kokoon puoleksi sekunniksi pelosta jähmettyneenä. Rajulla
ponnistuksella sitten toipuen se hyökkäsi alas vanhaan reikään, joka
johti tukittuun pystykaivokseen. Käärme paikalla hyökkäsi perässä,
ja samalla kun sen häntä katosi reikään, niin Häkki muitten keralla
vavisten pudotti itsensä katosta.
Tultuaan tukitun kaivoksen pohjaan onneton pikku pakolainen kääntyi
päin. Samalla saapui siihen käärmekin. Hyökäten, ennenkuin raukka
ennätti ryhtyä minkäänlaisiin puolustushommiin, se upotti pitkät
taaskäänteiset hampaansa syvälle sen kuonoon. Se kun ei ollut
myrkkykäärme, vaan kuului kuristajain sukuun, niin se aikoi sulkea
saaliinsa renkaihinsa ja pusertaa sen pöperöksi, ennenkuin nielemään
rupeisi; ja sitä varten se tahtoi kiskoa sen takaisin kammioon. Mutta
vaikka pikku tsipmunkki olikin vähän pyörällä kuononsa vuoksi, niin ei
se kuitenkaan ollut aivan turtunut, vastustaja kun ei tilain ahtauden
vuoksi voinut purra kyllin voimakkaasti. Painautuen maahan litteäksi ja
kyntensä sisään kaivaen se vastusti, käärmeen yrittäessä sitä takaisin
päin kiskoa. Tämä, huomatessaan tehtävän niin vaikeaksi ja ruokahalunsa
tavallista kiihkeämmäksi, ei sen enempää aikaillut, vaan muitta
mutkitta alkoi niellä, pää edellä, kuten se olikin.
Se oli hidas juttu, varsinkin alussa. Mutta kun uhri oli kurkussa eikä
enää voinut hengittää, niin sen tepastelusta tuli loppu; ja parin
kolmen minuutin kuluttua sen olkapäätkin olivat kadonneet tuohon
venyvään ja vääntelevään kurkkuun.
Sillä välin olivat perheen kaksi muuta jäsentä, pelosta suunniltaan,
paenneet ulos ja piiloutuneet kiviaidan rakoihin. Mutta Hakki itse,
monessa tappelussa karkaistu veteraani, aina rohkeana ja huonekunnan
päämiehenä kaikesta vastuunalaisena, oli sukkelaan toipunut
säikähdyksestään ja jäänyt kaivannoihin. Hän varsin hyvin tiesi, että
hänen pikku toverinsa oli tuhon oma. Hän myös tunsi mustien käärmeiden
tavat ja saattoi putken syvyyksistä tulevista äänistä päättää, miten
tuo kamala nielemishomma edistyi. Ja kuta enemmän hän kuunteli, sitä
kuumemmaksi ja kuumemmaksi kasvoi hänen kiukkunsa, ja päätellen
murhamiehen jo nielaisseen uhrinsa niin syvälle, ettei se enää voisi
sitä kovin sukkelaan ylönantaa, hän nyt syöksi reikään ja puraisi
käärmeen selkärangan aivan poikki heti pyrstön kannan kohdalta.
Pitkä laahaava ruumis väänteli ja riuhtoi, mutta ahtaassa reiässä
sillä ei ollut tilaa renkaihin kiertyä. Häkki juoksi vikkelään pitkin
sitä, huolimatta likistyksistä ja rutistuksista, joita piti kestää, ja
iski vimmatusti kiinni matelijan päälaen kireään nahkaan. Likistyen
matalaksi pitkin sen ruumista hän piti niin kiinteästi kiinni, etteivät
hurjimmatkaan riuhtomiset voineet häntä irrottaa, ja tietysti ilkiön
rumasti ammottavat leuat olivat kykenemättömät häneen kiinni käymään.
Hakki terävillä hampaillaan puri ja puri, milloin jyrsien kuin rotta,
milloin jauhaen kuin terrieri, kunnes tuota pikaa sai selkäytimen
poikki purruksi.
