Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 6

Total number of words is 3562
Total number of unique words is 1759
28.0 of words are in the 2000 most common words
39.3 of words are in the 5000 most common words
44.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Gerboisin kanssa, jolle hän sähkötti ja jota pyysi saapumaan luokseen
saadakseen tietoja vaaleatukkaisesta naisesta; sitten sisar Augusten
kanssa, joka paroni d'Hautrecin murhan jälkeen oli vetäytynyt
visitandinien luostariin.
Jokaisen keskustelun aikana odotti Watson ulkona ja joka kerta hän
kysyi:
-- Tyytyväinenkö?
-- Hyvin tyytyväinen. Minä olin aivan varma omista päätelmistäni, me
olemme oikealla tiellä. Eteenpäin mars!
He kuljeksivat paljon. He tarkastivat molemmat talot, jotka olivat
Henri-Martin-puistokadun varrella olevan palatsin kummallakin puolen,
sitten he menivät Clapeyron-kadulle asti, ja tarkastaessaan numero
25:n päätyä Holmes sanoi:
-- Näiden talojen välillä täytyy ehdottomasti olla salaisia käytäviä.
Minä en vain löydä niitä.
Syvällä sielussaan ja ensi kerran Watson epäili Holmesin
kaikkivoipaisuutta. Miksi hän puheli niin paljon ja toimi niin vähän?
-- Miksikä? huudahti Holmes vastaten Watsonin salaisiin ajatuksiin,
-- siksi, että tuon kirotun Lupinin suhteen saa työskennellä
umpimähkään, luottaa sattumaan, ja sen sijaan että vetäisi totuuden
varmoista tosiasioista, saakin vetää sen omista aivoistaan ja sitten
tutkia, sopiiko se hyvin yhteen tapausten kanssa.
-- Varsinkin salaiset käytävät?
-- Ja entä sitten! Vaikka löytäisinkin ne ja tietäisin, mitä tietä
Lupin tuli asianajajansa luo, tai seurasi vaaleatukkaista naista
paroni d'Hautrecin murhan jälkeen, niin olisinko sen pitemmällä?
Saisinko sen kautta aseita hyökätäkseni?
-- Hyökätkäämme yhtäkaikki! huudahti Watson.
Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun hän peräytyi kiljaisten.
Jotain putosi hänen jalkojensa juureen, puolillaan hiekkaa oleva
säkki, joka oli ollut vähällä pudota hänen päälleen.
Holmes katsahti ylöspäin, heidän yläpuolellaan teki kaksi työmiestä
työtä viidennen kerroksen parvekkeeseen kiinnitetyillä telineillä.
-- Kylläpä meillä oli onnea! hän huudahti, -- olisimme astuneet vain
askeleenkaan eteenpäin niin olisimme saaneet noiden lurjusten säkin
päähämme. Voisipa melkein luulla...
Hän vaikeni, syöksyi taloon, juoksi viidenteen kerrokseen, soitti
ovikelloa, riensi huoneistoon palvelijain suureksi kauhuksi ja meni
parvekkeelle. Siellä ei ollut ketään.
-- Missä ne työmiehet ovat, jotka olivat äsken täällä? sanoi hän
palvelijalle.
-- He lähtivät pois.
-- Mitä tietä?
-- Tietysti keittiön portaita.
Holmes kumartui katsomaan kadulle. Hän näki kahden miehen poistuvan
talosta kuljettaen polkupyöriään. He hyppäsivät satulaan ja
poistuivat.
-- Ovatko he jo kauankin tehneet työtä näillä telineillä?
-- Hekö? Vasta tästä aamusta alkaen. He tulivat vasta silloin.
Holmes palasi Watsonin luo.
He palasivat alakuloisina asuntoonsa ja tämä päivä päättyi synkkään
vaitioloon.
Seuraavana päivänä he noudattivat samaa ohjelmaa. He istuivat samalla
penkillä Henri-Martin-puistokadun varrella, ja Watson oli siitä aivan
epätoivoissaan, sillä hänen mielestään ei ollut hauskaa istuskella
tuolla tavoin tarkastamassa noita kolmea asuntoa.
-- Mitä te odotatte? Sitäkö, että Lupin ilmestyy jostain noista
taloista?
-- En.
-- Että vaaleatukkainen nainen ilmestyy?
-- En.
-- Mitä sitten?
-- Minä toivon, että jokin pieni tapaus ilmestyy, aivan pieni seikka,
josta voin sitten lähteä eteenpäin.
-- Ja jollei sitä ilmesty?
-- Silloin syttyy minussa jotain, pieni kipinä, joka sytyttää ruudin.
Eräs tapaus sattui tänä yksitoikkoisena aamuna, mutta se oli vähällä
koitua onnettomuudeksi.
