Anna Liisa; Kotoa pois - 5

Total number of words is 3593
Total number of unique words is 1593
24.9 of words are in the 2000 most common words
35.0 of words are in the 5000 most common words
38.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kärsiä.
HUSSO. Ooho? Niinkö on hullusti, ettei Anna Liisa voikaan kärsiä Mikkoa?
PIRKKO. Niin se on.--Mikä teitä naurattaa?
HUSSO. Ilman minä tässä vaan aikojani.--Voi sun, taivaan tapernaakkeli!
Onpa tämä sentään hauska juttu.
PIRKKO. Mikä niin? Sanokaa minullekin.
HUSSO. Mitähän sinä virkkaisit, jos Anna Liisa vielä purkaisi
Johanneksen kanssa ja menisi Mikolle?
PIRKKO. Elkää vouhkiko tyhjää, vanha ihminen.
HUSSO. Mikkopa on paljon pulskempi mies kuin Johannes.
PIRKKO. Menkää suolle!
HUSSO. Etteikö ole sitten?
PIRKKO. Menkää suolle, minä sanon!
HUSSO. Eikä se Anna Liisa ole niinkään hanakkata Johannekselle menemään.
Hyvin kuuluu olleen ikävällä mielellä kaiket aamua, vaikka onkin
kuuliaispäivä.
PIRKKO. Nyt, jos ette vaikene, niin ajan teidät pellolle.
HUSSO. So, so! Olepas hiljaa. Vieraita ajaa pihaan. (Asettuu keskelle
ikkunaa, nojautuu molemmin käsin ikkunalautaan.) Monta monituista
hevosta, Ristolan, Heimosen, Katajamäen--
PIRKKO. Ja ketä muita? (Viskaa Husson syrjään.) Pois tieltä, että
minäkin näen. Siellähän on--hei, kaikki viis minun hevostani--siellähän
on jo pelimannit ja muut! (Juoksee ovelle.)
(Heimosen ja Ristolan emännät, Katajamäen isäntä, Kortesuo, Mikko,
Johannes ja Riikka tulevat sisään, heitä seuraa paljon muita vieraita,
nuoria sekä, vanhoja, ynnä pelimanni viulua soittaen.)
RIIKKA, Astukaa peremmälle, tehkää niin hyvin!
RISTOLAN EMÄNTÄ. Siinähän se on Pirkkokin. Hyvää päivää. Pitkäksipä sinä
olet venynyt sitten kun sinut viimeksi näin.
PIRKKO. Alkaahan minussa mittaa olla.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, ei vaan. Kohta täysikasvanut. Kun Anna Liisa
viedään, niin alkavat sulhaset käydä toisen tyttären luona.
MIKKO. Sittenkö vasta? Minä tässä jo muutamia päiviä olen parastani
koettanut.
PIRKKO. Elä valehtele!
RIIKKA. Lapsihan Pirkko vielä on. Ei hänestä ole niihin puuhiin. Käykää
istumaan, hyvät vieraat.
MIKKO. Niin, tehkää hyvin. Isännät tänne pöydän päähän, emännät
peräpenkille, ja tyttöhuitukat--ettekö pakene tuonne karsinaan. Siellä
se on teidän paikkanne.
PIRKKO. Sinäkö sen määräät? Entä kun emme menekään. Istumme tuonne
miesten penkkiin. Mitäs sanot siihen?
RIIKKA. Tyttö hoi, jos et sinä ole hiljaa siellä! Se se on niin suulas,
tuo elävä.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Tule sinä vaan tänne, Pirkko, tänne minun rinnalleni.
Täällä on sijaa.
PIRKKO. Joutuneeko tässä hyvin istumaan. Eiköhän se tanssi jo kohta
alkane?
RISTOLAN EMÄNTÄ. Ei suinkaan nyt ihan heti. Eihän vielä ole
morsiantakaan tervehditty.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin, missä Anna Liisa on, kun häntä ei näy?
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ajattelin juuri kysyä samaa.
RIIKKA. Hän tästä vast'ikään pistääntyi aittaan.
PIRKKO. Hyh--! Vai vast'ikään! Kun minä täällä olen koristellut tuvan,
olen riidellyt aika lailla Husson kanssa, olen tehnyt vaikka mitä, eikä
häntä koko aikana ole näkynyt, ei kuulunut.
RIIKKA. Tottapahan tulee, kun joutuu.
MIKKO. Mitä, jos hyvinkin pistetään polskaksi sillä välin? Minusta
näyttää, että tyttöjen varpaita jo kutkuttaa.
PIRKKO. Entä omiasi sitten? Eikö niitä muka ensinkään kutkuta?
MIKKO. No, niitä kutkuttaa niin hiton lailla.
KORTESUO. Mitäs sitten muuta, alkakaa vaan tanssia. Luulen että
Riikkakin odottaa herroja, ennenkuin tarjoo meille mitään suuhun
pantavaa.
RIIKKA. Niin, jos nuo hyvinkin tulisivat piakkoin.
