Anna Liisa; Kotoa pois - 7

(Puoleksi todella, puoleksi leikillä.) Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten
on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville
anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja
muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät
muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle. Ei käy se
laatuun, muutos tässä täytyy tulla kiireemmän kautta.
ROUVA LINDEMAN. Minä olen aivan samaa mieltä, kuin kauppias Ahlbom. Mitä
tytöt tekevät liialla opilla? Ja millä viroilla sitten? Tulevat
semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan
edes.
ROUVA AHLBOM. Niin, kuka niistä huolisi vaimokseen.
ROUVA PENTTINEN. Minä vaan en anna meidän Vannyn ottaa mitään virkaa.
Niihin on kyllin kyllä rumiakin tyttöjä, jotka eivät kumminkaan miestä
saa, hankkikoot ne leipänsä muulla tavalla.
PENTTINEN. Niin--ne ne joutavat mennä--vaikka Pöllismäelle!
ROUVA PENTTINEN. Ihme kumma, missä se tohtori Spruuper viipyy? Ja
Wellmannin herrasväki. Käskitkö sinä, pappa, niitä tulemaan kello
kuus'?
PENTTINEN. Kello kuus' käskin. Muistutin vielä moneen kertaan.
ROUVA PENTTINEN. Olisivatkohan saaneet esteitä?
ROUVA AHLBOM. Vai tulevat Fellmaninkin? En tiennytkään, että olette
kanssakäymisessä.
ROUVA LINDEMAN (nykäisee toisia, salatulla naurulla). Entäs tohtori
»Spruuper»? Milloinka hän on tehnyt visiittinsä?
ROUVA PENTTINEN. Voi, aikoja sitten! Hän on ollut meillä monet kerrat.
ROUVA LINDEMAN. Monet kerrat? Soo, soo! Aikooko hän vävypojaksi taloon,
vai kuinka se on ymmärrettävä?
FANNY. Ei, ei, muuten hän vaan, kun oli tutustunut isään--
ROUVA PENTTINEN. Elä narraa. Sinun tähtesi tulee, sano vaan suoraan.
Meidän kesken puhuen, hän jo on papalta pyytänyt tytärtä. (Fanny väistyy
kiusattuna perälle huonetta.)
ROUVA LINDEMAN. Ooho? Sitten teillä vietetäänkin kait kihlajaisia tänä
iltana?
ROUVA PENTTINEN. Ei--eihän sitä vielä tänä iltana. Kun Vanny ei vielä
ole antanut varmaa vastuuta.--No, viimeinkin! Tuollahan ne nyt tulevat!
(Menee etehiseen vastaan.)
(Fellman ja Broberg tulevat etehiseen.)
ROUVA LINDEMAN. Totta tosiaan, eikös tule sitten!
ROUVA RANK. No, ei minun päiviäni! Jokohan saavat tohtori Brobergin
vävykseen? Silloin ne eivät enää mahdu nahkoihinsakaan.
FANNY (erikseen Penttiselle). Pappa, kuulkaa, kun sanon. Mitä varten on
viinakarahviini esillä? Ettehän vaan tarjoa sitä vieraille?
PENTTINEN. Tarjoon tietystikin. Viinaa ensin, sitten kahvia, sen
jäljestä totia.
FANNY. Ei viinaa. Hyvä pappa, ei viinaa!
PENTTINEN. Miksikäs ei? Mielelläänpä ottivat--
FANNY. Ei se ole tavallista. Ei missään sivistyneissä--
PENTTINEN. Ole vait'--ja päästä minua tervehtimään.--(Menee etehiseen.)
(Broberg esittelee itsensä rouva Penttiselle.)
ROUVA PENTTINEN. Vellkommen, vellkommen, tohtori Spruuper! Vassakuu,
käykää sisään.
PENTTINEN. Terve, terve! Me täällä on jo pitkään odotettukin. No--mutta
mihinkäs rouva jäi?
ROUVA PENTTINEN. Esteitä kuuluu saaneen. Se nyt oli harmillista.
ROUVA AHLBOM (nykii toisia). Kuulitteko! Eipä rouva Fellman tullutkaan.
