Eläinten sankareita - 02

Total number of words is 3635
Total number of unique words is 1987
21.7 of words are in the 2000 most common words
29.7 of words are in the 5000 most common words
34.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
jotain kuninkaallista, ymmärrätkös, ei mikään uppoa Knickerbockereihin
paremmin kuin kuninkaalliset. "Prinssi Murri" tai "Prinssi Pirre",
miltäs se kuulostaisi? Mutta ei sentään, nehän ovat kollikissojen
nimiä. Mutta sanopas, Sam, mikä olikaan se sinun kotisaaresi nimi?
-- Analostan.
-- Voi peijakas! Analostanin prinsessa -- sehän passaa kuin nyrkki
silmään. Näyttelyn ainoa analostanilainen rotukissa! Mainiota! miehet
nauraa räkättivät yhteen ääneen.
-- Mutta meillä pitää olla sukutaulukin, ymmärrätkös?
Niinpä he tekaisivat kissalle pitkän sukutaulun tavanmukaiseen malliin.
Sitten Sam lainasi mustan silkkihatun ja vei eräänä pimeänä iltapäivänä
kissan sukutauluineen päivineen näyttelypaikan ovelle. Musta mies osasi
käyttäytyä arvokkaasti. Hän oli näet ollut Sixth Avenuella parturina
ja pystyi näiden muutamien minuuttien ajaksi saamaan esiintymiseensä
enemmän loistoa ja ylhäisiä eleitä kuin Jap Malee koko ikänään, ja
siinä epäilemättä syy, miksi Analostanin prinsessa otettiin niin
huomaavaisesti vastaan kissanäyttelyyn.
Jap oli hyvin ylpeä päästyään mukaan näyttelyyn, mutta tunsi samalla
laitakaupungin kasvatin suurta kunnioitusta yläluokkaa kohtaan, ja
kun hän avajaispäivänä tuli ovelle, hän masentui tyystin nähdessään
sellaisen määrän vaunuja ja silkkihattuja. Ovenvartija katsoi häneen
terävästi, mutta nähtyään lipun päästi hänet kuitenkin sisään, koska
piti häntä jonkun näytteillepanijan tallirenkinä.
Salissa oli pitkien häkkirivien edessä samettimatot. Jap hiiviskeli
arkana laitimmaisilla käytävillä ja näki monenlaisia kissoja, joista
toisilla oli punaiset, toisilla siniset nauhat. Hän kurkisteli joka
puolelle, mutta ei uskaltanut kysyä omaa kissaansa, sillä häntä
värisytti jo pelkkä ajatuskin, mitä tämä loistava seurapiiri mahtaisi
sanoa, jos se saisi tietää, minkä metkun hän oli sille tehnyt.
Hän oli kiertänyt kaikki sivukäytävät ja nähnyt monta palkinnon
saajaa, mutta ei merkkiäkään takapihan kissasta. Keskikäytävällä
oli enemmän väkeä. Hän suuntasi nyt kulkunsa sinne, mutta kun hän
ei vieläkään nähnyt omaa kissaansa, hän arveli että tuomarit olivat
varmaan keksineet petoksen ja hylänneet sen. Vähät siitä, hän oli joka
tapauksessa päässyt näyttelyyn ja tiesi nyt, mistä tapaisi arvokkaita
persian- ja angorakissoja.
Keskimmäisessä rivissä olivat valiokissat. Siellä oli kova tungos.
Käytävä oli aidattu köysillä ja kaksi poliisia piti yleisöä
liikkeellä. Jap työntyi joukkoon, mutta ei nähnyt päiden ylitse, ja
vaikka hyvinpukeutuneet katsojat koettivatkin väistää hänen huonoja
vaatteitaan, ei hän päässyt tunkeutumaan kyllin lähelle. Huomautuksista
hän kuitenkin arvasi, että näyttelyn helmi oli siellä.
-- Onpa se kaunis! sanoi eräs pitkä nainen.
-- Ja miten hienostunut! vastasi toinen.
-- Näkee jo päältäkin, että sen esivanhemmat ovat eläneet monien
sukupolvien ajan hienoissa piireissä.
-- Haluaisinpa omistaa tuon upean eläimen!
-- Kuinka tyynen arvokas se onkaan!
-- Sen sukupuu juontaa juurensa kuulemma aina faaraoihin saakka.
Ja likainen pikku Jap ihmetteli mielessään, kuinka hän ylimalkaan oli
rohjennut lähettää takapihan kissansa moiseen seuraan.
-- Suokaa anteeksi, rouva. Näyttelyn johtaja tunkeutui joukon läpi.
-- "Eläinten ystävän" taiteilija on tullut piirtämään lehteään varten
kuvaa näyttelyn helmestä. Saanko pyytää teitä siirtymään hiukan. Sillä
tavalla -- kiitos.
-- Voi, herra johtaja, voisitteko millään taivuttaa omistajaa myymään
tuon kauniin eläimen?
