Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 4

إجمالي عدد الكلمات هو 3878
إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1743
27.7 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
37.9 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
43.4 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
ads place
viisikymmentä riittäisivät kyllä kevääsen, kirjoitti äiti, hänelle ja
lapsille, sillä sekä rukiista että potaatista oli tullut hyvä vuosi
ja porsas näkyi hyötyvän ja kasvavan kauniiksi jouluun mennessä.
Leena hymähteli hyvillä mielin ajatellessaan hämmästystä ja iloa
siellä kotona, kun toinen rahalähetys, joka oli tänään pantu menemään,
saapuisi perille. Jos hän nyt vaan voisi kestää puoli vuotta lisää
samalla palkalla kuin tähän saakka, niin olisi hänellä kaksisataa
taalaa säästössä ja silloin voisi hän hakea itselleen hauskemman paikan
ja tyytyä vaikka puoleenkin palkkaan, ell'ei häntä vielä haluttaisi
matkustaa kotiin. Hän tunsi olevansa sovussa koko maailman kanssa ja
niin tyytyväinen itseensä, että vastasi ystävällisesti, kun Tuominen
rupesi puhelemaan.
Mutta ei kestänyt kauvan, ennenkun Tuominen taas herkesi ilkeäksi. Hän
teki kaikellaisia viittauksia, yhä hävyttömämpiä, niin että Leenan
oli hyvin vaikea pysyä ystävällisenä, vaikka hän melkein katsoi
velvollisuudekseen osoittaa kiitollisuuttaan aamupäivällä annetusta
avusta. Viimein sanoi hän olevansa uupunut ja meni huoneesensa, mutta
ei voinut estää sitä, että isäntä ohimennen tarttui häntä vyötäisiin.
Leena kiskasihe irti ja sanoi: hyi, hävetkää! mutta ei saanut
sanotuksi sitä niin päättävästi kuin tavallista, -- oli niinkuin olisi
kiitollisuudenvelka hervaissut hänen vihastumistaan.
Huoneesen tultuaan ja koettaessaan lukita oveaan, huomasi hän lukon
olevan epäkunnossa ymmärtämättä, kuinka se oli tapahtunut. Mutta kun
talossa ei ollut muita vieraita kuin pari vanhaa matruusia, jotka
jo aikoja sitten olivat nukkuneet iltahumalaansa, niin ei hän ollut
ollenkaan levoton, vaan alkoi rauhallisesti riisuutua. Mielihyvällä
oikasihe hän jo vuoteessaan, kun luuli kuulevansa askelia käytävästä.
Ja samassa tarttui joku varovasti lukkoon.
-- Kuka siellä? Ei saa tulla sisään! Hän kääräsi nopeasti hameen
hartiainsa ympäri.
-- Elä pelkää, minähän täällä vaan olen, sanoi Tuomisen ääni, samalla
kun hän pisti sisään punaisen naamansa. Hän oli nähtävästi rohkaissut
mieltään whiskyllä.
-- Mitä tahdotte? Menkää ulos! huusi Leena, kun Tuominen avasi oven ja
tuli sisään.
-- Olehan vaiti! Elähän! En minä mitään pahaa! Horjuvin askelin astui
hän lattian yli.
-- Menkää ulos! sanon minä. Antakaa olla! Ett'ette häpeä!
-- Kah, kah, elähän huuda noin! sanoi Tuominen ja koetti vetää hametta
tytön olkapäiltä, samalla kun tämä puristi sitä minkä jaksoi.
-- Minä huudan, jos ette anna minun olla rauhassa! Ja huomenna minä
lähden täältä. Ulos täältä tuossa paikassa eli minä näytän!
Leena oli todellakin pelästynyt, mutta kun Tuominen riuhtasi hameen
pois, suuttui hän silmittömäksi. Hän tempasi tomuharjan nurkasta ja
antoi Tuomiselle, joka taas lähestyi, semmoisen iskun kynsille, että
käsi hervoten oikeni kupeelle.
-- Vai tappelet sinä sen --! kiukutteli Tuominen, mutta herkesi samalla
hyväksi ja jatkoi itkunsekaisella äänellä: -- minkätähden sinä olet
niin tyly minua kohtaan? On kai sinulla ollut ystäviä niinkuin kaikilla
muillakin, enkähän minä ole muita pahempi.
Se vaikutti niinkuin olisi heittänyt tulta tappuroihin. -- Ulos täältä!
huusi Leena. Ett'ette häpeä sillä tavalla puhumasta. Kyllä minä tässä
tien näytän! Ja hän astui tomuharja ojona isäntää kohtaan niin
päättävästi, että tämä katsoi parhaaksi peräytyä.
-- Ka, menenhän minä, menen, sanoi hän. Se häntä tiesi sinut noin
äkäiseksi. Saat kai minulta olla rauhassa! Sinä pidät semmoista
meteliä, että kaikki naapurit kuulevat.
