Anna Liisa; Kotoa pois - 6

ROUVA PENTTINEN. Itsestään pitänyt tulla ensi kerran?! Ole vaiti. Kuka
on sanonut, että hän olisi tullut itsestään? Kyllä olisimme saaneet
odottaa.
FANNY. Olisi antanut olla tulematta sitten. Mitää hän nyt ajattelee
tästä! Voi sentään!
ROUVA PENTTINEN. Niin? Etköhän rupea itkemään kuin hyvästäkin asiasta.
Siinä sen näet, Riikka,--mitä minä jo sanoin! Eihän tämä taaskaan ole
hänelle mieleen. Kumma tyttö. Ei ymmärrä omaa etuaan.
RIIKKA. Hupsuhan työ ootta, Vanny neiti. Pappanno teille kosioita hommoo
ja työ siitä vaan pahottelette. Kiitteehän teijän tok' pitäisi.
FANNY. Mitä hän oli vastannut? Tiedättekö, äiti?
ROUVA PENTTINEN. Äiti ja äiti! Aina vaan äiti. Etkö sinä milloinkaan opi
sanomaan pappa ja mamma? Ihme ja kumma! Paremmissa ihmisissä ei kukaan
sano äidiksi, mutta sinä siitä tavasta et pääse, vaikka olet kauppiaan
tytär. Niin juuri: oikean kauppiaan tytär, etkä minkään hampuusin.
Käynyt lisäksi koulut, vihon viimeisetkin ja lukenut ranskat,
saksat--niin pitäishän tuota nyt kielen kääntyä sen verran, että saisi
sanotuksi pappa ja mamma. Jos silloin ennen--kun oltiin köyhiä
vielä--mutta nyt! Kauppias Penttisen tytär ja sanoo: isä, äiti! Hyvät
ihmiset, johan sille harakatkin nauravat.--Niin mitäkö hän vastasi?
Kiittänyt oli vaan ja pokkuroinut ja ollut niin aarttia, että pois
tieltä.
RIIKKA. Sommoo nähä, mitenkä hän sitten illalla teille pokkailoo. Herra
jesta, jos vielä tänä kevännä soataisiin kihlajaiset ja heäät! Voi,
ihmettä!
FANNY. Heretkää nyt, Riikka--
ROUVA PENTTINEN. Se ei ole mitään mahdotonta. Vanny on kaunis tyttö--
minä luulen, että eiköhän liene Spruuper jo katsellutkin häntä niillä
silmin.
FANNY. Eikä ole! Voi, mamma hyvä--
ROUVA PENTTINEN. No, no saammehan sitten nähdä. Mutta niinpä oli
Wellmanikin sanonut, ettei ole koko kaupungissa niin sievää tyttöä kuin
meidän Vanny.
RIIKKA. Sitä on sanonna monj muu.
ROUVA PENTTINEN. Ja nyt kun panet sen uuden punaisen leningin päällesi--
FANNY. Enhän minä sitä näin kotona, mamma.
ROUVA PENTTINEN. Sen sinä juuri panet, sillä siinä sinä olet kaikkian
nätin.
FANNY. Sepä kun on niin hirveästi koristeltu ja laiteltu. Harmaa pukuni
olisi paljon sopivampi. Enkö minä saa panna sitä, mamma?
ROUVA PENTTINEN. Etkä saa, et ensinkään! Sen punaisen panet, niinkuin jo
sanoin, ja sillä hyvä. Koristeltu ja laiteltu? Mitä se tekee, jos onkin
koristeltu ja laiteltu? Sitä pulskempi vaan on ja komeampi. Paljon
enemmän siinä toki pitäisi olla särryttimiä, mutta silloinkin panit niin
vastaan, kun minä niitä olisin tahtonut.
RIIKKA. Elkee tok' harmaaseen ruvetko, siinä olisitta kuin mikähi piika
tollukka. Kauniiksihan teijän pittää laittoo ihtenne tänä iltana.
ROUVA PENTTINEN. Sanos muuta. Pappa tänne varta vasten pyytää nuoria
herroja, että saisi näyttää tytärtään, niin tämä ei sen vertaa, että
viitsisi kuvalleen pukeutua edes. Ja kultaketjut muista myöskin ottaa,
ja se uusi rossi.
RIIKKA. Ja hiuksenne piipatkee, se se teitä varsinnii kaunistaa.
ROUVA PENTTINEN. Niin, piippaa kaiken mokomin hiukset otalle. Mutta ala
sinä nyt joutua punkkinesi pois, Riikka, eläkä siellä kuhnaile enää.
Kahvikin pitää jo kiireimmiten panna tulelle.
RIIKKA. Jopa minä tästä jouankin.
ROUVA PENTTINEN. Minä menen tästä pukeutumaan, että olen valmis
vieraiden tulemaan. Tee sinä samoin, Vanny. (Menee vasempaan.)
