Alla kasvon kaikkivallan: Mystillinen trilogia - 2

sankeaan.
--Olet tervetullut, kun et kauan viivy. Myöskin minulle voi olla hyvä
hetkinen huoahtaa.
--Näytät vanhalta ja rasittuneelta. Milloin lienet viimeksi levähtänyt?
--Lepään silloin, kun puhun muiden ihmisten kanssa. Mutta yksin ollen
minun ajatukseni ei lepää milloinkaan.
--Sinä olet paljon yksin?
--Minä olen _aina_ yksin. Mutta muiden seura estää ajatusteni paljouden
aivojani pakahduttamasta.
--Näen paljon kirjoja edessäni. Mitä etsit niistä?
--Koetan oppia ikäni kaiken.
--Mutta lyhyt on ikä ihmislapsen. Luuletko koskaan kaikkea käsittäväsi?
--Tiedän oppivani vain pienen murto-osan. Mutta minun jälkeeni tulee
toisia, jotka jälleen vievät elämäntyötäni eteenpäin.
--Ja mitä kutsut sinä elämäntyöksesi sitten?
--Samaa, minkä pitäisi olla jokaisen ihmisen elämäntyö. Mutta kaikki
ihmiset eivät sitä käsitä vielä ja siksi on se jäänyt vielä vain
muutamien yksilöiden hartioille.
--Siis mikä sitten?
--Tiedon valkeus. Tulla tuntemaan kaikki, mitä maassa, maan alla ja
vesissä on. Ja jos mahdollista, tulla tuntemaan myös kerran, mitä
piilee maailmankaikkeudessa.
--Ja _jos_ tuo olisi mahdollista? Luuletko, että ihmiset tulisivat
siitä sen paremmiksi?
--Sitä en tiedä. Mutta ainakin uskon, että he tulisivat suuremmiksi. Ja
Jumalan kaltaisemmiksi.
--Uskotko itse Jumalaan?
--Tiedon summa on Jumala. Mutta meillä on siihen vielä pitkä matka.
--Ja ennen kuin pääsemme siihen? Millä siihen saakka henkemme polttoa
viihdyttää?
--Häntä etsimällä. En tiedä mitään muuta keinoa.
--Etsitkö Häntä myös kirjoistasi?
--Etsin aina Häntä.
--Ilman että sinulla on toivoa edes koskaan löytää Häntä eläessäsi?
--Niin. Siksi teenkin työtä tulevien sukupolvien edestä.
--Ja voiko tuo sydäntäsi tyydyttää?
--Ei aina. Ei vaikeina hetkinäni.
--Milloin ne tulevat?
--Silloin kun epäusko tulee. Silloin kun työni tuntuu niin turhalta ja
edessäni oleva taival niin toivottomalta.
--Ymmärrän. Tuo tapahtuu joskus kaikille ihmisille.
--Mutta ehkä useimmin tietäjille. Sillä heillä olisi niin monta
totuutta, joita he tahtoisivat ihmisten lapsille lahjoittaa. Mutta
ihmisten lapset eivät tahdo ottaa vastaan niitä.
--Uskotko aina tietojesi totuuteen?
--En aina sitäkään. Ja nepä ne lienevätkin juuri vaikeimpia hetkiäni.
--Mitä silloin teet?
--Painan silloin pääni alas nöyryydessä ja tunnustan, etten varmuudella
tiedä mitään. Mutta tunnen, että työni kasvaa juuri tuosta nöyryydestä.
--Ja tyytymättömyydestä?
--Niin. Sillä se pakottaa minut ijäti pyrkimään.
--Mutta myös jäämään ijäti epätäydelliseksi niinkuin elosi työkin?
--Ei ole täydellistä mikään inhimillinen. Kuitenkin osaan olla
kiitollinen siitä, että olen saanut aivot, joilla tutkia ja ajatella.
--Kiitollinen? Kenelle?
--Kohtalolle, Jumalalle, maailmankehitykselle, miten vain tahdot Häntä
nimittää.
--Ja kun kiität Häntä? Mitä silloin tunnet?
--Tunnen jotakin itseäni varmempaa ja tietoisempaa liikkuvan lähelläni.

TAITOVIRSI.
--Tervehdin sinua, suuri taideniekka! Miksi niin tiukasti silmiäsi
siristät ja tuijottelet?
--Etkö näe? Katson naista, joka seisoo tuolla kauempana.
--Missä?
--Tuolla, tuolla jalustalla. Mikä onni, että löysin hänet! Vahinko
vain, että hän ei jaksa säilyttää asentoaan niin kauan kuin vaatisi
siveltimeni.