Eräs herra ratsasti puiden välissä olevaa ratsutietä, hänen hevosensa
pillastui ja töytäisi penkkiin, jolla he istuivat, jolloin hevosen
lanne iski Holmesin olkapäähän.
-- Aha! tämä huudahti, -- olinpa vähällä saada olkapääni murskatuksi!
Herra koetteli hillitä hevostaan. Englantilainen veti revolverinsa
esiin ja tähtäsi. Mutta Watson tarttui äkkiä hänen käteensä.
-- Olettehan aivan hullu, Holmes! Mitä te aiottekaan! Tappaa tuon
herran!
-- Päästäkää minut, Watson... päästäkää minut! Heidän välillään
syntyi taistelu, jona aikana herra sai hillityksi ratsunsa ja kiiti
pois heidän luotaan.
-- Ja nyt ampukaa! huudahti Watson riemuiten, kun ratsastaja oli
päässyt jonkun matkan päähän.
-- Mutta, senkin hölmö, ettekö te ymmärtänyt, että hän oli Arsène
Lupinin rikostoveri?
Holmes vapisi kiukusta. Watson änkytti aivan surkean näköisenä:
-- Mitä te sanottekaan? Tuoko herra?
-- On Lupinin rikostoveri, samoin kuin ne työmiehetkin, jotka
heittivät hiekkasäkin meidän päähämme.
-- Onko se totta?
-- Totta tai ei, me olisimme voineet saada siitä todisteen.
-- Tappamallako tuon herran?
-- Ampumalla hänen hevosensa aivan yksinkertaisesti kuoliaaksi. Ilman
teitä pitelisin nyt käsissäni Lupinin rikostoveria. Ymmärrättekö nyt
typeryytenne?
Iltapäivä kului hyvin synkän mielialan vallitessa. He eivät puhuneet
sanaakaan keskenään. Kello viisi kävellessään edes ja takaisin
Clapeyron-kadulla, pysytellen koko ajan loitolla taloista, tuli
kolme laulavaa työmiestä, jotka kulkivat käsikoukkua, heitä vastaan
ja tahtoivat jatkaa matkaansa erottautumatta toisistaan. Holmes,
joka oli huonolla tuulella, vastusti sitä. Syntyi lyhyt tyrkkiminen.
Holmes asettui nyrkkeilyasentoon, töytäisi yhtä nyrkillä rintaan, ja
löi kasvoihin, ja mukiloi kahta jäljellä olevaa, jotka sen enempää
vastustamatta poistuivat yhdessä toverinsa kanssa.
-- Ah! hän huudahti, -- sepä teki hyvää... minun hermoni olivatkin
juuri parhaiksi vireessä, verraton tilaisuus...
Mutta huomatessaan Watsonin nojaavan seinää vasten, hän kysyi:
-- Mitä nyt, vanha toveri, tehän olette kalman kalpea?
Watson osoitti käsivarttaan, joka riippui aivan hervottomana ja
sopersi:
-- Minä en tiedä, miten minun laitani on, käsivarteeni koskee.
-- Käsivarteenneko? Oikein kovasti?
-- Niin, niin, oikeaan käsivarteeni!
Vaikka hän kuinka koetti niin hän ei saanut sitä liikkumaan.
Sherlock tunnusteli sitä, ensin hellävaroen, mutta sitten yhä
kovakouraisemmin, nähdäkseen kuinka suuri tuska oikeastaan oli.
Tuskan määrä oli niin suuri, että hän levottomana vei hänet läheiseen
apteekkiin, jossa Watson pyörtyi.
Apteekkari riensi apulaisineen auttamaan. Hän huomasi, että käsivarsi
oli katkennut, ja heti oli kysymys lääkäristä, leikkauksesta ja
sairaalasta. Lääkäriä odottaessa riisuttiin potilaan yltä, joka
tuskan herättämänä alkoi päästää valitushuutoja.
-- Hyvä, hyvä, mainiota, sanoi Holmes, joka piteli käsivartta, --
koskee hiukan, vanha veikko, viiden tai kuuden viikon päästä on
kaikki taas ennallaan. Mutta he saavat tämän kalliisti maksaa, senkin
roistot! Kuuletteko, varsinkin hän, sillä tuo onneton Lupin on
tämänkin takana. Minä vannon teille, että jos joskus...
Hän vaikeni äkkiä, päästi käden irti, mikä tuotti Watsonille niin
kauhean tuskan, että tuo onneton pyörtyi uudelleen... ja lyöden
otsaansa hän huudahti:
-- Watson, minussa heräsi uusi ajatus, olisikohan sattumalta...
Hän ei enää liikahtanut, katsoi eteensä ja sopersi lyhyitä lauseita.