MIKKO. Pirkko, tuletko sinä minun parikseni.
PIRKKO. Enkä tule. Minä tanssin Johanneksen kanssa.
MIKKO. Sitten täytyy minun ottaa toinen. (Tiirailee tyttöjä.) Kenenkähän
noista nyt valitseisin? Yks toistaan somempi. Tässä tulee mies aivan
ymmälle. Mieluummin ottaisin heidät kaikki.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Mikko taitaa olla täällä niinkuin puhemiehen virassa?
MIKKO. Niin, puhemieshän minä olen. Ei näistä ilman minua olisi mitään
tullutkaan. Johannes noin hiljainen mies, mitäs hän olisi uskaltanut
kosia.
KORTESUO. Niin no--alkakaahan pois.
MIKKO. Entäs isännät ja emännät? Tässä ei auta, joka ikisen pitää
tanssia tänäpäivänä.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Emmehän me vanhat vielä näin alkuillasta. Sitten vasta
lopussa.
MIKKO. Minun kanssani katrillia, emäntä? Niinkö? (Menee ja sieppaa yhden
tytöistä käsikynkkäänsä.)
RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin, niin!--Se on aika hulivili, tuo Mikko. Mutta
kyllä on sulhanen siihen sijaan vakava ja tasainen.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kerrassa kunnon mies. Hyvän vävyn te hänestä saatte.
RIIKKA (hiljaa ja surumielisesti). Kyllähän Johannes hyvä on--kaikin
puolin.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Ja semmoinen mainio talo kuin hänellä on. Kelpaa siinä
Anna Liisan emäntänä pyöriä.--
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin sitä on muutamilla iloa lapsistaan. Toisilla taas
ei kuin pelkkää surua.
(Riikka huokaa ja kääntyy pois. Nuoret tanssivat lyhyen polskan.)
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Noin sitä mekin ennen hypättiin. Mutta nyt ovat jalat
jo kangistuneet.
KORTESUO. Jalat kangistuneet ja mieli samoin.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Illemmällä me yhtäkaikki tanssimme mekin, eikös niin?
KORTESUO. Ei se minulta enää käy.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ei sitä tiedä, ennen kuin koettaa. Harjoitellaan
pois tänä iltana, että sitten osaamme häissä oikein hyvin. Joko ne
milloin pidetään muuten?
KORTESUO. Niinkö häät?
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niin, niin. Anna Liisan ja Johanneksen häät.
KORTESUO. Eipä niistä vielä ole tietoa.--Ketäs siellä nyt tulee? Rovasti
ja vallesmanni--
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ja tohtori ja kauppias. Kaikki kirkonkylän herrat.
Kuuliaisetkin kun jo näin suurellisesti vietetään, niin mitä sitten
häät! (Rovasti, vallesmanni, tohtori ja kauppias tulevat. Tanssi
taukoaa.)
VALLESMANNI. Kas niin! Täällähän ilot jo ovat ylimmällään. Elkää
lopettako, jatkakaa vaan, jatkakaa!
ROVASTI. Meitäkö säikähditte?
MIKKO. Eipä me juuri säikähdettykään, mutta polska kun juuri sattui
päättymään.
ROVASTI. Päivää, isäntä! Toivotan onnea. Ja emännälle samoin.
KAUPPIAS. Tokko olitte edes kirkossa kuulemassa, kun tytärtänne
kuulutettiin?
KORTESUO. Eihän me.--
KAUPPIAS. Minäpä olin. Ja voin vakuuttaa, että kaikki kävi hyvässä
järjestyksessä. Nuorten miesten mieltä vaan kovasti kirveli.
MIKKO. Vai kirveli? Tuota minä jo ajattelin. Saanko luvan kysyä--ehkäpä
vihlasi kauppiaan omaakin sydäntä?
KAUPPIAS. No, ilmankos? Kun paikkakunnan sievin tyttö vietiin noin sivu
suun.
ROVASTI. Mutta missä morsiuspari?
VALLESMANNI. Sulhasen minä näen tuolla. Tulkaa esille, Kivimaa. Mitä te
siellä piileilette muiden takana!
MIKKO. Pelkää varmaan, että häntä kuritetaan, kun meille semmoiset
tepposet teki.
TOHTORI. Ei kanneta vihaa semmoisesta. Kunnia voittajalle.
KAUPPIAS. Niin, eihän sille mitä mahda. Onnea vaan toivotamme. Mutta
oivalliset häät sinun täytyy pitää, Johannes, siitä hyvästä. Muuten
katso eteesi!
MIKKO. Vähälläpä hän pääsee. Minä kun olisin kauppiaan sijassa, niin
laudalta hänet löisin pois.
ROVASTI. No, noh! Eihän nyt kumminkaan.
MIKKO. Etteikö käy laatuun, arvelee rovasti? Hyvin vallan. Maksaa vaan
pienet sakkorahat--ei siihen muuta tarvita.
JOHANNES. Mitä pieksät suutasi tyhjään.
