Aarniometsän sydän - 09

Total number of words is 3689
Total number of unique words is 1946
23.7 of words are in the 2000 most common words
32.5 of words are in the 5000 most common words
37.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
apiloineen ja porkkanoineen olivat olleet ja menneet; ja Kirsti ja
Miranda juuri istuivat illallispöytään, kun Taavi astui sisään.
Hänellä oli mukanaan ruskeaan säkkiin kiedottu mytty, ja tällä kertaa
hänellä oli rihlakin matkassa. Kirstin tervehdys oli peittelemättömän
innostunut, mutta Miranda näki rihlan ja jäykistyi. Taavi huomasi hänen
katseensa ja vaiston välähdyksellä paikalla käsitti sen.
"Minun täytyi ottaa se matkaan, Miranda", hän selitti hätääntyneenä.
"En olisi tänne muutoin päässyt ollenkaan. Sudet olivat palanneet,
kuusi kappaletta. Kävivät kimppuuni oman mökkini ovella."
"Hyi, sudet!" huudahti Miranda inhon äänellä. "Ne ovat maanvaiva."
Aina siitä etäisestä päivästä, kun hän lapsen kasvojaan ruutua vastaan
painaen, lapsen sydämensä kiukusta ja itkusta pakahtuessa, oli nähnyt
susien hyökkäävän Ten-Tinen pienen lauman kimppuun, hän oli koko
sielustaan vihannut näitä ahnaita petoja.
"Suokoon Jumala, että sait ne kaikki tapetuksi!" sanoi Kirsti
hurskaalla hartaudella.
"Kaksi pääsi karkuun; muitten nahkat ovat tallessa", vastasi Taavi.
"Sepä oli reippaasti tehty", kiitteli Kirsti hyvällä mielellä; "tule
nyt syömään illallista."
"Ei juuri vielä, Kirsti", vastasi tulija, myttynsä avaten. "Minä
olen viime aikoina huomannut, että te näytätte niin huonolta eikä
teille maita ruoka. Kun ihmisen laita alkaa olla sillä tavalla, niin
minä ymmärrän asiaa yhtä hyvin kuin moni tohtori, ja minä tiedän
mistä siihen tulee apu. Jos tahdotte lainata minulle valkeatanne ja
paistinpannua, niin minä laitan teille illallisen, joka parantaa teitä
paremmin kuin sangollinen tohtorin rohtoja."
Miranda tiesi, mikä siitä oli tuleva. Hän tiesi, että Taavi oli käynyt
erämökillään saakka Kuah-Davikin takana lihaa hakemassa, jottei hänen
tarvitsisi kokea niitä vihoja, joita tuottaisi Mirandan suojeluksen
alaisten eläinten tappaminen. Hän tiesi myös, että Taavi tuskin oli
ennättänyt tunnin verran nukkua, kun oli moisen matkan kulkenut
neljässäkolmatta tunnissa. Siitä huolimatta impi paadutti sydämensä
häntä vastaan. Hän loi katseensa lautaseensa ja kuunteli jännitetyllä
mielellä, mitä hänen äidillään olisi sanottavaa tästä perin tärkeästä
asiasta.
Kirstin uteliaisuus oli nyt ylimmillään. "Tuossa on tuli, Taavi", hän
sanoi, "ja paistinpannu on naulassa astiahyllyn vieressä. Mutta mitähän
sinä olet tuonut? Minä olenkin kaiken ajan kaivannut jotain vaihtelua
-- vaikkei siltä, ettei se ruoka, jota Miranda ja minä tavallisesti
syömme, olisi hyvää ja terveellistä."
"No niin, Kirsti", nuori erämies vastasi syvään hengähtäen, ennenkuin
kävi asiaan kiinni, ja samalla kohottaen vaatteen pois helakan punaisen
hirvenpaistin päältä, "ei se ole sen kummempaa kuin tuoretta lihaa. Se
on hirven lihaa, puhdasta ja terveellistä hirven lihaa; ja minä nyt
paikalla paistan teille tämän murean viipaleen, jota tässä leikkaan
irti."
Kirsti säikähti aivan suunniltaan. Mökissä oli lihan kielto ollut niin
kauan voimassa ja kylläkin niin yleiseen tunnettu, se oli niin joka
puolelta pönkitetty periaatteilla ja ennakkoluuloilla, että Taavin
sanat hänestä melkein tuntuivat loukkaukselta. Kirsti tunsi, että hänen
olisi pitänyt suuttua; mutta kävikin niin, että hän vain oli levoton
siitä, mitä Miranda ajattelisi niin uhkarohkeasta ehdotuksesta. Samalla
hän äkkiä tunsi pakanallista himoa juuri samaa kiellettyä tavaraa
kohtaan. Hän loi Mirandaan pelokkaan katseen, mutta lapsi näytti
kokonaan vaipuneen omiin ajatuksiinsa.
