Canzio; Selman juonet - 4

Total number of words is 3608
Total number of unique words is 1866
20.7 of words are in the 2000 most common words
29.8 of words are in the 5000 most common words
34.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Italian kunnokkain miekkailija kamppailee mun Rachelini tähden.
Ihanata!
RACHEL. Siihen on Claudio liian järkevä ja vakaa.
VARRO. Ei; astukoon hän miehenämme tanterelle. Mutta me lähtekäämme
tästä tieheemme. Tule, lapseni.
RACHEL. Sallikaat minun olla. Minä tuskin käsitän mitä on tapahtunut.
VARRO. Ja hän on kyllä käsitellyt meitä. Käy pois sun ruman veljes
näkyvistä. (Menee)
RACHEL. (Eriks.) Mihen astelisin, koska toivo on mennyt? Mariamne,
sinun murheelliseen helmaas rientää murheellinen Rachel. (Menee)
CLAUDIO. Ystäväni, muista: tämä ei pääty koskaan hyvin; ilkivallan
kylvöä seuraa katumuksen niitto. Mutta ole sillon moittimatta
sallimuksen kättä. (Menee)
CANZIO. (Huomaamatta Claudion lähtöä) Marcia! sä vihasi tulessa seisoit
kauniina kuin Jumala. Sun tahdon sydämmeni omaksi, vaihka vartoisi mua
tuhansittain ijankaikkisuuksia, valmiina mun sieluani kerran loppumatta
paistamaan. Sun tähtes uhkaillen mä astuisin vaihka vastoin koko
mailmaa, ja hän, joka tahtoo leikata sun kunniaas, hän kuolemalla
kuolkoon. Claudio, käykäämme nyt vastuksiin rinta vasten rintaa
leimahtelevilla miekoilla. Claudio! (Katsahtaa ympärillensä) Oletko
mennyt? Mennyt olet, mutta halaanpa joutua yhteen kanssas pian taas;
sillä povessani riehuu koston jano.--Giovanni, kiirehdi tänne!
Giovanni! Mies, enkö nähnyt sinua tuolla tammien juurilla?--Claudio,
sinä mun impeäni, säteilevä niinkuin aurinko, olet kironnut, häväisnyt,
ja tämähän polttaa mun sydäntäni.--Giovanni! (Giovanni tulee)
GIOVANNI. Mitä tahtoo herrani?
CANZIO. Viimein toki tässä.--Mutta kuinka kuluu ijankaikkinen aika?
GIOVANNI. Kohta ehdostaa.
CANZIO. Ehdostakoon jumalten hämäränaikaan!--Missä on ystäväni Claudio?
GIOVANNI. Hän on jättänyt linnamme.
CANZIO. Samoin teen myös minä ja heitän vieraamme sinun uskolliseen
suojaas. Sano Marcialle, että palaan aamun tullessa, ja katso ettei
hänelle pahoin käy.
GIOVANNI. Tahdon olla hänen tarkka vartijansa.
CANZIO. Sinun uskollisuutesi on tunnettu.--Mutta varro! Yksi toimi
tehtävä nyt kohta. (Ottaa päiväkirjansa taskustaan ja kirjoittaa
plyijyspännällä. Erikseen ja kirjoittaen) Claudio! Oletko oikea ritari,
niin käy mua vastaan miekkoines ja kumppanines Arnon rannalla koska
huomispäivä valkenee. Sinä muistat paikan, jossa, tullessani Neapelista
ensiksi kohtasimme toinentoisemme. Siinä iskekäämme yhteen niinkuin
todelliset sankarit. Mutta tiedä, elles huoli tästä sanastani, vaan
saatat minun odottamaan turhaan, niin tahdonpa olla sinun kiusanhenges,
sinun perkelees, kunnes viimein miekkasi lentää ulos huotrastansa.
Canzio.--(Sieppaa irti lehden, tekee sen kirjeeksi, jonka hän antaa
Giovannille) Saata viipymättä tämä kirje Claudiolle. Sisältö ei
tarvitse koskea sinuun.
GIOVANNI. Siitä olkaat huoletonna vaihka löytyisi siellä tuomiopäivän
suuri salaisuus.
CANZIO. Mene! (Giovanni menee.--Canzio yksin) Siis olen nyt ottelossa
kaikkein kanssa, kaikkein, mutta kallis on myös hinta, jonka tähden
kamppailen, ja paljosta luovun. Mariamnen jätin, isäni veljen potkasin
tykööltäni pois, vihani myrkyllä karkoitin Rachelin sydämmen kauvas, ja
huomenna käyvät ristiin Claudion ja Canzion miekat. Miekkailemisen
konstissa hän tosin on mestari, ympärmainittu tämän kuntonsa tähden,
mutta kehnompia siinä juonessa en ole juuri minäkään, vaan olinpa
ensimäinen florettiniekka Neapelin nuorten sotilaskukkoin joukossa.