--Näen naisen, joka on alaston. Eikö hän siis häpeä ollenkaan?
--Ei, sillä hän tietää, että hänen ei ole tarvis hävetä. Hän tietää,
että kauneuden jumala itse on hänen muotonsa muovaellut.
--Kenties hän on vielä ylpeä kauneudestaan?
--Epäilemättä hän on ylpeä, niinkuin on rikas rikkaudestaan ja nero
neroudestaan. Ja eikö hänellä ole siihen mielestäsi oikeutta sitten,
sillä onhan kauneus taivaan ylin armolahja?
--Jos on kuin sanot, eikö hänen pitäisi kantaa sitä nöyryydessä ja
häveliäisyydessä?
--Ei mielestäni. Vain rumuus peittäköön itsensä ja käyköön allapäin.
Kauneuden tehtävä on säteillä kaikille vapaana ja alastomana.
--Kuolemattoman kauneuden, tarkoitat?
--Teen hänet kuolemattomaksi.
--Henki yksin on todella kuolematon.
--Siispä puhallan elävän henkeni hänen sieraimiinsa! Etkö näe, kuinka
hän alkaa elää ja hengittää toista, ihanampaa ja ijäisempää elämää
tuossa kankaallani?
--Näen kauniin naisen kuvan, joka aistejani miellyttää.
--Etkö muuta? Etkö näe hänessä sen ijäisen ihanuuden rakkautta, joka
tällä hetkellä täyttää koko olemukseni?
--En. Mitä sinä nimität ijäiseksi, nimitän minä ajalliseksi.
--Luuletko, että luon silmäni häneen häntä himoitakseni? Luuletko, että
rakastan häntä _sillä_ rakkaudella?
--Siis millä?
--Toisella, paljon suuremmalla ja korkeammalla, jonka kautta ja jonka
voimasta juuri olen taiteilija. Näen hänessä jotakin näkymätöntä.
--Jos niin on, mitä teet hänellä siis? Miksi et lähetä kotiinsa häntä?
--Tarvitsen häntä mielikuvani kiteyttämisessä. Tarvitsen häntä
sitoakseni hänen ajallisiin muotoihinsa jotakin ajatonta ja rajatonta,
joka liikkuu sielussani.
--Miksi sitoa sitä? Miksi et salli sen täydessä vapaudessaan siellä
liikkua ja läikehtiä?
--En voi muuten tarjota sitä ihmisille.
--Ja ellet voisikaan? Pitäisitkö sitä sitten niin suurena
onnettomuutena?
--Kyllä.
--Kenelle? Meille vai itsellesi?
--Pitäisin itseäni kitupiikkinä, joka ei jaa maljastaan janoaville,
vaikka miljoonat kädet häntä kohden tuskaisesti kurkottavat.
--Etkö pelkää siten suurta pienentäväsi? Etkö pelkää siten pyhintä
alentavasi ja myös samalla ijäistä itseäsi?
--En. Enhän tee muuta kuin mitä ovat tehneet kaikki suuret
uskonnonperustajatkin, silloin kun he ovat syvimmät ajatuksensa
sanoihin pukeneet.
--Et voi itseäsi verrata heihin. He ovat Jumalan totuutta eivätkä
kauneutta julistaneet. Taikka niinkuin se sinun kielelläsi kuuluu:
ihmisille tajuttaviin muotoihin pukeneet.
--Jos pidät sen pienempänä syntinä, niin mielellään minun puolestani.
Mutta kuinka luulet muuten totuuden kauneudesta erottavasi?
--Kaikki totinen totuus on aina kaunista.
--Ja kaikki oikea kauneus on aina totta. Mutta työni häiriytyy, en nyt
tahdo antautua kanssasi sanasotaan.
--Yhtä vähän kuin minäkään. Mutta salli vielä yksi kysymys!
--Sano se siis!
--Ymmärrän, että etsit ihannettasi...
--En! Se _on_ jo minulla. Etsin vain ilmaisua sitä ilmi saadakseni.
--Ja senkö luulet löytäneesi tuon naisen katoavaisesta
muotomuhkeudesta?
--Löydän kaavat hänestä katoamattomalle kauneuskuvalleni.
--Niinkö alhaiseksi arvaat ihanteesi? Vai näetkö Jumalan myöskin maan
tomussa siis?
--Kuinka en näkisi? Kuinka en uskoisi kaiken elämän jumaluuteen? Enhän
muutoin voisi hetkeäkään harjoittaa taidettani.