"Mutta tiedäthän sinä, Taavi", hän sanoi nuhdellen, "ettemme
me kumpikaan koske minkäänlaiseen liharuokaan. Tunnethan sinä
mielipiteemme tästä asiasta."
Sanat sinään olisivat tyydyttäneet Mirandaa, ellei hän olisi
huomannut äänen sävyssä jonkinlaista horjuvaisuutta. Taaviin ne eivät
vaikuttaneet vähääkään. Hetken aikaan hän ei vastannut mitään, leikkasi
vain kiireesti viipaleita paistista. Hän latoi ne huolellisesti kuumaan
voihin, joka karisi hiillokselle nostetussa pannussa; ja sitten hän,
oikaisten itsensä työstään suoraksi, puukko kädessä reippaasti vastasi:
"Se on aivan oikein. Mutta nähkääs, kaikki ihmiset pitävät minua vähän
kuin tohtorin tapaisena, ja tämä ruoka, jota nyt teille paistan, ei
oikeastaan olekaan ruokaa. Se on rohtoa; eikä ole oikein, että te nyt
kiellätte sen itseltänne, kun tarvitsette sitä rohtona. Se on väärin
Mirandankin vuoksi. Enkö minä ole nähnyt, kuinka te olette kaiken
talvea kitunut. Uutta verta te tarvitsette ja rautaa. Lihasta, eikä
mistään muusta kuin lihasta te saatte rautaa ja uutta verta. Kun te
sitten olette terve ja voimallinen kuin ennenkin, niin voitte taas
heittää lihan, jos haluttaa -- ja antaa minulle potkut, kun olen asiaan
sekaantunut; mutta nyt --"
Hän keskeytti kaunopuheliaaseen paussiin. Hän oli vasten vaiteliaita
tapojaan puhunut nimenomaisella tarkotuksella. Hän tunsin luonnon
vaatimusten voiman. Hän odotti, että Kirstin yksinkertaiset
ruumiilliset tarpeet puhuisivat hänen perusteittensa puolesta. Hän
odotti juuri sen verran, että paistin kutkuttava haju oli huoneen
täyttänyt ja tehnyt ihmeensä. Nyt olivat lumot liikkeellä. Hän katsoi
Kirstiin vastauksen saadakseen.
Paikalla tämän hajun tuntiessaan Kirsti tiesi, että hän oli oikeassa.
Liha, riistan liha voissa paistettuna oli juuri se, mitä hän tarvitsi.
Hänellä ei ollut moneen viikkoon ollut ruokahalua; nyt hänen tuli
kamala nälkä. Sitä paitsi tuhannet pienemmät voimat, joita pitkät
keskustelut Taavin kanssa olivat liikkeelle saaneet, kehottivat häntä
juuri sellaiseen muutokseen, jota lihan syönti hänelle merkitsisi.
Mutta -- entä Miranda? Kirsti tuijotti häneen hermostuneen pelon
vallassa, odottaen vihan purkausta. Mutta Miranda ei näyttänyt tietävän
mitään siitä, mitä mökissä tapahtui. Hänen pohjattomat silmänsä
tuijottivat suurina ja hajamielisinä ulos akkunasta. Hän koetti kaikin
voimin ajatella salaperäistä vaaleansinervää sädetulvaa, joka näytti
valuvan täysikuusta kuin virta; -- piileviä karvaisia eläimiä, joiden
hän tiesi ääneti kulkevan edes takaisin aarniometsän kuutamoisten
aukioitten poikki; -- hirvilaumaa, joka makasi kuusikossa hyvässä
turvassa korkeiden lumiseinämäin välissä, tallattuaan itselleen siihen
pari viikkoa takaperin "tarhan"; Kroofia, joka makasi mykkyrässä
lämpimässä pesässään petäjän juurakon alla, sylen verta nietosta
päällään. Mutta oikeastaan hän kiukkuisella epätoivolla paadutti
mieltään ihmeellistä ruokahalua vastaan, joka tuon katalan hajun
vaikutuksesta oli hänessä heräämässä. Hän melkein kauhulla huomasi
joutuneensa sotaan itseään vastaan, -- huomasi, että toinen puoli hänen
luonnostaan todella himoitsi tuota kiellettyä ruokaa.
Taavi huomasi kysyvän katseen, jonka Kirsti loi Mirandaan.
"Ah, ei teidän tarvitse häneen katsoa, Kirsti, saadaksenne häneltä
kannatusta tuhmuudellenne", hän jatkoi. "Puhuin siitä hänen kanssaan
eilen illalla, eikä hänellä ollut mitään sanottavaa lääkettäni vastaan."
