Aarniometsän sydän - 04

Total number of words is 3639
Total number of unique words is 1938
21.2 of words are in the 2000 most common words
29.6 of words are in the 5000 most common words
34.4 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
nauhankaan vuoksi uteliaana, katosi sitten kokonaan; ja Miranda istui
maahan itkemään.
Mutta hän ei ollut niitä lapsia, jotka pitävät paljon melua pienestä
pettymyksestä. Ei kulunut kuin muutama minuutti, ennenkuin hän hyppäsi
pystyyn, kuivasi silmänsä pienien nyrkkiensä selkäpuolella ja lähti
oman luulonsa mukaan suoraa päätä kotia kohti. Alussa hän juoksi,
arvellen äidin varmaan käyvän levottomaksi hänen poissaolonsa vuoksi.
Mutta kun hän ei tullutkaan aukealle niin pian kuin oli luullut, niin
hän pysähtyi, katseli sangen huolellisesti kaikki ilmansuunnat ja
käveli edelleen kaiken aikaa varoen. Hän käveli ja käveli, kunnes tiesi
kulkeneensa niin pitkän matkan, että olisi vaikka viiteen kertaan kotia
ennättänyt. Hänen jalkansa huojuivat, ja sitten hän avuttomana seisoi
aivan hiljaa paikallaan. Hän tiesi eksyneensä. Yht'äkkiä aarniometsä,
metsä johon hän oli halunnut, metsä, jonka pimeyttä hän ei ollut
koskaan pelännyt, muuttui yksinäiseksi, uhkaavaksi, pelottavaksi. Hän
puhkesi äänekkääseen itkuun.
Tämä se oli, jonka Kroof kuuli ja jota se tuli peräämään. Mutta sen
kuulivat toisetkin korvat.
Olento nahkan ruskeuinen, monta kertaa suurempi kavalaa ilveskissaa
-- vaikk'ei kovin erilainen muodoiltaan, hiipi varkain ääntä kohti.
Vaikka sen jäsenet näyttivät vankoilta, kämmenet suurilta hoikkaan
ruumiiseen ja pieneen litteään julmaan päähän verraten, niin olivat sen
liikkeet siitä huolimatta äänettömät ja keveät. Ja jokaisella matalaan
kyyristyvällä mutkikkaalla askeleella häntä hermostuneesti sätkähti.
Huomatessaan itkevän lapsen se pysähtyi ja alkoi sitten lähestyä
vielä entistä hiipivämmin, kyyristyen niin matalaksi, että vatsa
melkein maata laahasi, kaula pitkällä päinvastaiseen suuntaan kuin
häntä. Se ei saanut aikaan vähintäkään ääntä, mutta Mirandan herkissä
aivoissa kuitenkin oli jotain, joka sen kuuli, ennenkuin se oli
päässyt aivan hypyn matkan päähän. Tyttö lakkasi itkemästä, vilkaisi
äkkiä ympärilleen ja kiinnitti tumman kirkkaan katseensa sen palaviin
viheriäisiin silmiin. Ja vaikka hän olikin vain pieni pelästynyt
yksinäinen lapsi parka, niin oli hänen vakaassa katseessaan kuitenkin
jotain vähäistä, mitä lienee ollut, joka teki eläimen levottomaksi.
Tyhjä synkkyys, tieto siitä, että oli eksynyt, se oli saanut Mirandan
pelkäämään. Eläintä, julmintakaan kohtaan, hän ei tuntenut vaistomaista
pelkoa; ja vaikka hän tiesi, että se oli pantteri se julmasilmäinen
peto, joka oli hänen edessään, niin jonkinlainen suuttumuksen sekainen
uteliaisuus se nyt oli ylinnä hänen mielessään.
Peto levottomasti käänteli silmiään tytön vakaan katseen edessä. Se
hetken epäröi oliko perältäkään viisasta puuttua tuohon pelottomaan
kirkassilmäiseen olentoon. Sitten siinä heräsi kiukku. Se kiinnitti
häneen päättävämmin hypnotisoivan tuijotuksensa ja vihaisin nytkäyksin
pieksi häntäänsä. Se paraillaan kiihotteli itseään lopulliseen
surmahyppyyn Mirandan sitä katsellessa.
Mutta juuri silloin tapahtui ihme. Suuren paaden takaa, jossa se oli
tätä tilannetta katsellut, tallusteli Kroof esiin valtavana ja mustana.
Se asettui paikalla Mirandan rinnalle; ja kohoten takakintuilleen
korkeana ja lannistumattomana jättiläisenä se mörisi uhmaansa
pantterille. Kun Miranda näki "kauniin ison koiransa", -- jonka hän
kuitenkin sangen hyvin tiesi karhuksi, -- vasta silloin hän näytti
huomaavan, kuinka pahasti oli pantteria säikähtänyt; ja hän älysi, että
oli tullut voimallinen puolustaja. Hän hyppäsi avuttomin nyyhkytyksin
ja kätki kyyneltyneet pienet kasvonsa karhun pörhöiseen kylkeen,
tarttuen molemmin käsin sen pehmeihin karvoihin kiinni. Kroof ei
ollut huomaavinaankaan tätä rajua syleilyä, vaan mulkoili edelleenkin
uhkaavasti pantteria.