--Se ei ole taakka sinulle? Teet sitä sydämesi suurimmalla ilolla siis?
--Kysy rakastavalta naiselta, joka synnyttää! Eikö hän tee sitä
sydämensä suurimmalla tuskalla ja hekkumalla?
--Etkö tiedä mitään korkeampaa elämässä?
--En.
--Etkä kuolemassa?
--En. Pelkään vain liian varhain kuolevani.
--Miksi pelkäät sitä?
--Koska en silloin saisi tehdyksi kaikkea, mitä liikkuu sielussani.
--Kerran on sinunkin luomisvoimasi lakastuva.
--Tiedän, etten ole ikuinen. Mutta luon kuin Luoja kuolemattomia.
--Etkö nyt herjaa Häntä? Etkö pelkää tiliä, jonka kerran olet tekevä
Hänelle lahjoistasi!
--Olen taiteilija Jumalan armosta. Tiedän, että tilini on oleva helppo
minulle, jos vain joka hetki, viimeiseen hengenvetooni saakka, olen
itselleni uskollinen.

KIRKKOVIRSI.
--Mitä paukutat, pappi, siellä? Tunnetko sen elävän Jumalan, jonka
kunniaa niin korkealla äänellä kuulutat sanankuulijoillesi?
--Tiedän Hänestä sen, mihin uskoo koko kristikunta ja minkä suuret
kirkko-isät ovat meille kerran oikeana opettaneet.
--Oletko lutherilainen vai katolilainen? Monet lahkot halkovat
kristikuntaa.
--Kaikki uskovat ne kuitenkin Jeesukseen Kristukseen.
--Ehkä suullaan, mutta eivät sydämellään. Suurin osa kristikuntaa ei
enää usko mihinkään.
--Ikuinen totuus ei siitä muutu. Sen voima on sama tänään kuin tuhat
vuotta sitten ja on oleva sama myös tuhat vuotta meidän jälkeemmekin.
--Oletko tuntenut tuon voiman myös tunnossasi ja elämässäsi?
--En usko yksilöllisiin totuuksiin.
--Mihin uskot enemmän siis?
--Uskon enemmän pyhään raamattuun ja siihen, mitä menneet sukupolvet
aikakaudesta aikakauteen ovat todeksi tunnustaneet.
--Siis auktoriteetti-uskoa?
--Voit sitä myös siksi nimittää.
--Siis uskot siihen, mitä _muut_ ovat Jumalasta tienneet ja
todistaneet?
--Niin. Muut minua pyhemmät ja jalommat miehet, ennen kaikkia _Hän_,
joka oli kutsuttu maailmaa synneistä vapahtamaan.
--Pidätkö itsesi siis niin vähäpätöisenä? Etkö pane siis mitään arvoa
omalle tiedollesi ja todistuksellesi?
--En. Täytyy olla joku yksilöä korkeampi arvovalta, ellei mieli ainoan
oikean opin ja koko ihmiskunnan ehkä jälleen vuosituhansiksi harhaan
hairahtua.
--Luulet siis tuon ainoan oikean opin omaavasi?
--Olen siitä vakuutettu sielustani ja mielestäni.
--Etköhän nyt itse vetoa yksilölliseen totuuteen?
--En. Sillä se oppi on sama kuin mitä Herramme Vapahtajamme on itse
julistanut.
--Entä Buddha? Entä Konfutse? Entä Muhammed?
--En tunne heitä. En siis voi mitään sanoa heistä.
--Kuitenkin myöntänet, että on ollut muitakin suuria ihmiskunnan
opettajia?
--Tunnen vain yhden ainoan oikean Jumalan Pojan: Sanan, joka tuli
lihaksi.
--Hyvä. Seuraatko Hänen oppiaan myös jokapäiväisessä elämässäsi?
--Saarnaan Häntä sunnuntaisin. Kaikessa muussa olen erehtyväinen
kuolevainen.
--Mutta et virkasi toimituksessa?
--En, sillä toimitan sitä puhtaan opin ja kirkon käsikirjan mukaan,
puolelle taikka toiselle siitä tuumaakaan poikkeamatta.
--Onko oikeus muuta julistaa kuin mitä itse on kokenut ja havainnut
todeksi omassa sydämessään?
--Kyllä. Eihän opin arvo riipu siitä, kuka ja minkälainen ihminen sitä
kuuluttaa.
--Toivot kuitenkin tulevasi autuaaksi?
--Toivon sen tapahtuvan Karitsan veren kautta, joka on myöskin minun
vaivaisen syntisen vuoksi pirskoitettu.