Mutta Leena ei luottanut enää hänen lupauksiinsa, vaan sulki oven niin
hyvin kuin taisi, veti kirstunsa eteen ja istuutui hengästyneenä ja
vihasta punoittaen miettimään sitä, mitä oli tapahtunut.
Vai niin! vai sitä ne siis hänestä ajattelivat! Luulivat, että kuka
tahansa voi tunkea hänen huoneesensa -- ja odottivat päälle päätteeksi,
että hän niiaisi ja kiittäisi kunniasta. Lukonkin oli se kelmi särkenyt
ja sitten tuli sisään kuin varkaat ja ryövärit. Tästä täytyi tulla
loppu jo heti huomenna!
Leena oli niin kiukuissaan, että melkein teki mieli itkeä ja mieltänsä
rauhoittaakseen alkoi hän heti tyhjentää piirongin laatikoitaan
kirstuun.
Työ tyynnytti häntä vähän, niin että hän voi ajatella selvemmin ja
silloin alkoi toinenkin puoli asiasta auveta hänen eteensä. Jopa
milt'ei vähän kaipaus kirpeli mieltä, kun hän tarkasteli huonettaan,
joka oli niin paljoa komeampi kuin kaikki ne, joissa hän ennen oli
asunut -- oikea herrasväen huone. Ja rahaa oli hän ansainnut oikein
ahneesti, sata dollaria vajaassa puolessa vuodessa lukuun ottamatta
kaikkea, mitä oli ostanut. Katkeraa oli luopua kaikesta tästä ja ehkä
odottaa kauvankin toista paikkaa.
Sitten muisti hän vielä, ett'ei hänellä ollut paria dollaria enempää,
lähetettyään aamupäivällä pois tuon suuren summan äidilleen. Se teki
aseman vieläkin vaikeammaksi, mutta siitä huolimatta ei hän horjunut
päätöksessään. Seuraavana päivänä hän muuttaisi, maksoi mitä maksoi.
Koska tässä maassa ei kuuluttu ulosseteliä tarvittavan, niin ei häntä
myöskään voitaisi pakoittaa pysymään palveluksessa vuoden loppuun.
Aamulla herätessään oli hän yhä yhtä varma päätöksessään. Kun hän
tuli alas kapakkaan, oli isäntä jo täydessä touhussa ja lakasi
kapakkahuoneen lattiata -- näytti siltä kuin tuo olisi tahtonut katua
eilistä tekoaan ja sitä osoittaakseen tarttunut luutaan.
-- Ethän sinä ole enää vihainen? kysyi hän ystävällisimmällä äänellään,
kun ei Leena vastannut hänen "hyvään huomeneensa".
-- Olinpa tai en, mutta sen minä sanon, ett'en ole enää päivääkään
tässä talossa, vastasi Leena äänellä, josta Tuominen säpsähti niin,
että oli pudottaa vastansa, sillä semmoisia seurauksia ei hän ollut
"leikistään" aavistanut. Nyt vasta huomasi hän, että Leenalla oli
yllään parhaat vaatteensa, niinkuin olisi aikonut lähteä ulos.
-- Elä ole hullu, sanoi hän vähän aikaa mietittyään ja koettaen
tekeytyä mahtavaksi. Mitä varten muuttaisit? Jos et tahdo, niin et
tahdo, siinä se, mutta en minä ymmärrä, mitä siitä minulle mutkotat.
Saatat niitä saada huonompiakin ystäviä.
-- Ehkä, mutta minä en ole semmoinen kuin te luulette ja sentähden
muutan minä jo tänä päivänä.
Vihdoinkin käsitti Tuominen, että tyttö tarkoitti totta ja samassa
selvisi hänelle myöskin, mikä vaara tässä olisi tarjona. Sen hän tiesi
hyvin kyllä, kuka tässä veti vieraita hotelliin. Ja nyt tulisi se, joka
oli ylläpitänyt järjestystä talossa ja tuonut vieraita tänne aamusta
iltaan, jättämään hänet vaan sen vuoksi, että hän oli tullut vähän
leikkiä laskeneeksi hänen kanssaan! Ei, ennen olisi hän häneen vaikka
selin, jos niiksi tulisi. Kyllä täytyy saada tyttö järkiinsä.
-- Hyvä lapsi, sanoi hän isällisellä äänellä, totta kai ymmärsit, että
se vaan oli pilantekoa. Ei muistella enää koko asiaa ja sinä saat
hienon kapan talveksi, kun et nyt vaan konstaile. Kyllä minä saatan
pysyä erilläni, koska olet noin arka.
-- Minä viisi lahjoistanne, enkä usko minä lupauksiinnekaan! Pois
lähden.
-- Elä nyt ole järjetön! Tuomisen ääni kävi yhä lempeämmäksi.
Kuulethan, ett'en aio tehdä mitään pahaa. Sinä saat -- saat viisi
taalaa viikossa. Kas niin, tuohon käteen!
