Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 1

Total number of words is 3438
Total number of unique words is 1689
26.0 of words are in the 2000 most common words
36.7 of words are in the 5000 most common words
42.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.

ARSÈNE LUPIN TAISTELUSSA SHERLOCK HOLMESTA VASTAAN
Kirj.
Maurice Leblanc

Suomentanut Jalmari Finne
Ranskalainen alkuteos: Arsène Lupin contre Sherlock Holmes


Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1908.



Marcel L'Heurex'lle
syvällä kiintymyksellä
_M.L._

SISÄLLYS:
Arpa numero 514 -- sarja 23
Sininen timantti
Sherlock Holmes aloittaa taistelun
Vähän valoa pimeyteen
Asiat alkavat selvitä
Arsène Lupin joutuu kiinni


ARPA NUMERO 514 -- SARJA 23

Joulukuun 8. päivänä viime vuonna Versaillesin lyseon matematiikan
professori Gerbois löysi eräästä vanhaintavaroiden kaupasta pienen
mahonkisen kirjoituspöydän, joka miellytti häntä monien laatikkojensa
vuoksi.
Sepä olisi sopiva syntymäpäivälahja Suzannelle, hän ajatteli.
Ja kun hän etsiskeli tyttärelleen sopivaa lahjaa, jonka hän voisi
pienillä varoillaan hankkia, niin hän tinki hinnasta ja maksoi
kirjoituspöydästä kuusikymmentäviisi frangia.
Samalla kun hän antoi myyjälle osoitteensa, niin nuori, hienon
näköinen mies, joka oli etsiskellen katsellut oikealle ja vasemmalla,
huomasi pöydän ja kysyi:
-- Mitä se maksaa?
-- Se on jo myyty, vastasi kauppias.
-- Vai niin... varmaankin tälle herralle?
Herra Gerbois kumarsi onnellisena siitä, että hän omisti huonekalun,
jota toinen hänen vertaisensa halusi, ja poistui.
Mutta hän oli tuskin kulkenut kymmentäkään askelta pitkin katua, kun
tuo nuori mies saavutti hänet ja hattu kädessä sanoi hänelle hyvin
kohteliaasti:
-- Minä pyydän tuhannesti anteeksi, hyvä herra... tehdessäni
epähienon kysymyksen... Etsittekö nimenomaan tuota kirjoituspöytää.
-- En. Minä etsin huokeahintaista vaakaa fysikaalisia kokeilujani
varten.
-- Te ette siis pane sille suurta arvoa?
-- Panen kyllä.
-- Siksikö, että se on vanhanaikainen?
-- Siksi, että se on mukava.
-- Suostuisitteko siinä tapauksessa vaihtamaan sen yhtä mukavaan,
mutta paremmassa kunnossa olevaan kirjoituspöytään?
-- Tämä on hyvässä kunnossa ja vaihto on minun mielestäni tarpeeton.
-- Mutta...
Herra Gerbois saattoi helposti kiivastua ja oli epäluuloinen. Hän
vastasi kuivasti:
-- Minä pyydän teitä luopumaan pyytelemisestänne.
Tuntematon asettui hänen eteensä.
-- Minä en tiedä paljonko te olette siitä maksanut... minä maksan
kaksi kertaa enemmän.
-- Minä en myy.
-- Kolme kertaa?
-- Lopettakaa, huudahti professori kärsimättömästi, -- se mikä kuuluu
minulle ei ole kaupan.
Nuori mies katsoi häneen terävästi tavalla, jota herra Gerbois ei
voinut unohtaa. Sitten hän sanaakaan sanomatta kääntyi ympäri ja
poistui.
Tuntia myöhemmin tuotiin pöytä pieneen taloon, jossa professori asui
Viroflay-kadun varrella. Hän huusi tytärtään.
-- Tämä on sinulle, Suzanne, jos vain pidät siitä.
Suzanne oli suloinen olento, herkkä ja onnellinen. Hän heittäytyi
isänsä kaulaan niin iloisesti, kuin tämä olisi tarjonnut hänelle
kuninkaallisen lahjan.
Samana iltana sijoitettuaan sen huoneeseensa, hän Hortensen,
palvelijattaren, avulla puhdisti laatikot ja järjesti huolellisesti
niihin paperinsa, kirjepaperinsa, kirjeensä, postikorttikokoelmansa
ja muutamat muistot serkustaan, Philippestä, joita hän salassa
säilytti.
Seuraavana päivänä puoli kahdeksan herra Gerbois meni lyseoon. Kello
kymmenen Suzanne tapansa mukaan odotti häntä ulko-ovella, ja herra
Gerbois iloitsi suuresti nähdessään katukäytävällä rauta-aidan
vieressä hänen siron vartalonsa ja herttaisen hymynsä.