Pantteri taas oli teeskentelemättömän hämmästyksen valtaama. Se.
heitti hiipivän, kyyristyvän, ponnistukseen kootun asentonsa ja
kohosi täyteen korkeuteensa; nosti päätään, antoi häntänsä vaipua ja
tuijotti tätä kummaa. Jos tuo lapsi oli Kroofin suojatti, niin paras
heittää; sillä kovan piti nälän olla, ennenkuin pantteria halutti
mitellä voimiaan valtavan naaraskarhun kanssa. Sitä paitsi hän huomasi
Mirandassa itsessäänkin jonkinlaista voimaa ja mahtia, jonkinlaista
hallitsijavaltaa, joka oli vaikuttanut, että oli ehdottomasti ollut
vaikea tehdä hyökkäystä, vaikkapa tyttösellä ei muuta puolustusta
ollutkaan kuin ymmälle saattava katseensa. Nyt se aivan selvään näki,
että ihmislapsessa oli jotain sangen salaperäistä. Pantteri päätti
olevan parasta ilmoittaa naaraalleenkin -- joka oli vihaisempi,
vaikk'ei yhtä voimallinen -- ettei tälle lapselle tehtäisi mitään,
olipa tilaisuus mikä tahansa. Tämän päätöksen kera se teki kokokäänteen
ja asteli pois, pää pystyssä ja muina miehinä vallan. Sitä tuskin olisi
tuntenut samaksi hiipiväksi hirviöksi, jona se oli viisi minuuttia
aikaisemmin esiintynyt.
Kun se oli mennyt, niin Kroof laskeutui kyljelleen maata ja hiljaa
hyväillen painoi Mirandaa ruumistaan vastaan. Sen murheellinen sydän
kääntyi lapsen puoleen. Ja sen turvonneita utareitakin poltti niin
kovin, ja se tunsi jonkinlaista toivoa, että Miranda ehkä tästä
vaivasta päästäisi. Mutta lapsella ei tietenkään voinut olla tästä
etäisintä aavistustakaan. Kaikissa muissa suhteissa hän osotti
täydellisesti käsittävänsä Kroofin ystävyydenosotukset, silitteli sitä
kevein pienin kätösin ja supatteli sille kaikenlaisia sulosointuisia
hyväilyjä, joille Kroof vakavana kallisti korvansa. Laskien sitten
päänsä karhun mahanalustan hienoille karvoille lapsi äkkiä vaipui
sikeään uneen; vaellus ja mielenliikutukset olivat sen uuvuttaneet.
Myöhään iltapäivällä, lypsyajan lähestyessä, Kirsti heräsi. Hän nousi
hätkähtäen istumaan vuoteessaan, joka oli tuvan nurkassa. Akkunasta
paistoi länteytyvän auringon säde. Hän oli levoton, kun oli niin kauan
nukkunut. Ja missä ihmeessä Miranda oli? Hän nousi seisomaan, horjui
hetken, mutta tunsi itsensä tuota pikaa varmaksi; ja nyt hän huomasi,
että unensa oli ollut taudin puuskaus. Hän meni ovelle. Kanat kuopivat
maata ahkeraan ja Saunders loi häneen suvaitsevaisen katseen. Vajan
takana aidan luona mustan ja valkoisen kirjava lehmä ammui lypsäjää; ja
lie'astaan tatarvainion takaa Mikko vasikka kaipaili illallismaitoaan
ja ruohoteetään. Mutta Mirandaa ei näkynyt, ei kuulunut.
"Miranda!" hän huuti. Ja sitten kovempaa -- ja vieläkin kovempaa -- ja
lopulta läpitunkevalla valittavalla mielenahdistuksella, kun hänelle
selvisi, että lapsi oli kadonnut. Auringonpaisteinen raivaus, harmaa
mökki, synkät metsänreunat, kaikki näytti hänestä hetken pyörivän
ympäri. Mutta vain hetken. Sitten hän tempasi kirveen lapupölkyn päästä
ja varman vaiston johdolla syöksyi sitä kuusikon kielekettä kohti, joka
oli juuri mökin takana.
Suoraan eteenpäin hän riensi, ikäänkuin selvää jälkeä seuraten; vaikka
hänen metsätietonsa todenteolla olivat sangen vähäiset, niin että
hän paljaan silmännäön mukaan tuskin olisi kyennyt elefantin jälkiä
seuraamaan. Mutta hänen sydäntään kouristi jäätävä tuska, ja hän samosi
eteenpäin kuin vimmattu. Mutta sitten hän äkkiä kallion sammalisella
kummulla näki näyn, joka sai hänet siihen paikkaan seisahtumaan.