--Olet pantu kansan paimeneksi.
--Tiedän, että raskas edesvastuun taakka lepää hartioillani. Siksi
koetankin suorittaa pyhän tehtäväni niin uskollisesti ja tunnollisesti
kuin mahdollista.
--Muiden maallisempien tehtävien lomassa?
--Meidän on myös ajassa elettävä.
--Tiedän, että maanviljelyksesi on mallikelpoisessa kunnossa ynnä
karjasi suurin ja kaunein koko pitäjässä. Mutta tätäkö kutsut sinä
Kristuksen seuraamiseksi?
--Meidän on myöskin maallisesta leiviskästämme tili tekeminen. Siksi
koetan hoitaa kotini ja kontuni niin toimellisesti kuin mahdollista.
--Kuuluuko siihen myös, että kiusaat torppareitasi ja ryöstät saatavasi
köyhimmältäkin seurakuntalaiseltasi viimeiseen penninkiin?
--Jos jättäisin jonkun ryöstämättä, jättäisivät monet minulle
maksamatta.
--Entä sitten? Luuletko, että olisi samoin tehnyt myös Herrasi
Vapahtajasi?
--Poimi Hänkin tähkäpäitä. Teen samaa, vaikka omilta tiluksiltani.
--Leipäpappi olet! Etkö pelkää pyhän virkasi saastuvan siitä, että näin
kasaat itsellesi maallista mammonaa?
--Taidan vastata apostolin sanoilla siihen: joka evankeliumia saarnaa,
sen on myös evankeliumista elettävä.

KUNINGASVIRSI.
--Kuningas korkea! Onko sinulla tuokion aikaa kuulla minua?
--Mitä? Kuka tuo on? Kuinka hän on tänne tunkeutunut?
--En puhu omalla suulla. Suuremmat ovat minut tänne lähettäneet.
--Näen, että olet profeetta. Mitä tahdot minusta?
--Tahtoisin tehdä sinulle eräitä kysymyksiä.
--Kysy!
--Kuningas korkea! Tiedätkö jotakin Jumalasta?
--Kuinka en tietäisi Hänestä minä, joka juuri olen kuningas Hänen
armostaan?
--Muistatko kiittää Häntä myös ylhäisestä asemastasi?
--Teen sen joka päivä aamu- ja iltarukouksissani. Mutta minun asemaani
seuraavat myös raskaat velvollisuudet.
--Rukoiletko myös voimaa Jumalalta voidaksesi hyvin ja oikein täyttää
niitä?
--Kyllä. Ja jos sen joskus unohtaisinkin, tekevät pappini ja piispani
sen minun puolestani kautta valtakunnan.
--Ja valtakuntasi kukoistaa?
--Katso ympärillesi! Näet, että voin sisäisellä ylpeydellä sovittaa
itseeni raamatun sanat: »Sen päällä on kuningas valtakunnassa, että
kedot kynnettäisiin.»
--Ajattelet siis kaikessa vain alammaistesi hyötyä ja menestystä?
--Mitä voisin minä muuta ajatella? Olenhan minä maan isä. Siis on minun
lapsistani huoli pidettävä.
--Ja he tuottavatkin varmaan paljon huolta sinulle?
--Monet unettomat yöt olen valvonut heidän vuokseen vuoteellani.
--Oletko pyytänyt silloin neuvoa Jumalalta?
--Olen rukoillut, että Hän valistaisi minut oikeudessa ja viisaudessa.
Mutta sittenkään en ole aina ollut varma siitä, mikä olisi ihmisille
parhainta ja Jumalalle otollisinta.
--Tiedän, että olet hurskas ja hyvä kuningas. Mutta muistatko aina
myös, että Hän ennen kaikkea on rauhan ja rakkauden Jumala?
--Koetan pitää sitä mielessäni. Mutta Hän on myöskin vanhurskas ja
kiivas Jumala.
--Seuraatko siinäkin Hänen esimerkkiään?
--Ei kanna turhaan miekkaa esivalta. Mutta tunnustan, että se on ehkä
raskain kaikista minun kantamuksistani.
--Hän on sanonut: »Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.»
--Hän ei ole sillä ijäisen oikeuden eikä itse-säätämänsä esivallan
miekkaa tarkoittanut.
--Mutta Hän on sanonut myös: »_Älä tapa_!»
--Siksi onkin yleviin oikeuteni armahtaa kuolemaantuomittuja.
--Kuitenkin käyt sinäkin sotia.