He palasivat yhdessä kotiin.
-- Mitä pidät kirjoituspöydästäsi?
-- Se on aivan verraton! Hortense ja minä olemme kiillottaneet
messinkikoristeet. Niiden luulisi olevan kultaa.
-- Sinä olet siis tyytyväinen?
-- Olenko tyytyväinen! Minä en voi kuvitella, miten enää tästälähin
tulisin ilman sitä toimeen.
He kulkivat talon edessä olevan puutarhan halki. Herra Gerbois
ehdotti:
-- Menemmekö katsomaan sitä ennen aamiaista?
-- Mennään, mennään, sepä on mainio ajatus.
Suzanne astui edeltä, mutta saavuttuaan huoneensa kynnykselle hän
huudahti kauhusta.
-- Mitä on tapahtunut? sopersi herra Gerbois.
Hän saapui vuorostaan huoneeseen. _Kirjoituspöytä oli poissa_.
* * * * *
... Tutkintatuomari ihmetteli miten yksinkertaisia keinoja oli
käytetty. Sillä aikaa, kun Suzanne oli poissa ja palvelijatar
ostoksilla, tuli tavallisella virkamerkillä varustettu
kaupunginpalvelija -- naapurit näkivät hänet -- pysäytti kärrynsä
puutarhan eteen ja soitti kaksi kertaa. Naapurit, jotka eivät
tietäneet palvelijattaren olevan poissa, eivät epäilleet mitään,
joten mies sai aivan rauhassa suorittaa tehtävänsä.
On huomioon otettava, että mitään kaappia ei ollut kosketeltu eikä
pöytäkelloa siirretty. Sitä paitsi löytyi Suzannen rahakukkaro,
jonka hän oli jättänyt pöydän marmorilevylle, viereiseltä pöydältä
ja kukkarossa olevat kultarahat olivat jäljellä. Pöydän varastaminen
oli siis pääasia, ja se teki jutun sitä kummallisemmaksi, sillä
kannattiko niin pienen hyödyn tähden syöksyä niin suureen vaaraan?
Ainoana viitteenä oli professorille edellisenä päivänä sattunut
tapaus.
-- Heti kieltäydyttyäni myymästä kaappia tuo nuori mies näytti
suuttuvan niin kovasti, että minä selvästi tunsin hänen poistuessaan
aikovan kostaa.
Se ei selvittänyt asiaa. Kuulusteltiin kauppiasta. Hän ei tuntenut
kumpaakaan herraa. Mitä pöytään tulee, niin oli hän ostanut sen
neljästäkymmenestä frangista Chevreusessa erään kuolinpesän
huutokaupasta ja uskoi myyneensä sen oikeaan hintaan. Tutkimuksia
jatkettiin, mutta mitään ei saatu tietää.
Mutta herra Gerbois uskoi lujasti siihen, että hän oli kärsinyt
tavattoman suuren häviön. Kokonainen omaisuus mahtoi olla kätketty
johonkin salalaatikkoon, ja sen vuoksi tuo nuori mies, joka tunsi
salaisuuden, oli toiminut niin päättäväisesti.
-- Isä parka, mitä me sillä rikkaudella olisimme tehneet? sanoi
Suzanne usein.
-- Mitäkö? Sellaiset myötäjäiset saadessasi voisit joutua hyviin
naimisiin.
Suzanne, joka toivoi saavansa serkkunsa Philippen puolisokseen,
vaikka tämä olikin perin köyhä, huokasi katkerasti. Ja pienessä
talossa Versaillesissa jatkui elämä ilottomampana kuin ennen, täynnä
katkeruutta ja pettymyksiä.
Kului kaksi kuukautta. Ja silloin, aivan yhtäkkiä sattui mitä
vakavampia tapauksia, sarja onnellisia ja onnettomia sattumia...
Helmikuun ensimmäisenä päivänä tuli herra Gerbois puoli kuusi kotiin
kädessään iltalehti, istuutui, otti silmälasit nenälleen ja alkoi
lukea. Kun politiikka ei häntä huvittanut, käänsi hän lehteä. Heti
veti hänen huomionsa puoleensa kirjoitus, jonka otsikkona oli:
"Kolmannen sanomalehtimiesyhdistyksen raha-arpajaiset.
Numero 514 -- sarja 23, voittaa miljoonan..."
Sanomalehti putosi hänen käsistään. Seinät huojuivat hänen silmissään
ja sydän hakkasi. Numero 514 -- sarja 23, se oli hänen numeronsa!
Hän oli ostanut sen sattumalta, tehdäkseen palveluksen eräälle
ystävälleen, sillä hän ei lainkaan uskonut kohtalon suosioon, ja nyt
hän voittikin!