-- Hm, en oikein tiedä, vastasi puhuteltu. -- Olen kuullut, että hän
on hyvin varakas ja vaikeasti tavoitettavissa, mutta yritän parastani,
rouva. Kuulin hänen hovimestarinsa kertovan, että hän oli hyvin haluton
luovuttamaan aarrettaan koko näyttelyyn. Te siellä, siirtykäähän pois
tieltä, ärjäisi johtaja, kun nukkavieru pieni mies työntyi innokkaasti
taiteilijan ja siniverisen kissan väliin.
Mutta epäilyttävämaineinen ystävämme halusi tietää, mistä
arvokkaimmat kissat oli löydettävissä. Hän pääsikin niin lähelle,
että näki vilauksen häkistä ja plakaatista, jossa ilmoitettiin,
että Knickerbockerin lemmikkieläinten näyttelyn sinisen nauhan ja
kultamitalin oli saanut "jalorotuinen Analostanin prinsessa, jonka J.
Malee, Esq., tunnettu eläinten ystävä, on tuonut maahan ja asettanut
näytteille. (Ei ole myytävänä.)"
Jap pidätti henkeään ja vilkaisi uudestaan. Totta se oli, ei
siitä mihinkään päässyt! Tuolla korkealla, kullatussa häkissä,
samettityynyllä ja neljän poliisin vartioimana istui hänen takapihan
kissansa mustalaikkuinen turkki säihkyen, sinertävät silmät puoleksi
suljettuina ja näytti olevan lopen kyllästynyt koko touhuun, josta se
ei ymmärtänyt tuon taivaallista.

7
Jap Malee maleksi häkin lähettyvillä tuntikausia nauttien katsojien
huomautuksista ja juopuen maineen loisteesta, jollaista hän ei ollut
eläissään kokenut eikä edes kuvitelmissaan uskonut mahdolliseksi. Mutta
hän ymmärsi, että hänen oli viisainta pysyä tuntemattomana; hänen
"hovimestarinsa" sai hoitaa koko asian.
Takapihan kissan ansiosta näyttelystä tuli menestys. Joka päivä
kissan arvo nousi omistajan silmissä. Hän ei tiennyt, mitä kissoista
maksettiin ja luuli maininneensa kerrassaan huippuhinnan, kun
"hovimestarinsa" välityksellä valtuutti johtajan myymään Analostanin
prinsessan sadasta dollarista.
Tällä tavoin takapihan kissa joutui siis muuttamaan näyttelystä
erääseen Fifth Avenuen taloon. Aluksi sen käyttäytyminen oli
merkillisen kesytöntä. Sen vihamielisen suhtautumisen hyväilyihin
selitettiin kuitenkin johtuvan siitä, että se aito ylimysten tapaan
vieroksui liikaa tuttavallisuutta. Kun se pakeni sylikoiraa ja hyppäsi
keskelle päivällispöytää, se osoitti muka syvälle juurtunutta, joskin
harhaan osunutta halua välttää alentavia tuttavuuksia. Hyökkäys
kanarialinnun kimppuun annettiin anteeksi sillä perusteella, että
se itäisessä kotimaassaan oli tottunut toimimaan itsevaltaisesti.
Erityisesti ihailtiin sen ylhäistä tapaa ottaa kansi maitokannun
päältä. Sen vastenmielisyys silkillä vuorattua koriaan kohtaan ja yhä
uudistuvat hyökkäykset ikkunoita vasten voitiin helposti selittää: kori
oli liian yksinkertainen, eikä sen kuninkaallisessa kodissa käytetty
ikkunalaseja. Sen tapa liata lattiamatot oli vain osoitus itämaisesta
kasvatuksesta. Ja se taas, ettei se monista yrityksistään huolimatta
onnistunut saamaan kiinni varpusia korkeiden muurien ympäröimällä
takapihalla, oli todiste kuninkaallisen kasvatuksen veltostuttavasta
vaikutuksesta. Sitä ruokittiin ja hemmoteltiin, näyteltiin ja
kiiteltiin, mutta se ei ollut onnellinen. Sillä oli koti-ikävä! Se
kynsi kaulassaan olevaa sinistä nauhaa, kunnes sai pois sen; se hyppäsi
ikkunalasia vasten, koska luuli pääsevänsä siitä ulos; se karttoi
ihmisiä ja koiria, koska ne olivat aina olleet sille vihamielisiä ja
pahoja; ja se istui ja katseli ikävöivästi ikkunasta näkyviä kattoja ja
takapihoja ja toivoi pääsevänsä tutustumaan niihin.