Mutta yhtäkaikki, hän olkoon kunnokas tai tomppeli; olisinhan
viheliäinen pelkuri minä, jos ainoastaan luottaissani mieheni
heikkouteen, uskaltaisin käydä rinnustukseen hänen kanssansa. Hän
olkoon taidossansa mahtava kuin pyhä Yrjänä itse; minä rynkään päin.--
Nyt ystäväni Giottin luoksi, siellä vietän yöni, uneksuen kauniista
Marciasta, jonka tähden huomisaamun punertaissa Arnon rannalla
miekkaani välkyttelen. (Menee vasemmalle. Rachel ja Mariamne tulevat
oikealta)
RACHEL. Canzio! Ei, häntä ei ole tässä enään.
MARIAMNE. Turhaan teet sinä työtä ohjaaksesi häntä näin himojensa
virran vallassa. Mahdotonta! Nyt kiitää hän vaan eteenpäin, kunnes joko
nielee hänen tuima kurimus tai ehtii hän toivotun rannan.
RACHEL. Kadotuksen kurimus hänen nielee, ellen telje hänen tietänsä.
MARIAMNE. Sitä et voi hänen riehetessaan näin hurjasti.
RACHEL. Onpa hän muuttunut. Hän, joka ennen oli sievä ja kaino
nuorukainen, hän raivoo nyt kuin rutto, luoden ympärillensä murhetta ja
valitusta. Hän tahraa kielensä lauseilla, jotka jäädyttävällä
väristyksellä kohottavat hiuksemme pystyyn. Mitä sanoi hän? Miksi
kutsui hän minun? Oi, etten taida unohtaa sanaa, joka muistossani
lakkaamatta huutaa! Oi, etten tiennyt sulkea korviani, koska aukenivat
hänen ihanat huulensa tähän sanaan, joka aivoani pyörryttää ja saattaa
minun oksentamaan sydämmeni ulos!
MARIAMNE. Mutta mitä lausui hänelle hänen ystävänsä Claudio?
RACHEL. Ah, kuinka halpa itserakkauteni sai hävetä! Sinä muistat mitä
heikkoudessani Canzioo kohtaan ilmasin sulle kerran. Sanoinpa, että
häntä kernaasti katselin Claudion rinnalla, jonka julmuus turhassa
mielessäni korotti Canzion kauneutta moninkerroin. Minä narri, narri!
sainpa hävetä nyt. Kuin sankarten sankari, kuin uros taivaasta, niin
seisoi Claudio, seisoi tyyneesti, säälien ja armotellen katsahtain
Canzioon, joka riehui hänen edessänsä kalvea kuin kauhistus, riehui
vihan hengen vääntämillä kasvoilla. Julma hän oli ja hirmuinen, mutta
kirkas majesteeti Claudion silmistä säteili ulos, ja ah, kuinka kaunis
hän oli!--Mutta kaunis on Canziokin vielä, koska katumus ja sovinto on
viimein tehnyt hänessä työnsä. Niin, luulenpa että katumuksen
ahdingossa hän jo käyskelee puistossamme, eikä saavuta rauhaa. Varro
minua hetki, minä riennän hänelle lahjoittamaan anteeksantamuksein. Hän
käyskelee sinnen, hän käyskelee tännen ja rakentaa pian hautansa Arnon
helmaan. (Menee vasemmalle)
MARIAMNE. (Yksin) Kuinka lapsekas! Tai olisiko jo järkesi hairahtunut?
Mutta enhän kuitenkaan ihmettele, ettäs levotonna tuskittelet, koska
muistelen kuinka sydämmesi hänen tähtensä helleydestä paloi. Sinä et
taida häntä unohtaa, mutta ylistetty olkoon korkeuden ruhtinas, että
kelmenee hänen kuvansa Mariamnen muistosta, ja rauhan teemme kohtalo ja
minä. Tosin taistelin sodan vaikean ja väkivaltaisen; sillä hän oli mun
lemmittyni. Ankara oli kapina niinkuin autiolla merellä koska kaikki
tuulet yhteenrynkää ja laineet korkealle kuohuu, niinpä tässä sydämmeni
kuumat laineet mun sieluni tahtoivat upottaa. Mutta ylös pimeydestä,
myrskystä ja häiriöstä mä katsahdin ijankaikkiseen aamutähteen, enkä
vaipunut vaan kohosin, ja kauvas jäivät jyrisevät laineet jalkojeni
alle. Armos minua nosti, sinä ijankaikkinen, ja nyt seison rauhan
vuorella mailman hälinästä korkealla, ja ympärilläni hymyilee äänetön,
pyhästi tuoksuva myrttimetsä ja hämärsalaisesta hekumasta poveni hehkuu
ja voimallisesti kohoo. Niin on nyt elämäni päivä. Mihen vertaan sen?