Nopeasti hän otti muistikirjan esiin. Numero 514 -- sarja 23 oli
aivan oikein muistin tueksi kirjoitettu kirjan sivulle. Mutta arpa?
Hän syöksyi työhuoneeseensa ja etsi laatikkoja, jonne hän oli
pistänyt tuon kallisarvoisen paperin, ja heti huoneeseen tultuaan hän
seisahtui, horjui uudelleen ja sydämessä tuntui kouristus: laatikko
ei ollutkaan siellä ja kauhukseen hän muisti, ettei hän ollut nähnyt
sitä siellä moneen viikkoon! Moneen viikkoon ei hän ollut enää nähnyt
sitä edessään korjatessaan oppilaiden vihkoja!
Puutarhan hietikolla kuului askelia... Hän huusi:
-- Suzanne! Suzanne!
Suzanne tuli juoksujalkaa. Hän riensi huoneeseen. Herra Gerbois
sopersi kuten tukehtuva:
-- Suzanne... laatikko... laatikko?
-- Mikä?
-- Se, jonka ostin Louvresta... jonka toin eräänä torstaina kotiin ja
joka oli tämän pöydän päässä.
-- Muistelehan, isä... yhdessähän me sen siirsimme...
-- Milloin?
-- Illalla... tiedäthän... ennen tuota päivää...
-- Mutta minne... vastaa... minä aivan kuolen...
-- Minnekö?... kirjoituspöydän laatikkoon.
-- Senkö, joka varastettiin!
Hän kertasi sanat aivan hiljaa kuin kauhun vallassa. Sitten hän
tarttui Suzannen käteen ja sanoi vieläkin hiljempaa:
-- Se sisälsi miljoonan, tyttäreni...
-- Voi, isä, miksi et sanonut sitä minulle? mutisi Suzanne
lapsellisesti.
-- Miljoonan! jatkoi Gerbois, -- se oli sanomalehtiarpajaisten
päävoitto.
Onnettomuuden suuruus aivan musersi heidät, he olivat kauan vaiti
uskaltamatta katkaista äänettömyyttä.
Silloin Suzanne lausui:
-- Mutta, isä, maksetaanhan se sinulle yhtä kaikki.
-- Miksi? Minkä todistusten nojalla?
-- Tarvitaanko siihen todistuksia?
-- Tietysti!
-- Eikä sinulla ole niitä?
-- On kyllä, on yksi.
-- Siis?
-- Se oli laatikossa.
-- Siinä laatikossa, joka on kadonnut?
-- Niin. Ja joku toinen perii rahat.
-- Sehän olisi kamalaa! Kuulehan, isä, etkö sinä voi sitä estää?
-- Enhän minä tiedä! Enhän minä tiedä! Tuo mies on varmaankin hyvin
mahtava! Hänellä on sellaisia apukeinoja! Muistelehan vain... tuota
kirjoituspöytää...
Hän nousi äkkiä vimmastuneena ja polki jalkaansa:
-- Ei, ei, hän ei saa tuota miljoonaa, hän ei sitä saa! Miksi hän
sen saisi? Olkoonpa hän kuinka taitava tahansa, ei hänkään voi tehdä
mitään. Jos hän tulee rahoja nostamaan, niin hän joutuu kiinni!
Saammepahan nähdä, miten sen veijarin käy!
-- Sinulla on siis jokin hyvä ajatus, isä?
-- Minä aion puolustaa oikeuksiani viimeiseen asti, tapahtukoon mitä
tahansa! Ja me onnistumme! Miljoona on minun: minä saan sen käsiini!
Muutama minuutti sen jälkeen hän lähetti seuraavan sähkösanoman:
"Credit Foncierin johtaja Capucines-katu. Pariisi
Omistan numeron 514 -- sarja 23, vastustan kaikin laillisin
keinoin vierasten vaatimuksia.
_Gerbois_."
Melkein samaan aikaan saapui pankkiin seuraava sähkösanoma:
"Numero 514 -- sarja 23, on minun hallussani.
_Arsène Lupin_."
* * * * *
Joka kerta kun alan kertoa niitä lukemattomia seikkailuja, joista
Arsène Lupinin elämä koostuu, niin tunnen tehtäväni niin joutavaksi,
sillä minun mielestäni tuntee lukija hänen tavallisimmatkin
seikkailunsa. Tottahan on että tuskin löytyy ainoatakaan käden
liikettä -- jonka on tehnyt tuo "kansallisvarkaamme", joksi häntä on
kutsuttu -- jota ei ole aivan tarkkaan kuvattu, ei ainoatakaan tekoa,
jota ei ole tutkittu joka puolelta, ei ainoatakaan toimenpidettä,
jota ei ole kuvattu yksityiskohtia myöten niin tarkkaan kuin
tavallisesti kuvataan vain sankarillisia tekoja.
