Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 1

Total number of words is 3413
Total number of unique words is 1889
18.6 of words are in the 2000 most common words
27.5 of words are in the 5000 most common words
31.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.

APOTTI JÉRÔME COIGNARDIN AJATUKSIA
Poiminut hänen uskollinen oppilaansa Jacobus Paistinkääntäjä
ja julaissut
ANATOLE FRANCE
Ranskan Akatemian jäsen
Tekijän luvalla ranskankielestä suomentaneet
Eino Leino ja Eino Palola



Helsingissä,
Kustannusliike Minerva Oy,
1920.
Loviisan Sanomain Osakeyhtiön Kirjapaino.


SISÄLLYS:
Apotti Jérôme Coignard
Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia
I. Valtiomiehet.
II. Pyhä Abraham.
III. Valtiomiehet. (Jatko ja loppu).
IV. Mississipin juttu.
V. Pääsiäismunat.
VI. Uusi hallitus.
VII. Uusi hallitus. (Jatko ja loppu).
VIII. Neuvosmiehet.
IX. Tiede.
X. Armeija.
XI. Armeija (jatkoa).
XII. Armeija. (Jatko ja loppu).
XIII. Akatemiat.
XIV. Kapinalliset.
XV. Valtiokaappaukset.
XVI. Historia.
XVII. Herra Nicodème.
XVIII. Oikeus.
XIX. Vahtimestarin kertomus.
XX. Oikeus. (Jatkoa).
XXI. Oikeus. (Jatkoa).
XXII. Oikeus. (Jatko ja loppu).



Apotti Jérôme Coignard


Octave Mirbeau'lle.

Ei ole tarvis minun tässä hahmotella herra apotti Jérôme Coignardin
elämää, hänen, joka oli kaunopuheisuuden professori Beauvais'n
kollegiossa, hra de Séezin kirjastonhoitaja _Sagiensis episcopi
bibliothecarius solertissimus_, kuten hänen hautakirjoituksensa
mainitsee, myöhemmin Saint Innocent'in kirjuri, vihdoin tämän
Astarac-kirjaston hoitaja, kaikkien kirjastojen kirjaston, jonka
tuhoutuminen on iankaikkisesti valitettavaa. Hän kuoli salamurhattuna
Lyon'in tiellä, erään kabalistisen juutalaisen käden kautta, jonka nimi
oli _Mosaïde (Judaea manu nefandissima)_, jättäen jälkeensä useita
keskeneräisiä teoksia ja muiston kauniista ja tuttavallisista
keskusteluista. Kaikki hänen erikoista laatua olevan elämänsä lähemmät
olosuhteet ja hänen traagillinen loppunsa on kertonut julki hänen
oppilaansa Jacques Ménétrier, liikanimeltä _ournebroche_, koska hän oli
paistintuvassa syntynyt Pyhän Jaakon kadulla. Tällä paistinkääntäjällä
oli tätä kohtaan, jota hänen tapansa oli nimittää rakkaaksi
mestarikseen, mitä hellin ja suurin ihailu. "Hän oli", sanoi
paistinkääntäjä, "etevin henki, joka koskaan on maanpäällä kukkinut ja
kukoistanut". Tämä paistinkääntäjä toimitti julkisuuteen ujosti ja
uskollisesti herra apotti Coignardin muistelmat, joka elää tässä
teoksessa niinkuin Sokrates Xenophon'in _Muistelmissa_.
Tarkkana, tarkkaavaisena ja hyväntahtoisena hän teki herra apotista
täysin elävän muotokuvan, jolla on herttaisen uskollisuuden leima. Se
on teos, joka johtaa lukijan mieleen Holbeinin maalaamat Erasmuksen
muotokuvat, nuo Louvressa nähtävissä olevat, myöskin Baselissa ja
Hampton-Court'issa, joiden ihanuutta ei katsoja lakkaa ihmettelemästä.