-- En, intteli Leena. Et petä minua jäämään, et rahoilla etkä hyvillä
sanoilla. Täällä pidetään minua kuin pahamaineista tyttöä ja vielä
saavat kuulla siitä kotiinkin. Elkää koettakokaan houkutella, minä en
jää.
Vaan hänen äänensä oli Tuomisesta jo vähän epävarmempi kuin alussa, ja
luottaen siihen, että joka voittaa aikaa, se voittaa kaikki, sanoi hän
kuivasti:
-- Tee niinkuin tahdot. Vaan viikon loppuun täytyy sinun olla, oli
miten oli, laki on semmoinen tässä maassa. Jos et ole siihen mennessä
mieltäsi muuttanut, niin saat tehdä niinkuin tahdot.
-- Jos lie laki semmoinen, niin täytynee totella, sanoi Leena, niinkuin
olisi hänen ollut hyvin vaikea mukautua, mutta mielessään ei hän ollut
ollenkaan pahoillaan, että laki pakoitti hänet ansaitsemaan viikon
palkan ja hyvät juomarahat, ennenkun hän voi lähteä uutta paikkaa
etsimään.
-- Mutta lukko teidän täytyy laitattaa, sanoi hän kuitenkin jotain
sanoakseen.
Tuominen oli kuin muuttunut sen opetuksen jälkeen, piti huolta siitä,
että vieraat jättivät Leenan rauhaan, pysyttelihe itse jotakuinkin
selvänä ja loitolla Leenasta. Häntä oikein kammotti joka kerta kuin hän
ajatteli, että tyttö ehkä pysyisi päätöksessään. Se olisi hänen varma
häviönsä, aavisti hän. Vaikka hän voisi saada toisenkin, joka nyt ei
ollut ollenkaan varmaa tähän aikaan vuodesta, niin ei ollut vähintäkään
toivoa Leenan laisesta. Hänellä oli melkein taikauskoinen ajatus siitä,
että Leena oli tuonut onnen taloon ja oli hän sentähden valmis mihin
tahansa saadakseen hänen jäämään. Ja kyllä hän jäisi, eihän tuo ollut
koko viikolla puhunut sanaakaan muutostaan.
Mutta kun hän lauvantai-aamuna arveli Leenalle, että tämä jo kai oli
heittänyt kaikki lähtöpuuhat sikseen, sai hän vastaukseksi varman
vakuutuksen, että niin ei suinkaan ollut asian laita.
-- Tänä iltana tahdon palkkani ja huomenna muutan.
Kiukku kuohahti Tuomisen rinnassa. Olisi tehnyt mieli karkaamaan hänen
kimppuunsa ja pieksämään häntä, kunnes antautuisi armoille ja alkaisi
rukoilla lupaa jäädäkseen. Mutta Tuominen hillitsi itsensä. Jos hän
nyt tekisi pienimmänkin hairahduksen, niin joutuisi hän ehdottomasti
tappiolle ja koko hänen alkava varallisuutensa olisi mennyttä kalua.
Jotain täytyi hänen keksiä pitääkseen Leenaa talossa, mutta mitä?
Miettiessään, mitä hänen tulisi sanoa tai tehdä, katseli Tuominen
Leenaa, kun tämä liikkui tiskin takana näppärästi laseja pyyhkien. Ei
hän ollut selvillä, mikä se oli tytössä, joka häntä miellytti, mutta
kuta enemmän hän häntä katseli ja ajatteli, että tuo ehkä jo huomenna
olisi poissa, sitä enemmän tunsi hän vanhan rakkautensa päähänsä
nousevan. Ja samalla leimahti myöskin ilmiliekkiin se ajatus, että
tyttö olisi voitettava ja pysytettävä paikoillaan. Tyttö oli naitava
-- muu mikään ei tässä auttanut. Eihän hän vielä ollut aikonut vaimoa
ottaa, ei ainakaan Ameriikassa, jossa miehen täytyi olla vapaan
johonkin tullakseen. Mutta aika keinot keksii. Tässä maassa ei ollut
kumminkaan vaikea päästä vaimosta erilleen, jos halutti -- jos ei
muuten niin voihan matkustaa toiseen päähän maata. Pääasia olisi nyt
vaan saada hänet pysymään paikallaan ja pitämään liikettä voimassa.
Nämä mietteet risteilivät epäselvinä Tuomisen mielessä hänen
katsellessaan tulevata vaimoaan ja hajamielisyydessään tyhjensi hän
kaksi suurta lasillista whiskyä. Ja ikäänkuin olisi saanut niistä
rohkeutta heti paikalla päättämään asiansa, sanoi hän sen enemmittä
mutkitta:
-- Jos et jää paikoillesi entisillä ehdoillasi, niin voithan jäädä
emännäksi taloon? Mitä tuumit siitä, että menisimme naimisiin?
Se oli odottamaton ratkaisu. Leena tarkasteli ihmeissään ja epäillen
isäntäänsä, mutta miehen kasvoissa oli ilme, joka sanoi, että hän
puhui täyttä totta. Oli kuin olisi Leenan silmiä huikaissut, kun hän
ajatteli, mitä kaikkea tämä kysymys oikeastaan sisälsi. Hänkö emännäksi
hotelliin, jossa ansaittiin hänen mielestään äärettömän suuria summia?