Se on juhlapäivän tyyni, himmeä ilta kaukana, metsäsellä
hyvänhajuisella vuorella, jossa haudan hiljaisuus hengittää; mutta
lännen reunalla väikkyy tulinen punerrus, ennustaen uutta päivää, joka
illaksi ei käy.--Hetkeni on lyönyt, ja kaikki tahdon uhrata sun
kunniakses, Kaikkivaltias. Ah, että kurja ihmislapsi täällä, tämä
mateleva mato, uskaltaa kieltää sinun vallitsevan korkeutes istuimella!
Mutta häväisijän runnot sinä viimein voimasi vasamalla. Iske alas, iske
alas, sun kaikki polttava nuoles ja näytä, että sinä yksin olet mailman
johtomies ja herra! (Rachelin laulu kuuluu metsästä) Miksi laulaa hän?
(Marcia tulee oikealta)
MARCIA. Jumalan rauha, sinä jalo neito! Kuinka käy leikki?
MARIAMNE. Mitä tarkoitatte?
MARCIA. Leikkiä, jossa yksi on säkki ja toinen suu. Hoo, te käytätte
ukkostanne hyvin.
MARIAMNE. Vaimo, välttäkäämme olemasta toinentoisellemme vaivaksi.
(Eriks.) Tämä oli Rachelin ääni; mutta onko hänellä syytä laulaa näin
ilosesti? Minä kiirehdin hänen luoksensa. (Menee vasemmalle)
MARCIA. (Yksin) Korskeus vastaan korskeutta. Jaa, tässä on tulta, tässä
on tuulta mun ympärilläni, mutta lujana käyskelen ja varron mitä
tuleman pitää. Ja nyt tulee joko onni armas tahi kaatumus jyrkkä.
(Gregorio tulee oikealta) Mikä kiiru sinulla, poika ja miksi katsahdat
niin villisti ja vihanterävästi? Ketä etsit?
GREGORIO. Yhtä miestä!
MARCIA. Ja tämä mies on sytyttänyt vihas?
GREGORIO. Häntä vihaan aina kuolemaan asti.
MARCIA. Ken on sitten tämä onneton mies? Sano, poikaisein. Luulenpa
tuntevamme toinentoisemme sitten eilistä iltaa, koska ostin sinulta
marjoja tuolla vuorella.
GREGORIO. Ja maksoitte marjani hyvin. Mutta nyt en mieli juuri
kiitellä, toista palaa mielessäni.
MARCIA. Olethan herra Claudion palvelija?
GREGORIO. Olen ollut, mutta tänäpän otan hänestä eron ja oikein
kuumalla kädellä. Oi kirous!
MARCIA. Tämä ei ennusta hyvää. Sinä hengität tulta ja liekkiä, ja
povessasi näen kamalasti kiiltävän tikarin.
GREGORIO. Ken taitaa minua kieltää kantamasta sitä? Olkoon se siellä
ketä varten hyväänsä.
MARCIA. Miksi haastelet kanssani peitellen hänestä? Minä huomaan nyt,
että kohden Claudioo on vihasi teroitettu, kohden miestä, jota minäkin
vihaan sydämmeni pohjasta ja jolle olen velkaa verisen koston.
GREGORIO. Hahaa! siis taidamme ottaa toinentoistamme kädestä ja rynkätä
päisin yhdessä.
MARCIA. Kaiketi on minulla syytä vielä enemmin kuin sinulla vihata sun
herraas. Mutta kuinka nosti hän sun kostos himon?
GREGORIO. Vimmatulla tavalla. Minä tahdon kostaa vaihka henkeni
hinnalla, vaihka hinnalla tuhannen hengen! Piestä minua oman morsiameni
kasvoin edessä! (Marcia pyrskähtää nauruun) Te nauratte!
MARCIA. Kuullessani, että on sinulla morsian vaihkas olet vielä niin
nuori.
GREGORIO. Me olemme salaisesti kihlatut. Mutta surma ja hävitys! enhän
kehtaa enään lähestyä häntä; niin inhoittavasti pieksi minua hänen
edessänsä kirottu Claudio, tämä orangutangein kuningas. Kaikin vähin
taidan häntä lähestyä ennenkuin olen kostanut miehen, joka minua
pilkkasi niin häijysti.
MARCIA. Miksi tahtoi hän rangaista sinua?
GREGORIO. Tämä totinen maisteri sanoo tahtovansa opettaa haastelemaan
minua totta. Totta, totta! Niinmar! Mikä on totuus? Kuinka hyväänsä:
hävyttömästi nuorukaista kohdeltiin, ja sentähden tahdon kostaa, kostaa
verisesti. Voi! varroinpa jo, kurja, kauvan häntä tien käännöksessä
tuolla, lymyssä kuin nälkänen partti, mutta uhriani ei kuulunut täältä
milloinkaan. Kihelöitsevä poveni ei kuitenkaan antanut minulle
kauvemmin rauhaa, vaan pakoitti mua etsimään karhuani täältä. Missä
ollee hän?