Mutta sitä vartioitiin visusti eikä laskettu milloinkaan ulos,
ja niinpä se pääsi nauttimaan onnellisista roskapönttöretkistä
vain silloin, kun nämä riemun kätköt olivat vielä sisällä. Eräänä
maaliskuun iltana, kun niitä vietiin ulos riviin odottamaan varhaista
aamutyhjennystä, Analostanin prinsessa kuitenkin huomasi tilaisuutensa
tulleen, pujahti ulos ovesta ja katosi näkyvistä. Siitä syntyi tietysti
iso hälinä; mirri ei tiennyt siitä mitään eikä välittänyt tietääkään --
sen ainoa ajatus oli päästä kotiin.
Saattoi olla puhdas sattuma, että se lähti juuri Gramercy Grange Hillin
suuntaan, mutta sinne se kuitenkin päätyi useiden pikku seikkailujen
jälkeen. Entä sitten? Sillä ei ollut kotia eikä ruokaa. Mutta nälästä
huolimatta se tunsi itsensä kumman onnelliseksi. Se piiloutui vähäksi
aikaa erääseen puutarhaan. Idästä alkoi puhaltaa raaka tuuli, mutta
mirrille se toi tutun tervehdyksen; ihminen olisi sanonut sitä
epämiellyttäväksi sataman hajuksi, mutta mirrille se oli tervetullut
viesti kotoa. Se lähti juoksemaan itään suuntautuvaa katua pitkin,
pujahteli läpi puutarha-aitojen, pysähtyi silloin tällöin hetkeksi,
ylitti kadun hakeutuen varjon puolelle ja tuli lopulta satamaan ja
veden partaalle. Mutta paikka oli vieras. Sen oli käännyttävä joko
pohjoiseen tai etelään.
Jokin voima sai sen lähtemään kohti etelää. Se puikkelehti
telakoiden ja koirien, ajoneuvojen ja kissojen, lahdenpolvekkeiden
ja lauta-aitojen välitse ja saapui tunnin tai parin kuluttua tuttuun
ympäristöön tuttujen tuoksujen pariin. Aurinko ei ollut vielä ehtinyt
nousta, kun se jo pujahti väsyneenä ja kipein jaloin tutun aidan
tutusta rakosesta ja kiipesi tutun muurin yli omaan takapihaansa,
lintukellarin taakse -- samaan korppulaatikkoon, jossa se oli nähnyt
päivänvalon.
Olisipa Fifth Avenuen perhe nähnyt mirrin itämaisessa
kotiympäristössään! Levättyään perusteellisesti se nousi tyynesti
korppulaatikosta, lähti astelemaan kellariin vieviä portaita ja ryhtyi
taas entiseen tapaan haeskelemaan syötävää. Ovi aukeni ja kynnyksellä
seisoi neekeri. Hän huusi sisällä olevalle lintukauppiaalle:
-- Tulkaahan tänne, pomo! Eiköhän tuolla ole vain se Analostanin
prinsessa. Se on tullut takaisin!
Jap ennätti parahiksi näkemään, miten kissa kiipesi muurin päälle. He
kutsuivat sitä houkuttelevalla ja mairealla äänellä:
-- Kis, kis, kis! Tulehan nyt, kisuparka, tule! Mutta mirri ei
suostunut tulemaan, vaan katosi ja ryhtyi metsästämään suuhunpantavaa
entiseen tapaan.
Analostanin prinsessa oli ollut Japille onnenpotkaus -- kellariin
oli sen ansiosta hankittu monenlaisia mukavuuksia ja häkkeihin uusia
vankeja. Oli sen vuoksi tuiki tärkeätä saada hänen kuninkaallinen
korkeutensa taas kiinni. Sille pantiin syötiksi lihantähteitä ja muita
vastustamattomia houkutuksia, ja viimein se nälän pakottamana hiipi
laatikkoonsa, jossa oli suuri kalanpää. Väijyksissä ollut neekeri
nykäisi nuorasta, joka laukaisi kannen, ja tuossa tuokiossa Analostan
oli jälleen kellarissa muiden vankien joukossa.
Jap oli sinä aikana tutkinut ahkerasti "kadonneita ja löydettyjä"
-palstaansa. Ja siinä se tosiaan oli: "Kahdenkymmenen viiden dollarin
palkkio", jne. Vielä samana iltana herra Maleen hovimestari meni Fifth
Avenuen taloon viemään kaivattua kissaa.
-- Herra Malee lähettää tervehdyksensä. Analostanin prinsessa palasi
entisen omistajansa taloon. Herra Malee on iloinen voidessaan toimittaa
sen takaisin uudelle omistajalleen.
Herra Maleelle ei tietenkään voitu maksaa löytöpalkkiota, mutta
hovimestarin laita oli toinen ja hän osoitti selvästi, että toivoi
saavansa luvatun palkkion ja vähän ylikin.
Kissaa vartioitiin sen jälkeen erittäin huolellisesti; mutta nytkään
se ei iloinnut helpoista päivistään, puhumattakaan että olisi lakannut
kaipaamasta entistä elämäänsä leipähuolineen kaikkineen. Se tuli yhä
hurjaluontoisemmaksi ja tyytymättömämmäksi.