Lyhyesti, hän jätti meille mestariteoksen. On epäilemättä yllättävää,
että hän ei pitänyt huolta sen painattamisesta. Kuitenkin hän voi itse
toimittaa sen lopulliseen muotoon tultuaan kirjakauppiaaksi Pyhän
Jaakon kadun varrelle, Pyhän Catharinan kirjakauppaan, jonka ennen hra
Blaizot oli omistanut. Kenties hän kirjojen keskellä eläen, pelkäsi
lisätä lehteäkään tuohon hirvittävään mustatun paperin kasaan, joka
elää pimeydessä. Meillä on sama vastenmielisyys kävellessämme
siltarannoilla noiden muutaman pennin kirjakauppojen ohitse, missä
aurinko ja sade vitkaan kuluttavat sivuja, luotuja kuolemattomuutta
varten. Huono selitys. Niinkuin ne kuoleman kuvat, varsin liikuttavat
Bossuet'n lähettämät apotti de la Trappelle yksinäisen erakon
huvitukseksi, antavat nämäkin aihetta mietelmiin kirjailijalle kaiken
kirjoittamisen turhuudesta. Uskallan sanoa, että omasta puolestani
Pont-Royal ja Pont-Neuf siltojen välillä olen täysin tuntenut tämän
turhuuden. Olisin taipuvainen uskomaan, että hra apotti Coignardin
oppilas ei painattanut teostaan siksi, että hän niin jalon mestarin
kasvattamana ajatteli terveesti kirjallisesta kunniasta ja osasi sitä
oikein arvostaa, se on, pitää sitä kokonaan mitättömänä. Hän tiesi sen
olevan epävarman, oikullisen, kaikenlaisten vaarojen alaisen ja
riippuvaisen asian haaroista jo itsessään sangen pienistä ja
surkuteltavista. Nähdessään tietämättömät, arvostelukyvyttömät ja
keskinkertaiset aikalaisensa, hänen mielestään ei ollut mitään syytä
toivoa, että niiden jälkeentulevaiset äkkiä muuttuisivat tietäviksi,
järkeviksi ja arvostelukykyisiksi. Hän ajatteli ainoastaan, että
tulevaisuus, vieraana meidän riidoillemme, toki toisi mukanaan oman
välinpitämättömyytensä, joskaan ei ehkä oikeutta. Me olemme melkein
varmoja siitä, että tulevaisuus on yhdistävä meidät, suuret ja pienet,
samaan unohdukseen ja levittävä meidän kaikkien ylle oman hiljaisen,
rauhallisen tasa-arvoisuutensa. Mutta jos tämä toivo jonkun merkillisen
sattuman kautta meidät pettäisi, jos tulevaisiin sukukuntiin säilyisi
joku muisto meidän nimestämme tai meidän kirjoituksistamme, me voimme
jo edeltäpäin aavistaa, että ne eivät tulisi nauttimaan meidän
ajatuksistamme muulla tavalla kuin niiden nerokkaiden harhakuvitelmien
ja harha-aistimusten kohdalta, jotka yksin jatkavat neron teoksia läpi
aikojen. Mestariteosten pitempiaikainen elämä on mahdollinen ainoastaan
ja yksinomaan säälittävien älyllisten kompastusten kautta, joissa
yleisön aasimaisuus tarjoo kättä taiteellisten henkien kompasteleville
hienouksille. En pelkää sanoa, että hetkenä, jota nyt elämme, me emme
ymmärrä yhtään ainoata säettä _Iliaasta taikka Divina Commediasta_
niiden alkuperäisessä merkityksessä. Elämä on iäistä muodonmuutosta,
eikä meidän kirjoitettujen ajatustemme jälkeentulevaisuus muodosta
mitään poikkeusta tästä laista: ne eivät jatku muuten kuin sillä
ehdolla, että ne muuttuvat aina erilaatuisemmiksi siitä alkuperäisestä
muodostaan, missä ne lähtivät meidän aivoistamme. Mitä meistä ehkä
vastaisuudessa ihaillaan, on oleva kokonaan outoa meille.
On luultavaa, että Jacobus Paistinkääntäjä, tunnettu mielensä
yksinkertaisuudesta, ei asettanut itselleen kaikkia näitä kysymyksiä
hänen omasta kädestään lähteneen pienen kirjasensa johdosta. Tekisimme
vääryyttä hänellä, jos luulisimme, että hänellä oli itsestään mitään
liioiteltuja ajatuksia.
Uskon tuntevani hänet. Olen mietiskellyt hänen kirjaansa. Kaikki mitä
hän sanoo ja kaikki minkä hän jättää sanomatta, ilmituo hänen sielunsa
aivan erikoista kainoutta. Jos kuitenkaan hän ei ollut aivan
itsetiedoton omasta kyvystään, hän tiesi myös, että se on se mikä
kaikkein vähimmän on anteeksi annettavissa. On helppo anteeksiantaa
ihmisille heidän mielensä alhaisuus ja heidän sydämensä kavaluus.
Sietää mielellään, että he ovat konnia ja väärintekijöitä, eikä edes
heidän omaisuutensakaan ole kadehdittavaa, jos näkee, että se on väärin
ansaittua.
Keskinkertaiset henget kohoavat helposti heitä ympäröivien
keskinkertaisuuksien kautta, jotka heissä kunnioittavat omaa kuvaansa.