Kouristuksentapaiset tempoilut ja vääntelyt raukesivat voimalliseksi
väriseväksi liikunnoksi; mutta jonkun aikaa Hakki raivoissaan
aina vain puri ja jauhoi voimattomaksi hervonnutta vihollistaan,
kunnes lopulta, huomaten voittonsa täydelliseksi, lähti pois ja
juoksi ulos päivänpaisteeseen somistamaan itseään ja voittoaan
julistamaan. Ilmotettuaan tapauksen kaikille naapureille ja vapisevan
huonekuntansakin rauhotettuaan hän palasi pesäänsä ja ryhtyi vanhaa
reikää tukkimaan täyttä kahdeksaatoista tuumaa vahvalla seinällä, ja
tämän jälkeen hän saattoi olla varma siitä, ettei surmattu ja haudattu
vihollinen enää tuottaisi tsipmunkeille ikävyyksiä.


LUMESSA NUKKUJA

I.
Järyllä ja möryllä ja läähättävällä röhkäyksellä lotiseva juna sai
pysähtyneeksi Tin Kettlen tyhjälle takalistoasemalle, joka oli täynnään
lumikinoksia.
Siitä ei jäänyt Tin Kettleen ainoatakaan matkustajaa paitsi Melissa
Eliot -- hoikka vaaleahiuksinen, orvokkisilmäinen impi, päässään
tummansininen tupsullinen skotlantilainen villalakki, varma pieni
leuka pitkäkarvaiseen harmaaseen kaularöyhelöön uponneena ja
molemmat kädet täynnään laukkuja ja paketteja. Hän viivytteli
jäisillä vaununportailla, kunnes kaksi nuorukaista, jotka olivat
häntä innokkaasti etsineet vaunun toisesta päästä, hyökkäsi esiin ja
auttoi häntä alas astumaan. Kumpikin oli pyrkinyt toisensa edelle,
päästäkseen tästä etuoikeudesta yksin osalliseksi, mutta Melissa oli
käännellyt niin taitavasti, että kumpikin sai juuri toisen hänen
kyynärpäistään tukeakseen ja samalla runsaan osansa hänen sälyistään.
Neitosen ruskea arkku jarrumiehen työntämänä putosi asemasillalle
puolueettomalla jysähdyksellä. Junankuljettaja huusi "kaikki vaunuun",
vaikka hän itse ilmeisesti olikin ainoa kehotusta noudattamaan. Ja
verkalleen, kitisevin pyörin ja mustan savun mahtavin pöllähdyksin
(koska Tin Kettlen kohdalla oli tuima ylämäki) tuhruinen juna meni
matkoihinsa. Asema -- ja asemapäällikkö -- näyttivät kaihomielin
katsovan sen jälkeen; sillä vain yksi juna kumpaankin suuntaan oli
Tin Kettlen osalle tullut; eikä asemalta nähnyt mitään muuta kuin
suoria hiiltyneitä kelopuita, joita kohosi lumesta sieltä ja täältä,
ja näiden takaa kuusimetsän repaleista reunaa ja kiiltävien kiskojen
kapeat metalliviivat, jotka johtivat erämaan halki etäiseen hyörivään
maailmaan. Tin Kettle itse, pieni kyläraakilo sahoineen, oli melkein
mailin päässä asemalta alhaalla jokilaaksossa, kätkössä mainitun
repaleisen kuusimetsän takana.
Vaikka matkustajia oli vain yksi, oli asemasillan ääreen ajettu kahdet
ajoneuvot. Walter Bird oli tullut kiiltävällä ruskealla tammallaan,
joka oli upein valjain asetettu kevyen keikari-reen eteen. Jimmy
Wright taas oli tullut toisella isolla harmaalla parihevosellaan, joka
oli valjastettu matalan vankan maalaisen laitareen eteen. Molemmat
nuorukaiset olivat koko viime viikon käyneet jokaisella tulevalla
junalla, he kun tiesivät Melissan varmaan palaavan jouluksi kotiin eikä
kumpikaan uskaltanut luovuttaa vähintäkään etua toiselle.
Poikamaisen ylpeänä ajoneuvojensa upeammuudesta Walter, kohottaen
pakettiosuuttaan korkealle kuin voitonmerkkiä, koetti saada Melissan
paikalla oman rekensä luo.
"Tule katsomaan minun uutta kilparekeäni, Melissy!" hän houkutteli
yksinkertaisen valtioviisaasti. "Se on jo ollut minulla kuukauden
päivät, mutta ei ainoakaan tyttö ole siihen vielä päässyt. Olen pitänyt
sitä, jotta sinä saisit sen uusia!"