8
Kevät puki New Yorkia parhaimpiinsa. Likaiset pikku varpuset hyppivät
toistensa yli rähistessään katuojissa, kissat mourusivat kaiket yöt
ja Fifth Avenuen perhe suunnitteli maalle muuttoa. Tavarat pakattiin,
talo lukittiin ja sitten matkustettiin kahdeksankymmenen kilometrin
päässä sijaitsevalle maatilalle. Mirri seurasi tietysti mukana koriin
suljettuna.
-- Sitä se juuri tarvitseekin, ilmaston vaihdosta ja uutta ympäristöä,
jotta se vieraantuisi entisestä omistajastaan ja lakkaisi ikävöimästä.
Kori nostettiin keinuviin kieseihin. Takapihan kissa tunsi uusia
ääniä ja hajuja, jotka tulivat ja menivät. Käännyttiin. Sitten kuului
lukemattomien jalkojen jytinää, ja kori keikkui entistä kovemmin.
Hetken oli rauhallista, mutta pian tuli taas suunnanmuutos, sitten
muutamia napsahduksia ja paukahduksia, kajahti pitkä kimakka vihellys
ja valtavan ulko-oven kellot kilahtivat, sitten jyrinää, suhinaa ja
ilkeätä hajua, inhottavaa hajua, voimistuvaa ja kerrassaan puistattavaa
hajua, kuolettavaa, karmivan myrkyllistä katkua ja sitten jyrinää,
johon mirriparan naukaisut täysin hukkuivat, mutta kun se oli jo
saavuttanut kestokykynsä rajan, tuli helpotus. Mirri kuuli kolinaa ja
kalinaa. Tuli valoa ja ilmaa. Sitten kuului miehen huuto: "Junanvaihto
kadulle satakaksikymmentä viisi matkustaville", vaikka se kissan
korvissa kuulosti vain pelkältä kiljumiselta. Jyrinä melkein lakkasi
-- nyt se lakkasi kokonaan. Myöhemmin sama tärskähtely, rymy ja kova
melske alkoi uudelleen, mutta haju ei ollut enää yhtä myrkyllistä;
jyrinää, tärinää, kirskunaa, pysähtelyä, kalinaa ja kolinaa; oli
hajuja, töyssähdyksiä, lisää hajuja ja töyssähdyksiä -- milloin
voimakkaita, milloin heikkoja -- kaasua, savua, kirskahduksia, kellojen
kilinää, tärinää, pauhua, jyrinää ja uusia hajuja, risahduksia,
rasahduksia, kallistumista, ryminää ja yhä enemmän hajuja, mutta suunta
tuntui sentään pysyvän tänä aikana entisellään.
Kun viimein pysähdyttiin, pilkotti päivä korin rakosista.
Kissaruhtinatar nostettiin taas keinuviin vanhanmallisiin
perhekieseihin. Nyt poikettiin syrjään äskeisestä suunnasta, ja tuota
pikaa alkoi kuulua pyörien ritinää ja ratinaa. Siihen sekoittui kohta
uusi ja kauhistuttava ääni, koirien -- isojen ja pienten - haukunta, ja
se kajahti pelottavan läheltä. Kori nostettiin kieseiltä, ja takapihan
kissa oli saapunut maaseutukotiinsa.
Kaikki olivat ylenpalttisen ystävällisiä ylhäissukuiselle kissalle,
jotta se viihtyisi hyvin, mutta jostain syystä kukaan ei miellyttänyt
mirriä, ellei ehkä iso lihava keittäjä, jonka se keksi astellessaan
keittiöön. Analostanin prinsessa ei ollut kuukausiin tavannut mitään
niin takapihantuoksuista kuin tämä rasvainen ihminen, ja se alkoi
tuntea kiinnostusta häneen.
Kun keittäjä kuuli, että kissan pelättiin karkaavan, hän sanoi:
-- Kyllä minä ne halut siitä karistan. Heti kun kissa on nuollut
käpälänsä, se pysyy kyllä kotona. Hän kaappasi luoksepääsemättömän
ylimyksen näppärästi esiliinaansa ja syyllistyi kauheaan
majesteettirikokseen sivelemällä sen käpälät paistinrasvalla.
Tietysti Mirri loukkaantui siitä -- se loukkaantui tässä talossa
kaikesta --, mutta maahan päästyään se alkoi nuolla käpäliään ja
oli ilmeisen tyytyväinen rasvan makuun. Tunnin verran se nuoleskeli
käpäliään, ja keittäjä julisti voitonriemuisena:
-- Nyt se pysyy kyllä vissisti kotona.
Ja se pysyikin, mutta osoitti hämmästyttävää ja suorastaan harmillista
mieltymystä keittäjää, keittiötä ja likasankoa kohtaan.