MIKKO. Ahaa--hän käy jo levottomaksi.
ROVASTI. Mutta morsian--? Missä morsian?
VALLESMANNI. Niin, häntä emme vielä ole saaneet tervehtiäkään.
KORTESUO. Kyllä hän kohta tulee.
RIIKKA. Pirkko, menepä kiirehtimään! Käske tulemaan sukkelasti! Sano
että rovasti ja kaikki muutkin vieraat kaipaavat.
PIRKKO. Kyllä. (Pyörähtää pois.)
MIKKO. Ja me otamme hänet juhlallisesti vastaan, eikö niin? Asetumme
molemmin puolin tupaa,--naiset tuolle puolen, miehet tälle. Näinikään.
Sitten kun hän astuu sisään, niin huudamme »eläköön» yhteen ääneen.
KORTESUO. Mikko, mitä sinä taaskin vehkeilet siellä? Anna olla--
RIIKKA. Elä, herran tähden, semmoisia asettele. Hän säikähtää, ties
kuinka pahasti.
KAUPPIAS. Eikös mitä! Eikä se niin vaarallista, jos vähän säikähtääkin,
onpa täällä tohtori saapusalla.
TOHTORI. Kyllä minä vastaan säikähdyksen puolesta.
VALLESMANNI. Hyvä tuuma vallan. Rovasti jos sitten vielä pitää pienen
puheen--toivottaa onnea meidän kaikkien puolesta ja niin poispäin.
ROVASTI. Mielelläni.
KAUPPIAS. Kuulkaas vielä--kun sanon. Heti kun rovasti on lopettanut
puheensa, niin huudamme uudelleen »eläköön», ja sitten painamme hänet
tuoliin ja kannamme ympäri.
MIKKO. Ympäri tupaa ensin, sitten ympäri pihamaan ja taas takaisin
tupaan.--Hyvä juttu, sanoi Sumelli, kun selkäänsä sai!
RIIKKA. Voi, voi, minua pelottaa--
PIRKKO (juoksee sisään). Aitan ovi oli lukossa, mutta minä huusin
avaimen reiästä.
RIIKKA (hätäisesti). Ja mitä hän vastasi? Lupasiko tulla?
PIRKKO. Sanoi olevansa valmis.
HUSSO (ikkunassa). Tuollahan tuo tulee. Voi, kuinka hitaasti astuu!
MIKKO. No, nyt--olkaa hiljaa kaikki! Äiti, pitäkää varalta ja avatkaa
ovi. Mutta äkkiä ja selkiselälleen!
HUSSO. Hyvä, hyvä! Minä teen, niinkuin käsketään. (Seisovat hetken
hiljaa, Husso paiskaa oven auki, Anna Liisa ilmestyy, hänelle huudetaan
»eläköön».)
ANNA LIISA. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki!
RISTOLAN EMÄNTÄ. Mitä hän sanoi? Jumalan--?
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Jumalan pyhä henki.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Onko hän tullut uskovaiseksi?
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kuunnellaanhan.--Rovasti puhuu.
ROVASTI. Aivan niin. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki. Ja liha
kuolkoon, himoineen, haluineen. Siinä korkein päämäärä meille kaikille.
Ja nyt pyytäisin saada lausua morsiamelle pari sanaa sekä omasta että
läsnäolevain puolesta--
ANNA LIISA. Erehdytte, jos minua morsiameksi luulette. En ole morsian
kenenkään.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Eikö ole kenenkään morsian?
KORTESUO. Mitä nyt, Anna Liisa?
RIIKKA. Herra siunaa--! Mikä hänelle on pistänyt päähän?
MIKKO. Ujostelee tietysti.
ROVASTI (hymyillen). Mitäs te sitä kiellätte? Onhan teitä tänäpäivänä
kuulutettu, totta silloin olette morsian.
VALLESMANNI. Elkää suotta kainostelko.
KAUPPIAS. Taisitte käydä hämillenne, kun otimme teitä vähän
erikoistavalla vastaan. Mutta elkää olko millännekään--
TOHTORI. Kunniaa me vaan tahdoimme osoittaa.
MIKKO. Niin, kunniaahan me vaan, me kuuliaisvieraat--
ANNA LIISA. Minua tosin on kuulutettu tänään. Mutta en ole siltä
morsian. Kaikki on rauennut sikseen.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, nyt ei kiitetä! Ohhoh, tämäpä oli ikävää.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Sanopas muuta! Minun menee ihan pääni sekaisin--en
tajua kohta mitään.
KORTESUO. Mitä sinä ajattelet, Anna Liisa? Kun näin häiritset vieraiden
iloa.
RIIKKA. En ymmärrä häntä--(Katsoo avuttomasti Kortesuohon.) Mikä tässä
nyt tulee eteen?
ROVASTI. Te olette siis vakaasti päättänyt purkaa?
ANNA LIISA. Se on jo purettu. Se täytyi purkaa.