Tavallisen ja keskinkertaisen ihmisen kunnia ei loukkaa ketään. Se on
pikemminkin salaista tavallisen ja halvan imartelua. Mutta kyvyn
käsitteeseen kuuluu röyhkeys, joka herättää epämääräistä vihaa ja syvän
solvauksen tunnetta. Jos Jacobus Paistinkääntäjä viisaasti ja
taitavasti kieltäytyi tuskallisesta kunniasta ärsyttää kauniisti
kirjoitetulla teoksellaan typerien ja ilkeiden ihmisten määrätöntä
lukua, ei voi muuta kuin ihailla hänen selkeätä järkeään ja pitää häntä
sen mestariapotin ansiokkaana oppilaana, joka tunsi ihmiset. Kuinka lie
sen asianlaita ollutkaan, Jacobus Paistinkääntäjän käsikirjoitus jäi
julkaisemattomaksi ja oli kadoksissa kauemmin kuin vuosisadan. Minulla
on ollut se erinomainen onni, että olen löytänyt sen erään boulevardi
Montparnassen kaupustelijan luota, joka on puotinsa likaisten ruutujen
taa latonut liljaristejä, St. Helenan muistomitaleja ja heinäkuun
ritarimerkkejä itsekään aavistamatta, että hän täten antaa kokonaisille
sukupolville surumielistä tyyneyden ja tyyntymisen opetusta. Tämä
käsikirjoitus tuli minun toimestani julaistuksi vuonna 1893 nimellä
_Kuningatar Hanhenjalan ravintola_[1] (1 nid. 18 painoarkkia). Suositan
sitä lukijalle, jos hän ei tunne sitä, ja hän on löytävä siitä enemmän
uutta kuin mitä tavallisesti vanhoista kirjoista haetaan. Mutta nyt ei
ole kysymys siitä kirjasta.
Jacobus Paistinkääntäjä ei tyytynyt tekemään tunnetuiksi mestarinsa
tekoja ja ajatuksia ainoastaan yhtäjaksoisessa kertomuksessa. Hän poimi
huolellisesti myöskin paljon hra apotti Coignardin puheita ja
keskusteluja, jotka eivät mahtuneet tähän muistelmateokseen (joka nimi
parhaiten sopii _Kuningatar Hanhenjalan ravintolalle_), ja hän muodosti
niistä pienen valikoiman, joka on joutunut minun käsiini samalla kuin
nuo muutkin paperit.
Se on tämä valikoima, jonka nyt olen julkaissut nimellä _Herra Jerôme
Coignardin ajatuksia_. Se herttainen ja suosiollinen vastaanotto, mikä
yleisön puolelta on tullut Jacobus Paistinkääntäjän edellisen teoksen
osaksi, rohkaisee minua nyt julkaisemaan nämä keskustelemukset, joissa
lukija jälleen tutustuu hra de Séez'in entiseen kirjastonhoitajaan ynnä
hänen suvaitsevaiseen viisauteensa sekä hänen erikoisen laatuiseen,
ylevämieliseen epäilemiseensä, missä hänen mielipiteensä ihmisistä
yhtyvät hänen hyväntahtoiseen ylenkatseeseensa. En uskaltaisi ottaa
vastatakseni tämän filosofin ajatuksista erinäisiin valtiollisiin ja
siveellisiin asioihin nähden. Minun velvollisuuteni julkaisijana
rajoittuvat ainoastaan siihen, että esitän kirjailijani ajatukset
mahdollisimman edullisessa valossa. Hänen vapaa älynsä tallasi
jalkoihinsa kaikki tavallisten ihmisten mielipiteet eikä suostunut
niihin ilman tarkkaa ja itsenäistä tutkistelua, paitse siinä, mikä
koski katoolista uskontoa, jossa hän oli järkkymätön. Kaikessa muussa
hän uskalsi olla uppiniskainen vaikka koko vuosisadalleen. Jo tämä
tekee hänet meidän kunnioituksemme arvoiseksi. Meidän täytyy olla
kiitollisia ihmishengille, jotka ovat taistelleet ennakkoluuloja
vastaan. Mutta on helpompaa heitä kiittää kuin olla heidän kaltaisiaan.
Ennakkoluulot liittyvät toisiinsa ja muuttavat muotojaan lakkaamatta
yhtä ikuisesti ja liukkaasti kuin pilvet. Kuuluu niiden olemukseen,
että ne ovat häikäiseviä, ennenkuin ne käyvät inhottaviksi, ja ne
ihmiset ovat harvinaisia, jotka ovat vapaat oman aikansa taikauskosta
ja jotka katsovat silmäterään sitä, mitä laumayleisö ei uskalla
vilaistakaan. Hra apotti Coignard oli vapaamielinen ja nöyrä ihminen,
ja se riittänee luullakseni asettamaan hänet arvossa paljon yläpuolelle
jonkun Bossuet'n ynnä kaikkien noiden suurmiesten, joiden kunnia
kukoistaa kunkin kohdastaan perintätapojen ja perintäuskojen
juhlapohjalta.
