Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 5

Total number of words is 3598
Total number of unique words is 1756
26.7 of words are in the 2000 most common words
38.1 of words are in the 5000 most common words
43.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
teillä ei ollut keinoja siihen. Siis, väliaika. Mutta kreivitär
asettui linnaansa asumaan. Sitä juuri te odotitte. Sormus katosi.
-- Ilmestyäkseen kaikeksi kummaksi konsuli Bleichenin hammastahnaan,
huomautti Lupin.
-- Joutavia, huudahti Sherlock, naputtaen pöytään, -- minulle ei pidä
kertoa sellaisia typeryyksiä. Tyhmät voivat mennä sellaiseen ansaan,
mutta ei sellainen vanha kettu kuin minä olen.
-- Mitä se tietää?
-- Se tietää, että...
Holmes vaikeni hetkeksi ikään kuin tehostaakseen vaikutelmaa. Lopulta
hän lausui:
-- Se sininen helmi, joka löydettiin hammastahnasta, oli väärä. Oikea
on teidän hallussanne.
Arsène Lupin oli hetkisen vaiti, mutta sitten hän sanoi aivan
yksinkertaisesti katsoen suoraan englantilaiseen:
-- Te olette terävä mies.
-- Terävä mies, eikö olekin, alleviivasi Watson aivan suunniltaan
ihastuksesta.
-- Niin, vakuutti Lupin, -- kaikki selviää, kaikki saa oikean
muotonsa. Ei ainoakaan tutkintotuomari, ei ainoakaan sanomalehtimies,
jotka ovat tätä asiaa pohtineet, ole päässyt noin pitkälle totuutta
kohden. Tämä on ihmeellinen todistus teidän vaistostanne ja
loogisuudestanne.
-- Mitä vielä! sanoi englantilainen mielissään saadessaan kuulla
tunnustuksen sellaisen tuntijan suusta, -- ei tarvinnut muuta kuin
miettiä asiaa.
-- Täytyi _osata_ miettiä, ja niin harvat sitä osaavat! Mutta nyt kun
olettamusten alue on ahtaampi ja maaperä on valmistettu...
-- No niin, nyt minun ei tarvitse muuta kuin tietää, miksi nuo kolme
seikkailua ovat tapahtuneet sellaisissa paikoissa kuin Clapeyron-katu
25, Henri-Martin-puistokatu 134 ja Crozonin linna. Siinä on koko
solmu. Loppu on vain jonnin joutavaa, kuin arvoitusten selittely
lapsille. Eikö se ole teidänkin mielipiteenne?
-- Se on minun mielipiteeni.
-- Siinä tapauksessa, herra Lupin, on minun turhaa sanoa uudelleen,
että kymmenen päivän päästä tehtäväni on täytetty?
-- Niin, kymmenessä päivässä saatte koko totuuden selville.
-- Ja te olette vankina.
-- En.
-- Ettekö?
-- Jotta minä joutuisin vangiksi, täytyisi tapahtua niin mahdottomia
asioita, kokonainen sarja niin hämmästyttäviä tapahtumia, että minä
en voi otaksuakaan sellaista mahdollisuutta.
-- Sen, mitä eivät olosuhteet eivätkä epäsuotuisat sattumat voi saada
aikaan, sen voi mies omalla tahdollaan ja päättäväisyydellään luoda,
herra Lupin.
-- Mutta jos toisen tahto ja päättäväisyys luovat tälle aikeelle
voittamattomia esteitä, herra Holmes.
-- Ei löydy voittamattomia esteitä, herra Lupin.
Katse, jonka he loivat toisiinsa, oli syvä, se ei kumminkaan puolin
ollut uhmaileva, mutta tyyni ja rohkea. Se oli kuin kahden miekan
kalskahdus toisiinsa. Se helähti kirkkaasti ja suorasti.
-- Hyvä on, huudahti Lupin, -- sepä on jotain! Vastustaja, mutta se
onkin harvinainen lintu, itse Sherlock Holmes. Tästä tulee hauskaa.
-- Ettekö pelkää? kysyi Watson.
-- Melkein, herra Watson, -- ja todistuksena siitä on se, että minä
riennän valmistamaan turvapaikkaa itselleni. Muuten voin joutua
ansaan. Sanommeko siis kymmenen päivän päästä, herra Holmes?
-- Kymmenen päivän. Tänään on sunnuntai. Keskiviikosta viikko, ja
kaikki on lopussa!
-- Ja minä istun lukkojen takana?
-- Epäilemättä.
-- Hitto vieköön! Minä kun jo iloitsin rauhallisesta elämästäni.