HUSSO. Siinä nyt kuulet, Pirkko. Mitä olen minä sanonut koko ajan? Anna
Liisa ei ole Johannesta rakastanutkaan. Mitä sitä niin hämmästytään.
Kerrankos semmoista tapahtuu. Olen minä nähnyt että vihiltäkin vielä
morsian peräytyy, saatikka sitten kuulutuksen jälkeen. Sano sinä vaan
totuus, Anna Liisa, elä yhtään ujostele.
ROVASTI. Mitä sulhanen tähän arvelee?
JOHANNES. Anna Liisa on oikeassa. Meidän välimme on jo rikottu.
PIRKKO (pudistelee Riikkaa hameesta). Äiti, äiti--eikö Anna Liisa sitten
menekään naimisiin? Eikö, äiti?
RIIKKA. Ole hiljaa, sinä.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niinkö se sitten kävikin? Vähät muusta, mutta lyhyeen
loppui meiltä ilo. Surma kaikkiakin!
MIKKO. Elkäähän hätäilkö, isäntä. Me jatkamme pitoja. Jos onni oikein
on, niin saamme tästä kihlajaiset kuuliaisten sijaan. Vai kuinka, Anna
Liisa?
RISTOLAN EMÄNTÄ. Yhä kummempaa.
MIKKO. Niin, minä vaan arvelen, että hänellä mahtaa olla joku toinen
mielessä.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. No, sitten--!
ROVASTI. Niin,--minä puolestani en osaa tähän mitään sen enempää. Kun
molemmat tahtovat eroa--
ANNA LIISA. Minulla olisi vielä muutakin sanottavaa.
MIKKO. Nyt saamme kuulla!
ROVASTI. Etteköhän jättäisi sitä toistaiseksi? Johan tässäkin oli
tarpeeksi tällä kertaa. Vai mitä arvelevat vanhemmat?
KORTESUO. Kyllä olen samaa mieltä kuin rovastikin. Tässä on jo
tarpeeksi. Jääköön toistaiseksi loppu.
ANNA LIISA. En voi sitä jättää enää. Omaatuntoani painaa. Se kun on
kitunut tuon syntikuorman alla jo liian kauvan, neljä pitkää vuotta.
KORTESUO. Tule pois nyt sieltä ja ole ihmisiksi. Etkö sinä kuullut, mitä
rovastikin sanoi?
ANNA LIISA. Elkää estäkö minua. Antakaa minun seurata pyhän hengen
ääntä.
RIIKKA. Voithan sen tehdä toisten--
MIKKO. Niin, sitten kun olet vielä ajatellut pääsi ympäri moneen kertaan
ja kun yhdessä olemme tuumailleet.
HUSSO (nykäisee Mikkoa). Mitä hän aikoo tehdä?
MIKKO. Ettekö sitä ymmärrä? Hän ilmoittaa kaikki.
HUSSO. Herra siunaa ja varjele! Onko hän hullu?
ROVASTI. Hänpä aikoo sanoakin jotain muuta, kuin mitä ensin luulin.
Jos omatunto teitä pakottaa puhumaan, niin minä en suinkaan siinä
tapauksessa tahdo kieltää.
ANNA LIISA. Eikä vanhempanikaan, kun he oikein ajattelevat. Eikö totta,
tekään ette tahdo minua kieltää?
RIIKKA. Minä pyydän vaan, että jätät toistaiseksi ja lähdet nyt aittaan
lepäämään. Vieraat sen kyllä suovat anteeksi. Hän kun on valvonut koko
yön, ei ole enää tolkussaan--
MIKKO. Niin, se on parasta. Viekää hänet, emäntä, aittaan levolle. Ja
tohtori jos tekisi hyvin ja kirjoittaisi hänelle jotain rauhoittavaa,
että hän pääsee uneen kiinni, niin minä juoksen apteekkiin.
ANNA LIISA. Ei, antakaa minun puhua. En minä tarvitse rohtoja, näettehän
että olen aivan levollinen ja täydessä tolkussani.
ROVASTI. Tahdotteko sitten tässä, kaikkien kuullen--?
ANNA LIISA. Tahdon. Vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan kasvojen
edessä.
HUSSO. Elä hiidessä, Anna Liisa! Pidä nyt ajoissa suusi kiinni, muuten
kadut. Mitä sinä turhan takeen menet lörpöttelemään.
ROVASTI. Hiljaa! Olkaa sekoittumatta tähän, te.--Jatkakaa, Anna Liisa,
jatkakaa vaan pelkäämättä,--vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan
kasvojen edessä.
MIKKO. Jos rovasti sallii--minä häntä puhuttelisin ensin vähäisen.
ROVASTI. Voitte tehdä sen sitten,--jäljestäpäin.
MIKKO. Tule vilvoittelemaan ulos, Anna Liisa--pikipäin vaan--
ROVASTI (nousee, kiivastuu ja lyö nyrkkiä pöytään). Pois! Häntä ei saa
häiritä, minä sanon!--Nyt voitte alkaa!
ANNA LIISA. Olen tehnyt suuren synnin, jonka minun nyt täytyy tunnustaa.