Jimmy Wrightin terävät syvät harmaat silmät olivat tasaisten
kulmainsa alla kirkastuneet voitonriemusta, kun hän näki vankan
ruskean matka-arkun, joka majesteettisessa yksinäisyydessä seisoi
asemasillalla. Hän oli tuntenut tuskastuttavaa epäilystä kilpailijansa
hemaisevan pikkureen vuoksi. Mutta hänen käytännöllinen silmänsä oli
paikalla huomannut, että se reki oli liian pieni, jotta arkku olisi
siihen mahtunut. Jättäen Melissan käden napisematta hän lähti arkun
luo ja heilautti sen laitarekeensä keveästi, kuin olisi se ollut
nauhakotelo. Hänessä askarteli semmoinen viekas epäluulo, ettei naista
ole helppo saada eroamaan matkatavaroistaan.
"Minä ajattelin, että tietysti sinulla on arkkukin, Melissy", hän sanoi
tyynesti, "ja sen vuoksi otin laitareen, enkä vanhaa kirkkorekeä. Minä
toivon, että kyllä kai sinä nyt suostut laitareessäkin ajamaan, kun
olet ollut niin kauan Frederictonissa."
Melissa katsoi epäröiden toisen odottavan kasvoista toiseen. Hänen
avoimissa sinisilmissään ei näkynyt muuta kuin ystävällisyyttä ja
jonkinlaista tyttömäistä mielihyvää tämän mairittelevan tilanteen
johdosta.
"Se on kovin ystävällisesti tehty, että _molemmat_ olette tulleet
minua hakemaan!" hän sitten huudahti, "ja minä _todellakin_ haluaisin,
että voisin ajaa kummankin kanssa samalla kertaa. Ja jos minä olisin
sirkuksessa kasvanut, niin ehkä voisinkin." Hän nauroi hempeästi ja
väänteli molempia valkotumppuisia käsiään teeskennellyllä epätoivolla.
"Jim sai arkun!" intti Bird. "Hän on saanut osansa. Tule sinä minun
kanssani!"
Jim Wrightin leuka työntyi itsepintaisesti eteenpäin moisesta
ehdotuksesta, mutta kun hän oli harvapuheinen mies, niin ei hänellä
ollut vastausta valmiina. Niin harras oli hänen halunsa anastaa ja
kääriä ja viedä matkassaan tämä solakka, tuskaa tuottava olento, joka
oli hänen edessään, että hän oli vielä tavallista harvapuheisempi.
Mutta hänen vaikenemisensa oli hänelle enemmän eduksi kuin sanat, sillä
sen kautta Melissasta paikalla tuli hänen liittolaisensa.
"Walter", hän huudahti, "jos _se_ on sinun mielestäsi tasajako, niin
varmaan Jim antaa sinulle arkun ja ottaa minut! Kuka olisi luullut,
että vanhaa ruskeata arkkua, oli siinä _mitä_ tahansa, koskaan
pidettäisiin kohtuullisena tasajakona _minun_ rinnallani!"
Bird näytti nolatulta; ja hänen vielä suuremmaksi surukseen Jimmy keksi
juuri ne sanat, jotka siihen piti sanoa -- ne sanat, jotka _hänen_
olisi pitänyt sanoa.
"Mutta se ei ole _vain_ arkku, Melissy", hän sanoi. "Se on _sinun_
arkkusi. Ja siinä on se suunnaton erotus."
Melissa loi häneen nauravan, hyväksyvän katseen. Mutta seuraavassa
tuokiossa hänen sydämensä heltyi, kun hän näki alakuloisuuden Walterin
tavallisesti niin vilkkaissa ja itseensäluottavissa kasvoissa.
"Yksi tie on tästä pulasta", hän sanoi päättäväisesti, "ja ellei
jompikumpi teistä siihen suostu, niin sitten lähden toisen keralla.
Jos molemmat suostutte siihen, niin minä ajan toisen puolen tiestä
toisen ja toisen toisen kanssa. Ja minä tulen ensin sinun kanssasi,
Walter!" hän hätäisesti lisäsi, huomatessaan Birdin, joka oli vähän
hemmoteltu, aikovan väittää vastaan. Siitä itsekään selvillä olematta
hän sisimmässä mielessään luotti Jim Wrightin tasaiseen mielenlaatuun
ja naisten tapaan oli taipuvainen panemaan hänet kovemmalle koetukselle.