MARCIA. Ole rauhassa, poikani. (Eriks.) Hän on mulle sovelias ase
poistamaan elosta Claudion, jonka lujuutta nyt epäilen kovin koska näin
voimakkaasti ponnistetaan. Mutta tuskinpa hän onnistuisi, jos näin
tyhmänrohkeasti hän karkaisi esiin. (Ääneensä) Poika, minä sanoin, että
vihaan sun herraas, ja sanon vielä, että katsoisin parhaaksi jos tämän
miehen sydänveri kylmenis; sillä hän seisoo mun suloisimman toivoni
tiellä. Tiedä, sorrettu nuorukainen: hän tahtoo temmasta minulta mun
rakkaani, mun kauniin Canzioni, tämän linnan herran, yllytettynä siihen
tuon virnakan, tuon hyljätyn Mariamnen kyyneleiltä. Ja minä pelkään
hänen menestyvän hankkeessansa; sillä Canzio pitää häntä lujempana,
jalompana ystävänä kuin hän on ansaitseva pidettää. Siis on minulla
syytä toivoa tämän miehen kuolemata. Täytä tarkoitukses, poika, ja
saata hän päiviltä pois, mutta varokkaammin ja toisella tavalla kuin on
aikomukses nyt. Muista, että hän on miekastelija, jonka silmä on tarkka
itsevarjellukseen.
GREGORIO. Antakaat parempa keino ja minä olen valmis.
MARCIA. (Antaa hänelle pienen pullon) Saata niin, että nielee hän tämän
pullon sisällön, ja hän on tyytyväinen ainiaan.
GREGORIO. Sen nielköön hän huomenna aamujuomassansa. Hyvä! jos
tavaranne vaan tappaa.
MARCIA. Tappaa varmaan, ainakin mentyää kolmen, neljän tunnin.
GREGORIO. Oivallista! Sitten ei hän näe enään huomista puolipäivän
aurinkoa.
MARCIA. Saata niin, ja ole huoletonna tulevista päivistäs, kun minä
vaan kerran olen tämän linnan emäntä.
GREGORIO. Sen lupauksen edestä kiitän teitä, ja lupaan, että pian
kuulette kuolon sanoman hyvin mieluisan. (Menee oikealle. Pimii
illaksi)
MARCIA. (Yksin) Yhtäkaikki; yksi mitta enemmin tai vähemmin
verivirrassa, joka höyryen mun ympärilläni kiertoilee kuin maan viilun
ympärillä Okeanoksen öinen virta. Ylös nousevat mustanpunertavat usmat,
mailma yöksi pimentyy ja perille mun kiirehtiä täytyy ennenkuin on
myöhän. Mä juoksen halki avaran aavikon kohden taivaan synkeätä reunaa.
Mä hyppään, hameliepeheni huminalla liehuu, koska kuuma helvetti mun
jäljessäni huohottaa, huohottaa kuin koira, joka lakkaamatta juoksi.
Mutta rikkaus ja kulta ja aviosvuoteeni ilot kauniin Canzioni kanssa
olkoon se salamanderinpuku, joka ajan vielä kestää tämän mustan koiran
hengitystä vastaan. Marcia, sä löydät aavan santameren keskeltä ihanan,
kalpean Ammoniumin saaren, jossa Hymenin temppeli seisoo. (Menee
vasemmalle.--Mariamne tulee, taluttaen Rachelia, joka on mieletön)
MARIAMNE. Seuraa minua, Rachel, minä rukoilen.
RACHEL. Mitä tahdot minusta?
MARIAMNE. Tule kanssani kotia.
RACHEL. Kotia? Minulla ei ole enään kotoa.
MARIAMNE. Miksi haastelet lapsekkaita? Seuraa minua kiltisti ja älä ole
itsepäinen. Rientäkäämme ennen pimeyttä.
RACHEL. Pimeys on meistä kaukana. Kuule: Koska istuin Arnon rannalla ja
laulelin.--
MARIAMNE. Mitä tapahtui sillon?
RACHEL. Sillon kaunis tyttö Arnon rannalla lauleli.
MARIAMNE. Tule nyt, mun armas sisäreni!
RACHEL. En tule, en tule, en tule!
MARIAMNE. Oi Jumala! tämä murheen päivä on siis pimittänyt hänen
järkensä.
RACHEL. Ei yhtään pimeyttä, sen huomaat, koskas kuulet mitä tapahtui
istuissani Arnon rannalla. Nousi äkisti mun povestani valkeus
ihmeellisen heleä ja hieno, niinkuin nousee uusi autuuden aika. Mutta
se nousi koillisesta, hohtaen kuin tuhannen taivaan kaarta; sieltä
välähti se lounaiseen, väikkyi kauvan sinnen tännen, vavahdellen
oikealle, vavahdellen vasemmalle kunnes seisahti se viimein ja rupesi
hymyilemään hopeakirkkahaana. Tämä oli valkeus, joka povestani paistoi
ylös pyhille kulmilleni, paistoi kiharieni iloseen yöhön, että
kimeltävässä loisteessa uiskenteli nuoren immen pää, ja hän lauloi
aamulaulun.