--Koetan välttää niitä niin paljon kuin mahdollista. Mutta jos
vihollinen hyökkää minun maahani, on minun pyhä velvollisuuteni sitä
asevoimalla puolustaa.
--Etkö itse koskaan alota hyökkäyssotia siis?
--En.
--Etkä koskaan ole edes välillisenä syynä niihin?
--Koetan elää sovussa kaikkien naapurieni kanssa. Mutta heidän
joukossaan on toisia, joita eivät elähytä samat tarkoitusperät.
--Mistä tuo johtunee?
--He tahtovat riistää meiltä väkivallalla ja miekka kädessä, minkä me
olemme rauhan työllä ja ahkeruudella saavuttaneet.
--Ja silloin taistelee rauhan Jumala teidän puolellanne?
--Silloin johdattaa Hän sotajoukkojamme. Silloin kuulevat he Hänen
äänensä meidän tykkiemme jylinästä.
--Mutta heidänkin puolellaan tykit jylisevät.
--Ne eivät merkitse mitään meidän rynnätessämme. Sillä meidän
puolellamme on _oikeus_ ja sen Jumala kuulee meidän esirukouksissamme.
--Hekin rukoilevat Jumalaa.
--He herjaavat verisesti Häntä anomalla, että Hän vääryyden ja
väkivallan asiaa avittaisi.
--Mutta kuitenkin! Jos kaikesta asiasi oikeudesta huolimatta sattuisit
sittenkin tappiolle joutumaan?
--Mahdotonta!
--Eikö tuollaista ole koskaan koko hallitusaikanasi tapahtunut?
--Kyllä. Kerran.
--Kuinka sen selität?
--Minä en mielelläni muistele sitä. Mutta se oli koettelemus, jonka Hän
lähetti kansalleen.
--Uskot, että kansasi on Jumalan valittu kansa siis?
--En voi epäillä sitä nähdessäni niitä ihmetöitä, joita Hän on tehnyt
tämän kansan hyväksi.
--Hän pitää siis aivan erikoisesti huolta siitä?
--Kyllä. Ja siitä päätän minä, että Hän on myös aikonut sen suhteen
jotakin aivan erikoista.
--Siis mitä? Sinä et voi arvata sitä?
--En. Mutta minä uskon, minä tunnen, minä tiedän...
--Etkö juuri päässyt myöntämästä, ettet tiedä mitään?
--Kyllä. Ja kuitenkin minulla on vankkumaton varmuus täällä sydämeni
syvimmässä, että tämän kansan vielä kerran täytyy tavalla taikka
toisella tulla maailmaa vallitsevaksi.

TUOMARIVIRSI.
--Vanhus vakava, harmaahapsi! Sama on matka meillä. Sallinet, että
saattelen hiukan sinua?
--Tie kuuluu meille kummallekin.
--Mistä tulet? Minne riennät niin keveillä askelilla?
--Tulen käräjäpaikalta. Riennän kotiin, missä monet vieraat minua
odottavat.
--Vietät pitoja siis? Voitko tehdä sen todellakin hyvällä
omallatunnolla?
--Miksi en voisi päätettyäni hyvin päivätyöni?
--Olet jakanut oikeutta siis? Tiedän sinua kihlakunnan tuomariksi
mainittavan.
--Se olenkin. Jaan oikeutta maan lakien mukaan.
--Ja olet ehkä tänäänkin tuominnut monta ihmistä vankilaan?
--Kyllä. En ole voinut välttää sitä.
--Etkö milloinkaan pelkää erehtyväsi?
--Ihminen voi aina erehtyä. Mutta sitä varten ovat ylioikeudet
olemassa.
--Entä jos nekin erehtyvät?
--Sitä varten on olemassa prokuraattori. Et suinkaan tahtone väittää
meidän kaikkien lain hengestä erehtyvän?
--Saattaisihan sekin olla mahdollista. Mutta myös laki itse voi olla
väärä.
--Väärä se ei voi koskaan olla, korkeintaan vanhentunut.
--Kuinka niin? Miten selität sanasi?
--Mikään laki ei olisi koskaan tullut laiksi, ellei se ainakin joskus
olisi vastannut kansan oikeustajuntaa.
--Mutta myös tuo oikeustajunta voi olla väärä.
--Ei milloinkaan. Kansa on aina oikeassa, sillä sen ääni on Jumalan
ääni.
--Kuitenkin ovat monet kansanjohtajat siitä usein erehtyneet.
--Silloin he eivät ole kyllin herkällä korvalla sitä kuunnelleet. Sillä
tuo ääni voi joskus olla hiljainen kuin kuiskaus, vaikka se taas toisin
vuoroin voi pauhata pauanteena.