Tähän saakka olen sen kavalasti peittänyt kaikilta ihmisiltä,
päästäkseni häpeästä ja rangaistuksesta vapaaksi. Mutta ei se
peittäminen ole minua onnelliseksi tehnyt.
ROVASTI. Ei varmaankaan. Sisällinen tuska oli sitä suurempi, eikö niin?
ANNA LIISA. Se oli niin suuri, että sitä tuskin jaksoin kantaa.
Omantunnon vaivat eivät antaneet minulle hetkeksikään lepoa.
ROVASTI. Rohkeutta vaan, lapseni! Mikä oli synti, jonka teit?
ANNA LIISA. Neljä vuotta sitten synnytin lapsen, metsässä tuolla, ja
minä, poloinen, tapoin hänet.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Herra Jumala!
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Anna Liisako?--Tappanut lapsensa?
MIKKO. Minusta on kummaa, että sairaan ihmisen houreita kuunnellaan ja
pidetään täytenä totena.
HUSSO. Elkää, hyvät ihmiset, uskoko häntä. Kyllä hän ottaa sanansa
takaisin jo huomenna, kun on saanut yönsä nukkua.
ANNA LIISA. Asia on niinkuin olen sanonut. Jos tahdotte, niin näytän
paikan, mihin hän on haudattu.
VALLESMANNI. Minun pitää virkani puolesta tehdä muutamia kysymyksiä.
Tiesivätkö vanhempanne mitään tästä kaikesta?
ANNA LIISA. Ei, he ovat viattomat. He uskoivat minusta pelkkää hyvää. Ei
heillä ollut pienintä aavistustakaan minun rikoksestani.
HUSSO. Lähtään pois, Mikko. Mitäs me täällä enää.
MIKKO. Kuunnellaanhan, kuinka tässä käy.
VALLESMANNI. Tämä tunnustus tuli sitten vallan odottamatta teille
vanhemmille?
KORTESUO. Tunnustus? Niin, tunnustus tuli odottamatta.
VALLESMANNI. Mutta rikoksesta tiesitte jo tätä ennen, niinkö?
KORTESUO. Eilen illalla vasta. Siitä saakka olemme olleet kuin
huumeessa. Emme ole tienneet paljon sinne eikä tänne.
RIIKKA. Emmehän me voineet ruveta ilmiantajiksi--oman lapsemme
ilmiantajiksi. Eihän voi lakikaan sitä vaatia.
KORTESUO. Varsinkin, kun niin pitkä aika oli kulunut.
ANNA LIISA. Minä yksin olen syyllinen. Elkää vanhempiani ahdistelko, he
eivät mitään tienneet. Olinhan sen salannut heiltä samoin kuin
muiltakin.
VALLESMANNI. Voitte olla rauhassa heidän suhteensa, jos asia on niinkuin
sanotte. Mutta teitä en saa jättää. Minun surullinen velvollisuuteni
vaatii minut panemaan teidät kiinni.
ANNA LIISA. Ja saattamaan minut ansaittuun rangaistukseen. Tehkää se,
herra vallesmanni, sitä juuri tahdonkin. Tehtyä en millään enää
tekemättömäksi saa--en, vaikka kuolemaan asti sitä surisin. Mutta
antakaa minun kärsiä--antakaa minun kärsiä kovimmat rangaistukset, että
edes jossain määrässä voisin rikokseni sovittaa. Tulkaa, minä ilolla
lähden vankeuteen--ja kuritushuoneesen--ja vaikkapa mestattavaksi,
kaikki, mitä ikinä oikeus minulle määrää, otan mielihyvällä vastaan.
RIIKKA. Lapsi, lapsi--ooh, rakas taivaallinen isä, vie pois tämä kalkki,
en kestä sitä juoda! (Vaipuu valittaen ja puoleksi pyörtyneenä alas.)
PIRKKO (itkien). Äiti--äiti.
KORTESUO (pyyhkii kyyneleitä silmistään). Että minun täytyi tätä nähdä!
Etten päässyt hautaan ennemmin!
ANNA LIISA. Isä ja äiti--elkää surko minun tähteni! Elkää surko! Ei
minulla ole mitään hätää. Näettehän, kuinka olen iloinen nyt! En koko
elämässäni ole tuntenut itseäni näin onnelliseksi.
JOHANNES (liikutettuna). Anna Liisa--!
KORTESUO. Etkö sinä välitä mitään siitä häpeästä, jolla meidän harmaat
hiuksemme olet tahrannut?
ANNA LIISA. Suokaa se minulle anteeksi! Voi, jos jollakin tavoin vielä
kerran voisin tehdä hyväksi, mitä teitä vastaan olen rikkonut.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Sääli vanhempia.
HEIMOSEN EMÄNTÄ. Tämä heidät musertaa tyyten.
RISTOLAN EMÄNTÄ. Voi sentään! Ei sitä ihminen tiedä, mitä surua
lapsistaan voi saada.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Kylläpä teille nyt kävi ohraisesti. Kävipä
tosiaankin.