Poissa kaikki ikävyydet, liike jatkumassa rauhallisesti, poliisi
loitolla ja lohdutuksenani se tieto, että koko maailman sympatia
ympäröi minua. Kaikki se saa nyt muuttua! Se on rahan nurja puoli.
Kaunista ilmaa seuraa sade. Nyt on nauru loppunut. Hyvästi!
-- Pitäkää kiirettä, sanoi Watson, huolissaan henkilön puolesta, jota
Holmes niin kunnioittavasti kohteli, -- älkää heittäkö minuuttiakaan
hukkaan.
-- En minuuttiakaan herra Watson, minä sanon vain kuinka onnellinen
olen saadessani tavata teidät, ja kuinka minä kadehdin mestaria,
jolla on niin tunnollinen apulainen kuin te olette.
He kumarsivat kohteliaasti toisilleen kuin kaksintaistelupaikalla
kaksi vastustajaa, joita ei mikään viha erota, mutta jotka kohtalo
pakottaa taistelemaan säälimättä keskenään. Ja Lupin tarttui
käsivarteeni ja veti minut kadulle.
-- Mitä tästä sanotte? Siinäpä ateria, jonka yksityiskohdat tekevät
hyvän vaikutuksen siinä kirjoittamassanne elämäkerrassani.
Hän sulki ravintolan oven ja seisahtui muutaman askeleen päähän siitä:
-- Poltatteko?
-- En, mutta ettehän tekään luullakseni.
-- En minäkään.
Hän sytytti savukkeen tulitikulla, jota hän heilutti useaan kertaan
saadakseen sen sammumaan. Mutta heti hän heitti savukkeen pois,
juoksi kadun yli ja tapasi kaksi miestä, jotka astuivat varjosta
esiin aivan kuin merkin saatuaan. Hän puheli heidän kanssaan muutaman
minuutin ajan vastakkaisen puolen katukäytävällä, palasi sitten minun
luokseni.
-- Minä pyydän anteeksi, tuo kirottu Holmes antaa minulle lankoja
katkottaviksi. Mutta, minä vannon, ettei hän vielä ole voittanut
Lupinia. Senkin lurjus, hän saa nähdä, kenen kanssa hän on
tekemisissä. Näkemiin, Watson oli oikeassa, minulla ei ole hetkeäkään
hukattavana.
Hän poistui nopeasti.
Täten loppui tämä omituinen ilta, tai ainakin osa tästä illasta,
johon minä olin ottanut osaa. Sillä seuraavien tuntien kuluessa
sattui tapauksia, joista minä, toisten tähän ateriaan osallistuneiden
henkilöiden avulla, olen tilaisuudessa antamaan täyden selostuksen.
* * * * *
Samalla hetkellä kun Lupin erosi minusta, Sherlock Holmes katsoi
kelloaan ja nousi vuorostaan.
-- Kahtakymmentä vaille yhdeksän. Kello yhdeksän piti minun tavata
kreivi ja kreivitär asemalla.
-- Siis matkaan! huudahti Watson ryypäten perätysten kaksi lasillista
whiskya.
He poistuivat.
-- Watson, älkää katsoko taaksenne! Meitä ehkä seurataan; sen vuoksi
menetelkäämme siten kuin kaikki se olisi meille yhdentekevää.
Kuulkaahan, Watson, sanokaahan minulle mielipiteenne: miksi Lupin oli
tuossa ravintolassa?
Watson ei viivytellyt vastausta.
-- Syödäkseen.
-- Watson, mitä enemmän me työskentelemme yhdessä, sitä selvemmin
huomaan teidän edistyvän. Te toden totta aivan hämmästytätte minua.
Pimeässä Watson punastui mielihyvästä, ja Holmes jatkoi:
-- Syödäkseen, varmaankin, ja sitten luultavasti ottaakseen
selville, menenkö todellakin Crozonien luo, kuten Ganimard ilmoitti
haastattelussaan. Minä menen siis sinne, jotta en pahoittaisi hänen
mieltään. Mutta kun minun täytyy hänen suhteensa voittaa aikaa, niin
en menekään.
-- Ah! sanoi Watson ällistyneenä.
-- Te, ystäväiseni, juoskaa tätä katua pitkin, ottakaa ajuri, kaksi
kolme ajuria. Palatkaa myöhemmin etsimään matkatavaroita, jotka
jätimme asemalle, ja täyttä laukkaa l'Elysée-Palace-hotelliin.
-- l'Elysée-Palace-hotelliin?
-- Te tilaatte itsellenne huoneen, jonne menette levolle ja nukutte
kädet nyrkissä odottaen minun määräyksiäni.
Watson lähti ylpeillen hänelle uskotusta tehtävästä. Sherlock Holmes
otti matkalippunsa ja meni Amiensin pikajunaan, jossa kreivi ja
kreivitär jo häntä odottivat.