RIIKKA. Ei, mutta kun teille nyt jo tulloo sulhaset! Voi tokkii!
FANNY. Oih, Riikka! Minä suutun, jos te vielä puhutte semmoisia.
RIIKKA. No, no, minä en virka mittään, pijän suuni kii'!--Mutta--mutta
on se lystiä yhtäkaikki, voi, sun Taavetti! (Menee punkkineen etehisen
kautta.)
ILMA (tulee häntä vastaan etehiseen). Päivää! Onkos täällä Fanny neiti
kotona?
RIIKKA. Tuolla on salissa, mänkee voan sissään.
FANNY. Kuka? Ooh, Ilma! Terve! Milloinka sinä olet tullut?
ILMA. Iisalmen laivassa tulin. Ja nyt on niin tulinen kiire, kun vielä
tänä iltana täytyy mennä takaisin.
FANNY. Minkätähden jo tänä iltana?--Käy istumaan.
ILMA. Kysy sitä minkätähden. Postinhoitaja, semmoinen tärkeä henkilö--
FANNY. Niin, niin,--mutta jonkun päivän nyt kumminkin voisit viipyä.
ILMA. En, en, en, en! En ainoatakaan. Mutta kuules nyt, minulla on
sinulle tähellistä asiaa.
FANNY. Minulle? Noo--?
ILMA. Lähdetkö meille kansakoulun opettajaksi?
FANNY. Kansakoulun opettajaksi!? Milloinka?
ILMA. Nyt heti paikalla. Minun matkassani.
FANNY. Mihinkä teiltä on entinen joutunut?
ILMA. Hän kuoli. Sairastui ja kuoli. Koulu on ollut suljettuna kaksi
viikkoa. Minä johtokunnalle puhuin sinusta ja he suostuivat sinut
ottamaan, mutta sillä ehdolla, että tulet aivan heti. Kuinka sinun
jatko-opistosi? Olethan sinä jo tenttinyt kaikki aineet?
FANNY. Olen. Kyllähän minä sieltä aina pääsisin, mutta--
ILMA. Mutta mitä?
FANNY. En tiedä, mitä vanhempani siihen sanoisivat.
ILMA. Suostuvat, tietysti. Ei niitä paikkoja ole joka aika saatavina. Ja
kuinka he voisivat panna vastaan, jos kerran itse tahdot. Onhan se oma
asiasi.
FANNY. Niin--onhan se. Mutta en minä nyt osaa vielä--
ILMA. Tule pois, niin teet viisaasti. Kahdeksan sataa markkaa palkkaa,
vapaa asunto, lämmin, valo. Niittyä yhdelle lehmälle, peltoa
perunamaaksi. Ja kaunis paikka järven rannalla, maantien varrella.
FANNY. Asutko sinä likellä?
ILMA. Kolmen kilomeetterin päässä. Ei se ole matka eikä mikään. Voisimme
olla yksissä joka päivä.
FANNY. Ja hyvinkö sinä olet siellä viihtynyt?
ILMA. Hyvin vallan. Ja tiedätkö vielä? Sinä, joka olet niin
ihanteellinen ja aina haaveilet tuommoista korkeata päämäärää,
kasvattamista ja sen semmoista--niin, sielläpä sinä vasta saisit
vaikutusalaa. Et usko kuinka kansa siellä on alkuperäisellä kannalla.
Oikein ne ihmiset ovat kuin viime vuosisadalta. Eivät tiedä maailman
menosta, ei niin mitään. Niitä kun sinä pääsisit sitten korottamaan--
FANNY. Se olisi kovasti hauskaa.
ILMA. Päätä että tulet!
FANNY. Pitääkö se päättää näin äkkiä?
ILMA. Pitää. Laiva lähtee kello kahdeksan ja siinä sinun pitää tulla,
jos mielit, yhtä matkaa minun kanssani.
FANNY. Hyvänen aika! Eihän siihen ole kuin kolme tuntia. Huomiseksi se
täytyisi jättää kaikessa tapauksessa.
ILMA. Ei huomiseksi. Minä lupasin tuoda sinut mukanani, niillä kun on
siellä niin armoton hätä. Arvaat sen, koulu jo kaksi viikkoa ollut
suljettuna--
FANNY. No, no. Minä mietin ja tuumaan vanhempieni kanssa.
ILMA. Mietit ja tuumaat! Mitä siinä on miettimistä, hyvä palkka, kaunis
paikka--entä sitten se korkea päämäärä. Vai ahaa, Fanny! Kun sinulla ei
vaan olisi joku salainen este?
FANNY. Ei--mitä sinä tarkoitat?
ILMA. Kuule--katsopa minua silmiin!
FANNY. Hupsu sinä olet.
ILMA. Jospa sinä olet pikiintynyt täällä johonkuhun?
FANNY. Oih, sinua!