Mutta Miranda ei vain vieläkään sanonut mitään. Jos Miranda, jolle
lihan hylkääminen oli uskonto, saattoi tinkiä vakuutuksestaan, niin
miks'ei hän, Kirsti, jolle se vain oli ennakkoluulo ja mielijohde,
voinut hetken vaatimuksesta rikkoa piintynyttä tapaa? Hän oli
sisällisesti jo kuukausia ollut huolissaan tilastaan. Sekunnin tai
kaksi epäröityään hän teki päätöksensä; ja kun Kirsti kerran päätti,
niin harvoinpa asia siihen jäi.
"No minä sitten koetan sinun tohtoroimisiasi, Taavi", hän sanoi
verkkaan. "Minä koetan sitä kunnolla. Mutta kun kerran olet hommassa,
niin miks'et paista itsellesikin? Oletko pannut suolaa pannuun? Ja
tässä on ripponen pippuria."
"Ei", vastasi nuori erämies iloaan salaten, kun hän paistille
kohtuullisesti sirotteli tarjottua suolaa ja pippuria, "en minä itse
kaipaa, en minä kaipaa lihaa kuin joskus, kun alan tuntea heikkoutta.
Mutta ei mikään sovi minun makuuni niin hyvin kuin ne ruuat, joita
minä täällä saan -- kihisevän kuumat riisi- ja tatarpiiraat ja niiden
kanssa runsaasti voita ja siirappia, ja maissipiiraat, ja perunapaistos
ja kananmunat, jotka te osaatte keittää niin maukkaiksi. Minä täällä
ollessani usein ajattelen, etten välittäisi vaikk'en enää koskaan
näkisi tuoreen lihan tai porsaanpaistin viipalettakaan. Mutta meidän
ruumiimme on rakennettu omalla tavallaan, eikä ihminen mihinkään
pääse luonnon aikomuksista. Meidän hampaamme todistavat sen todeksi
ja sisälmyksemme myös -- minä olen tästä kaikesta lukenut lääkärien
kirjoista. Minä luen koko joukon erämökilläni. Asia on se, Kirsti,
että me olemme rakennetut samalla tavalla kuin karhu -- elääksemme
kaikenlaisesta ravinnosta, lihat siihen luettuna -- ja ellemme me aina
joskus saa joka lajia, niin sitten pian käy huonosti."
Taavi ei vielä koskaan ollut puhunut näin paljoa; mutta nyt hän
kiihkeästi koetti estää, ettei asiasta syntyisi väittelyä. Puhellessaan
hän paistoi lihan valmiiksi ja kantoi sen pöydälle. Kirsti söi
mielihalulla, joka sai Taavin vakuutetuksi siitä, että hän oli
osannut oikeaan. Kirsti söi kaikki mitä hän oli paistanut; ja Taavi
oli niin viisas, ettei paistanut lisää, että ruokahalu säilyisi
vielä huomiseenkin. Sitten Kirsti söi muutakin ruokaa harvinaisella
himolla. Miranda palasi pöydän ääreen, jutellen hauskasti kaikesta
muusta paitsi ei terveydestä, ruuasta eikä metsästyksestä. Itselleen
hän oli vihoissaan; mutta Taaville hän hymyili tämän ihmeeksi niin
suloisesti kuin harvoin ennen. Häntä liikutti Taavin hienotunteisuus,
tämä kun oli esittänyt paistin lääkkeenä; ja kun hän itse oli sanonut
mieluummin syövänsä heidän tavallisia verettömiä ruokiaan, niin oli hän
tavallaan asettunut hänen, Mirandan, puolelle, vaikka olikin rikkonut
hänen periaatteitaan vastaan. Mutta -- voi sitä hyvää tuoksua! Se
höysti mökin ilman; se synnytti kiihkeätä himoa hänen hämmästyneessä
ruokahalussaan. Miranda vapisi pelosta ja vihasta itseään kohtaan.
Kun Kirsti laski alas veitsen ja kahvelin, entisen hohteen jo alkaessa
palata hänen kasvoihinsa, ja vieraalleen selitti, "sinä olet hyvä
tohtori, Taavi Titus, ei siitä ole epäilemistäkään; minä alan jo
voida paremmin, sen sanon arvelematta", niin Miranda nousi ylös ja
sanaakaan sanomatta lähti ulos kuutamoon raikasta ilmaa hengittämään ja
mielentilaansa selvittelemään.
Taavi olisi seurannut häntä, mutta Kirsti esti. "Parempi antaa hänen
olla", hän sanoi tarkotellen, matalalla äänellä. "Hän on saanut niin
paljon ajattelemista viime puolen tunnin kuluessa."
"Mutta hän suostui siihen vähäistä paremmin kuin minä luulin", vastasi
Taavi.
Ja yhden hirvenpaistin vuoksi hänen toiveensa nyt tähtäsivät
korkeammalle kuin olivat vielä koskaan uskaltaneet.


XVI LUKU.
Kuolema vähän elämän edestä.