-- Mutta sehän on totta, sehän selittää kaiken. Ihminen etsii
etäältä sitä, joka on aivan vieressä. Hittovie, tiesinhän minä,
että miettimällä pääsee selville. Hyvä Watson, minä luulen, että te
tulette olemaan minuun tyytyväinen!
Ja jättäen vanhan toverinsa siihen paikkaan, hän riensi kadulle ja
juoksi numero 25:n luo.
Oven ylä- ja oikealla puolella oli kilvessä kirjoitus: _Destange
arkkitehti, 1874_.
Talossa numero 23 oli sama kirjoitus.
Tähän asti oli kaikki tämä aivan luonnollista. Mutta mitä hän saisi
lukea Henri-Martin-puistokadun varrella?
Ajuri ajoi ohitse.
-- Ajuri, Henri-Martin-puistokatu, numero 134, ja täyttä laukkaa.
Seisoen ajoneuvoissa hän joudutti hevosta ja tarjosi juomarahaa
ajurille. Nopeammin! Vieläkin nopeammin!
Kuinka levoton hän olikaan ajoneuvojen kääntyessä Pompe-kadulta!
Olikohan hän päässyt hiukan totuudesta selville?
Erääseen kiveen palatsin seinässä oli kaiverrettu seuraavat sanat:
_Destange, arkkitehti 1874_.
Viereisissä taloissa sama kirjoitus: _Destange, arkkitehti 1874_...
* * * * *
Nämä seikat vaikuttivat niin tärisyttävästi häneen, että hän vaipui
muutamaksi minuutiksi aivan hervottomana istumaan ajoneuvoihin
vavisten ilosta. Vihdoinkin pieni valo välkkyi keskellä pimeyttä!
Keskellä synkkää metsää, jossa tuhansia polkuja risteili, hän löysi
ensimmäisen seikan, joka ilmaisi, mitä tietä vihollinen oli kulkenut!
Postikonttorissa hän pyysi soittaa Crozonin linnaan. Kreivitär oli
itse vastaamassa.
-- Halloo! Tekö se olette, armollinen rouva?
-- Herra Holmes, eikö niin? Luonnistuuko kaikki hyvin?
-- Mainiosti, mutta kesken kaikkea kiirettä, sanokaa minulle yksi
ainoa asia.
-- Minä kuuntelen.
-- Milloin Crozonin linna on rakennettu?
-- Se paloi noin kolmekymmentä vuotta sitten, ja rakennettiin
uudestaan.
-- Kuka rakensi, ja minä vuonna?
-- Pääoven yläpuolella on seuraava kirjoitus: Lucien Destange,
arkkitehti, 1877.
-- Kiitos, armollinen rouva, ja hyvästi.
Holmes poistui postikonttorista mutisten:
-- Destange, Lucien Destange, tuo nimi on tuttu minulle.
Mennessään lukusalin ohitse hän katsoi eräästä nykyaikaisesta
elämäkerrallisesta teoksesta ja kopioi kaikki, mitä kirjassa oli
miehestä, jonka nimi oli "Lucien Destange, synt. 1840. Suuri Rooman
palkinto, kunnialegioonan upseeri, kirjoittanut useita huomattavia
teoksia rakennustaiteesta, jne."
Sieltä hän palasi apteekkiin ja meni sitten sairaalaan, jonne Watson
oli viety. Sairasvuoteellaan, käsivarsi kipsissä, väristen kuumeesta,
virui hänen vanha toverinsa.
-- Voitto! Voitto! huudahti Holmes, -- minä olen saanut langan päästä
kiinni.
-- Minkä langan?
-- Sen, joka vie minut perille asti! Minä pääsen kulkemaan varmalla
pohjalla, josta löydän todisteita, merkkejä...
-- Kuten savukkeenpätkiä esimerkiksi? kysyi Watson, joka alkoi
innostuneena asiaan virkistyä.
-- Ja paljon muutakin! Ajatelkaahan, minä olen saanut selville sen
salaperäisen siteen, joka yhdisti nuo vaaleatukkaisen naisen eri
seikkailut. Miksi Lupin valitsi nuo kolme asuntoa, jossa nuo eri
tapaukset sattuivat?
-- Niin, miksi?
-- Siksi, että sama arkkitehti oli rakentanut nuo kolme rakennusta.
Helppoahan se oli arvata, sanotte kai? Oli kyllä, mutta kukaan ei
sitä ajatellut.
-- Ei kukaan muu, paitsi te.
-- Paitsi minä, joka tiedän, että kun sama arkkitehti teki kaikkien
kolmen talon piirustukset samanlaisiksi, hän siten teki mahdolliseksi
noiden kolmen seikkailun onnistumisen, jotka näyttävät niin
ihmeellisiltä, mutta ovatkin yksinkertaisia ja helppoja.