Vaikka sen omituiset tavat surettivatkin perhettä, oli toki hauskaa,
että Analostanin prinsessa oli nyt tyytyväisempi ja suopeampi kuin
ennen. Viikon, parin kuluttua sille annettiin enemmän vapautta. Sitä
suojeltiin kaikilta vaaroilta. Koirat opetettiin kunnioittamaan sitä.
Kenellekään talon miehistä tai pojista ei olisi juolahtanut päähän
kivittää tätä kuuluisaa rotukissaa. Ruokaa se sai niin paljon kuin
halusi, mutta oli silti tyytymätön elämäänsä. Se ei oikein itsekään
tiennyt, mitä kaipasi. Sillä oli kaikkea, mutta se kaipasi yhä jotain.
Syötävää ja juotavaa oli tosin yllin kyllin, mutta miltä maitokaan
maistui, kun sitä sai juoda suoraan kupista niin paljon kuin mieli.
Sitähän piti varastaa peltikannusta, silloin kun nälkä kurni vatsaa,
muuten se ei ollut oikean makuista eikä oikeata maitoa.
Olihan täälläkin pihamaata talon edessä ja takana ja sivuillakin,
paljon olikin, mutta se oli kauttaaltaan ruusujen myrkyttämä ja
turmelema. Hevosilla ja koirillakaan ei ollut oikeata hajua; koko
maaseutu oli luotaantyöntävän autio ja eloton -- ei muuta kuin
kyllästyttävää puutarhaa ja heinäniittyä, eikä edes yhtään asumusta tai
savutorvea silmien iloksi. Miten se sitä vihasikaan!
Vain yksi ainoa hyvältä tuoksuva pensas oli tämän kamalan puutarhan
hoitamattomassa nurkkauksessa. Mirri repi ja raastoi sen lehtiä ja
piehtaroi nautiskellen niissä. Pensas olikin täällä sen elämän ainoa
valopilkku, sillä saapumisensa jälkeen se ei ollut löytänyt ainoatakaan
mädäntynyttä kalanpäätä tai kunnon jätetynnyriä.
Kaiken kaikkiaan se ei ollut elämässään nähnyt yhtä ikävää,
vastenmielistä ja hajutonta paikkaa. Se olisi varmaan lähtenyt tiehensä
ensimmäisenä yönä, jos olisi ollut vapaa. Mutta kesti vielä viikkoja
ennen kuin vapaus koitti, ja sillä välin mieltymys keittäjään kehittyi
pidättäväksi siteeksi. Mutta koko kesän kestäneen tyytymättömyyden
jälkeen sattui eräänä päivänä joukko tapauksia, jotka herättivät
kuninkaallisen vangin takapihavaistot taas henkiin.
Maataloon oli tuotu satamasta suuri tavarakäärö. Sen sisällöllä ei ole
tässä yhteydessä suurta merkitystä, pääasia, että siitä levisi ainakin
parikymmentä kiihottavaa ja nenää kutkuttavaa sataman ja laitakaupungin
tuoksua. Muistikuvien langat ovat epäilemättä yhteydessä hajuaistiin,
ja entisyys palasi mirrin mieleen vaarallisen voimakkaana.
Seuraavana päivänä keittäjä lähti tiehensä jonkin rettelön johdosta,
jonka samainen tavarakäärö aiheutti. Pidättävä side oli nyt katkaistu.
Kävi vielä niin, että samana iltana talon nuorin poika, kamala pieni
amerikkalainen, jolla oli kuninkaallisuudesta hyvin vaillinaiset
käsitykset, sitoi peltipurkin siniverisemme häntään. Epäilemättä sen
tarkoituksena oli edistää jotain epäitsekästä kokeilua, mutta mirripä
rankaisi häntä moisesta mielivaltaisuudesta käpälällään, jossa siihen
tarkoitukseen oli viisi ongenkoukkua. Kauhistuneen amerikkalaispojan
hätähuudot saivat amerikkalaisäidin liikkeelle. Naisellisen taitavasti
hän huitaisi kirjallaan mirriä, joka kuin ihmeen kaupalla vältti iskun
ja säntäsi saman tien pakoon -- tietysti suoraan yläkertaan.
Rotta pakenee vainottuna portaita alas, koira pyrkii eteenpäin, mutta
kissa karkaa aina ylöspäin.
Mirri piiloutui ullakolle, josta sitä ei löydetty, ja odotti pimeän
tuloa. Sitten se hiipi alakertaan ja koetti jokaista ovea vuoron
perään, kunnes tapasi yhden lukitsemattomana ja pakeni mustaan elokuun
yöhön. Ihmisen silmissä yö oli pikimusta, mutta takapihan kissasta vain
harmaa, ja nyt se hiipi inhottavien pensaiden ja kukkaistutusten ohi,
näykkäsi viimeisen kerran pensaankäppyrää, joka oli ollut puutarhan
ainoa viehätys, ja lähti rohkeasti samaan suuntaan, jota keväällä oli
tullutkin.