Siitä pitäen Kirsti kahdesti tai kolmesti viikossa paranteli itseään
tuoreella riistan lihalla, jota nuori Taavi uupumatta kantoi, ja
siihen aikaan kuin kevät oli raiviolla valtaan päässyt, hän jälleen
oli entisissä reippaissa voimissaan. Mutta Taavin toiveet olivat
sitävastoin huvenneet olemattomiin. Miranda oli kauhistunut äkillistä
lihanhimoaan ja koettaessaan voittaa tämän hetkellisen heikkouden
hän oli karttanut Taavin vaikutusta niin paljon kuin mahdollista.
Tähän häntä oli lisäksi yllyttänyt välinpitämättömyys, jota hän
oli huomaavinaan karvaisten ja siivekkäitten ruokavieraittensa
puolelta. Pari kettua, jotka epäilemättä olivat hänen mailleen
muualta eksyneet, oli tehnyt suuria tuhoja jänisten kesken näiden
palatessa mökiltä ruokaretkiltään. Ne nälkäiset rosvot olivat parina
yönä väijyneet raivion sivussa metsänreunassa. Ne olivat murhanneet
säälimättä. Sitten ne olivat kadonneet, epäilemättä paikkakuntalaisten
karkottamina, jotka tiesivät miten piti tappaa taidolla ja suojella
omaa aluettaan sivullisten pyynniltä. Mutta jänikset siitä pelästyivät
ja vähän niitä nyt tuli iltasin Mirandan apiloille ja porkkanoille.
Miranda päätteli, ja se koski hänen sydämeensä sangen kipeästi,
että hän oli menettänyt vaikutusvaltansa aarniometsän asukkaihin.
Oravienkin kesken oli tapahtunut majanmuuttoja, niin että näitä
punaisia uutteria puuhailijoita nyt oli katon alla paljon vähemmän
entistään. Ja linnut -- ne olivat melkein kaikki matkaan lähteneet.
Harvinaisen aikainen kevät, joka sulatti lumet matalammilta mailta
ja sai hyönteiset liikkeelle ennen aikojaan, oli hajottanut Mirandan
kesyttömät karjat paria viikkoa tavallista aikaisemmin. Eivät mitkään
leivänmurenet voineet korvata turpoovia siemeniä ja ensimäistä lihavaa
päiväkorennoista. Mutta Miranda luuli niiden kaikkien paenneen siitä
syystä, etteivät ne häneen luottaneet. Kroof, vanha vakaa Kroof oli
aivan ennallaan talvisilta uniltaan tullessaan; mutta tänä kevännä se
toi mukanaan harvinaisen kauniin penikan, ja penikka luonnollisesti
anasti Mirandalta suuren osan emon ajasta ja huomiosta. Kun Miranda
sen kanssa kuljeskeli aarniometsän hiljaisia läpikuultavia solia,
niin palasi koko entisyys takaisin kristallikirkkaana ja ehjänä
kuin ennen. Jälleen piilevä kansa hommaili omia hommiaan hänen
läheisyytensä turvallisessa rauhassa; jälleen hän oikean hurmauksen
valtaamana iloitsi näkönsä ihmeteltävästä hienoudesta; jälleen hän
oli varma katseensa tehosta. Mutta näin oli vain Taavin käyntien
väliajoilla. Kun Taavi oli raiviolla, niin oli kaikki toisin. Hän ei
enää missään asiassa ollut varma itsestään. Ja pahinta oli, että kuta
välinpitämättömämmäksi hän teeskentelihe Taavin suhteen, sitä vähemmän
hän sitä välinpitämättömyyttä tunsi. Hän ei vähääkään aavistanut, että
äiti kaiken aikaa salavihkaa piti silmällä hänen taisteluitaan. Mutta
Taavin käytöksen hän huomasi sitä paremmin. Hän huomasi, että Taavi
näytti jöröltä ja tyytymättömältä, joka oli hänelle mieleen -- hän ei
itsekään tiennyt miksi -- ja vahvisti häntä kylmäkiskoisuudessaan.
Mutta lopulta Taavin sydämessä alkoi palaa hidas kiukku ja hän rupesi
noudattamaan sitä juonta, ettei ollut välittävinään immestä ensinkään,
vaan omisti kaiken huomionsa Kirstille, jonka jälkeen Mirandassa heräsi
se ajatus, että hänen sula velvollisuutensakin oli olla kohtelias
äitinsä vieraalle.
Tämä muutos, joka ei ollut silmään pistävä, mutta Taaville hyvin
suuri asia, tapahtui immessä kesäkuussa laidunmaan ollessa voikukkaa
kirjavanaan. Toimitettiin paraillaan kylvöä ja perunain istutusta.
Mökin seinustalla olivat sireenipensaat täynnään purppuralumoaan. Se
ei ollut kylmän välinpitämättömyyden aika; ja Taavi iski oitis kiinni
tähän sulavaan mielialaan. Mutta hän käyttäytyi sillä tavalla, ettei
Miranda voinut siitä itseensä ottaa.