Hän kumarsi vain heille, sytytti uuden piipun, ja tupakoi
rauhallisesti seisoen vaunun käytävässä.
Juna lähti liikkeelle. Kymmenen minuutin päästä hän tuli istumaan
kreivittären viereen ja sanoi hänelle:
-- Onhan teillä sormuksenne?
-- On.
-- Suvaitkaa lainata sitä minulle. Hän otti sen käteensä ja tarkasti
sitä.
-- Minä arvasin oikein, timantti on keinotekoinen.
-- Timantti keinotekoinen?
-- Se on uusi keino. Timanttihiekkaa kuumennetaan hyvin kovassa
kuumuudessa, jolloin se saadaan sulamaan, silloin ei tarvitse muuta
kuin koota se yhdeksi kiveksi.
-- Mitä! Minun timanttinihan on oikea.
-- Tiedän, on kyllä, mutta tämä ei ole teidän.
-- Missä minun sitten on?
-- Arsène Lupinin hallussa.
-- Siis tämä?
-- Tämä on pantu teidän timanttienne sijaan ja pistetty herra
Bleichenin hammas tahnaputkeen, josta te sen löysitte.
-- Tämä on siis väärä.
-- Aivan varmasti.
Hämmästyneenä, hämillään kreivitär vaikeni, ja hänen miehensä
käänteli epäuskoisena jalokiveä. Lopulta kreivitär sopersi:
-- Onko se mahdollista! Mutta miksei sitä ole aivan yksinkertaisesti
varastettu? Ja miten se on anastettu?
-- Siitä juuri minä tahdon päästä selville.
-- Crozonin linnassa?
-- Ei, minä nousen junasta Creilissä, ja palaan Pariisiin. Siellä
minä taistelen Arsène Lupinin kanssa. Sopisihan siihen mikä muu
paikka tahansa, mutta edullisinta on, että Lupin uskoo minun olevan
matkoilla.
-- Mutta...
-- Mitäkö teihin tulee, hyvä rouva, pääasia on teidän timanttinne,
eikö niin?
-- Niin.
-- No niin, olkaa rauhassa. Minä annoin äsken lupauksen jota on
paljon vaikeampi pitää. Luottakaa Sherlock Holmesiin, minä annan
teille oikean timanttinne takaisin.
Juna hiljensi kulkuaan. Hän pisti väärän timantin taskuunsa ja avasi
oven. Kreivi huudahti:
-- Mutta tehän nousette junasta väärälle puolelle!
-- Siten Lupin, jos hän antaa vartioida minua, kadottaa jälkeni.
Hyvästi.
Eräs aseman virkamies koetti turhaan estää häntä. Englantilainen
suuntasi kulkunsa asemapäällikön työhuonetta kohden. Viisikymmentä
minuuttia myöhemmin hän hyppäsi junaan, joka toi hänet Pariisin vähää
ennen puoliyötä.
Hän juoksi asemahuoneen läpi, meni ravintolaan, poistui toisesta
ovesta ja riensi ajoneuvoihin.
-- Clapeyron-katu.
Päästyään varmuuteen siitä, ettei häntä seurattu, hän pysäytti
ajurin kadun päässä ja alkoi tarkkaan tutkia herra Detinanin taloa
ja molempia viereisiä taloja. Askelilla hän mittaili muutamia
etäisyyksiä ja teki muistiinpanoja taskukirjaansa.
-- Ajuri, Henri-Martin-puistokatu.
Puistokadun ja Pompe-kadun kulmassa hän maksoi ajurille, kulki
katukäytävää pitkin numeron 134 kohdalle asti, ja ryhtyi tekemään
samoja mittauksia paroni d'Hautrecin entisen asunnon ja sen vieressä
olevien molempien talojen suhteen, mittaillen talojen päädyt, ja
laskien kuinka leveitä olivat ne pienet puutarhat, jotka olivat
talojen edessä.
Puistokatu oli autio ja hyvin pimeä nelinkertaisten puurivien
suojassa, joiden välistä siellä täällä kaasulyhty koetti turhaan
taistella synkkää pimeyttä vastaan. Eräs lyhty loi heikkoa valoaan
yhteen osaan palatsia, ja Holmes näki ilmoitustaulun, jossa luki
"vuokrattavana", riippuvan aitauksessa, molemmat hoitamattomat
puistokäytävät, jotka rajoittivat ruohokentän, ja asumattoman talon
suuret, tyhjät ikkunat.
-- Se on totta, hän ajatteli, -- paronin kuoltua ei kukaan ole asunut
täällä... Jospa minä voisin päästä sinne sisään ja tehdä pienen
tarkastuksen.