Kuinka se saattoi löytää tien, jota ei ollut koskaan nähnyt? Kaikilla
eläimillä on jonkinlainen suuntavaisto. Ihmisillä se on hyvin heikko,
kun taas hevosilla erittäin voimakas, mutta myös kissoilla tämä kyky on
varsin kehittynyt, ja tämän salaperäisen vaistonsa johtamana se lähti
vaeltamaan länteen päin, ei mitenkään määrätietoisesti, vaan siitä
yksinkertaisesta syystä, että tietä pitkin oli helppo kulkea. Tunnissa
se käveli kolmisen kilometriä ja saapui Hudsonin joelle. Nenässään se
oli monta kertaa tuntenut, että reitti oli oikea. Haju toisensa jälkeen
oli tutunomainen. Saman kokee ihminenkin tuntiessaan heti kadun, jolla
kerran on kävellyt, vaikka siitä ensimmäisellä kerralla ei jäänyt
minkäänlaista kuvaa hänen mieleensä. Hän toteaa oitis: minähän olen
ollut täällä ennenkin.
Suuntavaisto oli siis mirrin pääasiallisena oppaana, mutta nenä se
sille kaiken aikaa vakuutti: "Olet kyllä oikealla tiellä -- tämän
paikan sivuutimme keväällä."
Jokivarressa oli rautatie. Mirri ei voinut kävellä veden yli, joten
sen täytyi kääntyä joko pohjoiseen tai etelään. Tässä tapauksessa sen
suuntavaisto oli selvä; se sanoi: "Käänny etelään", ja mirri lähti
juoksemaan kapeaa polkua, joka jäi kiskojen ja aidan väliin.

KOLMAS ELÄMÄNVAIHE

9
Kissat kiipeävät sukkelasti puuhun tai muurin yli, mutta kun on
juostava yhtä mittaa kilometrikaupalla tunti tunnin jälkeen, se
kysyykin jo koiramaista laukkaa eikä kissan tassuttelua. Vaikka
matkanteko oli helppoa ja polku oikoinen, kului tunti, ennen kuin
toiset kolme kilometriä olivat jääneet mirrin ja manalan ruusujen
väliin. Se oli uupunut ja jalkojakin kivisteli. Se oli juuri aikeissa
levätä, kun aidan luokse juoksi koira ja rupesi haukkumaan niin
lujaa aivan korvan juuressa, että mirri hypähti säikähtyneenä. Se
juoksi polkua pitkin minkä käpälistä pääsi ja vilkuili sivulleen,
pääsisikö koira aidan yli. Ei, ei vielä! Mutta se juoksi aivan rinnalla
hirmuisesti muristen mirrin kipittäessä turvallisella puolella.
Koira haukkui ja murisi yhä kovemmin ja jyrisi lopulta kuin ukkonen.
Silloin näkyi valoa. Mirri katsoi taakseen, mutta ei nähnyt koiraa,
vaan suunnattoman mustan olennon, joka lähestyi hehkuvan punainen
silmä otsassaan, sähisi ja sylki kuin kokonainen kissalauma. Mirri ei
uskaltanut hypätä aidalle vaan juoksi minkä käpälistä pääsi saavuttaen
elämänsä ennätyksen. Se juoksi kuin koira, ihan lentämällä, mutta
kaikki oli turhaa. Takaa-ajava hirviö oli aivan kintereillä, mutta ei
pimeässä tavoittanutkaan sitä, vaan syöksyi ohi ja hävisi yöhön. Kissa
kyyristyi haukkomaan henkeään, se oli nyt puoli kilometriä lähempänä
kotia kuin silloin, kun koira alkoi haukkua.
Se oli tavannut nyt ensimmäisen kerran tuon oudon hirviön, jota sen
silmät eivät tunteneet, vaikka nenä tunsikin ilmoittaen, että se oli
uusi tienviitta kotiin. Mirri lakkasi pian pelkäämästä näitä hirviöitä.
Se huomasi, että ne olivat kovin typeriä eivätkä löytäneet sitä, jos
se hiipi vain hiljaa aidan alle ja makasi alallaan. Aamuun mennessä se
kohtasi niitä useita, mutta selvisi kaikista naarmuitta.
Auringon noustessa se saapui kotimatkallaan somaan kyläpahaseen,
jossa sitä onnisti niin hyvin, että se löysi tuhkaläjästä hiukan
syötävää. Päivän se vietti lähellä tallia. Ympärillä liikuskeli pari
koiraa ja joukko pieniä poikia, jotka olivat vähällä tehdä lopun sen
elämänjuoksusta. Paikka tuntui hyvin kotoiselta, mutta sillä ei ollut
pienintäkään aikomusta jäädä sinne. Sitä ajoi eteenpäin sisäinen pakko,
ja seuraavana iltana se lähti matkaan entiseen tapaan.