"Miranda", hän sanoi, sulan hyvän toverisuhteen äänellä ja näöllä,
"tahtoisitko huomenna tehdä kanssani pienen matkan, nyt kun touoiltakin
vähäksi aikaa joudat?"
"Minne sitten, Taavi?" sanoi Kirsti väliin, koska hän pelkäsi tytön
umpimähkään kieltävän, ennenkuin tiesi, mitä Taavi aikoikaan.
"Niin nähkääs, minun täytyy kulkea vedenjakajan poikki ja laskea
Isoa Haaraa kanootillani Gabe Whiten mökille viemään hänelle vähän
rohtoja, jotka olen tuonut kylästä hänen pienelle sairaalle pojalleen.
Se on semmoinen pieni poika rääsy, viiden vuotias, hiukset pitkät ja
keltaiset, kaunis kuin kuva, mutta niin huono ja laiha, että oikein
sydämeen koskee häntä katsella. Gabe tuli eilen kylään ja kävi hänen
tähtensä tohtorin puheilla rohtoja saamassa; mutta hänen täytyi lähteä
vielä kauemmaksi kaupunkiin saakka nahkoja myymään ja saamaan erästä
ainetta, jota tohtori sanoo pikku miehen tarvitsevan, mutta jota ei
ole kylässä ensinkään. Gabe sen vuoksi antoi tämän pullon minulle",
(hän veti sen metsästysmekkonsa povitaskusta) "jotta veisin sen hänelle
oikopäätä, pikku mies on kovin sen tarpeessa. Se on oikein nätti matka,
Miranda, ja Isossa Haarassa on koskia, jotka varmaan miellyttävät
sinua. Mitä sanot?"
Taavi alkoi Mirandan opissa viisastua. Hän tiesi, että pienen pojan
kuva houkuttelisi impeä; ja myös, että sairastavan lapsen näkeminen
vaikuttaisi hänen herkkään mieleensä ja siinä herättäisi uuden
inhimillisen harrastuksen ja salassa puhuisi hänen puolestaan.
Maisemain kauneus, koskien jännitys -- nämä olivat toisarvoisia
vaikutuksia, mutta hän tiesi, etteivät ne olisi vaikuttamatta kauneutta
ihailevaan pelottomaan Mirandaan.
Immen syvät silmät säteilivät hänen näitä kuullessaan. Häntä halutti
nähdä jotain muutakin, joka ei kuitenkaan olisi vierasta eikä
vihamielistä -- uuden joen, toisia mäkiä ja metsiä, syvemmän laakson,
vielä yksinkertaisemman mökin etäisemmällä raivauksella, yksinkertaisen
vaimon -- ja ennen kaikkea sen pienen sairaan pojan, jolla oli ne
pitkät keltaiset hiukset.
"Mutta sinne on varmaan pitkä matka, Taavi", hän esteli, vaikka
äänellä, joka kehotti vastaväitteihin.
"Ei niin pitkä kuin kylään", vastasi Taavi; "eikä puoltakaan aikaa
kulu, kun matka sujuu niin joutuisasti myötävirtaa. Mutta parempi
meidän on minun mielestäni olla yötä Whiten mökissä ja palata mukavasti
seuraavana päivänä, -- ellei teillä, Kirsti, ole mitään sitä vastaan!
Sary Ann White on kovin hyvä nainen ja Miranda varmaan pitää hänestä.
Se tekee raukalle kovin hyvää, kun saa vähän jutella Mirandan kanssa."
Hänen teki mieli sanoa, että rouva Whitelle tekisi kovin hyvää,
kun saisi katsella Mirandan kesytöntä suloa; mutta niin rohkeaan
kohteliaisuuteen hänellä ei kuitenkaan ollut uskallusta.
"Ei, mitäs minulla olisi sitä vastaan, jos Mirandaa haluttaa lähteä",
sanoi Kirsti; "en minä tänne yksin jää, kun Kroof on melkein koko ajan
seuranani."
Se oli tullut luonnolliseksi asiaksi ja siihen vastaan sanomatta
suostuttiin, että kun Taavi lähti jonnekin Mirandan kanssa, niin
mustasukkainen vanha karhu jäi kotiin.
Taavi oli monessa tuskassa ja huolessa siitä, että Miranda muuttaisi
mielensä, aina siksi kun oltiin kunnolla matkassa. Mutta retki olikin
kerrassaan immen mielen mukainen, eikä hänen päähänsä ensinkään
pistänyt heittää sitä sikseen. Syötyään aamiaisen ani varhain, kesäkuun
aikaisen aamuruskon vasta hohtaessa mökkiin kylmiä ruskokajastuksiaan
ja himmentäessä liedessä palavan tulen loistoa, Taavi ja Miranda
lähtivät matkaan. He kulkivat polkua lepikön lähteelle ja poikkesivat
siitä suoraan aarniometsään, suunnaten pohjoisesta hiukan idän puoleen.