-- Mikä onni!
-- Jo oli aikakin päästä siitä selville, vanha veikko, sillä minä
aloin jo käydä levottomaksi. Onhan jo neljäs päivä kulumassa.
-- Kymmenestä.
-- No, tästä lähin...
Hän ei pysynyt paikoillaan, niin riemuissaan ja iloissaan hän oli.
-- Ajattelen, että äsken nuo roistot olisivat kadulla voineet
katkaista minun käsivarteni yhtä hyvin kuin teidän. Mitä siihen
sanotte, Watson?
Watson vavahti ajatellessaan niin kauheata mahdollisuutta.
Ja Holmes jatkoi:
-- Viisastukaamme tästä opetuksesta! Katsokaahan, Watson, meidän
suurin erehdyksemme on ollut taistella Lupinin kanssa paljain
kasvoin, jolloin hän mielin määrin on saanut iskeä meitä. Vahinko on
ollut vain puolinainen, koska hän ei ole onnistunut osumaan muuta
kuin teihin...
-- Jos olen suoriutunut saamalla toisen käsivarteni katkaistuksi,
huokasi Watson.
-- Sen sijaan että olisimme menettäneet molemmat. Mutta älkäämme
enää toimiko varomattomasti. Keskellä päivää ja valvonnan alaisena
ollessani saa hän voiton. Pimeässä ja saadessani vapaasti liikkua
olen minä voiton puolella, olkoon vihollinen kuinka voimakas tahansa.
-- Ganimard voisi auttaa teitä.
-- Ei koskaan! Sinä päivänä, jona voin sanoa: Arsène Lupin on tuolla,
tuossa on hänen piilopaikkansa, ja näin hänet saan kiinni, silloin
menen tapaamaan Ganimardia niistä kahdesta paikasta, joiden osoitteen
hän antoi minulle: hänen asuntonsa Pergolése-kadun varrella ja
sveitsiläinen ravintola Chatelet-torin varrella. Tästä lähin toimin
yksin.
Hän lähestyi vuodetta, laski kätensä Watsonin olalle -- kipeälle
olalle luonnollisesti -- ja sanoi hyvin hellästi:
-- Hoitakaa itseänne, vanha veikko. Teidän tehtävänne on tästälähin
antaa työtä parille kolmelle Arsène Lupinin miehelle, jotka
löytääkseen jälkeni saavat turhaan odottaa, että tulen tänne
tiedustelemaan vointianne. Tämä on luottamustoimi.
-- Luottamustoimi, ja minä kiitän teitä siitä, lausui Watson syvästi
kiitollisena, -- minä koetan kaikin tavoin huolellisesti sen täyttää.
Mutta kaikesta päättäen te ette siis enää palaa?
-- Miksikä? kysyi Holmes kylmästi.
-- Olette oikeassa, olette oikeassa. Voinhan minä jokseenkin hyvin.
Vielä viimeinen palvelus, Sherlock: tahdotteko antaa minulle juotavaa?
-- Juotavaako?
-- Niin, minä kuolen janoon, ja kun minulla on tällainen kuume.
-- Tietysti! Heti paikalla...
Hän kaatoi pari kolme pulloa, huomasi tupakkapakkauksen, sytytti
piippunsa ja äkkiä, aivan kuin hän ei olisi kuullutkaan ystävänsä
pyyntöä, hän poistui ja hänen vanha toverinsa loi kaihoavan katseen
vesilasiin, jota hän ei ulottunut ottamaan.
* * * * *
-- Herra Destange!
Palvelija katsoi kiireestä kantapäähän henkilöä, jolle hän
avasi oven palatsiin -- tuohon komeaan palatsiin, joka sijaitsi
Malesherbes-torin ja Montchanin-kadun kulmassa -- ja nähdessään
pienen harmaatukkaisen miehen, jonka parta oli ajelematon, ja jonka
pitkä musta, epäiltävän siisti takki oli sopusoinnussa kehon kanssa,
jonka luonto oli tehnyt kummallisen suhteettomaksi, hän vastasi
halveksivalla äänellä, kuten tulikin:
-- Herra Destange on kotona, eikä ole. Se riippuu asioista. Onko
herralla käyntikorttinsa?
Herralla ei ollut käyntikorttia, mutta hänellä oli suosituskirje,
ja palvelija vei tämän kirjeen herra Destangelle, ja herra Destange
käski tuomaan vastatulleen luoksensa.
Hänet vietiin hyvin suureen pyöreään saliin, joka oli palatsin
nurkkauksessa, ja jonka seinät peittyivät kirjahyllyjen taakse, ja
arkkitehti sanoi hänelle:
-- Te olette herra Stickmann.