Mutta ei hän kuitenkaan tahtonut pitää liika kiirettä.
-- En tiedä, vastasi hän hiljaisesti, enhän ole tullut tuota ennen
ajatelleeksi.
-- Niinpä ajattele siten nyt, kehoitti Tuominen kuivasti. Hän oli
hyvillä mielin, mutta samalla myöskin kiukuissaan, etteivät vaikeudet
olleet muuten voitettavissa. Kuinka kauvan tarvitset ajattelemisen
aikaa?
-- Huomenna annan vastaukseni, sanoi Leena yhtä säyseästi kuin äsken.
Hänen kunnioituksensa isäntään, joka nyt esiintyi aivan uudessa
valossa, oli viime hetkien kuluessa kasvanut melkoisesti.
Koko päivän kulki hän sitten niissä mietteissä, että hänen kohtalonsa
nyt oli ratkaistu, vaikk'ei hän suinkaan olisi ottanut Tuomista,
jos olisi ajatellut ainoastaan miehen ulkomuotoa. Mutta se nyt ei
paljoa merkinnyt. Olihan se tarpeeksi hyvä hänelle. Ehkä oli isäntä
jo alusta pitäin aikonut hänet ottaa. Eikähän tuo ollut pahankurinen
humalassakaan. Kun Leena vaan saisi hänet oikein käsiinsä, niin tekisi
hän juomisesta lopun ja silloin he pian rikastuisivat, niin että voivat
matkustaa kotiin ja ostaa oikein herrastalon. Kun se oli selvällä
päällä, niin olihan se nyt niinkuin oikea herrasmies. Hullu hän olisi,
jos semmoisen tarjouksen hylkäisi.
Mutta oikein selville ei hän päässyt asiasta ennen kuin illalla, kun
oli yksin huoneessaan ja jouti askareiltaan miettimään.
-- Jos hän lupaa antaa minulle neljä taalaa viikossa kotiin
lähetettäväksi -- eli edes kaksikaan -- ja suostuu muuttamaan takaisin
Suomeen, kun olemme keränneet tarpeeksi rahaa, niin otan minä hänet.
Mutta kun hän seuraavana aamuna ilmoitti päätöksensä Tuomiselle, niin
takertuivat sanat kurkkuun eikä hän voinut pyytää kuin kaksi taalaa
kotona oleville, ja sitäkin hän häpesi, vaikka Tuominen kernaasti
suostui kaikkeen.
Ja niin päätettiin, että he menisivät naimisiin kolmen viikon kuluttua.
Ensin vaati Leena kuuden viikon lykkäystä, että heidät voitaisiin
rehellisesti kuuluttaa hänen kotipitäjänsä kirkossa, mutta kun Tuominen
varmasti vakuutti, että kuuluttaminen olisi tarpeetonta Ameriikan
lain mukaan, niin tinki hän odotusajan kolmeen viikkoon, mutta sen
vähempään ei hän suostunut. Hän tahtoi, että kirje ehtisi asiasta
äidille, ennenkun kaikki oli tehty tai ainakin samaan aikaan. Ja niin
päätetyinkin.
Tuominen ei ollut hullumpi sulhaismies. Häntä kyllä aikatavalla
harmitti, että hänen oli täytynyt suostua naimisiin saadakseen tahtonsa
täytetyksi, mutta hän oli liika viisas sitä näyttääkseen ennen kuin oli
saanut ohjat käsiinsä. Niin kauvan kun Leena ei ollut tarpeeksi lujasti
sidottu, oli parasta pysyä aisoissa, ett'ei se pääsisi tyhmyyksiä
tekemään. Tuominen auttoi morsiantaan niin paljon kuin voi hänen
töissään, toi silloin tällöin pieniä lahjoja eikä lähestynyt enemmän
kuin sulhaselle oli luvallista ja soveliasta.
Leena puolestaan ajatteli lakkaamatta, miten hänen tulisi käymään
naimisissa ollessa, sillä vaikka hänen tuleva miehensä nyt näyttikin
siivolta, vaivasi häntä lakkaamatta epämääräinen tunne siitä, ett'ei
Tuomiseen kuitenkaan voinut oikein luottaa. Vaan ehkäpä tuon kanssa
nyt sentään tulisi toimeen, kun oltaisiin oikein naimisissa, ja olihan
hän vielä vapaa siihen mennessä, koska ei täällä Ameriikassa kuulunut
tarvitsevan kuuluuttaakaan naimisiin menoa. Ei kuulutuksia eikä
ulosseteleitä! Se vasta oli merkillinen maa tämä Ameriikka!