MARIAMNE. Rachel, annas tännen tämä pääs. (Painaa Rachelin otsan vasten
rintaansa) Ummista nyt silmäs ja koeta aatella kuinka on sun oikea
laitas.
RACHEL. Sen sanon kohta, (Nostaa jalosti päänsä ylös) sanon, kohottaen
otsani korkealle. Minä olen impi, puhdas impi. Mutta kuulitko mitä hän
sanoi?
MARIAMNE. En kuullut.
RACHEL. Hyvä!
MARIAMNE. Mitä sanoi hän?
RACHEL. Kysyitkö?
MARIAMNE. Kysyin.
RACHEL. Saitko tiedon?
MARIAMNE. En.
RACHEL. Hyvä! Kaikki peittäköön pimeys ja yö. Mutta kylmästi puheltaa
yöseen tuuli ja vahterjat huokailee.
MARIAMNE. Sentähden lähtekäämme.
RACHEL. Mihen lähtisimme?
MARIAMNE. Kotolinnaas, joka seisoo edessämme tuossa.
RACHEL. Linnan porttia vartijoitsee traakit, peikot, kyöpelit ja
menninkäiset, katsahtaen hirmuisesti tännen. Nyt he kurottavat tuliset
kielensä mua kohtaan ja tahtovat mun niellä, raukan, kuin kärme pienen
sirkan kitaansa temmasee. (Pimeä yö)
MARIAMNE. Rachel, Rachel, sä uneksut vaan.
RACHEL. Kaiken mailman ja mustan syvyyden kiukkuinen viha on mun
piirittänyt ja kaukana, kaukana, on äitin-armo. (Kovalla äänellä) Mutta
armahtakaat toki! Armoa, armoa ja laupeutta Jumalan rikkauden tähden,
armoa!
MARIAMNE. Hurja Rachel! Ah! mitä pitää minun tekemän? Huutaman apua
tänne.
RACHEL. Ole huutamatta. Minä tahdon ummistaa silmäni. (Ottaa käsillään
päästänsä) Se on totta: nyt ei ole oikein nuoren neitosen laita.
Mariamne, mitä sanot?
MARIAMNE. Sinä uneksut, mutta heitä jo uneksuminen pois ja heräy, oi,
heräy!
RACHEL. Niin, nyt heräyn pitkästä, murheisesta unesta. Uneksuinpa, että
Canzio oli jo kasvanut suureksi, lähtenyt etäiseen kaupunkiin, ja minun
saavutti kuolettava kaipaus: mailmani seisoi käärittynä pilviseen,
loppumattomahaan iltaan. Vihdoin palasi hän kuitenkin, mutta sillon
astui vuorilta alas eräs kauhistava ryövärvaimo ja tahtoi hänen
ryövätä meiltä pois. Tuskallinen oli hetki. Minä taistelin ja
kiljuin vimmoissani, mutta raivotar kiihoitti päälleni kummituksia,
tulta-oksentavia lohikärmeitä, ja he tahtoivat mun surmata. Sillon
heräsin toki. Nyt olen valveillani ja muistan, että olen hänestä
viipynyt kauvan pois, minä armoton. Vaiti! Minä kuulen hänen itkunsa.
Hst!--Hän vartoo minua hämärän ikävyydessä akkunalla ja itkee, kurja
poikainen, Mariamne, tule, riennä! (Menevät oikealle)


Neljäs Näytös

(Sama paikka kuin ensimäisessä näytöksessä.--Gregorio tulee oikealta.)
GREGORIO. (Yksin) Se on tehty! Hän on niellyt myrkyllisen nesteen, ja
kaksinkerroin uhkaa häntä kuolema: Canzion miekka ja voimallinen juoma,
joka jo kuohuu hänen veressänsä. Vai tahtoisiko toisin kohtalomme?
Lähettäiskö herrani riitaveljensä edellä Tuonelaan ja rientäis sitten
samaa tietä sillä passilla, jonka pistin hänen poveensa? Mutta niin en
tahtoisi minä. Kummallista! Halutyöni, kerran tehty, soisin, ettei
oliskaan se tehty. Häijyhenki vai taivaanko voima näin kääntää äkisti
ympär meidän tahtomme? Minä vaan en mielisikään enään olla Claudion
murhamies. Mutta toivonpa toki, että saa hän kuolemansa Canziolta, ja
minä hengitän vapaasti vasten nuorta elämääni taas, joka niin varhain
uhkasi ahdistua.--Minä kuulen heidän tulevan ja kätken itseni puitten
verhoon, josta katselen kuoleman työtä. (Menee vasemmalle.--Claudio ja
Angelo, varustettuina miekoilla, tulevat oikealta)
ANGELO. Mikä paradisin aamu! Maasta nousee tuoksu ylös, puista virtaa
tuoksu alas ja kaikkialta kaikuu tuhanten lintusten äänet, koska tuuli
makaa ja virta uneksuu kukkasvuoteessansa. Mikä aamu! Tässä luonnon
kauneus vuotaa yli ja hämmästyen seisoo maalari.