Yksisilmäisten jyristeltyä sen ohi koko päivän se oli jo tottunut
niihin jatkaessaan yöllä matkaansa. Päivän se vietti ladossa pyydystäen
siellä hiiren, ja seuraava yö oli edellisen kaltainen, paitsi vastaan
tulevaa koiraa, joka ajoi sen hyvän matkaa takaisin päin. Monta kertaa
se eksyi teiden risteyksissä ja kulki pitkät matkat harhaan, mutta
kääntyi aikanaan taas etelään, oikeaan suuntaansa. Päivät se piileksi
latojen alla vältellen koiria ja pikkupoikia ja yöt se nilkutti polkua
pitkin jalat yhä arempina. Sinnikkäästi se jatkoi matkaansa kohti
etelää kilometri kilometrin jälkeen, aina vain etelämmäs huolimatta
koirista, pikkupojista, jyrisevistä hirviöistä ja nälästä -- yhä vain
eteenpäin. Nenä antoi sille aina silloin tällöin rohkaisevan tiedon:
"tässä taas haju, jonka ohitimme viime keväänä".

10
Niin kului viikko. Likaisena, syvässä alennustilassa, nilkkujalkaisena
ja väsyneenä mirri saapui Harlemin sillalle. Se ei kuitenkaan pitänyt
sillasta, vaikka herkulliset tuoksut ympäröivätkin sitä. Puolen yötä se
kuljeskeli rannalla edestakaisin ja keksi viimein, että etelään pääsi
toistenkin siltojen ylitse; se teki lisäksi vielä sen mielenkiintoisen
havainnon, että miehet olivat täällä yhtä vaarallisia kuin pojatkin.
Jostain syystä sen täytyi kuitenkin palata Harlemin sillalle, sillä
eivät vain sen tuoksut olleet tuttuja, vaan äänetkin: yksisilmäisen
juostessa sillalla kuului näet samaa merkillistä jytinää, joka keväällä
oli herättänyt sen huomiota.
Vasta iltamyöhäisellä mirri hyppäsi siltapalkeille ja alkoi hiipiä
veden yli. Se ei ollut kulkenut matkasta vielä kolmattakaan osaa,
kun vastakkaiselta rannalta tulla jyristi yksisilmäinen. Kissa
säikähti kauheasti, mutta koska se tiesi, kuinka typeriä ja sokeita
yksisilmäiset olivat, se pudotti itsensä matalalle sivupalkille ja
kyyristyi. Typerä hirviö kulki tietysti ohi mitään huomaamatta, ja
kaikki olisi käynyt hyvin, ellei se, tai toinen samanlainen, olisi
äkkiä tullut takaapäin sähisten ja sylkien. Kissaparka loikkasi
radalle ja syöksyi kohti kotirantaa. Se olisi ehkä sen saavuttanutkin,
ellei kolmas punasilmäinen, ulvova hirviö olisi tullut vastaan siltä
suunnalta. Mirri juoksi niin kovaa kuin suinkin pääsi, mutta joutui
kahden vihollisen väliin. Se ei voinut tehdä muuta kuin hypätä
epätoivoissaan ratapalkilta -- tietämättä minne. Alas, alas, alas ---
läiskis, plums, syvälle veteen ... Kylmää se tosin ei ollut, sillä oli
elokuu, mutta muuten aivan kauheaa!
Mirri sylki ja pärski pinnalle päästyään, katseli ympärilleen
nähdäkseen, uiko hirviö sen perässä, ja oikaisi sitten kohti
rantaa. Se ei ollut koskaan opetellut uimaan, mutta ui silti siitä
yksinkertaisesta syystä, että kissan asento ja liikkeet ovat samat
uidessa ja kävellessä. Koska se oli pudonnut paikkaan, joka ei sitä
miellyttänyt, se koetti tietysti kävellä pois, ja seurauksena oli,
että se ui rantaan. Kumpaiseenko rantaan? Kotiinkaipaavan vaisto
on erehtymätön: eteläranta oli ainoa, joka sille kelpasi, koska se
oli lähinnä kotia. Se kiipesi vettä valuen liejuiselle rannalle ja
rämpi kivihiili- ja multakasojen poikki niin mustan, kuraisen ja
epäkuninkaallisen näköisenä kuin kissa suinkin voi olla.
Kun jalorotuinen takapihan kissa oli tointunut mielenjärkytyksestään,
ei äskeinen sukellus enää tuntunutkaan hullummalta. Ulkonaisesti sillä
oli mukavan lämmin olo kylvyn jälkeen, sisäisesti sitä elähdytti voiton
tunne, olihan se vetänyt nenästä noita kolmea jättiläishirmua.
Sen nenä, muisti ja suuntavaisto kehottivat sitä palaamaan taas
radalle, mutta koska siellä jyristeli yhtenään noita ukkospetoja,
varovaisuus neuvoi sitä seuraamaan kotoisen tuntuista joenvartta; näin
se pelastui tunnelin sanoin kuvaamattomista kauhuista.