Mitäs hän näiden luona rupeisi visiittiä käymään. En minäkään olisi
tullut, mutta Ahlbom niin kiusasi, sanoi, että kun Penttinen nyt
kumminkin on olevinaan kauppias, niin ei sovi loukata--
(Broberg tervehtii Fannya.)
PENTTINEN (naurahtelee). Ei taida tarvita esitellä, vai kuinka?
(Salavihkaa toisille.) He ovat jo riiailleet salaa--minun selkäni
takana. No noh, ei se mitään, sillä tavalla sitä aina aljetaan. Niin,
hyvät vieraat, maistakaapa tätä. Terve, patruun Wellman. Tohtori Ruuper,
tulkaa tänne vähäisen. Kallistakaa lasia, tehkää hyvin. Skool!
BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten. Minä en nauti viinaa.
PENTTINEN. Kas, kas, kuinka on olevinaan. Ottakaa pois, ei sitä Vanny
näe. Minä seison edessä. Kippis, vävypojan malja!
BROBERG. Ei, minä en tosiaankaan--
PENTTINEN. No--ottakaa te muut sitten! Tässä talossa ei saa pitää pitkiä
ryyppyväliä. Juoda teidän pitää juoda niin että kadut käyvät ahtaiksi
kotiin mennessä.
(Riikka tuo kahvia sisään.)
ROUVA PENTTINEN (Riikalle). Rouva Ahlpummille ensiksi, sitten rouva
Lintemanille ja viimeiseksi rouva Sdrankille, sillä maalari on
alempiarvoinen kuin kultaseppä--
PENTTINEN (nykäisee Brobergia). No,--sopii mennä sinne Vannyn kanssa
puhelemaan, en minä siitä pahaa tykkää.
FANNY (huomaa isän tarkoituksen, punastuu, aikoo lähteä pois; hiljaa,
tuskallisesti). Ah--pappa--!
PENTTINEN. Vanny, Vanny, mihinkä sinä menet? Tulepa vähän tänne--
FANNY. Ajattelin lähteä kammariini.
PENTTINEN. Mitä sinä siellä kammarissa? Tule vaan tänne. Niin, niin,
tänne. Elä ujostele suotta.
BROBERG. Elkää pakottako--
PENTTINEN. Mitä pakottako? Mieleistähän se sille on, vaikka ilman
teeskentelee. Kas niin, istu siihen nyt, ja tohtori Ruuper rinnalle.
Minä menen tänne kauvemmaksi, etten kuule mitään.
BROBERG (jää seisomaan, nojautuu tuolin karmiin). Isänne on--kovin
leikkisä.
FANNY. Niin, aivan liiaksi leikkisä. Tohtori Broberg--ettehän siitä
loukkaannu?
BROBERG. Ei, miksi siitä juuri loukkaantuisin? Minusta on vaan
ikävää.--näen, että se vaikuttaa teihin kiusallisesti--
FANNY. Sanomattoman kiusallisesti.
BROBERG. Hyvin ymmärrettävää, sillä se antaa aihetta tyhjänpäiväisiin
juoruihin--
FANNY. Eikä se ole ainoastaan sentähden, vaan muutenkin--
BROBERG. Niin, tietysti se on kaikin puolin ikävää.
FANNY. Ja teistä, tohtori teistäkin ikävää?
BROBERG. Totta puhuen, on. On hyvinkin ikävää.
FANNY. Minä arvasin sen.
BROBERG. Ikävää varsinkin siitä syystä, kun--saanko puhua suoraan?
FANNY. Pyydän, puhukaa vaan suoraan.
BROBERG. Ne ovat olleet viehättäviä hetkiä, joita olen saanut nauttia
teidän seurassanne, milloin olemme sattuneet yksiin. Ja nyt--
(Fanny vaikenee, hillitsee liikutustaan, katselee suoraan eteensä.)
BROBERG. Ja nyt ne ovat lopussa. Minulla ei ole oikeutta saattaa teitä
ikävyyksiin, niinkuin jo olen tänne tulollani tehnyt.
FANNY (kääntää aran katseen häneen; kyyneleet silmissä.) Elkää siitä
välittäkö, tohtori Broberg--
BROBERG. Enkö välittäisi, vaikka näen, mitä tukalia seurauksia siitä
teille tulee! Huomaatteko nytkin rouvien katseita? He ovat uskollisesti
meitä tarkastaneet kaiken aikaa.