ILMA. Sinä punastut? Kuule, kuule--! Eihän vaan se tohtori, josta
kirjoitit--mikä sen taas olikaan nimi?
FANNY. Jota en ole tavannutkaan sen koomin. Elä nyt joutavia.
ILMA. Mutta sanopas, mikä hänen nimensä oli. Bro--Bro--
FANNY. Broberg.
ILMA. Niin, niin: Broberg. Ja nyt sinä punastut vielä enemmän. Ai, ai,
ai--!
ROUVA PENTTINEN (tulee vasemmalta). Hyvät ihmiset--etkö sinä vielä ole
pukeutunut--?
ILMA. Hyvää iltaa? Mitäs rouvalle kuuluu? Olenko minä täällä estänyt
Fannya? Onko teillä jonnekin meno?
ROUVA PENTTINEN. Ei ole mihinkään meno, mutta tulee vieraita, Tohtori
Spruuper, vaprikööri Wellmanin ja--
ILMA (katsoo Fannyyn). Tohtori Broberg--? Soo--soo--! Sitten minä
ymmärrän.
FANNY. Etpäs ymmärrä. Ihan erehdyt, jos siitä vedät mitään
johtopäätöksiä.
ROUVA PENTTINEN. Ne saattavat olla täällä tuossa paikassa
ILMA. Minä menen pois, että Fanny pääsee pukeutumaan.
FANNY. Ei, elä mene, istu täällä niin kauvan, kyllä minä pian olen
valmis.
ILMA. En jouda, minulla on vielä paljon toimitettavaa. Mieti nyt ja
tuumaa. Ja tule sitten laivaan, jos päätät ottaa sen viran. Minä odotan
sinua siellä, Fanny, elä vaan jää pois, muista se. Ja hyvästi nyt siksi
aikaa! Hyvästi, rouva! (Menee.)
ROUVA PENTTINEN. Hyvästi, hyvästi!--Mitä puhetta se oli? Minkä viran
sinun pitäisi ottaa?
FANNY. Kansakoulun opettajattaren viran Pöllismäellä. Sinne olisi
lähdettävä heti paikalla, tänä iltana.
ROUVA PENTTINEN. Kansakoulun opettajattaren viran? Ja Pöllismäellä!
Onko hän hullu? Lopen hullu?
FANNY. Ei se olisi niin huono paikka, mamma.
ROUVA PENTTINEN. Ole vaiti, siitä nyt ei tule mitään. Sinua ei vaan
Pöllismäelle lähetetä, elä ajattelekaan semmoista. Sinäkö? Kauppias
Penttisen tytär ja jatko-opiston käynyt? Että he ilkiävätkin. Pyytäkööt
jotakuta seminaarilaista kansakouluunsa, siinä heille opettajatarta
kylläksi. (Penttinen tulee oikealta.)
ROUVA PENTTINEN. Kas, kas, kuinka se pappakin on putsannut itsensä ja
oikein on ruvennut mustiinsa.
PENTTINEN. Tottakai, totta kai! Ettei tyttären tarvitse hävetä isää
sulhasensa edessä.
ROUVA PENTTINEN. Niin, niin! Sitä vartenhan minäkin olen tässä parastani
koettanut huoneitten laittamisessa ja muussa.--Mutta ajattelepas, hyvä
ihminen, mitä tuo Ahokkaan tyttö on käynyt täällä ehdottelemassa.
PENTTINEN. Nooh?
ROUVA PENTTINEN. Että Vanny menisi Pöllismäelle kansakoulun
opettajattareksi. Oletko hassumpaa kuullut? Meidän Vanny Pöllismäelle!
PENTTINEN. Elkööt nuolasko ennenkuin tipahtaa.
FANNY. Mutta kyllä minun tekisi sinne vähän mieleni, pappa. Kuka tietää,
jos en sitten saakaan mitään virkaa.
PENTTINEN. Virasta vähät. Sinun ei tarvitse leipäsi eteen tehdä työtä,
jaksan minä aina sinut elättää, jos niiks' tulee.
FANNY. Ettäkö olisin sitten laiskana täällä kotona?
PENTTINEN. Kuinka kauvan sinä tulisit laiskana olemaan? Minä sinut
naitan tuota pikaa--
FANNY. Pappa--!
PENTTINEN. Niin, niin! Saatpa nähdä, kun sinä vaan koulusi lopetat,
niin täällä on sulhasia kuin kirjavia kissoja ympärillä, että on kait
vara valita--
ROUVA PENTTINEN. Siellä, Pöllismäellä, siellä et saisi miestä ikinä.
Tuskin lienee ainoatakaan herraa koko seudulla.
FANNY. Mitä minä niistä herroista--
ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa--vanhaksi piiaksiko sinä sitten aijot
jäädä? Kun hautaantuisit sinne sydänmaalle! Ei, Vanny, sinua ei vaan ole
sitä varten kouluutettu, että sinusta vanha piika tehtäisiin. Ei
ensinkään, niin paljon kuin tiedät. Johan sille nauraisivat kaikki
ihmiset, ja Lintemanska kun pääsisi ilkkumaan.