Neljättä päivää se joutui perehtymään East Riverin rantalaitureiden
sokkeloihin ja moninaisiin vaaroihin. Kerran se erehtyi menemään
lautalle, joka vei sen Long Islandiin, mutta se palasi seuraavalla
lautalla takaisin. Myöhään kolmantena yönä se saapui tutulle
maaperälle, siihen kohtaan, jossa se ensimmäisellä pakoretkellään oli
viettänyt yön. Siitä alkaen matka edistyi varmasti ja nopeasti. Mirri
tiesi nyt, minne oli menossa ja miten pääsisi päämääräänsä. Se osasi
nyt taitavammin väistää koiriakin. Se riensi yhä nopeammin ja tunsi
itsensä yhä onnellisemmaksi. Kohta se pääsisi käpertymään keräksi
synnyinseudullaan - omassa takapihassaan. Vielä kulmaus, ja sitten
kortteli näkyisi.
Mutta mitä nyt! Se olikin hävinnyt! Mirri ei tahtonut uskoa silmiään,
mutta muutakaan ei voinut. Siinä missä ennen olivat seisoneet,
kallistelleet, torkkuneet tai nyhjöttäneet korttelin talot, oli nyt
suuri myllätty autiomaa täynnä kiviä, puutavaraa ja kuoppia.
Mirri kiersi koko alueen. Sen sijainnista ja katukäytävien
tutunomaisuudesta se tiesi olevansa kotona. Tuossa oli asunut
lintukauppias, tuossa oli vanha takapiha. Mutta kaikki oli poissa,
hävinnyt kertakaikkiaan tuoksuineen päivineen; ja mirrin valtasi niin
syvä toivottomuus, että sen sydämeen ihan koski.
Kiintymys takapihaan oli ollut sen hallitsevin tunne. Se oli luopunut
kaikesta palatakseen kotiin, jota enää ei ollut olemassa, ja taas sen
urhea pikku sydän sai iskun. Se vaelteli mykkien tavararöykkiöiden
keskellä löytämättä lohdutusta tai syötävää. Tuho oli hävittänyt monta
korttelia ja edennyt veden partaalta taaksepäin. Tulipalo se ei ollut
ollut; semmoisen mirri oli kerran nähnyt. Näytti pikemminkin siltä,
kuin punasilmäiset hirviöt olisivat riehuneet täällä oikein joukolla.
Mirri ei tiennyt mitään siitä suuresta sillasta, jonka oli määrä alkaa
tästä samaisesta paikasta.
Auringon noustua se lähti etsimään kattoa päänsä päälle. Muuan
läheisistä kortteleista oli vielä melkein ennallaan, ja Analostanin
prinsessa vetäytyi sinne. Se tunsi muutamia sikäläisiä polkuja;
mutta tultuaan sinne, se koki taas ikävän yllätyksen: siellä aivan
vilisi kissoja joiden oli, kuten sen itsensäkin, ollut pakko lähteä
entisiltä sijoiltaan, ja kun jätetynnyrit tuotiin ulos, oli jokaisen
kimpussa monta takapihan asukasta. Maassa oli toisin sanoen nälänhätä,
ja kärsittyään sitä muutaman päivän mirrin täytyi lähteä toiseen
kotiinsa Fifth Avenuen varrelle. Mutta siellä se totesi talon
lukituksi ja autioksi. Mirri odotteli päivän verran, joutui ikävään
seikkailuun sinitakkisen ison miehen vuoksi, ja palasi seuraavana yönä
ylikansoitettuun kortteliinsa.
Syyskuu ja lokakuu jäivät taakse. Monet kissoista kuolivat nälkään tai
olivat liian heikkoja kyetäkseen pakenemaan vihollisiaan. Mutta mirri,
joka oli nuori ja voimakas, eli vielä.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Eläinten sankareita - 03
  • Parts
  • Eläinten sankareita - 01
    Total number of words is 3545
    Total number of unique words is 1945
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 02
    Total number of words is 3635
    Total number of unique words is 1987
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 03
    Total number of words is 3575
    Total number of unique words is 1927
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    31.6 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 04
    Total number of words is 3581
    Total number of unique words is 2017
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 05
    Total number of words is 3606
    Total number of unique words is 1964
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 06
    Total number of words is 3610
    Total number of unique words is 2062
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 07
    Total number of words is 3663
    Total number of unique words is 1989
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 08
    Total number of words is 3515
    Total number of unique words is 1933
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 09
    Total number of words is 3584
    Total number of unique words is 1954
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 10
    Total number of words is 3658
    Total number of unique words is 1991
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 11
    Total number of words is 3635
    Total number of unique words is 2041
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Eläinten sankareita - 12
    Total number of words is 2627
    Total number of unique words is 1578
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.