-- Niin olen.
-- Sihteerini on sairastunut ja lähettää teidät jatkamaan
kirjaluetteloa, jonka hän minun johdollani oli aloittanut, varsinkin
saksalaisten kirjojen luetteloa. Oletteko tottunut tämän laatuisiin
töihin?
-- Olen, aivan tottunut, vastasi herra Stickmann saksalaisella
korostuksella.
Näin ollen tehtiin piankin sopimus ja Destange ryhtyi heti työhön
uuden sihteerinsä kanssa.
Sherlock Holmes oli päässyt minne tahtoi.
Päästäkseen Lupinin valvonnan alta ja siihen taloon, jossa Lucien
Destange asui tyttärensä Clotilden seurassa, täytyi kuuluisan
salapoliisin sukeltaa tuntemattomaan piiriin, käyttää kaikkia
salakeinoja, saavuttaa mitä erilaisimpien nimien suojassa monen
monituisten henkilöiden suosio ja luottamus, lyhyesti sanoen, elää
kahden vuorokauden sisällä mitä vaiherikkainta elämää.
Hän oli saanut tietää seuraavaa: herra Destange jonka terveys oli
huononpuoleinen ja joka kaipasi lepoa, oli vetäytynyt syrjään
kaikista puuhista ja eleli rakennustiedettä käsittelevien kirjojen
seurassa. Häntä ei mikään muu huvittanut kuin vanhojen, tomuisten
kirjojen selaileminen.
Mitä tulee hänen tyttärensä Clotildeen, niin pidettiin häntä hiukan
omituisena. Hän pysyi aina huoneissaan, kuten isänsäkin, mutta
toisessa päässä taloa, eikä koskaan käynyt ulkona.
Tämä kaikki, hän ajatteli kirjoittaessaan luetteloon herra Destangen
luettelemien kirjojen nimiä, ei ole vielä mitään varmaa, mutta
askel eteenpäin! Minun täytyy täten päästä selville muutamista
jännittävistä kysymyksistä: onko herra Destange Arsène Lupinin
kanssarikollinen? Tapaavatko he toisensa? Löytyykö enää noita
kolmea taloa koskevia piirustuksia? Enköhän noiden paperien kautta
saa käsiini toisten talojen piirustuksia, joissa myös on salaisia
käytäviä, ja jotka Lupin on varannut itseään varten.
Herra Destange Arsène Lupinin kanssarikollinen! Tuo kunnioitettu
mies, kunnialegioonan upseeri, toimisi yhdessä varkaan kanssa, sitä
oli hyvin vaikea otaksua. Sitä paitsi, vaikka otaksuisikin tämän
kanssarikollisuuden mahdolliseksi, niin miten herra Destange olisi
kolmekymmentä vuotta aikaisemmin voinut aloittaa sen, mitä Arsène
Lupin, joka silloin makasi kehdossaan, tulisi tekemään?
Samapa se! Englantilainen ryhtyi tutkimaan. Hänen verraton vainunsa,
tuo hänelle erikoinen vaisto sanoi, että jokin salaisuus oli tähän
kätkettynä. Hän aavisti sitä pienistä seikoista, joille hän ei voinut
antaa selvää muotoa, mutta joiden vaikutuksen hän tunsi heti taloon
astuessaan.
Toisen päivän aamuna ei hän vielä ollut tehnyt mitään
mieltäkiinnittävää löytöä. Kello kaksi hän ensi kertaa näki Clotilde
Destangen, joka tuli kirjastoon kirjaa hakemaan. Hän oli noin
kolmenkymmenenvuotias, ruskeatukkainen, hidasliikkeinen ja hiljainen,
ja hänen kasvoillaan oli välinpitämätön ilme, joka on kaikilla
niillä, jotka elävät paljon omissa ajatuksissaan. Hän vaihtoi
muutaman sanan herra Destangen kanssa, ja poistui katsahtamattakaan
Holmesiin.
Iltapäivä kului yksitoikkoisesti. Kello viisi ilmoitti herra Destange
lähtevänsä pois. Holmes jäi yksin parvekkeelle, joka kiersi pyöreän
salin seinää sen puolivälissä. Pitkät minuutit liittyivät toisiinsa.
Ja äkkiä hän vavahti: varjo ilmestyi puolihämärästä aivan hänen
vierestään parvekkeelle. Oliko se mahdollista? Kuinka kauan tuo
näkymätön henkilö oli ollut tuossa? Ja mistä hän tuli?
Ja mies astui portaita alas ja lähestyi suurta tammikaappia. Piilossa
polvillaan parvekkeen aitauksen päällä olevien kankaiden takana
Holmes piti häntä silmällä ja näki miehen selailevan papereita, joita
kaappi oli aivan täynnä. Mitä hän etsi!