Kuka esimerkiksi ei tuntisi kertomusta "Vaaleatukkaisesta naisesta"
monine kummallisine yksityiskohtineen joista sanomalehdet mainitsivat
suurilla kirjaimilla: _Numero 514, sarja 23! Henri-Martin-puistokadun
rikos! Sininen timantti!_ Miten suurta melua pidettiinkään suuren
englantilaisen salapoliisin Sherlock Holmesin sekaantuessa asiaan!
Mikä mielten kuohu jokaisen yksityistapauksen jälkeen, joista näkyi
näiden molempien suurten taiteilijoiden keskinäinen taistelu! Ja mikä
melu kaduilla sinä päivänä, jona sanomalehtipojat huusivat: "Arsène
Lupin on vangittu!"
Puolustukseni on se, että minä julkaisen uusia tietoja: minä
ilmaisen salaisuuden avaimen. Noiden tapausten ympärille on aina
jäänyt hämäryyttä, minä poistan sen. Minä painatan monasti luettuja
sanomalehtikirjoituksia, minä kopioin entisiä haastatteluja: mutta
minä järjestän, luokittelen ne ja muodostan ne totuuden mukaisiksi.
Auttajani on Arsène Lupin, jonka ystävällisyys minua kohtaan näyttää
olevan loppumaton. Toisinaan minua auttaa myös Watson, Sherlock
Holmesin ystävä ja uskottu.
Kaikki muistavat mikä naurunräjähdys syntyi, kun sanomalehdet
julkaisivat nuo molemmat sähkösanomat. Arsène Lupinin nimi oli
odottamaton lahja, joka lupasi paljon huvia suurelle yleisölle. Ja
tuohon yleisöön kuului koko maailma.
Credit Foncierin heti tekemien tutkimuksien kautta saatiin
selville, että numero 514 -- sarja 23, oli Credit Lyonnais-pankin
Versaillesissa olevan haaraosaston kautta myyty tykistön komentajalle
Bessylle. Komentaja oli kuollut pudottuaan ratsun selästä. Muutamien
toverien kautta, joille hän oli puhellut asioitaan, saatiin tietää
että hän vähää ennen kuolemaansa oli myynyt tuon arvan eräälle
ystävälleen.
-- Tuo ystävä olen minä, vakuutti herra Gerbois.
-- Todistakaa se, sanoi Credit Foncierin johtaja.
-- Todistaako? Se on helppoa. Parikymmentä henkilöä voi sanoa, että
minä seurustelin paljon komentajan kanssa ja että me tapasimme
toisemme Asetorin kahvilassa. Siellä minä eräänä päivänä, auttaakseni
häntä rahapulasta ostin häneltä arvan kahdestakymmenestä frangista.
-- Onko teillä siihen todistaja?
-- Ei.
-- Siinä tapauksessa, mihin te perustatte vaatimuksenne?
-- Kirjeeseen, jonka hän kirjoitti minulle tämän asian johdosta.
-- Minkä kirjeen?
-- Kirjeen, joka oli nuppineulalla kiinnitetty arpaan.
-- Näyttäkää se.
-- Se oli varastetun kirjoituspöydän laatikossa!
-- Etsikää se.
Arsène Lupin julkaisi tuon kirjeen. Uutinen _l'Echo de Francessa_
-- jolla oli kunnia olla hänen virallisena äänenkannattajanaan, ja
jonka pääosakas hän näytti olevan -- uutinen ilmaisi että hän jätti
asianajajalleen herra Detinanille kirjeen, jonka komentaja Bessy oli
kirjoittanut nimenomaan hänelle.
Siitäpä syntyi riemu: Arsène Lupin ottaa itselleen asianajajan!
Arsène Lupin kunnioittaa lain määräyksiä ja antaa varsinaisen
lakimiehen edustaa itseään!
Kaikki sanomalehtimiehet ryntäsivät herra Detinanin luo, joka oli
vaikutusvaltainen radikaalinen kansanedustaja, rehelliseksi tunnettu
henkilö, samalla kun hän oli sukkela, hiukan skeptinen, mielellään
lasketellen sanasutkauksia.
Herra Detinan ei koskaan ollut ilokseen saanut tavata Arsène
Lupinia -- ja hän oli siitä hyvin pahoillaan -- mutta hän oli
saanut vastaanottaa hänen määräyksensä, ja täysin tuntien mikä
kunnia hänelle oli tämä valinta, aikoi hän voimakkaasti puolustaa
suojattinsa oikeuksia. Hän avasi salkun, josta löytyivät kaikki asiaa
koskevat paperit ja veti esiin komentajan kirjeen. Siinä puhuttiin
kyllä arvan luovuttamisesta, mutta ei mainittu saajan nimeä. "Rakas
ystävä"... oli vain kirjeen alussa.