Tuskin tämä ajatus oli herännyt hänessä, kun hän jo tahtoi sen
toteuttaakin. Mutta miten? Aitaus oli niin korkea että oli
mahdotonta ajatellakaan kiivetä sen yli; hän otti taskustaan
sähkölampun ja tiirikan, jotka aina olivat hänen taskussaan. Suureksi
hämmästyksekseen hän huomasi, että portin toinen puolisko oli
raollaan. Hän pujahti puutarhaan huolellisesti varoen sulkemasta
porttia. Mutta hän ei vielä ollut astunut kolmeakaan askelta kun hän
seisahtui. Eräästä toisen kerroksen ikkunasta välähti valo.
Ja valo kulki toisen ja kolmannen ikkunan ohi, hän ei voinut
nähdä muuta kuin varjon, joka kulki huoneen seinillä. Ja toisesta
kerroksesta valo laskeutui alakertaan ja kulki kauan huoneesta
huoneeseen.
-- Kuka perhana saattaa kulkea yhden aikaan yöllä talossa, jossa
paroni d'Hautrec murhattiin? kyseli Sherlock itseltään hyvin
uteliaana.
Yhdellä ainoalla keinolla hän voisi sen saada tietää, menemällä itse
taloon. Hän ei siekaillut. Mutta sillä hetkellä kun hän päästäkseen
nurmikon poikitse kulki katulyhdyn valaiseman alueen yli, mies
varmaankin näki hänet, sillä hän sammutti valon eikä Sherlock Holmes
enää nähnyt häntä.
Hiljaa nojasi hän ruohikolle johtavaan oveen. Sekin oli auki. Kun
hän ei kuullut mitään kolinaa, hän uskalsi astua pimeässä eteenpäin,
tapasi porraskaiteen pään ja nousi portaita ylös. Sama hiljaisuus,
sama pimeys vallitsi kaikkialla.
Päästyään seuraavaan kerrokseen hän astui erääseen huoneeseen ja
lähestyi ikkunaa, josta kalpea yövalo tuli huoneeseen. Silloin hän
huomasi ulkona miehen, joka epäilemättä oli kulkenut toisia portaita
alas ja poistunut toisesta ovesta, pujahtavan vasemmalle molempia
puutarhoja erottavan muurin vieressä kasvavaan pensaikkoon.
-- Perhana, huudahti Holmes, -- hän pujahtaa käsistäni!
Hän kompuroi portaita alas ja kulki nurmikon poikki estääkseen miestä
poistumasta. Mutta hän ei nähnyt enää ketään ja hän tarvitsi muutamia
sekunteja erottaakseen pensaikosta muita mustemman kohdan, joka
hiukan liikahteli.
Englantilainen mietti. Miksei tuo olento ollut koettanut paeta
silloin kun hän olisi niin helposti voinut sen tehdä? Jäikö hän
puolestaan vakoilemaan kutsumatonta vierasta, joka oli häirinnyt
häntä hänen salaperäisissä puuhissaan?
-- Missään tapauksessa se ei ole Lupin, Lupin olisi taitavampi. Se on
joku, joka kuuluu hänen joukkioonsa.
Kului pitkiä minuutteja. Sherlock ei liikahtanut vaan tuijotti häntä
vaanivaan vastustajaan. Mutta kun ei vastustaja enää liikahtanut
ja kun englantilainen ei tuhlannut koskaan aikaa joutenoloon,
tarkasti hän toimiko hänen revolverinsa liipaisin, otti tikarinsa
tupestaan ja astui suoraan vihollista kohti osoittaen siten tuota
kylmää uhkarohkeutta ja vaaran halveksimista, joka hänet teki niin
pelottavaksi.
Kuului rasahdus: tuo toinen veti revolverinsa vireeseen. Sherlock
syöksyi äkkiä pensaikkoon. Toisella ei ollut aikaa liikahtaakaan:
englantilainen oli jo hänen kimpussaan. Syttyi vimmattu, epätoivoinen
taistelu, jonka aikana Sherlock arvasi tuon toisen ponnistelevan
saadakseen puukkonsa esille. Mutta Holmes tahtoi aivan mielettömällä
kiihkolla saada heti ensi hetkenä käsiinsä Arsène Lupinin kätyrin,
ja tunsi sen vuoksi voimansa vastustamattomiksi. Hän kaatoi
vastustajansa maahan, lepäsi koko painollaan hänen päällään ja
pakotti hänet aivan liikkumattomana makaamaan pusertamalla sormillaan
kuten pihdeillä tuon onnettoman kurkkua, vapaalla kädellään hän etsi
sähkölamppuaan, painoi sitä ja valaisi vangitun kasvoja.
-- Watson! huudahti hän kauhistuneena.