"Se on oikein, Melissy! Sinä olet aina harrastanut oikeutta!" myönsi
Jim sydämellisesti. "Minä ajan perässä Boylen tienhaaraan saakka, ja
sitten tulet minun laitarekeeni. Boylen tienhaara on juuri aseman ja
postitalon puolivälissä."
Bird jo tukki hyvin varustetun rekensä peittoja Melissan jalkojen
ympäri.
"Ruskea tamma on aina silloin tällöin vähän kovasuinen", hän huomautti
olkansa yli. "Kun se tietää, että nyt mennään kotia, niin ei sitä ole
helppo saada pysähtymään Boylen tienhaarassa, Jimmy."
Melissan nuori valkoinen otsa rypistyi melkein huomattavasti. Jim
Wright oli sanonut totuuden sanoessaan, että hän aina harrasti oikeutta.
"Minä vaihdan rekeä Boylen tienhaarassa, Jim", hän sanoi päättävästi.
Ja Bird älysi, että hän tulisi sen tekemään, seisahtuipa ruskea tamma
tai ei. Hän myöntyi sen enempää vastaan inttämättä.
"No niin, saanhan minä sen pysähtymään", hän huudahti rauhottavasti,
"ajattelipa se vaikka kuinka kaurojaan. Minä vain sanoin saadakseni
Jimmyn vastaan väittämään."
"Tietysti, Walter, tiesinhän minä sen", myönsi Melissa semmoisella
äänellä, että se sai Walterin ajattelemaan, että Melissa kuitenkin
oli ainoa tyttö, joka todella ymmärsi häntä. Voitonriemulla hän
kohotti ohjakset ja ruskea tamma lähti menemään kyytiä, joka näytti
kylläkin puolustavan sitä, mitä hän oli vast'ikään siitä sanonut.
Sitten hän muisti, kuinka lyhyt matka oli Boylen tienhaaraan ja
äkkiä hillitsi sen. Tamma kaikesta menovillistään huolimatta totteli
kylläkin mielellään, sillä keli oli sangen raskasta. Jim Wrightin
iso harmaa tulla hölkytti aivan kannaksilla. Ja asemapäällikkö,
joka kuivakiskoisesti irvistäen oli katsellut tätä kometiaa,
viittoi puolueettomat jäähyväisensä kuumaksi lämmitetyn, pienen
virastohuoneensa ovelta.
Walter ensin oli ylpeä siitä, että oli saanut Melissan ensiksi.
Mutta sitten hänelle äkkiä välähti mieleen, että kilpailijahan se
nyt saisikin kunnian ajaa saaliin kylään, jota vastoin hän, perässä
tyhjällä reellä tullen, koko maailman silmissä näyttäisi rukkaset
saaneelta. Hänen naamansa kävi niin pitkäksi, että Melissan hellään
sydämeen koski ja hän rupesi häntä kohtaan niin hyväksi, että takana
laitareessään ajavan Jiminkin naama synkistyi. Tilanne tosiaan oli niin
vaikea, että olisi pitänyt olla Melissaa paljon viekkaampi tyttö, joka
olisi sitä täydellä menestyksellä käsitellyt. Vähitellen hänen omakin
hyvä tuulensa alkoi masentua näiden ristiriitaisten tunteitten vuoksi,
joitten välissä hän oli. Hän alkoi tuntea, että jalkoja vilutti,
ja että ilman tuima pakkanen nipisteli hänen sormiaan. Kun sitten
Boylen tienhaara alkoi näkyä, niin häntä halutti suuttua kummallekin
kavaljeerilleen. Hän oli sitä enemmän pahoillaan, kun hän tiesi parhaan
kykynsä mukaan koettaneensa olla tasapuolinen kumpaakin kohtaan. Ja
kun asianlaita kerran oli niin, niin ei heillä hänen mielestään ollut
oikeutta tuottaa hänelle ikävyyksiä.
Bird oli hillinnyt ruskean tammansa kulkemaan hiljaa kuin etana --
mutta tienhaara kuitenkin lopulta saavutettiin.