FANNY. Semmoisia he ovat aina.
BROBERG. Semmoisia he ovat. Ja sen kautta he tekevät vapaan ja
luonnollisen seurustelun nuorten välillä mahdottomaksi. Kuinka paljon
pahaa he ovat mahtaneetkaan aikaan saada. Ei, tuo on tosiaankin
sietämätöntä. Jospa koettaisimme kääntää heidän huomiotaan toisaanne?
Ettekö tahtoisi tehdä hyvin ja soittaa vähäisen? Oli niin hauskaa kuulla
teitä viime iltamassa.
[Soiton asemesta voidaan ottaa myöskin lausuntoa.]
FANNY. Mielelläni. (Menee piaanon luokse, selailee nuottia.)
FELLMAN (lähenee Brobergia.) Noo--miksi olet niin totinen?
BROBERG. Kuule, veli--minä tahtoisin lähteä täältä pois mitä pikimmin.
FELLMAN. Sinua harmittaa ukon tyhmyydet?
BROBERG. Niin, ajattele kuinka tukalaan asemaan olen saattanut heidän
tyttärensä tänne tulollani.
FELLMAN. Noo--eikö hän liene siihen tottunut?
BROBERG. Ei, ei! Hän on hienotunteinen, ja kuta hienotunteisempi hän on,
sitä enemmän hän siitä kärsii. Pois minun täytyy lähteä--
FELLMAN. Mutta--sinullahan oli järkiään toiset tuumat?
BROBERG. Jos oli, niin ne raukesivat sikseen.
FELLMAN. Sääli tyttö raukkaa, ehkäpä hänelläkin--
BROBERG. St! Kuunnellaan soittoa.
(Fanny soittaa.)
ROUVA LINDEMAN (korottaa ääntänsä, kun soitto alkaa.) On minulla ollut
piikoja jos jonkinlaisia, kaksikymmentä vuotta, kun jo olen niitä
pitänyt. Mutta niin kehnoon, kuin tämä nykyinen, en vielä ikinä ole
yhtynyt. Ajatelkaas, että soppa-kastrullinkin niine hyvineen panee pois,
työntää johonkin nurkkaan vaan pesemättä.
ROUVA RANK. Pesemättä?
ROUVA LINDEMAN. Pesemättä niin. Ja kun ensi kerran tarvitaan--ota sieltä
sitten.
ROUVA AHLBOM (yhä kovemmalla äänellä.) Semmoisiksi ne ovat tulleet
nykyajan piiat. Huolimattomiksi ja laiskoiksi, ei ne välitä töistään, ei
mistään. Ja tiedättekö, mikä siihen on syynä?
ROUVA LINDEMAN. Miks'ei sitä tietäisi. Nykyajan harrastukset,
lauluseurat, raittiusseurat ja sen semmoiset. Nehän ne vievät työhalun
palvelijoilta. Huvitella nyt tahtovat kaikki, joka sunnuntai käydään
iltamissa ja viikon varrella ei muuta tehdä kuin niitä ajatellaan.
ROUVA PENTTINEN (yhä kiihkeämmin.) Mutta minäpä en laske meidän Riikkaa,
en iltamiin, enkä mihinkään. Kirkossa hän saa käydä joka toinen pyhä ja
siinä hänelle iloa kylliksi.
ROUVA RANK. Riikka kun on maalta, ei ole vielä oppinut kaupungin piikain
pahoja tapoja. Nämäkö tyytyisivät siihen, että joka toinen pyhä
kirkkoon? Oho? Jokainoa sunnuntai heidän toki pitää päästä ulos, muuten
eivät tule toimeen--
ROUVA AHLBOM. Minusta kaupungin rouvien pitäisi pitää kokous, jossa
yksissä neuvoin tuumaisivat, mihin keinoon on ryhdyttävä palvelusväen
suhteen, millä tavalla heitä olisi pidettävä aisoissa--
ROUVA LINDEMAN. Niin, niin kokous! Se oli hyvä ajatus. Kokous, jossa
päätettäisiin kerrassa kieltää pois lauluseurat ja iltamissa käynnit.