CLAUDIO. Kaunis on Arnon laakso, kaunis Italia, mutta raskaasti painaa
sitä kovan onnen käsi. Tässä ylpeä ruhtinas vastoin ylpeätä ruhtinasta
riehuu, alammaisen veri vuotaa heidän kujeitensa tähden ja talonpojan
maja riistetään. Ja siinä, missä ruhtinasten valtikka on voimaton,
saarnaa paavi, jonka valta niinkuin myrkyllinen tuuli, hengittää
kuolemata, ja niin hävitetään hengen perustus ja terve ydin. Nimitys
Jumala on ainoastaan ilveen keppihepo, turhan kunnian pyytö ja
kostonhimo johdattavat puheen, vuorten luolat täyttyy ryöväreistä. Niin
käy nyt Italiassa, sankarten ja nerojen entinen koto. Angelo, tänäkin
kauniina aamuna on Canzio nousnut vuoteeltansa hengittäen paljasta
kostonhimoa, tämä Italialaisen perisynti.
ANGELO. Minä pelkään pahinta. Pitääkö tämän aamun ja tämän kukkaskedon
tahrauman vereen?
CLAUDIO. Ole pelkäämättä. Minä tähtäilen jääkylmällä tyyneydellä hänen
himosta levotonta, liekehtivää silmäänsä ja väistelen kaikki hänen
työkkäyksensä niin tarkkaan kuin vetäisi miekkaani hänen miekkansa
kärkeä kohden manjettivoima kerkeä ja luja. Tässä kohtaa oppilas
mestarin, jonka kuntoon hän ei koskaan ehdi. Toki, poistakoon Jumala,
että sais hän riipalettakaan mestarinsa miekasta! Minä vaan lyön
leikkiä hänen kanssansa, ja kaikki päättyy hyvin. Mutta tunnenpa myös
hänen luontonsa, hänen itsepintaisen mielensä ja tiedän, ellen
suostuisi tähän, hänen asettamaan taisteloonsa, että täyttäisi hän
haastinsa ja olisi mulle kiukkuinen kiusaus. Mutta tämä leikki on
melkein toivoani mukaan; saanhan nyt tilaisuuden vähän masentaa hänen
nuorta, vallatonta sydäntänsä, joka paisuu korkealle paljaasta
itseluottamuksesta.
ANGELO. Elles saata häntä aina hurjemmaksi.
CLAUDIO. Sitä en usko, vaan uskon, että viskasee hän viimein miekkansa
ja lähestyy minua ihastuksen katsannolla. Oi jospa sillon voisin avata
hänen silmänsä näkemään minkä kalleuden hän jätti, koska jätti hän
Mariamnen!
ANGELO. Sä ylevä nainen, mikä tulee sun onnekses nyt?
CLAUDIO. Kluostarin yö; sinne pakenee hänen sielunsa. Mariamne, että
rikas sydämmesi pitää lakastuman kylmän marmoriristin juurella!
ANGELO. Hyljätä ystävän, joka sydämmemme rakkauteen kerran oli
perustanut ja rakentanut tulevien päiviensä kaiken toivon, hyljätä
hänen, heittää hänen ohjattomana venosena myrskyjen haltuun! Canzio,
kuinka taisit päätyä tähän?
CLAUDIO. Mieheen, joka kieltää Jumalan ja tyhjäksi tekee sielumme
kuolemattomuuden, siihen mieheen älä milloinkaan lujasti luota. Siinä
kohdassa hän harvoin kestää viimeisen koetuksen. Se mies kauvan kyllä
taitaa olla sua kohtaan uskollinen, aina kuinka jalosta aineesta hän
on, hän taitaa tehdä uhrauksia oikeuden ja totuuden tähden, taitaa
vastoin tahtoansakin langettaa oikean tuomion; mutta kas kun kerran
nipistää, kun koko hänen maallinen onnens' ja olentons', joka on hänen
ainoa rikkautensa, pannaan kysymykseen, sillon luikertaa hän liukkaana
ankerjana pois sekä sinusta, että oikeuden ja totuuden asiasta. Niin on
se mies; hän on mitätön sen miehen rinnalla, jonka katsannossa nähdään
kangastus loppumattomista mailmoista.--Toki: Canzion rinnassa käyvät
vielä kaksi valtaa keskenänsä sotaa. Kolme kerrosta näen hänen
luonnossansa ladottuina toinentoisensa päälle. Ensimäinen on perintö
isältä hänen veressänsä; toisen antoi hänelle sisären oivallinen
kasvatus; kolmannen loi hän itse kiertoillessaan mailman turulla.
Heimolaisina kolmas ja ensimäinen toinentoistaan syleilee, tahtoen
tukehuttaa keskimmäisen kumppaninsa. Mutta ehkei sammukkaan hänen
hengensä kipenä, vaan varttuu hän vielä voimallisemmaksi toisia ja
pelastaa miehensä ennen viimistä jyrkkää.