FANNY. Opettajattarena voisi tuntea itsensä hyvin onnelliseksi.
ROUVA PENTTINEN. Mitä onnelliseksi! Ole hupsimatta tyhjää.
PENTTINEN. Tokko se Vanny tietääkään, kuka tänne tulee tänä iltana?
ROUVA PENTTINEN. Johan minä kerroin. Mutta luuletkos, että se oli
hänelle mieleen? »Minkätähden, voi minkätähden käskettiin. Itsestään
hänen olisi pitänyt tulla ensi kerran.» Semmoiset kiitokset siitä sait.
PENTTINEN. Ulkopuolelta hampaiden. Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista
eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä.
Ilman vaan ovat olevinaan. Ja sinäkin sitten otat kaikki todesta.
ROUVA PENTTINEN. Niin, kyllähän ne muut, mutta tämä meidän tyttö on ihan
eri sorttia. Kehen hänestä lienee semmoinen tullutkin.
PENTTINEN. Vähäpä sinä tiedät, mamma parka. Tohtori Ruuperin kanssakin
hän on ollut luistelemassa, vaikkei ole meille mitään puhunut.
ROUVA PENTTINEN. Ole nyt! Ihanko todella?
FANNY. Kuka kertoi?
PENTTINEN. Niin, ähä kutti, jokos tulit kiinni. Kukako kertoi? Ruuperi
itse, kukas muu. Minä kun käskin häntä meille ja sanoin, että meillä on
kaunis tytärkin, jota kannattaa käydä katsomassa--
FANNY. Herranen aika--niinkö pappa sanoi?
PENTTINEN. Niin hän siihen vastasi, että: kyllä tunnen neiti Penttisen,
olen tavannut häntä luistinjäällä. Vai niin, sanoin minä, vai minun
selkäni takana te riiailette--
FANNY. Voi, Jumala! Minä häpeän silmäni maalle!
PENTTINEN. Häpeät? Mitä pihkaa? Ei siinä häpeemistä ole.
FANNY. Mitä hän sanoi? Voi, mitä hän sanoi?
PENTTINEN. Meni vähän plantiksi, eikä osannut sanoa juuri sitä eikä
tätä.
FANNY. En minä ilkiä näyttääntyä hänelle enää milloinkaan maailmassa.
Enkä minä ilkiä tulla sisään tänä iltana, en vaikka!
ROUVA PENTTINEN. Et ilkiä tulla sisään? Se nyt vielä puuttuisi. Koetapas
vaan jäädä pois--
FANNY. Lupaakos pappa, ettei edes enää puhu semmoisia?
ROUVA PENTTINEN. Eikö sitä nyt saa vähän leikkiä laskea, eikö jo vaan?
FANNY. Ei semmoista leikkiä--ei millään tavalla semmoista leikkiä. Hyvä
pappa, minä olen ihan onneton--
PENTTINEN. Elä höpise. Minä sinulle koetan miestä hankkia ja sinä--
FANNY. En huoli miehestä. En mene naimisiin milloinkaan.
PENTTINEN. Menet kyllä Ruuperin kanssa.
FANNY. En mene, pappa, saatte uskoa--
PENTTINEN. Et mene? Eikö hän kelpaa, vaikka on tohtorismies? Kreiviäkö
sinä sitten odotat?
FANNY. En kreiviä, enkä ketään.
PENTTINEN. Sitten naitan minä sinut väkisen, ellei muu auta.
FANNY. Voi, antakaa minun olla rauhassa--ennätän minä vielä
tuonnempanakin niihin puuhiin. Tämä on minusta niin kauheata, ettei
kukaan voi aavistaa--(itkee).
ROUVA PENTTINEN. Koetapas nyt itkeä siinä silmäsi veriselle. Miltä sinä
sitten näytät? Ja mitä tässä turhia kinataan, mene pukemaan päällesi, ja
joutuun nyt, että olet valmis vieraiden tulemaan. Se punainen leninki
niinkuin sanoin ja rossi ja kultaketjut--niin, ja rannerengas, kaiken
mokomin rannerengas (Fanny menee oikeaan.)
PENTTINEN (naurattelee). Sitä on hupakko. Ei muka mene naimisiin? Ei
huoli miehestä? Ja mieli tekee kumminkin, niin saakurin lailla, hänen
niinkuin muidenkin. Siitä olen varma, että panen vaikka päänikin
pantiksi. Vai, mitä arvelet sinä, eukko?
ROUVA PENTTINEN (kävelee ja katselee ympärilleen). Olet ehkä oikeassa.
Mutta sanopas, miltä sinusta nyt näyttää täällä, ukko?