Siihen kun kaikki sitoutuisivat, niin pääsisi kuulemasta tuota:
lasketaanpa siitäkin talosta, ja siitä, ja siitä--(Keskustelu kiihtyy
kiihtymistään, lopulta puhuvat kaikki yhtaikaa.)
RANK (kovalla äänellä). Yksi ääni, ei muuta kuin yksi ääni jokaisella!
Se on oikeus ja kohtuus! Mitä varten kymmenen ääntä? Mitä varten
toisella pitää olla kymmenen kertaa enemmän sananvaltaa kuin toisella?
Millä oikeudella? Minä kysyn: millä oikeudella?
AHLBOM. Milläkö oikeudella? Eivätkö he maksa sata kertaa enemmän veroja?
Eivätkö he ole nerokkaampia, älykkäämpiä? Eivätkö he ymmärrä yleisiä
asioita paremmin?
RANK. Mitä ymmärtävät? Omaa etuaan he ymmärtävät, ei muuta. Kansan
tarpeista eivät tiedä hölyn pölyä. Eivätkä välitä--
AHLBOM. Enemmän aina kuin mitä kansa välittää porvarillisten tarpeista.
Edut meiltä kyllä otetaan pois, mutta otetaanko rasituksia? Otetaanko
veroja?
PENTTINEN. Eikös mitä! Niitä vaan lisätään. Ja senvuoksi on
kaksikymmentä viisi ääntä pysytettävä. Parempi, jos saataisiin
kohotetuksi.
AHLBOM. Kaksikymmentä viisi ääntä vähintään--(Fanny taukoaa soittamasta,
samassa herkiävät kaikki puhumasta, yleinen hiljaisuus.)
ROUVA LINDEMAN (ei ehdi hiljentää ääntänsä, kun soitto taukoaa ja kaikki
muut ovat herenneet puhumasta.) Niin, minä sanon sen, piiat pysykööt
piikoina, elköötkä pyrkikö oikeiden ihmisten vertaisiksi--(hämmästyy
omaa kiljuvaa ääntänsä, ja vaikenee; sävyisästi) kas, joko se herkesi
soittamasta?
ROUVA AHLBOM. Paljon kiitoksia, Fanny! Paljon kiitoksia. Se vaan loppui
niin lyhyeen. (Kaikki kiittävät.)
AHLBOM. Niin, kiitoksia vaan! Mutta emmekö saisi kuulla vähän enemmän?
ROUVA LINDEMAN. Enemmän, enemmän meidän pitää saada kuulla.
ROUVA PENTTINEN. Soita sitä kaunista polkkaa.
ROUVA AHLBOM. Tulehan ensin tänne likemmäksi kumminkin, että kysyn
sinulta jotain. Kuulehan--: joko hän kosasi?
ROUVA LINDEMAN. Niin, joko hän kosasi?
FANNY. Kuka?
ROUVA RANK. Tohtori Broberg tietysti, kukas muu?
ROUVA PENTTINEN. Sitäkö luulette, että hän sanoo. Ei meidän Vannylta
niitä asioita kesken saa tietää--ei oma mammakaan.
ROUVA LINDEMAN. Meille voit sanoa--
ROUVA RANK. Me lupaamme, ettemme virka kenellekään mitään.
ROUVA AHLBOM. Saat olla aivan huoletta.
ROUVA LINDEMAN. No, tunnusta pois. Hän kosasi, ja sinä myönnyit, eikö
niin? Niin on, näkyyhän se silmistäsikin. Toivotan onnea!
ROUVA RANK. Niin, onnea vaan, onnea, onnea!
ROUVA AHLBOM. Onnea saan toivottaa minäkin, sekä tyttärelle että
äidille.
ROUVA PENTTINEN (mielissään.) Kiitoksia, he, he, he, paljon kiitoksia.
FANNY (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa.) Ei, ei, minä
vakuutan, ei siinä ole mitään, ei alkuakaan--
ROUVA LINDEMAN. He eivät tahdo vielä julkaista--
ROUVA RANK. Salakihloissa ensin, sehän on tavallista--
(Broberg lähenee hattu kädessä.)