ANGELO. Nyt on hän toki tunnoton ja hurja mies.--Ystäväni! mikä vaivaa
sinua? Sinä kelmenet peloittavasti.
CLAUDIO. En ymmärrä mikä häiritsee vertani, joka juoksee tempoillen, ja
korvani soivat. No nytpä koiranhammas päättäisi Claudion pelkuriksi.
Mutta laita on, etten jaksakkaan hyvin.
ANGELO. Mikä olisi matkaansaattanut tämän?
CLAUDIO. Kaiketi eräs tärkeä asia, jonka kanssa en pääse maalle
puuhatessani kaikin voimin, ja tämä aatosten vimmattu hälinä ei suonut
minulle yöseen rauhaa.
ANGELO. Yksi salaisuus?
CLAUDIO. Kiusallinen salaisuus. Jos taitaisin sen ilmaista, niin
leimauksen vauhdilla tässä kääntyisi tapausten virta juoksemaan
päinvastoin nykyistä suuntaansa. (Eriks.) Canzio, voisinpa kentiesi
pelastaa kunnias ja onnes, jos murtaisin sun etees tämän synkeän kätkön
ja siirtäisimme kauvas onnettoman naisen. Mutta rikkoisinko pyhän
lupaukseni, ja surmaksi hänelle, joka kerran armahti minua kuolemassa?
Sitä en taida. Mutta katselisinko avoinsilmin kuinka ystäväni rientää
turmioonsa? Sitä en taida. Mutta salaisuuteni ilmoitus, tekisikö se
enään hänen onneansa? Minä epäilen. Enkö saattaisi hänen
onnettomuuttansa suuremmaksi vaan? Niin pelkään. Tuskallinen asema!
ANGELO. Hän tulee ja häntä seuraa mies, jonka kohtasin eilen Canzion
linnassa.
CLAUDIO. Giotti, meidän yhteinen ystävämme. (Canzio ja Giotti tulevat)
CANZIO. Ystävät, me olemme saattaneet teitä vartomaan jonkun hetken; se
suokaat meille anteeksi, hyvät ja iloset kumppanimme!
CLAUDIO. Ilonen ei ole Claudio, koska kysymys on verenvuodatuksesta ja
kuolemasta. Canzio, minä en voi kärsiä tuota miekastelijain tavallista,
teeskeltyä kohteliaisuutta, tuota heidän ylvyyden liehakoitsemistaan
keskenänsä ennen kamppausta. Tämä, niin honto ja mieltäkääntelevä
narritoimi, olkoon hovimiehille sydämmillä ilman nestettä ja ryppyset
kuin läpipaleltunut omena. Me astukaamme esiin kasvoilla karmea vakuus,
koska murha-aseet käsissämme käymme taisteloon.--Minä olen valmis.
ANGELO. Mutta ystäväni jaksaa kovin pahoin; sen näyttää muotonsa.
CANZIO. Mitä! Kauhistaisko häntä lähestyvä leikki?
CLAUDIO. Sinä tunnet minun, Canzio. Vedä!
GIOTTI. Vielä muutama sana! Tämä ei ole yhtään koreata, että kaksi niin
uskollista toveria päätyvät nyt antelemaan toinentoisellensa
lihahaavoja, tai, pahimmassa kohtauksessa verisesti toinentoistansa
teurastamaan. Sentähden minä, teidän molempain tuttava ja naapuri, olen
koettanut parastani, estääkseni katastrooffia. Tosin ponnistelee
Canzion sydämmessä koston himo, mutta uskonpa toki, että lauhtuu hänen
kuuma mielensä, huomatessaan hieman mukailemista riitaveljensä
puolesta.
CANZIO. Claudio, vaihka myrskyykin sisustani väkivaltaisesti ja pyrkii
ulos tuliseen taisteloon, niin mielin toki, kauvallisen ystävyytemme
nimessä, pidättää miekkaani huotrassa, jos kohtaan sinulta hyvitystä.
Peräytä sanas, tunnusta loukanneesi kaunoisen Marcian, pyydä häneltä
anteeksi tämä kompees; ja palatkoon välillemme rauha ja sovinto.
CLAUDIO. Minäkö rukoilisin anteeksi häneltä? Mikä vaatimus! Ottaisinko
sanani takasin? En, vaan sanonpa vielä, ettäs olet toiminut kuin
sydämmetön rosvo. Armottomalla kädellä kuristit sinä Mariamnen
jumalallisen rakkauden, runnoit sisären sydämmen, jonka lemmenhelleys
sua kohtaan maksoi enemmin kuin maa ja taivaan tähdistö. Niin
sanomattoman kallis on hengen hieno kulta. Kaiken tämän sinä teit,
koska syleilit vierasta, julkeata naista.
CANZIO. (Vetää miekkansa) Miekkas!