-- Sherlock Holmes! sopersi puoliksi tukehtuneen koriseva ääni.
* * * * *
Molemmat makasivat kauan maassa sanaakaan vaihtamatta, molemmat
aivan lamassa. Tuulen viima liikutti hiukan lehtiä. Holmes ei
liikahtanutkaan, hänen sormensa puristivat yhä vielä Watsonin
kurkkua, joka korisi yhä heikommin.
Ja äkkiä sai suuttumus Sherlockissa vallan, hän irrotti kätensä,
mutta tarttui toisen olkapäihin ja ravisti vimmatusti häntä.
-- Mitä te täällä teette? Vastatkaa... Olenko minä käskenyt teitä
piiloutumaan pensastoihin ja vakoilemaan minua?
-- Vakoilemaan teitä, huokasi Watson, -- enhän minä tietänyt teidän
olevan täällä.
-- Miksi sitten tulitte? Mitä te täällä teette? Teidänhän piti mennä
nukkumaan.
-- Minä olin nukkumassa.
-- Olisitte sitten nukkunut!
-- Minä nukuin.
-- Te ette olisi saanut herätä!
-- Teidän kirjeenne...
-- Minun kirjeenikö?
-- Niin, jonka kaupunginlähetti toi teiltä minulle hotelliin.
-- Minultako? Oletteko hullu?
-- Mutta se on totta!
-- Missä se kirje on?
Watson ojensi hänelle kirjeen. Lyhdyn valossa hän luki
hämmästyksekseen:
"Watson, ylös vuoteesta ja rientäkää Henri-Martin-puistokadulle.
Talo on autio. Astukaa sisään, tarkastakaa, laatikaa tarkka
pohjapiirustus ja palatkaa nukkumaan. Sherlock Holmes."
-- Minä mittailin juuri parhaillaan huoneita, sanoi Watson, -- kun
näin varjon puutarhassa. Ainoa ajatukseni oli...
-- Saada tuo varjo käsiinne. Se oli hyvä ajatus... Mutta,
katsokaahan, sanoi Holmes auttaen toveriaan nousemaan ja lähtien
hänen kanssaan liikkeelle, -- ensi kerralla, Watson, kun saatte
kirjeen minulta, niin ottakaa ensin selko siitä, että kirje ei ole
väärennetty.
-- Mutta, sanoi Watson, joka alkoi käsittää asian oikean laidan, --
kirje ei ollutkaan teidän kirjoittamanne?
-- Ei!
-- Kenenkä sitten?
-- Arsène Lupinin.
-- Mutta miksi se kirjoitettiin?
-- Sitä en tiedä, ja juuri se tekeekin minut levottomaksi. Miksi
hitossa hän vaivasi teitä? Jos olisi kysymys minusta, niin
ymmärtäisin, mutta kysymys onkin vain teistä. Ja minä kysyn, missä
tarkoituksessa?
-- Minulla on kiire takaisin hotelliin.
-- Niin minullakin, Watson.
He olivat portin luona. Watson, joka kulki edellä tarttui
lukkorautaan ja veti.
-- Kas, tekö suljitte portin?
-- En suinkaan, minä jätin portin raolleen.
-- Mutta...
Sherlock veti vuorostaan ja sitten kiukuissaan hyökkäsi lukkoon
käsiksi. Hän kirosi.
-- Hiisi vieköön, se on suljettu, lukossa!
Hän ravisti kaikin voimin porttia, sitten huomattuaan ponnistuksensa
turhiksi, hän antoi käsivarsiensa vaipua alas ja sanoi purren
hampaitaan:
-- Nyt minä ymmärrän, tämä on hänen työtään! Hän arvasi, että minä
nousisin junasta Creilin luona, ja hän valmisti minulle täällä pienen
hiirenloukun siinä tapauksessa, että vielä tänä iltana tulisin
tutkimaan. Kohteliaana on hän kaupan päälliseksi lähettänyt minulle
vankeustoverin. Tämän on hän tehnyt, jotta kadottaisin yhden päivän,
ja todistaakseen minulle, että olisi parempi, kun pitäisin huolta
vain omista asioistani.
-- Se tahtoo sanoa, että me olemme hänen vankejaan.
-- Tepä sen sanoitte. Sherlock Holmes ja Watson ovat Arsène Lupinin
vankeina. Seikkailu alkaa hauskalla tavalla. Mutta ei, mutta ei, se
ei ole mahdollista.
Käsi laskeutui hänen olalleen, Watsonin käsi.
-- Tuolla ylhäällä, katsokaa tuonne ylös, valoa! Erääseen toisen
kerroksen ikkunaan ilmestyi todellakin valoa.
He riensivät molemmat juoksujalkaa eteenpäin, kumpikin omia
portaitaan kohden ja saapuivat yhtaikaa valaistun huoneen ovelle.