MIKKO (hiljaa Hussolle). Tässä ei auta enää mikään. Täytyy antaa kaikki
mennä menojaan. Lähtään pois! (Menevät.)
KORTESUO. Hautaan kun pääsisi! En muuta enää toivo.
ROVASTI. Ei niin, hyvät ystävät, ei niin! Ei teillä ole syytä suruun
tällä hetkellä, vaan iloon ja riemuun. Jumalan henki on tehnyt työtä
tyttäressänne ja päässyt voitolle. Elkää maailman tavoin katselko tätä
asiaa, ottakaa se korkeammalta kannalta. Tähän asti on Anna Liisa
vaeltanut eksyksissä. Nyt hän on löytänyt oikean tien. Kiittäkäämme ja
ylistäkäämme taivaan Herraa!
RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin--onhan se niinkin, kun oikein ajattelee. Lihalle
tämä on kuritus, mutta ei hengelle.
KORTESUO. Me olemme lyhytnäköisiä, me ihmiset. Emme aina ymmärrä
kaikkivaltiaan tarkoituksia.
RIIKKA. Ja meissä lihallinen mieli aina pyrkii valtaan.
ROVASTI. Sitä hartaammin koettakaamme edistyä hengen elämässä ja Jumalan
avulla me pääsemme voitolle samoin kuin Anna Liisakin. (Tarttuu Anna
Liisan käteen.) Niin, lähde rauhaan, lapseni. Lähde sinne, mihin
omatuntosi sinua vaatii menemään. Ja vahvistakoon sinua taivaan isä,
että loppuun asti lujana pysyisit. Äsken toivotimme sinulle onnea
pieneen maalliseen elämänkäänteesen. Mutta tuhat kertaa innokkaammin
toivotamme sinulle nyt onnea sisällisen muutoksen johdosta.
TOHTORI. Minä yhdyn rovastiin. Jääkää hyvästi!
ANNA LIISA (lankeaa ensin isänsä, sitten äitinsä kaulaan). Hyvästi, isä!
Hyvästi, äiti--ja Pirkko, hyvästi!--Hyvästi kaikki.
KAIKKI. Hyvästi! Ja onnea!
JOHANNES. Anna Liisa--etkö tahtoisi antaa minullekin kättä!
ANNA LIISA. Mielelläni! Hyvästi, Johannes, hyvästi!
JOHANNES. Herran haltuun, Anna Liisa! Yksi sana vielä: sinä olet
kumminkin se, joksi sinua alunpitäen luulinkin.
ANNA LIISA. Kiitos ystävällisyydestäsi!--Nyt, herra vallesmanni, olen
valmis.
VALLESMANNI. Niinpä lähdemme sitten! (Menevät.)
ROVASTI. Hän vaeltaa iankaikkisen elämän tietä. Onnellinen hän.
Esirippu alas.
[1895.]



KOTOA POIS
Yksinäytöksinen näytelmä

HENKILÖT:
PENTTINEN, kauppias.
ROUVA PENTTINEN.
FANNY, heidän tyttärensä.
RIIKKA, heidän palvelijansa.
BROBERG, tohtori.
ILMA AHOKAS, postinhoitaja Pöllismäellä.
AHLBOM, kauppias.
ROUVA AHLBOM.
LINDEMAN, kultaseppä.
ROUVA LINDEMAN.
RANK, maalari.
ROUVA RANK.
FELLMAN, tehtailija.

(Sali Penttisen asunnossa. Perällä ovet auki etehiseen; molemmin puolin
ovea ikkunat. Oikealla ovi sivuhuoneesen, vasemmalla samoin.
Rouva Penttinen laittelee uutimia ikkunoihin, sitoo niitä ylös helakan
punaisilla nauhoilla. Riikka luuttuelee ryömyllään lattiata.)
ROUVA PENTTINEN (poistuu jonkun verran ikkunasta, seisoo kädet puuskassa
ja katselee työtään kallistellen päätään oikeaan ja vasempaan). Katsopas
nyt sinäkin, Riikka, näitä kartiinia. Ja sano, mitä niistä tykkäät.
RIIKKA (kohottautuu, istuu jaloillaan). Kommeet ovat kerrassa.
ROUVA PENTTINEN. Valloovatko mielestäs hyvin?
RIIKKA. Valloovat. Valloovat ihmeen hyvin. Mitenkä se rouva on ne
soanunnahi nuin sievästi.
ROUVA PENTTINEN. Sitä kun, näes, on ihmisellä makua, niin saahan sitä.
Mutta ovatkohan nämä nyt yhtä kauniit, kuin kauppaneuvoksen kartiinit
tuolla kadun toisella puolen? Mitä luulet?
RIIKKA. Voi, ne tok' on paljon kauniimmat. Eihän niillä ook' tuommoisia
punasia silkkinauhojakaan. Ja nehän ne juur' tekkövät paljon assiaan.