PENTTINEN (katselee ympärilleen hänkin). Onhan täällä niinkuin ihmisissä
ainakin.
ROUVA PENTTINEN. Sohvamatto meidän sietäisi saada uusi.
PENTTINEN. Uusi? Kuinkas kauvan siitä on, kuin tuo ostettiin? Tuskin
vuottakaan.
ROUVA PENTTINEN. Sepä kun oli alun alkain niin huono--hamppuinen vaan,
ei maksanut kuin kaksitoista markkaa. Näkisit minkälainen Ahlpummiin on
tullut. Se pitää olla niin kaunis, ettei mihin panna. Semmoinen, miksi
se sitä nyt sanoikaan--? Rössel matto--vai oliko se Sprössel matto, niin
Sprössel matto se oli. Ja ulkomaalta ne olivat sen tilanneet, sata
markkaa sanoi maksaneen. Katsopas sitä pilan päin ensi kerran kun käyt
Ahlpummissa.
PENTTINEN. Sata markkaa! Tuommoisesta vaan sohvanedusmatosta? Jota ei
paljon näekään, kun rouvat siinä helmoineen istuvat päällä.
ROUVA PENTTINEN. Kyllä se siltä näkyy, sisääntullessa varsinkin. Ja
paremmissa ihmisissä aina kuuluu olevan semmoiset Sprössel matot.
PENTTINEN. Minusta se on joutavaa. Tuo ajaa ihan saman asian.
ROUVA PENTTINEN. Herra jesta, kuinka sinä aina olet itsepäinen.
Ajatteles, jos tässä vielä saadaan niin hieno mies kuin tohtori Spruuper
vävypojaksi--ja meillä tuommoinen matto! Kunhan ei vaan säikähtyisi pois
heti, kun sen näkee. Luulee meitä vielä niin köyhiksi, ettemme jaksa
saada parempaa.
PENTTINEN. Ei hän sitä huomaakaan. Ja herrat viis' semmoisista kuin
matoista.
ROUVA PENTTINEN. Niin sinä luulet, sen vuoksi kun et itse koskaan mitään
huomaa. Mutta kyllä minä tiedän herroja, jotka panevat suuren arvon
kaikelle, mikä näyttää hienolta ja komealta. Ja sitten se niin pistää
silmään, kun kaikilla muilla on, eikä meillä.
PENTTINEN. Milloinkahan ne sinun tarpeesi loppuvat? Vastikään sait uudet
kartiinit, nyt tahdot jo uutta mattoa, ja niin pian kun sen saat,
ilmestyy taas jotain muuta. Konkurssi tässä tulee eteen, jos tätä menoa
pitkitetään.
ROUVA PENTTINEN. Kyllä minä sen maton hinnan säästän jossain muussa--
PENTTINEN. Niin sinä aina sanot, mutta ei se vaan ole tapahtunut tähän
päivään saakka. Joka kohdassa menot vaan suurenevat.
ROUVA PENTTINEN. Kuinka voit sanoa? Meidän huusholli ei maksa sinne
päinkään kuin muiden. Lintemanni on vaan kultaseppä ja siellä menee
kolmekymmentä kiloa voita kuukaudessa, meillä vaan kaksikymmentä.
Laskepa, kuinka paljon siinäkin tulee säästöä vuoden pitkään. Eikö saisi
silläkin rahalla jo vaikka kaksikin mattoa.
PENTTINEN. No, no, no, no! jätä minut nyt rauhaan. Luulen, että siellä
jo vieraatkin tulevat.
RIIKKA (tulee juosten vasemmalta). Jo tulloo, jo tulloo!
ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa! Onko täällä nyt kaikki reilassa? Tuohon
jätti Vannykin kirjansa, korjaa pois, Riikka, vie mennessäsi. Ei--elä
mene vielä. Katso ensin, onko myssyni suorassa.
RIIKKA. Ei ook' suorassa, vinossa on vasemmalle.
ROUVA PENTTINEN. Laita, hyvä ihminen. Mutta joutuun. Kun eivät ehtisi
sisään. Ketä kaikkia siellä tulee? Näitkös?
RIIKKA. Ahlpommin, Ss--Ssr--
ROUVA PENTTINEN. Sdrankin--?
RIIKKA. Niin, ne ja--Lintemannin. No, nythän tämä taitaa olla kohallaan.
ROUVA PENTTINEN. Sitten ei muuta kuin vieraita vastaan. Penttinen,
muista ettäs autat rouvien päältä.
PENTTINEN. Kyllä, kyllä. Riikka--viinakarahviini ja lasit, kaksi lasia
ja sokeri-astia--tuonne lahville.
RIIKKA. Pittää tuua. (Menee vasempaan, tulee heti takaisin
tarjottimineen, jonka asettaa määrätylle paikalle, kurkkii salavihkaa
vieraita, jotka sillä välin ovat tulleet etehiseen ja puikahtaa tiehensä
vasta sitten, kuin nämä astuvat saliin.)