"Tässä sitä nyt ollaan!" sanoi Melissa hieman terävästi. Ja Bird
tottelevaisena, vaikka vastahakoisesti, hillitsi hevosensa. Vaikka
lunta oli vahvalta tien kahden puolen, niin Jim paikalla pakotti ison
hevosensa kahlaamaan kinoksien läpi ja ajoi laitarekensä kilpareen
viereen, niin ettei Melissan tarvinnut muuta kuin astua siihen.
"Parempi kun annat loputkin sälyt tänne, Walter", arveli Wright hieman
ynseästi.
Birdin naama punastui harmista, mutta ennenkuin hän ennätti vastata,
huudahti Melissa:
"Eihän toki, ellei hän itse tahdo. Tietysti ajamme edelleenkin yhdessä!"
Hieman lohdutettuna tästä nopeasta välityksestä Bird kallistui
istuimeltaan, auttaakseen peittämään Melissaa laitarekeen.
"Ja minne sitä ajetaan?" hän kysyi. "Arvatenkin menet majataloon, sillä
posti ei lähde teille päin ennenkuin huomisiltana."
"Ei", sanoi Melissa, "en minä lähde majataloon. Ole hyvä, Jim, ja
aja minut suoraan Parkerille. Häneltä minä saan kyydin. Tunnen hänen
kaikki kolme hevostaan ja ne tuntevat minut, ja hänen vanha punainen
laitarekensä kestää vaikka minkälaisella kelillä. Vai te luulette minun
jäävän Tin Kettleen kokonaiseksi vuorokaudeksi, kun kotiin ei ole kuin
kaksikymmentä mailia ja huomenna on jouluaatto! Tähden County Bineen
paikalla, kun olen saanut vähän syödä. Keli on raskas, enkä saa hukata
vähääkään aikaa."
Jim Wright oli juuri alkanut hoputtaa hevostaan, "annas luistaa, Bill".
Mutta kun Melissan aikeet tulivat ilmi, niin hän antoi ohjasten vaipua
ja loi Birdiin hätääntyneen katseen. Ymmärtämyksen katseita vaihdettiin
näiden molempien nuorten miesten välillä, ja hetkiseksi heistä tuli
liittolaiset.
"Eihän nyt mitenkään!" huudahti Walter Bird, onneksi ajoissa muistaen,
ettei Melissa hyväksynyt kiroamista, muutoin hän olisi toisenlaisilla
voimasanoilla antanut pontta mielipiteelleen. "Ei mitenkään, Melissy,
et saa ajatellakaan, että koettaisit nyt päästä County Linelle. Se
ei tule kysymykseenkään. Sinun täytyy odottaa postia!" Walter oli
kauppaliikkeessään kiinni, niin että hän ei mitenkään voinut lähteä. Ja
hän vapisi sitä, että Melissa ehkä suostuisi lähtemään Jimin keralla.
"Walter on oikeassa", ilmotti Jim painavasti. "County Binen väliä ei
ole ainoakaan reki kulkenut sitten viime lumisateen, ja sen jälkeen
on pyryttänyt melko lailla. Postilla itselläänkin on huomenna täysi
työ, ennenkuin läpi pääsee. Eikä se ole semmoinen matka, että sinun
kaltaisesi tytön missään tapauksessa sopii sitä yksin ajaa."
"Tepä alatte käydä tuhmiksi, kumpikin!" sanoi Melissa terävästi.
"Ikään kuin en minä jo olisi sitä tehnyt, _satoja_ kertoja." Hän
heilautti kaunista pientä päätään uhmaten, ikävystyneenä kumpaankin
heistä ja tuntien, että vaikk'ei siinä ollut ketään muuta näkemässä
eikä kuulemassa, niin epäilemättä tämä näytti sangen hassulta, istua
siten kahdessa re'essä rinnakkain kinoksissa, väittelemässä hänen
yksityisistä asioistaan. "En minä luule, että pidettäisiin tämmöistä
melua, jos -- jos esimerkiksi Tilly Smithers haluaisi tänä iltapäivänä
lähteä County Binelle tervehtimään isäänsä ja äitiänsä ja sairasta
pikku siskoaan." Walter Bird nauroi halventavasti. "Tilly Smithers!"
hän huudahti. "Josta sanovat, että hänellä pitää joka kerta olla uusi
peili, kun hän itseään sen edessä kääntelee."