-- Rakas ystävä, se olen minä, väitti Arsène Lupin pienessä
kirjelapussa, joka oli liitetty komentajan kirjeeseen. Ja paras
todistus siitä on se, että minulla on kirje.
Lehtimiesten parvi ryntäsi heti herra Gerboisin luo, joka ei osannut
sanoa muuta kuin:
-- "Rakas ystävä" ei ole kukaan muu kuin minä. Arsène Lupin varasti
komentajan kirjeen yhdessä arpalipun kanssa.
-- Todistakoon hän sen! vastasi Lupin sanomalehtimiehille.
-- Mutta hänhän on varastanut kirjoituspöydän! huudahti herra Gerbois
samoille sanomalehtimiehille.
Ja Lupin vastasi:
-- Todistakoon hän sen!
Huvittava oli tämä kaksintaistelu näiden molempien henkilöiden
välillä jotka molemmat omistivat numeron 514 -- sarja 23;
sanomalehtimiehet juoksivat toisen luota toisen luo, Arsène Lupin oli
aivan kylmäverinen, herra Gerbois parka aivan suunniltaan.
Mies parka, sanomalehdet olivat täynnä hänen valituksiaan! Hän kertoi
onnettomuudestaan liikuttavan avomielisesti.
-- Ymmärrättekö, hyvät herrat, tuo konna riistää minulta Suzannen
myötäjäiset! Mitä minuun tulee, niin vähät minä siitä välittäisin,
mutta Suzannen tähden! Ajatelkaahan, miljoona! Kymmenen kertaa
satatuhatta! Arvasinhan minä, että kirjoituspöydän sisällä oli aarre!
Turhaa oli väittää hänelle, että hänen vastustajansa viedessään
kirjoituspöydän pois ei tietänyt mitään arpalipun olemassaolosta,
ja ettei kukaan voinut edeltäpäin aavistaa että tuo arpa voittaisi
päävoiton, hän vain huokaili:
-- Joutavia, kyllä hän sen tiesi! Miksi hän muuten olisi nähnyt niin
paljon vaivaa saadakseen tuon kurjan pöydän haltuunsa?
-- Tuntemattomista syistä, mutta ei suinkaan saadakseen haltuunsa
paperipalasen, jonka arvo silloin oli kaksikymmentä frangia.
-- Kokonainen miljoona! Hän tiesi sen... Hän tietää kaikki! Te ette
tunne tuota roistoa! Hän ei ole teiltä siepannut miljoonaa!
Tätä tällaista keskustelua olisi voinut jatkua kauankin. Mutta
kahdentenatoista päivänä herra Gerbois sai Arsène Lupinilta kirjeen,
jonka alussa oli: "erittäin salainen". Hän luki sen yhä kasvavalla
levottomuudella.
"Hyvä herra, yleisö pitää hauskaa meidän kustannuksellamme. Eikö
teidän mielestänne olisi jo aika toimia vakavasti! Minä omasta
puolestani olen sen lujasti päättänyt.
Tilanne on selvä: minulla on arpalippu, jonka voittamia rahoja
minulla ei ole oikeutta nostaa, teillä taas on oikeus nostaa ne
arpalipulla, jota teillä ei ole. Me emme siis voi mitään ilman
toistemme apua.
Mutta te ette suostu luovuttamaan minulle _teidän_ oikeuttanne,
enkä minä teille _minun_ arpalippuani.
Mitä siis teemme?
Minä en näe muuta keinoa kuin: jakakaamme. Puoli miljoonaa
teille, puoli miljoonaa minulle. Eikö se ole tasajakoa? Eikö tämä
Salomonin tuomio vastaa niitä oikeudellisia vaatimuksia, jotka
meillä kummallakin on?
Tämä on oikeudenmukainen ratkaisu, mutta sen täytyy tapahtua
heti. Teidän ei sovi ruveta väittelemään tarjoukseni johdosta,
se on välttämättömyys, johon teidän tulee olojen pakosta taipua.
Minä annan teille kolme päivää miettimisaikaa. Perjantaiaamuna
toivon saavani lukea _l'Echo de Francen_ pikkuilmoitusten
joukossa vaatimattoman ilmoituksen osoitteella Herra Ars.
Lup. joka sisältää peitetyin sanoin vilpittömän ja suoran
suostumuksenne ehdottamaani sovintoon. Silloin saatte heti
haltuunne arpalipun ja peritte miljoonan -- josta annatte minulle
viisisataatuhatta frangia tavalla, jonka teille myöhemmin
ilmoitan.