ROUVA PENTTINEN (etehisestä). Joudu, joudu! Ne ovat jo porstuassa.
PENTTINEN (menee etehiseen). Tulenhan minä. (Ahlbom, Rank ja Lindeman
tulevat rouvineen. Tervehdyksiä molemmin puolin. »Hyvää iltaa», »Ko
afton, ko afton, hur smoka till?» »Tervetulemasta», »Mitäs kuuluu?»
»Kiitoksia, eipä erinäistä». »Saanko luvan auttaa?» »Ei herran tähden,
kyllähän minä--no, voi, voi, tuota kauppiasta kun on kohtelias»,
»Täytyyhän sitä rouvasväelle» j.n.e.)
ROUVA PENTTINEN. Vasso kuu, komma in! Rouva Sdrank--
ROUVA RANK. Eeieieiei! Kuinka minä nyt ensimmäiseksi! Rouva Lindeman,
tehkää niin hyvin!
ROUVA LINDEMAN. Ei suinkaan, ei millään muotoa, menkää vaan te, rouva
Rank.
ROUVA RANK. Hyvänen aika, minä pyydän!
ROUVA LINDEMAN. No, mutta--
ROUVA PENTTINEN. Entäs rouva Ahlpum--jos niinkuin säätyyn katsotaan.
ROUVA RANK. Niin--rouva Ahlbom--
ROUVA LINDEMAN. Olkaa niin hyvä.
ROUVA AHLBOM (pöyhkeässä puvussa, selkä suorana, tulee leveänä sisään).
Kruusaaminen on vanhanaikaista. Olisitte vaan menneet, kun kerran
seisoitte likempänä ovea. En minä sitä olisi paheksinut. (Rouvat Rank ja
Lindeman vielä hetken kursailevat keskenään, kunnes lopulta toinen
työntää toisen väkisen sisään. Kaikki muut tulevat perästä.)
(Rouva Ahlbom katselee kriitillisillä silmillä ympärilleen, pysähtyy
viimein ivallisella hymyllä tarkastelemaan sohvamattoa.)
ROUVA PENTTINEN. Olkaa hyvä ja istukaa sohvaan. Niin--meillä on
semmoinen huono pöydänalusmatto. Penttinen tilasi ulkomailta uuden,
mutta se ei vielä ole ehtinyt tulla.
ROUVA AHLBOM. Vai tilasi ulkomailta? Mistä sitten, jos saan luvan kysyä?
ROUVA PENTTINEN. Mistäs se nyt taas olikaan? Kas, kun olen unohtanut.
ROUVA AHLBOM. Oliko se Berliinistä tai Pariisista?
ROUVA PENTTINEN. Kyllä--kyllä se oli Pariisista.
ROUVA AHLBOM. Sitten hän aivan erehtyi. Eihän Brysseli-mattoja
milloinkaan Pariisista tuoda, Berliinistä ne ovat tilattavat.
ROUVA PENTTINEN. Vai jos hyvinkin lienee tilannut sen Perliinistä, en
minä tullut sitä niin tarkkaan kysyneeksi.
ROUVA AHLBOM. Leningit minä sitä vastaan aina tilaan Pariisista,
valmiiksi neulottuina.
ROUVA LINDEMAN. Valmiiksi neulottuina? Ooho! Kuinka ne osaavatkin?
ROUVA AHLBOM. Miks'eivät osaa, kun laittaa mitan.
ROUVA LINDEMAN. Vaan kumminkin! Ilman koettelematta? Kuinka ne saavat
istumaan?
ROUVA AHLBOM (nousee seisomaan ja näyttelee itseään sekä edestä että
takaa). Sopii katsoa. Tämän minä sieltä sain juuri viime viikolla. Näin
se on edestä--ja näin se on takaa.
ROUVA RANK. Nähkääs! Se on kuin valettu. Selästä varsinkin. Ei täällä
saa noin hyvästi istuvia, ei vaikka mitä maksaisi.
ROUVA LINDEMAN. Niin täällä? Ei puhettakaan. Tuskin Helsingissäkään.
ROUVA RANK. Jospa sentään Helsingissä. Magazin du Nordista?
ROUVA AHLBOM. En usko.
ROUVA PENTTINEN. Niin--mistä se olikaan tuo tilattu Parr--Parr--
ROUVA AHLBOM. Pariisista. Sieltä, josta teidän Bryssel-matto.
ROUVA PENTTINEN (jännitettynä). Ja paljonko maksoi?
ROUVA AHLBOM. Maksoihan se--toista sataa markkaa.
ROUVA PENTTINEN. Voi, voi,--vai toista sataa markkaa! Toista
sataa!--No--mutta mitä se tekee. Voihan sitä säästää jossain muussa.
Eikä se kauppiaan rahoissa paljon tunnu. Pitääpä minunkin käydä
Penttisen kimppuun.