ROUVA PENTTINEN (lähenee uudelleen ikkunaa, tähystelee ulos). Niin,
mitä niillä oikeastaan lienee siellä kiinnipitimenä? Kun sitä ei voi
nähdä ollenkaan.
RIIKKA. Ei kuin valkoista nyöriä! Minä varta vasten sitä katoin kerran,
kun kyökki-Mari näytti minulle huoneita herrasväen poissa ollessa. Ei
ollut kuin valkoista nyöriä! Oikein minä ihmettelin.
ROUVA PENTTINEN. Ooho! Vai valkoista nyöriä?
RIIKKA. Ja kun se oli vielä semmoista paksua pukelota. Ihan kuin tuo
minun etusormeni.
ROUVA PENTTINEN. Mutta mahtoi se olla rumaa?
RIIKKA. No, sen pit' olla niin rummoo, niin rummoo, ettei mihin panna.
ROUVA PENTTINEN. Sitä varten ne ne asettavatkin niin alas, ettei näkyisi
kadulle.
RIIKKA. Sitä varten, tietysti. Ja entäs kun sisässähi ol' pantuna niin
paljon kasvia etteen, ettei niitä ensinkään sieltä erottanut. Mutta
minäpä menin sinne taakse ja katoin. Sitten oikein Marille päivittelin,
että niinkö ne ovat tarkkoja teijän herrasväk', etteivät sen vertaa
roahi silkkinauhoo ostoo. Meillä tok' on joka ikkunassa, pihallehi päin.
ROUVA PENTTINEN. Mitäs Mari siihen?
RIIKKA. Mitä--eihän se kun nauroo virnutti.
ROUVA PENTTINEN. Kyllä minusta vaan tuo punainen silkkinauha koristaa
koko laitoksen. Miltä nyt näyttäisivät meidänkään kartiinit, ellei niitä
olisi? Ei kerrassa miltään, vaikka kyllä ovat uudet ja kalliit, kaksi
markkaa kun maksoivat meetri.
RIIKKA. Herra jesta--niinkö paljon? Kaksi markkaa!
ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta siitä et saa puhua mitään, ettei tule
kauppiaan korville. Hän luulee minun saaneeni ne markalla, en uskaltanut
sanoa hänelle oikeata hintaa, hän kun muutamissa kohdin on niin turhan
tarkka. Niin että muista vaan pitää suusi kiinni.
RIIKKA. Kyllä--kyllä tok'. Mitäpä sen kauppiaan tarvihtee sitä
tieteekään, rouvan asia kait se on.
ROUVA PENTTINEN. Minun, tietysti. Mutta ne herrat aina tahtovat pistää
nenänsä joka paikkaan.--Kas, tuollapa Vannykin jo tulee.
FANNY (heittää etehisessä pois päällysvaatteensa ja tulee kirjoja ja
vihkoja kädessä saliin). Hyvää päivää!
ROUVA PENTTINEN. Päivää, päivää! Mitäs jatkolle kuuluu?
FANNY. Eipä mitään erinomaista. Mutta mitäs te täällä puuhaatte?
Riikkakin oikein hikipäässä.
RIIKKA. Niin--nyt sitä pittää soaha puhasta, jos milloin.
ROUVA PENTTINEN. Te komma remman. Mykky remman.
FANNY. Soo! Vai tulee tänne vieraita? Ketä sitten?
ROUVA PENTTINEN. Arvaapas! Niin, koetapa tosiaankin arvata. Elä virka
mitään, Riikka.
RIIKKA. En tok'. Mutta ei se nyt arvoo, Vanny neiti. Ei vaikka mikä
oisi.
FANNY. Miksi en arvaisi. Tahdotteko, niin sanon heti?
ROUVA PENTTINEN. No, annapa kuulla?
FANNY. Ahlbomin--
ROUVA PENTTINEN. Niin, tuleehan ne Ahlpumminkin. Kauppias Ahlpummin.
Mutta entäs muita?
FANNY. Kultaseppä Lindemanin--
ROUVA PENTTINEN. Lintemanin--oikein! Ja sitten?
FANNY. Maalari Rankin--
ROUVA PENTTINEN. Sdrankin. Sano sinä Sdrankin--
FANNY. Hänenpä nimensä on Rank--
ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta Sdrank kuuluu paljon viinimmältä. Rank
Rank--? Hyi--sehän on niin moukkamaista. Sdrank se pitää olla.
RIIKKA. Sr--Sran--Tran--Ei! Ei minun kielen' keäänny.
ROUVA PENTTINEN. No, ja vielä? Ketäs vielä tulee?
FANNY. Eivätkö ne siinä jo olleet kaikki?
ROUVA PENTTINEN. Eeii! Ei hetikään. Parhaat vielä jäljellä.
RIIKKA. Soapas nähä, arvaattako niitä viimeisiä.
FANNY. En minä nyt enää tiedä.
ROUVA PENTTINEN. Patruun Welmanin--ei sanota, Riikka, sitä kaikkian
raarimpaa.