Keskellä huonetta paloi kynttilänpätkä. Sen vieressä oli kori, ja
tästä korista pisti esiin pullon kaula, kanan koipi ja puolikas
leipää.
Holmes purskahti nauruun.
-- Mainiota, meille tarjotaan illallista. Tämä on oikea lumottu
linna. Oikea satulinna. Älkää Watson näyttäkö niin synkältä kuin
olisitte hautajaisissa. Tämä on hyvin hullunkurista.
-- Oletteko varma siitä, että tämä on hullunkurista? huomautti Watson
synkän näköisenä.
-- Olenko varma siitä, huudahti Holmes, mutta hänen iloisuutensa
oli liiaksi meluavaa tuntuakseen luonnolliselta, -- se tahtoo
sanoa, etten koskaan ole nähnyt näin hullunkurista. Tämä on
sangen koomillista! Tuo Arsène Lupin on verraton. Hän pitää meitä
pilkkanaan, mutta niin hauskalla tavalla! Minä en vaihtaisi
paikkaani tässä juhlassa maailman kaikkiin aarteisiin. Watson, vanha
ystäväni, te tuotatte minulle surua. Olisinko erehtynyt teistä, eikö
teillä olisikaan tuota luonteen suuruutta, joka auttaa kantamaan
vastoinkäymisiä. Mitä te valitatte? Tällä hetkellä voisi puukkoni
olla kurkussanne, tai teidän puukkonne minun kurkussani, sillä
sitähän te tavoititte, hyvä ystävä.
Hänen onnistui iloisuudellaan ja ivallaan saada Watson-parka elpymään
ja ottamaan viipaleen kanaa ja lasillisen viiniä. Mutta kun kynttilä
oli palanut, kun heidän täytyi nukkuakseen oikaista permannolle ja
pitää seinää tyynynä niin heidän asemansa tuskallinen ja naurettava
puoli ilmeni heille selvästi. Ja he vaipuivat levottomana uneen.
Aamulla Watson heräsi keho jäykkänä ja vilusta väristen. Varovainen
liikunta herätti hänen huomiotaan: Sherlock Holmes oli polvillaan
ja tarkasti kumarassa suurennuslasin avulla lattialla olevaa tomua
ja näki valkoisella liidulla kirjoitettuja, melkein hävinneitä
numeroita. Hän kirjoitti ne muistikirjaan.
Watsonin seurassa, jota tämä toimi erikoisesti innostutti,
hän tarkasti jokaisen huoneen, ja kahdesta muusta huoneesta
hän löysi samanlaisia numeroita. Hän löysi myös kaksi ympyrää
tammilaudoituksessa, nuolen marmorilaatasta, ja neljä numeroa
neljästä porrasaskelmasta.
Hetken kuluttua Watson sanoi hänelle:
-- Ovatko numerot oikeita?
-- Oikeita, en tiedä, vastasi Sherlock, joka tällaisten löytöjen
vuoksi oli jälleen tullut hyvälle tuulelle, -- joka tapauksessa ne
merkitsevät jotain.
-- Jotain aivan selvää, sanoi Watson, -- ne ilmoittavat kuinka monta
laattaa on lattiassa.
-- Ah!
-- Niin. Mitä ympyröihin tulee, niin ne merkitsevät, että laudoitus
on ontto, kuten voitte tarkastaa, ja nuoli on suunnattu sinnepäin,
jossa keittiöstä tuleva ruokahissi on.
Sherlock Holmes katsahti ihmetellen häneen.
-- Niinkö! Mutta, ystäväni, miten sen tiedätte? Teidän älykkyytenne
saa minut melkein häpeämään.
-- Onhan se niin helppoa tietää, sanoi Watson, ilosta mahtavana,
-- minähän nuo merkit kirjoitin eilen seuratessani teidän... tai
oikeammin Arsène Lupinin antamia määräyksiä, koska teidän nimissänne
tullut kirje olikin hänen kirjoittamansa.
Watson oli tällä hetkellä suuremmassa vaarassa kuin taistellessaan
Holmesin kanssa pensaikossa, sillä Holmesin teki hurjasti mieli
kuristaa hänet. Mutta hän hillitsi itsensä, hänen kasvoilleen levisi
irvistys, joka koetti olla hymyily ja hän sanoi:
-- Hyvä on, hyvä on, te olette toiminut mainiosti ja se auttaa meitä
paljon eteenpäin. Onko teidän ihailtava tutkimis- ja huomiokykynne
kohdistunut muihin seikkoihin? Minä käyttäisin saavutetut tulokset
hyväkseni.
-- Ei, minä en ole päässyt sen pitemmälle.