Hänen silmänsä ja suunsa jäivät auki pelkästä hämmästyksestä. Sitten
hirmuinen jännitys raukesi. Väkevä väristys kävi hänen ruumiinsa läpi
ja hän tunsi itsensä jälleen lujaksi. Hymy kirkasti hänen kasvojensa
kalvenneita piirteitä.
"Totta tosiaan," hän mutisi itsekseen; "lapsi oli oikeassa. Se ymmärtää
eläimiä vähän paremmin kuin minä."
Ja se näky oli tämä. Kautta kuusimetsän harmajain kaartojen asteli
valtava musta karhu, Miranda rinnallaan juosten ja leikillisesti
silitellen sen rehevää turkkia. Iso eläin tuon tuostakin pysähtyi, ei
muuta varten kuin tunnustellakseen lasta kuonollaan tai nuollakseen
hänen kättään hoikalla punaisella kielellään; mutta suunta, jota
se kulki, vei suoraa päätä mökille. Kirsti seisoi moniaan minuutin
liikkumatta, katsellen tätä outoa näköä; piilostaan esiin astuen hän
sitten riensi niiden perässä. Niin kiintyneet ne olivat toisiinsa, että
hän kummankaan huomaamatta pääsi parinkymmenen askeleen päähän niistä.
Sitten hän huuti: --
"Miranda, missä sinä olet ollut?"
Lapsi pysähtyi, katsoi ympärilleen, mutta piti vielä kiinni Kroofin
karvoista.
"Voi äiti!" hän huuti innostuneena ja hengästyneenä ja yrittäen kertoa
kaikki samalla haavaa, "minä olin aivan eksyksissä -- ja pantteri juuri
aikoi syödä minut -- kun tämä kiltti hyvä iso karhu tuli ja pelotti
pantterin pois -- ja meidän piti juuri tulla kotiin -- ja tule äiti, ja
puhu tälle hyvälle kiltille isolle karhulle! Voi, elä päästä sitä pois!
elä päästä!"
Mutta Kroofilla oli tästä asiasta omat arvelunsa. Mirandan se
oli tyttärekseen ottanut, eikä Kirstiä; ja se tunsi jonkinlaista
mustasukkaisuutta Mirandan äitiä kohtaan. Mirandan vielä puhuessa karhu
äkkiä kääntyi sivuun ja sukkelaan tallusteli pois, jättäen lapsen itku
kurkkuun.
Sydäntä kouristava oli se juttu, jonka Miranda sinä iltana kertoi
äidilleen, sillä aikaa kun mustan ja valkoisen kirjavaa lehmää
lypsettiin ja Mikko vasikka sai illallismaitonsa ja ruohoteensä.
Se teki syvän vaikutuksen Kirstin nopeaan ja suvaitsevaan mieleen.
Hän paikalla oivalsi, kuinka suurenarvoinen Mirandalle oli Kroofin
kaltaisen suosio. Useimmat äidit olisivat tämmöisessä tapauksessa
joutunut mielettömän pelon valtaan, mutta Kirsti Craig ei ollut niin
heikkoa laatua. Hän sitä piti vain vahvana turvana Mirandalle metsän
pahimpia vaaroja vastaan.


VII LUKU.

Ystävykset.
Tämän kokemuksen jälkeen Miranda tunsi itsensä pyhitetyksi, kuten hän
oli niin hartaasti toivonut, aarniometsän kansan täyteen toveruuteen.
Melkein joka päivä Kroof astua läntysteli raivion reunoille. Ja aina
Miranda tuota pikaa keksi sen ja juoksi sen luo iloisin hyväilyin. Iso
karhu ei kuitenkaan suostunut kulkemaan montakaan askelta aukealle,
sillä se ei halunnut tutustua Kirstiin, eikä mökkiin, eikä karjaan
eikä mihinkään muuhunkaan mitä sivistyksellä olisi ollut tarjottavaa.
Mutta Kirsti, sopivan välimatkan päästä katseltuaan muutamia näistä
kohtauksista, viisaana äitinä antoi lapselle vähän enemmän vapautta.
Miranda sai luvan mennä metsään määrätyn matkan, ei kuitenkaan koskaan
niin kauaksi, että mökki kokonaan katosi näkyvistä; ja tämä lupa oli
voimassa vain silloin, kun hän oli Kroofin seurassa. Kirsti jonkun
verran tunsi metsäeläinten luonnetta; ja hän tiesi, että kun musta
karhu teki ystävyysliiton, niin oli se järkähtämättä ja aprikoimatta
sille uskollinen. Ystävyysliitoissa, jotka poikkeavat luonnollisista
heimosuhteista, joskus käy, kuten nytkin kävi: Kroof näytti kiintyvän
lapseen hellemmin kuin omaan penikkaansa. Se katseli ihastunein silmin,
suu raollaan narrimaisesta hellyydestä, kun Miranda sen ympärillä
leikkien perehtyi metsätiedon lukemattomiin salaisuuksiin. Mitä vain
Miranda tahtoi tekemään, sitä se yritti tehdä, heti kun oli tarkotuksen
perille päässyt; sillä vaikka Mirandan juttelu olikin sangen mieluista
sen korvalle, niin ei se toden tunnustaen ollut sen aivoille kovin
helppoa ymmärtää. Yhdessä asiassa se kuitenkin oli järkähtämätön.