ROUVA RANK. Kelpaahan niiden miekkoisten, joilla on varaa. Mutta ei
siihen kaikkien kukkarot riitä.
ROUVA AHLBOM. Minä vaan en enää ostaisi omasta kaupungista
leninkivaatetta, en vaikka mikä olisi. Tiedättekö, kuinka minulle
kerrankin kävi? Laitatin suomalaisen seuran vuosijuhlaan uuden
leningin paraimmasta ja kalliimmasta villakankaasta, mitä täällä oli
saatavana, ja luulin olevani niin varma siitä, ettei kukaan muu raskisi
semmoista ostaa--mutta elkääpäs huolia! Tulen teaatterihuoneen saliin ja
mitä näen! Siellä istua rehottaa vahtimestari Timosen armo ihka
samanlaisessa leningissä, ja iskee kohta silmänsä minuun niin
tyytyväisen näköisenä, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: ähä kutti,
olenko minä sinua huonompi. Voitte arvata, kuinka minua harmitti. En
totisesti saattanut olla koko juhlassa, kuin siunaaman ajan, vaan läksin
kotiin niine hyvineni. Ihan piti itkeä sinä iltana, enkä saanut sitten
unta koko yönä. Ja heti toisena päivänä minä sakset käteeni ja ratkomaan
hametta. En olisi sen koomin pannut sitä päälleni, en vaikka! Täkin
päällisenä se nyt on ja siinä se menettelee. Mutta silloin minä lujasti
päätin, etten kuuna kullan valkeana minä enää täältä leninkivaatetta
osta, ei niin hyvää tule.
ROUVA LINDEMAN. Vai oli Timoskalla samanlainen! Millähän varoilla sekin
poloinen ostaa. Köyhiähän ne ovat, kuin mitähän.
ROUVA PENTTINEN. Velaksi ottaa, ei suinkaan se muuten.
ROUVA AHLBOM. Velkaahan ne semmoiset tekevät joka puotiin. Sitten kun
kiristetään maksua, niin lyödään vanttuut pöytään.
ROUVA PENTTINEN. Kyllä se on ihan hirveätä. Mutta siihen se vie, kun
huonommat ihmiset pyrkivät parempien rinnalle, niinkuin juuri
Timoskakin. Mikä hän luulee olevansa? Yks' vahtimestarin vaimo!
ROUVA AHLBOM. Toisesta toiseen. Missä Fanny on, kun häntä ei ollenkaan
näy?
ROUVA PENTTINEN. Missä se viivytellee. Ja' ska koo hemta.
ROUVA LINDEMAN. »Ja' ska koo hemta.» Sitä on! Ruotsiansa sen vaan pitää
lasketteleman, vaikka sitten kävisi kuinka hullusti.
ROUVA AHLBOM. Tässäkin talossa sitä konkurssia valmistetaan, muistakaa
minun sanoneeni.
ROUVA RANK. No, minähän sitä olen ennustanut aikoja sitten. Ei se
tänlainen rehenteleminen muuta merkitse.
ROUVA LINDEMAN. Ja niin turhamaisiksi kun ne ovat tulleet. Että mattokin
jo tilataan ulkoa. Niinkuin ei heille muka huonompikin kelpaisi.
ROUVA AHLBOM. Mitäs siitä. Ei he kumminkaan osaa järjestää eikä laittaa
huoneitaan niin että ne joltain näyttäisivät. Katsokaapa lystin vuoksi
noita kartiiniakin, millä tavalla ne ovat ylöspantuina? Oletteko
maailmassa vielä mokomaa nähnyt?
ROUVA LINDEMAN. Minä niitä olen ihmetellyt tässä kaiket aikaa. Moukka on
moukka, ja se pistää esille joka paikassa.
ROUVA RANK. Mutta miltähän se eukko näyttää Pariisi-leningissä? Syntyy
sitä siinä katsella, entistä piikaa. Niin, ei ole kovinkaan monta vuotta
siitä kun rouva oli piikana ja herra renkinä. Minä vielä vallan hyvin
muistan ne ajat.
ROUVA LINDEMAN. Muistan tok' minäkin. Makasiinirenkinä oli Penttinen
täällä kauppias Nuutisessa. Mutta sanokaas: millä tavalla ne ovat
päässeet näin hyvään alkuun?
ROUVA AHLBOM. Oikealla tavalla se ei ole tapahtunut, sen nyt tietää.
Oletteko kuullut mitä heistä kerrotaan?
ROUVA RANK. No, mitä, herran nimessä? Antakaas kuulla! (Rouvat
lähenevät toisiaan, rouva Ahlbom supattaa hiljaa toisille, kaikkien päät
mahdollisimman likellä toisiaan.)