-- Mikä vahinko! Alku oli niin lupaava. Mutta koska asian laita on
näin, niin meillä ei ole muuta tehtävää kuin poistua.
-- Poistua! Ja miten?
-- Siten kuin kunniallisten ihmisten tapana on: oven kautta.
-- Se on suljettu.
-- Avataan se.
-- Kuka sen tekee?
-- Olkaa niin hyvä ja kutsukaa tänne nuo kaksi poliisia, jotka
kävelevät puistokadulla.
-- Mutta...
-- Mutta mitä?
-- Se on niin nöyryyttävää. Mitä ihmiset sanovat kuullessaan, että
Sherlock Holmes ja minä Watson olemme olleet Arsène Lupinin vankina.
-- Minkä me sille voimme, hyvä ystävä, ihmiset nauravat niin, että
pitelevät kylkiään, vastasi Sherlock käheällä äänellä väännellen
kasvojaan. -- Mutta emmehän me voi valita tätä taloa asunnoksemme.
-- Ettekö te yritä mitään?
-- En.
-- Mutta eihän mies, joka toi meille ruokakorin, kulkenut puutarhan
kautta tullessaan eikä mennessään. Täällä on siis toinenkin tie ulos.
Etsikäämme sitä, eikä meidän tarvitse turvautua poliiseihin.
-- Oivasti ajateltu. Mutta te unohdatte, että koko Pariisin
poliisilaitos on etsinyt kuusi kuukautta tuota käytävää ja että
minäkin teidän nukkuessanne olen tarkastanut talon ylhäältä alas
asti. Hyvä Watson, Arsène Lupin on lintu, jollaisia me emme ole
tottuneet pyydystämään. Hän ei jätä mitään jälkiä.
* * * * *
Kello yksitoista Sherlock Holmes ja Watson pääsivät vapaiksi... ja
heidät vietiin lähimmälle poliisiasemalle, jossa komisario, ensin
ankarasti kyseltyään heiltä, päästi heidät vapaaksi surkutellen heitä
suuresti.
-- Minä olen aivan onneton siitä, mitä on tapahtunut. Teillä mahtaa
olla huonot ajatukset ranskalaisten vieraanvaraisuudesta. Hyvä
Jumala, millaisen yön te olette saaneet viettää! Tuo Lupin ei ole
lainkaan hienotunteinen.
He ajoivat l'Elysée-Palace-hotellin luo. Watson pyysi huoneensa
avainta.
Hetkisen etsittyään vastasi portieri hyvin hämmästyneenä:
-- Mutta, hyvä herra, tehän olette luopuneet huoneestanne.
-- Minä! Ja mitenkä?
-- Kirjeellisesti, kirjeessä jonka ystävänne tänä aamuna toi tänne.
-- Mikä ystävä?
-- Se herra, joka toi tänne kirjeenne. Katsokaa, teidän
käyntikorttinnekin oli sen sisällä. Tässä se onkin.
Watson tarttui siihen. Se oli todellakin hänen käyntikorttinsa ja
kirje oli todellakin hänen käsialallaan kirjoitettu.
-- Hyvä Jumala, hän mutisi, -- sekin on taas uusi konnankoukku.
Ja hän jatkoi varovaisesti kyselyään:
-- Ja matkatavarani?
-- Ystävännehän vei ne mukanaan.
-- Vai niin, ja te annoitte ne hänelle?
-- Annoimme, koska käyntikorttinne antoi meille siihen oikeuden.
-- Se on totta. Se on totta!
He molemmat lähtivät kulkemaan pitkin Champs-Elyséetä, vaiti ja
hitaasti. Kirkas syysaurinko valaisi puistokatua. Ilma oli leuto.
Keskiympyrän kohdalla Sherlock sytytti piippunsa ja he jatkoivat
kulkuaan. Watson huudahti:
-- Minä en ymmärrä teitä, Holmes, te olette niin tyyni! Teistä
tehdään pilkkaa, leikitään kanssanne kuin kissa leikkii hiiren
kanssa. Ettekä te hiiskahda sanaakaan!
Holmes seisahtui ja sanoi:
-- Watson, minä ajattelen teidän käyntikorttianne.
-- Miten niin?
-- Miten niin, on siinäkin mies, joka, varustautuessaan taisteluun
meitä vastaan, on hankkinut itselleen teidän ja minun käsialani
mallin, ja jolla on valmiina lompakossaan teidän käyntikorttinne.
Huomaatteko kuinka selvästi tästä näkyy, miten hän on varovainen,
ottaa kaikki huomioon, menettelee järjestelmällisesti ja viisaasti?
-- Se tietää...