Ehkä kolmen oman mittansa verran se suostui kulkemaan Mirandan mukana
raivaukselle, sitä edemmäksi se ei suostunut tulemaan. Mairittelua,
pientä härnäilyä, järkisyitä, kyyneleitä -- kaikkea Miranda koetti,
mutta turhaan. Kun Miranda koetti perästä työntää tai edellä kulkien
perässään vetää, niin mesikämmen oli siitä hyvillään ja sen silmät
vilkkuivat leikillisesti. Mutta päätöksessään se pysyi. Kirsti
täydelleen hyväksyi tämän itsepintaisuuden, vaikka se Mirandalle oli
niin suuri pettymys; hän ei kuitenkaan virkkanut siitä mitään. Kirstiä
ei vähääkään haluttanut saada Kroofin kaltaista jättiläistä mökkinsä
ympärille maleksimaan taikka ympäri kuljeskelemaan ja tielle tulemaan,
kun hän oli menossa työhön vainiolle.
Vaikka sivistys olikin Kroofille vastenmielinen, niin oli se kuitenkin
siksi ovela, että älysi mahdottomaksi saada Mirandan alati kerallaan
metsässä olemaan. Se vallan hyvin älysi, että tuo iso nainen, jolla
oli päässään punaista, oli sangen etevää laatua eläintä -- ja että
Miranda oli hänen penikkansa, -- sangen etevää laatua penikka, jota
aina piti katsella salaisella kunnioituksella, mutta penikka joka
tapauksessa ja sille suurelle vaimolle kuuluva. Se ei sen vuoksi
pahastunut huomatessaan, ettei se voinut saada Mirandaa mukanaan
metsään enemmäksi kuin tunniksi tai pariksi kerrallaan. Mutta tunnin
tai parin kuluessa saattoi saada paljon aikaan; ja Kroof koetti
opettaa Mirandalle paljon asioita, joiden tuntemista pidetään tärkeänä
aarniokansan kesken. Se haisteli multaa ja kaivoi maasta makealle
hajuavia juuria; ja Miranda, pannen merkille niiden varret ja lehdet,
oppi pian tuntemaan kaikki lähiseudun syötävät juuret. Kroof niinikään
näytti hänelle herkullisen karvavatukan [_Rubus villosus_, jolla on
suikerteleva varsi.], äitelän imelän intianipäärynän [_Amelanchier
canadensis_, pohjoisamerikkalainen pensas, jolla on syötävät marjat]
ja vaarattoman, mutta jotenkin pumpulivillaisen metsäkanamarjan;
[_Mitchella repens_, amerikkalainen marja.] ja se opetti sitä
karttamaan trilliumin [Saanut nimensä kolmesta lehdestään. Kieloihin
kuuluva amerikkal. kasvi] houkuttelevaa punaista hedelmää, samoin kuin
myrkyllistä kyymarjaakin [joko _Actäa_, leinikköihin kuuluva marja, tai
_Cälastus scandeus_ niminen pensas]. Mustikkaa, joka on yhtä mieluinen
karhulle kuin ihmisellekin, ei kasvanut tässä synkässä metsässä, mutta
Miranda muisti tämän marjan hyvin varhaisilta kyläajoiltaan, jolloin
hän niin usein oli suunsa mustannut mustikkapiirailla. Mitä taas
tulee kyyhkynmarjan [Amerikkalainen koiso (_Phytolacca decandra_)]
veripunaisiin rypäleihin, jotka peittivät laitumen kummut punalle
hohtavalla peitteellä, niin ei Miranda kaivannut Kroofin opetusta
tietääkseen, että ne olivat hyvät syödä. Ja sitten oli monen laisia
ja monen muotoisia ja värisiä metsäsieniä -- valkoisia, punertavia,
hienon keltaisia, kiiltäviä oranssivärisiä, joissa oli paljon
käsniä, likaisen kerman värisiä, juovaisia viheriäisiä, jopa väkevän
tulipunaisiakin. Miranda sanoi niitä ensin yhteisesti hattusieniksi
ja pelkäsi ja kammosi niitä. Mutta Kroof opetti hänet paremmin eroa
tekemään. Joitakuita, kuten punaisia ja varsinkin käsnäisiä, viisas
eläin kämmenellään sotki mäsäksi; ja ne Miranda siitä tiesi huonoiksi.