Jos hylkäätte ehdotukseni, niin olen ryhtynyt toimenpiteisiin,
joista tulos on oleva sama. Mutta paitsi niitä suuria ikävyyksiä,
joita ehdotukseni hylkääminen toisi mukanaan, niin kärsitte
vielä lisäksi kahdenkymmenenviidentuhannen frangin tappion
ylimääräisten menojen suorittamiseksi.
Ottakaa vastaan, hyvä herra, syvän kunnioitukseni vakuutus.
_Arsène Lupin_."
Epätoivoissaan teki herra Gerbois sen tavattoman virheen, että
näytti muille tämän kirjeen ja antoi siitä ottaa kopioita. Hänen
suuttumuksensa sai hänet tekemään kaikenlaisia tyhmyyksiä.
-- Ei ropoakaan! Hän ei saa ropoakaan! hän huusi sanomalehtimiehille.
-- Jakaisinko sitä, mikä kuuluu minulle? En koskaan. Repiköön hän
arpalipun rikki, jos hän tahtoo!
-- Onhan viisisataatuhatta frangia aina enemmän kuin ei mitään.
-- Nyt ei ole kysymys siitä, vaan minun oikeuksistani, ja ne minä
hankin itselleni tuomioistuimen edessä.
-- Hyökkäätte Arsène Lupinia vastaan? Se olisi järjetöntä.
-- En, mutta Credit Foncieria vastaan. Sen täytyy luovuttaa minulle
minun miljoonani.
-- Arpalippua vastaan tai todistusta vastaan, että te sen olette
ostanut.
-- Todistus on olemassa, koska Arsène Lupin tunnustaa varastaneensa
kirjoituspöydän.
-- Onko Arsène Lupinin sana pätevä oikeuden edessä?
-- Samapa se, minä ajan asiaani.
Suuri yleisö oli riemuissaan. Lyötiin vetoa, toiset väittivät, että
Lupin saisi herra Gerboisin taipumaan, toiset että hän saisi palkan
uhkauksistaan. Asia kävi hyvin jännittäväksi, niin epätasaiset olivat
taistelevien voimat, toinen hyökkäsi suoraan, toinen oli kauhuissaan
kuin saarrettu metsänpeto.
Perjantaina kaikki tappelivat saadakseen käsiinsä _l'Echo de
Francen_, kaikki tutkivat kuumeisesti viidettä sivua, jossa
pikkuilmoitukset olivat. Ei ainoatakaan riviä ollut siellä
osoitteella _Herra Ars. Lup._ Arsène Lupinin röyhkeään vaatimukseen
herra Gerbois vastasi äänettömyydellä. Se oli sodanjulistus.
Samana iltana kertoivat sanomalehdet, että neiti Gerbois oli
ryöstetty kotoaan.
* * * * *
Meitä huvittaa tässä Arsène Lupinin toimeenpanemassa näytelmässä
poliisin ehdottomasti naurettava asema. Kaikki tapahtuu sen
tietämättä. Lupin puhuu, kirjoittaa, varoittaa, käskee, uhkaa,
panee toimeen, ikään kuin ei olisi olemassakaan poliisipäällikköä,
salapoliiseja, komisarioita, sanalla sanoen ketään, joka voisi estää
hänen aikeitaan. Poliisi on aivan kuin olematon hänelle. Sitä estettä
hän edes ei ota lukuun.
Ja yhtä kaikki poliisi on liikkeellä! Heti kun on kysymys Arsène
Lupinista, niin arvoasteikon yläpäästä alapäähän kaikki syttyy
tuleen, kiehuu ja kuohuu raivosta. Lupin on vihollinen, vihollinen,
joka ilkkuu, ärsyttää, halveksii, tai mikä pahinta, ei välitä
vähääkään.
Ja mitä saattaa tehdä sellaista vihollista vastaan? Kahtakymmentä
vaille kymmenen, palvelijattaren todistuksen mukaan, Suzanne lähti
kotoaan. Viisi minuuttia yli kymmenen ei hänen isänsä lähtiessään
lyseosta nähnyt hänen seisovan katukäytävällä, jossa hänen tapansa
oli odottaa. Kaikki oli siis tapahtunut kaksikymmentä minuuttia
kestäneen kävelyn aikana kotoa lyseolle tai ainakin lyseon
lähettyville.
Kaksi naapuria sanoi tavanneensa hänet kolmensadan askeleen päässä
kotoaan. Eräs nainen oli nähnyt pitkin katua kävelevän naisen, jonka
tuntomerkit vastasivat Suzannea. Ja sen jälkeen? Sen jälkeen ei ollut
mitään tietoa.