Ei tapahtunut mitään, joka olisi antanut hänelle aihetta peräytymään
päätöksestään ruveta Tuomisen emännäksi, päin vastoin. Hänen
epämääräinen vastenmielisyytensä häntä kohtaan heikkeni heikkenemistään
kuta enemmän Tuominen ponnisti voimiaan pysyäkseen siivolla, niin
että Leena, kun määräpäivä s.o. hääpäivä koitti, oli saanut itsensä
vakuutetuksi siitä, että hän oli toimittanut asiansa sekä oikein että
viisaasti.
Oli perjantaipäivä loppupuolella lokakuuta, jolloin pyhä liitto
Taneli Juhonpoika Tuomisen ja Matleena Iisakintytär Jussilan välillä
oli solmittava. Leena oli noussut varhain ylös, oli siivonnut sekä
oman huoneensa että kaikki muutkin ja pukeutunut parhaisiinsa niin
ajoissa, että ehtisi tarjota päävieraille heidän aamuryyppynsä,
ennenkun lähdettiin vihille. Sen tehtyä sulettaisiin kapakka, kunnes
vastanaineet olivat palanneet takaisin, jolloin pantaisiin toimeen
suuret totikestit päivän kunniaksi.
Tuominen ilmaantui vasta vähän myöhemmin. Hänkin oli laittautunut
parhaansa mukaan, oli ajanut partansa niin sileäksi kuin mahdollista
eikä suostunut ottamaan kuin kaksi "kuivaa", jonka jälkeen hän
kohteliaasti, mutta varmasti käski vieraitaan poistumaan, kehoittaen
heitä tulemaan takaisin iltapäivällä.
Sill'aikaa kun Tuominen sulki yläkertaan vievää ovea, ähki ja puhki
Leena hiessä päin koettaessaan vetää häälahjaksi saamiaan valkoisiä
hansikkaita kankeihin käsiinsä. Juuri kuin he olivat valmiit lähtemään,
astui pitkä, luiseva mies merimiehen säkki olalla kadulta sisään.
Tuominen aikoi jo huutaa, että kapakka oli suljettu, kun mies heitti
säkkinsä maahan ja virkkoi: "terveisiä Riosta!" -- Mies oli
Vehkalainen.
Tuomisen kasvot kirkastuivat ja hän otti vieraan erittäin
ystävällisesti vastaan, pyytäen häntä astumaan sisään.
-- Sinä voit heti istua tiskin taa. Leenan ja minun täytyy mennä ulos,
mutta kun sinä tulit, niin voimme jättää talon auki.
Vehkalainen katseli ihmeissään perikuntaa. -- Mitä varten ne sulkevat
liikkeensä arkipäivänä? Ja ovat panneet päällensä parhaat vaatteensa?
ajatteli hän.
-- Mitäs nyt? kysyi hän. Eihän nyt liene mikä juhla?
-- Eipä tiedä, vaikka olisikin, arveli Tuominen salamyhkäisesti. Meillä
on ainakin juhla. Me menemme vihille.
-- Mitä helvettiä! huudahti Vehkalainen, mutta kun hän näki Leenan
käyvän hämilleen, ymmärsi hän, että tässä oli täysi tosi tekeillä ja
ett'ei Tuominen ollutkaan laskenut sopimatonta pilaa, niinkuin hän
ensin oli luullut. Ja silloin hän suuttui.
-- No, jo nyt on hullu pöllöä neuvonut, sanoi hän Leenalle. Kyllä
hyppäät hulluun kirnuun, jos tuon miehen otat!
-- Pidä suusi kiinni! karjasi Tuominen, käyden harmaaksi vihasta, eli
ajan minä sinut ulos heti paikalla!
-- Sinä! Minut ulos! Se sinulta taitaa jäädä tekemättä. Mutta voinhan
pitää suuni kiinnikin. Enhän tässä minä mene naimisiin Taneli Tuomisen
kanssa ja silloinhan tuo on samantekevä.
Tuominen näytti aikovan lisätä jotain, vaikk'ei hänellä ollutkaan halua
kinasteluun matruusin kanssa, joka olisi voinut jauhaa hänet möyhyksi
kämmeniensä välissä ja jolla sitäpaitse mahtoi olla kauniit rahat
tallella pitkän matkansa jälkeen. Mutta Leena keskeytti kaikki riidat
tarjoamalla Vehkalaiselle lasin olutta, ja lähti heti sen tehtyään
ulos Tuomisen kanssa, joka riidasta huolimatta jätti talon matruusin
haltuun. Se oli aina tuottava affääri, sillä paitse sitä, että hän
möi ryyppyjä muille, piti hän itsekin whiskypulloa varina. Tuominen
merkitsi sitten kyllä jälestäpäin kirjaansa ryypyt -- silmätarkalta.
Matka kaupungintalolle, josta naimalupakirja oli hankittava -- tämä
vastasi Leenan mielestä kuulutuksiin panoa -- ei kestänyt kauvan
eivätkä menot olleet perilläkään moninaiset. Herralle, joka tiskin
takaa kysyi, oliko hän Mägdälinä Djässilä, vastasi Leena ujosti "jees",
ja Tuominen suoritti pienoisen maksun todistuksesta, ja sen tehtyä
olivat he valmiit lähtemään rauhantuomarin luo, jonka tehtävänä oli
lopullisen siteen sitominen.