Ja niiden koko ulkomuoto tosiaan olikin vaarallisen näköinen ja
Mirandan silmissä niiden kaikkien kanteen oli kirjoitettu _myrkkyä_
suurilla kirjaimilla. Mutta oli muuan sangen valkoinen ja hyvän
näköinen ja hyvänhajuinen sieni, josta hän melkein olisi vannonut,
että se oli ystävä. Paikalla sen nähdessään hän muisti erään omituisen
aran herkkusienen (Miranda piti herkkusienistä) ja suurella ilolla
juoksi sitä poimimaan. Mutta Kroof sysäsi hänet syrjään niin tylysti,
että tyttö kompastui kantoon ja oli kovin loukkaantunut. Mutta hänen
suuttumuksensa lauhtui, kun hän näki Kroofin repivän ja sotkevan nämä
kalpeat herkkusienen kaltaiset mitä pienimmiksi siruiksi, osottaen
samalla joka tavalla inhoaan. Tästä Miranda saattoi ymmärtää, että tuo
kaunis hattusieni olikin oikea rikollisuuden hirviö. Ja niin se tosiaan
olikin; sillä mikä muu se oli kuin kuolettava amanita, jonka yksi ainoa
pieni palakin olisi vaivuttanut Mirandan siihen uneen, josta ei konsaan
herätä.
Vaikka Miranda olikin hyvässä turvassa Kroofin holhouksen alaisena,
niin saattoipa hänelle niin nuorella iällä kuitenkin olla onneksi,
että häntä oli kielletty raivaukselta poistumasta. Sillä metsäkansan
kesken tosiaan oli yksi heimo, jota vastaan Kroofin suojeluksesta olisi
ollut sangen vähän apua. Jos Miranda olisi lähtenyt Kroofin keralla
laajemmalti vaeltamaan, niin he ehkä olisivat tavanneet mehiläispuun.
On epäiltävää, tokko Kroofkaan oveluudessaan olisi älynnyt, ettei
Mirandan iho olisi kestänyt hyökkäystä mehiläispuun kimppuun. Intoileva
karhu luultavasti olisi tahtonut hankkia lapselle hunajaa ja seuraus
siitä olisi ollut, että Kirstin luottamus Kroofin arvostelukykyyn olisi
saanut pahan kolauksen.
Siinä ahtaassa piirissä, jossa Mirandan oli lupa liikkua, oli kuitenkin
useita taajaan asuttuja muurahaispökköjä, ja Kroof keksi moniaana
iltapäivänä niistä yhden. Se oli siitä kovin mielissään. Tässä oli
tilaisuus näyttää Mirandalle jotain sangen hyvää ja hänen terveydelleen
ehtoisaa. Herätettyään lapsen huomion se repäsi lahon puun hajalleen
aivan sydäntä myöden ja alkoi sitten litkiä suuhunsa sekä kiehuvia
muurahaisia, että niiden kerällä mehukkaita toukkia. Tämäpä vasta oli
herkkua, mutta ymmärtämätön Miranda juoksikin pois kauhusta huutaen.
Kroof oli ymmällään. Se kuitenkin söi muurahaiset suuhunsa, kun oli
puuhaan ruvennut. Mutta sen jälkeen se sai kutsun tulla kuulemaan
Mirandan pitkää ripitystä, että muka muurahaiset eivät kelvanneet
syötäviksi ja että oli sangen julmaa repiä auki niiden pesiä ja
varastaa munat. Siinä ei tietenkään ollut vastaväitteille sijaa, kun
Kroof ei vähääkään ymmärtänyt, mihin tyttönen oikeastaan tähtäsi; mikä
kysymyksen alaiseen asiaan nähden oli sangen valitettava seikka.
Vaikka Mirandalla nykyään oli noin sanoaksemme metsän
kansalaisoikeudet, niin ei hän kuitenkaan ollut oikein ystävyyden
kannalla kenenkään muun kuin tietenkin vastustamattomien oravien
kanssa, jotka asustivat mökin katossa. Miranda näki metsän eläimet
nykyisin sangen läheltä, ja ne kulkivat asioillaan hänen nähtensä
vähääkään arkailematta. Ne käsittivät, että oli aivan suotta ruveta
hänen kanssaan piilosille. Vaikka ne olisivat olleet kuinka ehdottoman
hiljaa ja vaikka ne olisivat kuinka täydelleen ympäristöönsä
sulautuneet, niin tiesivät ne hänen kirkkaitten, vakaitten,
ystävällisten silmäinsä oivaltavan kaikki heidän hommansa kauttaaltaan.
Tämä oli niille alussa huolestuttava salaisuus. Kuka oli tuo nuori
olento -- nuoruuden älyää kaikkein alkeellisinkin havaintokyky --
joka nuoruudestaan huolimatta niin helposti saattoi häpeään niiden
perintätiedot ja sukkelat temput? Mutta niiden vaisto samalla sanoi,
ettei hän ollut heikoimmankaan vihollinen; ja niinpä ne sallivat hänen
nähdä kaikki hommansa peittelemättä, samalla kuin karttivatkin häntä
jonkinlaisella huolellisella pelolla.