Ja äkkiä ovi aukeni ja neiti Destange astui nopeasti sisään ja sanoi
jollekulle, joka seurasi häntä:
-- Sinä et siis lähdekään, isä? Siinä tapauksessa sytytän sähkövalon.
Odota hiukkasen, älä liikahda paikaltasi.
Mies sulki kaapin ovet ja piilottautui suuren ikkunan syvennykseen,
jonka verhot hän veti eteensä. Miten neiti Destange ei nähnyt häntä?
Miten hän ei kuullut mitään? Hyvin tyynesti hän väänsi sähkönappulaa
ja antoi tietä isälleen. He istuutuivat toistensa viereen. Neiti
Destange avasi kirjan, jonka hän oli tuonut mukanaan ja alkoi lukea.
-- Sinun sihteerisi ei olekaan siis enää täällä? sanoi hän hetkisen
kuluttua.
-- Ei, kuten näet.
-- Oletko yhä tyytyväinen häneen? jatkoi tytär ikään kuin hän
ei tietäisi mitään oikean sihteerin sairaudesta ja Stickmannin
astumisesta hänen sijaansa.
-- Olen, olen.
Herra Destangen pää huojui oikealle ja vasemmalle. Hän vaipui uneen.
Kului hetkisen. Nuori tyttö luki. Mutta toinen ikkunan verho liikahti
ja mies hiipi seinän vierustaa ovea kohden, jolloin hän tuli
kulkemaan herra Destangen taitse, mutta aivan neiti Destangen editse,
ja siten, että Sherlock Holmes saattoi selvästi nähdä hänen kasvonsa.
Hän oli Arsène Lupin.
Englantilainen vavahti ilosta. Hänen laskelmansa olivat olleet
oikeita, hän oli päässyt salaperäisen asian ytimeen, ja Arsène Lupin
oli odotetulla paikalla.
Mutta Clotilde ei liikahtanutkaan, vaikka oli mahdotonta otaksua,
ettei hän nähnyt miehen jokaista liikettä. Ja Lupin kosketti jo
melkein oveen, ja ojensi kätensä ripaa kohden kun muuan esine putosi
pöydältä, jota hänen vaatteensa oli hipaissut. Herra Destange sävähti
hereille. Arsène Lupin seisoi jo hänen edessään, hattu kädessään ja
hymyillen.
-- Maxime Bermond, huudahti herra Destange iloisesti, -- rakas
Maxime! Mikä hyvä tuuli tuo teidät tänne?
-- Halu nähdä teidät, samoin kuin neiti Destangen.
-- Te olette siis palannut matkoilta?
-- Olen, eilen.
-- Ja jäättekö päivälliselle?
-- En, minä syön ravintolassa ystävieni kanssa.
-- Huomenna kai tulette? Clotilde, pyydä, että hän tulee huomenna.
Hyvä Maxime, minä ajattelin juuri näinä päivinä teitä.
-- Todellako?
-- Niin, minä järjestin vanhoja papereita eilen ja löysin tuosta
kaapista viimeisen tilityksemme.
-- Minkä tilityksen?
-- Sen, joka koskee Henri-Martin-puistokatua.
-- Mitä! Säilytättekö te noita papereita! Mitä varten!
He siirtyivät pieneen saliin, joka oli työhuoneen vieressä ja jonne
johti leveä aukko.
-- Onko hän Lupin? kysyi Holmes itseltään alkaen äkkiä epäillä.
Niin, hän oli ehdottomasti Lupin, mutta samalla myös toinen mies,
joka jossain suhteessa muistutti Arsène Lupinia, mutta jolla
kuitenkin oli oma persoonallisuutensa, omat piirteensä, katseensa,
hiusten väri...
Hännystakkiin puettuna, valkoinen kaulanauha kaulassa, pehmeä
laskotettu paidan rinnus yllään, hän puheli hupaisesti kertoen
kaskuja, joille herra Destange nauroi ääneen, ja jotka houkuttelivat
hymyn Clotilden huulille. Ja jokainen hänen hymynsä näytti
olevan palkkio Arsène Lupinille, joka iloitsi siitä, että oli
ne aiheuttanut. Hän tuli yhä sukkelammaksi ja iloisemmaksi, ja
vähitellen tämän onnellisen ja kirkkaan äänen vaikutuksesta, tulivat
Clotilden kasvot vilkkaammiksi ja niistä katosi se kylmä ilme, joka
teki ne vastenmielisiksi.
He rakastavat toisiaan, ajatteli Holmes, mutta mitä yhteistä voi olla
Clotilde Destangen ja Maxime Bermondin välillä? Tietääkö hän, että
Maxime onkin Arsène Lupin?