--Sitäkö kuuntelet siis kansalle oikeutta jakaessasi?
--Tutkin ja tuomitsen parhaan ymmärrykseni mukaan. Tavallisesti kaikuu
kansan ääni jo kyllin selvänä minun omasta oikeustajunnastani.
--Ei ystävyys eikä vihamielisyys sitä pimitä siis?
--Ei. Olenhan tuomari, tunnen ylevän virkani vastuunalaisuuden.
--Eivätkä mitkään muutkaan yksityiset syyt koskaan vaikuta tuomioosi?
--Eivät milloinkaan. Teen kaiken tuomarivalallani.
--Se on siis _niin_ pyhä sinulle?
--Kyllä. Kun istun sillä istuimella, en tiedä mitään sitä korkeampaa.
--Siksikö, että olet pannut sielusi autuuden pantiksi siitä?
--Miten lienee. Tunnen joka tapauksessa istuvani silloin kaikkivaltiaan
Jumalan kasvojen edessä.
--Tunnet itsesi Jumalan sijaiseksi?
--Ehkä niinkin. Edustanhan silloin Hänen itsensä asettamaa esivaltaa.
--Päätin äskeisestä puheestasi sinun kansan oikeustajuntaa edustavan.
--Voit niinkin sanoa, sillä sekin on Jumalasta.
--Miksi et siis jätä tuomiota Hänelle? Hän on sanonut: »Älkää tuomitko,
ettei teitä tuomittaisi!»
--Siksi en teekään sitä koskaan yksityisenä henkilönä. Mutta tuomarina
olen minä Hänen ajallinen välikappaleensa.
--Siis tiedät myös, että Hän on pitkämielinen ja hyvä?
--Kyllä. Siksi muistutankin aina mieleeni tuhatvuotista
tuomarisääntöäni, joka sanoo: »Parempi päästää kuin langettaa.»
--Seuraatko sitä myös omassa oikeustoimessasi?
--Kyllä. Aina, kun rikos on epäselvä.

TOUKOVIRSI.
--Miksi kynnät, kyntäjä?
--Sekin kysymys! Teen työtäni, elän pellostani.
--Etkö pelkää peltosi poutivan tai hallan käyvän vieraana halmeellasi?
--Minun tehtäväni on vain kyntää ja kylvää. Kasvu riippuu kaiken hyvän
antajasta.
--Onko ehkä joskus onnettomuus kohdannut sinua?
--Usein. Mutta eletty on, Jumalan kiitos, tähän päivään asti.
--Mitä olet silloin tuuminut? Mitä olet ajatellut pahan päivän päälle
sattuessa?
--Onni yksillä, kesä kaikilla, olen ajatellut. Ja sitten jälleen
tuuminut, että se varmaan on ollut niin sallittu minun kohdalleni.
--Eikö mikään sinussa ole noussut kapinaan?
--En ymmärrä, mitä tarkoitat. Eihän voi kapinoida vastaan kohtaloa.
--Etkö koskaan ole sellaisina hetkinä syyttänyt Jumalaa sielusi
sisimmässä?
--Mahtaisihan se paljon parata syyttämisestä!
--Mutta sen sijaan olet varmaan syyttänyt itseäsi?
--Lie tuota ollut syytä minussakin.
--Olet pitänyt sitä koettelemuksena? Olet tuntenut itsesi suurimmaksi
syntiseksi Hänen edessään.
--Lie tuota tullut tehdyksi sen verran syntiäkin. Ja onhan se saattanut
olla Jumalan koettelemustakin.
--Oletko rukoillut Häntä silloin avuksesi?
--Harvoinpa sitä on tainnut tulla tehdyksi minun kohdaltani. Mutta
eukko on kyllä rukoillut.
--Etkö ole muistanut, että missä hätä on suurin, siellä on apu lähinnä?
--Ei ole sattunut niin suuri hätä.
--Käytkö kirkossa?
--Käynhän toki, ja vielä kerran vuodessa ripilläkin.
--Ja viljelet muutenkin sanaa?
--Joskus. Mutta vaari on ahkera lukumies.
--Siis uskot Jumalaan?
--Totta toki. Enhän minä mikään pakana ole.
--Ja maksat verosi säännöllisesti?
--Kyllä. Sekä kunnalle, kirkolle että valtiolle.
--Sinä olet siis, kuten sanotaan, uskollinen ja Herraa pelkääväinen
alammainen?
--Mikä häntä lienee! Mutta saattaa niitä olla esivallalla pahempiakin.