Pihan lastukolla ja ratamoruohoissa oli vahvalta hopeisia kastehelmiä.
Lähteen luona olivat niitä täynnään soreat ruohot, leppäin nuoret
lehdet, ja hämähäkkien häikäisevät verkot. Tällä kerralla Taavi otti
rihlan matkaan, eikä Miranda ollut sitä huomaavinaankaan.
Metsät olivat lävitseen märät, mutta niissä oli harvinaisen paljon
valoa. Vasta noussut aurinko loi raikkaita säteitään syvälle
äänettömiin soliin ja jokainen kostea lehti tai hohtava kaarnaroso
heijasti ympärilleen vähiä valojaan pimennoita kirkastaakseen. Kun
aurinko kohosi korkeammalle ja kaste alkoi haihtua, niin metsän
hämärä hieman tummeni, ilman sanomaton kirkkaus varjoissa palasi ja
aarniometsän sydän sai takaisin lumoutensa. Näkymättömänä vaikuttavan
lumouksen aavemaisuus, tarkottava ja odottava hiljaisuus, läheisten
ja etäisten sekaantuminen, tavallisten esineitten epätodellisuus
-- tämä kaikki yhä kiehtoi molempain matkamiesten mielikuvitusta
tenhoisasti, ikäänkuin he eivät olisikaan siihen tottuneet jo pienestä
pitäen. Aarniometsän salaperäisyys ei tottumuksen kautta tylstynyt.
Herkkinä sen lumoukselle kuin lasin pinta hengitykselle nämä molemmat
kaikkine hermoinensa olivat sille avoinna, ja äänettömyys valtasi
heidän huulensa. Se äänettömyys oli keskinäistä ymmärrystä. Se oli
Taavin tehokkainta kosintaa, jota vastaan Mirandalla ei ollut mitään
varokeinoa tai puolustusta.
Heidän astellessaan täten ääneti ja kevein jaloin kuin piilevä
kansa itsekin, kuului pienestä aukiosta suoraan edestä päin nuoren
virginiahirven heikko sointuva äännähdys. He olivat nyt, kolme tuntia
nopeaan astuttuaan, saapuneet semmoisiin metsiin, jotka olivat
Mirandalle tuiki tuntemattomat. Se aukio oli kalliota, jolla kasvoi
ohutta sammalta ja vähän viinimarjapensasta; lähellä oli kohoovan mäen
graniittiperustuksen maasta pistävä polveke.
Kuulumattoman varomatonta oli nuoren virginiahirven huutaa niin
ajattelemattomasti metsän vaarallisissa kätköissä. Molemmat kulkijat
pysähtyivät vaistomaisesti ja sitten hiipivät eteenpäin entistä
varovaisemmin, oksain lomitse ympärilleen kurkistellen. Metsän
asukkaille, sekä eläimille että ihmisille, se mikä on tavatonta on aina
epäiltävääkin ja siis myös pelättävää. Muutaman askeleen astuttuaan he
tulivat paikkaan, josta Miranda näki varomattoman hirvaan vasikan.
"Hiljaa!" hän kuiskasi, laskien kätensä Taavin käsivarrelle. "Katsos,
se raukka on eksynyt. Elä säikytä sitä!"
"Pian se saa muuta pelättävää", mutisi Taavi, "ellei heitä
määkimistään."
Tuskin hän oli saanut nämä sanat sanotuksi, ennenkuin pieni eläin
hyppäsi, värisi, yritti juoksuun ja sitten surkeana katsoi puolesta
toiseen ikäänkuin epätietoisena, mihin suuntaan paeta ja mitä vaaraa.
Siinä samassa ponnahti alusmetsästä ilveksen harmaanruskea haahmo
nopeana kuin salama. Se karkasi nuoren sarvaan kurkkuun kiinni, kiskoi
sen nurin, raateli sitä vihaisesti ja alkoi juoda sen verta.
"Tapa se! tapa se!" huohotti Miranda eteenpäin hyökäten. Mutta Taavin
käsi pidätti hänet.
"Odota!" hän sanoi varmasti. "Se pieni raukka on jo kuollut: sitä emme
enää voi auttaa. Odota, niin saamme ne kelvottomat kummankin. Niitä
tietysti on kaksi."
Tavallisissa oloissa Miranda ei olisi vähääkään suostunut "molempain
kelvottomain" saantiin; mutta tällä haavaa hän oli täynnään vihaista
sääliä nuoren sarvaan puolesta ja kostonhimolla muisteli sitäkin
etäistä päivää, kun Ganner oli tullut raivaukselle ja ainoastaan
Tähden, heidän urhoollisen härkänsä kunto oli pelastanut hänet itsensä
ja Mikko vasikan julmasta kuolemasta. Hän sen vuoksi totteli Taavin
käskyä ja odotti.