RIIKKA. Ei sanota, ei. Kiusataan Vanny neitiä ensin vähäsen.
FANNY (naurahtaa). Voi, sitä Riikkaa. Luuletteko tosiaan, että olen niin
utelias? Juuri kuin minä niistä välittäisin, tulipa ketä tahansa.
RIIKKA. Välittäisittepä hyvinnii, jos tietäisitte.
ROUVA PENTTINEN. Kun tulee nuoria herrasmiehiä--
RIIKKA. Sulhasia--sulhasia! Varta vasten teitä kahtomaan.
FANNY. Olkaa nyt--!
ROUVA PENTTINEN. Ihan totta. Usko pois.
FANNY. Saattaa tulla nuoria herrasmiehiä, jos kerran on kutsuttu. Mutta
eiväthän ne nyt siltä tule minua katsomaan.
RIIKKA. No, ihan justiin, teitä kahtomaan.
ROUVA PENTTINEN. Yksi ainoa tänne sentään vaan tuleekin. Mutta se vastaa
kymmeniä. Sinä et arvaa, kuka se on, et vaikka ajattelisit pääsi ympäri
moneen kertaan.
FANNY. Lieneekö joku Lindemanin kisälleistä?
ROUVA PENTTINEN. Oho! Sitäkö varten me nyt tässä sitten niin
puuhaisimme! Ei--ylhäisempi se on--paljoa ylhäisempi--!
FANNY. Sitten se on Ahlbomin konttoristia tai puotilaisia--
ROUVA PENTTINEN. Ei--ei sinne päinkään!
RIIKKA. Tämä käyp' korkeassa hatussa ja hansikkaissa. Joko nyt arvaatta?
FANNY. Niitä on monta, jotka käyvät sylinterissä ja hansikkaissa.
RIIKKA. Muistattako kuka silloin kulki täältä ohit, kun te niin
punastuitte kerran?
FANNY (vähän säpsähtäen). Ooh--mitäs te nyt, Riikka--! Tänne ei tule
ketään, jonka tähden minä punastuisin.
ROUVA PENTTINEN. Vaikkako olisi tohtorismiehiä? Niin, jokos ällistyt?
Tohtori Spruuper tänne tulee.
FANNY. Tohtori Broberg? Narraatte!
ROUVA PENTTINEN. Enkä narraa, kah! Usko jos tahdot. Kohta sen näet.
RIIKKA. Teistä tehhään pian tohtorinna. Ajatelkoopas: tohtorinna! Ei
vähä mittään.
ROUVA PENTTINEN. Tohtorinna Spruuper! Se joltakin kuuluu, se. Voi, hyvä
isä, vieläkö häntä ihminen tuonkin ilopäivän näkisi!
FANNY. Kuinka hän tänne tulee? Kun on aivan outo. Mistä saitte sen
tietää?
ROUVA PENTTINEN. Mistäkö saimme tietää? Kun oli luvannut papalle eilen
illalla Wellmanissa.
FANNY. Ei suinkaan isä häntä kutsunut?
ROUVA PENTTINEN. Isä? Muista nyt kerrankin sanoa »pappa» eikä aina
»isä». Niin kutsunutko? Totta kait hän kutsui. Kutsututhan ne ovat
muutkin.
FANNY. Minkätähden? Voi, minkätähden?
ROUVA PENTTINEN. Ja sitä sinä kysyt? Käsketäänhän niitä vieraita
muuannekin, mikseikä sitten meille.
FANNY. Kun hän ei ole isän--kun hän ei ole papan kanssa tuttukaan.
ROUVA PENTTINEN. Miks'ei ole tuttu? Illalla kun juuri olivat yksissä
patruun Wellmanin luona.
FANNY. Niin, vaan sitäpä ennen eivät ole nähneetkään toisiaan.
ROUVA PENTTINEN. Entä sitten? Mitä se tekee?
FANNY. Eikä hän ole milloinkaan meillä käynyt. Itsestään hänen olisi
pitänyt tulla ensi kerran.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Anna Liisa; Kotoa pois - 6
  • Parts
  • Anna Liisa; Kotoa pois - 1
    Total number of words is 3805
    Total number of unique words is 1496
    27.8 of words are in the 2000 most common words
    38.0 of words are in the 5000 most common words
    42.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Anna Liisa; Kotoa pois - 2
    Total number of words is 3754
    Total number of unique words is 1505
    28.4 of words are in the 2000 most common words
    38.4 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Anna Liisa; Kotoa pois - 3
    Total number of words is 3817
    Total number of unique words is 1486
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Anna Liisa; Kotoa pois - 4
    Total number of words is 3768
    Total number of unique words is 1552
    27.6 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Anna Liisa; Kotoa pois - 5
    Total number of words is 3593
    Total number of unique words is 1593
    24.9 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Anna Liisa; Kotoa pois - 6
    Total number of words is 3743
    Total number of unique words is 1624
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Anna Liisa; Kotoa pois - 7
    Total number of words is 2681
    Total number of unique words is 1233
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.