Mutta tuskin olivat he ehtineet käytävään, kun eräs epäsiististi
puettu herra, jonka paidan kaulus oli kovin huonossa kunnossa ja jolla
suupielessä oli pahoin pureksittu sikarinpää, iski kiinni Tuomiseen ja
antoi hänelle tahraisen nimikorttinsa -- Joshua D. Sharky, justice of
peace -- ja sanoi olevansa valmis vihkimään heidät tuossa tuokiossa. --
Sekä halvempaa että mukavampaa kuin jos menette jonkun muun luo -- yksi
dollari vaan!
Tuominen tiesi, että sellainen vihkiminen oli yhtä hyvä ja laillinen
kuin mikään muukaan, se maksoi puolta vähemmän eikä tuottanut mitään
vaivaa. Ka, miksei! Parilla sanalla selitti hän Leenalle, että tuo
herra voi ja tahtoi vihkiä heidät. Ei ollut muuta tarvis kuin vastata
"jees", kun se kysyi jotain.
-- Eihän tuo ole mikään pappi, väitti Leena vastaan. Mutta Tuominen
sanoi mahtavasti, ett'ei Ameriikassa tarvittu pappia vihkimään, ja
lupasi selittää sen asian tarkemmin toisella kertaa.
Ennenkun Leena ehti oikein ajatellakaan, sanoi tuo renttumainen
mies muutamia sanoja, Tuominen vastasi "jees" molempien puolesta,
sikariherra hoki taas jotain ja ojensi kätensä. Tuominen painoi siihen
setelin ja kääntyi sitten Leenan puoleen sanoen: tule nyt, se on
valmis.
-- Mikä on valmis? kysyi Leena, kun he olivat tulleet kadulle.
-- Vihkiminenpä tietenkin. Sehän vihki meidät.
-- Tuoko! Sekö mies? Uskottele sitä kenelle uskotellet, mutta elä
minulle. Leena tunsi jo aikovansa suuttua, vaikk'ei tiennyt miksi.
-- Ka, vihkihän se. Tässä maassa vihkii tuomari; pappia ei tarvita
ollenkaan, jos ei tahdo. Tällä kortilla seisoo sen nimi ja arvo. Kyllä
me olemme nyt yhtä laillisesti vihityt kuin kaikki muutkin Ameriikassa.
-- Ei ikäpäivänä, tenäsi Leena. Jos ei minua pappi ole vihkinyt, niin
en ole ollenkaan vihitty. Tuommoinen vihkiminen on häpeä Jumalan ja
ihmisten edessä. Olethan itse sanonut, että New-Yorkissa on suomalainen
pappi, ja hän vihkiköön meidät tai ei meidän naimisista tule mitäkään.
Ja siihen se jäi. Vaikka Tuominen olisi kuinka tahansa koettanut
selittää siviliavioliiton merkitystä, väitti Leena vaan, että jota
pappi ei ole vihkinyt, se ei ole oikeissa naimisissa. Siihen ei ollut
mitään sanomista ja Tuomisen täytyi lopulta suostua siihen, että
huomenna mennään papin luo. Mutta loppusanakseen sanoi hän, että he
siitä huolimatta olivat kuin olivatkin jo laillisessa avioliitossa.
-- Vaikka kohta, vastasi Leena, mutta minä vähättelen heidän
lakiloistaan. Kotiin emme voisi kuitenkaan mennä näillä vihkimisillä,
vaikk' olisi kolme semmoista pappia meille posmittanut.
Tuomista tosin vähän harmitti Leenan itsepäisyys, mutta olihan kaikki
oikeastaan kuitenkin käynyt toivon mukaan. Leena oli kiinnitetty
liikkeesen ja sehän nyt oli pääasia. Se ilahutti Tuomisen mieltä ja
hän laski kotimatkalla leikkiä Leenan kanssa ja alkoi Leenankin mieli
vähitellen sulaa. Olihan hänellä taskussaan se tärkeä paperi, jonka he
olivat saaneet ja huomenna mentäisiin pappilaan. Täyttä tottahan se
oli, vaikka tavat ja menot olivat vähän kummalliset täällä Ameriikassa.
Hotellissa oli Vehkalainen sill'aikaa asettunut vanhalle paikalleen
nurkkaansa tiskin taa. Jokapäiväiset vieraat olivat saapuneet toinen
toisensa perästä ja olivat he, isännän lupaamia tarjouksia odotellen,
juoneet jo aika lailla omaan laskuunsa. Mutta vaikka kuinka olisi
koetettukin, ei Vehkalaista kuitenkaan saatu panemaan likoon niitä
rahoja, joita hänellä luultiin olevan säästössä. Hän oli kyllä juonut
pari lasia, sitten tarjonnut muillekin yhden annoksen vuorollaan, mutta
siihen olikin saatu tyytyä.