--Entä jos nyt joka tapauksessa ja kaikista hyvistä avuistasi
huolimatta sittenkin joutuisit helvettiin?
--Eihän Jumala toki niin kovaksi ruvenne.
--Toivot pääseväsi siis taivaaseen?
--No, jos nyt en aivan sinne ylimmäisille sijoillekaan, niin ehkä
sentään esikartanoihin.
--Mihin perustat tuon autuudentoivosi?
--Ka, siihen, mihin muutkin. Tietysti Jesukseen Kristukseen.
--Etkö tiedä, että Hän ei tullut lakia ja profeettoja päästämään, vaan
täyttämään?
--Hänhän ne täytti.
--Ja että Hän vaatii jokaiselta täysin nuhteetonta vaellusta juuri
tässä elämässä?
--Harvallapa meistä taitaa niin lumivalkea omatunto olla. Ja lupaanhan
minä luonnollisesti katua kaikki pahat tekoni viimeisellä hetkelläni.
--Mutta ellet ehtisi katua? Jos kuolisitkin äkkikuolemalla?
--Se olisi pahempi se. Mutta siitä Herra Jumala meitä hyvästi
varjelkoon!
--Myöntänet joka tapauksessa, että silloin, ilman Luojan erikoista
laupeutta, joutuisit kaiken todennäköisyyden mukaan iankaikkiseen
kadotukseen.
--Siltähän se näyttää. Mutta vaikeata minun on sittenkin sitä saada
päähäni.
--Kuinka niin vaikeata? Oletko tehnyt niin paljon ja niin erikoista
hyvää eläessäsi, että tohdit siinäkin tapauksessa turvata Luojan
rajattomaan laupeuteen?
--En ole tehnyt mitään erikoista pahaakaan.
--Siis _sillä_ perusteella?
--Niin, ja sillä, että tämäkin elämä on ollut jo kyllin kovaa ja
työlästä minun kohdaltani. En saa päähäni, että vielä olisi tulossa
tiukempaa.
--Ja kuinka luulet käyvän naapuriesi? Uskotko heidänkin kaikkien
pääsevän Jumalan päivän valkeuteen?
--Soisin sen mielelläni heille, sillä he ovat kaikki minun hyviä
ystäviäni ja kylänmiehiäni.
--Anotko samaa kaikille ihmisille?
--Hennon kaiketi minä puolestani. Mutta onhan niitä kaikenkaltaisia
mustalaisia ja rakkareita, joita varten helvetti saattaa olla hyväkin
olemassa.

MIERONVIRSI.
--Vihdoinkin ihminen! Jumalan kiitos, että tapasin sinut.
--En tiedä, lieneekö sinulla paljoakaan iloa tästä tapaamisesta.
--On totisesti! Olin eksynyt metsään niinkuin sinäkin, silloin näin
tulen tuikkivan täältä puiden lomasta ja riensin majallesi.
--Tervetullut nuotiolleni! Mutta erehdyt, jos luulet minun metsään
eksyneeni.
--Tiedät tiesi siis?
--Voin sinullekin suunnan oikean opettaa.
--Olen siitä sinulle suuresti kiitollinen. Mutta jos talosi on tien
varrella, tahtoisin kuitenkin sitä ennen siinä hetkisen levähtää.
--Minulla ei ole mitään taloa. En voi tarjota edes tässä tuulessa ja
sateessa mitään kattoa pääsi päälle.
--Ymmärrän, asut muiden luona.
--Lämmittelen joskus toisten liesien lämpimässä. Mutta muuten olen
ikäni kaiken samonnut talottomia taipaleita.
--Sinulla ei ole mitään pysyväistä asuinsijaa?
--Ei. Pedoilla on luolansa ja taivaan linnuilla on pesänsä, mutta
Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa, kuhun päänsä kallistaa.
--Ymmärrän, olet mieronkiertolainen.
--Niin. Tuo reppu ja sauva ja nämä kurjat rääsyt minun ruumiillani ovat
ainoat, joita tässä maailmassa voin omikseni nimittää.
--Elät kerjäämällä?
--Annan enempi kuin otan.
--Kuinka se on mahdollista?
--Annan sellaista, mitä ei heillä ole. Vastalahjaksi tarjoavat he taas,
mitä minä kullakin hetkellä satun tarvitsemaan.
--Siis kuljeksiva kauppias tai työnhakija?
--Minulla ei koskaan ole ollut kaupan mitään. Ja työtä on toimeni aina
tarjonnut minulle yli voimieni.