CLAUDIO. (Tekee samoin) Tässä seison. (Taistelevat)
CANZIO. (Eriks.) Ellen häntä lävistä, niin tulkoon kaikesta loppu.
CLAUDIO. (Eriks.) Silmäni ei katso oikein kirkkaasti nyt, mutta
seisonpa kannallani toki.
ANGELO. Ei! tämä ei ole rehellinen kamppaus. Pidättäkäät! (Katkasee
miekallansa taistelon)
CANZIO. Herra, mitä teette?
ANGELO. Toisaiksi tämä taistelonne! Kumppaninne ei voi hyvin, hän
horjuu ja miekastelee vaivoin.
CLAUDIO. (Pitellen otsaansa) Ole rauhassa, Angelo.
CANZIO. Hän horjuu. Miksi rohkenee siis arka jänis härsytellä
jalopeuraa?
ANGELO. Hän rohkenee ja taistelee vielä kuin mies, mutta toisella
erällä.
CANZIO. Kehno pelkuri pysyköön miekankalinasta kaukana.
CLAUDIO. En koskaan pelkuri!
CANZIO. No näytä se ja puollusta itseäs! (Taistelevat hetken kovin
kiivaasti, viimein Claudio, saatuansa pistoksen Canziolta, pudottaa
miekkansa ja kaatuu)
CLAUDIO. Siinä oli kylliksi. Angelo. Claudio?
CLAUDIO. Se oli kuoleman pistos, joka painoi päätösmerkin elämäni
kirjaan.
GIOTTI. Toisin toivokaamme ja käykäämme toimeen häntä sidottaa.
CLAUDIO. Pois siteinenne ja kahleinenne. Kohta olen vapaa, kohta riisun
päältäni tämän kempelön naamarin, joka niin kauvan on peitellyt
sieluani. Tässä tahdon kuolla kukoistavalla sijalla.
ANGELO. Oi Claudio, mun kallis ystäväni!
GIOTTI. Uskollisuus itse!
CLAUDIO. Lohduta äitiäni.
ANGELO. Kurja äiti! Herra Canzio, mitä olette tehnyt?
CANZIO. Tappanut Claudion.
ANGELO. Ja hänen äitinsä.
CLAUDIO. Äkkinen ja petollinen taudinjuoni veressäni saattoi matkaan
tämän. (Gregorio tulee)
GREGORIO. Minä hänen tapoin.
GIOTTI. Poika, mitä tahdot tässä? Mene tiehees!
GREGORIO. Mielisinpä lähteä samalle tielle kuin herrani tuossa. Mutta
ei; hän korkeuden kirkkauteen rientää, minä alas pimeyden valtakuntaan.
Tuossa hän makaa ja minä hänen tapoin.
ANGELO. Oletko mieletön, poika?
GIOTTI. Mene, muuton annan sinulle vauhtia matkalles.
GREGORIO. Kuulkaat, hyvät herrat ja mun kuolevainen isäntäni, kuulkaat
minua: Se taudin puuska, joka saavutti hänen niin äkisti ja teki hänen
kunnottomaksi väistelemään itseänsä taistelossa, se on myrkky, jonka
annoin hänelle aamujuomassansa minä. Jaa, se on totuus, arvoisat mun
herrani.
ANGELO. Sinä viheliäinen!
GIOTTI. Sinä kirottu peikon sikiö!
CANZIO. Niin nuori ja niin saatanallinen!
GREGORIO. Jos teitä miellyttää, niin tehkäät minusta paikalla ruumis.
GIOTTI. Sen tehköön laki ja pyövelin kirves.
GREGORIO. Heitä tervehdin.
CLAUDIO. Gregorio, miksi teit tämän kauhistavan työn? Miksi tahdoit
murhata sun herras?
GREGORIO. Mun sisustani, kiukkuinen kuin kyinen luola, ei voinut
sulattaa häpeätä, jonka mulle saattoi hyvin ansaittu kuritus teidän
kädestänne. Olipa se ansaittu moninkertaisesti; sillä monet kerrat
olitte jo ennen mulle antanut anteeksi saman ilkivallan. Te minua
löitte, siihen oli teillä oikeus ja syy, mutta nämät iskut tahdoin minä
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Canzio; Selman juonet - 5
  • Parts
  • Canzio; Selman juonet - 1
    Total number of words is 3619
    Total number of unique words is 1896
    19.7 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 2
    Total number of words is 3671
    Total number of unique words is 1786
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 3
    Total number of words is 3630
    Total number of unique words is 1801
    19.1 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 4
    Total number of words is 3608
    Total number of unique words is 1866
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 5
    Total number of words is 3648
    Total number of unique words is 1805
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 6
    Total number of words is 3679
    Total number of unique words is 1813
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 7
    Total number of words is 3576
    Total number of unique words is 1800
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    32.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 8
    Total number of words is 3640
    Total number of unique words is 1725
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    27.9 of words are in the 5000 most common words
    32.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Canzio; Selman juonet - 9
    Total number of words is 1657
    Total number of unique words is 917
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.