Mutta jos täytyy katsoa, että hra apotti Coignard eli vapaana,
vapautuneena yleisestä harhaluulosta ja ettei meidän intohimojemme
särmäsäteillä eikä ennakkoluuloillamme ollut mitään valtaa hänen
ylitseen, on vielä tunnustettava, että tällä etevällä hengellä oli omat
ja itsenäiset mielipiteensä myöskin luontoon ja yhteiskuntaan nähden ja
että häneltä puuttui ainoastaan taitavuutta tai tahtoa siroitella
ympärilleen sofismeja totuuksiensa väliviivoiksi, jossa tapauksessa hän
olisikin kummastuttanut ja ihastuttanut ihmisiä laajalla ja kauniilla
älyllisellä rakenteellaan. Tällä tavalla yksin rakennetaan suuria
viisaustieteellisiä järjestelmiä, jotka pitävät paikkansa vain
sofistiikkansa kautta. Järjestelmän puute oli hänen henkinen
ominaisuutensa (taikka jos niin tahdotaan sanoa), häneltä puuttui
tasasuhdallinen järjestelmäkyky. Muuten hän esiintyisi sinä, mitä hän
itse asiassa oli, s.o. viisaimpana kaikista siveyssaarnaajista, eräänä
ihmeellisenä Epikuron ja pyhän Franciscus Assisilaisen välimuotona.
He ovat mielestäni kaksi parhainta sielua, joita kärsivä ihmiskunta
vielä on tavannut täysin epämääräisellä polullaan. Epikuros vapautti
ihmishenget turhista kauhuntunteista ja opetti heille onnen ja heidän
kurjan luontonsa, sekä heidän heikkojen voimiensa sopusoinnun, joka
heidän itsensä on järjestettävä. Kun taas kunnon pyhä Franciscus,
herkempänä, enemmän aistimaailmaan kuuluvana, johdatti heidät autuuteen
sisäisen unelman tietä ja tahtoi, että ihmissielut hänen esimerkkinsä
mukaan riemastuisivat ihastuttavan erakkoisuuden syvänteissä. He olivat
molemmat herttaisia, toinen tappaessaan ihmisille tavallisia
harhaluuloja, toinen luodessaan mielikuvia, joista ei ole mitään
ylösnousemusta.
Mutta ei pidä liioitella mitään. Herra apotti Coignard ei suinkaan
ollut ei elämäntyönsä eikä ajatustensa kautta rohkein viisaista eikä
hehkuvin pyhistä ihmisistä. Keksimiään totuuksia hän ei osannut heittää
heihin niinkuin kuiluun. Hän säilytti uskaliaimmillakin henkisillä
löytöretkillään rauhallisen käyskentelijän asenteen. Hän ei tehnyt
mitään poikkeusta itsensä suhteen siihen yleiseen ylenkatseeseen
nähden, jolla ihmiskunta oli hänet innoittanut. Häneltä puuttui se
erinomainen mielle, joka piti pystyssä Baconin ja Descartesin uskon
itseensä senjälkeen kuin he olivat lakanneet uskomasta kehenkään. Hän
epäili totuutta, jota hän kantoi omassa sydämessään ja hän kylvi ilman
mahtipontisuutta älynsä jalokiviä. Häneltä puuttui se luottamus, joka
ylimalkaan on yhteinen kaikille ajatusten tekijöille, että hän olisi
pitänyt itseään etevimpänä kaikista suurista neroista. Se on puute,
joka kostaa itsensä, sillä maine ei tule sen osaksi, joka ei aja takaa
sitä. Herra apotti Coignardissa se oli vielä lisäksi heikkoutta ja
epäjohdonmukaisuutta. Koska hän johti ajattelijan rohkeuden sen
äärimmille äyräille, ei hänen olisi pitänyt tuntea mitään
tunnonvaivoja, joskin hän olisi julistanut itsensä ensimäiseksi
kaikista ihmisistä. Mutta hänen sydämensä säilyi yksinkertaisena ja
hänen sielunsa puhtaana, ja tämä älyn riittämättömyys, joka ei osannut
pysytellä maailmankaikkeuden yläpuolella, saattoi aikaan hänelle
korjaamattoman vaurion. Sanoisinko kuitenkin, että rakastan häntä
enimmän juuri tällaisena?
En tahdo väistyä vakuuttamasta, että ajattelija ja kristitty herra
apotti Coignard yhdisti itsessään eräällä verrattomalla tavalla
epikurealaisuuden, joka varjelee meidät elämäntuskasta ja pyhän
yksinkertaisuuden, joka johtaa meidät taivaan autuuteen.