Tiedusteltiin joka taholta, kuulusteltiin rautatievirkailijoita ja
kaupunginportin virkamiehiä. He eivät sinä päivänä olleet nähneet
mitään, joka olisi näyttänyt nuoren tytön ryöstöltä. Ville-d'Arayssä
kuitenkin eräs kauppias kertoi myyneensä bensiiniä autolle, joka
tuli Pariisista. Etuistuimella oli kuljettaja, autossa sisällä
istui vaaleatukkainen nainen -- harvinaisen vaaleatukkainen, lisäsi
todistaja. Tuntia myöhemmin auto palasi Versaillesista. Liikenne
tungos pakotti sitä hiljentämään vauhtiaan, jolloin kauppias saattoi
nähdä jo ennen huomaamansa vaalean naisen rinnalla toisen, joka oli
kiedottu huiveihin ja harsoihin. Ei ollut epäilystäkään, että se oli
Suzanne Gerbois.
Mutta silloin oli pakko olettaa ryöstön tapahtuneen keskellä päivää,
väkirikkaalla kadulla, aivan kaupungin keskellä!
Miten? Missä? Kukaan ei ollut kuullut huutoa, ei huomannut
epäilyttävää liikettä.
Kauppias mainitsi auton tuntomerkit, umpinainen 24 hevosvoimainen
Peugeon, väriltään tummansininen. Tiedusteltiin autovuokraamon
johtajattarelta, rouva Bob-Walthourilta, jonka erikoisalana oli
järjestää auton avulla tehtäviä ryöstöjä. Perjantaiaamuna hän oli
aivan oikein vuokrannut koko päiväksi Peugeonin vaaleatukkaiselle
naiselle, jota hän sen koommin ei ollut nähnyt.
-- Mutta kuljettaja?
-- Oli Ernest-niminen, hän oli edellisenä päivänä otettu palvelukseen
erinomaisten suosituskirjeittensä nojalla.
-- Onko hän täällä?
-- Ei, hän toi auton takaisin, mutta sen jälkeen hän ei ole
näyttäytynyt.
-- Emmekö voisi saada tietoja hänestä?
-- Kyllä, niiden henkilöiden kautta, jotka suosittelivat häntä. Tässä
on heidän nimensä.
Käytiin niiden henkilöiden luona. Ei kukaan heistä tuntenut Ernestiä.
Niin ollen seurasi mitä johtolankaa tahansa päästäkseen tästä
hämärästä, niin joutui keskelle uusia arvoituksia.
Herra Gerboisilla ei ollut voimia jatkaa taistelua, joka oli alkanut
hänen kannaltaan niin murskaavalla tavalla. Tyttärensä katoamisen
jälkeen hän oli aivan toivoton, kärsi omantunnonvaivoja ja antautui.
_l'Echo de Francessa_ ilmestyi pieni ilmoitus ja suuri yleisö ymmärsi
sen, näki hänen alistuvan kaikkeen mitään vastaväitteitä tekemättä.
Voitto oli saavutettu, sota oli loppunut neljässä vuorokaudessa.
* * * * *
Kaksi päivää myöhemmin herra Gerbois astui Credit Foncierin pihan
poikki. Tultuaan johtajan luo, hän ojensi numeron 514 -- sarja 23.
Johtaja hyppäsi seisaalleen.
-- Se on siis teillä? Te olette saanut sen takaisin?
-- Se oli sekaantunut muiden paperien joukkoon, tässä se on, vastasi
herra Gerbois.
-- Mutta tehän väititte... olihan kysymys...
-- Pelkkää juttua ja valhetta.
-- Mutta meidän pitäisi kuitenkin saada joitakin papereita takeeksi.
-- Riittääkö komentajan kirje?
-- Riittää.
-- Tässä se on.
-- Hyvä on. Olkaa hyvä ja jättäkää nämä paperit huostaamme. Meillä
on viisitoista päivää tutkiaksemme, että paperit ovat oikeat. Minä
ilmoitan heti, kun voitte tulla nostamaan rahat. Tästä lähin uskon,
että oman etunne vuoksi olette vaiti ja annatte tämän asian päättyä
hiiskumatta sanaakaan.
-- Se onkin aikomukseni.