Kroofiakin ne kaikki karttivat, vaikka toisella tavalla. Ne tiesivät,
ettei paisti silloin tällöin ollut Kroolille vasten mieltä, mutta
ettei se viitsinyt suurta vaivaa nähdä sitä saadakseen. Tämän metsän
vähemmän kansan ei muuta tarvinnut kuin pysyä turvallisen matkan
päässä sen ankarasta kämmenestä; muutoin ne tunsivat turvallisuutta
sen läheisyydessä. Kaikki muut paitsi ei jänis -- se tiesi, että Kroof
piti sitä ja sen pitkäkoipisia lapsia erikoisena herkkuna, jotka
hyvin kannattivat karhunkin vaivannäöt. Miranda ihmetteli, miks'ei
hän koskaan nähnyt jäniksistä merkkiäkään ollessaan Kroofin keralla
kävelemässä. Toisinaan hän tosin näki; mutta aina pitkän matkan päästä
ja vain vilaukselta. Kroof ei näissä tilaisuuksissa nähnyt jänistä
ensinkään; ja Mirandalle pian selvisi, että hän näki tarkemmin kuin
piilevä metsäkansakaan. Nämä saattoivat toisiltaan piilottua joko
siten, että olivat aivan hiljaa alallaan, taikka tekivät itsensä
näkymättömiksi; mutta Mirandan silmä armotta erotti punaruskean
ketun kellervän ruskeasta lahosta puusta, jolle se oli matalaksi
ruvennut. Paikalla hän myös erotti liikkumattoman pähkinänakkelin
puunrungon nystyrästä, maassa piilevän metsäkanan jäkäläisestä kivestä,
metsähiiren kiertyneestä ruskeasta lehdestä, kyyristyvän ilveskissan
täpläisestä oksasta. Piilevä kansa sen vuoksi alkoi pian osottaa
hänelle suosiotaan siten, ettei ollut hänestä tietävinään, joka
taas osotti heidän luottavan siihen, että saisivat hänen puoleltaan
olla rauhassa. Ne pysyivät vieraalla kannallaan edelleenkin; mutta
hänen mielenkiintoisen katseensa alaisena saattoi pähkinänakkeli
nousta männynrungon karkean kaarnan pintaa ja noukkia sen harmaitten
suomujen alta muurahaisia; kultasiipitikka ajaa takaa lihavia
valkoisia toukkia, jotka olivat sen parasta herkkua, ja tuimasti takoa
lahonnutta puuta muutaman jalan matkassa Mirandan päästä; hoikka
ruskea kärppä tohti jahdata puunjuurien alla kovakuoriaisia hänen
hiljaisesta läsnäolostaan välittämättä, koiras-sepelpyy [Amerikkalainen
pyy (_Bonasa umbellus_), joka on tunnettu siipiväristyksiensä
aikaansaamasta omituisesta soitinpäristyksestä. Nimensä se on saanut
kaulassaan olevasta seppeleestä. (Suom. muist)] huoletta päristellä
kelopuun latvassa, kunnes ilma oli täynnään sen kerskumisen vienoa
pärinää, ja sen puolikasvuiset sikiöt rohkenivat pölyytellä itseään
huoleti autiossa muurahaispesässä raivauksen päivänpaahteisimmassa
kolkassa. Ainoastaan varisparikunta, joka jälleen asutetun raivion
suuria mahdollisuuksia aavistaen oli asettunut pitkän kuusen latvaan
asumaan aivan mökin taa, pysyi epäluuloisena kokonaan erillään
Mirandasta. Ne usein keskustelivat hänestä karkealla kielellään, joka
kuului vielä pahemmalta tässä aarniohiljaisuudessa; ja ne pitivät
hänen tuttavuuttaan Kroofin kanssa kerrassaan luonnonjärjestyksen
vastaisena. Ollen itse kaksimielisyyden perikuvia ne olivat täysin
vakuutettuja siitä, että Mirandalla oli muita vaikuttimia, jotka
kuitenkin olivat liian syviä niiden ymmärtää; ja ne sen vuoksi
kunnioittivat häntä suunnattomasti. Mutta eivät ne häneen luottaneet.
Arat sadelinnut [Pohjois-Amerikan musta- ja keltanokkaisia käkiä
sanotaan sadelinnuiksi. (Suom. muist.)] sitävastoin luottivat häneen
ja viheltelivät toisilleen pitkäveteisiä alakuloisia kutsuääniään,
jotka tietävät sadetta, vaikka hän seisoi niistä vain muutaman askeleen
päässä ja tuijotti niihin koko voimallaan; ja tämä oli kerrassaan
ennen kuulumaton suosionosotus sadelintujen puolelta, jotka ovat kovin
vastahakoisia soittelemaan, jos joku on niin lähellä, että näkee.