On huomattavaa, että hän ei ainoastaan hyväksynyt oppia Jumalan
olemassaolosta, sellaisena kuin katoolinen usko oli sen hänelle
jättänyt, vaan vielä että hän koetti sitä ylläpitää järjellisen
maailmanjärjestyksen todistuskappaleena. Hän ei matkinut koskaan niiden
ammattijumalanuskojien taitavaa tapaa, jotka tekevät omaksi tarpeekseen
siveellisen, ihmisrakkaan ja siveän Jumalan, jonka kanssa he yhdessä
nauttivat täydellisen yhteisymmärryksen tyydytystä. Ne läheiset
suhteet, joita he rakentavat Hänen kanssaan antavat heidän
kirjoituksilleen paljon arvovaltaisuutta ja heille itselleen
henkilökohtaisesti suurta kunnioitusta yleisön puolelta. Ja tätä
hallinnollista jumalaa, niin hillittyä, juhlallista, vapaata kaikesta
fanatismista ja joka on antanut meille maailman, he suosittelevat
kansankokouksissa, seurapiireissä ja akatemioissa. Herra apotti
Coignard ei edustanut näin edullista iäisyyttä. Mutta katsoen siihen,
että on mahdotonta käsittää maailmankaikkeutta muuten kuin sen
älyllisissä sarakkeissa ja on katsottava, että maailmankaikkeus on
järjellinen, vieläpä siihenkin nähden, että voi todistaa sen
järjettömyyden, hän löysi siitä järjen, jota hän nimitti Jumalaksi,
jättäen tälle oppisanalle sen äärettömän epämääräisyyden ja suhtautuen
kaiken lisäksi jumaluusoppiin niinkuin siihen on suhtauduttava, kun
tiedetään, että se käsittelee tuntemattomuutta pikkuseikkoihin saakka
menevällä täsmällisyydellä.
Tämä vaatimattomuus, joka täsmii hänen älyllisyytensä rajoja, oli
sikäli paikallaan, niin kuin minä luulen, että se päästi hänet
kiusauksesta haihtua johonkin ruokamittaiseen ajattelijajärjestelmään
ja säästi hänet nuuskimasta niitä rotanloukkuja, joihin "vapautuneet
henget" niin helposti joutuvat. Mukavasti eläeli vanhassa tilavassa
loukussaan, hän keksi vain yhden keinon ilmituodakseen maailman
käsitteen ja vaarinottaakseen luontoa. Minulla ei ole samat ajatukset
uskonnosta ja luulen, että hän pettyi niihin nähden, niinkuin ne ovat
pettäneet niin monen vuosisadan ajan ihmisiä, joko heidän onnekseen tai
onnettomuudekseen. Mutta näyttää siltä kuin vanhat erehdykset olisivat
vähemmän vauriollisia kuin uudet, ja koska meidän kerta kaikkiaan
täytyy pettyä, on parasta pitää kiinni haalistuneistakin harhakuvista.
On ainakin varmaa, että herra apotti Coignard myöntäessään kristillisen
ja katoolisen uskon periaatteen ei kieltäytynyt tekemästä niistä sangen
omaperäisiä jatkopäätöksiä. Oikeauskoisuuden juurista hänen upea
sielunsa kukoisti erikoisesti epikurealaisuuteen ja nöyryyteen nähden.
Olen sen jo sanonut, hän ponnisteli aina karkoittaakseen yöllisiä
kummituksia, noita kauhunkuvia tai kuten hän niitä nimitti, noita
goottilaisia pirullisuuksia, jotka tekevät yksinkertaisen porvarin
elämästä eräänlaisen pikkumaisen ja jokapäiväisen sabatin. Aikamme
teologit ovat syyttäneet häntä että hän liioitteli autuuden toivoa
vieläpä rajattomuuksiin asti. Löydän tämän nuhteen erään etevän
ajattelijan kynästä lähteneenä.[2] En tiedä, tokko herra Coignard itse
asiassa luotti liioin jumalalliseen hyvyyteen. Mutta varmaa on, että
hän käsitti jumalallisen armon sen laajassa ja luonnollisessa
ymmärteessä ja että maailma muistutti vähemmän Theban erämaita kuin
Epikuroksen puutarhoja. Hän käyskenteli siellä sillä uskaliaalla
impeydellä, joka on hänen luonteensa ominaisin piirre ja hänen oppinsa
periaate.
Milloinkaan ei mikään ihmishenki ole kaikessa yhteydessään esiintynyt
niin rohkeana ja niin rauhallisena eikä kostuttanut ylenkatsettaan niin
suurella suloudella. Hänen siveys-opissaan yhtyy kyynillisten
ajattelijain vapaus pyhän Portionculen ensimäisten munkkien puhtauteen.
Hän halveksi ihmisiä herttaisuudella. Hän koetti opettaa heille, että
koska heissä ei asunut mitään suurempaakaan kuin heidän kykynsä kärsiä,
he eivät voi vaatia itseltään mitään sen hyödyllisempää eikä kauniimpaa
kuin sääliväisyyden; kykeneväisinä ainoastaan aistillisesti toivomaan
ja kärsimään heidän täytyy tehdä itselleen vain suvaitsevaisia ja
herkullisia hyveitä. Hän pääsi siihen, että hän katsoi ylvästelyä
kaiken pahan suurimmaksi lähteeksi ja suurimmaksi solvaukseksi luontoa
vastaan.