Vehkalainen tuumi. Ei hän usein päätään vaivannut, kaikkein vähimmin
samana päivänä, jolloin oli palannut matkoilta useiden kuukausien
säästöt taskussa. Mutta tieto siitä, että Tuominen ja Leena olivat
melkein naimisissa, oli antanut hänelle kolahduksen, joka oli kokonaan
häirinnyt hänen tasapainonsa. Eipä sillä, että hän välitti Leenasta
enemmän kuin muistakaan, mutta tyttö oli ollut ystävällinen hänelle.
Hänen velkansa ei ollut koskaan ollut niin pieni kuin nyt, kun Leena
hoiti liikettä. Ja sitten tiesi hän paremmin kuin kukaan muu, millainen
mies Tuominen oli. Rosvo hän oli, pahempi kuin rosvo kaikkia kohtaan,
jotka kerran olivat joutuneet hänen kynsiinsä. Oli synti ja häpeä, että
min siivo ja hyvä tyttö menisi naimisiin sellaisen roiston kanssa.
Mutta Vehkalainen ei aikonut jäädä tänne katselemaan, miten Tuominen
rääkkää vaimoaan. Sitä hän ajatteli ja suurena päätöksenä kypsyi hänen
mielessään vähitellen se, että nyt hän vapautuu Tuomisesta ijäksi
päiväksi. Puolet palkastaan jättää hän velan maksuksi ja sitten muuttaa
hän toiseen paikkaan. Täällä tulisi vaan olemaan kurjuutta, sen hän
tiesi, sillä Tuominen ei voisi pysyä kauvan siivolla.
Kuta enemmän hän sitä ajatteli, sitä selvemmin näki hän, mitä hänen
tuli tehdä. Niin pian kuin Tuominen kysyisi hänen rahojaan, sanoisi
hän, ett'ei hän aio maksaa kuuttakymmentä dollaria enempää, ja
samassa hän lähtee. Hän tunsi tulevansa oikein sotaiselle tuulelle
ajatellessaan lopputiliä, ja toivoi vaan, että Tuominen heti paikalla
ottaisi raha-asian puheeksi, niin saataisiin kaikki samassa selväksi.
Sitä ei nyt Tuominen kuitenkaan tehnyt, sillä kun hän ja Leena tulivat
kotiin, otettiin heidät vastaan yhteisellä riemun ulinalla ja kaikki
nuo tavattoman iloiset vieraat riensivät kaikki kilistämään ja
onnittelemaan. Tosin herätti se vähän ihmettelyä, kun Leena ei sallinut
kutsuttavan itseään mistressiksi, mutta kun Tuominen selitti asian,
muuttui ihmettely sukkeluuksiksi, joita sateli semmoisia, että Leena
niistä päästäkseen kernaammin otti vastaan tuon uuden nimensä kuin
antautui irvihampaiden maalitauluksi.
Totilaseja sokerin ja rommin kanssa asetettiin esiin semmoisella
kiireellä, että Leena tuskin sai hatun päästään -- hansikkaat oli hän
pistänyt taskuunsa jo heti kaupungintalosta tultuaan -- kun kaikki
jo oli täydessä käynnissä. Ja elämä muuttui samassa niin vilkkaaksi,
ett'ei Tuominen joutanut ajattelemaankaan Vehkalaista ja hänen
rahojaan.
Leena sai pian tarpeekseen tästä seurasta ja pujahti huoneesensa,
jossa hän alkoi kirjoittaa jytyyttää kirjettä äidilleen siitä, miten
ihmeellisesti täällä Ameriikassa häitä pidetään. Kirjoittamista kesti
aina maatamenoaikaan asti eikä siitä tullut valmista vielä sittenkään.
Hän aikoi lopettaa sen seuraavana päivänä ja kertoa, että he nyt olivat
oikein vihityt.
Alhaalla kapakassa kasvoi vaan melu ja rähinä. Ei auttanut, vaikka
Tuominen selittikin, että hänen tarjouksensa jo olivat lopussa. Vieraat
olivat liiaksi iloisella tuulella huomatakseen, kuinka vähäiset ne
oikeastaan olivat olleet ja tilasivat muutamia pulloja lisää jatkaen
totin juontia ilman sekä sokeria että vettä. Ainoastaan Vehkalainen
pysyttelihe loitolla odotellessaan tiliä Tuomisen kanssa. Hän ei
tahtonut juoda, sillä hän tiesi, että silloin menettäisi hän taas
mielensä ja vanha kurjuus taas alkaisi.
Mutta kun ei mitään tiliä tullut, päätti hän itse ottaa asiaa puheeksi.
Kun Tuominen tuli tiskin luo ja käski hänen kaatamaan hyvästi vettä
pulloihin, kun ne taas uudelleen täytettäisiin, sanoi Vehkalainen,
ett'ei hän aikonut istua tässä enää. Ja sitten kysyi hän yhtäkkiä:
-- Kuinka paljon olen minä velkaa tähän taloon? Maksaisin rahoissa
ollessani!