Herra Gerbois ei puhunut asiasta, eikä pankinjohtajakaan. Mutta
on salaisuuksia, jotka tulevat ilmi, vaikka kukaan ei ole niistä
puhunutkaan, ja äkkiä saatiin tietää, että Arsène Lupin oli rohjennut
lähettää herra Gerboisille numeron 514 -- sarja 23! Kaikki ottivat
tämän uutisen vastaan hämmästyksellä ja ihastuksella. Mikä verraton
pelaaja oli hän, joka heitti pöydälle niin tärkeän valtin, tuon
kallisarvoisen arvan! Hän ei varmaankaan ollut lyönyt sitä pöytään
muuta kuin ehdoin tahdoin saadakseen esiin toisen kortin, jonka
kautta asiat saavat tasapainonsa. Mutta jos tuo nuori tyttö pääsisi
pakoon? Jos onnistuttiin pelastamaan hänet siitä ansasta, johon hän
oli joutunut?
Poliisi tiesi ja tunsi vihollisensa heikon kohdan ja ponnisti
voimiaan. Jos Arsène Lupinilta on aseet poissa, jos hän itse on ne
heittänyt, jos hän sotkeutuu omiin suunnitelmiinsa, ei saa penniäkään
ahneesti haluamastaan miljoonasta... niin silloin heti naurajat ovat
toisella puolella.
Mutta Suzannen piilopaikka oli löydettävä. Sitä ei löydetty eikä hän
siis myöskään päässyt pakoon!
Samapa se, ajateltiin, asia on selvä, Arsène on saavuttanut
ensimmäisen voiton. Mutta vaikein oli vielä jäljellä! Neiti
Gerbois oli hänen käsissään, eikä Lupin luovuttaisi häntä muuta
kuin viittäsataatuhatta frangia vastaan. Mutta missä ja miten tuo
vaihto saattoi tapahtua? Jotta tämä vaihto voisi tapahtua, niin
heidän täytyi tavata toisensa, ja silloinhan herra Gerbois voisi
ilmoittaa siitä poliisille ja siten saada tyttärensä käsiinsä samalla
säilyttäen rahansa?
Kyseltiin professorilta. Aivan murtuneena, haluten olla puhumatta
koko asiasta mitään, hän ei antanut mitään tietoja.
-- Minulla ei ole mitään sanottavaa, minä odotan.
-- Ja neiti Gerbois?
-- Etsimistä jatketaan.
-- Onhan Arsène Lupin kirjoittanut teille?
-- Ei ole.
-- Vakuutatteko sen?
-- En.
-- Siis te myönnätte sen. Mitä hän on määrännyt tehtäväksenne?
-- Ei minulla ole mitään sanottavaa.
Hyökättiin Detinanin kimppuun. Hän oli yhtä vaitelias.
-- Herra Lupin on asiakkaani, hän vastasi hyvin juhlallisesti, --
ymmärrättehän, että minun täytyy olla hyvin vaitelias.
Tämä salaperäisyys ärsytti suurta yleisöä. Jotain juoniteltiin
salassa. Arsène Lupin punoi juoniaan, ja poliisi piti yötä
päivää silmällä herra Gerboisia. Kolme lopputulosta oli edessä:
vangitseminen, täydellinen voitto, tai surkean naurettava häviö.
Mutta yleisö sai uteliaisuutensa vain osaksi tyydytetyksi, ja
seuraavilla sivuilla paljastetaan totuus ensi kertaa kokonaan.
* * * * *
Tiistaina 12. päivänä maaliskuuta herra Gerbois sai tavallisen
kirjekuoren sisällä ilmoituksen Credit Foncierista.
Torstaina kello yhden junalla hän lähti Pariisiin. Kello kaksi
annettiin hänelle nuo tuhat tuhannen frangin seteliä.
Sillä aikaa kun hän seteli seteliltä niitä vapisten selaili -- olihan
tuo rahasumma lunnaat Suzannen vapaudesta -- puheli kaksi miestä
ajoneuvoissa, jotka olivat seisahtuneet vähän matkan päähän pankin
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 2
  • Parts
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 1
    Total number of words is 3438
    Total number of unique words is 1689
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    36.7 of words are in the 5000 most common words
    42.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 2
    Total number of words is 3641
    Total number of unique words is 1694
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    43.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 3
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 1670
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 4
    Total number of words is 3664
    Total number of unique words is 1682
    26.9 of words are in the 2000 most common words
    36.9 of words are in the 5000 most common words
    42.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 5
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1756
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    38.1 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 6
    Total number of words is 3562
    Total number of unique words is 1759
    28.0 of words are in the 2000 most common words
    39.3 of words are in the 5000 most common words
    44.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 7
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1766
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 8
    Total number of words is 3601
    Total number of unique words is 1736
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 9
    Total number of words is 3586
    Total number of unique words is 1698
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Arsène Lupin taistelussa Sherlock Holmesta vastaan - 10
    Total number of words is 1298
    Total number of unique words is 761
    32.1 of words are in the 2000 most common words
    42.1 of words are in the 5000 most common words
    47.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.