Näyttää todellakin siltä, että ihmiset tekevät itsensä onnettomiksi
liioittelemalla hyvää uskoaan itseensä ja heidän kaltaisiinsa ja että,
jos heillä olisi nöyrempi ja todellisempi käsitys inhimillisestä
luonteesta, he olisivat herttaisempia toisilleen ja herttaisempia
itselleen. Siis se oli hänen hyväntahtoisuutensa, joka pakoitti hänet
nöyryyttämään kaltaisiaan heidän yhteiskunnallisiin laitoksiinsa
nähden. Hänen oli sydämellään heille osoitettava, että heidän typerä
luontonsa ei ole keksinyt eikä rakentanut mitään, joka kannattaisi
mitään kiivaampaa hyökkäystä tai puolustusta ja että jos he tuntisivat
suurimpien teelmiensä hauraan totuuden niinkuin tuntevat lait ja
valtakunnat, he taistelisivat niitä vastaan vain leikkien ja huvikseen
niinkuin lapset, jotka rakentavat hiekkalinnoja meren rannalla.
Myöskään ei saa kummastua eikä tehdä mitään häväisyjuttua siitä, että
hän halventeli kaikkia niitä ajatuksia, joiden kautta ihminen kohottaa
omaa kunniaansa ja mainettansa oman sielunrauhansa kustannuksella.
Lakien majesteetillisuudella ei ollut mitään arvovaltaa hänen
selvänäköiseen sieluunsa nähden, ja hän valitti sitä, että on
onnettomia, joiden täytyy alistua niin paljon sellaisen alaisiksi,
minkä järki ja alkuperä useimminkaan ei ole mistään löydettävissä.
Kaikki periaatteet olivat hänelle yhtä hylättäviä. Hän oli tullut
siihen, että kanssaihmiset eivät tuomitsisi niin suurta lukua
kaltaisiaan kurjuuteen, elleivät he nauttisi siitä vastakohdasta, joka
on sen ja heidän omanarvontunteensa välillä. Tämä mielipide aikaansai
sen, että hän piti huonoa seuraa parempana kuin hyvää seuraa, hänen
esimerkkinsä mukaan, joka eli porttojen ja publikaanien keskuudessa.
Hän säilytti siten sydämensä puhtauden, myötätuntonsa lahjan ja
sääliväisyytensä aarteet. En puhu tässä hänen teoistaan, jotka ovat
kerrotut _Kuningatar Hanhenjalan ravintolassa_. Minun tehtäväni ei ole
tietää tässä oliko hän parempi kuin hänen elämänsä, kuten on väitetty
madame du Mouchy'stä. Meidän tekomme eivät ole yksinomaan meidän, ne
riippuvat vähemmän meistä kuin kohtalosta. Ne satavat meille kaikilta
taivaan rannoilta. Me emme aina ansaitse niitä, meidän ahmiva
ajatuksemme on ainoa, mikä on ominaista meille itsellemme. Siitä johtuu
tämän maailman mielipiteiden turhuus. Joka tapauksessa totean
mielihyvällä, että kaikki hengenmiehet, ilman poikkeusta, ovat pitäneet
herra apotti Coignardia rakastettavana ja huvittavana. Täytyisi ollakin
farisealainen, ellei näkisi hänessä kaunista Jumalan luontokappaletta.
Tämän sanottuani minulla on kiire palata hänen oppeihinsa, jotka yksin
ovat minut tähän johtaneet.
Kaikkein vähimmän hänellä oli kunnioittamisen aistia. Luonto oli sen
kieltänyt häneltä eikä hän tehnyt mitään sitä itselleen hankkiakseen.
Hän pelkäsi, että hän toisia kohottaen alentaisi toisia ja hänen
maailmoita syleilevä rakkautensa levittäytyi yhtä laajana sekä pienten
että suurten yli. Hänen mielensä veti häntä enemmän elämän uhreihin,
mutta pyövelitkin tuntuivat hänestä liian säälittäviltä, että ne
olisivat mitään vihaa ansainneet. Hän ei toivonut heille pahaa ja
surkutteli yksinomaan heidän ilkeyttään.
Hän ei uskonut, että lailliset tai laittomat kiristykset saisivat
aikaan muuta kuin lisäisivät pahaa pahan päälle. Häntä ei miellyttänyt
yksityiskostojen virkeä välittömyys eikä lakien majesteetillinen
julmuus, ja jos hän sattuikin hymyilemään, kun järjestyksenvalvojia
haukuttiin, se oli lihan ja veren luonnollista vaikutusta ja pelkkää
hyväntahtoisuutta.