RANK (kovalla äänellä). Se olisi suurinta vääryyttä. Kaikilla
kauppiailla pitää olla oikeus väkijuomain myyntiin. Mitä varten se etu
annetaan vain muutamille suurkauppiaille? Sitäkö varten, että rikkaudet
kokoontuisivat yksiin käsiin. Jolla on, sille annetaan. Rikkaita
kohotetaan, köyhiä poljetaan alas.
AHLBOM. Uuden asetuksen pakosta se tapahtuu. Pikkukauppiaat eivät
kumminkaan myy sitä tavaraa niin paljon, että heidän kannattaisi sitä
varten pitää eri puotia.
RANK. Perustettakoon sitten ennemmin yhtiö ja annettakoon voitto
vaivaishoidolle, niin tulee siitä koko kunnalle hyötyä.
LINDEMAN. Niin, sillä tavallahan verot vähenisivät meiltä kaikilta.
PENTTINEN (tarjoo viinaa). Terve, hyvät herrat, terve! Otetaan pienet
ryypyt tässä kahvia odottaessamme.
RANK. Mitäs Penttinen tuumaa asiasta?
PENTTINEN. Niin minäkö? Annettakoon vaan suurkauppiaille ne oikeudet,
sama se. Pikkukauppiaasta, näette, voi tuota pikaa kasvaa suurkauppias,
ja silloin hän pääsee nauttimaan samoja etuja, eikös niin?
AHLBOM. Jaa, minä katselen asiaa vallan toiselta kannalta. Niin kauvan
kuin nykyinen elinkeinolaki on vallalla, täytyy koettaa sen vaikutuksia
ehkäistä kaikilla mahdollisilla keinoilla.
RANK (yhä kovemmalla äänellä.) Siinäpä se on! Sitä sillä juuri
tarkoitetaan. Minä olen sen aikoja sitten ymmärtänyt. Suurkauppiain
etua se uusi asetus tulee ajamaan, mutta ei raittiutta, niinkuin on
tarkoitettu--
AHLBOM. Ja minä luulen, että valtuuskunta on juuri siitä syystä--
RANK. Tietysti! Juuri siitä syystä! Suurkauppiaat ja suurkauppiain
ystäväthän ne siellä istuvat. Ja tulevat istumaan niin kauvan kuin
rikkaat saavat äänestää kahdellakymmenellä viidellä äänellä. Mutta
antakaahan olla, jahka tullaan siihen, että kaikilla on vaan yksi
ääni--
AHLBOM. Varjele taivas! Silloin ollaan hukassa. Näkeehän jo, mitkä
seuraukset ovat vapaasta elinkeinolaistakin. Ammattitaito häviää--
LINDEMAN. Niin, se on totta: ammattitaito häviää.
AHLBOM. Ja kauppasääty sitten? Voimmeko siitä enää puhuakaan? Joukko
hampuusia täällä rehentelee kauppiaina, sivistymättömiä, raakoja,
semmoisia että totta tosiaan täytyy hävetä.
PENTTINEN. Niin, en minä vaan veljen maijaa joisi kaikkien kanssa, jotka
täällä kauppiaan nimeä kantavat. Skool!
AHLBOM. Skool, skool!
RANK. Et joisi veljen maijaa? Sinä Penttinen? Semmoiseksiko olet sinäkin
jo paisunut? Sinä--?
LINDEMAN. Ryypätään pois, ei riidellä.
(Rouva Penttinen ja Fanny tulevat.)
ROUVA PENTTINEN. Tässähän minä tätä nyt tuon vihdoin ja viimein. Se on
niin soma tämä meidän Vanny, että sitä ei tahdo millään saada panemaan
parempaa vaatetta päällensä, vaikka hänellä kyllä on leninkiä, jos
minkälaisia, toinen toistaan komeampia ja kalliimpia. Nytkin minun
täytyi aivan pakottamalla pakottaa, hän vaan soti vastaan ja milt'ei
itkua pusersi.
ROUVA AHLBOM. Minä en ole Fannya nähnyt pitkään aikaan. Sopisihan käydä
meilläkin joskus, vaikka meillä ei olekaan tyttäriä. Mutta onhan sen
sijaan poikia, ja pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös
niin? No, tunnusta pois, eivätkös ole suolana rokassa?
ROUVA PENTTINEN. Eihän se Vanny välitä nuorista herroista, eikö tuo
meinanne vanhaksi piiaksi.
ROUVA RANK. Vai vanhaksi piiaksi! Ei ne herrat anna tuommoisen tytön
vanhaksi piiaksi jäädä. Hui, hai!
ROUVA PENTTINEN (mielissään). Sitähän minäkin olen sille sanonut. Mutta
sillä vaan pyörii se opettajatoimi päässä.
ROUVA LINDEMAN. Se on hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä
ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne joudu sitä
ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä.
AHLBOM (tervehtii Fannya). Mitä ne rouvat puhuvat? Etteikö tytöt enää
halua mennä naimisiin, kun niillä on niin paljon muuta mielessä?