Kello seitsemään asti hän kuunteli, ahnaasti tarkaten joka sanaa.
Sitten hän varovaisesti astui portaita alas ja kulki huoneen sitä
puolta, josta häntä ei voitu nähdä.
Kadulla Holmes tarkasti, oliko auto tai ajoneuvoja odottamassa, ja
kun hän ei niitä nähnyt, poikkesi hän Malesherbes-bulevardille.
Mutta eräällä sivukadulla hän otti ylleen käsivarrellaan kantamansa
päällystakin, muutti hattunsa toisen muotoiseksi, kääntyi ja palasi,
muuttuneena toisennäköiseksi torille odottamaan, koko ajan pitäen
silmällä Destangen asunnon ovea.
Arsène Lupin tuli talosta melkein heti ja suuntasi kulkunsa
Constantinople- ja Londres-katuja myöten Pariisin keskiosaa kohden.
Sadan askeleen päässä kulki Sherlock.
* * * * *
Ne olivat suloisia hetkiä englantilaiselle! Hän veti ahnaasti ilmaa
sieraimiinsa kuten hyvä ajokoira, joka on löytänyt tuoreet jäljet.
Hänestä tuntui todella suurenmoiselta seurata vastustajaansa. Hän
ei siis enää ollutkaan varjostettu, vaan Arsène Lupin, voittamaton
Arsène Lupin.
Mutta hän huomasi piankin omituisen seikan: sille välille, joka
erotti hänet Arsène Lupinista, ilmestyi muita henkilöitä, jotka
kulkivat samaan suuntaan. Hän huomasi varsinkin kaksi huopahattuista
miestä vasemmanpuolisella katukäytävällä, ja kaksi lippalakkista ja
savuketta polttavaa miestä oikealla katukäytävällä.
Kaikki olikin vain sattumaa. Mutta Holmes kummastui vielä enemmän,
kun Lupinin poikettua erääseen tupakkakauppaan, nuo neljä miestä
pysähtyivät -- ja vielä enemmän kun he lähtivät liikkeelle samalla
kertaa kuin hänkin kulkien omalla puolellaan katukäytävää.
Perhana, ajatteli Holmes, häntä siis vartioidaan!
Se ajatus, että toiset olivat päässeet Arsène Lupinin jäljille, että
toiset riistivät häneltä, ei kunniaa -- siitä hän vähät välitti
-- vaan tuon suuren ilon, korvaamattoman nautinnon saada kiinni
aivan yksinään tuo vaarallisin vihollinen, minkä hän koskaan oli
tavannut, se ajatus sai hänet epätoivoon. Mutta erehdys ei voinut
olla mahdollinen: noilla miehillä oli oma erikoinen ilmeensä, heillä
oli tuo liiankin luonnollinen ilme, joka on niillä, jotka sovittavat
kulkunsa toisten mukaan, mutta eivät tahdo tulla huomatuksi.
-- Olisikohan Ganimard pitemmällä kuin hän sanoikaan? mutisi Holmes,
-- tekeekö hän minusta pilkkaa?
Hänen teki mielensä lähestyä jotakuta noista neljästä miehestä
puhellakseen hänen kanssaan. Mutta lähestyttäessä bulevardia tuli
tungos yhä taajemmaksi, hän pelkäsi kadottavansa Lupinin näkyvistä
ja kiirehti kulkuaan. Hän kääntyi Heldeskadun kulmasta juuri
sillä hetkellä kun Lupin nousi unkarilaisen ravintolan portaita
ylös. Ravintolan ovi oli auki siten että Holmes, istuessaan
bulevardipenkillä kadun toisella puolella näki hänen istahtavan
komeasti katettuun, kukilla koristettuun pöytään, jonka ympärillä jo
oli kolme hännystakkipukuista herraa ja kaksi hienosti pukeutunutta
naista, jotka ottivat hänet erinomaisen ystävällisesti vastaan.
Sherlock etsi silmillään noita neljää miestä ja näki heidät erillään
toisistaan keskellä väkijoukkoa, joka kuunteli viereisen kahvilan
mustalaisorkesteria. Kummallista kyllä he eivät näyttäneet pitävän
silmällä Arsène Lupinia vaan paljon enemmän ympärillään olevaa
joukkoa.
Äkkiä eräs heistä otti taskustaan savukkeen ja pyysi tulta herralta,
jolla oli pitkä takki ja silkkihattu. Herra ojensi sikarinsa,
ja Holmes oli huomaavinaan heidän puhelevan kauemmin kuin mitä
tarvittiin savukkeen sytyttämiseen. Sitten tuo herra nousi portaita
ylös ja vilkaisi ravintolaan. Huomattuaan Lupinin hän lähestyi,
puheli hetkisen hänen kanssaan, valitsi sitten itselleen viereisen
pöydän ja Holmes huomasi että hän ei ollut kukaan muu kuin tuo hieno
herra Henri-Martin-puistokadulta.