Mutta oli toinen, joka ei odottanut. Emo oli kuullut pienokaisensa
avunhuudon. Hurjalla kiireellä, vaikka ääneti, se pehmeitä
sammalpatjoja loikki huutoa kohti. Se joutui näkemään saman, minkä
Miranda ja Taavi näkivät. Mutta se ei pysähtynyt aprikoimaan tai
punnitsemaan, tekikö nyt viisaasti vai eikö. Yhdellä loikkauksella se
oli aukiolla ja toisella murhamiehen kimpussa. Nälkäinen ilves katsahti
ylös siksi ajoissa, että juuri ennätti väistää emon putoovat kaviot,
jotka olisivat siltä selän katkaisseet. Näin isku vain hipaisi kylkeä,
reväisten rikki sen kauniin nahkan ja nakaten sen monen askeleen päähän
alamäkeen.
Ennenkuin ilves ennätti täysin tointua, oli virginiahirvi jälleen
sen kimpussa; ja Miranda kiihkosta ja innosta säihkyvin silmin ja
punottavin poskin puristi toverinsa käsivartta tuimasti ja hänen
hoikat sormensa tuottivat tälle suloista kipua. Ilves pelästyneenä ja
raivostuneena kääntyi kaksinkerroin takaisin ja iski sekä kyntensä että
hampaansa vastustajansa reiteen, aivan olan alle. Mutta vaikka se oli
vihainen ja voimakas, niin olisi sen kuitenkin käynyt huonosti, ellei
samalla naarasilves olisi laukannut mäkeä alas ja vihaisesti äristen
hypännyt hirvaan niskaan, sortaen sen polvilleen.
"Ammu! ammu!" huuti Miranda ja hyppäsi syrjään Taavin rinnalta
hänelle tilaa antaakseen. Mutta Taavin pyssy oli poskella, ennenkuin
hän ennätti mitään sanoa. Kun Miranda huudahti, niin se jo samalla
pamahti; ja jälkimäinen hyökkääjistä mukelsi sätkien nurin. Taavi heti
juoksi paikalle. Koirasilves irti ponnistän syöksyi metsään; mutta
juuri kun se oli katoamaisillaan, Taavi lyhyen matkan päästä laukaisi
toisen piipun ja luoti kulki viistoon takapuolen poikki selkärangan
katkaisten. Taavia mainittiin niiden seutujen parhaaksi tarkkampujaksi;
mutta Miranda ei vähääkään huomannut sitä taitoa, jota hän oli tässä
osottanut. Mirandan mielestä oli ampuminen luonnollisestikin sama
asia kuin osaaminen ja osaaminen sama kuin tappaminen. Taavin ensi
laukaus oli tappanut. Eläin makasi jo liikkumatonna. Mutta toinen ilves
väänteli pensaikossa suulleen sortuneena, ja sen tuskat vihloivat immen
sydäntä.
"Voi kuinka se kärsii! Tapa se, sukkelaan!" hän huohotti. Taavi juoksi
paikalle, kohotti pyssynsä, puolesta piipusta kiinni pitäen, ja
iski petoa takaraivoon, niin että se heitti henkensä. Virginiahirvi
hoiperteli sillä välin ontuen ja verta vuotaen takaisin vasikkansa
luo, jonka ruumis hervottomana makasi sammalella. Hetkisen se haisteli
sitä herkillä sieraimillaan ja huomattuaan, että se oli aivan kuollut,
poistui hitaasti metsän pimennoihin. Itse se pääsi tästä vaarallisesta
seikkailusta pahemmitta vammoitta.
Miranda kävi vuoron takaa kunkin tapetun eläimen luona ja katseli niitä
miettiväisenä Taavin vaieten tuumiessa, mitä nyt oli tehtävä. Hän
oivalsi, että hänen oli paras liikkua varoen, niinkauan kun Miranda
taisteli tunteidensa kanssa. Viimein sanoi tyttö nyyhkyttävällä äänellä
ja silmät suurina ja kirkkaina:
"Tule, lähdetään pois tästä kamalasta paikasta!"
Taavi tunsi lievää mielipahaa, kun piti jättää kaksi hyvää nahkaa
kettujen kaluttaviksi; mutta sanaakaan sanomatta hän kuitenkin seurasi
Mirandaa. Olisi ollut vaarallista puhua tällä haavaa nahkoista. Mutta
heti kun avorinne oli kadonnut puiden peittoon, hän kääntyi sivulle
päin ja suuntasi kallionnyppylää kohti, joka näkyi puitten välistä.
"Miksi sinä tänne käännyt?" kysyi Miranda.
"Minä epäilen, että ilveksillä on noissa louhissa pesänsä", hän
vastasi, "ja meidän tulee etsiä se."
"Mitä me niiden pesällä?" impi hämmästyen kysyi.