Niitä saattoi olla kolme tai neljä, jotka soittelivat kuvaamattoman
tuntehikkaita kadanssejaan milloin missäkin raiviolla; mutta Kirsti
ei nähnyt niitä edes vilaukselta, vaikka hän monesti syvä kaiho
sydämessään kuunteli, kun niiden etäiset äänet väreilivät kautta
kastehelmin lähestyvän hämärän.
Vain kerran Miranda sinä vuonna enää näki pantterin. Se tapahtui
kuukausi sen jälkeen kuin hän oli Kroofin tavannut. Hän oli yksinään
aivan tatarpellon reunalla ja tirkisteli varjoisaan läpikuultavaan
hiljaisuuteen, nähdäkseen, voisiko hän erottaa sieltä mitään. Ja se,
mikä sieltä näkyi, sai hänen pienen sydämensä oikopäätä kurkkuun
syöksähtämään. Siellä oli pantteri, ei muuta kuin kymmenen askeleen
päässä; se makasi matalana kaatuneen puun rungolla. Se tuijotti häneen
silmät raollaan. Kotvasen kuluttua kaunis peto nousi ja oikoi itseään
suurella varmuudella, työnsi ulos kynsiään ja kaiveli niillä, aivan
samoin kuin tavallinen kissa tekee itseään oikoessaan. Samalla se
haukotteli aivan kamalasti, niin että Mirandan mielestä suu olisi
voinut revetä korviin saakka ja että saattoi katsella suoraan sisään
pedon suureen punaiseen kurkkuun. Sitten peto keveästi astui alas
puunrungolta -- sille puolelle, joka oli Mirandasta etäimpänä, ja
asteli pois sen näköisenä, ettei sitä muka haluttanut ruveta juttuihin.
Tänä samana, muutoinkin niin kohtalokkaana kesänä Miranda ensikerran
tapasi Wapitin, soreasarvisen sarvaan, ja Gannerin, Canadan suuren
ilveksen. Sanomattakin selvä, etteivät ne olleet samassa seurassa.
Eräänä aamuna aidan kulmauksessa istuessaan koko huomio kiintyneenä
risumajan rakentamiseen sairaan perhosen ympärille, hän aivan
kyynärpäänsä vierestä kuuli äänekkään pärskäyksen. Pahoin pelästyen
hän päästi pienen huudon ylös katsoessaan ja samalla jotain hyppäsi
aidalta poispäin. Hän näki kirkkaan ruskean pään komeine monisormisine
sarvineen ja kaksi suurta sulavaa silmää, jotka lempeinä ihmetellen
katsoivat häneen.
"Voi kaunis sarvas, pelotinko minä sinua?" tyttö huudahti, tuntien
vieraan näkemistään kuvista; ja hän työnsi pienen kätensä aidan raosta
tervehtiäkseen. Sarvas oli kovin utelias sen veripunaisen nauhan
vuoksi, mikä hänellä oli kaulassaan, ja silmäili sitä vakaasti puolen
minuutin verran. Sitten se palasi aivan aidan viereen ja haisteli
hänen kättään hienoilla mustilla sieraimillaan, avaten ja sulkien ne
herkästi. Se antoi tytön hyväillä sileätä turpaansa ja piti päätään
aivan hiljaa tytön käden sitä kosketellessa. Sitten joku tavaton
ääni kantoi sen korvaan. Se oli Kirsti, joka siinä lähellä multasi
perunoita; ja pian vako, jota pitkin työ eteni, toi hänet navetan
nurkan takaa näkyviin. Hänen päässään leiskui tulipunainen liina
kuumana auringon paisteessa. Sarvas kohotti päänsä korkealle, tuijotti
ja näytti lopulta päättelevän, että tämä ilmestys oli vihamielinen
laadultaan. Korskahtaen ja levottomasti polkien silokaviollaan se
pyörsi ympäri ja juoksi pois metsään.
Mirandan tuttavuus Gannerin, ["Ganner" (gander) oikeastaan on
kansanomainen nimitys ukkohanhelle. (Suom. muist.)] ilveksen kanssa,
tehtiin ikävämmissä oloissa.
Mikko vasikka, joka oli kaiken kesää kasvanut erinomaisesti,
oli päivisin kytkettynä paaluun luonnonniityn kulmaukseen noin
kolmisenkymmenen sylen päähän metsän reunasta. Vähän lähempänä mökkiä
oli pitkä pensaisto mustaa vatukkaa, [_Rubus nigrobaccus_, jolla on
mustat maukkaat marjat. (S. m.)] seljaa ja elämänlankaa, [_Clematis_.
(S. m.)] muodostaen taajan tiheikön, jonka keskelle Miranda monella
tuskalla ja kamalien naarmujen hinnalla oli raivannut rattoisan
piilopaikan. Täällä hän leikki kotisilla ja toisinaan nukahtikin
kuumina aamuina, kun äiti oli monen eekkerin takana työssä aivan
raivauksen toisella reunalla.