ROUVA AHLBOM. Hs, hs, hs!
ROUVA LINDEMAN. Hs, hs, hs!
ROUVA PENTTINEN. Tohtori Spruuper on hyvä ja istuu. Vanny, nosta tuoli!
BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten, minun on jo lähteminen, pyydän vaan
sanoa jäähyväiset.
ROUVA PENTTINEN. Poisko nyt jo? Ei, herran tähden, ei millän muotoa.
Vastahan totikin tuotiin sisään. Tokko lienette vielä maistanutkaan.
BROBERG. Kiitoksia, minun täytyy tosiaankin mennä, on vielä töitäkin
tänä iltana.
ROUVA PENTTINEN. Mutta lupaattekos tulla uudestaan hyvin pian--vaikka
huomispäivän jo?
BROBERG. En osaa sanoa. Paljon kiitoksia! Hyvästi!
ROUVA PENTTINEN. Ilman teetä--sepä ikävää.
PENTTINEN. Poisko Ruuperi menee? Mitä hullua! Eihän tässä vielä ole
päästy kuvalleen alkamaankaan. No, no--ihanko se nyt tosissaan--?
(Penttinen ja rouva Penttinen seuraavat Brobergia etehiseen.)
ROUVA AHLBOM. Mitäs se tietää? Kun meni pois kesken kaikkea?
ROUVA LINDEMAN. Eikä luvannut tulla toiste. Huomasitteko, »en osaa
sanoa», hän vaan vastasi. Se oli yhtä kuin »en tule».
ROUVA RANK. Hän näki, mitä tarkoituksia näillä oli, ja vetääntyi pois.
ROUVA LINDEMAN (nauraen). Taisipa jäädä »Vanny» rukka vettä keittämään.
Ei päässytkään »tohtorinna Spruuperiksi». (Fanny, joka on kuullut
kaikki, lähtee pois oikeaan.)
ROUVA RANK. Herra jesta--hän varmaankin kuuli! No, nyt ei kiitetä!
ROUVA AHLBOM. Kaikkiakin! Kun emme häntä huomanneet ollenkaan. Seisoikin
siinä niin hiljaa ja äänettömänä--
ROUVA LINDEMAN. No, kan tänka! Kun kuuli, niin kuulkoon. Siitä minä
vähät. Uskallan sen sanoa heille vaikka vast'silmiä.
ROUVA RANK. Niin, tosi asiahan se on, ei siitä mihinkään pääse.
ROUVA LINDEMAN (syöden kahvileipiä, joita hänellä on suuri kasa
edessään). Mikä maku tässä sokerikaakussa on?
ROUVA AHLBOM (maistelee omasta kasastaan). Se ei ole kystä.
ROUVA RANK (samoin). Ei ole kystä ensinkään. Mutta on siinä vielä
muutenkin outo maku.
ROUVA LINDEMAN. Märännyt muna! Varmaan on taikinassa ollut märännyt
muna!
ROUVA AHLBOM. Ei ole tämä rinkelikään hyvää.
ROUVA RANK. Siitä puuttuu sokeri ja voi.
ROUVA LINDEMAN. Se on tehty pelkkään veteen. Uskotteko?
ROUVA PENTTINEN (tulee takaisin etehisestä). Mikä sille lienee tullut,
kun noin äkkiä läksi pois?
ROUVA LINDEMAN (nykii kyynärpäillään toisia). Olisikohan »Vanny» antanut
rukkaset?
ROUVA PENTTINEN. Sitähän minä juuri pelkään. Ei sen tytön ollenkaan ole
takeita. Jos sen hyvinkin pisti päähän (Fanny tulee sadenuttu päällä,
hattu päässä, laukku kädessä.)
ROUVA PENTTINEN. Mitä maailman päivinä? Mihinkä sinä olet menossa?
FANNY. Laivaan. Mamma, minä otan kuitenkin sen viran, jota Ilma kävi
tarjoamassa!
ROUVA PENTTINEN. Sen viran? Pöllismäellä? Ole hupattamatta. Kuulithan
sinä jo, ettei sinua sinne lasketa.
FANNY. Minä en voi jäädä tänne, mamma, minun täytyy päästä pois.
ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa, mikä sinulle on tullut? Sano!
FANNY. Ei mikään, mutta antakaa minun mennä, muuten teette minut
onnettomaksi.
ROUVAT (yhteen suuhun). Mitä? Mitä se on?
ROUVA PENTTINEN. Hän vältä väkisten tahtoo mennä kansakoulun opettajaksi
Pöllismäelle.
ROUVAT (yhteen suuhun). Pöllismäelle!
ROUVA PENTTINEN. Pois hyvästä kodistaan!
ROUVA LINDEMAN. Elä Fanny kulta! Johan sinä olet päästä vialla.
Pöllismäelle? Sinne sydänmaalle--jossa ei ole ainoatakaan sivistynyttä
ihmistä, ei kuin pöllöjä--
ROUVA AHLBOM. Semmoiseen kuivaan, yksitoikkoiseen elämään! Jää toki
ennemmin tänne, onhan kaupungin elämä vallan toista. Saat käydä
tanssista tanssiin, huvista huviin niin paljon kuin ikinä haluat.
ROUVA RANK. Ja olla oikeiden ihmisten seurassa.
ROUVA PENTTINEN. Siinä nyt kuulet, mitä muutkin sanovat.
FANNY. Ei se auta. Minua ei pidätä mikään maailmassa. Hyvästi, mamma!
Antakaa anteeksi! On niin vaikeata tehdä vasten teidän mieltänne.
(Melkein itkussa.) Mutta minä en voi muuten. En voi!
ROUVA PENTTINEN. Herra Jumala--hän aikoo tosiaan mennä! Penttinen,
käännypäs vähän tännekin päin. Näetkös, Fanny tekee lähtöä.
PENTTINEN (hiukan humalassa). Mi-mi-mi-mihinkä?
ROUVA PENTTINEN. No, sinne Pöllismäelle, josta äsken oli puhe.
FANNY. Hyvästi, pappa! Hyvästi! Minulla on kiire. Laiva kohta lähtee.
ROUVA PENTTINEN. Etkö sinä estä häntä, hyvä ihminen? Annatko hänen
lähteä noin vaan?
PENTTINEN. Ääh--ei hän sinne mene! Sinua vaan narraa.
ROUVA PENTTINEN. Mutta näethän sinä!
PENTTINEN. Ääh--tulee takaisin--viiden minutin päästä saat hänet
syliisi.
FANNY. En minä tule takaisin, pappa. Elkää odottako turhaan. Hyvästi!
(Menee.)
ROUVA PENTTINEN. Kas niin, nyt hän meni! Etkä sinä ole milläsikään? Voi,
hyvä Jumala!
PENTTINEN. Elä hätäile. Hän tulee takaisin aika hamppua.
ROUVA PENTTINEN. Ei tule, ei! Minä tiedän ettei hän tule, jos kerran
pääsee. (Juoksee vasemmalle, tempaa oven auki.) Riikka, Riikka,
Riikka--etkö sinä kuule, Jumalan luoma!
RIIKKA (tulee juosten). Hyvä isä siunoo, mikä teäällä on hätänä?
ROUVA PENTTINEN. Pian, pian! Juokse rannalle ja tuo Vanny takaisin. Elä
anna hänen mennä laivaan. Sano,--sano, että minä täällä pyörryin--että
pappa meni lääkäriä hakemaan.
RIIKKA. Kyllä, kyllä! Että rouva pyörtyi että pappa--
ROUVA PENTTINEN. Pappako? Kauppias, sinä tolvana.
RIIKKA. Että kauppias pyörtyi--
ROUVA PENTTINEN. Että kauppias meni lääkäriä hakemaan. Ja ala lapata
nyt!
RIIKKA. Että rouva pyörtyy--(Juoksee pois.)
ROUVA PENTTINEN (huutaa hänen jälkeensä). Riikka, Riikka, kuule vielä--
RIIKKA (ulkoa). Hoi? Hoi?
ROUVA PENTTINEN. Huivin saat palkaksesi, jos tuot hänet takaisin.
ROUVA AHLBOM. Mikähän sille Fannylle oikeastaan tuli? Kun läksi noin
suinpäin--
ROUVA LINDEMAN. Ettekö arvaa? Minä toki hoksasin heti paikalla!