"Varmaan siinä on joku ilveksen penikka", sanoi Taavi, "ja ne meidän
tulee löytää."
"Minkä vuoksi?" kysyi Miranda epäluuloisesti.
Taavi katsoi häneen.
"Pyysit minua ampumaan molemmat vanhemmat, Miranda", hän sanoi
hitaasti, "hirvaan vuoksi. Soisitko nyt penikkain kuolevan nälkään?"
"Sitä en tullut ajatelleeksikaan, Taavi", vastasi impi omantunnon
tuskalla; ja hän katsahti Taaviin uudenlaisella hyväksymisellä.
Hän itsekseen ajatteli, että Taavi, vaikka olikin erämies ja veren
tahraama, kuitenkin osotti herkempää ja järkevämpää hellyyttä metsän
karvaista kansaa kohtaan kuin hän itse.
Melkein puolen tuntia he etsivät kalliopykälän louhikoista, ja
lopulta löysivät matalan luolan, jonka suuta peitti riippuva
vaivaiskedri-vaippa. Luolan suulla oli luita ja sisällä kelli kuivalla
sammalpatjalla kaksi pienoista ruosteen ruskeata kissanpenikan
kaltaista olentoa pehmeästi yhteen kietoutuneina. Mirandan tarkka näkö
keksi ne paikalla, mutta Taavin silmät tottuivat vasta jonkun sekunnin
kuluttua pimeään. Ilveksen penikat karvakeräksi yhteen kietoutuneina
näyttivät Taavista sangen somilta -- hyväiltäviltä ja suojeltavilta.
Hän hyvin tiesi, kuinka niiden avuttomuus herättäisi sääliä Mirandan
hellässä sydämessä. Siitä huolimatta hän lujalla rohkeudella, jota
harvat sankarit olisivat samoissa oloissa kyenneet osottamaan,
astui eteenpäin, kumartui, selvitti erilleen pehmeän karvakerän ja
metsästyspuukkonsa raskaalla päällä napautti kumpaakin penikkaa
terävästi niskaan, tappaen ne paikalla ja helposti.
"Voi noita pikku raukkoja!" hän mutisi; "ei niille voinut mitään
muutakaan", ja hän kääntyi Mirandan puoleen.
Impi oli peräytynyt luolan suulta ja seisoi nyt kasvot punaisina
tuijottaen häneen vihasta säihkyvin silmin.
"Sinä raakalainen!" hän huudahti.
Taavi oli otaksunut, että tapauksesta syntyisi keskustelua. Mutta ei
hän osannut juuri tätä odottaa. Hän sanoi puolestaan selvät sanat.
"Minä luulin sinua täysikasvuiseksi naiseksi; ja vaikka sinun
ajatuksesi ovatkin tuntuneet niin kaukaa haetuilta, niin olen minä
antanut niille paljon arvoa; ja ovat ne minuun vaikuttaneetkin. Mutta
nyt minä huomaan, että oletkin vain tyhmä lapsi, joka et viitsi
ajatella. Luulitko sinä tosiaan, että nuo pienet rääsyt olisivat
voineet elää ja pitää huolta itsestään?"
Taavi puhui kylmästi, uhmaten; ja hänen äänessään oli isännöivä sävy,
joka lannisti neitosta. Ja Miranda lisäksi hämmästyi. Hänen kasvonsa
punastuivat vielä tummemmiksi, mutta hän loi alas silmänsä.
"Minä olisin vienyt ne kotiin ja kesyttänyt ne", vastasi hän vallan
nöyrästi.
Taavin jyrkkä ilme lauhtui.
"Sinä et millään olisi voinut niitä elättää. Ne olivat liian nuoret,
pikkuista liian nuoret. Kas nyt, eihän niillä ole vielä silmiäkään. Ne
olisivat käsiisi kuolleet, Miranda, se on varma asia!"
"Mutta -- kuinka sinä saatoit!" impi intti, ei enää vihalla, vaan
kurkussa säälin värähdys.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Aarniometsän sydän - 10
  • Parts
  • Aarniometsän sydän - 01
    Total number of words is 3507
    Total number of unique words is 2159
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    25.9 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 02
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 2015
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 03
    Total number of words is 3657
    Total number of unique words is 2061
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 04
    Total number of words is 3639
    Total number of unique words is 1938
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 05
    Total number of words is 3626
    Total number of unique words is 1980
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 06
    Total number of words is 3564
    Total number of unique words is 2057
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 07
    Total number of words is 3667
    Total number of unique words is 1946
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 08
    Total number of words is 3660
    Total number of unique words is 1932
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 09
    Total number of words is 3689
    Total number of unique words is 1946
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 10
    Total number of words is 3706
    Total number of unique words is 1975
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 11
    Total number of words is 1025
    Total number of unique words is 632
    29.2 of words are in the 2000 most common words
    38.3 of words are in the 5000 most common words
    42.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.