Mikko makaili eräänä päivänä yhdentoista aikaan ennen puolta päivää
niin lähellä mökkiä kuin lieka myöden antoi, kun tyttö näki oudon
eläimen tulevan ulos metsästä ja pysähtyvän sitä katselemaan. Eläin
oli harmahtavan ruosteen ruskea väriltään, mahanalusta ja kaula sangen
vaaleat, ja se oli melkein yhtä suuri kuin Mikkokin; mutta ruumis oli
kumman lyhyt verrattuna pitkiin voimakkaisiin sääriin. Naamataulu oli
aivan ympyriäinen, silmät pyöreät ja palavat, teräväkärkisten korvien
päässä pitkät kankeat mustat tupsut ja leuan alla julman näköinen
vaaleanruskea poskiparta, joka oli kuin ulospäin harjattu. Häntä oli
vain kuin paksu, poikki hakattu ruskea tynkä. Eläin katseli varovasti
joka puolelle ympärilleen; kyyristyi sitten matalaksi, takapuolen
jäädessä vähän korkeammalle eturuumista ja pehmeästi astuen kulki
suoraan Mikkoa kohti.
Vaikka Mikko olikin niin kokematon, niin älysi se kuitenkin, että
tuossa tulla toikkaroi itse kuolema. Se kavahti pystyyn, kömpelöt
sääret leveällä hajallaan ja koko painollaan liekaa painaen, silmät
päässä pyörien ja kauhistuneina tuijottaen kamalaan tulijaan. Kurkusta
kohosi pitkä kimakka avun ja hädän möläys.
Sen möläyksen merkityksestä ei saattanut olla epäilystä. Se sai
Mirandan silmänräpäyksessä lähtemään leikkihuoneestaan. Seuraavassa
silmänräpäyksessä tilanne oli hänelle selvillä. "Äiti! Äi-ti-ii!"
hän huuti minkä ääntä pääsi ja lensi rakasta Mikkoaan puolustamaan.
Ilves tämän odottamattoman sekaantumisen johdosta pysähtyi siihen
paikkaan. Miranda ei näyttänyt kovin pelättävältä, eikä se hätääntynyt
vähääkään. Mutta hän näytti niin tavattomalta -- ja tuo kirkas punainen
juova hänen kaulassaan saattoi merkitä jotain, jota se ei ymmärtänyt
-- ja jotain luonnotonta siinä vaan oli, jotain, jonka vuoksi sieti
seisahtua, kun noin nuori olento osotti niin häikäilemätöntä rohkeutta.
Sekunniksi tai pariksi ilves sen vuoksi istui takakintuilleen
rehellisesti kuin kissa ja mietti; ja tupsulliset korvat, jotka olivat
hyvin pystyssä, ja omituinen poskiparta leuan alla antoivat sille
hyvin vihaisen arvokkaan kasvojenilmeen. Mutta ei se epäröinyt kuin
lyhyen hetken. Selvillään siitä, ettei Mirandaa tarvinnut lukuun ottaa,
se jälleen lähestyi ja entistä nopeammin; ja Miranda huomatessaan,
ettei hänelle onnistunut pelottaa sitä pois, ei muuta kuin kiersi
käsivartensa Mikon kaulan ympäri ja parkaisi.
Sen parkaisun olisi pitänyt kantaa Kirstin korviin koko raivauksen
poikki; mutta tuulenpuuska poikkeutti sen muualle ja lisäksi oli
välissä mökkikin äänen kärkeä tylsentämässä. Mutta sen kuulivat muut
kuin Kirstin korvat; kuulivat ja vielä ymmärsivätkin Mikon möläyksen.
Mustan ja valkoisen kirjava lehmä oli kaukana, toisella laitumella.
Kirsti näki sen hätääntyneenä juoksevan aitoviertä ylös ja alas ja
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Aarniometsän sydän - 05
  • Parts
  • Aarniometsän sydän - 01
    Total number of words is 3507
    Total number of unique words is 2159
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    25.9 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 02
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 2015
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 03
    Total number of words is 3657
    Total number of unique words is 2061
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 04
    Total number of words is 3639
    Total number of unique words is 1938
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 05
    Total number of words is 3626
    Total number of unique words is 1980
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 06
    Total number of words is 3564
    Total number of unique words is 2057
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 07
    Total number of words is 3667
    Total number of unique words is 1946
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 08
    Total number of words is 3660
    Total number of unique words is 1932
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 09
    Total number of words is 3689
    Total number of unique words is 1946
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 10
    Total number of words is 3706
    Total number of unique words is 1975
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Aarniometsän sydän - 11
    Total number of words is 1025
    Total number of unique words is 632
    29.2 of words are in the 2000 most common words
    38.3 of words are in the 5000 most common words
    42.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.