Hän oli nimittäin muodostanut pahan käsitteestä itselleen
yksinkertaisen ja täsmällisen ajatuksen. Hän johti sen yksinomaan
ihmisen elimistöstä ja hänen luonnollisista aistitunteistaan tekemättä
sitä monimutkaiseksi kaikilla niillä ennakkoluuloilla, jotka
lakikirjoissa vaikuttavat niin keinotekoisilta. Sanoin äsken, että hän
ei ollut muodostanut mitään järjestelmää ollen varsin vähän taipuvainen
ratkaisemaan vaikeuksia rikkiviisasteluilla. On silmin nähtävää, että
ensimmäinen vaikeus pysäytti heti hänen mietiskelynsä, mikäli ne
koskivat keinoja rakentaa onnea tai ainoastaan rauhaa maan päälle. Hän
oli vakuutettu siitä, että ihminen on luonnostaan sangen paha eläin ja
että yhteiskunnat ovat inhottavia vain siksi, että ihminen käyttää
neroansa niitä muodostaakseen. Hän ei siis odottanut mitään hyvää
luontoon palaamisesta. En usko, että hän olisi muuttanut
mielipidettään, vaikka hän olisi elänytkin niin kauan että olisi
lukenut Emilen. Hänen kuollessaan Jean-Jacques Rousseau ei ollut vielä
järkyttänyt maailmaa kaunopuheisuudellaan, jossa mitä todellisin mielen
herkkyys yhtyi mitä epätodellisimpaan logiikkaan. Hän ei ollut silloin
kuin pieni piimäsuu, joka surullista kyllä hänelle itselleen, löysi
muita apotteja kuin herra Jérôme Coignardin Lyonin yksinäisten
käytävien penkeiltä. Voidaan valittaa, että herra Coignard, joka tunsi
kaikenkaltaisia ihmisiä, ei tavannut edes sattumalta rva de Warensin
nuorta ystävää. Mutta siitä ei olisi syntynyt muuta kuin huvittava
kohtaus, romanttinen kuvaelma. Jean-Jacques olisi nauttinut sangen
vähän meidän ajattelijamme välinpitämättömästä viisaudesta. Mikään ei
muistuta vähemmän Rousseaun filosofiaa kuin hra apotti Coignardin
ajattelutapa. Siihen sisältyi hyväntahtoinen iva, se oli keveää ja
suvaitsevaista. Inhimilliseen heikkouteen perustuen se lepäsi vankalla
pohjalla. Tuolta toiselta taas puuttui onnellinen epäily ja keveä hymy.
Perustuen meidän kaltaistemme luontokappaleiden alkuperäisen hyvyyden
kuviteltuun kivijalkaan sen asenne on aina keinotekoinen ilman että se
itsekään aina huomaa sen koko hullunkurisuutta. Se on niiden ihmisten
opinkaavaa, jotka eivät ole koskaan hymyilleet. Sen puutteet näkyvät
sen huonotuulisuudesta. Se ei ole suloista. Tuo nyt ei vielä olisi niin
vaarallista; mutta se vie ihmisen takaisin apinaan ja menee
suutuksissaan liikasanoihin huomatessaan, että apina ei ole
hyveellinen. Tässä suhteessa se on järjetön ja julma. Se nähtiin kyllä
silloin, kun valtiomiehet tahtoivat sovittaa _Contrat social'ia_
parhaaseen kaikista tasavalloista.
Robespierre kunnioitti Rousseaun muistoa. Hän olisi pitänyt hra apotti
Coignardia huonona ihmisenä. En tahdo tehdä tähän sitä huomautusta,
että Robespierre olisi ollut hirviö. Tiedemiehelle ei todella ole
olemassa hirviöitä. Robespierre oli optimisti, joka uskoi hyveeseen.
Hänen luonteisensa valtiomiehet tekevät niin paljon pahaa kuin
mahdollista. Jos lähtee ihmisiä hallitsemaan ei ole unohdettava, että
he ovat pahankurisia apinoita. Vain tällä ehdolla voi olla inhimillinen
ja hyväntahtoinen politikko. Vallankumouksen hulluus oli siinä, että se
tahtoi saattaa hyveen valtaan maan päällä. Jos tahdotaan tehdä ihmiset
hyviksi, viisaiksi, vapaiksi, hillityiksi ja jalomielisiksi, joudutaan
ikävä kyllä siihen, että tahdotaan tappaa heidät kaikki. Robespierre
uskoi hyveeseen: hän oli Terrorin isä. Marat uskoi oikeuteen: hän
vaati kaksisataatuhatta päätä. Hra apotti Coignard on ehkä kaikista
18-sataluvun hengistä se, jonka periaatteet eroavat enimmän
Vallankumoukset periaatteista. Hän ei olisi allekirjoittanut riviäkään
Ihmisen oikeuksien julistuksista sen kiivaan ja kiihkeän eron vuoksi,
mikä siinä tehdään ihmisen ja gorillan välillä.