-- Se tietää, Watson, että taistellakseen vihollisen kanssa joka
on niin täysissä aseissa, niin verrattomasti valmistautunut -- ja
voittaakseen hänet -- täytyy olla... täytyy olla minä. Ja kuten
näette, Watson, lisäsi hän nauraen, -- ei sittenkään ensi kerralla
onnistu.
* * * * *
Kello kolme julkaisi _l'Echo de France_ iltapainoksessaan seuraavan
uutisen:
"Tänä aamuna, herra Thénard, 16:nnen kaupunginosan
poliisikamarin komisario vapautti Sherlock Holmesin ja Watsonin,
jotka Arsène Lupin oli sulkenut paroni d'Hautrec-vainajan
asuntoon, jossa he viettivät miellyttävän yön.
Kun heidän matkatavaransa sitä paitsi varastettiin, ovat he
nostaneet kanteen Arsène Lupinia vastaan.
Arsène Lupin tyytyen tällä kertaa antamaan heille pienen
läksytyksen, pyytää heitä olemaan pakottamatta häntä ryhtymään
ankarampiin toimenpiteisiin."
-- Joutavia! huudahti Sherlock Holmes, rutistaen sanomalehden
käsissään, -- pelkkiä kujeita! Muusta en minä Lupinia syytä, hän on
lapsellinen. Suuri yleisö luottaa liian paljon häneen. Tuo mies on
liiaksi katupoikamainen.
-- Te, Sherlock, pysytte siis yhtä tyynenä?
-- Yhtä tyynenä, vastasi Holmes äänellä, jossa kajahti mitä ankarin
suuttumus. -- Miksi suotta kiivastuisin? _Minä olen aivan varma
siitä, että minä saan sanoa viimeisen sanan_.


VÄHÄN VALOA PIMEYTEEN

Olkoon mies kuinka karaistu tahansa -- ja Sherlock Holmes oli
sellainen, jota vastoinkäyminen ei voi kukistaa -- niin kuitenkin
olemassa hetkiä, jolloin uhkarohkeinkin tuntee tarvetta koota
voimansa ennen kuin hän uudelleen lähtee uhmailemaan taisteluonnea.
-- Minä pidän tänään lepopäivän, hän sanoi.
-- Ja minä?
-- Te, Watson, saatte ostaa päällysvaatteita ja alusvaatteita
täydentääksenne pukuvarastoamme. Sillä aikaa minä lepään.
-- Levätkää te, Holmes. Minä valvon.
Watson lausui nämä sanat juhlallisesti kuin vahtisotilas, joka on
asetettu ulommalle vahtipaikalle ja joka on suurimmassa vaarassa.
Hänen vartalonsa oikeni. Rypistäen silmäkulmiaan hän kulki edes
takaisin pienessä hotellihuoneessa, jonka he olivat valinneet
asunnokseen.
-- Valvokaa, Watson. Minä sillä välin valmistan taistelusuunnitelman,
joka paremmin soveltuu vastustajaamme. Katsokaahan, Watson, me olemme
erehtyneet Lupinista. Meidän täytyy alkaa asiat aivan alusta.
-- Vaikkapa sitä kauempaakin. Mutta onko meillä kylliksi aikaa?
-- Yhdeksän päivää, vanha veikko! Siinä on viisi liikaa.
Koko iltapäivän englantilainen tupakoi ja nukkui. Hän ryhtyi vasta
seuraavana päivänä toimiin.
-- Watson, minä olen valmis, nyt lähdemme liikkeelle.
-- Lähtekäämme, huudahti Watson täynnä sotilaallista innostusta. --
Omasta puolestani myönnän, että jalkapohjiani oikein kutittaa.
Holmes piti kolme pitkää keskustelua -- ensin herra Detinanin
kanssa, jonka asunnon hän tutki tarkoin; sitten neiti Suzanne
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 6
  • Parts
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 1
    Total number of words is 3438
    Total number of unique words is 1689
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    36.7 of words are in the 5000 most common words
    42.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 2
    Total number of words is 3641
    Total number of unique words is 1694
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    43.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 3
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 1670
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 4
    Total number of words is 3664
    Total number of unique words is 1682
    26.9 of words are in the 2000 most common words
    36.9 of words are in the 5000 most common words
    42.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 5
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1756
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    38.1 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 6
    Total number of words is 3562
    Total number of unique words is 1759
    28.0 of words are in the 2000 most common words
    39.3 of words are in the 5000 most common words
    44.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 7
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1766
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 8
    Total number of words is 3601
    Total number of unique words is 1736
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 9
    Total number of words is 3586
    Total number of unique words is 1698
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 10
    Total number of words is 1298
    Total number of unique words is 761
    32.1 of words are in the 2000 most common words
    42.1 of words are in the 5000 most common words
    47.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.