Silloin hän ymmärsi kaiken. Arsène Lupinia pidettiin silmällä ja
nuo miehet kuuluivat hänen joukkoonsa! Nuo miehet valvoivat hänen
turvallisuuttaan, olivat hänen henkivartionsa, hänen turvajoukkonsa.
Kaikkialla missä heidän herransa oli vaaran alaisena, olivat hänen
rikostoverinsa varoittamassa ja puolustamassa häntä. Nuo neljä miestä
olivat hänen liittolaisiaan! Liittolainen oli myös tuo pitkätakkinen
herra!
Englantilainen värisi. Onnistuisiko hänen koskaan päästä käsiksi
tuohon täydellisesti turvattuun olentoon? Mikä rajaton valta olikaan
tuollaisella joukolla, jolla oli sellainen johtaja!
Hän repäisi lehden taskukirjastaan, kirjoitti lyijykynällä muutaman
sanan sille, pisti sen kirjekuoreen, ja sanoi viisitoistavuotiaalle
penkillä lojuvalle katupojalle:
-- Kuule, poika, ota ajuri ja vie tämä kirje sveitsiläisen ravintolan
kassanhoitajalle, Chatelet-torin varrella. Ja sukkelaan...
Hän pisti viisi frangia pojan käteen. Poika katosi.
Kului puoli tuntia. Tungos oli tullut yhä suuremmaksi, ja Holmes näki
vain aika ajoin Lupinin kätyrit. Mutta joku kosketti häntä, ja ääni
kuiskasi hänen korvaansa:
-- No niin! Mitä on tapahtunut, herra Holmes?
-- Tekö se olette, herra Ganimard?
-- Minä, sain teidän kirjeenne ravintolaan. Mitä on tapahtunut?
-- Hän on täällä.
-- Mitä sanottekaan?
-- Tuolla, ravintolan perällä, kumartukaa hiukan oikealle. Näettekö
hänet?
-- En.
-- Hän kaataa samppanjaa naapurilleen.
-- Eihän se ole hän.
-- Se on hän.
-- Minä vakuutan teille. Mutta... Hän voi todellakin olla. Senkin
lurjus, _kuinka hän muistuttaa itseään!_ mutisi Ganimard ymmällään.
-- Ja nuo toiset, ovatko ne kätyreitä?
-- Eivät, hänen naapurinsa on lady Gliveden, toinen on herttuatar de
Cleath, ja vastapäätä istuu Espanjan Lontoon-lähettiläs.
Ganimard astui askeleen, Sherlock pidätti häntä.
-- Ei ajattelemattomuuksia! Te olette yksin.
-- Niin on hänkin.
-- Ei, bulevardilla on miehiä, jotka muodostavat hänen
henkivartionsa. Lukuunottamatta ravintolan sisällä tuota herraa...
-- Mutta kun minä tartun Arsène Lupinia niskaan ja huudan ääneen
hänen nimensä, niin koko sali on minun puolellani, kaikki palvelijat.
-- Parempia olisivat poliisit.
-- Se avaisi heti Arsène Lupinin ystävien silmät. Ei, herra Holmes,
meillä ei ole valinnan varaa.
Hän oli oikeassa, Holmes ymmärsi sen. Parasta oli koettaa onneaan ja
käyttää hyväkseen suotuisaa tilaisuutta. Hän neuvoi vain Ganimardille:
-- Koettakaa vain toimia niin, että teidät tunnetaan mahdollisimman
myöhään.
Hän itse pujahti sanomalehtimyymälän taakse pitäen koko ajan silmällä
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 7
  • Parts
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 1
    Total number of words is 3438
    Total number of unique words is 1689
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    36.7 of words are in the 5000 most common words
    42.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 2
    Total number of words is 3641
    Total number of unique words is 1694
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    43.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 3
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 1670
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 4
    Total number of words is 3664
    Total number of unique words is 1682
    26.9 of words are in the 2000 most common words
    36.9 of words are in the 5000 most common words
    42.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 5
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1756
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    38.1 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 6
    Total number of words is 3562
    Total number of unique words is 1759
    28.0 of words are in the 2000 most common words
    39.3 of words are in the 5000 most common words
    44.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 7
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1766
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 8
    Total number of words is 3601
    Total number of unique words is 1736
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 9
    Total number of words is 3586
    Total number of unique words is 1698
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 10
    Total number of words is 1298
    Total number of unique words is 761
    32.1 of words are in the 2000 most common words
    42.1 of words are in the 5000 most common words
    47.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.