ROUVA RANK. Niin Broberginko tähden?
ROUVA LINDEMAN. Tietysti! Kun näki, ettei Broberg hänestä huoli.
Hs--hs--
ROUVA PENTTINEN (tulee heidän luokseen). Mutta jos ei se Riikka saa
häntä takaisin, niin mikä tulee eteen? Ihan minä silloin kuolen ikävään.
Mitä tästä elämästä on ilman Vannya! (Itkun vaiheilla.)
ROUVA AHLBOM. Se oli hyvin pahasti tehty Fannylta, että noin vasten
vanhempainsa tahtoa--Enpä minä olisi uskonut hänestä semmoista.
ROUVA LINDEMAN. Kyllä--jos hän olisi ollut minun tyttäreni, niin kyllä
olisin hänelle näyttänyt. Vanhemmat häntä kouluttaneet ja kasvattaneet.
ROUVA RANK. Ja mikä hänellä oli hätänä täällä kodissaan? Sai kaikkea
mitä vaan tahtoi--ja omista vanhemmista lähtien kaikki häntä palvelivat
kuin mitäkin fiiniä daamia.
ROUVA PENTTINEN (pyyhkien ja nenäänsä tyrskien). Niin, kyllä me häntä
olemme pitäneet kuin kukkaa kämmenellä, ei häneltä kielletty mitään
milloinkaan. (Kellon soittoa kuuluu.)
ROUVA PENTTINEN (keskeyttää itkunsa). Nyt soittavat. Kuinkahan mones
kerta? Yks, kaks, kolme! Nyt se läksi laiva. Ukko, kuuletko, nyt se
läksi?
PENTTINEN. Ja kohta on Vanny täällä takaisin.
ROUVA PENTTINEN. Kunpa hän edes olisi! Niin, mitä minun pitikään sanoa?
Olen vallan sekaisin päästäni.
ROUVA LINDEMAN. Ettei Fannylta ole kielletty mitään milloinkaan--
ROUVA PENTTINEN. Niin, niin: ei ole kielletty mitään milloinkaan.
Silmäteräni olisin hänelle antanut, jos hän sitä olisi vaatinut. Ja nyt
hän yhtäkaikki meidät jätti--
PENTTINEN. Ei jättänyt, ei. Takaisin tulee--ja minä--minä annan hänelle
heti rahat uuteen leninkiin. Valmiiksi otan jo rahat kukkarostani.
Paljonko siihen tarvitaan?
ROUVA PENTTINEN (äkkiä lohdutettuna). Sata markkaa.
PENTTINEN. Tuossa on sata viisikymmentä.
ROUVAT. Sata viisikymmentä!
ROUVA PENTTINEN (pistää kiireesti rahat taskuunsa). Parriisista!
Parriisista se tilataan. Nyt, kun se tyttö vaan joutuisi--
RIIKKA (tulee läähättäen). Myöhäistä, myöhäistä! Ho, ho, siunaa ja
varjele! Juoksin niin että syömmeni halkijaa.
ROUVA PENTTINEN. Myöhäistä! Ettäkö et ennättänyt? (Puhkee äänekkääseen
itkuun.)
RIIKKA. En ennättänyt. Laiva olj' jo hyvän matkaa rannasta. Eivätkä
kuulleet, vaikka minä seisoin mäellä ja huusin minkä jaksoin: takais!
takais! mamma pyörtyi--
ROUVA PENTTINEN (äkkiä tauoten itkusta, kiukustuneena). Mamma?--Niinkö
sinä sanoit?
RIIKKA (hämillään). Niin--niinhän se taisi minulta mennä siinä
kiireessä--
ROUVA PENTTINEN. Pöllö! Sinä häpäset meidät!
PENTTINEN (ällistyneenä). Mitä? Menikö se Vanny sittenkin?
ROUVA PENTTINEN. Menihän se. (Puhkee taaskin itkuun.) Vanny jätti
meidät! Ei ole meillä Vannya enää!
PENTTINEN (Harvasteesen, korvallistaan raapien). Saakeli soikoon! Kuka
sitä olis uskonut?
(Esirippu alas.)
[1895].