Luonani kävi viime viikolla eräs kuomani anarkisti, joka kunnioittaa
minua ystävyydellään ja jota minä rakastan siksi, että koska hän ei
vielä ole ottanut osaa maansa hallitukseen, hänessä on säilynyt paljon
viattomuutta. Hän tahtoo räjähyttää kaikki ilmaan vain sen vuoksi, että
hän uskoo ihmisten olevan luonnostaan hyviä ja hyveellisiä. Hän
ajattelee, että jos heidät vapautetaan heidän lakiensa ja mammonansa
pakkovallasta, he samalla riisuvat pois itsekkäisyytensä ja ilkeytensä.
Mitä hellin optimismi on johtanut hänet mitä hurjimpaan julmuuteen.
Koko hänen onnettomuutensa ja koko hänen rikollisuutensa oli siinä,
että hänellä kokin ammattiin tuomittuna oli elysiumilainen,
kulta-ajalle sopiva sielu. Hän on sangen yksinkertainen ja sangen
kunniallinen Jean-Jacques, jota ei mikään rva Houdetot'n näky ole
häirinnyt eikä minkään Luxembourgin marskin sivistynyt ylevämielisyys
hellyttänyt. Hänen sielunsa puhtaus on loogillinen ja tekee hänet
pelottavaksi. Hän puhuu paremmin kuin joku ministeri, mutta hän lähtee
järjettömästä periaatteesta. Hän ei usko perisyntiin, joka kuitenkin on
niin kiinteä ja todellinen totuus, että sille on voitu rakentaa mitä
tahansa.
Ah, jospa olisitte ollut hänen kanssaan minun kammiossani, hra apotti
Coignard, todistaaksenne hänelle hänen oppikaavojensa nurinkurisuuden!
Te ette olisi puhunut tälle jalolle uneksijalle sivistyksen hyvistä
teoista ettekä valtion eduista. Te olisitte tiennyt, että ne ovat
leikinlaskua, jota ei sovi käyttää onnettomiin nähden. Te olisitte
tiennyt, että yhteiskunnallinen järjestys ei ole muuta kuin
järjestelmällistä väkivaltaa, ja jokainen on sen edun tuomari, mikä
hänellä siitä on, Mutta te olisitte piirtänyt hänen eteensä todellisen
ja kauhistavan kuvan siitä luonnonjärjestyksestä, jonka hän tahtoo
perustaa; te olisitte osoittanut hänelle siinä idyllissä mitä hän
haaveilee lakkaamattomien kotoisten ja veristen murhenäytelmien
äärettömyyden ja näyttänyt miten hänen autuas anarkiansa olisi mitä
hirvittävimmän hirmuvallan alku.
Tämä johtaa minut tarkoin määrittelemään sitä kantaa, mikä hra apotti
Coignardilla oli Pienen Bachuksen ravintolassa hallituksiin ja
kansoihin nähden. Hän ei pitänyt suuressa arvossa yhteiskuntien
edustajia eikä valtakuntien voittokaaria. Hän piti epäilyn alaisena ja
väittelyn esineenä itse pyhän Ampoulen hyvettä, joka oli hänen aikanaan
valtion periaate aivan kuin nykyään yleinen äänioikeus. Tämä vapaus,
joka olisi silloin ollut skandaali kaikille ranskalaisille, ei meitä
loukkaa enää. Mutta käsittäisimme huonosti tätä ajattelijaa, jos
johtaisimme hänen arvostelunsa kiivauden vanhan kuningasvallan
väärinkäytöksistä. Hra apotti Coignard ei tehnyt suurta eroa niiden
hallitusten välillä, joita nimitetään absoluuttisiksi eikä niiden,
joita nimitetään vapaiksi hallitusmuodoiksi, ja me voimme edellyttää,
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 2
  • Parts
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 1
    Total number of words is 3413
    Total number of unique words is 1889
    18.6 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    31.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 2
    Total number of words is 3547
    Total number of unique words is 1938
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 3
    Total number of words is 3548
    Total number of unique words is 1932
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    37.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 4
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 1982
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.4 of words are in the 5000 most common words
    33.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 5
    Total number of words is 3494
    Total number of unique words is 2066
    19.5 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 6
    Total number of words is 3483
    Total number of unique words is 1970
    19.0 of words are in the 2000 most common words
    27.9 of words are in the 5000 most common words
    33.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 7
    Total number of words is 3454
    Total number of unique words is 1940
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    29.2 of words are in the 5000 most common words
    34.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 8
    Total number of words is 3499
    Total number of unique words is 2043
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 9
    Total number of words is 3490
    Total number of unique words is 1924
    21.3 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 10
    Total number of words is 33
    Total number of unique words is 30
    26.6 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    33.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.