Melissa tuijotti häneen kylmästi tämän karkean puheen vuoksi.
"Onko se muka syy, miks'ei häntä pitäisi auttaa ja huoltaa?" hän kysyi.
"Tilly Smithers kykenee sangen hyvin itsestään huolta pitämään",
huomautti Jim kuivasti.
"Ja niin teen minäkin", sanoi Melissa, purren päättävästi yhteen pienet
valkoiset hampaansa. "Te olette, pojat, kumpikin olleet mahdottoman
kiltit ja huolta pitävät, kun tällä tavalla olette tulleet minua
vastaan. Mutta te ette saa, ette kumpainenkaan, yrittää minulle sanoa,
mitä minun tulee tehdä, mitä ei. Minun aikomukseni ovat aivan varmat.
Ja nyt, ole hyvä ja aja suoraa päätä Parkerille, Jim. Minua alkaa
viluttaa tässä istuessani."
"Hyvä", sanoi Jim, "jos sinä olet niin lujasti päättänyt, ettet postia
odota, niin kyydin minä sinua itse, Melissy. Minä melkein luulen, että
minun vanha harmaani vetää sinut semmoisten kinosten läpi, joista ei
ainoakaan Parkerin hevosista kunnolla suoriutuisi."
"Minähän sanoin, että minä lähden _yksin!"_ tenäsi Melissa vastaan,
sillä keskustelu alkoi hieman käydä hänen hermoillensa. Sitten hän
epäröi ja katui epäkohteliaisuuttaan. "Anna minulle anteeksi, Jim",
hän jatkoi. "En minä aikonut sanoa niin häjysti. Sinä olet niin
sanomattoman ystävällinen, kun tahdot tulla minua saattamaan koko tuon
pitkän matkan. Ja minulle olisi hauskaa, jos saisin sinut seurakseni.
Mutta minä en voi antaa sinun tulla. Se totta puhuen näyttäisi äidistä
ja isästä niin tuhmalta, he kun tietävät, että minä olen kulkenut saman
tien niin usein yksin, talvella ja kesällä. He ajattelisivat, että
kaupunki varmaan on tehnyt minusta toisen tytön, taikka että minä olen
unohtanut, että olen takaliston tyttö ja olen käynyt ylpeäksi. Ja taas
senkin vuoksi, että jos tulisit kanssani niin kauaksi, niin he eivät
_voisi_ antaa sinun palata takaisin. Heidän täytyisi pakottaa sinut
jäämään. Ja nyt kun on jouluaika, Jim!" hän lisäsi melkein rukoilevalla
äänellä, ikään kuin pyytäen, ettei hän väärin käsittäisi eikä
loukkaantuisi. "Minä olen ollut lähes kuusi kuukautta poissa kotoa. Ja
näetkös, minä tahtoisin nyt saada pitää heidät aivan ominani."
Jimin parkittu ruskea leuka oli Melissan puhuessa tehnyt
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Eläinvaltiaita - 10
  • Parts
  • Eläinvaltiaita - 1
    Total number of words is 3600
    Total number of unique words is 2021
    19.0 of words are in the 2000 most common words
    27.2 of words are in the 5000 most common words
    32.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 2
    Total number of words is 3523
    Total number of unique words is 2059
    18.2 of words are in the 2000 most common words
    26.1 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 3
    Total number of words is 3557
    Total number of unique words is 1999
    18.5 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    31.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 4
    Total number of words is 3527
    Total number of unique words is 2083
    18.0 of words are in the 2000 most common words
    26.7 of words are in the 5000 most common words
    31.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 5
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 2064
    18.6 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    31.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 6
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 2032
    18.2 of words are in the 2000 most common words
    26.7 of words are in the 5000 most common words
    31.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 7
    Total number of words is 3591
    Total number of unique words is 2068
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    27.3 of words are in the 5000 most common words
    32.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 8
    Total number of words is 3610
    Total number of unique words is 2005
    20.0 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    32.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 9
    Total number of words is 3675
    Total number of unique words is 1953
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinvaltiaita - 10
    Total number of words is 3671
    Total number of unique words is 1870
    24.9 of words are in the 2000 most common words
    34.7 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.