-- Anna tänne vaan, minä lasken yhteen huomenna. En nyt voi sitä tehdä.
-- Täss' on -- kuusikymmentä taalaa.
-- Eikö sinulla ole sen enempää? Tuominen ei ymmärtänyt, mikä mieheen
oli tullut, mutta tunsi kuitenkin vihansa alkavan kiehua.
-- En aio ainakaan maksaa sen enempää, vastasi Vehkalainen ja vaikka
Tuominen alkoi aavistaa, mitä mies tarkoitti, oli vanhan matruusin
katsannossa jotain, joka esti hänet kinaa alkamasta. Ei hän ainakaan
tahtonut tehdä sitä niin kauvan kuin sali oli täynnä miehiä, jotka
eivät suinkaan olisi estäneet häntä saamasta selkäänsä, ehkäpä olisivat
vielä auttaneetkin hiukan.
-- Voithan odottaa huomiseen litviikkiäsi, sanoi hän kiukkuaan
pidätellen, mutta pisti kuitenkin setelit taskuunsa. En minä muista
ulkoa tiliäsi. Mene maata, jos et tahdo istua täällä kauvempaa, niin
puhumme huomenna asiasta.
Vehkalainen meni ylikertaan ja pani maata ensimmäiseen huoneesen, jonka
ovi oli auki ja se sattui olemaan Leenan huoneen vieressä.
Tuomisen juhlatuuli oli pilalla. Mitä oli se mies tarkoittanut, kun
ei tahtonut jättää kaikkia rahojaan? Aikoiko hän todellakin ruveta
rettelöimään vanhoista laskuista? Suuttumus kohosi yhä enemmän Tuomisen
päähän, joka jo muutenkin alkoi olla sekaisin nautituista juomista. Hän
kieltäytyi maistamasta sen enempää ja alkoi käskeä pois vieraitaan.
-- Täällä on juotu jo tarpeeksi tänä iltana. Parasta kun menette
matkoihinne, niin saan sulkea.
Eivät auttaneet houkutukset. Koetettiin vielä huutaa hurraata
morsiamelle ja sen tehtyä poistuivat ne, jotka eivät asuneet talossa,
samalla kun muut kompuroivat suurella vaivalla ja melulla yläkertaan
jättäen isännän sulkemaan ovia ja sammuttamaan kaasua. Sen tehtyään ja
sitä ennen vielä rohkaistuaan mieltään parilla lasilla whiskyä, lähti
vastanainut aviomies vaimonsa luo.
Hetken kuluttua heräsi Leena siitä, että joku koetti avata hänen
oveaan.
-- Kuka siellä?
-- Kukas muu kuin minä, vastasi Tuominen kärsimättömästi. Häntä
suututti, että ovi oli lukossa.
-- Mitä te tahdotte? Menkää maata ja antakaa minun olla rauhassa!
-- Kas niin, elä nyt lörpöttele, vaan avaa ovi. Saanee kai mies tulla
vaimonsa luo milloin haluttaa!
-- Mieheni te ette vielä ole, ja niin kauvan pidän oveni lukossa.
Menkää nyt maata elkääkä riitaa rakentako! -- Leenan ääni oli
ystävällinen eikä hän oikeastaan ollutkaan suuttunut. Huomennahan
heidät jo vihittäisiin.
Mutta Tuominen suuttui silmittömäksi.
لقد قرأت النص 1 من الفنلندية الأدبيات.
التالي - Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 5
  • الأجزاء
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 1
    إجمالي عدد الكلمات هو 3572
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1937
    24.4 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    34.4 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    39.2 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 2
    إجمالي عدد الكلمات هو 3809
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1854
    25.7 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    35.6 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    41.5 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 3
    إجمالي عدد الكلمات هو 3683
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1859
    25.6 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    34.8 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    40.0 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 4
    إجمالي عدد الكلمات هو 3878
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1743
    27.7 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    37.9 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    43.4 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 5
    إجمالي عدد الكلمات هو 3818
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1792
    28.9 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    37.5 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    42.0 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 6
    إجمالي عدد الكلمات هو 3715
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1878
    27.3 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    37.8 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    42.0 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 7
    إجمالي عدد الكلمات هو 3720
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1829
    24.6 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    35.3 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    40.8 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 8
    إجمالي عدد الكلمات هو 3764
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 1694
    25.1 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    34.0 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    39.1 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 9
    إجمالي عدد الكلمات هو 460
    إجمالي عدد الكلمات الفريدة هو 320
    33.6 من الكلمات موجودة في 2000 كلمة الأكثر شيوعًا
    40.0 من الكلمات موجودة ضمن الـ 5000 كلمة الأكثر شيوعًا
    43.3 من الكلمات موجودة في الـ 8000 كلمة الأكثر شيوعًا
    يمثل كل سطر النسبة المئوية للكلمات لكل 1000 كلمة الأكثر شيوعا.