--En nyt käsitä kaikkia sanojasi. Mutta mitä teet metsässä? Näen sinut
nuotiolla, olet tullut tänne Tapion riistaa vaanimaan?
--En tapa ketään. Olen tuleni metsään sytyttänyt sen ääressä yöni
viettääkseni ja kuivatakseni vaatteitani.
--Miksi et jäänyt kylään? Etkö nähnyt rajusäätä nousevaksi?
--Kyllä. Mutta se ei voinut millään tavalla estää minua tietäni
jatkamasta, sillä olenhan viettänyt suurimman osan elämääni
taivas-alla.
--Tiesi on siis _niin_ tärkeä?
--On. Mistä minä nyt vaellan, tulevat tuhannet ja jälleen tuhannet
minun jälkeeni vaeltamaan.
--Ymmärrän, vaellat valtatietä.
--Tarvon taipaleita, joita ihmisjalka ei ole astunut vielä. Mutta niin
totta kuin tässä seison, siitä on kerran tuleva valtatie.
--Mistä ja minne tuo polku poimuttelee?
--Majasta majaan, sydämestä sydämeen. Mutta ihmiset eivät usko siihen
eivätkä tahdo sitä kulkea vielä.
--Sinä et pidä ihmisistä?
--Päinvastoin. Minä rakastan heitä.
--Kuitenkin karttelet heitä? Kuitenkin makaat sinä mieluummin
taivas-alla kuin jäät heidän huoneisiinsa säätä pitämään?
--Sieluni kaipaa joskus lepoa ja yksinäisyyttä.
--Siinä tapauksessa valitan, että olen vasten tahtoani häirinnyt sinua.
--Älä huolehdi, olen levännyt jo! Mutta joskus saattaa sydänkin olla
niin nihki väsynyt, että se sulkeutuu kuin lummekukka ehtoon
langetessa.
--Ymmärrän, että voi väsyä alati vaeltamaan.
--Voi väsyä itseään alati antamaan. Sillä tiedä, että joskin nuo tuolla
kylässä joskus syöttävät ja juottavat minua, syötän ja juotan minä
heitä sydänverelläni.
--Jälleen en täysin tajunne sanojesi tarkoitusta. Mutta kumma mies
olet. Äsken näytit vanhalta ja vaivaiselta, nyt säteilevät silmäsi kuin
nuorukaisen.
--Olen nuori vuosiltani, vanha viisaudeltani.
--Mistä tuo johtunee?
--En elä ensi kertaa. Olen tullut maailmaan toisen kerran
ristiinnaulittavaksi.
--Käytät sanoja, joita me käytämme vain Jesuksesta Kristuksesta.
--_Niin minäkin_.
--Mutta sinä käytät niitä omasta itsestäsi. _Kuka_ olet? Näen kuin
tuliset kielet sinun pääsi päällä.
--Minä olen Maailman Valkeus. Jokainen, joka uskoo minuun, se pelastuu,
mutta jokainen, joka ei usko minuun, se kadotetaan.
--Oletko tietäjä?
--Monet ovat minua myöskin profeetaksi nimittäneet.
--Oletko profeetta?
--Olen se, josta kaikki tietäjät ja profeetat maailman alusta asti ovat
ennustaneet.
--Ymmärrän, ettet ole mikään tavallinen ihminen. Voidaksesi niin sanoa,
sinulla täytyy olla joku varma tieto Jumalasta.
--Minä olen Tie, Totuus ja Elämä, sillä minun tietoni Jumalasta on
_täydellinen_.
--Kuinka saatat niin sanoa? Etkö tiedä, että vain täydelliselle voi Hän
ilmoittaa itsensä täydellisenä?
--Olen täydellinen, niinkuin minun Taivaallinen Isäni on täydellinen.
--Kavahda, mitä sanot! Et suinkaan tahtone verrata itseäsi aivan toden
teolla meidän Herraamme Mestariimme.
--Mestari olen _Minä_.
--Kaikkivaltias Jumala, auta minua! Olen joutunut tekemisiin
mielipuolen kanssa!


TÄYDELLISET.

1.
Hän seisoi minun edessäni korkeana kuin kohtalo. Minun oli turha
koettaa edes paeta häntä.
Ja miksi pakenisin? ajattelin. Jos hän on mielipuoli, saavuttaa hän
kuitenkin ja lyö kuoliaaksi minut sitä pikemmin, mitä enemmän yritän
hänen tahtoansa vastustaa. Mutta jos taas on jotakin totuutta Hänen
sanoissaan...?
Niin silloin on minun suurin hetkeni tullut.